teksti: Rita Porkka, kuva: Sari Junnonaho JÄTTILÄISIÄ JA LINNUNPELÄTTIMIÄ KIRJASTOKAHVILAN LÄMMÖSSÄ 2012 Mankilassa elettiin suruaikaa oman koulun lakkauttamisen ja vuosisadan pahimpien tulvien vuoksi. Uusi vuosi aloitettiin kuitenkin positiivisella mielellä tulevaisuutta suunnitellen ja se toikin Mankilan kylälle vipinää ja säpinää. Kiitos siitä kuuluu aktiivisille kyläläisille sekä leaderrahoitukselle. Mankilan kylä sijaitsee Siikalatvan kunnan pohjoisosassa ja kylän asukasluku on noin 260. Kesäaikana luku lähes tuplaantuu kesäasukkaiden myötä. Vakituisista asukkaista lähes kolmannes on alle 18-vuotiaita, joten kylän tulevaisuus näyttää turvatulta. Tänä vuonna kylämme on aktivoitunut eri-ikäisille suunnattujen toimenpiteiden myötä. Aikaisin keväällä aloitimme leaderahoitteisen Tarinoita Mankilasta hankkeen, jossa tavoitteena on kerätä kylän oma tarinakartta. Tarina päivissä oli hienosti edustettuina etenkin kylän seniorit ja heidän arvokasta tietoaan hyödynnettiin vielä henkilökohtaisilla haastatteluilla. Tulevan talven aikana tarinat sijoitetaan kartalle ja saadaan ehkä hyödynnettyä tulevaisuudessa lähimatkailun kehittämisessä. Tarinoissa toistuu paitsi tulvat ja muutamat persoonat, myös jättiläiset kylän asukkeina ammoisina aikoina. Tähän teemaan on jo suunnitteilla ympäristötaidetempaus kylän nuorten ja muiden vapaaehtoisten kesken. Pikkujyväjemmareiden linnunpelätin Aamulypsyssä Niin ikään leaderrahoitusta saanut Pikkujyväjemmari kerho aloitti kesän korvalla ja on tarkoitettu esi- ja alakouluikäisille. Kerhon alkajaisiksi valmistettiin tulevalle kasvimaalle hirmuinen linnunpelätin. Kerhossa kokoontui viikoittain 10 15 lasta, joiden perheet lupautuivat vuoroviikoin kasvimaan kaitsijoiksi. Paikallislehteen tehty juttu löysi tiensä myös Radio Suomipopin Aamulypsyohjelmaan, jossa toimittajat ylistivät kerhoideaa koko kansalle! Sadonkorjuun jälkeen kerholaiset kokkasivat pikkupurtavaa ja jäipä joitain yrttejä myös kyläpäivien myyntikojullekin. Kerho jatkuu yleiskerhona talven yli ja ensi keväälle on luvassa uudet kujeet. Suomen Kotiseutuliitto myönsi Mankilan kylätalon korjaukseen avustuksen, jolla on parannettu mm. talon lämmöneristystä ja saatu pian 100 vuotta täyttävälle talolle arvoisensa ulko-ovet. Ensi kesälle on suunnitteilla kansainvälinen leiri, jonka toivotaan tuovan lisäväriä kylälle ja samalla apukäsiä talon tuleviin talkoisiin. Vuonna 2015 on juhlavuosi, jolloin talon toivotaan olevan juhlakuosissa. Kylätalolle kirjastokahvila Alkusyksystä avattiin kylätalon yhteyteen kirjastokahvila. Saimme valtavat määrät kirja-, lehti- ja huonekalulahjoituksia, joiden avulla rakensimme kaikille kyläläisille tarkoitetun yhteisen olohuoneen. Paikalle voi tulla lueskelemaan lehtiä, lainaamaan kirjoja tai ihan vaan jutustelemaan naapurin kanssa kahvikupposen ääressä. Alkuun kahvila on auki aina parillisten viikkojen keskiviikkoisin, mutta jatkossa aukioloaikoja voidaan lisätä, mikäli toiminnalle on kysyntää. Tarkoituksena on järjestää myös teemailtoja esimerkiksi käsitöiden, lautapelien tai vaikkapa terveysaiheisten luentojen merkeissä. Toivotamme kaikki toiminnastamme kiinnostuneet vierailulle kyläämme ja teemme mieluusti yhteistyötä myös muiden kylien kanssa!
teksti: Riikka Hautala NORSU KÄVI IRLANNISSA Nouseva Rannikkoseutu ry:n henkilöstö ja hallitus kävivät Irlannissa opintomatkalla 21.-26.10.. Norsulta osallistujia oli mukana yhteensä yhdeksän ja matkaseuraksi saimme Päijänne-Leaderin toiminnanjohtaja Liisa Hämeen, joka toimi matkan järjestäjänä, sekä neljä kyläsuunnittelijaa Hämeen seudulta. Opintomatkan tavoitteena oli kv-valmiuksien parantaminen sekä paikallisen Leader-ryhmän toimintatapoihin ja hankkeisiin tutustuminen. Opintomatka suuntautui Ballyhouran alueelle, joka sijaitsee Limerickin ja Corkin välissä, noin 200 km Dublinista lounaaseen. Alueella toimiva Ballyhoura Development Ltd on laaja-alainen ja arvostettu toimintaryhmä, joka toteuttaa Leaderin lisäksi useita muitakin ohjelmia. Opintomatkan aikana kävimme katsomassa yli kymmenen Leader-hankkeen tuloksia, joista puolet liittyivät matkailuun ja puolet kylien kehittämiseen. Irlannissa turismi on merkittävä tulonlähde, joten matkailuun on panostettu huomattavasti enemmän kuin meidän alueellamme. Ballyhourassa on yksi Irlannin merkittävimmistä arkeologisista alueista ja sinne on kunnostettu kulttuurikeskus Leader-rahoituksella. Kulttuurikeskuksen lähistöllä kävimme tutustumassa myös Irlannin suurimpaan kiviympyrään, joka tiettävästi on toiseksi suurin koko maailmassa heti Stonehengen jälkeen. Meidänkin alueellamme voisimme enemmän tuoda esille muinaismuistomerkkejä ja historiaamme. Maastopyöräilystä matkailuvaltti Yksi Ballyhouran tärkeimmistä matkailukohteista on maastopyöräilykeskus, josta löytyy tällä hetkellä 100 km eri tasoisia maastopyöräilyreittejä, toiset 100 km kävelyreittejä ja lisäksi reittejä ratsastukseen. Reitit oli rakennettu todella yksityiskohtaisesti ja luontoa kunnioittaen. Maastopyöräilykeskuksessa käy vuosittain 50 000 henkilöä ja ensi kesänä siellä järjestetään maastopyöräilyn EM-kisat. Aluetta on tarkoitus vielä laajentaa ja sen kävijämäärän uskotaan triplaantuvan viidessä vuodessa. Ulkoilumahdollisuuksia voitaisiin myös meillä päin hyödyntää enemmän matkailussa. Tällä hetkellä esimerkiksi Vihantiin ollaan tekemässä lähes 100 km vaellusreitistöä. Ehkäpä Vihanti ja Ballyhouran alue voisivat tehdä jonkinlaista yhteistyötä tulevaisuudessa? Kylät kuntoon Yksittäisten matkailukohteiden lisäksi Ballyhouran alueella oli tehty jokaisen kylän alueelle omat turistikohteiden info- ja karttataulut. Historiaa oli myös hyödynnetty siten, että keskiaikaisia ja itsenäisyystaistelun aikaisia tapahtumia on näytelty uudelleen yleisölle. Vanhoja raunioita Irlannissa on todella paljon ja niiden kunnossapitoon panostetaan. Kaiken kaikkiaan yleisvaikutelma Irlannin maaseudusta on todella siisti. Roskia ei näy missään ja kylänraitit ovat ihastuttavia. Ehkäpä yhtenä syynä tähän on vuosittain järjestettävä Tidy Town kilpailu. Kilpailussa palkitaan Irlannin siisteimmät ja houkuttelevimmat kylät ja kaupungit. Kilpailun avulla kaikkia innostetaan pitämään hyvää huolta ympäristöstä ja kylämaisemasta. Voisikin olla mielenkiintoista kokeilla vastaavaa konseptia myös meillä. Kylien kehittämisen osalta Irlannissa on hyvin samansuuntaisia haasteita kuin Suomessakin. Mielenkiintoista oli, että Charlevillessä kyläsuunnitelma oli tehty 77 paikallisen yhdis-
kuva: Harri Kontio tyksen yhteistyönä. Kyläsuunnitelmien tekoon otettiin mukaan myös viranomaisia jo suunnitteluvaiheessa. Pubista kyläkahvila Bruffissa toimi entisen pubin tiloissa kyläkahvila, jossa järjestettiin monenlaisia kerhoja ja tapahtumia. Kyläkahvila sai puolet rahoituksestaan seurakunnalta. He organisoivat myös soitto/käyntirinkiä vanhusten parissa sekä kylätalkkaritoimintaa. Irlantilainen soittorinkitoiminta on kopioitu myös Suomeen ja siihen liittyvä hanke Haloo Päijät-Häme pääsi Parhaat Käytännöt 2012 kilpailussa finaaliin saakka. Toiminta olisi kopioitavissa kaikkialle Suomeen ja sen avulla voitaisiin tukea vanhusten hyvinvointia. Irlannin matkalla saimme monta hyvää ideaa toteutettavaksi meidän alueellamme. Verkostoiduimme ja vaihdoimme kokemuksia myös opintomatkamme hämäläisten toimijoiden kanssa. Matka oli antoisa ja avasi silmiä näkemään etenkin matkailuun panostamisen hieman uudesta näkökulmasta. Irlanti on maa, jolle menettää sydämensä helposti. Ainakin minä aion viedä sinne vielä joskus perheenikin. Yhteiskunnallista yrittäjyyttä Skotlannissa YHTEISÖhautomo-hanke ja Norsu kävi opintomatkalla Skotlannissa lokakuun lopulla. Retken teemana oli yhteiskunnallinen yrittäjyys. Tutustuimme mm. Obanin pikkukaupungissa toimivaan vapaa-ajan palveluita tuottavaan Atlantis Leisure Trust-keskukseen sekä Mullin ja Ionan saarilla toimivaan kyläyhtiöön, jonka tavoitteena on saariyhteisön asukkaiden, elinkeinojen ja ympäristön vaaliminen monin eri tavoin. Lisäksi tutustuimme nuorten työpaja-tyyppiseen toimintaan Glasgow n kupeella. Matkalle osallistui 25 yhteisö-, yritys-, kunta- ja hanketoimijaa Pohjois-Pohjanmaalta. Matkaraportti kokonaisuudessaan on pian luettavissa Norsun www-sivuilla.
teksti: Nina Kurunlahti & Minna Luoma, kuva: Harri Kontio KREIVINSAAREN WANHAN AJAN JOULUMYYJÄISET Wanhan ajan tunnelmaa henkivä, joulukauden avaus pidettiin 29.11. Kreivinsaaressa, Ruukissa. Historialliseen miljööseen sijoitettuna kymmenet ulkotulet, jätkänkynttilät, lyhdyt, joulumusiikki sekä seurakunnan tuoma seimi toivat oikean joulun tunnelmaa. Tapahtuman keskipisteenä oli itse tehtyjen tuotteiden joulumyyjäiset ja myyntipöydät notkuivat lähituotteita: taidokkaita käsitöitä ja ihania jouluherkkuja. Löytyipä myyjäisistä joulupakettiin vaikkapa paikallishistoriaa käsittelevä opuskin. Lasten iloksi paikalla piipahti joulupukki, pikkutontut jakoivat joulunamusia ja vauhdista nauttivat pääsivät poniajelulle. Lämmikkeeksi tarjottiin glögiä ja piparia ja paikallisessa ravintolassa oli mahdollisuus nauttia joulupuuro lisukkeineen. Ruukin kyläyhdistyksen, Norsun, YHTEISÖHAUTO- MO-hankkeen ja usean muun toimijan yhteistyössä toteuttama ponnistus osoittautui menestykseksi: paikalla kävi 300 400 vierasta, kaukaisimmat kävijät saapuivat Oulusta. Tapahtumat Kreivinsaaressa jatkuvat koko joulukuun ajan. Saareen on suunnitteilla toimintaa myös muina vuodenaikoina. YHTEISÖhautomo-hankkeen viimeinen vuosi on käynnistymässä. Harrin työsarka hankkeessa päättyy vuoden vaihteessa ja Nina jatkaa loppuajan osa-aikaisena. Vuonna 2014 toiminnassa keskitytään paljolti jo aloitetun toiminnan jatkamiseen. Suurin ponnistus hankkeen viimeisenä vuotena on Norsun alueen kyliä ja kylätoimintaa esittelevän kyläkirjan kokoaminen sekä alueen kylätalojen ja niiden palveluiden kartoittaminen. Jonkin verran voidaan tehdä uusia kylien toimintasuunnitelmia uutta ohjelmakautta ja hankerahoituksia varten sekä toteuttaa erilaisia verkostoitumis- ja yhteistyöiltoja. Jos kyläsi tai yhdistyksesi on kiinnostunut kummikylätoiminnasta tai kylälläsi on markkinointiin ja viestintään liittyviä toiveita, kuten kyläsivujen päivitystarvetta tai esitteen tekoa, niin ota yhteyttä (Ninan yhteystiedot löytyvät norsun www-sivuilta).
teksti: Riikka Hautala Pistä Hyrrä pyörimään paperin pyöritys on nyt historiaa! Ei enää kahvitahroja tai hikipisaroita lomakkeissa, ei kadonneen kynän etsintää, ei paperien rapinaa keskiyön tunteina Yksi osoite,monta etua! Kaikki tämä nyt osoitteesta www.mavi.fi/hyrra Joko teillä hyrrää ja asiat rullaa? UUSI HYRRÄ - hanke-, yritys- ja rakennetukien luotettava asiointiväylä netissä. Maataloustuotantosidonnaiset investointituet Nuorten viljelijöiden aloitustuet Maaseudun kehittämistuet Yleishyödylliset investointituet Maaseutuyritysten yritystuet Elinkeinosuunnitelmat Helppoa kuin heinän teko! Ei kierteitä, ei ilmaveivejä, ei ylimääräisiä piruetteja vain Hyrrän pyöräytys. Hyrrä-palvelussa pyörähdät asioimassa minkä tahansa edellä mainitun tukiasian parissa kätevästi kellon ympäri omalta kotikoneeltasi. Hyrrä-palvelun käyttö ei vaadi tuen hakijalta erityistaitoja. Sähköisen hakemuksen täyttäminen on vaivatonta ja tietojärjestelmä ohjaa hakijaa sen tekemisessä askel askeleelta. UUDEN KAUDEN 2014-2020 KUULUMISET Uuden ohjelmakauden 2014-2020 valmistelu etenee hitaasti, mutta varmasti. Maalis-huhtikuun aikana toimitamme Maa- ja metsätalousministeriölle lopullisen version kehittämisstrategiastamme. Alueellemme myönnettävät varat saamme tietoomme todennäköisesti syksyllä 2014. Toiveena on, että saisimme jonkin verran enemmän varoja kuin kuluvana ohjelmakautena 2007-. Hyrrä sähköistää hakemusprosessin Suomen tavoitteena on, että syksyllä 2014 voitaisiin ottaa jo vastaan yritystukihakemuksia, mutta yleishyödyllisiä hankkeita pystytään näillä näkymin rahoittamaan vasta vuoden 2015 alusta. Isona muutoksena maaseuturahaston puolelle on tulossa Hyrrä -sähköinen asiointipalvelu. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki hakemukset toivotaan tehtävän jatkossa netin kautta. Me Norsun toimistolla olemme hakijoiden apuna tässä prosessissa. Sähköinen asiointi tuo monia hyviä asioita mukanaan. Esimerkiksi muutos- tai maksuhakemuksia tehdessään asiakas saa aina hankkeen perustiedot lomakkeelle valmiiksi. Järjestelmästä pyritään tekemään mahdollisimman helppokäyttöinen ja ohjeistava. Alkuvaiheessa muutos vaatii paljon totuttelemista ja työtä sekä hakijoilta että meiltä Norsussa, mutta vauhtiin päästyämme se tuo varmasti enemmän hyötyjä kuin haittoja.
Pirttikosken kylä aloitti talkootoiminnan jo etukäteen kesällä siivoamalla Pyhäjoen varressa olevan yleisen uimarannan kaikkien kuntalaisten iloksi. teksti & kuva: Tiina Tiirola KILPAILU ELÄVÖITTÄÄ PYHÄJOEN KYLIÄ Lähellä merenrantaa sijaitsevassa Pyhäjoen kunnassa myllertää toimeenpaneva tuuli. Kunta on yhdessä Nouseva Rannikkoseudun Yhteisöhautomo hankkeen ja Maaseudun Sivistysliiton Koti maalla hankkeen avulla ideoinut Elävät kylät kyläkilpailun ajalle 2014-2018. Ideoinnissa on ollut mukana myös kilpailuun osallistuvien kylien edustajat Parhalahdelta, Pirttikoskelta, Liminkakylältä ja Yppäristä. Koska kilpailun tavoitteet ja säännöt on yhdessä mietitty ja yhteisesti kirjattu, ei kilpailusta ole tulossa kenellekään rasite. Tavoitteenahan on oman kylän elävöittäminen, olemassa olevien palveluiden säilyttäminen ja kylän toiminnan lisääminen. Kaikki kylässä tapahtuva positiivinen toiminta tuo tullessaan kyläläisille asumisviihtyvyyttä ja kylän palvelutkin saattavat parantua. Kilpailun myötä saadaan kylille myös paremmin tietoa siitä, mistä on mahdollisuus hakea kehittämiseen ja toimintaan neuvoja ja tukea sekä mahdollisia rahallisia avustuksia. Kylien kehittämiseenhän on jo muualla mietitty erilaisia keinoja, joten kaikkia ei kyläläisten tarvitse keksiä itse. Kylien elinvoimaa tuetaan Tarkoituksena on siis, että kylät kilpailevat ensisijaisesti itseään vastaan. Tärkeimpinä arviointikriteereinä tulevat olemaan kyläkohtainen toiminta ja kylän kokoiset saavutukset. Säännöt on yhteisesti mietitty niin, että jokaisella kylällä on mahdollisuus pärjätä ja voittaa kilpailussa. Pyhäjoen kunta kannustaa kyliään omatoimisuuteen. Talousarviossakin on vuodelle kirjattu yhtenä kärkitoimenpiteenä kylien kehittäminen: Kylien elinvoimaa, omatoimisuutta ja vireyttä tuetaan. Kunta onkin luvannut kyläkilpailun voittaneelle kylälle pääpalkintona 5 000 euroa. Kilpailussa suoritetaan myös väliarviointi vuosittain ja palkinnon arvo on 1 000 euroa. Ensimmäinen väliarviointi suoritetaan tammikuussa 2015 ja pääpalkinto annetaan tammikuussa 2019. Palkintorahat on käytettävä niin, että ne tulevat olemaan hyödyksi kaikille kyläläisille. Myllertävä tuuli on saanut aikaan tervetullutta ravistusta kylien elämään. Vaikka osalla kylistä onkin ollut jo kyläyhteisöä palvelevaa toimintaa, laittaa kilpailu miettimään, voisiko jotakin tehdä toisin tai vielä paremmin. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea kyliltä saamme kuulla viiden vuoden aikana.
teksti: Tuulikki Vanhala TEMMEKSELLÄ TAPAHTUU Temmeksen kyläyhdistys ry on perustettu huhtikuussa. Sen tavoitteena on tukea kylän elinvoimaisuutta ja edistää paikkakunnalle muuttoa sekä uusien yritysten syntymistä alueelle. Jäseniä Kyläyhdistyksellä on jo noin 130. Yhdistykselle on tehty omat nettisivut joilta löytyy tietoa paikallisista tapahtumista ja järjestöistä. Tiistaisin yhdistyksellä on oma salivuoro liikuntahallilla. Kyläyhdistys on palkannut työntekijän hoitamaan mm. kunnan ja seurakunnan maisemanhoito-, hiekoitus- ja lumitöitä. Kunnalta pitkällä vuokrasopimuksella saadun Temmeksen vanhan urheilukentän kunnostus on aloitettu. Kyläyhdistys on saanut Temmeksen Kotiseutuyhdistykseltä lahjoituksena Väinölän talon. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas ja se on kunnostettava museoviraston määräysten mukaisesti. Talo tulee kyläläisten yhteiseen käyttöön. Kyläyhdistys on painattanut seinäkalenterin vuodelle 2014. Kalenterissa on vanhoja valokuvia Temmekseltä. Yhdistys on osallistunut muun muassa Siltojen Temmes-pyöräilytapahtumaan, Tienvarsien siivoustalkoisiin, Temmeksen markkinoille ja Perunamarkkinoille. Temmestorilla järjestetään perinteinen Joulutoritapahtuma 14.12. Vuoden lopussa yhdistys järjestää kaikille kyläläisille avoimet Uuden vuoden vastaanottajaiset. Seurakunnantalolla on tarjolla ruokaa ja Temmesjokirannassa ammutaan raketteja. Ensi vuonna yritetään vaikuttaa siihen että Temmekselläkin olisi mahdollista rakentaa haja-asutusalueille. Väinölän talon kunnostusprojekti vaatii yhdistyksen jäseniltä paljon aikaa ja voimavaroja. www.temmes.net/yhdistys.php
MAASEUTURAHASTOSTA MYÖNTEISEN PÄÄTÖKSEN SAANEET YRITYS- JA HANKETUET Riikka Hautala Nouseva Rannikkoseutu ry, hankevalmistelija YRITYSTUET Toiminimi (Lumijoki) investointituki (rakentaminen) ja kehittämistuki, sisustustekstiilien valmistus Cafe Purseri Oy (Hailuoto) investointituki (koneet ja laitteet sekä rakentaminen), kahvila-ravintolat Vinja Games Oy (Liminka) investointituki (koneet ja laitteet), ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus ViTe Oy (Raahe) investointituki (koneet ja laitteet), konevuokraus Portin Autohuolto Oy (Liminka) investointituki (koneet ja laitteet) ja käynnistystuki, moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus Toiminimi (Tyrnävä) investointituki (koneet ja laitteet sekä rakentaminen) ja kehittäminen, maatilamatkailu Toiminimi (Raahe) käynnistystuki, lasten päiväkodit Toiminimi (Liminka) investointituki (koneet ja laitteet) sekä kehittämistuki, keraamisten talous- ja koriste-esineiden valmistus HANKETUET Paavolan nuorisoseura ry (Siikajoki) Hankkeen aikana Paavolan hiihtoladun pohja kunnostetaan ympärivuotiseksi kuntoradaksi tasaamalla radan pintamaat, tekemällä lyhyen kiertolenkin verran uutta reittiä ja rakentamalla valaistus. Vihannin Työväenyhdistys ry (Raahe) Vihannin työväentalo on aktiivisessa käytössä. Rakennukseen tehdään korkeiden lämmityskulujen johdosta lämmitysjärjestelmän muutos, jossa otetaan käyttöön maalämpöön perustuva lämmitysjärjestelmä. Työväentalon näyttämön vieressä olevan pikkukeittiön ja varastotilojen rossipohjat uusitaan ja lämpöeristetään. Hankkeen tarkoituksena on säästää lämmityskuluissa ja säilyttää kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde tuleville sukupolville. Nouseva Rannikkoseutu ry (koko toiminta-alue) yleishyödyllinen kehittämishanke Nouseva Rannikkoseutu ry ja Päijänne-Leader ry ovat maaseudun kehittämisyhdistyksiä, joiden tehtävänä on lisätä alueiden elinvoimaisuutta ja auttaa maaseudun eri toimijoita osallistumaan ja vaikuttamaan oman alueensa kehittämiseen. InnoLeader-hanke toteutetaan yhdistysten yhteistyönä ja tavoitteena on vahvistaa toimihenkilöiden ja hallituksen osaamista, kehittää sisäisiä prosesseja ja työkaluja. Lisäksi hankkeen tavoitteena on parantaa alueen tiedonsaantia ja kehittää tiedon tuottamista kokonaisvaltaisesti sekä hakea uusia ideoita innovaatio toimintaympäristöjen kehittämiseen. Rantsilan Riistamiehet ry (Siikalatva) Hankkeen tavoitteena on monipuolistaa metsästysmahdollisuuksia pienriistapuolelle ja mahdollisesti aktivoida uusia henkilöitä mukaan toimintaan. Kurunnevan alueelle rakennetaan ruokintapaikkoja ja riistapeltoja. Lisäksi alueelle istutetaan fasaaneja vuosittain. Fasaanien kasvattamista varten yhdistys rakentaa Rantsilan kirkonkylän alueelle fasaanitarhan. Limingan kunta (Liminka) koulutushanke Hankkeen tavoitteena on pilotoida workshop-kokonaisuutta, jossa käydään läpi alan oppaiden yleiset vaatimukset. Workshoppien pohjalta luodaan standardi. Hankkeen lopullisena tavoitteena on lisätä alueelle asiantuntevia oppaita, minkä avulla alueen matkailua voidaan kasvattaa.
02 N O U S E VA R A N N I K KO S EU T U Raahen Purjehdusseura ry (Raahe) Hankkeessa rakennetaan varasto kajakeille ja soutukalustolle. Hanke parantaa juniorien, soutajien ja melojien harrastusmahdollisuuksia seutukunnan alueella. Tyrnävän Tempaus ry (Tyrnävä) Hankkeessa uusitaan talon ilmanvaihto, ovet, portaat ja salin sekä punttisalin lattiat. Lämmönjakohuoneessa vaihdetaan lämmönvaihdin. Tyrnävän Kotiseutu- ja Museoyhdistys (Tyrnävä) yleishyödyllinen kehittämishanke Maatalouskonemuseon perustamisessa seuraavana työvaiheena on museonäyttelyn suunnitteleminen ja toteuttaminen. Hankkeessa myös inventoidaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen jo hallussa oleva esineistö ja laaditaan niistä mahdollisesti puuttuvat hallintadokumentit. Raahen Purjelaivasäätiö (Raahe) yleishyödyllinen kehittämishanke Purjelaiva Raahen Fiia vaatii laajamittaisen peruskorjauksen huonon kuntonsa vuoksi, jotta voidaan varmistaa nuorisopurjehdusten sekä purjelaivojen suuruudenajasta kertovan kulttuurin säilyminen. Tämän esiselvityshankkeen aikana laaditaan tekniset erittelyt ja piirrustukset, jotta varsinainen peruskorjaus pystytään kilpailuttamaan ja hakemaan siihen rahoitusta. Hyvää Joulua ja Uutta vuotta toivoo Soila Riikka Nina harri R isto Nouseva Rannikkoseutu PERÄMEREN RANNIKON KALATALOUSRYHMÄ