VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

YHTEISET JÄTEVEDET. Häntälän Kyläsuunnittelun kokous Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

KYLÄKOKOUS VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista

Osuuskuntailta. Hotelli Aquarius Terhi Sundman.

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

TUKIRAHOITUS JA MYÖNTÖKRITEERIT

YHTEISET JÄTEVESIRATKAISUT

Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv Voimaantulo

Vesihuollon historiaa

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

Lapinkylän vesiosuuskunta

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta V Arvonen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

Hyvät vesihuoltopalvelut

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Tätä taksaa sovelletaan asutuksen vesihuoltoon sekä asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaaajantoiminnan

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

VESIHUOLTOLAITOKSEN UUDET MAKSUT VOIMAAN Vielä ehdit liittyä viemäriverkostoon vanhoilla liiittymismaksuhinnoilla!

Vesiosuuskunnat hyöty vai haitta kunnalle?

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta

LEMPÄÄLÄN VESI LEMPÄÄLÄN VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINNAN SIIRTÄMINEN LEMPÄÄLÄN VEDELLE - TIIVISTELMÄ VESIOSUUSKUNNILLE. Vastaanottaja Lempäälän Vesi

Osuustoiminnan perusarvoja:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1207/ /2015

Ajankohtaiset asiat ja avustukset

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

mennessä. 6.3 Päätös maksuaikataulusta kun kyseessä osamaksu

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

TEYMPVLK 46 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Matti Stolp, matti.stolp(at)sipoo.

KIRKKONUMMEN KUNTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN YLEISPERIAATTEET

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

VESIHUOLTOVERKKOJEN SUUNNITTELUTEHTÄVIEN MÄÄRITTELY- JA HANKINTAOHJE Valmiin työn julkistaminen Vesihuoltojaoston syysseminaarissa 7.11.

Kemiönsaaren vesiliikelaitos

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa Voimaantulopäivä:

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA


Liittymismaksun määräytyminen

TÄMÄ ON SOPIMUSMALLI YHTEISEN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISESTA JA KÄYTÖSTÄ.

Kunnanvaltuusto päätti

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie Kalajoki

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

LOHJA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 HAJA-ASUTUSALUEIDEN VESIHUOLLON AVUSTUSPERIAATTEIDEN TARKISTAMINEN. Nykyiset avustusperiaatteet ovat seuraavat:

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta /686

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen

LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNNTA TIEDOTE 1/2015 VIEMÄRIVERKOSTON TOTEUTUS

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia

Varparannan vesiosuuskunta. Vuosikokous

Vesihuoltolaitostoiminnan ylläpito ja hallinnointi. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke PÄÄTÖSTILAISUUS LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY VÄSTRA NYLANDS VATTEN OCH MILJÖ RF

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3472/ /2016

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

HAJA-ASUTUKSEN VESIHUOLTOPÄIVÄ Hausjärven kunnanvirasto

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT

Transkriptio:

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 YHTEINEN JÄTEVESIRATKAISU KANNATTAA Hoidon/huollon helppouden takia Vesiensuojelullisesti Taloudellisesti, kun 5 liittyjää 1 km: matkalla 20 liittyjää 1 km 2 alueella Riippuen maasto-olosuhteista Vesiosuuskunta organisaatiomallina 2 1

YHTEISEN RATKAISUN EDUT Hyvä käyttömukavuus käytä ja maksa ammattilaiset hoitavat Hyvä puhdistustulos Kuormitus pois omalta alueelta Nostaa kiinteistön arvoa Rahoitusavustukset Yhdessä tekemisestä etuja, myös taloudellisia 3 Kuva: Leikkiläntien vesihuoltoosuuskunta VAIHTOEHTOINA Kylän/alueen yhteinen puhdistamo Yhteinen putki (kunnalliselle) olemassa olevalle puhdistamolle liittyminen verkostoon Järjestäytyminen vesihuolto-osuuskunnaksi tai yhtiöksi Pienet yksiköt sopimuspohjaisesti yhtymänä 4 2

Vesihuolto-osuuskunta? Osuuskunnan toimialana on rakentaa, ylläpitää ja hoitaa vesi- ja viemärilaitosta ja tarjota vesihuoltopalveluja pääasiassa jäsenille. Osuuskunta voi tarjota vesihuoltopalveluja myös muille vesihuoltolaitoksille. Kuva: Leikkiläntien vesihuolto-osuuskunta Kätevä järjestäytymismuoto vesihuollon järjestämiseksi Osuuskunnan päätösvalta on sen jäsenistöllä 5 VESIHUOLTO-OSUUSKUNNAN ELINKAARI 1. Vesiosuuskunta nopeuttaa vesihuollon järjestämistä. Toinen vesihuoltolaitos ottaa rakennettavan verkoston haltuun. 2. Vesiosuuskunta hoitaa itsenäisesti alueensa vesihuoltoa. Oma vedenottamo ja jätevesien käsittelyjärjestelmä. 6 3

Esisuunnittelu Vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Yleissuunnittelu Esisuunnittelu Rahoitus - Avustukset Rakentaminen suunnitelmineen ja sopimuksineen Liittymissopimukset ja käyttöönotto 7 ESISUUNNITTELU Hankkeen käynnistäminen ja valmistelutyö Puuhahenkilö(t) / työryhmä Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmat Toiminta-aluerajauksen hahmottelu Alustavat kustannukset Yleisötilaisuus (tai useampi) Liittymishalukkuuskysely ja alustavat linjaukset Yhteydet olemassa oleviin vesihuoltoosuuskuntiin 8 4

PERUSTAMINEN Väh. 3 perustajajäsentä Perustamiskirja Säännöt Perustamisilmoitus, n. 350 Rekisteröityminen kaupparekisteriin Kaikista olemassa malliasiakirjat 9 KUSTANNUKSET Suunnittelu esisuunnittelu useasti talkoohengessä? yleissuunnitelma 1000-5 000-10 000 - rakennussuunnitelma 1000-15 000 Toteutus putket 6-20 /m kaivuutyöt 20-50 (-100-150) /m kiinteistöpumppaamo n. 2500 liittymismaksut kunnan verkkoon? Käyttö ja ylläpito vedenkulutus ja jäteveden johtaminen, taksan mukaan sähkö, korjaus- ja ylläpitokulut (huoltosopimus) vakuutukset, korkokulut, kirjanpito, kulukorvaukset mahdollinen henkilöstö 10 5

RAHOITUS Vesiosuuskunta perii jäseniltään Osuusmaksu: suunnittelu- ja perustamiskustannukset Liittymismaksu: verkoston toteutus Perus- ja käyttömaksut: käyttö- ja ylläpito, sekä hallinto Avustukset Kunnan ja kunnallisen vesihuoltolaitoksen tuki Valtion vesihuoltoavustus Maaseudun kehittämistuki Kotitalousvähennys (ARA:n korjausavustukset) 11 AVUSTUKSET (VOK) Kuntien avustukset Lohjalla periaatepäätös vesiosuuskuntien rakennuskustannuksien tukemisesta, max. 15 % Jotkut kunnat teettävät esim. yleissuunnitelmia vesiosuuskunnille Mm. kvv-valvontatyöt sekä muu asiantuntija-apu 12 6

AVUSTUKSET (VOK) Valtion vesihuoltoavustus Käytännössä ainoastaan yhteishankkeisiin, kuten kunnan ja vesiosuuskunnan vesihuoltorakenteisiin Korkeintaan 35 %, käytännössä 10-20 % hyväksyttävistä kustannuksista (runkolinjat) Haetaan alueelliselta ELY-keskukselta vuosittain lokakuussa 13 AVUSTUKSET (LIITTYJÄ) Kotitalousvähennys Ympärivuotisessa käytössä olevat kiinteistöt Jätevesijärjestelmän korjaus/rakennustyöt Suunnittelun osalta maastossa tehtävät työt Konetyön+ kuljettajan osa vähennettävissä vuodesta 2009 lähtien Myös viemäriverkoston kohdalla tonttiputkien työn osuus vähennettävissä Korkeintaan 3000 /hlö/vuosi Vielä ei mahdollista saada jv-järjestelmän huoltotöihin 14 7

AVUSTUKSET (LIITTYJÄ) Vanhukset, vammaiset ja rintamaveteraanit Ruokakunnasta väh. yksi henkilö väh. 65-vuotias tai vammainen Haetaan kotikunnalta Korkeintaan 40 % hyväksytyistä kustannuksista, erikoistapauksissa jopa 70 % Tulorajat 2009: 15 AVUSTUKSET (LIITTYJÄ) Rintamaveteraanit /lesket Poikkeustapauksissa veteraanilisä, kork. 30 % Tulorajat 2009: Asuntoa käytettävä väh. 5 vuotta avustuksen myöntämisen jälkeen vanhuksen tai vammaisen asuntona 16 8

MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ toteutuneista vesihuoltoosuuskunnista 17 LEIKKILÄ n. 1,5 km matka 30 kiinteistöä 20 heti kiinnostunutta Olemassa oleva vesihuoltoverkosto lähellä Helposti rakennettavaa peltoa, vähän korkeuseroja < 9 000 /liittyjä (ELY-keskuksen ja kunnan avustukset yht. n. 35 %) 18 9

19 Kuva JÄRVENPÄÄ Linjasto n. 7 km (yli puolet viettoviemäriä) 40 (+ 13) kiinteistöä (mitoitus 70:lle) Tot. kustannus 450 000, Elykeskus 120 000 Kustannus / liittymä 8000-10000 HULTA 16 asuinrakennusta ja kyläkoulu < 10 km lähimpään verkostoon Yhteinen puhdistamo, vedenottamo myöhemmin Kaikki viettoviemäriä Kustannus: n. 5 000 / kiinteistö, pieni vesihuoltoavustus 20 10