4,00 Tommi Melender Hammurabi Morrissey Vilja-Tuulia Huotarinen Katariina Vuorinen Anne Sexton
Pääkirjoitus Koska Kerberoksessa ei tällä kertaa ole varsinaista teemaa, kirjoitan muutaman sanan traditioista ja niiden uudistamisesta. Pääkirjoitus... 3 Tommi Melender: Kaksiosainen sikermä... 4 Morrissey: Vaikutuksessa... 10 Antti Nylén: Sananen sille, joka luki äskeisen... 14 Anne Sexton: Runoja... 16 Hammurabi: Laki... 24 Ville-Juhani Sutinen: Hammurabi Babylonian reilu kuningas... 26 Katariina Vuorinen: Runoja... 28 Vilja-Tuulia Huotarinen: Väkivaltaa ja lämpimiä maitopulloja... 38 Kirja-arvostelut... 48 Numeron henkilöt... 51 Kerberos on kulttuurilehti, jonka pääpaino on kirjallisuudessa, mutta joka käsittelee myös muita aiheita (esim. musiikki, elokuva, teatteri). Lehti toimii vapaana keskustelufoorumina, jossa kirjoittajat vastaavat itse käsityksistään. Kirjoitusten sisältö ei sido julkaisijaa. Lehti ei vastaa aineistosta, jota se ei ole erikseen tilannut. Lehti ei myöskään sitoudu kommentoimaan tilaamatonta aineistoa. 6. v u o s i k e r t a. I l m e s t y y 4 k e r t a a v u o d e s s a. I S S N 1 4 5 7 8 4 1 7 P a i n o p a i k k a : Oy Nord Print Ab, Helsinki P ä ä t o i m i t t a j a : Timo Hännikäinen (timo.hannikainen@savukeidas.com) T o i m i t u s s i h t e e r i t : Esa Mäkinen (esa.makinen@savukeidas.com) Aleksi Ahtola (aleksi.ahtola@savukeidas.com) T o i m i t u s, t i l a u k s e t j a o s o i t t e e n m u u t o k s e t : Kerberos / Timo Hännikäinen Kämnerintie 7 E 38 00750 Helsinki Puh. 050 535 2853 Sähköposti timo.hannikainen@savukeidas.com K u s t a n t a j a j a i l m o i t u s m y y n t i : Savukeidas Kustannus / Ville Hytönen Puh. 041 502 3172 Sähköposti ville.hytonen@savukeidas.com Kestotilaus 16 / vuosi Määräaikaistilaus 17 / vuosi I l m o i t u s h i n n a t : Kannatusilmoitus 20 Puoli sivua 40 Koko sivu 70 Ilmoitushintoihin lisätään arvonlisävero 22 % w w w. s a v u k e i d a s. c o m / k e r b e r o s Kriitikkokunnassa melko yleisen käsityksen mukaan kirjailijan pitää uudistua. Tämä vaatimus esitetään yleensä sellaisille kirjailijoille, joiden tuotantoon ollaan syystä tai toisesta tyytymättömiä. Lehdistön suosikkikirjailijat saavat kirjoittaa ja julkaista saman kirjan vaikka joka vuosi, niin kuin he tekevätkin. Kriitikoiden puhe uudistumisesta on useimmiten naamioitua valikointia. Kriitikot haluavat kirjoittaa kirjallisuushistoriaa etukäteen: päättää, ketkä elävistä kirjailijoista muistetaan kuoleman jälkeen. Onneksi se on mahdotonta. Markkinataloudessa vallitsee uutuuden kultti: uusi on aina parempaa kuin vanha, koska se on uutta. Jatkuvuus muussa kuin voiton kertymisessä on sille pelkkä hidaste. Kirjallisuus on puolestaan traditio. Kirjallisuudessa on säilyttäjänsä, jotka pitävät traditiota elossa ja uudistajansa, jotka elävöittävät sitä. Molemmat ovat omalla tavallaan uskollisia traditiolle, jatkuvuudelle. Tämä traditiota painottava näkökulma kirjallisuuteen on nykyään epäsuosittu siksi, että pysyäkseen hengissä traditio edellyttää elitismiä ja hierarkiaa. Kirjallisuudessa on mestarinsa, joita kunnioitetaan muita suurempina, merkittävät ja vähäpätöiset tekijänsä. Pelkkä kirjailijankin status on jonkinlainen arvonimi, jonka saavat vain asiaan vihkiytyneet ja kelpoisuutensa todistaneet. Traditio alkaa haurastua silloin, kun kaikki vaativat pääsyä sen piiriin. Viime kirjamessujen mainoksissa kirjallisuutta ja kirjailijakuntaa edustivat urheilijat, poptähdet ja poliitikot. Kun mikä tahansa on kirjallisuutta ja kuka tahansa voi olla kirjailija, kirjallisuus menettää arvonsa. Uskonnotkin kuihtuisivat, jos kaikki olisivat pappeja, pyhimyksiä ja profeettoja. Mielenkiintoista kyllä, vaikka kirjallisuutta ja muita taiteenaloja demokratisoidaan kovaa vauhtia, asiantuntijavalta säilyy monilla käytännönläheisemmillä aloilla. Kirjailija ei voi neuvoa insinööriä sillanrakennuksessa, mutta kuka tahansa kirjan julkaissut julkkis voi selittää naistenlehdessä, miten kirjallisuutta valmistetaan. Kerberos on kohta kuusivuotisen historiansa aikana ollut ankkuroituneena kirjallisuuden traditioon. Tämän numeron sivuilta löytyy sekä perinteen jatkajia että perinteen uudistajia. Monipuolisuus, tradition rikkaus on asia, jota yritämme pitää yllä tänäkin vuonna. Helsingissä, 10.3.2006 Timo Hännikäinen kerberos 2 3
Tommi Melender Kaksiosainen sikermä Ikäviä päiviä, Brodsky Nämä ovat ikäviä päiviä, Brodsky. Kukaan ei paina pistoolin piippua ohimolle, kukaan ei huuda: rahat tai henki! Otetaan lasillinen, Brodsky, otetaan toinenkin. Täällä on hyvä käytös kunniassa, oopperatalossa eivät pauku hajupommit, asematunnelissa eivät kalise kalashnikovit. Kauppatorin aurinko silittää kapitalistia myötäkarvaan. Piraijaparvet lymyävät pohjavesissä. Kesät maistuvat muikkukukolta ja vadelmahillolta, talvet kotiviiniltä ja puolukkasurvokselta. Ikäviä päiviä, Brodsky. Mutta ei ruikuteta. Otetaan lasillinen, otetaan toinenkin. Pannaan sokeria viiniin niin siitä tule verta. Pannaan sokeria viiniin nyt. I Love story Mies menee meren äärelle. Meri kumisee kuin pelti, horisontissa myrsky tavailee aapistaan. Mies katsoo ulapalle, ulappa liikkuu hänen silmissään. Mies ei uneksi kuusta, kuutamohopeasta. Mies on kulkenut sataman hälinässä ja tietää: lentävää hollantilaista ei ole olemassa, valtameren takana on vain Amerikka Tuuli tuo mintun ja laventelin tuoksuja. Tuuli tuo naisen kasvot, punaisten hiusten kehystämät, kauniit kuin televisiokuva. Nainen kuiskaa: Venetsia, Lido. Mutta miehen korvissa kajahtelee terminaalitraktorien jyrinä ja konttinostureiden kalke. Korttelikapakassa mies hukuttaa sydämensä suolaan, pippuriin ja jäämurskaan. Rakkaus on suuri huora. Antaa rahasta, antaa ja rahastaa. Sylkäisee hyvästiksi päin naamaa. Oranssia ja punaista Avaan television. Moskovassa sataa tihkua vai onko se Kiova? Tänä syksynä uutiset ovat oransseja, mutta veri on kaikkina vuodenaikoina punaista. Vallankumous rakastaa mätänevien lehtien hajua. Se rakastaa rikki ammutusta posetiivista korahtelevaa marssimusiikkia. Se rakastaa köyhyyttä ja kuravettä, maahan varissutta laastia, paljaita betoniseiniä, nyrjähtäneitä iskulauseita. Se rakastaa nuoria miehiä, jotka kulkevat kaulaliinassa suojasäällä, vaikka sellainen on homojen hommaa. Vallankumous tuoksuu polttoöljyltä ja paistinrasvalta, ihmislihalta. Talvipakkasilla oranssi syvenee, liukenee punaiseen. Jäisiä ruusuja puhkeaa panssarivaunujen kylkiin. Moskovassa on hämärää, Kiovassa sataa lunta. Päätän tämän raporttini tähän. kerberos 4 5
II Oodi pääomalle Pääoma vaatii kuivaa ja ravinteikasta maaperää. Pääoma viihtyy paremmin varjoisilla kuin aurinkoisilla kasvupaikoilla. Pääomaa on suojeltava tulvilta, pyörremyrskyiltä, kulkutaudeilta, metsänpedoilta, joukkotuhoaseilta ja kansainväliseltä terrorismilta. Pääoman uutta luovaa ydintä ei saa tukahduttaa. Pääoma asettuu neljännesvuosittain lootusasentoon ja kukkii. Kukista valmistettavalla uutteella on todistetusti terveyttä edistäviä vaikutuksia. Pääoma kestää normaaleja säänvaihteluita, mutta odottamattomat ja voimakkaat lämpötilojen heilahtelut, joita ei ole diskontattu hintoihin, saattavat aiheuttaa vakavia häiriöitä, pahimmillaan koko sadon menetyksen. Otolliseen maaperään päästessään pääoma kasvattaa sitkaat juuret, joilla se turvaa keskeytymättömän vedensaannin ja polttoainehuollon. Oksiin kasvaa hammasmaisia nystyröitä, teräviä kuin jesuiitan kynnet. Ne soveltuvat erinomaisesti raatelutarkoituksiin. Niillä pääoma puolustautuu nurkanvaltaajia vastaan. On ilmennyt yksittäisiä tapauksia, jolloin oksat ovat kiertyneet pahaa aavistamattoman puutarhurin kurkulle. Pääoman hoidossa ja kasvatuksessa valppaus ja varovaisuus on ehdottoman tärkeää. Oodi kansantaloudelle (carve out -runo) Tässä keinotekoisuudessa on jotain hyvin todellista. Mitä suurempi osa tuloista kulutetaan, sitä enemmän tuotanto kasvaa. Käpylehmiä ja kaarnalaivoja, kukkopillejä ja rukinlapoja, kauan sitten kadonnutta kansantanssia. Näin voi olla niissä oloissa, joita tässä tarkastellaan. Ekshibitionismia, voyeurismia, fetisismiä, autoerotismia ja oraalista coitusta esiintyy runsaasti. Niin kaunista ja niin hyvää. Tällainen tilanne vallitsee myös laskukautena, kun työttömiä ihmisiä ja koneita on paljon ja kukkopillituotannon volyymit ovat laskussa. Silloin kuluttaminen, rahan pitäminen kierrossa, on aamun tuoksua heräävässä mielessä Kansantalouden keskeytymättömässä kierrossa sen enempää kuviteltu kuin suoritettukaan teko eivät johda seksuaaliseen tyydytytykseen vaan pikemminkin liioiteltuihin häpeän tunteisiin ja rangaistuksen pelkoon. Fiktion ja faktan raja haalistuu, lause rakentaa sen mikä arkikielessä on vain häälyvää utua Vanajaveden rannoilla. Joskus sillä viitataan kaikkeen tuloon ja omaisuuteen, toisinaan se taas tulkitaan vain seteleiksi ja kolikoiksi. Monet oireista voidaan johtaa kehittymättä jääneestä äiti lapsi -suhteesta, joka luo vahvat kannustimet purkaa muistin loputonta lankakerää. Jos kokonaistuotannon kasvu jää pienemmäksi kuin luonnollinen kasvuvauhti, työttömyys kasvaa ja rukinlapojen kulutus laskee. Mutta tämäkään lainmukaisuus ei ole ehdoton: kirjoitus itsessään on aina enemmän kuin se mistä kirjoitetaan häiriö, jossa voimakkaasti tiedostetut eettiset ja altruistiset impulssit ovat ristiriidassa äärimmäisten seksuaalisten, usein perverssien halujen kanssa Kansantalouden keskeytymättömässä kierrossa luonnonvarojen käytöstä, käpylehmistä ja kaarnalaivoista päättäminen on sijoituspäätösten kannalta suurin ongelma. kerberos 6 7
Faabeli (O.K. Okulov-Kokuloville) Runoilijalla on revolveri. Revolverin rummusta ryömii perhonen. Tuuli viskaa perhosen keltaista muuria päin. Keltainen muuri on yliopiston päärakennus. Kello puoli yhdeksältä Linkomies laskeutuu portaita. Linkomiehen suusta valuu mitallisia säkeitä. His master s voice. Citius, altius, tinnitus. Sic transit vita brevis. Ars longa gloria mundi. Ylioppilaat melskaavat Senaatintorilla. Punaviiniä ja vapaata dadaa. Punaviiniä ja vapaata dadaa. Iskulauseet sinkoilevat keltaista muuria päin. Keltainen muuri on Valtioneuvoston linna. Paasikivi katsoo ikkunasta ja kiroaa. Kyllä se on saatanaa, kyllä se on saatanaa. Perhonen ryömii revolverin rumpuun. Runoilija lataa revolverin. Runoilija änkyttää. Revolverin piippu suussa ei puhuta poetiikkaa. kerberos 8 9
Morrissey (suomentanut Antti Nylén) Vaikutuksessa 1970-luvun alun Manchesterissa vain laulu lievittää arjen musertavia kauhuja. Elämäni on korkeita muureja, lasimurskaa niiden harjalla, ja koulupojan kurimuksen hälyn saa väistymään vain halvoilla laitteilla äänitetty meteli. Kun piina hetkeksi helpottaa, saamme loistaa saastaisiin kasarmeihin rakennetuissa nuorisotiloissa tai seurakuntasaleissa, joista tuolit on viety pois. Pimeään sullottuina pojat vaihtavat laiskasti jalkaa ja kuvittelevat tanssivansa, käsivarret jäykkinä ja strategisesti irti vartalosta. Tytöt yrittävät tanssiessaan olla kuin eivät tietäisi, että heitä katsellaan, hyörivät porukassaan kuin rapistelevat rotat, ja jos suutelet heitä, kuolet lavantautiin. Kuin uneksiva lapsi minä katselen, peloissani ja iloissani. Tanssilattia kuhisee, kun Stop Enoch Powell, Vietnam, Double Barrell, Young, Gifted and Black ja The Catsin Swan Lake soivat. Minua ei kosketa mikään muu kuin laulu, ja yö on päivää hellempi. Sama halu patistaa ja pidättää minua. Mitkään sanat eivät tuo sielun ahdinkoa kuuluville niin kuin ilmoille kohoava laulu, ja täällä me olemme juuri sitä me opettajiemme mielestä olemme: emme mitään. En kykene kertomaan miltä minusta tuntuu, joten annan luokseni kantautuvien laulavien äänten johdattaa. Ilman niitä olen niiden raakalaisten armoilla, jotka päästävät radioon ja televisioon vain hirvittävää mitättömyyttä. Kunnes aivan yllättäen Radio Onessa soi salaperäinen laulu vuonna 1972. Kuulen sen neljä kertaa, mutta mitään tietoja en saa DJ:ltä, joka tietenkin jaarittelee niitä näitä itsestään ja jota levy selvästikin vain häiritsee. Sanat putoilevat kuin kiireetön salakieli, laulumelodia on hätkähdyttävä enkä ymmärrä sanoista mitään. Vuosien päästä, kun seison mikrofonin takana levytysstudiossa, otan tämän salaperäisen laulun melodian oppaakseni. Oppaaksi mihin? Minne muka? Kerron tästä Boz Boorerille vuonna 1989 ja sanon, että vaikken ole sittemmin koskaan kuullut tuota outoa levyä, melodia on yhä päässäni. Heti kun alan hyräillä sitä Bozille, hän ilmoittaa minulle laulun nimen, artistin ja levymerkin, tekee selkoa taustoista ja ojentaa minulle Applen seitsentuumaisen uusintajulkaisun vuodelta 1972. Laulun nimi on Saturday Nite Special ja esittäjä The Sundown Playboys, joka puhuu ja laulaa New Orleansin ranskaa. Kun louisianalainen musiikki ensi kertaa kukoisti tanssilavoilla Louisianan lounaisosissa, saleissa ei ollut sen enempää vahvistimia kuin mikrofonejakaan, joten laulajien (jotka olivat yleensä miehiä) oli pakko laulaa korkealta ja kovaa, jotta heidän äänensä kuuluisi soittimien (yleensä harmonikan ja viulun) yli. Laulu raikui estottomasti yleensä C:ssä tai D:ssä ja nousi lähelle naisten äänialoja. Osa levyistä on suurenmoisia, eikä kenenkään tarvitse selittää miksi. Se mikä on suurta ei kaipaa kenenkään hyväksyntää. Kuinka tyhjää elämä olisi ollut ilman The New York Dollsia. Siitä kaikki alkoi. Ihmisen raadollisuuden ilmentymänä The New York Dolls ärsytti niitä ynseitä, penseitä pikkumiehiä, joiden käsissä koko musiikkibisnes oli ja joille Dolls tarkoitti vain yhtä asiaa: hankaluuksia. Vuonna 1973 olin sitä mieltä, ettei koko maailmanhistoriassa ole mitään ihmisjoukkoa, jota muistuttaisi The New York Dollsia. Uskonnontunnilla ajattelen omiani ja luen jostain, että Carole Lombard on David Johansenin ulkonäköihanne, ja joudun nauramaan ääneen. Me ollaan vähän niinku Herman s Hermits, Johansen sanoo. Kaikki pilkkaa meitä. Mutta me ei olla mitään koviksia. Olen kolmentoista, kun se valkenee minulle: tässä SE aivan varmasti on. Päällystän koulukirjojeni kannet Dollsien kuvilla. Hittoon Man Ure.* Jo koulusta vapautuneet vanhemmat ystäväni menevät Leedsiin ja viettävät illan Dollsien seurassa Dragonara Hotelissa Dollsien yliopistokeikan jälkeen. Palattuaan he kertovat minulle tarinoita, jotka todistavat hulluudesta. The New York Dolls on tosiaan parasta mitä voi saada. David Johansen on Leo Gorcey, Johnny Thunders Billy Halop ja he laulavat Diana Dorsista. Kolmetoistavuotias manchesterilainen koulupoika ei voi haluta muuta. Trash tuo minun mieleeni The Crystalsin All Grown Upin ja kaukaisuuteen katsovan John Garfieldin elokuvassa Saturday s Children (1940). Se on fantastinen saavutus viideltä kaverilta, jotka olisivat muuten päätyneet hotellin huonepalvelijoiksi tai heroiiniin kuolleiden sankkaan joukkoon. The New York Dolls oli maailman täydellisin popyhtye, mutta he olivat aivan liian vapaita, aivan liian onnellisia, aivan liian huolettomia, ja niinpä heidät oli ennakolta tuhoon tuomittu. Onnen kääntöpuolella Nico sai varhain minut verkkoihinsa. Hänestä lähti sama ääni kuin ikkunasta ulos heitetystä ruumiista siinä äänessä ei ollut toivon hiventä, ei tästä maailmasta, ei tulevasta eikä edellisestä. Lavalla hän liikkui kuin iso ja autio, liitoksissaan natiseva talo, eikä hän kertaakaan vaihtanut katseensa suuntaa. Olen rakastunut. Hänen harmoninsa palkeet huohottavat ja pauhaavat kuin rikkoutuvat aallot, jotka vastaavat toisilleen. Jos Nico olisi voinut nauraa, hän olisi tehnyt sen. Mutta hän ei voinut, eikä hän siksi nauranut. Meet me at the desertshore Where land and water meet Kaikesta elämän turhuudesta lauluääni paljasta eniten. Joka päivä elämää vaikeuttaa vääjäämättä alaa valtaava pimeys, jossa ainoat varmuutemme ovat säälimätön rappio ja kuoleman viimeinen satama. Päivämme ovat täynnä valheellisia iloja. Mutta entä sitten? Vuoteen 1974 mennessä ensisijainen rauhanrikkoja on muuan höttöä vihaava pahansisuinen sielu, ja esikoislevyllään Hey Joella Patti Smith laulaa: There s barbed wire between my legs, y know Sitä säettä Tammy Wynette ei noin vain olisi laulanut. Mutta tyttörukka Smith laulaa niin kantavasti kuin hänen terveytensä sallii, ja vuonna 1975 hänestä tulee keskeinen elämänlähde. Hey Joe on vääjäämätöntä seurausta kerberos 10 11
siitä, että joku on haudattu teini-iässä elävältä, ja me vastaamme kaikille, jotka ojentavat kätensä. Henkilökohtainen täyttymys ei olekaan kaikki kaikessa. Patti Smith sai luonnollisesti rangaistuksen siitä, että tiesi liikaa, mutta hän antoi maailman ja näytti tietä niille, jotka viitsivät kuunnella. Samaan tapaan Marc Bolanin yhteen solmituista sanoista syntyi syviä säevirtoja, ja joka niitä ymmärsi, oli vakavissa vaikeuksissa. Niistä ei saanut mitään irti, paitsi sen yksinkertaisen ilon, että tunsi osastensa loksahtavan kohdalleen. Kun Bolania tentataan televisiossa hänen omista sanoituksistaan, hän ei osaa sanoa mitään. Silti Bo(b) (dy)lan on edelleen kuulen sen sieluni korvin ääni 1960-luvun lopun Notting Hillin pienissä yksiöissä, sopimattoman kuuma päivä Lontoon vilkkaissa puistossa, tulevaisuus joka ei vielä ole jäänyt taaksemme, ja me teemme matkaa. Olen T. Rexin keikalla vuonna 1972 ja tapaan laulajan kolme vuotta myöhemmin. Pyydän häntä panemaan nimensä alle, ja vaikkei mailla halmeilla ole ketään muita kuin minä ja hän, tuo Stamford Hillin kasvatti kieltäytyy pyynnöstäni. Ei jaksa. Vieläkin minua ihmetyttää Marc Bolanin suosion lyhyys ja rappion nopeus sekä se, etteivät ihmiset, jotka tunsivat hänet, tunnu koskaan sanovan hänestä mitään hyvää. Mutta sellaisiksi meidät lienee luotu? Prance proudly in the garden villas with the sun. Vain samantapainen sielullinen tuska voi ohjailla kynää, jolla Ron Mael kirjoittaa laulunsa. Hän vaikuttaa ehkä marxilaiselta vitsailijalta, mutta hänen lyyriset kokeilunsa seksin saralla kirkuvat kuin sellin seinäkirjoitukset. Vain nauru keskeyttää kirkunan. Ansaittu ja kunniakas menestys tulee äkillisesti vuonna 1974, ja Sparks-albumeihin tunnollisesti oheistetut tekstit osoittavat, että Ron Mael on tullut sanomaan jotain, mutta hänpä menee ja vastaa tiedotusvälineille vaikealla vaikenemisen taiteella ja sulautumalla seiniin. Ron Mael on kiistattomasti nero, ja missäpä todellinen nero elelisi, ellei helvetin hautaholveissa? Ron pyytää pikkuveljeään Russellia laulamaan sanat hyytävässä falsetissa. Russellin laulu näyttää kursivoidulta ranskalta, ja hänen poskensa ovat silkoisemmat kuin Josephine Bakerin. Hän huutaa, sillä huutoja laulut ovat. Capacity 400 I see seating for three cos of me Are we all seated properly now? We shall begin Miten kukaan voi kirjoittaa poplaulun tuolla tavalla? Laulu taidekäsityökilpailusta, jossa sievä Claudine Jones esittelee tilkkutäkkiään mutta Tracey Wise palkitaan. Tätä hulluutta ei voi panna mihinkään lokeroon paitsi hulluuden, eikä Sparksissa ole muuta vikaa kuin nimi. Olen neljäntoista ja haluan jakaa elämäni näiden ihmisten kanssa, päästä vihdoin! omanlajisteni olentojen seuraan. Ludus kelluu ilman airoja, ja meri on sen elementti. Linder asettuu asemiinsa vastavaloon, purjeiden eteen, ja tarttuu sanoihinsa. Mielen synkkyys hälvenee kuin eksyttävä usva vain siksi, että on ääni joka laulaa. Breaking the Rules vaikuttaa ehkä väitteeltä, mutta kuten kaikki Ludus-laulut, se on itse asiassa väitteeksi muotoiltu kysymys. Tämä on Linderin riemastuttavasti toistuva temppu: veit minut sinne minne minä halusin viedä sinut. Haluan jäädä nalkkiin. Linderin runonpätkistä voi ammentaa neuvoa, voimaa, lämpöä, ravintoa ja innoitusta, sillä hän laulaa ei röyhkeästi vaan itsevarmasti. Haluan jäädä nalkkiin toisenkin kerran. Suuni ei pysy kiinni, kun Breaking the Rules soi, ja samaan tapaan mielikuvitus raksuttaa kouristuksenomaisesti läpi Nat Coutyn Woodpecker Rockin, Charlie Feathersin One Hand Loosen, Jimmy Radcliffen The Forgotten Manin ja Jay Bee Wasdenin De Castrow n. Näiden neljän kappaleen taustoista en voi väittää tietä- väni mitään, mutta onni jota ne minulle tuottavat, vaikuttaa jo nyt pysyvältä ja vaikka nämä kappaleet olisikin tehty vino hymy suupielessä, niin minä jään mielelläni koukkuun. Myös Diana Dors on lämmin ihoa vasten. Ääni huojuu ja hymyilee salamyhkäisesti, mutta kuulijan sydän on vereslihalla, sillä se kertoo meille paljon enemmän kuin oikeastaan sanoo; seksuaalinen lataus on kaksinkertaista. Popmusiikin tosimaailmassa genius vetää aina vastahakoista maailmaa perässään. Ensimmäinen Ramones-albumi, joka on sietämätön ensimmäisellä kuuntelukerralla, on pysynyt rinnallani pian kolmekymmentä vuotta. Tämä albumi, josta on vuonna 1976 pyydetty importtina julkeat 5,29 puntaa, on kokoelma rikosballadeja, ja Judy is a Punk syöttää yhä sähköä vereen siinä on häkellyttävä säevarkauskin kappaleesta I m Henry the Eighth, I Am ( second verse / it s the same as the first ). Esikoislevynsä promootiokeikalla Manchesterin Electric Circusissa Ramonesit liikkuvat lavalla kuin rantaan ajautuneet ihmishylyt. Isorokko toi heidät yhteen. Joey on kahdella suunnattoman pitkällä jalalla kävelevä hinkuyskä. Sairaalasänkyyn murhattu mies näyttäisi paremmalta kuin Joey. Ramonesit eivät tee mitään vammojensa peittelemiseksi, ja minä olen jälleen kerran rakastunut. And oh I don t know why Oh I don t know why Perhaps they ll die? Oh yeah Perhaps they ll die? Oh yeah Ja sitten: Third verse / it s different from the first. Hyvä, että varoittivat. Selviämmekö me koskaan hengissä näiltä popin rämeiltä? Poistuvatko nämä laulut koskaan meidän veristämme? Sallitaanko meidän koskaan unohtaa? Klaus Nomin synkkä ylhäisyys sulki hänet karkean kaupallisen menestyksen ulkopuolelle. Hän eli loitolla murhanhimoisista lehtiarvosteluista (ikään kuin poptoimittajat ylipäänsä voisivat ymmärtää mitään). Nomi lauloi kuin mies kuolleen tytön ruumiissa. Death on hänen kuolinpuheensa, jonka jälkeen hänet sangen kirjaimellisesti talutettiin sivummalle kuolemaan. Hän oli aids-konekiväärin varhainen täysosuma. Sanoissa on kammottava kaiku, koska ne kävivät toteen, ja niin äkkiä: Remember me Remember me But ah, forget my fate Klaus Nomin nimi, kuten muutkin nimet tällä CD:llä, loihtivat esiin tietyn atmosfäärin ja aivan oman mittapuunsa, koska he olivat (tai ovat) todellisia popartisteja. Pelkästään heidän nimensä soivat yhtä väkevästi kuin heidän teoksensa, ja jo tietyn nimen kuuleminen voi vaivuttaa meidät unenomaiseen tilaan. Todellisen popartistin valta on kauhistava. On kuin hän puhkeaisi täyteen kukkaansa vasta kuoleman hetkellä (ikään kuin elämä ei olisikaan asian ydin). Klaus Nomi, Nico, Johnny Thunders, Marc Bolan, Diana Dors, Joey Ramone, Charlie Feathers ja luultavasti monet muutkin äänet ja soittajat tällä CD:llä lepäävät nyt marttyyreina kuolleiden vainajien tykönä. Kuolenko minäkin? * Man Ure on sanaleikki. ManU on jalkapallojoukkue Manchester Unitedin lyhenne ja sana manure tarkoittaa lantaa, lannoitetta. (suom.) kerberos 12 13
Antti Nylén Sananen sille, joka luki äskeisen Laulava kirjoittaja Morrissey (s. 1959) on myöhempien aikojen merkittävin popin tekijä. Sanat ovat hänen instrumenttejaan, mutta toisin kuin kirjailijalla, hänellä on myös ääni ja ruumis. Siksi häntä ei mitenkään voi sanoa sanoittajaksi, joka vain asentaa sanajärjestelmän muille suunniteltuun tuotteeseen, koska ilmankaan ei voi olla, eikä liioin laulajaksi, joka vain tulostaa muiden luomia tiedostoja. Morrissey on lajissaan ainutlaatuinen siksi, että hänellä on älyä eli kriittistä näkökykyä, joka on popin piirissä jo harvinaisuutensa vuoksi järkyttävä ominaisuus. Laulavalla kirjoittajalla on käytettävissään erilaisia strategioita ja identiteettejä, joista monet on lainattu kirjallisuudesta: hän voi olla runollinen, syvällinen, ironisen pinnallinen, aidosti pinnallinen, naiivi, totinen, yhteiskuntakriittinen ja niin edelleen. Vaikutuksessa -esseessään Morrissey itse havainnoi joitakin tällaisia keinoja. Mutta popsanoittaja ei voi enää olla älykäs muistuttamatta omaksi tappiokseen Morrisseyta. Morrisseyn ylitse ei voi käydä. Kaikki postmorrisseyaaniset älykkäät, omia sanojaan ymmärtävät englanninkieliset popaktit, mitä niitä nyt onkaan, Belle and Sebastian, Franz Ferdinand, Radiohead, ovat parhaimmillaan hyvää lohdutusta sille, joka on unohtanut ladata Viva Haten, Meat Is Murderin ja You Are the Quarryn ipodiinsa. Vain harvoilla Morrisseyn tavoin 1980-luvun alussa aloittaneilla tekijöillä on alkuperäistä neroutta, jota Morrisseyn tyrannimainen suuruus ei nytkään jätä varjoonsa. Ajattelen nyt lähinnä Jarvis Cockeria ja joitakin Gang of Fourin lauluja, joissa aggressio ja epäilys alati kamppailevat alasta. Koska Morrissey on lajinsa äärimmäinen huipentuma, jonka jälkeen voi tulla vain tyhjyys, olemme odottaneet hänen loppuaan jo pitkään. Sen piti tapahtua vuonna 1987, kun hänen ensimmäinen yhtyeensä The Smiths hajosi, mutta heti sen jälkeen Morrissey julkaisi nopeasti joukon uransa tuhovoimaisimpia singlejä, ja vuonna 1991, kun aneemisena pidetty LP Kill Uncle ilmestyi, mutta silloin Morrissey valloitti Amerikan ja julkaisi Your Arsenalin. Viimeistään Morrisseyn piti kadota (pop)maailmasta vuonna 1997, kun Maladjusted oli sitovasti todistettu flopiksi ja joka toinen entinen fani kuvitteli selviytyneensä ja oli kotona muistiinpanovälineiden kanssa kuuntelemassa Radioheadia niin tapahtui myös Suomessa joulukuussa 1997, kun Morrissey lauloi Helsingin Jäähallissa yksityistilaisuudessa, jota hoi polloi ei pilannut läsnäolollaan. Maladjusted joka sisältää Ambitious Outsidersin ja Maladjustedin kaltaisia lyyrisiä voittoja jätti Morrisseyn moneksi vuodeksi ilman levytyssopimusta, ja tämä loppu näytti vihdoinkin varmalta ainakin poptoimittajista, jotka säännöllisesti selittävät artistin huonoa suosiota tämän tuotannon oletetulla huonolla laadulla, vaikka vika on aina yleisössä. Tämä on siksikin outo journalistinen päähänpiintymä, että vaikka poptoimittajat ovat poikkeuksetta entisiä sosiologian opiskelijoita, he haluavat arvioida teoksia kuin taiteentutkijat. Kirjoittaisivat siis yleisöistä, joista ymmärtävät jotain, eivätkä teoksista, joista he harvoin ymmärtävät enempää kuin yleisö itse. Tosiasiassa Morrissey oli keskuudessamme myös vuosina 1998 2003. Kaiken aikaa hän esiintyi sekä Euroopassa että Etelä- ja Pohjois- Amerikassa. Vuosina 1999, 2002 ja 2004 hän ei ymmärrettävästi tullut Tukholmaa lähemmäs tätä hevifanien maankolkkaa. Mutta muistamme, mitä tapahtui vuonna 2004. Te olette saalis, Morrissey julisti uuden albuminsa nimessä, mutta hän asetteli sanat kanteen huolellisen kaksimielisesti: Morrissey, You are the Quarry. Levyn kannessa Morrissey piteli konepistoolia ja osoitteli sillä kuva-alan ulkopuolelle samoin kuin toinen britannialainen vallanpitäjä ja sanankäyttäjä Winston Churchill tunnetussa 1940-luvun propagandakuvassa. Tänä keväänä, samoina päivinä kuin tämä lehti, julkaistaan uusi LP Ringleader of the Tormentors ja Morrissey, tämä uhri-pyöveli, laulaa jälleen Helsingissä. Tällä kertaa myös hoi polloi on tulossa. Olemme pelastuneet. Sillä ainoa keino päästä eroon kiusaajasta on antautua hänelle. Eikö joku toinen irlantilainen englantilainen joskus sanonut jotakin sellaista? *** Vaikutuksessa on julkaistu Morrisseyn tekemän Under the Influence -kokoelman (DMC 2003) saatekirjoituksena ( sleeve notes ). Alkuperäisteksti tosin on otsikoimaton. Kokoelma todistaa Morrisseyn eklektisestä mausta, joka on samalla hyvin vilpitön. 1970-luku on vahvasti edustettuna, sillä sillä vuosikymmenellä on hänen musiikillinen syntyperänsä, niin kuin hänen sosiaalis-intellektuaalis-nostalgiset perustansa ovat 1950-luvulla, ajalla hieman ennen modernin elämän lopullista voittoa vuosisataisesta traditiosta ja onnellisesta repressiosta. Morrisseyn älyllistä ainutlaatuisuutta on näet sekin, että hän on autuaallisen tietämätön ehkäisypilleristä, Woodstockista ja The Beatlesista. Niitähän jotkut pitävät huomattavina tapahtumina 1900-luvun historiassa. Oheinen teksti puolestaan todistaa (toivottavasti myös suomennoksena) Morrisseyn korkeasta kirjallisesta tyylistä, joka poikkeaa selvästi laulutekstien lyhyestä sanonnasta. Tämän pienen esseen lisäksi Morrissey ei ole julkaissut oikeastaan lainkaan painettua kirjoitusta vaan ainoastaan laulettua. Ennen popuraa julkaistuja fanikirjoja The New York Dollsista ja James Deanista ei lasketa. Ehkä kirjallinen korpus kuitenkin kasvaa lähivuosina, sillä tiettävästi Morrissey kirjoittaa muistelmiaan. NME:n haastattelussa kaksi vuotta sitten hän ilmoitti, että ne tulevat luhistamaan Englannin alkutekijöihinsä. kerberos 14 15
Anne Sexton (suomentanut Timo Hännikäinen) Runoja kokoelmasta An Awful Rowing Toward God Muuri Luonto on täynnä hampaita jotka puhkeavat yksitellen, sitten mätänevät, putoavat. Luonnossa mikään ei pysy, kaikki on muutosta, karhut, koirat, herneet, paju, kaikki katoavat. Vain syntyäkseen uudelleen. Kivet murenevat, muodostavat uusia hahmoja, valtameret liikuttavat mantereita, vuoret nousevat ja laskevat kuin aaveet silti kaikki on luonnollista, kaikki on muutosta. Me olemme kaikki kastematoja, kaivaudumme ryppyihimme. Me elämme maan alla ja jos Kristus ilmestyisi auran muodossa ja kyntäisi vaon ja työntäisi meidät ylös päivään me kastemadot sokaistuisimme äkillisestä valosta ja kiemurtelisimme tuskissamme. Kirjoittaessani tätä lausetta minäkin kiemurtelen. Kaikille teille jotka olette menossa, ja on monia jotka kipuavat kärsimystään pitkin, monia jotka maalataan mustalla musteella äkkiä ja ennen aikojaan, niille monille minä sanon, kankeasti, kömpelösti, riisukaa elämänne kuin housut, kenkänne, alusvaatteenne, sitten riisukaa lihanne, avatkaa luittenne lukko. Toisin sanoen ottakaa pois muuri joka erottaa teidät Jumalasta. Kirjoittaessani tätä lausetta noin sataneljä sukupolvea Kristuksen jälkeen, mikään ei ole muuttunut paitsi tieto, koeputki. Yhä ihminen kaatuu tomuun ja peitellään. Kirjoittaessani tätä lausetta tuhat ihmistä on menossa ja tuhat ihmistä on tulossa. Se on kuin lähde joka ei koskaan kuivu. Se on kuin meri joka on Jumalan keittiö. kerberos 16 17
Kuolemansairas Jumala poistui minusta kuin meri olisi kuivunut hiekkapaperiksi, kuin aurinko olisi muuttunut käymäläksi. Jumala poistui sormistani. Ne muuttuivat kiveksi. Ruumiini muuttui lampaankyljeksi ja epätoivo harhaili teurastamossa. Niinpä söin itseni, suupala suupalalta, ja kyyneleet huuhtoivat minut alas, pelkurimainen aalto toisensa jälkeen, nielin syöpähaavan toisensa jälkeen ja Jeesus seisoi yläpuolellani ja katsoi alas ja Hän nauroi kun huomasi minun kadonneen, ja painoi suunsa omaani vasten ja antoi minulle ilmansa. Sukulaiseni, veljeni, sanoin ja annoin keltaisen tuhatkaunon viereisen vuoteen hullulle naiselle. Joku toi minulle appelsiineja epätoivooni mutten voinut syödä yhtä niistä koska Jumala oli siinä appelsiinissa. En voinut koskea sellaiseen mikä ei kuulunut minulle. Pappi tuli, hän sanoi että Jumala oli jopa Hitlerissä. En uskonut häntä sillä jos Jumala olisi ollut Hitlerissä Jumala olisi minussakin. En kuullut lintujen ääniä. Ne olivat menneet. En nähnyt sanattomia pilviä, näin ainoastaan miten uskoni pieni valkoinen kulho murskaantui tulivuoren kraaterissa. Sanoin lakkaamatta: minun on saatava jotakin mistä pitää kiinni. Ihmiset antoivat minulle Raamattuja, krusifikseja, keltaisen tuhatkaunon, mutten voinut koskettaa niitä, minä joka olin talo täynnä sisälmysten liikettä, minä joka olin häpäisty alttari, minä joka halusin ryömiä Jumalaa kohti en voinut liikkua enkä syödä leipää. kerberos 18 19
Tietämättömyyden runoilija Ehkä maapallo kelluu, en tiedä. Ehkä tähdet ovat pikku paperinpaloja, jättimäisillä saksilla leikattuja, en tiedä. Ehkä kuu on jäätynyt kyynel, en tiedä. Ehkä Jumala on vain syvä ääni jonka kuurot kuulevat, en tiedä. Ehkä en ole kukaan. Totta, minulla on ruumis enkä voi paeta siitä. Lentäisin mieluusti ulos päästäni, mutta se ei tule kysymykseen. Kohtalon tauluun on kirjoitettu että olen kiikissä tässä ihmishahmossa. Asian ollessa näin haluaisin pyytää huomiota ongelmalleni. Sisälläni on eläin joka takertuu tiukasti sydämeeni, valtava rapu. Bostonin lääkärit ovat levittäneet kätensä. He ovat kokeilleet skalpelleja, neuloja, myrkkykaasuja ja sen sellaista. Rapu pysyy. Se on valtava taakka. Yritän unohtaa sen, hoitaa asioitani, keittää parsaa, avata ja sulkea kirjoja, harjata hampaitani ja solmia kengännauhojani. Olen kokeillut rukoilemista mutta kun rukoilen, rapu tiukentaa otettaan ja kipu yltyy. Näin kerran unta, ehkä se oli uni, että rapu oli tietämättömyyteni Jumalasta. Mutta mikä minä olen uniin uskomaan? Lukitut ovet Tämän kaupungin enkeleille vaikka niiden muoto muuttuu jatkuvasti jätämme joka ilta kylmiä perunoita ja kulhollisen maitoa ikkunalaudalle. Yleensä ne asuvat taivaassa missä kyyneleet eivät, sivumennen sanoen, ole sallittuja. Ne työntelevät kuuta ympäriinsä kuin keitettyä jamssia. Linnunrata on heidän kanaemonsa jolla on paljon lapsia. Yöllä lehmät menevät maaten mutta kuu, tuo suuri härkä, nousee ylös. Joka tapauksessa, siellä ylhäällä on lukittu huone jonka rautaovea ei saa auki. Siellä ovat sinun kaikki pahat unesi. Se on helvetti. Jotkut sanovat että paholainen lukitsee oven sisältäpäin. Jotkut sanovat että enkelit lukitsevat sen ulkoapäin. Sisäpuolen ihmisillä ei ole vettä eivätkä he ikinä saa koskettaa toisiaan. He ratisevat kuin sepeli. He ovat mykkiä. He eivät huuda apua paitsi sisäänpäin missä heidän sydämensä ovat toukkien peitossa. Haluaisin avata tuon oven, kääntää ruosteista avainta ja pitää jokaista langennutta käsivarsillani mutta en voi, en voi. Voin vain istua täällä maan päällä omalla paikallani pöydässä. kerberos 20 21
Näytelmä Olen ainoa näyttelijä. Yhden naisen on vaikea esittää koko näytelmää. Näytelmä on elämäni, sooloesitykseni. Juoksuni käsien perässä joita en koskaan saa kiinni. (Kädet ovat näkymättömissä siis näyttämön ulkopuolella.) Minä vain juoksen näyttämöllä, juoksen pysyäkseni mukana, mutten koskaan pysy. Äkkiä lakkaan juoksemasta. (Tämä kuljettaa juonta hiukan eteenpäin.) Pidän puheita, satoja, kaikki rukouksia, kaikki yksinpuheluja. Sanon absurdeja asioita kuten: munat eivät saa riidellä kivien kanssa tai, pidä murtunut käsivartesi hihassasi tai, minä seison suorassa mutta varjoni on kiero. Ja kaikkea sellaista. Paljon buuauksia. Paljon buuauksia. Siitä huolimatta jatkan viimeisiin sanoihin: olla ilman Jumalaa on olla käärme joka haluaa nielaista elefantin. Esirippu laskeutuu. Yleisö tungeksii ulos. Se oli huono esitys. Se johtuu siitä, että olen ainoa näyttelijä ja harvan ihmisen elämästä saa kiinnostavan näytelmän. Eikö niin? Anne Sexton (1928 1974) kerberos 22 23
Hammurabi (suomentanut Ville-Juhani Sutinen) Laki Pykäliä babylonian kuninkaan lakikirjasta 1 Jos ihminen manaa loitsun ja langettaa kirouksen toisen ylle, eikä ole perustellut oikeutetusti tekoaan, hän joka loitsun manasi tulkoon tuomituksi kuolemaan. 2 Jos ihminen on langettanut kirouksen toisen ylle, eikä ole perustellut oikeutetusti tekoaan, menköön hän jonka ylle loitsu on langetettu pyhälle joelle, sukeltakoon pyhään jokeen ja jos pyhä joki tekee hänet heikoksi, hän joka manasi loitsun toisen ylle ottakoon tuon toisen talon haltuunsa. Jos pyhä joki osoittaa toisen viattomaksi ja on pelastanut hänet, tuomittakoon hänet joka langetti loitsun toisen ylle kuolemaan. Hän joka sukelsi pyhään jokeen ottakoon tällöin itselleen tuon ihmisen talon, joka manasi loitsun hänen ylleen. 3 Jos ihminen tuomiota odottavassa oikeustapauksessa on uhkaillut todistajia, tai ei ole kyennyt osoittamaan perustelluksi sanojaan, niin tapauksen ollessa kuolemanrangaitukseen johtava kanne, tulkoon tuo ihminen tuomituksi kuolemaan. 4 Jos hän on tarjonnut viljaa tai rahaa todistajille, kantakoon hän itse tuon oikeustapauksen tuomion. 5 Jos tuomari on antanut tuomionsa, tehnyt päätöksensä, suonut sinetöidyn sanansa ja jälkikäteen muuttanut tuomiotaan, laitettakoon tuo tuomari tilille hyvityksenä antamaansa tuomioon siten, että hän kärsii kaksitoistakertaisen rangaistuksen siitä rangaistuksesta, joka oli annetussa tuomiossa ja lakiasäätävä istuin karkottakoon hänet tuomarin istuimeltaan, eikä hän voi enää palata paikalleen, eikä istua tuomareiden kanssa tuomiota annettaessa. *** 21 Jos ihminen on murtautunut taloon, tapettakoon hänet murtoaukon eteen ja haudattakoon siihen paikkaan. 22 Jos ihminen on harjoittanut maantierosvousta ja hänet on saatu vangituksi, tuomittakoon hänet kuolemaan. 23 Jos maantierosvoa ei ole onnistuttu saattamaan vangituksi, henkilö joka on ryöstetty kertokoon jumalan edessä mitä hän on menettänyt, ja kaupunki ja hallitsija, jonka mailla ja alueella rosvous tapahtui maksakoon hänelle takaisin kaiken minkä ryöstetty menetti. 24 Jos menetetyksi joutui henki, kaupunki ja hallitsija maksakoon yhden hopeaminan koko kansalleen. (1) 25 Jos ihmisen talo on leimahtanut liekkeihin ja henkilö, joka on saapunut tukahduttamaan tulen on sattunut näkemään talon omistajan omaisuutta ja on ottanut haltuunsa talon omistajan omaisuutta, heitettäköön tuo henkilö siihen samaan tuleen. *** 108 Jos viinikauppias ei ole saanut viljaa myymäänsä juomaa vastaan, on vastaanottanut hopeaa sen sijasta ja sen avulla tehnyt juoman arvosta pienemmän kuin viljan vastaava arvo on, laitettakoon tuo viinikauppias tilille tästä ja heitettäköön hänet veteen. (2) 109 Jos viinikauppias on koonnut riehakkaan seurueen taloonsa, eikä ole hillinnyt noita mellakoitsijoita, vaan ajanut heidät palatsiin, tuomittakoon tuo viinikauppias kuolemaan. 110 Jos naispalvelija, joka ei elä nunnaluostarissa, on avannut viinipuodin tai on poikennut viinipuotiin juodakseen, poltettakoon tuo nainen elävältä. *** 195 Jos henkilö on iskenyt isäänsä nyrkillä, leikattakoon hänen kätensä pois. 196 Jos ihminen on aiheuttanut herra-arvoisen miehen silmän menetyksen, poistettakoon tämän seurauksena hänen oma silmänsä. 197 Jos hän on aiheuttanut herra-arvoisen miehen raajan murtumisen, murrettakoon hänen raajansa. 198 Jos hän on aiheuttanut köyhän ihmisen silmän menetyksen tai murtanut köyhän ihmisen raajan, maksakoon hän tälle yhden hopeaminan. 199 Jos hän on aiheuttanut herra-arvoisen miehen palvelijan silmän menetyksen, tai murtanut herra-arvoisen miehen palvelijan raajan, maksakoon hän puolet palvelijan hinnasta herralle. 200 Jos ihminen on aiheuttanut itsensä kanssa samanarvoisen miehen hampaan irtoamisen, irrotettakoon häneltäkin hammas. 201 Jos hän on aiheuttanut köyhän ihmisen hampaan irtoamisen, maksakoon hän yhden kolmanneksen hopeaminaa. (1) Yksi mina vastasi babylonialaisissa yksiköissä n. 500 grammaa hopeaa. (2) Hammurabin lakien englanninkielinen käännös käyttää aina viinikauppiaasta persoonapronominia she tai genetiiviä her. Viinikauppiaan tai kapakoitsijan ammattia hoitivat muinaisbabyloniassa naiset. kerberos 24 25
Ville-Juhani Sutinen Hammurabi Babylonian reilu kuningas Muinaisen Babylonian kuningas Hammurabi hallitsi nykyisen laskutavan mukaan arviolta vuosien 1728 1686 välillä ennen ajanlaskun alkua (kontekstiin sovelletun ajanlaskun mukaan nuo vuodet olisivat 1792 1750 eaa.). Hänen kokoamaansa lakitaulua (joka kulkee tutkimuksessa englanninkielisellä nimellä The Code of Hammurabi) voidaan pitää tärkeänä sivilisaatioiden kehitysaskeleena; vaikka se on aika ajoin julma ja epäoikeudenmukainen kuin amerikkalaisten televisiosarjojen toiminnantäyteinen oikeusjärjestelmä (tai näiden sarjojen katsojiin kohdistama ideologia), tavoittelee herra Hammurabi kuitenkin yhtenäistä kokonaisuutta ja koettaa parhaansa mukaan välttää satunnaisuutta ja porsaanreikiä ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tuomiot eivät perustuneet satunnaiseen mielipiteeseen, kuulopuheeseen tai hallitsijan vittumaisen päivän päätteeksi antamiin ukaaseihin. Hammurabi kehotti myös muita hallitsijoita ja tulevia kuninkaita perustamaan oikeusjärjestelmänsä samaan lakiin hän yritti universalisoida juridiikan. Hammurabi (amoriitin kielellä Ammurapi, tarkoittaen sukulaista, joka on parantaja) muistetaan ensisijaisesti juuri niistä julmista laeistaan, joilla hänen oletetaan hallinneen kansaansa diktaattorin mielivaltaisin ottein tämä siitä huolimatta, että harva edes tietää, kuinka nämä pykälät todellisuudessa kuuluvat ja mihin yhteyteen ne asettuvat. Siksipä mieleenpalautus ja alkuperäisten lakien suomennosten esiin tuominen on tärkeää. Lisäksi näiden normien kautta voi heijastella järjestelmällisen, yhtenäiseen lakiin perustuvan valtionhoidon kehitystä sen alusta alkaen. Oheisessa käännösnäytteessä on klassisia esimerkkejä näistä silmä silmästä, hammas hampaasta -mentaliteettia edustavista laeista, kuten pykälä 21. joka kuuluu näin: Jos ihminen on murtautunut taloon, tapettakoon hänet murtoaukon eteen ja haudattakoon siihen paikkaan. Naapurisopu säilyi. Mutta Hammurabilla oli myös demokraattisempi puolensa; tasa-arvoiseksi pyrkivä babyloninen sydän hakkasi talttaansa kuninkaan kivisen ulkomuodon sisällä. Lakien käännösvalikoimassa saamme huomata, kuinka ryövärin uhriksi joutunut henkilö saa menettämänsä omaisuuden takaisin valtiolta, tai jos ryöväri on hänet murhannut, on valtionjohdon maksettava siitä hyvästä koko kansalle, koska ei onnistu pitämään väkeään turvassa, kuten pykälässä 24: Jos menetetyksi joutui henki, kaupunki ja hallitsija maksakoon yhden hopeaminan koko kansalleen. Hammurabin laeissa esitetään ensimmäistä kertaa tallennettuna myös ajatus syyttömyydestä kunnes toisin todistetaan. Suuri osa epäoikeudenmukaisuudesta voidaankin laskea historiallisen paradigman kontolle; sitä ideologista järjestystä, jossa ihmiset olivat eri luokkiin jaoteltuina ja esimerkiksi köyhän tappamisesta eivät herrasarvoiset saaneet kuolemantuomiota oli yksinkertaisesti mahdoton ylittää. Näin tosin lienee edelleen, mutta paljon subtiilimmalla ja peitellymmällä tavalla Hammurabi sentään oli rehellisesti epäoikeudenmukainen. Totta on kuitenkin, että nykylukijan silmiin osa lakikokoelman tuomioista vaikuttaa poikkeuksellisen raaoilta. Osasyynä tähän on myös se, että rangaistuskäytäntö oli tyystin erilainen; ketään ei määrätä uudelleenkoulutukseen, psykiatrille tai sisäsiistiin vankilaan, koska sellaisia ei ole olemassa. Osaltaan raakuus johtuu siitä, että lait yksinkertaisesti ovat ja olivat julmia mutta ne olivat sitä nimenomaan selkeyden vuoksi, jotta epämääräisiä tai tulkintaa vaativia tilanteita ei syntyisi. Retorista taivuttelua ei laeista löydy. Hammurabi ei ollutkaan mikään omaan tai suurten yhtiöiden pohjattomaan pirunkirstuun puoli kiloa painavia hopearahoja haaliva pyrkyri; hän muun muassa rakensi kuningasaikanaan varsin paljon julkisia rakennuksia, temppeleitä ja viljelyä helpottavia yleisiä kastelujärjestelmiä. Nämä eivät luokkajakoisessa ja patriarkaa(l)isessa orjayhteiskunnassa tietenkään hyödyttäneet kuin pientä osaa koko kansasta, joten kysymys ei siten ole nykykäsittein muusta kuin etuoikeutettujen miesten näennäisdemokratiasta. Tutkijat otaksuvat yleisesti, että kyseinen kuningas Hammurabi ei itse sepittänyt lakikokoelmaansa, vaan se on koottu, muunneltu ja lisäyksin varustettu pitkän tradition ajalta. Kivilaatta, johon lait kirjattiin on kuitenkin Hammurabin ansiota. Se oli asetettuna aluksi keskelle kaupunkia, missä jokainen näki sen tosin vain muutama kykeni sitä lukemaan. Valtion johtaminen ja yhteiskunnan rakentaminen oli lasten sandaaleissa Hammurabin astuessa valtaan ja hän olikin verrattomasti etevämpi sotapäällikkö kuin valtiomies tästä varmasti osa lakejakin antaa viljalla lahjomattoman todistajanlausuntonsa. Sotaan Hammurabi lähti rehellisesti valloittamaan; hän ei poikennut aikansa hallitsijaihanteesta tässä mielessä, mutta yritti sen lisäksi pitää oman kansansa aisioissa lakiensa avulla. Hammurabin laki on kuitenkin ennen kaikkea ensimmäinen ihmiskunnan historian säilynyt lakikokoelma ja se tarjoaa mielenkiintoisen kuvan aikansa yhteiskunnallisen kehityksen ilmapiiristä. Hammurabi oli Babylonian kuudes kuningas, mutta hänestä katsotaan Babylonian valtakunnan suuruden kauden alkaneen, sillä Hammurabi vahvisti aikanaan pohjoisen Mesopotamian sivilisaation yhtenäisyyttä ja valta-asemaa eteläisten alueiden kustannuksella ja loi näin voimakkaan Babylonian. Hän ei liene ollut hallitsijana merkittävin tämän aikakauden kuningasjatkumossa, mutta lakikokoelman säilyminen ja yhdistäminen hänen nimeensä tekee Hammurabista kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisen. Lakikokoelma julistaa selkeän ja rehellisen julmaa sanomaansa tällä hetkellä Louvren museossa. Lisäluettavaa kiinnostuneille: Bryant, Tamera: The Life and Times of Hammurabi (Mitchell Lane Publishers, 2005) Edwards, Chilperic: Hammurabi Code and the Sinaitic Legislation (Kessinger Publishing, 2003) Harper, Robert Francis: The Code of Hammurabi King of Babylon (University Press of the Pacific, 2002) Van De Mieroop, Marc King: Hammurabi of Babylon. A Biography (Blackwell Publishers, 2004) kerberos 26 27
Katariina Vuorinen Runoja Rakkaita I Tapailet tavallista iltaa, Afrikkaa johon katosin saksalaisia jotka kirosin, norsut uhkauseleitä kohti meteliä Palasin gepardi hermoissa, käteni neulottiin pulloon. Ikkunassa nojaat eteenpäin, tuumaat pimeässä roikkuvaa nuottia etelän ristisaattoa, mustia heinikoita joissa makasin takin alla, nojaat hellankulmaan, tähteitä kohti Kattilassa seinät kukkivat vieri vieressä ravut seuraavat siivilästä kuinka pidän itseäni kiinni pannoilla ja uhkauksilla meri purskuttaa huoneen suolalla ja ikävällä, ikkunasta vedän sinut kerran katolle, osoitan kiviä mustassa ilmassa silitän kohonnutta otsaasi kuin olisit jo ruhjeilla, kärpästen tutkima vasta-aallon kääntämä pesijän pyyhkimä, palannut maahan jossa nokeennut, hermostuneet puolisot tiukkaavat, puheestani jäljellä lattialle kierähtävä kaalin puolikas Väsymys töytäisee ajatusta, suolan haju kääntää jotakin kirjeistä. Pääsi jää koholle, käytettyihin vaatteisiin lämpö humisee levysoitinta ympäri, tulehduksen rumpuja iholle. Sääkin on vielä tapeltava koneeseen, arkipäivien kirjoitukset lohduttavat aamulla pöydällä Paperi rutistettava nyrkkiin, tiivistyvään kiukkuun nousevat hikiset olkapääni, hakkaava nauru lampulla jahdattava yön eläin, hedelmiin sotkeutuneet kortit postissa. Varjostin täyttyy hyönteisistä, sydän tukahtuu. Nouset nostamaan kattilaa kylmään, lopettamaan laulua huoneesta jossa hiillos viipyy pään alla, punaisena etsit tilaa vierestäni, teltasta, nopeasti sakkaavasta yöstä. kerberos 28 29
Hajataittoa Talo on pimeää vasten villat pystyssä, sinä minua, suden Aaloa Kahistat lehteä pimeässä, luet minusta märät jalat viinin löyhkän, hilpeän ihon ja ilmeen. Kirjeissä puhuin sivutolkuin peilistä, mitä minussa ei ole, ei vatsan kaarta tai tiskivuorta, vanhaa autoa ajan itsestäni talliin, tyynylle kosteaa päätä, aina rakasta. Et ole kysynyt. Susi tai koira, joku kaikuluotaa pihassa, silmien kuivaneulatyössä liian monet kasvot, tavan mukaan rakkaudesta avatut käsivarret kiertävät sinua hitaaseen solmuun siimaa kaulaan, tyynyä kasvoille. Hirret liikkuvat, lattia viettää tai pääni, naisen juottama kuvio toistuu vartaloa alas, pitkät hampaat minua näykkivät tai lampaan villat, housuihin työnnetyt pullot, hymyillyt nuoret ja vanhat, luet sen minusta. Kiipeän yläkertaan, viereesi, kiipeän ikkunasta, raavin kuusta, pihkaista sielupuuta uitettua miestä, kyljelleen kaadettua naista ryömin sorakuoppaan nukkumaan, sängyn jalkoihin, nukun hyvässä sylissäsi. Jäät pimeään saliin katsomaan lehden läpi, pää täynnä kirvelyä, huolimattomia sanojani, viikatteita. Jalat liikahtavat allasi, liukenisitko jälkeeni, istut aamuyön lehdistä musteen käsiin. Hämäräsokeutta Junien ja parkkipaikkojen kautta tulen punnittavaksi Halkeilleet kirsikat leijuvat pimeässä Pensaat tyhjät, sateessa talo menettää maalia liuskan, kynnenalusen kerrallaan Kirjoitan surut tästä, paljaat jalat asfalttiin. Kierrän paalinarua kaulaan laholla kynnyksellä Murennan laastia taskuun raskauksia varten Vesi valuu housunkauluksesta, kädet sisään puruihin, vintin eristeisiin puristan sinusta nälän talteen, muutamat solut, sotkuisen veren Valkoisen lapsen josta jää vain kuva. Kierrän kissan kaulaan, valkoisen kauluksen kastemekoksi, hopealusikat ja puolikkaat sähkeet tärisevät käsissä, sinun huoranpyyntösi puhelimesta tarttuneet taudit, yöllä revityt korvat. Vuorilauta murenee käteen, unelmissa kiihtyvät latoon työnnetty itäinen auto, kauhtunut hevonen Sinä makaat käsissäni heti kun niistä pääset, tulen lähiöön sinua lyömään tulen kuusten juureen vihdoin kastumaan Hankaamaan kaarnaa, märkää ruumista, polkemaan lapion, tappion peltomultaan polkemaan sinut hiljaiseksi, pyörät maanteiltä Nimikirjaimet ja kämmenten kuvat jäävät puhumaan tapetissa. kerberos 30 31
Hevoskuuri Kellon heilurilla saan sinut vihaamaan. Sinä olet ukonkorento, liian kokonainen. Tympeys valtaa puutarhaa suolaheinin ja ohdakkein pamautat nyrkin oveen hukattujen vuosien edessä nuoremmat naiset nostavat lapsia töiden jälkeen ruuhkassa, ja hetkeksi jäät tuijottamaan mitään näkemättä, kiiltävimmät vuodet tuhlasit vetoisen talon vasarointiin, korkean kellokaapin tekoon Käärit sydämen paksuun paperiin. Yritit kovertaa itkua tai kääntää terävää viisaria, syttynyttä hymyä. Ne putosivat etkä mahtanut. Humalassa pärskyy rakkaus, aamun inho. Ääneni puhuu tasaisesti tuhottuja esineitä, jalkoihin sotkeutunutta peruukkia sinä olet laakea astia jota ei kanneta läikyttämättä. Puhun kuperasti kun et tahdo lopettaa, odotat että joskus tahtoisin tuulettaa, joskus ilahtuisin joskus toivo tekee sinussa tunnusteluja, inho ja saha päättävät kanssasi: katsot portailta pullistunutta hahmoa Saan sinut vihaamaan yön ensimmäistä, vaatteetonta tuntia. Aurinkokello iltapäivällä kauhu pysäyttää rintojen heilahdukset: kohta maa haisee, punajuurien naatit reikäiset varikset putoavat taivaasta. Ummehtuneet vaatteet on haettava. Otettava sinut taas suutelemaan, paistamaan kalaa. Vedän jonkin paidan pään yli. Tiet ompelevat hakkuuaukeita, piirrän pellille roiskuvia hirviä, puolukoiden hauleja joilla tulitan pöydän yli, sinä tahtoisit puolikkaani yhteen terävät lätäköt pihalle tulijoita vastaan. Ensimmäinen kiiltävä ilta tuo sinut periksi antaneelle iholle, kiskot hiuksista ulpukoita, toiveen palmikoita, kirjoitat muistiin syntymäpäivän ja taas alusta aloitettavan iän. Nukut selin, kuuma kivi hehkuu laatikossa, minä heitän sen. kerberos 32 33
Tasajako lähde tästä lasten luo, maidon ja froteen keskelle lähde tämän sään aikana, kalat ja nauriit sylissä minulla jo harhan jakoavaimet käsissä murha kauan teollaan pimeä joulu tulossa, märissä kengissä painavat kivet ja rasvatut pyörät sänkipellon aika on oikea, tuo väri kasvoillesi armelias pisamat rapautuvat minusta, kuuman järven ja kiivaan vartalon muisto tarttuu meihin vuosien kuluttua, vielä etsitään uusia harmeja, jaetaan ihostamme, tavaraa kasoihin, happamia marjoja ämpäriin päällimmäisiksi Suutari ja ruutana Älä säikähdä kättäni mielikuvitus nosti kalat sormenpäissä iltaa resonoivasta järvestä kun oli jo tullut hajamielisyyden ja muun ajattelemisen hetki ja kylmä tuli eri aikoihin ja toista odottamatta juotiin lasista. Minä katkaisen filmiltä kuvan kun haet katseellasi koiraa mustikoiden ja kuusten keskeltä, kun et vielä kurista minua unissa, tee aina oikein. Järvi sulkee alastomuuden ja pelon punaisen vinyylin alle, yksinäinen lintu jää pyörimään lahden reunalle. Sinä ravistat roskat pyyhkeestä ja ripustat roikkumaan ruumiitten intiimit osat, niitä eniten tarvitsimme. Älä parahda kaukaista moottoria, kaupungissa kuumaan liukenevaa kivistä huonetta Katseen lukitus pettää tulitikun kuluttua, äänesi sameus on kauempaa juurta, koruttomasta matkasta havahdut tuttuun hajuun vielä viimeisessä vanhuudessa kun lihan säikeet alkavat purkautua, loppuun juostut luut. kerberos 34 35
Vesikoe Vuosi vuodelta nostan samaa mekonhelmaa, ajastaikaa, varhain kiersin sormia ristiin, kouluaineissa tuulenpesien vaivaamat puut kuuntelivat, joet peittivät äänet Hehkuvien katukivien yli tulen juhlimaan meitä, pukeudun seittiin. Lihas pumppaa kirkasta unta ruumiista, virtsaan lasipurkkiin ja vien valkoiselle pöydälle, lyhyet lauseet repsahtavat auki, yöllä kiusanneet hyönteiset eetteriin. Pihvin ja kerman mekko, katson sinua ihmeestä tyhjänä syön omaa parastani aina uudestaan, nousen viimeisestä autosta. Miten pysytkin pullossa, sen kuperissa käskyissä pysyt puhelimessa, vakaassa uskossa, sammunut ääni sinulle parvekkeilta ja kylpyhuoneista kuolaimet märästä kädestä. Suun messingin ja valheen kurista sanat kiertyvät auki, helmet limakalvoille Kuulostan vedeltä, ymmärrän rakkaudesta hyväntuoksuisen kaarnan ja puun varjon, lepään hymyssäsi, pilvessä neulat ja mehiläiset odottavat ukkosta sadetta Virkatut maisemat Sinä otat suudelmia kiinni ilmasta painat kädet silmille, kupeiksi, maailmasi taivaat ovat pyöreät ja selvät. Repsottavat ikkunat pudottavat sättimisiä, taas myöhässä, rättejä, rappausta ja manauksen hallaa vastaan, lokkien munat kuoriutuvat ilmaan. Autot hidastavat alhaalla. Joku pitää minua takapenkillä rinnoista silmistä ja sunnuntaista, etkä se ole sinä, kirves ei tanssi, keijut varise. Pelargoniat kirjovat syyllisiä poskia tuuli kietoo takaraivon nutturaksi, sinä sotkeudut uneksi tempovaan pölyyn. Öljysora parkitsee jalkapohjat, yksi yö toiveet elämästä. Tällaiset matkat jatkuvat jonnekin tiheään soiden ja kylien läpi, joku puhaltaa niskaan Palaa kuvasi ulvovan sisäpihan keskellä, et vielä uskonut tahmeita käsiä hotellissa, tarpeeseen varastettuja saippuoita. kerberos 36 37
Vilja-Tuulia Huotarinen Väkivaltaa ja lämpimiä maitopulloja Jeffrey Masson ja terapian kritiikki Medikalisoituneessa, pään paranteluun innostuneessa yhteiskunnassamme kaksitoista vuotta sitten julkaistu Against Therapy (New York, Atheneum, 1994) on yhä ajankohtainen. Vaikka se esittelee pääasiassa psykoterapian rajuimpia otoksia ja ylilyöntejä, sen tärkein tehtävä on horjuttaa koko psykoterapian perustaa sitä, jonka varaan monet lääkärit nykypäivänäkin hoitonsa rakentavat. Aiemmin Jeffrey Massonin kirjasta on esitellyt katkelmia ja jatkanut niistä kiinnostavasti omiin esseistin mietteihinsä kirjailija Leena Krohn (Kynä ja kone, 1996). Jeffrey Masson aloittaa esipuheensa teoksen sanoman läpivalaisevalla mielipiteellä: Tämä kirja kertoo siitä, miksi uskon kaikenlaisen psykoterapian olevan väärin. Miehen, joka sanoo useita ihmisiä auttaneen hoitomuodon olevan fundamentaalisesti ongelmallista, taustoihin on syytä perehtyä. Hän on opiskellut psykoanalyytikoksi klassisen koulutuksen mukaisesti, pyörittänyt valmistuttuaan psykoanalytiikan praktiikkaa ja saanut koulutuksen myös sanskritin kielen tutkijana. Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita kirjoja, joista esimerkiksi A Dark Science: Women, Sexuality and Psychiatry in the Nineteenth Century sekä The Complete Letters of Sigmund Freud to Wilhelm Fliess, 1887 1904 herättivät laajalti keskustelua ja närkästystä psykiatrien piirissä. Kirjojen kritiikeissä todettiin, että karuja esimerkkejä vuosisadan takaisista hoitomenetelemistä riittää, mutta mitä sitten; nykyään psykoterapia on tuiki turvallista. Masson kirjoitti Against Therapyn ja haluaa osoittaa, että he ovat väärässä. *** Nykyään terapiaa annetaan hyvin monimuotoisesti. Suomalaiset naminamiseminaaritkin voi nähdä jonkinlaisina mielenterveystyönä. Elämme aikana, jolloin on muodissa omaksua erilaisten teesien ja mottojen avulla itselle sopiva elämänkorjaussuunnitelma. Massonin kritiikin terävin kärki kohdistuu kuitenkin psykoterapiaistuntoihin. Niillä hän tarkoittaa keskusteluin etenevää psykoterapeutin, psykoanalyytikon tai neuvoja-psykologin ja asiakkaan välillä tapahtuvaa hoitoon tähtäävää kommunikointia. Psykoterapia on vähemmän muodollista ja rajatumpaa kuin intensiivisempi psykoanalyysi. Psykoterapia tarkoittaa usein kerran viikossa tapaa- mista ja kestää parista kuukaudesta vuosiin. Yhdysvalloissa psykoterapia on suurten rahojen bisnestä. On muotia vierailla viikoittain ikioman kallonkutistajan luona. Paitsi että raha liikkuu asiakkaalta terapeutille, Jeffrey Massonin mukaan psykiatrian kenttä on samalla tapaa korruptoitunut kuin poliittinen järjestelmäkin. Sen toiminnan muodot, tutkimukset ja yhteistyökumppanit eivät ole yleensä asiakkaan tiedossa. Psykiatria on jatkuvasti tekemisissä vallan kanssa yksittäisten psykiatrien, heidän kollegiaalisen joukkionsa ja viime kädessä valtion asiaan puuttumisen myötä. Against Therapy -kirjassa luetellaan lukuisia maailmanhistoriallisia tilanteita, joissa terapeutit on valjastettu osaksi sotakoneistoa. Jeffrey Masson rinnastaa psykoterapian poliisiin, puolustusvoimiin ja kirkkoon, jotka toimivat välineinä, kun yksittäisten ihmisten määritelmät todellisuudesta muuttuvat yksilöä suurempien lakien ja totuuksien alaisiksi. Ihminen, joka uskoo tietävänsä, mikä toiselle on parasta, kieltää toisen ihmisen tiedon totuudesta ja todellisuudesta. Siinä vaiheessa toinen osapuoli alkaa yleensä pelätä. Pelko on joidenkin Against Thereapy -kirjassa esiteltyjen terapeuttien mielestä hyödynnettävissä oleva tunne, avain paranemiseen. Terapeutin ja asiakkaan suhdetta suojellaan yksityisenä, mikä tarkoittaa sitä, että suhteen vääristymiin on hankala puuttua ulkopuolelta. Masson toteaa kuulleensa useilta terapeuteilta jo opiskeluaikanaan, että nämä eivät itsekään luota kaikkiin kentällä toimiviin pelottaviin puoskareihin. Mutta psykoterapian puolesta marssiva ydinjoukko, kenttää hallitsevat tutkijat ja terapeutit korostavat kollegiaalisuutta ja ammattikuntansa pätevyyttä. Kuinka muuten voisi ollakaan; niin haurain säikein on yhteiskunnassa kiinni sakki, joka tienaa rahaa toisten kärsimyksillä. Jeffrey Masson tähdentää kirjassaan, ettei kyseenalaista sitä, etteivätkö jotkut uskoisi parantuneensa psykoterapian avulla. Hän vain toteaa, ettei usko psykoterapian painoarvoa voitavan mitata tuloksilla. Masson uskoo, ettei ole olemassa lääketieteellistä termiä, joka kattaisi henkiset sairaudet. On vain lukemattomia erilaisia tapoja kärsiä. Masson ei tahdo kritisoida heitä, jotka etsivät silloin apua psykoterapiasta. Mutta hän on sitä mieltä, että pelkkä asioista puhuminen voi tuoda heille sen avun, jonka he uskovat saavansa lääkäriltään. Masson esittelee useasti kuullun väitteen, että kaikki terapia on joka tapauksessa hyväksi ja että ilman vaillinaistakin hoitoa asiakas masentuisi tyystin. Sen jälkeen hän kertoo verta hyytäviä tarinoita hoitosuhteista, joiden myötä asiakas on joutunut yhä rankempaan kurjimukseen. Dora ja Hersilie Rouy Mielisairaalaan sulkeminen oli suhteellisen yleinen tapa 1800-luvun Ranskassa, mikäli naista ei saatu kasvatettua yhteiskunnan normeihin suostuvaiseksi kuuliaiseksi vaimoksi tai tyttäreksi. Masson rankkaa Hersilie Rouyn teoksen Mémoirs d une aliénée (1883) tärkeimmäksi yksittäiseksi dokumentoinniksi psykiatrian alkutaipaleelta. Hänen kohtalonsa rinnastuu tuhansien ranskalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja muiden eurooppalaisten jonkinlaisen yhteiskunnallisen aseman saavuttaneiden naisten kohtaloon 1800-luvulla. Kirjaa ei ole käännetty eikä siihen viitata psykiatrian historiassa. Masson käsittelee Against Therapyssa kirjan kirjoittajan elämää perusteellisesti erilaisiin tutkimustapoihinsa nojaten. Hersilie Rouy oli suhteellisen menestynyt pianisti. Ongelmat alkoivat hänen aikuisiällään ja liittyivät hämärällä tapaa hänen kerberos 38 39