Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2015
|
|
- Outi Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työllisyyskatsaus Huhtikuu 215
2 Huhtikuussa työtöntä työnhakijaa LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä työtöntä työnhakijaa. Se on 31 3 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 8 4:lla. Tiedot ilmenevät työ ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu Tammikuu Maaliskuu Työttömät työnhakijat Työllistetty Työharj./työelämävalmennus Kokeilussa Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Muissa palveluissa Trendit: Työnhakijoiden kokonaismäärä lisääntyi Työttömiä työnhakijoita 31 enemmän kuin vuotta aikaisemmin Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa 1 vähemmän kuin vuosi sitten Uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän kuin edellisvuonna
3 Kaikki työnhakijat Työnhakijat ryhmittäin laskentapäivänä Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu Tammikuu Maaliskuu Työllistetty 1 Työssä yleisillä työmarkk. 2 Työtön 3 Lomautettu 4 Lyhennetyllä työvkolla 5 Työvoiman ulkopuolella 6 Työttömyyseläkkeellä 7 Työllistym. ed. palvelussa 8 Koulutuksessa - Tuntematon Työnhakijoiden kokonaismäärä lisääntyi Huhtikuun lopussa työ ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 61 6 työnhakijaa, mikä on 58 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työnhakijoista oli miehiä ja naisia Miesten määrä lisääntyi vuoden takaisesta tilanteesta 28 4:lla ja naisten 3 2:lla. Työnhakijoista oli työssä olevia 141 5, joista oli yleisillä työmarkkinoilla ja 27 9 työ ja elinkeinohallinnon palveluilla työllistettynä. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 121 1, joista 33 oli työllistymistä edistävässä palvelussa ja 55 1 koulutuksessa. Työttömyyseläkkeen saajia oli 1, mikä on 8 9 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyseläke päättyi vuoden 214 lopussa. Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 338 6, mikä on 31 3 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli huhtikuussa kokoaikaisesti lomautettuja 28 eli 4 4 vähemmän kuin maaliskuussa. Edellisen vuoden huhtikuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä nousi 2 3:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 9 3, mikä on 1 3 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
4 Työttömät työnhakijat TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT kuukausittain ja trendi Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi huhtikuussa Työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on 31 3 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Maaliskuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni 8 4:lla. Työttömistä työnhakijoista oli huhtikuussa kokoaikaisesti lomautettuja 28 eli 4 4 vähemmän kuin maaliskuussa. Edellisen vuoden huhtikuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä nousi 2 3:lla Elokuu Huhtikuu Kesäkuu Lokakuu Joulukuu Helmikuu Huhtikuu Työnhakijoita laskentapäivänä Trendi Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 31 2, mikä on 3 7 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista oli EU/ETA maiden kansalaisia huhtikuun lopussa 9 6, mikä on 1 4 enemmän kuin vuosi sitten. 38 TYÖTTÖMAT TYÖNHAKIJAT kuukausivertailu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
5 Työttömät työnhakijat alueittain 2 UUSIMAA 3 VARSINAIS-SUOMI 14 SATAKUNTA 15 HÄME 4 PIRKANMAA 5 KAAKKOIS-SUOMI 6 ETELÄ SAVO 9 POHJOIS-SAVO 1 POHJOIS-KARJALA 8 KESKI-SUOMI 16 ETELÄ POHJANMAA 7 POHJANMAA 12 POHJOIS-POHJANMAA 11 KAINUU 13 LAPPI 2 AHVENANMAA TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT ELY-keskuksittain Työttömyys kasvoi koko maassa Työttömien työnhakijoiden määrä nousi huhtikuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueella; eniten Uudellamaalla (15 %), Pohjois Savossa (14 %), Pohjanmaalla (12 %) ja Etelä Pohjanmaalla (12 %). Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ELY keskuksittain Elinkeino-, Muutos Työttömistä Työttömien Muutos liikenne- ja Huhti Maalis Huhti Huhti 215 työn työn Huhti Maalis Huhti Huhti 215 ympäristö Huhti 214 hakijoista hakijoiden Huhti 214 keskus lomautetut osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat % 2 UUSIMAA , VARSINAIS-SUOMI , SATAKUNTA , HÄME , PIRKANMAA , KAAKKOIS-SUOMI , ETELÄ SAVO , POHJOIS-SAVO , POHJOIS-KARJALA , KESKI-SUOMI , ETELÄ POHJANMAA , POHJANMAA , POHJOIS-POHJANMAA , KAINUU , LAPPI , AHVENANMAA , ULKOMAAT KOKO MAA ,
6 Työttömät työnhakijat sukupuolen ja ikäryhmän mukaan TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT sukupuolen mukaan Työttömyyden kasvu kohdistui hieman enemmän naisiin Työttömistä työnhakijoista oli miehiä (58 %) ja naisia (42 %). Maaliskuusta miesten työttömyys laski 7 4:lla ja naisten 1 :lla. Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna miesten työttömyys nousi 15 9:lla (9 %) ja naisten 15 4:lla (12 %) Elokuu Huhtikuu Kesäkuu Lokakuu Joulukuu Helmikuu Huhtikuu 1 Miehet 2 Naiset TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT ikäryhmän mukaan Työttömyys kasvoi nuorissa ja ikääntyneissä Huhtikuun lopussa alle 25 vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 42 4, mikä on 4 7 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Nuorten työttömyys laski maaliskuusta 1 6:lla. Alle 2 vuotiaita oli työttömänä 7. Yli 5 vuotiaita oli työttömänä eli 1 4 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 55 vuotiaita oli työttömänä 88 8, mikä on 7 2 enemmän kuin vuosi sitten Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu Tammikuu Maaliskuu v v v v v v v v v v. Yli 64 v.
7 Työttömät työnhakijat koulutusasteen ja ammattiryhmän mukaan TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT koulutusasteittain Työttömyys lisääntyi erityisesti korkeasti koulutetuilla Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Koulutusasteittain tarkasteltuna työttömyys nousi edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna kaikilla muilla koulutusasteilla paitsi alemmalla perusasteella (-4 %); eniten alemmalla korkeakouluasteella (16 %), tutkijakoulutusasteella (15 %) ja ylemmällä korkeakouluasteella (15 %). Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Koulutusaste tuntematon TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT ammattiryhmittäin Työttömyys lisääntyi kaikissa ammattiryhmissä 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys nousi edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä; eniten palvelu ja myyntityöntekijöiden (7 3), erityisasiantuntijoiden (5 ) sekä rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijöiden (4 3) ryhmissä. 9 Muut työntekijät Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT kuukauden lopussa Lokakuu Elokuu Kesäkuu Huhtikuu Helmikuu Joulukuu Lokakuu Elokuu Pitkäaikaistyöttömyys jatkoi kasvuaan Huhtikuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 14 2, mikä on 17 2 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömistä oli miehiä 61 3 ja naisia Miesten määrä lisääntyi edellisestä vuodesta 1 4:lla (2 %) ja naisten 6 8:lla (19 %). Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömistä oli 46 3, mikä on 8 6 enemmän kuin vuosi sitten. Yli vuoden työttömänä Yli kaksi vuotta työttömänä
8 Palvelut LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Palveluissa olevien määrä väheni hieman Huhtikuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli henkilöä, mikä on 7 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Maaliskuuhun verrattuna palveluissa olleiden määrä väheni 4:lla. Aktivointiaste oli huhtikuun lopussa 27,6 % eli 2, prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan palveluissa oli 4,8 % työvoimasta. Palveluissa olleista miehiä oli 61 6 eli 4 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Naisia oli palveluissa 67 3, mikä oli 3 vähemmän kuin viime vuonna Toukokuu Heinäkuu Syyskuu Marraskuu Tammikuu Maaliskuu Työttömät työnhakijat Työllistetty Työharj./työelämävalmennus Kokeilussa Työvoimakoulutuksessa Valmennuksessa Muissa palveluissa Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli huhtikuun lopussa Se on 3 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Laajan työttömyyden kasvu johtui työttömien työnhakijoiden määrän lisääntymisestä TYÖLLISTETYT kuukauden lopussa sektoreittain Työllistettyjen määrä väheni kaikilla sektoreilla Palkkatuilla ja valtiolle työllistettyjä sekä starttirahan saajia oli huhtikuun lopussa yhteensä 32 7 henkilöä, mikä on 5 1 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä 2 % oli valtion, 24 % kuntien ja 74 % yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden huhtikuusta työllistäminen oli vähentynyt valtiolle 29 %, kunnille 16 % ja yksityiselle sektorille 12 %. Työllistetyistä 51 prosenttia oli miehiä. Miesten työllistämiset olivat vähentyneet 2 4:lla ja naisten 2 6:lla edellisestä vuodesta Joulukuu Joulukuu Joulukuu Joulukuu Joulukuu Joulukuu Joulukuu Joulukuu Joulukuu 1 Valtio 2 Kunta 3 Yksityinen 4 Muu(yksit.henkilö)
9 Työvoimakoulutus, valmennukset ja omaehtoinen opiskelu TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA OLEVAT kuukauden lopussa koulutuksen tavoiteammatin mukaan 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät Työvoimakoulutus väheni Työvoimakoulutuksessa oli huhtikuun lopussa 25 1 oppilasta, mikä on 4 1 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Oppilaista oli miehiä 12 8 ja naisia Edellisestä vuodesta miesten määrä oli vähentynyt 2 1:lla ja naisten 2 :lla. Työvoimakoulutuksen aloitti huhtikuun aikana 3 7 uutta oppilasta, mikä on 4 vähemmän kuin vuosi sitten. 9 Muut työntekijät Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät VALMENNUKSESSA kuukauden lopussa ja vuotta aikaisemmin Valmennuksissa olevien määrä väheni hieman Valmennuksessa oli huhtikuun lopussa 2 3 henkilöä, mikä on 1 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valmennuksessa olleista oli miehiä 1 2 ja naisia 1 1. Työnhakuvalmennus Uravalmennus OMAEHTOISESSA OPISKELUSSA kuukauden lopussa ja vuotta aikaisemmin 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät Omaehtoinen opiskelu lisääntyi edellisvuodesta Omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella oli yhteensä 3 6 henkilöä, mikä on 3 9 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysetuudella opiskeli 11 9 miestä eli 1 8 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vastaavasti naisia opiskeli 18 6, mikä on 2 1 enemmän kuin vuosi sitten. 9 Muut työntekijät Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät
10 Vuorotteluvapaa, kuntouttava työtoiminta ja kokeilut VUOROTTELUVAPAASIJAISENA kuukauden lopussa ja vuotta aikaisemmin sektorin mukaan 1 Valtio 2 Kunta Vuorotteluvapaasijaisten määrä lisääntyi Vuorotteluvapaasijaisena oli huhtikuun lopussa 5 4 henkilöä, mikä on 2 enemmän kuin vuosi sitten. Sijaisista oli miehiä 1 8, mikä oli 1 enemmän kuin edellisenä vuonna. Naisia sijaisista oli 3 6 eli 1 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. 3 Yksityinen työnant., yhteisö pl yritys 4 Yritys 5 Yksityshenkilö, kotitalous 6 Kuntayhtymä, kuntainliitto ZZ Tuntematon sektori KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA kuukauden lopussa ja vuotta aikaisemmin 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät Kuntouttavassa työtoiminnassa edellisvuotta enemmän osallistujia Kuntouttavassa työtoiminnassa oli huhtikuun lopussa 19 5 henkilöä eli 4 3 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Osallistuneista oli miehiä 11 2 ja naisia 8 3. Miesten määrä lisääntyi edellisestä vuodesta 2 4:lla ja naisten 1 9:lla. 9 Muut työntekijät Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät KOKEILUISSA kuukauden lopussa ja vuotta aikaisemmin Työkokeilu työpaikalla Työkokeilu työpajassa Koulutuskokeilu Kokeiluissa hieman enemmän Työ ja koulutuskokeiluissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 13 3 henkilöä, mikä on 1 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Miehiä heistä oli 6 ja naisia 7 3. Miesten määrä väheni 1:lla ja naisten määrä lisääntyi 2:lla henkilöllä.
11 Avoimet työpaikat UUDET AVOIMET TYÖPAIKAT kuukauden aikana ja vuotta aikaisemmin 1 Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu ja myyntityöntekijät 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym. 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät Uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ ja elinkeinotoimistoihin huhtikuun aikana 43 7, mikä on 3 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kaikkiaan työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuussa avoinna 9 9 työpaikkaa, mikä on 2 5 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin huhtikuun aikana 13 6, joista 7 3 työ ja elinkeinotoimiston hakijalla. Työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa edelleen avoinna 42 8 työpaikkaa, mikä on 3 7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Uudet avoimet työpaikat olivat lisääntyneet kolmessa ammattiryhmässä: palvelu ja myyntityöntekijöiden (2 7), rakennus, korjaus ja valmistustyöntekijöiden (5) sekä prosessi ja kuljetustyöntekijöiden (1) ryhmissä. Avoimet työpaikat olivat vähentyneet seitsemässä ammattiryhmässä; eniten maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden ym. ( 2 1) sekä asiantuntijoiden ( 6) ryhmissä.
12 Yhteenvetotaulukko, koko maa TAULU 1 TYÖLLISYYSTILANNE 215 HUHTIKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMISTOJEN TOIMINTA HUHTIKUUN AIKANA (II) KOKO MAA MUUTOS MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Huhti-15 Huhti-14 LKM. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,2 joista kokoaikaisesti lomautetut ,1 2. Lyhennetyllä työviikolla ,3 3. Työssä olevat yhteensä ,6 joista yleisillä työmarkkinoilla ,2 joista työllistettynä ,1 4. Työvoiman ulkopuolella ,7 joista työllistymistä edist.palvelussa ,1 joista koulutuksessa ,4 5. Työttömyyseläkettä saavat ,8 1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä ,6 B TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä ,5 joista yli kuukauden avoinna olleet ,8 joista yli 2 kuukautta avoinna olleet ,8 C PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt ,1 2. Kuntiin työllistetyt ,7 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt ,1 1-3 Työllistetyt yhteensä ,4 4. Työvoimakoulutuksessa ,1 5. Valmennuksessa ,2 6. Työ /koulutuskokeilussa ,8 7. Vuorotteluvapaasijaisena ,1 8. Kuntouttavassa työtoiminnassa ,4 9. Omaehtoisessa opiskelussa ,8 1-9 Palveluissa yhteensä ,5 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,2 2. Työttömät miehet ,8 3. Alle 25 vuotiaat työttömät ,4 4. Yli 5 vuotiaat työttömät ,9 5. Pitkäaikaistyöttömät ,8 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä ,5 II. TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat ,2 2. Muut työnhakijat ,8 1-2 Työnhakijat yhteensä ,8 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,8 Kuukauden uudet työpaikat ,6 Täyttyneet työpaikat ,2 joista toimiston hakijalla täytt ,1 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,6 5. Päättyneet työttömyysjaksot , 6. Uudet työllistämiset ,5 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,9
13 Tietoa sivustosta Tällä sivustolla esitetään työ ja elinkeinoministeriön (TEM) uusimman Työllisyyskatsauksen sisältö tilastointikohteiden mukaisesti jaoteltuna. Tämän Työllisyyskatsauksen pdf versio sekä aikaisempien kuukausien katsaukset löytyvät oikealla olevan linkin kautta. Työllisyyskatsaus perustuu TEM:n Työnvälitystilaston tietoihin. Työnvälitystilasto kerää tietoja Työ ja elinkeinotoimistoihin (TE toimistoihin) ilmoittautuneista työnhakijoista kuten työttömistä työnhakijoista, hallinnon palveluista sekä TEtoimistoihin ilmoitetuista avoimista työpaikoista. Tiedot kerätään TE toimistojen asiakaspalvelurekisteristä (URA). Siten Työnvälitystilaston tiedot ovat täysin rekisteripohjaisia. Tilasto kattaa kaikki edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvat henkilöt, palvelut ja avoimet työpaikat, jotka ovat rekisteröitynä tilastointikaudella kyseisessä rekisterissä erikseen määriteltyjen luokittelijoiden ja muuttujien mukaisesti. Työllisyyskatsauksen tekstissä on kausivaihtelun vuoksi vertailu edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Katsauksen kuviot sisältävät tiedot myös taulukkomuodossa. Kunkin kuukauden Työllisyyskatsaus julkistetaan seuraavan kuukauden loppupuolella etukäteen vahvistettujen julkistamispäivien mukaisesti. Lisätietoja: Työnvälitystilasto Internetissä: Työnvälitystilaston kuvaus ja laatuseloste: Työnvälitystilaston keskeisimmät tiedot löytyvät TEM:n ToimialaOnline tilastopalvelusta: polkua: Tilastokanta-- Työmarkkinat Työnvälitystilasto. Työnvälitystilaston tietoja on myös Työpoliittisen aikakauskirjan tilastoosuudessa: TEM:n ja Tilastokeskuksen kuukausittainen yhteisjulkistus: TEM:n Työnvälitystilaston ja Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen lukujen eroista löytyy lisätietoja osoitteesta: 28_men_1.html Viittausohje: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työ ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto. ISSN: V:KK, Työllisyyskatsaus, XXXXXkuu 21V. Helsinki: Työ ja elinkeinoministeriö [viitattu pvm]. Saantitapa:
14 Yhteystiedot Työ ja elinkeinoministeriö Tieto-osasto Tiedonhallinta ryhmä Kaisa-Mari Kuusela Petri Syvänen Hilkka Kattelus S-posti: etunimi.sukunimi(at)tem.fi; tyonvalitystilasto(at)tem.fi ISSN: (Verkkojulkaisu)
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 215 Maaliskuussa 347 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Helmikuu 2015
Työllisyyskatsaus Helmikuu 215 Helmikuussa 355 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Lokakuu 2014
Työllisyyskatsaus Lokakuu 214 Lokakuussa 319 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Heinäkuu 2015
Työllisyyskatsaus Heinäkuu 215 Heinäkuussa 381 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Kesäkuu 2015
Työllisyyskatsaus Kesäkuu 215 Kesäkuussa 368 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Tammikuu 2016
Työllisyyskatsaus Tammikuu 2016 Tammikuussa 368 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (0) 10,0 14,9 (7) 15,0 20,0 (8) Lappi 17,2 Pohjois
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Marraskuu 2015
Työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Marraskuussa 342 1 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Syyskuu 2015
Työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Syyskuussa 337 4 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Helmikuu 2016
Työllisyyskatsaus Helmikuu 2016 Helmikuussa 361 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (6) 15,0 20,0 (8) Lappi 16,5 Pohjois
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Huhtikuu 2016
Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2016 Huhtikuussa 340 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (6) Lappi 16,4 Pohjois
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Maaliskuu 2016
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2016 Maaliskuussa 351 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (6) Lappi 16,0 Pohjois
LisätiedotHuhtikuussa työtöntä työnhakijaa
Huhtikuussa 304 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 13,5 Kainuu 13,7
LisätiedotToukokuussa työtöntä työnhakijaa
Toukokuussa 291 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 12,8 Kainuu 12,7
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Toukokuu 2016
Työllisyyskatsaus Toukokuu 2016 Toukokuussa 332 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 15,8 Pohjois
LisätiedotSyyskuussa työtöntä työnhakijaa
Syyskuussa 275 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,7 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (12) Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,3 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotHelmikuussa työtöntä työnhakijaa
Helmikuussa 332 200 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (4) Lappi 15,0 Pohjois Pohjanmaa 14,4 Kainuu 14,2
LisätiedotLokakuussa työtöntä työnhakijaa
Lokakuussa 272 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,8 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (12) Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,7 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotMaaliskuussa työtöntä työnhakijaa
Maaliskuussa 317 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 13,9 Kainuu 13,7
LisätiedotTammikuussa työtöntä työnhakijaa
Tammikuussa 342 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (1) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (4) Lappi 15,5 Pohjois Pohjanmaa 14,7 Kainuu 14,6
LisätiedotHeinäkuussa työtöntä työnhakijaa
Heinäkuussa 329 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 15,3 Pohjois Pohjanmaa 14,5 Kainuu 13,4
LisätiedotElokuussa työtöntä työnhakijaa
Elokuussa 288 700 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,3 Pohjois Pohjanmaa 12,2 Kainuu 11,8 Työ
LisätiedotTammikuussa työtöntä työnhakijaa
Tammikuussa 285 800 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,1 Pohjois Pohjanmaa 12,4 Kainuu 13,3
LisätiedotToukokuussa työtöntä työnhakijaa
Toukokuussa 241 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (8) 10,0 14,9 (7) Lappi 12,0 Pohjois Pohjanmaa 10,0 Kainuu 10,6 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotMarraskuussa työtöntä työnhakijaa
Marraskuussa 328 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,4 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,5
LisätiedotMaaliskuussa työtöntä työnhakijaa
Maaliskuussa 264 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 11,9 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,2 Kainuu 12,6 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotLokakuussa työtöntä työnhakijaa
Lokakuussa 328 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,9 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,1
LisätiedotSyyskuussa työtöntä työnhakijaa
Syyskuussa 329 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 14,9 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,0
LisätiedotHelmikuussa työtöntä työnhakijaa
Helmikuussa 276 200 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (1) Lappi 12,5 Pohjois Pohjanmaa 11,8 Kainuu 13,0
LisätiedotHeinäkuussa työtöntä työnhakijaa
Heinäkuussa 284 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,0 Pohjois Pohjanmaa 12,0 Kainuu 11,5
LisätiedotMarraskuussa työtöntä työnhakijaa
Marraskuussa 271 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,3 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,7 Kainuu 12,2 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotLokakuussa työtöntä työnhakijaa
Lokakuussa 230 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (11) 10,0 14,9 (4) Lappi 11,0 Pohjois Pohjanmaa 9,6 Kainuu 9,9 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotMarraskuussa työtöntä työnhakijaa
Marraskuussa 229 400 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (10) 10,0 14,9 (5) Lappi 10,4 Pohjois Pohjanmaa 9,6 Kainuu 10,1 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotHelmikuussa työtöntä työnhakijaa
Helmikuussa 245 800 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (6) 10,0 14,9 (9) Lappi 11,1 Pohjois Pohjanmaa 10,3 Kainuu 11,2 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotElokuussa työtöntä työnhakijaa
Elokuussa 243 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (9) 10,0 14,9 (6) Lappi 11,1 Pohjois Pohjanmaa 9,9 Kainuu 10,1 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotSyyskuussa työtöntä työnhakijaa
Syyskuussa 232 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (11) 10,0 14,9 (4) Lappi 10,7 Pohjois Pohjanmaa 9,5 Kainuu 9,7 Työ ja elinkeinotoimistoissa
LisätiedotKesäkuussa työtöntä työnhakijaa
Kesäkuussa 320 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 15,3 Pohjois Pohjanmaa 14,2 Kainuu 13,2
LisätiedotJoulukuussa työtöntä työnhakijaa
Joulukuussa 358 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Etelä Pohjanmaa 11,3 Keski Suomi 17,0 Pirkanmaa 15,6 Satakunta 14,9 Varsinais Suomi 13,6 Ahvenanmaa
LisätiedotJoulukuussa työtöntä työnhakijaa
Joulukuussa 295 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Satakunta 11,3 13,8 Pirkanmaa 11,7 Varsinais Suomi 11,0 Ahvenanmaa 3,9 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0
LisätiedotTyöllisyyskatsaus Kesäkuu 2016
Työllisyyskatsaus Kesäkuu 2016 Kesäkuussa 366 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (0) 10,0 14,9 (8) 15,0 20,0 (7) Lappi 17,6 Pohjois
LisätiedotKesäkuussa työtöntä työnhakijaa
Kesäkuussa 272 700 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,0 Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,3
LisätiedotSATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 180 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 16,2 Luvia 12,6 Eurajoki 10,6 Rauma 14,1 Siikainen 16,6 Nakkila
LisätiedotUUSIMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 97 745 työtöntä työnhakijaa Hanko 15,1 Raasepori 12,1 Lohja 13,4 Inkoo 9,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 12,1 Siuntio 7,1 Vihti 10,6 Kirkkonummi
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 13 250 työtöntä työnhakijaa määrä on pienempi kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,3 Nurmes 18,2 n ELY keskuksen alueella oli joulukuun
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13
LisätiedotSATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,9 Luvia 12,2 Eurajoki 9,3 Rauma 13,6 Siikainen 18,9 Nakkila
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 12 900 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 17,2 Nurmes 17,9 n ELY keskuksen alueella oli tammikuun lopussa 12 901 työtöntä työnhakijaa;
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 15,1 Nurmes 15,7 Juuka 16,1 Outokumpu 16,4 Polvijärvi 16,7 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5
LisätiedotKAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kasvava työvoiman kysyntä laski työttömyyttä tammikuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain ssa oli vuoden alussa tarjolla työtä selvästi enemmän kuin vuosi sitten.
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työttömyys väheni ssa 9 % edelliseen vuoteen verrattuna Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,4 Pielavesi 11,3 Keitele 10,9 Vesanto 13,5 Tervo 12,8 Vieremä
LisätiedotETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa 9 021 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 8,3 Evijärvi 7,8 Lappajärvi 9,9 Vimpeli 9,3 n työ ja elinkeinotoimistossa oli
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 15 220 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,7 Pielavesi 11,3 Keitele 11,6 Vesanto 14,4 Tervo 13,5 Vieremä 11,0 Iisalmi
LisätiedotKAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Positiivinen työllisyyden kehitys jatkuu ssa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,7 n TE toimistossa oli marraskuun lopussa 4 565 työtöntä työnhakijaa.
LisätiedotSATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Toukokuussa 13 150 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,0 Luvia 10,4 Eurajoki 8,5 Rauma 12,2 Siikainen 15,8 Nakkila 12,7
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 14,9 Nurmes 16,2 Juuka 17,3 Outokumpu 18,4 Polvijärvi 16,6 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5
LisätiedotSATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Elokuussa 13 530 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,3 Luvia 10,3 Eurajoki 9,3 Rauma 12,4 Siikainen 15,2 Nakkila 12,9
LisätiedotKAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 20 041 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa yhteensä
LisätiedotUUSIMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömiä 23 % enemmän kuin viime vuonna Hanko 13,5 Raasepori 10,7 Lohja 12,0 Inkoo 7,9 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 11,2 Siuntio 5,9 Vihti
LisätiedotUUSIMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Avoimia paikkoja huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin Hanko 12,6 Raasepori 10,8 Lohja 11,6 Inkoo 7,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 11,5 Siuntio
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 13 400 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,0 Nurmes 16,8 Juuka 16,2 Outokumpu 18,9 Polvijärvi 17,1 Liperi 14,0 Kontiolahti 13,6
LisätiedotKAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Elokuussa 18 262 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa yhteensä 18
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat
LisätiedotKAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 20 471 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 12,2 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa yhteensä
LisätiedotKAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Lokakuussa 18 229 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,6 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Toukokuussa 12 785 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,9 Pielavesi 9,9 Keitele 9,4 Vesanto 10,2 Tervo 11,1 Vieremä 9,3 Iisalmi 11,9
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 11 115 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 12,5 Nurmes 13,9 Juuka 14,8 Outokumpu 17,6 Polvijärvi 14,2 Liperi 10,6 Kontiolahti 11,4
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 12 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 15,6 Nurmes 17,3 Juuka 19,9 Outokumpu 18,1 Polvijärvi 17,2 Liperi 12,8 Kontiolahti 11,6
LisätiedotKESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa Keski Suomessa oli 22 023 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 16,2 Kinnula 20,5 Kivijärvi 20,4 Kannonkoski
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 11 660 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 11,9 Nurmes 14,4 Juuka 17,9 Outokumpu 16,5 Polvijärvi 15,0 Liperi 12,1 Kontiolahti 11,0
LisätiedotUUSIMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Pitkäaikaistyöttömiä yli neljännes enemmän kuin viime vuonna Hanko 13,9 Raasepori 11,1 Lohja 12,5 Inkoo 8,8 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 11,8 Siuntio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotSATAKUNTA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 430 työtöntä työnhakijaa Satakunnassa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Merikarvia 15,2 Luvia 12,1 Eurajoki 9,4 Rauma 13,8 Siikainen 17,1 Nakkila 13,9
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 12 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 13,3 Nurmes 16,5 Juuka 14,8 Outokumpu 17,9 Polvijärvi 15,7 Liperi 12,5 Kontiolahti 11,8
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 16 814 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 17,2 Vieremä 13,9 Sonkajärvi 18,5 Työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 10 941 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,3 Korsnäs 5,6 Kaskinen 10,4 Mustasaari 6,8 Vaasa 11,5 Närpiö 4,4 Kristiinankaupunki
LisätiedotKAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuussa 22 422 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,7 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli helmikuun lopussa yhteensä
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 13 972 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,8 Pielavesi 11,1 Keitele 10,5 Vesanto 13,1 Tervo 13,5 Vieremä 10,2 Iisalmi
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Elokuussa 11 269 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 9,3 Korsnäs 7,2 Kaskinen 10,7 Mustasaari 7,2 Vaasa 12,0 Närpiö 4,4 Laihia 9,7 Isokyrö
LisätiedotKESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Huhtikuun lopussa Keski Suomessa oli 20 815 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,4 Keuruu 14,9 Kinnula 19,2 Kivijärvi 17,6 Kannonkoski
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 12 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,1 Nurmes 17,8 n ELY keskuksen alueella oli helmikuun lopussa 12 596 työtöntä työnhakijaa;
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Heinäkuun lopussa 16 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 15,9 Pielavesi 12,4 Keitele 11,2 Vesanto 13,3 Tervo 11,0 Vieremä 11,9 Iisalmi
LisätiedotKESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Toukokuun lopussa Keski Suomessa oli 20 337 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,2 Keuruu 14,0 Kinnula 16,8 Kivijärvi 15,7 Kannonkoski
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa työttömyys väheni selvästi koko maan keskiarvoa enemmän Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 13,6 Pielavesi 10,7 Keitele 10,7 Vesanto 12,1 Tervo 10,4 Vieremä
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Syyskuussa 10 580 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 9,1 Korsnäs 7,7 Kaskinen 11,6 Mustasaari 6,9 Vaasa 11,0 Närpiö 4,2 Laihia 8,7 Isokyrö
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Elokuussa 12 590 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 12,6 Pielavesi 10,0 Keitele 8,1 Vesanto 10,6 Tervo 10,8 Vieremä 9,6 Iisalmi 11,7
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Toukokuussa 9 189 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,2 Korsnäs 4,9 Kaskinen 10,1 Mustasaari 5,7 Vaasa 10,2 Närpiö 3,8 Laihia 7,3 Isokyrö
LisätiedotHÄME. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuussa 23 597 työtöntä työnhakijaa Humppila 11,7 Jokioinen Ypäjä 11,3 12,7 Forssa 15,0 Tammela 10,4 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,9 Loppi 6,4 enlinna
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuussa 8 731 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 6,1 Korsnäs 7,4 Kaskinen 7,2 Mustasaari 5,6 Vaasa 9,5 Närpiö 3,3 Kristiinankaupunki
LisätiedotHÄME. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 23 398 työtöntä työnhakijaa Humppila 13,1 Jokioinen Ypäjä 10,8 12,6 Forssa 14,3 Tammela 10,2 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,0 Loppi 7,2 enlinna
LisätiedotKAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työvoiman kysyntä pysynyt vilkkaana Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Suomussalmi 16,1 Työttömyys kääntyi hienoiseen nousuun kesäkuussa. n TE toimistossa oli kesäkuun
LisätiedotHÄME. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 22 548 työtöntä työnhakijaa Humppila 11,2 Jokioinen Ypäjä 10,7 11,7 Forssa 13,9 Tammela 10,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,5 Loppi 6,3
LisätiedotPOHJOIS SAVO. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 14 094 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kiuruvesi 14,0 Pielavesi 10,9 Keitele 11,0 Vesanto 11,4 Tervo 11,1 Vieremä 9,9 Iisalmi 13,1
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Tammikuussa 11 856 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,6 Korsnäs 7,1 Mustasaari 7,4 Vaasa 12,6 Laihia 10,8 Isokyrö 11,5 Kannus 12,4
LisätiedotKAINUU. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Joulukuussa lähes tuhat työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 18,5 Paltamo 17,4 Ristijärvi 14,0 Suomussalmi 19,0 Hyrynsalmi
LisätiedotPOHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus ssa 10 400 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 14,2 Nurmes 14,8 Juuka 15,7 Outokumpu 16,4 Polvijärvi 15,1 Liperi 10,3 Kontiolahti 9,5 Rääkkylä
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuussa 11 518 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 7,8 Korsnäs 6,8 Kaskinen 11,7 Mustasaari 7,3 Vaasa 12,1 Närpiö 4,7 Kristiinankaupunki
LisätiedotPOHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Lokakuussa 10 534 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Maalahti 8,7 Korsnäs 7,3 Kaskinen 12,8 Mustasaari 6,8 Vaasa 10,8 Närpiö 4,1 Laihia 8,7 Isokyrö
LisätiedotETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Marraskuun lopussa 8 588 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 7,7 Evijärvi 6,8 Lappajärvi 9,1 Vimpeli 8,8 n työ ja elinkeinotoimistossa
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
Lisätiedot