Vuosi lyhyesti Sivu 1 / 86 Tapahtumarikas vuosi 215 Verkonrakennusyhtiö Kyvera Oy aloitti toimintansa 1.1.215. Vuoden alussa laskimme sähkön siirtohintoja keskimäärin 8,8 prosenttia. Liittymismaksuja korotettiin inflaation vaikutuksen verran. Helmikuun alkupuolella Lumi-myrsky aiheutti jakelualueellamme sähkökatkoja useiden päivien ajan. 31.3. ilmoitimme osallistumisestamme EPV Energian Ilmajoen Santavuoren tuulivoimahankkeeseen. Osuutemme tuulivoimapuiston tuottamasta vuosienergiasta arvioidaan olevan 15 GWh, mikä vastaa noin 1 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähköntarvetta. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Vuosi lyhyesti Sivu 2 / 86 Kymenlaakson Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 16.4. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja päätti jakaa osinkoa 46,8 euroa osakkeelta eli yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Suoma-myrsky kaatoi huhtikuussa puita ja katkoi sähköjä jakelualueellamme. Myimme Kotkan toimitalomme Kauriskiinteistöt Oy:lle. Kaupoilla ei ollut vaikutusta toimintaamme, joka jatkuu entisellään samoissa toimitiloissa. Vuosikertomuksemme ilmestyi ensimmäisen kerran sähköisenä julkaisuna. Vähäkyrön Torkkilan tuulivoimapuisto vihittiin käyttöön. Se tuottaa meille sähköenergiaa yli 5 GWh vuodessa. Teollisuuden Voima päätti, ettei Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikölle haeta rakentamislupaa periaatepäätöksen voimassaoloaikana. 5.6. julkistettiin Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 3.4.215. Wattivaunumme kiersi jälleen Suomen suvessa. Tapasimme asiakkaitamme Eräja vapaa-aikamessuilla Kouvolan Pioneeripuistossa, Kotkan torin kesämarkkinoilla, Pyhtään Saaristomarkkinoilla ja Elimäen Pestoomarkkinoilla. Kesällä 215 Kymenlaakson Sähköverkon jakokaappeja ja muuntamoita tuunattiin Karhulassa. Viidestä jakokaapista ja kahdesta muuntamosta kuoriutui paikallisten asukkaiden iloksi näyttävää katutaidetta. Kymenlaakson Sähkön hallitus nimitti konsernin toimitusjohtajaksi diplomiinsinööri Aku Pyymäen 1.1.216 alkaen. Samalla kerrottiin, että vuodesta 25 Kymenlaakson Sähköä johtanut energianeuvos Kari Rämö siirtyy johtajasopimuksensa mukaisesti eläkkeelle vuoden 215 lopussa. Hanke sähköyhtiöiden verkonrakennusyksiköiden yhdistämiseksi käynnistyi. Lokakuun aikana vahvistui, että mukana ovat Kyvera Oy, Suur-Savon Sähkötyö Oy ja Lappeenrannan Verkonrakennus Oy emoyhtiöineen. Joulukuussa ilmoitettiin, että uuden yhtiön nimeksi tulee Elvera Oy. Askolan sähköaseman perusparannus valmistui. 197-luvun alussa rakennetun sähköaseman remontissa uusittiin koko 2 kv kytkinlaitos. Investointi oli suuruudeltaan noin,5 miljoonaa euroa. Viikolla 41 vietimme valtakunnallista energiansäästöviikkoa, ja muistutimme kuluttajia paikallisten kirjastojen kanssa yhteistyössä toteutetusta Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Vuosi lyhyesti Sivu 3 / 86 kulutusmittareiden lainausmahdollisuudesta. Lainattavia mittareita on jakelualueellamme lähes 4 kirjastossa ja kirjastoautossa noin 6 kpl. 7.1. julkistettiin Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 31.8.215. Jaoimme stipendejä juniori- ja nuorisourheiluun. Viisi lahjakasta nuorta urheilijaa sekä kolme juniori- ja nuorisourheiluun panostavaa seurajoukkuetta jakelualueellamme saivat tukea toimintaansa. Orimattilan taajama-alueen maakaapelointi valmistui. Saneerauksessa ilmajohtoverkkoa uusittiin maakaapeliverkoksi kaikkiaan noin 1 kilometriä ja alueelle asennettiin 87 uutta muuntamoa. Investointi oli kokonaisuudessaan 5,9 miljoonaa euroa. Pohjolan Voiman ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätettiin tappiollisten Tahkoluodon ja Kristiinankaupungin hiililauhdevoimaloiden lakkauttamisesta. Teho-osuutemme laitoksissa oli 33,5 megawattia. Pyhtään alueen keskijänniteverkon maakaapelointi valmistui. Noin 2,5 miljoonan euron saneeraus käynnistyi vuonna 213. Maakaapeliverkkoa asennettiin kaikkiaan 33 kilometriä ja alueelle rakennettiin 38 uutta puistomuuntamoa. Uudistuneet www-sivut julkaistiin joulukuussa. Samalla julkaisimme profiilimme myös sosiaalisen median kanavissa Facebook, Twitter, LinkedIn ja YouTube. Kymenlaakson Sähköverkko Oy ja Haminan Energia Oy perustivat yhteisen 11 kilovoltin alueverkkoyhtiön, Kaakon Alueverkko Oy:n. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Toimintaympäristö Sivu 4 / 86 Energia-alan haasteellinen toimintaympäristö Sähkön markkinahinta alhaisempi kuin vuosiin Suomessa kulutettiin sähköä 82,5 (edellisenä vuonna 83,3) TWh (miljardia kilowattituntia). Kulutuksesta katettiin tuonnilla 19,8 (21,6) prosenttia ja Suomen omalla tuotannolla 8,2 (78,4) prosenttia. Sähköä tuotiin pääosin Ruotsista. Vuosi 215 oli kahden edellisvuoden lailla selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpi, mikä heijastui suoraan sähkönkulutukseen. Lisäksi teollisuuden sähkönkulutus laski,9 prosenttia. Viime vuosi ei odotuksista huolimatta tuonut talouteen tai energiatoimialan kannattavuuteen uutta potkua. Taloudellinen taantuma ja tuetun sähköntuotannon lisääntyminen on painanut markkinasähkön hintaa voimakkaasti alas. Verkkoliiketoiminnassa alhainen korkotaso laski Energiaviraston valvontamallin Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Toimintaympäristö Sivu 5 / 86 sallimaa tuottotasoa vuonna 215. Sähkön markkinahinnat pohjoiseurooppalaisessa Nord Pool Spot -sähköpörssissä laskivat 29,1 prosenttia edellisvuodesta. Alhaisempia systeemihintoja on nähty viimeksi vuonna 2. Markkinasähkön hinta on ollut Suomessa tätä alhaisempi viimeksi vuonna 24. Suomessa aluehinnan vuosikeskiarvo oli 29,7 (36,) /MWh. Energia- ja ilmastopolitiikkaan merkittäviä muutoksia Lähivuosina on odotettavissa Suomen energiapolitiikkaan merkittäviä muutoksia. Kesän 215 kynnyksellä julkaistu hallitusohjelma sisälsi useita energiapoliittisia linjauksia. Hallituksen kaavailuissa uusiutuva energia eli esimerkiksi aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergia kattaa 22-luvulla jo puolet energiankäytöstä. Joulukuussa 215 pidetyssä YK:n ilmastokokouksessa Pariisissa päästiin historialliseen sopuun kattavasta ilmastosopimuksesta. Kokouksen 195 osallistujamaata hyväksyivät sitovan sopimuksen, jolla leikataan kasvihuonekaasupäästöjä. Samalla maat kiristivät tavoitetta hyväksyttävästä lämpötilan noususta. Neuvottelutulos vaikuttaa suoraan EU:n tuleviin energialinjauksiin, jotka puolestaan heijastuvat Suomen kansalliseen strategiaan. Maakunnan energiajärjestelyihin etsitään ratkaisua Kaakkois-Suomessa toimii samassa omistajapiirissä useita energia-alan yhtiöitä. Rakenne ei ole optimaalinen, ja siihen on haettu ratkaisua jo pitkään eri malleilla ja kokoonpanoilla. Kymenlaaksolaisten energiayhtiöiden omistajakuntien keväällä 214 käynnistämä selvitys vahvan kuntaomisteisen energiayhtiön muodostamisesta ei edennyt ratkaisuun. Toimintaympäristön muutokset ja markkinatilanne edellyttävät kuitenkin, että ratkaisujen etsimistä jatketaan. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Avainluvut 215 Sivu 6 / 86 Avainluvut 215 215 214 213 212 211 Liikevaihto, milj. euroa 93,9 16,2 119,4 131,2 125,9 Liikevoitto, milj. euroa 9,1 12, 18,8 25,5 25,1 Liikevoitto % 9,7 11,3 15,8 19,4 19,9 Tase, milj. euroa 258,1 239,2 225,3 211,3 187,7 Maksetut osingot, milj. euroa 11, * 1,7 1,6 14,7 9,9 16,7 35,7 36,8 26,6 13, 4,4 6, 9,9 14,9 15,6 Omavaraisuusaste, % 58,2 63,9 67,7 71,3 73,8 Omavaraisuusaste ilman liittymismaksuja, % 33,4 37,5 4,3 43,2 43,4 Quick Ratio 1,7 1,4 1,9 2, 1,9 Henkilöstöä keskimäärin 137 163 18 174 167 Investoinnit, milj. euroa Sijoitetun pääoman tuotto, % *) hallituksen esitys Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Henkilöstö 215 Henkilöstö 215 Vuonna 215 konsernissa työskenteli vakinaisessa työsuhteessa 132 (135) henkilöä. Vakinaisen henkilöstön osuus kokonaishenkilömäärästä oli 98,5 prosenttia. Henkilöstön määrä tuhatta asiakasta kohti oli 1,33 (1,59). Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 7 / 86
Henkilöstö 215 Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 8 / 86
Henkilöstö 215 Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 9 / 86
Liiketoiminta Sivu 1 / 86 Luotettavaa energiaa asiakkaille, merkittävää tuottoa omistajille Kymenlaakson Sähkö -konserni kuuluu Suomen suurimpien energia-alan toimijoiden joukkoon. Toimimme kolmella liiketoiminta-alueella: sähköenergian tuotanto ja myynti, sähkönsiirto sekä verkonrakennus. Tavoitteemme on varmistaa luotettava energiantoimitus asiakkaille ja merkittävä tuotto omistajakunnille. Tämän saavutamme monipuolisella energiantuotannolla, sähköverkkomme suunnitelmallisella kehittämisellä, harkituilla investoinneilla ja terveellä liiketoiminnalla. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Liiketoiminta Konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 215 lopussa 137 (163) henkilöä. Näistä energialiiketoiminnassa työskenteli 32 (33), verkkoyhtiössä 21 (31), verkonrakennuksessa 65 (77) ja talous- ja hallintopalveluissa 19 (21). Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 11 / 86
Energialiiketoiminta Tuulivoiman osuus omassa tuotannossa vahvistui Sähkön hankinnasta, tuotannosta ja myynnistä vastaa konsernissa Kymenlaakson Sähkö Oy. Myymme sähköä ympäri Suomea yli 1 asiakkaalle. Myymästämme sähköstä 46 prosenttia on omaa tuotantoa. Energialiiketoiminnan osuus koko konsernin liikevaihdosta on hieman yli puolet. Kertomusvuonna energialiiketoiminnan liikevaihto oli 57,6 (67,9) miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,2 (4,9) miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä oli keskimäärin 32 (33). Sähkön myynti Kertomusvuonna sähkön myynti laski 12,2 prosenttia vuoteen 214 verrattuna. Talouden matalasuhdanne sekä poikkeuksellisen lämmin sää vähensivät sähkön kysyntää. Sähköä myytiin 1 124 (1 28) miljoonaa kilowattituntia. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 12 / 86
Energialiiketoiminta Sivu 13 / 86 Kilpailutilanne sekä yksityis- että yritysasiakassegmentissä jatkui kireänä, mutta säilytimme siitä huolimatta markkina-asemamme. Sähkösopimusten tuotepaletti pystyttiin pitämään kilpailukykyisenä ja asiakkaiden tarpeita vastaavana. Sähkön hinnan lisäksi asiakkaita kiinnostaa tänä päivänä yhä enemmän sähkön alkuperä. Myymistämme sähkösopimuksista noin 3 prosenttia on pelkästään uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Sähkön hankinta ja tuotanto Sähköntuotanto yhtiön tuotanto-osuuksilla oli 513 (546) miljoonaa kilowattituntia. Hiilineutraalin tuotannon osuus omasta tuotannosta on jo yli 8 prosenttia. Tämä kattaa noin 46 (43) prosenttia myymästämme sähköstä. Oman tuotannon lisäksi ostamme sähköä pohjoismaisesta sähköpörssistä. Tukkusähkön lyhyen ja pitkän aikavälin hintanoteeraukset laskivat koko kertomusvuoden ajan. Sähkön tukkumarkkinahinta Suomen hinta-alueella laski 17,5 prosenttia vuoteen 214 verrattuna. Vuoden keskihinta oli 29,7 /MWh. Suomen hintaalueen spot-hinta oli keskimäärin 41,4 prosenttia pörssin yleistä systeemihintaa korkeampi. Suuri ero johtui pääosin pohjoismaisten vesivarastojen korkeista tasoista, mikä laski sähkön hinnan erittäin alas etenkin Norjassa ja Ruotsissa. Omassa tuotannossamme tuulivoiman osuus vahvistui kertomusvuonna merkittävästi. Vähäkyrön Torkkolan tuulivoimapuiston tuotanto pääsi kevään aikana hyvään vauhtiin. Ilmajoen Santavuoren tuulivoimahankkeeseen tehdyn investointipäätöksen myötä meillä on osuuksia kolmessa tuulivoimapuistossa, jotka tuottavat sähköenergiaa yhteensä noin 25 GWh. Myös lisäinvestointeja tuulivoimaan valmisteltiin. Tavoitteena on, että vuonna 217 tuulivoimalla tuotetun sähköenergian määrä nousee 6 GWh:n vuositasolle. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Energialiiketoiminta Sivu 14 / 86 Kertaluonteisia kustannuksia 3,3 miljoonaa euroa Teollisuuden Voima (TVO) ei hakenut rakennuslupaa Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitokselle. Päätöksen taustalla oli etenkin Olkiluoto 3 -voimalan myöhästyminen. Päätöksestä aiheutui Kymenlaakson Sähkölle,6 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset. Pohjolan Voima päätti tappiollisten Tahkoluodon ja Kristiinankaupungin hiililauhdevoimaloiden toiminnan lakkauttamisesta loppuvuodesta 215. Yhteenlaskettu teho-osuutemme laitoksissa oli 33,5 megawattia. Alasajosta aiheutui kertomusvuodelle 2,7 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Vastuullisuus Sivu 15 / 86 Vastuullisuus on valintoja ja tekoja Vastuullinen toiminta ja hyvä yrityskansalaisuus tarkoittavat meille valintoja ja tekoja. Haluamme toimia kannattavasti ja vastuullisesti suhteessa kaikkiin sidosryhmiimme. Tarkastelemme toimintaamme ympäristövastuun, taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja kokonaisvastuun näkökulmista. Näille neljälle osakokonaisuudelle määritellyt painopistealueet ja mittarit ohjaavat meitä osaltaan kohti luotettavaa, ympäristöystävällistä, kilpailukykyistä ja vuorovaikutteista toimintaa. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Luotettavaa energiaa Sivu 16 / 86 Toimintamme lähtökohta on turvallinen, kehittyvä ja häiriötön toiminta energiaketjun kaikissa vaiheissa tuotannosta kulutukseen. Takaamme energiaturvallisuuden ja toimitusvarmuuden investoinneilla ja jatkuvalla kehitystyöllä. Toimimme läpinäkyvästi ja avoimesti energiaketjun kaikissa vaiheissa tuotannosta kulutukseen. Kehitämme palveluja ja tuotteita niin, että ne ovat kestäviä ja tehokkaita läpi koko ketjun. Toimitusvarman verkon piirissä 54 % asiakkaistamme Yhteiskuntamme ei toimi ilman sähköä ja sen saatavuus kaikissa olosuhteissa on Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Luotettavaa energiaa Sivu 17 / 86 tärkeää. Me varmistamme sähkönjakelun toimitusvarmuuden verkon systemaattisella kehittämisellä ja kunnossapidolla. Kehittämissuunnitelmamme vuoteen 228 määrittelee vuosittaiset toimenpiteet ja investointitarpeet. Sähkömarkkinalaki edellyttää, että vuoden 219 loppuun mennessä vähintään 5 prosenttia asiakkaista on toimitusvarman verkon piirissä. Meillä tämä tavoite on jo saavutettu. Jakeluhäiriöiden kesto asiakasta kohden oli kertomusvuonna keskimäärin 2,4 (1,8) tuntia. Se on selvästi yli tavoitetasomme, joka on korkeintaan 1,1 tuntia asiakasta kohden. Energia-ala teollisuuden suurin investoija Energiateollisuus investoi sähkönjakeluverkkoihin tänä vuonna arviolta lähes 8 miljoonaa euroa. Ala on teollisuuden suurin investoija. Kymenlaakson Sähkönverkon investointiohjelma verkon toimitusvarmuuteen on jatkunut jo vuosia. Kertomusvuonna toimitusvarmuuden parantamiseen investoitiin 15,8 miljoonaa euroa. Tämä tarkoitti mm. Askolan sähköaseman perusparannusta sekä Orimattilan taajama-alueen ja Pyhtään alueen maakaapelointeja. Keskijänniteverkossa kaapelointiaste on nyt 15 ja pienjänniteverkossa 23,4 prosenttia, kun koko verkon pituus on 13 64 kilometriä. Vuoteen 228 mennessä nostamme molempien verkkojen kaapelointiasteen 3 prosenttiin. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Taloudellinen vastuu Sivu 18 / 86 Olemme sitoutuneet pitkäjänteiseen toimintaan, joka ulottuu seuraavaa kvartaalia pidemmälle ja toimii kaikkien sidosryhmiemme parhaaksi. Terveellä liiketoiminnalla voimme varmistaa toiminnan jatkuvuuden, luotettavan energiantoimituksen ja merkittävän tuoton omistajakunnille. Toimimme kannattavasti ja vastuullisesti suhteessa kaikkiin sidosryhmiimme. Turvaamme elinkeinoelämän toimintaedellytykset varmistamalla teollisuudelle myytävän sähkön ja siirron hinnoittelun kohtuullisuuden. Tuotamme kansalaisille kohtuuhintaista energiaa toimimalla hankinnoissamme vastuullisesti ja asiantuntevasti sekä minimoimalla hintariskejä. Henkilöstö Työllistimme viime vuonna kaikkiaan lähes 2 henkilöä suoraan ja alihankintana Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Taloudellinen vastuu Sivu 19 / 86 tehdyn työn kautta. Vakinaisen henkilöstömme määrä oli 132 (135). Omasta henkilöstöstämme yli 96 prosenttia on vakinaisia ja kokoaikaisia. Alihankintana ostettujen töiden osuus vastasi viime vuonna 56 (68) henkilötyövuoden työpanosta. Alihankintana tehdyt työt olivat pääasiassa ulkopuolisten urakoitsijoiden tekemiä verkonrakennus-, käyttö-, ja huoltotöitä. Henkilöstökulumme olivat viime vuonna 8,4 (9,8) miljoonaa euroa eli 8,9 (9,2) prosenttia liikevaihdosta. Liikevaihto konsernin vakituisessa palveluksessa olevaa henkilöä kohti oli 712 (724 ) euroa. Alihankintatöiden kulut olivat 3,4 (6,2) miljoonaa euroa. Asiakasmäärään suhteutettuna henkilöstömme määrä tuhatta asiakasta kohti oli 1,3 (1,6). Asiakkaat Meillä on vastuu yli 12 asiakkaasta, jotka luottavat kykyymme tehdä kestäviä ratkaisuja energianhankinnassa ja toimittaa sähköä mahdollisimman häiriöttömästi ja tehokkaasti. Sekä yritys- että yksityisasiakkaiden tuotehinnoittelussa on tärkeää, että toiminnassamme pyrimme hintariskien minimointiin. Siksi liiketoimintojen riskit on kartoitettu ja niiden tilannekuvaa seurataan systemaattisesti. Taloudellinen menestyksemme syntyy asiakassuhteista, jotka rakentuvat luottamuksen ja avoimen toiminnan varaan. Merkittävin osa tuloistamme lähes 96 miljoonaa euroa syntyy sähköenergian, liittymien ja sähkönsiirron myyntituotoista. Omistajat ja yhteiskunta Olemme 12 kaupungin ja kunnan omistama yhtiö. Kertomusvuoden lopussa, ennen Hollolan ja Hämeenkosken kuntaliitosta, omistajia oli vielä 13. Tällä hetkellä omistajiin kuuluvat Kotka, Kouvola, Loviisa, Orimattila, Hamina, Lapinjärvi, Myrskylä, Luumäki, Virolahti, Askola, Pukkila ja Hollola. Viimeisten viiden vuoden aikana olemme maksaneet omistajillemme osinkoja kaikkiaan 55 miljoonaa euroa. Hallitus on esittänyt, että vuodelta 215 maksamme osinkoa 11 miljoonaa euroa. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Taloudellinen vastuu Sähköyhtiöiden toiminnan luoteeseen kuuluu kerätä yhteiskunnan puolesta asiakkailtaan veroja, jotka tilitetään edelleen. Vuonna 215 veroja kertyi arvonlisäverona ja sähköverona noin 53,4 miljoonaa euroa. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 2 / 86
Ympäristövastuu Sivu 21 / 86 Ympäristönäkökulma on mukana kaikessa toiminnassamme ja vaikuttaa keskeisesti työhömme ja valintoihimme energiantuotannossa. Ympäristövaikutusten merkitys energia-alalla on suuri. Keskeinen kysymys on ilmastonmuutoksen hillitseminen investoimalla uusiutuvaan energiaan ja hiilineutraaliin tuotantoon. Siirrymme päästöttömään energiantuotantoon ja käytämme monimuotoisesti eri energialähteitä. Tarjoamme energianeuvontaa ja kannustamme energiatehokkuuteen. Mahdollistamme asiakkaillemme kestävän energiankulutuksen. Kokonaisinvestoinnit hiilivapaaseen tuotantoon merkittävät Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Ympäristövastuu Sivu 22 / 86 Myymästämme sähköstä noin 46 prosenttia on omaa tuotantoa. Omassa tuotannossa pääpaino on hiilivapaissa energialähteissä. Kertomusvuoden lopussa yli 8 prosenttia omasta sähköntuotannostamme on hiilivapaata. Tavoitteemme on, että vuonna 22 päästöttömän tuotannon osuus on 9 %. Tähän päästään kohdistamalla uudet investoinnit vähäpäästöiseen tuotantoon. Kokonaisinvestointimme hiilivapaaseen tuotantoon 21-luvulla mm. Vaskiluodon biokaasulaitos, Santavuoren, Torkkolan ja Metsälän tuulivoimapuistot sekä Ruotsissa sijaitsevat Voimapihan vesivoimaosuudet ovat merkittäviä. Asiakkaillemme mahdollistamme kestävän energiankulutuksen myymällä uusituvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Myymistämme sähkösopimuksista noin 3 prosenttia on ns. vihreän sähkön sopimuksia. Pientuotanto kasvava trendi Oma aurinko- tai tuulivoimala kiinnostaa yhä useampia kuluttajia. Pientuotannon lisääntyminen on positiivinen kehityssuunta myös ympäristönäkökulmasta. Olimme ensimmäisten yhtiöiden joukossa ostamassa sähköä pientuottajilta. Kertomusvuoden lopulla verkkoon oli jakelualueellamme liitetty 58 pientuottajaa ja valtaosalta heistä ostimme ylijäämäsähköä. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Ympäristövastuu Sivu 23 / 86 Edistämme energiatehokkuutta Olemme sitoutuneet kansalliseen energiatehokkuussopimukseen, jonka tavoitteena on energiatehokkuuden edistäminen ja ilmastonmuutoksen vastainen työ. Raportoimme vuosittain energiatehokkuuden edistämisen toimenpiteistämme. Keskeinen osa energiatehokkuussopimusta ovat asiakkaille suunnattu energianeuvonta ja kannustaminen energiansäästöön. Tavoitteena on kiinnittää huomiota siihen, kuinka energiaa ja materiaaleja järkevästi käyttämällä vähennämme hiilidioksidipäästöjä ja muita toimintamme ympäristövaikutuksia. Kertomusvuonna energianeuvontasivujamme hyödynsi yli 25 kävijää ja energiankulutusmittareita oli lainattavana alueemme kaikissa lähikirjastoissa ja kirjastoautoissa. Olimme myös mukana hankkimassa alueemme tokaluokkalaisille energia-asioiden oppimateriaaleja. Lisäksi kannamme vastuuta kuluttajien energiaosaamisesta rahoittamalla Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen puolueetonta energianeuvontatoimintaa. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Sosiaalinen vastuu Sivu 24 / 86 Sosiaalisen vastuun keskiössä ovat ihmiset. Vastuullisessa sidosryhmätyössä on tärkeää tunnistaa keskeisten ryhmien odotukset ja tarpeet. Meille tärkeitä sidosryhmiä ovat asiakkaat, henkilöstö ja omistajat sekä viranomaiset, päättäjät ja järjestöt. Käymme avointa keskustelua kaikkien sidosryhmien kanssa ja takaamme päättäjien tiedonsaannin energia-asioissa. Varmistamme työntekijöidemme turvallisuuden, tarvittavan koulutuksen ja työhyvinvoinnin. Olemme osa yhteisöä, jonka toimintaa tuemme ja jonka menestykseen vaikutamme omalla toiminnallamme. Asiakkaiden kuunteleminen keskeinen vahvuutemme Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Sosiaalinen vastuu Sivu 25 / 86 Tavoitteenamme on ymmärtää ja ennakoida asiakkaidemme muuttuvia tarpeita ja vastata niihin parhaalla mahdollisella tavalla. Mittaamme vuosittain asiakkaidemme tyytyväisyyttä toimintaamme. Vuonna 215 saavutimme hyvät tulokset kaikissa kolmessa asiakasryhmässä: myynti-, siirto- ja kokonaistoimitusasiakkaat. Asteikolla 1 5 sähkön myyntiasiakkaiden antama kokonaisarvosana oli 3,69 (3,81), siirtoasiakkaiden kokonaistyytyväisyys saavutti toimialaa selvästi paremman tuloksen 3,55 (3,5) ja kokonaistoimitusasiakkaiden tyytyväisyys säilyi korkealla tasolla 3,7 (3,7). Konsernituloksissa myös kaikki imagomittarimme luotettavuus, nykyaikaisuus, joustavuus, asiakaskeskeisyys sekä läheisyys olivat kehittyneet positiivisesti. Kehittämistyötä yhdessä koko toimialan kanssa Olemme mukana kehittämässä toimialaa yhdessä alan muiden yritysten ja toimijoiden kanssa. Toimimme aktiivisesti useissa keskeisissä toimikunnissa sekä ohjaus- ja työryhmissä, joiden tavoitteena on energia-alan kehittäminen kestävällä ja kannattavalla tavalla. Yhteisenä tavoitteenamme on toiminta- ja investointiympäristön rakentaminen vakaaksi, ennakoitavaksi ja turvalliseksi. Vuonna 215 olimme mukana mm. seuraavissa: Organisaatio Adato Energia Oy Verkonrakennuttamistyöryhmä Energiateollisuus ry Asiakkuustoimikunta Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Sosiaalinen vastuu Sivu 26 / 86 Energiateollisuus ry Palveluntuotantovaliokunta Energiateollisuus ry Regulaatiotoimikunta, pj Energiateollisuus ry Työmarkkina-asioiden asiantuntijaverkosto Energiateollisuus ry Viestinnän ohjausryhmä Fingrid Oyj Neuvottelukunta Kymenlaakson energianeuvonta Ohjausryhmä Kymenlaakson kauppakamari Hallitus, Teollisuusvaliokunta Kymppivoima Oy, Kymppivoima Hankinta Oy, Kymppivoima Hydro Oy Hallitus Tampereen yliopisto Sähkön laadun asiantuntijaryhmä Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Etelä-Suomen alueellinen varautumistoimikunta (E-S ALVAR) Voimapiha Oy Hallitus Kilpailukykyä osaamista kehittämällä Osaamisen kehittäminen on meillä suunnitelmallista ja systemaattista toimintaa. Henkilöstökoulutus painottuu pääasiassa ammatillisen osaamisen päivittämiseen ja syventämiseen. Sisäiseen koulutukseen osallistui kertomusvuonna kaikkiaan 52 (541) henkilöä. Aikaa käytettiin 383 (442) työpäivää. Ulkoiseen koulutukseen osallistui 125 (11) henkilöä, ja siihen käytettiin 156 (157) työpäivää. Yhteensä koulutukseen käytettiin 539 (599) työpäivää ja keskimäärin 3,9 (3,7) työpäivää henkilöä kohden. Koulutukseen käytettiin kurssimaksut ja palkkakustannukset yhteen laskettuna kertomusvuonna 197 (246 ) euroa, mikä on keskimäärin 1 437 (1 51) euroa henkilöä kohti. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Sosiaalinen vastuu Sivu 27 / 86 Osana yhteisöä Alueemme hyvinvointi ja kehittyminen on meille tärkeää. Olemme aktiivisesti mukana yhteisöissä, kehitämme ja verkostoidumme, jotta menestyisimme yhdessä. Olemme jäseniä mm. seuraavissa: Energiajohtajat ry, Energiateollisuus ry, Kymenlaakson kauppakamari, Metsänhoitoyhdistys ja Arboretum Mustila. Osallistumme yhteisöjen toimintaan myös mm. tukemalla urheiluseurojen toimintaa sekä sponsoroimalla kulttuuritapahtumia tms. tilaisuuksia. Lisäksi tuemme toimintaalueemme juniori- ja nuorisourheilua vuosittain myönnettävillä stipendeillä. Kertomusvuonna sponsorointi- ja tukitoimintaan käytettiin noin 115 euroa. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Sosiaalinen vastuu Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 28 / 86
Hallituksen toimintakertomus 381 1\n129 1\n1 1\n Arkisto Hae sivustolta fi sv fi sv Vuosikertomus 215 Vuosi lyhyesti Toimitusjohtajan katsaus Toimintaympäristö Avainluvut 215 Henkilöstö 215 Liiketoiminta Energialiiketoiminta Verkkoliiketoiminta Verkonrakennusliiketoiminta Vastuullisuus Luotettavaa energiaa Taloudellinen vastuu Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Hallituksen toimintakertomus Toimintaympäristö Konsernirakenne Taloudellinen asema ja tulos Henkilöstö Liiketoiminta Tutkimus- ja kehitystoiminta Toiminnan riskit ja epävarmuustekijät Tulevaisuuden näkymät Omistus ja hallinto Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä Toimintakertomuksen allekirjoitukset Tilinpäätös Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Konsernin rahoituslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tase Emoyhtiön rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 29 / 86
Hallituksen toimintakertomus Sivu 3 / 86 Sähköliiketoimintojen eriyttäminen Sähkön myynnin tuloslaskelma Sähkön myynnin tase Tilinpäätöksen allekirjoitukset Tilintarkastuskertomus Hallintoneuvoston lausunto Tunnuslukujen laskentakaavat Kymenlaakson Sähköverkko Oy tuloslaskelma Kymenlaakson Sähköverkko Oy tase Kyvera Oy tuloslaskelma Kyvera Oy tase Hae sivustolta 381 1\n129 1\n1 1\n Arkisto Hae sivustolta Suomi > Vuosikertomus 215 > Hallituksen toimintakertomus Hallituksen toimintakertomus 215 Merkittäviä tapahtumia Kolme kaakkoissuomalaista energiayhtiötä, Kymenlaakson Sähkö Oy, Suur-Savon Sähkö Oy ja Lappeenrannan Energia Oy tekivät päätökset yhteisen verkonrakennusyhtiön perustamisesta. Uuden yhtiön nimeksi tulee Elvera Oy. Uusi yhtiö muodostuu energiayhtiöiden nykyisistä verkonrakennusyhtiöistä Suur-Savon Sähkötyö Oy:stä, Lappeenrannan Verkonrakennus Oy:stä sekä Kyvera Oy:stä. Yritysjärjestelyn toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kymenlaakson Sähköverkko Oy perusti yhdessä Haminan Energia Oy;n kanssa Kaakon Alueverkko Oy:n. Uusi yhtiö hallinnoi ja kehittää alueen 11 kilovoltin suurjänniteverkkoa. Tuulivoimainvestoinnit kasvoivat. Vuonna 215 valmistuneet sekä rakenteilla ja suunnitteluvaiheessa olevat hankkeet nostavat yhtiön tuulivoima-osuuden 19 megawattiin vuonna 217. Pohjolan Voima päätti tappiollisten Tahkoluodon ja Kristiinankaupungin hiililauhdevoimaloiden toiminnan lakkauttamisesta. Kymenlaakson Sähkön yhteenlaskettu teho-osuus laitoksissa oli 33,5 megawattia. Teollisuuden Voima ei jättänyt rakennuslupahakemusta Olkiluoto 4:n osalta määräaikaan mennessä. Kyseisistä päätöksistä syntyi 3,3 miljoonan euron yhteenlasketut kertaluonteiset kustannukset vuodelle 215. Toimintaympäristö Konsernirakenne Taloudellinen asema ja tulos Henkilöstö Liiketoiminta Tutkimus- ja kehitystoiminta Toiminnan riskit ja epävarmuustekijät Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Hallituksen toimintakertomus Tulevaisuuden näkymät Omistus ja hallinto Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä Toimintakertomuksen allekirjoitukset Kymenlaakson Sähkö Oy Kymenlaakson Sähköverkko Oy www.ksoy.fi Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41. Sivu 31 / 86
Toimintaympäristö Sivu 32 / 86 Toimintaympäristö Suomessa kulutettiin sähköä 82,5 (edellisenä vuonna 83,3) TWh (miljardia kilowattituntia). Kulutuksesta katettiin tuonnilla 19,8 (21,6) prosenttia ja Suomen omalla tuotannolla 8,2 (78,4) prosenttia. Sähköä tuotiin pääosin Ruotsista. Vuosi 215 oli kahden edellisvuoden lailla selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpi, mikä heijastui suoraan sähkönkulutukseen. Lisäksi teollisuuden sähkönkulutus laski,9 prosenttia. Sähkön markkinahinnat pohjoiseurooppalaisessa Nord Pool Spot -sähköpörssissä laskivat 29,1 prosenttia edellisvuodesta. Suomessa aluehinnan vuosikeskiarvo oli 29,7 (36,) /MWh. Koko energiatoimialan kannattavuus jatkoi laskuaan vuonna 215. Pitkään jatkunut talouden taantuma näkyy kulutuslukemissa ja yhtiöiden tunnusluvuissa kautta linjan. Taloudellinen taantuma ja tuetun sähköntuotannon lisääntyminen on painanut markkinasähkön hintaa voimakkaasti alas. Verkkoliiketoiminnassa alhainen korkotaso laski Energiaviraston valvontamallin sallimaa tuottotasoa vuonna 215. Kymenlaaksolaisten energiayhtiöiden omistajakuntien keväällä 214 käynnistämä selvitys vahvan kuntaomisteisen energiayhtiön muodostamisesta ei edennyt ratkaisuun. Yhtenä omistusten järjestelyvaihtoehtona valmistauduttiin ostamaan yhtiön omia osakkeita.. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:41.
Konsernirakenne Sivu 33 / 86 Konsernirakenne Kymenlaakson Sähkö -konsernin muodostavat emoyhtiö Kymenlaakson Sähkö Oy sekä tytäryhtiöt Kymenlaakson Sähköverkko Oy ja 1.1.215 toiminnan aloittanut Kyvera Oy. Konserniin kuuluvat osakkuusyhtiöt Kymppivoima Oy, Kymppivoima Hankinta Oy, Kymppivoima Hydro Oy, Kaakon Alueverkko Oy ja Orimattilan Lämpö Oy. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Taloudellinen asema ja tulos Sivu 34 / 86 Taloudellinen asema ja tulos Konsernin liikevaihto oli 93,9 (16,2) miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisestä vuodesta 11,6 prosenttia siirtohintojen laskemisen, pienentyneen sähkön käytön ja myynnin laskun johdosta. Liikevoitto oli 9,1 (12,) miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 7,2 (9,4) miljoona euroa. Emoyhtiön liikevaihto oli 59,4 (82,6) miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisestä vuodesta 28, prosenttia myynnin laskun ja verkonrakennusliiketoiminnan yhtiöittämisen johdosta. Liikevoitto oli 1,2 (5,3) miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 23,4 (14,1) miljoonaa euroa. Tytäryhtiöltään Kymenlaakson Sähköverkko Oy:ltä emoyhtiö sai osinkoa 16,6 (3,6) miljoonaa euroa ja konserniavustusta 6,8 (7,5) miljoonaa euroa. Konsernin ulkopuolisen lainapääoman määrä oli vuoden lopussa 85,6 (66,1) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli ilman liittymismaksuja 33,4 (37,5) prosenttia ja liittymismaksujen kanssa 58,2 (63,9) prosenttia. Maksuvalmius (Quick ratio) oli 1,7 (1,4). Emoyhtiön ulkopuolisen lainapääoman määrä oli vuoden lopussa 38,5 (33,5) miljoonaa euroa. Maksuvalmius (Quick ratio) oli 2,9 (1,7). Konsernin investoinnit olivat yhteensä 16,7 (35,7) miljoonaa euroa, josta verkostoinvestoinnit olivat 12,3 (18,5) miljoonaa euroa ja muut investoinnit 4,4 (17,1) miljoonaa euroa. Emoyhtiön investoinnit olivat 4,9 (15,4) miljoonaa euroa. Konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut: 215 214 213 Liikevaihto, milj. euroa 93,9 16,2 119,4 Liikevoitto, milj. euroa 9,1 12, 18,8 Liikevoitto % 9,7 11,3 15,8 Oman pääoman tuotto, % 8,1 9,7 14,3 Sijoitetun pääoman tuotto, % 4,4 6, 9,9 Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Taloudellinen asema ja tulos Omavaraisuusaste ilman liittymismaksuja, % Sivu 35 / 86 33,4 37,5 4,3 1,7 1,4 1,9 215 214 213 Liikevaihto, milj. euroa 59,4 82,6 89,1 Liikevoitto, milj. euroa 1,2 5,3 5,7 Liikevoitto % 2,1 6,4 6,4 Oman pääoman tuotto, % 24,1 1,6 1,3 Sijoitetun pääoman tuotto, % 17,7 1,4 12,7 Omavaraisuusaste ilman liittymismaksuja, % 62, 59, 62, 2,9 1,7 1,9 Quick Ratio Emoyhtiön taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut: Quick Ratio Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Henkilöstö Sivu 36 / 86 Henkilöstö Konsernin henkilöstön määrä oli keskimäärin 137 (163). Vakinaisen henkilöstön määrä oli 132 (135). Vakinaisen henkilöstön määrä väheni konsernissa 2,2 prosenttia ja emoyhtiössä 56,1 prosenttia. Suuri muutos emoyhtiössä johtuu siitä, että verkonrakennusliiketoiminta yhtiöitettiin kertomusvuoden alussa omaksi yhtiöksi, johon siirtyi 65 vakituisessa palveluksessa ollutta henkilöä. Verkkoyhtiön henkilöstömäärä väheni 4,8 prosenttia. Konsernissa jäi yksi henkilö eläkkeelle, kaksi irtisanoutui sekä neljän henkilön irtisanomisaika päättyi kertomusvuoden aikana. Vuoden aikana rekrytoitiin konserniin kaksi uutta henkilöä sekä vakinaistettiin kaksi henkilöä. Konsernin vakinaisen henkilöstön keski-ikä 31.12.215 oli 47,5 (47,1) vuotta ja emoyhtiön vakinaisen henkilöstön keski-ikä 49,1 (46,4) vuotta. Konsernin henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut: 215 214 213 Henkilöstö keskimäärin tilikaudella 137 163 18 Vakinainen henkilöstö tilikauden lopussa 132 135 165 Tilikauden palkat ja palkkiot, milj. euroa 6,8 8, 8,4 215 214 213 Henkilöstö keskimäärin tilikaudella 51 132 143 Vakinainen henkilöstö tilikauden lopussa 5 114 131 Tilikauden palkat ja palkkiot milj. euroa 2,4 6,3 6,5 Emoyhtiön henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut: Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Henkilöstö Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42. Sivu 37 / 86
Liiketoiminta Sivu 38 / 86 Liiketoiminta Energialiiketoiminta Energialiiketoiminnan liikevaihto oli 57,6 (67,9) miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,2 (4,9) miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä oli keskimäärin 32 (33). Sähkön myynti laski 12,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Talouden matalasuhdanne sekä poikkeuksellisen lämmin sää vähensivät sähkön kysyntää. Sähkön myynti oli 1 124 (1 28) miljoonaa kilowattituntia, josta omilla tuotantoosuuksilla tuotettiin 46 (43) prosenttia. Sähköntuotanto yhtiön tuotanto-osuuksilla oli 512 (546) miljoonaa kilowattituntia. Sähkön tukkumarkkinahinta Suomen hinta-alueella laski 17,5 prosenttia vuoteen 214 verrattuna. Vuoden keskihinta oli 29,7 /MWh. Suomen hinta-alueen spot-hinta oli keskimäärin 41,4 prosenttia pörssin yleistä systeemihintaa korkeampi. Suuri ero johtui pääosin pohjoismaisten vesivarastojen korkeista tasoista, mikä laski sähkön hinnan erittäin alas etenkin Norjassa ja Ruotsissa. Pohjolan Voima päätti tappiollisten Tahkoluodon ja Kristiinankaupungin hiililauhdevoimaloiden toiminnan lakkauttamisesta. Alasajosta aiheutui Kymenlaakson Sähkölle 2,7 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset vuodelle 215. Yhtiön yhteenlaskettu teho-osuus laitoksissa oli 33,5 megawattia. Teollisuuden Voima (TVO) ei hakenut rakennuslupaa Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitokselle. Päätöksen taustalla oli etenkin Olkiluoto 3 -voimalan myöhästyminen. Päätöksestä aiheutui Kymenlaakson Sähkölle,6 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset. Verkkoliiketoiminta, Kymenlaakson Sähköverkko Oy Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n liikevaihto oli 39,5 (42,) miljoonaa euroa ja liikevoitto 9,8 (1,3) miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstön määrä oli keskimäärin 21 (31). Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Liiketoiminta Sivu 39 / 86 Vuonna 215 yhtiön jakelualueella käytettiin sähköä 1 279 (1 33) miljoonaa kilowattituntia, mikä on 3,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 214. Uusien liittymien määrä putosi vuodesta 214 noin kahdeksan prosenttia. Uusia liittymissopimuksia tehtiin 233 (254). Sähkönkäyttäjiä oli vuoden lopussa yhteensä 12 59 (12 285). Sääolosuhteet hankaloittivat sähkönjakelua vuoden ensimmäisellä kolmanneksella. Kesäkuukaudet olivat lähes häiriöttömiä. Syksyllä Suomea koitteli useita päiviä kestänyt Valio-myrsky, mikä ei aiheuttanut merkittäviä vahinkoja Kymenlaakson Sähköverkon jakelualueella. Jakeluhäiriöiden kesto asiakasta kohden oli keskimäärin 2,4 (1,8) tuntia. Sähköverkon säävarmuutta parantavat maakaapelointi- ja muut verkostoinvestoinnit olivat 15,8 miljoonaa euroa. Keskijänniteverkkoa kaapeloitiin 68 kilometriä. Keskijänniteverkon kaapelointiaste on 15, %. Askolan sähköaseman perusparannus valmistui ja Pukkilan sähköaseman voimajohdolle saatiin valtioneuvoston lunastuslupa. Lapinjärven ja Miehikkälän uusien sähköasemien suunnittelu on käynnissä. Sähkön siirtohintaa laskettiin vuoden alusta keskimäärin 8,8 prosenttia. Vuodenvaihteessa tapahtunut samanaikainen sähköveron korotus toisaalta pienensi alennuksen kokonaisvaikutusta. Vuoden lopulla perustettiin yhdessä Haminan Energia Oy:n kanssa Kaakon Alueverkko Oy. Yhtiö osti Fingrid Oyj:ltä ja perustajayhtiöiltään suurjännitteistä jakeluverkkoa 11 km. Kaakon Alueverkko Oy jatkaa kyseisissä verkoissa alueellista suurjännitteistä jakeluverkkotoimintaa. Verkonrakennusliiketoiminta Kyvera Oy:n liikevaihto oli 11, (13,5) miljoonaa euroa ja liikevoitto,6 (,6) miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstön määrä oli keskimäärin 65 (77). Kyvera Oy perustettiin 16.1.214 ja se aloitti toimintansa 1.1.215. Yhtiö on pääsääntöisesti tehnyt Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n tilaamia töitä. Helmikuussa poikkeukselliset lumikuormat lisäsivät häiriöselvitystyötä. Pahiten häiriötilanteesta kärsivät verkkoalueen itäosat. Kunnossapitotöinä suoritettiin kuntotarkastusta alueen länsipuolella ja helikopteriraivausta pääasiassa alueen itäpuolella. Maakaapelirakentaminen jatkui tasaisesti ympäri jakelualuetta. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Liiketoiminta E18-moottoritien osalta solmittiin kesällä rakentajan kanssa johtojen siirtosopimus välillä Hamina Vaalimaa. Vuoden lopussa aloitettiin Luumäellä valtatie 6:n johtosiirtotyöt. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42. Sivu 4 / 86
Tutkimus- ja kehitystoiminta Tutkimus ja kehitystoiminta Kymenlaakson Sähkössä on menossa liiketoimintoihin ja tietojärjestelmiin liittyvää tavanomaista kehitystyötä. Yhtiö on mukana Kymppivoima Oy:n kautta tuulivoiman tuotantohankkeissa. Kansallisen energiatehokkuussopimuksen puitteissa yhtiö on sitoutunut edistämään energian tehokasta käyttöä. Kymenlaakson Sähkö osallistuu sähköntutkimuspoolin toimintaan sekä alueensa sidosryhmien kanssa erilaisiin energiatehokkuutta, uusiutuvaa energiaa ja sähkön pientuotantoa koskeviin seudullisiin hankkeisiin ja selvityksiin. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42. Sivu 41 / 86
Toiminnan riskit ja epävarmuustekijät Sivu 42 / 86 Toiminnan riskit ja epävarmuustekijät Energialiiketoiminnan keskeiset riskit liittyvät pörssisähkön hankintaan ja omiin tuotanto-osuuksiin voimalaitoksissa. Pörssisähkön hintakehitys ja voimakkaat hintavaihtelut voivat vaikuttaa liiketoiminnan kannattavuuteen. Sähkökaupan tilannetta seurataan säännöllisesti hallituksen hyväksymän riskikäsikirjan mukaisin menettelytavoin. Riskikäsikirja päivitettiin syksyllä 215. Yhtiöllä on myös omakustannusperusteinen vastuu Kymppivoima Oy:n kautta omistettavien voimalaitososuuksien kustannuksista. Myrskyt ja muut poikkeukselliset sääolosuhteet aiheuttavat riskin siirto- ja jakeluverkoston toimitusvarmuudelle. Suurhäiriöistä aiheutuu viankorjauskuluja sekä mahdollisesti asiakkaille maksettavia korvauksia. Riskeihin on varauduttu verkostoinvestoinneilla ja verkoston ennakoivalla kunnossapidolla. Energiantuotannon tuki- ja verotusjärjestelmien sekä verkkotoiminnan valvontamallin mahdollisten muutosten vuoksi sekä energia- että verkkoliiketoimintaan liittyy hallinnollinen riski. Vakuutuksilla on katettu vahinkoriskit siltä osin kuin se on taloudellisesti mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Riskejä pienennetään, poistetaan ja hallitaan systemaattisesti hyödyntämällä konsernin riskienhallintajärjestelmää. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Tulevaisuuden näkymät Sivu 43 / 86 Tulevaisuuden näkymät Kymenlaakson Sähkö on viime vuosina investoinut voimakkaasti päästöttömään energiantuotantoon. Lähivuosina tuotantoinvestoinnit kohdentuvat lähinnä käynnissä olevien tuulivoimahankkeiden loppuun saattamiseen. Investoinnit sähköverkoston uusimiseen ja toimintavarmuuden parantamiseen jatkuvat. Verkostoautomaatiota ja kaapelointia lisätään nykytasosta. Viimeisimmät muutokset energiamarkkinoilla ovat olleet pääosin oikeansuuntaisia Kymenlaakson Sähkön tekemien tuotantoinvestointien näkökulmasta. EU:n päästöoikeusmarkkinoiden vakausmekanismin käyttöönoton pitäisi vakauttaa päästöoikeuden ja samalla sähkön markkinahintaa. Myös EU:n suunnittelemat tavoitteet vuodelle 23 sekä muutokset tukijärjestelmiin ovat omiaan vahvistamaan sähkömarkkinoita pidemmällä aikavälillä. Markkinahinnat tulevat todennäköisesti kuitenkin pysymään alhaisina lähivuodet johtuen ensisijaisesti tuotannon ylikapasiteetista Nord Pool -alueella. Sähkömarkkinalain mukaisen toimitusvarmuuskriteeristön mukaan 5 prosenttia sähkön käyttöpaikoista lukuun ottamatta vapaa-ajan asuntoja tulee olla säävarman verkon piirissä vuoden 219 loppuun mennessä. Kymenlaakson Sähköverkko Oy täytti nämä vaatimukset jo 215 vuoden lopussa. Energiavirasto julkaisi uuden valvontamallin, joka on voimassa kahden valvontajakson ajan vuoden 223 loppuun saakka. Valvontapäätökset annetaan neljän vuoden välein. Uusi valvontamalli tuo vakautta verkkoliiketoimintaan ja sen valvontaan. Matalan korkotason vaikutukset sallittuun tuottoon on huomioitu aikaisempaa paremmin valvontamallissa. Yhtiön liiketoiminnan ja taloudellisen tuloksen ennakoidaan kehittyvän suunnitelmien mukaisesti. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Omistus ja hallinto Sivu 44 / 86 Omistus ja hallinto Kymenlaakson Sähkö Oy:llä on 229 637 osaketta. Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin ja kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Osakkeita koskee yhtiöjärjestyksen 15 :n mukainen lunastusvelvollisuus. Koko osakepääoma oli kertomusvuoden lopussa kolmentoista kunnan omistuksessa. Varsinainen yhtiökokous pidettiin 16.4.215. Kokouksessa käsiteltiin varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. Tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö vastuullisena tarkastajanaan Kaija Pakkanen. Hallintoneuvostoon kuuluu kaksitoista osakaskunnan edustajaa ja kolme henkilöstön edustajaa. Hallintoneuvosto kokoontui kertomusvuoden aikana kolme kertaa. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Jokiranta ja varapuheenjohtajaksi Kristian Forsman. Kaikkien hallintoneuvoston jäsenten toimikausi päättyy vuoden 217 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallintoneuvoston jäseninä toimivat yhtiökokouksen jälkeen seuraavat henkilöt (suluissa varajäsen): Maanviljelijä Kimmo Jokiranta, Kouvola, puheenjohtaja Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristian Forsman, Myrskylä, varapuheenjohtaja Kehittämisjohtaja Sten Frondén, Loviisa Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Lampola, Hollola (Hämeenkoski) Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lappi, Virolahti Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki, Pukkila Kunnallisneuvos Tero Mölsä, Orimattila Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Vesa Peltola, Lapinjärvi Diplomi-insinööri Merja Pärssinen, Kotka Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, Hollola Kunnanjohtaja Esko Rautiainen, Askola Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Antti Rämä, Luumäki Henkilöstön edustajat: Kassanhoitaja Pirjo Ahtiainen (verkostosuunnittelija Hans Borisov) Suunnittelupäällikkö Tuomo Hakkarainen (kehityspäällikkö Olli Laitinen 31.12.215 Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Omistus ja hallinto Sivu 45 / 86 saakka) Maastosuunnittelija Tuukka Wahrman (verkostoasentaja Heikki Ahola) Hallitukseen kuuluu seitsemän jäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana yksitoista kertaa. Varsinaisessa yhtiökokouksessa hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Diplomi-insinööri Markku Saastamoinen, Kotka, puheenjohtaja Maakuntaneuvos Harri Helminen, Kouvola, varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Kim Jordas, Lapinjärvi Kaupunginjohtaja Olavi Kaleva, Loviisa Toimitusjohtaja Jussi Karinen, Orimattila Kunnossapitoteknikko Seppo Simola, Kotka Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta, Hollola Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut 31.12.215 diplomi-insinööri Kari Rämö. Diplomiinsinööri Aku Pyymäki on toiminut toimitusjohtajana 1.1.216 alkaen. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä Sivu 46 / 86 Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä Emoyhtiön vapaa oma pääoma 31.12.215 on 56 315 347,1 euroa, josta tilikauden voitto on 23 395 816,92 euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että emoyhtiö jakaa osinkoa 47,9 euroa osakkeelta eli yhteensä 1 999 612,3 euroa ja käyttörahastoon tilikauden voitosta siirretään 12 396 24,62 euroa. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Tilinpäätös Sivu 47 / 86 Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Konsernin rahoituslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tase Emoyhtiön rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Sähköliiketoimintojen eriyttäminen Sähkön myynnin tuloslaskelma Sähkön myynnin tase Tilinpäätöksen allekirjoitukset Tilintarkastuskertomus Hallintoneuvoston lausunto Tunnuslukujen laskentakaavat Kymenlaakson Sähköverkko Oy tuloslaskelma Kymenlaakson Sähköverkko Oy tase Verkonrakennuksen tuloslaskelma Verkonrakennuksen tase Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Konsernin tuloslaskelma Sivu 48 / 86 KONSERNITULOSLASKELMA 1.1. 31.12.215 (Tuhatta euroa) Liikevaihto Liitetieto nro 215 214 1 93 935 16 242-362 -677 3 61 5 741 3 6 311 54 53 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot 2 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista Materiaalit ja palvelut 3-64 542-72 779 Henkilöstökulut 4-8 353-9 838 Poistot ja arvonalentumiset 5-11 275-1 799-6 948-6 224 9 123 12 31-295 -372 8 828 11 659 Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut 6 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tuloverot 9-2 85-2 919 Laskennalliset verot 9 473 79 7 216 9 449 Tilikauden voitto Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Konsernin tase Sivu 49 / 86 KONSERNITASE 31.12.215 (Tuhatta euroa) VASTAAVAA Liitetieto nro 215 214 Aineettomat oikeudet 3 78 3 579 Liikearvo 8 817 1 33 Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 1 351 Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet 12 247 379 11 Maa- ja vesialueet 896 1 28 3 23 4 978 112 842 17 566 Koneet ja kalusto 1 77 2 72 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 2 25 Rakennukset ja rakennelmat Siirto- ja jakeluverkosto Sijoitukset 13 992 12 737 2 773 118 669 12 Osuudet omistusyhteysyrityksissä 59 536 Muut osakkeet ja osuudet 1 846 56 69 7 382 1 846 67 536 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet 178 Keskeneräiset tuotteet 475 Saamiset 186 653 837 1 23 13 Pitkäaikaiset Laskennallinen verosaaminen Muut saamiset 4 66 311 3 555 4 377 299 3 855 Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 24 958 26 27 7 1 Muut saamiset 152 18 Siirtosaamiset 3 436 Saamiset omistusyhteysyrityksiltä Rahat ja pankkisaamiset VASTATTAVAA Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42. 28 554 816 27 24 21 147 6 872 258 96 239 15
Konsernin tase Oma pääoma Sivu 5 / 86 14 Osakepääoma Ylikurssirahasto 23 23 19 15 19 15 284 284 32 92 29 67 26 412 31 24 Muut rahastot Vararahasto Käyttörahasto Edellisten tilikausien voitto 7 216 Tilikauden voitto 86 77 9 449 89 68 Vieras pääoma Pitkäaikainen 16 Laskennallinen verovelka 5 173 5 136 Lainat rahoituslaitoksilta 69 578 57 69 3 63 Eläkelainat 64 23 Liittymismaksut Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 142 44 63 88 17 11 991 8 22 Eläkelainat 938 857 Saadut ennakot 236 3 Ostovelat 2 325 2 71 Velat omistusyhteysyrityksille 6 288 3 613 Muut velat 5 967 6 317 Siirtovelat 2 23 29 975 258 96 Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42. 125 293 2 25 24 25 239 15
Konsernin rahoituslaskelma Sivu 51 / 86 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA 1.1. 31.12.215 (Tuhatta euroa) 215 214 94 81 19 23 248 158-74 13-83 544 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 2 927 25 844 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -1 92-1 22 Saadut korot liiketoiminnasta 126 11 Saadut osingot liiketoiminnasta 987 698 Maksetut verot -2 498-2 42 Liiketoiminnan rahavirta 18 45 23 227-13 622-2 199 2 531 144 Investoinnit sijoituksiin -2 862-14 31 Investointien rahavirta -13 953-34 365 Pitkäaikaisten lainojen nostot 29 22 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -9 559-6 677-1 747-1 563 Liittymismaksujen lisäys 1 96 1 773 Rahoituksen rahavirta 9 79 6 533 14 287-4 64 7 171 11 776 21 458 7 171 14 287-4 64 Liiketoiminnan rahavirta: Myynnistä saadut maksut Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Investointien rahavirta: Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot Rahoituksen rahavirta: Maksetut osingot Rahavarojen lisäys (+) vähennys (-) Rahavarat 1.1. Rahavarat 31.12. Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.
Emoyhtiön tuloslaskelma Sivu 52 / 86 EMOYHTIÖN TULOSLASKELMA 1.1. 31.12.215 (Tuhatta euroa) Liikevaihto Liitetieto nro 215 214 1 59 429 82 56-677 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos Liiketoiminnan muut tuotot 2 1 257 541 Materiaalit ja palvelut 3-5 895-63 65 Henkilöstökulut 4-3 11-7 833 Poistot ja arvonalentumiset 5-852 -1 24-4 695-5 22 1 234 5 265 17 36 3 745 18 27 9 1 6 75 7 5 25 2 16 51 Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut 6 Voitto ennen satunnaisia eriä Satunnaiset erät 7 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tilinpäätössiirrot 8-171 Tuloverot 9-1 453-2 45 23 396 14 6 Tilikauden voitto Kymenlaakson Sähkö. Tiedosto on koostettu 5.5.217 14:52:42.