Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu lopetettiin Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyö jatkuu Risto Kuronen LT Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö
HYTE 3.0? 2 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Vaikuttavan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan järjestäminen Toiminta Vaikuttavaksi todettu mahdollistajien tukemana Vaikuttavaksi todettua ja systemaattisesti toteutettuna Vaikuttavaksi todettua satunnaisesti Soteammattilaisten osaaminen Maakunnallinen tuki ja koordinaatio Maakunnallinen hyte-rakenne ja johtaminen Vaikuttavuus päijäthämäläisten hyvinvointiin Tarvitaan Tarvitaan Tarvitaan Kansanterveyden edistäminen mahdollinen Tarvitaan Tarvitaan Soten asiakkaita saattaa kantaa jonkin aikaa Tarvitaan Yksittäiset ihmiset saattavat hyötyä Satunnaisesti satunnaista Yksittäiset ihmiset saattavat hyötyä hetkellisesti
PHHYKY 2019 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 7 000 työntekijää asukasta 720 M liikevaihtoa 5 toimialaa 1 liikelaitos Kaikki hyvinvoinnin ja terveyden palvelut yhdessä organisaatiossa PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Tausta Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö on ollut jäsentymätöntä ja johtajuutta ei ole määritelty Työn kustannustehokkuudesta ei ole ollut saatavilla tietoa eikä näyttöä Seudullista yhteistyötä sekä yhteistoiminnan sisältöjä ja rakennetta on kehitetty jo useamman vuoden ajan Työskentelyn tuloksena on syntynyt ehdotus maakunnallisesta hyte-rakenteesta 5 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Tavoitteet Maakunnan hyte-työn rakenne, toimijat, vastuut ja sisältö on määritelty ja viety käytäntöön tulevalla maakunnalla on keskeinen rooli hyte-työssä keskeisiä hyte-toimijoita ovat maakunta, kunnat, sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat, kolmas sektori ja yksityiset yritykset maakunnallinen hyte-rakenne mahdollistaa toimijoiden yhdessä tekemisen ja esimerkiksi maakunnan tuen kunnille 6 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Konkreettiset lopputulokset, hyödyt ja vaikutukset Maakunnallisen hyte-työn rakenne, toimijat, vastuut ja sisällöt on kuvattu sekä toimeenpanosta on laadittu suunnitelma Maakunnallisesti koordinoitua verkostomaista hyte-työtä seurataan ja arvioidaan systemaattisesti Saatua tietoa käytetään alueella tehtävän työn tueksi ja kehittämiseksi Monitoimijaisella yhdessä tekemisellä varmistetaan työn laatu, kustannustehokkuus ja vaikuttavuus 7 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Valmisteluryhmän kokoonpano Organisaatio Nimi Tulosalue 8 Alm Sari Osallisuus ja hyvinvointipalvelut Haverinen Pia Lahden kaupunki Granqvist Tiina Sivistystoimi Palomäki Johanna Elinvoima- ja kilpailukykypalvelut Hartolan kunta Olenius Merja Hollolan kunta Ruotsalainen Matti Hyvinvoinnin palvelualue Hämeen poliisi Seppänen Tero Lahden seurakuntayhtymä Määttä Petri Diakonia ja sairaalasielunhoito LAMK Kilpinen Tuula Sosiaali- ja terveysala Hämeen ELY-keskus Santos Kristiina Maahanmuuttoasiat Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysturva ry Haaja Helena Järjestöt 2.0 -hanke PHLU Salo Maj-Brit Päijät-Hämeen yrittäjät Hongisto Outi Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Päijät-Hämeen liitto Majala Ville Maakuntauudistus Rautiainen Ismo Sote- ja maku-uudistus, PHHYKY Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY Susanna Leimio Ehkäisevä työ Vesterinen Elina LAPE Olkkonen-Nikula Anu I&O Kuronen Risto Hokkanen Sari PÄIJÄT-HÄMEEN 12.4.2019 HYVINVOINTIYHTYMÄ Lehtovaara Heli Kehittäminen ja terveyden edistäminen
HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ MAHDOLLISTAJAT Yksityiset oppilaitokset Yksityiset sote-palvelun tuottajat Ympäristö Lupa- ja valvontavirasto (LUOVA) Sosiaali- ja terveydenhuolto Äitiys- ja lastenneuvola Palvelutalot Kasvupalvelut, ELY ja TE-toimisto Elinkeinot Alueen kehittäminen Varautuminen Poliisi Lahden islamilainen kulttuurikeskus Hammashoitolat Haaga-Helia Alueen käyttö KELA PÄÄTÖKSENTEKO Kotipalvelu Kotoutus Työllisyys Tulli Työterveyshuolto Konsernipalvelut SOTE-keskus TIETO Liikennevirasto Koulutuskeskus Salpaus Puolustusvoimat Maatalous Liikenne LUT-korkeakoulut: Pelastustoimi YDINSISÄLLÖT LUT, LAMK ja Saimaan amk Liikuntapalvelut Laajan Ympäristöterveydenhuolto Riskien varhainen Kirjasto yhteistyön Sosiaalityö tunnistaminen, Koulut ja oppilaitokset toteutumisen sairauksien ehkäisy Helsingin yliopisto mahdollistaminen Varhaiskasvatus ja omahoidon Asuin- ja Lahden Baptistilähetys ja johtaminen tuki Nuorisopalvelut elinympäristön Lahden Diakoniaopisto Perusolosuhteiden ja ARVOT Kulttuuripalvelut turvallisuuden palveluiden Suomen Urheiluopisto Kotoutus toteutumisen luominen, Vapaa-aikapalvelut varmistaminen kehittäminen Lahden Helluntaiseurakunta Ympäristöpalvelut ja ylläpitäminen TIETO TIETO Kansanopisto Liikennepalvelut Osallisuuden Hyvinvoiva Tietojen Kansalaisopistot Vertaistukiryhmät kokemusten ja päijäthämäläine Yhteisöllisyys ja taitojen Lahden Baháʼí yhteisö Vammaisjärjestöt osallistumisen lisääminen n Liikuntakeskus Pajulahti väylien Koulutuksella Ja Urheilu- ja liikuntaseurat tarjoaminen TKI-toiminnalla Lahden adventtiseurakunta Opiskelijaterveydenhuolto Kunnan hyvinvointityöryhmä Hengellisen Taiteiden, viihteen ja virkistyksen ala Asiakastarpeiden osallisuuden, Rakentaminen Lahden Vapaaseurakunta tunnistaminen kasvatuksen ja Terveys- ja sosiaalipalvelut ja vastuullinen Elinkeinoelämän järjestöt palvelun toiminta Maa-, metsä- ja kalatalous edistäminen Ev.lut seurakunnat Majoitus- ja ravitsemistoiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kulttuuri- ja perinneyhdistykset Informaatio ja viestintäala TIETO Harraste- ja vapaa-ajan yhdistykset Kuljetus-ala Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, Katolinen Pyhän Ursulan seurakunta jätehuolto, muu ympäristön Eläkeläis-, seniori- ja veteraaniyhdistykset PÄÄTÖKSENTEKO Lahden metodistiseurakunta puhtaanapito Lapsi- ja perheyhdistykset sekä nuorisoseurat Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan yhdistykset Kaavoitus Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto Kaupan ala Asuminen Kiinteistöala Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Monikulttuuriset ja kansainväliset yhdistykset Rahoitus- ja vakuutustoiminta Lahden ortodoksinen seurakunta Sairaus-, terveys- ja potilasyhdistykset Asukas-, kotiseutu- ja kaupunginosayhdistykset
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Päijät-Hämeessä Arvolupaus: Hyvinvoiva päijäthämäläinen Arvot Aktiivinen toimijuus Luottamus Kumppanuus Oikeudenmukaisuus Työn ydinsisällöt Laajan yhteistyön toteutumisen mahdollistaminen ja johtaminen Asiakastarpeiden tunnistaminen ja vastuullinen toiminta Osallisuuden kokemusten ja osallistumisen väylien tarjoaminen Perusturvallisuuden toteutumisen varmistaminen Tietojen ja taitojen lisääminen koulutuksella Ja TKI-toiminnalla Riskien varhainen tunnistaminen, sairauksien ehkäisy ja omahoidon tuki Hengellisen osallisuuden, kasvatuksen ja palvelun edistäminen Asuin- ja elinympäristön olosuhteiden ja palveluiden luominen, kehittäminen ja ylläpitäminen Tiedolla johtaminen Päätöksenteko Mahdollistajat: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluu kaikille
T u o t t a j a t J ä r j e s t ä j ä Maakuntahallitus / Lautakunta tms. Esitys: Päijät-Hämeen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenne 2021 Päijät-Hämeen HYTE-yhteistyöryhmä HYTE-yhdyspintoja Järjestökoordinaattori Osallisuuskoordinaattori TKI-koordinaattori Maakunnallinen nuorisovaltuusto Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vammaisneuvosto Yhdistysfoorumi Maahanmuuton ja kotoutumisen koordinaatio Asukasosallisuusfoorumi Yritysfoorumi (Soteuttamo) Maakunnan HYTE-yksikkö HYTE-johtaja Ehkäisevän työn seutukoordinaattori Alueellinen hyvinvointikoordinaattori Ravitsemusterveyden edistämisen koordinaatio Terveysliikuntakoordinaattori Kulttuurihyvinvointikoordinaattori Ehkäisevän työn seutukoordinaatioryhmät Ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy Pelihaittojen ehkäisy Kuntien hyvinvointiverkosto Terveysliikuntaverkosto Ravitsemusterveyden edistämisen työryhmä Hyvinvointikoordinaattori Ehkäisevän työn koordinaattori Yhdistysyhdyshenkilö Terveysliikuntakoordinaattori Muut koordinaattorit? Järjestöt Yhdistykset Korkeakoulut ja oppilaitokset Kunta Säätiöt Yritykset Uskonnolliset yhteisöt Kunnanhallitus, -valtuusto ja lautakunnat / valiokunnat Kunnan Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtoryhmä Kunnan HYTEtoimijat Kansalaistoiminta ja yhteiskuntavastuu Muut mahdollistajat Ohjausmekanismit Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Maakunnan sote-liikelaitos Liikelaitoksen johtokunta SoTe-palvelutuottajat: Sote-keskukset, HeBu ja palveluseteli, työterveyshuolto Asiakasohjaus HyTe-johtoryhmä SOTE-palvelut Muut yritykset ja kolmas sektori Hyte-yhteyshenkilö Kasvupalvelut Kasvupalvelujen palvelutuottajat Olemassa oleva resurssi Tarvittava resurssi Hyte-yhteyshenkilö Turvallisuus ja varautuminen palvelutuottaja(t)
Valmistelutyöryhmästä HYTE -yhteistyöryhmäksi - hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä Päijät-Hämeessä tulee johtaa ja koordinoida suunnitelmallisesti ja systeemisesti, ja se tarvitsee tuekseen rakenteen - tiedolla johtamisen rakenteiden kehittämistä tulee jatkaa - alueellisia ongelmia tulee pyrkiä ratkaisemaan proaktiivisesti ja avoimesti innovoiden - yhdyspintojen tunnistamista tulee jatkaa - työn keskiössä ja sen lähtökohtana tulee olla hyvinvoiva päijäthämäläinen, aktiviinen toimijuus, luottamus, kumppanuus ja oikeudenmukaisuus - kulttuurihyvinvointiverkoston muodostaminen ja jatkotyöskentely - hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaatiota jatketaan valmistelusta saatuihin kokemuksiin nojaten - koordinoija?, valtuutus kunnilta! PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Kyse on arkitodellisuudesta, jossa elämme ja johon myös itse aktiivisina toimijoina vaikutamme. Siksi tehtävä on yhteinen: Puhdas vesi ja ilma, turvallisuudentuntu, liikkuminen luonnossa ja ihmisten ilmoilla, julkinen liikenne, viihtyisät ympäristöt, tekeminen ja harrastaminen, vähemmän yksinäisyyttä, lasten asioiden pitäminen edellä, perheet, työ ja mahdollisuus ottaa työtä vastaan, heikommassa asemassa olevien mukana olemisen mahdollistaminen, merkityksellisyydenkokemus, ihan omat tavat elää, oikeus oppimiseen, yhteisöllisyys, aika, yhdenvertaisuus... Valmistelutyöryhmän jäsen PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Kiitos!