EUROOPAN KOMISSIO Sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto RAHOITUSLAITOKSET Vakuutusala ja eläkkeet Huhtikuu 2006 MARKT/2515/06 TARKISTETTU SOLVENSSI II HANKKEEN PUITEASIAKIRJA Asiakirjan tarkoitus Tässä asiakirjassa esitetään tarkistetut puitteet, joiden mukaisesti Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitealta (CEIOPS) ja muilta sidosryhmiltä pyydetään lausuntoja henki-, vahinko- ja jälleenvakuutusyritysten uudesta vakavaraisuusjärjestelmästä (Solvenssi II). Tämä puiteasiakirja koskee Solvenssi II hanketta kokonaisuudessaan. Asiakirjassa esitetään ne periaatteet ja suuntaviivat, joiden mukaisesti CEIOPS:n on laadittava Solvenssi II hanketta koskevat ohjeensa. Tämän lisäksi CEIOPS:ia on pyydetty antamaan ohjeita uuden vakavaraisuusjärjestelmän yksityiskohdista erillisillä neuvontapyynnöillä, jotka ovat tämän puiteasiakirjan liitteinä. Tätä puiteasiakirjaa saatetaan vielä tarkistaa ja ajantasaistaa Euroopan vakuutus- ja lisäeläkekomitealta (EIOPC) saatujen lausuntojen jälkeen.
TARKISTETTU SOLVENSSI II HANKKEEN PUITEASIAKIRJA Kuultuaan Euroopan vakuutus- ja lisäeläkekomiteaa, Euroopan komissio pyytää CEIOPS:lta ja muilta sidosryhmiltä neuvoja siitä, miten henki-, vahinko-, ja jälleenvakuutusyrityksiin sovellettavaa uutta vakavaraisuusjärjestelmää on kehitettävä niin, että jäsenvaltiot ja valvonnan alaiset vakuutuslaitokset voisivat soveltaa sitä määrätietoisesti, johdonmukaisesti ja yhdenmukaisesti. Vakavaraisuusjärjestelmän tavoitteena on suojella vakuutuksenottajia ja edunsaajia. Sen on määrä myös parantaa EU:n vakuutuslaitosten kilpailukykyä ja auttaa niitä kohdentamaan pääomavaransa niin, ettei siitä aiheudu merkittäviä häiriöitä markkinoille tai esteitä vakuutusalan innovaatioille. Seuraavien ehtojen on täytyttävä: Yleispiirteet 1. Uuden vakavaraisuusjärjestelmän on määrä tarjota valvontaviranomaisille tarkoituksenmukaiset menetelmät ja valtuudet arvioida kaikkien vakuutuslaitosten 1 kokonaisvakavaraisuutta prospektiivisen ja riskiperusteisen lähestymistavan perusteella. Siinä on oltava määrällisten osatekijöiden lisäksi myös laadullisia näkökohtia, jotka vaikuttavat yrityksen riskiasemaan (johtamiskyky, sisäinen riskinvalvonta ja riskien seurantaprosessit jne.). Uusi vakavaraisuusjärjestelmä johtaa todennäköisesti muutoksiin useimmissa nykyisissä vakuutusdirektiiveissä. 2. Laajemmin tarkasteltuna vakavaraisuusjärjestelmän on otettava lähtökohdakseen kolmipilarinen rakenne, joka on saanut alkunsa Basel II -vakavaraisuusdirektiivistä: kvantitatiiviset vaatimukset (1 pilari), valvontatoiminnot (2 pilari) ja valvontaraportointi sekä tietojen julkistaminen (3 pilari). Tämä edellyttää kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen valvonnan vuorovaikutuksen erityisen tarkkaa harkintaa sekä tietojen julkistamiseen liittyvien näkökohtien huomioonottamista. Toisen pilarin mukainen valvojan kokonaisarvio on erityisen tärkeä. Yksittäisten pilarien ei tarvitse kuitenkaan olla laajuudeltaan ja merkitykseltään samanlaisia kuin Basel II:ssa. 3. Uusi vakavaraisuusjärjestelmä sisältää ensimmäisessä pilarissa kaksi pääomavaatimusta, jotka palvelevat eri tarkoitusperiä ja jotka on laskettu niiden mukaisesti: vakavaraisuuspääomavaatimus (SCR) ja vähimmäispääomavaatimus (MCR). Vakavaraisuuspääomavaatimus ei saa olla alhaisempi kuin vähimmäispääomavaatimus. 1 Henki-, vahinko- ja jälleenvakuutusyritykset niitä koskevissa direktiiveissä annettujen määritelmien mukaisesti.
4. Vakavaraisuusjärjestelmä on suunniteltava siten, että se kannustaa valvonnan alaisia vakuutuslaitoksia arvioimaan ja hallitsemaan asianmukaisesti riskejään. Onkin laadittava EU:n yhteiset periaatteet riskinhallinnasta ja valvojan kokonaisarviosta. Vakavaraisuuspääomavaatimukseen olisi sisällyttävä ne kvantifioitavissa olevat riskit, joille valvonnan alainen vakuutuslaitos on alttiina. Tämä Riskiperusteinen lähestymistapa edellyttää (täydellisten tai osittaisten) sisäisten mallien tunnustamista, mikäli ne parantavat vakuutuslaitoksen riskinhallintaa, ilmentävät paremmin sen todellista riskiprofiilia kuin standardimalli ja mikäli ne voidaan asianmukaisesti validoida. 5. Sisäinen malli saattaa johtaa suurempaan tai pienempään vakavaraisuuspääomavaatimukseen kuin standardimalli. Vakavaraisuuspääomavaatimuksen vähimmäistaso on vähimmäispääomavaatimus (MCR). Valvontaviranomaiset voivat vaatia sisäisen mallin laatimista sellaiselta yritykseltä, jonka toiminta poikkeaa huomattavasti standardimallin taustaoletuksista. 6. Solvenssi II -hankkeessa keskitytään pääomavaatimuksiin ja valvojan kokonaisarvioon lähinnä yksittäisen oikeussubjektin tasolla. Ratkaistavana ovat kuitenkin myös vakuutusyritysryhmiin ja finanssiryhmittymiin liittyvät kysymykset sekä niiden vaikutukset nykylainsäädäntöön (esim. vakuutusyritysryhmädirektiivi 98/78/EY ja finanssiryhmittymädirektiivi 2002/87/EY). 6.1. Tältä osin keskeisenä kysymyksenä onkin sisäisten mallien soveltaminen yritysryhmään tai ryhmittymään sekä mahdolliset hajautusedut/kustannukset ja niiden kohdentaminen. 6.2. On tunnustettava, että liikkeenjohdon päätökset tehdään yhä useammin emoyhtiössä. Asiaa koskevat säännöt on siis määrättävä asianomaisella tasolla. Myös finanssiryhmien lisävalvontaa harjoittavien valvontaviranomaisten tehtävät on jaettava asianmukaisella tavalla viranomaisten kesken varsinkin sisäisten mallien validointiin liittyvissä kysymyksissä. 6.3. Yhtiötason valvonta (solo supervision) jää kansallisen valvontaviranomaisen vastuulle ja sen tehtäväksi. Pääoman riittävää jakamista koskevia mahdollisia sääntöjä on vahvistettava, jotta yksittäisissä vakuutuslaitoksissa olisi riittävästi pääomaa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta virtaviivaistaa niiden yritysryhmien valvontatoimintoja, joita valvotaan useissa jäsenvaltioissa. 7. Solvenssi II -järjestelmään sisältyy vaatimuksia varovaisesta vakuutusyritysten varojen ja velkojen arvostamisesta sekä sääntöjä valvontaraportoinnista ja tietojen julkistamisesta. Solvenssi II -sääntöjen on oltava yhdenmukaisia kansainvälisen tilinpäätösstandardilautakunnan (IASB) laatimien tilinpäätössääntöjen kanssa, jotta voitaisiin varmistaa, että arvostussäännöt, valvontaraportointi ja tietojen julkistaminen lähentyvät toisiaan, sekä rajoittaa valvonnan alaisten vakuutuslaitosten hallinnollisia rasituksia. Tätä lähestymistapaa voidaan selkeyttää seuraavasti:
7.1. IASB:ssä on edetty vakuutussopimushankkeen toiseen vaiheeseen, mutta lopullisen standardin valmistuminen vaatii vielä paljon aikaa. Onkin todennäköistä, että Solvenssi II -säännöt arvostuksesta, raportoinnista ja tietojen julkistamisesta laaditaan ilman, että niitä koskevaa kansainvälistä tilinpäätösstandardia (IFRS) on vahvistettu. IASB:n työn todennäköiset tulokset (vrt. kohta 7.2) on kuitenkin otettava huomioon. IASB:n tilinpäätössääntöihin voidaan ehdottaa lisäyksiä ja muutoksia, mikäli siihen on erityistä syytä. Solvenssi II -sääntöjä voidaan tarkistaa IASB:n vakuutussopimushankkeen toisen vaiheen valmistuttua. 7.2. Tuleva IFRS-standardi sisältää todennäköisesti seuraavat perusasiat: varojen ja velkojen arvostamiseen käytetään prospektiivista lähestymistapaa, arvostusmenetelmissä on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin rahoitusmarkkinoilta saatuja tietoja, varoihin ja velkoihin liittyvä kassavirta on diskontattava, vakuutusteknisestä vastuuvelasta on julkaistava todennäköisimmiksi katsottuihin olettamuksiin perustuva arvio ( best estimate ) 2 ja riskimarginaali. 7.3. Nykyisin ainoastaan pörssilistatut EU:n vakuutusyhtiöt joutuvat laatimaan IAS/IFRS-standardin mukaisen konsernitilinpäätöksen, vaikkakin jäsenvaltiot saavat laajentaa standardin soveltamisalaa. Solvenssi II -järjestelmässä ei edellytetä, että kaikki vakuutusyritykset käyttävät IAS/IFRS-standardia täysimääräisesti. Eräät varovaisuussääntöjen mukaiset arvostussäännöt, raportointisäännöt ja tietojen julkistamissäännöt saattavat kuitenkin vastata IAS/IFRS-sääntöjä, ja tuolloin onkin todennäköistä, että vakuutusyritykset käyttävät laajemmin IAS/IFRS:n kaltaisia menetelmiä. Tietynkaltaisiin vakuutusyrityksiin saatetaan soveltaa yksinkertaistettuja sääntöjä, mutta yleisperiaatteita on sovellettava kaikkiin vakuutusyrityksiin. 8. Tavoite saavuttaa riittävä ja nykyistä suurempi yhdenmukaisuus on tuotava ilmi vakavaraisuussäännöksissä, joita ei tarvitse vahvistaa lisävaatimuksilla. Uuden vakavaraisuusjärjestelmän on mahdollistettava sääntöjen yhdenmukainen soveltaminen ja riittävä kuluttajansuoja ja tuettava reilua kilpailua. 9. Vakavaraisuusjärjestelmässä yhdenmukaistetaan noudatettavan varovaisuuden tasoa, sekä vakavaraisuuspääomavaatimusta että vastuuvelkaa määritettäessä. 2 Kansainvälisissä yhteyksissä käytetään myös termejä current estimate ja central estimate. Kyseisellä terminologialla ei kuitenkaan aina tarkoiteta samaa asiaa.
10. Jotta rahoitussektorin eri järjestelmät olisivat keskenään yhdenmukaisia, vakavaraisuusjärjestelmän yleisilmeen on oltava mahdollisimman yhdenmukainen pankkialalla käytetyn lähestymistavan ja pankkialalla sovellettavien sääntöjen kanssa. Samanlaisia riskejä sisältäviä tuotteita on periaatteessa valvottava samalla tavalla, ja niihin on sovellettava samoja vakavaraisuus- tai solvenssivaatimuksia. Uusi vakavaraisuusjärjestelmä on rakennettava niin, että se auttaa tehostamaan vakuutusyritysryhmien ja finanssiryhmittymien valvontaa eikä johda sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöön rahoitussektorien välillä tai saman sektorin sisällä. Järjestelmän on kuitenkin kannustettava käyttämään tarkempaa tai tarkoituksenmukaisempaa lähestymistapaa riskinarviointiin. 11. Eri kansainvälisiä järjestelmiä pyritään lähentämään saattamalla uusi vakavaraisuusjärjestelmä yhdenmukaiseksi kansainvälisen vakuutusvalvontaviranomaisten liiton (IAIS) sekä kansainvälisen aktuaarijärjestön (IAA) työn kanssa. IAIS:n vakuutusvalvonnan puitteet ja perusolettamukset taloudellisten vaatimusten muodostamisesta luovat arvokkaan pohjan uuden järjestelmän kehittämiselle. 12. Jotta voitaisiin arvioida uuden vakavaraisuusjärjestelmän vaikutusta vakuutusyrityksiin, on tehtävä yksi tai useampia kvantitatiivisia vaikutusarviointia (quantitative impact study, QIS). Niiden tekeminen edellyttää ehdottomasti, että tiedot ovat yhdenmukaisia. Vaikutusarviointien tiedonkeruuvaatimukset, metodologia ja ajoitus on analysoitava. Näiden kvantitatiivisten vaikutusarviointien tekijäksi on pyydetty CEIOPS:ia, jonka toivotaan tekevän tutkimukset yhdessä vakuutusalan kanssa. Komission yksiköt laativat direktiiviehdotuksen tueksi vaikutusarvioinnin (Impact Assesment, IA), joka on laajaalaisempi ja yleisempi kuin määrällistä vaikutusta selvittävä tutkimus. 13. Takuujärjestelmät ovat vakuutuksenottajien ja edunsaajien viimeinen keino saada hyvitystä menetykselleen. Uuden vakavaraisuusjärjestelmän hienosäädössä ei pidä kiinnittää huomiota takuujärjestelmien olemassaoloon. Uuden vakavaraisuusjärjestelmän on tehtävä vakuutusala niin turvalliseksi ja luotettavaksi, että takuujärjestelmiin tarvitsisi turvautua. 14. Solvenssi II ei saa olla liian kallis pienyrityksille, mutta siinä ei myöskään aiota tarjota niille kokonaan omaa erityiskohtelua. Pienyritysten on noudatettava samoja perusperiaatteita kuin muutkin vakuutuslaitokset. Joillakin osa-alueilla niitä varten on ehkä kuitenkin luotava erityissääntöjä. 15. Solvenssi II:n on otettava asianmukaisesti huomioon jälleenvakuutusyritysten erityispiirteet.
Kvantitatiiviset vaatimukset (1 pilari) 16. Uuden vakavaraisuusjärjestelmän kulmakivenä on vakuutusteknisen vastuuvelan laskennan harmonisointi. Yrityksen on määritettävä vakuutustekninen vastuuvelka, ottaen kulut huomioon, jotta se voisi täyttää (jälleen)vakuutusvelvoitteensa vakuutuksenottajia ja edunsaajia kohtaan. IAIS:n perusolettamusten ja IASB:n työn etenemisoletusten mukaisesti vakuutustekninen vastuuvelka on määriteltävä varovasti, luotettavasti ja objektiivisesti niin, että eri (jälleen)vakuutuslaitokset ovat vertailukelpoisia keskenään. Vastuuvelkaa määrättäessä on hyödynnettävä mahdollisimman hyvin ja johdonmukaisesti rahoitusmarkkinoilta saatavia tietoja ja vakuutusteknisistä riskeistä yleisesti saatavilla olevia tietoja. Vastuuvelka saadaan todennäköisimmiksi katsottuihin olettamuksiin perustuvan arvion (best estimate) 3 ja riskimarginaalin summana. 16.1. Todennäköisimmiksi katsottuihin olettamuksiin perustuva arvio on tulevien kassavirtojen odotettu nykyarvo, ja sen laatimisessa käytetään asiaankuuluvaa riskivapaata tuottokäyrää, joka perustuu nykyiseen ja uskottavaan tietoon ja realistisiin oletuksiin. Realististen oletusten käyttäminen edellyttää, että takaisinostoarvojen avulla ei saa muodostaa alarajaa vakuutustekniselle vastuuvelalle. 16.2. Riskimarginaali kattaa vastuiden tuleviin kassavirtoihin liittyvät riskit koko niiden aikahorisontin pituudelta. Se on määritettävä niin, että (jälleen)vakuutusvelvoitteet voidaan siirtää toiseen vakuutusyritykseen tai ne voidaan hoitaa run off tilassa. Tällainen lähestymistapa suojelee vakuutuksenottajan oikeuksia ja ottaa huomioon todennäköisimmiksi katsottuihin olettamuksiin perustuvaan arvioon liittyvän epävarmuuden. Työhypoteeseiksi olisi otettava kaksi vaihtoehtoista tapaa laskea riskimarginaali. Riskimarginaali voidaan esittää erona, joka vallitsee todennäköisyysjakauman (run off -tilaan saakka) 75-prosenttipisteen ja todennäköisimmiksi katsottuihin olettamuksiin perustuvaan arvion välillä. Riskimarginaalin on kuitenkin oltava vähintään puolet keskihajonnasta, jotta voimakkaasti vinot jakaumat voitaisiin ottaa huomioon. Toinen tapa on laskea riskimarginaali pääomakustannuksen perusteella, mitä määritettäessä otetaan huomioon vakavaraisuuspääomavaatimus run off tilaan saakka. Kvantitatiivista vaikutuksista on kerättävä lisää tietoa, jotta voidaan arvioida kyseisten kahden menetelmän hyvät puolet. Olisi hyvä, jos samaa menetelmää sovellettaisiin kaikkiin yrityksiin niiden koosta tai liiketoiminnan luonteesta tai laadusta riippumatta. Henki- ja vahinkovakuutuksen erityispiirteet saattavat kuitenkin vaatia niiden erilaista käsittelyä. Pienten vakuutusyritysten voidaan antaa käyttää yksinkertaisempaa versiota kyseisestä menetelmästä. Jos riskimarginaalin määrittämisessä onkin joissain oloissa tarkoituksenmukaisempaa käyttää erilaisia menetelmiä, niistä päätetään objektiivisten kriteerien perusteella eivätkä ne ole jäsenvaltioiden harkinnassa. 3 Kansainvälisissä yhteyksissä käytetään myös termejä current estimate ja central estimate. Kyseisellä terminologialla ei kuitenkaan aina tarkoiteta samaa asiaa.
17. Vakavaraisuuspääomavaatimus heijastaa sitä, kuinka paljon pääomaa vakuutuslaitoksella on oltava, jotta se kestäisi merkittäviä ja ennakoimattomia tappioita ja kykenee olemaan vakuutuksenottajien ja edunsaajien kannalta riittävän luotettava. Kun yritys ei täytä vakavaraisuuspääomavaatimusta, sen on täytettävä vakavaraisuuspääomavaatimus määräajassa valvontaviranomaisen hyväksyttäväksi toimitetun, konkreettisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman perusteella. Vakavaraisuuspääomavaatimuksen parametrit on säädettävä niin, että kvantifioitavissa olevat riskit, joille hajautetun riskiportfolion omaava vakuutuslaitos altistuu, otetaan huomioon ja että vakavaraisuuspääomavaatimus perustuu tuhotodennäköisyyteen (ruin probability) 0,5 prosenttia (Value at Risk 99,5 %) yhden vuoden aikahorisontilla. Tämä prosenttiluku heijastaa erästä työhypoteesia. Tuho tapahtuu, kun hyväksyttävän katteen (admissible assets) määrä on alempi kuin vakuutusteknisen vastuuvelan määrä sellaisena kuin se on kuvattu kohdassa 16. On määriteltävä menetelmät, joita käytetään tarkistettaessa, että tämä taso on oikea. Vakavaraisuuspääomavaatimuksen on perustuttava toiminnan jatkuvuusperiaatteeseen (going-concern). Kyseisiä periaatteita sovelletaan huolimatta siitä, käytetäänkö standardimallia vai sisäistä mallia. 18. Vakavaraisuuspääomavaatimuksen laskennassa käytetty standardimalli voi pohjautua moneen eri menetelmään, esimerkiksi faktoripohjaiseen malliin, todennäköisyysjakaumaan perustuvaan malliin, skenaarioihin tai niiden yhdistelmiin. On tutkittava, mikä standardimalli sopii parhaiten henkivakuutusten, vahinkovakuutusten ja jälleenvakuutusten erityispiirteisiin, jotka siis vaihtelevat sektorin mukaan. 19. Vähimmäispääomavaatimus osoittaa tason, jota alemmaksi pääoman määrä ei saa laskea ilman, että ryhdytään tiukkoihin valvontatoimiin. Vähimmäispääomavaatimuksen määrä vahvistetaan heti kun määrällistä vaikutusta selvittävät tutkimukset on suoritettu. Se lasketaan yksinkertaisemmalla ja karkeammalla tavalla kuin vakavaraisuuspääomavaatimus, koska siihen kuuluvat toimet saattavat edellyttää kansallisten tuomioistuinten lupaa. Jotta siirtyminen uuteen vakavaraisuusjärjestelmään olisi helpompaa ja tasaisempaa, vähimmäispääomavaatimus on muodostettava suoraviivaisella tavalla, kuten nykyisissä Solvenssi I -direktiiveissä, mutta kuitenkin niin, että riittävä varovaisuuden taso säilytetään. Sille määrätään absoluuttinen vähimmäistaso. 20. Pääomavaatimuksiin sisältyvien riskien on perustuttava IAA:n riskiluokitukseen ja niissä on otettava huomioon muun muassa vakuutusriski, luottoriski, markkinariski, operatiivinen riski ja likviditeettiriski. IAA:n riskiluokitukseen voidaan ehdottaa lisäyksiä ja muutoksia, mikäli siihen on erityistä syytä. Jos kyseisiä riskejä ei voida kvantifioida, ne otetaan huomioon toisessa pilarissa. 21. Vakavaraisuuspääomavaatimuksen standardimallin sijaan voidaan käyttää sisäisiä malleja, jos ne on hyväksytty tähän tarkoitukseen. Mallien hyväksymiskriteerejä ja - prosessia on kehitettävä ja yhdenmukaistettava. Myös osamallien käyttö on sallittu, jos osamallit täyttävät hyväksymisedellytykset ja ovat yhteensopivia standardimallin kanssa.
Valvontatoiminnot (toinen pilari) 22. Valvontatoiminnoissa on pyrittävä tunnistamaan ne vakuutuslaitokset, jotka taloudellisten, organisatoristen tai muiden piirteidensä vuoksi saattavat tuottaa korkeamman riskiprofiilin. Tällaisia vakuutuslaitoksia voidaan vaatia pitämään vakavaraisuuspääomavaatimusta suurempaa vakavaraisuuspääomaa ja/tai ryhtymään toimiin jo aiheutuneiden riskien vähentämiseksi. Lisäksi valvontatoiminnoissa on yhdenmukaistettava entisestään valvontamenetelmiä, valvontavälineitä ja valvontavaltuuksia. Tämä tapahtuu laatimalla yhteisiä normeja ja menetelmiä esimerkiksi sisäisten mallien validointiprosessille. Valvontatoiminnoissa mennään siis pidemmälle kuin Basel II:ssa määritellyssä valvojan kokonaisarviota koskevassa prosessissa. Valvontatoiminnoissa tehdään myös enemmän yhteistyötä valvontaviranomaisten välillä ja laaditaan vertaisarviointeja. Valvontaraportointi ja tietojen julkistaminen (kolmas pilari) 23. Vakuutusyhtiöiden suorittama yhdenmukainen raportointi niitä valvoville viranomaisille ( valvontaraportointi ) on merkittävä osa EU:n tulevaa sääntelyrakennetta. Valvontaraportoinnissa mennään tilinpäätösraportoinnin sääntöjä pidemmälle: siinä valvontaviranomaiselle toimitetaan erilaisia tietoja, joita tämä tarvitsee tehtäviensä suorittamiseksi. Kyseiset tiedot eivät yleensä ole julkisia. Lisäksi vakuutusyritykset toimivat avoimesti ja julkistavat tietoja yleisölle, mikä tehostaa markkinamekanismeja ja markkinakuria ( tietojen julkistaminen ). 24. Basel II -puitteissa kolmas pilari edellyttää ainoastaan tietojen julkistamista, ja valvontaraportointia on harmonisoitu vain tiettyyn määrään saakka. Vaikka Solvenssi II -hanke onkin sopusoinnussa Basel II:n kanssa, molemmat alueet katsottiin tarpeelliseksi sisällyttää hankkeeseen. 25. Valvontaraportoinnin ja tiedon julkistamisvaatimusten pitäisi olla yhdenmukaisia IAIS:n ja IASB:n vaatimusten kanssa, jotta voitaisiin keventää valvonnan alaisten vakuutuslaitosten hallinnollisia rasitteita. Niiden on myös oltava yhteneväiset pankkialalla käytettävien tiedonjulkistamisvaatimusten kanssa. Lisäyksiä ja muutoksia voidaan tehdä, mikäli siihen on erityistä syytä. Tiedonjulkistamisvaatimuksiin liittyvät salassapitonäkökohdat edellyttävät huolellista tarkastelua. LISÄNÄKÖKOHTIA Lausuntokierroksen puitteiden tarkistaminen 26. Komissio saattaa tehdä näihin lausuntokierroksen puitteisiin tarkistuksia Euroopan vakuutus- ja lisäeläkekomitealta (EIOPC) saamiensa lausuntojen perusteella. Lausuntokierroksen puitteet toimivatkin uuden vakavaraisuusjärjestelmän laadintakriteerien dynaamisena tausta-asiakirjana.
27. CEIOPS:lla on erityisen tärkeä rooli uuden vakavaraisuusjärjestelmän kehittämisessä. Jos CEIOPS päätyy sille kannalle, että näissä lausuntokierroksen puitteissa asetettuja ehtoja on tarkistettava tai että eri vaihtoehtojen välillä on tehtävä valintoja, se ilmoittaa asiasta komissiolle ja toimittaa sille analyysin eri vaihtoehtojen eduista ja haitoista. Eläkkeet/ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset 28. Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten (IORP) vakavaraisuusvaatimukset on yhdistetty henkivakuutusyritysten vakavaraisuusvaatimuksiin direktiivin 2003/41/EY 17 artiklassa. Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten vakavaraisuusvaatimukset ovat kuitenkin merkittävä ja erillinen aihe, jota käsitellään uudelleen laitoksia koskevan direktiivin tarkistuksen yhteydessä. Erilliset neuvontapyynnöt 29. Näitä lausuntokierroksen puitteita täydennetään erillisillä toimeksiannoilla, joilla CEIOPS:lta pyydetään neuvoa uuden vakavaraisuusjärjestelmän kehitystyön kannalta erityisen tärkeistä aiheista. Komissio pyytää EIOPC:lta lausunnon ennen kuin se erikseen pyytää neuvoa CEIOPS:lta. 30. Erillisen neuvontapyynnön katsotaan olevan olennainen osa näitä lausuntokierroksen puitteita, ja se liitetään tähän lausuntokierroksen puitteita koskevaan asiakirjaan. 31. Erillistä neuvontapyyntöä voidaan tarkistaa samalla tavoin kuin lausuntokierroksen puitteita. Raportointitavat 32. CEIOPS:n on toimitettava säännöllisin väliajoin väliraportteja, joissa selvitetään, mitä neuvoja se on antanut komissiolle uudesta vakavaraisuusjärjestelmästä. Raportit on toimitettava neljän kuukauden väliajoin. Tarpeen vaatiessa raportteja on toimitettava useamminkin esimerkiksi tilanteissa, joissa on tehtävä toimintapoliittisia päätöksiä. 33. Puitedirektiivin laatimisen jälkeen on kehitettävä yksityiskohtaisempia sääntöjä ja ohjeita: tämä tapahtuu yksityiskohtaisten täytäntöönpanosäännösten välityksellä ja/tai tarvittaessa valvontaviranomaisten antamilla suosituksilla. CEIOPS:n on siis jatkossakin kehitettävä ja syvennettävä analyysiaan tämän mukaisesti. Jotta CEIOPS voisi auttaa komissiota valmistelemaan mahdollisia täytäntöönpanosäännöksiä koskevia toimeksiantoja ja pitää EIOPC:n työnsä tasalla, sen on jatkettava väliraporttien toimittamista neljän kuukauden väliajoin. Jos neuvontapyynnöt johtavat haluttuihin tavoitteisiin, CEIOPS saa laatia neljän kuukauden välein toimitettavat väliraporttinsa oman harkintansa mukaan, ellei toisin pyydetä.
Julkaiseminen 34. Komissio haluaa toimia avoimesti ja julkistaa nämä lausuntokierroksen puitteet ja erilliset neuvontapyynnöt omalla vakuutustoimintaa koskevalla verkkosivustollaan EIOPC:tä kuultuaan.