Kuva Jukka Risikko Jäsentiedote Etelä- Pohjanmaan Munuais- ja maksayhdistys ry:n jäsentiedote 1 / 2018 www.epmuma.fi
Hyvää alkanutta vuotta 2018 Etelä-Pohjanmaan Munuais- ja maksayhdistyksen jäsenet! Etelä-Pohjanmaan Munuais- ja maksayhdistys ry täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 29.5.1978 Seinäjoella ja nimeksi tuli Seinäjoen seudun munuaistautiyhdistys ry. Maksapotilaiden tultua mukaan on nimi muuttunut eri vaiheitten jälkeen nykymuotoon. 40-vuotisjuhlaa vietetään marraskuulla. Juhlavalmistelut ovat jo alkaneet. Monenlaista toimintaa on suunniteltu tälle vuodelle kuten kevät - kesäkauden tapahtumakalenterista näkyy. Maaliskuussa vietetään maailman munuaispäivää. Tarjolla on myös teatteria, tilausristeily, virkistysviikonloppu ja vuosikokous keilailumahdollisuuksineen. Varainhankintaa varten pidetään myyjäiset ja arpajaiset. Leivonnaiset, askartelutyöt ja arpajaispalkinnot otetaan kiitollisina vastaan. Huomioithan, että teatteriin pitää ilmoittautua melkeinpä heti ehtiäkseen Pöyröön matkaan. Ikääntymisen teemakausi Oma ikä, paras ikä jatkuu muistutuksella jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen. Olet tervetullut mukaan yhdistyksen tapahtumiin! Aurinkoisia ulkoilukelejä! Anu Korpi-Kulmala Yhdistyksen puheenjohtaja, 044-9112 151, korpi-kulmala@luukku.com 2
Tapahtumakalenteri kevät - kesä 2018 Maaliskuu 8.3.2018 MAAILMAN MUNUAISPÄIVÄ Maailman munuaispäivää vietetään 8.3.2018 klo 10 14 Seinäjoen keskussairaalan pääsisäänkäyntiaulassa sijaitsevassa OLKA potilastukipisteessä elinluovutuskortteja, liiton materiaalia ja tietoa munuaissairauksista jakaen. Huhtikuu La 7.4.2018 klo 13.00 TEATTERI HUOM! Toimi heti! Ilmoit. viim. 14.2.2018 Yhdistys tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua Seinäjoen kaupunginteatterin Pöyrööt Oikias oleminen pohojalaaskomedian esitykseen la 7.4.2018 klo 13.00 Vanhassa teatterissa, entisessä Nuorisokeskuksessa, osoitteessa Puskantie 3, 60100 Seinäjoki. Esitys perustuu Arttu ja Liisa Seppälän Pöyrööt-sarjakuvaan ja siitä tuttuun jussipaitaiseen pohjalaiseen. Jussi Pöyröö tutkailee tarkasti mm. nykypäivän ilmiöitä ja paljon muuta. Käsikirjoitus ja ohjaus on Mikko Kaukolammin. Esityksen rooleissa ovat Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Heikki Vainionpää, Mia Vuorela ja Pekka Hänninen. Hinta yhdistyksen jäsenille on 20. Ei-jäsenille hinta on 36. Lipun hintaan sisältyy väliaikakahvi. Ilmoittautumiset viimeistään 14.2.2018 Seija Rintalalle p. 040-5203 171. HUOM! Toimi heti. Lippuja on varattu vain rajallinen määrä ja varaus on vahvistettava näin aikaisin. Ennakkoon on varattu kaksi pyörätuolipaikkaakin. Liput jaetaan ja maksetaan ennen näytöstä käteisellä. Toukokuu PE 11.5.2018 ÄITIENPÄIVÄMYYJÄISET JA ARPAJAISET Yhdistyksen äitienpäivämyyjäiset ja arpajaiset pidetään Seinäjoen keskussairaalan pääsisäänkäynti- aulassa perjantaina 11.5.2018 klo 10-14. Myytävänä on erilaisia leivonnaisia, käsi- ja askartelutöitä sekä arpoja. Arpajaispalkinnot on pikavoittoja. Ahkeria leipojia, askartelijoita ja käsityöntekijöitä sekä myös myyjiä ja ostajia tarvitaan. Voit tuoda tuotteesi jo klo 9 suoraan myyjäispaikalle, jotta ne ehditään hinnoitella. Kaino toivomus on, että leivonnaisissa olisi nimen lisäksi selostus raaka-aineista. Mikäli Sinulla on arpajaispalkinnoksi sopivaa tavaraa, pyydetään ne toimittamaan tai niistä ilmoittamaan Marja-Leena Pitkäselle puh. 040-5707 367. Häneltä saa myös lisätietoa myyjäisistä. 3
LA 19.5.2018 KLO ETELÄ-POHJANMAAN MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Vuosikokous pidetään la 19.5.2018 klo 13.00 alkaen Seinäjoen Bowling Centerin kokoustilassa 4, os. Urheilupuisto 5, 60100 Seinäjoki. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset vuosikokousasiat. Jarmo Leppänen OmaSp:sta tulee kertomaan kokouksen alussa Omasäästöpankista. Kokouksen jälkeen klo 15.00 yhdistys tarjoaa siihen osallistuneille kattavan lounasbuffetin ja mahdollisuuden keilailuun klo 16.00 17.00. Käyttäkää nämä edut hyväksenne ja ilmoittautukaa vuosikokoukseen 14.5.2018 mennessä s-postiin marja-liisa. ristimaki@netikka.fi tai soittamalla tai lähettämällä tekstiviestin puh. 050-5776 282. MAKSAVIIKKO TOUKOKUUSSA Yhdistyksen maksaviikon tapahtumasta tiedotetaan myöhemmin. Heinäkuu LA 14.7.2018 TILAUSRISTEILY VAASAN SAARISTOSSA La 14.7.2018 lähdetään m/s Tiiralla risteilemään Vaasan luonnonkauniiseen sisäsaaristoon. Kuusisaaressa nautitaan ravintola Jannen Saluunassa yhdistyksen tarjoamana maankuulua lohikeittoa. Keittoannokseen kuuluu myös leipä, vesi, mehu, maito ja kahvi/tee. Mikäli retken aikataulu ja Strömsön tv-sarjan kuvaukset sallivat tutustutaan oppaan johdolla Strömsön historiaan. Yhteiskuljetus Vaasaan lähtee Seinäjoen matkakeskuksesta klo 8.30. Omalla autolla toki voi ajaa Vaasan sisäsatamaan, josta m/s Tiira lähtee. Sisäsatama on Kuntsin modernin taiteen museon vieressä. Matkaa Vaasan torilta on n. 1 km. Satamassa ja sen läheisyydessä on pysäköintimahdollisuus. Alustavan aikataulun mukaan m/s Tiira lähtee Vaasan sisäsatamasta klo 10.00, Kuusisaareen saavutaan klo 11.15 ja Jannen Saluunaan lohikeitolle klo 11.30. Paluumatka alkaa klo 13.15. Matkan hinta on 20 /jäsen, lapset ilmaiseksi. Ei-jäseniltä maksu on 36 /henkilö. Maksu kerätään ennen laivaan astumista käteisenä. Ilmoittautumiset Anu Korpi-Kulmalalle p. 044-9112 151 viimeistään 2.5.2018. Ilmoita samalla myös mahdollinen erikoisruokavaliosi. Elokuu LA 4.8.2018 VIRKISTYSVIIKONLOPPU Yhdistys tarjoaa virkistysviikonlopun perheille Kuorasjärven mökki- ja lomakeskuksessa 4.8.2018 os. Rissantie 69, 61150 Alavus. Tervetuloa viettämään yhteistä, yhdistyksen tarjoamaa virkistysviikonloppua Kuorasjärvelle äidit, isät, lapset, mummat ja paapat. 4
Viikonlopun ohjelmallinen toimintapäivä on lauantai ja silloin saapuvat paikalle kaikki ilmoittautuneet perhekunnat. Aloituskahvit/ mehut tarjotaan la klo 10.00 11.00. Päivän ohjelmassa on leikkimielisiä kilpailuja, pelejä ja liikuntaa, soutelua, ongintaa, saunomista ja uimista. Ota mukaan uikkarit, peseytymisvälineet ja pyyhkeet. Lounassalaatti ja keitto on tarjolla klo 14.00. Välikahvit/mehut juodaan myöhemmin ja illemmalla on lätyn- ja makkaranpaistoa kodalla. Ilmoittautumiset Marja-Liisa Ristimäelle viimeistään la 28.7.2018 s-postilla marja-liisa.ristimaki@netikka.fi tai p. 050-5776 282. Toivottavasti löydät tapahtumista jonkun mieleisesi. Yhdistyksen jäsenmaksut Yhdistyksen jäsenmaksu laskutetaan Munuais- ja maksaliiton kautta. Jäsenmaksun yhteydessä postitetaan jäsenkortti, jossa on kuusinumeroinen jäsennumero. Jäsenkorttia näyttämällä saat liiton valtakunnalliset jäsenedut. Säilytä siis jäsenkortti lompakossasi. Jäsenetuna saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän liiton Elinehto-lehden, joka on täynnä hyödyllistä tietoa ja ajankohtaista asiaa sekä mielenkiintoisia elämäntarinoita. Saat myös kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän yhdistyksen jäsentiedotteen. Käy myös yhdistyksen kotisivuilla www.epmuma.fi ja facebookissa katsomassa ajankohtaisia päivityksiä. Liiton kotisivuilta www.muma.fi löytyy aina uusia asioita. Maksathan jäsenmaksusi eräpäivään mennessä turhien kulujen välttämiseksi ja päästäksesi nauttimaan jäseneduista. Yhdistyksen tarjoamat jäsenedut dialyysipotilaille, elinsiirron saaneille sekä hyks:in kontrolleissa käyville maksapotilaille Edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvat potilaat saavat yhdistykseltä takautuvasti 100 % korvauksen ostamistaan uimahalli- ja keilailulipuista. Vapaamuotoiseen anomukseen tulee liittää alkuperäiset kuitit. Samalla periaatteella alkuperäisiä kuitteja ja vapaamuotoista hakemusta vastaan yhdistys korvaa puolet em. ryhmien potilaiden kylpylä- ja kuntosalilipuista. Tämä käytäntö jatkuu niin kauan kun yhdistyksen varat sen sallivat. Anomukset lähetetään os. Seija Rintala, Kototie 4 A 3, 60100 Seinäjoki. Jos käytät kunnallisia uimahalli/kuntosalipalveluja kysy, onko kunnassasi mahdollisuus anoa liikunnan erityisryhmille tarkoitettua vuosikorttia. Se on hinnaltaan erittäin edullinen ja kattaa rajattoman määrän uimahalli- ja kuntosalikäyntejä vuodessa. Yhdistys korvaa myös sen takautuvasti kokonaan. Yhdistyksen järjestämille matkoille ja retkille yllä olevien potilasryhmien osallistumista tuetaan matka-/retkikohtaisesti yhdistyksen varoista. 5
Munuais- ja maksaliiton valtakunnalliset jäsenedut Tiedot jäseneduista saat www.muma.fi/jasenedut ja Kirsi Kauppinen, kirsi.kauppinen@muma.fi, 050-4365 707. > PlusTerveys Hammaslääkäriasema Fossa, Helsinki > Helppo asu > Holiday Club > Hotel Anna, Helsinki > Instru optiikka > Kampaamo-kauneushoitola Vanessa, Helsinki > Kauneushoitola Charmonie Spa, Helsinki > Kylpylähotelli Kuntoranta > Restel-hotellit > Scandic-hotellit > Hilton-hotellit > Silmäasema > Silmäset > Tallink Silja > Viking Line > Warrior Coffee > Yyteri Kylpylähotelli Munuais- ja maksaliiton sopeutumisvalmennuskurssit ja virkistystoiminta Munuais- ja maksaliitto järjestää vuonna 2018 useita Kelan ja STEA:n rahoittamia kursseja, Solaris- lomien tuettuja lomia, tapaamisia ja tapahtumia sairautensa eri vaiheessa oleville eri ikäisille munuais- ja maksapotilaille sekä heidän perheilleen. Lisätietoja ja hakuohjeita antaa mm. liiton kuntoutuspäällikkö Petri Reponen p. 050-3084 551 tai Länsi-Suomen järjestösuunnittelija Anne Viitala p. 040-5129 295. Kysy kursseista myös omasta hoitoyksiköstäsi. Voit käydä katsomassa kurssitarjonnan ja hakuohjeet yhdistyksen kotisivulta www. epmuma.fi tai liiton kotisivulta www.muma.fi/kuntoutus ja sosiaaliturva. Vuoden 2018 kurssijulkaisu on Elinehto-lehden 4/2017 liitteenä. 6
Vertaistukijat Vertaistukea tarvitsevat munuais- tai maksapotilaat saavat tietoa yhdistyksen koulutetuista vertaistukijoista oman hoitoyksikkönsä sairaanhoitajilta ja järjestösuunnittelija Anne Viitalalta. Lahjoitukset Jos haluat tukea potilasyhdistyksen toimintaa lahjoituksella voit tehdä sen tilille: Lapuan Op, Seinäjoen Kalevankadun konttori, tili FI46 4747 4020 0051 06. Kiitokset Sydämelliset kiitokset Hyllykallion apteekkarille näiden jäsentiedotteiden postituksesta. Kiitos myös Pieni Ele-keräyksessä lipasvahteina toimineille. Työpanoksenne vammais- ja terveystyön hyväksi on arvokasta. Kevätterveisin Puheenjohtaja Anu Korpi-Kulmala p. 044-9112 151, korpi-kulmala@luukku.com Varapuheenjohtaja Annika Nelimarkka, p. 050-5389 567, nelimarkkaannika@gmail.com Sihteeri Matti Kristola, matti.kristola@evl.fi Jäsenrekisterin pääkäyttäjä Anu Korpi-Kulmala, p. 044-9112 151, korpi-kulmala@luukku.com Länsi-Suomen järjestösuunnittelija Anne Viitala, Aleksanterinkatu 21, 5.krs, 33100 Tampere, p. 040-5129 295, anne.viitala@muma.fi 7
Alavus KIRPPIS KAHVIO Avoinna: arkisin 10-18 lauantaisin 10-15 Kuulantie 25, ALAVUS puh. 050-343 5508 Salaattiannoksilla keveästi kohti kevättä... vuodesta 1 9 9 3 HARRIN Grilli-kahvio ALAVUS www.harringrillikahvio.fi Mainosmaa Oy - 2018