POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ



Samankaltaiset tiedostot
POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

Missio ja arvot. Missio

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Kollaja YVA-seurantaryhmän kokous Kehittämiskeskus Pohjantähti Pudasjärvi

Riittääkö puuta kaikille?

Kuntien 6. ilmastokonferenssi Alustus paneelikeskustelu, energian tuotanto ja käyttö murroksessa - omistajapolitiikka avainkysymys

ympäristötiedot 2004

Mediatilaisuus POHJOLAN VOIMA OYJ

Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Osakkaat toimialoittain

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Täyskäännös kotimaiseen

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Pohjolan Voima ja VaSTUUllinEn YRiTYSToiminTa 2008 Pohjolan Voima

Ympäristötiedot 2003

Energiavuosi Energiateollisuus ry Merja Tanner-Faarinen päivitetty:

Sisältö. Varsinainen yhtiökokous

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry,

Luku 2 Sähköhuolto. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Lämpöpumppuala. Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry,

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.

Powestin toiminta-ajatus

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy

Millä Tampere lämpiää?

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Tuulivoimakatsaus Page 1

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS

Bioenergian tukimekanismit

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari , Juuso Konttinen

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen

Suomen rakennettu ympäristö vuonna Bio Rex Miimu Airaksinen, VTT

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

PVO-INNOPOWER OY. Tuulivoima Suomessa ja maailmalla Tuulta Jokaiselle, Lapua Suunnitteluinsinööri Ari Soininen

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Pohjoisten jokien merkitys vesivoimantuotannossa Voimalaitospäällikkö Janne Ala

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Energian tuotanto ja käyttö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

REMIT-PÄIVÄ MANKALA-YHTIÖILLE. - kommenttipuheenvuoro Etelä-Suomen Voima Oy ja Suomen Voima Oy

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Tulevaisuuden työmahdollisuuksista viestiminen: Miten tarjota kesätyöntekijälle kattava ymmärrys organisaatiosta?

HELSINGIN ENERGIARATKAISUT. Maiju Westergren

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki

AJANKOHTAISTA PÖYRYSTÄ

Fennovoiman vastuullisuusohjelma

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna

Yleistä tehoreservistä, tehotilanteen muuttuminen ja kehitys

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Ajan, paikan ja laadun merkitys ylijäämäenergioiden hyödyntämisessä. Samuli Rinne

- Tuulivoimatuotannon edellytykset

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Liite 2 Suunnitelmaan kuuluvien laitosten polttoainetiedot ja savukaasumäärät /

Toimintaympäristö: Fortum

maakuntakaavan työneuvottelu

Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Kemijoki Oy Vesivoimalaitoksien valaistus

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa

Hyvinkään Lämpövoima. Vastuulliset lämmitysratkaisut ja palvelut hyvinkääläisille Asiakkuus- ja verkostopäällikkö Sami Pesonen Hyvinkään Lämpövoima Oy

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN Sky-kansio 7/7

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? Stefan Storholm

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Päivän vietto alkoi vuonna 2007 Euroopan tuulivoimapäivänä, vuonna 2009 tapahtuma laajeni maailman laajuiseksi.

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

MATKAILUN KEHITTÄMISHANKKEET. LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 2010 Suunnittelupäällikkö Jari Laitakari, Pöyry Finland Oy

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Liite 1 Suunnnitelmaan kuuluvat laitokset, luvan myöntämisajankohta, polttoaineteho ja käyttötunnit

Osakkaat toimialoittain

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN?

Transkriptio:

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ Pohjolan Voima on voimavarojen yhdistäjä, joka lisää asiakkaidensa kilpailukykyä tuottamalla tehokkaita ja innovatiivisia energiapalveluita taitavasti, rohkeasti, yhdessä. Painopisteemme ovat vesivoima, lämpövoima ja ydinvoima.

Pohjolan Voiman asiakkaita ovat sen osakkaat: laaja joukko suomalaisia teollisuus- ja energiayrityksiä. Toimitamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan ja turvaamme osaltamme asiakkaidemme menestymisen. Välillisesti tuomme työtä ja hyvinvointia koko yhteiskuntaan. Tuotamme asiakkaillemme tehokkaita ja innovatiivisia energiapalveluja. Niissä yhdistyvät osakkaittemme, Pohjolan Voiman ja verkostomme vahvat voimavarat sekä erinomainen osaaminen. Energiapalvelumme muodostuvat voimalaitosten omistuksen ja energiantoimituksen kokonaisuudesta. Huolehdimme voimalaitoksista vastuullisesti niiden koko elinkaaren ajan. Tunnistamme ja valmistelemme hankkeet, suunnittelemme, rakennamme, omistamme, käytämme ja pidämme kunnossa voimalaitokset sekä poistamme ne aikanaan käytöstä. Tehokkuutemme ja osaamisemme ovat parhaimmillaan suuren mittakaavan hankkeissa. Keskitymme vesi-, lämpö- ja ydinvoimaan ja lisäämme määrätietoisesti vähäpäästöisen tuotannon osuutta. Osaamisemme perustuu pitkään kokemukseemme ja kykyymme hyödyntää laajan verkostomme voimavarat. Etsimme ja toteutamme innovatiivisia energiaratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Esimerkkejä edelläkävijyydestämme ovat Jumiskon kalliovesivoimalaitos, laaja biovoimaohjelmamme, osakkuusyhtiömme Vaskiluodon Voiman biokaasutin, turvalliset ja käyttövarmat Olkiluodon voimalaitosyksiköt ja panostuksemme kivihiiltä korvaavan biohiilen kehittämiseen. Määrätietoisilla investoinneillamme hiilidioksidivapaan tuotantomme osuus nousee lähivuosina 90 prosenttiin. Olemme investoineet 2000-luvulla yhteensä 4 miljardia euroa hiilidioksidivapaaseen tuotantoon. Tästä uusiutuvan energian osuus on reilu 1,5 miljardia euroa. Voimavarojen yhdistäjänä uskomme avoimen vuorovaikutuksen ja yhteistyön voimaan johtamisessa, toiminnassa ja sidosryhmäsuhteissa sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Toimimme arvojemme mukaisesti taitavasti, rohkeasti, yhdessä. Lue lisää Pohjolan Voimasta www.pohjolanvoima.fi ja tarinastamme www.pvotarina.fi. Pohjolan Voima 2014 Avainluvut (IFRS) 2014 2013 2012 2011 2010 Liikevaihto milj. 643 722 838 1 130 1 041 Liiketulos milj. 3 23 10 216 37 Omavaraisuusaste % 41 42 35 41 35 Taseen loppusumma milj. 2 595 2 577 2 398 2 555 2 587 Investoinnit milj. 19 24 36 34 52 Henkilöstö keskimäärin* 217 270 454 487 512 *Ei sisällä enemmistöomisteisen Teollisuuden Voiman henkilöstöä. Osakkaat toimialoittain Metsäteollisuus 62,0 % Energiayhtiöt 21,7 % Kaupungit 6,6 % Kemianteollisuus 5,7 % Pohjolan Voima tuottaa energiaa omakustannushintaan ns. mankalatoimintamallin mukaisesti. Toimintamalli mahdollistaa sen, että hankkeisiin osallistuu suoraan ja välillisesti laaja joukko erikokoisia yrityksiä ja kuntia. Muut 4,0 %

Pohjolan Voiman sähkön tuotanto 2014, 14,0 TWh Lauhdevoima 8,5 % Vesivoima 12,4 % (teollisuus) 12,6 % (kaukolämpö) 6,8 % 14,0 TWh Ydinvoima 59,7 % Pohjolan Voiman sähkön tuotannon osuus Suomen sähkön kokonaistuotannosta oli noin 21 % vuonna 2014. Pohjolan Voiman sähkön tuotantokapasiteetti 31.12.2014, 3 200 MW Lauhdevoima 31,1 % Vesivoima 13,9 % 3 200 MW Ydinvoima 31,3 % (teollisuus) 17,0 % (kaukolämpö) 6,8 % Pohjolan Voiman sähkön tuotantokapasiteetin osuus Suomen sähkön tuotantokapasiteetista oli noin 20 % vuonna 2014. Kuva: Riitta Weijola / Vastavalo.fi

Tuotantopaikkakuntamme Vesivoimalaitos Lämpövoimalaitos Ydinvoimalaitos * rakenteilla Jolmankoski Kaaranneskoski Portimokoski Jumisko Pahkakoski Isohaara Kierikki Raasakka Laanila, Oulu Haapakoski Maalismaa Kokkola Pietarsaari Vaskiluoto, Vaasa Seinäjoki Kristiinankaupunki Hämeenkyrö Porin Prosessivoima, Pori Tahkoluoto, Pori Meri-Pori, Pori Harjavalta Olkiluoto, Eurajoki* Rauma Lappeenranta Kuusankoski, Kouvola Melo

2015 POHJOLAN VOIMA OY Töölönkatu 4 PL 40, 00101 Helsinki Puhelin 010 478 5000 etunimi.sukunimi@pvo.fi info@pvo.fi www.pohjolanvoima.fi