PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2009 Dnro PPO 2008 Y 384 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Lauri Juolan eläinsuojan toimintaa. LUVAN HAKIJA Lauri Juola Puskanokantie 46 85100 KALAJOKI Y tunnus: 1945859 9 TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Eläinsuojan toiminta tilalla Niemivainio 7:58, Vasankarin kylä, Kalajoen kaupunki (208 410 7 58) käyntiosoitteessa Tohko ojan metsätie, Kalajoki. Eläintilat ja tuotanto Hakemus koskee olemassa olevaa sikalaa ja sen yhteyteen rakennettavaa laajennusosaa. Nykyiseen tuotantorakennukseen voidaan sijoittaa 1560 lihasikaa. Laajennuksen jälkeen eläinsuojaan voidaan sijoittaa yhteensä 2886 lihasikaa. Eläinsuojan vuosittainen tuotanto laajennuksen jälkeen on 735 000 kiloa lihaa. Porsaat tuodaan sikalaan 4 12 viikon ikäisinä ja ne lähtevät teuraaksi 5½ kuukauden ikäisinä. Lannan varastointi ja käsittely Lannankäsittelymenetelmänä on lietelanta. Nykyisen tuotantorakennuksen yhteydessä on kaksi lietesäiliöitä, joiden yhteistilavuus on 3320 m 3. Laajennuksen yhteydessä tehdään kaksi etälietesäiliötä, joiden yhteistilavuus on 3710 m 3. Lietesäiliöitä ei kateta. Lannanlevitykseen on hakijalla käytettävissä peltoa 281,71 ha, josta on omaa 97,32 ha, vuokrapeltoa 61,58 ha ja sopimuspeltoa 122,81 ha. Muu toiminta Toiminnassa syntyy vuosittain sekajätettä 2880 l, joka toimitetaan jätteenkeräykseen. Ongelmajäte kerätään erilleen ja toimitetaan jätteenkeräykseen. Rehujäte ohjataan lietesäiliöön ja levitetään pellolle. Vuosittain kuolee eläimiä 6000 kg, jotka kerätään raatokonttiin ja toimitetaan käsittelylaitokseen. Tällä hetkellä tilalla on kolme polttoainesäiliötä (2x2700 ja 1200 litraa). Jatkossa näiden tilalle hankitaan yksi 3000 tai 5000 litran säiliö. Muita öljytuotteita säilytetään varastossa 40 lit Veteraanikatu 1 PL 124, 90101 Oulu Vaihde 020 610 111 faksi 08 816 2869 www.ymparisto.fi/ppo Torikatu 40 B, 67100 Kokkola Vaihde 020 610 111 faksi 06 868 0704 www.ymparisto.fi/ppo
raa. Vuoden 2009 aikana hankitaan öljysäiliö, joka sijoitetaan betonilaatalle. Sosiaalitilan suihku ja wc vedet johdetaan umpisäiliöön. Tilan vedenhankinta tapahtuu Osuuskunta Valkeavedeltä. 2 LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 luvun 1 1 mom. kohdan 5a kohtien perusteella. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin kohdan 10 a) ja ympäristönsuojelulain 31 :n 4 momentin perusteella lupahakemus käsitellään ympäristökeskuksessa. ASIAN VIREILLETULO Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 18.11.2008. Hakemusta on täydennetty 28.11.2008 uudella asemapiirroksella ja etälietesäiliöiden suunnitelmilla. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Nykyisellä toiminnalla on Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen 20.1.2005/Dnro PPO 2004 Y 255 131 myöntämä ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupa. Alueella ei ole asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Pohjois Pohjanmaan maakuntakaavassa (vahvistettu 17.2.2005) ei ole erityisiä merkintöjä eläinsuojan alueelle. LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Haettu toiminta sijaitsee noin 5 km etäisyydellä Kalajoen keskustaajamasta pohjoiseen Tohko ojan vesistöalueella nro 84.075. Toiminta sijaitsee Oulujoen Iijoen vesienhoitoalueella Perämereen laskevalla vesistöalueella. Oulujoen Iijoen vesienhoitoalue koostuu Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun vesistöalueista ulottuen aina Kalajoelta itään laskevaan Koutajoen latvaosiin asti. Alustava selvitys vesienhoitoalueen merkittävimmistä vesistä on tehty joulukuussa 2004. Perämeren rannikkoalue on raportissa todettu muuksi raportoitavaksi vesistöksi. Eläinsuoja ja lannanvarastointisäiliöt eivät sijaitse pohjavesialueella tai suojelualueella. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Sikalalle on laadittu pelastussuunnitelma. Rakennuksessa noudatetaan paloviranomaisen ohjeita paloturvallisuuslaitteista ja rakennelmista. Palotarkastus tehdään vuosittain. Sähkökatkoksiin on varauduttu varavoimakoneella, joka käynnistyy sähköjen katketessa. Työntekijät on koulutettu häiriötilanteiden varalle. ARVIO PARHAAN KÄYTTÖKEPOISEN TEKNIIKAN KÄYTÖSTÄ Hakemuksen mukaan lietelantaa ilmastetaan käyttäen uusinta ja toimivinta tekniikkaa hajuhaittojen vähentämiseksi.
3 LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Ympäristökeskus on tiedottanut hakemuksen vireilläolosta kuuluttamalla hakemuksesta Kalajoen kaupungin ja Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen virallisilla ilmoitustauluilla 4.12.2008 23.1.2009. Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana olleet saatavilla Kalajoen kaupungissa ja Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksessa. Kuulutuksen julkaisemisesta on ympäristönsuojelulain 38 :n mukaisesti ilmoitettu Kalajokilaakso sanomalehdessä 5.12.2008 ja erikseen tiedotettu asianosaisille. Tarkastukset ja neuvottelut Hakemuksen käsittelyyn liittyvä tarkastus on pidetty 4.3.2009. Tarkastuksesta on laadittu muistio, joka on liitetty asiakirjoihin. Lausunnot Ympäristölupahakemuksesta on ympäristönsuojelulain 36 :n mukaisesti pyydetty lausunnot Kalajoen kaupunginhallitukselta ja Kalajoen kaupungin ympäristölautakunnalta. Kalajoen kaupunki/tekniset palvelut, vs. ympäristötarkastaja 19.1.2009 Lausunnossa todetaan, että eläinsuojan kaikki toiminnot, mukaan lukien lannan varastointi, kuljetus ja levitys, on järjestettävä ja hoidettava siten, että niistä ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän eikä pinta tai pohjaveden pilaantumista eikä kohtuutonta rasitusta naapureille. Lannan oikea aikaisen levittämisen mahdollistamiseksi lupamääräyksissä tulee kiinnittää huomiota riittäviin lannan varastointitilavuuksiin. Päästöjä ilmaan, veteen ja maaperään tulee pyrkiä välttämään tarkastamalla säännöllisesti lietesäiliöiden kunto, huolehtimalla polttoaineiden ja kemikaalien asiallisesta säilytyksestä sekä jätteiden riittävästä hyötykäytöstä ja lajittelusta. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Hakijan kuuleminen ja vastine Ympäristökeskus on 27.1.2009 päivätyllä kirjeellään varannut hallintolain 34 :n mukaisesti hakijalle tilaisuuden vastineen antamiseen annetusta lausunnosta. Hakija ei ole jättänyt vastinetta annetusta lausunnosta. YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Ratkaisu Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskus on tutkinut hakemuksen, asiasta annetun lausunnon sekä luvan myöntämisen edellytykset yleisen ja yksityisen edun kannalta. Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskus myöntää Lauri Juolalle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan eläinsuojan toiminnalle tilalle Niemivainio 7:58, Vasankarin kunta Kalajoen kaupunki (208 410 7 58). Lupa myönnetään hakemuksen mukaisesti ellei seuraavissa lupamääräyksissä toisin määrätä:
4 LUPAMÄÄRÄYKSET Eläintilat ja tuotanto 1. Eläinsuoja sekä lannan varastointitilat on sijoitettava ja rakennettava hakemuksessa esitettyjen piirustusten mukaisesti; asemapiirros 30.12.2007 ja pohjapiirros 30.12.2007. 2. Eläinsuojaan saa sijoittaa enintään 2886 lihasikaa. Eläinmääriä voidaan muuttaa edellyttäen, että lannantuotto ei ylitä edellä mainittujen eläinmäärien yhteistä lannantuottoa. Eläinsuojan rakenteiden ja käytön tulee estää lannan tai niistä johtuvien valumavesien joutuminen pinta tai pohjavesiin. Eläinsuojan katolta kertyvät sade ja sulamisvedet tulee johtaa lannan varasto ja käsittelytilojen ulkopuolelle. Eläinsuojan sosiaalitilojen wc vedet tulee johtaa yleiseen jätevesiviemäriin, vesitiiviiseen säiliöön tai ne on puhdistettava talousjätevesien käsittelyä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla hyväksyttävällä tavalla ennen maahan johtamista. Lannan varastointi ja käsittely 3. Lietelannan varastointitilavuutta tulee olla vähintään 5772 m 3. Mikäli lietesäiliöitä ei kateta, tulee tilavuuksiin myös lisätä sadevesien määrä (lietesäiliön pinta ala x 0,3 m). Lannanvarastointitilojen tulee olla vesitiiviitä ja täyttää rakenteeltaan maa ja metsätalousministeriön rakentamismääräysten ja ohjeiden vaatimukset (MMM RMO C4). 4. Hakijalla on oltava lannan levitykseen peltoa luvan mukaisella eläinmäärällä jatkuvasti vähintään 262 ha. Lietelantaa, virtsaa tai muita jätevesiä ei saa levittää pohjavesialueelle. Vesistön ja valtaojien varsille sekä talousvesien hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille tulee jättää riittävän leveä suojavyöhyke käsittelemättä lannalla ja virtsalla ravinteiden vesiin pääsyn estämiseksi. Suojavyöhykkeen leveys vesistön varrella tulee olla vähintään 5 metriä ja valtaojien varsilla suojavyöhyke tulee olla vähintään 1 metri. Lannan kuljetus ja levitysajankohtaa valittaessa tulee ottaa huomioon ympäristöviihtyvyystekijät ja naapureille aiheutuva hajuhaitta, jonka vuoksi tulee välttää kuljetusta ja levitystä yleisinä juhlapyhinä ja koulujen yms. juhlatilaisuuksien aikaan. Lantaa ei saa levittää routaiseen tai lumipeitteiseen maahan. Lannan levitysmäärissä on otettava huomioon maaperän viljavuustutkimukset, lannan typpi ja fosforipitoisuudet sekä kasvien ravinnetarve. Lanta on mullattava tai pelto on kynnettävä välittömästi tai viimeistään vuorokauden kuluessa levittämisen jälkeen, mikäli lantaa ei levitetä kasvustoon. 5. Eläinsuojan toiminta, lannan käsittely ja levitys sekä rehunteko ja kiinteistöillä tapahtuva liikenne tulee järjestää niin, ettei aiheuteta tarpeetonta haju, melu ym. ympäristöhaittaa. Toiminnanharjoittaja vastaa siitä, että sopimuksin lantaa vastaanottavien tilojen tulee levittää lanta tässä päätöksessä mainittujen ehtojen mukaisesti. 6. Toiminnanharjoittajan tulee tarkkailla lannanvarastointitilojen kuntoa ja viivytyksettä korjata mahdolliset niissä havaitut puutteet ja vauriot. Lantavarastot on tyhjennettävä ja tarkastettava perusteellisesti vuosittain. Lannan kuormaukseen ja kuljetukseen tulee käyttää tarkoitukseen soveltuvaa kalustoa, jottei tyhjennysten ja kuljetusten aikana pääse tapahtumaan vuotoja ympäristöön eikä naapureille tai muille tien käyttäjille aiheuteta kohtuutonta haittaa tai rasitusta.
5 Muu toiminta 7. Jätehuolto on hoidettava vastaavan tasoisesti kuin kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä edellytetään. Ongelmajätteet on toimitettava ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Hyötyjätteet kuten muovijätteet, paperi, pahvi yms. on kerättävä erilleen ja toimitettava ensisijaisesti hyötykäyttöön. Jos tämä ei ole mahdollista, ne on toimitettava kaatopaikalle. Jätteitä ei saa polttaa. Kuolleet eläimet on viipymättä toimitettava käsiteltäväksi asianmukaisen luvan saaneeseen käsittelylaitokseen tai muulla kunnan eläinlääkärin hyväksymällä tavalla. Kuolleiden eläinten varastointia tulee välttää. Mikäli ruhoja varastoidaan tilalla pidempiaikaisesti, tulee varastointi tapahtua jäähdytetyssä varastotilassa tai erillisessä kylmäkontissa. Lyhytaikainen varastointi tulee hoitaa tiiviillä alustalla peitettynä. Eläinten rehu, niiden raaka aineet ja rehujätteet sekä kemikaalit on varastoitava tiivispohjaisilla alustoilla ja käsiteltävä tilalla niin, ettei niistä aiheudu maaperän tai pinta ja pohjaveden pilaantumisen vaaraa, meluhaittaa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Eläinsuojan ja lannanvarastointisäiliöiden ympäristö tulee pitää siistinä. 8. Polttoneste ja öljysäiliöiden alustan sekä tankkauspaikan alustan tulee olla tiiviitä. Polttoainesäiliöt tulee sijoittaa katokselliseen suoja altaaseen sekä varustaa ylitäytön estävällä järjestelmällä ja laponestolaitteilla. Suoja allasta ei tarvita mikäli säiliö on vuodonilmaisulla varustettu 2 vaippainen säiliö. Muut öljytuotteet tulee varastoida asianmukaisissa tiloissa tai paikassa. Säiliöiden sijoittelussa on huomioitava riittävät suojaetäisyydet vesistöihin ja ojiin. Muut öljytuotteet tulee varastoida asianmukaisissa tiloissa tai paikassa. 9. Toiminnanharjoittajan on seurattava lannan käsittelyyn ja levittämiseen liittyvien tekniikkojen kehittymistä. Myös luvan mukaisiin lantavarastoihin ja lannankäsittelyjärjestelmiin liittyvää uutta käyttökelpoista tekniikkaa on otettava soveltuvin osin käyttöön jatkossa, mikäli se vähentää ympäristön pilaantumisen vaaraa. Raportointi 10. Eläinsuojan laajennuksen valmistumisesta on ilmoitettava Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle viimeistään kuukausi ennen sen käyttöönottoa. 11. Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa eläinsuojan toiminnasta. Vuosiyhteenveto eläinsuojan toiminnasta tulee toimittaa Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle kunkin kalenterivuoden helmikuun loppuun mennessä eläinsuojan edellisen vuoden toiminnoista. Vuosiyhteenvedon tulee sisältää ainakin seuraavat asiat: tiedot eläinmääristä tiedot toteutuneista lantamääristä tiedot lannan vastaanottosopimuksista ja levitysaloista tiedot toiminnassa syntyvistä jätteistä tiedot kuolleiden eläinten määristä, toimituspaikoista ja käsittelytavoista, tiedot toiminnassa tapahtuneista häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista 12. Häiriötilanteissa ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa on aiheutunut tai uhkaa aiheutua määrältään tai laadultaan tavanomaisesta poikkeavia päästöjä ilmaan, vesistöön tai maaperään, on välittömästi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin tällaisten päästöjen estämiseksi, päästöistä aiheutuvien vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Kyseisistä tilanteista on ilmoitettava välittömästi kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle ja Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle.
13. Toiminnan olennaisista muutoksista tai lopettamisesta tulee tehdä ilmoitus Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle. 6 RATKAISUN PERUSTELUT Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskus katsoo, että toimittaessa tämän päätöksen ja sen määräysten mukaisesti eläinsuoja täyttää sille asetetut vaatimukset ympäristön ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi. Ennalta arvioiden toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän eikä pinta tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömuodon vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, naapureille kohtuutonta haittaa. Toiminta ei sijoitu kaavamääräysten vastaisesti. Varastoitaessa ja levitettäessä lantaa tässä päätöksessä edellytettyjen lupamääräysten mukaisesti, ei toiminnasta aiheudu ympäristön pilaantumista tai kohtuutonta haittaa naapureille. LUPAMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT Eläintilat ja tuotanto Luvan määräysten tavoitteena on ehkäistä haitalliset ympäristövaikutukset ennakolta tai rajoittaa ne mahdollisimman vähäisiksi. Lupamääräyksellä varmistetaan eläinsuojan ja lannanvarastointisäiliöiden sijoittaminen hakemuksessa esitettyyn paikkaan. (1) Eläinsuojan toiminnasta ei voida katsoa aiheutuvan naapurustolle lain tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta tai haittaa. Tuotantomääriä koskevat rajoitukset ovat tarpeen, kun ympäristönsuojelulain 43 2 momentin perusteella muilla rajoituksilla ei voida muutoin riittävästi ehkäistä tai vähentää ympäristöhaittoja. Toimintaa tulee harjoittaa lupapäätöksen perusteena olevien eläinmäärien puitteissa. Lupa on myönnetty hakemuksen pohjapiirustuksessa esitettyjen eläinpaikkojen perusteella. Valtioneuvoston asetuksessa (542/2003) talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten ulkopuolisilla alueilla määritetään vaadittavat puhdistustehot. (2). Lannan varastointi ja käsittely Lannan varastotilojen mitoitus perustuu valtioneuvoston asetukseen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000). Päätöksen 4 :n mukaan lietelannan varastotilojen tulee olla niin suuria, jotta niihin voidaan varastoida 12 kuukauden aikana kertynyt lanta ja virtsa sekä muut säiliöihin johdettavat vedet. Varastointitilojen tulee olla vesitiiviitä, jottei tule vuotoja pinta tai pohjavesiin. (3). Lannan levitystä varten on oltava riittävästi peltoalaa ylilannoituksen ja siitä aiheutuvan huuhtoutumisriskin välttämiseksi. Peltopinta alavaatimus perustuu lannan keskimääräiseen fosforisisältöön ja siitä saatavan fosforilannoituksen tasoon. Lannan levittämistä koskevat määräykset perustuvat valtioneuvoston asetukseen (931/2000). Lannan oikea aikaisella levittämisellä ja mahdollisimman pian levityksen jälkeen, noin neljän tunnin sisällä, tehdyllä pellon muokkauksella ehkäistään lannan levityksen aiheuttamia hajuhaittoja ja ammoniakin haihtumista sekä vesistöjen rehevöitymistä lisääviä ravinnehuuhtoumia. Pohjavesialueita koskevilla levitysrajoituksilla ehkäistään pohjavesien pilaantumisriskiä. Pohjavesialueella tarkoitetaan pohjavesialueiden muodostumisalueita ja niiden suojavyöhykkeitä. (4). Sopimuksin lannan vastaanottavilta henkilöiltä edellytetään lannan käsittelemiseksi ja levittämiseksi vastaavan tasoista ympäristöhaittoja minimoitavaa toimintaa kuin hakijalta. Tilalla on huolehdittava siitä, että liikennöinti hoidetaan asianmukaisella tavalla. (5). Lantavarastojen vuosittaisella tyhjentämisellä varmistetaan hyötytilavuuden säilyminen suunnitelmien mukaisena. Kuormausta ja kuljetusta koskevat määräykset ovat tarpeen maaperän sekä pinta ja pohjavesien pilaantumisriskin vähentämiseksi. (6).
7 Muu toiminta Tilalla kuolleiden eläinten asianmukaisella hävittämisellä varmistetaan ympäristöhygienian yleisten vaatimusten täyttyminen sekä ehkäistään mahdollisten eläintautien leviäminen tilan ulkopuolelle. Eläinperäinen jäte on käsiteltävä EY:n eläinperäisiä sivutuotteita koskevan asetuksen mukaisesti laitoksessa, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseisiä jätteitä. Syrjäisillä alueilla eläinperäisen jätteen hautaaminen on kunnaneläinlääkärin luvalla mahdollista. Jätelain 6 :n mukaan jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Ensisijaisesti on pyrittävä hyödyntämään jätteen sisältämä aine ja toissijaisesti jätteen sisältämä energia. (7). Polttoainesäiliöiden varusteiden ja säiliön sekä tankkauspaikan tiiviin alustan ja säiliöiden sijoittamista koskevilla vaatimuksilla ehkäistään maaperän, pohjavesien ja vesistön pilaantumisen vaaraa. (8). Parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen seurantavaatimus perustuu toiminnanharjoittajan yleiseen selvilläolovelvollisuuteen toimintansa mahdollisista haittavaikutuksista. (9). Raportointi Eläinsuojan laajennuksen käyttöönottoilmoitus on tarpeen valvonnallisista syistä. (10). Toiminnan kirjanpitoa ja raportointia koskeva lupamääräys on annettu toiminnan valvonnan järjestämiseksi. Toiminnasta saamiensa tietojen perusteella viranomainen voi seurata laitoksen toiminnan lainmukaisuutta ja luvassa annettujen määräysten noudattamista. (11). Ilmoitusvelvollisuus häiriö ja poikkeustilanteista on määrätty viranomaisten tiedonsaannin varmistamiseksi, valvonnan toteuttamiseksi ja mahdollisten annettavien viranomaisohjeiden vuoksi. Määräys välittömiin torjuntatoimenpiteisiin ryhtymisestä päästöjen torjumiseksi on annettu välittömän pilaantumisen ehkäisemiseksi ja poikkeuksellisista päästöistä aiheutuvien haittojen minimoimiseksi. Ympäristönsuojelulain 62 :n mukaan toiminnasta vastaavan on tehtävä ilmoitus valvontaviranomaiselle mm. onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä aiheutuvasta päästöstä tai syntyvästä jätteestä, josta voi aiheutua välitöntä tai ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa. (12). Toiminnan olennaista muutosta koskevan ilmoitusvelvollisuuden perusteella varmistetaan tiedonkulku ympäristöviranomaiselle niin, että ilmoituksen perusteella voidaan tarkastella muutoksen vaikutuksia voimassaoleviin lupamääräyksiin ja arvioida mahdollisen uuden ympäristöluvan tarvetta. (13). LUPAMÄÄRÄYKSIÄ ANKARAMPIEN TAI LIEVEMPIEN SÄÄDÖSTEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain (86/2000) tai jätelain (1072/1993) nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. Kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset koskevat ympäristönsuojelulain 19 1 momentin mukaan muita kuin ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraisia toimintoja. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Jos lupavelvollinen toiminta oleellisesti muuttuu, on toiminnalle haettava uusi ympäristölupa.
Lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä uusi hakemus Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle 31.12.2019 mennessä. Hakiessaan lupamääräysten tarkistamista luvan haltijan on liitettävä hakemukseen muutoin vaadittavien selvitysten ohella riittävää asiantuntemusta käyttäen laadittu selvitys parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönotosta ja mahdollisuuksista eläinsuojan toiminnasta aiheutuvien ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Hakemuksessa tulee olla selvitykset toiminnan laajuudesta ja käytössä olevista ympäristönsuojeluratkaisuista. Velvoite on annettu ympäristönsuojelulain 55 :n nojalla. Ellei laajennusta ole otettu käyttöön viiden (5) vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman, tämä lupa raukeaa. Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen 20.1.2005/Dnro PPO 2004 Y 255 133 myöntämä ympäristölupa on voimassa siihen asti kunnes tämä lupa on saanut lainvoiman. 8 PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Laajennusta ei saa ottaa käyttöön ennen kuin tämä päätös saa lainvoiman. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 6, 8, 19, 28, 31, 35, 38, 41, 43, 45, 50, 52, 54, 56, 57, 58, 59, 62, 96 ja 105 :t Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 16, 19, 21, 23 ja 30 :t Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Hallintolaki (434/2003) 34 Jätelaki (1072/93) 4, 7, 6, 15 ja 51 :t Jäteasetus (1390/93) 3 ja 3a :t Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) Valtioneuvoston asetus talousvesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) Muut ohjeet Ympäristöministeriön ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 30.9.1998. Maa ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet: Kotieläinrakennusten ympäristönhuolto, MMM RMO C4 Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa, SY564, Suomen ympäristökeskus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1744/2002 muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä Maa ja metsätalousministeriön asetus eläinjätteen käsittelystä (1022/2000)(muut. 6/2001) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Maksu 3130 euroa Ei arvonlisäverollista myyntiä Ympäristöministeriön asetuksessa alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista määrätään julkisoikeudellisten suoritteiden maksuista. Asetuksen mukaan eläinsuoja, joka on tarkoitettu yli 2000 lihasialle, perittävä maksu on 3130 euroa, kun asian käsittelyn vaatima työmäärä on vastannut uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä. Sovelletut oikeusohjeet Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/ 2006)
9 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä siten kuin ympäristönsuojelulain 54 :ssä on säädetty. Päätös Hakija MUUTOKSENHAKU Jäljennös päätöksestä Kalajoen kaupunginhallitus Kalajoen kaupungin ympäristölautakunta Kalajoen kaupungin rakennuslautakunta Suomen ympäristökeskus, kirjaamo Ilmoitus päätöksestä Hakemuksesta tiedonannon saaneet Ilmoittaminen ilmoitustauluilla ja lehdissä Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Kalajoen kaupungin ja Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen ilmoitustauluilla ja sekä Kalajokilaakso sanomalehdessä. Lisätietoja päätöksestä Lisätietoja päätöksestä saa Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen insinööri Jari Määtältä, p. 040 504 6687. Tähän päätökseen ja siitä perittyyn maksuun saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto oikeuteen. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Valitusaika päättyy 29.5.2009. Valitusoikeus on: sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; alueellisella ympäristökeskuksella sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella; muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Valitusosoitus on liitteenä. Ympäristölupapäällikkö Martti Seppälä Insinööri Jari Määttä LIITE Valitusosoitus
10 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valituksen toimittaminen Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valituksella, joka on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmä on osoitettava Vaasan hallinto oikeudelle ja toimitettava valitusajan kuluessa Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Valitusaika on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä. Valitusaikaa laskettaessa ei antopäivää oteta lukuun. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavan arkipäivän. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen kirjaamoon. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, postitse, lähetin välityksellä telekopiona tai sähköpostitse. Toimitustavasta riippumatta valituskirjelmä on toimitettava niin ajoissa, että se on perillä viimeistään valitusajan päättyessä klo 16.15. Valituskirjelmän sisältö ja liitteet Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmässä on ilmoitettava: 1) päätös, johon haetaan muutosta 2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä 3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta, sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä: 1) päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; 2) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei päämies ole valtuuttanut häntä suullisesti Vaasan hallinto oikeudessa. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee kuitenkin esittää valtakirja ainoastaan, jos hallinto oikeus niin määrää. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) nojalla säädetyn VNA 924/2008 mukaisesti muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksuna 89 euroa. Mainitussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksen yhteystiedot: postiosoite: käyntiosoite: aukioloaika: 8.00 16.15 puhelin: 020 610 111 PL 124, 90101 OULU Veteraanikatu 1, 90100 OULU telekopio: 08 816 2869 sähköposti: kirjaamo.ppo@ymparisto.fi