Uutismaa Tanssimatkalla Islannissa s.22 3/2014 Työkokeilua Nuorisoseurassa? s. 19 Iloisia lapsia lasten intiaanikesäleirillä s.6 1
Kädessäsi on Uutismaan numero 3/2014 Seuraava lehti ilmestyy 4.12.2014. Lehden 4/14 aineiston viimeinen jättöpäivä on 13.11.2014. Aineistot osoitteeseen: uusimaa@nuorisoseurat.fi Jäsenseurojen ilmoitukset julkaistaan maksutta. Sisältö 3. Tärpit 5. Pääkirjoitus 6. Intiaanikesäleiri 2014 11. Lahden Hollo ja Martta -festivaali 11. Kansaiaisfoorumin kuulumisia 12. Liiton hallituksen varapuheenjohtajan tervehdys 14. Lahden MM-Mölkky 16. 17.8.2014 17. Valtakunnallinen majanrakennuskilpailu vielä käynnissä 19. Työkokeilua nuorisoseurassa? 22. Kansantanssimatkalla Islannissa 8. - 14.7.14 25. Kesäterveiset pukuvuokraamo Kostuumista 26. Yhteystiedot 27. Tapahtumakalenteri 2014 28. Tuokiokuvia Lahden MM-Mölkystä 2
MM-MÖLKKY s. 14 Tanssimatkalla Islannin upeissa maisemissa Lähdimme tiistaina 8.7. aikaisin aamulla kohti Islantia ja Barnlekiä. Meitä oli Klaukkalan Nuorisoseurasta yhteensä 31 henkilöä, joista 10 tanssijaa oli Vinhoista ja 16 Uniikista. Loput viisi oli huoltajia ja Heidi, joka oli ohjaajanamme. KESÄLEIRI s. 6 Suomelle kolmoisvoitto MM-Mölkyn kisoissa! MM-Mölkyn kisoja pelattiin Lahden Kisapuistossa 16. 17.8.2014. Lämpimän sään saattelemana ja muutaman vesipisaran virkistämänä kisatunnelma tiivistyi entisestään, kun 165 joukkueen voimin jyrännyt kisakoneisto siivilöityi sunnuntai-iltaa kohti kun voittoon erottui lopulta suomalainen joukkue Pullistus pistein 3 0. ISLANTI s. 22 Uudenmaan ja Etelä- Hämeen Nuorisoseurojen intiaanikesäleiri järjestettiin Naumin leirikeskuksessa 25-28.6. Ajankohtaa katsoessa luulisi, että kesä olisi parhaimmillaan lämpimien kesäöiden kera ja ajankohta mitä mainioin telttaleirille. Sateelta vältyttiin lähes koko leirin ajan, johtuen ensimmäisen illan sateenkartoitustanssista sekä Riian aurinkotanssista. Nuorisoseurat Uusimaa Stadin Nuorisoseurat ry Raumantie 5, 00350 Helsinki Puh. 045-6336944 www.uudenmaannuorisoseurat.fi uusimaa@nuorisoseurat.fi Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry Rautatienkatu 3, sisäpiha, 15100 Lahti Puh. 050-4686388, 044-3447558 www.etela-hameennuorisoseurat.fi etela-hame@nuorisoseurat.fi Päätoimittaja: Iija Filén Taitto ja kuvankäsittely: Tiiu Aning Paino: Kopijyvä Oy Painos: 1000 kpl Ilmestyy neljä kertaa vuodessa Kannen kuva: Pirita Laiho 3
4
PÄÄKIRJOITUS Syksyn lehdet putoilevat jo maahan, ja monilla seurantaloilla on alkanut vilske ja vilinä. Toiminnan alkaessa työtä riittää, mutta tärkeää on huolehtia myös omasta jaksamisesta. Liiton työntekijöillä alkaa syksyllä askelkampanja, jossa kerätään ja seurataan askelten kertymistä. Ainakin siis allekirjoittanut tullee syksyn ja alkutalven aikana lisäämään liikkumista ja suosimaan portaita hissin sijaan. Haastan myös kaikki teidän lisäämään askeleita arkiliikuntaan. Iija Tikkurilaan! Tärkeää on huolehtia myös omasta jaksamisesta Paikallinen nuorisoseura muistuttaa usein pientä yritystä. Täytyy hoitaa taloutta, markkinoida toimintaa ja pitää huolta rakennuksesta. Myös hallinto täytyy hoitaa ja vuosikokoukset pitää. Nuorisoseuratoiminnassa moni pääsee jo nuorena vastuuseen ja saa valtavan hyvää kokemusta monesta asiasta. Tätä saatua kokemusta kannattaa rohkeasti hyödyntää myös työnhaussa. Organisointitaidot, yhteistyötaidot ja viestintätaidot ovat nykyajan työelämässä tärkeitä taitoja alalla kuin alalla. Nuorisoseuratoiminnassa moni pääsee jo nuorena vastuuseen ja saa valtavan hyvää kokemusta monesta asiasta Taitoja ja tietoja ei kuitenkaan kukaan opi automaattisesti, joten kokemusta ja koulutusta tarvitaan. Koulutuksen tarjoaminen onkin aluetoimiston ja keskusseuran yksi tärkeimmistä tehtävistä. Toimintasuunnitelmavalmistelut ensi vuodelle ovat alkamassa, joten olkaa rohkeasti yhteydessä, mikäli teillä on toiveita ensi vuoden suhteen. Mitä koulutusta juuri teidän seura tarvitsee? Tämä on toistaiseksi minun viimeinen pääkirjoitus, sillä olen syyskuun alusta siirtynyt Tikkurilaan liiton toimistolle Ulla Konttisen vuorotteluvapaata tuuraamaan. Pirita Laiho puolestaan tuuraa minua, ja toiminnanohjaajaksi Uudellemaalle saamme uuden työntekijän. Hauskaa syksyä kaikille! Iija Filén Vs. toimialajohtaja Kulttuurinen lapsi- ja nuorisotyö Kuva: Pirita Laiho ASKELKAMPANJA! Liiton työntekijöillä alkaa syksyllä askelkampanja, jossa kerätään ja seurataan askelten kertymistä. 5
Intiaanikesäleiri 2014 Uudenmaan ja Etelä- Hämeen Nuorisoseurojen kesäleiri järjestettiin Naumin leirikeskuksessa 25-28.6.14 Ajankohtaa katsoessa luulisi, että kesä olisi parhaimmillaan lämpimien kesäöiden kera ja ajankohta mitä mainioin telttaleirille. Sateelta vältyttiin lähes koko leirin ajan, johtuen ensimmäisen illan intiaanipäällikön ja leirin loitsumasta sateenkartoitustanssista sekä Riian aurinkotanssista. Öisin lämpötila huiteli 3 asteen hujakoilla, mutta onneksi Intiaanit ovat sitkeää kansaa, ja hyvin varustautuneita. Keskiviikkona teltan pystytyksen ja heimojaon jälkeen jokainen heimo sai päättää itselleen nimen. 50 hengen leiri jaettiin neljään heimoon, jotka olivat Mustajalat, Pawnet, Siouxit ja Tutseewat. Keskiviikkona illalla oli tietysti intiaanikasteen vuoro, jossa urheat intiaanit kulkivat pisteeltä toiselle suorittaen tehtäviä. Tämä oli leiriläisten mielestä keskiviikon kohokohta. Intiaanikaste päätyi saunaan ja uimaan. Intiaanikasteessa yksi tehtävä oli kirjoittaa tarina, jonka ohjaajat myöhemmin esittivät. Tässä Helmin, Laurin, Eliaksen, Mikon ja Joonan tarina: Olipa kerran intiaaniklaani, joka joutui tuhon partaalle, kun valkonaamat hyökkäsivät. Vaikka valkonaamat eivät osanneet hiipiä kuin tuuli, he yllättivät intiaanit heidän ruokalevollaan. Valkonaamat kössivät kaikki intiaanien ruoat. Intiaanit eivät yleensä pienestä suutu, mutta tämä oli aivan liikaa. Intiaanit olivat vaivalla pyydystäneet nämä biisonin lihat ja he vain tulivat ja veivät ne. Näin intiaanit päättivät hyökätä valkonaamojen kimppuun ja varastaa ruoat. Kun tämä oli tehty, he palasivat onnellisina takaisin leiriin. Torstai oli työpajapäivä. Työpajoissa tehtiin toteemipaaluaiheiset intiaanitanssit, unisiepparit sekä keikuttiin yläköysiradalla 4 metrin korkeudessa. Musiikkityöpajassa jokainen heimo teki oman laulun kanootin kapean melodiaan. Ohessa heimojen omat laulut: Mustajalat: Mustajalka inkkarit, lähtevät vesille Valaat jäävät saaliiksi virveleille Raakana tai kypsänä, ihan sama meille Mausteeksi chiliä ja pippuria Herkkua on pöydässä, tervetuloo meille Lahjoitamme päänahkanne naapureille. Pawnet: Pawnet on parhaita, paljasvarpaita Hyökkäämme leiriin, vihollisen Lännenmiehet, vastaamme tulee Ottavat esiin, aseensa nuo Cowboyt ne pelästyivät pawneita näin Kiireellä lähtevät ne leiriä päin Teksti ja kuvat: Pirita Laiho Siouxit: Sioux inkkarit täältä nyt tuulee Kaikkia muita nyt pelottelee Siouxit metsästävät kaikkia muita Yöllä ne varastavat muiden puita Sioux-inkkarit katkovat luita Muut ovat peloissaan ja huutavat huita Tutseewat: Kovia, vahvoja, armottomia Kurjia, sitkeitä, saalistajia Naapurit varokaa, täältä me tullaan Tulemme teidät vangitsemaan Vangit me hirtetään, siitä me pidetään Sitten me juhlitaan ja vangit nautitaan Perjantaina olivat vuorossa intiaanikisat, jotka tietysti Tutseewat voitti. Lajeina oli mm. tasapainoilu tolpalla, toteemipaalun teko, tomahawk tarkkuusheitto, vesiviesti ja kanoottikisa. Hauska opetus saatiin siitä, että aina kannattaa suorittaa kaikki lajit loppuun vaikka olisi kuinka häviöllä. Mustajalat hävisivät koko mittelöt sen takia, että eräät osallistujat eivät viitsineet suorittaa kanoottitehtävää loppuun asti, ja jäivät näin ollen ilman pisteitä. Yhdellä pisteellä he olisivat sijoittuneet jaetulle toiselle sijalle, joten loppuun asti suorittamisella on joskus iso merkitys. Perjantaina illalla oli vielä odotettu disco, jossa ryhmät saivat esittää omat tanssipajan tuotoksensa. Lauantaiaamu tuli yllättävän nopeasti ja muutamien aamukisojen ja leikkien jälkeen oli aika purkaa intiaaniteltat ja sanoa heipat kavereille. Ensi kesänä nähdään! Sama aika, sama paikka ja teemana alkuasukkaat ja BEACH! 6
Huippukiitos upeille leiriohjaajille: Keijo, Seija, Vinski, Iiris, Jenny, Tea, Heli Antti, Iija, Hannu, Sampo & Riia! 7
8
UUSI ULKOASU Kansalaisfoorumin uusi logo ja värimaailma tervehtivät nuorisoseuralaisia tiedotteissa, mainoksissa, lomakkeissa jne. Löydät meidät tutusta osoitteesta www.kansalaisfoorumi.fi. Olemme myös Facebookissa. Kansalaisfoorumi on avoin ja innostava vertaisoppimisen ja kansalaistoiminnan asiantuntija SOSIAALISEN MEDIAN HYÖDYNTÄMIEN YHDISTYKSEN ARJESSA VERKKOKURSSI 27.10. 17.11.2014 Kurssilla (maanantaisin klo 14-16) tutustutaan sosiaaliseen mediaan ja saadaan tiedotus- ja viestintäideoita ja -välineitä oman yhdistyksen käyttöön (mm. Facebook, blogi, YouTube ja Twitter) 27.10.2014 Kurssin orientaatiotapaaminen Yhdistys somessa 3.11.2014 Yhdistyksen somesuunnittelun ABC 10.11.2014 Viestintä omassa yhdistyksessä 17.11.2014 Viestintä omassa yhdistyksessä (mm. tapahtumaviestintä somessa) Koulutukseen sisältyy neljä verkkotapaamista maanantaisin klo 14-16 sekä pieni tehtävä ennen kurssia ja kurssitapaamisten välissä. Verkkokurssille osallistuminen on helppoa. Tarvitset vain toimivan nettiyhteyden. Lisäksi suosittelemme kuulokemikrofonisetin käyttöä. Ilmoittaudu suositulle kurssillemme viimeistään keskiviikkona 22.10.2014. http://www.kansalaisfoorumi.fi/index.php/opi-ja-osallistu/koulutuskalenteri Varmista paikkasi ja ilmoittaudu ajoissa. Kurssi on osallistujille maksuton. Ilmoittamatta poisjääneiltä veloitamme 30 euron maksun. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeita: Lahden aluetoimistosta/eija Majoinen 040-7389884 eija.majoinen@kansalaisfoorumi.fi 9
KOKOUSKUTSU Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 20.11.2014 klo 18.00 keskusseuran Hannunsalissa, Rautatienkatu 3 (sisäpiha, II kerros), Lahdessa. Valtakirjojen tarkistus alkaa klo 17.00. Kokouksissa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokousasiakirjat jaetaan kokouksessa. Kaikki kokousasiakirjat on luettavissa osoitteessa www.etela-hameennuorisoseurat. kotisivukone.com. Pyydettäessä postitamme kokouspaperit halukkaille. Johtokunta 10
Turkkilainen Hacettepe University Children and Youth Folk Dance Group Kuva: Hollo ja Martta -arkisto HOLLO JA MARTTA -FESTIVAALEILLA HEITTÄYDYTÄÄN TANSSIN TAIKAMATKALLE! Hollo ja Martta -festivaali 2014 tuo estraadille lasten ja nuorten kansantanssiryhmät. Festivaalille on kutsuttu viisi kansainvälistä tanssiryhmää. Upeita koreografioita on mahdollista nähdä Kirgisiasta, Latviasta, Tsekeistä, Turkista ja Valko-Venäjältä. Tämän lisäksi Hollo ja Martta festivaali tarjoaa yli 1000 kotimaiselle kansantanssijalle siintymisareenan. Festivaalin avajaiskonsertti on 27.10. Lahden kaupunginteatterin Juhaninäyttämöllä. Viikonmittainen festivaali huipentuu pyhäinpäivänä 1.11. klo 16 alkavassa pääkonsertissa, jossa festivaalivieraat näyttävät parhaimmat sekä hallituimmat koreografiansa. - Meille on ollut aina kunnia-asia se, että Hollo ja Martta festivaaleilla lapset ja nuoret pääsevät esiintymään isoille areenoille. Lahden kaupunginteatterilla näette taidokasta ja vauhdikasta kansantanssia konserteissamme, festivaali-päällikkö Aimo Hentinen lupaa. Festivaalipäällikkö Hentisen mukaan slaavilaiset kansantanssit sekä turkkilaisen kansantanssin nopeatempoinen syke uppoavat yleisöön takuuvarmasti. - Nämä tanssit on pakko kokea henkilökohtaisesti. Ei niitä voi oikein sanoin kuvailla. - Konsertimme ovat aina olleet elämyksellisiä kokemuksia. Olisi mukava nähdä kaupunginteatterin konserteissa myös nuorisoseuralaisia eri puolilta Suomea. LISÄTIETOJA: Aimo Hentinen festivaalipäällikkö 040/5589755 aimo.hentinen@phnet.fi www.hollojamartta.fi 11
Liiton hallituksen varapuheenjohtajan Annin tervehdys Uuden aika Syksy on monissa nuorisoseuroissa uuden alun aikaa. Suuressa osassa nuorisoseuroista uusi toimintakausi alkaa syksystä, uudet ja vanhat kerhot alkavat kokoontua ja suunnitelmia aletaan laatia jopa seuraavaan kesään asti. Vaikka syksyä kohti innolla mennään, on mukava pysähtyä pohtimaan, mitä kaikkea hienoa on jo tämän vuoden 2014 aikana ehtinyt nuorisoseurarintamalla tapahtua. Ulmalan NS, Vuoden Nuorisoseura 2014 Nuorisoseurapäivänä, maaliskuun lopulla, olin Joensuussa Nuorisoseura Motoran Postikortteja Pohjois-Karjalasta -konsertissa jakamassa vuoden nuorisoseuran tunnustusta iisalmelaiselle Ulmalan Nuorisoseuralle, joka palkittiin toiminnan monipuolisuuden sekä lasten ja nuorten toiminnan laajuuden ansiosta. Motora oli hienosti päivittänyt valtakunnallisen nuorisoseurapäivänjuhlan nykypäivään ja tehnyt siitä oman näköisensä. Mielestäni tämä oli hyvä osoitus siitä, miten perinteitä voidaan samalla kunnioittaa ja uudistaa. Esimerkiksi vuoden nuorisoseuran mantteli luovutettiin kansantanssikoreografiaan sisällyttäen. SottiisiMoves Tampereella Toinen kuluvan vuoden huippuhetkistä on mielestäni ollut SottiisiMoves -tapahtuma Tampereella kesäkuussa. Järjestömme perinteinen Pispalan Sottiisi järjestettiin tänä vuonna yhdessä Nuori Kulttuuri säätiön Moves tapahtuman kanssa, jonka seurauksena Tampereella oli yhden viikonlopun aikana paljon monipuolista tanssia ja tekemisen riemua. Jo torstaina lasten kansantanssiryhmien luokitteluissa näkyi upeasti se työ, mitä järjestössämme tehdään pitkin vuotta. Ohjaajat olivat tuoneet lavalle esiintymään taitavia, reippaita ja iloisia lapsia ja nuoria, ketkä esittivät hyvin suunniteltuja ja harjoiteltuja ohjelmakokonaisuuksia. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä tapa viettää kesäistä viikonloppua. Oli mukavaa nähdä tuttuja, iloisia harrastajia ja hienoja esityksiä. Monipuolista tekemistä kaikenikäisille Jokaisessa seurassa ja maakunnassa on kevään ja kesän aikana olleet omat huippuhetkensä, joita voi muistella pitkään. Nuorisoseuralaiset ovat esimerkiksi tehneet ulkomaan matkoja kansantanssifestivaaleille, valmistaneet hienoja kesäteatteri esityksiä ja rakentaneet majoja Majanrankennuskilpailuun. Mielestäni on upeaa, että nuorisoseurat tarjoaa monipuolista toimintaa ja tekemistä eri-ikäisille ihmisille. Tekemisen riemua syksyyn! Anni Kelkka Hallituksen varapuheenjohtaja 12
13
Suomelle kolmoisvoitto MM-Mölkyn kisoissa! MM-Mölkyn kisoja pelattiin Lahden Kisapuistossa 16. 17.8.2014. Lämpimän sään saattelemana ja muutaman vesipisaran virkistämänä kisatunnelma tiivistyi entisestään, kun 165 joukkueen voimin jyrännyt kisakoneisto siivilöityi sunnuntai-iltaa kohti kun voittoon erottui lopulta suomalainen joukkue Pullistus pistein 3 0. Hopeasijalle ylsi hienosti toinen suomalainen joukkue Team Kaato. Pronssista mittelöivät joukkueet Konna & Koukku ja Ranskan Baton Mouche Paris. Lopulta pronssin nappasi kotiin Lahtelainen joukkue Konna & Koukku pistein 3-1. Mukana oli joukkueita Suomesta, Japanista, Iso-Britanniasta, Saksasta, Virosta ja Ranskasta. Kuvat: Mari Barker ja Ossi Arvela 14
Lisää kuvia takakannessa! Onnea voittajille! 1. Pullistus 2. Team Kaato 3. Konna Koukku Kuvat: Mari Barker ja Ossi Arvela 15
16
Tyylinäyte minimajasta vuodelta 2013: Majan rakensi Dino, 12 vuotta. Majanrakennuskilpailu vie lapset metsään nyt jo neljättä kertaa! Valtakunnallinen majanrakennuskilpailu käy jo täyttä häkää, tänä vuonna jo neljättä kertaa. Majoja voi rakennella kilpailuun yksin, kavereiden kanssa tai miksei vaikkapa kerhossa nain loppukesästä tai syksyllä. Kilpailuun voivat osallistua kaikki alle 16-vuotiaat. Kisamajan voi rakentaa missä vain - jos syksylle sattuvat huonot kelit, voi majan pistää pystyyn vaikka sisälle. Eikä majan tarvitse olla ihmiselle, vaan sen voi tehdä minikoossa vaikka mielikuvitusolennolle! Kilpailuun osallistutaan lataamalla kuvat (1-kpl) majanrakennuskilpailun internetsivuille pienen tarinan kerä. Kilpailuaikaa on lokakuun loppuun ja voittajat julkistetaan lasten oikeuksien päivänä 20.11.2014. Ennen voittajan julkistamista pääsee suosikkimajojaan äänestämään kuka vaan majat ovat verkossa kaikkien ihailtavissa. Kilpailu toteutetaan yhdessä muiden valtakunnallisten varhaisnuorisojärjestöjen kanssa opetusja kulttuuriministeriö lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman rahoittamana. Lisätietoja: www.majanrakennus.fi. PS. Kisasivuilta löydät vinkit täydellisen majakuvan nappaamiseen! 17
18
Hei! Työkokeilu ei maksa seuralle mitään, eikä työntekijä ole kokeilujakson aikana työsuhteessa seuran kanssa vaan sopimus tehdään yhdessä TE-palveluiden kanssa. Työkokeilua Nuorisoseurassa? Ilmoita kiinnostuksestasi me kerromme mielellämme lisää ja välitämme kiinnostuksesta tiedon eteenpäin! Nuorisoseurat ovat olleet mukana työllistämisessä jo tovin. Leipää ja kulttuuria hankkeen kautta seuroille on löytynyt talonhoitajia, siivoojia, kerhokoordinaattoreita, media-assistentteja sekä muita monimuotoisia tehtäviä ja tekijöitä, joilla on edistetty nuorisoseuratoimintaa ja parannettu seuran omia toimintaedellytyksiä kun vapaaehtoisille on jäänyt enemmän aikaa seuran toiminnan kehittämiseen. Työkokeilu on oiva tapa kokeilla työllistämisen edellytyksiä omassa seurassa työntekijä saa tutustua seuran toimintaan lyhyen aikaa ilman työsopimuksen tuomaa sitoutumista ja toisaalta seura voi näin katsoa kuinka hyvin työtä pystytään ohjaamaan ja minkälaisia töitä seuralla voikaan olla tarjottavana. Onnistuneen työkokeilujakson jälkeen työntekijä voidaan ottaa palkkatuettuun työsuhteeseen ja jatkaa hyvin alkanutta yhteistyötä. Pääsääntöisesti työnhakijat etsivät itse heitä kiinnostavia työkokeilupaikkoja ja Leipää ja kulttuuria - hankkeiden työntekijät kartoittavat nyt Nuorisoseurojen kiinnostusta työkokeilupaikan tarjoamiseen. Lisätietoja työkokeilusta antavat: Kuvat: Tiiu Aning Etelä-Häme Uusimaa Marjo Aalto Pauliina Sneck marjo.aalto@nuorisoseurat.fi pauliina.sneck@nuorisoseurat.fi puh. 044-040 0214 puh. 044-767 2661 19
20
21
Tanssimatkalla Islannin upeissa maisemissa Kuvat: Elina Weckström Suosittelemme Islantia reippaille ihmisille! 22
Lähdimme tiistaina 8.7. aikaisin aamulla kohti Islantia ja Barnlekiä. Meitä oli Klaukkalan Nuorisoseurasta yhteensä 31 henkilöä, joista 10 tanssijaa oli Vinhoista ja 16 Uniikista. Loput viisi oli huoltajia ja Heidi, joka oli ohjaajanamme. Heti päästyämme Islantiin lähdimme ensimmäiselle retkelle. Veimme vain laukut majoituskoululle Mosfellsbäriin. Kiersimme kultaisen kierroksen, jossa kävimme Gullfossin vesiputouksilla ja mannerlaattojen rajalla, jossa on pidetty ennen vanhaan käräjäoikeutta. Sen lisäksi kävimme Geysirillä, jossa näimme, kun yksi geysir purkautui yli kymmenen metrin korkeuteen. Kultaisen kierroksen jälkeen pääsimme koululle, jossa yövyimme koko viikon. Seuraavana päivänä eli keskiviikkona herätys oli aikainen, koska ennen treenejä sai käydä uimassa. Kaikki altaat Islannissa oli lämpimiä, myös iso allas. Hauska juttu oli se, että Islannissa saa tuhlata lämmintä vettä niin paljon kuin huvittaa, sillä se tulee kuumista lähteistä ja sitä viilennetään merivedellä. Torstaina oli jälleen retkipäivä. Lähdimme ylängölle Landmannalaugarin luonnonpuistoon. Oli hauskaa, kun pääsimme uimaan oikeisiin kuumiin lähteisiin. Jännittävää oli myös ylittää bussilla jokia. Bussi taisi ylityksissä hieman kostua, koska takaisin tullessamme bussi sammui ja jouduimme vaihtamaan uuteen bussiin. Perjantaina kävimme tanssi- ja musiikkipajoissa, joissa harjoiteltiin pohjoismaisista tansseista. Halukkaat pääsivät myös käymään Reykjavikissä, joka on Islannin pääkaupunki. Lauantaina oli koko Barnlek -tapahtuman pääjuhla, jossa kaikki Pohjoismaat esittivät oman maansa kansantansseja. Lisäksi yhdessä tanssittiin yksi tanssi jokaisesta Pohjoismaasta. Samana iltana oli vielä hieno päättäjäisjuhla, joka järjestettiin hevosareenalla. Se järjestettiin siellä siksi, että siellä oli tanssien ja puheiden lisäksi hieno islanninhevosshow. Sunnuntaina tapahtuma virallisesti loppui, mutta meillä oli vielä koko päivän retki edessä. Teimme patikkaretken 482 metriin merenpinnasta. Sieltä näimme hienosti jäätikön, jonka alla purkautui pari vuotta sitten tulivuori. Jäätikkö oli aika tuhkainen, mutta silti jäätä ja lunta näkyi. Tulimme vasta illalla koululle ja pakkasimme ja söimme. Viimeisenä iltana huoltajat ostivat meille hyvää pitsaa. Sitten olikin aika mennä nukkumaan, koska aamulla oli aikainen lähtö lentokentälle. Maanantaiaamuna jätimme hyvästit koululle ja nousimme bussiin, joka vei meidät lentokentälle. Välilaskuja oli monta, ensin Osloon ja sitten vielä Tukholmaan ja sieltä vihdoin koti-suomeen. Matka oli ainutlaatuinen ja saimme paljon tietoa oppailtamme Erjalta, Steinalta ja Lilje-Petralta. He olivat tosi ystävällisiä. Terveisin, Hilla 11v., Elsa 11v. ja Emilia 11v. Klaukkalan Nuorisoseuran Vinhat-ryhmä 23
24
Pukuvuokraamo KOSTYYMI löytyy Lahdesta, Rautatienkatu 3. Puh. 044 0587 477 AVOINNA: Ti-pe 13-18, la 10-14 Ma suljettu www.pilailupuoti.com Kesäterveiset Kostyymista! Kesä on mennyt hiljaisuudessa ja lomaillessa, sillä se ei ole puvustomme sesonkiaikaa polttareita ja kesäjuhlia lukuun ottamatta. Kuvat: Maria Loikala Mutta nyt syksyllä alkaakin taas vilske ja vilinä. Suurin työllistäjämme on halloween, johon valmistaudummekin innolla. Sini etenkin rakastaa kauhujuttuja, ja odottaa että pääsee purkamaan laatikoista hämähäkkejä, kummituksia ja muuta sellaista. Sen lisäksi meiltä varataan frakkeja ja smokkeja vanhojentansseihin sekä pukuja koulujen ja teatterien esityksiin. Tokihan yritykset ja yksityisetkin pitävät juhliaan. Etenkin 20-luku charlestoneineen ja gangstereineen on kestosuosikki. Oktoberfestjuhlat ovat olleet myös kovassa nousussa. Ammattimme ei ole turhan vakavasti otettava, joten loppuun vielä iloiset selfiet (s. 17). Seuraavaksi poseerataankin sitten halloweenin aikoihin. Nähdään! Terveisin, puvustonhoitajat Päivi ja Sini 25
YHTEYSTIEDOT Rautatienkatu 3, sisäpiha, 15100 Lahti 050 468 6388 www.etela-hameennuorisoseurat.fi etela-hame@nuorisoseurat.fi Etelä-Hämeen Nuorisoseurat Hannu Nipuli Toiminnanjohtaja 050 468 6388 hannu.nipuli@nuorisoseurat.fi Marjo Aalto Projektipäällikkö, Leipää ja kulttuuria -hanke 044 040 0214 marjo.aalto@nuorisoseurat.fi Merja Ilmoniemi Talous- ja hallintosihteeri 044 058 7470 merja.ilmoniemi@nuorisoseurat.fi Eija Majoinen Koulutussuunnittelija Kansalaisfoorumi 040 7389884 eija.majoinen@kansalaisfoorumi.fi Päivi Semeri Puvustonhoitaja 044 058 7477 paivi.semeri@nuorisoseurat.fi Anne-Mari Kuronen Media-assistentti 044 705 1730 anne-mari.kuronen@nuorisoseurat.fi Uudenmaan Nuorisoseurat Pirita Laiho Vastaava toiminnanjohtaja 040 558 7870 pirita.laiho@nuorisoseurat.fi Pauliina Sneck Työvalmentaja, Leipää ja kulttuuria -hanke 044 767 2661 pauliina.sneck@nuorisoseurat.fi Raumantie 5, 00350 Helsinki 040 558 7870 www.uudenmaannuorisoseurat.fi uusimaa@nuorisoseurat.fi Munkkivuoren nuorisotalo Kameleontti Timi Noro Vastaava nuoriso-ohjaaja 045 258 6852 timi.noro@nuorisoseurat.fi 26
TAPAHTUMAKALENTERI 2014 27
28 MM-Mölkky Lahdessa 16. 17.8.2014