Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast



Samankaltaiset tiedostot
Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 16/

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 11/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

Seuraavia sääntöjä sovelletaan sekä vakinaisessa että määräaikaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön, kun ehdot täyttyvät.

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä.

Kirje OKM/1/132/ Jakelussa mainitulle. Viite. Ohje kunniamerkkiesitysten tekemisestä. Asia

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Ijäs Antti sihteeri

Huomionosoitusten säännöstö RKL:n tunnukset

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

STIPENDIT JA PALKINNOT

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

OHJE KUNNIAMERKKIEHDOTUSTEN TEKEMISESTÄ

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Keskiviikko klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone 3. krs, Lappeenranta.

STIPENDIT JA PALKINNOT

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/

Aluehallintovirasto KUNNIAMERKKIESITYKSET SIVISTYSHALLINNON ALALLA V lc p

Aluehallintovirasto Hallintopalvelujen vastuuyksiköö

Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely

Seurakuntaneuvosto Maanantai klo Teljän kirkolla

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen

SUOMEN URHELULIITTO ry:n HUOMIONOSOITUSSÄÄNNÖT Hyväksytty SUL hallituksen kokouksissa , ja

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 SEURAKUNTANEUVOSTO

KOKOUSKUTSU 8/2018 Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Helena Salo, ,

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA/ESITYSLISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO

klo Klo alkaen on mahdollisuus osallistua Yhteisvastuu-keräykseen

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011

KIRKKONEUVOSTO 2/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen

METSÄSTÄJÄORGANISAATION TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

KIRKKOVALTUUSTO 2/2013

HUOMIONOSOITUSJÄRJESTELMÄ

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kotisivuilla ( on lisää tietoa kunniamerkeistä.

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi

Länsi-Porin kirkko, Liikastentie 28 Pori/Seurakuntasali

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 Taivaanpankontie 3, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Seurakuntaneuvosto SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko klo

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2011 Tark: Seurakuntaneuvosto 1. Aika: Keskiviikkona klo 18, kahvit klo 17.30

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, Helsinki

Ohje 1 (6) Ohje kunniamerkkiesitysten tekemisestä

Killan lippu- ja merkkiohjesääntö

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Laki. kirkkolain muuttamisesta

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2018 Kirkkoneuvosto

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (17)

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkoneuvosto

varajäsen, saapui paikalle klo pykälän 109 aikana Alkuun laulettiin virsi 397 säkeet 1, 2 ja 6. Kirkkoherra Kairavuo piti alkuhartauden.

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, Helsinki. Grönlund Henrietta jäsen. Honkala Sanna-Mari jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kirkkoneuvosto Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja ( 50-56, 58-60) Ahvenjärvi Seppo jäsen

IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (11) Kirkkoneuvosto

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 1/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

55 Pöytäkirjan tarkastaminen Puheenjohtajan esitys: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin Marja Flinck ja Hans Salosensaari.

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)

--- HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO. Kuntokallion kurssikeskus, Kuntokalliontie 6, Helsinki (Karhusaari)

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Kanervavuori Mirjo Langh-Lagerlöf Laura. Tuomarila Sinikka Tähkämaa Sanna

Opiskelijakunnalla on oma opiskelijakuntamerkki. Se on kooltaan 25 mm korkea opiskelijakunnan tunnus.

Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ klo

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Pöytäkirja 1(5) Vainio Juha varapuheenjohtaja Kokouksen avaus; hartaus Puheenjohtaja avasi kokouksen rukouksena veisatun virren 443 jälkeen.

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 Tark: Seurakuntaneuvosto 36. Aika: Keskiviikkona klo 18, kahvit klo 17.30

SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS

Metsästäjäliiton riistanhoidon ansiomerkkisäännöt ja riistanhoidon ansiomerkkiesityslomake

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Kirkkoneuvosto Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

Aika: Keskiviikkona klo 18.30, keskustelutilaisuus ja kahvitarjoilu klo 18.00

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 71

Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen

Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa

RINNAKKAISTEKSTIT (Eivät sisällä kokonaan muutettua 6 lukua) Kirkkolaki

Transkriptio:

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että positiivinen palaute on totta

Käytettävissä ainakin kirkolliset ansiomerkit ja kunniamerkit valtiolliset kunniamerkit arvonimet seurakuntien ja työalojen ym. omat ansioja kunniamerkit, standaarit yms. ammattiliittojen huomionosoitukset arkki-hpk:n oma Vuoden arkkipooki - palkinto henkilölle tai laajemmalle taholle

Kirkolliset kunniamerkit Pyhän Henrikin risti Mikael Agricolan risti Pro ecclesia -mitali Näissä eri aihepiirit, mutta myös porrastus

Kirkolliset kunniamerkit Arkkipiispa voi myöntää Pyhän Henrikin ristin sekä suomalaisille että ulkomaalaisille henkilöille erityisesti ekumeenisista ansioista tai Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisarkirkkoihin suhteita edistävästä toiminnasta. Pyhän Henrikin ristiä voidaan myöntää myös merkittävistä ulkomaille suuntautuvasta humanitaarisesta toiminnasta tai lähetystyöhön liittyvistä ansioista.

Kirkolliset kunniamerkit Arkkipiispa voi myöntää Mikael Agricolan ristin kotimaisena huomionosoituksena merkittävästä kirkon tarkoitusperiä edistävästä toiminnasta. Mikael Agricolan ristin myöntämisessä voidaan ottaa huomioon myös suomalaisen kulttuurin kehittämiseen ja edistämiseen liittyvät ansiot.

Kirkolliset kunniamerkit Kirkkohallitus voi myöntää Pro ecclesia - mitalin kirkon työssä erityisesti ansioituneelle henkilölle, joka on toiminut paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla.

Kirkolliset kunniamerkit ristejä myönnetään säästeliäästi Pro ecclesia -mitaleja jaetaan viitisen kappaletta vuodessa; vrt. Kirkkopalvelujen vastaava merkki, jota 1977-2006 jaettiin 108 kpl ansiomerkkejä (Kirkkopalvelut) jaettu v. 2007 mennessä 9.000 pronssista, 9.000 hopeista ja 4.500 kultaista edelleen hyvin käyttökelpoinen ja usein jopa ensisijainen huomionosoitus

Kirkon kunniamerkkien aikataulu ehdotusten Pyhän Henrikin ristin ja Mikael Agricolan ristin saajiksi tulee olla kirkkohallituksessa vuosittain viimeistään 31.10. ja ehdotusten Pro ecclesia -mitalin saajiksi viimeistään 31.5. tuomiokapituliin viimeistään 30.9. (em. Ristit) ja 10.5. (Pro ecclesia -mitali) pysyväisluonteiset ohjeet yleiskirjeessä 35/2008 ja kirkkohallituksen nettisivuilla HUOM. Ks. myös kirkkohallituksen vuosittainen yleiskirje: viimeisimpänä no 8/2015

Valtiolliset kunniamerkit Ks. ohjeet: kirkkohallituksen vuosittainen yleiskirje, viimeisimpänä no 8/2015 ehdotusten kulkema polku: seurakunta > kapituli > kirkkohallitus > opetus- ja kulttuuriministeriö kapituliin viimeistään 10.5., josta ehdotukset toimitetaan kirkkohallitukseen 5.6. mennessä ansioituneisuus määrää, anotaanko ylipäänsä ja asema määrää tason (ei siis matalaa merkkiä korkeassa asemassa vähän aikaa olleelle tai siinä vasta hiukan ansioituneelle vaan odottamaan!) ei vain johtavissa asemissa oleville muuta huomioon otettavaa: ikä, työssä olo, aikaisemmat merkit

Valtiolliset kunniamerkit ei xx vuoden uskollisesta palveluksesta vaan erityisistä ansioista kirkossa yleensä SVR, harvemmin SL aiemmin myönnetyistä merkeistä saa vihjeen tasosta: < 403 SVR M, 403-502 SVR M I (502 myös SVR M I kr), 503 SVR M I kr, 602 SVR Ar tai SVR R, 603 SVR R, kirkkoherra (SVR R) SVR R I olennaista ei vain vaativuusryhmä vaan myös asema

Arvonimet Piispat voivat myöntää vuodessa papeille n. 3 rovastin arvoa ja tuomiokapituli kanttoreille director cantus - ja director musices -arvonimiä Tasavallan presidentin myöntämiä arvonimiä on 16 ryhmää, joissa kirkollisia arvonimiä ovat lähinnä kenttäpiispa (ryhmä 7) ja seurakuntaneuvos (ryhmä 8). Director cantus ja director musices muodostavat kaksistaan ryhmän 16. Rovasti kuuluu ryhmään 14. ohjeet osoitteessa http://www.vnk.fi/toiminta/arvonimet/haku/fi.jsp

Työalojen merkit 1.1.2008 alkaen diakonian ja yhteiskuntatyön kultainen ja hopeinen ansiomerkki sekä kirkon lapsi- ja nuorisotyön kunniaplaketti ja ansiomerkki Kultainen ansiomerkki [kunniaplaketti] annetaan yksikön edustamilla työaloilla erityisesti ansioituneelle henkilölle toimikunnan oma-aloitteisella päätöksellä. Merkki voidaan antaa enintään kolmelle henkilölle vuodessa, elleivät erityisen painavat syyt puolla useamman merkin myöntämistä.

Työalojen merkit 1.1.2008 alkaen Hopeinen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, joka on toiminut tunnustusta ansaitsevalla tavalla kirkon, seurakunnan, diakonialaitoksen tai muun vastaavan yhteisön palveluksessa virka- tai työsuhteessa vähintään 20 vuotta tai jotka ovat olleet yksikön edustamilla työaloilla vapaaehtoistyössä tai luottamustehtävässä vähintään 15 vuotta. Toimikunta voi poiketa erityisistä syistä näistä kriteereistä yksimielisellä päätöksellä. Hopeinen ansiomerkki myönnetään hiippakunnan, seurakunnan, järjestön tai muun yhteisön anomuksesta.

Ammattiliittojen huomionosoitukset yms. vuoden papin, kanttorin, nuorisotyöntekijän yms. valintaan voi(nee) vaikuttaa paitsi suoraan myös keittiön kautta Kirkon kukko http://www.kirkkopalvelut.fi/seurakuntako nsultointi/kirkon-kukko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän uutisnenä jne.

Vuoden arkkipooki Arkkihiippakunnan oma tunnustus Myönnetään vuosittain; ehdotukset kapituliin viim. tammikuun loppupuolella Myöntämisperusteet: 1) Kyseessä on huomionarvoinen ilmiö, teko, toimintamuoto tai tapahtuma, joka edustaa kiinnostavalla tavalla kirkon uskon ilmenemistä seurakuntatyössä tai yhteiskunnassa. Palkittava ilmiö tai toimintamuoto voi esimerkiksi tavoittaa hyvin seurakuntalaisia, herättää kiinnostusta Raamattuun, tukea seurakuntayhteyttä tai olla erityinen toivon merkki alueen ihmisille tai koko hiippakunnalle. 2) Palkinnon saaja voi olla Turun arkkihiippakuntaan kuuluva yksittäinen seurakuntalainen, ryhmä, seurakunta, kristillinen järjestö tai muu kirkollinen toimija.