LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 21/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 40 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA Paimion kaupungin jätevedenpuhdistamon määräaikaisen ympäristöluvan voimassaoloajan pidentäminen, Paimio HAKIJA Paimion kaupunki PL 50 21531 PAIMIO HAKEMUKSEN VIREILLETULO Hakemus on toimitettu ympäristölupavirastoon 15.2.2008. HAKEMUKSEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 8 NYKYINEN LUPA Länsi Suomen ympäristölupavirasto on 2.12.2003 antamallaan päätöksellä nro 73/2003/4 myöntänyt Paimion kaupungin jätevedenpuhdistamolle määräaikaisen ympäristöluvan. Lupa on voimassa vuoden 2008 loppuun asti, mihin mennessä jätevedet oli tarkoitus ryhtyä johtamaan Kaarinan kaupunkiin ja edelleen Turun kaupungin Kakolanmäkeen rakenteilla olevaan seudulliseen puhdistamoon. HAKEMUS Paimion kaupunki hakee luvan voimassaoloajan pidentämistä yhdellä vuodella siten, että lupa lupamääräyksineen olisi voimassa vuoden 2009 loppuun asti. HAKEMUKSEN PERUSTELUT Jatkoajan tarve Jätevesien käsittelyn keskittämishanke, jossa Paimion kaupunki on osakkaana, on viivästynyt siten, että Kakolanmäen keskuspuhdistamo aloittanee toimintansa vuoden 2009 alussa ja jätevesien käsittelyn keskittämiseksi tarvittava Paimio Piikkiö Kaarina siirtoviemäri valmistunee käyttökuntoon toukokuussa 2009.
Vesistövaikutukset 2 Paimionjoen alajuoksu Paimionlahti Virtaaman ollessa vähintään 5 m 3 /s (keskimäärin runsaat puolet vuoden päivistä) Paimion kaupungin jätevedenpuhdistamolta johdetun kuormituksen vaikutukset Paimionjoen alajuoksun veden laatuun ovat sekä laskennallisesti arvioituna että tarkkailutulosten mukaan vähäiset. Hyvin pienten virtausten aikana jokiveden BOD 7 arvon sekä typpi että fosforipitoisuuksien pitäisi laskennallisesti arvioiden kasvaa huomattavasti, typpipitoisuuden jopa moninkertaisesti jätevesien vaikutuksesta. Käytännössä havaitut pitoisuusmuutokset ovat olleet vähäisemmät, mikä saattaa johtua meriveden virtauksesta joen alajuoksulle. Paimionjoen alajuoksun veden laadullinen käyttökelpoisuus (yleisluokitus) on joillakin tarkkailukerroilla muuttunut tyydyttävästä välttäväksi, mutta useimmiten laatuluokka ei ole muuttunut. Vuositasolla Paimion puhdistamon osuus Paimionlahteen kohdistuvasta fosforikuormituksesta on vajaan prosentin verran. Vastaava typen osuus on keskimäärin viisi prosenttia. Kesällä osuudet ovat suuremmat. Jätevesikuormituksen vaikutuksia Paimionlahden veden laadulliseen käyttökelpoisuuteen on olemassa olevan tiedon perusteella vaikea arvioida. Todennäköistä on, ettei Paimionlahden veden käyttökelpoisuus oleellisesti parane nykyisestä tyydyttävästä tai välttävästä siinä vaiheessa, kun jäteveden lasku puhdistamolta päättyy. Päästöjen vaikutukset vesistön ja rannan käyttöön Pienten virtaamien aikana jätevedet vaikuttavat selvimmin Paimionjoen alajuoksulla purkualueen lähimmällä osalla veden hygieeniseen tilaan ja uimakelpoisuuteen, joka ajoittain voi olla huono. Vaikutukset Paimionlahden Natura alueen luonnonarvoihin Puhdistamo sijaitsee runsaan kahden kilometrin päässä Paimionlahden perukassa sijaitsevan Natura kohteen (FI0200036) rajalta. Kohde on sisällytetty Natura 2000 verkostoon lintudirektiivin perusteella. Paimionlahdelle ominainen vesialueen rehevyys ei todennäköisesti muutu merkittävästi jätevesikuormituksen loppuessa, eikä jätevesien mukana Paimionlahteen todennäköisesti kulkeudu normaalioloissa myöskään sellaisia haitta aineita, jotka vaarantaisivat Natura alueen luonnonarvoja. HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemus on annettu tiedoksi kuuluttamalla ympäristölupavirastossa ja Paimion kaupungissa 28.2. 31.3.2008.
3 Ympäristölupavirasto on pyytänyt hakemuksesta lausunnon Lounais Suomen ympäristökeskukselta, Varsinais Suomen työvoima ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksiköltä sekä Paimion kaupungin ympäristönsuojelu ja terveydensuojeluviranomaiselta. Lausunnot Lounais Suomen ympäristökeskus on katsonut, että hakemuksen mukainen yhden vuoden määräaika voidaan myöntää. Jätevedet tulee johtaa Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon siitä alkaen, kun se on mahdollista. Paimion kaupungin terveydensuojeluviranomainen, Paimion Sauvon kansanterveyskuntayhtymän ympäristöterveyshuollon valvontaosasto ei ole nähnyt estettä hakemuksen mukaisen yhden vuoden määräajan myöntämiselle. Valvontaosasto on katsonut, että erityisesti seuraavat asiat tulisi ottaa huomioon: Kuormituspiikkejä aiheuttavat lietteet ja teollisuuden jätevedet tulisi johtaa laitokselle tasausaltaan kautta. Jälkilammikossa oleva liete tulisi poistaa riittävän usein ja sijoittaa ympäristölle haitattomasti. Kuivattua puhdistamolietettä käytetään lannoitteena maanviljelyksessä, joten sitä tulisi tutkia jatkossakin kaksi kertaa vuodessa. Yhteenvetolomakkeesta eivät käy ilmi varastossa olevan kuivatun lietteen määrä tai varastoidun lietteen loppusijoituspaikat. Puhdistamon käytön lopettamisesta ja toiminnan alasajamisesta ympäristölle haitattomasti ja sen jälkeisestä mahdollisesta jatkokäytöstä tulisi tehdä selvitys ennen toiminnan lopettamista. Viemäriverkostoa on kehitettävä ja kunnostettava siten, että hule ja vuotovesien joutuminen jätevesiviemäreihin estetään mahdollisimman tehokkaasti. Paimion kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen, Peimarin ympäristönsuojelulautakunta ei ole nähnyt estettä hakemuksen mukaisen yhden vuoden määräajan myöntämiselle, mikäli nykyisen ympäristöluvan määräyksiä noudatetaan. Lisäksi lautakunta on esittänyt seuraavien asioiden ottamista huomioon: Puhdistamon ilmastuslaitteita tulisi huoltaa säännöllisesti ja ilmastusta tulisi tehostaa puhdistustehon parantamiseksi. Kuormituspiikkejä aiheuttavat lietteet ja teollisuuden jätevedet tulisi johtaa laitokselle tasausaltaan kautta. Jälkilammikossa oleva liete tulisi poistaa riittävän usein ja sijoittaa ympäristölle haitattomasti. Kuivattua puhdistamolietettä käytetään lannoitteena maanviljelyksessä, joten sitä tulisi tutkia jatkossakin kaksi kertaa vuodessa. Yhteenvetolomakkeesta ei käy ilmi kuivatun lietteen loppusijoituspaikat. Ennen puhdistamon jatkokäyttöä kemikaali ja öljysäiliöt sekä varastot tulee tarkastaa ja huoltaa. Kemikaali ja öljysäiliöiden poistamiset laitosta suljettaessa on toteutettava ympäristölle haitattomasti.
Muistutukset ja mielipiteet 4 Puhdistamon käytön lopettamisesta ja toiminnan alasajamisesta ympäristölle haitattomasti ja sen jälkeisestä mahdollisesta jatkokäytöstä tulisi tehdä selvitys ennen toiminnan lopettamista. Riskinhallintasuunnitelma olisi hyvä liittää lupahakemuksen liitteeksi. Lupahakemuksen liitteeksi olisi hyvä liittää myös nykyisen lupapäätöksen edellyttämä vuosittainen selvitys vuoto ja kuivatusvesien vähentämiseksi tehdyistä toimenpiteistä. Muistutuksia ja mielipiteitä ei hakemuksen johdosta ole esitetty. Hakijan vastine Hakija 9.5.2008 toimittanut ympäristölupavirastoon vastineen lausuntojen johdosta. Paimion Sauvon kansanterveyskuntayhtymän ympäristöterveyshuollon valvontaosaston ja Peimarin ympäristönsuojelulautakunnan lausuntojen johdosta hakija on todennut, että kuormituspiikkejä aiheuttavien lietteiden ja teollisuuden jätevesien erottaminen muun jäteveden joukosta ei ole nykyisellä tekniikalla mahdollista. Peimarin ympäristönsuojelulautakunnan lausunnon johdosta hakija on lisäksi todennut, että kemikaali ja öljysäiliöiden ja varastojen tarkastukset hoidetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Öljysäiliö ei sijaitse pohjavesialueella. Jälkilammikko on perusteellisesti puhdistettu viimeksi vuonna 1998. Lietteen määrää seurataan vuosittain eikä merkittäviä kertymiä ole havaittu. Lammikon puhdistaminen tässä vaiheessa aiheuttaisi merkittäviä lisäinvestointeja. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Ympäristölupavirasto pidentää 2.12.2003 antamallaan päätöksellä nro 73/2003/4 Paimion kaupungin jätevedenpuhdistamolle myöntämänsä ympäristöluvan voimassaoloaikaa yhdellä vuodella siten, että lupa on voimassa vuoden 2009 loppuun saakka. RATKAISUN PERUSTELUT Jäteveden käsittelyn siirtäminen Kakolanmäen puhdistamoon on lykkääntynyt osin hakijasta riippumattomista syistä. Puhdistamon käytön ja jäteveden nykyiselle purkupaikalle johtamisen jatkuminen enintään yhdellä vuodella ei aiheuta sanottavaa haittaa puhdistamon ympäristössä eikä merkittävää tai pysyvää haittaa tai vahinkoa purkuvesistössä. Jäteveden johtamisen jatkuminen aiheuta sellaista vahinkoa, joka olisi määrättävä korvattavaksi.
VASTAUS LAUSUNNOISSA ESITETTYIHIN VAATIMUKSIIN 5 Nykyisen lupapäätöksen määräykset ovat riittävät lausunnoissa edellytettyjen vaatimusten osalta. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki 67 ja 115 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen käsittelymaksu on 645 euroa. Maksu määräytyy ympäristönsuojelulain 105 :n ja ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen (1388/2006) 2 :n perusteella. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan muusta ympäristölupa asiasta peritään asian käsittelyn vaatiman työmäärän mukainen maksu, joka on 43 tunnilta. Asian käsittelyyn on kulunut 15 tuntia.
6 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Liite Valitusosoitus. Aino Turpeinen Lea Siivola Markku Mäkelä Heikki Penttinen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet johtaja Aino Turpeinen sekä ympäristöneuvokset Lea Siivola, Markku Mäkelä ja Heikki Penttinen (tarkastava jäsen). Asian on esitellyt ympäristöneuvos Markku Mäkelä. MM/sn
Liite VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 25.6.2008. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, 00580 Helsinki postiosoite: PL 115, 00231 Helsinki puhelin: 020 490 121 (vaihde) telekopio: (09) 726 0233 sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo 8 16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.