PIKALUISTELUKAUSI 2012 / 2013
TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON TOIMINNAN TAVOITTEET KILPAILUTOIMINTA VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA VARAINHANKINTA TIEDOTUS- JA SUHDETOIMINTA
TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON TOIMINNAN TAVOITTEET Luistelujaoston tavoitteena on aktivoida harrastajia luistelutoimintaan. Tulevien vuosien tavoitteena on ylläpitää Nuori-Suomi Sinettijaoston arvo, Jaoston toiminnan painopiste on ensisijaisesti pikaluistelussa, jossa lajia harrastaville on pyritään luomaan mahdollisuudet edetä harrastuksessaan mahdollisimman pitkälle. Nuorisotoiminnan kautta pyritään saamaan Seinäjoelle laajaa ja vireää toimintaa. Luistelua tuodaan esille myös hyvänä terveys- ja kuntoliikuntamuotona.
TOIMINTASUUNNITELMA KILPAILUTOIMINTA Seura järjestää kilpailukalenterin mukaiset kilpailut. Lisäksi järjestetään nappulaluistelut. Talouden sallimissa rajoissa osallistutaan mahdollisimman moniin kotimaisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Kilpailujen onnistunut järjestäminen edellyttää tuomareiden ja toimitsijoiden koulutusta ja aktivoimista. Tavoitteena on saada kaikki vanhemmat mahdollisimman kattavasti mukaan kilpailujen järjestelyihin ja muuhun seuratoimintaan.
TOIMINTASUUNNITELMA VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA Valmennustoiminnan tavoitteena on mahdollistaa eri tasoisten ja eri-ikäisten luistelijoiden kehittyminen: - järjestämällä luistelukoulu- ja pikaluistelukoulutoimintaa - pitämällä yllä ohjaus- ja valmennusryhmiä - järjestämällä aikuisille suunnatun tekniikkakurssin
TOIMINTASUUNNITELMA Tavoitteena on saada mahdollisimman moni seuran luistelija nousemaan maajoukkueeseen ja luisteluliiton valmennuksen piiriin. Onnistumisen edellytyksenä on, että - nykyiset valmentajat jatkavat valmentajina - uusia aktiivisia ohjaajia löydetään kehittymään - aktiivisen kilpailutoiminnan jättäneitä luistelijoita saadaan mukaan - vanhemmat osallistuvat luistelukoulu- ja kerhotoimintaan Taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa järjestetään koulutuksia.
TOIMINTASUUNNITELMA VARAINHANKINTA Onnistuneella varainhankinnalla turvataan toiminnan perusedellytykset. Varainhankintaa kehitetään syventämällä yhteistyötä nykyisten tukijoiden kanssa ja etsitään uusia yhteistyökumppaneita. Seuran jäseniä aktivoidaan aitamainosten myyntiin. Yksi merkittävä varainhankinnan tapa on osallistua paikkakunnan tapahtumien järjestämiseen ja sitä kautta kökkätyöllä hankkia toimintaan varoja. Tämä vaatii seuran jäsenten aktivoimista tähän toimintaan. Tavoitteena on myös löytää uusia rahoitusmuotoja.
YHTEISTYÖSOPIMUKSET AITAMAINOKSET - kilpailukohtaisina mainoksina - 150 /m (alv 0%) KILPAILUKOHTAISET BANDEROLLIT KAUSIJULKAISUMAINOS Koordinoi johtokunta.
TOIMINTASUUNNITELMA TIEDOTUS- JA SUHDETOIMINTA Hyviä suhteita tiedotusvälineisiin pyritään kehittämään ja ylläpitämään. Kilpailuista ja muista tapahtumista tiedotetaan ajoissa kaikille merkittäville paikkakunnilla ilmestyville lehdille ja paikallisradioille sekä merkittävistä kilpailuista myös TV:lle. Lajin tunnetuksi tekemiseksi ja kannatuksen saamiseksi pyritään levittämään pikaluistelutietoa liike-elämälle ja yleisölle. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon positiivista näkyvyyttä.
MATKUSTUSOHJEET 2012-2013 Tämän ohjeen soveltaminen edellyttää, että Seinäjoen Urheilijoiden jäsenmaksu on maksettu. 1. YLEISET MATKUSTUSOHJEET 1 Yleiset periaatteet Kilpailu- ja leirimatkat tehdään ryhmissä (yhteiskuljetus) edullisinta matkustustapaa käyttäen. Ryhmän ulkopuolella matkustamisesta aiheutuneista kustannuksista ei korvauksia makseta. Korvattavaksi haettavista kustannuksista on tehtävä matkalasku, jonka liitteenä on oltava alkuperäiset kuitit.
1.2 Matkakorvaus Matkakorvaukset maksetaan halvinta matkustustapaa käyttäen: - Junalla VR 2 - Autolla kilometrikorvaus SU:n vuosikokouksessa vahvistetun määrän suuruisena. 1.3 Majoitus Majoitus edullista vaihtoehtoa käyttäen. Hotellimajoittumiset : - aikuisten sekä A- ja B-juniori-ikäisten osalta 2-hengen huoneissa - muut ikäluokat 3-hengen huoneissa, jos tämä on majoituspaikan puolesta mahdollista. - 1-hengen huoneen lisämaksun jokainen maksaa itse. Majoituksen lisäkuluja ei korvata.
2. KILPAILU- JA LEIRIMATKOJEN KULUKORVAUKSET 2.1 Luistelijoiden matkat Sovitut kotimaan kansalliset kilpailut Majoitus: omavastuu 20 Matkat: omavastuu 10 Ruokailu: omakustanteinen. Luistelujaosto maksaa osallistumismaksut. Hopealuistinfinaali: Majoitus: omavastuu 20 Matkat: omavastuu 10 Ruokailu: luistelujaosto järjestää ja maksaa ryhmänä yhden ruokailun per kilpailupäivä Luistelujaosto maksaa osallistumismaksut
MATKUSTUSOHJEET Nuoriso- ja JunioriCup Seura ilmoittaa luistelijat nuoriso- ja junioricuppiin. Seura maksaa osallistumismaksun. Viiteen erikseen nimettyihin cupin kilpailuihin mennään ryhmissä. Majoitus: omavastuu 20 Matkat: omavastuu 10 Ruokailu omakustanteinen. Luistelujaosto maksaa kilpailujen osallistumismaksut Muut cupin kilpailut: Luistelujaosto maksaa kilpailujen osallistumismaksut
MATKUSTUSOHJEET Aikuisten ja nuorten SM-kilpailut: Valmentajien ehdottamien ja jaoston johtokunnan nimeämien kilpailijoiden osallistumismaksut, majoitus ja matkat yleisten matkustusohjeiden mukaan maksaa luistelujaosto. Ruokailusta jaosto maksaa enintään 10 / kilpailuvuorokausi. Kilpailuista vetäydyttäessä muun kuin sairauden vuoksi on omavastuu vähintään kilpailujen osallistumismaksun suuruinen. Lääkärintodistus sairaudesta.
MATKUSTUSOHJEET Ulkomaan kilpailumatkat: Kilpailumatkoille osallistujat ja kustannusten korvaukset sovitaan tapauskohtaisesti ja etukäteen jaoston kokouksessa. Pääperiaatteena on, että matkakustannukset korvataan kohdan 1.2 mukaisesti. Liiton kustantamat ulkomaan kilpailut: Jaosto korvaa majoitus- ja matkakulut kotimaassa edullisinta matkustustapaa käyttäen, elleivät ko. kustannukset kuulu SLL:n korvattaviin kustannuksiin. Kalliimman matkustustavan ylimääräiset kulut osallistuja maksaa itse.
MATKUSTUSOHJEET 2.2 Joukkueenjohtajan ja valmentajan matkat Jaosto nimeää tarvittaessa kilpailumatkalle valmentajan (valmentajat) ja/tai joukkueenjohtajan. Nimetyn valmentajan tai joukkueenjohtajan matkan, majoituksen ja ruoan per päivä jaosto korvaa kotimaassa kokonaan kohdan 1 mukaisesti. Ulkomaan matkoilla kustannuksesta korvaa puolet jaosto ja puolet osallistuvat luistelijat.
MATKUSTUSOHJEET 2.3 Mukaan lähtevät kannustusjoukot Lasten vanhempia toivotaan mukaan kannustusjoukoiksi kilpailumatkoille. Matkan hinta kilpailijoiden kuljetukseen järjestetyssä yhteiskuljetuksessa on10 / henkilö. Ruoan ja majoituksen jokainen maksaa itse. Ulkomaan matkoihin liittyvät kustannukset jokainen korvaa itse täysimääräisinä.
JÄSENMAKSU 25 /henkilö tai 50 /perhe Kuntoluistelijat 100 Kilpailulisenssin omistavat luistelijat 100 (ne, jotka eivät ole seuran järjestämän valmennuksen piirissä)
Valmennusmaksut Pikaluistelukoulu 150 Ohjausryhmä 150 Kehitysryhmä 350 Tehoryhmä 800
JUNIOREIDEN IKÄVUOSISARJAT 2012-2013 Kansallisissa kilpailuissa sekä SM-kilpailuissa käytettävät juniorisarjat: A B C D 1.7.1993 30.6.1995 (P/T19) 1.7.1995 30.6.1997 (P/T17) 1.7.1997 30.6.1999 (P/T15) 1.7.1999 30.6.2001 (P/T13) E11 1.7.2001 30.6.2002 (P/T11) E10 1.7.2002 30.6.2003 (P/T10) F9 1.7.2003 30.6.2004 (P/T9) F8 1.7.2004 30.6.2005 (P/T8) G7 1.7.2005 30.6.2006 (P/T7) G6 1.7.2006- (P/T6) Luistelijan kuuluminen tiettyyn ikäsarjaan määräytyy ISU:n sääntöjen mukaan kilpailukausittain, rajana on päivämäärä 1.7.
Jäävuorot marraskuu 2012 Maanantai klo 19:00-20:45 luistelukoulu klo 17:30-18:15 Tiistai klo 18:00-20:00 Keskiviikko yleisövuoro Torstai klo 19:00-20:30 luistelukoulu klo 17:30-18:15 Perjantai klo 18:30-20:30 Lauantai klo 10:30-12:00 Sunnuntai klo 10:30-12:00
Jäävuorot joulukuu 2012 Maanantai klo 18:00-20:00 Tiistai klo 18:00-20:00 Keskiviikko yleisövuoro Torstai klo 18:00-20:30 Perjantai klo 18:30-20:30 Lauantai klo 10:30-12:00 Sunnuntai klo 10:30-12:00
Jäävuorot keväällä 2013 Maanantai klo 18:00-20:00 Tiistai klo 18:00-20:00 Keskiviikko yleisövuoro Torstai klo 18:00-20:30 Perjantai klo 18:30-20:30 Lauantai klo 10:30-12:00 Sunnuntai klo 10:30-12:00
Kauden 2012-2013 toimitsijalista Tuomari Maalituomari Potka Tapani Yli-Ojanperä Mikko Heikkilä Pentti Klemetsö Aimo Yli-Ilkka Harri Lähettäjä Jääskeläinen Jyrki Hautamäki Kari
Käsiajanotto + kenttätuomarit Pulli Reijo, vastaava Hemminki Jukka Holkkola Sauli Hongisto Esa Hyttinen Jouko Kallinen Anssi Koskela Markku Kuparinen Harri Kytöniemi Mikko Laitasaari Ali Lassi Jarkko Lounatvuori Jyrki Peltonen Antti Prisada Jiuliano RenkoTapani Rinta-Keturi Mika Rinta-Uppa Reijo Rinta-Uppa Rickhard Santtila Juha Viertola Esa Virtanen Vesa
Sähköinen ajanotto Käsiajan sihteeri Käenmäki Juha Keski-Opas Kari Prisada Jiuliano Sarkanen Jari Talvitie Jorma Lounatvuori Anna-Maria Korkonen Tiina Käenmäki Kirsti Lassi Leena Lehtiniemi Merja Viertola Kirsi Yli-Ilkka Tanja
Tulospalvelu Hyttinen Marja-Liisa Jääskeläinen Mervi Pulli Tarja Sarkanen Sari Kierroslaskija Rinta-Keturi Mika Korkonen Tiina Lähdönjärjestäjä Keski-Opas Tiina Lehtonen Kati Yli-Ilkka Tanja Kuuluttaja Yli-Ojanperä Mikko Anttila Jukka Nieminen Tuomas Potka Tapani Yli-Ilkka Harri Lääkäri Keski-Opas Tiina Prisada Mihaela Tiedotus Koskela Arja-Sisko
Kahvitus + makkaranmyynti Lehtonen Kati Hautamäki Anne Hemminki Marika Holkkola Ritva Kallinen Suvi Keski-Opas Tiina Korkonen Tiina Käenmäki Kirsti Laitasaari Minna Lassi Leena Lounatvuori Annis Perkiö Ulla Prisada Mihaela Rinta-Keturi Susanna Rinta-Uppa Sari Ruuska Susanna Santtila Kirsi Sarkanen Sari Viertola Kirsi Virtanen Tuija Yli-Ilkka Tanja Yli-Ojanperä Ritva
KILPAILUVASTUULLINEN toimii kilpailujen järjestelyistä vastaavana on mukana arvonnassa huolehtii ilmoittautumislistan ilmoitustaululle varmistaa, että kilpailuissa on paikalla riittävä toimitsijaorganisaatio: - tuomari - lähettäjä ja lähettäjän apulainen - maalituomari - sähköinen ajanotto - käsiajanotto (4hlöä) - kierroslaskija - kaarretuomari molemmissa kaarteissa - vaihdon valvoja - lähdön järjestäjä (hihamerkit) - kuuluttaja huolehtii yhteistyöstä kenttähenkilöstön kanssa, ml. jäädytykset
Kotikisat 2012-2013 MARRASKUU 15.11.2012 Torstaikisat 17.11.2012 Season Opening Race 18.11.2012 Season Opening Race 29.11.2012 Nappulaluistelu, Torstaikisat JOULUKUU 1.12.2012 PINGU-race 13.12.2012 Torstaikisa TAMMIKUU 20.12.2012 Tonttutonni ja pikkujoulu 10.1.2013 Torstaikisa 24.1.2013 Torstaikisa
Kotikisat 2012-2013 HELMIKUU 2.2.2013 Yleisluistelijoiden SM-kilpailut 3.2.2013 Yleisluistelijoiden SM-kilpailut 5.2.2013 Torstaikisa 14.2.2013 Torstaikisa 28.2.2013 Hiihtoloma, torstaikisa? MAALISKUU 7.3.2013 Torstaikisa 9.3.2013 Season Closing Race 10.3.2013 Season Closing Race
LUISTINTEN VUOKRAT JA HUOLLOT Luistinten kausivuokrat klapsut 50 perinteiset 25 Luistinten huolto Ari Hiltunen 0400-853223 Anssi Kallinen 050-3797919 Teroitus seuran jäsen: 5 kerta Teroitus + muotoon ajo seuran jäsen:10 kerta muut: 10 kerta muut: 20 kerta