sivla 24.4.2018 12 LIITE NRO 3
1 Savitaipaleen kansalaisopiston toimintakertomus 2017 YLEISTÄ OPISTOSTA Savitaipaleen kansalaisopisto on vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa vapaasta sivistystyöstä annetun lain puitteissa toimialueensa asukkaille mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen, persoonallisuuden monipuoliseen kehittämiseen ja tärkeiden kansalaistaitojen harjoittamiseen yhteisöllisyyden hengessä. Opiston kurssitoiminnassa on pääpaino ollut aikuisopiskelussa. Opetusohjelmassa on kuitenkin pyritty aktiivisesti tarjoamaan myös lapsille ja nuorille suunnattuja kursseja. Opetusohjelmaa laadittaessa pyrimme olemaan ajan hermolla. Otamme huomioon kuntalaisten toiveet, kunnan kehittämisen painopisteet, alueellisen yhteistyön vaatimukset sekä yleiset koulutustarpeet. Sivistyksellisen tasa-arvon hengessä ja myönnettyjen resurssien puitteissa pyrimme tarjoamaan opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia monipuolisesti eri kohderyhmille. Yhdenvertaisuuden ja tasaarvon hengessä pyrimme pitämään kurssimaksut kohtuullisina ja tarjoamaan opiskelumahdollisuuksia myös sivukylien asukkaille. Opetus- ja kulttuuriministeriön 1.1.2013 alkaen myöntämän vapaan sivistystyön ylläpitämisluvan mukaan Savitaipaleen kansalaisopiston koulutustehtävänä on järjestää koulutusta, joka painottuu taito- ja taideaineisiin, kieliin, kulttuuriin, terveyttä edistäviin aineisiin sekä yhteiskunnallisiin aineisiin. Henkilökunta Opistossa työskentelevät rehtori Tea Loisa (p. 0407131870), sivistystoimen ja kansalaisopiston yhteinen palvelusihteeri Tuija Kuurne (p. 0407131884), Lemin yhteyshenkilö Heli Sairanen sekä kolme peruskoulun ja lukion kanssa yhteistä opettajaa: Sanna Pulkkinen (musiikki), Petri Halttunen (kuvataide) ja Petri Nisonen (puutyöt, tietotekniikka). Lisäksi kalenterivuonna 2017 opistossa työskenteli 45 tuntiopettajaa. Toimitilat Savitaipaleen kansalaisopiston toimialueena ovat Savitaipaleen ja Lemin kunnat. Opiston toimisto sijaitsee Savitaipaleen kunnantalon 2. kerroksessa. Opiston osoite: Kirkkotie 6, 54800 Savitaipale. Opiston opetus on hajautettu toimialueen taajamiin ja yhdeksään kylään. Kalenterivuonna 2017 opetusta järjestettiin 28 toimipisteessä. Näistä 9 sijaitsi Lemin kunnassa ja 19 Savitaipaleella. Opetustiloina kansalaisopisto käyttää mahdollisimman paljon Savitaipaleen ja Lemin kuntien omistamia tiloja kuten kouluja. Yhteistyö kyseisten tahojen kanssa onkin sujunut hyvin. Kansalaisopisto saa käyttää kuntien omistamia tiloja veloituksetta opistotoiminnan järjestämistä koskevan sopimuksen mukaisesti. Suurin
2 yksittäinen opetusyksikkö on Savitaipaleen koulukeskus, jossa kokoontui 33 opintoryhmää vuonna 2017. Lemin koulukeskuksessa opintoryhmiä kokoontui 17. Kuukanniemen uusi koulu aloitti toimintansa syksyllä 2017. Koulun hieno liikuntasali sai paljon kiitosta liikunnanharrastajilta. Liikuntaryhmät kokoontuivat pari vuotta melko ahtaassa seurakuntakodin salissa. Tämän jälkeen koulun uusi sali tuntuikin lähes ylellisen tilavalta. Koulun tiloissa kokoontui yhteensä seitsemän opintoryhmää, joista viisi liikuntaryhmää ja kaksi kieliryhmää. Uusi koulurakennus mahdollisti myös seurakuntakodin vuokratiloista luopumisen. Kaikkien kuntalaisten tasavertaisten opiskelumahdollisuuksien säilyttämiseksi opetusta pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan myös sivukylillä. Sivukylillä toimivat opintoryhmät toimivat tavallisesti joko yksityisiltä tai yhteisöiltä, esimerkiksi urheiluseuroilta ja metsästysseuroilta vuokratuissa tiloissa. OPISTON TYÖKAUSI Kansalaisopiston kalenterivuosi 2017 jakaantui lukukausiin ja loma-aikoihin seuraavasti: Kevätlukukausi 9.1. 13.4.2017. Talviloma 27.2. 5.3.2017 Syyslukukausi 11.9. 3.12.2017. Syysloma 23. 29.10.2017 Kevätkaudella työviikkoja opistossa oli 13 ja syksyllä 11. Vuonna 2017 Savitaipaleen kansalaisopistossa järjestettiin opetusta yhteensä 5222 tuntia 127 opintoryhmässä. Luvut sisältävät myös lapsille ja nuorille tarkoitetut kurssit sekä alle 6 tuntia kestäneet koulutukset. Vähennystä edelliseen vuoteen oli 38 tuntia. Opiston tunneista oli valtionosuuteen oikeuttavia tunteja 3711 (3988 tuntia v. 2016). Savitaipaleella opetustunteja oli 3789 ja Lemillä 1433. OPETUSTARJONTA 2017 Käsi- ja taideteollisuus, kädentaidot Koulutusaloittain tarkasteltuna käsi- ja taideteollisuus sekä kädentaidot olivat perinteisesti suurin koulutusala. Kädentaitoja opiskeltiin vuonna 2017 1948 tuntia (1951 tuntia v. 2016) 29 eri ryhmässä. Kädentaitojen ryhmistä suosituimpia kursseja ovat olleet mm. vanhojen huonekalujen entisöinti, keramiikka, puu- ja metallityöt sekä kudontakurssit. Kädentaitojen ryhmissä on voinut opiskella myös Tiffany-tekniikkaa, ompelua sekä erilaisia erityistekniikoita kuten huovutusta, kirjontaa, nypläystä ja pajutöitä.
3 Liikunta ja urheilu Liikuntaa ja urheilua opistossa opiskeltiin ja harrastettiin 1038 tuntia. Lukuun sisältyvät myös opistossa toteutuneet tanssikurssit. Liikunnan tuntimäärä on hieman vähentynyt edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2016 opistossa oli liikuntatunteja 1055. Tuntimäärän laskuun on vaikuttanut erään liikunnanopettajan päätös vähentää tuntejaan. Monet miesten ja naisten perusliikunta- ja kuntosaliryhmät ovat pitäneet pintansa vuodesta toiseen ja niillä on uskollinen kävijäkuntansa. Näiden ryhmien lisäksi monet tanssilliset liikuntatunnit, kuten Lavis ja Zumba eri muodoissaan ovat suosituimpien ryhmien joukossa. Jooga- ja Pilates-ryhmät kuuluvat myös suosittujen ryhmien joukkoon, ja niiden kurssit täyttyvätkin syksyllä ensimmäisinä. Vuonna 2017 on parin edellisen vuoden tapaan panostettu senioreille suunnattuun liikuntaan. Ryhmien tunnit pidetään aamupäivisin ja tuntien suunnittelussa on erityisesti huomioitu ikääntyvien tarpeet lihaskunnon, liikkuvuuden ja tasapainon säilyttämiseksi. Lemin kunnan vapaa-aikatoimen kanssa yhteistyössä suunnitellut eläkeläisten kuntosaliryhmät ja Tules-ryhmä ovat vakiinnuttaneet paikkansa suosittuina liikuntaryhminä. Eläkeläisten kuntosaliryhmiin on syksyisin ollut enemmän tulijoita kuin mitä pystytään ottamaan. Lisääntynyt tarve ja kiinnostus ikäihmisten liikuntaryhmiä kohtaan ohjaavat varmasti tulevaisuudessakin opiston liikuntatarjonnan suunnittelua. Kielet Kansalaisopistossa opiskeltiin eri kieliä yhteensä 711 tuntia (697 tuntia v. 2016). Suosituin kieli oli englanti, jota opiskeltiin yhteensä 440 tuntia. Englantia on voinut opiskella syksystä 2016 lähtien omaan tahtiin verkkokurssilla. Verkko-opintoja on vuoden 2017 aikana suorittanut viisi opiskelijaa, ja heiltä saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Muita kielikursseja tarjottiin saksan, venäjän ja espanjan kielissä. Kieliryhmissä oli tarjolla alkeiskursseja, jatkokursseja sekä keskustelukursseja. Lisäksi tarjolla oli eläkeläiskursseja, joissa opiskelu tapahtuu hitaampaan tahtiin. Näissä ryhmissä on kiinnitetty huomiota myös kurssien alkamisajankohtaan. Opetus pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan heti koululuokkien vapauduttua iltapäivällä klo 15.30 alkaen. Musiikki Musiikkia opiskeltiin yhteensä 550 tuntia (579 tuntia v. 2016). Musiikkiryhmissä annettiin soitinopetusta mm. pianon ja kitaran soitossa. Yhdessä soittamista saattoi harjoitella soittokunnassa ja aikuisille suunnatuissa bändisoiton ryhmissä. Lauluryhmiä kansalaisopistossa oli tarjolla mieskuoron ja sekakuoron muodossa. Kuorot esiintyivät erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja kävivät myös laulamassa laitoksissa asuville vanhuksille. Musiikin käytännön teoriaa ja yksinlaulua opiskeltiin Savitaipaleella. Yksinlaulukurssille otettiin seitsemän opiskelijaa, jotka saivat yksilöohjausta n. 20 min/viikko laulutekniikan hiomiseen.
4 Lapsille suunnattua musiikin opetusta tarjottiin perhe- ja naperomuskareissa. Ryhmistä kolme kokoontui Savitaipaleella Kivikoululla ja kaksi Lemillä seurakuntatalon tiloissa. Lemin muskariryhmät eivät enää toteutuneet syksyllä 2017, koska samana ajankohtana kokoontui myös lasten liikuntakerho, joka verotti muskariin ilmoittautuneiden määrää. Kuvataiteet Kuvataiteita opiskeltiin kansalaisopistossa yhteensä 533 (474 tuntia v. 2016). Suurin osa kuvataiteen opetuksesta oli posliininmaalausta, jota opiskeltiin sekä ilta- että viikonloppukursseilla. Posliininmaalausryhmät kokoontuivat Savitaipaleella koulukeskuksessa, Heituinlahden koululla, Säänjärven Säpinätuvalla sekä Pettilän kyläkeskuksessa. Lemillä posliininmaalausryhmät kokoontuivat koulukeskuksessa. Savitaipaleen koulukeskuksessa kokoontui myös maalausryhmä, jossa opiskeltiin öljyvärimaalauksen eri tekniikoita sekä pastellimaalausta ja pastellipiirustusta. Muut kurssit Opiston opetustarjonnassa oli edellisten lisäksi myös monia lyhytkursseja ja muita yksittäisiä kursseja yhteensä 442 tuntia. Tähän ryhmään kuuluvat mm. erityisryhmien kurssit, ensiapukurssit, lintuharrastuskurssit, runonlausunta, luottamushenkilökoulutus ja erilaiset tietotekniikkakurssit. Syksyllä 2017 uutena tietotekniikkakurssina aloitti atk-paja. Pajassa opiskelija sai yksin tai pienessä ryhmässä tarvitsemaansa ohjausta ja opetusta erilaisissa tietotekniikkaan liittyvissä ongelmissa. Ohjausta annettiin tietokoneisiin liittyvien ongelmien lisäksi mm. puhelinten ja aktiivisuusrannekkeiden käyttöön liittyvissä ongelmissa. Tapahtumat Runonlausuntaa opiskeltiin Johanna Juslinin johdolla sekä Lemillä että Savitaipaleella. Opiskelun päätavoitteena on perinteisesti ollut runoesityksien valmistelu ja harjoittelu. Ryhmät ovatkin aina järjestäneet runotapahtumia sekä kevät- että syyskaudella. Lauri Viita ja Aila Meriluoto-runotapahtumat järjestettiin Lauri Viidan 100-vuotissyntymäpäivän ja Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi 24. ja 26.3. Lemin Tapiolassa. Esitys toistettiin vielä Savitaipaleella koulukeskuksen auditoriossa 29.10. Kevätkauden 2018 ohjelmiston suunnittelu aloitettiin joulukuussa. Kansalaisopiston kevätnäyttelyt ja -tapahtumat keräsivät runsaan joukon kiinnostunutta yleisöä keväällä 2017. Lemin Vanhan pappilan valoisissa ja viihtyisissä näyttelytiloissa avattiin opiston harrastetöiden näyttely sunnuntaina 2.4. ja se oli avoinna viikon verran. Lemin peruskoululaisten kuvaamataidon töitä oli samaan aikaan esillä Vanhan pappilan tiloissa. Kokemus yhteisnäyttelystä oli sen verran hyvä, että se toteutetaan myös keväällä 2018. Välijoen vanhalla kaupalla pidettiin myös näyttely sunnuntaina 2.4. Näyttelyssä oli esillä kädentaitoryhmien talven aikana valmistuneita töitä. Savitaipaleella koulukeskuksen
5 tiloissa pidettiin näyttely ja kevättapahtuma sunnuntaina 9.4. Näyttelyn aikana yleisöllä oli mahdollisuus seurata työnäytöstä pitsinnypläyksestä. Koulun auditoriossa sai ihailla Heitlahen Virkiöitten istumatanssiesitystä sekä mieskuoron kaunista laulua. Lisäksi opiston runoryhmät esittivät katkelman Lauri Viita ja Aila Meriluoto -runoesityksestä. Vappupäivänä 1.5. Lennuksen metsästysmajalla kokoontuva ryhmä järjesti jo perinteiseksi tulleen Vappunäyttelyn. Näyttelyssä oli esillä laaja kirjo talven aikana valmistuneita käsitöitä. Opiston näyttelyihin ja tapahtumiin tutustui yhteensä yli 400 henkilöä. TUNNIT PÄÄLUOKITTAIN 2016 % 2017 % Kädentaidot 1951 37 1948 37 Liikunta ja terveys 1055 20 1038 20 Kielet 697 13 711 14 Musiikki 579 11 550 11 Kuvataiteet 476 9 533 10 Muut 502 10 442 8 Yhteensä 5260 100 5222 100
6 OPISTON OPISKELIJAT Kansalaisopiston kurssit ovat avoimia pääsääntöisesti kaikille väestöryhmille. Jokainen voi osallistua niihin opintoryhmiin, joissa haluaa opiskella ja joiden opetusta pystyy seuraamaan. Poikkeuksen muodostavat luonnollisesti lapsille ja nuorille suunnatut ryhmät sekä erityisesti ikääntyneille suunnatut ryhmät. Opiston kurssitarjonnassa on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota ikääntyneille suunnattuun kurssitarjontaan, sillä opiskelijoista noin kolmasosa on yli 63-vuotiaita. Vuodelle 2017 Opetushallitus myönsi kansalaisopistolle 2 500 euron opintoseteliavustuksen. Opintoseteliavustus on tarkoitettu aikuisopiskelusta perittäviä maksuja korvaavaksi järjestelmäksi vapaan sivistystyön vapaatavoitteisessa koulutuksessa. Avustuksen avulla voidaan jättää perimättä tai alentaa opintomaksuja kohderyhmiltä, joiden kouluttautumista erityisesti halutaan edistää. Opintoseteliavustuksella tuettava koulutus on oppilaitoksen normaalin valtionosuuden piiriin kuuluvaa vapaatavoitteista eli tutkintoon johtamatonta koulutusta. Opintoseteliavustuksella tuettavan koulutuksen kohderyhmiä ovat maahanmuuttajat, työttömät, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat, oppimisvaikeuksia kokevat, peruskoulun päättäneet nuoret, senioriväestö ja eläkkeellä olevat. Savitaipaleella avustus kohdennettiin työttömien ja ikääntyneiden opiskelijoiden kurssimaksujen alentamiseen. Alennuksen sai 303 henkilöä. Opiston kausi- ja kurssimaksuista myönnettiin kyseisille ryhmille 20 %:n alennus. Ikääntyneet ja työttömät huomioitiin myös opiston opetusohjelmassa järjestämällä päivisin toteutettuja kursseja sekä matalan kynnyksen ryhmiä, joissa otettiin huomioon ikääntyvien oppimisedellytykset. Lisäksi opistossa myönnettiin 20 %:n sisarusalennus lapsille ja nuorille suunnattuihin ryhmiin osallistuville saman perheen lapsille. Kalenterivuonna 2017 opistossa opiskeli 988 eri henkilöä (v. 2016 1051). Edelliseen vuoteen verrattuna vähennystä oli 63 henkilöä. Miehiä opiskelijoista oli 223 ja naisia 765 (v. 2016 miehiä 260 ja naisia 791). Alle 16-vuotiaita opiskelijoita opistossa oli 128 (v. 2016 185). Edelliseen kalenterivuoteen 2016 verrattuna vähennystä alle 16-vuotiaiden ryhmässä oli 57 opiskelijaa. Vuonna 2017 lapsille ja nuorille suunnattuja opintoryhmiä oli ohjelmassa edellisvuotta vähemmin. Ohjelmasta jäi pois mm. kolme muskariryhmää ja break dance-ryhmä. Kunnittain opiskelijat jakaantuivat seuraavasti: 2017 2016 Savitaipale 540 (591) Lemi 376 (408) Muu 72 (52) Yhteensä 988 1051 Opintoryhmien yhteenlaskettu opiskelijamäärä oli 2429 opiskelijaa (v. 2016 2529). Tässä luvussa sama opiskelija on voinut osallistua useammalle eri kurssille. Opiskelijoista 912 opiskeli Lemillä ja 1517 Savitaipaleella. Naisia kaikista opiskelijoista oli 1983 ja miehiä 446. Kansalaisopistossa opiskelevien lisäksi opiston todelliseen vaikutuspiiriin kuuluu huomattavasti suurempi joukko alueen asukkaita, kuten opiston näyttelyissä, erilaisissa musiikki- ja runotapahtumissa sekä teatteriesityksissä vierailevat henkilöt.
7 TIEDOTTAMINEN Opiston kurssitarjonnasta tiedotetaan elo- syyskuun vaihteessa jokaiseen talouteen jaettavalla opinto-oppaalla, jossa on suurin osa lukuvuoden kurssitarjonnasta. Opiston työkausien aikana opiskelijoille lähetetään tiedotuksia myös tekstiviestein esim. kurssien ajankohdan muutoksista tai mahdollisista peruuntumisista. Lisäksi kursseista ja tapahtumista tiedotetaan Länsi-Saimaan Sanomissa ja netissä opiston kotisivuilla. Kotisivut ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi tiedottaa opiston toiminnasta ja ajankohtaisista uutisista. Sivuilla on mahdollista selailla kurssihaun kautta opiston kurssitarjontaa. Sivujen kuvagalleriasta löytyvät myös opiston kevätnäyttelyiden kauniit harrastetyöt. Opiston sivut löytyvät osoitteesta: www.peda.net/veraja/savitaipale/kansalaisopisto. Opettajiin on pidetty aktiivisesti yhteyttä toimintakauden aikana kurssien suunnitteluun ja tiedottamiseen liittyvissä asioissa. Yhteydenpito on tapahtunut pääasiassa puhelimitse ja sähköpostilla. Opiston nettisivuilla on myös opettajille tarkoitettu osio, josta löytyvät ajankohtaiset tiedotteet sekä opettajien työssään tarvitsemat lomakkeet, kuten matkalaskut ja palkantilauslomakkeet. Lukukausien taitekohdissa opettajat ovat saaneet kirjeen, jossa on mm. palkanmaksuun, kokouksiin ja opiston tapahtumiin liittyviä tietoja ja toimintaohjeita. Syyskauden alussa opettajille jaetaan päivitetty versio opettajan oppaasta. Opas sisältää tietoa opiston toiminnasta ja ohjeita opettajan työhön. Oppaasta löytyvät myös päivitetyt toimintaohjeet opettajan mahdollisten sairaustapausten ja tapaturmien varalta. YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUDET Kansalaisopisto tekee yhteistyötä monien paikallisten tahojen kuten alueen seurakuntien, paikallisten yrittäjien, yhdistysten sekä kuntien vapaa-aika- ja kulttuuritoimen kanssa. Yhteistyötahoilta saadaan mm. erilaisia kurssitoiveita, joita toteutetaan mahdollisuuksien puitteissa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat lisäksi erilaiset seurat, yhdistykset sekä yksityishenkilöt, jotka vuokraavat tiloja opiston opetuskäyttöön ja huolehtivat tilojen siisteydestä ja toimivuudesta. Savitaipaleella vietettiin hyvinvointiviikkoa 10.9. 17.9.2017. Aloite viikon vietosta tuli Eksotelta, ja se vastasi myös tapahtumien koordinoinnista. Viikon ohjelmatarjonta oli hyvin laaja, kun monet yritykset ja yhteisöt tarjosivat tietoa, opastusta ja erilaisia hyvinvointia lisääviä harrastusmahdollisuuksia Savitaipaleen kunnan asukkaille. Hyvinvointiviikon aikana erilaisia tapahtumia kertyikin lähes 30 kappaletta. Kansalaisopisto osallistui hyvinvointiviikon viettoon tarjoamalla mahdollisuuden ilmaisiin tutustumiskertoihin erilaisissa liikuntaryhmissä. Tiistaiaamuna 12.9. järjestettiin Voimaa ja tasapainoa -jumppa sekä Lavis -jumppa. Keskiviikkona aamupäivällä 13.9. oli kaikille avoin Pilates -tunti. Liikuntaryhmiin osallistuttiin runsaalla joukolla, ja ilmaiset tutustumiskerrat sekä niistä tiedottaminen keräsivät paljon kiitosta. Kansalaisopiston avoimet liikuntaryhmät toteutettiin Kirkonkylän koulun salissa. Hyvinvointiviikon aikana sai käydä vapaasti tutustumassa myös kaikkiin muihin kansalaisopiston ryhmiin.
Savitaipaleen kunnan eri seuroista, yhdistyksistä ja muista toimijoista koostuva Suomi 100-juhlatoimikunta sai aikaan mahtavan juhlaesityksen. Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistettiin kahdella hienolla musikaaliesityksellä Savitaipaleen urheilutalolla 5. 6.12. Naurun ryppyjä -musikaalin toteutukseen osallistui myös opiston musiikkiryhmiä ja heidän ohjaajiaan. Musiikkiryhmät olivat harjoitelleet pitkin syksyä sekä tunneilla että tuntien ulkopuolella esitykseen tulevia musiikkiesityksiä. 8