MAAPERÄKARTTA LEHTI 2613 09 AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000
SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi 120 000 vuotta sitten ja päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.
1 AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) 2 Yleistä 2 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 4 Pohjaveden esiintyminen 4 Pohjaveden laatu 5 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 5 KIRJALLISUUTTA 6
2 KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson, GTK) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. ha % Ka Kallio 288 5,6 Mr Hiekkamoreeni 1 899 45,1 HHt/Mr 11 0,3 Ct/Mr 7 0,2 Lo Lohkareikko 12 0,3 Hk Hiekka 130 3,1 Mr/HkM 9 0,2 Ht Hieta 297 7,0 HHt/Ht 16 0,4 HHt Hieno hieta 641 15,2 Ht/HHt 25 0,6 Ct/HHt 93 2,2 Hs Hiesu 19 0,4 Hk/Hs 21 0,5 HHt/Hs 45 1,1 Ct/Hs 12 0,3 Sa Savi 318 7,5 HHt/Sa 24 0,6 Ct/Sa 295 7,0 Ct Saraturve 95 2,3 St Rahkaturve 2 - Tä Täytemaa 3 0,1 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala 4 212 ha 454 ha 4 666 ha Yleistä Aavasaksan alue sijaitsee Peräpohjolassa, Tornionjokilaaksossa. Valtakunnanraja kulkee alueen länsireunassa, Tornionjoessa. Pinnanmuodoiltaan se on vaara-aluetta, jossa suhteelliset korkeudet vaihtelevat 50 ja 210 metrin välillä. Pienimmillään korkeuserot ovat Tornionjoen laaksossa. Laakson reunalla nousevat kohoumat ovat suhteellisen jyrkkärinteisiä ja niitä esiintyy tiheässä. Korkein kohta, 254 metriä, sijaitsee Aavasaksan vaaran laella. Matalin kohta, 46 metriä, sijaitsee Tornionjoen rannalla. Jokilaakso on varsin tiheään asuttua ja viljeltyä. Ylitornion kirkonkylä sijaitsee kartta-alueen eteläosassa. Aavasaksan kartta-alueelta on löydetty uurteita, joiden suunnat ovat 330 o ja 285 o. Niistä edellinen on tulkittu syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana, jolloin mannerjää virtasi Länsi-Lapissa pohjoisluoteesta eteläkaakkoon. Jälkimmäinen uurresuunta vastaa viimeisimmän jäätiköitymisen aikaista mannerjään virtaussuuntaa. Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjään reuna perääntyi Aavasaksan ympäristöstä länsiluoteeseen noin 10 000 vuotta sitten. Mannerjään hävittyä alue peittyi muinaisen Itämeren, Ancylusjärven peittoon. Silloin syntyi ylin ranta 208 metrin korkeudelle (Saarnisto 1981). Se on näkyvissä Aavasaksan laen ympärillä olevilla rinteillä. Maankohoamisen seurauksena ranta on siirtynyt sieltä yli 60 kilometriä etelään, Tornioon. Tällä hetkellä maa
3 kohoaa Aavasaksan alueella noin 7 mm vuodessa. Jäätikön häviämistä seuranneina vuosisatoina maankohoaminen lienee ollut yli kymmenkertainen. Sen seurauksena lyhyessä ajassa ranta aleni ja uusia alueita nousi veden alta kuivaksi maaksi. Noin 7 500 vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinameri-vaihe, jolloin vesi alkoi muuttua lievästi suolaiseksi. Vedenpinta oli silloin noin 90 metrin korkeudella. Noin 5 000 vuotta sitten Aavasaksan ja Ylitornion kirkonkylän välillä oleva alue muuttui kuivaksi maaksi. Runsas tuhat vuotta myöhemmin jokilaakso oli syntynyt, ja Tornionjoen suu sijaitsi Ylitorniolla. Tornionjokilaaksosta, Aavasaksasta ylävirtaan on löydetty vanhemman kivikauden aikaisia asuinpaikkoja, kuten keittokuoppia sekä kodan- ja majanpohjia, joiden arvellaan sijainneen Litorinameren rannalla. Vanhimmat niistä sijaitsevat 90 metrin korkeudella ja ovat iältään suunnilleen 5 000 ekr. (Huurre 1983). Kallioalueet Kallioperältään Aavasaksan alue kuuluu Keski-Lapin graniittialueeseen, jonka yleisin kivilaji on punertava mikrokliinigraniitti. Se on keski- tai pienirakeinen ja suuntautumaton. Kivilaji syntyi noin 1 800 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen vuorijonopoimutuksen yhteydessä, jolloin sulaa kiviainesta eli magmaa tunkeutui syvältä maan uumenista maan kuoreen. Jähmettyessään siitä syntyi graniittia. Kallioperä on siirrosten ja murtumien rikkomaa. Osa niistä syntyi jo kallioperän muodostumisen yhteydessä. Murtumien kohdalla kallioperä on kulunut muuta ympäristöään voimakkaammin ja siksi ne ovat nykyisin laaksoina, joihin joet ovat sijoittuneet. Kallioperä on näkyvissä avokallioina vaarojen rinteillä ja lailla. Laajimmat yhtenäiset kallioalueet ovat Aavasaksan rinteillä sekä kartta-alueen eteläosassa Kuivavaaran sekä Rovavaarojen lailla ja ylärinteillä. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on lähes 46% maa-alasta. Se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen itäosassa. Ainekseltaan pohjamoreeni on hiekkamoreenia. Vaarojen rinteillä moreenissa on runsaasti kiviä ja lohkareita. Maaston painanteissa moreenia peittää myöhemmin kerrostuneet hienorakeiset maalajikerrokset tai turve. Kairaustulosten perusteella moreenikerrostumien paksuus on keskimäärin x metriä. Moreenimuodostumia alueella ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään ranta- ja jokikerrostumia. Karkearakeisimmat rantakerrostumat esiintyvät Aavasaksan koillisrinteellä ylimmän rannan tason alapuolella. Kalliojyrkänteen juurella on rapautumisen ja rantavoimien synnyttämää rantakivikkoa, joka alkaa 180 metrin korkeudelta ja jatkuu noin 120 metrin korkeudelle asti. Sen alapuolella aines vaihettuu soraksi ja hiekaksi. Hiekkaisia rantakerrostumia on myös Aavasaksan pohjois- ja länsirinteellä, missä niitä esiintyy 60 metrin korkeudelle asti. Karttaalueen eteläosassa Kuivavaaran ja Takaisen Rovavaaran ympärillä on pienialaisia hiekkaisia rantakerrostumia. Tornionjokilaaksossa on jokikerrostumia, joiden aines on hiekkaa ja hietaa. Jokikerrostumat ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä alueita. Ne ovat pääosin on raivattu pelloiksi tai niityiksi. Hiekkainen ja hietainen aines on kerrostunut alunperin joen suuhun suistomaaksi, joka maankohoamisen johdosta on jäänyt kuiville. Myöhemmin joki on kuluttanut ja kuljettanut niiden ainesta moneen kertaan kerrostaen sitä alavirtaan. Sitä tapahtuu varsinkin tulva-aikoina, jolloin veden virtaus on nopeaa ja mukana kulkevat jäälohkareet kuluttavat rantapenkkoja. Joen kulutus- ja kerrostamistoiminnasta ovat todisteena joen uomassa olevat särkät ja matalat saaret, kuten Karjosaari ja Palohieta, jotka muuttavat
4 vuosittain muotoaan. Myös uusia uomia syntyy tulvien ja jäidenlähdön seurauksena. Kirkonkirjojen mukaan Ruotsin puolella, vastapäätä Aavasaksaa ollut Särkilahden kappeli lähti tulvan mukana keväällä 1615, kun uusi jokiuoma avautui Haapakylän saaren länsipuolelle. Ylitornion kirkonkylän pohjoispuolella Taroniemessä on noin 9 hehtaarin laajuinen moreenipeitteinen hiekkamuodostuma. Se on mahdollisesti jäätikköjokikerrostuma, joka on syntynyt ennen viimeistä jäätiköitymistä. Muodostumalle ei ole jatkeita kartta-alueella eikä sen ulkopuolella. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia kerrostumia esiintyy Tengeliönjoen laaksossa sekä Jaukkurinojan varrella. Ne ovat ainekseltaan hienoa hietaa, hiesua ja savea. Kairaustulosten perusteella ne ovat ohuita, metrin parin paksuisia kerrostumia. Niiden alaosassa on jäätikön häviämisen aikoihin syntyneitä lustosavia. Yläosassa esiintyy sulfidipitoisia postglasiaalisia savia ja hiesuja. Hienorakeiset kerrostumat ovat monin paikoin joki- tai turvekerrostumien peitossa. Ylitornion alueen hiesuja ja laihoja savia on käytetty tiiliteollisuuden raaka-aineena. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu, GTK) Turvekerrostumat Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia noin 12% maa-alasta, mikä on selvästi vähemmän kuin muualla Tornionjokilaaksossa. Kerrostumat ovat suurelta osin alle metrin paksuisia ja lähes täysin ravinteikkaiksi, saravaltaisiksi kartoitettuja. Yleisin pohjamaalaji on savi. Laajimmat kerrostumat sijaitsevat kartta-alueen keskiosassa. Soistuminen ja turpeen muodostuminen maaston painanteissa ja heikosti vettä läpäisevillä alueilla alkoi alueen kohottua muinaisen Itämeren vedenpinnan yläpuolelle. Suokasvillisuuden aluejaossa suot sijaitsevat Peräpohjolan aapasoiden alavyöhykkeessä. Suotyypeiltään ne ovat alun perin erilaisia nevoja ja rämeitä. Suuri osa soista on ojitettu maaja metsätalouden käyttöön. Kartoituksen yhteydessä ei tehty yksityiskohtaisia turvetutkimuksia, joten koko alueen turvekerrostumien määrästä ja laadusta ei ole tietoja. Energiaturvetuotantoon ne ovat liian matalia. POHJAVESI (Ulpu Väisänen, GTK) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Pohjamoreenin vedenläpäisevyydessä on kuitenkin suuria eroja sekä alueellisesti että eri kerrosten välillä. Hienoainesmoreenin vedenläpäisevyys on erityisen pieni. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat savi ja hiesu. Myös hienon hiedan vedenläpäisevyys on huono, vaikkakin hieman parempi kuin hiesun.
5 Kartta-alueella ei ole pohjaveden muodostumisen kannalta merkittäviä hiekka- ja sorakerrostumia. Jokilaakson hiekka- ja hietakerrostumissa voi olla hyödynnettäviä pohjavesivarastoja. Kerrostumien paksuudesta ei ole kuitenkaan tietoa, joten pohjaveden määrän arviointi on vaikeaa. Pohjavettä on todennäköisesti riittävästi ainakin yksityistalouksien tarpeisiin sekä jokikerrostumien että moreenialueiden kaivoissa. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rauta- ja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu seitsemän pohjavesinäytettä, joista kolme on otettu kuilukaivoista ja neljä lähteistä, joihin on asennettu betonirenkaat. Kuusi näytteenottokohdetta sijaitsee moreenialueella ja yksi hiekka-alueella. Yhtä moreenialueen kaivoa lukuun ottamatta tutkittujen kohteiden vedet olivat fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyviä. Vesi oli lievästi hapanta tai neutraalia (ph-arvot 6,4-7,0), ja liuenneiden aineiden pitoisuudet pieniä tai jopa alle havaintorajan. Raskasmetallipitoisuudet olivat myös pieniä, usein alle havaintorajan. Yhden kuilukaivon vedessä oli talousvedelle asetettujen laatuvaatimusten ja -suositusten mukaisia raja-arvoja suurempia pitoisuuksia. Alumiinia oli 584 μg/l, rautaa 0,31 mg/l ja mangaania 255 μg/l (sallitut enimmäispitoisuudet Al 200 μg/l, Fe 0,2 mg/l ja Mn 50 μg/l), ph oli 5,8 suositusarvojen ollessa 6,0-9,5. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen huomattavin luontokohde on Aavasaksan vaara. Mannerjään häviämistä seuranneena aikana Ancylusjärvi peitti Lounais-Lapin alavia alueita ja nykyisiä jokilaaksoja. Aavasaksa oli noin 12 hehtaarin laajuinen saari, joka sijaitsi silloisen rannikon ulkosaaristossa. Rantavoimat huuhtoivat sen rinteitä, jolloin ylimmän rannan merkiksi syntyi paikoin yli kaksikymmentä metriä korkea kallioinen huuhtoutumisraja. Sen yläraja on 208 metrin korkeudella. Rinnettä aiemmin verhonnut jäätikön kerrostama moreeni huuhtoutui pois, lajittui ja kerrostui uudelleen huuhtoutumisrajan alapuolelle rantakerrostumiksi. Huuhtoutumisrajan yläpuolelle jäi vaaran laelle asti ulottuva vedenkoskematon moreenikalotti. Aavasaksa on tunnetuin kalottivaara Suomessa. Maaperällä on selvä vaikutus vaaran kasvillisuuteen. Kalotilla moreeni on vettä pidättävää ja ravinteista, joten siinä kasvaa tiheää kuusi- ja mäntymetsää. Huuhtoutumisrajalla kasvillisuus on niukkaa tai se on kasvitonta avokalliota. Lajittuneella rantakerrostumalla kasvaa mäntymetsää. Vaaran sijainti lähellä napapiiriä, sen erikoinen muoto ja sieltä avautuva kaunis näköala Tornion- ja Tengeliönjoen laaksoihin ovat tehneet siitä myös kulttuurihistoriallisesti merkittävän kohteen, jossa vietetään juhannusjuhlia. Vaaralla on mm. keisari Aleksanteri II:lle suunniteltua vierailua varten rakennettu Keisarinmaja sekä kirjailija Annikki Kariniemen patsas.
6 KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) 1992. Suomen kartasto, Vihko 123-126, Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Haavisto, Maija (toim.) 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1 : 20 000, 1 : 50 000. Geologinen tutkimuslaitos. Opas 10. 80 s. Huurre, M. (1983) Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin esihistoria. Kuusamo. Saarnisto, M. (1981) Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 130. Helsinki. 42 s.
MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : 1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126, Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : 1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : 400 000. Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : 100 000. Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : 20 000 ja 1 : 50 000. Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : 50 000 mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : 2 000 1 : 10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) 02151 ESPOO Puh. 020 550 20 Fax. 020 550 12 Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) 70211 KUOPIO Puh. 020 550 30 Fax. 020 550 13 Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) 96101 ROVANIEMI Puh. 020 550 40 Fax. 020 550 14 Internet: karttaluettelot: www.gsf.fi/info/maps paikkatietopalvelut: www.gsf.fi/domestic/paikkati.htm