Vol , nro 2 Maatalousympäristön päiväperhosseuranta 2012

Vol. 38 2013, nro 2 Maatalousympäristön päiväperhosseuranta 2012 ISSN 0355-4791

TOIMISTO Suomen Perhostutkijain Seura ry:n toimisto avoinna tiistaisin klo 15.30 20.00 HUOM. Talvikaudella helmikuun loppuun asti vain parittomien viikkojen tiistaisin. Osoite/Address: Suomen Perhostutkijain Seura ry, Lämmittäjänkatu 2 A, FI 00810 Helsinki e-mail: toimisto@perhostutkijainseura.fi, internet: http://www.perhostutkijainseura.fi Pankkiyhteys Bankförbindelse: Sampo Pankki, IBAN: FI0680001900268583, BIC-koodi DABAFIHH Maatalousympäristön päiväperhosseurannassa 2012 ratamoverkkoperhosen (Melitaea athalia) havaintomäärät kipusivat sateisesta kesäsäästä huolimatta uusiin huippulukemiin. Kuva: Janne Heliölä. Baptria 2/2013 Vol. 38 Julkaisija Utgivare Suomen Perhostutkijain Seura ry Lepidopterologiska Sällskapet i Finland rf Jäsenlehdestä ilmestyy neljä numeroa vuodessa. Lehti postitetaan Suomen Perhostutkijain Seura ry:n jäsenille. Osoitteenmuutokset seuran toimistoon. Ilmoitukset Annonser 1/1 sivu sida 250 euroa 1/2 sivu sida 150 euroa 1/4 sivu sida 80 euroa Baptrian toimitus Päätoimittaja Panu Välimäki Simeonintie 3, 90410 Oulu, puh. 040 716 8516, e-mail: panu.valimaki@oulu.fi Toimittajat: Lauri Kaila, (tieteellinen tarkastus) e-mail: lauri.kaila@helsinki.fi Jari-Pekka Kaitila puh. 050 586 8531, e-mail: jari.kaitila@perhostutkijainseura.fi Jaakko Kullberg puh. 050 328 8886, e-mail: jaakko.kullberg@helsinki.fi Timo Lehto (taitto) puh. 050 338 3725, e-mail: timo.t.lehto@welho.com Timo Leponiemi puh. 0400 939939, e-mail: timo.leponiemi@yle.fi Tomi Mutanen e-mail: tomijasalla@gmail.com Magnus Östman, (ruotsinnokset) tel. (09) 6122 2923, 040 768 5526, e-mail: magnus.ostman@naturochmiljo.fi Paino Tryckeri: Kirjapaino Uusimaa, Porvoo Ulkoasu ja taitto: Timo Lehto ISSN 0355-4791 34 Baptria 2/2013 2/2012 HALLITUS STYRELSE Puheenjohtaja Ordförande Reima Leinonen, Rauhalantie 14 D 12, 87830 Nakertaja. Puh. 040 529 6896, e-mail: reima.leinonen@kajaani.net Varapuheenjohtaja Kimmo Silvonen, Pronssitie 28, 02750 Espoo. Puh. 040-709 0987, e-mail: silvonen@kolumbus.fi Muut hallituksen jäsenet: (1.7.2013 alkaen) Maria Heikkilä, Otsolahdentie 7 A 7, 02110 Espoo Puh. 040 502 2504, e-mail: maria.heikkila@helsinki.fi Juha Lemström, Takilatie 148 A, 00850 Helsinki Puh. 040 550 0847, e-mail: juha.lemstrom@senaatti.fi Jaakko Kullberg, Luonnontieteellinen Keskusmuseo, Hyönteisosasto 00014 Helsinki. Puh. 050 328 8886, e-mail: jaakko.kullberg@helsinki.fi Ari Uusimäki, Jorvaksenpuisto 3 B 10, 02420 Jorvas Puh. 050 380 7199, e-mail: auusimaki2@hotmail.com Sihteeri Sekreterare Markus Lindberg, Ukonkivenpolku 1 G, 01610 Vantaa. Puh. 040 701 9891, e-mail: markus.lindberg@abo.fi Taloudenhoitaja Lassi Jalonen, Isonmastontie 2 as 1, 00980 Helsinki. Puh. 040 557 3000, e-mail: lassi.jalonen@kolumbus.fi TOIMINNANJOHTAJA VERKSAMHETSLEDARE TARVIKEVÄLITYS (Hyönteistarvike TIBIALE Oy) Internet: www.tibiale.fi Avoinna Suomen Perhostutkijain Seura ry:n toimiston aukioloaikana tiistaisin klo 15.30 20.00. HUOM. Talvikaudella helmikuun loppuun asti vain parittomien viikkojen tiistaisin. OSOITE: Lämmittäjänkatu 2 A, FI-00810 Helsinki TILAUKSET: tilaus@tibiale.fi tai puh. Markus P. Rantala 050 561 6760 (ma to klo 16 19). AJANKOHTAISTA Jari Kaitila, Kannuskuja 8 D 37, 01200 Vantaa, puh. 050 586 8531, e-mail: jari.kaitila@perhostutkijainseura.fi TOIMIKUNNAT UTSKOTT Eettinen toimikunta: Vesa Lepistö (pj), Jyrki Lehto, Markus Lindberg, Karl-Erik Lundsten Suojelutoimikunta: Erkki Laasonen (pj), Petri Hirvonen, Jari Kaitila, Hannu Koski (siht.), Jaakko Kullberg, Reima Leinonen, Kari Nupponen, Juha Pöyry, Tatu Sallinen, Panu Välimäki Havainto- ja tiedonantotoimikunta: Olavi Blomster, Lassi Jalonen, Jari Kaitila, Jaakko Kullberg, Pertti Pakkanen, Hannu Saarenmaa, Panu Välimäki Taloustoimikunta: Lassi Jalonen (pj), Bo-Göran Kumlander, Risto Martikainen, Esko Tuomisto SPS-TIEDOTTEET SÄHKÖPOSTIIN! Suomen Perhostutkijain Seuran jäsenillä on nyt mahdollisuus saada tiedotteet kokouksista, kerhoilloista ja muista tapahtumista myös suoraan sähköpostiinsa. Mikäli haluat liittyä seuran sähköpostilistalle, ilmoitathan sähköpostiosoitteesi ja nimesi meille osoitteeseen: tiedotus@perhostutkijainseura.fi Mielellään muodossa: Kalle Perhonen kalle.perhonen@email.com Koska aiemmin sähköpostia seuralta saaneet eivät automaattisesti liity sähköpostilistalle, pyydämme kaikkia listalle haluavia ilmoittamaan osoitteensa uudestaan. Muutokset sähköpostiosoitteissa ilmoitetaan jatkossa samaan osoitteeseen. Näin varmistamme seuran sähköpostilistan pysymisen ajan tasalla. terveisin, Seuran hallitus KESÄN TAPAHTUMISTA JA SYKSYN KOHTAAMISISTA PÄIVITÄMME TIETOA MYÖS NETTISIVUILLEMME: www.perhostutkijainseura.fi

Baptria PÄÄKIRJOITUS Rivakka kesän saapuminen alkoi jotakuinkin toukokuun puolivälissä, mm. kaalikoita on havaittu tästä eteenpäin huomattaviakin määriä. Kuva Timo Lehto, pohjakartan lähteenä 14.5.2013 ennustetta perjantaille 17.5.2013. COLA - Weather and Climate data. (www.http://wxmaps.org) Aiheet (ja perhoset) vähissä! Kesäisin media tulvii täysin toissijaisista uutisista, jotka eivät itse asiassa ole uutisia ollenkaan. Vuodesta toiseen jatkuva hyönteismaailmaa käsittelevä uutinen koskee hyttysten määrää. Aivan kun ihmiset eivät jo tietäisi, että niitä on ja tulee olemaan joka tapauksessa aivan liikaa. Kun aiheet lopullisesti loppuvat, Suomessa on ventovieraidenkin kanssa helppo päästä jutun alkuun puhumalla säästä. Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään kuuluu vanha suomalainen sanonta. Nyt jos koskaan, tämä pitää paikkansa. Vuonna 2012 kesä tuntui viipyvän viipymistään ja Lapissa se ei alkanut oikeastaan lopultakaan. Colias tyche aloitteli heinäkuun puolivälissä ja elokuussa Kilpisjärvellä tavattiin kesäkuun lajistoa, kuten Boloria freija ja Hadula melanopa. Nyt nuo samat lajit Pieris napi ja Erebia pandrose lisättynä olivat lennossa kesäkuun alkuun mennessä. Myös Cauchas breviantennella lensi runsaana Saanan etelärinteellä jo kesäkuun ensimmäisen viikon lopulla. Kesän aikaisuus näkyy voimakkaasti myös etelämpänä, sillä esimerkiksi Oulussa Colias palaeno lensi jo täyttä päätä 3.6. ja Keski-Pohjanmaalla Coenonympha tullia oli lennossa kesäkuun ensimmäisellä viikolla siis kesä- ja heinäkuun taitteen lajeja. Suomen sää oli pitkälti toukokuulle hyvin keväinen, kunnes kuun puolivälissä tilanne muuttui olennaisesti kesäisempään suuntaan ja äityi suorastaan hellejaksoksi. Oulussa kaljujen raitojen kukinta alkoi 16.5. ja päättyi lehdellisissä puissa 19.5. Mukava puoli yhtäkkisessä kesässä on, että ainakin Oulun seudulla kesäkuun alkupäivinä on ollut samanaikaisesti lennossa lajistoa toukokuun puolivälistä heinäkuuna alkuun; samalla käynnillä eräällä suolla näkyi hyväkuntoisina esimerkiksi Boloria freija, Hypoxystis pluviaria, Boloria frigga, Pyrgus centaureae sekä Crambus alienellus sekä jo aiemmin mainittu C. palaeno. Kaiken kaikkiaan perhosia on tavanomaista alkukesää enemmän ja monipuolisemmin, mikä tietenkin ilahduttaa harrastajaa. Toisena mielenkiintoisena näkökulmana ovat tulevat kesäsukupolvet. Kesä jatkuessa suotuisissa merkeissä, varmasti kaikki tavanomaisesti kaksisukupolviset lajit tuottavat runsaan kesäpolven ja suoraan kehittyviä yksilöitä tavataan vieraammistakin tai jopa aivan uusista lajeista sekä totuttua pohjoisempana. Haastankin kaikki harrastajat dokumentoimaan lajitasolla kaikki omalla keräilyalueellaan monisukupolvisina vuonna 2013 esiintyvät lajit ja osallistumaan näin vuoden 2010 kesäsukupolviennätyksen rikkomiseen. Oman lisämausteensa keski- ja loppukesään tuottavat touko- ja kesäkuun vaihteen kaakkoisvirtausten maahamme tuoneiden vaellusperhosten kotimaiset kannat. Omaan tietooni tosin on tullut sääolosuhteet huomioiden yllättävän niukasti vaellushavaintoja, mutta Plutella xylostella ainakin ylitti runsaudellaan jopa uutiskynnyksen. Yksittäisten Vanessa atalanta ja V. cardui -yksilöiden mukana todennäköisesti saapui myös harvinaisempia vieraita kuten Colias hyale ja miksi ei myös todellisia yllätyksiä. Mukavasta alkukesästä huolimatta perhoskausi voi lässähtää pannukakuksi, kuten edellä mainitussa esimerkissä raidan kukinta. Tällä menolla keskikesän perhoset ehtivät lentää kokonaan ohi juhannukseen mennessä, minkä jälkeen koittaa täydellinen tyhjiö ennen syyslajiston lentoa. Ladataan suuret toiveet vaellusvirtauksiin, kevätvaelluksen jälkeläisiin ja yllättäviin kesäsukupolviin ja sitten maastoon. Oulussa 9.6.2013 Panu Välimäki 35 Baptria 2/2013

Baptria HYÖNTEISVIIKONLOPUSSA Norna-horna ja muita yllätyksiä Hyönteisviikonloppu Helsingin Kallvikissa 20. 21.4.2013 tarjosi kokeneillekin harrastajille yllätyksiä. Kukapa olisi arvannut, että pohjoisen tuttu sarakylmänperhonen (Oeneis norna) pitää sisällään ilmeisesti kolme tai jopa neljä lajia. Nykyaikainen DNA-viivakoodaus on paljastamassa vastaavia yllätyksiä muistakin lajeista. SPS:n perinteinen viikonloppukokous loi jälleen laajan kattauksen perhos- ja muun hyönteisharrastuksen viimeisimpiin kuulumisiin. Perhospuolella uusia lajeja esiteltävänä oli tällä kertaa tavanomaista niukemmin. Mikroissa uusia lajeja olivat pähkämöpussikoi (Coleophora lineolea), luumukeulakoi (Gelechia scotinella) ja kelttosulkanen (Oxyptilia distans). Lajilistaan lisäystä tuo myös uusvanha lasisiipi (Synanthedon sp. nr. polaris) joka on vastikään erotettu pohjanlasisiivestä (Synanthedon polaris). Makroissa uusien lajien lista oli vieläkin suppeampi, vain Cabera leptographa -mittari. Punnittavaksi jää Ahvenanmaalla tehty mahdollinen näköhavainto punaverkkoperhosesta (Melitaea didyma). Naapurimaissamme perhoskesä 2012 oli Suomen tapaan melko vaatimaton muutamiin aiempiin hyviin vuosiin ver- rattuna. Liettuasta uusia lajeja kertyi seitsemän, samoin Latviasta. Virossa päästiin 13 lajiin, kun mukaan oli saatu viisi aiempina vuosina löydettyä lajia. Ruotsista uusia lajeja ilmoitettiin kuusi. Lapin kylmänperhosissa riittää tutkittavaa Viikonlopun suurimmaksi yllätysuutiseksi nousi sarakylmänperhosen (Oeneis norna) todennäköinen jakautuminen useammaksi lajiksi. Tästä lajista (lajiryhmästä) on olemassa varmasti kolme geneettisesti eri alkuperää. Saanalla elää Kilpisjärven tyyppi, Saariselän alueella Saariselän tyyppi ja Kuusamossa suolla elävä Kuusamon tyyppi. Jos ne todetaan omiksi lajeikseen, niiden nimet ovat vielä selvittämättä. Lajitilanteen selvittämiseksi tarvittaisiin uutta tietoa erityisesti Metsä-Lapin alueelta (tunturit ja suot). Norna-ryhmän yksilöistä tarvitaan mahdollisimman tarkat tiedot muun muassa biotoopeista ja siitä, mitkä koiraat ja naaraat ovat esiintyneet yhdessä. Lisätietojen saamiseksi talletetuista yksilöistä toivotaan tuoretta jalkaa tai paria DNA-tutkimuksia varten. Harvinaisuuksia ennen osa hyvinkin yleisiä nyt Vuosikymmenien saatossa suomalainen perhosmaailma on muuttunut melkoisesti. Erkki M. Laasonen loi mielenkiintoisen katsauksen 1970-luvun harvinaisuuksien tämänhetkiseen tilanteeseen. Osa 40 vuoden takaisista harvinaisuuksista on sellaisina pysynytkin. Tällaisia ovat muun muassa valkosiipi (Cilix glaucatus), tuhkamaayökkönen (Agrotis cinerea) ja arosinappiperhonen (Pontia chloridice). Huomattavasti runsastuneita lajeja edustavat esimerkiksi siperianvaskiyökkönen (Autographa mandarina), etelänkärsäyökkönen (Herminia tarsicrinalis), juomuruuniyökkönen (Xestia collina) ja oliivikiiltoyökkönen (Deltote bankiana). Reima Leinonen esitteli 20 vuotta jatkunutta metsäluonnon yöperhosseurantaa. Seurannassa mukana olevien valorysien määrä on laskenut merkittävästi huippuvuosien yli 150 rysästä noin 50 rysään. Pitkään jatkuneen seurannan yllä leijuu lopettamisen uhka ja vuosi 2013 voi jopa jäädä viimeiseksi seurantavuodeksi, varoitteli Leinonen. Idänsiilikäs kiehtoo paljastuvatko lajin salat? Legendaarisen idänsiilikkään (Borearctia menetriesii) elintapojen selvittelyyn on parin viime vuoden aikana saatu lisävalaistusta. Kuhmosta löydettiin vuosikymmenien tauon jälkeen elävä perhonen juhannuksena 2011. Venäjältä löydetyn naaraan jäljiltä kasvatukseen saatiin 36 Baptria 2/2013 Soiden perhoset ovat laajan kartoitustyön kohteena. Kanervamittarin (Chlorissa viridata) havainnot painottuvat Hanko Lahti Mikkeli Kuopio-linjan kaakkoispuolelle, jossa se on säännöllisesti ja kohtalaisen yleisesti tavattava laji. Muualta havaintoja on niukalti. Kuva Timo Leponiemi. Mahdollinen näköhavainto Melitaea didyma -verkkoperhosesta tehtiin Ahvenanmaalla. Kuva Bulgariasta. (Timo Lehto).

Teksti Timo Leponiemi, kuvat Timo Leponiemi & Timo Lehto noin 80 toukkaa, joista osa tuli kasvatukseen Suomeen. Myös feromonin eristämisen uskotaan onnistuneen. Tämän ansiosta kesällä 2013 käynnistyy vapaaehtoistyönä tehtävä seurantaprojekti, jossa feromonin avulla pyritään saamaan lisää tietoa lajin esiintymisestä ja elintavoista. Suomen lisäksi lajia kartoitetaan mittavasti myös Venäjän puolella. Laajaa kartoitustyötä tehdään myös suoperhosten tilanteesta. Kartoitusta johtava Markku Suoknuuti loi viikonloppukokouksessa katsauksen suoperhoslajien nykytilanteeseen. Jo nyt moni suoperhoslajin esiintymä on hävinnyt Kymenlaakson alueelta. Esimerkiksi suonokiperhonen (Erebia embla) esiintymät ovat vähentyneet selvästi Seinäjoki Joensuulinjan eteläpuolella. Samoin rämekylmänperhonen (Oeneis jutta) on hävinnyt monilta aiemmilta esiintymispaikoiltaan. Myönteistäkin kehitystä on tapahtunut. Runsastuneita lajeja ovat muun muassa kirjopapurikko (Lopinga achine), rämekulmumittari (Idaea muricata) ja kehnämittari (Perconia strigillaria). Harrastajat kohtaavat Laajan perhostietouden lisäksi perhosviikonloppu on ennen kaikkea harrastajien kohtaamispaikka. Pitäähän tänne joka vuosi päästä. Tämä on ainoa viikonloppu, jolloin näkee näin paljon saman alan harrastajia. Ohjelma on mielenkiintoinen ja aina on mukava kuulla, mitä perhosia Suomesta ja naapurimaista on saatu. Toki muutkin hyönteisryhmät kiinnostavat, tiivistää euralainen Janne Liikanen. Minua kiinnostavat erityisesti barcoding-systeemit. Perhosten uusi luokittelu on ollut ykkösasia jo muutaman vuoden. Omaan keräilyyn täältä saa paljon vinkkejä. Parhaat vinkit tulevat yleensä iltatilaisuudessa, varsinkin sen loppupuolella. Sekä virallinen että epävirallinen ohjelma ovat molemmat hyviä, Liikanen lisää. Myös nuoria toivotaan perhosten pariin Kärköläläinen Risto Valo on pitkän linjan perhosharrastaja. Hänelle perhosviikonloppu tarjoaa yhteenvedon ja kertauksen menneen kesän tärkeimmistä havainnoista. Me elämme aikamoista muutoksen aikaa. Monet perhoslajit ovat levittäytymässä ja toisaalta osa on häviämässä. Itse olen kiinnostunut etenkin suolajien muutoksista. Myös vaellukset ja muut lajiston muutokset kiinnostavat. Täällä saa sellaista sisäpiiritietoa, jota ei kirjoista löydä. Itse olen tehnyt tarkkoja havaintoja Kärkölässä 40 vuotta. Havainnosta on mielenkiintoista seurata näitä muutoksia. Monet lajit ovat tuossa ajassa hävinneet ja Tarvikevälityksestä tehtiin taas hankintoja kesän keräilyjä varten. Perhosharrastuksesta keskustelevat Pekka Koskinen (vas.), Pekka Savolainen, Juha Tyllinen ja Ari Uusimäki. Janne Liikanen esittelee kasvatusten tuloksia, lapinsiilikkäitä (Pararctia lapponica) ja kiiltosiilikästä (Callimorpha dominula). Vesa Lepistö ihailee hienoa siilikäsrivistöä. tilalle on tullut paljon uusia lajeja. Viime aikoina olen panostanut enemmän myös pikkuperhosiin. Myös keräilytavat ovat muuttuneet, kun on tullut automaattipyydyksiä. Kestorysät, syöttirysät ja feromonit antavat mahdollisuuden tehdä kartoituksia kattavammin kuin aiemmin. DNA-tekniikan tulo on myös mielenkiintoinen asia. Se laittaa perhossystematiikkaa uusiksi. Risto Valo harmittelee, että perhosharrastuksen ikäjakauma on hieman ukkoutunut. Harrastajiksi hän toivoo enemmän myös nuoria, jotka ovat tervetulleita myös viikonloppukokouksiin. 37 Baptria 2/2013

Maatalousympäristön päiväperhosseurannan vuoden 2012 tulokset PETER VON BAGH Maatalousympäristön päiväperhosseuranta käynnistyi vuonna 1999. Vastaavaa linjalaskentaan perustuvaa seurantaa tehdään nykyisin jo useimmissa Euroopan maissa. Vuosien varrella työhön on osallistunut meillä noin sata vapaaehtoista yhteensä 95 eri laskentalinjalta. Tässä raportissa esitellään kesän 2012 keskeiset seurantatulokset. Raportti on ladattavissa sähköisenä seurannan verkkosivulta www.ymparisto.fi/ paivaperhosseuranta. Verkkoversiossa on lisäksi esitetty lajikohtaiset kannankehityskäyrät 1999 2012, linjakohtaiset yhteenvedot sekä runsaimpien muiden suurperhoslajien havaintomäärät. Kotisivuille on myös koottu kaikki seurannassa tarvittavat ohjeet, lomakkeet ja tallennuspohjat sekä aiemmat vuosiraportit. MAATALOUSYMPÄRISTÖN PÄIVÄPERHOSSEURANTA Seurantalinjat 2012 Harrastaja ") Uusi linja # MYTVAS Kirjoittajien osoite Authors address: Janne Heliölä, Mikko Kuussaari & Iris Niininen Suomen ympäristökeskus ## ") # ") KUVA 1 FIG. 1. Laskentalinjat vuonna 2012 sekä eliömaantieteellisten maakuntien rajat. 38 Baptria 2/2013 # Menneen vuoden merkittävin tapahtuma oli se, että seurannassa kerätyt havainnot on saatettu laajempaankin hyötykäyttöön kopioimalla ne osaksi Hyönteistietokantaa. Tästä kerrotaan tarkemmin raportin lopussa. Kansallisten seurantojen välinen yhteistyö on myös pysynyt vireänä, ja sen tuloksena niittyjen päiväperhosten tilaa Euroopassa kuvastava seurantaindeksi saatiin päivitettyä. Seurantojen alueellinen kattavuus on jo edustava, sillä joukosta puuttuu enää lähinnä itäisen Euroopan maita. Useimpien maiden seurannat ovat kuitenkin toimineet vasta muutaman vuoden, joten Suomi lukeutuu tässä yhteydessä konkarien joukkoon. Seuranta laajeni edelleen Seurannan toimintaan tai ohjeisiin ei tehty vuoden aikana muutoksia. Yhteensä 51 lajille lasketut kannanarviot on aiempaan tapaan tuotettu TRIM-ohjelmalla (Heliölä ym. 2010).

Results of the butterfly monitoring scheme in Finnish agricultural landscapes for the year 2012 Butterflies have been monitored in Finland with transect counts since 1999. In 2012, a total of 62 394 butterflies from 75 species were recorded from 60 transects (Table 1, Fig. 1). In addition to these, butterflies were recorded on nine professionally counted Mytvas -transects. Numbers of observed species varied between 10 and 52 with an average of 30.4 species and 11.3 counts per transect. The annual indices were calculated for 51 butterfly species using the TRIM software. In the summer of 2012, the weather conditions were often unsuitable for both butterflies and their recorders. As a consequence, butterfly numbers were generally much lower than during the two previous, exceptionally good summers. The average number of observed butterflies came down by 29 %, and a total of 36 species (71 %) were observed less numerous than in 2011. Still, as a whole, the butterfly season was near the average for 1999 2011. Only one species (Pararge aegeria) was recorded on its lowest level, while six species (Pyrgus malvae, Gonepteryx rhamni, Thecla betulae, Araschnia levana, Argynnis paphia and Melitaea athalia) reached their highest abundance since 1999. For the whole period of 1999 2012, a total of 10 species showed a decreasing trend and 11 species an increasing trend, while 14 species were regarded as stable (Figure 5). Other day-active Macrolepidopteran species were recorded thoroughly on 20 amateur-counted and 9 Mytvas -transects. A total of 11 905 individuals and 152 species were observed (Table 1). The total number of moths decreased by 11 % from 2011. Table 3 presents five common moth species with either a strong increase or decrease (the latter five species) in 2012. Resultat från moniteringen av dagfjärilar i jordbruksmiljöer 2012 Dagfjärilar har moniterats i Finland sedan 1999 med hjälp av linjetaxeringar. År 2012 noterades totalt 62 394 dagfjärilar av 75 arter på 60 linjer (Tab. 1, Fig. 1). Förutom dessa räknades dagfjärilar på nio professionellt inventerade Mytvas -linjer. Antalet observerade arter varierade mellan 10 och 52 med ett medeltal på 30,4 arter och 11,3 inventeringar per linje. Årsindex för 51 arter beräknades med hjälp av TRIM-mjukvara. Sommaren 2012 rådde ofta väder som var ogynnsamt för både dagfjärilar och inventerare. Följden var att antalet dagfjärilar allmänt taget var mycket mindre än under de två föregående, ovanligt goda somrarna. Medeltalet för antalet observerade dagfjärilar sjönk med 29 % och totalt 36 arter (71 %) observerades i mindre antal än under 2011. Totalt sett låg ändå dagfjärilssäsongen nära medeltalet för åren 1999 2011. Endast för en art (Pararge aegeria) noterades det lägsta värdet under perioden, medan sex arter (Pyrgus malvae, Gonepteryx rhamni, Thecla betulae, Araschnia levana, Argynnis paphia och Melitaea athalia) nådde sin högsta abundans sedan 1999. Under hela perioden 1999 2012 uppvisade 10 arter en minskande trend och 11 arter en ökande trend, medan 14 arter bedömdes ligga på en stabil nivå (Fig. 5). Övriga dagaktiva storfjärilar räknades noggrant längs 20 amatörinventerade och 9 professionellt inventerade Mytvas -linjer. Totalt observerades 11 905 individer av 152 arter (Tab. 1). Det totala antalet dagaktiva icke-dagfjärilar minskade med 11 % från 2011. Tab. 3 visar fem allmänna arter med kraftigt ökande trend och fem arter som tydligt minskade år 2012. Harrastajalinjat 2012 Keskiarvo Pienin Suurin Yhteensä Laskettuja linjoja yhteensä 60 47 30 59 95 vähintään 12 laskentakertaa 28 26 17 35 - Laskentakertoja yhteensä 680 548 342 701 7 452 keskimäärin 11,3 11,7 10,6 12,9 - Linjojen yhteispituus, km 159 136 91 159 - Päiväperhoset Lajeja yhteensä 75 67 58 78 88 keskimäärin 29,6 30,3 27,2 33,7 - Yksilöitä yhteensä 62 394 54 933 24 862 83 188 721 459 keskimäärin 1 040 1 162 829 1 459 - Muut päiväaktiiviset suurperhoset Linjoja joilta havaintoja 41 31 20 40 76 joilta ilmoitettu yli 20 lajia 20 17 10 24 - Lajeja yhteensä 152 150 113 175 325 keskimäärin 23,1 25,4 21,4 30,0 - Yksilöitä yhteensä 11 905 9 422 4877 13 954 129 486 keskimäärin 283 300 232 377 - TAULUKKO 1 TABLE 1. Maatalousympäristön päiväperhosseurannan tunnusluvut vuodelta 2012 verrattuna vuosien 2002 2011 tietoihin. Kesällä 2012 seurantaa tehtiin yhteensä 60 harrastajalinjalla, mikä oli uusi ennätys (Taulukko 1, Kuva 1). Laskennat jatkuivat lisäksi yhdeksällä MYTVAS-seurantalinjalla (ks. Kuussaari ym. 2008). Uusia perhoslinjoja perustettiin kaksi (N Lapinjärvi ja Ab Vihti), ja seurantaa jatkettiin tauon jälkeen kahdella linjalla. Seuran- ta päättyi vain Om Pietarsaaressa tusen tack, Gun! Lisäksi yksi linja jäi työkiireiden vuoksi tauolle. Laskenta-aktiivisuus jäi hieman edellisvuosia alhaisemmaksi, keskimäärin 11,3 kertaan linjaa kohden (Taulukko 1). Tästä ei kuitenkaan voi moittia havainnoijia, sillä kesän surkeiden sääolojen vuoksi hyviä laskentapäiviä oli niukasti tarjolla. Etenkin heinäkuussa moni joutui vääntämään pakollisetkin laskennat lähes pilvisen taivaan alla. Sääkriteereistä oli siis ajoittain pakko joustaa, mutta sen ansiosta vain yhdellä linjalla jäätiin alle seitsemän laskennan minimitavoitteen. Alkuperäisiä eli vuonna 1999 perus- 39 Baptria 2/2013

Keskilämpö laskennan alussa 24 22 20 18 16 19-20 21-22 02 11 2012 23-24 25-26 27-28 Kalenteriviikko 29-30 31-32 33-34 35-36 KUVA 2 FIG. 2. Keskimääräiset laskennan aikaiset lämpötilat kesällä 2012 sekä vuosina 2002 2011 keskimäärin. tettuja laskentalinjoja oli edelleen mukana peräti 16. Joillakin niistä reitti on hieman muuttunut, tai välissä on ollut taukovuosia, mutta kuitenkin sitkeästi mukana edelleen. Erityisen lämmin kiitos näille veteraaneille! Motivaation puutteesta ei voi moittia muitakaan, sillä ani harva on jättänyt havainnoinnin vain vuoteen tai pariin. Vaikea kesä perhosille ja etenkin havainnoijille Päiväperhosyksilöitä / km 80 60 40 20 0 Touko Kesä1 02 11 2012 Kesä2 Heinä1 Heinä2 Elo1 Elo2 KUVA 3 FIG. 3. Päiväperhosten keskitiheydet laskentalinjoilla kesän eri aikoina vuonna 2012 sekä vuosina 2002 2011 keskimäärin. Kesällä 2012 säät eivät juuri suosineet sen paremmin perhosia kuin niiden havainnoijiakaan. Sadetta kertyi poikkeuksellisen paljon, ja kesäkuu oli myös tavanomaista viileämpi (Niinimäki ym. 2012a). Tämä näkyi notkahduksena myös laskentojen aikaisissa lämpötiloissa (Kuva 2). Heinä- ja elokuu olivat lämpötiloiltaan tavanomaisia (Niinimäki ym. 2012b), mutta laskentoja tehtiin tuolloinkin keskimääräistä koleammissa oloissa (Kuva 2). Havaintomääriä laski myös se, että taivas oli kovin usein pilvien peitossa. Alla olevia tuloksia tulkitessa tuleekin muistaa, että heikot havainnointisäät saattoivat osaltaan vääntää kannanarvioita liiankin alhaisiksi. Perhoskesällä oli hyvät lähtökohdat, sillä kaksi edellistä kesää olivat olleet erinomaisia (Heliölä ym. 2012, Saarinen 2011) ja talvi oli suotuisan kylmä ja runsasluminen. Keväällä perhosia olikin jopa keskimääräistä enemmän (Kuva 3). Kesäkuussa tilanne kääntyi huonompaan, ja juhannuksen aikaan perhostiheydet jäivät jo selvästi keskiarvosta. Heikot sääolot lykkäsivät lisäksi lajien lentoaikoja, joten perhoskesän huippu nähtiin vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Syyskesällä perhosmäärät olivat tavanomaista tasoa, mutta havaintoja ylimääräisen kesäsukupolven yksilöistä kertyi selvästi edellisvuosia niukemmin. Kesällä 2012 seurannassa havaittiin 62 394 yksilöä yhteensä 75 päiväperhoslajista (Taulukko 1). Verrattuna edellisvuoden ennätyksiin havaintomäärät laskivat keskimäärin 29 % ja lajimäärät 12 %. Luvut olivat silti lähellä seurantajakson keskiarvoa. Lasku oli laajamittaista, sillä lajimäärä laski 78 % ja yksilömäärä 86 % laskentalinjoista. Tuttuun tapaan eniten päiväperhoslajeja (52) tavattiin Kb Kesälahden laskentalinjalla, jopa yksi edellisvuotista enemmän. Seuraavatkin linjat olivat kaakon kulmilta: Ka Kouvola (49), Sa Lappeenranta (48) ja Sa Ruokolahti (47). Myös suurimmat yksilömäärät kirjattiin Kesälahden (8313) ja Kouvolan (4185) linjoilta. Vuosiraportin verkkoversiossa on yhteenveto kaikkien laskentalinjojen laji- ja yksilömääristä. Perhoskannat palasivat arkiselle tasolle Kahden erinomaisen vuoden jälkeen useimmat päiväperhoslajit vähenivät nyt selvästi. Yhteensä 36 lajin (71 %) kanta laski edellisvuodesta, mutta vain 27 lajia (57 %) jäi alle edeltäneen vuosikymmenen keskiarvon. Kokonaisuutena perhoskesä 2012 oli edelleen hieman tavanomaista parempi, sillä seurantajaksolle on osunut viisi keskimäärin parempaa ja kahdeksan heikompaa vuotta (Kuva 4). Kaikkien lajien havaintomäärät ja kannankehitysarviot on esitetty taulukossa 2. Tulosten valossa maatalousympäristömme tavanomaisten päiväperhoslajien tila näyttää pysyneen 2000-luvulla varsin vakaana. TRIM-ohjelma arvioi, että vuosien 1999 2012 välillä merkitsevästi runsastuneita lajeja oli 11, vähentyneitä 10 ja kannankehitykseltään vakaita 14 (Kuva 5). Tulos selittynee osin myös teknisillä syillä eli aikasarjan pitenemisellä. Vuosien lisääntyessä satunnaisvaihtelun vaikutus vähenee, kun yksittäiset huippu- tai pohjavuodet eivät enää yhtä helposti väännä lajeja joko runsastuneeksi tai vähentyneeksi. Tulos on kuitenkin siinä mielessä lohdullinen, että ainakin maamme yleisemmillä päiväperhosilla näyttäisi menevän ihan tyydyttävästi. 2,0 Laji-indeksien geometrinen keskiarvo 1,5 1,0 0,5 0,0 Yhteensä Reunalajit Peltolajit Niittylajit 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 Päiväperhoslajeja 14 12 10 8 6 4 2 0 - - - 0 + + + Kannankehityksen trendi 1999 2012 KUVA 4 FIG. 4. Päiväperhosten keskimääräinen runsausvaihtelu 1999 2012 sekä kolmen ekologisen pääryhmän osalta että maatalousalueiden vakinaisten lajien osalta yhteensä (n=45). Vertailukohtana on vuosi 2001, joka saa indeksiarvon 1. 40 Baptria 2/2013 KUVA 5 FIG. 5. Kannankehitykseltään erilaisiin trendiluokkiin sijoittuneiden päiväperhoslajien lukumäärät. TRIM-ohjelma antoi trendi-arvion yhteensä 35 lajille.

JUHA SORMUNEN JANNE HELIÖLÄ + + Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni) nousi ensimmäistä kertaa lajilistan kakkoseksi asti. Ruostenopsasiiven (Thecla betulae) havaintomäärät ovat vaihdelleet jyrkästi, nyt laji oli ennätyksellisen runsas. Mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) runsastui uusiin huippulukemiinsa. + + PETER VON BAGH 41 Baptria 2/2013

JUHA SORMUNEN + Keisarinviitan (Argynnis paphia) kannat vahvistuivat entisestään. Sija Laji Yksilö- Linjoja Muutos verrattuna 2012 2011 määrä (n=69) 2011 02 11 1. 2. Tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) 15786 68 +58 +14 2. 6. Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni) 6183 60 +59 +75 3. 1. Lanttuperhonen (Pieris napi) 5750 69-45 -16 4. 4. Nokkosperhonen (Nymphalis urticae) 4990 68-31 +11 5. 3. Lauhahiipijä (Thymelicus lineola) 4306 67-54 -41 6. 5. Angervohopeatäplä (Brenthis ino) 3189 63-48 -6 7. 7. Kangasperhonen (Callophrys rubi) 2167 60 +16 +58 8. 12. Neitoperhonen (Nymphalis io) 2057 67 0-49 9. 8. Niittyhopeatäplä (Boloria selene) 2000 58-38 -39 10. 14. Piippopaksupää (Ochlodes sylvanus) 1742 64-18 -10 11. 10. Loistokultasiipi (Lycaena virgaureae) 1448 52-53 -44 12. 23. Tummapapurikko (Pararge maera) 1021 42 +59 +24 13. 15. Ketohopeatäplä (Argynnis adippe) 959 47-36 +1 14. 30. Karttaperhonen (Araschnia levana) 907 46 +185 +357 15. 11. Hopeasinisiipi (Plebeius amandus) 889 55-72 -38 16. 16. Idänniittyperhonen (Coenonympha glycerion) 888 39-47 -22 17. 20. Ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia) 878 45 +12 +159 18. 21. Herukkaperhonen (Nymphalis c-album) 867 59 +47 +42 19. 24. Pihlajaperhonen (Aporia crataegi) 863 22 +31 +37 20. 34. Keisarinviitta (Argynnis paphia) 618 31 +18 +218 21. 18. Orvokkihopeatäplä (Argynnis aglaja) 584 41-47 -21 22. 9. Metsänokiperhonen (Erebia ligea)* 572 32 +83 +55 23. 29. Virnaperhonen (Leptidea sinapis) 565 45-3 +7 24. 22. Auroraperhonen (Anthocharis cardamines) 539 57-9 +7 25. 25. Kangassinisiipi (Plebeius argus) 537 35-40 +15 26. 28. Ketosinisiipi (Plebeius idas) 469 28-28 +11 27. 26. Pursuhopeatäplä (Boloria euphrosyne) 359 38-41 -33 28. 19. Ketokultasiipi (Lycaena hippothoe) 343 32-70 +2 29. 38. Paatsamasinisiipi (Celastrina argiolus) 319 48 +30 +41 30. 27. Suruvaippa (Nymphalis antiopa) 316 55-53 +18 31. 31. Pikkuapollo (Parnassius mnemosyne) 308 2 - - 32. 13. Niittysinisiipi (Plebeius semiargus) 286 41-87 -69 33. 37. Juolukkasinisiipi (Plebeius optilete) 210 29-6 +15 34. 17. Hohtosinisiipi (Plebeius icarus) 200 38-86 -62 35. 35. Ruskosinisiipi (Plebeius eumedon) 177 18-43 -5 TAULUKKO 2 TABLE 2. Seurannassa havaitut päiväperhoslajit kesältä 2012 järjestettynä havaintojen yhteismäärän mukaan. Lisäksi on ilmoitettu monellako linjalla laji havaittiin (n=69, sisältäen Mytvas-linjat) sekä TRIM-indeksin muutos (%) verrattuna edelliskesään ja vuosien 2002 2011 keskiarvoon. * Metsänokiperhosella vertailukohtina vuosi 2010 sekä parillisten vuosien keskiarvo. Tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) palasi parin huonomman vuoden jälkeen seurannan kärkipaikalle. + JANNE HELIÖLÄ 42 Baptria 2/2013

8 6 Ketokultasiipi Loistokultasiipi PETER VON BAGH Indeksi (2001 = 1) 4 2 0 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 KUVA 6 FIG. 6. Ketokultasiiven (Lycaena hippothoe) ja loistokultasiiven (Lycaena virgaureae) kannanmuutoksissa on ollut ajallista synkroniaa, mutta erilaiset trendit. Ensin mainitulla suunta on ollut nouseva, toisella laskeva. Hopeasinisiipi (Plebeius amandus) sekä muut niittyjen sinisiivet olivat selvästi edellisvuosia vähälukuisempia. Sääoloista huolimatta yhteensä kuusi lajia runsastui nyt uusiin huippulukemiinsa: mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae), sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni), ruostenopsasiipi (Thecla betulae) ja ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia), sekä tuttuun tapaan karttaperhonen (Araschnia levana) ja keisarinviitta (Argynnis paphia). Vain täpläpapurikko (Pararge aegeria) teki viime vuonna uuden pohjanoteerauksen taas kerran, lajin kannankehitys on ollut murheellista seurattavaa. Myös metsäpapurikon (P. petropolitana) tilanne on edelleen lähes yhtä kurja, mutta tummapapurikko (P. maera) on toipunut viime vuosina selvästi. Parin heikomman vuoden jälkeen selvästi runsastunut tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) palasi takaisin lajilistan kärkeen (Taulukko 2). Sitruunaperhonen nousi vakuuttavasti ensimmäistä kertaa kakkostilalle asti. Muista kärkipään lajeista vain kangasperhonen (Callophrys rubi) runsastui. Kaikkein heikoimmin meni niittyjen sinisiivillä, joiden kannat ovatkin tyypillisesti vaihdelleet jyrkästi kesän sääolojen mukaan. Myös kultasiivillä suunta oli nyt alaspäin (Kuva 6). Harvinaisempia lajeja tavattiin selvästi edellisvuotta vähemmän. Häive- ja pikkuhäiveperhosesta (Apatura iris, A. ilia) kertyi silti edellisvuotista enemmän havaintoja. Ensimmäistä kertaa Sb Leppävirran linjalla havaittu huhtasinisiipi (Plebeius nicias) oli iloinen yllätys, samoin Sa Ruokolahdella tavattu tummahäränsilmä (Maniola jurtina). Etelänhopeatäplän (Argynnis laodice) ilmeisen ko- Sija Laji Yksilö- Linjoja Muutos verrattuna 2012 2011 määrä (n=69) 2011 02 11 36. 32. Mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola) 176 27-66 -57 37. 41. Kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) 146 21-19 +34 38. 44. Mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) 141 29 +68 +145 39. 43. Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) 102 37-56 -63 40. 40. Suokeltaperhonen (Colias palaeno) 100 9-40 -28 41. 47. Metsäpapurikko (Pararge petropolitana) 86 15 +33-46 42. 49. Keltaverkkoperhonen (Euphydryas aurinia) 83 2 - - 43. 42. Lehtosinisiipi (Plebeius artaxerxes) 81 19-53 -50 44. 33. Naurisperhonen (Pieris rapae) 74 14-69 -57 45. 39. Kaaliperhonen (Pieris brassicae) 66 11-74 -71 46. 45. Keltaniittyperhonen (Coenonympha pamphilus) 65 10-38 -47 47. 36. Amiraali (Vanessa atalanta) 50 25-84 -63 48. 50. Ruostenopsasiipi (Thecla betulae) 42 15 +218 +284 49. 46. Ritariperhonen (Papilio machaon) 33 18-60 0 50. 50. Tuominopsasiipi (Satyrium pruni) 32 8-24 +15 51. 57. Haapaperhonen (Limenitis populi) 28 11 +16-9 52. - Peltovirnaperhonen (Leptidea juvernica) 23 2 - - 53. 56. Virnasinisiipi (Glaucopsyche alexis) 19 7 - - 54. 60. Tummakirjosiipi (Pyrgus alveus) 18 10 - - 55. 66. Häiveperhonen (Apatura iris) 15 8 - - 55. 54. Keltatäplähiipijä (Carterocephalus palaemon) 15 2 - - 57. 52. Helmihopeatäplä (Issoria lathonia) 10 5 - - 58. 64. Pikkuhäiveperhonen (Apatura ilia) 9 7 - - 58. 63. Isokultasiipi (Lycaena dispar) 9 3 - - 58. - Isonokkosperhonen (Nymphalis xanthomelas) 9 7 - - 58. 55. Täpläpapurikko (Pararge aegeria) 9 7-19 -80 62. 53. Ohdakeperhonen (Vanessa cardui) 8 8-71 -89 63. 58. Tamminopsasiipi (Favonius quercus) 6 4 - - 64. 59. Rinnehopeatäplä (Argynnis niobe) 5 3 - - 65. 60. Suohopeatäplä (Boloria aquilonaris) 4 4 - - 65. 62. Kannussinisiipi (Cupido argiades) 4 2 - - 67. 69. Jalavanopsasiipi (Satyrium w-album) 3 2 - - 68. 64. Etelänhopeatäplä (Argynnis laodice) 2 1 - - 68. 69. Saraikkoniittyperhonen (Coenonympha tullia) 2 1 - - 68. 48. Sinappiperhonen (Pieris daplidice) 2 2 - - 71. 69. Rämehopeatäplä (Boloria eunomia) 1 1 - - 71. 66. Vaaleakeltaperhonen (Colias hyale) 1 1 - - 71. 66. Suonokiperhonen (Erebia embla) 1 1 - - 71. 69. Tummahäränsilmä (Maniola jurtina) 1 1 - - 71. 69. Huhtasinisiipi (Plebeius nicias) 1 1 - - 43 Baptria 2/2013

JANNE HELIÖLÄ timainen kanta sinnitteli edelleen N Porvoossa. Sokerina pohjalla peltovirnaperhonen (Leptidea juvernica) saatiin vahvistettua seurannalle uudeksi lajiksi, ja peräti kahdelta linjalta. Vaeltajaperhoset olivat kautta linjan vähälukuisia kesällä 2012. Sekä naurisja kaaliperhosen (Pieris rapae, P. brassicae) että amiraalin ja ohdakeperhosen (Vanessa atalanta, V. cardui) havaintomäärät olivat lähellä pohjatasojaan. Harvalukuisemmista lajeista kannussinisiipi (Cupido argiades) tuli vastaan vain kahdella linjalla ja sinappiperhonen (Pieris daplidice) sekä vaaleakeltaperhonen (Colias hyale) yhdellä. Vuoden suurin yllättäjä isonokkosperhonen (Nymphalis xanthomelas) osui sentään yhteensä seitsemälle laskentalinjalle. Muut päiväaktiiviset suurperhoset JANNE HELIÖLÄ Täpläpapurikon (Pararge aegeria) kannat ovat pudonneet vain kymmenykseen 2000-luvun alun tasosta. + Muilla suurperhosilla havaintomäärät ovat vaihdelleet vuodesta toiseen samansuuntaisesti, mutta loivemmin kuin päiväperhosilla. Kesällä 2012 niidenkin lajija yksilömäärät laskivat selvästi. Havaintoja kertyi nyt 11 905 yksilöstä ja 152 lajista (Taulukko 1). Lajistoltaan kattavasti havainnoituja harrastajalinjoja oli yhteensä 20. Yhteenveto 40 runsaimman lajin havaintomääristä ja niiden muutoksista löytyy vuosiraportin verkkoversiosta. Lajilistan kärjessä pysyivät viime vuoden tavoin pihamittari (Scotopteryx chenopodiata, -5 %), ruutumittari (Chiasmia clathrata, -6 %) ja metsämittari (Ematurga atomaria, -22 %). Joitain selvimmin runsastuneita ja vähentyneitä lajeja on koottu taulukkoon 3. Joukosta erottui vahvimmin harmoraanumittari (Epirrhoe alternata), joka esiintyi nyt runsaampana kuin koskaan seurantajaksolla. Toissa vuoden ykkönen mäkikenttämittari (Xanthorhoe montanata) puolestaan jatkoi jyrkkää vähenemistään. Seurantatiedot nyt osana Hyönteistietokantaa Harmoraanumittari (Epirrhoe alternata) oli kesällä 2012 erityisen runsaslukuinen. Yhteenveto linjalaskenta-aineistoista luovutettiin tänäkin vuonna Valtakunnallisen päiväperhosseurannan (Saarinen 2011) käyttöön. Viimevuotisen lupauksen mukaisesti kaikki vuosien 1999 2012 havaintoaineistot on nyt sisällytetty myös osaksi Matti Virtalan kehittämää Hyönteistietokantaa (http://hyonteiset.luomus. fi/insects/main/entdatabase.html). Siirrettyjä havaintoja kertyi yhteensä 85 656 tietuetta, mikä vastasi noin 5 % lisäystä 44 Baptria 2/2013

SIJA LAJI Yksilö- Linjoja Muutos-% 2012 2011 määrä (n=37) 2011 12 NOUSIJAT 5. 14. Harmoraanumittari (Epirrhoe alternata) 870 24 +189 14. 27. Gammayökkönen (Autographa gamma) 286 28 +459 17. 24. Puroyökkönen (Rivula sericealis) 150 15 +164 18. 23. Vyökiiltoyökkönen (Protodeltote pygarga) 117 20 +56 25. 34. Aitokeltasiipi (Eilema lutarellum) 67 14 +100 LASKIJAT 6. 7. Kasteyökkönen (Polypogon tentacularius) 552 24-40 7. 4. Nokimittari (Odezia atrata) 520 24-59 10. 6. Mäkikenttämittari (Xanthorhoe montanata) 349 27-58 12. 9. Liitumittari (Siona lineata) 295 24-36 16. 11. Serpentiinimittari (Idaea serpentata) 213 22-48 TAULUKKO 3 TABLE 3. Vuonna 2012 selvästi runsastuneita ja vähentyneitä muita suurperhoslajeja. Havaintomäärän muutos (%) perustuu molempina vuosina vertailukelpoisesti laskettuihin linjoihin (n=37). perhosten (Lepidoptera) aiempaan tietuemäärään. Linjalaskentojen tiedot toivat merkittävän lisän etenkin monen muun päiväaktiivisen perhoslajin havaintoaineistoon (kuva 7). Tarkat, lohkokohtaiset seuranta-aineistot säilyvät kuitenkin jatkossakin vain kirjoittajien hallussa. Hyönteistietokantaan siirretyistä tiedoista on häivytetty yksityiskohtia siten, että kunkin paikan, päivän ja lajin yksilömäärät on summattu yhteen, sisältäen myös laskennan ulkopuoliset havainnot. Kunkin linjan kaikki havainnot on lisäksi kirjattu yhdelle koordinaattitiedolle. Uhanalaisten lajien tarkat tiedot on salattu, mutta kaikki muut havainnot ovat vapaasti selattavissa. Tuplahavaintojen välttämiseksi tiedot jätettiin osin tai kokonaan siirtämättä havainnoijilta, jotka ilmoittivat tallentaneensa niitä jo itse. E. glyphica E. tristata Z. viciae I. serpentata A. statices E. hastulata C. mi S. lineata L. cruentaria E. pygmaeta C. clathrata S. chenopodiata 0 20 40 60 80 100 Osuus tietueiden yhteismäärästä, % (1999 2012) KUVA 7. FIG. 7. Hyönteistietokannan aiempien havaintojen (keltainen) sekä linjalaskentojen (ruskea) suhteelliset osuudet yhteenlasketusta tietuemäärästä eräillä päiväaktiivisilla perhoslajeilla. Seuranta jatkuu kesällä 2013 aiemmilla periaatteilla ja toivottavasti entistäkin laajempana. Uudet havainnoijat ovat aina tervetulleita mukaan! Seurannan verkkosivuilta löytyvistä ohjeista saat hyvän yleiskuvan siitä, miten seurantaa tehdään. Tarkempia yksityiskohtia voit tiedustella kirjoittajilta niin puhelimen kuin sähköpostinkin välityksellä. Autamme mieluusti seurannan alkutaipaleella. Vuosiraportti kesän 2013 tuloksista julkaistaan keväällä 2014 sekä Baptriassa että seurannan verkkosivuilla. Kiitokset Suuret kiitokset kaikille seurantaan osallistuneille havainnoijille (Liite 1). Kiitämme myös Susu Rytteriä ja Markus Haveria avusta havaintoaineistojen käsittelyssä sekä Juha Sormusta ja Peter von Baghia hienoista valokuvista. Lähteet Heliölä, J., Kuussaari, M. & Niininen, I. 2010: Maatalousympäristön päiväperhosseuranta 1999 2008. Suomen ympäristö 2/2010. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 65 s. Heliölä, J., Kuussaari, M. & Niininen, I. 2012: Maatalousympäristön päiväperhosseuranta 2011. Baptria 37: 24 31. Niinimäki, N., Hutila, A., Simola, H. & Karlsson, P. (toim.) 2012a: Ilmastokatsaus 6/2012, Kesäkuu. Ilmatieteen laitos. http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastokatsaus-lehti. Niinimäki, N., Hutila, A., Simola, H. & Karlsson, P. (toim.) 2012b: Ilmastokatsaus 8/2012, Elokuu. Ilmatieteen laitos. http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastokatsaus-lehti. Kuussaari, M., Heliölä, J., Tiainen, J. & Helenius, J. (toim.) 2008: Maatalouden ympäristötuen merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja maisemalle. MYTVAS-loppuraportti 2000 2006. Suomen ympäristö 4/2008. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 208 s. Saarinen, K. 2011: Valtakunnallinen päiväperhosseuranta 2011. Baptria 36: 102 112. LIITE 1. Päiväperhosten seurantalinjat laskijoineen vuonna 2012. * Uudet linjat, ** lähiseudulla viisi lisälinjaa. LINJAN SIJAINTI VARSINAIS-SUOMI Kemiönsaari, Kråkvik Kemiönsaari, Skoböle Laitila, Lausti Lohja, Mustlahti Paimio, Askala Parainen, Bodnäs Parainen, Mielisholm Salo, Pappila Salo, Tupuri Turku, Kurala Vehmaa, Kuulila Vihti, Nummela* UUSIMAA Espoo-Vihti, Nuuksio Espoo, Söderskog Kirkkonummi, Masala Lapinjärvi, Rutumi* Mäntsälä, Ohkola Porvoo, Stensböle Raasepori, Gullö Sipoo, Nikkilä Vantaa-Sipoo, Myyras ETELÄ-POHJANMAA Kristiinankaupunki (MH) Vaasa, Vanha Vaasa Vaasa, Teeriniemi ETELÄ-KARJALA Kotka, Laajakoski Kouvola, Liikkala ETELÄ-HÄME Forssa, Salmistonmäki Kärkölä, Tillola Nastola, Mäkelä Orivesi, Siitama Orivesi, Uiherla Pälkäne, Pohjalahti Ruovesi, Tuuhoskylä Somero, Häntälä Urjala, Puolimatka Urjala, Hakkila ETELÄ-SAVO Imatra, Saunasuo Lappeenranta, Korvenkylä Mäntyharju (3 linjaa) Ruokolahti, Aisaniemi** POHJOIS-HÄME Jyväskylä, Nyrölä POHJOIS-SAVO Leppävirta, Itkola Mikkeli, Haukivuori POHJOIS-KARJALA Kesälahti, Alakylä Kitee, Potoskavaara Liperi, Kaatamo Liperi, Leppälahti Rääkkylä, Saviniemi Rääkkylä, Rasivaara KESKI-POHJANMAA Pietarsaari, Lövö Pohjois-Pohjanmaa Tyrnävä, Temmes Utajärvi, Pälli KOILLISMAA Kuusamo, Jyrkänkoski LINJAN LASKIJA(T) Matts Cygnel Markku Lintervo Ari-Pekka Rikkonen Juha Korhonen Reijo Myyrä Anssi Teräs Rainer Grönholm Matias Kuokkanen Toni Ruokonen Reijo Myyrä Aki Kaunisto Janne Heliölä Juha Sormunen Juha Sormunen Sami Lindgren Timo Paasikunnas Olli Elo Peter von Bagh Kauri Mikkola Mikko Kuussaari Päivikki Telenius Heikki Vuorinen Seppo Kontiokari Börje Snickars Lauri Luukkonen Ossi Öhman Miika Järvinen Jarmo Eronen Juha Sormunen Janne Heliölä Toivo Koskinen Risto Martikainen Reijo J. Sulkava Reijo Myyrä Pekka Vantanen Sauli Turja Jouni Kumpulainen Kimmo Saarinen ym. Susu & Milka Rytteri Terho Poutanen Olli Lahtinen Helena Rönkä Anja & Pekka Paavilainen Mika Karttunen, Hans Colliander Tupu Vuorinen Ali Karhu Anneli Raunio Tatu Sallinen Pirkko Kaasinen Gun Pelletiér Annikki Näppä Eero Lindgren Matti Iipponen, Pekka Partanen, Jouni Ronkainen 45 Baptria 2/2013 1/2013

Bucculatrix artemisiella Herrich-Schäffer, 1855 ja B. ratisbonensis Stainton, 1861: vuosikymmenien pituinen nimisekaannus Suomessa (Lepidoptera: Bucculatricidae) Marko Mutanen Kirjoittajan osoite Author s address: Marko Mutanen, Vehmaansuontie 202, 90900 Kiiminki, marko.mutanen@oulu.fi Bucculatrix ratisbonensis (vallitöyhtökoi) ja B. artemisiella (marunatöyhtökoi) ovat kaksi ketomarunalla (Artemisia campestris) elävää pikkuperhoslajia (Bengtsson & Johansson 2011), jotka molemmat ovat Suomessa harvinaisia ja katsottu erittäin uhanalaiseksi (luokka EN) (Rassi ym. 2010). B. ratisbonensis on ilmoitettu Suomesta jo kauan sitten, kun taas hankolaisten yksilöiden todettiin edustavan lajia B. artemisiella vasta vuonna 1983 (Laasonen & Laasonen 1983). Lajit muistuttavat toisiaan paljon ja varman erottamisen on katsottu edellyttävän genitaalien tutkimista. Lajien biologia on hyvin toistensa kaltainen. Molemmat ovat tavattavissa toukkina parhaiten toukokuussa, jolloin vapaana eläviä toukkia ja niiden nahanvaihtokehtoja löytää suhteellisen helposti ravintokasvien lehdiltä aurinkoisilta lämpimiltä paikoilta. Hiukan myöhemmin vaaleita, pitkänomaisia ja harjanteisia kotelokehtoja löytää myös melko helposti ravintokasveilta tai useammin niiden läheisyydestä, esim. heinänkorsilta. Yhdessä Panu Välimäen kanssa löysimme molempien lajien toukkia vuonna 7. toukokuuta 2006 runsaasti sekä Lappeenrannasta että Hangosta, emmekä huomanneet elintavoissa mitään eroja. Lajeja ei ole kuitenkaan koskaan tavattu Suomessa samalta paikalta. B. ratisbonensis on tunnettu lähinnä Kaakkois-Suomesta Haminan ja Lappeenrannan ympäristöstä, mutta myös Ahvenanmaalta Kökarin kunnan alueella olevilta pikkusaarilta. B. artemisiella sen sijaan on tunnettu vain muutamalta paikalta Hankoniemeltä, jossa sillä kuitenkin on runsaita esiintymiä. Kasvattaessamme lajeja yhtaikaa huomasimme että tuoreina lajien ulkonäkö poikkeaa toisistaan melko selvästi. Näin ollen olinkin yllättynyt, kun kasvatin Sami Haapalan kanssa marunalta Bucculatrix-yksilöitä Kökarin Örlandetin saarelta ja totesin yksilöiden muistuttavan ulkonäöltään selvästi hankolaisia, ei niinkään kaakkoissuomalaisia yksilöitä. Aavistelin tässä vaiheessa, että kökarilaiset on tulkittu väärin ja että ne edustavat samaa lajia kuin mikä Hankoniemeltä tunnetaan. Yhteistyössä laajan harrastaja- ja tutkijajoukon olen tutkimusteni yhteydessä luonut kattavan dna-viivakoodikirjaston Suomen perhosfaunalle. Kökarin kasvatusten aikaan olin jo tehnyt dna-analyysit molemmista lajeista ja todennut dna-viivakoodien eroavan lajien välillä selvästi (Kuva 9, s. 48). Kökarilaisten yksilöiden analyysi varmisti, että ne todella edustavat samaa lajia kuin hankoniemeläiset, tässä vaiheessa siis B. artemisiellaa. Kaiken piti nyt olla selvää, vain kökarilaiset oli tulkittu väärin. Maaliskuussa 2012 itävaltalainen perhostutkija Peter Huemer lähestyi minua ja kertoi, että suomalaiset dna-analysoidut yksilöt on määritetty toisin kuin keskieurooppalaiset. Hän myös kertoi kollegansa tehneen genitaalipreparaatin B. artemisiellaksi katsotusta naarasyksilöstä ja että Bengtssonin & Johanssonin (2011) tuoreen kirjan perusteella heidän yksilönsä olisi oikein määritetty. Näin ollen alkoikin vaikuttaa siltä, että lajit olisi Suomessa tulkittu aina väärin. Tätä tuki myös se, että saksalaisen perhosasiantuntijan Andreas Segererin myöhemmin analysoimat yksilöt B. ratisbonensis -lajin tyyppipaikkakunnalta osoittautuivat geneettisesti samanlaisiksi kuin hankolaiset ja kökarilaiset yksilöt. Bengtssonin & Johanssonin (2011) kirjassa esittämät genitaalierot sekä naaraissa että koiraissa osoittivat selvästi, että Suomessa lajit tosiaan on sekoitettu keskenään. Lappeenrantalaisten yksilöiden naarasgenitaalit ja koirasgenitaalit täsmäävät Bengtssonin & Johanssonin (2011) B. artemisiella -lajiin täydelli- Bucculatrix artemisiella Herrich-Schäffer, 1855 and B. ratisbonensis Stainton, 1861: old name confusion in Finland Originally, based on DNA-barcode data of European Bucculatrix, it was revealed that B. ratisbonensis and B. artemisiella have been misinterpreted in Finland. B. artemisiella is known only from southeastern Finland, while B. ratisbonensis is known from two areas in the southwestern Finland. Both species have been considered as endangered species in Finland, so this confusion is of significance. Both species are illustrated and it is shown that as fresh, the species can safely be separated also externally. Although genital differences are correctly illustrated in Bengtsson & Johansson (2011), the adult female specimen of B. artemisiella illustrated in that book is not typical and based on reared Finnish material likely represents B. ratisbonensis. Bucculatrix artemisiella Herrich-Schäffer, 1855 och B. ratisbonensis Stainton, 1861: gammal namnförväxling i Finland Ett speciellt fall av namnförväxling i Finland gällande arterna B. ratisbonensis och B. artemisiella har uppdagats med hjälp av DNAstreckkodmetoden. B. artemisiella är känd bara från sydöstra Finland, medan B. ratisbonensis är känd från två områden i sydvästra Finland. Båda arterna har bedömts som hotade i Finland, varför namnförväxlingen har stor betydelse. Båda arterna avbildas i artikeln och det framgår att utgående från färska exemplar kan arterna särskiljas även med hjälp av yttre karaktärer. Skillnaderna i genitalier är korrekt beskrivna i Bengtsson & Johansson (2011), men honexemplaret av B. artemisiella som avbildas i denna bok inte typiskt. Exemplaret är uppfött från material från Finland och är sannolikt B. ratisbonensis. 46 Baptria 2/2013

sesti. Samoin hankolaisten ja kökarilaisten yksilöiden genitaaleista löytyivät B. ratisbonensis -lajin diagnostiset tuntomerkit. Hämmentämään jää edelleen kaksi kysymystä. Ensinnäkin, kuten kuvista 1 8 voi nähdä, lajit eroavat hyväkuntoisina ulkonäöltään melko selvästi toisistaan. B. ratisbonensis on selvästi kontrastisempi ja viiruisempi ja sillä on runsaasti mustahkoja suomuja, jotka ripsien tyvellä muodostavat melko selvän ripsiviirun. B. artemisiellan kuviointi sen sijaan on vaaleamman ruskeaa eikä selvää ripsiviirua ole. Laasonen & Laasonen (1983) kuvaavat nämä erot kutakuinkin oikein kirjoittaessaan että B. ratisbonensis has a black discal dot formed by about eight dark-tipped scales, and about twelve similar scales dispersed in the terminal onefifth of the wing usually near the base of the terminal cilia. B. artemisiella has clearly lighter brownish-red tipped scales at the discal dot and sometimes a few similar scales at the periphery of the wing. Epäselväksi jää siis, miksi suomalaiset yksilöt kuitenkin oli silti määritetty väärin, erityisesti kun Svensson (1971) (johon suomalaisten yksilöiden määritys on perustunut) kuvaa sekä ulkonäön että genitaalituntomerkit oikein. Mahdollisesti syy on, että lajinimien käytössä on historiallisesti ollut paljon sekaannuksia ja että ensimmäiset suomalaiset yksilöt määritettiin siksi erehdyksessä kuuluvaksi B. ratisbonensis -lajiin. Toinen hämmentävä seikka on aikuisten yksilöiden epätavallinen ulkonäkö Bengtssonin & Johanssonin (2011) kirjassa. Erityisesti B. artemisiellan naaras näyttää täsmälleen B. ratisbonensis -lajilta mm. tummine ripsiviiruineen ja kontrastisine kuvioineen. 1 3 5 2a 4 6 PIIA PARTANEN Kiitokset/ acknowledgements 7a 8 Kiitän matkaseurasta Panu Välimäkeä ja Sami Haapalaa sekä Piia Partasta avussa kuvien otossa. Kiitän lukuisia perhosharrastajia DNA-viivakoodikirjaston kokoamisessa Suomen lajistosta. Kiitän myös Panu Välimäkeä huolellisesta tekstin stilisoinnista. I express my special thanks to Dr. Peter Huemer, Austria, for spotting the inconsistency with Finnish Bucculatrix identifications. I also thank him and Dr Andreas Segerer, Germany, for discussions and clarifying the true identities of the two taxa as well as permits to use their records of Bucculatrix artemisiella and B. ratisbonensis in the depicted tree. 2b. Bucculatrix artemisiella 7b. Bucculatrix ratisbonensis KUVAT 1 8. Bucculatrix artemisiella (1 4) ja B. ratisbonensis (5 8) -lajien ulkonäkö. Huomaa B. ratisbonensis -lajin yleisesti tummempi väritys, kontrastisemmat kuvioinnit sekä tummista suomuista muodostunut selvä ripsiviiru. 2b ja 7b: osasuurennokset kuvien 2a ja 7a yksilöistä. Adults of Bucculatrix artemisiella (1 4) and B. ratisbonensis (5 8). Note the generally more pronounced wing patterns, darker coloration and clear fringe line formed of dark scales in B. ratisbonensis. 47 Baptria 2/2013

KUVA 9. Pohjoismaissa esiintyvien Bucculatrixlajien muuntelu DNAviivakoodeissa. Mittakaava osoittaa 0,8 % muutosta DNA-viivakoodijaksossa. DNA barcode variability in Nordic Bucculatrix species. The scale indicates 0.8 % change in the DNA barcode region. Kirjallisuus Bengtsson, B. Å. & Johansson, R. 2011: Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Bronsmalar rullvingemalar. Lepidoptera: Roeslerstammidae Lyonetiidae. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. 494 s. Laasonen, E. M. & Laasonen, L. 1983: Report on Bucculatrix artemisiella HS. (Lepidoptera, Bucculatricidae) from Finland. Notulae Entomologicae 63: 91. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus, Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen Ympäristökeskus, Helsinki. 470 s. Svensson, I. 1971: Scandinavian Bucculatrix Z. (Lep. Bucculatricidae). Entomologica Scandinavica 2: 99 109. 48 Baptria 2/2013

Baptria VIERAILULLA Herhiläisvieras Volucella zonaria (Poda, 1761), (Diptera, Syrphidae) Sakari Kerppola Tämä tarina ei liity perhosiin, mutta kuitenkin perhoskeräilijöihin. Luonnontieteellisen keskusmuseon hyönteistieteellisessä julkaisussa, Sahlbergiassa, oli mielenkiintoinen artikkeli aikaisemmin erittäin harvinaisesta herhiläislyhytsiivestä (Biström & Laiho 2007). Herhiläinen (Vespa crabro) on viime vuosina nopeasti laajentanut elinaluettaan pohjoiseen ja perässä näyttää tulevan sen pesäloinen, kovakuoriainen herhiläislyhytsiipi (Velleius dilatatus). Herhiläislyhytsiivestä on neljä vanhaa yksilöä LTKM:n kokoelmassa vuosilta 1937 1938 Karjalan kannaksen Kuokkalasta. Nykyalueellemme laji saatiin uutena 1999 ja seuraavat vuosina 2001, 2003 ja 2006, jolloin lajia löydettiin yksittäin. Nyt on lajia tallennettu Itä- Fennoskandiasta jo noin parisataa. Perhoskeräilijät ovat erityisesti kunnostautuneet tämän lajin levinneisyyden selvittelyssä, sillä pääosa V. dilatatus -havainnoista on peräisin heidän syötti- ja valorysistään. 1 2 KUVA 1. A. Volucella zonaria koiras. GREECE, Naxos Island, Atsipapi area, 28.V.2012, G. Ståhls leg. B. Volucella inanis koiras, FINLAND, N: Helsinki Herttoniemi, 2.8.2000, S. Kerppola leg. KUVA 2. Yksilöden alapuolet. Kirjoittajan osoite Author s address: Sakari Kerppola, Hiihtomäentie 44 A 6, 00800 Helsinki, sakari.kerppola@helsinkinet.fi Kirjoittajan yhtenä hyönteisharrastuksen kohteena ovat kukkakärpäset. Biströmin ja Laihon (2007) artikkelista heräsi mielenkiinto toiseenkin herhiläisen pesäloiseen, joka on iso (15,5 19,5 mm) komea kukkakärpänen, Volucella zonaria (herhiläisvieras) (Kuva 1, A). Kirjaan Suomen kukkakärpäset (Haarto & Kerppola 2007) lajia ei otettu maastamme mahdollisena mukaan, sillä se on ollut Keski- ja Etelä-Euroopan laji. Tilanne näyttää nyt kuitenkin muuttuneen, sillä herhiläisen ja sen pesäloisen herhiläislyhytsiiven yleistymisen myötä V. zonaria -lajin on huomattu useissa Euroopan maissa levittäytyvän pohjoiseen. On siis hyvin mahdollista, että kyseinen kukkakärpänen leviäisi herhiläisen mukana myös Suomeen. Meillä esiintyy melko yleisenä hyvin samannäköinen laji Volucella inanis (vaapsasvieras) (Kuva 1, B). Sen 2. tergiitin keltaiset kuviot ovat kolmiomaisempia kuin lajilla V. zonaria ja se on kyseisestä lajiparista pienempi. Selkä, scutellum ja takaruumiin poikkivyöt ovat V. zonaria -lajilla enemmän kellanpunaisia. Lajilla V. zonaria 2. sterniitti on musta, mutta lajilla V. inanis se on vaalean keltainen (Kuva 2). Varsinkin syöttipyydyksistä löytyy usein myös kukkakärpäsiä ja kirjoittaja toivoo, että perhoskeräilijät ottaisivat talteen tämän V. zonarian näköiset kukkakärpäset ja lähettäisivät ne kirjoittajalle määrityksen varmistamiseksi. Määritetyt yksilöt palautetaan haluttaessa lähettäjälle. Kuten muutkin sukulaislajit, niin myös V. zonaria käy mielellään kukilla tankkaamassa, joten haavipyyntikin voi tuottaa tulosta. Lähteet Biström O. & Laiho J. 2007: Herhiläislyhytsiiven (Velleius dilatatus Fabricius; Coleoptera Staphylinidae) joukkoesiintyminen Kaakkois-Suomessa vuonna 2007. Sahlbergia 13: 10 12. Internet: http://www.luomus.fi/julkaisut/sahlbergia/ index.htm Haarto A. & Kerppola S. 2007: Suomen kukkakärpäset ja lähialueiden lajeja. Finnish hoverflies and some species in adjacent countries Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu, 647s. 49 Baptria 2/2013

Saarella-juttu Pohdintoja aarresaaren perhoslajiston rakenteesta Danskog on Raaseporin kaupungin Tammisaaressa sijaitseva sisäsaaristoon kuuluva saari, joka on ollut asuttu yhtäjaksoisesti vähintään 1500-luvulta saakka. Kirjoittaja on havainnoinut perhosia saarella 10 vuoden ajan jakson 2003 2012 ja pyrkinyt selvittämään Danskogin saaren perhoslajiston rakennetta ja erityisesti saaren pysyvää lajistoa. Kirjoittaja on pyrkinyt kehittämään helpon tavan kirjata havaintoja ja analysoida niitä mutta joutunut myös pohtimaan, mitä johtopäätelmiä perhosten esiintymisestä voi havaintoluetteloiden pohjalta tehdä. Lopulta lajiston rakenne alkoi hahmottua: jokavuotisia lajeja oli noin puolet havaitusta lajistosta ja satunnaisia vierailijoita parikymmentä prosenttia. Näiden väliin jäin suuri ryhmä säännöllisesti esiintyviä lajeja. Kirjoittajan osoite Author s address: Juha Lemström, Takilatie 18 A, 00850 Helsinki, juha.lemstrom@senaatti.fi Olen koko elämäni liikkunut jonkin verran saaristossa (mm. Helsinki, Kirkkonummi, Hiittinen, Korppoo) ja kerännyt perhosia alle kymmenvuotiaasta lähtien joka vuosi, vähän vaihtelevalla intensiteetillä mutta säännöllisesti. Vuodesta 2003 alkaen perheelläni on ollut mahdollisuus pitää kesäpaikkana isäni syntymäkotia Danskogin saaressa Raaseporin Tammisaaren sisäsaaristossa. Kun ensimmäisenä Danskogin kesänä katselin pihapiirin vanhaa kulttuuribiotooppia jaloine lehtipuineen ja suurine niittyineen ja kallioketoineen palautui mieleeni jo vuosia itse asiassa vuosikymmeniä unohduksissa ollut nuoren keräilijäpojan, ehkä tavallisten nuorisokirjojen innoittama unelma: minulla olisi tiedossani sa- lainen saari, joka mereltä katsottuna olisi aivan tavallinen, tervaleppien, mäntyjen, ruovikon ja kallioiden reunustama mutta, jonka sisäosissa olisi jaloja lehtipuita lehtoja, niittyjä, ketoja ja mitä monipuolisinta keräilymaastoa. Tuossa unelmassa saari olisi ollut oikea perhoskeräilijän aarresaari. Tietenkin unelmaan kuului, ettei kukaan ollut käynyt paikalla aikaisemmin ja sieltä voisi löytää kaikkien himoitsemia harvinaisuuksia. Tällaiset haaveet ja unelmat iän mukanaan tuoma kyynisyys ja ajan kulun turruttama realismi olivat aikoja sitten hävittäneet. Danskogissa oli kuitenkin kieltämättä tuon vanhan unelman piirteitä. Mereltä katsottuna se näyttää samalta kuin muutkin alueen suuret saaret, mutta vuosisato- 50 Baptria 2/2013

Macrolepidopteran fauna of the island of Danskog in SW Finland Macrolepidopteran fauna of Danskog was surveyed primarily by light and bait trapping during the years 2003 2012. Danskog is an island of inner archipelago near N Raasepori, Tammisaari at northern coast of the Gulf of Finland. There has been permanent human settlement since the 16 th century in Danskog, which has resulted in a rich array of various man-made and semi-natural habitats in the island. Altogether, 576 species (59 % of the Finnish macrolepidopteran fauna) was recorded, which is well comparable to species richness observed in other island more or less of similar size in SW archipelago. Of the observed species, 90 % was recorded during the first five years of surveillance. A 80 % (452 species) of the observed species were considered as resident, whereas the rest (184 species) were considered as migrants. Of the 46 threatened or nearly threatened species observed, only 15 were considered having local viable populations. During the survey, 12 new species that have been expansive in southern Finland during the 21 st century established local populations in Danskog during the survey as well (Apatura ilia, Hemithea aestivaria, Epirrhoe rivata, Euproctis similis, Catocala fulminea, Lygephila craccae, Nola confusalis, Nycteola degenerana, Acronicta strigosa, Hadena perplexa, Orthosia cruda, Orthosia gracilis). As opposite examples, species such as Apatura iris, Cucullia umbratica, Mythimna turca and Graphiphora augur seem to have vanished. Storfjärilfaunan på ön Danskog i sydvästra Finland Storfjärilfaunan på Danskog inventerades med hjälp av främst ljus och betesfällor under åren 2003 2012. Danskog är en ö i den inre skärgården nära N Raseborg, Ekenäs vid norra kusten av Finska viken. Det har funnits permanent bosättning på Danskog sedan 1500-talet, vilket resulterat i rik förekomst av olika av mänskan skapade livsmiljöer på ön. Sammanlagt 576 arter (59 % av storfjärilfaunan i Finland) har observerats, vilket står sig väl i en jämförelse av artantalet på andra öar av samma storlek av mer eller mindre samma storlek i den sydvästra skärgården. Av de observerade arterna noterades 90 % under de första fem inventeringsåren. 80 % (452 arter) bedömdes ha fast förekomst på ön, medan de övriga 184 arterna bedömdes som migranter. Av de 46 hotade eller missgynnade arterna som observerades, bedömdes bara 15 ha lokala, livskraftiga populationer. Under inventeringen har 12 nya arter, som expanderat i södra Finland under 2000-talet, etablerat lokala populationer på Danskog (Apatura ilia, Hemithea aestivaria, Epirrhoe rivata, Euproctis similis, Catocala fulminea, Lygephila craccae, Nola confusalis, Nycteola degenerana, Acronicta strigosa, Hadena perplexa, Orthosia cruda, Orthosia gracilis). Å andra sidan verkar arter såsom Apatura iris, Cucullia umbratica, Mythimna turca och Graphiphora augur ha försvunnit. ja jatkunut ihmisen vaikutus on muokannut saaren koilliskulmaa näkyvästi. Osa saaren jaloista lehtipuista on varmasti luonnonvaraisia, mutta suuret ja komeat tammet kujalla ovat istutettuja ja isot niityt entisiä peltoja ja kedot pihapiiriä ja laidunhakoja. Loistava vaeltajavuosi 2003 ja havainnot harvinaisuuksista ja leviämässä olevista lajeista vain lisäsivät vettä mielikuvituksen myllyyn, jota vuosien keräilykokemukset tietysti tasapainottivat. Joka tapauksessa olin paikassa, jossa perhosten havainnointi sai aivan uutta kipinää noin 35 vuoden keräilyuran jälkeen ja joka herätti vakavan kiinnostuksen selvittää edes jotenkin systemaattisesti yhden paikan paikallisfaunaa. Danskogin perhofaunan tutkiminen alkoi: Mitähän tällä saarella elää? Tomi Mutanen halusi nostaa perhoslajiston paikallistuntemuksen kunniaan taannoisessa Baptrian pääkirjoituksessa ja kiinnitti huomiota tietoon, jota paikallistuntemus tuo kotimaisen vakituisen lajistomme tuntemukseen (Mutanen 2011). Samassa yhteydessä hän totesi, että kahta samanlaista perhosharrastajaa ei ole. En ole koskaan ollut erityisen innokas perhosretkeilijä ja uutuuksien tai harvinaisuuksien etsijä, vaan oma perhosten keräilyni ja havainnointini on tapahtunut lähiympäristössäni, perheen kesälomamatkojen ohessa ja muissa vastaavissa yhteyksissä. Toki muutama Lapin-matka on mahtunut vuosikymmenten joukkoon ja pari muuta pienempää reissua. Olkoon tämä artikkeli myös yksi puheenvuoro paikallisfaunojen selvittämisen puolesta. Danskogin saari Asuttu saaristo Oman ammattini ja tutkijataustani vuoksi en tässä yhteydessä voi välttää pohtimasta lyhyesti aluksi saariston kulttuuriympäristön kehitystä (ks. erillinen tietolaatikko, s. 61). Näkemykseni mukaan ihmisen vaikutus selittää paljon siitä perhosfaunasta, joka Danskogin saarella tai saaristossa laajemminkin esiintyy. Meille autokulttuurin, teiden ja rautateiden ihmisille vesialueet katkaisevat yhteydet, rajoittavat ja vaikeuttavat liikkumista. Vuosisatojen ajan aina 1800 1900-lukujen laajaan taitteeseen asti tilanne oli aivan päinvastainen. Merellä, suurilla järvillä ja saaristossa liikkuminen ja ennen kaikkea tavaroiden kuljettaminen ja sen myötä kaupankäynti oli merkittävästi helpompaa kuin tarpominen konttiselässä metsäpolkuja tai jonkun eläimen avustamana tavaroiden siirtäminen Manner-Suomessa parhaimmillaankin Hämeen härkäteitä pitkin. Vasta toisen maailmansodan jälkeen teiden ja autojen valta oli niin ylivoimainen, että saaristo ja saaret alkoivat tyhjetä asukkaista ja toiminnasta. Maanviljely hiipui saaristossa ja ammattikalastajatkin siirtyivät rannikkotiloille ja kyliin, joista kuljetusyhteydet olivat saaristoa nopeammat ja paremmat. Meren rannikkoalueet, saaristo ja jokien seudut ovat olleet ihmisen käyttämiä ja muokkaamia alueita aina viikinkiajoista lähtien ja pitempäänkin. Ihmisten vaikutus luontoon oli aluksi nykyistä paljon pienempi. Kaupankäynti, maanviljely, metsätalous, kalastus ja 1600-luvulta lähtien orastava ruukkitoiminta ovat synnyttäneet vaurautta ja väestön kasvua ja sitä myöten vuosisataisia kulttuuriympäristöjä ja tietenkin myös kulttuuribiotooppeja. Danskog on eräs pitkään asutuista saarista. Danskog gårdin kirjoitettu historia johtaa 1500-luvulle, mutta paikka on ollut asuttu jo aikaisemminkin. Se on ollut rälssiä (maaverovapaus), mikä osoittaa Danskogin merkitystä (Jutikkala & Nikander 1939). Aluksi tilan omistajat vaihtuivat melko tiuhaan, mutta vuonna 1710 Danskog siirtyi sadaksi vuodeksi Schatelovitzien suvun haltuun ja sai pitkälti silloin nykyisen muotonsa. Vänrikki Petter Schatelovitz luotsasi tilaa läpi iso- ja pikkuvihan levottomien aikojen, mutta hän kuoli pian rauhan tultua ja Suomenlinnan rakentamisen alkaessa (1748). Danskogin tilaa jäi hoitamaan vänrikin leski ja heidän poikansa luutnantti Petter Schatelovitz, joka rakennutti uuden päärakennuksen ruotsalaisten sotilasvirka-asuntojen tyyppipiirustusten mukaisesti (viisihuo- 51 Baptria 2/2013

52 Baptria 2/2013 neinen keskisalirakennus, ns. karoliininen pohjakaava) ja myös ajan tyyliin hoidetun maisemapuutarhan. Suomen sodan (1808 1809) loputtua ja Suomen muuttuessa Venäjään kuuluvaksi autonomiseksi suurruhtinaskunnaksi Ruotsin armeijaa palvellut luutnantti jätti Danskogin. Uudet omistajat jatkoivat keskeisellä paikalla sijainneen tilan kehittämistä ja puiston hoitoa mm. rakennuttamalla sinne huvimajan vuonna 1826. Danskogin omistajat ovat olleet hyvin tietoisia kartanoarkkitehtuurin ja puistojen kehityksestä Suomessa ja kansainvälisesti. Empire Helsingin suunnittelut saksalaissyntyinen arkkitehti Carl Ludvig Engel piirsi Suomen ensimmäisen kaavoitetun kaupunkipuiston Helsingin Kaisaniemeen (ennen nykyistä kasvitieteellistä puutarhaa) ja suunnitteli siihen maisemapuutarhan, puukujan ja huvimajan vuonna 1827 siis vasta sen jälkeen, kun sellainen oli jo Danskogissa ja monissa muissa Suomenlahden rannikkoalueiden kartanoissa. Perhosten tutkijan kannalta tietysti arkkitehtuuria ja sen tyylipiirteitä paljon kiinnostavampaa on, että 1700-luvulla hyödyn aikakaudella maanviljelyn kehittämisen ohella alkoi voimakas kiinnostus puutarhojen rakentamiseen ja maiseman hoitoon. Tämä toi mukanaan myös innostuksen istuttaa mm. jaloja lehtipuita, tuoda Suomeen uusia pensaita ja perennoja sekä kesäkasveja eli tehdä ns. rakennettuja monipuolisia kulttuuribiotooppeja. Näihin aikoihin syreenit (Syringa), erilaiset ruusut (Rosa) ja pensasangervot (Spirea), ruttojuuri (Petasites) ja monet muutkin kasvit löysivät paikkansa suomalaisissa puutarhoissa ja puistoissa (Häyrynen 2001). Danskog Danskogin saari sijaitsee Tammisaaren meriväylän itäpuolella. Suurista saarista Danskogin eteläpuolella on vielä Älgö, jonka eteläpuolisko kuuluu jo Saaristomeren kansallispuistoon. Danskog gårdista linnuntietä Tvärminnen biologiselle asemalle on matkaa n. 10 km ja mantereelle n. 4 km. Perhospyydysten sijainti saarella on ollut ensisijaisesti Danskog gårdin tilan lähiympäristössä, mutta aktiivihavainnointia Juha Lemström on tehnyt koko saaren alueella. Danskogin kohdalla Tammisaaren saaristo on leveimmillään. Danskogin saari (läntisin koordinaatti 66489:82952, itäisin 66478:82849, pohjoisin 66499:82961 ja eteläisin 66475:82963) sijaitsee Tammisaaren meriväylän itäpuolella kuten monen perhosharrastajan ainakin nimeltä tuntema Gullö, mutta kuitenkin ikiaikaisen saaristoväylän eteläpuolella. Gullön ja Danskogin väliin mahtuu vielä Odensön saari. Suurista saarista Danskogin eteläpuolella on vielä Älgö, jonka eteläpuolisko kuuluu jo saaristomeren kansallispuistoon. Danskog gårdista linnuntietä Tvärminnen biologiselle asemalle on matkaa n. 10 km ja mantereelle n. 4 km. Lyhimmillään Danskogin saaren länsilaidalta on matkaa Hankoniemelle Skogsbyn kohdalle 1,9 km. Danskog on luonnonolosuhteiltaan valtaosaltaan sisäsaaristoa. Koska sen eteläkärki kuuluu ulkosaaristoon, sitä kuvaisi mielellään keskisaaristoon kuuluvaksi. Danskog on alueen monen muun saaren tavoin itä länsisuuntainen n. 3,4 km pitkä, leveimmillään n. 2 km leveä ja pinta-alaltaan n. 3,3 km 2 kokoinen saari, joka on tänä päivänä suurelta osin havuja sekametsien peittämä. Saarella on myös muita tyypillisiä saaristobiotooppeja: kallioita ja niiden väliin jääviä rehevämpiä painanteita, kosteita soistumia, korpimetsiköitä ja luonnollisesti rantaalueilla tervaleppämetsiköitä ja pajupusikoita sekä pari laajaa ruovikkoa kosteine rantaniittyineen. Läheiselle Hankoniemelle tyypillisiä hiekkarantoja ja hiekkaalueita on saaren eteläosassa niukalti ja nekin ovat pieniä. Saarella asuu edelleen muutama ympärivuotinen asukas (kyläkauppias Göran Wickström suull. tieto kesä 2012) ja siellä viljellään heinää (oma arvioni n. 9 ha). Saaren noin 100 mökkiin on rekisteröity noin 400 vapaa-ajan asukasta (Työ- ja elinkeinoministeriö 2012). Kesäasukkaat hoitavat mökkipihoja ja muutamia vanhoja saaristolaistiloja. Saaren itäosassa, jossa myös Danskog gård sijaitsee, isot alueet (oma arvioni n. 11 ha) ovat entisiä peltoja ja niittyjä. Nämä ovat olleet kokonaan hoitamatta muutaman vuosikymmenen, mutta luonnollinen metsittyminen ei ole vielä saanut otetta avoimista alueista mutta umpeenkasvu on käynnistymässä metsänrajan siirtyessä. Saaren iso kauriskanta (valkohäntäkauris ja metsäkauris, muutama hirvihavaintokin on kohdalle sattunut) on osaltaan hidastanut lehtipuuvesakoiden kasvua. Danskogin metsät ovat talousmetsiä ja niiden hoito on ollut aktiivista. Avohakkuita on tehty viime vuosikymmeninä ja vielä tällä vuosituhannella. Viimeksi vuonna 2010 tehtiin laaja harvennushakkuu isoilla metsätyökoneilla. Saarella ei ole vanhaa metsää, mutta hyvin monenikäistä ja monessa vaiheessa olevaa metsää. Mielenkiintoista on todeta, että kalliorinteiden alla on myös lehtometsiköitä, joissa kasvaa mm. pähkinäpensaita (Corylus avellana) ja konnanmarjaa (Actaea) ja niissä ovat esiintyneet molemmat konnanmarjalla elävät pikkumittarit (Eupithecia acteata ja E. immundata). Danskog gårdin pihapiiri (kooltaan noin 10 ha, n. 300 m 300 m) on ollut asuttu ainakin 500 vuotta, mutta 1960-luvun puolivälissä tilan nykyinen omistaja (alkaen v. 1895) Fiskars Oyj lopetti maanviljelytoiminnan ja tilan rakennukset jäivät kesänviettopaikaksi. Isoisäni aikana 1920- ja 1930-luvuilla Danskog gård toimi hiehotilana, jossa kasvatettiin nuorta karjaa, joka kuljetettiin mantereelle Fiskarsin navettoihin, kun nuoret lehmät olivat varttuneet maidon tuotantoikäisiksi. Sen ajan tavan mukaan Danskog gårdissa tuotettiin kaikki omaan tarpeeseen ja sen lisäksi tilalla viljeltiin merkittävästi omenoita. Pihapiirissä on edelleen kymmenittäin erilajikkeiden omenapuita (Malus). Pihapiirin valtapuulaji tällä hetkellä on saarni (Fraxinus excelsior), mutta siinä kasvaa myös useita tammia (Quercus robur), jalavia (Ulmus glabra) ja vaahteroita (Acer platanoides). Tavanomaisista

Danskog kesällä 1932. jaloista lehtipuista puuttuu vain lehmus (Tilia cordata). Mainitsemisen arvoisia ovat myös syreenit, joita on istutettu rajaamaan etupihaa. Istutetuista perennoista, joita pihapiirissä on varmasti ollut runsaasti, jäljellä on vielä merkittävässä määrin kevätesikot (Primula veris), mukulaleinikit (Ranunculus ficaria) ja saksankirvelit (Myrrhis odorata). Danskog gårdin pihapiiri on aidattu, sillä sen alueella on laidunnettu parin viimeisen vuosikymmenen aikana lähes vuosittain 10 20 ja jopa noin 40 lampaan laumaa. Havaintojaksoni aikana kaksi kesää Danskog on ollut ilman laidunnusta. Lampaita on pidetty erityisesti vesakoitumisen hillitsemiseksi, mutta ne ovat myös talloneet niittyalueita ja syöneet tietysti myös ruohovartisia kasveja ja heiniä. Danskogin niityt ovat heinikkovaltaisia pääosin entisiä peltoja, mutta alueella on myös laajalti kuivia kallioketoja ja niittylaikkuja, joissa kasvaa keto-orvokkia (Viola tricolor), ketoneilikkaa (Dianthus deltoides), kelta- ja paimenmataraa (Galium verum / G. album), kellokasveja (Campanula), virnoja (Vicia) ja nätkelmiä (Lathyrus), tähtimöitä (Stellaria), tädykkeitä (Veronica), kuismia (Hypericum), kärsämöitä (Achillea), pukinjuurta (Pimpinella saxifraga), ahomansikkaa (Fragaria vesca) sekä apiloita (Trifolium) erilaisten heinien (Poaceae) ohella. Hieman ravinteikkaimmilla paikoilla viihtyvät nokkoset (Urtica), peipit (Lamium), isommat heinät, pelto- ja huopaohdakkeet (Cirsium Sekä istutetut jalopuut että monet ruohokasvillisuuden kulttuurivaikutteiset kasvilajit monipuolistavat Danskogin saaren luontoa ja myös perhoslajistoa. 53 Baptria 2/2013

Laidunnus lampaiden avulla on vaikuttanut todennäköisesti sekä positiivisesti että negatiivisesti Danskogin perhoslajistoon. arvense / C. helenioides). Lisäksi osa niityistä on kosteita, missä valtakasvina on mesiangervo (Filipendula ulmaria). Pihapiiristä puuttuvat (tai esiintyvät vain aivan yksittäin) mm. horsmat (Epilobium), kurjenpolvet (Geranium), marunat (Artemisia) ja sauniot (Tripleurospermum). En pysty ottamaan vahvaa kantaa laiduntavien lampaiden sopivasta määrästä Danskogissa mutta n. 10 20 lammasta (eli 1 2 lammasta hehtaarilla) on jättänyt tuntuman luonnon tasapainosta. Eittämättä lampaat ovat pitäneet vesakoitumisen kurissa, mutta vuosina 2004 2005, kun lammaslauma oli suurimmillaan, lampaat rasittivat pihapiiriä paljon. Kiinnitin huomiota siihen, että ne söivät käytännöllisesti katsoen valtaosan näkyvillä olleista mataroista. Samaan aikaan mataroilla elävät eräät perhoslajit esim. matarakiitäjä (Hyles gallii), harmoraanumittari (Epirrhoe alternata), punavaippamittari (Catarhoe rubidata) ja valkovaippamittari (C. cuculata) vähenivät jyrkästi. Tutkimusten perusteella tiedetään, että jo yhden vuoden ylilaidunnus saattaa olla tuhoisa joillekin lajeille eikä tilanteen palautumisesta voida sanoa mitään, jos lähistöllä ei ole sopivaa korvaavaa biotooppia (esim. Nieminen & Kaitila 2000, Nieminen ym. 2004). Saaristossa elinympäristölaikkujen uudelleen asuttaminen on hidasta jo luontaisen pirstoutumisen seurauksena korvaavat biotoopit ovat usein meren takana. 54 Baptria 2/2013 Perhoshavainnoinnista ja havaintojen tulkinnasta Danskogissa Kävin Danskogissa ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä. Vuodesta 2003 alkaen, kun perheellämme on ollut mahdollisuus pitää Danskogia kesäpaikkana, ryhdyin innokkaana havainnoimaan hienoksi perhospaikaksi ensisilmäyksellä vaikuttavan aarresaaren perhosia. Olen Danskogissa käyttänyt 2 3 valopyydystä (125 W ja 250 W kirkkaita elohopealamppuja) vaihdellen hieman niiden paikkoja sekä 2 6 syöttipyydystä kokeillen eri paikkoja parin hyvän vakiopuun lisäksi. Valopyydysten paikat ovat vakioituneet siitä yksinkertaisesta syystä, että sähköä on ollut lähettyvillä eikä siksi, että olisin tarkoituksellisesti vakioinut pyydykset vuosittaisten havaintotulosten vertailemiseksi. Syöttipyydyksien paikkoja on merkittävästi helpompi vaihdella, mutta hyviksi ja kokemisen kannalta helpoiksi osoittautuneet paikat ovat olleet käytössä vuodesta toiseen. Kestopyydykset ovat olleet pääsääntöisesti Danskog gårdin alueella, mutta haavipyyntiä olen harrastanut lähes koko saaren alueella. Aktiivipyyntiä valvontavalolla olen harrastanut joka kesä jonkin verran, mutta toukkien ja muiden kehitysvaiheiden etsiskely on ollut vain satunnaista. Havainnointikauteni on alkanut vapun tietämiltä, koska saareen pääsyä on rajoittanut jäiden lähtö ja välillä veneen laittoon liittyvät käytännön pikku jutut. Vain yhtenä keväänä olen vienyt pyydykset maastoon heti huhtikuun alussa (6.4.2009). Parina vuonna (2003 ja 2005) olen joutunut lopettamaan kesäkauden jo syyskuun puolivälissä, mutta pääsääntöisesti olen poistanut pyydykset maastosta vasta lokakuun alkupuoliskolla. Näin ollen varhaiskevään ja myöhäissyksyn havainnot ovat osin puutteellisia ja antavat tältä kohdin hieman vääristyneen kuvan lajistosta. Päähuomioni on kiinnittynyt suurperhosiin (heimot: Lasiocampidae Noctuidae), mutta myös pikkuperhosia (Micropterigidae Pyralidae) on tullut talleteltua helpommin määritettävistä ryhmistä. Tavakseni on 1990-luvun lopulta lähtien tullut tehdä vakiokeräilypaikoillani suurperhoshavainnoista lajilistat, johon olen laskenut havainnot jokaisesta lajista 1 9 yksilöön saakka. Tätä suuremman yksilömäärän lajit olen merkinnyt yksinkertaisesti x-lajeiksi. Ilmoitettavista lajeista olen kirjannut tarkemmat havaintotiedot, mutta lisäksi keräilypaikalle uusista ja muutoin mielenkiintoisista havainnoista olen merkinnyt lajilistaan vielä päivämäärät. Viime vuosina olen kirjannut jokaisesta lajista ensimmäiset havainnot tai havaintojakson hyönteistietokantailmoitusta varten. Itselleni pelkkä lajilista ei ole ollut riittävä, sillä olen halunnut saada selkoa, muutoin kuin pelk-

Sopivasti sijoiteltuna muutaman syötti- ja valopyydyksen hyödyntäminen osana tutkimustyötä antaa laajan käsityksen perhoslajiston rakenteesta. Laji- ja yksilöhavaintojen säännöllinen kirjaaminen auttaa monipuolisten pohdintojen ja päätelmien tekemisessä. känä mielikuvana ja tunnelmana, jonkin verran lajien runsaudessa ja lajiston rakenteessa tapahtuvista muutoksista. Tätä tarkoitusta varten on itselleni ollut tarkoituksenmukaista laskea yksilöt lajeista, joista havaintoja kertyy harvakseltaan (< 10 havaintoa kesäkaudella). Sen sijaan olen katsonut, että tieto ovatko valo- ja/ tai syöttipyydykset vetäneet yhteensä jotain runsasta lajia 13, 47 tai 129 yksilöä, ei antaisi minulle laskentavaivaan nähden riittävän kiinnostavaa lisäarvoa. Joidenkin mielenkiintoisten lajien kohdalla olen tehnyt poikkeuksia varsinkin, kun jokin vähälukuisena pitämäni laji on joinain vuosina ollut tavanomaista runsaampi [esim. keltasiilikäs (Rhyparia purpurata), isokeltasiipi (Lithosia quadra), sulkaharmomittari (Peribatodes secundarius) ja keltaritariyökkönen (Catocala fulminea)]. Vuosittaiset havaintotiedot olen vienyt itse kehittämääni yksinkertaiseen Exceltaulukkoon, joka pystyy muutamien yksinkertaisten funktioiden avulla laskemaan lajihavaintoja yhteen ja tuottamaan analyysitietoja näiden pohjalta. Taulukko laskee tiedot jokaisen vuoden lajihavaintojen määristä, Danskogille uusista lajihavainnoista vuosittain, kuinka monena vuonna kukin laji on tullut havaituksi kymmenestä havaintovuodesta, lajikohtaiset x-vuodet sekä uhanalaishavainnot uhanalaisluokittain. Lisäksi siitä pystyy helposti tuottamaan muitakin mahdollisesti kiinnostavia tietoja. Havaintojaksoni kolme ensimmäistä vuotta (2003 2005) olivat erittäin kiinnostavia saaren oman lajiston havainnoinnin kannalta, mutta myös vaellusvuosia. Lajihavaintoja tuli runsaasti myös poikkeuksellisen kiinnostavista, uhanalaisista lajeista [mm. niittyrengaskehrääjä (Malacosoma castrense), kirsikkaperhonen (Nymphalis polycloros), silkkivillaselkä (Habrosyne pyritoides), hietamittari (Phibalapteryx virgata), isoraanumittari (Epirrhoe tartuensis), kohokkipikkumittari (Eupithecia venosata), ahdepikkumittari (Eupithecia millefoliata), pilkkusiipi (Setina irrorella), keltasiilikäs (Rhyparia purpurata), aaltoritariyökkönen (Catocala sponsa), sumuvirnayökkönen (Lygephila viciae), sininurmiyökkönen (Platyperigea montana), kolmiviiruyökkönen (Charanyca trigrammica), valemorsiusyökkönen (Thalpophila matura), vaaleapuuyökkönen (Lithophane ornitopus), kirjojuuriyökkönen (Eremobina pabulatricula), lounaanpeittoyökkönen (Luperina testacea), vyöneilikkayökkönen (Hadena compta), laikkumorsiusyökkönen (Noctua interposita), pilkutonmorsiusyökkönen (Noctua comes) ja saaristomaayökkönen (Standfussiana lucernea)]. Kun havaintovuosia oli kertynyt enemmän, niin vähitellen heräsi kysymyksiä ja havaitsin pohtivani yhä useammin, mikähän laji elää Danskogin saarella pysyvästi vuodesta toiseen ja mikä on mahdollisesti satunnaisluonteinen vierailija. Tämä helpon ja yksinkertaisen tuntuinen kysymys alkoi pikku pohdinnan jälkeen tuntua haastavalta ja sikäli ei ole ehkä yllättävää, että aihetta harvoin käsitellään perhoslajistoselvitysten yhteydes- 55 Baptria 2/2013

versio 7.10.2012 Juha Lemströmin itse kehittämä yksinkertainen Excel-lajitaulukko pystyy muutamien funktioiden avulla laskemaan ja tuottamaan monipuolisia analyysitietoja. sä. Danskog on maantieteellisesti tarkasti rajattavissa oleva paikka, joka on selvästi irti mantereesta ja muista isoista saarista. Näin ollen tuntui houkuttelevalta ajatella, että sillä olisi oma pysyvä lajistonsa, joka saa lentäviä vieraita sen oman faunansa ulkopuolelta. Nämä vierailijat voivat olla vain ohikulkumatkalla tai ehkä juurtua pysyviksi lajeiksi tai ainakin viivähtää muutaman vuoden muodostaen tilapäisen kannan. Yksinkertaista on todeta, että lajit, joita havaitaan vuosittain paljon (x-lajit), ovat saaren pysyvää lajistoa. Mahdollisesti ainoan poikkeuksen tähän sääntöön tekee amiraali (Vanessa atalanta), jonka asema pysyvänä lajina on käytännössä mahdoton, vaikka se on kirjattu jokaisena kymmenenä havaintovuonna runsaaksi. Toista ääripäätä edustavat ne lajit, joista on kertynyt yksi havainto vain yhtenä vuonna. Näiden lajien voidaan helposti tulkita olevan vierailijoita. Lisäksi on olemassa suuri joukko Suomessa tavattuja lajeja, joista en ole tehnyt yhtään havaintoa 10 vuoden aikana. Näiden lajien kohdalla pysyvän esiintymän todennäköisyys on pieni. Toki on mahdollista ja ehkä todennäköistäkin, että joidenkin lajien pysyvä populaatio on minulta jäänyt havaitsematta saaren melko suuren koon, keräilypaikkani, tapojeni tai taitojeni puutteellisuuden vuoksi. DANSKOG 3 tai enemmän HAVAINTOJA/HAVAINTOVUOSIA KOLME TAI ENEMMÄN KYMMENESSÄ VUODESSA 1-2 HAVAINTOJA/HAVAINTOVUOSIA KERRAN TAI PARI KYMMENESSÄ VUODESSA havaintovuodet 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 x- vuodet kaikki LASIOCAMPIDAE 415 P. populi X 6 1 2 1 x x 8 2 u 7 416 T. crataegi 9 X 3 u x x x x x x x x 8 417 E. lanestris 0 0 418 M. neustria 0 0 2 2 1 2 1 1 0 X VU vu 419 castrense 1 u 7 X NT nt 420 L. trifolii 1 u 1 0 2 X 421 quercus 3 u 1 1 5 3 4 2 0 8 9 X 22 M. rubi 4 x u x 6 x x x x 8 x 4 7 10 423 D. pini 1 u 2 1 1 1 4 5 0 7 X 934 C. lobulina 0 NT 0 425 E. potatoria 0 0 426 P. ilicifolium 0 0 427 G. quercifolia 0 0 428 populifolia 0 0 ENDROMIDAE 0 0 429 E. versicolora 1 7 X 1 u 2 x 5 4 5 1 LEMONIIDAE 0 0 430 L. dumi 0 0 NT SATURNIIDAE 0 0 31 A. tau 0 2 X 1 4 u 1 432 S. pavonia 1 u 0 4 X 1 2 1 KEHRÄÄJÄT YHTEENSÄ 5 2 10 2 0 0 0 1 0 0 0 43 A. praecox X 1 8 u 0 1 844 fennica 0 0 EN VU 826 E. lidia/adumbrata 0 0 VU 832 recussa 0 1 X vu 1 u 827 ochrogaster 0 0 830 nigricans 0 2 X 1 1 u 1 1 0 829 "tritici ryhmä" 2 0 925 tritici 1 u 0 "1 X " 3010 eruta 0 0 943 nigrofusca 0 1 X "1" u X 828 obelisca 6 u 2 9 6 1 0 6 2 NT 831 cursoria 0 0 838 ipsilon 0 6 A. X 2 2 6 6 3 3 u X 837 exclamationis x u x x x x x x 3 x x 9 10 X 836 clavis x u x 3 x x x x x x 4 8 10 X 835 segetum 3 u 1 1 2 0 4 X 834 vestigialis 1 1 0 2 u 833 cinerea 0 0 259 YÖKKÖSET YHTEENSÄ 576 KAIKKI LAJIT YHTEENSÄ lajimäärä / vuosi 176 22 10 11 14 2 5 8 4 7 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 379 362 346 370 377 349 374 387 417 403 uudet lajit 379 56 28 25 25 7 11 17 15 13 kumulatiivinen lajimäärä 379 435 463 488 513 520 531 548 563 576 keskimäärin lajeja kesässä 379 371 362 364 367 364 365 368 373 376 x vuodet kaikki Kuten monilla muillakin aloilla, perhosten tutkimisessa selkeiden ääripäiden väliin jää enemmän tai vähemmän vaikeasti määriteltävä harmaa vyöhyke, jonka analysointi on kiinnostavinta, mutta väkisin subjektiivista. Myös Danskogin lajiston kohdalla minulle on ollut ongelmallista päättää, mihin vedän rajan pysyvän lajiston ja vierailijoiden välille. Onko laji pysyvästi esiintyvä, jos olen havainnut sitä yhden tai jopa useampia yksilöitä kuutena tai viitenä kesänä vai riittäisikö jopa yksikin havainto kolmena tai neljänä vuonna kymmenestä tekemään lajista pysyväkantaisen? Entä lajit, joita havaitsin kahtena tai kolmena ensimmäisenä vuonna, mutta ovat sitten jääneet havaitsematta? Tai päinvastaiset lajit, jotka olivat poissa vuosia havaintojakson alusta ja ovat ilmaantuneet vasta viime vuosina? Entä lajit, joilla on ollut muutaman vuoden tilapäiseltä näyttävä kanta havaintojakson keskellä? Lisäksi kymmenen vuoden jakso on ehkä sittenkin aivan liian lyhyt aika tehdä johtopäätöksiä monien lajien pysyvyydestä. Olen keskustellut aiheesta keräilykavereideni kanssa eikä yhtä yhtenäistä mielipidettä ole tietenkään löytynyt. Hieman apua pohdintoihin olen saanut Erkki ja Leena Laasonen mainiosta artikkelista Helsingin Harakan uhanalaisista perhosista, jossa he vetivät rajan pysyvälle kannalle 8 havaintovuotta 22 vuodesta muutamin lisätäsmennyksin (Laasonen & Laasonen 2012). Lisäksi huomasin pohtivani, onko koko tutkimuskysymykseni pysyvästä faunasta täysin irrelevantti ja typerä sekä turhaa toivetta löytää jotain pysyvää luonnosta? Kun vielä hetken jatkan pohdintaani, päädyn lopulta kysymyksiin, onko tässä oikeasti kysymys lähinnä vain oman havainnointi- ja keräilykäyttäytymisen havainnoinnista ja kirjaamisesta eikä Danskogin perhoslajiston selvittämisestä. Jos näin on, voisin päätyä toteamaan havainnoinnin lopputuloksena, että olen käyttänyt 2 3 valopyydystä ja muutamia syöttipyydyksiä 10 kesää ja heilutellut silloin tällöin haavia mukavan tuntuvissa paikoissa sopivilla säillä ja pitänyt lajilistoja oikein ja välillä väärin määritetyistä yksilöistä [esim. pikkumittareita (Eupithecia)], joita olen sattumanvaraisesti kohdannut todeten, että jotkut lajit käyvät pyydyksiin ja toiset eivät. En antanut yllä esittämieni epäilysten lannistaa itseäni, vaan päätin yrittää tehdä jotain päätelmiä sen tosiasian pohjalta, että olen kymmenen vuoden aikana havainnoinut saaren perhosia, tehnyt niistä vuosittaiset lajilistat ja laskenut yksilömäärät kymmeneen havaintoon asti. Yritän edes jonkinlaisella tarkkuudella ja itse määrittelemieni periaatteiden mukaan vastata itselleni kysymykseen Danskogin pysyvästä suurperhoslajistosta ja muodostaa itselleni mielikuvaa lajiston rakenteesta. Danskogin perhoslajisto Lajimäärä Kymmenen vuoden havainnoinnin tuloksena olen löytänyt 576 suurperhoslajia Danskogin saarelta (Taulukko 1). Ensimmäisenä havaintovuonna 2003 tein havaintoja 379 lajista (n. 2/3 osaa kymmenen vuoden lajihavainnoista). Seuraavana vuonna uusia lajihavaintoja kertyi 56 lajista sitten kolmena seuraavan vuonna tuli noin 25 uutta lajihavaintoa vuodessa. Tämän jälkeen uusien lajien havaintomäärä on kieppunut 10 uuden lajin molemmin puolin mutta ei ole vielä osoittanut tyrehtymisen merkkejä (Kuva 1). Viidessä vuodessa olin tavoittanut noin 90 % tarkastelujakson kokonaislajistossa. Havaintojakson viimeiset viisi vuotta ovat jääneet lajilistan kannalta lähinnä täydentäjän rooliin, mutta toisaalta vahvistaneet ensimmäisinä vuosina syntynyttä näke- 56 Baptria 2/2013

Lajimäärä uudet lajit vanhat lajit Perhosryhmä Danskog Suomi Osuus Kehrääjät (Lasiocampidae Lemonidae) 10 19 55 % Kiitäjät (Sphingidae) 8 17 47 % Päiväperhoset (Hesperiidae Nymphalidae) 39 116 34 % Mittarit (Drepanidae Geometridae) 213 317 67 % Nirkot yms. (Notodontidae Arctiidae) 47 85 55 % Yökköset (Noctuidae) 259 420 61 % Yhteensä 259 420 59 % 2003 2006 2009 2012 KUVA 1. Danskogin suurperhoslajiston kertyminen vuosina 2003 2012. FIG. 1. Accumulation of macrolepidopteran species in Danskog during the years 2003 2012 (blue = new species, red = species observed in some preceding year). TAULUKKO 1. Vuosien 2003 2012 aikana Danskogissa havaittu lajimäärä suurperhosryhmittäin verrattuna koko maan lajimäärään. Suomen lajisto on julkaisun Suomen perhosten vaihtopistearvot 2004 (Helsingin hyönteisvaihtoyhdistys 2004) mukaan. Uusimmat lajiluettelot mm. Luonnontieteellinen keskusmuseon 1.7.2008 päivitetty Suomen perhosten luettelo (Kullberg 2008) sisältää lisähavaintoja, jotka eivät kuitenkaan vaikuta taulukossa esitettyihin prosenttiosuuksiin. TABLE 1. The number of observed species in Danskog compared to the total number of Finnish species in a particular species group. mystä ja tuoneet mukanaan myös muutaman uuden säännöllisesti tavattavan lajin. Kymmenen vuoden aika olen havainnut Danskogista lähes 60 % Suomen suurperhoslajistosta. Eri lajiryhmät eivät merkittävästi poikkea tästä keskiarvosta. Kehrääjiä, kiitäjiä, nirkkoja ja muita ryhmiä olen havainnut hieman alle 60 % osuuden, mutta koska ryhmät ovat lajimääriltään pieniä, jo yhden tai kahden uuden lajin havaitseminen näissä ryhmissä nostaisi ne keskiarvoon. Mittareista havaintoja on kertynyt hieman keskiarvoa enemmän yökkösten, suurimpana ryhmänä, asettuessa melko tarkasti keskiarvoon. Ainoa merkittävän poikkeuksen tekevät päiväperhoset, joita olen havainnut Danskogissa vain 39 lajia, joka on noin 1/3 Suomessa tavatusta lajistosta. Tämä on kuitenkin tyypillistä saaristolle ja päiväperhosille yleensäkin. Yrityksistä huolimatta monia tavallisia päiväperhosia puuttuu kokonaan Danskogin havainnoista. [esim. lehtosinisiipi (Plebeius artaxerxes), niittysinisiipi (P. semiargus), hohtosinisiipi (P. icarus), pursuhopeatäplä (Boloria euphrosyne), ratamoverkkoperhonen (Melitaea athalia), metsänokiperhonen (Erebia ligea), idänniittyperhonen (Coenonympha glycerion), tummapapurikko (Pararge maera) ja metsäpapurikko (P. petropolitana). Idänniittyperhosta lukuun ottamatta nämä samat lajit puuttuvat nyt myös Gästansista (Lauri Kaila, suull. tieto 2013). Uhanalaisista (luokat CR VU) ja silmälläpidettävistä (NT) perhoslajeista (Rassi ym. 2010) havaintoja on kertynyt suurin piirtein samalla tavalla kuin elinvoimaisistakin lajeista useimmista suurperhosryhmistä (Taulukko 2). Yhteensä olen havainnut 46 vähintään silmälläpidettävää lajia. Huomattavan perhosryhmäkohtaisen poikkeuksen tekevät jälleen päiväperhoset. Noin 40 % Suomen päiväperhosista on luokiteltu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi, mutta yhtään tällaista päiväperhoslajia en ole Danskogissa 10 havaintovuoden aikana havainnut. Havaintoaineistoa selatessa on ollut mielenkiintoista havaita, että kesät ovat olleet samankaltaisia lajimäärien suhteen. Keskimäärin olen havainnut 377 lajia (keskihajonta 22 lajia) kesässä [max: 417 (2011), min: 346 (2005)]. Puolet kesistä on ollut 10 lajin päässä keskiarvosta (välillä 367 387). Omalta kannaltani hieman irvokasta ennätyksellisessä kesässä 2011 oli, että konkkasin kainalosauvoilla lähes koko heinäkuun ja pidin pyydyksiä vain lähipihapiirissä enkä pystynyt suorittamaan tavanomaisia havaintokierroksia eri puolelle saarta kuin alku- ja loppukesästä. Toisaalta ehkä valvontavalolla tuli istuskeltua hieman normaalia kesää ahkerammin, mutta ennätyksestä en silti voi mitenkään ottaa kunniaa itselleni. Toisaalta kun kainalosauvakesän jälkeen ryhdyin muistelemaan edellisiä kesiä, totesin, että koko kymmenen vuoden jaksolta lienee vain muutamia lajeja, joita en ole lainkaan havainnut Danskog gårdin 10 ha pihapiiristä. Tällaisia lajeja ovat sinappiperhonen (Pieris daplidice), juolukkasinisiipi (Plebeius optilete), niittyhopeatäplä (Boloria selene) ja usvapikkumittari (Eupithecia immundata) ehkä vielä joku muukin. Havaintotulokset supistuvat siten käytännössä pihapiirin havainnoiksi. Pysyvää lajistoa vai ei pohdintaa perhoslajiston rakenteesta Danskogissa Edellä kuvatut ovat perinteisiä havaintotuloksia, mutta eivät vielä tuo valoa riittävästi itseäni eniten kiinnostaneeseen kysymykseen Danskogin pysyvästä, vuodesta toiseen saarella esiintyvästä lajistosta ja perhoslajiston rakenteesta. Tätä tarkoitusta varten olen koonnut yhteenvedon vuosittaisista havainnoista, minkä perusteella olen luokitellut lajit kahteen pääryhmään edelleen muutamiin alaryhmiin: Perhosryhmä EN VU NT Yhteensä Kehrääjät (Lasiocampidae Lemonidae) 0 1 1 2 Kiitäjät (Sphingidae) 0 0 0 0 Päiväperhoset (Hesperiidae Nymphalidae) 0 0 0 0 Mittarit (Drepanidae Geometridae) 4 7 7 18 Nirkot yms. (Notodontidae Arctiidae) 0 0 4 4 Yökköset (Noctuidae) 1 6 15 22 Yhteensä 5 14 27 46 TAULUKKO 2. Vuosien 2003 2012 aikana Danskogissa havaittu uhanalaisten (luokat CR VU) ja silmälläpidettävien (NT) perhoslajien määrä suurperhosryhmittäin. Uhanalaisluokitus Rassin ym. (2010) mukaan. TABLE 2. The number of threatened and nearly threatened species in a particular species group observed in Danskog. 57 Baptria 2/2013

A. Pysyvästi elävät, jokavuotiset ja säännöllisesti esiintyvät lajit A1-RYHMÄ JOKAVUOTISINA DANSKOGISSA ESIINTYVÄT LAJIT Lajit, joista on kertynyt havaintoja vähintään yhdeksänä vuonna kymmenestä. Tällaisten lajien määrä on 269 (51,6 % havaituista lajeista). A1a: Danskogissa pysyvästi ja runsaana esiintyvät lajit Lajit, joista on havaintoja kymmenen vuoden aikana yli viitenä vuonna runsaasta esiintymisestä (x-lajit) ja joista on havaintoja muinakin vuosina vähintään neljänä vuonna. Tällaisten lajien määrä on 159 (27,6 % havaituista lajeista, 60 % jokavuotisista lajeista). A1b: Danskogissa pysyvästi ja mutta ei runsaana esiintyvät lajit Lajit, joista on havaintoja vähintään yhdeksänä vuonna kymmenen vuoden aikana, mutta havaintoja kertyy vuosittain yksittäin tai x-vuosia on korkeintaan neljä. Tällaisten lajien määrä on 110 (19,1 % havaituista lajeista, 40 % jokavuotisista lajeista). A2-RYHMÄ SÄÄNNÖLLISESTI ESIINTYVÄT LAJIT: Lajit, joista on havaintoja kolmesta kahdeksaan vuotena kymmenestä. Oman kriteerieni mukaan lajilla on pysyvä kanta Danskogissa tai sen lähialueella. Tällaisten lajien määrä on 183 (26,9 %). B. Ei pysyvästi Danskogissa esiintyvät lajit B1-RYHMÄ VIERAILIJALAJIT: Lajit, joista on havaintoja vain yhtenä tai kahtena vuonna kymmenestä. Lajeilla saattaa olla ainakin tilapäinen kanta Danskogissa, mutta kriteerieni mukaan lajit esiintyvät saarella vain joko lähi- tai kaukovaeltajina. Tällaisten lajien määrä on 124 (21,5 %). B1a. Danskogin lähialueella (Hankoniemi, Raasepori, Inkoo ehkä laajemminkin) vakituisesti elävät lajit, joille ei jostain syystä ole muodostunut minun havaitsemaa pysyvää kantaa saarelle B1b. Vaeltajat, jotka ovat tulleet Danskogiin edellisiä kauempaa Jaottelua B1a ja B1b ryhmiin en ole yrittänyt lähteä tekemään lajikohtaisesti, vaikka subjektiivinen tuntuma lajien kohdalla minulla toki on olemassa. Lisäksi pohdintaan voisi ottaa mukaan C-ryhmän eli puuttuvat, mutta Danskogissa mahdollisesti esiintyvät lajit, joista ei toistaiseksi ole havaintoja ja lajit, jotka on mahdollista havaita Danskogissa tulevaisuudessa. Jos jatkan havainnointia samalla tavalla kuin tähän asti, on erittäin todennäköistä, että tulevinakin vuosina tulen havaitsemaan Danskogille uusia lajeja ja käsitykseni eri luokitteluryhmistä tarkentuvat. Kuudensadan havaitun lajin rajapyykki ei ole kovin kaukana. Tein vielä herkkyystarkasteluja selvittääkseni, kuinka paljon pysyvyyskriteerien muuttaminen vaikuttaa ylläesitettyyn ryhmittelyyn. Jos luokittelisin vierailijoiksi kolmena vuonna kymmenestä havaitut lajit, nousisi vierailijoiden ryhmä 21,5 %:sta 28 %:iin ja vastaavasti pysyvä lajisto laskisi 72 %:iin havaituista. Toisaalta kun havaittua 576 lajia lähtee vielä tarkastelemaan kuinka monena vuotena kukin laji on esiintynyt kymmenen vuoden havaintojaksolla, huomaa havaintojen polarisoitumisen. Kärjistetysti voi todeta, että pääsääntöisesti lajit joko esiintyvät joka vuosi tai vain hyvin satunnaisesti. Kymmenenä vuonna kymmenestä esiintyvät lajit ovat ylivoimaisesti suurin ryhmä 199 lajilla. Yhdeksänä ja vain yhtenä vuonna kymmenestä esiintyvät lajit ovat sattumalta täsmälleen samansuuruinen joukko: 70 lajia kumpaakin. Heti kannoilla on kahtena vuonna kymmenestä havaitut lajit: 54 lajia. Tämän tarkastelun perusteella vahvistui käsitys, että LAJI Uhex-luokka HAVAINTOHISTORIA Malacosoma castrense (niittyrengaskehrääjä) Hemithea aestivaria (lehvämittari) Thalera fimbrialis (vihermittari) Rhodostrophia vibicaria (vuotamittari) Eupithecia immundata (usvapikkumittari) Eupithecia ochridata (kalvaspikkumittari) Chroloclystis v-ata (lehtovähämittari) Setina irrorella (pilkkusiipi) Rhyparia purpurata (keltasiilikäs) VU Havaintoja 7 vuotena NT Havaintoja 5 vuotena NT Havaintoja 3 vuotena NT Havaintoja 4 vuotena VU Havaintoja 4 vuotena KUVA 2. Danskogissa havaittujen suurperhosten jakautuminen paikallisiin (A) ja vieraileviin (B) lajeihin sekä paikallisten lajien jakautuminen edelleen jokavuotisiin (A1) ja säännöllisiin (A2) ja jokavuotisten lajien jakautuminen runsaisiin (A1a) ja harvalukuisiin (A1b) paikallisiin lajeihin. FIG 2. Division of the observed species (blue bar on the left) in the following classes based on their status [A = resident species (A1 = observed yearly (A1a = abundant, A1b = scarce), A2 = observed regularly), B = migrants]. Catocala sponsa (aaltoritariyökkönen) Platyperigea montana (sininurmiyökkönen) Charanyca trigrammica (kolmiviiruyökkönen) Thalpophila matura (valemorsiusyökkönen) Eremobina pabulatricula (kirjojuuriyökkönen) Hadena perplexa (pyöröneilikkayökkönen) VU VU NT NT NT NT Havaintoja 3 vuotena Havaintoja 3 vuotena Havaintoja 9 vuotena, 2 runsaan esiintymisen vuotta (>10 exx.) Havaintoja 10 vuotena, 8 runsaan esiintymisen vuotta (>10 exx.) Havaintoja 9 vuotena, 2 runsaan esiintymisen vuotta (>10 exx.) Havaintoja 4 vuotena NT Havaintoja 6 vuotena TAULUKKO 3. Danskogin uhanalaiset ja silmälläpidettävät perhoslajit 2003 2011. Uhanalaisluokitus Rassin ym. (2010) mukaan. TABLE 3. The threatened and nearly threatened species observed in Danskog. NT NT NT Havaintoja 4 vuotena Havaintoja 3 vuotena Havaintoja 5 vuotena 58 Baptria 2/2013

edellä kuvattu jaottelu on perusteltu Danskogin perhoslajiston hahmottamiseksi. Yllä esitetyn arviointikriteeristön perusteella Danskogissa on havaintojaksollani elänyt (A1) tai säännöllisesti esiintynyt (A2) yhteensä 452 suurperhoslajia, joka edustaa 78,5 % kaikista havaituista lajeista (Kuva 2). Kun tulosta karkeuttaa hieman, voin todeta, että havaitusta lajistosta Danskogissa 80 % on luonteeltaan pysyvää ja säännöllistä ja 20 % satunnaisia vierailijoita. Kiinnostavaa on todeta, että Jaakko Kullberg esitelmässään seuran kuukausikokouksessa 12.2.2011 arvioi, että Örössä havaituista lajeista (707 lajia) samaiset 80 % on kahden vuosikymmenen ajanjaksolla muodostanut ainakin jonkinlaisen kannan Örön saarella. Danskogin saarella havaitsemistani uhanalaisista (VU: 4 lajia) ja silmälläpidettävistä (NT: 11 lajia) lajeista 15 on luokiteltavissa edellä kuvatuilla kriteereillä paikallisiksi (luokat A1 ja A2) (Taulukko 3). Se, ovatko satunnaisluonteiset uhanalaiset ja silmällä pidettävät lajit peräisin lähialueelta (B1a) vai kauempaa (B1b), jää aineistoni perusteella arvailujen varaan. Toki asiaa voisi lähestyä tarkastelemalla vaellustilanteita ja havaintoaineistoja muualta etelärannikolta, mutta jossain vaiheessa käsitykset ainakin joidenkin lajien kohdalla muuttuvat väistämättä subjektiivisiksi. Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään, minkä on jokainen perhosharrastaja varmasti todennut. Kun Danskogin vuosia vertailee keskenään, havaitsee niiden erilaisuuden erityisesti säännöllisten lajien ja vierailijoiden esiintymisen suhteen. Jokavuotiset lajit ovat nimensä mukaisesti jokavuotisia ja niitä luonnollisesti havaitsee sekä hyvinä että vähemmän hyvinä perhoskesinä (Kuva 3). Tarkastelujaksollani säännölliset lajit ovat vaihdelleet 77 (vuosi 2005) ja 125 (vuosi 2011) havaitun lajin välillä. Heittelyä on ollut siis 48 lajihavainnon verran, joka on prosentuaalisesti suuri luku. Vierailijoita olen sen sijaan havainnut vielä suuremmalla vaihtelulla. Vähimmillään vierailijoista on kertynyt havaintoja vain 4 (vuonna 2008) ja eniten 33 (vuonna 2012). Kun olen havainnut keskimäärin 377 lajia vuodessa, joista 269 on jokavuotisia, niin reilun 100 lajin havainnot koostuvat säännöllisesti havaituista 183 lajista ja 124 vierailijasta (yhteensä 307 lajista). Vierailijoista riittää jokaiselle vuodelle noin 15 20 lajihavaintoa, joten säännöllisistä lajeista (ryhmä A2 183) koostuu loput noin 80 lajihavaintoa vuodessa. Näiden perusteella voisin ennustaa, että kesällä 2013 tulen havaitsemaan 375 lajia, jotka koostuvat 265 jokavuotisesta lajista (A1), 95 säännöllisestä lajista (puolet ryhmästä A2) sekä 15 vierailijasta (B), joista toivottavasti osa olisi saarelle uusia. Havaintojen kirjaamisen merkityksestä lajistokartoituksissa 77 vierailijat 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 KUVA 3. Danskogissa vuosittain havaittujen suurperhosten jakautuminen paikallisiin jokavuotisiin (A1), säännöllisiin (A2) ja vieraileviin (B) lajeihin. FIG. 3. The number of resident (A1 = observed yearly, A2 = observed regularly) and migrant species (B) observed in each year. Jos (ja kun) vielä tulevaisuudessa otan selvittääkseni jonkin toisen paikan perhoslajiston rakennetta samalla tavalla, voin todeta, että ensimmäisenä havaintovuonna havaitsen kaikki A1-ryhmän lajit, en vain tiedä, mikä niistä kuuluu A1-ryhmään. A2-ryhmän lajit tulevat havaituksi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kolmen vuoden havainnoinnin aikana. Danskogin pysyvä lajisto tuli havaituksi 97 %:sesti kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Nyt saamieni kokemusten mukaan seuraavat vuodet tuovat enimmäkseen havaintoja vierailijoista (B), mikä sekin on tietysti mielenkiintoista. Vierailijoiden lukumäärä kolmena ensimmäisenä vuonna oli 46 lajia ja viimeiset seitsemän havaintovuotta kasvatti lajimäärän yli 2,5-kertaiseksi. Oletan, että vierailijalajien määrä jatkaa kasvamistaan lähivuosina, mutta tietysti kasvuvauhti hiipuu vähitellen ja muuttuu entistä vaellustilanneriippuvaiseksi, kun potentiaalisten uusien lähialuevaeltajien määrä vähenee. Pitkäaikaisissa lajistoselvityksissä ja seurannoissa on lisäksi huomioitava, että alun perin vierailijoiksi luokitellut perhoslajit saattavat muodostaa paikalliskantoja selvityksen kuluessa. Kolmen ensimmäisen havaintovuoden jälkeen havaituksi tulleet ja ehkä ainakin jonkinlaista kantaa Danskogiin ovat muodostaneet useat lajit, jotka ovat laajemmin kotiutuneet Suomeen tai ainakin laajentaneet 4 ero 48 lajia ja yli 60 % 125 ero 29 lajia ja yli 700 % aiempaa kotimaista esiintymisaluettaan 2000-luvulla [mm. pikkuhäiveperhonen (Apatura ilia), lehvämittari (Hemithea aestivaria), silkkiraanumittari (Epirrhoe rivata), kuusikaarimittari (Macaria signaria), toukonirkko (Odontosia carmelita), kultakeltasiipi (Eilema sororculum), tuomivenhokas (Nola confusalis), tuomiyökkönen (Acronicta strigosa), hammasyökkönen (Phlogophora meticulosa), pyöröneilikkayökkönen (Hadena perplexa), tuhkatarhayökkönen (Papestra biren), pikkuraitayökkönen (Orthosia cruda) ja kalpearaitayökkönen (O. gracilis) (13/439 = 3 %)]. Phlophora meticulosa saattaa tosin edelleen kuulua satunnaisluonteisiin lajeihin, sillä lajin onnistuneesta talvehtimisesta Suomessa ei ole todisteita, pikemminkin vuoden ensimmäiset yksilöt havaitaan alkukesän lounaisvirtausten aikana (Välimäki ym. 2009). Lajistomuutoksia 10 vuoden havaintojakson aikana säännälliset jokavuotiset Kymmenen vuotta on hyvin lyhyt aika lajistossa tapahtuvien muutosten toteamiseksi. Etenkin lajien häviäminen on vaikea varmuudella todeta, koska vähälukuisten lajien kohdalla on todennäköistä, että joitakin vuosia jää väliin. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että Danskogin perhoslajistossa olisi tapahtunut todellisiakin muutoksia. Suurin osa lajistosta on havaintojeni ja kriteerieni mukaan säilyttänyt asemansa läpi havainnointijakson, mutta toisaalta tulijoita ja myös lähtijöitä näyttäisi olevan. Uudistulokkaiksi luokittelisin 12 lajia (lajit, jotka ovat ensihavaintonsa jälkeen olleet enemmän tai vähemmän jokavuotisia) ja hävinneiksi (la- 33 59 Baptria 2/2013

ASEMA LAJI HAVAINTOVUOSI (a) UUDISTULOKAS Apatura ilia (pikkuhäiveperhonen) 2006 Hemithea aestivaria (lehvämittari) 2007 Epirrhoe rivata (silkkiraanumittari) 2010 Euproctis similis (kultaperä) 2010 Catocala fulminea (keltaritariyökkönen) 2006 Lygephila craccae (syysvirnayökkönen) 2010 Nola confusalis (tuomivenhokas) 2006 Nycteola degenerana (pajulaahusyökkönen) 2006 Acronicta strigosa (tuomiyökkönen) 2006 Hadena perplexa (pyöröneilikkayökkönen) 2007 Orthosia cruda (pikkuraitayökkönen) 2008 Orthosia gracilis (kalpearaitayökkönen) 2007 (b) HÄVINNYT Apatura iris (häiveperhonen) 2006 (c) TILAPÄISVIIPYJÄ Cucullia umbratica (keltakaapuyökkönen) 2004 Mythimna turca (iso-olkiyökkönen) 2006 Graphiphora augur (noitayökkönen) 2005 Chloroclysta miata (vihervarpumittari) Eupithecia absinthiata (mykeröpikkumittari) Macaria signaria (kuusikaarimittari) Odontosia carmelita (toukonirkko) TAULUKKO 4. Suurperhoslajit, jotka vaikuttavat uudistulokkailta (a), hävinneiltä (b) tai tilapäisviipyjiltä (c, peräkkäisiä havaintovuosia jossakin vaiheessa havainnointijaksoa) Danskogissa havainnointijaksolla 2003 2012. Uudistulokkaiden osalta ilmoitettu ensimmäinen havaintovuosi ja hävinneiden kohdalla viimeinen havaintovuosi. TABLE 4. The species considered as newcomers (a, the first year of observation), extinct (b, the last year of observation) or transient (c) in Danskog during the years 2003 2012. SAARI VUODET LAJIMÄÄRÄ CR NT LÄHTEET Danskog 2003 2012 576 46 Juha Lemström Gullö 1968 n. 680 Kauri Mikkola, suull. tieto X/2012 Gästans 1978 n. 605 (+10 vanhempaa) Lauri Kaila, suull. tieto X/2012 Hästö-Busö 1996 n. 720 Simo Korpela, suull. tieto X/2012. Örö 1990 2010 707 (+20 muiden havaitsemia Syysvirnayökkönen (Lygephila craccae), yksi Danskogin uudistulokkaista. Kuva Pertti Pakkanen. 163 Jaakko Kullberg, suull. tieto 12.2.2011 Santahamina 1915 2006 577 51 Laasonen & Laasonen 2009 Vallisaari 1977 1994 597 Somerma ym. 1987, Somerma & Koskinen 1995 Isosaari 1972 1983 508 Laasonen & Laasonen 1991 TAULUKKO 5. Eräiden Uudenmaan rannikolla sijaitsevien pitkään tutkittujen saarien havaitut suurperhoslajimäärät. TABLE 5. The number of observed macrolepidopteran species in some islands in SW Finland. jit, jotka alkuvuosina olivat jokavuotisia, mutta jääneet havaitsematta viime vuosina) neljä suurperhoslajia (Taulukko 4). Suurin osa uudistulokkaista on lajeja, jotka ovat viime vuosina runsastuneet ja laajentaneet esiintymisaluettaan koko etelärannikolla [mm. Apatura ilia, Hemithea aestivaria, Epirrhoe rivata, Euproctis similis, Catocala fulminea, Acronicta strigosa]. Toisaalta hävinneistä lajeista vain iso-olkiyökkönen (Mythimna turca) vaikuttaa taantuneen laajemminkin vuosituhannen taitteen huippuvuosista, mutta muut tämän ryhmän lajit ovat laajasti edelleen vakaakantaisia. Lisäksi muutamat lajit olivat jokavuotisia jossakin vaiheessa havaintojaksoa, mutta puuttuivat aluksi sekä uudelleen loppuvuosina. Tällaisia lajeja olen taipuvainen pitämään tilapäisviipyjinä, joskin tähän arvioon on syytä suhtautua varauksellisesti. Osaltaan kevät- ja syyslajiston, kuten vihervarpumittari (Chloroclysta miata) ja toukonirkko (Odontosia carmelita), näennäiseen satunnaisuuteen ovat voineet vaikuttaa vuosittaisen havainnointijakson vaihtelu (pyydykset sijoitettu maastoon myöhään tai poistettu aikaisin) sekä yleisemmin saaristossa vallitsevat luonnon lainalaisuudet. Tavallisesti saaristossa etenkin kevätlajit ovat runsauteensa suhteutettuna aliedustettuina pyydysaineistoissa, koska merialueen viileys heikentää hyönteisten lentoaktiivisuutta. Vertailua muihin saariin Tammisaaren saaristossa ja rannikolla on havainnoitu perhosia pitkään muillakin paikoilla. Perhoshavaintoja on kertynyt hyvin pitkältä ajanjaksolta usean seuramme jäsenen toimesta Tammisaaresta ja sen lähistöltä muualta Raaseporista sekä Hankoniemeltä. Vaikka perimmäinen kysymykseni lajien paikallisuudesta jäikin monen lajin kohdalla epävarmalle harmaalle vyöhykkeelle, voin joka tapauksessa todeta, että Danskogin suurperhoslajisto osoittautui varsin vertailukelpoiseksi sekä suhteessa muihin alueen saariin että laajemmin Uudenmaan rannikkoalueen suurehkoihin saariin (Taulukko 5). Johtopäätökset ja jälkiarviointia En voi väittää tietäväni varmasti, mitkä lajit elävät Danskogissa pysyvästi tai edes elivät selvittämäni 10 vuoden havaintojakson aikana. Havaituista suurperhosista noin 270 lajia tuli havaituksi joka vuosi ja niitä pidän varmasti paikallisina lajeina. Suurin piirtein 120 lajia onnistuin 60 Baptria 2/2013

mielestäni sulkemaan pysyvien lajien ulkopuolelle vierailijoiksi. Näiden väliin jäi noin 180 lajin ryhmä, joita havaitsin säännöllisesti mutta harvakseltaan. Ne saattavat olla, ja hyvin todennäköisesti ovatkin, Danskogin pysyvää lajistoa tai ainakin lähialueilla eläviä perhoslajeja. Havainnointini tuloksena syntynyt käsitys Danskogin perhoslajiston rakenteesta: jokavuotiset lajit n. 50 % lajistosta säännöllisesti esiintyvät n. 30 % lajistosta satunnaiset vierailijat n. 20 % lajistosta On kuitenkin vielä pohdittava, onko tehdyt johtopäätökset oikeansuuntaisia. Danskog gårdin pihapiirissä olisi helposti ollut saatavissa sähköä pariin muuhunkin hyvälle paikalle asetettavaan valopyydykseen ja syöttipyydyksiä olisi ollut helppo levitellä laajemmalle alueelle. Olisin ehkä voinut viedä pyydyksiä myös saaren etelälaidalle. Olisiko havaintoluetteloni ollut kovin toisenlainen? Varmasti ainakin x-lajit olisivat kasvattaneet osuuttaan tai ehkä havainnot olisi pitänyt silloin laskea kymmenen yksilön sijasta kahteenkymmeneen asti. Varmaan joistakin, ehkä useista, säännöllisistä lajeista olisi tullut jokavuotisia. Vierailijoitakin olisi varmaan tullut useampia kuin nykyisellä havaintoponnistuksella. Kuitenkin tuntuu, että suhdeluku (80 % pysyviä lajeja ja 20 % vierailijoita) tuskin olisi kovin paljon muuttunut. Myös se, että Danskogin perhoslajistosta noin puolet on jokavuotisia kuvaa lajiston rakennetta uskottavasti. Joudun toteamaan, että tähän samaan tulokseen olisin päässyt tekemällä pelkkiä lajilistoja. Jokavuotisten lajien jakaminen runsaisiin ja ei-runsaisiin jää menetelmälläni kovin tyhjän päälle ja riippuvaiseksi mm. säistä, pyydysten määristä ja aktiivihavainnoinnista. Siksi jätän tämän luokittelun omaan arvoonsa enkä tee sen perusteella yleistäviä johtopäätelmiä. Lajien laskemisen arvo onkin yksittäisten lajien esiintymisen kohdalla. Esimerkiksi leppäkudosmittari (Hydriomena impluviata) esiintymissarja 0,0,1,3,x,x,x,3,2,0 kertoo hienosti lajin visiitin Danskogissa. Vastaavasti sulkaharmomittarin (Peripatodes secundarius) 0,0,0,0,0,0,x,0,1,3 sarja antaa viitteitä siitä, että yhden voimakkaan vaellusvuoden jälkeen laji saattaisi jäädä sinnittelemään saarelle ainakin tilapäisesti. Vastaavia mielenkiintoisia tarinan aihioita on lukuisia. Kaikista epävarmuustekijöistä huolimatta havaintojen läpikäynti ja analysointi kasvattivat paljon ymmärrystäni ja tietouttani Danskogin perhoslajiston rakenteesta: mitkä lajit ja millä tavalla ne esiintyvät Danskogissa tai ainakin Danskog gårdin pihapiirissä. Tämä on ollut minun tapani harrastaa perhosia. En tietenkään olisi viitsinyt tätä tehdä, ellen olisi jatkuvasti kokenut havainnointia ja tiedonkeruuta mielekkääksi ja innostavaksi. Jälkeenpäin katsottuna oli hyvä, että en antanut epäilykseni koko selvitykseni mielekkyydestä lannistaa uteliaisuuttani. Kiitokset Olen kirjoittanut artikkelin perhosharrastajana, tämän aseman suomalla vapaudella ja harrastajan tieteellisellä rajoittuneisuudella. Artikkelini perustuu seuran syyskokouksessa 27.10.2012 Hämeenlinnan Lunnikivessä pidettyyn esitelmään, joka herätti keskustelua ja kiitän seuran jäseniä siellä ja myöhemmin saamistani kommenteista. Kiitän Panu Välimäkeä, Lauri Kailaa ja Kimmo Silvosta, jotka ovat lukeneet luonnoksia artikkelin eri vaiheessa ja antaneet erittäin arvokkaita kommentteja. Lisäksi kiitän Panua vielä mm. kommenteista luokittelun suhteen ja Kirjoittaja on arkkitehti ja tekniikan lisensiaatti Juha Lemström on koulutukseltaan rakennetun ympäristön ja arkkitehtuurin historian tutkija sekä restaurointiarkkitehti, joka on työskennellyt lähes koko työuransa kulttuuriperinnön parissa. Hän on osallistunut moniin erikoistumisalansa projekteihin ja julkaissut aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esimerkkeinä kirjoista ja artikkeleista mainittakoon mm. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha (1987), Valtioneuvoston linnan korjaus 1974 1997 (1998), Rakentaminen ja korjaustyöt, Säätytalo, The House of Estates, (1999), Suomen ensimmäiset kasvitieteelliset puutarhat. Teoksessa: Häyrynen, M. (toim.) Hortus Fennicus, Suomen puutarhataide (2001), Sinebrychoffin taidemuseon rekonstruktiotyöt 2001 2002 (2003), Suomen kansallisteatterin korjaus vuosina 1998 2002 (2003). tekstien muokkauksesta suomenkielisen nimistön osalta. Kiitän myös Lauri Kailaa, Kimmo Silvosta, Markku Saarikoskea, mielenkiintoisista keskusteluista lajien pysyvyydestä, eri lajien elintavoista ja esiintymisen luonteesta, hankalimpien lajien määrittämiseen osallistumisesta sekä Danskogin retkiin osallistumisesta. Lähteet Helsingin hyönteisvaihtoyhdistys 2004: Suomen perhosten vaihtopistearvot 2004. Helsingin hyönteisvaihtoyhdistys. 55 s. Häyrynen, M. (toim.) 2001: Hortus fennicus Suomen puutarhataide. Puutarhataiteen seura ry. / Viherympäristöliitto ry. 292 s. Jutikkala, E. & Nikander, G. 1939: Suomen kartanot ja suurtilat I. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki. 751 s. Kullberg, J. 2004: Suomen perhosten luettelo päivitetty versio. Päivitetty 11.7.2008. http://www.luomus.fi/ elaintiede/hyonteiset/perhoset/. Laasonen, E. M. & Laasonen, L. 1991: Helsingin Isosaaren perhoset. Baptria 16: 23 34. Laasonen, E. M. & Laasonen, L. 2009: Helsingin Santahaminan perhoset vuosina 1915 2006. Baptria 34: 80 88. Laasonen, E. M. & Laasonen, L. 2012: Uhanalaisten ja silmälläpidettävien perhosten havainnot Helsingin Harakalta vuosina 1961 2011. Babtria 37: 17 23. Mutanen, T. 2011: Perhoskuumetta. Baptria 36: 99. Nieminen, M. & Kaitila, J.-P. 2000: Saaristomeren kansallispuiston niittyjen ja hakojen perhoset. Metsähallitus Sarja A No. 111. Nieminen, M., Sundell P. R. & Nupponen, K. 2004: Niittyjen hoidon vaikutus yöaktiivisiin perhosiin. Faunatica Oy / Suomen perhostutkijain Seura / Suomen WWF. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus, Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 470 s. Somerma, P. & Koskinen, P. 1995: Täydennyksiä Helsingin Vallisaaren suurperhosfaunaan. Baptria 20: 72 74. Somerma, P., Koskinen, P. & Jalas, I. 1987: Vallisaaren suurperhosfauna. Baptria 12: 85 95. Työ- ja elinkeinoministeriö (Saaristoasiain neuvottelukunta) 2012: Valtakunnallinen saaristopoliittinen toimenpideohjelma 26.6.2012. Välimäki, P., Mutanen, M., Mutanen, T. & Lehto, T. 2009: Mielenkiintoiset perhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2008. Baptria 34: 37 68. 61 Baptria 2/2013

Murusia metsäsurviaiskoin [Nemophora degeerella (Linnaeus, 1758)] (Adelidae) toukkabiologiasta Juhani Itämies Kirjoittajan osoite Author s address: Juhani Itämies, Kaitoväylä 25 A 6, 90570 Oulu, jaitamies@luukku.com Huhtikuun lopussa 2011 onnistuin löytämään yhden Nemophora degeerellan toukkapussin St Eurajoelta (ykj 680:320). Löytöhetkellä en ollut asiasta täysin varma, koska lehden palasesta tai palasista itselleen suojavarustuksen tekeviä lajeja on kyseisessä surviaiskoiden ryhmässä muitakin. Osasin kuitenkin epäillä oikeaa lajia, koska toukan löytöpaikalla kesämökkimme edustalla parveilee vuosittain juhannuksen aikoihin enemmän tai vähemmän runsas N. degeerella -koirasjoukko. Olin jo monena aikaisempana keväänä tonkinut kuivien lehtien alustoja toukkapusseja etsien, mutta poikkeuksetta huonolla menestyksellä. JUHANI ITÄMIES KUVA 1. Metsäsurviaiskoin (Nemophora degeerella) toukan lahoaviin lehtiin tekemiä syöntijälkiä. FIG. 1. Biting marks of Nemophora degeerella larva on dead leaves. The larva seemingly preferred the common alder (Alnus glutinosa) over the birch (Betula pubescens) and the rowan (Sorbus aucuparia). Nemophora degeerella -toukat syövät keväällä ainakin lehtikariketta Sijoitin löytämäni toukan salaattirasiaan, jonka pohjustin kostutetulla mullalla. Ravinnoksi tarjosin toukalle pihapiirissä kasvavien pihlajan (Sorbus aucuparia), koivun (Betula pubescens) sekä tervalepän (Alnus glutinosa) edellisvuotisia, mutta täysin ehjiä lehtiä. Toukka painui lehtien alle, ja pian lehtiin alkoi ilmestyä selviä syönnöksiä. Eniten epämääräisen pyöreitä ja laajentuvia reikämäisiä syönnöksiä ilmestyi lepän lehteen (Kuva 1). Lepän lehti oli kolmesta tarjotusta vaihtoehdosta silmämääräisesti arvioituna kaikkein pisimmälle maatunut (pehmennyt) ja kostein, mikä saattoi vaikuttaa toukan ravinnonvalintaan kasvatusolosuhteissa. Toisaalta N. degeerellan esiintymisalue maassamme sopii ajatukseen, että tervalepällä olisi merkittävä asema lajin ravintona myös luonnossa. Toukka piilotteli lähes koko ajan lehtien alla. Ainakin välillä toukka vaikutti olevan heikosti lehdessä kiinni, koska lehden alle kurkistaessa toukkapussi jäi lehteen roikkumaan. Koteloitumaan toukka kaivautui multaan niin syvälle, että sitä ei näkynyt lainkaan. Ehdin jo epäillä, että toukkapussi olisi jonakin tuulisena kertana kasvatusastiaa ja syöntijälkiä tarkastellessani lennähtänyt hukkaan. Muutaman viikon odottelun jälkeen epäilys helpotti, kun rasiassa kuivatteli siipiään vastakuoriutunut N. degeerella -koiras (Kuva 2). Samalla selvisi, että touk- On the larval biology of Nemophora degeerella (Linnaeus, 1758) (Lepidoptera, Adelidae) One larval case of Nemophora degeerella was found in the end of April 2011 in Eurajoki, SW Finland (Grid 27 E 680:320). The larva was reared in a plastic jar with garden peat at the bottom and old leaves of three different species of deciduous trees [the birch (Betula pubescens), the rowan (Sorbus aucuparia) and the common alder (Alnus glutinosa)] for feeding. The larva started eating the leaves from beneath and seemingly preferred leaves of the common alder, which were apparently more decayed at the time than leaves of the two other tree species. The larva ate small rough roles on the leaf at first, but later on, only the strongest veins were left intact. After a couple of weeks, the larva burrowed into the peat to pupate. Adult emerged at Midsummer, leaving eclosed pupa pointing out of the soil. The bilaterally flattened larval case was constructed of five separate leaf fragments of various sizes. The case was approximately 9 mm in length and 4 mm in width, but not pear-shaped as suggested earlier. Contrary to the prevailing conception, my observations confirm that larvae of N. degeerella feed also in spring after overwintering. Larvae can be found hiding among litter, especially underneath brownish leaves of deciduous trees that express characteristic signs of larval presence. Om larvens biologi hos Nemophora degeerella (Linnaeus, 1758) (Lepidoptera, Adelidae) En larvsäck av Nemophora degeerella hittades i slutet av april 2011 i Euraåminne, sydvästra Finland (Grid 27 E 680:320). Larven föddes upp i en plastburk med trädgårdstorv på bottnen tillsammans med gamla löv av tre olika trädslag [björk (Betula pubescens), rönn (Sorbus aucuparia) och klibbal (Alnus glutinosa)] som foder. Larven började äta löven underifrån och verkade föredra allöven, som uppenbarligen var mer förmultnade än löven från de andra träden. Larven lämnade först endast små ätspår, men senare åt den så att endast lövens nerver blev kvar. Efter ett par veckor grävde larven ned sig i torven för att förpuppa sig. Fjärilen kläcktes vid midsommar. Puppskalet stack ut ur jorden. Larvsäcken var tillplattat från sidorna och uppbyggd av fem lövfragment av olika storlek. Säcken var kring 9 mm lång och 4 mm bred. Den var inte päronformad, vilket tidigare har hävdats. Till skillnad från den rådande uppfattningen bekräftar mina observationer att larven av N. degeerella äter även under våren efter övervintringen. Larver kan hittas i förna, där det gömmer sig speciellt under brunaktiga löv från träd som uppvisar karakteristiska tecken på larvens närvaro. 62 Baptria 2/2013

JUHANI ITÄMIES KUVA 2. Nemophora degeerella -koiras kuoriutui parin viikon kuluttua toukan koteloitumisesta. FIG. 2. After a couple of weeks since pupation, a N. degeerella male emerged. KUVA 3. Nemophora degeerellan tyhjä kotelo työntyy aikuisen kuoriutuessa ulos maan sisällä olevasta toukkapussista. FIG. 3. Eclosed pupa of N. degeerella pointing out of the larval case buried in soil. KUVA 4. Nemophora degeerellan viisiosainen lehden palasista rakennettu toukkapussi. FIG. 4. The five-segmented larval case of N. degeerella constructed of leaf fragments. ka oli koteloitunut siten, että toukkapussin kuoriutumispuoleinen pää oli aivan maan pinnan tasolla. Kuoriutumisen jälkeen tyhjä kotelonahka jäi törröttämään näkösälle toukkapussin päästä (Kuva 3). Surviaiskoiden toukkabiologiasta on niukasti kirjallista tietoa Schütze (1931) viittaa N. degeerella -toukan elävän Treitschken mukaan valkovuokon (Anemone nemorosa) lehtisolukolla ja olevan helpoin kasvattaa tällä nimenomaisella kasvilla. Oman kokemukseni mukaan Heath ja Pelham-Clinton (1976) osuivat oikeaan mainitessaan toukan elävän lehtikarikkeella. Samoilla linjoilla ovat Bengtsson ja Palmquist (2008) tuoreessa teoksessaan, missä he toteavat toukan syövän erilaisia matalia ruohoja ja maahan pudonneita lehtiä syyskuussa sekä koteloituvan talvehtimisen jälkeen maalis-huhtikuussa. Heikohko ja osin ristiriitainen käsitys näyttää vallitsevan muidenkin läheisten surviaiskoiden (Nematopogon) kohdalla (Schmidt Nielsen 1985). Nyt tekemäni, toistaiseksi vain yhteen tapaukseen perustuva havainto osoittaa, että toukka syö vielä keväällä ennen koteloitumistaan. Seuraavan toukan kasvattamisen yhteydessä, kannattaa ehkä tarjota myös tuoreita vihreitä lehtiä, jotta lajin mahdollinen erikoistuminen juuri karikkeeseen tulisi selvitettyä. Toukan syöntijäljet olivat omaleimaisen oloisia. Aluksi syöntijäljet olivat kapeita ja rosoreunaisia reikiä suonten välissä ja keskellä lehteä, mutta toukka-ajan loppua kohden syöntijäljet luonnollisesti suurenivat. Lopulta vain jokunen paksumpi lehtisuoni jäi syönnösten välistä syömättä, minkä seurauksena lehti muuttui yleisilmeeltään lisääntyvissä määrin verkkomaiseksi (Kuva 1). Toukkien systemaattinen etsiminen on käsittääkseni mahdollista edellä esitetyn kaltaisia lehtiä etsimällä. Piilottelevaa elämää viettävän toukan saa esille syönnöksellisiä lehtiä varovasti kääntämällä, koska toukalla vaikuttaa olevan taipumus kiinnittyä syömäänsä lehteen. Pelkkien syöntijälkien perusteella lajin tunnistaminen ei välttämättä ole varmaa, sillä monet muutkin maassa elävät selkärangattomat syövät kuolleita lehtiä ja kariketta. Mahdollisia karikkeen syöjiä ovat esimerkiksi erilaiset kaksoisjalkaiset (Diplopoda), etanat ja maakotilot (Mollusca) sekä myös muut perhostoukat, kuten eräät nokkayökköset (Herminia spp.) ja lehtimittarit (Sterrhinae). Oman käsitykseni mukaan ainakin isommat perhostoukat nakertavat lehtiä reunasta alkaen ja kaksoisjalkaisten tyypilliset syöntijäljet ovat erilaisia pyöreähköjä reikiä. Joka tapauksessa edellä mainittujen vaihtoehtojen erottaminen edes kohtalaisella varmuudella vaatisi lisäselvityksiä mahdollisten ryhmä- tai lajikohtaisten syöntitapaerojen selvittämiseksi, mikä mahdollistaisi N. degeerellan tai jonkin muun lähilajin toukkien systemaattisen etsimisen maastosta. Toukkapussin rakennetta kuvatessaan Razowski (1978) siteeraa kahta aiempaa lähdettä. Ensinnä hänen mukaansa Hering (1935) olisi todennut toukan valkovuokon lehdistä kokoaman pussin rakentuvan useasta osasta. Toisaalta hän kirjoittaa Gerasimovia (1952) siteeraten, että toukkapussi olisi vain kaksiosainen. Näiden lisäksi lehden palasista tehtyä toukkapussia on kuvailtu päärynänmalliseksi (Heath & Pelham-Clinton 1976), mikä ei vastaa omaa käsitystäni pussin muodosta. Löytämäni litteähkön pussin pituus oli yhdeksän ja suurin leveys vajaa neljä millimetriä. Se oli rakennettu viidestä erillisestä lehden palasesta, jotka limittyivät osittain toinen toistensa päälle. Kumpikin puoli oli tehty epäilemättä samanlaisesta kasvin osasta [Kuva 4 (Huom! Tuntematon mullassa asustellut eliö oli koteloaikana nakertanut suojapussin päähän kolon, jota ei alkuvaiheessa suojuksessa ollut]. Päärynänmalliseksi en löytämääni kaarevaa etu- ja takapäätä lukuun ottamatta tasasoukkaa toukkapussia missään nimessä kuvailisi. Tosin myönnän, että yhden pussin perusteella ei voi sulkea pois mahdollisuutta toukkapussin merkittävästä muotovaihtelusta. Jatkossa toukkapussin monimuotoisuuden selvittäminen voi herättää aivan uudenlaista mielenkiintoa, sillä uusien tutkimustulosten perusteella nykyinen N. degeerella näyttäisi käsittävän kaksi eri lajia (Marko Mutanen, suull. tieto). Onko tämä yhteydessä toukkapussin muotoon, jää toistaiseksi arvoitukseksi. Kiitokset Marek Skowron auttoi ystävällisesti puolankielisen tekstin tulkitsemisessa ja Iiro Itämies puolestaan saksankielen kanssa, mistä heille lämmin kiitos. Kirjallisuutta Bengtsson, B.Å. & Palmquist, G. 2008: Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Käkmalar säckspinnare [Lepidoptera: Micropterigidae Psychidae]. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. Heath, J. & Pelham-Clinton, E.C. 1976: Incurvariidae. Teoksessa: Heath, J. (toim.). The moths and butterflies of Great Britain and Ireland. London s. 277 300. Razowski, J. 1978: Motyle (Lepidoptera) Polski. Heteroneura Adeloidea. Polska Akademia Nauk. Monografie Fauny Polski. Tom 8: 1 137. Schmidt Nielsen, E. 1985: A taxonomic review of the adelid genus Nematopogon Zeller (Lepidoptera: Incurvarioidea). Entomologica Scandinavica (suppl.) 25: 1 66. Schütze, K.T. 1931: Die Biologie der Kleinschmetterlinge. Frankfurt am Main. 235 s. 63 Baptria 2/2013