Euroopan unionin L 182 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 18. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, annettu 12 päivänä helmikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täydentämisestä maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ja niiden moottorien ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevien vaatimusten osalta sekä komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 kumoamisesta ( 1 )... 1 Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/986, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntään ja markkinavalvontaan sovellettavien hallinnollisten vaatimusten mukauttamisesta vaiheen V päästörajoihin ( 1 )... 16 Komission delegoitu asetus (EU) 2018/987, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvonnan osalta annetun delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 muuttamisesta ja oikaisemisesta ( 1 )... 40 Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/988, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2018, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti annetun täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 muuttamisesta ja oikaisemisesta ( 1 )... 46 Komission delegoitu asetus (EU) 2018/989, annettu 18 päivänä toukokuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä siltä osin kuin kyse on liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottorien päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevista teknisistä ja yleisistä vaatimuksista annetun delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 muuttamisesta ja oikaisemisesta ( 1 )... 61 ( 1 ) ETA:n kannalta merkityksellinen teksti. Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liittyviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu. Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.
18.7.2018 L 182/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/985, annettu 12 päivänä helmikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täydentämisestä maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ja niiden moottorien ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevien vaatimusten osalta sekä komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 kumoamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta 5 päivänä helmikuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 ( 1 ) ja erityisesti sen 19 artiklan 6 kohdan, 20 artiklan 8 kohdan, 28 artiklan 6 kohdan ja 53 artiklan 12 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Kun otetaan huomioon eurooppalainen puhtaiden ja energiatehokkaiden ajoneuvojen strategia ( 2 ), olisi maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen tyyppihyväksynnässä niiden ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevilla yksityiskohtaisilla teknisillä vaatimuksilla pyrittävä parantamaan näiden ajoneuvojen ympäristöominaisuuksia ja samalla vahvistamaan unionin autoteollisuuden kilpailukykyä. (2) Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä on tarpeen vähentää huomattavasti ilmanlaadun parantamiseksi ja saastepäästöjä koskevien raja-arvojen noudattamiseksi. Tavoite on tarkoitus saavuttaa vähentämällä pakokaasujen hiilidioksidi- ja haihtumispäästöjen lisäksi myös haihtuvien hiukkasten määrää. (3) Kun otetaan huomioon, että Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 ( 3 ) säännöksiä, jotka koskevat moottoriluokkia, pakokaasupäästöjen raja-arvoja, testisyklejä, päästökestojaksoja, pakokaasupäästöjä koskevia vaatimuksia, käytössä olevien moottoreiden päästöjen valvontaa sekä mittausten ja testien toteuttamista, samoin kuin siirtymäsäännöksiä ja säännöksiä, joiden perusteella sallitaan vaiheen V moottoreiden varhainen EUtyyppihyväksyntä ja saattaminen markkinoille, sovelletaan maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ympäristöominaisuuksiin, tämän asetuksen säännösten, jotka kattavat hyväksynnän muut näkökohdat, olisi vastattava läheisesti asetuksen (EU) 2016/1628 säännöksiä. (4) Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen moottorien epäpuhtauspäästövaiheen, jota kutsutaan vaiheeksi V ja joka seuraa komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/96 ( 4 ) vahvistettua vaihetta, soveltamiseksi olisi asetettava kaasu- ja hiukkaspäästöille kunnianhimoiset raja-arvot ja saatettava ne kansainvälisten standardien mukaisiksi, jotta voidaan vähentää hiukkaspäästöjä sekä typen oksidien ja hiilivetyjen kaltaisten otsonia muodostavien yhdisteiden päästöjä. ( 1 ) EUVL L 60, 2.3.2013, s. 1. ( 2 ) KOM(2010) 186 lopullinen, 28.4.2010. ( 3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1628, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvoihin ja tyyppihyväksyntään liittyvistä vaatimuksista, asetusten (EU) N:o 1024/2012 ja (EU) N:o 167/2013 muuttamisesta ja direktiivin 97/68/EY muuttamisesta ja kumoamisesta (EUVL L 252, 16.9.2016, s. 53). ( 4 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2015/96, annettu 1 päivänä lokakuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täydentämisestä maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 16, 23.1.2015, s. 1).
L 182/2 18.7.2018 (5) Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen mittaamista varten tarvitaan standardoitu menetelmä, jotta voidaan varmistaa, ettei jäsenvaltioiden välille synny teknisiä kaupan esteitä. Samasta syystä on aiheellista varmistaa, että kuluttajille ja käyttäjille tarjotaan puolueetonta ja täsmällistä tietoa näistä aiheista. (6) Jotta voidaan varmistaa, että markkinoille saatettavat uudet ajoneuvot, komponentit ja erilliset tekniset yksiköt ovat ympäristönsuojelun kannalta korkeatasoisia, hyväksyntäviranomaisen olisi tarkastettava ennen markkinoille saattamista varusteet ja osat, jotka voidaan asentaa maa- ja metsätaloudessa käytettäviin ajoneuvoihin ja jotka saattavat merkittävästi haitata ympäristönsuojelun kannalta keskeisten järjestelmien toimintaa. Sitä varten olisi vahvistettava teknisiä säännöksiä, jotka koskevat tällaisille osille ja varusteille asetettavia vaatimuksia. (7) Tekniikan kehityksen ja korkeatasoisen ympäristösuojelun vuoksi olisi vahvistettava teknisiä vaatimuksia, jotka koskevat vaiheen V ottamista käyttöön maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen osalta; vaihe V korvaa edelliset, delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/96 vahvistetut moottorin epäpuhtauspäästövaiheet. Tässä asetuksessa vahvistettavat tarvittavat tekniset vaatimukset, jotka koskevat erityisesti moottoriluokkia, raja-arvoja ja täytäntöönpanopäivämääriä, olisi mukautettava vastaamaan asetuksen (EU) 2016/1628 vaatimuksia. (8) Unioni on neuvoston päätöksellä 97/836/EY ( 1 ) liittynyt Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UN/ECE) sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista, jäljempänä vuoden 1958 tarkistettu sopimus. Komissio korosti tiedonannossaan CARS 2020: Kilpailukykyistä ja kestävää eurooppalaista autoteollisuutta koskeva toimintasuunnitelma ( 2 ), että vuoden 1958 UN/ECE-sopimukseen sisältyvien kansainvälisten sääntöjen hyväksyminen on paras tapa poistaa tullin ulkopuolisia kaupan esteitä. Vahvistettaessa EU-tyyppihyväksyntää koskevia vaatimuksia olisi sen vuoksi aiheellisissa tapauksissa viitattava vastaaviin UNECE:n sääntöihin, jäljempänä E-säännöt. Tällaisesta mahdollisuudesta on säädetty asetuksessa (EU) N:o 167/2013. (9) Kun kyse on maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ympäristöominaisuuksista ja käyttövoimayksikön tehosta, E-sääntöjä olisi käytettävä tasavertaisina unionin lainsäädännön kanssa, jotta voidaan välttää päällekkäisyydet paitsi teknisissä vaatimuksissa myös sertifioinnissa ja hallinnollisissa menettelyissä. Tyyppihyväksynnän olisi perustuttava suoraan kansainvälisesti hyväksyttyihin standardeihin, koska tällaisella mallilla voidaan parantaa pääsyä kolmansien maiden markkinoille, erityisesti niiden, jotka ovat sopimuspuolia vuoden 1958 tarkistetussa sopimuksessa, ja vahvistaa näin EU:n teollisuuden kilpailukykyä. (10) Moottoreita, joihin ei ennen tämän asetuksen voimaantuloa sovellettu epäpuhtauspäästöihin liittyvää tyyppihyväksyntää unionin tasolla, ja tällaisilla moottoreilla varustettuja ajoneuvoja pitäisi voida saattaa markkinoille asetuksessa (EU) 2016/1628 vastaavan moottoriluokan markkinoille saattamisen osalta vahvistettuihin pakollisiin soveltamispäiviin saakka, jos ne ovat sovellettavien kansallisten sääntöjen mukaisia. (11) Unionin lainsäädännössä ei pitäisi vahvistaa teknisiä vaatimuksia, joita ei voida kohtuudella noudattaa määräajassa. Teollisuudelle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua vaiheen V moottorien epäpuhtauspäästörajojen soveltamiseen maa- ja metsätaloudessa käytettäviin ajoneuvoihin. Sen vuoksi on tarpeen säätää siirtymätoimenpiteistä, joiden nojalla voidaan rajoitetun ajan myöntää EU-tyyppihyväksyntiä ja poikkeuksia ennen tämän asetuksen voimaantulopäivää sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Erityisesti on tarpeen sallia rajoitetun ajan vaihetta V edeltävien moottorin epäpuhtauspäästövaiheiden soveltaminen rinnan vaiheen V kanssa, kun otetaan huomioon tekniset ongelmat, joita joidenkin ajoneuvoluokkien, lähinnä kapearaiteisten traktorien, kohdalla on vaiheen V noudattamisessa heti moottorien markkinoille saattamisen osalta asetuksessa (EU) 2016/1628 vahvistetuista pakollisista soveltamispäivistä. (12) Logististen toimitusrajoitusten huomioon ottamiseksi ja oikea-aikaisuuteen perustuvan tuotantoprosessin mahdollistamiseksi sekä tarpeettomien kustannusten ja hallinnollisen rasituksen välttämiseksi moottorin valmistajalla olisi oltava ajoneuvon valmistajan suostumuksella mahdollisuus luovuttaa hyväksyttyyn tyyppiin perustuva moottori erillisenä ilman siihen kuuluvaa pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmää. ( 1 ) Neuvoston päätös 97/836/EY, tehty 27 päivänä marraskuuta 1997, Euroopan yhteisön liittymisestä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sopimukseen pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien yhdenmukaisten teknisten vaatimusten hyväksymisestä sekä näiden vaatimusten mukaisesti annettujen hyväksymisien vastavuoroista tunnustamista koskevista ehdoista (vuoden 1958 tarkistettu sopimus) (EYVL L 346, 17.12.1997, s. 78). ( 2 ) COM(2012) 636 final, 8. marraskuuta 2012.
18.7.2018 L 182/3 (13) Vaihetta V edeltävistä moottorin epäpuhtauspäästövaiheista säädetään delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/96. Kyseisiä säännöksiä, jotka koskevat traktorien tyyppihyväksyntää tai saattamista markkinoille, olisi sovellettava vain niihin päivämääriin asti, joina asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta moottorien EU-tyyppihyväksyntään tai saattamiseen markkinoille tulee pakollista, taikka kyseisiä päivämääriä myöhempään ajankohtaan siirtymäsäännösten mukaisesti. Delegoitu asetus (EU) 2015/96 olisi sen vuoksi kumottava tämän asetuksen voimaantulopäivästä, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: Tässä asetuksessa vahvistetaan I LUKU KOHDE JA MÄÄRITELMÄT 1 artikla Kohde a) yksityiskohtaiset tekniset vaatimukset, jotka koskevat ympäristöominaisuuksia, käyttövoimayksikön tehoa ja sallittuja ulkoisia melutasoja ja joita sovelletaan seuraavien hyväksynnässä: i) maa- ja metsätaloudessa käytettävät ajoneuvot ii) moottorit siltä osin kuin kyse on niiden asennuksesta ja sen vaikutuksesta moottorin suoritusarvoihin iii) niiden järjestelmät, komponentit ja erilliset tekniset yksiköt sekä b) testausmenetelmät, joita tarvitaan arvioitaessa a alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten noudattamista. Tässä asetuksessa vahvistetaan myös yksityiskohtaiset vaatimukset, jotka koskevat tyyppihyväksyntämenettelyjä ja tuotannon vaatimustenmukaisuutta. Tässä asetuksessa tarkoitetaan 2 artikla Määritelmät 1) moottorilla energiamuunninta, joka ei ole kaasuturbiini ja joka on suunniteltu muuntamaan kemiallinen energia (syöte) mekaaniseksi energiaksi (tuotos) sisäisen palamisprosessin avulla; siihen kuuluvat, sikäli kuin ne on asennettu, asetuksen (EU) 2016/1628 II ja III luvun noudattamiseksi tarvittava päästöjenrajoitusjärjestelmä sekä moottorin elektronisten ohjausyksiköiden ja muun voimalaitteen tai ajoneuvon ohjausyksikön välinen tietoliikenneliitäntä (laitteisto ja viestit) 2) moottorityypillä sellaisten moottoreiden ryhmää, jotka eivät eroa toisistaan moottorin olennaisten ominaisuuksien osalta 3) moottoriperheellä valmistajan luomaa sellaisten moottorityyppien ryhmittelyä, joilla on suunnittelultaan samanlaiset pakokaasupäästöominaisuudet ja jotka ovat sovellettavien päästöraja-arvojen mukaiset 4) kantamoottorilla moottorityyppiä, joka on valittu moottoriperheestä siten, että sen päästöominaisuudet edustavat moottoriperheelle tyypillisiä päästöominaisuuksia 5) korvaavalla moottorilla moottoria, joka täyttää molemmat seuraavista edellytyksistä: a) sen yksinomaisena käyttötarkoituksena on korvata markkinoille jo saatettu, maa- ja metsätaloudessa käytettävään ajoneuvoon asennettu moottori b) se on sellaisen päästövaiheen mukainen, joka on moottorinvaihdon ajankohtana sovellettavaa päästövaihetta alempi 6) nettoteholla kilowatteina ilmaistua moottorin tehoa, joka mitataan testipenkissä kampiakselin tai vastaavan päästä E-säännössä nro 120 ( 1 ) vahvistetun moottorien tehon mittausmenetelmän mukaisesti asetuksen (EU) 2016/1628 25 artiklan 2 kohdassa mainittua vertailupolttoainetta tai polttoaineyhdistelmää käyttämällä ( 1 ) Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) sääntö nro 120 Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat maatalous- ja metsätraktoreihin sekä liikkuviin maastokoneisiin asennettavien polttomoottorien hyväksyntää nettotehon, nettovääntömomentin ja polttoaineen ominaiskulutuksen mittauksen osalta [2015/1000] (EUVL L 166, 30.6.2015, s. 170).
L 182/4 18.7.2018 7) siirtymäajan moottorilla moottoria, jonka valmistuspäivä edeltää asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä III vahvistettua vaiheen V moottoreiden markkinoille saattamisen päivämäärää ja joka täyttää ainakin yhden seuraavista vaatimuksista: a) se on viimeisimpien 20 päivänä heinäkuuta 2018 sovellettavassa asiaa koskevassa lainsäädännössä vahvistettujen sovellettavien päästörajojen mukainen b) sen teho kuuluu sellaiseen tehoalueeseen tai sitä käytetään tai se on tarkoitettu käytettäväksi sellaisessa sovelluksessa, johon ei delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 mukaisesti sovellettu epäpuhtauspäästöihin liittyvää tyyppihyväksyntää 20 päivänä heinäkuuta 2018 c) se on teholuokkaan 56 130 kw kuuluva moottori, joka täyttää vaiheen IIIB vaatimukset ja joka on asennettu tai tarkoitettu asennettavaksi luokan T2, T4.1 tai C2 traktoriin 8) pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmällä katalysaattoria, hiukkassuodatinta, typen oksidien poistojärjestelmää, yhdistettyä typen oksidien poistojärjestelmää ja hiukkassuodatinta tai muuta päästöjä vähentävää laitetta, joka on osa päästöjenrajoitusjärjestelmää ja joka on asennettu virtaussuunnassa moottorin pakokaasuaukkojen alapuolelle, lukuun ottamatta pakokaasujen kierrätysjärjestelmää ja turboahtimia 9) ulkoisen melun vaimenninjärjestelmällä kaikkia komponentteja, järjestelmiä tai erillisiä teknisiä yksiköitä, jotka ovat pakokaasu- ja äänenvaimenninjärjestelmän osa, mukaan lukien pakokaasujärjestelmä, ilmanimujärjestelmä, äänenvaimennin tai muu maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon sallittuun ulkoiseen melutasoon liittyvä järjestelmä, komponentti tai erillinen tekninen yksikkö, joka on tyyppihyväksynnän antamisen tai laajentamisen aikaan ajoneuvoon asennettuna ollutta tyyppiä 10) kipinäsytytysmoottorilla moottoria, joka toimii kipinäsytytysperiaatteella 11) telamatolla yhtenäistä joustavaa kumimaista mattoa, joka on sisäisesti vahvistettu mahdollistamaan vetävät voimat 12) telaketjulla yhtenäistä metalliketjua, joka kytkeytyy vetotelaan ja jonka kussakin lenkissä on poikittainen metallinen telakenkä, joka voidaan pehmustaa kumisella vaimentimella tienpinnan säästämiseksi 13) käytössä olevalla moottorilla moottoria, joka on käytössä maa- ja metsätaloudessa käytettävässä ajoneuvossa sen normaalien käyttötapojen, -olosuhteiden ja -kuormitusten mukaisesti ja jota käytetään asetuksen (EU) 2016/1628 19 artiklassa tarkoitettujen, päästöjen seurantaan liittyvien testien suorittamisessa 14) suurimmalla nettoteholla nettotehon suurinta arvoa moottorityypin nimellisen täyden kuormituksen tehokäyrällä 15) moottorin valmistuspäivällä kuukautena ja vuotena ilmaistavaa päivämäärää, jona moottori läpäisee tuotantolinjalta valmistumisen jälkeen viimeisen tarkastuksen ja on valmis toimitettavaksi tai varastoitavaksi 16) ajoneuvon valmistuspäivällä kuukautena ja vuotena ilmaistavaa päivämäärää, jona maa- ja metsätaloudessa käytettävä ajoneuvo läpäisee tuotantolinjalta valmistumisen jälkeen viimeisen tarkastuksen ja joka esitetään kyseisen ajoneuvon lakisääteisissä merkinnöissä 17) loppukäyttäjällä luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ei ole valmistaja, ajoneuvon valmistaja, maahantuoja tai jakelija, ja joka on vastuussa maa- ja metsätaloudessa käytettävään ajoneuvoon asennetun moottorin käytöstä 18) pakokaasujen kierrätyksellä sellaista teknistä laitetta, joka on osa päästöjenrajoitusjärjestelmää ja jolla vähennetään päästöjä siten, että palotilasta tulevat pakokaasut johdetaan takaisin moottoriin ja sekoitetaan tuloilmaan joko ennen palamistapahtumaa tai sen aikana, lukuun ottamatta venttiiliajoituksen käyttöä palotilaan jäävän ja tuloilmaan ennen palotapahtumaa tai sen aikana sekoittuvan pakokaasun määrän lisäämiseksi 19) luvattomalla muuttamisella päästöjenrajoitusjärjestelmän, mukaan lukien tällaisen järjestelmän ohjelmistot tai muut loogiset ohjausyksiköt, poiskytkemistä, säätämistä tai muuttamista, jonka tahallisena tai tahattomana vaikutuksena on moottorin päästöominaisuuksien huononeminen 20) pilaantumista rajoittavalla laitteella komponenttia, järjestelmää tai erillistä teknistä yksikköä, joka kuuluu pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmään 21) ensimmäisellä käyttöönotolla a) kun maa- tai metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen rekisteröinti on pakollista, jossakin jäsenvaltiossa tehtyä ensirekisteröintiä b) kun maa- tai metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen rekisteröinti on pakollista vain maantieliikennettä varten tai se ei ole pakollista jäsenvaltiossa, markkinoille saattamista.
18.7.2018 L 182/5 II LUKU AINEELLISET VAATIMUKSET 3 artikla Epäpuhtauspäästöt Valmistajan on varmistettava, että maa- ja metsätaloudessa käytettävät ajoneuvot ja niihin asennettavat moottorit suunnitellaan, valmistetaan ja kootaan niin, että ne ovat asetuksessa (EU) 2016/1628 ja sen nojalla hyväksytyissä delegoiduissa ja täytäntöönpanosäädöksissä vahvistettujen moottoriluokkiin NRE tai NRS sovellettavien säännösten mukaisia ottaen huomioon tämän asetuksen liitteessä I olevassa 1 osassa vahvistetut mukautukset; lisäksi on noudatettava tämän asetuksen liitteessä I olevassa 2 osassa vahvistettuja erityisiä vaatimuksia. Maa- ja metsätaloudessa käytettävät ajoneuvot ja niihin asennettavat moottorit voidaan vaihtoehtoisesti suunnitella, valmistaa ja koota niin, että ne ovat asetuksessa (EU) 2016/1628 ja sen nojalla hyväksytyissä delegoiduissa ja täytäntöönpanosäädöksissä vahvistettujen moottoriluokkaan ATS sovellettavien säännösten mukaisia ottaen huomioon tämän asetuksen liitteessä I olevassa 1 osassa vahvistetut mukautukset, kun nämä ajoneuvot varustetaan kipinäsytytysmoottorilla ja ne täyttävät jommankumman seuraavista edellytyksistä: a) ne on varustettu satulaistuimella ja ohjaustangolla; b) ne on varustettu ohjauspyörällä ja istuinpenkeillä tai kuppi-istuimilla, jotka ovat yhdessä tai useammassa rivissä, ja niiden suurin rakenteellinen nopeus on suurempi tai yhtä suuri kuin 25 km/h. Lisäksi on noudatettava tämän asetuksen liitteessä I olevassa 2 osassa vahvistettuja erityisiä vaatimuksia. 4 artikla Ulkoiset melutasot Asetuksen (EU) N:o 167/2013 19 artiklan 4 kohdan vaatimusten täyttämiseksi valmistajan on varmistettava, että maa- ja metsätaloudessa käytettävät ajoneuvot ja niiden järjestelmät, komponentit ja erilliset tekniset yksiköt, jotka voivat vaikuttaa ajoneuvon ulkoisiin melutasoihin, suunnitellaan, valmistetaan ja kootaan ja niiden ulkoiset melutasot mitataan siten, että liitteessä II vahvistetut vaatimukset täyttyvät. 5 artikla Käyttövoimayksikön teho Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen käyttövoimayksikön tehon arvioimiseksi valmistajan on mitattava moottorin nettoteho, vääntömomentti ja polttoaineen ominaiskulutus E-säännön 120, muutossarja 01, 5 kohdan mukaisesti. Näiden mittausten aikana ei edellytetä hyväksyntäviranomaisen tai tutkimuslaitoksen edustajien läsnäoloa. Ensimmäisessä alakohdassa säädettyjen mittausten suorittamisen asemesta ajoneuvon tai moottorin valmistaja voi todistaa ensimmäisen alakohdan vaatimusten täyttymisen toimittamalla hyväksyntäviranomaiselle E-säännön nro 120, muutossarja 01, mukaisesti myönnetyn hyväksynnän. III LUKU TYYPPIHYVÄKSYNTÄMENETTELYT 6 artikla Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon EU-tyyppihyväksyntä epäpuhtauspäästöjen osalta 1. Maa- ja metsätaloudessa käytettävälle ajoneuvolle voidaan myöntää asetuksen (EU) N:o 167/2013 mukainen EUtyyppihyväksyntä vain siinä tapauksessa, että ajoneuvo täyttää asetuksessa (EU) 2016/1628 ja sen nojalla hyväksytyissä delegoiduissa ja täytäntöönpanosäädöksissä vahvistetut epäpuhtauspäästöjä koskevat vaatimukset ottaen huomioon tämän asetuksen liitteessä I olevassa 1 osassa vahvistetut mukautukset; lisäksi on noudatettava tämän asetuksen liitteessä I olevassa 2 osassa vahvistettuja erityisiä vaatimuksia. 2. Asetuksen (EU) N:o 167/2013 ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 ( 1 ) mukaisten vaatimusten täyttämisen lisäksi on EU-tyyppihyväksyntähakemukseen, joka koskee maa- ja metsätaloudessa käytettävää ajoneuvoa hyväksytyn moottorityypin tai -perheen kanssa, liitettävä jäljennös EU-tyyppihyväksyntätodistuksesta tai hyväksyntätodistuksesta, joka on myönnetty tämän asetuksen 11 artiklassa tarkoitettujen säännösten mukaisesti kyseiselle moottorityypille tai moottoriperheelle ja tapauksen mukaan järjestelmille, komponenteille ja erillisille teknisille yksiköille, jotka on asennettu maa- ja metsätaloudessa käytettävään ajoneuvoon. ( 1 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/504, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön panemisesta siltä osin kuin kyse on maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntään ja markkinavalvontaan sovellettavista hallinnollisista vaatimuksista (EUVL L 85, 28.3.2015, s. 1).
L 182/6 18.7.2018 3. Asetuksen (EU) N:o 167/2013 ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 mukaisten vaatimusten täyttämisen lisäksi on EU-tyyppihyväksyntähakemukseen, joka koskee maa- ja metsätaloudessa käytettävää ajoneuvoa ilman hyväksyttyä moottorityyppiä tai -perhettä, liitettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteen I lisäyksen 1 mukainen ilmoituslomake, joka koskee moottori- tai moottoriperhejärjestelmän asennuksen EU-tyyppihyväksyntää (tai ajoneuvotyypin EU-tyyppihyväksyntää moottori- tai moottoriperhejärjestelmän asennuksen osalta), sekä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteen I lisäyksen 3 mukainen ilmoituslomake, joka koskee moottorin tai moottoriperheen EU-tyyppihyväksyntää komponenttina tai erillisenä teknisenä yksikkönä. Tällaista hakemusta varten valmistajan on toimitettava hyväksyntätesteistä vastaavalle tutkimuslaitokselle moottorityypin tai tapauksen mukaan kantamoottorin ominaisuuksia vastaava maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon moottori. 7 artikla Moottorin tai moottoriperheen EU-tyyppihyväksyntä epäpuhtauspäästöjen osalta Moottorityypille tai moottoriperheelle voidaan myöntää asetuksen (EU) N:o 167/2013 mukainen EU-tyyppihyväksyntä vain siinä tapauksessa, että se täyttää asetuksessa (EU) 2016/1628 ja sen nojalla hyväksytyissä delegoiduissa ja täytäntöönpanosäädöksissä vahvistetut epäpuhtauspäästöjä koskevat vaatimukset ottaen huomioon tämän asetuksen liitteessä I olevassa 1 osassa vahvistetut mukautukset; lisäksi on noudatettava tämän asetuksen liitteessä I olevassa 2 osassa vahvistettuja erityisiä vaatimuksia. EU-tyyppihyväksyntähakemukseen on liitettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 2 artiklan mukaiset valmistusasiakirjat. 8 artikla Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon EU-tyyppihyväksyntä ulkoisten melutasojen osalta 1. Maa- ja metsätaloudessa käytettävälle ajoneuvolle voidaan myöntää asetuksen (EU) N:o 167/2013 mukainen EUtyyppihyväksyntä vain siinä tapauksessa, että ajoneuvo täyttää 2 5 kohdassa ja tämän asetuksen liitteessä II vahvistetut ulkoisia melutasoja koskevat vaatimukset. 2. Tutkimuslaitosten on tyyppihyväksyntää varten mitattava liikkeessä olevien maa- ja metsätaloudessa käytettävien, ilmarenkailla varustettujen luokan T ajoneuvojen ja telamatoilla varustettujen luokan C ajoneuvojen ulkoinen melutaso liitteessä II olevassa 1.3.1 kohdassa vahvistettujen testiolosuhteiden ja -menetelmien mukaisesti. 3. Tutkimuslaitosten on tyyppihyväksyntää varten mitattava paikallaan olevien maa- ja metsätaloudessa käytettävien, telamatoilla varustettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien luokkien T ja C ajoneuvojen ulkoinen melutaso liitteessä II olevassa 1.3.2 kohdassa vahvistettujen testiolosuhteiden ja -menetelmien mukaisesti. Niiden on kirjattava tulokset liitteessä II olevan 1.3.2.4 kohdan säännösten mukaisesti. 4. Tutkimuslaitosten on mitattava maa- ja metsätaloudessa käytettävien, telaketjuilla varustettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien luokan C ajoneuvojen ulkoinen melutaso tyyppihyväksyntää varten liitteessä II olevassa 1.3.2 kohdassa vahvistettujen paikallaan olevan ajoneuvon testiolosuhteiden ja -menetelmien mukaisesti. 5. Tutkimuslaitosten on mitattava maa- ja metsätaloudessa käytettävien, telaketjuilla varustettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien luokan C ajoneuvojen ulkoinen melutaso tyyppihyväksyntää varten liitteessä II olevassa 1.3.3 kohdassa vahvistettujen liikkeellä olevan ajoneuvon testiolosuhteiden ja -menetelmien mukaisesti. Niiden on kirjattava tulokset. 6. Tyyppihyväksyntähakemukseen on liitettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 2 artiklan mukaiset valmistusasiakirjat. 9 artikla EU-tyyppihyväksyntien laajennus Tyyppihyväksyntäviranomaiset voivat laajentaa epäpuhtauspäästöihin ja ulkoiseen melutasoon liittyvää EU-tyyppihyväksyntää eri ajoneuvovariantteihin ja -versioihin sekä moottorityyppeihin ja -perheisiin edellyttäen, että kyseiset ajoneuvovariantit ja -versiot sekä moottorityypit ja -perheet täyttävät asetuksen (EU) N:o 167/2013 19 artiklan 3 ja 4 kohdassa vahvistetut epäpuhtauspäästöjä ja ulkoisia melutasoja koskevat vaatimukset.
18.7.2018 L 182/7 10 artikla Ympäristöominaisuuksiin ja käyttövoimayksikön tehoon vaikuttavat myöhemmät muutokset Valmistajan on viipymättä ilmoitettava hyväksyntäviranomaiselle kaikista järjestelmiin, komponentteihin ja erillisiin teknisiin yksiköihin tehtävistä muutoksista, jotka voivat vaikuttaa hyväksyttyä tyyppiä olevien, asetuksen (EU) N:o 167/2013 19 artiklan mukaisesti markkinoille saatettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ympäristöominaisuuksiin ja käyttövoimayksikön tehoon. Ensimmäisessä kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa on oltava seuraavat tiedot: a) näyttöä siitä, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitetut muutokset eivät heikennä ajoneuvon ympäristöominaisuuksia suhteessa tyyppihyväksynnässä osoitettuihin ympäristöominaisuuksiin; b) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 ( 1 ) 11 artiklan ja liitteen IX mukainen kuvaus moottorityypistä tai moottoriperheestä, mukaan luettuna pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä; c) täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteen I lisäyksen 2 mukaiset tiedot. IV LUKU VASTAAVUUS 11 artikla Vaihtoehtoisten tyyppihyväksyntien vastaavuus 1. Moottorityypeille tai moottoriperheille asetuksen (EU) 2016/1628 perusteella myönnetyt EU-tyyppihyväksynnät ja vastaavat lakisääteiset merkinnät on tunnustettava moottoreille tämän asetuksen mukaisesti myönnettyjä tyyppihyväksyntiä ja hyväksyntämerkkejä vastaaviksi. 2. Kansallisten viranomaisten on hyväksyttävä asetuksen (EU) 2016/1628 31 artiklan perusteella myönnetty vaatimustenmukaisuusilmoitus myönnettäessä tämän asetuksen mukaista EU-tyyppihyväksyntää maa- ja metsätaloudessa käytettäville ajoneuvoille, joilla on kyseinen vaatimustenmukaisuusilmoitus. 3. Moottoreille myönnetyt tyyppihyväksynnät ja vastaavat lakisääteiset merkinnät, jotka ovat asetuksen (EU) 2016/1628 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen E-sääntöjen mukaisia, ja moottoreille kyseisen asetuksen 42 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen unionin säädösten perusteella myönnetyt EU-tyyppihyväksynnät on tunnustettava vastaaviksi kuin moottoreille tämän asetuksen mukaisesti myönnetyt EU-tyyppihyväksynnät ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 mukaisesti vaaditut vastaavat lakisääteiset merkinnät, kunhan komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 ( 2 ) liitteen XIII vaatimukset täyttyvät. V LUKU AJONEUVOJEN KORJAAMISEEN JA HUOLTAMISEEN TARVITTAVIEN TIETOJEN SAATAVUUS 12 artikla Moottorien valmistajia koskeva velvoite Asetuksen (EU) N:o 167/2013 53 56 artiklassa ja komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1322/2014 ( 3 ) 8 artiklassa säädettyjen velvoitteiden täyttämiseksi moottorin valmistajan on, kun maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon valmistaja ei ole moottorin valmistaja, asetettava ajoneuvon valmistajan saataville tiedot, joita tarvitaan näiden velvoitteiden täyttämiseen. ( 1 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364). ( 2 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/654, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä siltä osin kuin kyse on liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottorien päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevista teknisistä ja yleisistä vaatimuksista (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 1). ( 3 ) Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1322/2014, annettu 19 päivänä syyskuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täydentämisestä ja muuttamisesta maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen tyyppihyväksynnässä sovellettavien ajoneuvon rakennetta koskevien ja yleisten vaatimusten osalta (EUVL L 364, 18.12.2014, s. 1).
L 182/8 18.7.2018 VI LUKU LOPPUSÄÄNNÖKSET 13 artikla Siirtymäsäännökset 1. 21 päivästä heinäkuuta 2018 lähtien a) hyväksyntäviranomaiset eivät saa kieltäytyä myöntämästä EU-tyyppihyväksyntää tai kansallista tyyppihyväksyntää uudelle moottorityypille tai uudelle moottoriperheelle, jos kyseinen moottorityyppi tai moottoriperhe on 3, 5 ja 7 artiklan mukainen b) hyväksyntäviranomaiset eivät saa kieltäytyä myöntämästä EU-tyyppihyväksyntää tai kansallista tyyppihyväksyntää uudelle ajoneuvotyypille, jos kyseinen ajoneuvotyyppi on 3 6 ja 8 artiklan mukainen c) jäsenvaltioiden on sallittava 3, 5 ja 7 tai 11 artiklan mukaisten moottorien saattaminen markkinoille, myynti ja käyttöönotto sekä 3 6 ja 8 artiklan mukaisten maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen saattaminen markkinoille, myynti, rekisteröinti ja käyttöönotto. 2. Siihen päivään saakka, jona asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta asianomaisen moottoriluokan EU-tyyppihyväksynnän osalta tulee mainitun asetuksen liitteen III mukaisesti pakollista, hyväksyntäviranomaisten on edelleen myönnettävä EU-tyyppihyväksyntiä ja niiden laajennuksia maa- ja metsätaloudessa käytettäville ajoneuvotyypeille tai moottorityypeille ja moottoriperheille delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 mukaisesti, sellaisena kuin sitä sovelletaan 20 päivästä heinäkuuta 2018. 3. Niistä päivistä lähtien, joina asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta asianomaisen moottoriluokan EU-tyyppihyväksynnän osalta tulee mainitun asetuksen liitteen III mukaisesti pakollista, jäsenvaltiot eivät enää saa sallia delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 perusteella tyyppihyväksyttyjen ajoneuvojen saattamista markkinoille, myyntiä, rekisteröintiä tai käyttöönottoa eivätkä mainitun delegoidun asetuksen perusteella tyyppihyväksyttyjen moottorien saattamista markkinoille, myyntiä tai käyttöönottoa. Mainittuihin päiviin saakka jäsenvaltiot voivat sallia ajoneuvojen saattamisen markkinoille, myynnin, rekisteröinnin tai käyttöönoton tai moottorien saattamisen markkinoille, myynnin tai käyttöönoton delegoidussa asetuksessa (EU) 2015/96 vahvistettujen vaatimusten mukaisesti. Mainitun delegoidun asetuksen 14 artiklassa säädettyä joustojärjestelmää voidaan soveltaa vain sellaisiin maa- ja metsätaloudessa käytettäviin ajoneuvoihin, joiden moottorit on hyväksytty sovellettavaa päästövaihetta välittömästi edeltävän päästövaiheen vaatimusten mukaisesti. 4. Moottoreita, joihin ei delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 mukaisesti sovellettu epäpuhtauspäästöihin liittyvää tyyppihyväksyntää 20 päivänä heinäkuuta 2018, voidaan siihen päivään saakka, jona asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta asianomaisen moottoriluokan markkinoille saattamisen osalta tulee mainitun asetuksen liitteen III mukaisesti pakollista, edelleen saattaa markkinoille, myydä tai ottaa käyttöön voimassa olevien kansallisten sääntöjen perusteella. Maa- ja metsätaloudessa käytettäviä ajoneuvoja, jotka on tyyppihyväksytty asetuksen (EU) N:o 167/2013 mukaisesti ja jotka on varustettu edellä tarkoitetuilla moottoreilla, voidaan samoihin päivämääriin asti edelleen saattaa markkinoille, myydä, rekisteröidä tai ottaa käyttöön. 5. Siirtymäajan moottoreita voidaan edelleen saattaa markkinoille, myydä tai ottaa käyttöön 24 kuukauden ajan siitä päivästä, jona asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta asianomaisen moottoriluokan markkinoille saattamisen osalta tulee mainitun asetuksen liitteen III mukaisesti pakollista. Siirtymäajan moottoreilla varustettuja maa- ja metsätaloudessa käytettäviä ajoneuvoja voidaan saattaa markkinoille, myydä, rekisteröidä tai ottaa käyttöön 24 kuukauden ajan siitä päivästä, jona asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta asianomaisen moottoriluokan markkinoille saattamisen osalta tulee mainitun asetuksen liitteen III mukaisesti pakollista, kunhan nämä ajoneuvot täyttävät molemmat seuraavista edellytyksistä: a) niiden valmistuspäivä on enintään 18 kuukautta sen päivän jälkeen, jona asetuksen (EU) 2016/1628 soveltamisesta asianomaisen moottoriluokan markkinoille saattamisen osalta tulee mainitun asetuksen liitteen III mukaisesti pakollista; b) ne on merkitty tämän asetuksen liitteessä I olevassa 2 osassa olevan 2.1 kohdan vaatimusten mukaisesti.
18.7.2018 L 182/9 Luokan NRE moottorien tapauksessa jäsenvaltioiden on sallittava ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa tarkoitettujen 24 ja 18 kuukauden määräaikojen jatkaminen 12 kuukaudella sellaisten ajoneuvonvalmistajien osalta, joiden moottorilla varustettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen vuosituotanto on alle 100 yksikköä. Tämän kokonaisvuosituotannon laskemiseksi kaikki sellaiset ajoneuvonvalmistajat, jotka ovat yhden ja saman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön hallinnassa, katsotaan yhdeksi ajoneuvonvalmistajaksi. 6. Saatettaessa markkinoille maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen korvaavia moottoreita asetuksen (EU) 2016/1628 58 artiklan 10 ja 11 kohdan mukaisesti valmistajien on varmistettava, että korvaavat moottorit täyttävät merkintävaatimukset, joita tarkoitetaan komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/208 ( 1 ) liitteessä XX olevassa 6 kohdassa, asetuksen (EU) 2016/1628 32 artiklan 2 kohdan e alakohdassa ja täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteessä IV olevassa 1 ja 5.4 kohdassa. 14 artikla Poikkeukset 1. Moottorinvalmistaja voi ajoneuvonvalmistajan suostumuksella toimittaa kyseiselle ajoneuvonvalmistajalle moottorin erikseen ilman pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmää delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteen X säännösten mukaisesti. 2. Jäsenvaltiot voivat delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteen XI mukaista kenttätestausta varten myöntää luvan sellaisten moottoreiden tilapäiseen markkinoille saattamiseen, joita ei ole EU-tyyppihyväksytty tämän asetuksen 3, 5 ja 7 artiklan mukaisesti. Kumotaan delegoitu asetus (EU) 2015/96. 15 artikla Kumoaminen 16 artikla Voimaantulo ja soveltaminen Tämä asetus tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 12 päivänä helmikuuta 2018. Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER ( 1 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2015/208, annettu 8 päivänä joulukuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täydentämisestä maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen tyyppihyväksynnässä sovellettavien ajoneuvon toimintaturvallisuutta koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 42, 17.2.2015, s. 1).
L 182/10 18.7.2018 LIITE I EU-tyyppihyväksyntään epäpuhtauspäästöjen osalta sovellettavat vaatimukset 1 OSA Mukauttaminen asetuksessa (EU) 2016/1628 vahvistettuihin vaatimuksiin 1. Myönnettäessä asetuksen (EU) N:o 167/2013 säännösten mukaisesti epäpuhtauspäästöjen osalta EU-tyyppihyväksyntä maa- ja metsätaloudessa käytettävälle ajoneuvolle taikka moottorityypille tai moottoriperheelle komponenttina, on otettava huomioon seuraavat mukautukset asetuksen (EU) 2016/1628 säännöksiin, joita sovelletaan asetuksen (EU) N:o 167/2013 19 artiklan 3 kohdan nojalla: 1.1 Viittauksia asetuksessa (EU) 2016/1628 tarkoitettuihin liikkuviin työkoneisiin on pidettävä viittauksina maa- ja metsätaloudessa käytettäviin ajoneuvoihin. 1.2 Viittauksia asetuksessa (EU) 2016/1628 tarkoitettuun alkuperäiseen laitevalmistajaan on pidettävä viittauksina ajoneuvonvalmistajaan. 1.3 Asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä III tarkoitettuja moottorien markkinoille saattamista koskevia soveltamispäiviä on pidettävä moottorien ja ajoneuvojen ensimmäistä käyttöönottoa koskevina soveltamispäivinä. 1.4 Asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä III vahvistettuja moottorien EU-tyyppihyväksyntää tai tapauksen mukaan moottorityypin tai moottoriperheen tyyppihyväksyntää koskevia päiviä on pidettävä ajoneuvotyypin tai tapauksen mukaan moottorityypin tai moottoriperheen EU-tyyppihyväksyntää koskevina päivinä. 2. Moottorinvalmistajien on käytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä IX vahvistettuja parametreja määrittäessään moottorityyppejä ja moottoriperheitä ja niiden toimintamoodeja. 2 OSA Erityiset vaatimukset 1. Sen lisäksi, että noudatetaan asetuksen (EU) N:o 167/2013 28 artiklan ja delegoidun asetuksen (EU) N:o 1322/2014 7 artiklan säännöksiä, on tarkastettava moottorien tuotannon vaatimustenmukaisuus asetuksen (EU) 2016/1628 26 artiklan ja delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 3 artiklan säännösten mukaisesti. 2. Merkinnät 2.1 Moottorissa on oltava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteen IV mukainen lakisääteinen merkintä. 3. Käytössä olevien moottoreiden päästöjen valvonta 3.1 Moottorinvalmistajien on noudatettava asetuksen (EU) 2016/1628 19 artiklassa ja komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/655 ( 1 ) vahvistettuja käytössä olevien moottorien päästöjen valvontaa koskevia vaatimuksia. 4. Moottorin asentaminen ajoneuvoon 4.1 Maa- ja metsätaloudessa käytettävään ajoneuvoon asennetun moottorin epäpuhtauspäästötehokkuuden on oltava sama kuin tyyppihyväksynnän yhteydessä. 4.2 Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon moottorin asennuksen on täytettävä vaatimukset, jotka sisältyvät niihin tietoihin ja ohjeisiin, jotka moottorinvalmistajan on toimitettava ajoneuvonvalmistajalle 4.3 kohdan mukaisesti. 4.3 Moottorinvalmistajan on toimitettava ajoneuvonvalmistajalle kaikki tiedot ja ohjeet, joilla varmistetaan, että moottori vastaa hyväksyttyä moottorityyppiä, kun se asennetaan ajoneuvoon. Tähän tarvittavat tiedot on yksilöitävä selvästi ajoneuvonvalmistajalle asetuksen (EU) 2016/1628 43 artiklan 2 kohdassa ja delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 17 artiklassa vahvistettujen vaatimusten mukaisesti. ( 1 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/655, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvonnan osalta (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 334).
18.7.2018 L 182/11 5. Moottorinvalmistajan on asetettava ajoneuvonvalmistajan saataville kaikki olennaiset tiedot ja tarvittavat ohjeet, jotka on tarkoitettu loppukäyttäjälle, kuten asetuksen (EU) 2016/1628 43 artiklan 3 ja 4 kohdassa ja delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 18 artiklassa säädetään. 6. Luvattoman muuttamisen estäminen 6.1 Moottorinvalmistajien on sovellettava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen X säännöksiä, jotka koskevat teknisiä yksityiskohtia asetusten luvattoman muuttamisen estämiseksi.
L 182/12 18.7.2018 LIITE II Ulkoisia melupäästöjä koskevat vaatimukset 1. Sallitut ulkoiset melutasot 1.1 Instrumentointijärjestelmän, myös mikrofonien, kaapelien ja tuulilasin, on oltava standardissa IEC 61672-1:2013 vahvistettujen luokan 1 instrumenttiin sovellettavien vaatimusten mukainen. Suodattimien on oltava standardissa IEC 61260:1995 vahvistettujen luokan 1 instrumenttiin sovellettavien vaatimusten mukainen. 1.2 Mittausolosuhteet 1.2.1 Mittaukset on suoritettava ajokuntoisilla kuormaamattomilla maa- ja metsätaloudessa käytettävillä ajoneuvoilla riittävän hiljaisella ja avoimella alueella (ympäristön ja tuulen melu vähintään 10 db(a) pienempi kuin mitattava ulkoinen melutaso). 1.2.2 Alue voi olla muodoltaan esimerkiksi säteeltään 50 metrin suuruinen avoin alue, jossa on säteeltään 20 metrin suuruinen, käytännöllisesti katsoen tasainen keskiosa. Se voi olla päällystetty betonilla, asfaltilla tai vastaavalla materiaalilla, eikä siinä saa olla vitilunta, pitkää ruohoa, irtomaata tai tuhkaa. 1.2.3 Testiradan pinnan on oltava sellainen, ettei se aiheuta liiallista rengasmelua. Tätä ehtoa sovelletaan ainoastaan liikkeessä oleville maa- ja metsätaloudessa käytettäville ajoneuvoille tehtävissä ulkoisen melun mittauksissa. 1.2.4 Mittaus suoritetaan hyvällä ja vähätuulisella säällä. Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon tai mikrofonin lähistöllä ei saa olla laitteiston lukemia ottavaa tarkkailijaa lukuun ottamatta ketään, sillä maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon tai mikrofonin lähellä olevat katsojat saattavat vaikuttaa huomattavasti laitteiston lukemiin. Osoittimen selvät heilahtelut, jotka eivät tunnu olevan yhteydessä yleisen äänitason ominaisuuksiin, jätetään huomiotta lukemia kirjattaessa. 1.3 Mittausmenetelmä 1.3.1 Liikkeessä olevan maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon ulkoisen melutason mittaaminen 1.3.1.1 On tehtävä vähintään kaksi mittausta maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon kummaltakin puolelta. Säätötarkoituksessa voidaan tehdä esimittauksia, joita ei kuitenkaan oteta huomioon. 1.3.1.2 Mikrofonin on sijaittava 1,2 metrin korkeudella maasta ja 7,5 metrin päässä maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon keskiviivan CC kulkuradasta mitattuna siihen nähden kohtisuorassa olevaa viivaa PP pitkin (kuva 1). 1.3.1.3 Merkitään testiradalle kaksi viivaa, AA ja BB, jotka ovat yhdensuuntaisia viivan PP kanssa ja sijaitsevat 10 metriä eteenpäin ja 10 metriä taaksepäin tästä viivasta. Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen tulee lähestyä viivaa AA tasaisella nopeudella olosuhteissa, jotka täsmennetään jäljempänä. Sitten kaasuläppä avataan kokonaan niin nopeasti kuin se on käytännössä mahdollista ja pidetään täysin auki -asennossa, kunnes maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon perä ylittää viivan BB. Kaasuläppä suljetaan sitten jälleen niin nopeasti kuin mahdollista. Jos maa- ja metsätaloudessa käytettävässä ajoneuvossa on perävaunu, sitä ei oteta huomioon määritettäessä, milloin viiva BB ylitetään. 1.3.1.4 Mittaustulos on suurin kirjattu melutaso.
18.7.2018 L 182/13 Kuva 1 1.3.1.5 Tasaisen nopeuden ennen viivaa AA on oltava kolme neljäsosaa siitä valmistajan ilmoittamasta suurimmasta rakenteellisesta nopeudesta (v max ), joka voidaan saavuttaa suurimmalla maantieajossa käytettävällä vaihteella. 1.3.1.6 Tulosten tulkitseminen 1.3.1.6.1. Mittauslaitteiden epätarkkuuden huomioon ottamiseksi jokaisesta mittauksesta saatu tulos määritetään vähentämällä mittarin lukemasta 1 db(a). 1.3.1.6.2. Mittauksia pidetään pätevinä, jos kahden samalla puolella maa- ja metsätaloudessa käytettävää ajoneuvoa suoritetun peräkkäisen mittauksen ero ei ole suurempi kuin 2 db(a). 1.3.1.6.3. Testitulos on suurin mitattu melutaso. Jos tämä tulos ylittää testatun maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvoluokan sallitun melutason vähintään 1 db(a):lla, suoritetaan vielä kaksi lisämittausta. Kolmen näin saaduista neljästä mittauksesta on oltava vahvistettujen rajojen sisällä. 1.3.2 Paikallaan olevan maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon ulkoisen melutason mittaaminen 1.3.2.1 Äänitasomittarin sijainti Mittaukset on suoritettava kohdassa X (joka esitetään kuvassa 2) 7 metrin etäisyydeltä maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon lähimmästä pinnasta. Mikrofoni on sijoitettava 1,2 metrin korkeudelle maasta. 1.3.2.2 Mittausten lukumäärä: on tehtävä vähintään kaksi mittausta.
L 182/14 18.7.2018 1.3.2.3 Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon testiolosuhteet 1.3.2.3.1 Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon, jossa ei ole nopeudensäädintä, moottoria käytetään kolmen neljäsosan teholla siitä pyörimisnopeudesta, joka maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon valmistajan mukaan kehittää sen suurimman nettotehon. Moottorin pyörimisnopeus mitataan erillisellä laitteella, esim. pyörin varustetulla alustalla ja kierroslukumittarilla. Jos moottoriin on asennettu säädin, joka estää moottoria ylittämästä nopeutta, jossa se kehittää suurimman nettotehonsa, moottoria käytetään suurimmalla säätimen sallimalla nopeudella. 1.3.2.3.2 Moottori on saatettava tavanomaiseen käyntilämpötilaansa ennen mittausten tekemistä. 1.3.2.4 Tulosten tulkitseminen 1.3.2.4.1 Selosteessa on ilmoitettava kaikki ulkoisen melutason lukemat. Moottorin pyörimisnopeus on kirjattava 8 artiklan säännösten mukaisesti. Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon kuormitustila on kirjattava. 1.3.2.4.2 Mittauksia pidetään pätevinä, jos kahden samalla puolella maa- ja metsätaloudessa käytettävää ajoneuvoa suoritetun peräkkäisen mittauksen ero ei ole suurempi kuin 2 db(a). 1.3.2.4.3 Mittaustulos on suurin kirjattu lukema. 1.3.3 Liikkeessä olevien, telaketjuilla varustettujen luokan C ajoneuvojen ulkoisen melutason mittaamista koskevat säännökset Telaketjuilla varustettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien luokan C ajoneuvojen melutaso liikkeessä mitataan ajokuntoisilla kuormaamattomilla ajoneuvoilla, jotka kulkevat tasaisella 5 km:n/h (+/ 0,5 km/h) nopeudella kostealla hiekalla moottorin käydessä nimellisnopeudella standardin ISO 6395:2008 kohdan 5.3.2 mukaisesti. Mikrofoni sijoitetaan 1.3.1 kohdan mukaisesti. Mitattu meluarvo on kirjattava testausselosteeseen. 2. Pakojärjestelmä (äänenvaimennin) 2.1 Jos maa- ja metsätaloudessa käytettävään ajoneuvoon on asennettu laite, joka on suunniteltu vähentämään pakojärjestelmän aiheuttamaa melua (äänenvaimennin), sovelletaan tämän jakson vaatimuksia. Jos moottorin imuventtiiliin on asennettu ilmansuodatin sen varmistamiseksi, että sallittua melutasoa noudatetaan, suodatinta pidetään vaimentimen osana ja 2 kohdan vaatimuksia sovelletaan myös kyseiseen suodattimeen. Pakoputken pää on sijoitettava siten, että pakokaasuja ei voi päästä ohjaamon sisäpuolelle. Kuva 2 Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen mittauskohdat
18.7.2018 L 182/15 2.2 Maa- ja metsätaloudessa käytettävän ajoneuvon tyyppihyväksyntätodistukseen on liitettävä piirros pakojärjestelmästä. 2.3 Vaimennin on varustettava pysyvällä ja helposti luettavissa olevalla merkinnällä, josta ilmenevät sen merkki ja tyyppi. 2.4 Imukykyisen kuituaineen käyttö vaimentimissa on sallittu vain, jos seuraavat vaatimukset täytetään: 2.4.1 Imukykyistä kuituainetta ei saa käyttää niissä vaimentimen osissa, joiden lävitse kulkee kaasuja. 2.4.2 On varmistettava sopivin välinein, että imukykyinen kuituaine pysyy paikallaan koko sen ajan, kun vaimennin on käytössä. 2.4.3 Imukykyisen kuituaineen on kestettävä ainakin 20 prosenttia käyntilämpötilaa korkeampaa lämpötilaa (celsiusastetta), jollainen voi vallita siinä vaimentimen osassa, jossa kyseiset imukykyiset kuituaineet sijaitsevat.
L 182/16 18.7.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/986, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntään ja markkinavalvontaan sovellettavien hallinnollisten vaatimusten mukauttamisesta vaiheen V päästörajoihin (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta 5 päivänä helmikuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 ( 1 ) ja erityisesti sen 22 artiklan 4 kohdan, 25 artiklan 2, 3 ja 6 kohdan, 27 artiklan 1 kohdan, 33 artiklan 2 kohdan ja 34 artiklan 3 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/504 ( 2 ) vahvistetaan muun muassa mallit tiettyjä maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksynnän ja markkinavalvonnan yhteydessä laadittavia asiakirjoja varten. (2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/1628 ( 3 ) kumotaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/68/EY ( 4 ) ja otetaan käyttöön uudet liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvot (vaihe V). (3) Asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä II vahvistettuja vaiheen V päästörajoja sovelletaan asetuksen (EU) N:o 167/2013 19 artiklan mukaisesti myös maa- ja metsätaloudessa käytettäviin ajoneuvoihin. Näiden päästörajojen soveltamista lykätään asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä III esitetyn aikataulun mukaisesti. (4) Sen vuoksi on tarpeen muuttaa täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/504 vahvistettuja malleja, jotta ne voidaan mukauttaa ja saattaa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2017/656 ( 5 ) vahvistettujen mallien mukaisiksi. (5) Hallinnollisten vaatimusten täsmentämiseksi olisi täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2015/504 tehtävä lisäksi joitakin pieniä muutoksia, joiden myötä sähkö-elektroniikka-asennelmat voidaan hyväksyä komponentteina ja edellytetään kattavampia tietoja voimansiirron ja vedettävien ajoneuvojen jarrulaitteiden tyyppihyväksyntää varten. (6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EU) N:o 167/2013 69 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun komitean lausunnon mukaiset, ( 1 ) EUVL L 60, 2.3.2013, s. 1. ( 2 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/504, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön panemisesta siltä osin kuin kyse on maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntään ja markkinavalvontaan sovellettavista hallinnollisista vaatimuksista (EUVL L 85, 28.3.2015, s. 1). ( 3 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1628, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvoihin ja tyyppihyväksyntään liittyvistä vaatimuksista, asetusten (EU) N:o 1024/2012 ja (EU) N:o 167/2013 muuttamisesta ja direktiivin 97/68/EY muuttamisesta ja kumoamisesta (EUVL L 252, 16.9.2016, s. 53). ( 4 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/68/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1997, liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (EYVL L 59, 27.2.1998, s. 1). ( 5 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364).
18.7.2018 L 182/17 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutetaan täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/504 seuraavasti: 1) Lisätään 12 a artikla seuraavasti: 12 a artikla Moottoreihin sovellettavat siirtymäsäännökset Kun kyse on moottoreista, jotka on tyyppihyväksytty ennen 1 päivää tammikuuta 2018 tai alaluokkien NRE-v-5 ja NRE-c-5 moottorien tapauksessa ennen 1 päivää tammikuuta 2019, sovelletaan edelleen seuraavia tämän asetuksen, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018, säännöksiä: liitteessä I oleva A osa liitteessä I olevan B osan 4.2 kohta liitteessä I olevan B osan 5 kohdan 2.2.2, 2.5 2.5.4.2, 5.2 5.5 ja 6 8.22.4.2 kohta liitteen I lisäykset 1 9 liitteen I lisäyksessä 10 oleva 2.2.2 kohta liitteen I lisäykset 11 14 liitteen I lisäyksessä 15 oleva 2.2.2 kohta liitteen I lisäykset 16 23 liitteessä I olevat ilmoituslomakkeeseen liittyvät selittävät huomautukset 6, 7, 9, 12, 24, 26, 29, 39, 40, 49 ja 56 liitteessä II oleva 2.1.1 kohta liitteessä II oleva selittävä huomautus 4 liitteeseen II liitteen III lisäyksen 1 osan 2 mallissa 1 otsikon Voimalaitteen yleiset ominaisuudet alla olevat kohdat liitteen III lisäyksen 1 osan 2 mallissa 1 otsikon Moottori alla olevat kohdat liitteen III lisäyksen 1 osan 2 mallissa 1 otsikon Pakokaasupäästöjä koskevat testitulokset (huononemiskertoimen kanssa) olevan tekstin ensimmäisen kappaleen toinen ja neljäs luetelmakohta liitteen III lisäyksen 1 osan 2 mallissa 1 otsikon Pakokaasupäästöjä koskevat testitulokset (huononemiskertoimen kanssa) alla oleva taulukko liitteen III lisäyksessä 1 olevat selittävät huomautukset lisäykseen 1 lukuun ottamatta selittävää huomautusta 32 liite IV liitteen V lisäyksessä 2 olevat selittävät huomautukset lisäykseen 2 liitteen V lisäys 4 liitteen V lisäys 5 liitteen VII lisäys 1 lukuun ottamatta 1 kohtaa ja 2 kohdan alla olevan tekstin ensimmäistä luetelmakohtaa liite VIII lukuun ottamatta 3.2 kohdan taulukon 8 1 toista riviä. 2) Muutetaan liite I tämän asetuksen liitteen I mukaisesti. 3) Muutetaan liite II tämän asetuksen liitteen II mukaisesti. 4) Muutetaan liitteen III lisäys 1 tämän asetuksen liitteen III mukaisesti. 5) Muutetaan liite IV tämän asetuksen liitteen IV mukaisesti.
L 182/18 18.7.2018 6) Muutetaan liite V tämän asetuksen liitteen V mukaisesti. 7) Muutetaan liite VI tämän asetuksen liitteen VI mukaisesti. 8) Muutetaan liitteen VII lisäys 1 tämän asetuksen liitteen VII mukaisesti. 9) Muutetaan liite VIII tämän asetuksen liitteen VIII mukaisesti. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 3 päivänä huhtikuuta 2018. Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER
18.7.2018 L 182/19 LIITE I Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liite I seuraavasti: 1) Korvataan lisäysluettelossa lisäystä 10 koskeva rivi seuraavasti: 10 Ilmoituslomakkeen malli sähkö elektroniikka-asennelmien EU-tyyppihyväksyntä komponenttina tai erillisenä teknisenä yksikkönä sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta 2) Muutetaan A osa seuraavasti: a) Lisätään 1.4 kohta seuraavasti: 1.4 Moottorien osalta on toimitettava komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 (*) liitteessä I vaaditut valmistusasiakirjat ja ilmoituslomake. (*) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364). b) Muutetaan 2 kohta seuraavasti: i) Poistetaan valmistusasiakirjoihin liittyvän tietolomakkeen mallin 2.5.2 kohta. ii) Muutetaan valmistusasiakirjoihin liittyvää tietolomaketta koskeva selittävä huomautus 5 seuraavasti: 5) Moottorien osalta ilmoitetaan moottorityypin nimitys tai moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien tapauksessa perhetyyppi (FT) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevan B osan 4 kohdan mukaisesti. 3) Muutetaan B osa seuraavasti: a) Muutetaan 3.1 kohdassa oleva taulukko 1 1 seuraavasti: i) Korvataan luettelo I seuraavasti: LUETTELO I Ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevat vaatimukset Lisäys Järjestelmä tai komponentti / erillinen tekninen yksikkö Komission delegoitu asetus (EU) 2018/985 (*) Liitteen numero Muutettuna seuraavalla säädöksellä ja/tai täytäntöönpanovaiheessa 1 Järjestelmä: moottorin/moottoriperheen asennus I 2 Järjestelmä: ulkoinen melutaso II 3 Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: moottori/moottoriperhe I (*) Komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, annettu 12 päivänä helmikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täydentämisestä maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen ja niiden moottorien ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevien vaatimusten osalta sekä komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 kumoamisesta (EUVL L 182, 18.7.2018, s. 1). ii) Korvataan luettelon II rivi 10 seuraavasti: 10 Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: sähköelektroniikka-asennelmien sähkömagneettinen yhteensopivuus XV
L 182/20 18.7.2018 b) Korvataan 4.2 kohta seuraavasti: 4.2 Niiden asetuksen (EU) N:o 167/2013 liitteessä I mainittujen kohteiden osalta, joille on myönnetty hyväksyntä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 (*), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 595/2009 (**) tai asetuksen (EU) N:o 167/2013 49 artiklassa tarkoitettujen E-sääntöjen (E-hyväksynnät) mukaisesti taikka joiden hyväksyntä perustuu OECD:n standardoitujen testiohjeiden mukaisesti laadittuihin testausselosteisiin vaihtoehtona kyseisen asetuksen ja sen nojalla annettujen delegoitujen säädösten mukaisesti laadituille testausselosteille, valmistajan tarvitsee toimittaa 5 kohdassa täsmennetyt tiedot vain siinä tapauksessa, että niitä ei jo ole annettu vastaavassa hyväksyntätodistuksessa ja/tai testausselosteessa. Vaatimuksenmukaisuustodistuksessa (tämän asetuksen liite III) tarkoitetut tiedot on kuitenkin toimitettava joka tapauksessa. (*) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1628, annettu 14 päivänä syyskuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvoihin ja tyyppihyväksyntään liittyvistä vaatimuksista, asetusten (EU) N:o 1024/2012 ja (EU) N:o 167/2013 muuttamisesta ja direktiivin 97/68/EY muuttamisesta ja kumoamisesta (EUVL L 252, 16.9.2016, s. 53). (**) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 595/2009, annettu 18 päivänä kesäkuuta 2009, moottoriajoneuvojen ja moottorien tyyppihyväksynnästä raskaiden hyötyajoneuvojen päästöjen osalta (Euro VI) ja ajoneuvojen korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittavien tietojen saatavuudesta ja asetuksen (EY) N:o 715/2007 ja direktiivin 2007/46/EY muuttamisesta sekä direktiivien 80/1269/ETY, 2005/55/EY ja 2005/78/EY kumoamisesta (EUVL L 188, 18.7.2009, s. 1). d) Muutetaan 5 kohta seuraavasti: i) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: ii) iii) iv) 2.2 Tyyppi: ( 6 ). Kumotaan 2.5 2.5.4.2 kohta. Kumotaan 5.2 5.5 kohta. Korvataan 6 8.22.4.2 kohta seuraavasti: 6. MOOTTORIN OLENNAISET OMINAISUUDET 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 7 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 4 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 4 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 26 ) 6.2.8 Polttoaine 6.2.8.1 Polttoainetyyppi: ( 9 ). 6.2.8.3 Luettelo moottorissa käytettäviksi sopivista muista polttoaineista, polttoaineseoksista ja polttoaine-emulsioista, jotka valmistaja on ilmoittanut komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I olevan 1.4 kohdan mukaisesti (viittaus tunnustettuun standardiin tai eritelmään):... 6.3.2.1 Ilmoitettu nimellispyörimisnopeus: rpm 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw 6.3.2.2 Pyörimisnopeus suurimmalla teholla: rpm 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3. v) Korvataan 10.4.2 kohta seuraavasti: vi) 10.4.2 Sellaisten pakojärjestelmän osien kuvaus ja/tai piirustus, jotka eivät ole osa moottoria:.... Korvataan 11.1 11.2.3 kohta seuraavasti: 11.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio ajoneuvon voimansiirrosta ja sen hallintajärjestelmästä (välityssuhteen vaihtojärjestelmä, kytkimen hallintalaite tai muu voimansiirron osa):
18.7.2018 L 182/21 11.2 Voimansiirto 11.2.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio välityssuhteen vaihtojärjestelmistä ja niiden hallintajärjestelmästä: 11.2.2 Voimansiirtojärjestelmän kuvaus ja/tai piirustus: 11.2.3 Voimansiirtojärjestelmän tyyppi: vaihteet (myös planeettavaihdepyörästöt) / hihna / hydrostaattinen / sähköinen / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) vii) Korvataan 11.2.8 kohta seuraavasti: 11.2.8 Välityssuhteen vaihtojärjestelmän tyyppi: mekaaninen (vaihteenvaihto) / kaksoiskytkin (vaihteenvaihto) / puoliautomaattinen (vaihteenvaihto) / automaattinen (vaihteenvaihto) / portaattomasti säätyvä / hydrostaattinen / ei sovellettavissa / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) viii) Korvataan 43.2 kohta seuraavasti: 43.2 Ajoneuvon jarrujärjestelmien pneumaattisten, hydraulisten ja/tai sähköisten ohjausjohtojen ohjausvirtapiirien eritelmät sekä tuettujen viestien ja parametrien luettelo:.... ix) Korvataan 43.5 ja 43.5.1 kohta seuraavasti: 43.5 Jarruvoimansiirto (vetävässä ajoneuvossa) 43.5.1 Vetävän ajoneuvon käyttöjarrujärjestelmän jarruvoimansiirto: mekaaninen / pneumaattinen / hydraulinen / hydrostaattinen ilman jarrutehostinta / tehostettu jarrujärjestelmä / täysin tehostettu voimansiirto ( 4 ). x) Korvataan 43.5.3 kohta seuraavasti: xi) 43.5.3 Jarrujen hallintalaitteen lukitus oikealla ja vasemmalla: kyllä/ei ( 4 ). Korvataan 43.6 kohta seuraavasti: 43.6 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintalaitteet (vetävässä ajoneuvossa). xii) Kumotaan 43.6.2 43.6.5 kohta. xiii) Lisätään 43.6.2 43.7.3.2.1 kohta seuraavasti: 43.6.2 Liittimien ja kytkentä- ja turvalaitteiden kuvaus (mukaan luettuina piirustukset, kaaviot ja mahdollisten elektronisten osien tunnisteet):... 43.6.2.1 Pneumaattisen kytkennän tyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.6.2.1.1 Paineilman syöttöpaine (kaksipiirinen): kpa 43.6.2.1.2 Sähköinen ohjausjohto: kyllä/ei ( 4 ) 43.6.2.2 Hydraulisen kytkennän tyyppi: yksipiirinen / kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.6.2.2.1 Työpaine, hydraulinen: Yksipiirinen: kpa Kaksipiirinen: kpa 43.6.2.2.2 Standardin ISO 7638:2003 mukainen liitin asennettu: ( 15 ): kyllä/ei ( 4 ) 43.7 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintalaitteet (vedettävässä ajoneuvossa) 43.7.1 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintajärjestelmän teknologia: hydraulinen / pneumaattinen / sähköinen / ei ole ( 4 ) 43.7.2 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintalaite: rumpu/levy/muu ( 4 ) 43.7.2.1 Kuvaus ja ominaisuudet:... 43.7.3 Liittimien ja kytkentä- ja turvalaitteiden kuvaus (mukaan luettuina piirustukset, kaaviot ja mahdollisten elektronisten osien tunnisteet):... 43.7.3.1 Pneumaattisen kytkennän tyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.7.3.1.1 Sähköinen ohjausjohto: kyllä/ei ( 4 )
L 182/22 18.7.2018 43.7.3.2 Hydraulisen kytkennän tyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.7.3.2.1 Standardin ISO 7638:2003 mukainen liitin asennettu: ( 15 ) kyllä/ei ( 4 ). 4) Muutetaan lisäys 1 seuraavasti: a) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; b) Kumotaan 2.5 2.5.4.2 kohta. c) Kumotaan 5.2 5.5 kohta. d) Korvataan 6 8.22.4.2 kohta seuraavasti: 6. MOOTTORIN OLENNAISET OMINAISUUDET 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 7 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 4 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 4 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 26 ) 6.2.8 Polttoaine 6.2.8.1 Polttoainetyyppi: ( 9 ) 6.2.8.3 Luettelo moottorissa käytettäviksi sopivista muista polttoaineista, polttoaineseoksista ja polttoaineemulsioista, jotka valmistaja on ilmoittanut komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I olevan 1.4 kohdan mukaisesti (viittaus tunnustettuun standardiin tai eritelmään):... 6.3.2.1 Ilmoitettu nimellispyörimisnopeus: rpm 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw 6.3.2.2 Pyörimisnopeus suurimmalla teholla: rpm 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3. 5) Muutetaan lisäys 2 seuraavasti: a) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2. Tyyppi: ( 6 ). b) Kumotaan 2.5 2.5.4.2 kohta. c) Kumotaan 5.2 5.5 kohta. d) Lisätään 10 kohdan edelle 6 6.3.6.4 kohta seuraavasti: 6. MOOTTORIN OLENNAISET OMINAISUUDET 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 7 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 4 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 4 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 26 ) 6.3.2.1 Ilmoitettu nimellispyörimisnopeus: rpm 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw
18.7.2018 L 182/23 6.3.2.2 Pyörimisnopeus suurimmalla teholla: rpm 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3. e) Lisätään 11 11.4 kohta seuraavasti: 11. VOIMANSIIRTO JA SEN HALLINTA ( 13 ) 11.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio ajoneuvon voimansiirrosta ja sen hallintajärjestelmästä (välityssuhteen vaihtojärjestelmä, kytkimen hallintalaite tai muu voimansiirron osa): 11.2 Voimansiirto 11.2.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio välityssuhteen vaihtojärjestelmistä ja niiden hallintajärjestelmästä: 11.2.2 Voimansiirtojärjestelmän kuvaus ja/tai piirustus: 11.2.3 Voimansiirtojärjestelmän tyyppi: vaihteet (myös planeettavaihdepyörästöt) / hihna / hydrostaattinen / sähköinen / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) 11.2.4 Lyhyt kuvaus sähköisistä/elektronisista komponenteista (jos on): 11.2.5 Sijainti moottoriin nähden: 11.2.6 Hallintamenetelmä: 11.2.7 Jakovaihteisto: on / ei ole ( 4 ) 11.2.8 Välityssuhteen vaihtojärjestelmän tyyppi: mekaaninen (vaihteenvaihto) / kaksoiskytkin (vaihteenvaihto) / puoliautomaattinen (vaihteenvaihto) / automaattinen (vaihteenvaihto) / portaattomasti säätyvä / hydrostaattinen / ei sovellettavissa / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) 11.3 Kytkin (jos on) 11.3.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio kytkimestä ja sen hallintajärjestelmästä: 11.3.2 Suurin vääntömomentti: 11.4 Välityssuhteet: Vaihde Vaihteiston sisäiset välityssuhteet (moottorin ja vaihdelaatikon ulostuloakselin kierroslukujen suhteet) Jakovaihteiston sisäiset välityssuhteet (moottorin ja jakovaihteiston ulostuloakselin kierroslukujen suhteet) Vetopyörästön välityssuhteet (vaihdelaatikon ulostuloakselin ja vetävien pyörien kierroslukujen suhde) Kokonaisvälityssuhteet Suhde (moottorin pyörimisnopeus / ajoneuvon nopeus) ainoastaan käsivalintaisen vaihteiston osalta Suurin CVT:n (*) osalta: 1 2 3 Pienin CVT:n (*) osalta Peruutusvaihde 1 (*) Portaattomasti säätyvä vaihteisto 6) Muutetaan lisäys 3 seuraavasti: a) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ;
L 182/24 18.7.2018 b) Kumotaan 2.5 2.5.4.2 kohta. c) Kumotaan 5.2 5.5 kohta. d) Korvataan 6 8.22.4.2 kohta seuraavasti: 6. MOOTTORIN OLENNAISET OMINAISUUDET 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 7 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 4 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 4 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 26 ) 6.2.8 Polttoaine 6.2.8.1 Polttoainetyyppi: ( 9 ) 6.2.8.3 Luettelo moottorissa käytettäviksi sopivista muista polttoaineista, polttoaineseoksista ja polttoaineemulsioista, jotka valmistaja on ilmoittanut komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I olevan 1.4 kohdan mukaisesti (viittaus tunnustettuun standardiin tai eritelmään):... 6.3.2.1 Ilmoitettu nimellispyörimisnopeus: rpm 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw 6.3.2.2 Pyörimisnopeus suurimmalla teholla: rpm 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3. 7) Korvataan lisäyksessä 4 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 8) Korvataan lisäyksessä 5 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 9) Korvataan lisäyksessä 6 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 10) Korvataan lisäyksessä 7 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 11) Korvataan lisäyksessä 8 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 12) Korvataan lisäyksessä 9 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 13) Muutetaan lisäys 10 seuraavasti: a) Korvataan otsikko seuraavasti: Lisäys 10 Ilmoituslomakkeen malli sähkö elektroniikka-asennelmien EU-tyyppihyväksyntä komponenttina tai erillisenä teknisenä yksikkönä sähkömagneettisen yhteensopivuuden osalta. b) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; 14) Korvataan lisäyksessä 11 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ;
18.7.2018 L 182/25 15) Korvataan lisäyksessä 12 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; 16) Korvataan lisäyksessä 13 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; 17) Korvataan lisäyksessä 14 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; 18) Muutetaan lisäys 15 seuraavasti: a) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; b) Kumotaan 5.2 5.4 kohta. c) Korvataan 6 7.1.1 kohta seuraavasti: 6. MOOTTORIN OLENNAISET OMINAISUUDET 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 7 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 4 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 4 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 26 ) 6.3.2.1 Ilmoitettu nimellispyörimisnopeus: rpm 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw 6.3.2.2 Pyörimisnopeus suurimmalla teholla: rpm 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3. d) Korvataan 11.1 11.2.3 kohta seuraavasti: 11.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio ajoneuvon voimansiirrosta ja sen hallintajärjestelmästä (välityssuhteen vaihtojärjestelmä, kytkimen hallintalaite tai muu voimansiirron osa): 11.2 Voimansiirto 11.2.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio välityssuhteen vaihtojärjestelmistä ja niiden hallintajärjestelmästä: 11.2.2 Voimansiirtojärjestelmän kuvaus ja/tai piirustus: 11.2.3 Voimansiirtojärjestelmän tyyppi: vaihteet (myös planeettavaihdepyörästöt) / hihna / hydrostaattinen / sähköinen / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) e) Korvataan 11.2.8 kohta seuraavasti: 11.2.8 Välityssuhteen vaihtojärjestelmän tyyppi: mekaaninen (vaihteenvaihto) / kaksoiskytkin (vaihteenvaihto) / puoliautomaattinen (vaihteenvaihto) / automaattinen (vaihteenvaihto) / portaattomasti säätyvä / hydrostaattinen / ei sovellettavissa / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) f) Korvataan 43.2 kohta seuraavasti: 43.2 Ajoneuvon jarrujärjestelmien pneumaattisten, hydraulisten ja/tai sähköisten ohjausjohtojen ohjausvirtapiirien eritelmät sekä tuettujen viestien ja parametrien luettelo: ; g) Korvataan 43.5 ja 43.5.1 kohta seuraavasti: 43.5 Jarruvoimansiirto (vetävässä ajoneuvossa) 43.5.1 Vetävän ajoneuvon käyttöjarrujärjestelmän jarruvoimansiirto: mekaaninen / pneumaattinen / hydraulinen / hydrostaattinen ilman jarrutehostinta / tehostettu jarrujärjestelmä / täysin tehostettu voimansiirto ( 4 ).
L 182/26 18.7.2018 h) Korvataan 43.5.3 ja 43.6 kohta seuraavasti: 43.5.3 Jarrujen hallintalaitteen lukitus oikealla ja vasemmalla: kyllä/ei ( 4 ) 43.6 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintalaitteet (vetävässä ajoneuvossa). i) Korvataan 43.6.2 43.6.5 kohta 43.6.2 43.7.3.2.1 kohdalla seuraavasti: 43.6.2 Liittimien ja kytkentä- ja turvalaitteiden kuvaus (mukaan luettuina piirustukset, kaaviot ja mahdollisten elektronisten osien tunnisteet):... 43.6.2.1 Pneumaattisen kytkennän tyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.6.2.1.1 Paineilman syöttöpaine (kaksipiirinen): kpa 43.6.2.1.2 Sähköinen ohjausjohto: kyllä/ei ( 4 ) 43.6.2.2 Hydraulisen kytkennän tyyppi: yksipiirinen / kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.6.2.2.1 Työpaine, hydraulinen: Yksipiirinen: kpa Kaksipiirinen: kpa 43.6.2.2.2 Standardin ISO 7638:2003 mukainen liitin asennettu: ( 15 ): kyllä/ei ( 4 ) 43.7 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintalaitteet (vedettävässä ajoneuvossa) 43.7.1 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintajärjestelmän teknologia: hydraulinen / pneumaattinen / sähköinen / ei ole ( 4 ) 43.7.2 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintalaite: rumpu/levy/muu ( 4 ) 43.7.2.1 Kuvaus ja ominaisuudet:... 43.7.3 Liittimien ja kytkentä- ja turvalaitteiden kuvaus (mukaan luettuina piirustukset, kaaviot ja mahdollisten elektronisten osien tunnisteet):... 43.7.3.1 Pneumaattisen kytkennän tyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.7.3.1.1 Sähköinen ohjausjohto: kyllä/ei ( 4 ) 43.7.3.2 Hydraulisen kytkennän tyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 4 ) 43.7.3.2.1 Standardin ISO 7638:2003 mukainen liitin asennettu: ( 15 ): kyllä/ei ( 4 ). 19) Muutetaan lisäys 16 seuraavasti: a) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ) ; b) Lisätään 48 kohdan edelle 6 6.3.6.4 kohta seuraavasti: 6. MOOTTORIN OLENNAISET OMINAISUUDET 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 7 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 4 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 4 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 26 ) 6.3.2.1 Ilmoitettu nimellispyörimisnopeus: rpm 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw 6.3.2.2 Pyörimisnopeus suurimmalla teholla: rpm 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3.
18.7.2018 L 182/27 c) Lisätään 48 kohdan edelle 11 11.4 kohta seuraavasti: 11. VOIMANSIIRTO JA SEN HALLINTA ( 13 ) 11.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio ajoneuvon voimansiirrosta ja sen hallintajärjestelmästä (välityssuhteen vaihtojärjestelmä, kytkimen hallintalaite tai muu voimansiirron osa): 11.2 Voimansiirto 11.2.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio välityssuhteen vaihtojärjestelmistä ja niiden hallintajärjestelmästä: 11.2.2 Voimansiirtojärjestelmän kuvaus ja/tai piirustus: 11.2.3 Voimansiirtojärjestelmän tyyppi: vaihteet (myös planeettavaihdepyörästöt) / hihna / hydrostaattinen / sähköinen / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) 11.2.4 Lyhyt kuvaus sähköisistä/elektronisista komponenteista (jos on): 11.2.5 Sijainti moottoriin nähden: 11.2.6 Hallintamenetelmä: 11.2.7 Jakovaihteisto: on / ei ole ( 4 ) 11.2.8 Välityssuhteen vaihtojärjestelmän tyyppi: mekaaninen (vaihteenvaihto) / kaksoiskytkin (vaihteenvaihto) / puoliautomaattinen (vaihteenvaihto) / automaattinen (vaihteenvaihto) / portaattomasti säätyvä / hydrostaattinen / ei sovellettavissa / muu ( 4 ) (jos muu, täsmennettävä: ) 11.3 Kytkin (jos on) 11.3.1 Lyhyt kuvaus ja kaavio kytkimestä ja sen hallintajärjestelmästä: 11.3.2 Suurin vääntömomentti: 11.4 Välityssuhteet: Vaihde Vaihteiston sisäiset välityssuhteet (moottorin ja vaihdelaatikon ulostuloakselin kierroslukujen suhteet) Jakovaihteiston sisäiset välityssuhteet (moottorin ja jakovaihteiston ulostuloakselin kierroslukujen suhteet) Vetopyörästön välityssuhteet (vaihdelaatikon ulostuloakselin ja vetävien pyörien kierroslukujen suhde) Kokonaisvälityssuhteet Suhde (moottorin pyörimisnopeus / ajoneuvon nopeus) ainoastaan käsivalintaisen vaihteiston osalta Suurin CVT:n (*) osalta: 1 2 3 Pienin CVT:n (*) osalta Peruutusvaihde 1 (*) Portaattomasti säätyvä vaihteisto 20) Korvataan lisäyksessä 17 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 21) Korvataan lisäyksessä 18 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 22) Korvataan lisäyksessä 19 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ).
L 182/28 18.7.2018 23) Korvataan lisäyksessä 20 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 24) Korvataan lisäyksessä 21 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 25) Korvataan lisäyksessä 22 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 26) Korvataan lisäyksessä 23 oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 6 ). 27) Muutetaan ilmoituslomakkeen selittävät huomautukset seuraavasti: a) Korvataan selittävät huomautukset 6 ja 7 seuraavasti: 6) Moottorien osalta ilmoitetaan moottorityypin nimitys tai moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien tapauksessa perhetyyppi (FT) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevan B osan 4 kohdan mukaisesti. 7) Ilmoitetaan moottorin luokka ja alaluokka asetuksen (EU) 2016/1628 4 artiklan ja liitteen I mukaisesti. b) Korvataan selittävä huomautus 9 seuraavasti: 9) Ilmoitetaan polttoainetyyppi seuraavilla tunnuksilla: B5: dieselöljy (liikkuvien työkoneiden kaasuöljy) E85: etanoli ED95: etanoli yksinomaan etanolia käyttäviin puristussytytysmoottoreihin E10: bensiini NG: LPG: maakaasu/biometaani nestekaasu O ( ): muu (täsmennettävä) Polttoaineen alatyyppi seuraavilla tunnuksilla: U: polttoainerajoittamaton lämpöarvoltaan korkea polttoaine (H-kaasu) ja lämpöarvoltaan matala polttoaine (L-kaasu) RH: RL: polttoainerajoitettu lämpöarvoltaan korkea polttoaine (H-kaasu) polttoainerajoitettu lämpöarvoltaan matala polttoaine (L-kaasu) LNG: polttoainekohtainen Polttoainejärjestely seuraavilla tunnuksilla: L: ainoastaan nestemäinen polttoaine G: ainoastaan kaasumainen polttoaine D1A: kaksipolttoainetyyppi 1A D1B: kaksipolttoainetyyppi 1B D2A: kaksipolttoainetyyppi 2A D2B: kaksipolttoainetyyppi 2B D3B: kaksipolttoainetyyppi 3B
18.7.2018 L 182/29 c) Korvataan selittävä huomautus 26 seuraavasti: 26) Ilmoitetaan sylinterien järjestely seuraavilla tunnuksilla: LI: rivissä V: V-muodossa O: bokserimoottori S: yksisylinterinen R: tähtimoottori O ( ): muu (täsmennettävä) d) Poistetaan selittävät huomautukset 12, 24, 29, 39, 40 ja 56.
L 182/30 18.7.2018 LIITE II Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liite II seuraavasti: 1) Poistetaan 2.1.1 kohdassa olevasta lisäyksen 1 mallista ilmaisu Moottoria koskevat lisätiedot ( 4 ) ja 2.5.2 kohta. 2) Korvataan liitettä II koskeva selittävä huomautus 4 seuraavasti: 4) Moottorien osalta ilmoitetaan moottorityypin nimitys tai moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien tapauksessa perhetyyppi (FT) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevan B osan 4 kohdan mukaisesti.
18.7.2018 L 182/31 LIITE III Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteen III lisäys 1 seuraavasti: 1) Muutetaan osassa 2 oleva malli 1 seuraavasti: a) Kumotaan otsikon Voimalaitteen yleiset ominaisuudet alla olevat 5.2, 5.3 ja 5.5 kohta. b) Muutetaan otsikon Moottori alla olevat kohdat seuraavasti: i) Korvataan 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 37 ). ii) Kumotaan 2.5.2 kohta. iii) Korvataan 6.1 7.1.1 kohta seuraavasti: 6.1.7 Moottorin luokka ja alaluokka: ( 12 ) 6.2.1 Työtapa: nelitahtinen/kaksitahtinen/kiertomoottori/muu (täsmennettävä): ( 1 ) 6.2.2 Sytytystyyppi: puristussytytys/kipinäsytytys ( 1 ) 6.2.3.1 Sylinterien lukumäärä: ja järjestely: ( 24 ) 6.2.8.1 Polttoainetyyppi: ( 20 ) Polttoainetyyppi / polttoaineen alatyyppi / polttoainejärjestely 6.2.8.3 Luettelo moottorissa käytettäviksi sopivista muista polttoaineista: ( 21 ) 6.3.2.1.2 Ilmoitettu nimellisnettoteho: kw 6.3.2.2.2 Suurin nettoteho: kw 6.3.6.4 Moottorin kokonaissylinteritilavuus: cm 3. c) Korvataan otsikon Vaihdelaatikko alla oleva 11.2.8 kohta seuraavasti: 11.2.8 Välityssuhteen vaihtojärjestelmän tyyppi: mekaaninen (vaihteenvaihto) / kaksoiskytkin (vaihteenvaihto) / puoliautomaattinen (vaihteenvaihto) / automaattinen (vaihteenvaihto) / portaattomasti säätyvä / hydrostaattinen / ei sovellettavissa / muu ( 1 ) (jos muu, täsmennettävä: ) d) Muutetaan otsikon Jarrut alla olevat kohdat seuraavasti: i) Korvataan 43.5.1 kohta seuraavasti: 43.5.1 Jarruvoimansiirto: mekaaninen / pneumaattinen/ hydraulinen / hydrostaattinen ilman jarrutehostinta / tehostettu jarrujärjestelmä / täysin tehostettu voimansiirto ( 1 ). ii) Kumotaan 43.5.3 kohta. e) Korvataan otsikon Äänitasoa (ulkoista) koskevien testien tulokset alla oleva ilmaisu mitattuna komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 liitteen III mukaisesti ilmaisulla mitattuna komission delegoidun asetuksen (EU) 2018/985 liitteen II mukaisesti, sellaisena kuin asetus on viimeksi muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) / ( 1 ) ( 28 ). f) Muutetaan otsikon Pakokaasupäästöjä koskevat testitulokset (huononemiskertoimen kanssa) alla oleva teksti seuraavasti: i) Korvataan ensimmäinen ja toinen luetelmakohta seuraavasti: komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, sellaisena kuin asetus on viimeksi muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) / ( 1 ) ( 28 ): kyllä/ei ( 1 ); tai Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2016/1628, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna (komission delegoidulla) ( 1 ) (Euroopan parlamentin ja neuvoston) ( 1 ) ( 29 ) asetuksella (EU) / : kyllä/ei ( 1 ), tai ; ii) Poistetaan viimeinen luetelmakohta.
L 182/32 18.7.2018 iii) Korvataan taulukko seuraavasti: Päästöt CO (g/kwh) HC (g/kwh) NO x (g/kwh) HC + NO x (g/kwh) PM (g/kwh) PN (#/kwh) Testisykli ( 1 ) NRSC ( 2 ) / ESC / WHSC ( 1 ) NR, muuttuvatilainen testi ( 3 ) / ETC / WHTC ( 1 ) CO 2 -tulos ( 4 ): Selittävät huomautukset: Raskaiden ajoneuvojen testisykleillä testattujen moottorien tapauksessa ilmoitetaan lopulliset testitulokset (huononemiskertoimen kanssa) ja CO 2 -tulos ESC-/WHSC- tai ETC-/WHTC-testistä asetuksen (EY) N:o 595/2009 mukaisesti. Liikkuvien työkoneiden testisykleillä testattujen moottorien tapauksessa ilmoitetaan komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen VI lisäyksessä 1 vahvistetun liikkuvien työkoneiden moottorien testausselosteen asiaankuuluvat tiedot seuraavien huomautusten mukaisesti: ( 1 ) NRCS:n tapauksessa ilmoitetaan taulukossa 4 olevaan 9.1 kohtaan merkitty sykli ja muuttuvatilaisten testien tapauksessa taulukossa 8 olevaan 10.1 kohtaan merkitty sykli. ( 2 ) Kopioidaan Lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa taulukosta 6. ( 3 ) Kopioidaan Lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa taulukosta 9 tai tapauksen mukaan taulukosta 10. ( 4 ) Jos moottorityyppi tai moottoriperhe testataan sekä NRSC:llä että liikkuvien työkoneiden muuttuvatilaisella testillä, ilmoitetaan 10.3.4 kohtaan merkityt NRTC-kuumakäynnistyssyklin CO 2 -päästöarvot tai 10.4.4 kohtaan merkityt LSI-NRTC-syklin CO 2 -päästöarvot. Jos moottori testataan vain NRSC:llä, ilmoitetaan 9.3.3 kohtaan merkityt kyseisen syklin CO 2 -päästöarvot. g) Korvataan otsikko Huomautuksia ( 32 ) seuraavasti: Huomautuksia: 2) Muutetaan osassa 2 oleva malli 2 seuraavasti: a) Korvataan otsikon Jarrut alla olevat kohdat seuraavasti: 43.4.6 Elektroninen jarrujärjestelmä: kyllä/ei/valinnainen ( 1 ) 43.7.1 Vedettävän ajoneuvon jarrujen hallintajärjestelmän teknologia: hydraulinen / pneumaattinen / sähköinen / inertia / ei ole ( 1 ) 43.7.4 Liitostyyppi: kaksipiirinen / ei ole ( 1 ) 43.7.5 Sähköinen ohjausjohto: kyllä/ei ( 1 ) 43.7.6 Standardin ISO 7638:2003 mukainen liitin asennettu: ( 33p ): kyllä/ei ( 1 ). b) Korvataan otsikko Huomautuksia ( 32 ) seuraavasti: Huomautuksia: 3) Muutetaan lisäystä 1 koskevat selittävät huomautukset seuraavasti: a) Lisätään selittävä huomautus 12 seuraavasti: 12) Ilmoitetaan moottorin luokka ja alaluokka asetuksen (EU) 2016/1628 4 artiklan ja liitteen I mukaisesti. b) Korvataan selittävät huomautukset 20 ja 21 seuraavasti: 20) Ilmoitetaan polttoainetyyppi seuraavilla tunnuksilla: B5: dieselöljy (liikkuvien työkoneiden kaasuöljy) E85: etanoli ED95: E10: bensiini NG: LPG: etanoli yksinomaan etanolia käyttäviin puristussytytysmoottoreihin maakaasu/biometaani nestekaasu O ( ): muu (täsmennettävä)
18.7.2018 L 182/33 Polttoaineen alatyyppi seuraavilla tunnuksilla: U: polttoainerajoittamaton lämpöarvoltaan korkea polttoaine (H-kaasu) ja lämpöarvoltaan matala polttoaine (L-kaasu) RH: RL: polttoainerajoitettu lämpöarvoltaan korkea polttoaine (H-kaasu) polttoainerajoitettu lämpöarvoltaan matala polttoaine (L-kaasu) LNG: polttoainekohtainen Polttoainejärjestely seuraavilla tunnuksilla: L: ainoastaan nestemäinen polttoaine G: ainoastaan kaasumainen polttoaine D1A: kaksipolttoainetyyppi 1A D1B: kaksipolttoainetyyppi 1B D2A: kaksipolttoainetyyppi 2A D2B: kaksipolttoainetyyppi 2B D3B: kaksipolttoainetyyppi 3B 21) Sellaisina kuin valmistaja on ne ilmoittanut komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I olevan 1 kohdan mukaisesti (viittaus tunnustettuun standardiin tai eritelmään). c) Poistetaan selittävä huomautus 22. d) Lisätään selittävä huomautus 24 seuraavasti: 24) Ilmoitetaan sylinterien järjestely seuraavilla tunnuksilla: LI: rivissä V: V-muodossa O: bokserimoottori S: yksisylinterinen R: tähtimoottori O ( ): muu (täsmennettävä) e) Korvataan selittävä huomautus 29 seuraavasti: 29) Ilmoitetaan vain viimeisin muutos. f) Poistetaan selittävä huomautus 31. g) Poistetaan selittävä huomautus 32. h) Lisätään selittävä huomautus 37 seuraavasti: 37) Ilmoitetaan moottorityypin nimitys tai moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien tapauksessa perhetyyppi (FT) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevan B osan 4 kohdan mukaisesti.
L 182/34 18.7.2018 LIITE IV Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liite IV seuraavasti: 1) Korvataan 4.2.1.7 kohta seuraavasti: 4.2.1.7 Lisäksi luokan C ajoneuvojen osalta suurin teknisesti sallittu massa telaketjuparia kohden (S) ja samalla rivillä keskimääräinen kosketuspaine (P) maanpinnassa. Nämä tiedot on yhdistettävä 4.2.1.6 kohdan mukaisesti annettuihin tietoihin, lueteltava järjestyksessä alkaen etuakselista ja esitettävä seuraavassa muodossa: S-1: kg P: kpa S-2: kg P: kpa S- : kg P: kpa. Kohdat erotetaan yhdellä tai useammalla välilyönnillä. 2) Lisätään 2.1.1.10 kohta seuraavasti: 2.1.1.10 Asetuksen (EU) 2016/1628 3 artiklan 32 kohdan määritelmän mukaisilla siirtymäajan moottoreilla varustettujen ajoneuvojen osalta ajoneuvon valmistuspäivä seuraavassa muodossa: KK/VVVV. Ajoneuvon valmistuspäivä voidaan vaihtoehtoisesti esittää erillisessä lakisääteisessä kilvessä yhdessä ajoneuvon VIN-numeron kanssa. 3) Lisätään 5.4 kohta seuraavasti: 5.4 Moottorien merkintöjä koskevat vaatimukset Sen estämättä, mitä 5.2 kohdassa säädetään, moottorin lakisääteisten merkintöjen on oltava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä III vahvistettujen säännösten mukaisia seuraavin poikkeuksin: a) Asetuksen (EU) N:o 167/2013 mukaisesti tyyppihyväksyttyjen moottorien tapauksessa ilmoitetaan liitteessä VI olevassa taulukossa 6 1 esitetty EU-tyyppihyväksyntänumero täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä V esitetyn EU-tyyppihyväksyntänumeron sijaan. b) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/25/EY (*) mukaisesti hyväksyttyjen korvaavien moottorien tapauksessa ilmoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/37/E (**) liitteessä II olevan C luvun lisäyksessä 1 esitetty EY-tyyppihyväksyntänumero Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/68/EY (***) mukaisesti annetun EY-tyyppihyväksyntänumeron sijaan. (*) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/25/EY, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, maatalous- ja metsätraktoreiden käyttövoimaksi tarkoitettujen moottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen vähentämiseksi toteutettavista toimenpiteistä ja neuvoston direktiivin 74/150/ETY muuttamisesta (EYVL L 173, 12.7.2000, s. 1). (**) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/37/EY, annettu 26 päivänä toukokuuta 2003, maatalous- tai metsätraktoreiden, niiden perävaunujen ja vedettävien vaihdettavissa olevien koneiden ja näihin ajoneuvoihin tarkoitettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden tyyppihyväksynnästä sekä direktiivin 74/150/ETY kumoamisesta (EUVL L 171, 9.7.2003, s. 1). (***) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/68/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 1997, liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (EYVL L 59, 27.2.1998, s. 1).
18.7.2018 L 182/35 LIITE V Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liite V seuraavasti: 1) Korvataan lisäyksessä 2 oleva lisäystä 2 koskeva selittävä huomautus 10 seuraavasti: 10) Luetellaan ainoastaan asetuksen (EU) N:o 167/2013 liitteessä I mainitut kohteet, joille on myönnetty hyväksyntä asetuksen (EU) 2016/1628 tai asetuksen (EU) N:o 167/2013 49 artiklassa tarkoitettujen E-sääntöjen (E-hyväksynnät) mukaisesti taikka joiden hyväksyntä perustuu OECD:n standardoitujen testiohjeiden mukaisesti laadittuihin testausselosteisiin vaihtoehtona asetuksen (EU) N:o 167/2013 ja sen nojalla hyväksyttyjen delegoitujen ja täytäntöönpanoasetusten mukaisesti laadituille testausselosteille. 2) Korvataan lisäyksessä 3 olevassa luettelossa säädöksistä, joiden mukainen ajoneuvotyyppi on, rivit 75, 76 ja 77 seuraavasti: 75 Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen moottorityyppien tai moottoriperheiden EU-tyyppihyväksyntä komponenttina / erillisenä teknisenä yksikkönä epäpuhtauspäästöjen osalta 76 Moottorityypillä tai moottoriperheellä varustettujen maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvotyyppien EU-tyyppihyväksyntä epäpuhtauspäästöjen osalta Komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, liite I Komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, liite I 77 Ulkoiset melupäästöt Komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, liite III. 3) Muutetaan lisäys 4 seuraavasti: a) Korvataan I jaksossa oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 11 ). b) Lisätään lisäystä 4 koskeva selittävä huomautus 11 seuraavasti: 11) Ilmoitetaan moottorityypin nimitys tai moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien tapauksessa perhetyyppi (FT) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevan B osan 4 kohdan mukaisesti. 4) Muutetaan lisäys 5 seuraavasti: a) Korvataan I jaksossa oleva 2.2 kohta seuraavasti: 2.2 Tyyppi: ( 7 ). b) Lisätään lisäystä 5 koskeva selittävä huomautus 7 seuraavasti: 7) Ilmoitetaan moottorityypin nimitys tai moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien tapauksessa perhetyyppi (FT) komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevan B osan 4 kohdan mukaisesti.
L 182/36 18.7.2018 LIITE VI Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liite VI seuraavasti: 1) Korvataan kohta 2.2.3 seuraavasti: 2.2.3 Kun kyse on järjestelmän, komponentin tai erillisen teknisen yksikön tyyppihyväksynnästä, ilmoitetaan asetusta (EU) N:o 167/2013 täydentävän asianomaisen komission delegoidun asetuksen numero: 2015/208, 2015/68, 1322/2014, 2015/96 tai 2018/985. 2) Muutetaan 4 kohdassa oleva taulukko 6 1 seuraavasti: a) Korvataan luettelo I seuraavasti: LUETTELO I Ympäristöominaisuuksia ja käyttövoimayksikön tehoa koskevat vaatimukset Järjestelmä tai komponentti / erillinen tekninen yksikkö Komission delegoitu asetus (EU) Aakkosnumeerinen merkki Järjestelmä: moottorin/moottoriperheen asennus 2015/96 A Järjestelmä: vaiheen V moottorin/moottoriperheen asennus 2018/985 A1 Järjestelmä: ulkoinen melutaso 2015/96 tai 2018/985 B Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: moottori/moottoriperhe 2015/96 C Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: vaiheen V moottori/moottoriperhe 2018/985 C1. b) Korvataan luettelon II seitsemäs rivi seuraavasti: Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: sähkö elektroniikka-asennelmien sähkömagneettinen yhteensopivuus 2015/208 J.
18.7.2018 L 182/37 LIITE VII Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liitteen VII lisäys 1 seuraavasti: 1) Korvataan 1 kohdassa ilmaisu mitattuna komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/96 liitteen III mukaisesti ilmaisulla mitattuna komission delegoidun asetuksen (EU) 2018/985 liitteen II mukaisesti, sellaisena kuin asetus on viimeksi muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) / ( 1 ) ( 3 ). 2) Muutetaan 2 kohta seuraavasti: a) Korvataan ensimmäinen ja toinen luetelmakohta seuraavasti: komission delegoitu asetus (EU) 2018/985, sellaisena kuin asetus on viimeksi muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) / ( 1 ) ( 3 ): kyllä/ei ( 1 ); tai Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2016/1628, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna (komission delegoidulla) ( 1 ) (Euroopan parlamentin ja neuvoston) ( 1 ) ( 4 ) asetuksella (EU) / : kyllä/ei ( 1 ); tai ; b) Poistetaan viimeinen luetelmakohta. 3) Korvataan 2.1 ja 2.2 kohta seuraavasti: 2.1. NRSC: ( 2 ) -/ESC-/WHSC ( 1 ) -syklien lopulliset testitulokset (huononemiskertoimen kanssa): ( 6 ) Variantti/versio CO g/kwh g/kwh g/kwh HC g/kwh g/kwh g/kwh NO x g/kwh g/kwh g/kwh HC + NO x g/kwh g/kwh g/kwh PM g/kwh g/kwh g/kwh PN #/kwh #/kwh #/kwh 2.2. Liikkuvien työkoneiden muuttuvatilainen testisykli. ( 7 ) -/ETC-/WHTC ( 1 )-syklien lopulliset testitulokset (huononemiskertoimen kanssa): ( 8 ) Variantti/versio CO g/kwh g/kwh g/kwh HC g/kwh g/kwh g/kwh NO x g/kwh g/kwh g/kwh HC + NO x g/kwh g/kwh g/kwh PM g/kwh g/kwh g/kwh PN #/kwh #/kwh #/kwh. 4) Lisätään 2.3 kohta seuraavasti: 2.3. CO 2 ( 9 ) Variantti/versio CO 2 ; 5) Muutetaan lisäystä 1 koskevat selittävät huomautukset seuraavasti: a) Korvataan selittävä huomautus 2 seuraavasti: 2) Liikkuvien työkoneiden vakiotilaisella testisyklillä testatuilla moottoreilla varustettujen ajoneuvojen tapauksessa ilmoitetaan testisykli täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen VI lisäyksessä 1 vahvistetun testausselosteen yhtenäisen muodon mallin 9.1 kohdan (taulukko 4) mukaisesti.
L 182/38 18.7.2018 b) Korvataan selittävä huomautus 4 seuraavasti: 4) Ilmoitetaan vain viimeisin muutos. c) Korvataan selittävä huomautus 6 seuraavasti: 6) Kuhunkin varianttiin/versioon asennetusta kustakin moottorityypistä ilmoitetaan seuraavat: a) Liikkuvien työkoneiden vakiotilaisella testisyklillä testatuilla moottoreilla varustettujen ajoneuvojen tapauksessa kopioidaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen VI lisäyksessä 1 vahvistetun testausselosteen yhtenäisen muodon mallin taulukosta 6 tulokset riviltä lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa. b) Raskaiden ajoneuvojen testisykleillä testattujen moottorien tapauksessa ilmoitetaan lopulliset testitulokset (huononemiskertoimen kanssa) ESC-/WHSC-testistä asetuksen (EY) N:o 595/2009 mukaisesti. d) Lisätään selittävät huomautukset 7 9 seuraavasti: 7) Liikkuvien työkoneiden muuttuvatilaisella testisyklillä testatuilla moottoreilla varustettujen ajoneuvojen tapauksessa ilmoitetaan testisykli täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen VI lisäyksessä 1 vahvistetun testausselosteen yhtenäisen muodon mallin 10.1 kohdan (taulukko 8) mukaisesti. 8) Kuhunkin varianttiin/versioon asennetusta kustakin moottorityypistä ilmoitetaan seuraavat: a) Liikkuvien työkoneiden muuttuvatilaisella testisyklillä testatuilla moottoreilla varustettujen ajoneuvojen tapauksessa kopioidaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen VI lisäyksessä 1 vahvistetun testausselosteen yhtenäisen muodon mallin taulukosta 9 tai tapauksen mukaan taulukosta 10 tulokset riviltä lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa. b) Raskaiden ajoneuvojen testisykleillä testattujen moottorien tapauksessa ilmoitetaan lopulliset testitulokset (huononemiskertoimen kanssa) ETC-/WHTC-testistä asetuksen (EY) N:o 595/2009 mukaisesti. 9) Kuhunkin varianttiin/versioon asennetusta kustakin moottorityypistä ilmoitetaan seuraavat: a) Sekä NRSC:llä että liikkuvien työkoneiden muuttuvatilaisella testillä testatun moottorityypin tai moottoriperheen tapauksessa kopioidaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen VI lisäyksessä 1 vahvistetun testausselosteen yhtenäisen muodon mallista tapauksen mukaan seuraavat tiedot: NRTC:n kuumakäynnistyssyklin CO 2 -päästöarvot 10.3.4 kohdasta, LSI-NRTC:n CO 2 -päästöarvot 10.4.4 kohdasta Jos moottori testataan vain NRSC:llä, ilmoitetaan 9.3.3 kohtaan merkityt kyseisen syklin CO 2 -päästöarvot. b) Raskaiden ajoneuvojen testisykleillä testattujen moottorien tapauksessa ilmoitetaan CO 2 -tulokset ESC-/WHSC- tai ETC-/WHTC-testistä asetuksen (EY) N:o 595/2009 mukaisesti.
18.7.2018 L 182/39 LIITE VIII Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/504 liite VIII seuraavasti: 1) Muutetaan 3.2 kohta seuraavasti: a) Korvataan ensimmäinen kappale seuraavasti: Testausselosteet, jotka on annettu direktiivin 2003/37/EY, asetuksen (EU) 2016/1628, asetuksen (EU) N:o 595/2009, direktiivin 2007/46/EY tai asetuksen (EU) N:o 167/2013 XIII luvussa ja kyseisen asetuksen nojalla hyväksytyissä delegoiduissa ja täytäntöönpanosäädöksissä tarkoitettujen kansainvälisten sääntöjen mukaisesti, on hyväksyttävä asetuksen (EU) N:o 167/2013 mukaista tyyppihyväksyntää varten seuraavien komponenttien ja erillisten teknisten yksiköiden osalta taulukossa 8 1 esitettyjen ehtojen mukaisesti:. b) Korvataan taulukon 8 1 ensimmäinen ja toinen rivi seuraavasti: Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: moottori/moottoriperhe Komponentti / erillinen tekninen yksikkö: sähkö elektroniikka-asennelmien sähkömagneettinen yhteensopivuus Testausseloste annettu direktiivin 2000/25/EY mukaisesti, sellaisena kuin direktiivi on muutettuna komission direktiivillä 2014/43/EU. Testausseloste annettu asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti. Testausseloste annettu asetuksen (EY) N:o 595/2009 mukaisesti. Testausseloste annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/64/EY (*) mukaisesti, sikäli kuin testauslaitteet on päivitetty ajoneuvojen laaja- ja kapeakaistaisen sähkömagneettisen säteilyn osalta elektroniikka-asennelmien laaja- ja kapeakaistaisen sähkömagneettisen säteilyn osalta. Mittauslaitteiden ja testauspaikan on oltava Radiohäiriöitä käsittelevän kansainvälisen erikoiskomitean (CISPR) julkaisusarjan numero 16 1 mukaiset ajoneuvojen laaja- ja kapeakaistaisen sähkömagneettisen säteilyn osalta Antenni voidaan kalibroida menetelmällä, joka kuvataan CISPR:n julkaisussa numero 12, 6. painos, liite C, ja testausseloste annettu E-säännön nro 10 mukaisesti, muutossarja 04, tarkistuksen 4 oikaisu 1, muutossarjan 04 täydennys 1 (EUVL L 254, 20.9.2012, s. 1). (*) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/64/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, maatalous- ja metsätraktoreiden aiheuttamien radiohäiriöiden poistamisesta (sähkömagneettinen yhteensopivuus) (EUVL L 216, 20.8.2009, s. 1). 2) Lisätään 3.5 kohta seuraavasti: 3.5 Moottorien testausseloste Moottorien testausselosteet on laadittava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä VI vahvistetun testausselosteen yhtenäisen muodon mallin mukaisesti.
L 182/40 18.7.2018 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/987, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvonnan osalta annetun delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 muuttamisesta ja oikaisemisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvoihin ja tyyppihyväksyntään liittyvistä vaatimuksista, asetusten (EU) N:o 1024/2012 ja (EU) No 167/2013 muuttamisesta ja direktiivin 97/68/EY muuttamisesta ja kumoamisesta 14 päivänä syyskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 ( 1 ) ja erityisesti sen 19 artiklan 2 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/655 ( 2 ) vahvistetaan muun muassa menettelyt liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvontaa varten. (2) Asetuksen (EU) 2016/1628 liitteen III taulukon III-1 mukaan alaluokan NRE-v-5 moottoreiden EU-tyyppihyväksynnän ja markkinoille saattamisen pakolliset soveltamispäivät ovat vuotta myöhemmin kuin vastaavat alaluokkaan NRE-v-6 sovellettavat päivämäärät. (3) Jotta alaluokan NRE-v-5 moottoreiden valmistajien olisi helpompi noudattaa delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/655 säädettyjä määräaikoja testitulosten toimittamiseksi hyväksyntäviranomaisille, sellaisten käytössä olevien polttomoottoreiden, jotka on asennettu liikkuviin työkoneisiin ja testattu kaasupäästöjen valvonnan yhteydessä, karttuneen käyttöiän vaadittua kestoa olisi sen vuoksi lyhennettävä kyseisen moottorialaluokan osalta. (4) Delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 liitteen lisäyksessä 5 olisi selkeyden vuoksi todettava, että työn vertailuarvo ja CO 2 -massan vertailuarvo, joita valmistaja käyttää laskiessaan kaasupäästöjä jollekin moottorityypille tai jollekin samaan moottoriperheeseen kuuluvalle moottorityypille, ovat ne arvot, jotka on annettu kyseisen moottorityypin tai moottoriperheen EU-tyyppihyväksyntätodistuksen lisäyksessä, komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 ( 3 ) liitteessä IV esitetyn mallin mukaisesti. (5) Kaasupäästölaskelmien pyöristysvirheiden välttämiseksi olisi selvennettävä, että sovellettavista pakokaasupäästöjen raja-arvoista säädetään asetuksen (EU) 2016/1628 18 artiklan 2 kohdassa. (6) Joitain mittayksikköjä olisi tarkistettava delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 sisäisen johdonmukaisuuden vuoksi ja mainitun asetuksen yhdenmukaistamiseksi komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 ( 4 ) kanssa. (7) Delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 julkaisemisen jälkeen siinä on havaittu erityyppisiä virheitä, kuten virheellinen vastuunjako ja joidenkin yhtälöjen virheet, jotka olisi oikaistava. (8) Sen vuoksi delegoitua asetusta (EU) 2017/655 olisi muutettava ja oikaistava, ( 1 ) EUVL L 252, 16.9.2016, s. 53. ( 2 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/655, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvonnan osalta (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 334). ( 3 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364). ( 4 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/654, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä siltä osin kuin kyse on liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottorien päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevista teknisistä ja yleisistä vaatimuksista (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 1).
18.7.2018 L 182/41 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: Muutetaan delegoitu asetus (EU) 2017/655 seuraavasti: 1) Lisätään 3 a artikla seuraavasti: 3 a artikla Siirtymäsäännökset 1 artikla Delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 muuttaminen 1. Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, sellaisena kuin se on muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) 2018/987 (*), hyväksyntäviranomaisten on lisäksi 31 päivään joulukuuta 2018 saakka edelleen myönnettävä EU-tyyppihyväksyntiä moottorityypeille tai moottoriperheille tämän asetuksen mukaisesti, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018. 2. Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, sellaisena kuin se on muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) 2018/987, jäsenvaltioiden on lisäksi 30 päivään kesäkuuta 2019 saakka sallittava tämän asetuksen, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018, mukaisesti tyyppihyväksyttyjen moottorien saattaminen markkinoille. (*) Komission delegoitu asetus (EU) 2018/987, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvonnan osalta annetun delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 muuttamisesta ja oikaisemisesta (EUVL L 182, 18.7.2018, s. 40). 2) Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 liite tämän asetuksen liitteen I mukaisesti. 2 artikla Delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 oikaiseminen Oikaistaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 liite tämän asetuksen liitteen II mukaisesti. 3 artikla Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 27 päivänä huhtikuuta 2018. Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER
L 182/42 18.7.2018 LIITE I Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 liite seuraavasti: 1) Korvataan 2.6.1.1 ja 2.6.1.2 kohta seuraavasti: 2.6.1.1 Testataan yhdeksän moottoria, joiden karttunut käyttöikä on alle a prosenttia EDP:stä, taulukon 1 mukaisesti. Testitulokset toimitetaan hyväksyntäviranomaiselle viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2022. 2.6.1.2 Testataan yhdeksän moottoria, joiden karttunut käyttöikä on alle b prosenttia EDP:stä, taulukon 1 mukaisesti. Testiraportit toimitetaan hyväksyntäviranomaiselle viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2024. 2) Lisätään 2.6.1.3 kohtaan taulukko 1 seuraavasti: Taulukko 1 Prosenttia EDP-arvoista Valitun moottorin vertailuteho (kw) a b 56 P < 130 20 55 130 P 560 30 70 3) Korvataan 2.6.2.1 kohta seuraavasti: 2.6.2.1 Ensimmäisten yhdeksän moottorin testitulokset toimitetaan viimeistään 12 kuukauden kuluttua ensimmäisen moottorin asentamisesta liikkuviin työkoneisiin ja viimeistään 18 kuukauden kuluttua hyväksytyn moottorityypin tai moottoriperheen tuotannon aloittamisesta. 4) Korvataan 3.1.1 kohta seuraavasti: 3.1.1 Käytönaikaiseen valvontaan liittyvän testin suorittava liikkuvan työkoneen käyttäjä voi olla muu kuin tavanomainen ammattimainen käyttäjä, jos valmistaja osoittaa hyväksyntäviranomaiselle, että nimetyllä käyttäjällä on riittävä pätevyys ja koulutus liikkuvan työkoneen käyttämiseen. 5) Korvataan lisäyksessä 3 olevan 4.1 kohdan taulukko seuraavasti: Taulukko Toleranssit Regressiolinjan kaltevuus, m Determinaatiokerroin, r 2 0,9 1,1 suositus vähintään 0,90 pakollinen 6) Muutetaan lisäys 5 seuraavasti: a) lisätään kuvan 1 edelle 2.1.5 kohta seuraavasti: 2.1.5 Moottorityypin tai saman moottoriperheen kaikkien moottorityyppien työn vertailuarvon ja CO 2 -massan vertailuarvon on oltava ne arvot, jotka on annettu komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 (*) liitteessä IV olevan moottorityypin tai moottoriperheen EU-tyyppihyväksyntätodistuksen lisäyksen 11.3.1 ja 11.3.2 kohdassa. (*) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364).
18.7.2018 L 182/43 b) korvataan 3 kohta seuraavasti: 3. Kaasupäästölaskelmien pyöristäminen Standardin ASTM E 29 06b (Standard Practice for Using Significant Digits in Test Data to Determine Conformance with Specifications) mukaisesti lopulliset testitulokset pyöristetään yhdessä vaiheessa sovellettavaan, asetuksen (EU) 2016/1628 18 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen pakokaasupäästöjen rajaarvojen desimaalitarkkuuteen lisättynä yhdellä merkitsevällä numerolla.
L 182/44 18.7.2018 LIITE II Oikaistaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 liite seuraavasti: 1) Korvataan 5.1 kohta seuraavasti: 5.1 ECU-yksikön on tuotettava datavirtatiedot kannettavan päästöjenmittausjärjestelmän (PEMS-järjestelmä) mittauslaitteisiin tai tietojenkeruulaitteeseen lisäyksessä 7 vahvistettujen vaatimusten mukaisesti. 2) Korvataan 6.1 6.4 kohta seuraavasti: 6.1 Käytönaikaiseen valvontaan liittyvät testit on tehtävä lisäyksen 1 mukaista PEMS-järjestelmää käyttäen. 6.2 Valmistajien on noudatettava lisäyksessä 2 vahvistettua testimenettelyä PEMS-järjestelmää käyttäen tehtävässä liikkuviin työkoneisiin asennettujen moottoreiden käytönaikaisessa valvonnassa. 6.3 Valmistajien on noudatettava lisäyksessä 3 vahvistettuja menettelyjä PEMS-järjestelmää käyttäen tehtävän liikkuviin työkoneisiin asennettujen moottoreiden käytönaikaisen valvonnan tuloksena saatavien tietojen esikäsittelyssä. 6.4 Valmistajien on noudatettava lisäyksessä 4 vahvistettuja menettelyjä kelpoisten tapahtumien määrittämiseen PEMS-järjestelmää käyttäen tehtävän liikkuviin työkoneisiin asennettujen moottoreiden käytönaikaiseen valvontaan liittyvän testin aikana. 3) (ei koske suomenkielistä toisintoa) 4) Korvataan 10.1 kohdan ensimmäinen virke seuraavasti: Valmistajien on laadittava PEMS-järjestelmää käyttäen tehtävää liikkuviin työkoneisiin asennettujen moottoreiden käytönaikaista valvontaa koskeva testiraportti kustakin testatusta moottorista. 5) Oikaistaan lisäys 5 seuraavasti: a) korvataan 2.2.1 kohta seuraavasti: 2.2.1 Ominaiskaasupäästöjen laskenta Ominaiskaasupäästöt e gas (g/kwh) on laskettava kullekin keskiarvon määritysjaksolle ja kullekin kaasumaiselle epäpuhtaudelle seuraavasti: Jossa: e gas ¼ m i Wðt 2,i Þ Wðt 1,i Þ m i on kaasumaisen epäpuhtauden massapäästö keskiarvon määritysjakson i aikana, g/keskiarvon määritysjakso W(t 2,i ) W(t 1,i ) on moottorin työ keskiarvon määritysjakson i aikana, kwh b) korvataan 2.2.3 kohta seuraavasti: 2.2.3 Vaatimustenmukaisuuden tunnuslukujen laskenta Vaatimustenmukaisuuden tunnusluvut on laskettava kullekin kelpoiselle keskiarvon määritysjaksolle ja kullekin yksittäiselle kaasumaiselle epäpuhtaudelle seuraavasti: Jossa: CF ¼ e gas L e gas on kaasumaisen epäpuhtauden ominaispäästö, g/kwh; L on sovellettava raja-arvo, g/kwh.
18.7.2018 L 182/45 c) korvataan 2.3 kohdan ensimmäisen yhtälön selitysosassa luetelmakohdat, jotka liittyvät tekijöihin m CO2 ðt j,i Þ ja m CO2,ref, seuraavasti: m CO2 ðt j,i Þ on CO 2 -massa testin aloittamisen ja ajankohdan t j,i välillä, g; m CO2,ref on NRTC-syklille määritetty CO 2 -massa, g; d) korvataan 2.3.1 kohdan yhtälön selitysosassa luetelmakohta, joka liittyy tekijään P max, seuraavasti: P max on suurin nettoteho, sellaisena kuin se määritellään asetuksen (EU) 2016/1628 3 artiklan 28 kohdassa, kw. e) korvataan 2.3.2 kohta seuraavasti: 2.3.2 Vaatimustenmukaisuuden tunnuslukujen laskenta Vaatimustenmukaisuuden tunnusluvut on laskettava kullekin yksittäiselle keskiarvon määritysjaksolle ja kullekin yksittäiselle epäpuhtaudelle seuraavasti: CF ¼ CF I CF C kun CF I ¼ m i (käytönaikainen suhde) ja m CO2 ðt 2,i Þ m CO2 ðt 1,i Þ CF C ¼ m L m CO2,ref (varmennussuhde) Jossa: m i on kaasumaisen epäpuhtauden massapäästö keskiarvon määritysjakson i aikana, g/keskiarvon määritysjakso m CO2 ðt 2,i Þ m CO2 ðt 1,i Þ on CO 2 -massa määritysjakson i aikana, g m CO2,ref NRTC-syklille määritetty moottorin CO 2 -massa, g m L on sovellettavaa NRTC-syklin raja-arvoa vastaava kaasumaisen epäpuhtauden massapäästö, g. 6) Korvataan lisäyksessä 8 oleva 2.8 kohta seuraavasti: 2.8 Moottorin kokonaissylinteritilavuus (cm 3 ).
L 182/46 18.7.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/988, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2018, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti annetun täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 muuttamisesta ja oikaisemisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvoihin ja tyyppihyväksyntään liittyvistä vaatimuksista, asetusten (EU) N:o 1024/2012 ja (EU) N:o 167/2013 muuttamisesta ja direktiivin 97/68/EY muuttamisesta ja kumoamisesta 14 päivänä syyskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 ( 1 ) ja erityisesti sen 18 artiklan 5 kohdan, 21 artiklan 3 kohdan, 23 artiklan 5 kohdan, 24 artiklan 12 kohdan ja 32 artiklan 3 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2017/656 ( 2 ) vahvistetaan muun muassa mallit tiettyjä liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden EU-tyyppihyväksynnän yhteydessä laadittavia asiakirjoja varten. Koska kyseisissä malleissa on joitain virheitä ja puutteita, malleja olisi muutettava ja oikaistava ja niistä olisi tehtävä kattavampia. (2) Avoimuuden ja kattavuuden varmistamiseksi moottoreiden valmistajan olisi EU-tyyppihyväksyntää hakiessaan sisällytettävä valmistusasiakirjoihin jäljennös yksittäisten testien demonstrointiraporteista. (3) Jotta voitaisiin yhdenmukaistaa ja helpottaa liikkuvien työkoneiden moottorien kaasumaisten päästöjen laskentamenettelyjä niiden käytönaikaisen valvonnan yhteydessä komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/655 ( 3 ) mukaisesti, kyseisissä laskelmissa käytetyt työn vertailuarvo ja CO 2 -massan vertailuarvo olisi esitettävä EUtyyppihyväksyntätodistuksen mallin lisäyksessä ja testausselosteen yhtenäisen muodon mallissa. (4) Liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomottoreiden päästörajojen ja tyyppihyväksyntää koskevan lainsäädäntöpaketin terminologian yhdenmukaistamiseksi ja termien merkityksen selventämiseksi olisi täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2017/656 esiintyvät termit sylinteritilavuus ja moottorin iskutilavuus korvattava termeillä iskutilavuus sylinteriä kohti ja moottorin kokonaisiskutilavuus. (5) Lisäksi komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2017/656 on julkaisemisen jälkeen havaittu erityyppisiä pieniä virheitä, jotka on tarpeen oikaista. Tiettyjä muutoksia olisi tehtävä etenkin ristiriitaisuuksia tai tarpeettomia tietoja sisältäviin säännöksiin, ja joitain viittauksia ja numerointeja olisi oikaistava. (6) Erityisesti olisi oikaistava testausselosteen yhtenäisen muodon mallissa olevat kohdat 10 11.2, jotta ne vastaisivat asianmukaisesti asetuksessa (EU) 2016/1628 käytettyjä termejä. (7) Sen vuoksi täytäntöönpanoasetusta (EU) 2017/656 olisi muutettava ja oikaistava. (8) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat teknisen komitean moottoriajoneuvot lausunnon mukaiset, ( 1 ) EUVL L 252, 16.9.2016, s. 53. ( 2 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364). ( 3 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/655, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä liikkuviin työkoneisiin asennettujen käytössä olevien polttomoottoreiden kaasupäästöjen valvonnan osalta (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 334).
18.7.2018 L 182/47 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 muuttaminen Muutetaan täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656 seuraavasti: 1) Lisätään 12 a artikla seuraavasti: 12 a artikla Siirtymäsäännökset 1. Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, sellaisena kuin se on muutettuna komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2018/988 (*), hyväksyntäviranomaisten on lisäksi 31 päivään joulukuuta 2018 saakka edelleen myönnettävä EU-tyyppihyväksyntiä moottorityypeille tai moottoriperheille tämän asetuksen mukaisesti, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018. 2. Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, sellaisena kuin se on muutettuna täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2018/988, jäsenvaltioiden on lisäksi 30 päivään kesäkuuta 2019 saakka sallittava tämän asetuksen, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018, mukaisesti tyyppihyväksyttyjen moottorien saattaminen markkinoille. (*) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/988, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2018, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti annetun täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 muuttamisesta ja oikaisemisesta (EUVL L 182, 18.7.2018, s. 46) 2) Muutetaan liite I tämän asetuksen liitteen I mukaisesti. 3) Muutetaan liite IV tämän asetuksen liitteen IV mukaisesti. 2 artikla Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 oikaiseminen Oikaistaan täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656 seuraavasti: 1) Oikaistaan liite I tämän asetuksen liitteen II mukaisesti. 2) Oikaistaan liitteen II lisäys 1 ja lisäys 2 tämän asetuksen liitteen III mukaisesti. 3) Korvataan liitteen III lisäyksessä 1 olevan taulukon 1 yhdeksännellä rivillä ensimmäisessä sarakkeessa oleva ilmaus Sovellettava vapautuskoodi (EM) tai siirtymäkoodi (TM) liitteen II lisäyksessä 2 olevan taulukon 1 sarakkeesta 4 ilmauksella Sovellettava vapautuskoodi (EM) tai siirtymäkoodi (TR) liitteen II lisäyksessä 2 olevan taulukon 1 sarakkeesta 4. 4) Oikaistaan liitteessä IV olevan EU-tyyppihyväksyntätodistuksen lisäys tämän asetuksen liitteen V mukaisesti. 5) Oikaistaan liite V tämän asetuksen liitteen VI mukaisesti. 6) Oikaistaan liite VI tämän asetuksen liitteen VII mukaisesti. 7) Oikaistaan liite IX tämän asetuksen liitteen VIII mukaisesti. 3 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
L 182/48 18.7.2018 Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 27 päivänä huhtikuuta 2018. Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER
18.7.2018 L 182/49 LIITE I Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liite I seuraavasti: 1) Muutetaan A osa seuraavasti: a) korvataan 1.5.1 kohta seuraavasti: 1.5.1 Tarvittaessa jäljennös delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteen IV lisäyksessä 1 olevissa 10.5.1 ja 13.4.1 kohdassa tarkoitetuista demonstrointiraporteista; b) lisätään 1.5.2 ja 1.5.3 kohta seuraavasti: 1.5.2 Tarvittaessa kuvaus delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteen IV lisäyksessä 1 olevan 5.2.1.1 kohdan e alakohdassa ja kyseisen liitteen lisäyksessä 2 olevassa 4.1 kohdassa tarkoitettuja tietoja varten olevasta liitännästä ja tietojen lukumenetelmästä; 1.5.3 Jos moottorityyppi tai moottoriperhe on NCD-moottoriperheen jäsen, hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan vaihtoehtoisesti toimittaa jäsenyyden perustelut yhdessä 1.5, 1.5.1 ja 1.5.2 kohdassa edellytettyjen NCD-moottoriperhettä koskevien tietojen kanssa; c) korvataan 1.6.1 kohta seuraavasti: 1.6.1 Tarvittaessa jäljennös delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteen IV lisäyksessä 4 olevassa 9.3.6.1 kohdassa tarkoitetusta demonstrointiraportista; d) lisätään 1.6.2 ja 1.6.3 kohta seuraavasti: 1.6.2 Tarvittaessa kuvaus delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteen IV lisäyksessä 4 olevan 5.4 kohdan ja kyseisen liitteen lisäyksessä 2 olevassa 4.1 kohdassa tarkoitettuja tietoja varten olevasta liitännästä ja tietojen lukumenetelmästä; 1.6.3 Jos moottorityyppi tai moottoriperhe on PCD-moottoriperheen jäsen, hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan vaihtoehtoisesti toimittaa jäsenyyden perustelut yhdessä 1.6, 1.6.1 and 1.6.2 kohdassa edellytettyjen PCD-moottoriperhettä koskevien tietojen kanssa; 2) Muutetaan lisäys 3 seuraavasti: a) muutetaan B osa seuraavasti: i) korvataan 2.10.4 kohta seuraavasti: 2.10.4 Muut: Kyllä/Ei (Jos kyllä, täytetään 3.10.4 kohta ja toimitetaan periaatekaavio laitteiden sijainnista ja järjestyksestä) ii) korvataan 2.11.9 kohta seuraavasti: 2.11.9 Muut päästöihin voimakkaasti vaikuttavat laitteet tai ominaisuudet: Kyllä/Ei (jos kyllä, täytetään 3.11.7 kohta) b) Muutetaan C osassa oleva taulukko seuraavasti: i) lisätään numerolla 3.4.6.1 merkitty rivi seuraavasti: 3.4.6.1 RMC:n osalta esivakauttavien RMC-testien määrä ennen RMC NRSC -testiä X Vähintään 0,5
L 182/50 18.7.2018 ii) lisätään numeroilla 3.10.3 3.10.4.1 merkityt rivit seuraavasti: 3.10.3 Ilmansyöttö 3.10.3.1 Toimintaperiaate: X 3.10.4 Muu(t) 3.10.4.1 Tyyppi (tyypit): X iii) lisätään numerolla 3.11.1.3.1 merkitty rivi seuraavasti: 3.11.1.3.1 Mittausolosuhteet X X iv) lisätään numeroilla 3.11.7 ja 3.11.7.1 merkityt rivit seuraavasti: 3.11.7 Muu laite tai ominaisuus (muut laitteet tai ominaisuudet) 3.11.7.1 Tyyppi (tyypit): X.
18.7.2018 L 182/51 LIITE II Oikaistaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liite I seuraavasti: 1) Korvataan A osassa oleva 1.3 kohta seuraavasti: 1.3 Valmistajan ilmoitus siitä, että moottorityyppi tai moottoriperhe on asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä II esitettyjen pakokaasupäästöjen raja-arvojen mukainen muiden kuin komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I olevan 1.2.2 kohdan mukaisten määriteltyjen nestemäisten polttoaineiden, polttoaineseosten tai polttoaine-emulsioiden osalta; 2) oikaistaan B osa seuraavasti: a) korvataan 2.1.3.2 kohta seuraavasti: 2.1.3.2 Taulukon asiaankuuluvissa sarakkeissa ilmoitetaan merkinnällä X, mihin tarkoitukseen kutakin tietoa vaaditaan: a) testi tarkoittaa tietoja, joita vaaditaan päästötestin suorittamiseen b) asennus tarkoittaa tietoja, joita vaaditaan liikkuvaan työkoneeseen asentamista varten c) tyyppihyväksyntä tarkoittaa tietoja, joita vaaditaan tarkastukseen sen vahvistamiseksi, että moottori vastaa tietyn moottorityypin ja, soveltuvin osin, tietyn moottoriperheen ominaisuuksia. Sarakkeilla testi, asennus ja tyyppihyväksyntä on vain tiedotustarkoitus, ja ne voidaan jättää pois hyväksyntäviranomaiselle toimitettavasta ilmoituslomakkeesta. b) korvataan 4.2 kohdan toinen kappale seuraavasti: Moottoriperheen nimityksellä on yksilöitävä selvästi ja yksiselitteisesti ne moottorit, joilla on erityinen teknisten ominaisuuksien yhdistelmä asianomaiseen moottoriperheeseen sovellettavien lisäyksessä 3 olevassa B osassa esitettyjen tekijöiden osalta. 3) Oikaistaan lisäys 3 seuraavasti: a) oikaistaan B osa seuraavasti: i) korvataan 2.5 kohta seuraavasti: 2.5 Sylinterikohtaisen iskutilavuuden vaihteluväli (cm 3 ):... ii) korvataan 2.8.3 kohta seuraavasti: 2.8.3 Luettelo muista polttoaineista, polttoaineseoksista ja polttoaine-emulsioista, jotka sopivat käytettäviksi moottorissa, jonka valmistaja on ilmoittanut delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I olevan 1.2.3 kohdan mukaisesti (viittaus tunnustettuun standardiin tai eritelmään):... b) Oikaistaan C osassa oleva taulukko seuraavasti: i) korvataan numerolla 3.4.6 merkitty rivi seuraavasti: 3.4.6 Esivakauttaminen RMC NRSC -testiä varten: vakiintunut käyttö / RMC: X ii) korvataan numeroilla 3.6.4 ja 3.6.5 merkityt rivit seuraavasti: 3.6.4 Moottorin kokonaisiskutilavuus (cm 3 ): X 3.6.5 Iskutilavuus sylinteriä kohti (% kantamoottorin tilavuudesta) X Jos moottoriperhe
L 182/52 18.7.2018 iii) korvataan numeroilla 3.8.3 ja 3.8.3.1 merkityt rivit seuraavasti: 3.8.3 Ahtoilman jäähdytin: Kyllä/Ei X X 3.8.3.1 Tyyppi: ilma ilma / ilma vesi / muu (täsmennettävä) X iv) korvataan numerolla 3.8.3.4 merkityllä rivillä numero 3.8.3.4 numerolla 3.8.3.3 v) korvataan numerolla 3.10.1.1 merkitty rivi seuraavasti: 3.10.1.1 Ominaisuudet: jäähdytetty/jäähdyttämätön, korkea paine / matala paine / muu (täsmennettävä): X vi) korvataan numerolla 3.11.1.3 merkitty rivi seuraavasti: 3.11.1.3 Vähimmäislämpötila ensimmäisen jälkikäsittelylaitteen sisääntulon kohdalla ( C), jos ilmoitettu: X X vii) korvataan numerolla 3.14.2 merkitty rivi seuraavasti: 3.14.2 Paineensäätimet/höyrystimet
18.7.2018 L 182/53 LIITE III Oikaistaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liite II seuraavasti: 1) Korvataan lisäyksessä 1 olevan 2 osan 3 kohta seuraavasti: 3. Vapautuskoodi (EM) / Siirtymäkoodi (TR) ( 6 ):... 2) Oikaistaan lisäyksen 2 taulukko 1 seuraavasti: i) korvataan sarakkeen 4 otsakkeessa oleva ilmaisu Vapautuskoodi (EM) tai siirtymäkoodi (TM) (sarake 4) ilmaisulla Vapautuskoodi (EM) tai siirtymäkoodi (TR) (sarake 4) ii) korvataan ensimmäisellä rivillä sarakkeessa 5 ( Täydentävien tietojen teksti ) oleva ilmaisu ENGINE NOT FOR USE IN EU MACHINERY ilmaisulla ENGINE NOT FOR USE IN EU NON-ROAD MOBILE MACHINERY.
L 182/54 18.7.2018 LIITE IV Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liite IV seuraavasti: 1) Lisätään EU-tyyppihyväksyntätodistuksen lisäykseen 11.3 11.3.2 kohta seuraavasti: 11.3 Käytönaikaisen valvonnan vertailuarvot ( 9 ) 11.3.1 Työn vertailuarvo (kwh):... 11.3.2 CO 2 -massan vertailuarvo (g):... 2) Lisätään kohtaan Selittävät huomautukset liitteeseen IV selittävä huomautus ( 9 ) seuraavasti: ( 9 ) Sovelletaan ainoastaan alaluokkien NRE-v-5 ja NRE-v-6 moottoreihin, jotka on testattu NRTC-testillä.
18.7.2018 L 182/55 LIITE V Oikaistaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä IV olevan EU-tyyppihyväksyntätodistuksen lisäys seuraavasti: 1) Korvataan 2.11.8, 2.11.9 and 2.11.10 kohta seuraavasti: 2.11.8 Muut jälkikäsittelylaitteet (täsmennettävä):... 2.11.9 Muut päästöihin voimakkaasti vaikuttavat laitteet tai ominaisuudet (täsmennettävä):... 2) Korvataan 3.6.4 kohdan toisessa sarakkeessa Tekijän kuvaus ilmaisu Moottorin iskutilavuus (cm 3 ): ilmaisulla Moottorin kokonaisiskutilavuus (cm 3 ):
L 182/56 18.7.2018 LIITE VI Oikaistaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liite V seuraavasti: 1) Korvataan 3.1 kohdan ensimmäinen johdantokappale seuraavasti: Esimerkki EU-tyyppihyväksyntänumerosta moottorityypille NRSh-v-1b, bensiinikäyttöinen, myöntäjä Alankomaat, hyväksyntää laajennettu kolme kertaa: 2) Korvataan 3.2 kohdan ensimmäinen johdantokappale seuraavasti: Esimerkki EU-tyyppihyväksyntänumerosta tyyppiä 1A olevalle NRE-c-3-kaksipolttoainemoottorille, käyttää tyypin LN2 kaasumaista polttoainetta (erityinen nesteytetyn maakaasun / nesteytetyn biometaanin koostumus, josta saatava λ-muutoskerroin eroaa enintään 3 prosenttia delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä I täsmennetyn G20-kaasun λ-muutoskertoimesta ja jonka etaanipitoisuus on enintään 1,5 prosenttia), myöntäjä Ranska, hyväksyntää ei vielä laajennettu: 3) Korvataan 3.3 kohdan ensimmäinen johdantokappale seuraavasti: Esimerkki EU-tyyppihyväksyntänumerosta moottorityypille RLL-v-1 SPE-päästöraja-arvojen mukaisesti, dieselpolttoaine, myöntäjä Itävalta, hyväksyntää laajennettu kaksi kertaa:
18.7.2018 L 182/57 LIITE VII Oikaistaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liite VI seuraavasti: 1) (ei koske suomenkielistä toisintoa) 2) Oikaistaan lisäys 1 seuraavasti: i) Korvataan 10 11.2 kohta seuraavasti: 10. Muuttuvatilaisen testin suorittamista koskevat tiedot (tarvittaessa): 10.1 Sykli (merkitään käytetty sykli rastilla), merkitään taulukkoon 8: Taulukko 8 Muuttuvatilainen testisykli: NRTC LSI-NRTC 10.2 Muuttuvatilaisen testin huononemiskertoimet: 10.2.1 Huononemiskerroin (DF): laskettu/kiinteä 10.2.2 Huononemiskertoimet ja päästötulokset, merkitään taulukkoon 9 tai taulukkoon 10 10.3 NRTC-testin päästötulokset: Taulukko 9 Huononemiskertoimet ja päästötulokset NRTC-syklissä DF kertova / summaava CO HC NO x HC + NO x Hiukkaset (PM) Hiukkasmäärä (PN) Päästöt CO (g/kwh) HC (g/kwh) NO x (g/kwh) HC + NO x (g/kwh) PM (g/kwh) PN (#/kwh) Kylmäkäynnistys Kuumakäynnistystestin tulos regeneraation kanssa / ilman regeneraatiota Painotettu testitulos k ru /k rd kertova / summaava Painotetut testitulokset jaksoittaisen regeneraation mukautuskertoimien (IRAF) kanssa Lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa 10.3.1 Kuumasyklin CO 2 -päästöt (g/kwh): 10.3.2 Syklin keskimääräiset NH 3 -päästöt (ppm): 10.3.3 Syklin työ kuumakäynnistystestissä (kwh): 10.3.4 Syklin CO 2 -päästöt kuumakäynnistystestissä (g):
L 182/58 18.7.2018 10.4 LSI-NRTC-syklin päästötulokset Taulukko 10 Huononemiskertoimet ja päästötulokset LSI-NRTC-syklissä DF kertova / summaava CO HC NO x HC + NO x Hiukkaset (PM) Hiukkasmäärä (PN) Päästöt CO (g/kwh) HC (g/kwh) NO x (g/kwh) HC + NO x (g/kwh) PM (g/kwh) PN (#/kwh) Testitulos regeneraation kanssa / ilman regeneraatiota k ru /k rd kertova / summaava Testitulos jaksoittaisen regeneraation mukautuskertoimien (IRAF) kanssa Lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa 10.4.1 Syklin CO 2 -päästöt (g/kwh): 10.4.2 Syklin keskimääräiset NH 3 -päästöt (ppm): 10.4.3 Syklin työ (kwh): 10.4.4 Syklin CO 2 -päästöt (g): 10.5 Muuttuvatilaisessa testissä käytetty näytteenottojärjestelmä: 10.5.1 Kaasupäästöt: 10.5.2 Hiukkaset (PM): 10.5.3 Hiukkasmäärä (PN): 11. Lopulliset päästötulokset 11.1 Syklin päästötulokset, merkitään taulukkoon 11: Taulukko 11 Lopulliset päästötulokset Päästöt CO (g/kwh) HC (g/kwh) NO x (g/kwh) HC + NO x (g/kwh) Hiukkaset (PM) (g/kwh) Hiukkasmäärä (PN) (#/kwh) Testi Sykli ( 1 ) NRSC-testin lopullinen tulos huononemiskertoimen kanssa ( 2 ) Muuttuvatilaisen testin lopullinen tulos huononemiskertoimen kanssa ( 3 ) 11.2 CO 2 -tulos ( 4 ): 11.3 Käytönaikaisen valvonnan vertailuarvot ( 5 ) 11.3.1 Työn vertailuarvo (kwh) ( 6 ): 11.3.2 CO 2 -massan vertailuarvo (g) ( 7 ):
18.7.2018 L 182/59 ii) korvataan lisäyksen 1 selittävät huomautukset seuraavasti: Selittävät huomautukset lisäykseen 1: (Alaviitteitä ja selittäviä huomautuksia ei sisällytetä testausselosteeseen) ( 1 ) NRSC:n osalta merkitään 9.1 kohdassa ilmoitettu sykli (taulukko 4); muuttuvatilaisen testin osalta merkitään 10.1 kohdassa ilmoitettu sykli (taulukko 8). ( 2 ) Kopioidaan Lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa taulukosta 6. ( 3 ) Kopioidaan Lopullinen testitulos huononemiskertoimen kanssa tapauksen mukaan taulukosta 9 tai 10. ( 4 ) Jos moottorityypille tai moottoriperheelle tehdään sekä NRSC- että muuttuvatilaisen syklin testi, ilmoitetaan kuumasyklin CO 2 -päästöarvot NRTC-testistä (10.3.4 kohta) tai CO 2 -päästöarvot LSI-NRTC-testistä (10.4.4 kohta). Jos moottorille tehdään vain NRSC-testi, ilmoitetaan kyseisen testin mukaiset CO 2 -päästöarvot (9.3.3 kohta). ( 5 ) Sovelletaan ainoastaan alaluokkien NRE-v-5 ja NRE-v-6 moottoreihin, jotka on testattu NRTC-syklillä. ( 6 ) Ilmoitetaan syklin työ NRTC-kuumakäynnistystestissä (10.3.3 kohta). ( 7 ) Ilmoitetaan syklin CO 2 -päästöt NRTC-kuumakäynnistystestissä (10.3.4 kohta).
L 182/60 18.7.2018 LIITE VIII Korvataan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä IX oleva 2.4.4 2.4.4.3 kohta seuraavasti: 2.4.4 Iskutilavuus sylinteriä kohti 2.4.4.1 Moottori, jossa iskutilavuus sylinteriä kohti 750 cm 3 Jotta moottorien, joiden iskutilavuus sylinteriä kohti on 750 cm 3, voidaan katsoa kuuluvan samaan moottoriperheeseen, niiden sylinterikohtaisen iskutilavuuden vaihteluväli saa olla enintään 15 prosenttia moottoriperheen suurimmasta sylinterikohtaisesta iskutilavuudesta. 2.4.4.2 Moottori, jossa iskutilavuus sylinteriä kohti < 750 cm 3 Jotta moottorien, joiden iskutilavuus sylinteriä kohti on < 750 cm 3, voidaan katsoa kuuluvan samaan moottoriperheeseen, niiden sylinterikohtaisen iskutilavuuden vaihteluväli saa olla enintään 30 prosenttia moottoriperheen suurimmasta sylinterikohtaisesta iskutilavuudesta. 2.4.4.3 Moottori, jossa muu sylinterikohtaisen iskutilavuuden vaihteluväli Sen estämättä, mitä 2.4.4.1 ja 2.4.4.2 kohdassa säädetään, moottorien, joiden iskutilavuus sylinteriä kohti ylittää 2.4.4.1 ja 2.4.4.2 kohdassa asetetut vaihteluvälit, voidaan katsoa kuuluvan samaan perheeseen, jos hyväksyntäviranomainen sen hyväksyy. Hyväksynnän on perustuttava teknisiin seikkoihin (laskelmat, simulaatiot, kokeelliset tulokset jne.), jotka osoittavat, että vaihteluvälien ylittäminen ei vaikuta merkityksellisesti pakokaasupäästöihin.
18.7.2018 L 182/61 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/989, annettu 18 päivänä toukokuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä siltä osin kuin kyse on liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottorien päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevista teknisistä ja yleisistä vaatimuksista annetun delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 muuttamisesta ja oikaisemisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen raja-arvoihin ja tyyppihyväksyntään liittyvistä vaatimuksista, asetusten (EU) N:o 1024/2012 ja (EU) N:o 167/2013 muuttamisesta ja direktiivin 97/68/EY muuttamisesta ja kumoamisesta 14 päivänä syyskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 ( 1 ) ja erityisesti sen 25 artiklan 4 kohdan a d alakohdan, 26 artiklan 6 kohdan, 42 artiklan 4 kohdan b alakohdan sekä 43 artiklan 5 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Jotta voidaan varmistaa tiettyjen joissakin jäsenvaltioissa laillisesti kaupan pidettyjen polttoaineiden käyttö ilman valmistajille koituvaa lisärasitetta, rasvahappojen metyyliesterien (FAME) enimmäispitoisuuden olisi oltava 8,0 tilavuusprosenttia eikä 7,0 tilavuusprosenttia. (2) Jotta varmistetaan johdonmukaisuus komission täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2017/656 ( 2 ) 7 artiklan 2 kohdan kanssa, olisi sallittava tyypin F testisyklin saman version käyttäminen kyseisessä syklissä tyyppihyväksyttyjen moottoreiden tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastamiseen, kun toimitetaan olemassa oleva RLL-testiraportti vaiheen V tyyppihyväksynnän saamiseksi mainitun artiklan mukaisesti. (3) Jotta voitaisiin parantaa testausmenettelyitä niiden moottoreiden osalta, joissa ei ole jälkikäsittelyjärjestelmää, olisi vahvistettava huononemiskertoimien määrittämistä koskevat erityisvaatimukset moottoreille, joissa ei ole jälkikäsittelyjärjestelmää. (4) Jotta voidaan ottaa huomioon kaikki erilaiset päästöjenrajoitusstrategiat, niihin liittyvät teknisiin vaatimuksiin olisi sisällytettävä päästöjenrajoituksen perusstrategia eikä ainoastaan päästöjenrajoituksen lisästrategia. (5) Päästöjenrajoitusstrategioita koskevista vaatimuksista säädettiin alun perin sellaisten moottoreiden osalta, joita koskee muuttuvatilainen sykli. Tällaiset vaatimukset eivät kuitenkaan sovellu moottoreille, joita koskee ainoastaan NRSC, jolloin niitä ei testata muuttuvatilaisessa syklissä. Nykyisiä moottoreiden muuttuvatilaisia päästöjenrajoitusstrategioita olisi tämän vuoksi mukautettava tällaisiin moottoreihin sopiviksi erottamalla toisistaan päästötestin (ainoastaan vakiotilainen) olosuhteet ja kaikki muut toimintaolosuhteet (muuttuvatilainen) (6) Jotta voidaan ottaa huomioon jälkikäsittelyjärjestelmän regenerointi demonstroinnin aikana satunnaisesti valittujen pisteiden pohjalta komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 ( 3 ) liitteessä V olevan 3 kohdan mukaisesti ja selventää, että moottorin jälkikäsittelyjärjestelmä voi regeneroitua ennen päästötestisyklin ajamista, delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä V olevassa 4 kohdassa tarkoitettuja testivaatimuksia oli muutettava uusien regeneraatiota koskevien erityissäännösten ohella vastaavasti. (7) Jotta lisäksi pienennetään regeneraation todennäköisyyttä testin aikana, otoksen vähimmäisaikaa olisi lyhennettävä 3 minuuttiin pistettä kohden, kun käytetään erillisten moodien NRSC-testiä satunnaisen pisteen valintaan perustuvaan demonstrointiin delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liitteessä V olevan 3 kohdan mukaisesti. ( 1 ) EUVL L 252, 16.9.2016, s. 53. ( 2 ) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/656, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevien hallinnollisten vaatimusten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 mukaisesti (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 364). ( 3 ) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/654, annettu 19 päivänä joulukuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1628 täydentämisestä siltä osin kuin kyse on liikkuviin työkoneisiin tarkoitettujen polttomoottorien päästörajoja ja tyyppihyväksyntää koskevista teknisistä ja yleisistä vaatimuksista (EUVL L 102, 13.4.2017, s. 1).
L 182/62 18.7.2018 (8) Kattavuuden vuoksi valmistajan olisi sisällytettävä komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin demonstrointiraportit, joissa kuvataan delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/654 vahvistettujen teknisten erityisvaatimusten ja -menettelyiden mukaisesti toteutetut demonstroinnit. (9) Viittaus asetuksen (EU) 2016/1628 säännöksiin, joissa edellytetään, että huononemiskertoimet otetaan huomioon delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 4 artiklassa vahvistetun laboratoriossa tehtävän päästötestin tuloksissa, on virheellinen ja olisi oikaistava. (10) Jotta voidaan varmistaa asetuksen (EU) 2016/1628 ja kaikkien kyseisen asetuksen nojalla hyväksyttyjen delegoitujen ja täytäntöönpanoasetusten johdonmukaisuus, joitakin moottoreiden jälkikäsittelyjärjestelmäperheisiin sovellettavia vaatimuksia olisi sovellettava myös moottoriperheisiin tai moottoriperheiden ryhmiin. (11) Säännöksiin, joihin sisältyy ristiriitaisuuksia tai tarpeettomia tietoja, olisi tehtävä tiettyjä muutoksia ja tiettyjä viittauksia olisi oikaistava. (12) Delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 julkaisemisen jälkeen on havaittu erityyppisiä virheitä, kuten terminologiaa ja numerointia, jotka olisi oikaistava. (13) Sen vuoksi olisi muutettava ja oikaistava delegoitu asetus (EU) 2017/654, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: Muutetaan delegoitu asetus (EU) 2017/654 seuraavasti: (1) lisätään 20 a artikla seuraavasti: 20 a artikla Siirtymäsäännökset 1 artikla Delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 muuttaminen 1. Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, sellaisena kuin se on muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) 2018/989, hyväksyntäviranomaisten on lisäksi 31 päivään joulukuuta 2018 saakka edelleen myönnettävä EU-tyyppihyväksyntiä moottorityypeille tai moottoriperheille tämän asetuksen mukaisesti, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018. 2. Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, sellaisena kuin se on muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) 2018/989, jäsenvaltioiden on lisäksi 30 päivään kesäkuuta 2019 saakka sallittava tämän asetuksen, sellaisena kuin sitä sovelletaan 6 päivänä elokuuta 2018 mukaisesti tyyppihyväksyttyjen moottorien saattaminen markkinoille. 2) muutetaan liite I tämän asetuksen liitteen I mukaisesti; 3) muutetaan liite II tämän asetuksen liitteen II mukaisesti; 4) muutetaan liite III tämän asetuksen liitteen III mukaisesti; 5) muutetaan liite IV tämän asetuksen liitteen IV mukaisesti; 6) muutetaan liite V tämän asetuksen liitteen V mukaisesti; 7) muutetaan liite VI tämän asetuksen liitteen VI mukaisesti; 8) muutetaan liite VII tämän asetuksen liitteen VII mukaisesti; 9) muutetaan liite VIII tämän asetuksen liitteen VIII mukaisesti; 10) muutetaan liite IX tämän asetuksen liitteen IX mukaisesti; 11) muutetaan liite XIII tämän asetuksen liitteen X mukaisesti; 12) muutetaan liite XV tämän asetuksen liitteen XI mukaisesti.
18.7.2018 L 182/63 Oikaistaan delegoitu asetus (EU) 2017/654 seuraavasti: 1) korvataan 4 artikla seuraavasti: 4 artikla 2 artikla Delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 oikaisut Menettelyt päästöjä koskevien laboratoriotestitulosten tarkistamiseksi huononemiskertoimet siten, että niihin sisällytetään Päästöjä koskevat laboratoriotestituloksia on tarkistettava tämän asetuksen liitteessä III vahvistettujen menettelyjen mukaisesti niin, että niihin sisällytetään asetuksen (EU) 2016/1628 25 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetut huononemiskertoimet, mukaan luettuina ne, jotka liittyvät hiukkasmäärän (PN) mittaamiseen ja kaasumaista polttoainetta käyttäviin moottoreihin. 2) oikaistaan liite I tämän asetuksen liitteen XII mukaisesti; 3) korvataan liitteessä II oleva 3.3.2 kohta seuraavasti: 3.3.2. Alkuarviointi ja tuotteen vaatimustenmukaisuutta koskevien järjestelyjen tarkastus voidaan myös tehdä yhteistyössä toisen jäsenvaltion hyväksyntäviranomaisen tai hyväksyntäviranomaisen tähän tarkoitukseen nimeämän elimen kanssa. ; 4) oikaistaan liite III tämän asetuksen liitteen XIII mukaisesti; 5) oikaistaan liite IV tämän asetuksen liitteen XIV mukaisesti; 6) oikaistaan liite V tämän asetuksen liitteen XV mukaisesti; 7) oikaistaan liite VI tämän asetuksen liitteen XVI mukaisesti; 8) oikaistaan liite VII tämän asetuksen liitteen XVII mukaisesti; 9) oikaistaan liite VIII tämän asetuksen liitteen XVIII mukaisesti. 3 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 18 päivänä toukokuuta 2018. Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER
L 182/64 18.7.2018 LIITE I Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liite I seuraavasti: 1) korvataan 1.2.2 kohta seuraavasti: 1.2.2 Jollei käytettävissä ole liikkuvien työkoneiden kaasuöljyä koskevaa Euroopan standardointikomitean CEN:n standardia tai jollei Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 98/70/EY (*) ole vahvistettu liikkuvien työkoneiden kaasuöljyn ominaisuuksia koskevaa taulukkoa, liitteessä IX tarkoitetun vertailudieselpolttoaineen (liikkuvien työkoneiden kaasuöljyn) on edustettava kaupallisia liikkuvien työkoneiden kaasuöljyjä, joiden rikkipitoisuus on enintään 10 mg/kg, setaaniluku vähintään 45 ja rasvahappojen metyyliesterien (FAME) pitoisuus enintään 8,0 tilavuusprosenttia. Ellei 1.2.2.1, 1.2.3 ja 1.2.4 kohdan mukaisesti muuta sallita, valmistajan on annettava loppukäyttäjille liitteen XV vaatimusten mukainen vakuutus siitä, että moottorissa saa käyttää vain sellaista liikkuvien työkoneiden kaasuöljyä, jonka rikkipitoisuus on enintään 10 mg/kg (20 mg/kg loppujakelupisteessä), setaaniluku vähintään 45 ja FAME-pitoisuus enintään 8,0 tilavuusprosenttia. Valmistaja voi halutessaan täsmentää muitakin parametreja (esimerkiksi voitelevuus). (*) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/70/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 1998, bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta (EYVL L 350, 28.12.1998, s. 58). ; 2) muutetaan 1.2.2.1 kohta seuraavasti: a) korvataan ensimmäinen kappale seuraavasti: Moottorin valmistaja ei saa missään yhteydessä ilmoittaa, että moottorityypissä tai moottoriperheessä saa unionissa käyttää muita kaupallisia polttoaineita kuin sellaisia, jotka täyttävät tämän kohdan vaatimukset, ellei valmistaja täytä lisäksi 1.2.3 kohdan vaatimusta. ; b) korvataan c alakohta seuraavasti: c) Dieselöljyn (liikkuvien työkoneiden kaasuöljyn) tapauksessa sovelletaan direktiiviä 98/70/EY, ja lisäksi setaaniluvun on oltava vähintään 45 ja FAME-pitoisuuden enintään 8,0 tilavuusprosenttia. ; 3) poistetaan 2.4.1.4 kohta.
18.7.2018 L 182/65 LIITE II Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liite II seuraavasti: 1) lisätään 6.2.3.1 kohta seuraavasti: 6.2.3.1: Sen estämättä, mitä 6.2.3 kohdassa säädetään ja luokan RLL moottoreiden osalta, kun olemassa olevaa testausselostetta käytetään täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti tyyppihyväksyntään, prosenttikuormitus ja -teho ja tyypin F testisyklin moodin numeron painotuskerroin tämän liitteen soveltamista varten voivat olla samat kuin tyyppihyväksyntätestissä käytetyt. ; 2) korvataan 6.2.4 kohdassa ilmaus joka määritetään liitteen III mukaisesti ilmauksella joka määritettiin liitteen III mukaisesti ; 3) korvataan 6.4 kohdan kolmas virke seuraavasti: Maakaasua (NG)/biometaania tai nestekaasua (LPG) polttoaineena käyttäville moottoreille kaksipolttoainemoottorit mukaan luettuna tehdään liitteen I lisäyksessä 1 kuvatut testi vähintään kahdella kaasumaista polttoainetta käyttävän moottorin vertailupolttoaineella, lukuun ottamatta tapausta, jossa kaasumaista polttoainetta käyttävällä moottorilla on polttoainekohtainen EU-tyyppihyväksyntä, jolloin yksi vertailupolttoaine riittää..
L 182/66 18.7.2018 LIITE III Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liite III seuraavasti: 1) korvataan 3.1.3 ja 3.1.4 kohta seuraavasti: 3.1.3 Testimoottorin on vastattava niiden moottoriperheiden päästöjen huononemisominaisuuksia, joihin huononemiskertoimen arvoja sovelletaan tyyppihyväksynnän saamiseksi. Moottorin valmistajan on valittava yksi moottoriperhettä, moottoriperheiden ryhmää tai 3.1.2 kohdan mukaisesti määritettyä moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperhettä edustava moottori testattavaksi 3.2.2 kohdassa määritellyn käyttöiänkartuttamisohjelman mukaisesti ja ilmoitettava siitä hyväksyntäviranomaiselle ennen testauksen aloittamista. 3.1.4 Jos hyväksyntäviranomainen katsoo, että moottoriperheen, moottoriperheiden ryhmän tai moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheen suurimpien päästöarvojen määrittämiseen soveltuu paremmin jokin toinen testimoottori, hyväksyntäviranomaisen ja moottorin valmistajan on yhdessä valittava testattava moottori. ; 2) korvataan 3.2.1 kohta seuraavasti: 3.2.1 Yleistä Tiettyyn moottoriperheeseen, moottoriperheiden ryhmään tai moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen sovellettavat huononemiskertoimet on määritettävä niin, että valituille moottoreille suoritetaan käyttöiänkartuttamisohjelma, jonka aikana mitataan määräajoin kaasumaiset ja hiukkaspäästöt kussakin asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä IV määritellyssä moottoriluokkaan sovellettavassa testisyklissä. Suoritettaessa liikkuvien työkoneiden muuttuvatilaisia testisyklejä (NRTC) luokan NRE moottoreille käytetään ainoastaan kuumakäynnistys-nrtc-syklin tuloksia. ; 3) korvataan 3.2.5.2 kohdan viimeinen kappale seuraavasti: Jos päästöarvoja käytetään saman moottoriperheiden ryhmän tai moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheen moottoriperheille mutta erilaisille päästökestojaksoille, päästökestojakson päättymispisteen päästöarvot on laskettava uudelleen kullekin päästökestojaksolle ekstrapoloimalla tai interpoloimalla 3.2.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä. ; 4) poistetaan 3.2.6.1 kohdan viimeinen kappale; 5) lisätään 3.2.6.1.1 kohta seuraavasti: 3.2.6.1.1 Sen estämättä, mitä 3.2.6.1 kohdassa säädetään, hiukkasmäärän osalta voidaan käyttää joko summaavaa huononemiskerrointa 0,0 tai kertovaa huononemiskerrointa 1,0 sellaisen aiemman huononemiskerrointestauksen tulosten yhteydessä, jossa ei vahvistettu arvoa hiukkasmäärille, kunhan molemmat seuraavista ehdoista täyttyvät: a) aiempi huononemiskerrointesti tehtiin käyttämällä sellaista moottoriteknologiaa, joka olisi voitu 3.1.2 kohdan mukaisesti sisällyttää samaan moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen kuin se moottoriperhe, johon huononemiskertoimia on tarkoitus soveltaa, ja b) testituloksia oli käytetty aiemmassa EU-tyyppihyväksynnässä, joka myönnettiin ennen asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä III vahvistettua sovellettavaa EU-tyyppihyväksyntäpäivää..
18.7.2018 L 182/67 LIITE IV Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liite IV seuraavasti: 1) Lisätään 2.2.3.1 ja 2.2.4 kohta seuraavasti: 2.2.3.1 Sen estämättä, mitä 2.2.3 kohdassa säädetään, kun kyse on (ala)luokista, joihin ei sovelleta liikkuvien työkoneiden muuttuvatilaisia testisyklejä EU-tyyppihyväksyntää varten, päästöjenrajoituksen perusstrategiassa voidaan tunnistaa muuttuvatilaisten käyttöolosuhteiden esiintyminen ja soveltaa vastaavia päästöjenrajoitusstrategioita. Tässä tapauksessa päästöjenrajoitusstrategia on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa 1.4 kohdassa edellytettyyn päästöjenrajoitusstrategian yleiskuvaukseen ja mainitun liitteen lisäyksessä 2 kuvattuihin päästöjenrajoitusstrategiaa koskeviin luottamuksellisiin tietoihin. 2.2.4 Valmistajan on osoitettava tutkimuslaitokselle EU-tyyppihyväksyntätestin aikana, että päästöjenrajoituksen perusstrategian toiminta on tämän kohdan säännösten mukaista 2.6 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen pohjalta. ; 2) poistetaan 2.6 kohdasta otsikkoa seuraava kappale; 3) lisätään 2.6.1 ja 2.6.2 kohta seuraavasti: 2.6.1 Valmistajan on noudatettava täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteen I osassa A olevassa 1.4 kohdassa ja kyseisen liitteen lisäyksessä 2 esitettyjä asiakirjavaatimuksia. 2.6.2 Valmistajan on varmistettava, että kaikkiin tähän tarkoitukseen käytettyihin asiakirjoihin on merkitty tunnistenumero ja antamispäivä. Valmistajan on ilmoitettava hyväksyntäviranomaiselle aina, kun kirjattuja tietoja muutetaan. Tässä tapauksessa sen on annettava joko päivitetty versio kyseisistä asiakirjoista, jos kyseisiin sivuihin on merkitty selvästi tarkistuksen päivämäärä ja luonne, tai vaihtoehtoisesti uusi konsolidoitu versio, johon liittyy yksityiskohtaisen kuvauksen ja päivämäärän kaikista muutoksista sisältävä hakemisto. ; 4) muutetaan lisäys 1 seuraavasti: a) korvataan 2.2.1 kohta seuraavasti: 2.2.1 Reagenssisäiliön täyttötason valvonnan on toimittava kaikissa olosuhteissa, joissa mittaaminen on teknisesti mahdollista (esimerkiksi kaikki olosuhteet, joissa nestemäinen reagenssi ei ole jäätynyt). ; b) lisätään 2.2.2 ja 2.2.3 kohta seuraavasti: 2.2.2 Reagenssin jäätymissuojausta käytetään ympäristön lämpötilassa, joka on enintään 266 K ( 7 C). 2.2.3 Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän kaikkien muiden kuin 2.2.1 ja 2.2.2 kohdassa lueteltujen osien on oltava toiminnassa tämän liitteen 2.4 kohdassa kunkin moottoriluokan osalta vahvistetuissa sovellettavissa rajoittamisolosuhteissa. Valvontajärjestelmän on pysyttävä toiminnassa tämän vaihteluvälin ulkopuolella aina kun se on teknisesti mahdollista. ; c) lisätään 2.3.2.2.4 kohta seuraavasti: 2.3.2.2.4 Suunnittelupiirteiden arviointi voidaan tehdä kylmässä testitilassa käyttämällä kokonaista liikkuvaa työkonetta tai käyttämällä osia, jotka edustavat liikkuvaan työkoneeseen asennettavaksi tarkoitettuja osia, tai kenttäkokeiden pohjalta. ; d) korvataan 2.3.2.3 kohta seuraavasti: 2.3.2.3 Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen lämmittämättömässä järjestelmässä ; e) lisätään 2.3.2.3.1 ja 2.3.2.3.2 kohta seuraavasti: 2.3.2.3.1 Jäljempänä 4 4.9 kohdassa tarkoitetun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostusta ei tapahdu ympäristön lämpötilassa 266 K ( 7 C). 2.3.2.3.2 Jäljempänä 5.4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostusta ei tapahdu ympäristön lämpötilassa 266 K ( 7 C) viimeistään 70 minuutin kuluttua moottorin käynnistämisestä. ; f) poistetaan 2.3.3, 2.3.3.1 ja 2.3.3.2 kohta;
L 182/68 18.7.2018 g) lisätään 5.2.1.1 kohtaan ea alakohta seuraavasti: (ea) Edellä e alakohdassa tarkoitettujen tietojen lukemiseen tarvittavan yhteyden kuvaus ja lukumenetelmä on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin. ; h) korvataan 9.5 kohta seuraavasti: 9.5 Vaihtoehtona 9.2 kohdan valvontavaatimuksille valmistaja voi käyttää pakojärjestelmässä olevaa NO x -anturia. Tässä tapauksessa sovelletaan seuraavaa: a) NO x -arvo, jossa typen oksidien poistojärjestelmän virhetoiminta (NCM) todetaan, ei saa ylittää pienempää seuraavista arvoista: sovellettava NO x -raja-arvo kerrottuna 2,25:llä tai sovellettava NO x -raja-arvo plus 1,5 g/kwh. Niissä moottorialaluokissa, joihin sovelletaan yhdistettyä HC-NO x -raja-arvoa, sovellettavana NO x -arvona käytetään tämän kohdan soveltamiseksi yhdistettyä HC-NO x -raja-arvoa, josta vähennetään 0,19 g/kwh, b) voidaan käyttää yhtä varoitusta, mukaan lukien ilmoitus korkea NO x perussyy tuntematon, jos viestit ovat käytössä, c) 9.4.1 kohdassa tarkoitettu käyttötuntimäärä käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoitumisen ja ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoitumisen välillä lasketaan arvoon 10, d) 9.4.2 kohdassa tarkoitettu käyttötuntimäärä käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoitumisen ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen välillä lasketaan arvoon 20. ; i) korvataan 10.3.1 10.3.3.1 kohta seuraavasti: 10.3.1 Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen vaatimustenmukaisuus on demonstroitava suorittamalla kaksi testiä, joiden aiheet ovat seuraavat: reagenssin vähäinen määrä sekä yksi 7, 8 tai 9 kohdassa nimetty vikaluokka. 10.3.2 Testattavien vikojen valinta 7, 8 tai 9 kohdassa tarkoitetuista vioista 10.3.2.1 Hyväksyntäviranomaisen on valittava yksi vikaluokka. Jos vika valitaan 7 tai 9 kohdasta, sovelletaan 10.3.2.2 tai 10.3.2.3 kohdassa vahvistettuja lisävaatimuksia. 10.3.2.2 Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun reagenssin laatu on virheellinen, on valittava reagenssi, jossa tehoaineen pitoisuutta on laimennettu vähintään pitoisuuteen, jonka valmistaja on ilmoittanut 7 7.3.3 kohdan vaatimusten mukaisesti. 10.3.2.3 Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun on kyse tämän liitteen 9 kohdassa tarkoitetuista vioista, jotka voivat johtua asetusten luvattomasta muuttamisesta, valinta on tehtävä seuraavien vaatimusten mukaisesti: 10.3.2.3.1 Valmistajan on toimitettava hyväksyntäviranomaiselle luettelo tällaisista mahdollisista vioista. 10.3.2.3.2 Hyväksyntäviranomaisen on valittava testissä tarkasteltava vika 10.3.2.3.1 kohdassa tarkoitetusta luettelosta. 10.3.3 Demonstrointi 10.3.3.1 Tätä demonstrointia varten on tehtävä erillinen testi reagenssin vähäisen määrän ja 10.3.2 10.3.2.3.2 kohdan mukaisesti valitun vian osalta. ; j) lisätään 10.5 ja 10.5.1 kohta seuraavasti: 10.5 Demonstrointiasiakirjat 10.5.1 NCD-järjestelmän demonstrointi on dokumentoitava demonstrointiraportissa. Raportissa on a) nimettävä tutkitut viat; b) kuvattava toteutettu demonstrointi, myös sovellettava testisykli; c) vahvistettava, että soveltuvat varoitukset ja käyttäjän toimintaa vaativat toimenpiteet ovat aktivoituneet tämän asetuksen vaatimusten mukaisesti; ja d) se on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin. ;
18.7.2018 L 182/69 k) korvataan 11.4.1.1 ja 11.4.1.1.1 kohta seuraavasti: 11.4.1.1 Tämän lisäyksen vaatimusten täyttämiseksi järjestelmässä on oltava laskureita, jotka kirjaavat niiden tuntien määrän, joiden aikana moottoria on käytetty tilanteessa, jossa järjestelmä on havainnut jonkin seuraavista typen oksidien poistojärjestelmän virhetoiminnoista (NCM): a) virheellinen reagenssin laatu b) reagenssin annostuksen keskeytyminen c) EGR-venttiilin toiminnan estyminen d) NCD-järjestelmän vika. 11.4.1.1.1 Valmistaja voi käyttää yhtä tai useampaa laskuria 11.4.1.1 kohdassa mainittujen typen oksidien poistojärjestelmän virhetoimintojen (NCM) ryhmittelyyn. ; l) lisätään 13.4 ja 13.4.1 kohta seuraavasti: 13.4 Demonstrointiasiakirjat 13.4.1 Alimman hyväksyttävän reagenssipitoisuuden demonstrointi on dokumentoitava demonstrointiraportissa. Raportissa on a) nimettävä tutkitut viat; b) kuvattava toteutettu demonstrointi, myös sovellettava testisykli; c) vahvistettava, että tästä demonstroinnista johtuvat epäpuhtauspäästöt eivät ylittäneet tämän 7.1.1 kohdassa määriteltyjä typen oksidien raja-arvoja; ja d) se on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin. ; 5) muutetaan lisäys 2 seuraavasti: a) korvataan 2 4.5 kohta seuraavasti: 2. Yleiset vaatimukset Lisäyksen 1 vaatimuksia sovelletaan tämän lisäyksen piiriin kuuluviin moottoreihin, lukuun ottamatta tämän lisäyksen 3 ja 4 kohdassa esitettyjä poikkeuksia. 3. Poikkeukset lisäyksen 1 vaatimuksista Jotta voitaisiin ottaa huomioon turvallisuuskysymykset, lisäyksessä 1 olevissa 5 ja 11.3 kohdassa vahvistettua käyttäjän toimenpiteitä vaativaa järjestelmää ei sovelleta tämän lisäyksen soveltamisalaan kuuluviin moottoreihin. Tämän lisäyksen 4 kohdassa esitettyä vaatimusta, jonka mukaan liikkuvan työkoneen tietokoneen on tallennettava tiedot lokitiedostoon, sovelletaan aina, kun käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä olisi aktivoitu lisäyksessä 1 olevien 2.3.2.3.2, 6.3., 7.3, 8.4 ja 9.4 kohdan mukaisesti. 4. Vaatimus riittämättömään reagenssin ruiskutukseen tai reagenssin laatuun liittyvien moottorin käyttöhäiriöiden tallentamisesta 4.1 Liikkuvan työkoneen tietokoneen on tallennettava kaikki riittämättömään reagenssin ruiskutukseen tai reagenssin laatuun liittyvät moottorin käyttöhäiriöt haihtumattomaan tietokonemuistiin tai laskureihin siten, että tietoja ei voi tarkoituksellisesti poistaa. 4.1.1 Kansallisten tarkastusviranomaisten on voitava lukea kyseiset tiedot lukulaitteella. 4.2.1 Näiden tietojen lukemiseen tarvittavan yhteyden kuvaus ja lukumenetelmä on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin. 4.2 Lisäyksessä 1 olevan 6.3 kohdan mukaisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän sijasta liikkuvan työkoneen tietokoneen lokitiedostoon tallennettavan 4.1 kohdan mukaisesti reagenssin riittämätöntä määrää koskevan häiriö alkaa, kun reagenssisäiliö tyhjenee (eli annostusjärjestelmä ei kykene ottamaan reagenssia säiliöstä) tai kun reagenssin määrä on valmistajan valitsemalla tasolla, joka on alle 2,5 prosenttia säiliön nimellisvetoisuudesta. 4.3 Lisäyksessä 1 olevien 6.3, 7.3, 8.4 ja 9.4 kohdan mukaisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän sijasta 4.1 kohdan mukaisesti liikkuvan työkoneen tietokoneen lokitiedostoon tallennettava häiriö alkaa, kun vastaava laskuri saavuttaa lisäyksen 1 taulukon 4.4 mukaisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän arvon.
L 182/70 18.7.2018 4.4 Lisäyksessä 1 olevan 2.3.2.3.2 kohdan mukaisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän sijasta 4.1 kohdan mukaisesti liikkuvan työkoneen tietokoneen lokitiedostoon tallennettava häiriö alkaa, kun vastaava käyttäjän toimenpiteitä vaativaa järjestelmä olisi käynnistynyt. 4.5 Muistiin 4.1 kohdan mukaisesti liikkuvan työkoneen tietokoneen lokitiedostoon tallennettavan häiriön kesto päättyy, kun häiriö on korjattu. ; b) lisätään 4.6 kohta seuraavasti: 4.6 Tehtäessä demonstrointi lisäyksessä 1 olevan 10.4 kohdan mukaisesti demonstrointi toteutetaan käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen demonstrointia koskevien soveltuvien vaatimusten mukaisesti mutta korvataan kyseisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän demonstrointi demonstroinnilla, jolla osoitetaan riittämättömään reagenssin ruiskutukseen tai reagenssin laatuun liittyvien moottorin käyttöhäiriöiden tallentaminen. ; 6) muutetaan lisäys 4 seuraavasti: a) korvataan 2.2.1 kohta seuraavasti: 2.2.1 PCD-järjestelmän on vähintään oltava toiminnassa liitteessä IV olevassa 2.4 kohdassa kunkin moottoriluokan osalta vahvistetuissa sovellettavissa rajoittamisolosuhteissa. Valvontajärjestelmän on pysyttävä toiminnassa tämän vaihteluvälin ulkopuolella aina kun se on teknisesti mahdollista. ; b) korvataan 3.1 kohta seuraavasti: 3.1 Alkuperäinen laitevalmistaja toimittaa kaikille uusien liikkuvien työkoneiden loppukäyttäjille päästöjenrajoitusjärjestelmää ja sen oikeata toimintaa koskevat kirjalliset ohjeet liitteen XV mukaisesti. ; c) lisätään 5.4 kohta seuraavasti: 5.4 Näiden tietojen lukemiseen tarvittavan yhteyden kuvaus ja lukumenetelmä on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin. ; d) korvataan 9.2.1 kohta seuraavasti: 9.2.1 Jos moottoriperheen moottorit kuuluvat PCD-moottoriperheeseen, joka on jo EU-tyyppihyväksytty 2.3.6 kohdan (kuva 4.8) mukaisesti, kyseisen moottoriperheen vaatimustenmukaisuus katsotaan osoitetuksi ilman lisätestejä, mikäli valmistaja osoittaa viranomaiselle, että tämän lisäyksen vaatimusten noudattamiseksi tarvittavat valvontajärjestelmät ovat tarkasteltavissa moottori- ja PCD-moottoriperheissä samanlaiset. Kuva 4.8 Aiemmin osoitettu PCD-moottoriperheen vaatimustenmukaisuus ;
18.7.2018 L 182/71 e) korvataan 9.3.3.6.2 kohdan a alakohta seuraavasti: a) vaaditun testisyklin tulokset valvontalaitteella, jota käytetään todellisissa käyttöolosuhteissa, ja ; f) lisätään 9.3.6 ja 9.3.6.1 kohta seuraavasti: 9.3.6 Demonstrointiasiakirjat 9.3.6.1 PCD-järjestelmän demonstrointi on dokumentoitava demonstrointiraportissa. Raportissa on a) nimettävä tutkitut viat; b) kuvattava toteutettu demonstrointi, myös sovellettava testisykli; c) vahvistettava, että soveltuvat varoitukset ovat aktivoituneet tämän asetuksen vaatimusten mukaisesti; ja d) se on sisällytettävä täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/656 liitteessä I olevassa A osassa esitettyihin valmistusasiakirjoihin.
L 182/72 18.7.2018 LIITE V Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liite V seuraavasti: 1) muutetaan 2.1.2 kohta seuraavasti: a) korvataan kuva 5.2 seuraavalla kuvalla: Kuva 5.2. Valvonta-alue luokan NRE vaihtuvanopeuksiset moottorit, joiden suurin nettoteho < 19 kw, ja luokan IWA vaihtuvanopeuksiset moottorit, joiden suurin nettoteho < 300 kw, nopeus C < 2 400 r/min Selitykset 1 Moottorin valvonta-alue 2 Kaikkien päästöjen osalta pois jätettävä osa 3 Hiukkasmassan osalta pois jätettävä osa a % suurimmasta nettotehosta b % suurimmasta vääntömomentista ;
18.7.2018 L 182/73 b) korvataan kuva 5.3 seuraavalla kuvalla: Kuva 5.3. Valvonta-alue luokan NRE vaihtuvanopeuksiset moottorit, joiden suurin nettoteho < 19 kw, ja luokan IWA vaihtuvanopeuksiset moottorit, joiden suurin nettoteho < 300 kw, nopeus C 2 400 r/min Selitykset 1 Moottorin valvonta-alue 2 Kaikkien päästöjen osalta pois jätettävä osa 3 Hiukkasmassan osalta pois jätettävä osa a % suurimmasta nettotehosta b % suurimmasta vääntömomentista ; 2) lisätään 3.1 kohta seuraavasti: 3.1 Edellä 3 kohdassa tarkoitettua satunnaisesti tehtävää valintaa varten on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä tilastollisia satunnaistamismenetelmiä. ; 3) muutetaan 4 kohta seuraavasti: a) korvataan johdantokappale seuraavasti: Testi tehdään välittömästi soveltuvien NRSC-syklien jälkeen seuraavasti: ; b) korvataan a alakohta seuraavasti: a) Satunnaisesti valittujen vääntömomentti- ja nopeuspisteiden testi tehdään välittömästi liitteessä VI olevan 7.8.1.2 kohdan a e alakohdassa kuvailtujen erillisten moodien NRSC-testijakson jälkeen mutta ennen f alakohdassa esitettyjä testin jälkeisiä toimenpiteitä tai vaihtoehtoisesti liitteessä VI olevan 7.8.2.3 kohdan a d alakohdassa kuvaillun liikkuvien työkoneiden porrastettujen moodien testisyklin (RMC-testijakson) jälkeen mutta ennen e alakohdassa esitettyjä testin jälkeisiä toimenpiteitä tapauksen mukaan. ; c) korvataan e ja f alakohta seuraavasti: e) Kaasumaisten epäpuhtauksien ja hiukkasmäärän summalaskelmissa asetetaan N mode (7-131) ja (7-178) arvoon 1 ja käytetään painotuskerrointa 1. yhtälöissä (7-64) tai f) Hiukkasmassalaskelmissa käytetään monen suodattimen menetelmää, ja summalaskelmissa asetetaan yhtälössä (7-67) tai (7-134) N mode arvoon 1 ja käytetään painotuskerrointa 1. ;
L 182/74 18.7.2018 4) lisätään 5 kohta seuraavasti: 5. Regeneraatio Jos regeneraatiotapahtuma tapahtuu 4 kohdassa vahvistetun menettelyn aikana tai välittömästi sitä ennen, testi voidaan valmistajan pyynnöstä mitätöidä mainitun menettelyn päätyttyä riippumatta regeneraation syystä. Tässä tapauksessa testi toistetaan. Käytetään samoja vääntömomentti- ja nopeuspisteitä, vaikka järjestystä voidaan muuttaa. Ei ole tarpeen toistaa mitään vääntömomentti- ja nopeuspisteitä, joista on jo saatu hyväksyttävä tulos. Testin toistamiseen on käytettävä seuraavaa menettelyä: a) Moottoria on käytettävä tavalla, jolla varmistetaan, että regeneraatiotapahtuma on saatettu päätökseen ja että tarvittaessa nokikuormitus hiukkasten jälkikäsittelyjärjestelmässä on palautettu; b) Moottorin lämmitysmenettely on toteutettava liitteessä VI olevan 7.8.1.1 kohdan mukaisesti; c) Edellä 4 kohdassa tarkoitettu testimenettely on toistettava 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta vaiheesta alkaen..
18.7.2018 L 182/75 LIITE VI Muutetaan delegoidun asetuksen (EU) 2017/654 liite VI seuraavasti: 1) korvataan 1 kohta seuraavasti: 1. Johdanto Tässä liitteessä kuvataan testattavasta moottorista tulevien kaasu- ja hiukkaspäästöjen määritysmenetelmä ja mittauslaitteistoon liittyvät eritelmät. Tämän liitteen numerointi vastaa 6 jaksosta alkaen vastaa maailmanlaajuisen teknisen säännön nro 11 (*) (GTR nro 11) ja E-säännön nro 96, muutossarja 04 (**), liitteen 4B numerointia. Joitakin GTR nro 11:n kohtia ei kuitenkaan tarvita tässä liitteessä tai niitä on muutettu tekniikan kehityksen mukaisesti. (*) Maatalous- ja metsätraktorien ja liikkuvien työkoneiden moottoreiden päästöjä koskeva maailmanlaajuinen tekninen sääntö nro 11, sisällytetty maailmanlaajuiseen rekisteriin 18. marraskuuta 2004, pyörillä varustettuihin ajoneuvoihin ja niihin asennettaviin ja/tai niissä käytettäviin varusteisiin ja osiin sovellettavien maailmanlaajuisten teknisten sääntöjen vahvistamista koskevan sopimuksen 6 artiklan nojalla. (**) Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) sääntö nro 96 Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat maatalous- ja metsätraktoreihin sekä liikkuviin työkoneisiin asennettavien puristussytytysmoottoreiden hyväksyntää moottorin päästöjen osalta. ; 2) korvataan 5.1 kohdan toinen, kolmas ja neljäs kappale seuraavasti: Moottorista pääsevien kaasu- ja hiukkaspäästöjen sekä hiilidioksidin mitatut arvot vastaavat ominaispäästöjä grammoina kilowattituntia kohti (g/kwh) tai hiukkasmäärän osalta määränä kilowattituntia kohti (#/kwh). Mitattavia kaasu- ja hiukkaspäästöjä ovat ne, joiden raja-arvoja sovelletaan testattavaan moottorialaluokkaan asetuksen (EU) 2016/1628 liitteessä II säädetyn mukaisesti. Tulokset, myös a) kampikammiopäästöt määriteltyinä tarvittaessa 6.10 kohdan mukaisesti, b) jälkikäsittelyjärjestelmän jaksottaisen regeneraation mukautuskertoimet määriteltyinä tarvittaessa 6.6. kohdan mukaisesti ja c) laskelman viimeisenä vaiheena liitteen III mukaisesti määritetty huononemiskerroin, eivät saa ylittää sovellettavia raja-arvoja. CO 2 on mitattava ja ilmoitettava kaikista moottorialaluokista asetuksen (EU) 2016/1628 43 artiklan 4 kohdan vaatimusten mukaisesti. ; 3) korvataan 5.2.5.1.1 kohta seuraavasti: 5.2.5.1.1 Suurimman testinopeuden laskeminen Suurimman testinopeuden laskemiseksi on toteutettava muuttuvatilainen kartoitusmenettely 7.4 kohdan mukaisesti. Tämän jälkeen määritetään suurin testinopeus moottorin pyörimisnopeuden kartoitetuista arvoista tehoon nähden. Suurin testinopeus on laskettava käyttämällä jotakin seuraavista vaihtoehdoista: a) pienimmän ja suurimman pyörimisnopeuden arvoihin perustava laskelma MTS = n lo + 0,95 (n hi n lo ) (6-1) jossa: n hi n lo on 1 artiklan 12 kohdassa määritelty suurin pyörimisnopeus on 1 artiklan 13 kohdassa määritelty pienin pyörimisnopeus b) pisimmän vektorin menetelmään perustuva laskelma MTS = n i (6-2) jossa: n i on sellaisten pienimmän ja suurimman nopeuden keskiarvo, joilla (n 2 normi + P 2 normi) on yhtä suuri kuin 98 % enimmäisarvosta (n 2 normi + P 2 normi)
L 182/76 18.7.2018 Jos on vain yksi nopeus, jolla arvo (n 2 normi + P 2 normi) on yhtä suuri kuin 98 % enimmäisarvosta (n 2 + normi P2 ): normi MTS = n i (6-3) jossa: n i on nopeus, jolla suurin arvo (n 2 normi + P2 normi ) esiintyy. jossa: n i on moottorin pyörimisnopeus on indeksointimuuttuja, joka edustaa yhtä moottorikartan arvoa n normi on moottorin nopeus, joka on normalisoitu jakamalla se arvolla n Pmax P normi on moottorin teho, joka on normalisoitu jakamalla se arvolla P max n Pmax on sellaisten suurimman ja pienimmän nopeuden keskiarvo, joilla teho on 98 % arvosta P max. Kartoitettujen arvojen välillä on käytettävä lineaarista interpolointia, jotta voidaan määrittää i) nopeudet, joilla teho on 98 % arvosta P max. Jos teho on 98 % arvosta P max vain yhdellä nopeudella, arvon n Pmax on oltava nopeus, jolla P max esiintyy; ii) nopeudet, joilla (n 2 normi + P2 normi ) on 98 % suurimmasta arvosta (n2 normi + P2 normi ). ; 4) muutetaan 5.2.5.2 kohta seuraavasti: a) korvataan ensimmäinen kappale seuraavasti: Nimellisnopeus määritellään asetuksen (EU) 2016/1628 3 artiklan 29 kohdassa. Päästötestattavien vaihtuvanopeuksisten moottoreiden nimellisnopeus on määritettävä tämän liitteen 7.6 kohdassa esitetyillä soveltuvilla kartoitusmenettelyillä, lukuun ottamatta niitä, jotka testataan tämän asetuksen 1 artiklan 31 kohdassa määritellyllä vakionopeuksisella NRSC-syklillä. Valmistajan on ilmoitettava vakionopeuksisella NRSC-syklillä testattujen vaihtuvanopeuksisten moottoreiden nimellisnopeus moottorin ominaisuuksien mukaisesti. Valmistajan on ilmoitettava vakionopeusmoottoreiden nimellisnopeus säätimen ominaisuuksien mukaisesti. Jos moottorityyppiä, joka on varustettu asetuksen (EU) 2016/1628 3 artiklan 21 kohdassa sallituilla eri nopeuksilla, koskee päästötesti, kukin nopeus on ilmoitettava ja testattava. ; b) korvataan kolmas kappale seuraavasti: Luokan NRSh moottoreilla 100 prosentin testinopeuden on vastattava ± 350 rpm:n tarkkuudella valmistajan ilmoittamaa nimellisnopeutta. 5) muutetaan 5.2.5.3 kohta seuraavasti: a) korvataan ensimmäisen kappaleen johtolauseen muotoilu seuraavasti: Tarvittaessa 7.6.1 tai 7.6.2 kohdan soveltuvalla moottorin kartoitusmenettelyllä saadun suurimman vääntömomentin käyrästä määritetyn pyörimisnopeuden suurimmalla vääntömomentilla on oltava jokin seuraavista: ; b) korvataan viimeisessä kappaleessa ilmaus luokan NRS tai NRSh moottoreille ilmauksella luokan NRS moottoreille ; 6) korvataan 6.2 kohdan ensimmäinen kappale seuraavasti: Testauksessa on käytettävä ahtoilman jäähdytysjärjestelmää, jonka imuilman kokonaiskapasiteetti vastaa käytössä olevan tuotantomoottorin kapasiteettia. Laboratoriossa käytettävän ahtoilman jäähdytysjärjestelmän on oltava sellainen, että lauhteen kertyminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki kertynyt lauhde on johdettava pois ja kaikki poistoputket on täysin suljettava ennen päästötestausta. Poistoputkien on oltava suljettuina päästötestauksen ajan. Jäähdytysaineen on täytettävä seuraavat vaatimukset: a) Jäähdytysaineen lämpötilan ahtoilman jäähdyttimen sisääntulossa on oltava vähintään 293 K (20 C) koko testauksen ajan.
18.7.2018 L 182/77 b) Nimellisnopeudella ja täydellä kuormalla jäähdytysaineen virtaus on asetettava sellaiseksi, että lämpötila ahtoilman jäähdyttimen ulostulon jälkeen on ± 5 K:n (± 5 C) rajoissa valmistajan suunnitteluarvosta. Ulostulolämpötila mitataan valmistajan täsmentämästä kohdasta. Tätä jäähdytysaineen virtausnopeuden asetuspistettä on käytettävä koko testauksen ajan. c) Jos moottorin valmistaja ilmoittaa raja-arvot paineenalennukselle ahtoilman jäähdytysjärjestelmässä, on varmistettava että paineenalennus ahtoilman jäähdytysjärjestelmässä on valmistajan täsmentämissä rajoissa, kun moottori on valmistajan täsmentämässä tilassa. Paineenalennus on mitattava valmistajan täsmentämistä paikoista. ; 7) korvataan 6.3.4 kohta seuraavasti: 6.3.4 Apulaitteiden tehon määrittäminen Jos 6.3.2 ja 6.3.3 kohdan perusteella sovellettavissa, moottorin valmistajan on toimitettava apulaitteiden tehoarvot ja apulaitteiden tehon määritykseen käytettävä mittaus- tai laskentamenetelmä soveltuvien testisyklien koko toiminta-alueelta, ja hyväksyntäviranomaisen on hyväksyttävä ne. 8) muutetaan 6.6.2.3 kohta seuraavasti: a) korvataan ensimmäisen kappaleen viimeinen virke seuraavasti: Hyväksyntäviranomainen hyväksyy regenerointitiheyden tarkan määritystavan hyvän teknisen käytännön mukaisesti. ; b) korvataan kuvan 6.1 otsikko seuraavasti: Kuva 6.1 Jaksoittaisen regeneraation kaavio sekä mittausten lukumäärä n ja mittausten lukumäärä regeneroinnin aikana n r ; c) korvataan yhtälö (6-9) ja sen selitykset seuraavasti: e w ¼ n e þ n r e r n þ n r (6-9) jossa: n n r e e r on niiden testien lukumäärä, joiden aikana ei tapahdu regeneraatiota on niiden testien lukumäärä, joiden aikana tapahtuu regeneraatio (vähintään yksi testi) on keskimääräinen ominaispäästö testistä, jossa ei tapahdu regeneraatiota [g/kwh tai #/kwh] on keskimääräinen ominaispäästö testistä, jossa tapahtuu regeneraatio [g/kwh tai #/kwh] ; d) korvataan yhtälöt (6-10) ja (6-11) seuraavasti: k ru,m ¼ e w e (mukautustekijä ylöspäin) (6-10) k rd,m ¼ e w e r (mukautustekijä alaspäin) (6-11) ; a) korvataan yhtälöt (6-12) ja (6-13) seuraavasti: k ru,a ¼ e w e (mukautustekijä ylöspäin) (6-12) k rd,a ¼ e w e r (mukautustekijä alaspäin) (6-13) ; 9) korvataan 6.6.2.4 kohdan kolmannen kappaleen b alakohta seuraavasti: b) Valmistajan pyynnöstä hyväksyntä- tai sertifiointiviranomainen voi ottaa regeneraatiotapahtumat huomioon muulla tavoin kuin a alakohdan mukaisesti. Tätä mahdollisuutta voidaan kuitenkin soveltaa vain, jos regeneraatio tapahtuu erittäin harvoin ja sitä ei voida käytännössä ottaa huomioon käyttämällä 6.6.2.3 kohdassa tarkoitettuja mukautustekijöitä. ; 10) muutetaan 7.3.1.1 kohta seuraavasti: a) korvataan otsikko seuraavasti: 7.3.1.1 Näytteenottojärjestelmän ja moottorin esivakiointia koskevat yleiset vaatimukset ;
L 182/78 18.7.2018 b) lisätään kappale seuraavasti: Jälkikäsittelyjärjestelmällä varustettuja moottoreita voidaan käyttää ennen 7.3.1.1.1 7.3.1.1.4 kohdassa esitettyä syklikohtaista esivakiointia, jotta jälkikäsittelyjärjestelmä regeneroidaan ja tarvittaessa palautetaan nokikuormitus hiukkasten jälkikäsittelyjärjestelmässä. ; 11) poistetaan 7.3.1.1.5 kohta; 12) korvataan 7.3.1.2 7.3.1.5 kohta seuraavasti: 7.3.1.2 Moottorin jäähdytys (NRTC) Jäähdytys voi olla luonnollinen tai pakotettu. Jos käytetään pakotettua jäähdytystä, on suunniteltava hyvää teknistä käytäntöä noudattaen järjestelmät, jotka siirtävät jäähdytysilmaa moottoriin tai jäähdytysöljyä moottorin voitelujärjestelmään tai jotka poistavat lämpöä jäähdytysaineesta moottorin jäähdytysjärjestelmän kautta tai lämpöä pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmästä. Jos käytetään pakotettua jälkikäsittelyjärjestelmän jäähdytystä, jäähdytysilmaa ei saa syöttää ennen kuin pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmä on jäähtynyt katalyyttista aktivoitumislämpötilaansa viileämmäksi. Jäähdytysmenetelmää, jonka seurauksena päästöt eivät ole edustavia, ei saa käyttää. 7.3.1.3 HC-kontaminaation tarkastaminen Jos epäillään pakokaasun mittausjärjestelmän merkittävää HC-kontaminaatiota, voidaan tehdä tarkastus nollakaasulla ja korjata tilanne. Jos mittausjärjestelmän kontaminaation määrä on tarpeen tarkastaa, tarkastus on tehtävä kahdeksan tunnin kuluessa ennen kunkin testisyklin käynnistämistä. Arvot on kirjattava myöhemmin tapahtuvaa korjaamista varten. Ennen kontaminaatiotarkastusta on tehtävä vuototarkastus ja kalibroitava D-analysaattori. 7.3.1.4 Mittauslaitteiston valmistelu näytteenottoa varten Seuraavat toimet on toteutettava ennen näytteenoton aloittamista: a) Vuototarkastukset on tehtävä enintään kahdeksan tuntia ennen päästönäytteen ottamista 8.1.8.7 kohdan mukaisesti. b) Erinä tehtävää näytteenottoa varten on laitteistoon liitettävä puhtaat talteenottovälineet, kuten tyhjennetyt pussit tai taarapunnitut suodattimet. c) Kaikki mittauslaitteet on käynnistettävä laitteiden valmistajan ohjeiden ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti. d) Laimennusjärjestelmät, näytepumput, tuulettimet ja tietojenkeruujärjestelmä on käynnistettävä. e) Näytteen virtaukset on säädettävä toivotuille tasoille, haluttaessa ohitusvirtauksen avulla. f) Näytteenottojärjestelmän lämmönvaihtimet on testiä varten esilämmitettävä tai esijäähdytettävä niiden toimintalämpötila-alueelle. g) Lämmitetyt tai jäähdytetyt osat, kuten näytteenottolinjat, suodattimet, jäähdyttimet ja pumput on vakiinnutettava niiden toimintalämpötilaan. h) Pakokaasujen laimennusjärjestelmän virtaus on kytkettävä toimintaan vähintään 10 minuuttia ennen testijaksoa. i) Kaasuanalysaattorit on kalibroitava ja jatkuvatoimiset analysaattorit nollattava 7.3.1.5 kohdassa kuvaillun menettelyn mukaisesti. j) Kaikki elektroniset integrointivälineet on nollattava tai nollattava uudelleen ennen kunkin testiaikavälin alkua. 7.3.1.5 Kaasuanalysaattoreiden kalibrointi Valitaan soveltuvat kaasuanalysaattoreiden mittausalueet. Päästöanalysaattorit, joissa on automaattinen tai manuaalinen alueen valinta, ovat sallittuja. Päästöanalysaattoreiden aluevalintaa ei saa muuttaa muuttuvatilaisia (NRTC tai LSI-NRTC) testisyklejä tai RMC:tä käyttävän testin aikana eikä erillisten moodien NRSCtestin kunkin moodin lopussa olevan kaasupäästön näytteenottojakson aikana. Testisyklin aikana ei myöskään saa muuttaa analysaattorin analogisten vahvistimien vahvistusarvoja.
18.7.2018 L 182/79 Kaikki jatkuvatoimiset analysaattorit on nollattava ja kohdistettava käyttäen kansainvälisesti jäljitettäviä kaasuja, jotka täyttävät 9.5.1 kohdan vaatimukset. D-analysaattorit on kohdistettava hiililuvun 1 (C 1 ) perusteella. ; 13) lisätään 7.3.1.6 kohta seuraavasti: 7.3.1.6 Hiukkassuodattimen esivakiointi ja taarapunnitus Hiukkassuodattimen esivakiointi ja taarapunnitus on tehtävä 8.2.3 kohdan mukaisesti. ; 14) korvataan 7.4 kohta seuraavasti: 7.4 Testisyklit EU-tyyppihyväksyntätesti on tehtävä käyttämällä asianmukaista NRSC:ää ja, tarvittaessa, asetuksen (EU) 2016/1628 18 artiklassa ja sen liitteessä IV vahvistettua NRTC:tä tai LSI-NRTC:tä. NRSC:n, NRTC:n ja LSI- NRTC:n tekniset eritelmät ja ominaispiirteet on vahvistettu tämän asetuksen liitteessä XVII ja näiden testisyklien vääntömomentti-, teho- ja nopeusasetusten määrittämismenetelmä 5.2 kohdassa. ; 15) muutetaan 7.5 kohta seuraavasti: a) korvataan ensimmäisen kappaleen h alakohta seuraavasti: h) Hiukkassuodattimet esivakioidaan, punnitaan (tyhjäpaino), kuormitetaan, vakautetaan uudelleen ja punnitaan uudelleen (kuormitettu paino), minkä jälkeen näytteet arvioidaan testiä edeltävien (7.3.1.6 kohta) ja testin jälkeisten (7.3.2.2 kohta) menettelyjen mukaisesti. ;
L 182/80 18.7.2018 b) korvataan kuva 6.4 seuraavalla kuvalla: Kuva 6.4 Testin kulku 16) korvataan 7.5.1.2 kohdassa a ja b alakohta seuraavasti: a) Jos moottori sammuu jossain NRTC:n kylmäkäynnistystestin vaiheessa, koko testi mitätöidään. b) Jos moottori sammuu jossain NRTC:n kuumakäynnistystestin vaiheessa, ainoastaan tämä osa testistä mitätöidään. Moottori vakautetaan 7.8.3 kohdan mukaisesti, ja kuumakäynnistystesti tehdään uudelleen. Tässä tapauksessa kylmäkäynnistystestiä ei tarvitse toistaa. ;
18.7.2018 L 182/81 17) muutetaan 7.8.1.2 kohta seuraavasti: a) korvataan b alakohta seuraavasti: b) Kunkin moodin kestoaika on vähintään 10 minuuttia. Kussakin moodissa moottoria vakautetaan vähintään 5 minuutin ajan. Kaasupäästöjen ja, soveltuvin osin, hiukkasmäärän näytteenotto tapahtuu 1 3 minuutin ajan kunkin moodin lopussa ja hiukkasmassan näytteenotto tehdään c alakohdan mukaisesti. Sen estämättä, mitä edellisessä kappaleessa säädetään, kun joko testataan kipinäsytytysmoottoreita käyttäen syklejä G1, G2 tai G3 tai kun tehdään mittauksia tämän asetuksen liitteen V mukaisesti, kunkin moodin kesto on vähintään 3 minuuttia. Tässä tapauksessa kaasupäästöjen ja, soveltuvin osin, hiukkasmäärän näytteenotto tapahtuu vähintään 2 minuutin ajan kunkin moodin lopussa ja hiukkasmassan näytteenotto tehdään c alakohdan mukaisesti. Pidempää testimoodia ja näytteenottoaikaa voidaan käyttää hiukkasnäytteenoton tarkkuuden parantamiseksi. Testimoodin pituus kirjataan ja raportoidaan. ; b) korvataan c alakohdan ensimmäinen kappale seuraavasti: Hiukkasmassan näytteenotto voi tapahtua joko yhden suodattimen menetelmällä tai monen suodattimen menetelmällä. Koska menetelmien tulokset saattavat poiketa hieman toisistaan, käytetty menetelmä on ilmoitettava tulosten yhteydessä. ; 18) korvataan 7.8.2.4 kohdan ensimmäisen kappaleen viimeinen virke seuraavasti: Testattaessa moottoreita, joiden vertailuteho on suurempi kuin 560 kw, voidaan käyttää taulukon 6.2 regressiolinjan toleransseja ja taulukon 6.3 pisteiden poistoa. ; 19) korvataan 7.8.3.5 kohdassa oleva taulukko 6.3 seuraavasti: Taulukko 6.3 Pisteet, jotka saa poistaa regressioanalyysistä Tapahtuma Olosuhteet (n = pyörimisnopeus, T = vääntömomentti) Sallitut pisteiden poistot Käyttäjän ohjaussyötteen vähimmäisarvo (joutokäyntipiste) Käyttäjän ohjaussyötteen vähimmäisarvo Käyttäjän ohjaussyötteen enimmäisarvo n ref = n idle ja T ref = 0 % ja T act > (T ref 0,02 T maxmappedtorque ) ja T act < (T ref + 0,02 T maxmappedtorque ) n act 1,02 n ref ja T act > T ref tai n act > n ref ja T act T ref' tai n act > 1,02 n ref ja T ref < T act (T ref + 0,02 T maxmappedtorque ) n act < n ref ja T act T ref tai n act 0,98 n ref ja T act < T ref tai n act < 0,98 n ref ja T ref > T act (T ref 0,02 T maxmappedtorque ) nopeus ja teho teho ja joko vääntömomentti tai nopeus teho ja joko vääntömomentti tai nopeus jossa: n ref n idle n act T ref T act T maxmappedtorque on vertailunopeus (ks. 7.7.2 kohta) on joutokäyntinopeus on todellinen (mitattu) nopeus on vertailuvääntömomentti (ks. 7.7.2 kohta) on todellinen (mitattu) vääntömomentti on suurin arvo 7.6 kohdan mukaisesti kartoitetulla täyskuormituksen vääntömomenttikäyrällä. ;
L 182/82 18.7.2018 20) muutetaan 8.1.2 kohdassa taulukko 6.4 seuraavasti: a) korvataan 8.1.11.4 kohtaan viittaava rivi seuraavasti: 8.1.11.4: Näytteenkuivaimen NO 2 -penetraatio (jäähdytin) Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen. ; b) korvataan 8.1.12.1 kohtaan viittaava rivi seuraavasti: 8.1.12: Näytteenkuivaimen toiminnan verifiointi Jäähdyttimet: asennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen. Osmoottiset kalvot: asennuksen yhteydessä, 35 päivän kuluessa ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen. ; 21) korvataan 8.1.7 kohta seuraavasti: 8.1.7: Moottorin parametrien ja ympäristöolosuhteiden mittaus On sovellettava sisäisiä laadunvarmistusmenettelyjä, jotka ovat tunnustettujen kansainvälisten standardien mukaisia. Muutoin noudatetaan seuraavassa kuvailtuja menettelyjä. ; 22) korvataan 8.1.8.4.1 kohdan f alakohdan ensimmäinen kappale seuraavasti: Kriittisen virtauksen venturi (CFV) tai aliääniventuri (SSV) voidaan kalibrointia varten poistaa pysyvästä sijainnistaan, kunhan seuraavat vaatimukset täyttyvät asennettuna CVS:ään: ; 23) korvataan 8.1.8.5.1 kohdan a alakohdan iv alakohta seuraavasti: iv) Näytteenottojärjestelmän hiilivetykontaminaatiota koskeva verifiointi on tehtävä 7.3.1.3 kohdan mukaisesti. ; 24) korvataan 8.1.8.5.4 kohdassa otsikon jälkeen ensimmäinen ja toinen virke seuraavasti: HC-näytteenottojärjestelmän tyhjöpuolen vuotoverifiointi voidaan tehdä g alakohdan mukaisesti. Tätä menettelyä käyttäessä voidaan käyttää 7.3.1.3 kohdassa vahvistettua HC-kontaminaation verifiointimenettelyä. ; 25) poistetaan 8.1.8.5.8 kohta; 26) korvataan 8.1.9.1.2 kohta seuraavasti: (ei koske suomenkielistä toisintoa) (ei koske suomenkielistä toisintoa) (ei koske suomenkielistä toisintoa) 27) korvataan 8.1.9.1.4 kohdan b alakohta seuraavasti: b) Muodostetaan kostutettu testikaasu kuplittamalla 9.5.1 kohdassa vahvistetut vaatimukset täyttävää nollailmaa tislatun veden lävitse suljetussa astiassa. Jos näytettä ei ohjata kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että testikaasuun muodostuu H 2 O-pitoisuus, joka on vähintään niin korkea kuin korkein testauksen aikana odotettavissa oleva taso. Jos näyte ohjataan kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että testikaasuun muodostuu H 2 O-pitoisuus, joka on vähintään niin korkea kuin korkein kuivaimen ulostulossa odotettavissa oleva taso 9.3.2.3.1.1 kohdan mukaisesti. ; 28) korvataan 8.1.9.2.4 kohdan b alakohta seuraavasti: b) Muodostetaan kostutettu CO 2 -testikaasu kuplittamalla CO 2 -vertailukaasua tislatun veden lävitse suljetussa astiassa. Jos näytettä ei ohjata kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa on säädettävä niin, että testikaasuun muodostuu H 2 O-pitoisuus, joka on vähintään niin korkea kuin korkein testauksen aikana odotettavissa oleva taso. Jos näyte ohjataan kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa on säädettävä niin, että testikaasuun muodostuu H 2 O-pitoisuus, joka on vähintään niin korkea kuin korkein kuivaimen ulostulossa odotettavissa oleva taso 9.3.2.3.1.1 kohdan mukaisesti. CO 2 -vertailukaasun pitoisuuden on oltava vähintään yhtä suuri kuin testauksen aikana odotettavissa oleva enimmäispitoisuus. ;
18.7.2018 L 182/83 29) muutetaan 8.1.10.1.3 kohta seuraavasti: a) korvataan b alakohdan viimeinen virke seuraavasti: Kun D:n polttoaine- ja ilmavirta on asetettu valmistajan suositusten mukaiseksi, analysaattoriin syötetään vertailukaasu. ; b) muutetaan c alakohta seuraavasti: i) korvataan i alakohta seuraavasti: i) Vaste tietyllä D:n polttoainevirtauksella määritetään vertailukaasun vasteen ja nollakaasun vasteen välisestä erosta. ; ii) korvataan ii alakohdan viimeinen virke seuraavasti: Vertailu- ja nollakaasujen vasteet kirjataan näillä D:n polttoainevirtauksilla. ; 30) poistetaan 8.1.10.2.4 kohdan a alakohdan toinen virke; 31) muutetaan 8.1.11.1.5 kohta seuraavasti: a) korvataan e alakohta seuraavasti: e) NO-vertailukaasu kostutetaan kuplittamalla se tislatun veden lävitse suljetussa astiassa. Jos kostutettua NO-vertailukaasunäytettä ei ohjata näytteenkuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että vertailukaasuun muodostuu H 2 O-taso, joka on suunnilleen niin korkea kuin korkein päästötestauksen aikana odotettavissa oleva H 2 O:n mooliosuus. Jos kostutettua NO-vertailukaasunäytettä ei ohjata näytteenkuivaimen lävitse, mitattu H 2 O-vaimennus skaalataan 8.1.11.2.3 kohdan mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa korkeimpaan testauksen aikana odotettavissa olevaan H 2 O:n mooliosuuteen. Jos kostutettu NO-vertailukaasunäyte ohjataan kuivaimen lävitse tätä verifiointitestiä varten, astian lämpötilaa on säädettävä niin, että testikaasuun muodostuu H 2 O-pitoisuus, joka on vähintään niin korkea kuin korkein kuivaimen ulostulossa odotettavissa oleva taso 9.3.2.3.1.1 kohdan mukaisesti. Mitattua H 2 O-vaimennusta ei tässä tapauksessa skaalata 8.1.11.2.3 kohdan mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa. ; b) korvataan f alakohdan viimeinen virke seuraavasti: On huomattava, että näytteenkuivaimen on läpäistävä 8.1.12 kohdan mukainen verifiointitarkastus. 32) korvataan 8.1.11.3.4 kohdan g alakohdan johdantokappale seuraavasti: Erotus kerrotaan odotetun keskimääräisen HC-pitoisuuden ja verifioinnin aikana mitatun HC-pitoisuuden välisellä suhteella. Analysaattori läpäisee tämän kohdan mukaisen interferenssiverifioinnin, jos tämä tulos on ± 2 prosentin sisällä päästöjen raja-arvossa odotettavissa olevasta NO x -pitoisuudesta yhtälössä (6-25) esitetyn mukaisesti: 33) korvataan 8.1.11.4.2 kohdassa ilmaisu jäähdytyskylpyyn ilmaisulla näytteenkuivaimeen. 34) korvataan 8.1.12 kohta seuraavasti: 8.1.12 Näytteenkuivaimen toiminnan verifiointi Jos käytetään kosteusanturia, jolla seurataan jatkuvasti kastepistettä näytteenkuivaimen ulostulossa, tätä testiä ei tarvitse tehdä, kunhan varmistetaan, että kuivaimen ulostulon kosteus on vaimennus-, interferenssija kompensaatiotesteissä käytettyjä vähimmäisarvoja pienempi. Jos käytetään näytteenkuivainta 9.3.2.3.1 kohdassa sallitulla tavalla veden poistamiseksi näytekaasusta, sen suorituskyky on verifioitava asennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen, jos kyseessä on jäähdytin. Jos kyseessä on osmoottinen kalvokuivain, suorituskyky on verifioitava asennuksen yhteydessä, merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen ja 35 päivän aikana ennen testausta. Vesi voi heikentää analysaattorin kykyä mitata haluttua pakokaasun aineosaa oikein, ja siksi vettä joskus poistetaan ennen kuin näyte saapuu analysaattoriin. Vesi voi esimerkiksi vaikuttaa negatiivisesti kemiluminesenssi-ilmaisimen (CLD) NO x -vasteeseen törmäysvaimennuksen vuoksi, ja se voi vaikuttaa positiivisesti eidispersoivaan infrapuna-analysaattoriin (NDIR) aiheuttamalla samankaltaisen vasteen kuin CO.
L 182/84 18.7.2018 Näytteenkuivaimen on täytettävä 9.3.2.3.1 kohdassa määrätyt vaatimukset kastepisteen T dew ja absoluuttisen paineen p total osalta virtaussuunnassa osmoottisen kalvokuivaimen tai jäähdyttimen alapuolella. Näytteenkuivaimen suorituskyvyn verifioimiseksi on käytettävä seuraavassa kuvailtua menettelyä tai muuta hyvän teknisen käytännön mukaisesti laadittua menetelmää: i) Tarvittavat liitännät on tehtävä polytetrafluorietyleenistä (PTFE) tai ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla putkilla. ii) N 2 :ta tai puhdistettua ilmaa kostutetaan kuplittamalla sitä tislatun veden lävitse suljetussa astiassa niin, että näyte kostuu korkeimpaan näytteen kastepisteeseen, jonka arvioidaan esiintyvän päästönäytteenoton aikana. iii) Kostutettu kaasu syötetään virtaussuunnassa näytteenkuivaimen yläpuolelle. iv) Kostutetun kaasun lämpötila virtaussuunnassa astian alapuolella on pidettävä vähintään 5 K (5 C) sen kastepisteen yläpuolella. v) Kostutetun kaasun kastepiste T dew, ja paine p total mitataan mahdollisimman läheltä näytteenkuivaimen sisääntuloa sen verifioimiseksi, että kastepiste on korkein päästönäytteenoton aikana arvioiduista. vi) Kostutetun kaasun kastepiste T dew ja paine p total mitataan mahdollisimman läheltä näytteenkuivaimen ulostuloa. vii) Näytteenottimen verifioinnin tulos on hyväksyttävä, jos tämän kohdan d alakohdan vi alakohdan mukainen tulos on pienempi kuin kastepiste, joka vastaa näytteenkuivaimen eritelmiä, jotka esitetään 9.3.2.3.1 kohdassa, lisättynä 2 K:lla (2 C), tai jos d alakohdan vi alakohdan mukainen mooliosuus on pienempi kuin vastaava näytteenkuivaimen eritelmä lisättynä arvolla 0,002 mol/mol tai 0,2 tilavuusprosentilla. Tämän verifioinnin yhteydessä näytteen kastepiste ilmoitetaan absoluuttisena lämpötilana kelvineinä. ; 35) poistetaan 8.1.12.1 8.1.12.2.5 kohta; 36) lisätään 8.1.13 8.1.13.2.5 kohta seuraavasti: 8.1.13 Hiukkasmittaukset 8.1.13.1 Hiukkasvaa'an ja punnitusprosessin verifioinnit 8.1.13.1.1 Soveltamisala ja suoritustiheys Tässä kohdassa kuvaillaan kolme verifiointimenettelyä: a) hiukkasvaa'an suorituskyvyn itsenäinen verifiointi 370 päivän aikana ennen minkään suodattimen punnitsemista; b) vaa'an nollaus ja kohdistus 12 tunnin kuluessa ennen minkään suodattimen punnitsemista; c) sen verifiointi, että vertailusuodattimien massan määritys ennen suodattimien punnitsemista ja sen jälkeen on vaaditun toleranssin rajoissa. 8.1.13.1.2 Itsenäinen verifiointi Vaa'an valmistajan (tai valmistajan hyväksymän edustajan) on verifioitava vaa'an suorituskyky 370 päivän aikana ennen testausta kansainvälisten tarkastusmenettelyiden mukaisesti. 8.1.13.1.3 Nollaus ja kohdistus Vaa'an suorituskyky on verifioitava nollaamalla ja kohdistamalla se ainakin yhdellä kalibrointipainolla. Kaikkien verifioinnissa käytettävien painojen on täytettävä 9.5.2 kohdan vaatimukset. Sekä käsikäyttöistä että automatisoitua menettelyä voidaan käyttää seuraavasti: a) Käsikäyttöisessä menettelyssä vaaka nollataan ja kohdistetaan vähintään yhdellä kalibrointipainolla. Jos hiukkasmittausten tarkkuuden ja täsmällisyyden parantamiseksi tavallisesti lasketaan toistettujen punnitusmenettelyjen keskiarvot, samaa menettelyä on sovellettava vaa'an suorituskyvyn verifioinnissa. b) Automaattisessa menettelyssä käytetään sisäisiä kalibrointipainoja automatisoidusti vaa'an suorituskyvyn verifioimiseksi. Sisäisten kalibrointipainojen on täytettävä 9.5.2 kohdassa esitetyt vaatimukset verifioinnin toteuttamiseksi.
18.7.2018 L 182/85 8.1.13.1.4 Vertailunäytteen punnitseminen Kaikki punnituksen aikana saadut massalukemat on verifioitava punnitsemalla vertailunäytteenottovälineitä (esim. suodattimia) ennen punnitusjaksoa ja sen jälkeen. Punnitusjakso voi olla niin lyhyt kuin halutaan, mutta se ei saa olla pidempi kuin 80 tuntia. Jakso voi sisältää sekä testiä edeltäviä että testin jälkeisiä massalukemia. Kutakin vertailunäytteenottovälinettä koskevien perättäisten massamääritysten on annettava tulokseksi sama arvo, joka on ± 10 µg:n tai ± 10 prosentin rajoissa odotettavissa olevasta kokonaishiukkasmassasta sen mukaan, kumpi toleranssi on suurempi. Jos perättäiset hiukkasnäytteenottosuodattimien punnitukset eivät ole tämän kriteerin mukaisia, kaikki yksittäiset testisuodattimien massalukemat, jotka on saatu vertailusuodattimien perättäisten massamääritysten välisenä aikana, on mitätöitävä. Nämä suodattimet voidaan punnita uudelleen toisen punnitusjakson aikana. Jos suodatin mitätöidään testin jälkeen, kyseinen testiaikaväli on mitätön. Verifiointi tehdään seuraavasti: a) Vähintään kahta käyttämätöntä hiukkasnäytteenottovälinettä säilytetään hiukkasmittauksen vakautusympäristössä. Niitä käytetään vertailuvälineinä. Samaa materiaalia olevia ja saman kokoisia käyttämättömiä suodattimia valitaan käytettäviksi vertailuvälineinä. b) Vertailuvälineet vakautetaan hiukkasmittausten vakautusympäristössä. Vertailuvälineiden katsotaan vakautuneen, jos ne ovat olleet vakautusympäristössä vähintään 30 minuutin ajan ja vakautusympäristö on ollut 9.3.4.4 kohdan vaatimusten mukaisessa tilassa vähintään edeltäneiden 60 minuutin ajan. c) Vaakaa käytetään useita kertoja vertailunäytteen punnitsemiseen kirjaamatta tuloksia. d) Vaaka nollataan ja kohdistetaan. Vaa'alle asetetaan testimassa (esim. kalibrointipaino). Testimassa poistetaan vaa'alta ja varmistetaan, että vaaka palaa hyväksyttävään nollalukemaan normaalin vakautumisajan kuluessa. e) Kukin vertailuväline (esim. suodatin) punnitaan ja sen massa kirjataan. Jos vertailuvälineiden (esim. suodattimien) massalukemien tarkkuuden ja täsmällisyyden parantamiseksi tavallisesti lasketaan toistettujen punnitusmenettelyjen keskiarvot, samaa menettelyä on sovellettava vertailuvälineiden massojen keskiarvojen mittaamiseksi. f) Punnitusympäristön kastepiste, lämpötila ja ilmanpaine kirjataan. g) Kirjattuja ympäristöolosuhteita käytetään tulosten kelluvuuskorjauksen tekemiseksi 8.1.13.2 kohdan mukaisesti. Kaikkien vertailuvälineiden kelluvuuskorjatut massat kirjataan. h) Kunkin vertailuvälineen (esim. suodattimen) kelluvuuskorjattu massa vähennetään sen aikaisemmin mitatusta ja kirjatusta kelluvuuskorjatusta massasta. i) Jos jonkin vertailusuodattimen havaittu massa vaihtelee tässä kohdassa sallittua enemmän, kaikki hiukkasmassamääritykset, jotka on tehty vertailuvälineen edellisen hyväksyttävän massavalidoinnin jälkeen, on mitätöitävä. Vertailuhiukkassuodattimet voidaan hylätä, jos vain yhden suodattimen massa on muuttunut sallittua enemmän ja kyseisen suodattimen massan muutokselle voidaan pitävästi osoittaa erityinen syy, joka ei ole vaikuttanut muihin prosessissa käytettävin suodattimiin. Tällöin validointi voidaan katsoa hyväksyttäväksi. Tässä tapauksessa kontaminoitunutta vertailuvälinettä ei oteta huomioon, kun määritetään vastaavuutta tämän kohdan j alakohdan vaatimusten kanssa, vaan kyseinen vertailusuodatin hylätään ja vaihdetaan. j) Jos jokin vertailumassoista vaihtelee 8.1.13.1.4 kohdassa sallittua enemmän, kaikki hiukkastulokset, jotka saatiin vertailumassojen kahden määrityksen välisenä aikana, on mitätöitävä. Jos hiukkasmittauksen vertailunäytteenottoväline hylätään tämän kohdan i alakohdan mukaisesti, ainakin yhden vertailumassaeron on oltava 8.1.13.1.4 kohdan kriteerien mukainen. Muutoin kaikki vertailuvälineiden massan kyseisten kahden määrityksen välisenä aikana saadut hiukkastulokset on mitätöitävä. 8.1.13.2 Hiukkasnäytteenottosuodattimen kelluvuuskorjaus 8.1.13.2.1 Yleistä Hiukkasnäytesuodattimeen on tehtävä korjaus sen mukaan, mikä on sen kelluvuus ilmassa. Kelluvuuskorjaus määräytyy näytesuodatinmateriaalin, ilman ja vaa'an kalibroinnissa käytetyn painon tiheyden mukaan. Kelluvuuskorjaus ei ota huomioon hiukkasten itsensä kelluvuutta, sillä hiukkasten massa on yleensä vain 0,01 0,10 prosenttia kokonaispainosta. Näin pieneen massaan kohdistuva korjaus olisi enimmillään vain 0,010 prosenttia. Kelluvuuskorjatut arvot ovat hiukkasnäytteiden
L 182/86 18.7.2018 taaramassat. Ennen testausta tehdyn punnituksen kelluvuuskorjatut arvot vähennetään testauksen jälkeen tehdyn vastaavan suodattimen punnituksen kelluvuuskorjatuista arvoista testauksen aikaisten hiukkaspäästöjen massan määrittämiseksi. 8.1.13.2.2 Hiukkasnäytesuodattimen tiheys Erilaisten hiukkasnäytesuodattimien tiheys on erilainen. Mittauksissa on käytettävä näytteenottovälineen tunnettua tiheyttä tai jonkin yleisen näytteenottovälineen tiheyttä seuraavasti: 8.1.13.2.3 Ilman tiheys a) PTFE-pinnoitettu borosilikaattilasi: käytetään näytteenottovälineen tiheyttä 2 300 kg/m 3. b) PTFE-kalvo, jossa on polymetyylipenteenistä valmistettu tukirengas, joka muodostaa 95 prosenttia välineen massasta: käytetään näytteenottovälineen tiheyttä 920 kg/m 3. c) PTFE-kalvo, jossa on PTFE:stä valmistettu tukirengas: käytetään näytteenottovälineen tiheyttä 2 144 kg/m 3. Koska hiukkasten punnitusympäristö on tarkoin säädelty niin, että lämpötila on 295 ± 1 K (22 ± 1 C) ja kastepiste 282,5 ± 1 K (9,5 ± 1 C), ilman tiheys on ensisijassa riippuvainen ilmanpaineesta. Siksi kelluvuuskorjaus määritetään pelkästään ilmanpaineen funktiona. 8.1.13.2.4 Kalibrointipainon tiheys Käytetään metallisen kalibrointipainon materiaalin ilmoitettua tiheyttä. 8.1.13.2.5 Korjauksen laskeminen Hiukkasnäytesuodattimen kelluvuuskorjaus lasketaan yhtälöllä (6-27): 0 1 m cor ¼ m uncor @ 1 jossa: ρ air ρ weight ρ air ρ media 1 A (6-27) m cor m uncor ρ air ρ weight ρ media on kelluvuuskorjattu hiukkasnäytesuodattimen massa on kelluvuuskorjaamaton hiukkasnäytesuodattimen massa on ilman tiheys vaa'an lähellä on vaa'an kalibroinnissa käytetyn painon tiheys on hiukkasnäytesuodattimen tiheys kun: ρ air ¼ p abs M mix R T amb (6-28) jossa: p abs M mix R T amb on absoluuttinen paine vaa'an lähellä on ilman moolimassa vaa'an lähellä on molaarinen kaasuvakio on ympäristön absoluuttinen lämpötila vaa'an lähellä ; 37) korvataan 9.3.2.1.1 kohdassa ensimmäinen virke seuraavasti: Kun sekoituskammiota käytetään 9.3.1.1.1 kohdan mukaisesti, sen sisätilavuuden on oltava vähintään oltava vähintään kymmenkertainen testattavan moottorin sylinterikohtaiseen iskutilavuuteen nähden. ;
18.7.2018 L 182/87 38) korvataan 9.3.2.2 kohdan b alakohta seuraavasti: b) THC-siirtolinjoissa seinämän lämpötilan on oltava (464 ± 11) K [(191 ± 11) C] koko linjan mitalta. Jos näytteenotto tapahtuu raakapakokaasusta, lämmittämätön eristetty siirtolinja voidaan yhdistää suoraan näytteenottimeen. Siirtolinjan pituus ja eristys on suunniteltava niin, että korkein odotettavissa oleva raakapakokaasun lämpötila ei jäähdy 191 C:n alapuolelle mitattuna siirtolinjan ulostulosta. Jos näytteenotto tapahtuu laimennetusta pakokaasusta, näytteenottimen ja siirtolinjan välissä voi olla pituudeltaan enintään 0,92 m:n siirtymävyöhyke, jossa seinämän lämpötilaksi asettuu (464 ± 11) K [(191 ± 11) C]. ; 39) korvataan 9.3.2.3.1.1. kohdan viimeinen kappale seuraavasti: Suurimmalla oletetulla vesihöyrypitoisuudella H m vedenpoistotekniikan on pidettävä kosteus tasolla 5 g vettä/kg kuivaa ilmaa (eli noin 0,8 tilavuusprosenttia H 2 O:ta), mikä vastaa 100-prosenttista suhteellista kosteutta lämpötilassa 277,1 K (3,9 C) ja paineessa 101,3 kpa. Tämä kosteusvaatimus vastaa noin 25-prosenttista suhteellista kosteutta lämpötilassa 298 K (25 C) ja paineessa 101,3 kpa. Tämä voidaan osoittaa joko a) mittaamalla lämpötila näytteenkuivaimen ulostuloaukolla; tai b) mittaamalla kosteus pisteessä, joka on virtaussuunnassa välittömästi ennen CLD:tä; tai c) tekemällä 8.1.12 kohdan mukainen verifiointi. ; 40) korvataan 9.3.3.4.3 kohdan toinen virke seuraavasti: Näytteen lämpötilan on oltava 320 ± 5 K (47 ± 5 C) mitattuna missä tahansa 200 mm:n matkalla hiukkassuodatinvälineen ylä- tai alapuolella. ; 41) korvataan 9.3.4.4 kohdan b alakohdan viimeinen virke seuraavasti: Tätä arvoa käytetään laskettaessa 8.1.13.2 kohdassa tarkoitettua hiukkasnäytteenottosuodattimen kelluvuuskorjausta. ; 42) korvataan 9.4.1.2 kohdan viimeinen virke seuraavasti: Kun tiettyä mittausta varten on mainittu useampia kuin yksi mittalaite, hyväksyntäviranomainen ilmoittaa hakemuksesta yhden niistä vertailulaitteeksi, jota käytetään osoitettaessa, että vaihtoehtoinen menettely on tässä säännössä mainittua menettelyä vastaava. ; 43) korvataan 9.4.1.3 kohdassa ensimmäinen virke seuraavasti: Yhden testin tulosten laskennassa voidaan käyttää useista mittalaitteista saatuja tietoja kaikkien tässä kohdassa kuvailtujen mittalaitteiden osalta, jos hyväksyntäviranomainen antaa siihen etukäteen suostumuksensa. ; 44) korvataan 9.4.5.3.2 kohdassa ensimmäinen virke seuraavasti: Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaamiseksi niin, että saadaan suhteellinen raakapakokaasunäyte, virtausmittarin vasteajan on oltava lyhyempi kuin mitä taulukossa 6.8 edellytetään. ; 45) korvataan 9.4.6 kohdan viimeinen virke seuraavasti: NDIR-järjestelmä on kalibroitava ja verifioitava tapauksen mukaan 8.1.9.1 tai 8.1.9.2 kohdan mukaisesti. ; 46) korvataan 9.4.12 kohdassa otsikkoa seuraava kappale seuraavasti: FTIR-analysaattoria (Fourier Transform Infrared analyser), NDUV:ia tai laser-infrapuna-analysaattoria voidaan käyttää lisäyksen 4 mukaisesti. ; 47) muutetaan 9.5.1.1 kohdan a alakohta seuraavasti: a) korvataan i alakohta seuraavasti: i) 2 prosentin kontaminaatio mitattuna suhteessa päästöjen raja-arvossa odotettavissa olevaan keskimääräiseen pitoisuuteen. Esimerkki: jos CO-pitoisuuden odotetaan olevan 100,0 μmol/mol, voidaan käyttää nollakaasua, jonka CO-kontaminaatio on enintään 2 000 μmol/mol; ; b) korvataan iii alakohdassa olevan taulukon 6.9 kolmas rivi seuraavasti: CO 2 10 µmol/mol 10 µmol/mol ;
L 182/88 18.7.2018 48) korvataan 9.5.1.1 kohdan c alakohdan i alakohta seuraavasti: i) CH 4, täytekaasu puhdistettu synteettinen ilma ja/tai N 2 (tapauksen mukaan); 49) korvataan 9.5.1.2 kohdan b alakohta seuraavasti: b) Kalibrointikaasuja voidaan merkitä uudelleen ja käyttää viimeisen käyttöpäivän jälkeen hyväksyntäviranomaisen etukäteishyväksynnällä. ; 50) poistetaan 9.5.1.3 kohdasta otsikon jälkeen toinen kappale; 51) muutetaan lisäys 1 seuraavasti: a) korvataan 1.3.4 kohdan ensimmäinen virke seuraavasti: Hiukkasmäärän mittaamisessa käytetään jollakin liitteessä VII olevissa 2.1.6.1 2.1.6.4 kohdassa kuvatulla menetelmällä määritettyä pakokaasun massavirtaa osavirtauslaimennusjärjestelmän säätämiseksi niin, että otettava näyte on oikeassa suhteessa pakokaasun massavirtaan. ; b) korvataan 2.1.3.3.3 kohdassa ensimmäinen virke seuraavasti: Yksikkö pitää lämminvaiheissa nimelliskäyttölämpötilan vakaana 2.1.3.3.2 kohdassa esitetyissä rajoissa ± 10 K:n (± 10 C) tarkkuudella. ; c) korvataan 2.1.4 kohdassa oleva kuva 6.10 seuraavasti: Kuva 6.10 Kaavakuva suositeltavasta hiukkasnäytteenottojärjestelmästä täysvirtausnäytteenotto 52) korvataan lisäyksessä 3 olevan 3 kohdan toisen kappaleen ensimmäinen virke seuraavasti: Elektronisen ohjausyksikön välittämä vääntömomentti on hyväksyttävä ilman korjausta, jos kerroin, joka saadaan jakamalla dynamometrin vääntömomenttiarvo elektronisen ohjausyksikön välittämällä arvolla, on jokaisessa mittauspisteessä vähintään 0,93 (eli ero on enintään 7 prosenttia). ; 53) muutetaan lisäys 4 seuraavasti: a) korvataan 4.2.7 kohdan viimeinen virke seuraavasti: Kalibrointikaasujen viimeinen käyttöpäivä on kirjattava. ; b) korvataan 4.2.8 kohdan j alakohta seuraavasti: j) Analysaattorin yhdistetyn interferenssin on oltava ± 2 prosentin sisällä liitteessä IV olevassa 3.4 kohdassa vahvistetusta NH 3 :n soveltuvasta keskiarvosta. ; ;