Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry. 1 / 6 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Urheiluseura Katajanokan Kunto - Skattan Kondis ry perustettiin vuonna 2003 ja vuosi 2017 oli seuran toiminnan 14. täysi toimintavuosi. 1. TOIMINTAPERIAATTEET JA ARVOT Seuran toimintaperiaatteena on järjestää aikuisille kuntoliikuntaan kannustavaa toimintaa ja tarjota kaikille sopiva lajivalikoima, johon on helppo tulla mukaan. Liikunnan ilo ja terveysvaikutukset ovat seuran kantavia ajatuksia. Kohderyhmäksi on valittu aikuiset ja ne ikäryhmät, joita asuu eniten seuran toiminta-alueella Katajanokalla ja sen läheisillä kaupunginosilla. Tilastojen mukaan seuran jäsenkunnan ikäprofiili vastaa hyvin lähialueiden asukkaiden ikäprofiilia. Urheiluseura Katajanokan Kunto ry. on yleishyödyllinen yhdistys, joka ei toimi liiketoimintaperiaatteella vaan järjestää jäsenilleen hyvin ohjattua monipuolista liikuntaa erinomaisella hinta- ja laatusuhteella perinteisessä yhdistystoimintahengessä. Seuran hallinnon hoitaminen, hallitustyöskentely, kurssien järjestäminen, verkkosivujen ja sähköpostin hoitaminen sekä tilintarkastus ja monet muut toiminnan pyörittämisessä välttämättömät tehtävät hoidetaan vapaaehtoisvoimin. Toimintaa ohjaaviksi arvoiksi on hyväksytty yhteisöllisyys, läheisyys, laatu, mukaantulon helppous ja iloinen meininki. Yhteisöllisyytemme edistää ja tukee yhteenkuuluvuutta paitsi seuran jäsenten kesken, myös Katajanokan Kunnon ja muiden alueen toimijoiden (Katajanokka seura, Katajanokan Jäänsärkijät, seurakunta, yritykset ja yhteisöt) välillä. Yhteisöllisyys Katajanokan Kunnon toiminnassa on myös liikuntaryhmissä toimivien jaettua tukea ja iloa yhteisestä harrastuksesta. Läheisyytemme tarkoittaa, että seuran toimintatilat (liikuntahalli, puistot, yms.) ovat kävelymatkan päässä suurimalle osalle seuran jäsenistä. Läheisyytemme on myös sitä, että seuran toimihenkilöitä (hallitusta, ohjaajia) on helppo lähestyä ja yhteyskanavia on useita (s-posti, puhelin, FB). Laadulla takaamme sen että liikuntalajien ohjaajat ovat kokeneita ammattilaisia ja seura pyrkii osallistumaan erilaisiin kuntoliikuntakoulutuksiin mahdollisimman laajasti. Toimintaan mukaan tuleminen ja liikuntaharrastuksen aloittaminen Katajanokan Kunnossa ei vaadi suosituksia tai kokemusta, ainoastaan kiinnostusta kuntoiluun. Jäsenmaksuissa ja lajihinnoitteluissa etusijalla on alhainen osallistumiskynnys. Iloinen meininki saavutetaan reippaasta liikkumisesta yhdessä, jossa suorittamisen sijaan etusijalla on iloinen ja virkeä mieli. Seuran hallitus on vahvistanut VALO Reilun Pelin ihanteiden ja tavoitteiden noudattamisen seuran toiminnassa. Nämä periaatteet ja tavoitteet soveltuvat erityisen hyvin Katajanokan Kunnon toimintaan ja ovat olennaisin osin yhteneväisiä seuralle asetettujen tavoitteiden kanssa. Seura on myös ESLUn (Etelä Suomen Liikunta- ja Urheilu ry) jäsen. Urheiluseura Katajanokan Kunto ry:n toiminta voidaan kiteyttää seuraavasti: Kunnon toiminnan tavoitteena on tuottaa jäsenilleen Kunnosta iloa. Hinnoittelu Seuran liittymismaksu on alusta lähtien ollut 5. Vuonna 2016 jäsenmäksuksi vahvistettiin 20 vuodesta 2017 lähtien. Jäsenmaksua korotettiin, koska Helsingin kaupunki peri syksystä 2016 lähtien liikuntahalllin saleista vuokraa. Kunkin liikuntalajin ja tapahtuman maksut määritellään edelleen erikseen. Hinnoittelussa
2 / 6 on periaatteena se, että maksulla saadaan katettua kulut (esim. salivuokra ja vetäjien palkkiot), minkä lisäksi seuralle tulee jäädä myös pieni summa mahdollisten yllättävien kulujen kattamiseksi. Pyrimme jäsenystävällisiin, mahdollisimman kohtuullisiin hintoihin. Salivuokrien takia syyskauden 2016 kurssihintoja korotettiin 5 sekä Katajanokan Kunnon jäseniltä että muilta kursseille osallistujilta. Keskimääräinen tuntihinta osallistujalle vuonna 2017 oli silti vain 4,48 /t. 2.VARSINAINEN TOIMINTA Jäsenmäärän kehitys Seuran jäsenrekisterissä on ollut jäseniä seuraavasti: 31.12.2017 177 jäsentä 31.12.2016 231 jäsentä 31.12.2015 217 jäsentä 31.12.2014 263 jäsentä. 31.12.2013 254 jäsentä 31.12.2012 249 jäsentä 31.12.2011 247 jäsentä Vuoden 2017 lopussa Katajanokan Kunnon postituslistalla oli kaikkiaan noin 500 henkilöä. Katajanokan Kunnon hallikursseille vuonna 2017 ilmoittautuneiden henkilöiden määrä ja ikäjakauma on esitetty kuvassa 1. N=311 (naisia =254, miehiä=57) 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 38 38 35 25 24 25 24 14 10 11 8 9 9 5 6 5 6 6 3 4 1 1 2 2 15-19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 60-64 65-69 70-74 75-79 80-85 Naiset Miehet Kuva 1. Katajanokan kunnon hallikursseille vuonna 2017 ilmoittautuneiden määrä ja ikäjakauma. Seuran toiminnassa on ollut mukana pääasiassa Katajanokan, Kruununhaan ja muutaman muun kantakaupungin alueen asukkaita, mutta jäsenyys on kaikille avoin asuinpaikasta riippumatta. Seuran kursseille osallistuminen ei edellytä seuran jäsenyyttä. Vuonna 2017 seuran eri liikuntakursseille osallistui kevätkaudella 296 henkilöä ja syyskaudella 433 henkilöä (taulukko 1). Monet jäsenet osallistuivat useampaan säännölliseen liikuntalajiin ja olivat lisäksi mukana muissa yksittäisissä tapahtumissa.
3 / 6 Liikutetut tunnit - aktiivinen osallistuminen Seura järjesti säännöllisiä liikuntatunteja yhdeksässä eri lajissa ja yhteensä liikutettuja tunteja oli 4656 (vuonna 2016: 4565). Taulukossa 1. on esitetty yksityiskohtaisesti vuoden 2017 kursseille ilmoittautuminen ja osallistuminen sekä vertailu vuoteen 2016. Seura palkitsi vuonna 2017 tunneille vuonna 2016 eniten osallistuneen, Minna Tikkisen Kaikkein Kunnollisin Ihminen kunniakirjalla. Minna Tikkinen osallistui vuoden 2016 aikana yhteensä viiteen lajiin ja hän oli harjoituksissa paikalla yhteensä 99 tuntia. Kunnon toimintaa, joka näkyy Minnan olemuksessa. Liikuntapaikat, tuntien ohjaajat ja liikuntalajit Seuran koko toiminnan ajan kaikki vakituiset sisäliikuntavuorot on järjestetty Katajanokan Liikuntahallilla. Näin oli myös vuonna 2017. Halli onkin seuramme toiminnan perusedellytys. Kaikkiin ryhmiin on tullut uusia harrastajia. Pidimme tunneilla osallistujalistaa ja saimme siten yksityiskohtaisen kuvan aktiiviharrastajien kokonaismääristä ja osallistumisesta eri kursseille. Monien vuosien ajan Katajanokan Kunto on erityisesti kiinnittänyt huomiota liikuntakurssien vetäjien ammattitaitoon ja osaamiseen. Sen johdosta Katajanokan Kunnolla on nyt kaikissa lajeissa ammattitaitoinen ja innostava vetäjä. Kaikista seuran lajeista löytyy hyvä kuvaus sekä tiedot ohjaajista verkkosivuiltamme osoitteessa www.katajanokankunto.fi. Seuran pipot Seuran myi omalla logolla varustettuja pipoja edulliseen omakustannushintaan. 3.TAPAHTUMAT, INTENSIIVIKURSSIT JA ULKOKURSSIT Puistojumpat Kesäkuussa ja elokuussa järjestettiin Katajanokalla puistojumppaa kaikkiaan viidesti. Osallistujia oli kaikkiaan 181 naista ja 2 miestä. Pilates intensiivikurssi Keväällä pidettiin 3-kerran pilates-intensiivikurssi, johon osallistui 20 henkeä (18 naista ja 2 miestä). Kurssin veti Jonna Eiskonen. Ilmainen Taiji minikurssi Elokuun 28.-30.päivä järjestettiin ilmainen kaikille avoin taiji tutustumiskurssi Katajanokalla mattolaiturin edessä olevalla nurmikolla. Kurssi sai suuren suosion ja hyvän palautteen. Osallistujia oli yhteensä 42 kappaletta joista moni siirtyi jatkamaan taijiharrastusta alkeiskurssille liikuntahallilla. Kahvakuula Kahvakuulassa ohjatut tunnit jatkuivat keväällä pienellä ryhmällä (2 osallistujaa). Syyskaudella ei enää järjestetty kahvakuulaharjoituksia. Suomi-100 kävely ja jumppa Katajanokan Kunto osallistui Suomen itsenäisyyden juhlintaan järjestämällä liikuntavirastolta saadun tuen turvin 25.9.2017 yhteen menoon 100-minuuttia liikuntaa osallistujille (kävely ja jumppaa alkaen liikuntahallillta klo. 18:00 ja päättyen klo. 19:40 liikuntahallilla jumpan jälkeen). Tapahtuma oli onnistunut ja sai hyvää palautetta osallistujilta, joita oli yhteensä 52 (7 miestä ja 45 naista).
4 / 6 TAULUKKO 1. KATAJANOKAN KUNTO - VUODEN 2017 TOIMINTA LAJEITTAIN Vuonna 2017 järjestetyt kurssit, osallistujamäärä, naisia ja miehiä, liikutetut tunnit vuonna 2017 sekä vertailu vuoteen 2016. Tiedot perustuvat lajikohtaisiin tuntilistamerkintöihin Laji Kevätkausi 2017 Syyskausi 2017 Koko vuosi 2017 ja 2016 Kurssikertoja Osallistujia Naisia Miehiä 2017 2016 Kurssikertoja Osallistujia Naisia Miehiä 2017 2016 Kurssikertoja Osallistujia Naisia Miehiä 2017 Tans.jumppa 16 31 31 0 331 365 15 28 28 0 303 249 31 59 59 0 634 614 Jooga, ti 16 28 22 6 274 250 15 28 20 8 254 238 31 56 42 14 528 488 Jooga, pe 15 11 9 2 124 178 14 14 12 2 138 143 29 25 21 4 262 321 Kunnon jumppa 16 28 23 5 242 292 15 30 25 5 298 265 31 58 48 10 540 557 Salibandy, ke 16 10 0 10 153 173 14 11 1 10 128 152 30 21 1 20 281 325 Kahvakuula 8 2 2 0 16 42 8 8 2 2 0 16 50 Evergreen 15 16 14 2 153 86 14 16 14 2 149 169 29 32 28 4 302 255 Core ja kehonh. 15 31 27 4 297 187 15 31 27 4 238 127 30 62 54 8 535 314 Dance Mix 258 258 Taiji, alkeis su 15 3 3 0 20 15 3 3 0 20 Taiji, jatkor. su 13 8 7 1 63 77 15 5 4 1 58 74 28 13 11 2 121 151 Taiji, alkeis pe 15 5 4 1 79 95 15 13 11 2 157 92 30 18 15 3 236 187 Taiji, aseet pe 15 3 3 0 40 36 15 3 3 0 34 42 30 6 6 0 74 78 Taiji, ulkokurssit 22 3 3 0 66 45 20 3 3 0 60 28 42 6 6 0 126 73 Taiji, minikurssi 3 42 41 1 42 3 42 41 1 42 Pilates I ja II 15 38 34 4 345 292 15 33 29 4 302 369 30 71 63 8 647 661 Pilates intens 3pv 3 20 18 2 57 53 3 20 18 2 57 53 Puistojumppa 2 62 61 1 62 125 3 121 120 1 121 55 5 183 181 2 183 180 Suomi 100 tapaht. 1 52 45 7 52 1 52 45 7 52 Yhteensä: 202 296 258 38 2302 2554 204 433 386 47 2354 2011 406 729 644 85 4656 4565 2016
5 / 6 4. HALLINTO JA TALOUS Seuran vuosikokous pidettiin 09.02.2017 Possutalossa, Merikasarminkatu 3:ssa Katajanokalla. Vuosikokoukseen osallistui vain kahdeksan Katajanokan Kunnon jäsentä. Seuran hallituksessa vuonna 2017 ovat toimineet: Anu Pylkkänen, puheenjohtaja Eero Aro, varapuheenjohtaja Pirkko Ovaska, sihteeri Annukka Karonen, jäsen Jouko Nikula, jäsen Marjatta Vannekoski, jäsen Varajäseninä ovat toimineet Siv Wedin ja Riitta Virtanen-Kakriainen. Hallitus kokoontui 11 kertaa vuoden 2017 aikana. Toiminnantarkastajana on toiminut Anna-Maija Ketola ja varatoiminnantarkastajana Irja Simola. Rahastonhoitajana on toiminut Markku Paalanen. Seuralla oli pankkitilit Nordeassa ja Ålandsbankenissa. Vuoden 2017 aikana luovuttiin Ålandsbankenista. Nordeasta tullaan luopumaan vuoden 2018 aikana. Pankkitoiminnot keskitetään yksinomaan OP-pankkiin. Seura on vakuuttanut seuran toiminnassa olevat vapaaehtoiset toiminnan vastuuvakuutuksella Lähi- Tapiolassa. Seuran yhteystiedot: Verkkosivut: Sähköposti: www.katajanokankunto.fi kunto@katajanokankunto.fi Talous Seuran talous oli vuonna 2017 edelleen vakaalla pohjalla. Seuran talouteen on vaikuttanut eniten syksyllä 2016 voimaan astunut liikuntahallien maksuttoman käytön poistaminen. Tämä on merkinnyt seuralle lisäkustannusta. Lisäkustannus on vaikuttanut suoraan liikuntatuntien hintoihin. Korotukset liikuntatuntien hinnoissa ovat kuitenkin olleet varsin maltillisia ja täten kurssien osallistumismaksut on pystytty pitämään edelleen kohtuullisina. Kouluttautuminen Koulutimme seuran vapaaehtoisia toimijoita pitääksemme osaamisemme kaikilta osin ajan tasalla ja modernia seuratoimintaa palvelevana. Seuran hallituksen jäsenet ja muut seuran toiminnan kehittämisestä kiinnostuneet osallistuivat ESLUn järjestämiin koulutustilaisuuksiin aihepiirien ja tarpeen mukaan. Seuran jouluillallinen Seura tarjosi yhteisen jouluillallisen kaikille ohjaajille, tuntien koordinaattoreille sekä hallituksen jäsenille ja toiminnantarkastajille vuonna 2017. Tämä on seuran tapa kiittää kaikkia toiminnan pyörittämiseen osallistuneita. 6.KEVÄÄN- JA SYKSYN 2018 OHJELMA Vuoden 2017 loppupuolella valmisteltiin vuoden 2018 kevään toimintaa. Kevään vakiotunnit ja aikataulut olivat valmiina joulukuun puolessa välissä ja ilmoittautuminen kevään kursseilla avattiin 15.12.2017.
6 / 6 Syksyn 2018 ohjelman voimme suunnitella vasta kevään 2018 aikana, kun olemme saaneet tiedot tulevan kauden (syksy 2018-kevät 2019) liikuntahallivuoroista. Tavoitteemme on, että saamme pitää kaikki harjoitteluvuoromme ja uusiakin vuoroja ottaisimme mielellämme käyttöön. Vuonna 2018 tullaan järjestämään Katajanokan Kunnon liikuntaan liittyvä 15-vuotistapahtuma ja -juhla.