Tervetuloa Kansalaisopistojen liiton vuotuiseen Tammiseminaariin Vaasaan torstaista perjantaihin 25. 26.1.2018! Tilaisuus on suunnattu kansalaisopistojen johdolle ja kaikille kansalaisopistotyön kehittämisestä kiinnostuneille. TORSTAIN 25.1. OHJELMA Tammiseminaarin ilmoittautumispiste aukeaa Vaasa-opiston aulassa torstaina 25.1. klo 11.30. Lounasta on tarjolla muutaman minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevassa ravintola Tørst Companyssa (Hovioikeudenpuistikko 15) klo 11.30 13.00 välisenä aikana. Lounasravintolassa on esitettävä sekä torstaina että perjantaina lounaslipuke, jotka jaetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Matkatavarat kannattaa mahdollisuuksien mukaan viedä hotellihuoneeseen tai hotellin matkatavarasäilytykseen ennen seminaarin alkua. Myöhäisille saapujille on myös opistolla matkatavarasäilytys. Jo keskiviikkoiltana saapuville järjestetään torstaina aamupäivällä pre-ohjelmaa. Lisätietoa pre-ohjelmasta löytyy tämän seminaariohjelman sivulta 3. * * * Torstain ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen. 13.15 Vaasa-opisto esittää: Kanteletarta ja lauluja ystävyydestä Aikuisten perusopetusryhmät, ohjaus Riikka Paakkunainen ja Kirsti Rautamo 13.25 Tilaisuuden avaus Puheenjohtaja Sannasirkku Autio, Kansalaisopistojen liitto KoL 13.30 Vaasan kaupungin tervehdys Sivistystoimenjohtaja Christina Knookala 13.40 Pohjoismainen laatumalli validointityön tukena Yksikönjohtaja Timo Halttunen, Turun yliopiston Brahea-keskus 14.25 Aika ja ajan valta työympäristössä Johtamisen ja organisaatioiden professori Riitta Viitala, Vaasan yliopisto 15.10 Kahvi- ja jaloittelutauko 15.55 Turvallisuus vapaan sivistystyön toiminnassa Opetusneuvos Pekka Iivonen, Opetushallitus & koulutuspäällikkö Mikko Poutala, Suomen Palopäällystöliitto 16.40 Hallituksen yllätysohjelmaa 17.40 Siirtyminen hotellille 19.00 Vaasan kaupungin vastaanotto Kaupungintalon taidehalli (Senaatinkatu 1 D, sisäänkäynti Raastuvankadun puolelta) 21.00 Jatkot (sis. tanssimahdollisuus!) Ravintola Tørst Company (Hovioikeudenpuistikko 15), esiintymässä Vaasa-opiston bändi Pearl & The Pearly Playboys #kansalaisopisto #tammiseminaari @kolmif
PERJANTAIN 26.1. OHJELMA Ohjelman juontaa Kansalaisopistojen liiton puheenjohtaja ja Vaasan kaupungin opistojen johtava rehtori Sannasirkku Autio. 9.00 Työväen- ja kansalaisopisto, opiskelu-urat ja sosiaalinen tuottavuus Professori Jyri Manninen, Itä-Suomen yliopisto 9.45 Jaloittelu- ja siirtymätauko 9.55 Rinnakkaiset työpajat 1 (ennakkoilmoittautuminen, voit tarkastaa omat valintasi osallistujaluettelosta) 1) Viestintävälineet haltuun! (Taide B233) 2) Taiteen perusopetus (TaiKon, Kasarmi 11) Taiteen perusopetuksen johtava opettaja Mia Wiik, TaiKon 3) Kohti kunnan ja kansalaisopiston tehokkaampaa yhteistyötä (kaksikielinen* työpaja; Ompelu B321) Kulturchef Ann-Maj Björkell-Holm, KulturÖsterbotten 4) Oppilaitosturvallisuus (Käsityö B323) Opetusneuvos Pekka Iivonen, Opetushallitus & koulutuspäällikkö Mikko Poutala, Suomen Palopäällystöliitto 5) Digitaalisuus kansalaisopistoissa: video, oppimisen hantlankari (Auditorio 221) TVT-pedagogi Peter Ahlroos, Vaasan kaupunki 10.50 Jaloittelu- ja siirtymätauko 11.05 Rinnakkaiset työpajat 2 (ennakkoilmoittautuminen, voit tarkastaa omat valintasi osallistujaluettelosta) 1) Viestintävälineet haltuun! (Taide B233) 2) Taiteen perusopetus (TaiKon, Kasarmi 11) Taiteen perusopetuksen johtava opettaja Mia Wiik, TaiKon 3) Kohti kunnan ja kansalaisopiston tehokkaampaa yhteistyötä (kaksikielinen* työpaja; Ompelu B321) Kulturchef Ann-Maj Björkell-Holm, KulturÖsterbotten 4) Oppilaitosturvallisuus (Käsityö B323) Opetusneuvos Pekka Iivonen, Opetushallitus & koulutuspäällikkö Mikko Poutala, Suomen Palopäällystöliitto 5) Digitaalisuus kansalaisopistoissa: video, oppimisen hantlankari (Auditorio 221) TVT-pedagogi Peter Ahlroos, Vaasan kaupunki 6) Speakers corner sana on vapaa! (juhlasali) 7) Opistolaisyhdistysten tapaaminen (Monitoimi A114) 12.00 Lounas (ravintola Tørst Company, Hovioikeudenpuistikko 15) 13.15 Viestintä nopeutuu ja monimuotoistuu miten pysyn muutoksessa mukana? 14.00 Vaasa Pohjolan energiapääkaupunki Kansanedustaja, Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand (r.) 14.30 Vaasa-opisto esittää: Kaiho Luovaa nykytanssia +65, koreografia Nanna Rahikainen Vaasa-opisto esittää: Suomalainen (pastissi) Jorma Etto & Sanna-Liisa Kiikkala, ohjaus Riikka Paakkunainen 14.40 Läksiäiskahvit * Rohkaisemme seminaariosallistujia käyttämään kaikissa työpajoissa omaa äidinkieltään. Työpaja numero 3 vedetään ruotsiksi ja oheismateriaali on suomeksi. Kukin osallistuja voi käyttää normaaliin tapaan omaa äidinkieltään.
PRE-OHJELMA TORSTAINA 25.1. AAMUPÄIVÄLLÄ Jo keskiviikkona tai aikaisin torstaina saapuville on tarjolla Vaasa-opiston järjestämää pre-ohjelmaa: 1) Tutustu Vaasa-opistoon: päätoimipisteen esittely (ennakkoilmoittautuminen) Tutustu ohjatusti Vaasa-opiston päätoimitiloihin (Raastuvankatu 31) klo 10.30 alkaen. Etukäteisilmoittautuminen viimeistään keskiviikkona 24.1. klo 16.00: tuija.arina-sundelin@edu.vaasa.fi tai 040 537 3106. 2) Tutustu Vaasa-opistoon: teknisen työn tilojen esittely (ennakkoilmoittautuminen) Tutustu ohjatusti Vaasa-opiston teknisen työn tiloihin (Kuninkaankartanontie 30 A). Tilat eivät sijaitse aivan keskustassa, joten esittelyyn on yhteislähtö klo 10.00 Vaasa-opistolta (tapaaminen aulassa). Etukäteisilmoittautuminen viimeistään tiistaina 23.1.: marko.rautakoski@edu.vaasa.fi tai 040 542 1924. Ilmoitathan samassa yhteydessä myös sen, jos olet saaapunut seminaariin autolla ja autoa on mahdollista käyttää tutustumiskäynnillä. 3) Osallistu tai seuraa opetusta Kasarmin liikuntatiloissa (Artellikuja 4) järjestetään äiti-vauva-joogaa (pieni sali, noin klo 9.15 10.15), jota voi käydä katsomassa. Jos liikuntajalkaa vipattaa, samassa rakennuksessa on aamupäivällä tarjolla myös zumbaa, johon voi halutessaan osallistua (suuri sali, klo 10.30 11.30). 4) Kansanvalistusseuran kuvanäyttely: 100 askelta Suomen tulevaisuuteen Vaasa-opiston tiloissa on nähtävillä Kansanvalistusseuran 100 askelta Suomen tulevaisuuteen -hankkeen valokuvanäyttely. Suomen 100-vuotisjuhlavuonna pyörineen hankkeen puitteissa kansalaisopistoissa ympäri Suomen järjestettiin kansalaiskeskusteluja Suomen tulevaisuudesta. 5) Omatoimisia käyntikohteita Taikon, Taiteen perusopetus Kasarmi 11 (Itäinen kasarmintori 7 9) Loftet, Käsityön talo ja Konsunlinnan kahvila Raastuvankatu 28 Kahvila Sweet Vaasa Hovioikeudenpuistikko 11 Kauppahalli oy Vaasanpuistikko 18 Ekosoppi, Luontaistuotekauppa Vaasanpuistikko 20 Minun/min, naisten ja miesten vaatteita, asusteita ja kosmetiikkaa Vaasanpuistikko 14
HINTA JA ILMOITTAUTUMINEN KoL:n jäsenyhteisöjen edustajille (pl. opistolaisyhdistykset) 175 Opistolaisyhdistysten edustajille 100 Muille osallistujille 400 Hinta sisältää kaksipäiväisen seminaariohjelman, lounaan ja iltapäiväkahvit molempina seminaaripäivinä sekä kaupungin vastaanoton ja iltaohjelman torstaina. Osallistumisen peruminen ilman kuluja oli mahdollista 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua eli viimeistään 11.1.2018. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan järjestelykuluina 60. MAJOITUS Tammiseminaarin osallistujille on varattu hotellikiintiö Original Sokos Hotel Vaakunasta (Rewell Center 101, 65100 Vaasa) seuraavasti: yhden hengen standardhuone / 90 / vrk kahden hengen standardhuone / 105 / vrk yhden hengen superiorhuone / 105 / vrk kahden hengen superiorhuone / 120 / vrk Huonehintaan sisältyy runsas buffet-aamiainen, kuntosalin käyttö, hotelliasukkaiden saunavuoro, langaton internet ja alv. Hinta kerryttää S-bonusta. Tammiseminaarin majoituskiintiö koskee torstain ja perjantain välistä yötä 25. 26.1.2018. Lisäksi jo keskiviikkona saapuvien seminaarivieraiden käyttöön on samaan hintaan varattu pieni määrä huoneita myös keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi. Jokainen osallistuja varaa ja maksaa huoneensa itse suoraan hotellista. Kiintiöhuoneet vapautuivat yleiseen myyntiin 17.12.2017. Hotellista voi tiedustella edelleen huoneita normaalin hinnaston mukaisesti. Huonevaraukset tehdään netissä osoitteessa www.sokoshotels.fi varaustunnuksella BKOL. Huomioithan, että Vaasassa on kaksi S-ryhmän hotellia (Vaakuna ja Royal Vaasa), joista KoL:n majoituskiintiö koskee vain Sokos Hotel Vaakunaa. #kansalaisopisto #tammiseminaari @kolmif
TÄRKEIMMÄT PAIKAT Tammiseminaarin kaikki tapahtumapaikat ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Oheinen kartta löytyy sähköisessä muodossa KoL:n nettisivuilta osoitteesta www.kansalaisopistojenliitto.fi/kartta. Rautatieasema Linja-autoasema Vaasa-opisto (Raastuvankatu 31) Original Sokos Hotel Vaakuna (Rewell Center 101) Ravintola Tørst Company (Hovioikeudenpuistikko 15) TaiKon (Kasarmi 11, Itäinen Kasarmintori 7 9) Taidehalli, Vaasan kaupungintalo (Senaatinkatu 1 D, sisäänkäynti Raastuvankadun puolelta) KYSYTTÄVÄÄ? Tiedottaja Lauramaija Lauris Hurme lauramaija.hurme@kansalaisopistojenliitto.fi / 040 573 1620 Paikan päällä voit Lauriksen lisäksi soittaa KoL:n päivystävään toimistopuhelimeen numerolla 040 573 0189 tai kääntyä toimiston muun väen (toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen, hallintokoordinaattori Viljami Wiirilinna ja järjestöassistentti Sisko Pukkila) sekä Vaasa-opiston henkilökunnan puoleen. www.kansalaisopistojenliitto.fi/tammiseminaari MUKAVAA A!