ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen merkitään henkilö-ja yhteystietojen lisäksi toive ensi vuoden ryhmästä. PERHERYHMÄT JA MUSKARIT Muskariryhmien toiminta on kokonaisvaltaista taidekasvatusta; musiikissa laulu, soitto ja liike sekä kuvataiteellinen ilmaisu ovat toimintatapoja Muskatin muskareissa. Opetuksen kesto ryhmissä 45 min. Ryhmäkoko 8-10 lasta. 0-3-vuotiaiden muskaritoiminta tapahtuu perheryhmissä. Opetukseen lapsen kanssa osallistuu aikuinen. Laulut ja leikit ja muu toiminta toteutetaan yhdessä aikuisen kanssa. Opetukseen osallistuvan aikuisen oma esimerkki on lapsen kannalta merkittävää innostunut aikuinen saa myös lapsen aktiivisesti mukaan tunnin toimintaan. 3-4-v. tai 4-5-v.ryhmissä lapset osallistuvat muskaritoimintaan itsenäisesti. Tunneilla tutustutaan musiikin eri osa-alueisiin monipuolisesti. Soittimina käytetään rytmija laattasoittimia. Samalla musiikin lomassa opitaan myös ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista. Kuvismuskari 4-5-v ja 6-9v ryhmissä musiikki ja kuvataide liitetään yhdeksi kokonaisuudeksi. Opetellaan käyttämään kuvataiteen erilaisia materiaaleja sekä toimintatapoja monipuolisesti yhdessä musiikin kanssa. Kuvismuskari on 10 lapsen ryhmä ja opetuksen kesto on 60 min. MUSIIKKIVALMENNUS 6-9v.tai 7-10v. 6-10-vuotiaille tarkoitettu musiikkivalmennusryhmässä opetellaan käyttämään omaa ääntä luontevasti, ilmaisemaan itseään laulaen ja soittaen sekä liikkuen ryhmässä ja yksin. Soitinvalmennuksessa tutuksi tullutta omaa soitinta käytetään myös mahdollisuuksien mukaan. Teatterin eri muodot ja kuvataide ovat osa musiikkivalmennusta. Musiikkivalmennusryhmät ovat 8-12 lapsen ryhmiä. Opetuksen kesto ryhmissä 45 min.
SOITINVALMENNUS 6-12-vuotiailla on mahdollisuus aloittaa instrumenttiopinnot osallistumalla soitinvalmennukseen. Soitinvaihtoehtoina ovat 5/11-kielinen kantele, nokkahuilu, viulu, kitara, sähköbasso, piano ja rummut. Soitinvalmennus tapahtuu pienryhmissä 30 min/vko, 3-6-lasta/ ryhmä. (Kanteleryhmässä 3-6 oppilasta ja viulussa 3 oppilasta ja pianossa 3-4 oppilasta). Rumpu-ja kitaravalmennuksessa opetusta on 20 min/ vko ja oppilaita kaksi. Tunneilla opetellaan instrumentin soittamista, nuotinlukua ja rytmiikkaa. Alkeisryhmä on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät ole soittaneen kyseistä instrumenttia aikaisemmin. Jatkoryhmiin voivat ilmoittautua jo vuoden soitinta soittaneet. Kanteleopinnoissa ryhmäopiskelu jatkuu pidempään kuin muissa instrumenttiopinnoissa ja 11-kielinen kantele tulee mukaan jatkovalintoihin. Muissa soittimissa suositellaan yksityisopetukseen siirtymistä noin 2- soitinvalmennusvuoden jälkeen tai 30 min tunnin jakamista toisen oppilaan kanssa. Soitinvalmennuksen lisäksi oppilas osallistuu musiikkivalmennus- tai musiikkibändiryhmän toimintaan (45 min/viikossa). Yhteismusisointi lisää valmiuksia soitinopintoihin ja vahvistaa kokonaisvaltaista musiikin kasvatusta. Soittamisen, laulamisen ja musiikkiliikunnan sekä kuvallisen ilmaisun avulla kasvatetaan kykyä ilmaista itseään eri tavoin. Molempiin ryhmiin osallistuminen onkin ensiarvoisen tärkeää soitinvalmennukseen osallistuvilta. Tunneille osallistumisen lisäksi kotona tehtävä harjoittelu on ensiarvoisen tärkeää, jotta soittimessa kehittyy ja oppii. KUORO Muskatin kuoro, joka on tarkoitettu kaikille 6-12-vuotiaille innokkaille laulajille. Mukaan pääsevät kaikki halukkaat. Kuorossa vähintään 15 lasta/kuoro ja 45 min/viikko. LAULUVALMENNUS Lauluvalmennuksessa huolletaan omaa ääntä pienryhmässä 30 min/vko ryhmässä 6 oppilasta Lauluvalmennus tarkoitettu 10 12-vuotiaille.
MUSABÄNDI 10-12v Yhteismusisointi Musabändi 10-12v. on tarkoitettu omassa soitimessaan edistyneille soitinvalmennus- ja yksityisoppilaille. Yhteismusisoinnissa soitetaan ja lauletaan erityylistä musiikkia kansanmusiikista poppiin. Omaa soitinta opitaan käyttämään yhteissoitossa ohjatusti ja itsenäisesti mahdollisimman paljon. Tunnilla käytetään myös laatta- ja rytmisoittimia. Ryhmässä 10 12 oppilasta/ 45 min. AKUSTINEN BÄNDI 10-16v. Akustisessa bändissä soittimena ovat kantele, kitara, viulu, piano ja laulu. Oman soittimen soitto sujuu ja nuotit tuntuvat jo tutuilta. Ryhmässä 5-8 oppilasta/45min. PIKKUBÄNDI 10 16 vuotiaat Opiskellaan yhteissoittoa ja musisointia pienimuotoisessa kokoonpanossa eli bändissä oman instrumentin kanssa. Opitaan perusasioita myös muista bändin soittimista. Soittimina sähkökitara, sähköbasso, rummut, piano ja laulu. Pienbändissä 5-8 lasta/ryhmä 45 min. YKSITYISOPETUSTA saa Muskatissa pianon, viulun, 11-kielisen kanteleen, kitaran, sähköbasson ja rumpujen soitossa. Oma yksityistunnin pituus voi olla 20, 30 tai 40 min. Yksityistunnin voi jakaa myös kaksi oppilasta, jolloin tunnin pituus on 30min/40min. Tällöin lukukausimaksu jaetaan oppilaiden kesken. Oppilaille on mahdollisuus 15 min yksityistuntiin ensimmäisenä vuonna soitinvalmennuksen jälkeen. Soitinta opiskeleva voi osallistua kuoroon, musiikkivalmennukseen, kantele- bändiin, viulu orkesteriin, musabändiin tai teoriaan. Tunneille osallistumisen lisäksi kotona tehtävä harjoittelu on ensiarvoisen tärkeää, jotta soittimessa kehittyy ja oppii.
MUSKATIN LUKUKAUSIMAKSUT 2015 2016 Opetuskertoja on lukuvuoden aikana 30 mukaan lukien 2 konserttia. Lukukausi 15 opk (mukaan sisältyy yksi konsertti) MUSKARIT, MUSIIKKIVALMENNUS, MUSABÄNDI (8-12 opp.) 89 (45 min/vko/15 opk lukukausi) KUVISMUSKARI (10 lasta) 122 ( 60 min/vko/15 opk lukukausi) SOITINVALMENNUS (20/30 min/vko) JA MUSIIKKIVALMENNUS/ MUSABÄNDI/VIULURYHMÄ (45 min/vko/15 opk lukukausi) YHTEISHINTA 184 (Soiton pienryhmäopetus 110 ja musiikkivalmennus / musabändi / 74 ) PELKKÄ PIENRYHMÄ SOITINVALMENNUS 3-6 oppilasta soittimesta riippuen (30min) 130 kitara/rummut valmennus 20min/2 oppilasta 130 AKUSTINEN BÄNDI (45 min) (5-7opp) 130 (soittimina viulu, kantele, kitara, piano ja laulu) PIKKUBÄNDI OPETUS 45 min (5-7 oppilasta) 130 (soittimina sähkökitara, sähköbasso, rummut, piano, laulu) PIKKUBÄNDEIHIN OSALLISTUJIEN SOITINVALMENNUS 110 OMASSA SOITTIMESSA 3-6 opp./30min tai 2opp./20min YKSITYISOPETUS (20min/30min/40min) 235 /340 /445 Yksityisopetus 15 min 180 (1.vuosi soitinvalmennuksen jälkeen 15 min) KUORO 35 (ryhmässä vähintään n. 15 oppilasta) LAULUVALMENNUS 110 30 min/vko oppilaita 6
OPPILASPAIKKA ON SITOVA KOKO LUKUVUODEKSI 2015 2016. Oppilasmaksut laskutetaan 2 kertaa lukuvuodessa (syksy 2015 ja kevät 2016). Lukukausimaksut eivät noudata opetuskerta tai tuntiperusteista laskutusta eikä läsnäolojen määrällä ole vaikutusta lukukausimaksun suuruuteen. (Perusteltuja opetuksen keskeyttämisen tai lopettamisen syitä ovat esim. paikkakunnalta poismuutto, vakava tai pitkäaikainen sairaus) Oppilaan yksilöllinen koeaika on mahdollinen. Muskariryhmissä perheen kolmas lapsi saa 20 % alennuksen opintomaksusta. Alennus ei koske muita lukukausimaksuja. Lukukausimaksu on mahdollista sopien suorittaa useammassa erässä. Yksityisoppilaat, jotka jatkavat varaavat oppilaspaikkansa 50 varausmaksulla, (hyvitetään syksyn oppilasmaksussa.) Musiikkikoulu ei palauta maksettuja varausmaksuja oppilaspaikan täyttämättä jättäneille.
ILMOITTAUTUMINEN OPPILAAKSI LUKUVUODELLE 2015-2016 OPPILAAN NIMI SYNTYMÄAIKA HUOLTAJAN NIMI OSOITE POSTITOIMIPAIKKA PUHELIN SÄHKÖPOSTIOSOITE MUSKARI/MUSIIKKIVALMENNUS/MUSABÄNDI/KUVISMUSKARI ( ryhmä, aika ja opettaja) SOITINVALMENNUSRYHMÄ (piano/viulu/kannel/rummut/kitara/sähköbasso/nokkahuilu) alkeisryhmä jatkoryhmä YKSITYISOPETUS ( instrumentti ja mahd. opettajatoive) oppitunnin pituus: 15min/vko 20min/vko 30min/vko 40min/vko AKUSTINEN BÄNDI PIKKUBÄNDI KUORO EN JATKA OPINTOJANI MUSKATISSA 2015 2016 MUSKATISSA OPISKELEVAT SISARUKSET JA HEIDÄN SYNTYMÄVUOTENSA Huoltajan allekirjoitus. Ilmoittautuminen on sitova lukuvuodeksi 2015 2016. Tiedustelut: Maija Widemark 050 522 4212