Toimintakertomus vuodelta 2014



Samankaltaiset tiedostot
ME TOIMIMME SINUN TYÖPAIKALLASI!

Toimintakertomus vuodelta 2015

PALVELUHAKEMISTO, JYTY ESPOO

Toimintakertomus vuodelta 2013 Jyty Espoo Jyty Esbo Ry

PALVELUHAKEMISTO, JYTY ESPOO

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan.

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Järvenpään Vasemmisto

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

Varsinainen liittokokous alkaa

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

Jyty Varkaus Ry Kesäkuu 2014

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Vantaan sivistystoimi

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: Torstai noin klo Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

ESPOON HYVINVOINTIALOJEN HENKILÖSTÖ JHL ry. 587 JÄSEN KOKOUS. Aika: , klo noin Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

Kokous 2/2014 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo 18 20:05

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

Kristillinen Eläkeliitto ry

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Liittymiskaavake löytyy tämän asiakirjan lopusta sekä Kiurunetistä: Henkilöstöasiat -> Henkilökuntayhdistys -> Henkilökuntayhdistyksen asiakirjat

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA Hannele Kuosmanen 3/2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Transkriptio:

Toimintakertomus vuodelta 2014 Jyty Espoo ry Jyty Esbo rf Yhdistyksen toiminta-ajatus Yhdistys on jäseniään varten. Jäsenten ammatillisten ja taloudellisten etujen valvominen siten, että jäsenten palvelussuhteen ehdot ja palvelussuhdeturva säilyvät. Jäsenten yhteisen toiminnan ja keskinäisen yhteenkuuluvuuden edistäminen. Yhdistyksen arvot Jäsenlähtöisyys Oikeudenmukaisuus - Tasa-arvoisuus Edunvalvonta - Yhteistoiminta Ammattitaito - Arvostus Yhdistyksen visio Yhdistyksen yli 60-vuotinen historia, jäsenten yhteistoiminta ja keskinäinen yhteenkuuluvuus muodostavat toimivan, kasvavan ja kilpailukykyisen sekä aktiivisen jäsenyhdistyksen. Yhdistys on luotettava jäsenten palvelussuhteen ehtojen, työympäristön ja työolosuhteiden kehittäjä ja turvaaja sekä monipuolisten jäsentilaisuuksien järjestäjä. Yhdistyksen toiminta vuonna 2014 Kulunut vuosi oli 61. toimintavuosi. Puheenjohtajana toimi Eila Frisk ja sihteerinä Anne Ranta.. Talous Jäsenmaksun suuruus vuonna 2014 oli 1,18 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Tästä liitolle tilitettävä osuus oli 0,93 % ja yhdistykselle jäävä osuus 0,25 %. Palkattomalla virka/työvapaalla tai vastaavalla olevilta jäseniltä perittiin euromääräistä jäsenmaksua, jonka suuruus oli 5,00 /kk, tästä liitolle tilitettävä osuus oli 3,50 /kk. Kannatusjäseniltä perittiin jäsenmaksua 25 /vuosi. Yhdistyksellä on aikaisemmilta tilikausilta varausta Lapinmajojen tontin ostoon ja majojen korjauksiin sekä toimintavarausta. Osa korjausvarauksesta purettiin kuntotarkastuksen tekemisestä aiheutuneisiin kuluihin. Tilikauden 2014 tulos 61,80 euroa lisätään omaan pääomaan. Yhdistyksen varoja on talletettu Op-pankin ja Nordean käyttötilille sekä Nordean sijoitusrahastoon ja määräaikaistilille. Jäsenet Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 878, josta 792 oli työvoimajäseniä. Uusia jäseniä hyväksyttiin 44, ero myönnettiin 82:lle, joista eläkkeelle siirtyviä tai kannatusjäsenen eroja oli 21. Jäsenmäärän kehitys on ollut laskevaa jo useamman vuoden ajan. Edellisten vuosien työvoimajäsenten määrä on vähentynyt maltillisesti, mutta vuoden 2014 aikana työvoimajäsenten määrä laski 52:lla ja se oli yli 6 % työvoimajäsenten määrästä. Pääosa jäsenistöstämme työskentelee Espoon kaupungilla. Toinen merkittävä jäsenistömme työantaja on Koulutuskuntayhtymä Omnia. Vuoden 2014 lopussa jäsenistöstämme Espoon kaupungin palveluksessa oli 719 ja Omniassa 34. Muut 39 jakautuivat usealle eri työnantajalle.

Yleinen järjestäytymisaste on laskenut ja Jytyliiton jäsenmääräkin on laskenut useamman vuoden ajan. Vuonna 2014 Jytyliitto asetti alueilleen jäsenhankinta tavoitteita. Uudenmaan alueen jäsenhankinta tavoite oli 1000 uutta jäsentä ja tästä Jyty Espoon tavoitteeksi asetettiin 100 uutta jäsentä. Jyty Espoo käynnisti jäsenhankintakampanjan huhtikuussa 2014 ja vuoden 2014 loppuun mennessä tavoitteesta oli saavutettu 39 %. Jäsenmäärän kehitystä kuvaavia kaavioita 1200 1000 1048 1004 917 878 800 600 400 JÄSENIÄ UUSIA JÄSENIÄ ERONNEITA 200 0 102 126 45 79 82 35 39 44 2011 2012 2013 2014 Jyty Espoon jäsenmäärän kehitys vuosina 2011-2014 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 872 847 844 792 TYÖVOIMAJÄSENIÄ KANNATUSJÄSENIÄ VAPAAJÄSENIÄ 137 121 39 36 4032 64 22 2011 2012 2013 2014 Jyty Espoon jäsenet jäsenlajeittain vuosina 2011 2014

300 286 287 250 200 150 100 50 0 201 187 166 155 81 86 81 42 43 43 39 32 13 21 22 21 22 11 MIEHET NAISET MIEHET NAISET 2013 2014 18-30 31-40 41-50 51-60 61 - Jäsenistön sukupuoli- ja ikäjakaumat vuosina 2013 ja 2014 350 300 328 302 294 277 250 200 150 100 208 214 218 221 136 118 115 87 104 75 70 65 KOHA PALI SITO SOTE TYT 50 0 17 17 16 16 2011 2012 2013 2014 Jäsenistön jakautuminen toimialoittain 2011 2014 Espoon Kaupungilla (kaavioissa ei ole mukana vapaajäsenet). Huomionosoitukset Merkkipäiviään viettäviä ja eläkkeelle jääviä jäseniä muistettiin yhdistyksen kukkalahjakortilla, kukilla tai lahjalla. Lisäksi yhdistys muisti tutkinnon suorittaneita ja pitkään palvelleita jäseniä.

Kokoukset Kevätkokous pidettiin Kiinteistölautakunnan kokoushuoneessa 10.4.2014. Kokouksen puheenjohtajana toimi Taina Ruotinen ja sihteerinä Anne Ranta. Kokoukseen osallistui 14 jäsentä. Syyskokous pidettiin valtuustotalossa, Kokoomuksen ryhmähuoneessa 20.11.2014. Kokouksen puheenjohtajana toimi Johanna Aarrekorpi ja sihteerinä Anne Ranta. Kokoukseen osallistui 22 jäsentä Hallitus ja toimihenkilöt Hallituksen puheenjohtajana toimi Eila Frisk ja varapuheenjohtajana Liisa Koponen. Sihteerinä toimi Anne Ranta, rahastonhoitajana Raimo Männikkö, kirjanpitäjänä Leena Hilpas, jäsenasiainhoitajana Elina Nyman, koulutusvastaavana Taru Ritvanen ja tiedottajana Kaisa Pitkänen. Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti vuoden 2014 aikana: Eila Frisk, puheenjohtaja Sivistystoimi 11/11 Anne Ranta, jäsen, sihteeri Tekninen ja ympäristötoimi 11/11 Katja Vidgren, varajäsen Tekninen ja ympäristötoimi 0/11 Tarja Holmström, jäsen Palveluliiketoimen toimiala 9/11 Pasi Virta, varajäsen Palveluliiketoimen toimiala 1/11 Taru Ritvanen jäsen Palveluliiketoimen toimiala 8/11 Reetta Ronkainen, varajäsen Palveluliiketoimen toimiala 3/11 Kaisa Pitkänen, jäsen Sivistystoimi 8/11 Jemina Sirviö, varajäsen Sivistystoimi 1/11 Liisa Koponen, jäsen, varapuheenjohtaja Sosiaali- ja terveystoimi 9/11 Raili Monto, varajäsen Sosiaali- ja terveystoimi 1/11 Niina Sahramaa, jäsen, varasihteeri Omnia 11/11 Satu Koivisto, varajäsen Omnia 0/11 Lisäksi kokouksiin osallistuivat pääluottamusmies Elina Nyman 6 kertaa, rahastonhoitaja Raimo Männikkö 8 kertaa, kirjanpitäjä Leena Hilpas 4 kertaa ja liittovaltuutettu Katja Vidgren 3 kertaa. Hallitus kokoontui 11 kertaa ja käsitteli 198 asiaa. Käsiteltyihin pykäliin ei ole laskettu mukaan kokouksen avausta, pöytäkirjan tarkastajien valitsemista, työjärjestyksen hyväksymistä eikä kokouksen päättämistä. Edunvalvontatoimikunta ja luottamusmiestoiminta Edunvalvontatoimikuntaan kuuluvat luottamusmiehet ja varaluottamusmiehet. Edunvalvontatoimikunnan tehtävänä on edistää Jyty Espoon jäsenten palkkausta, palvelussuhteen ehtojen toteutumista, seurata palkkakehitystä ja valmistella palkantarkistusesityksiä. Toimikunnan yhteisiä kokouksia oli vuonna 2014 neljä ja lisäksi toimialakohtaisia tapaamisia oli yksi. Kokouksissa käsiteltiin toimialakohtaisia ja koko kaupunkia koskevia ajankohtaisia asioita. Pääluottamusmies Vuosi oli pääluottamusmies Elina Nymanille toinen varsinainen. Pääluottamusmies osallistui yksittäisiä jäseniä koskeviin kuulemistilaisuuksiin, neuvotteluihin ja palkka- ja palvelussuhdeasioiden selvittämisiin. Lisäksi hän toimi henkilöstön edustajana kaupungin henkilöstötoimikunnassa, suomenkielisen opetustoimen johtoryhmässä, Sivistystoimen esikunnan kehittämistyöryhmässä ja urapalvelut ryhmässä. Lisäksi hän toimi vara henkilöstönedustajana sivistystoimen henkilöstötoimikunnassa ja noin kymmenessä työ- tai ohjausryhmässä.

Neuvottelutoiminta Pääluottamusmies osallistui useisiin yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin. Neuvottelut koskivat mm. Palvelujen siirtymistä HUS:n, työväenopiston siirtymistä Koulutuskuntayhtymä Omniaan ja Tietohallinnon organisaatiouudistusta. Loppuvuodesta neuvoteltiin myös henkilöstösopimuksesta. Osaan neuvotteluista osallistui varapääluottamusmies. YT työpaikkakokoukset Jäsenet kutsuivat pääluottamusmiehen lukuisiin yt -työpaikkakokouksiin joista lähes kaikkiin joko hän tai varapääluottamusmies myös pystyi osallistumaan. Luottamusmiehet vuonna 2014 Pääluottamusmies Elina Nyman Luottamusmies Varapääluottamusmies Eila Frisk Varaluottamusmies Palveluliiketoimen toimiala Tarja Holmström Terhi Palenius (Hallinto- ja kehittäminen, Kaupunkitieto, Tietotekniikka, Kirjanpito, Myyntilaskut, Palkanlaskenta) Anne Lagerström Anne Kuvaja (12.8.2014 alkaen) (Henkilöstö, Ostolaskut, Hankinta, Logistiikka, EKI) Pasi Virta Hanna Eloranta (EKI/Siivous, Aula- ja turvallisuus ja kiinteistönhoito, Catering, LUP, Kaupunkitekniikka) Sosiaali- ja terveystoimen toimiala Raili Monto Sirpa Salonen Allan Käyhkö (12.8.2014 alkaen) Sivistystoimen toimiala Raisa Alameri-Sajama (Virve Lindholm 30.4.2014 asti) (Kirjastot) Risto Nikkari Pia Louko (liikunta, nuoriso, esikunta, kulttuuri, Sukon ja Swebin hallinto) Johanna Aarrekorpi (koulut ja varhaiskasvatus) Teknisen ja ympäristötoimen toimiala Anne Ranta Anne Palenius Espoon seudun koulutuskuntayhtymä OMNIA Tiina Tavio Jaana Matilainen

Nuorten aikuisten toiminta Yhdistyksen omaa toimintaa ei ollut, joten nuorille aikuisille tarjottiin mahdollisuus osallistua Helsingin alueen, Uudenmaan alueen ja STTK:n järjestämiin tilaisuuksiin. Tiedotustoiminta Jäsenlehti Pinna ilmestyi 9 kertaa vuonna 2014. Jäsenlehti jaetaan pääsääntöisesti sähköpostin välityksellä. Lehti oli luettavissa myös yhdistyksen sivuilla Internetissä (www.jyty-espoo.fi). Lisäksi kiireellisistä asioista tiedotettiin jäsenkirjeiden ja sähköpostin välityksellä suoraan jäsenille sekä verkkosivuilla. Jyty Espoon oma kalenteri tehtiin jäsenille sekä suomeksi että ruotsiksi. Ajankohtaisista edunvalvonta-asioista, koulutustilaisuuksista, majoista ja vapaa-ajan tapahtumista tiedotettiin Pinnassa sekä yhdistyksen verkkosivuilla. Koulutus- ja virkistystoimikunta Toimikunnan kokoonpano vuonna 2014 Taru Ritvanen Kaisa Pitkänen Jaana Matilainen Helena Jämsén Pirjo Lehtinen Anne Lagerström hallituksen edustaja (1.4. - 31.12.2014) ja koulutusvastaava, Palveluliiketoimen toimiala hallituksen edustaja 31.3.2014 asti, Sivistystoimi Omnia Palveluliiketoimen toimiala Palveluliiketoimen toimiala puheenjohtaja, Palveluliiketoimen toimiala Toimikunta kokoontui kertomusvuoden aikana kahdeksan kertaa. Vuoden aikana jäsenille järjestettiin mahdollisuus osallistua erilaisiin tapahtumiin. Jäsenille tiedotettiin virkistys- ja koulutusmahdollisuuksista Pinnan kautta. Alkuvuosi oli toimikunnalle haasteellista aikaa. Järjestimme mm. ostosmatkoja ja kulttuuritapahtumia, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi jouduimme perumaan tapahtumat. Koulutus- ja virkistystilaisuudet Linnanmäen hupirannekkeita myytiin jäsenille 200 kpl Nice Run:iin 5.6. osallistui 12 jäsentä Liiton Alueseminaariin osallistui 7 jäsentä. Jäsentilaisuuteen 30.10 osallistui 30 jäsentä. Tänä vuonna aiheena oli rennompaa ja stressittömänpää elämää, Maindfullness. Marraskuussa järjestettiin kaksi teatteri-iltaa Ravintola Albergaan 6 ja 7.11 teatteriin osallistui 23 jäsentä ja 2 avecia. Joulukransseja teki 6 jäsentä marraskuussa, kurssin vetäjänä Bembölen Touhot Arja Korisevan ja Amadeus Lundbergin joulukonserttiin Helsingin kulttuuritalolla osallistui 19 henkilöä. Perinteinen jouluglögitilaisuus järjestettiin tänä vuonna Hotelli Kuninkaantiellä 11. joulukuuta. Jäseniä tilaisuudessa yli 100. Osallistujien kesken järjestettiin arpajaiset. Lisäksi jäsenet osallistuivat JYTY:n ammattiyhdistystoiminnan perus- ja jatkokursseille sekä ammatillisille opintopäiville: Liiton järjestämiin koulutuksiin osallistui yhteensä 20 henkilöä. Koulutukset jakautuivat: - luottamusmieskoulutuksiin 13 henkilöä - ammatillisiin opintopäiviin 5 henkilöä - työhyvinvointiviikonloppuun 7 henkilöä - muihin koulutuksiin 2 henkilöä Oman yhdistyksen koulutus - Tammikuun 25. päivä yhdistyksen 9 aktiivia osallistui TSJ:n järjestämään Osaava yhdistys yhdistystoiminnan perusteet kurssille. - Maaliskuun 15. - 16. päivä yhdistyksen hallitus ja edunvalvontatoimikunta piti kokous- ja koulutuspäivän Tallinnassa, jossa oli mukana 11 aktiivia. Tilaisuudessa käsiteltiin mm. hallituksen, hallituksen jäsenten,

toimikuntien ja muiden toimihenkilöiden rooleja yhdistyksessä. Tilaisuudessa oli puhumassa myös Uudenmaan alueasiamies Satu Leivonsalo. - Syyskuun 20. päivä pidettiin aktiivien kehittämispäivä Oittaan ulkoilukeskuksessa. Tilaisuudessa käsiteltiin mm. yhdistyksen toiminnan vuosikelloa, toimintasuunnitelmaa vuodelle 2015 sekä Jytyliiton 2020 strategiaa. Aktiiveja oli paikalla 11 henkilöä. Majatoimikunta Majatoimikuntaan kuului 5 jäsentä Alaranta Iiro, PALI/Aula- ja turvallisuuspalvelut Hyvärinen Markku, TYT/Asemakaavayksikkö Myllynen Anitta, PALI/Kiinteistöpalvelut Rinta-Valkama Kaija, Sito/Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö, pj. Koponen Liisa, Sotet, hallituksen edustaja Majatoimikunta kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. Lapin majat Molemmille majoille (Hippu ja Hoppu) tehtiin kuntokartoitus ja pitkän ajan korjaussuunnitelma. Korjaussuunnitelman teki tarjouskilpailun voittanut RakSystems Anticimex. Puita talven aikana on jouduttu tilaamaan tarpeen mukaan. On selvitelty erilaisia vaihtoehtoja majojen käytön lisäämiseksi esim. jäsenkysely, hintojen tarkistusta jne. Väransbyn maja Kirkkonummen kunta on puoltanut Väransbyn majan rakennusluvan jatkamista joulukuussa 2014. Kunta on lähettänyt hakemuksen Ely-keskuksen käsittelyyn. Valinnat ja majan käyttö vuonna 2014 Hippu: viikkoja 12 ja lisäksi oli 2 kpl muutaman yön yöpyjiä. Hoppu: viikkoja 14 ja lisäksi oli 2 kpl muutaman yön yöpyjiä. Edustus Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitossa ja STTK:ssa Jytyn liittovaltuusto liittovaltuutettu Katja Vidgren, 1. varajäsen Eila Frisk, 2. varajäsen Pasi Virta. Niina Sahramaa Raija Mantereen 1. varajäsen Jytyn Uudenmaan aluehallitus jäsen Elina Nyman, varajäsen Niina Sahramaa STTK:n pääkaupunkiseudun paikallistoimikunta jäsen Niina Sahramaa STTK:n Uudenmaan aluetoimikunta jäsen Niina Sahramaa Yhteistoimintasopimuksen mukaiset henkilöstöedustajat Jäsen Kaupungin henkilöstötoimikunta Elina Nyman Henkilöstöneuvosto Katja Vidgren, varapuheenjohtaja Taina Ruotinen Tuija Lindstedt varajäsen Eila Frisk Anne Ranta Sosiaali- ja terveystoimi Henkilöstötoimikunta Raili Monto Paula Pitkälä Sivistystoimi Henkilöstötoimikunta Jemina Sirviö Elina Nyman

Johtoryhmät Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö Elina Nyman Kaupunkikulttuurin tulosyksikkö, Pirkko Sillanpää Liikuntapalvelujen tulosyksikkö Nina Laaksonen Lautakunnat Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta, II varaedustaja Taina Ruotinen Kulttuurilautakunta varsinainen edustaja Pia Louko Teknisen ja ympäristötoimen toimiala Henkilöstötoimikunta Katja Vidgren, varapuheenjohtaja Anne Ranta Johtokunnat Tilakeskus Anne Palenius, varsinainen edustaja Omnia Henkilöstötoimikunta Jaana Matilainen Työsuojelu Niina Sahramaa, varatyösuojeluvaltuutettu Jyty Espoo ry:n hallitus 2013