Muistoja Luku I Magacorin kuolema En tiedä kuinka kertoisin tämän selvästi, mutta yritän. Olen nyt 17-vuotias. Nimeni on Jadelynn Ayalluc, mutta minua kutsutaan Jadeksi. Muistan menneisyyteni aika hyvin. On tapahtunut paljon asioita, jotka olen myöhemmin unohtanut. Yritän kuitenkin muistaa asiat niin kuin ne menivät. Osa muistoista on hyvin kamalia. En itse niistä kovin mielelläni puhu, mutta kuitenkin ajattelin kertoa niistä pienen osan. Olin 13 kun kotini tuhoutui, minä näin sen kaiken. Kotini oli nimeltään Magacor, se sijaitsee eräällä kauniilla saarella, jossa asuin. Nyt kun katson saarelle, huomaan, etten näe muuta kuin kaupungin rauniot taivaanrataa vasten. Silti toivon, että veljeni tulisi vihdoinkin takaisin. Mutta aloittakaamme tarina aamusta, jolloin kaikki oli vielä hyvin tuona Magacorin kuolemaksi nimettynä päivänä. Heräsin aina yhdeksän aikaan, koulua ei ollut, joten olisin voinut nukkua pitempään, en vain jaksanut. Yksinkertaisesti. Muistan, että oma huoneeni kotona oli sininen kauttaaltaan: seinät olivat siniset, samoin sängyn vuodevaatteet ja yöpaitani. Oli minulla toki niitä pehmoleluja sun muuta, jotka yleensä olivat ruskeita. Jade heräsi. Hän hieroi silmiään ja otti kellon käteensä. Se näytti yhdeksää. Tyttö nousi sängystään ja katsoi ikkunasta pihalle. Oli kaunis päivä ja Magyonin saaren yläpuolella lensi lintuja tiuhaan tahtiin. Ne lauloivat kauniisti. Jade hymyili niille ja puki vaatteet päälleen vaatehuoneessa oven takana, ettei kukaan vain nähnyt häntä puolialastomana. Sen jälkeen hän nakkasi yöpaitansa sänkyynsä ja petasi sen kauniisti. Hän käveli huoneesta keittiöön, missä hänen veljensä kertoi äidilleen tohkeissaan jostakin. Yleisimmin aiheena oli se ja se mitä koulussa taas tapahtuu ensi ja sitä seuraavalla viikolla. Jade istui pöytään ja löi nyrkillään sitä kohottaen toisen kätensä ilmaan etusormi pystyssä ja huudahti: Antakaa ruokaa! tai Almuja köyhille!. Se sai yleensä Jaden veljen ja äidin säikähtämään. Hyvää huomenta, sininen otus, Chris tervehti. Hei, Chris, Jade sanoi. Jaden äiti toi tyttärelleen appelsiinimehua ja paahtoleipää, joiden päällä oli kerros mansikkahilloa, jonka Marie oli itse valmistanut. Hyvää ruokahalua, tyttäreni, hän sanoi ja siirtyi siivoamaan olohuonetta hymisten samalla. Tuleeko se pörröpää ja Jean taas tänne riehumaan sinun seuraasi? Jade kysyi veljeltään. Tulevat he, hän vaikeni. Miksi kutsut Rhoddoa pörröpääksi? Sillä on pörröiset hiukset, Chris, jos et sattunut huomaamaan. Elämäni Magacorissa oli ihanaa silloin. Kaupunki oli rauhallinen linnoitus ja asukkaat tunsivat toisensa aina jollain tapaa. Lähdin ulos talosta, jossa asuin ja heti pääkadulle päästyäni, minua tervehdittiin. Chris tietenkin oli seuranani, ei hän viitsinyt minua minnekään yksin päästää. Hän perusteli asiansa aina sanoen, että minä olen muka hirveän suloinen ja kaikki kylän pojat olivat ihastuneet minuun, heistä ei kuulemma koskaan tiennyt, mitä he tekisivät minulle. Chris oli tavallaan vartijani ja suojelijani ja me tulimme muutenkin hyvin toimeen keskenämme. No, se saa riittää. Magacorin kaupunki oli siihen aikaan todella kaunis verrattuna nykyiseen tilaansa. Silloin pääkadun kummallakin puolella oli rivi puita, joiden välissä oli ruohikkoa ja kulkuväylät ihmisten koteihin. Kaupungin uloskäynti oli portti, jota vartioitiin tarkoin. Sinne pääsi kahta pienempää ovea ja ns. pääovi oli lukittu yleensä, paitsi tietysti, jos kaupunkiin tuli joku tärkeä ihminen. Nyt kun tarkasti muistelen, taisin nähdä Valerien vilahdukselta siellä kerran. Nainen vain käveli pääportin luokse ja nousi vesivoimalla toimivalla hissillä portin luokse ja lähti kaupungista. Rakastin kotikaupunkiani suunnattomasti.
Chris, senkin kapinen koira! Jean tervehti parasta kaveriaan. Hiljaa, senkin saastainen sika, Chris heitti vastaan. He nauroivat kumpikin sille hervottomasti toisiinsa nojaten. Jade huomasi vaivihkaa heidän ohitseen kävelevien tyttöjen ihastuneet katseet heissä kahdessa. Sitten paikalle ilmestyi poika, 14-vuotias, heidän seuraansa. Poika ei paljon puhunut, mutta ei se häntä haitannut lainkaan. Joskus hän tosin innostui liikaa ja puhua pälpätti kuin hullu. Pojan nimi oli Rhodry. Rhoddo, senkin hiljainen optimisti, Chris tervehti poikaa. Joo joo, Rhodry sanoi. Ärsyttävää, kun nuo likat tuijottaa noin ahnaasti minua, ja pahempaa, ne tietää missä asun. Jade kutsuu sinua pörröpääksi. Sekin taitaa olla ihastunut sinuun, Chris sanoi. Jade hyökkäsi veljensä kimppuun, joka vain kaappasi sisarensa kainaloonsa. No jaa, ainakaan hän ei palvo minua kuin nuo kolme teidän selkänne takana, Rhodry sanoi. Poika ei ollut moksiskaan, vaikka Chris olikin sanonut tälle, että Jade olisi ihastunut häneen, mikä ei kyllä ollut totta. Rhodry katsoi tyttöä uteliaana, mutta ei sanonut mitään. Poika virnisteli kuitenkin jostain syystä koko ajan. Jade ei tiennyt miksi ihmeessä. No niin, sekopäiset ystäväni, mitä teemme tänään? Jean kysyi. Minä en ole sekopää, Rhodry sanoi edes asiaa tajuamatta. Oletpas, Jean sanoi ja kääntyi Chrisiin. Mennäänkö palatsille kiusaamaan palvelijoita? Enpä tiedä, kun Jadekin on mukana Chris aloitti. Kyllä minä kestän teidän sekoilunne oikein hyvin, Jade sanoi. Ja niin nelikko lähti yhdessä palatsille. Jade oli utelias palatsin suhteen, sillä hän ei ollut koskaan käynyt siellä ja päiväsaikaan sinne sai mennä kuka tahansa. Jade oli kuullut Chrisin kertovan kaikesta, mitä oli siellä nähnyt. Kaikista erikoisin asia koko paikassa oli outo valkoinen torni keskellä palatsialuetta. Tornia tukivat pystyssä lujat ketjut, jotka olivat neljässä korkeammassa tornissa. Niiden katot olivat tummanharmaat ja kivi, josta ne oli rakennettu, marmoria. Palatsin pihalla ollut pappi kalpeni heidät nähdessään. Mitä te täällä teette? hän kysyi tuskainen ilme kasvoillaan. Pappi oli verhoutunut valkoiseen kaapuun, ja hänen kaulassaan oli punainen huivi, joka kieli siitä, että hän oli aika korkea-arvoinen pyhä mies. Hän kääntyi Jadeen, joka tuijotti uteliaana pappia. Papilla oli kauniit vihreät silmät ja ruskeat hiukset, tummemmat kuin Rhodrylla, mutta nätit silti. Jade ei osannut arvioida miehen ikää, mutta hirveän vanha hän ei ollut. Mitä sinä tuijotat? hän kysyi Jadelta. En mitään, teidän pyhyytenne, Jade vastasi kohteliaasti. Sisko on vain uteliasluonne, hän ei ole koskaan ollut täällä ja minä ja hullut ystäväni ajattelimme näyttää sen hänelle. Tiedäthän sinä äidit, Chris sanoi. Se meni pappiin täydestä. Mies katsoi Jadea kuitenkin vielä. Poika, miksi sinä tuot hänet tänne? Kyllähän sinä tiedät Niin joo, Chris sanoi. kyllä minä tiedän. Mitä se oli? Jade kysyi, kun he olivat päässeet eroon papista. Ei mitään. Hän vain on saanut käsityksen, että sinä olet jotain aivan yliluonnollista. Ylipapitar varmaan kännipäissään hourinut jotakin, Chris sanoi vältellen. Jade antoi asian kuitenkin olla. Hän katsoi ympärilleen. Joka puolella oli kauniita ruusupensaita ja keskellä sisäpihaa oli allas, jossa ankat uivat ja lapset heittelivät niille leipäpalasia. Papit lukivat uskonnollisia tekstejä ja vanhukset istuivat tien varressa katsellen lapsenlapsiensa touhuja tarkkaavaisesti. Tie, jota Jade käveli, oli tasainen ja hyvin hoidettu. Sen pinnalla oli tuskin yhtään lehtiä, muutama saattoi tiellä tietenkin olla, mutta ei sen enempää. Tietä ympäröi, kuten muuallakin kaupungissa, puut. Tällä kertaa vaahtera, kaupungissa oli tammia, mutta vaahterat olivat päässeet palatsipuiksi, kuten monet ihmiset niitä kutsuivat. Jade näki edessään pienellä ruohokentällä munkkeja istumassa maassa, jotka mietiskelivät tai joogasivat. Tyttö olisi katsonut pidempäänkin munkkien tekemisiä, mutta Rhodry nyhjäisi häntä olkapäästä ja osoitti valkoista tornia, joka kohosi heidän yläpuolellaan. He rakensivat sen itsenäisyyden merkiksi, kun pääsivät eroon Xandrian kuningaskunnan vallan alaisuudesta, hän sanoi, vaikka Jade ei kysynytkään mitään. En minä edes kysynyt mitään asiaan liittyvää, Jade sanoi. Sitä paitsi, meille on kerrottu koulussa kaikki tuosta merkistä tai symbolista mikä lie. Jaa, minä vain ajattelin sanoa sen silti.
Miksi ihmeessä? Siksi, että sinä saat kysyä ja nalkuttaa aiheesta, haha. Sellainen Rhodry oli. Hän oli jo silloin melkein Chrisin kaltainen, hiukan erilainen kuin hän nykyään on. Rhodry oli kuitenkin oikein hurmaava ja herttainen jo 14-vuotiaana, minä pidin häntä ystävänäni, mutta voin vaikka vannoa, ettei pörröpää tiennyt olevansa minuun ihastunut vielä silloin, vaikka väittää muuta. Vasta monen vuoden jälkeen se tuli minullekin ilmi ja olin vähän ihmeissäni. No, se ei liity mitenkään asiaan. Lähdimme pian takaisin, kun jotenkin salaperäisesti papit alkoivat kerääntyä painostavin katsein meidän ympärillemme. Lupasimme lähteä ja itse asiassa papit seurasivat meitä, että varmasti menimme pois. Onko muka normaalia, että pyhät miehet ajavat omaa kansaansa pois palatsistaan? Minua se hiukan nauratti, mutta Chris oli säikähtänyt oikeasti. Papit kuulemma katsoivat häneen pelottavin katsein, kyllähän sen ymmärsin. Aurinko laski, mutta kaupunkilaisia se ei haitannut. He kokoontuivat aina tuonne muurin harjalle katsomaan sitä. Jadekin piti auringonlaskusta suunnattomasti, mutta Marie, hänen äitinsä, katsoi aina siihen aikaan toiveikkaana merelle. Jade tiesi syyn ja niin tiesivät myös Rhodry ja Jeankin. Chrisin ja Jaden isä, Marien aviomies, oli kadonnut merelle kaksi vuotta sitten, eikä häntä ollut löydetty. Mies oli lähtenyt Val Arielista myrskyisenä iltana merelle aikeenaan päästä perheensä luokse Magacoriin, mutta myrsky vei hänet mennessään. Hän katosi ja kaikki uskovat, että tämä kuoli. Marie kuitenkin uskoi, että mies selvisi hengissä, mutta hän oli varmaan jossain muualla. Jade muisti isänsä ihan hyvin, vaikka olikin ollut muutaman vuoden jo erossa hänestä. Jade ei tosin enää jaksanut uskoa hänen palaavan ja hänelle mies alkoi olla jo pelkkä muisto. Joskus hän kyllä oikein mieluisasti ajatteli tätä ja heidän elämäänsä yhdessä Chrisin ja Marien kanssa. He olivat olleet onnellisia pienessä talossaan Val Arielin kaupungissa. Marien kaulassa oli aina kristalliamuletti ja hän opetti Jadelle jo lapsesta saakka, että jonain päivänä tyttö ottaisi kiven itselleen suojellakseen sitä hengellään. Kivi oli sininen ja se roikkui hopeisessa ketjussa. Jadesta se oli uskomattoman kaunis loistaessaan naisen kädessä. Mitä mietit, Jade? Chris kysyi heidän hyvästeltyä Jeanin ja Rhodryn, jotka lähtivät kinaten paikalta. Tyypillinen sanonta oli Uitan sinua seuraavassa vesitynnyrissä, joka tulee vastaan, senkin tonttu., johon Rhodry vastasi Mene tanssimaan tonttutansseja niiden tyttöjen kanssa, jotka rakastavat sinua. Muistelin vain sitä, kun asuimme siellä saarella mikä sen nimi oli? Jade vastasi. Näkymätön saari, Chris sanoi. Niin, Jade sanoi. Emmekö olleetkin onnellisia siellä? Niin, mutta sitten joku äidin verivihollinen tuli sinne ja meidän oli pakko lähteä pois, Chris sanoi. Mutta ei isän olisi ollut pakko sinne jäädä, Chris. Hän olisi voinut tulla mukaan, Jade sanoi ja tunsi palan nousevan kurkkuun. Minulla on niin ikävä häntä Minä luulin sinun päässeen tuosta jo yli, Jade, Chris sanoi, mutta kietoi kätensä siskonsa ympärille. Sinun täytyy antaa sen jo olla, tyttö. Ilta saapui. Aurinko oli laskenut jo aikoja sitten ja minä istuin sisällä piirtämässä. Olin kuulemma hyvä piirtäjä, olin kyllä omasta mielestäni ihan keskiverto piirtäjä. Äiti taas käveli levottomana ympäriinsä ja hän häiritsi minun piirtämistäni. Chris ei ollut kotona ja äiti oli huolissaan. Ei ollut veljeni tapaista mennä ulos illalla auringonlaskun jälkeen. Ei, ellei jotain tärkeää ollut tapahtunut tai hän oli saanut äidiltä luvan. Minä en koskaan halunnut mennä pimeällä ulos, tavallaan pelkäsin pimeää, täytyy myöntää. No, lopulta Chris palasi ja hänen kasvoillaan oli tuskainen ilme. Jotain oli tapahtunut, sen kykeni huomaamaan, jos katsoi tarkkaan. En tiennyt, mitä se oli, mutta äiti tiesi. Chris! Mitä sinä olet tehnyt?! hän kiljaisi kauhuissaan. Chris pudisti päätään ja näytti masentuneelta. Hän ei kyennyt puhumaan. Jade katsoi veljeään silmiin, mutta tämä käänsi katseensa pois. Jotain hirveää oli tapahtunut. Marie tarttui poikaansa olkapäistä ja kalpeni sitten. Pojan silm-
istä paistoi sanoinkuvaamaton suru ja tuska. Mitä ihmettä Chris oli oikein tehnyt? Jade ei uskaltanut sanoa sanaakaan, hän seurasi tapahtumia tajuamatta aluksi yhtään mitään. Chris, kultapieni, mitä sinä menit tekemään? Miksi? Marie sanoi järkyttyneenä. En minä se mies Chris änkytti ja huitoi käsiään avuttomana. Tyttäreni, tule tänne, Marie käski. Jade käveli äitinsä luokse kuuliaisesti. Marie otti tyttöä kädestä kiinni kasvoillaan sekava ilme. Se oli yhtä aikaa järkyttynyt, äkäinen ja kauhistunut. Hän laski Jaden käsiin sinisen kristallin, joka oli sinisessä ketjussa. Vartioi sitä hengelläsi, Jade. Älä anna kenenkään koskaan viedä sitä sinulta, Marie sanoi ja sulki Jaden käden päättäväisesti kiven ympärille. Mitä? Miksi? Jade kysyi. En ehdi selittää, Jade, Marie sanoi. Jaden tajuntaan se iski kuin pommi. Hänen äitinsä aikoi jättää lapsensa! Kuinka tämä saattoi tehdä niin?! Chris käveli portaat ylös ja omaan huoneeseensa pää kumarassa silmittömästä häpeästä. Äiti, mitä sinä aiot? Jade kysyi itkun partaalla. Aiotko sinä seurata isää tuonpuoleiseen? Ei, rakas lapsi, en, Marie sanoi. Ja niin äiti jätti meidät. Chris ei tullut koko iltana ulos huoneestaan. Kun yritin mennä puhuman hänelle, hän vain käski minua menemään pois. Minä yritin sinä iltana laittaa nukkumaan, kun yhtäkkiä joka paikassa alkoi kuulua hirveää huutoa ja mekastusta. Nousin sängystäni ja katsoin ulos. Sillä samaisella hetkellä näin välähtävän valon merellä. Hetken päästä toisen ja pian kolmannen. Äitini kirkaisu alakerrasta havahdutti minut täydellisesti. Puin vaatteet ylleni ja juoksin alakertaan kaksi askelmaa kerrallaan. Hänen äitinsä istui keittiön pöydän ääressä silmät kiinni ja kasvot kalpeina. Chris taas seisoi pöydällä kasvoillaan julma ilme. Jade katsoi kauhuissaan veljeään, joka kaivoi fileerausveitsen pöytälaatikosta. Jade kirkaisi siinä vaiheessa niin kovaa, että Chris säikähti. Hän ei enää ollut sama henkilö, kuin Jaden isoveli, vaan joku ihan muu. Mitä sinä teet, Chris? Miksi satutat äitiä? Jade kysyi. Et saa koskaan tietää sitä, tyttö, Chris sanoi kylmästi. Jade ärähti jotain kirouksen tapaista ja nappasi pöydältä terävän lihaveitsen. Chris kääntyi Jadeen päin ja hyppäsi alas pöydältä. Pojan käteen ilmestyi katana fileerausveitsen paikalle. Hän kohotti kättään ja Jaden kädessä ollut veitsi lensi tytön kädestä hänen omaansa. Hän nakkasi sen harhakuvan otsaan, se kirkaisi ja hävisi sitten. Veitsi putosi kolisten lattialle. Hmph, Chris hymähti. se olikin harhakuva. Astraalimarja. Jade perääntyi pojan luota olohuoneeseen puristaen rintaansa vasten sinistä kristallia. Ovelle koputettiin rivakasti. Chris virnisti ja huitaisi miekallaan tuolin edestään. Missä Marie on? Sinä muistutat häntä kovasti, olet hänen tyttärensä, poika sanoi. Mene pois! Jade huusi. Apua! Auttakaa! Jade? Mitä siellä tapahtuu?! kuului Rhodryn ääni. Poika hakkasi ovea. Aukaise ovi, Jade! Mitä turhia pitelemään häntä ulkopuolella? Saan tapettua teidät molemmat ja äitijumalatar saa sanoa hyvästit luomalleen maailmalleen, Chris nauroi julmasti ja nakkasi pari huonekalua ympäri huonetta. Mitä tulee Marieen hän jatkoi. se nainen kohtaa loppunsa, kun löydän hänet. Et löydä häntä ikinä, kuka oletkin, Jade uhosi. Saat etsiä häntä mistä tahansa, mutta et löydä häntä. Enkö? Et millään viitsisi perustella minkä takia en? Chris kysyi häijy hymy huulillaan ja heilautti kättään niin, että Jade lensi istumaan tuoliin, kun taas poika itse istuutui nojatuoliin mukavaan asentoon. On meillä koko ilta aikaa, tyttö. Jätän tämän talon pystyyn ja tuhoan nuo muut. Luuletko, että minä paljastan äidin olinpaikan, kun en sitä itsekään tiedä? Olisin juossut jo hänen luokseen, Jade sanoi. Voi hyvät hyssykät, Chris sanoi tylsistyneenä. Oletkin hyvin tylsä ihminen, tyttö. Ehkä minun pitää kiduttaa sinua. Ei tule kuuloonkaan! Jean karjaisi. Chrisin ystävällä oli kädessään nuija. Älä koske häneen,
kuka oletkin! Voi teitä. Ette tiedäkään, kuinka sydäntäni särkee, kun joudun kertomaan, että tämä Chris-niminen poika petti teidät, Chris sanoi. Chris ei koskaan tekisi niin! Jade puolusti veljeään. Eikö? Chris nauroi ja heilautti kättään. Hän otti Jadea paidan rintamuksesta kiinni. Veljesi kertoi minulle varsin innokkaasti, kuka hän on ja missä hänen perheensä asuu, tyttö. Vasta jälkeenpäin hän tajusi pettäneensä teidät. Päästä irti minusta, henkesi haisee valheelta, Jade sanoi uhmakkaasti. Poika ei välittänyt vaan hän katsoi nurkkasilmällä Jeaniin ja Rhodryyn, jotka katsoivat takaisin järkyttyneenä. Chris vain virnisti ja heitti Jaden ikkunasta ulos. Tyttö huudahti osuessaan maahan kipeästi. Talosta kuului huutoja ja mäiskettä. Pian Rhodry lensi ikkunasta ulos Jadesta vähän matkan päähän. Poika nousi istumaan päätään pidellen. Oletko sinä kunnossa? hän kysyi Jadelta. Olen minä Jade ehti sanoa ja lauseen loppu katosi, kun hän näki kotitalonsa räjähtävän. Ei! hän huusi, mutta päätti perääntyä sen luota. Ehei, tyttönen, Chris sanoi. Hän kohotti kättään ja Jade ei kyennyt liikkumaan. Se oli ensimmäinen tapaamiseni Zenin kanssa. Miehestä muodostui viholliseni välittömästi, sillä hän vei minulta kaiken. Kodin, perheen, ystävät. Olin ikuisessa maanpaossa sen ajan. Huomatkaa, että minä en tiennyt asiaa vielä tuohon aikaan. En ollut tavannut miestä koskaan aikaisemmin, mutta hän oli mielipuoli jo silloin. Veljeni vain käveli luokseni kasvoillaan voitonriemuinen virnistys, joka pikemminkin esitti mielipuolista hymyä. Minä olin kauhuissani, täytyy myöntää. Taloni paloi kauniisti veljeni takana ja Jean käveli sieltä ulos käsivarttaan pidellen tuskainen ilme kasvoillaan. Et voi tehdä näin, Chris! Mikä sinua vaivaa?! Jean huusi parhaalle ystävälleen. Voi, ettekö te vieläkään ymmärrä, että Chris on vankina omassa päässään? Chris kysyi. Päästä veli menemään, kuka oletkin, Jade uhosi. Älä viitsi, tyttö. Miksi tekisin niin? Siksi koska minä sanon niin, haha, Jade ärähti. Chris taas huudahti yhtäkkiä ja vaipui maahan polvilleen. Jade tunsi kykenevänsä taas liikkumaan. Hän kääntyi veljeensä päin. Chris, mikä sinulla on? hän kysyi. Jean, Rhoddo! Viekää Jade pois kaupungista, se mies aikoo murhata hänet! Chris sanoi ystävilleen. Kaksikko katsoi Chrisiin ja sitten toisiinsa. Hyvä on, Chris. Toivon mukaan et ala leikkiä sankaria, Rhodry sanoi ja käveli Jaden luokse. Mutta Jade aloitti. Ei, Jade. Jos jäät tänne, kuolet. Mene Laurencen luo Xandriaan, Chris sanoi. Älä huolehdi minusta, kyllä minä pärjään. Jade nyökkäsi ja lähti sitten Jeanin ja Rhodryn kanssa kaupungin portteja kohti. He kuulivat takaansa Chrisin karjuvan tuskasta, karjunta loppui yhtäkkiä. Jade säikähti, että hänen veljensä olisi kuollut, mutta hän ei ehtinyt ajatella asiaa sen koommin. Porttien luona oli paljon väkeä ja sotilaat eivät päästäneet ketään ulos. Hitto, miksi väkeä ei päästetä ulos? Rhodry kysyi. En minä tiedä. Olisiko se Chrisin mainitsema mies ollut asialla? Jean ehdotti. Kukaan ei ehtinyt vastaamaan kysymykseen, kun portin yläpuolella taivaalta lensi kaupunkiin valopallo kohti palatsia. Mikä tuo on? joku lapsi kysyi äidiltään. Voi ystävät rakkaat, kuului uusi kylmä ääni. Miehen ääni. Jade kääntyi katsomaan ja näki Chrisin seisovan hänen vierellään. Poika oli jossain horroksessa. Chris! hän huusi. Voi teitä. Ette te minnekään pääse, mies sanoi. Hän kohotti kätensä. Miksette siis alistu kohtaloonne ja odota, kuinka kaupunki kuolee? Kuules, mies, sanoi joku kaupunkilainen. Mies katsoi nurkkasilmällä tähän. Niin? Sano vaan, minä niin rakastan rehellisiä ihmisiä.
Mikä oikeus sinulla on tulla tuhoamaan kotimme?! kaupunkilainen sanoi. Kristallinkantajat mies vastasi. kuten Marie, haha. Sen sanottuaan mies katosi Jaden veli mukanaan. Valopallo taas vuoreen kaupungin takana ja siitä lähtenyt ääni järisytti kaupunkia perustuksia myöten. Pallo räjähtäessään loi tulimeren, joka valtasi kaupungin hetkessä. Siinä vaiheessa Jade puski vartijoiden ohitse vikkelästi kaupungin ulkopuolelle. Hän piiloutui suuren tammen taakse Jeanin ja Rhodryn kanssa. Kaupungissa räjähteli vielä jonkin aikaa ja sitten se hiljeni. Jade taas vajosi istumaan selkä puuta vasten. Hän oli menettänyt kaiken, mikä oli hänelle tärkeää. Muita kaupunkilaisia hoiperteli ulos palavasta kaupungista, hekin kauhuissaan tapahtuneesta. Rhodry ja Jean keskustelivat hiljaa, heilläkin oli varmasti hirveä olo. Hetken päästä he kumpikin kumartuivat katsomaan Jadea hymyillen. Mitä? Jade kysyi. Päätimme, että me, kaikessa komeudessamme, viemme sinut tätisi luokse. Huomisaamuna tosin, Rhodry sanoi. Poika oli jotenkin hyvällä tuulella. Ehkä hän vain peitti omaa ärsytystään ja huonoa oloaan tai sitten hän vain oli sellainen, ettei hän koskaan antanut huolien painaa mieltään. Mutta Chris Jade sanoi. Jade, Chris ei ole kaupungissa. Hän on sen mielipuolen äijän kanssa jossakin, Jean sanoi suoraan. Mutta ei se estä häntä tulemasta luoksesi takaisin. Minä olisin halunnut mennä hänen kanssaan Laurencen luokse Emmekö me kelpaa matkaseuraksi? Rhodry kysyi kauhuissaan. Ei se haittaa, me tulemme kuitenkin. Mihin se haha jäi sieltä lopusta, Rhoddo? Jade kysyi. Hän alkoi jo piristyä ja nousi seisomaan. Huomisaamuna siis Xandriaan