TOIMINTAKERTOMUS 2018

Samankaltaiset tiedostot
JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Toimintakertomus vuoden 2016 toiminnasta

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Sääntömääräinen syyskokous

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Sydän-Suomen Diabetesyhdistys ry

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018

Keravan Reserviläiset ry

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

VUOSIKERTOMUS 2014 ATOPIALIITTO RY

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Joensuun Seudun Diabetes ry

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Kokouksen esityslista

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

VUOSIKERTOMUS Diabeteshoitajat ry

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2015

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2015

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

3. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry VUOSIKERTOMUS 2014

Transkriptio:

1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Hallinto Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Virpi Raivonen ja varapuheenjohtajana sekä tiedottajana Taila Helin. Sihteerinä jatkoi Minna Lahtinen ja jäsenasiainhoitajana Suvi- Tuuli Peltonen sekä rahastonhoitajana Ritva Mäkiö oli 2/2018 asti. Sen jälkeen puheenjohtaja hoiti rahastonhoitajan tehtäviä. Hallituksen jäseninä jatkoivat Raija Säyrylä ja Kirsi Perkiömäki. Toiminnantarkastajina Irmeli Tenkanen ja Pekka Lindsberg. Varatoiminnantarkastajina Leena Pitkänen ja Merja Pajala. Yhdistyksen jäsenmaksu pysyi samana 9 ja liiton jäsenmaksu 7 eli yhteensä 16. Yhdistyksen jäsenmäärä v. 2018 oli 276 varsinaista jäsentä, kun se vuonna 2017 oli 264. Lisäystä 12 uutta jäsentä. Tammikuussa yhdistys oli toiminut 41 vuotta. Yhdistys on perustettu 17.1.1977. Yhdistys haki alku vuodesta Diabetesliitolta järjestöavustusta vertaistukitoiminnan aloittamiseksi. Järjestöavustusta myönnettiin 19.2.2018 vertaistukitoimintaan 2000 euroa. YHDISTYSTOIMINTA Luento- ja koulutustoiminta sekä kerho- ja vertaistukitoiminta Kerhotoiminta jatkui maanantaisin 1x/ kk Koskentien palvelutalossa. Tammikuussa oli yhdistyksen järjestäytymiskokous 15.1.2018 Helmikuussa 19.2.2018 kerhoillassa Diabetesliitosta Kati Multanen kertoi Diabetesliiton järjestöavustuksesta, joka oli yhdistykselle myönnetty vertaistukitoimintaan. Esittelimme vertaistukitoiminnan vaihtoehtoja. Osallistujia 19. Maaliskuussa 19.3.2018 kevätkokous. Osallistujia 20.

2 Huhtikuussa 16.4.2018 kerhoillassa Päivi Riihinen esitteli ASAHIliikuntaa. Osallistujia 18. Huhtikuussa aloitettiin tyypin 1 diabeetikoiden aikuisten vertaistukitoiminta. Kokoontumiset x1/kk. Minna Lahtinen ja Kirsi Perkiömäki olivat vetäjinä. Kokoontumisia 6x/ v. Toukokuussa 21.5.2018 kerhoilta. Aiheena Sote diabeetikon näkökulmasta. Osallistujia 14. Elokuussa 10.8.2018 puheenjohtaja luennoi Jämsän Lelumuseon tiloissa Jämsä Lions Himos jäsenille puolisoineen tyypin 2 Diabeteksen hoidosta. Mukana 18 osallistujaa. Syyskuussa 3.9.2018 kerhoilta Kellokalliolla makkaranpaiston, pelien ja vertaistuen merkeissä. Osallistujia 24. 5.9.2018 diabeetikkolasten/ nuorten vanhempien kokoontuminen. Paikalla yksi diabeetikon äiti. 10.9.2018 puheenjohtaja luennoi verenpaineen omahoidosta Sydänyhdistyksen illassa. Osallistujia oli 18. 29.9.2018 D1 messuille Helsingissä osallistui 7 yhdistyksen jäsentä. Lokakuussa 1.10.2018 kerhoilta. Jalkojenhoitaja Anne Nenola kertoi jalkojenhoidosta. Evelace vaate-esittelyä. Osallistujia oli 26. Lokakuussa 29.10.2018 kerhoilta. Sirkku Muhonen-Qvick esitteli Shindoa. Osallistujia oli 16. Marraskuussa 14. ja 22.11.2018 Jämsän terveysasemalla järjestettiin uusille tyypin 2 diabeetikoille ja heidän läheisille ensitietopäivät, johon yhdistyksestä osallistui puheenjohtaja kertomalla yhdistyksen toiminnasta ja jäsenyydestä sekä luennoimalla omahoidosta. Osallistujia oli yhteensä 25 30. Marraskuussa 19.11.2018 järjestettiin Jämsän Seudun tyypin 1 diabeetikko lapsille/ nuorille perheineen vertaistukitoiminnan aloittamistilaisuus Jämsän Patalahden Simulaattorimaailmassa, paikalla oli 4 diabeetikkolasta perheineen. Yhteensä 10 henkilöä. Mukana hallituksen jäsenet ja edustaja Jämsä Himos Lionsilta, jolta rahalahjoitus saatiin diabeetikko lasten- ja nuorten vertaistukitoimintaan. 26.11.2018 syyskokous. Osallistujia 18. Osallistujien kesken arvottiin matkalahjakortti.

3 Vertaistukitoiminta Erilaisia tapahtumia (teatteriretket, kerhoillat, pikkujoulut) järjestettiin vuoden aikana yhteensä 9. Vertaistuki- ja harrasteryhminä liikuntakerhoillat ja uimahalli sekä kuntosali. Yhteistyö viranomaisten kanssa Vertaistukitapahtumiin ja harrasteryhmiin osallistuneiden määrä oli yhteensä 103. Muut tilaisuudet yhteensä 61. Osallistujien ikä 7-17 vuotta: 1 tyttö ja 3 poikaa, 18-29 vuotta: 1 nainen, 30-62 vuotta: 35 naista ja 4 miestä, 63-79 vuotta: 78 naista ja 32 miestä. Yli 80 vuotta: 8 naista ja 2 miestä. Yhteensä 164 osallistujaa. Puheenjohtaja ja sihteeri edustivat tarvittaessa sote- yhteistyötä Länsi-Suomen alueella. Aloitimme sote- yhteistyötä Keski-Suomen alueen kanssa osallistumalla Jyväskylässä kokouksiin x 2 kevään ja syksyn aikana. Sihteeri osallistui keväällä Jyväskylän sote- kokoukseen. 15.10.2018 puheenjohtaja Virpi Raivonen ja Marja-Liisa Rantanen osallistuivat syksyn alueellisille neuvottelupäiville Hämeenlinnassa. Tiedotustoiminta Tapahtumista tiedotettiin kaupunkilehti Vekkarin seuratoimintapalstalla; yhteistilaisuuksista kunkin yhdistyksen logolla varustettuna. Yhdistyksen asioista ja kerhoilloista tiedotettiin myös yhdistyksen koti- ja facebook- sivuilla. Osoitteessa www.jamsandiabetes.net. Kerhoilloista lähetettiin myös jäsenille Diabetesliiton kautta tekstiviesti tai sähköposti. Tavoitimme paremmin jäseniä ja kerhoiltojen osallistujamäärät kasvoivat. Palvelutoiminta Tilaisuuksissa järjestettiin kahvi-/ teetarjoilu, joissa oli vapaaehtoinen maksu. Virkistys- ja liikuntatoiminta sekä yhteistyö muiden järjestöjen kanssa 19.2.2018 yhdistys tarjosi jäsenilleen Teatteri-esityksen Anopit Kuhmoisissa, johon sai 5 euron alennuksen lipun hinnasta. Osallistujia oli 12.

4 10.5.2018 osallistuimme Jämsän alueen yhdistysten yhteiseen Unelmien liikuntapäivään. Järjestimme tutustumista rimagolf- ja petanque peleihin. Yhdistyksen jäsenille tarjottiin vertaistukitoiminnan merkeissä vuonna v. 2018 Jämsänkosken uimahalli Koskikarassa 1.6. - 31.12.2018 ajalla 10 ilmaista uintikertaa. Jäsenistä 18 henkilöä lunasti jäsenedun. 16.6.2018 osallistuimme Voimavaran järjestämiin Yhdistysmessuille Jämsän keskustassa esittelemällä toimintaamme ja jakamalla tietoa diabeteksesta. Järjestimme verensokerin ja verenpaineen mittausta, joista oli vapaaehtoinen maksu. Osallistuimme Voimavaran järjestöjen yhteistyöiltoihin mahdollisuuksien mukaan. Taila Helin jatkoi vammaisneuvostossa Ritva Mäkiön tilalla. 21.7.2018 järjestimme kesäteatteriretken Tampereelle Puhtaat valkeat lakanat ja tarjosimme kuljetuksen Sydänyhdistyksen sekä Jämsä Himos Lions jäsenille. Osallistujia oli yhteensä 37. Diabetes yhdistyksen jäseniä 14, sydänyhdistyksestä 13 ja Jämsä Himos Lions jäseniä 13. 8.12.2018 yhdistysten yhteiset pikkujoulut Savionhovissa Sydänja Reumayhdistyksen kanssa. Osallistujia yhteensä 50, joista 16 oli Diabetesyhdistyksestä. HALLINTO JA KOKOUKSET Yhdistyksen toiminta ja kokoukset Hallitus kokoontui vuoden 2018 aikana 11 kertaa. Kokouspaikkana oli Koskentien palvelutalo ja konditoria Elosen kahvila Jämsässä ja Patalahti. Kevätkokous - 2018 pidettiin 19.3.2018 Koskentien palvelutalossa Jämsässä. Osallistujia 20. Syyskokous - 2018 pidettiin 26.11.2018 Koskentien palvelutalossa Jämsässä. Osallistujia 18.

5 Osallistuminen Diabetesliiton, -alueen ja -piirin toimintaan 28.2.2018 Minna Lahtinen ja Kirsi Perkiömäki osallistuivat Jämsässä Diabetesliiton järjestämään facebook-koulutukseen. Koulutuksen aikana avasimme yhdistykselle omat facebook-sivut. 5. - 6.5.2018 Minna Lahtinen ja Kirsi Perkiömäki osallistuivat Tampereella liittokokoukseen ja järjestöpäiville. TALOUDELLINEN TOIMINTA 2018 29.1.2018 Diabetesliitto myönsi jäsenjärjestöavustusta 2000 euroa. Yhdistys osallistui Jämsässä ja Kuhmoisissa Pieni Ele Presidentin vaalikeräyksiin. Tuotto yhteensä 548,72. Yhdistyksen kerhoilloissa järjestettiin arpajaisia ja kerhoilloissa oli myös vapaaehtoinen kahvimaksu. Järjestimme 16.6.2018 yhdistysmessuilla verensokerin ja verenpaineen mittausta, joista oli vapaaehtoinen maksu. Tuotto 50,30. Jämsä Himos Lions Club lahjoitti 21.7.2018 Kallu - aktiviteettituoton 1400 euroa Jämsän diabeetikko lasten- ja nuorten vertaistukitoimintaan. Diabetesliitolle tehtiin 4.12.2018 selvitys/ raportti vertaistukirahan käytöstä. Rahaa oli käytetty 1704,93 euroa ja loppusumma 295,07 euroa siirrettiin käytettäväksi vuodelle 2019. Tilikauden 2018 ylijäämä oli + 853,48 euroa ja taseen loppusumma oli 12 472,72.