1 (8) SUOMEN PÈTANQUE-LIITTO SP-L RY, HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Sunnuntai 4.2.2018 PAIKKA Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6, Helsinki KUTSUTUT Arto Brand, Jari Eronen, Eva Fredriksson, Harri Lehtinen, Mika Metsä-Eerola, Jari Nieminen, Jarkko Pahkala, Pekka Stark, Marko Taipalvesi ESTE 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi Liiton puheenjohtaja Jari Eronen klo 12.09. 2 Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen sihteeriksi valittiin Eva Fredriksson. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi, ja täten päätösvaltaiseksi. 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Ennalta laadittu esityslista hyväksyttiin. 5 Hallinto ja talous 10.12.2017 hallituksen kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu. Ko. kokouspöytäkirja on hyväksytty sähköpostitse. Pöytäkirja löytyy SP-L:n Sporttisaitti-sivulta Sovittiin, että Jari Eronen hoitaa vuoden 2018 matkavaraukset liiton matkoihin. Sääntömääräinen kevätliittokokoukseen liittyen: o Luonnos vuoden 2017 toimintakertomukseksi jaettiin ja pyydettiin tarkistamaan. Alustava vuoden 2017 tuloslaskelma ja tase dokumentit jaettiin. Tilinpäätös hyväksyttiin jätettäväksi tilintarkastajille lähempää tutkintaa varten. Taseet allekirjoitettiin. o Kevätliittokokouksen päivämääräksi on sovittu su 25.3.2018. Paikkana Kooveen toimisto, Sarvijaakonkatu 32, Tampere. Syysliittokokouksen aloitus klo 12.00. Valtakirjojen tarkistus klo 11.45 alkaen.
2 (8) Taipalvesi on hoitanut /ilmoittanut vuosi-ilmoituksen verottajalle (sähköisesti), mm. päivärahat kotimaa ja ulkomaa, km-korvaukset/ kilometrit, jne. Lasku 202,80 koskien Sporttisaitti sivustoa www.petanquefinland.com ajalla 1.1.2018 31.12.2018 on maksettu. Rantalainen Oy:n kanssa on irtisanottu kaikki heidän kanssa olevat palvelut. Liitto on vastannut CEP:n kyselyyn koskien lisenssimääriä. Linkin http://www.ceppetanque.com/licences.html alta löytyy vuoden 2016 lisenssimäärät. Seuroja 8785 (joista Ranskassa 5,925). Aikuisia lisenssihaltioita 366968 ja junioreita (alle 18 v) 23424. Ranskassa, Alankomaissa ja Belgiassa eniten lisenssihaltijoita. Liitto vastaanottanut kutsun, johon todettiin, että Liitto ei lähetä ko. tilaisuuteen edustajaa. Liikunnan aluejärjestöjen, Suomen Olympiakomitean ja Opetushallituksen yhteistyössä järjestämälle opintovierailulle Brysseliin 23.-25.5.2018. Työvaliokunta (Eronen, Fredriksson, Taipalvesi) kokoontui 10.1.2018. Pohjana keskusteluille oli monet näistä asioista jotka käsiteltiin 4.2.2018 kokouksessa. Olympiakomitean kautta oleva Suomisport palvelu otetaan vuonna 2018 käyttöön. Mm. tämän kautta lisenssit. o Sovittiin, että Eronen, Nieminen ja Taipalvesi pyrkivät mahdollisimman pian saamaan tapaamisen olympiakomiteassa olevan henkilön kanssa joka on vastuussa SuomiSportista. Toiminnan kehitys o Tähän voidaan kirjata jo yksi, jo aikaisemmin sovittu kehityskohta: - Vuonna 2018 voimaan tuleva: otetaan käyttöön käytäntö jossa jokainen lisenssinhaltija tulostaa rekisteristä paperisen valokuvalla varustetun lisenssin ja allekirjoittaa sen. - Sovittu, että kokeillaan vuonna 2018 jo ensimmäisissä kilpailuissa. Tämä toteutui SuomenCupissa. Sovittiin, että seuraavaksi sarjakierroksille pyydetään tulostettu lisenssilista seuratasoisesti mukana olevilta. 6 Tiedotustoiminta Alla liiton käytössä olevat sähköpostiosoitteet: liitto@petanque.fi board@petanque.fi kilpailut@petanque.fi finland@petanque.fi (mm. ulkomailta (mm. CEP ja FIPJP). 7 Kilpailutoiminta Seuroja on muistutettu vuoden 2018 kilpailutapahtumien hausta. Kalenterissa olevien kahden ensimmäisen tapahtuman haku oli 15.12.2017 mennessä. Loppuvuoden kilpailujen osalta hakemusten takaraja oli 31.1.2018. Päätökset kisajärjestelijöistä on kirjattu tässä pöytäkirjassa ko. kilpailun kohdalle. Tammikuun loppuun mennessä ei sarjakierroksille 2018 ja SM-ammunnoille 2018 saatu yhtään kisajärjestäjää, joten uudelleenhaku on
käynnistetty: https://www.petanquefinland.com/?x440335=717207 Hakemukset 23.3.2018 mennessä. Työn alla: Pelitavat keskustelu on keskusteltu useammassa kokouksessa mutta siirretään keskustelua vielä jatkettavaksi seuraaviin kokouksiin Metsä-Eerola on huolehtinut, että Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n kehittämistutkimukseen on vastattu. Tutkimuksella haluttiin selvittää lajiliittojen ja yhteistyökumppaneiden tarpeita ja odotuksia SUEKin toimintaa kohtaan sekä kehittää SUEKin ja lajiliittojen sekä yhteistyö-kumppaneiden välistä yhteistyötä. Aluetoiminta (Etelä, Länsi, Häme, Kymi-Saimaa ja Pohjoinen) sekä seurauutisia Länsi kokoontuu 9.4. Vaatetus o HUOM! Liitto tuki kisahousuihin on 50,00 euroa/vuosi/henkilö. 3 (8) Tuomaritoiminta o Jari Nieminen toimii liiton päätuomarina. o Joitakin uusia tuomariehdokkaita on ilmoittautunut. o Länsinaapurissa on dokumentaatio tuomareille: http://www.svenskboule.se/dokumentbank/domare/ - Nieminen lupautui katsomaan läpi. o Tulee huolehtia, että tapahtumissa on kilpailun jyry, joka koostu, tuomariedustajasta, pelaajaedustajasta ja järjestäjän edustajasta. HUOM! Kisainfoon maininta, että liitto hoitaa ainoastaan joukkueen + coutch/head of the delagation. Liitto ei toimi matkatoimistona. Vuosi 2018 Vuoden alustava kilpailuohjelma on julkaistu Sporttisaitilla https://www.petanquefinland.com/?x440335=705314 HUOM! Osallistumismaksut tapahtumiin seuran kautta. Tammikuu: la - su 20. - 21.1. Suomen Cup Järjestäjä: Kouvolan Petanque-seura ry. Paikkana Kouvolan petanque-halli, Somerotie 3 Osallistumismaksu oli 100 /joukkue. Liiton päätöksellä pelaajilla piti olla mukana lisenssirekisteristä tulostettu PAPERINEN lisenssi. Ilmoittautuneet seurat: Riemukaari, Kouvolan Urheilupetanque, Nassu, Bitankki, Helsingin Boule-yhdistys, Euran Raiku, Petanque Club de Pori, Petanque Sport Club Järvenpää lauantai 20.1.2018 klo 10.00 (puolivälierät) - Helsingin Boule-yhdistys - Petanque Club de Pori - Riemukaari - Euran Raiku
4 (8) lauantai 20.1.2018 klo 14.00 (puolivälierät) - Petanque Sport Club Järvenpää - Nassu - Kouvolan Urheilupetanque - Bitankki sunnuntai 21.1.2018 klo 10.00 (välierät) HBY/PCP - PSC/NAS RIE/ERP - KUP/BIT joiden jälkeen n. 20 minuutin tauko. Tauon jälkeen finaali. Finaalissa vastakkain Riemukaari - Helsingin Boule-yhdistys (12-16) jolloin HBY on ensisijainen oikeus edustaa Suomea EuroCupissa (26. 29.7.2018). Joukkue: Tiia Salo, Päivi Lehtonen-Palmqvist, Henri Palmqvist ja Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Jyrki Salo ja Thomas Foussier. Helmikuu: la 3.2. klo 10.00 alkaen Finnish Masters, järjestäjä: SP-L Käytännön järjestelyt hoiti Helsinki Petanque ry. Paikkana Helsinki Petanque-halli, Tallikatu 34, Pasila. Tulokset: 1. Juha-Pekka Siro, Mikko Lehti, Samuli Kankkunen 2. Juhani Airaksinen, Seppo Lindman, Kimmo Keränen 3. Mikael Daniloff-Bredenholm, Jukka Holopainen, Anssi Viinikainen 4. Henri Palmqvist, Petri Seppä, Mikko Kamppuri Brand ja Taipalvesi kilpailun vastuuhenkilöt. Maaliskuu: la 17.3. Miesten MM-karsinta ja naisten EM-karsinta (1/2) Kisajärjestäjä: Helsinki Petanque ry. Osanottomaksu on 160 euroa joukkueelta, johon kuuluu neljä pelaajaa. Osanotto on rajoitettu MM/EM-kisoissa edustuskelpoisiin pelaajiin. Omavastuiden suhteen liiton tuki määräytyy kun saamme varmistuksen kisapaikan matkakustannukset. Huhtikuu: la 28.4. Miesten MM-karsinta ja naisten EM-karsinta (2/2) Kisajärjestäjä: Linnan Petanquistit ry Tiedotteen mukaan ja nykyisen edustussäännön mukaan niin menee siten, että Suomen passi tulee olla pelaajalla. Osanottomaksu on 160 euroa joukkueelta, johon kuuluu neljä pelaajaa. Osanotto on rajoitettu MM/EM-kisoissa edustuskelpoisiin pelaajiin. Omavastuiden suhteen liiton tuki määräytyy kun saamme varmistuksen kisapaikan matkakustannukset. Toukokuu: la 12.5. Ylimääräinen karsinta: miesten MM-karsinta ja naisten EM-karsinta la 19.5. Seura-SM Kisajärjestäjä: Kouvolan urheilupetanque ry. Osallistumismaksu on 140 euroa/joukkue. Edellisen vuoden mestarijoukkueelta ei peritä osallistumismaksua, jos joukkueesta vähintään 2/3 on samoja pelaajia. Järjestämiskorvaus max 400 euroa).
5 (8) Mikäli samasta seurasta osallistuu enemmän kuin yksi joukkue, ko. seuran ensimmäisen maksavan joukkueen osallistumismaksu on 140 euroa ja sitä seuraavien 100 euroa/joukkue. la 26.5. Sarjojen 1. kierros o Kisajärjestäjähaku jatkuu o Osallistumismaksut Yleinen SM-sarja 200 euroa/joukkue Yleinen 1. divisioona 160 euroa/joukkue Naisten SM-sarja 160 euroa/joukkue Palkintostipendit Miesten SM-sarja 800 euroa 400 euroa 300 euroa Yleinen 1. divisioona 300 euroa Naisten SM-sarja. Palkintostipendit mikäli 12 tai enemmän joukkueita osallistuu: 500 euroa 200 euroa 160 euroa Osallistumismaksut (veteraanit) Veteraanien SM-sarja 160 euroa/joukkue Veteraanien 1. divisioona 100 euroa/joukkue Palkintostipendit Veteraanien SM-sarja 1. 500 euroa 2. 300 euroa 3. 200 euroa Veteraanien 1. divisioona 1. 300 euro Veteraanien 2. divisioona 1. 200 euro o Kesäkuu: Järjestämiskorvaus on 500 euroa/järjestetty sarjakierros (pelipäivä), eli 500 euroa seuralle joka järjestää 26.5. YNVT, 500 euroa seuralle joka järjestää 18.8. YNVT ja 350 euroa seuralle joka järjestää 25.8. YNVT. Yhtenä vaatimuksena on vähintään keittolounaan tasoinen ruokailu sarjakierrospäivinä. la 16.6. SM-sekaduppeli su 17.6. SM-sekatrippeli o Kisajärjestäjä: Turun Petanque-Seura ry. Heinäkuu: su - la 1. - 7.7. SM-kisaviikko, Eura. ma 2. - su 8.7.2018. SM-kisajärjestäjä: Euran Raiku ry/petanquejaosto.
6 (8) 26. - 29.7. EuroCup karsinnat o SuomenCupin voittajalla Helsingin Boule-yhdistys ry:llä on ensisijainen oikeus edustaa Suomea EuroCupissa (26. 29.7.2018). Joukkue: Tiia Salo, Päivi Lehtonen-Palmqvist, Henri Palmqvist ja Mika Metsä-Eerola, Anssi Viinikainen, Mikko Kamppuri, Jyrki Salo ja Thomas Foussier. Elokuu: la 18.8. Sarjojen 2. kierros Kisajärjestäjähaku jatkuu. la 25.8. Sarjojen finaalit ja karsinnat o Kisajärjestäjä: Turun Petanque-Seura ry. Muita hakijoita ei ollut. o Paikkana Syyskuu: Päivämäärä vielä auki. Suomi Viro -maaottelu, järjestäjä: SP-L to-su 13. 16.9. Miesten MM-kisat (CEP:n sivuilta), Desbiens City, Kanada. Aikaisemmin järjestäjä oli ilmoittanut tämän kilpailun ajankohdaksi 7.-9.11.2018). o Omavastuu selviää kun selvitetään lento ym. kustannuksia o Liiton tuki housuihin on 50,00 euroa/henkilö/vuosi. o 27. 30.9. Naisten EM-kisat, Palavas-les-Flots, Ranska o Omavastuu selviää kun selvitetään lento ym. kustannuksia Liiton tuki housuihin on 50,00 euroa/henkilö/vuosi. Lokakuu: pe-ma 11. 14.10. Junioreiden ja U23:n EM-kisa, El Toyo, Espanja o Omavastuu selviää kun selvitetään lento ym. kustannuksia o Liiton tuki housuihin on 50,00 euroa/henkilö/vuosi. la 13.10. Finnish Ladies o Kisajärjestäjä: Loimaan Petanque ry. la 27.10. SM-ammunnat (miehet/naiset/juniorit/+55) o Kisajärjestäjähaku jatkuu. o Järjestämiskorvaus 200. Marraskuu: la 24.11. Finnish Veterans o Kisajärjestäjä: Loimaan Petanque ry. 30.11. 2.12. EuroCup -finaali Vuosi 2019 Vuoden 2019 SM-kisapaikasta tulee saada vahvistus jo 31.5.2018. 25. - 28.7. EuroCup karsinnat
17. -19.9. Veteraanit, Albena, Bulgaria 7 (8) 21. - 24.9. Yleinen, EM-kisat Albena, Bulgaria 29.11. - 1.12. EuroCup finaali 8 Valmennustoiminta Työn alla. Valmennustoiminta 2018: 9 Muut esille tulevat asiat. Kolmas suomalainen SM-viikko järjestetään Vantaalla 5.-8.7.2018. SM-viikko on pienten ja keskisuurten lajien yhteinen SM-kilpailutapahtuma. Tapahtuma järjestetään Olympiakomitean, Vantaan kaupungin, lajiliittojen ja Ylen yhteistyönä, virallinen järjestäjä on Olympiakomitea. Lajiliitot vastaavat itsenäisesti SM-kilpailunsa järjestämisestä omien kilpailusääntöjensä mukaisesti. SM-viikolle osallistumisen hinta on 2000 /laji. o Todettiin, että SP-L ei lähde mukaan koska tämä tilaisuus törmää liiton oman SMkisaviikon kanssa. 10 Tiedoksi Asioita liittyen Suomen Olympiakomiteaan Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Suomen Leijonan ritarikunnan suurmestarin ominaisuudessa, on päättänyt antaa Suomen Leijonan ritarimerkit olympialaisissa vuodesta 1968 lähtien ja paraolympialaisissa vuodesta 2000 lähtien kultamitalin voittaneille urheilijoille. Palkittavia olympia- ja paraolympiavoittajia on yhteensä 48. Yksilölajien urheilijat saavat Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin solkineen ja joukkueurheilijat Suomen Leijonan ritarimerkin solkineen. Vuosina 1967 1985 on palkittu 68 olympiavoittajaa kyseisellä kunniamerkillä. Lisäksi yhdelle paraolympiavoittajalle on vuonna 2012 annettu Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki solkineen. Asetusten mukaisesti kunniamerkkejä ei anneta henkilön kuoleman jälkeen. Tasavallan presidentti Niinistö onnittelee palkittuja henkilökohtaisesti 4. joulukuuta 2017 Mäntyniemessä. Paraolympiavoittajat ovat Suomen Leijonan ritarimerkin saajina vuodesta 2000 alkaen. Tämän taustalla on Kansainvälisen olympiakomitean (IOC) ja Kansainvälisen paraolympiakomitean (IPC) välinen vuonna 2000 solmittu Sydneyn sopimus, joka käynnisti kiinteämmän yhteistyön järjestöjen välillä. Suomen Olympiakomitea yhdessä urheiluyhteisön kanssa uudistaa ja laajentaa työkalupakkia häirinnän ehkäisyyn ja käsittelyyn. - Rimakorkeutana pitää olla, että jokaisella liikkujalla ja urheilijalla on turvallinen ympäristö. Jokaisella valmentajalla ja seurakaverilla on velvollisuus välittää ja lupa puuttua. Siksi olemme mukana työkalujen rakentamisessa ja levittämisessä, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen toteaa. Mediassa viime aikoina nähdyt esimerkit muistuttavat, että syrjintää, häirintää ja hyväksikäyttöä tapahtuu myös liikunnan ja urheilun piirissä. Esimerkkejä on nimittelystä seksuaalirikoksiin. Opas Lupa välittää - lupa puuttua. Sukupuolinen ja seksuaalinen häirintä urheilussa on julkaistu alun perin vuonna 2002, ja se on nyt päivitetty vastaamaan nykypäivän tarpeita. https://storage.googleapis.com/valoproduction/2017/06/lupa-valittaa-lupa-puuttua-2017.pdf Olympiakomitean hallitus käsitteli kokouksessaan Helsingissä 23.1.2018 muun muassa Suomen joukkueen toisen vaiheen urheilijavalintoja PyeongChangin talviolympialaisiin, Olympia-Akatemian
uutta toimintamallia ja huippu-urheiluyksikön (johtaja-paikat) rekrytointiprosessia. 8 (8) Kevään 2018 toiminnanjohtajien aamiaisinfoja aikataulu paikka tarkentuu lähempänä ke 17.1. klo 8 10.30 ke 14.2. klo 8 10.30 ke 14.3. klo 8 10.30 ke 11.4. klo 8 10.30 ke 16.5. klo 8 10.30 ke 13.6. klo 8 10.30 11 Seuraavat kokoukset Seuraavat hallituksen kokoukset sovittiin pidettäväksi: 25.2.2018 Helsinki Lauttasaari Ravintola Casa Mare 25.3.2018 Tampere. 25.3.2018 Kevätliittokokous pidetään Tampereella Kooveen toimisto, Sarvijaakonkatu. 12 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 16.06. Jari Eronen puheenjohtaja Eva Fredriksson sihteeri