15.9.2010 RIL -Seniorit SENIORIKUULUMISIA 3/2010 Olipa kesä! Vuoden ensimmäisissä Kuulumisissa päivittelin menneen talven laatua ja nyt on vähintään yhtä hyvät perusteet ihmetellä kesää, jonkalaista emme Suomessa ennen ole kokeneet. Ennätyshelteet panivat monen meistä toteamaan, että geeneillämme taitaa olla täysi työ ehtiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Ja ennätysukkoset myrskyineen toivat draamaa rentoa kesäkautta toivoneiden suomalaisten kesän viettoon. Kaikkein pahimmilta sinileväodotuksilta sentään vältyimme. Kesän mahdollisista vaivoista huolimatta toivon, että Senioreilla riittää entisenlaista puhtia osallistua syksyn moniin tapahtumiin, joista tärkeimpänä ovat lokakuun 29. päivän 40-vuotisjuhlat. Päivällä kokoonnumme solo Säätytalolla ja illalla tutuissa ja muistoja mieleen tuovissa Ravintola Linnan (Poli) tiloissa. Illan avec-juhla vietetään teekkarihengen, musiikin, hyvän ruuan, lyhyiden puheiden ja tanssin merkeissä. Käytännön ohjeet löytyvät tulevien tapahtumien kohdalta. Juhlamieltä toivottaen Petri Janhunen Viime kuulumisten jälkeen tapahtunutta Tiistaina 31.8. Kartanoretki Königstedtin ja Alikartanon (Frugårdin) kartanoihin. Menomatkalla Königstedtiin Jarkko Sinisalo Museovirastosta kertoi rakennussuojelusta ja viraston toiminnasta yleensä. Valtioneuvoston kanslian luvalla Seniorit tutustuivat Königstedtin kartanoon, jota esittelivät VNK:sta Pia Heino ja Eija Saari sekä Museovirastosta Irma Lounatvuori. Esityksissä käsiteltiin kartanon historiaa, sen peruskorjauksia, kalustamista ja nykyistä käyttöä valtioneuvoston edustustilana. Lounaan jälkeen jatkettiin Alikartanoon Mäntsälässä, jossa oppaat ja Irma Lounatvuori kertoivat kartanorakennuksen historiasta ja nykyisestä toiminnasta museona. Kartanon kuuluisin omistajasuku, Nordenskjöldit, oli vahvasti esillä museossa, varsinkin koillisväylän löytämiseen liittyvät asiat. Retken osanottajamäärä oli 44. Torstailounaan esitelmöitsijänä 9.9. oli ulkoministeri Alexander Stubb otsikkonaan Bryssel-Moskova-Helsinki. Lähes 90 hengen yleisö kuuli selkeän ja hyvin jäsennellyn esityksen maamme ulkopolitiikasta. Keskustelua olisi riittänyt pidempäänkin, mutta panimme merkille ministerin toteamuksen mahdollisuudesta tavata toistekin. Tulevaa ohjelmaa Tiistaina 21.9. klo 13.00 ekskursio Neste Oilin Porvoon jalostamolle (solo), tutustumiskohteena biopolttoainetuotanto. Lähtö bussilla klo 13.00 Tapiola
2 Gardenin edestä ja Kiasman pysäkiltä klo 13.15. Meille esitellään viimeisin biodieselprojekti ja lisäksi meille kerrotaan tulevista metsäpohjaisista biodieselhankkeista (Varkaus). Lähtö paluumatkalle noin klo 16.00. RIL-seniori Antti Virkkunen kutsuu seniorit ja erityisesti sotaveteraanimme tutustumaan taidenäytttelyynsä "Talvisodan kolmetoista kuvaa" Antgalleryyn, Museokatu 25 (Runeberginkadun kulmassa) tiistaina 28.9. klo 14.00. Käynnin yhteydessä taiteilija esittelee teoksiaan ja tarjoaa virvokkeita. Näyttelykäynti (avec) on maksuton. Ilmoittautumiset Pirkolle viimeistään 24.9. Keskiviikkona 29.9. Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä klo 19.00 uutuusmusikaali Wicked (avec). Seniorien kiintiö täynnä. Varatut liput noudettavissa RILin toimistolta. RIL-Seniorien lauluilta (avec) tiistaina 5.10 klo 19 ravintola Zinnkeller, Meritullinkatu 25, Helsinki. Tule viettämään iltaa ja muistelemaan menneitä teekkarilaulujen merkeissä. Laulumonisteita jaetaan paikalla. Ruoat ja juomat omaan piikkiin. Ilmoittautumiset 1.10. mennessä Pirkolle. 40-vuotis-juhlaseminaari (solo) pidetään 14.10. klo 13-17.30 Aaltoyliopiston Teknillisen korkeakoulun R-talossa, Rakentajanaukio 4, Otaniemi Espoo. Seminaarin teema on Innovaatiot, jotka kehittivät Suomen rakentamista. Seminaarin ohjelma on näiden kuulumisten liitteenä. Osallistujat saavat seminaarin luennoitsijoiden kirjoittaman juhlajulkaisun sekä seminaarin jälkeen kuohuviinin jalostamaa innovatiivistä seurustelua. Ilmoittautumiset Pirkolle 8.10. mennessä. Venäjän rakentamisen seminaari. RILin Seniorit ja Nuoret kokoontuvat yhteiseen tilaisuuteen 18.10. klo 17.00. RT-liiton tiloihin Unioninkatu 14. Tilaisuudessa kokeneet Seniorit kertovat ajastaan Neuvostoliiton ja Venäjän projekteissa tarkoituksella, että alalla toimivat ja sille aikovat nuoret ovat innostuneita kohdemaasta ja pärjäisivät hyvin. Mukaan mahtuu n.10 kokenutta Senioria kertomaan ja vastaamaan kysymyksiin. Tilaisuudessa on RT-liiton esittely ja toiminta Venäjän rakentamisessa, kolme valmisteltua alustusta, keskustelua ja iltapala. Ilmoittautumiset Pirkolle. 40-vuotis-syysjuhlakokous (solo) pidetään Säätytalolla perjantaina 29.10. klo 13. Kokouksen esityslista on näiden kuulumisten liitteenä. Kokouksen jälkeen Dominanten kvartetin musiikkiesityksiä, Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun johtavan dekaanin Matti Pursulan esitelmä Rakentajat Aaltoyliopistossa sekä kuohuviini jalostamaa vapaata seurustelua. Ilmoittautumiset Pirkolle 25.10. mennessä. 40-vuotis-iltajuhla (avec) vietetään Ravintola Linnassa, Lönnrotinkatu 29, perjantaina 29.10. klo 19. Ohjelmassa musiikkia PO:n kvartetin ja Rempsetin toimesta, puheita, huomionosoituksia, tanssia. Asu: smokki tai tumma puku. Illallislipun hinta 75 /henkilö. Ilmoittautumiset Pirkolle ja maksut seniorien tilille 18.10 mennessä. Pirkolle myös tiedot mahdollisista erikoisruokavalioista. Tiistaina 9.11. vierailemme Espoon kaupunginmuseossa sekä taidemuseossa (avec). Molemmat museot sijaitsevat Tapiolassa WeeGee-talossa, Ahertajantie 5. Bussit 106 ja 110 Kampista ja 194 Elielinaukiolta. Kokoontuminen klo 11.50 museon aulassa. Tutustumme Jäämies Ötziin ja Kiinalaiseen silkkiin. Näyttelyiden välissä nautimme kahvit museon kahvilassa. Tilaisuus päättyy klo 15.30, mutta museoon voi jäädä tutustumaan muihin näyttelyihin omatoimisesti. Ilmoittautumiset Pirkolle ja maksut 22 (yli 70v 14 ) 1.11. mennessä. Hintaan sisältyy sisäänpääsymaksut, opastukset molemmissa näyttelyissä sekä kahvitarjoilu. Ilmoitus mahdollisista ruokarajoituksista.
3 RILin sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 11.11.2010 alkaen klo 17.00 Helsingissä Säätytalolla Snellmaninkatu 9-11. Kokouksessa käsitellään mm. hallituksen uusien jäsenten valinta vuosiksi 2011 2013. Valittavana on varapuheenjohtaja ja kolme jäsentä. Klubi-Ilta ravintola VLTAVAssa (solo). Lauri Palojärvi väitteli viime vuoden marraskuussa tohtoriksi TKK:ssa aiheesta Suomalaisen rakennusteollisuuden kansainvälistymiriskit ja niiden hallinta. Lauri on lupautunut alustamaan aiheesta ärsyttävästi, keskustelua herättäen, ravintola VLTAVAssa, Havel kabinetissa 16.11. klo 17.00. Tarjolla on iltapala noutopöydästä, kananpojanrintaa ja makkaravati tykötarpeineen. Ruokavalinta ilmoittautumisen yhteydessä ja maksu 30 etukäteen seniorien tilille. Juomat jokainen tilaa ja maksaa itse avoinna olevasta baarista. Mukaan sopii 30 senioria. Ilmoittautumiset 3.11. mennessä Pirkolle. Päällystakki Ryhmäteatterissa 17.11. (avec). Seniorien kiintiö on täynnä. Varatut liput noudettavissa RILin toimistolta kaksi viikkoa ennen näytöstä. Torstaiesitelmätilaisuus 25.11. klo 10.30 Suomalaisella Klubilla (solo). Saska Saarikoski pitää luennon aiheenaan Helsingin Sanomat, lehdistö ja lehtityö. Ilmoittautumiset 19.11. mennessä. Hernerokka-pannarilounas maksetaan paikanpäällä. Teatteri- ja ostosmatka Turkuun 10...11.12. (avec). Kokoontuminen Helsingin asemalaiturilla perjantaina 10.12. klo 10.45 ja paluu lauantaina illansuussa. Illalla ohjelmassa Leo Tolstoin Anna Karenina modernina tulkintana. Käsikirjoitus ja ohjaus on kansainvälisesti arvostetun ukrainalaisen radikaalin Andriy Zholdakin. Lauantaina menemme jouluostoksille Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille, ei muuta ohjelmaa. Matka tehdään junalla ja Turussa liikumme jalkaisin. Ilmoittautumiset Pirkolle ja maksut seniorien tilille 1.11. mennessä. Hinta sisältäen matkat, ruokailun perjantaina, teatterilipun ja väliaikatarjoilun sekä hotelliyöpymisen aamiaisineen 117 /2hh tai 135 /1hh. Junamatka eläkeläishinnalla, muuten lisämaksu 29. Turkulaisille teatterilippu ja väliaikatarjoilu 33. Tarkka aikataulu ja ohjelma lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoitus mahdollisista ruokarajoituksista. ------------------------ Kotiyliopistojen varainhankinnan tukeminen Suomessa on parhaillaan menossa yliopistojen rakenteiden kehittämisen ja rahoituksen vahvistamisohjelma. Keskeisiä kehittämistavoitteita ovat tutkimuksen kansainvälisen tason kohottaminen, tutkimuksen painoalojen vahvistaminen ja uudelleen suuntaaminen sekä koulutuksen laadun parantaminen. Rakenteellisessa uudistamisesta meidän näkökulmasta merkittävintä on TKK:n, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistäminen säätiöpohjalla toimivaksi Aalto-yliopistoksi, TTY:n muuttaminen niin ikään säätiöpohjaiseksi ja Oulun yliopiston perustama yliopistorahasto. Yliopistojen ylimpään hallintoon on nimetty aikaisempaa merkittävästi enemmän elinkeinoelämän ja muun ulkopuolisen taustan omaavia kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita. Yliopistojen perustoimintojen rahoitus tulee tapahtumaan edelleen Opetusministeriön kautta. Yliopistojen rahoitusasemaa ja omaa päätöksentekoa vahvis-
4 tetaan keräämällä yliopistosäätiöille ja yliopistokohtaisille rahastoille omaa pääomaa. Valtio tukee yliopistoja 2,5 kertaa kerättyjen lahjoitusten summalla. Edellytyksenä on se, että varat on kerätty vuoden 2010 loppuun mennessä. Useissa kansainvälisissä huippuyliopistoissa entisten opiskelijoiden - alumnien lahjoitukset ja muu tuki on merkittävä menestyksen kulmakivi. Tämän edistämiseksi Suomessa myös yksityishenkilöt voivat nyt vähentää verotuksessa ansiotulostaan yliopistolle tekemänsä vähintään 850 euron ja enintään 250 000 euron suuruisen rahalahjoituksen vuosien 2008 2010 aikana.. Lahjoitus voi olla myös pienempi kuin 850 euroa, mutta tällöin ei saa lahjoitukselleen verovähennysoikeutta. Tarkempia tietoja asiasta ja käytännön menettelytavoista löytyy osoitteista: Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto. Oulun yliopisto http://varainhankinta.aalto.fi http://www.tut.fi >ajankohtaista >varainhankinta http://www.oulu.fi >varainhankinta RIL Seniorien johtoryhmä suosittelee, että kukin senioreista harkitsisi myönteisesti oman kotiyliopistonsa kehittämisen tukemista. Ammattikirjallisuuden lahjoittaminen Tekniikan museolle ja Aaltoyliopiston Otaniemen kampuskirjastolle RILin seniorijäsenille on vuosikymmenten aikana kertynyt kotikirjastoon runsaasti rakennusalan, ehkä muidenkin tekniikan alojen julkaisuja, joita he enää eläkkeelle siirryttyään eivät tarvitse. Toisaalta nuoremmalle sukupolvelle julkaisuilla voisi olla käyttöä. RIL-Seniorien historiaryhmä on selvittänyt, voidaanko julkaisut säilyttää ja saada tarvitsijoiden käyttöön lahjoittamalla ne Helsingin Viikissä toimivalle Tekniikan museolle tai Aalto-yliopiston Otaniemen kampuskirjastolle. Tekniikan museo on valmis ottamaan tekniikan alan julkaisuja vastaan, mutta säilytystilojen rajallisuuden takia museo voi tallentaa ainoastaan yhden kappaleen kutakin julkaisua. Julkaisulahjoituksia tehtäessä on tämän takia meneteltävä seuraavasti: Yhteyshenkilönä museolla on intendentti Tuula Kuusisalo, puh. (09) 7288 4425, sähköposti tuula.kuusisalo@tekniikanmuseo.fi. Lahjoitusta suunnittelevan tulee lähettää hänelle mieluiten sähköpostilla luettelo julkaisuista, jotka hän haluaa museolle lahjoittaa. Luettelosta tulee ilmetä kunkin julkaisun nimi, sen tekijän nimi ja painovuosi. Luettelon saatuaan Tuula Kuusisalo tarkistaa, puuttuuko ko. julkaisu museon kokoelmista ja ilmoittaa lahjoittajalle, mitkä julkaisut voidaan ottaa vastaan. Tekniikan museolla on jo nyt laaja kokoelma julkaisuja, joista huomattava osa on rakennusalalta. Museo suunnittelee laativansa julkaisuista digitaalisen luettelon, josta lahjoittaja voisi itse tarkistaa, onko kyseinen julkaisu jo museolla. Digitaalinen luettelo ei kuitenkaan ole vielä valmiina, eikä valmistumisajankohta ole tiedossa. Julkaisut museo säilyttää Viikin toimitilojen kirjastossa, jossa tutkijat ja muut niistä kiinnostuneet voivat käydä niitä tutkimassa.
5 Myös Aalto-yliopiston Otaniemen kampuskirjastolle voi lahjoittaa vanhoja kirjoja. Jos kirja on jo kirjaston kokoelmissa, se pannaan myyntiin kirpputoripäivinä. Myyntiä seurataan, ja esimerkiksi Arvo Ylisen Kimmo- ja lujuusoppi menee kaupaksi heti. Myymättömät menevät roskikseen. Näitä asioita hoitaa kirjastonhoitaja Outi Järvineva. Puh: (09) 470 24123, s-posti outi.jarvineva@tkk.fi RILin taskukalenteri vuodelle 2011 on tilattavissa. Rilin taskukalenteri lähetetään vain sen erikseen tilanneille marraskuun loppupuolella. Voit tilata kalenterin RILin extranetissa kohdassa jäsensivut/jäsentietojen muutos. Extranettiin voit kirjautua oletustunnuksin Käyttäjätunnus: etunimii.sukunimi (ääkköset käy tössä) salasana: syntymäaika muodossa ppkkvv Kalenterin voi tilata myös RILin toimistosta Pirkolta. Säännölliset tapaamiset Senioroiden kahvitilaisuudet Helsingissä jatkuvat joka kuukauden 1. ja 3. viikon keskiviikkona klo 12.30 ravintola Virgin Oil Co:ssa, Mannerheimintie 5. RIL-Seniorien kahvitilaisuudet jatkuvat Espoossa kauppakeskus Ison Omenan Coffee Housessa joka kuukauden 1. keskiviikko klo 13.30. Pirkanmaan RIL-Seniorit kokoontuvat Plevnassa tiistaina 21.9. ja 23.11. klo 14.00. Merkitse heti kalenteriisi ja muista tulla muistelemaan menneitä sekä keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Lounais-Suomen seniorien tiistaipalaverit jatkuvat entiseen tapaan CafeArtissa joka kuukauden viimeisenä tiistaina klo 13.30. Ilmoittautuminen tilaisuuksiin netin kautta, s-postilla pirkko.snellman@ril.fi tai puhelimitse 0207120605. Peruutuksista tieto myös sähköpostilla tai puhelimitse. Maksut RIL-Seniorien tilille 800017-10006074. Maksupäivä tilaisuuksiin on yleensä sama, kuin viimeinen ilmoittautumispäivä.