TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13 '14 Kuvio 1. Työttömät työnhakijat (1) ja avoimet työpaikat (2) työnvälityksessä kuukausittain ja kausitasoitettuna Trendit: - Työttömiä työnhakijoita 3 enemmän kuin vuotta aikaisemmin - Työ- ja elinkeinotoimistoissa uusia avoimia työpaikkoja syyskuussa 38, mikä on 3 enemmän kuin vuosi sitten - Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa 14 enemmän kuin vuosi sitten Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa 314 5 työtöntä työnhakijaa, mikä on 29 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Elokuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni 4 9:lla. Työttömistä työnhakijoista oli syyskuussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 2 4 eli 1 7 enemmän kuin elokuussa. Edellisen vuoden syyskuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä nousi 2 9:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 7 6, mikä on 2 2 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Syyskuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 572 2 työnhakijaa, mikä on 69 9 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työnhakijoista oli työssä olevia 13 3, joista 98 8 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 31 5 työ- ja elinkeinohallinnon palveluilla työllistettynä. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 111 4, joista 27 3 oli työllistymistä edistävässä palvelussa ja 52 6 koulutuksessa. Työttömyyseläkkeen saajia oli 8 4, mikä on 5 4 vähemmän kuin vuosi sitten. 1 Sisältää kaikki 1.7.213 alkaen alkaneet kokoaikaiset lomautukset, siihen asti vain henkilökohtaisesti lomautetut.
Avoimet työpaikat Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin syyskuun aikana 38 1, mikä on 3 4 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuussa avoinna 65 1 työpaikkaa, mikä on 6 6 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin syyskuun aikana 35 4, joista 1 4 työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa edelleen avoinna 28 3 työpaikkaa, mikä on 1 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Avoimet työpaikat olivat lisääntyneet kuudessa ammattiryhmässä; eniten muiden työntekijöiden, erityisasiantuntijoiden sekä palvelu- ja myyntityöntekijöiden ryhmissä. Avoimet työpaikat olivat vähentyneet viidessä ammattiryhmässä; eniten asiantuntijoiden ja muualla luokittelemattomien ryhmissä. Työttömyyden rakenne Työttömien työnhakijoiden määrä nousi syyskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueella; eniten Uudellamaalla (16 %), Pohjanmaalla (14 %) ja Varsinais-Suomessa (11 %). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys nousi edellisen vuoden syyskuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä; eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden (6 8), erityisasiantuntijoiden (5 2) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden (5 1) ryhmissä. Työttömistä työnhakijoista oli miehiä 176 5 (56 %) ja naisia 138 (44 %). Elokuusta miesten työttömyys laski 2:lla ja naisten 4 7:lla. Edellisvuoden syyskuuhun verrattuna miesten työttömyys nousi 16 2:lla (1 %) ja naisten 13 4:lla (11 %). Syyskuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 41 7, mikä on 5 2 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Nuorten työttömyys laski elokuusta 2 1:lla. Alle 2-vuotiaita oli työttömänä 1 1. Yli 5-vuotiaita oli työttömänä 117 5 eli 9 9 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 55-vuotiaita oli työttömänä 82 9, mikä on 6 6 enemmän kuin vuosi sitten. Syyskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 92 6, mikä on 15 9 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita näistä oli 41 3, mikä on 7 5 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 29, mikä on 3 8 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista oli EU/ETA-maiden kansalaisia syyskuun lopussa 8 4, mikä on 1 8 enemmän kuin vuosi sitten. Palvelut Syyskuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli 127 7 henkilöä, mikä on 14 1 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Elokuuhun verrattuna palveluissa olleiden määrä lisääntyi 1 8:lla. Aktivointiaste oli syyskuun lopussa 28,9 % eli,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan palveluissa oli 4,9 % työvoimasta. Palkkatuilla ja valtiolle työllistettyjä sekä starttirahan saajia oli syyskuun lopussa yhteensä 38 8 henkilöä, mikä on 4 1 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä 3 % oli valtion, 21 % kuntien ja 76 % yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden syyskuusta työllistäminen oli vähentynyt valtiolle 13 % ja kunnille 2 % sekä lisääntynyt yksityiselle sektorille 18 %. Työ- ja koulutuskokeiluissa oli syyskuun lopussa yhteensä 1 7 henkilöä, mikä on 3 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Vuorotteluvapaasijaisena oli syyskuun lopussa 6 1 henkilöä, mikä on 2 enemmän kuin vuosi sitten. Kuntouttavassa työtoiminnassa oli syyskuun lopussa 15 4 henkilöä eli 3 2 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella oli yhteensä 28 3 henkilöä, mikä on 8 enemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutuksessa oli syyskuun lopussa 25 3 oppilasta, mikä on 1 9 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työvoimakoulutuksen aloitti syyskuun aikana 7 3 uutta oppilasta, mikä on 6 vähemmän kuin vuosi sitten. Lisäksi valmennuksessa oli syyskuun lopussa 3 1 henkilöä, mikä on 2 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
TAULU 1. TYÖLLISYYSTILANNE SYYSKUUN LOPUSSA (I) JA TYÖ- JA ELINKEINO- TOIMISTOJEN TOIMINTA SYYSKUUN AIKANA (II) MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA SYYSK. 14 SYYSK. 13 LKM. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat 314 548 284 933 29 615 1,4 - joista kokoaikaisesti lomautetut 2 433 17 49 2 943 16,8 2. Lyhennetyllä työviikolla 7 584 5 434 2 15 39,6 3. Työssä olevat yhteensä 13 31 13 393 26 917 26, - joista yleisillä työmarkkinoilla 98 792 75 172 23 62 31,4 - joista työllistettynä 31 518 28 221 3 297 11,7 4. Työvoiman ulkopuolella 111 395 94 792 16 63 17,5 - joista työllistymistä edistävässä palvelussa 27 341 22 5 4 841 21,5 - joista koulutuksessa 52 611 37 634 14 977 39,8 5. Työttömyyseläkettä saavat 8 384 13 775-5 391-39,1 1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä 572 221 52 327 69 894 13,9 B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä 28 317 26 755 1 562 5,8 - joista yli kuukauden avoinna olleet 7 96 6 741 1 165 17,3 - joista yli 2 kuukautta avoinna olleet 3 341 2 868 473 16,5 C. PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt 916 1 56-14 -13,3 2. Kuntiin työllistetyt 8 254 8 426-172 -2, 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt 29 653 25 197 4 456 17,7 1-3 Työllistetyt yhteensä 38 823 34 679 4 144 11,9 4. Työvoimakoulutuksessa 25 291 27 222-1 931-7,1 5. Valmennuksessa 3 89 2 867 222 7,7 6. Työ-/koulutuskokeilussa 1 716 1 452 264 2,5 7. Työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa 17-17 -1, 8. Vuorotteluvapaasijaisena 6 74 5 884 19 3,2 9. Kuntouttavassa työtoiminnassa 15 41 12 178 3 232 26,5 1. Omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 28 318 2 333 7 985 39,3 1-1 Palveluissa yhteensä 127 721 113 632 14 89 12,4 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset 138 41 124 614 13 427 1,8 2. Työttömät miehet 176 57 16 319 16 188 1,1 3. Alle 25-vuotiaat työttömät 41 715 36 514 5 21 14,2 4. Yli 5-vuotiaat työttömät 117 548 17 676 9 872 9,2 5. Pitkäaikaistyöttömät 92 582 76 678 15 94 2,7 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömistä työttömyyskassojen jäseniä 137 66 123 2 14 64 11,9 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat 355 121 336 39 18 812 5,6 2. Muut työnhakijat 243 197 576 45 424 23, 1-2 Työnhakijat yhteensä 598 121 533 885 64 236 12, 3. Kuukauden kaikki avoimet työpaikat 65 118 58 559 6 559 11,2 Kuukauden uudet avoimet työpaikat 38 115 34 743 3 372 9,7 Täyttyneet työpaikat 35 42 31 966 3 436 1,7 - joista työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla 1 43 6 669 3 761 56,4 4. Alkaneet työttömyysjaksot 6 331 68 219-7 888-11,6 5. Päättyneet työttömyysjaksot 53 926 73 196-19 27-26,3 6. Uudet työllistämiset 6 236 6 533-297 -4,5 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen 7 26 7 856-596 -7,6
Taulu 2. Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanlukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ELY-keskuksittain, syyskuu 214 Muutos Työt- Työt- Muutos Elinkeino-, Syysk. Elok. Syysk. Syysk. 214 tömis- tömien Syysk. Elok. Syysk. Syysk. 214 liikenne- ja 214 214 213 Syysk. 213 tä lo- osuus 214 214 213 Syysk. 213 ympäristö- mau- työkeskus tetut voim.* Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat % Uusimaa 82 573 84 728 71 91 11 482 16 3 972 1,1 1 277 1 445 9 29 987 11 Varsin.-Suomi 27 725 28 285 24 985 2 74 11 2 315 12,2 1 819 2 146 1 517 32 2 Satakunta 12 72 12 784 11 525 1 177 1 1 13 12,2 778 736 911-133 -15 Häme 22 911 23 11 21 14 1 87 9 1 383 12,8 1 473 1 6 1 477-4 Pirkanmaa 33 535 34 1 3 981 2 554 8 2 555 13,9 2 276 2 49 2 31 245 12 Kaakk.-Suomi 2 42 19 89 18 192 1 85 1 1 154 14, 1 221 1 161 1 281-6 -5 Etelä-Savo 8 442 8 489 7 928 514 6 65 12,5 612 547 533 79 15 Pohjois-Savo 13 548 13 68 12 946 62 5 938 11,9 1 217 1 19 1 25-33 -3 Pohj.-Karjala 1 954 11 8 1 793 161 1 587 14,8 62 631 557 63 11 Keski-Suomi 19 816 2 25 18 43 1 773 1 1 444 15,4 862 1 3 814 48 6 Etelä-Pohjanm. 8 99 8 25 7 625 474 6 862 9,1 755 58 919-164 -18 Pohjanmaa 9 483 9 62 8 299 1 184 14 658 8,1 95 99 867 38 4 Pohj.-Pohjanm. 25 393 25 84 23 585 1 88 8 1 724 13,9 1 86 1 741 1 467 339 23 Kainuu 5 544 5 631 5 38 56 1 478 15,6 366 32 348 18 5 Lappi 13 99 13 323 12 228 871 7 735 15,8 1 35 1 168 1 35 45 3 Ahvenanmaa 562 568 488 74 15 3 3,9 13 136 117-14 -12 Ulkomaat 12 111 82 38 46 7. 1 877 1 936 2 71-194 -9 Yhteensä 314 548 319 433 284 933 29 615 1 2 433 12, 28 317 28 739 26 755 1 562 6 Taulu 3. Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanlukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ammattiryhmittäin, syyskuu 214 Muutos Muutos Ammattiryhmä Syysk. Elokuu Syysk. Syysk. 214 Syysk. Elokuu Syysk. Syysk. 214 214 214 213 Syysk. 213 214 214 213 Syysk. 213 Työttömät työnhakijat % Avoimet työpaikat % Johtajat 3 628 3 667 3 184 444 14 178 211 199-21 -11 Erityisasiantuntijat 42 19 44 828 36 976 5 214 14 3 238 3 29 2 768 47 17 Asiantuntijat 3 74 3 944 27 143 3 597 13 5 155 5 557 5 447-292 -5 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 19 519 19 55 18 41 1 478 8 1 26 1 126 1 133 73 6 Palvelu- ja myyntityöntekijät 51 42 51 36 44 62 6 782 15 8 693 9 555 8 391 32 4 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 6 244 6 114 5 898 346 6 175 232 177-2 -1 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 61 951 6 89 56 846 5 15 9 3 42 3 2 3 283 137 4 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 25 47 24 814 23 83 1 64 7 1 614 1 958 1 389 225 16 Muut työntekijät 26 639 26 73 25 288 1 351 5 4 286 3 676 3 358 928 28 Sotilaat 116 12 76 4 53 3 2 1-7 -7 Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät 46 649 5 812 43 31 3 618 8 349 373 6-251 -42 Yhteensä 314 548 319 433 284 933 29 615 1 28 317 28 739 26 755 1 562 6 Luvut tarkoittavat niitä työttömiä työnhakijoita, joiden työhakemus oli laskentapäivänä voimassa ja niitä työpaikkoja, jotka laskentapäivänä olivat edelleen avoinna. Laskentapäivät olivat 3.9.214, 29.8.214 ja 3.9.213. *Työttömien työnhakijoiden prosentuaalinen osuus työvoimasta, joka on Tilastokeskuksen uusimman työssäkäyntitilaston työvoima. Tilastokeskus laskee virallisen työttömyysasteen.
6 5 4 3 2 1 28 '9 '1 '11 '12 '13 '14 Kuvio 2. Nuoret työttömät työnhakijat kuukausittain vuosina 28-214 1 ` 9 8 7 Yli vuoden 6 5 4 3 2 joista yli kaksi vuotta 1 28 '9 '1 '11 '12 '13 '14 Kuvio 3. Yli vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleet kuukausittain vuosina 28-214