Ylitornion kristillisen opiston 80-vuotisjuhla 25.10.2003 Matteus 22: 34-40 Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, Meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kahden periaatteen tai tyylin ilmiön tunnistaminen. Toisaalta sanotaan meidän maailmassamme näin: vahvat voittavat, nopeat syövät hitaat, kauniit pärjäävät paremmin kuin rumat, älykkäät lyövät tyhmemmät ja luetteloa voisimme jatkaa. Tämä periaate on kätkettynä myöskin kulttuurissamme selkeään ilmaisuun darvinismista viime kädessä. Charles Darvin joka loi teorian tästä opista elämän ilmiöstä teoksessa nimeltä Lajien synty. Darvinistinen ajattelutapa on leimannut monta aikamme ilmiötä mutta se on koko olevaisuuteen elämään kätkeytyvä perusprinsiippi, siitähän oli myös kysymys Darvinin esiintymisessä. Kaiken darvinistisen ajattelutavan vahvan otteesta heikon yli nousee kuitenkin myös toinen elämää määrittelevä perusperiaate. Se periaate sisältää myös vakavan kysymyksen miten meidän käy, miten meidän käy. Tämä kysymys on ollut vaistonvarainen kysymys ihmiskunnassa sen varhaisista vaiheista lähtien. Kysymystä ei ole ehkä osattu edes sanallisesti pukea tähän muotoon, mutta peruskysymys on sama, kuin sanat antavat ymmärtää, miten meidän käy. Miten käy vahvojen maailmassa? Siinä maailmassa jossa kauneus, valta, voima näyttää voittavan. Ja silloin ihmiskunnan keskeltä nousee se toinen periaate, johonka viittasin ja se on nimenomaan kultainen sääntö nimeltään. Se sääntö, jossa määritellään näin. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Rakkauden kaksoiskäsky, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi on elämää kannattava perus sääntö, joka löytyy jokaisesta kulttuurista, lähes. Matkustimmepa minne päin maailmaa tahansa on tietyllä
2 tavalla tunnistettavissa tämän säännön olemassaolo. Tämä kultainen sääntö sai Jeesuksen suussa lisämäärittelyn. Rakasta Herraa sinun jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mutta Kristus sanoo, että lähimmäisen rakastamisen kaksoiskäsky on vähintään yhtä tärkeä kuin ensimmäinen käsky. Kristus teki olennaisen lisän rakkauden kaksoiskäskyyn, mutta hän samalla liittyy ihmiskunnan syvään perinteeseen, siihen, joka kannattaa elämää. Lajien ja ihmisten paremmuuksien maailmassa kultainen sääntö on kuin kaaosta järjestävä elämäntilanne. Elämän keskeinen pilari. Ilman sitä meillä vallitsisi kaikkien sota kaikkia vastaan. Olisi olemassa maailma, jossa todella jouduttaisiin jatkuvasti kysymään miten meidän käy. Ylitornion kristillisen opiston juhliessa 80-vuotista taivaltaan tuo kultainen sääntö on viikon keskeinen sana. Miten sattuvasti tämä teema osuukaan juhlavan ja juhlivan opiston kehykseen tänään. Sillä elämän edellytyksestä ja tasapainoisesta elämän kehityksestä oli aikanaan kysymys silloin kun opisto perustettiin vuonna 1923. Lähtökohtana oli kysymys miten meidän käy. Tornionlaakson keskelle kohosi tämän kauniin rakkaan kirkon viereen, silloin tässä tosin oli paikalla toisennäköinen kirkko, kohosi opisto. Sen syntyaikoihin vaikutti täällä myös saman ristin kantaja joka itselläni nyt on kaulassa täällä katkeamattomana ketjuna L P Tapaninen, tuolloin 30-vuotias pappismies, täynnä intoa, täynnä näkyjä tulevaisuudesta, täynnä kysymyksiä siitä, miten vastataan tässä yhteiskunnassa tuleviin haasteisiin. Historia ei voi koskaan tai harvoin tulla määritetyksi vain yhden ihmisen kautta, mutta on varmaan juhlivan opiston keskellä pidettävä mielessä, että juuri L P Tapanisen nimeen kätkeytyy mitä olennaisimmin Ylitornion kristillisen kansanopiston synty ja sen historia. Kun aikanaan nuorena pappina tulin tuon opiston rehtorin virkaa hoitamaan sain myös kohdata opiston perustajan L P Tapanisen. En voinut olla näkemättä sitä ylpeyttä, jota hän tunsi siitä että oli olemassa jokivarren tytär, niin kuin hän sanoi ja tunsin silloin myös saaneeni hänen kauttaan siunauksen siihen tehtävään, joka eteeni avautui opiston uudessa vaiheessa, jota silloin elettiin. Mikä oli kristillisen kansanopistojen tehtävä, funktio silloin, kun opisto perustettiin 20-luvulla. Syitä oli monia. Mutta elettiin myöskin valtakunnan historiassa sen itsenäisyyden ajan ensiaskeleita ja ensi vuosia. Näillä seudun vallitsi syvä huoli siitä, millä tavoin näiden seutujen ihmiset voisivat rakentaa yhteistä isänmaata sen uudessa tilanteessa. Perusoivallus oli se, että ihmiset oli saatava tasavertaisiksi opintojensa ja
3 oppiennätystensä kanssa. Yleissivistävän opiskelun ja opintojen mahdollistaminen jokaisen ulottuville oli opiston johtaja kantava periaate sen isien aikana. Mutta oli olemassa myöskin toinen huoli, joka on aina ja tänäkin päivänä yhtä ajankohtainen ja aktiivinen. Huoli oli siitä millä tavoin täällä pohjolassa voidaan kohdata tulevaisuus, miten meidän käy täällä pohjoisessa maassa. Ja siihen liittyy myös olennaisena juonteena kysymys, miten käy pohjoisen kristillisyyden, sen jakamattoman lestadiolaisen herätysliikkeen, jonka virrasta niin monet olivat saanet juoda iankaikkisen elämän aarteita. Tässä maastossa kohosi jokivarren tytär vastauksena ja rukouksena, että tämä pohjoinen kansa voisi varttua tasaväkisenä muun itsenäisen suomen kanssa. Monet ja taas monet tuttavat ja meidän tuttaviemme tuttavat ja sukulaiset ovat käyneet läheisen opiston ja se on saanut myöskin kantaa oikeutta olla aikanaan tämän tasavallan pääministerin kasvatti. Opisto vakiinnutti asemansa ja saavutti henkisen ja kulttuurillisen keskuksen aseman täällä jokivarren maastossa, vihreässä laaksossa. Mutta kuten elämässä yleensä, niin myöskin opiston pitkässä historiassa on eletty niitä vaiheita, jolloin on kysytty miten meidän käy, miten meidän käy. Ja ehkä erityisen vaikeana vuosikymmenenä elettiin 1960 lukua. Siihen vaikutti lähestulkoon kaksi asiaa, jotka saamme pitää mielessä. Toisaalta lestadiolaisen herätysliikkeen hajaantuminen, mutta toisaalta se kulttuuriradikalismi, joka hiipimällä hiipi takaovista sisään myöskin näiden seutujen elämän. Opiston tehtäväksi tuli tasapainoilla kaiken tämän hengellisen ja yhteiskunnallisen murroksen keskellä. Miten meidän käy. Sitä kysyivät monet. Mutta tapahtui kuitenkin se, mikä oli tärkeintä. Vaikka herätysliikkeenomainen yhtenäiskulttuurinomainen perintö joutui tekemään tietä laajemmalle uskonnolliselle ja yhteiskunnalliselle ajattelulle opiston arvopohja säilyi. Täällä tiedettiin ja tiedetään että jokivarren tyttären sanoma on sanoma Kristuksesta jonka nimessä ja veressä on lupa uskoa synnit anteeksi. Näin jokivarren tytär on säilyttänyt kruununsa. Juhlan keskellä sallittaneen tällä paikalla myös jokunen henkilökohtainen muisto. Se liittyy nimittäin keskeisesti juuri jokivarren opiston identiteettiä luovaan merkitykseen. Elinhän Pellon pappilan poikana nuorukaisen tästä muutaman kymmenen kilometrin päässä. Opisto oli jollakin tavalla kaukainen, siihen liittyivät monet syyt eivät vähiten lestadiolaisen herätysliikkeen hajaantumisilmiöt. Mutta sitten eräänä päivänä sain kirjeen Ylitornion kristilliseltä opistolta 1960 luvun, olisiko ollut seitsemän. Sen kirjeen kirjoittajana oli
4 Impiön Leena. Hän pyysi minua kirjoittamaan kirjoituksen Kristityn jouluun. Mikä kaunis ele, mikä identiteettiä rakentava ele. Minut murrosikäinen poika oli huomattu jokivarren joukosta. Minua pyydettiin avustamaan joululehteen, jonka sanoma oli kristillinen. Hapuilevin ottein kirjoitin ensimmäisen hengellisen kirjoitukseni ja siitä on alkanut oma teologinen tieni. Saan kiittää Ylitornion kansanopiston avartunutta ilmapiiriä siitä, että olen ollut mukana siinä virrassa joka on luovuttamaton. Oma aikani opistolla 1970-luvun puolivälissä sisälsi monenlaisen haasteiden kentän. Opisto muuttui, sen tehtäväksi tuli etsiä ammatillisesta puolesta myöskin tulevaisuuden rakentamisen aineksia. Alkoi myöskin kehitysvammaisten linja. Kaikki tämä yhdessä kertoi siitä lähimmäistä rakastavasta otteesta, mikä meillä yhdessä opistolla ja sen johtokunnan kanssa oli. Ymmärsimme toteuttavamme rakkauden kaksoiskäskyä. Muistan myös sen elävän kohtaamisen, joka mielestäni oli hyvin puhutteleva ja tärkeä 1970 luvun puolivälissä. Kun sanoin, että itselläni opisto oli jäänyt kaukaiseksi joskus 60-luvun tuiverruksissa. Mutta voisinko tänäkään päivänä kyynelehtimättä lähes muistaa sitä kohtaamista, kun opiston silloinen johtokunnan puheenjohtaja Lauri Mustakallio, joka minut kutsui tänne Ylitorniolle, kohtasi Ylitornion kansanopiston pihalla oman edesmenneen isäni Eemeli Salmen, jonka kuolemasta tänään tulee tasan kuluneeksi 16 vuotta, siinä pihalla nuo kaksi pappismiestä kättelivät toisiaan. Minä olin siinä kolmantena. Tunsin, että lestadiolainen herätysliike sen tietyiltä osiltaan oli yhtynyt. Tänään jokivarren tytär on kauneudessaan kukoistava opisto. Se on lukuisten ihmisten rukousten ja kiitosten tulosta. Miten käy kansanopiston, se on aina ollut sen historiassa akuutti ja keskeinen kysymys ja sillä kysymyksellä on aina tietty kaikupohjansa. Mutta tällä opistolla Ylitorniolla on ollut ja on edelleenkin se tärkeä tehtävä, jonka majakkana se on täällä kauniissa vihreässä laaksossa. Sillä tämä opisto, se kantaa sanomaa yhteisöllisyydestä ja yhteisöjen rakentamisesta. Se kantaa viestiä siitä, että maailmassa, joka on pitenevien varjojen maailma, ajatellessamme itsekkyyden lisääntymistä, ajatellessamme kaikkea sitä tapaa, jolla ihmistä tänään kohdellaan, kun hänen virheensä ovat asioita, jotka nostetaan päivänvaloon ja hänet niiden perusteella marssitetaan ulos takaovesta, olipa kyseessä televisioohjelma tai joku muu aikamme ilmiö. Itsekkyyden levitessä näyttää siltä, että tästä maailmasta on kehittymässä paikka, jossa todella vain kauniit, rikkaat, lujahermoiset ja
5 nuorekkaat menestyvät. Sen keskellä me yhä enemmän saamme kysyä, miten meidän käy. Monien kanssa kysyn onko tapahtumassa tai tapahtunut jo jotakin elämää kantavan kultaisen säännön kohdalla. Olemmeko länsimaisessa kulttuurissa ajautumassa tämän kultaisen säännön rappiotilaan. Opisto on tässä taustassa pieni kokonaisuus. Mutta vihreän laakson majakkana se kertoo siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat lähimmäisyyteen, on olemassa ihmisiä, jotka uskovat, että on elämää kantaa rakkauden kaksoiskäskyn periaate, niin kuin toivot ihmisten tekevän teille samoin tehkää te heille. Mutta pienenä vihreänä majakkana täällä Ylitornion opisto kertoo edelleen sitä sanomaa, että kaiken yhteisöllisyyden kaiken välittämisen taustalla on hän, jonka nimessä ja veressä saa uskoa syntinsä anteeksi ja lähteä liikkeelle vapautettuna palvelemaan maailmaa, palvelemaan ihmistä niin kauan kuin päivä on.