MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET SAARIHOVIN 2534 09 MAAPERÄKARTAN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemi 1999
1 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista maalajeista koostuva maaperä on syntynyt nuorimman maailmankauden, kvartäärikauden aikana, joka alkoi noin 2 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan saakka. Kvartäärikaudella on ollut useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt ovat peittäneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa. Jääkausien välisinä ns. interglasiaalikausina ilmasto on ollut nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi runsaat 100 000 vuotta sitten ja päättyi noin 9 000 vuotta sitten. Veiksel-jääkauden alkupuolella oli kaksi vähemmän ankaran ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät ja hävisivät Pohjois-Euroopassa lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viime jääkauden aikana, mutta paikoin tavataan myös kerrostumia, jotka ovat peräisin viime jääkautta vanhemmilta jääkausilta ja niiden välisiltä ajoilta. Kerrostumia tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi maamme yleisin maalaji, moreeni, joka esiintyy joko kallioperän muotoja peittävänä ja myötäilevänä kerroksena tai erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat sulamisvesivirrat, jäätikköjoet, kuluttivat alustaansa muodostaen sulamisvesiuomia ja kerrostivat lajittelemaansa ainesta jäätikön pohjalla harjuiksi tai jäätikön reunan eteen deltoiksi (esim. Salpausselät). Kun mannerjäätikkö suli, laajat alueet nykyisistä maa-alueista jäivät veden peittämiksi ja veden peittämille alueille kerrostui hienorakeisia sedimenttejä. Jääkaudella 2-4 km:n paksuinen jääkerros painoi maankuorta alas. Jäätikön sulamisvaiheessa maankuori alkoi kohota aikaisempaan asemaansa. Veden pinnan asemia osoittavat muinaisrannat, joita näkyy vaarojen rinteisiin syntyneinä rantatörminä ja -kivikkoina. Maankohoaminen, joka oli aluksi hyvin nopeaa, jatkuu edelleen hitaasti. Suurimmillaan se on Merenkurkussa, noin metri sadassa vuodessa ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 cm sadassa vuodessa. Veden alta paljastuneilla alueilla alkoi jokien toiminta, joka yhdessä maankohoamisen kanssa sai aikaan sarjan vähitellen maatuvia hiekkaisia ja hietaisia suistomaita jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumien päällä. Alavilla alueilla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen alueen vapauduttua jään tai veden alta.
3 KIVENNÄISMAALAJIT (Ulpu Väisänen GTK) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. ha % ha % Ka 1 219 13,3 HkM 8 0,1 Mr 4 263 46,5 Hk 361 3,9 Hk/Mr 69 0,8 Ct/Hk 97 1,1 Ct/Mr 971 10,6 St/Hk 31 0,3 St/Mr 225 2,4 Ht 28 0,3 KiM 14 0,2 Ct 1 731 18,9 Ki 4 - St 123 1,3 SrM 28 0,3 Maa-ala Vesi Kartta-alueen pinta-ala 9 172 ha 99 ha 9 271 ha Merkkien selitys RT-luokituksen mukaan: Ka = kalliomaa, Mr = hiekkamoreenia, Hk/Mr = pintakerros hiekkaa, pohjamaa hiekkamoreenia, Ct/Mr = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hiekkamoreenia, St/Mr = pintakerros rahkaturvetta, pohjamaa hiekkamoreenia, KiM = jäätikköjokimuodostuma, päälajite lohkareita ja kiviä, Ki = lohkareita ja kiviä, SrM = soramuodostuma, HkM = hiekkamuodostuma, Hk = hiekkaa, Ct/Hk = pintakerros saraturvetta, pohjamaa hiekkaa, St/Hk = pintakerros rahkaturvetta, pohjamaa hiekkaa, Ht = karkeaa hietaa, Ct = saraturvetta, St = rahkaturvetta. Yleispiirteet Saarihovin kartta-alue (2534 09) sijaitsee pääosin Kuivaniemen kunnassa, kaakkoisosassa noin neljännes kartta-alueesta kuuluu Iin kuntaan. Maasto kohoaa lounaisosan alavalta rannikkoalueelta kohti koillista. Alavin kohta lounaassa on 15 metriä merenpinnasta ja korkein kohta koillisessa 75 metriä. Kartta-alueella on runsaasti kallioalueita, jotka ovat paikoin ohuen maakerroksen
peittämiä. Eniten niitä on etelä- ja lounaisosissa. Maaston painanteissa on muutamia pieniä järviä ja lampia ja lähes kaikki maaston painanteet ovat soistuneet. Nykyisin asumattomilla alueilla, mäkien ja kumpareiden päällä, on monin paikoin merkkinä muinaisesta asutuksesta kiviröykkiöitä, jotka ovat todennäköisesti pronssikaudelta peräisin olevia muinaishautoja (Pohjois- Pohjanmaan museovirasto, suullinen tiedonanto). 4 Kallioperä Alueen kallioperä on arkeisiin kivilajeihin kuuluvaa gneissikompleksia, iältään 3,1-2,6 miljardia vuotta. Sen kivilajit ovat tonaliitti-, trondhjemiitti- ja granodioriittigneissi ja migmatiitti. Jonkin verran esiintyy myös diabaasijuonia, iältään 1,65-1,57 miljardia vuotta (Korsman et al. 1997). Maaperägeologinen kehitys Saarihovin kartta-alueelta on löydetty uurteita, joiden suunta vaihtelee 300-350 o. Luode-kaakko-suuntaiset (325-330 o ) uurteet tulkittiin vanhimmiksi, jotka syntyivät viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen, ns. Varhais-Veikselvaiheen aikana. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Oulujärven tienoille saakka, ja Etelä- ja Keski-Suomi olivat tällöin jäättömiä (Hirvas & Nenonen 1990). Nuoremmiksi tulkittiin uurteet, joiden suunta on 300-310 o. Nämä uurresuunnat vastaavat viimeisimmän jäätiköitymisen aikaista virtaus-suuntaa. Kolmessa kohteessa havaitut lähes pohjois-etelä-suuntaiset uurteet (340-350 o ) edustavat todennäköisesti Varhais-Veiksel-vaiheen aikaisia, pai-kallisia jäätikön virtaussuuntia. Mannerjään reuna vetäytyi kartta-alueelta yli 9 000 vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle (Saarnisto 1981). Ancylusvaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Ancylusvaiheen aikana maankohoaminen oli Pohjanlahden rannikolla niin nopeaa, että uutta maata paljastui veden alta noin 8-10 cm vuodessa (Eronen 1990). Maankohoaminen alkoi hidastua jo yli 8 000 vuotta sitten ja sen on laskettu päättyvän 7 000-12 000 vuoden kuluttua. Merenkurkku umpeutuu 2 500-2 800 vuoden kuluttua, jos maankohoaminen on edelleen 7-8 mm vuodessa. Tällöin Perämeri muuttuu järveksi ja kartta-alueen lounaisosa, joka on noin kilometrin etäisyydellä meren rannasta, tulee olemaan 30-50 kilometrin etäisyydellä rannikosta (kuva 1).
Kuva 1. Oulun ja Tornion välisellä rannikkoalueella maata paljastuu jatkuvasti veden alta maankohoamisen vuoksi, ja Perämeri muuttuu järveksi 2 500-2 800 vuoden kuluttua (kuva laadittu Manner & Tervo 1988 mukaan). Saarihovin karttaalue sijaitsee Simon ja Olhavan välisellä alueella. 5
Maankohoaminen on nykyisin Perämeren rannikolla 7-8 mm/v, Oulun seudulla 6,9 mm/v ja Kemissä 7,4 mm/v (Kakkuri 1989). Saarihovin kartta-alueesta suurin osa (alueet >40 m mpy) on paljastunut veden alta jo yli 5 000 vuotta sitten, ja lounaisosan alavimmat kohdat, noin15 m mpy, vajaat 2 000 vuotta sitten olettaen, että maankohoaminen on ollut 8 mm vuodessa. 6 MAAPERÄ Kallioalueet Avokallioita ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kallioalueita on 13 % maa-alasta. Niitä on eniten kartta-alueen lounais- ja eteläosissa. Suuret kallioalueet johtuvat osaksi jääkauden jälkeisestä, rantavoimien aiheuttamasta kulutustyöstä. Moreenikerrostumat Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on yli 46 % maa-alasta. Se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen pohjois- ja koillisosissa. Maaston alavissa painanteissa moreenialueet ovat monin paikoin soistuneet. Itäosassa on pohjamoreenin päällä vaihtelevan paksuisena kerroksena hienoainesmoreenia. Länsi-, lounais- ja eteläosissa moreeniaines on paikoin hyvin kivistä ja lohkareista. Kairausten perusteella moreenikerrostumat ovat enimmäkseen ohuita, niiden paksuuden vaihdellessa yhdestä kolmeen metriin. Paikoin moreenin päällä on hiekkaa tai hietaa, hietaa esiintyy lähinnä hiekka-alueiden reunoilla. Muutamissa kairauksissa todettiin moreenikerrostumien paksuudeksi yli 5 metriä, paksuin moreenipeite, 7,8 metriä, on kartta-alueen koillisosassa (kairauspiste 329). Jäätikköjokikerrostumat Saarihovin kartta-alueen lounaisosassa on luoteesta kaakkoon virranneen jäätikköjoen kerrostama katkonainen harjujakso, joka kulkee Ylimmäiseltä Pihlajajärveltä Säynäjäjärvelle ja jatkuu edelleen Kuivaniemelle. Suurimmat harjujaksoon kuuluvat muodostumat ovat Antinkankaalla ja sen luoteispuolella.
Muutamissa harjujaksoon kuuluvissa muodostumissa päälajitteena on kiviä ja lohkareita. Jäätikköjokikerrostumia on kartta-alueella alle 1 % maa-alasta. 7 Ranta- ja jokikerrostumat Ranta- ja jokikerrostumia on hajanaisina esiintyminä eri puolilla kartta-aluetta. Koostumukseltaan ne ovat enimmäkseen hiekkaa. Laajimmat hiekkakerrostumat sijaitsevat kartta-alueen luoteisosassa, lähellä Kuivajoen laaksoa. Näillä hiekkaalueilla on runsaasti rantavalleja, jotka ovat merkkinä jääkauden jälkeisistä Ancylusjärvi- ja Litorinamerivaiheen muinaisista rantapinnoista. Hiekkaisia rantaja jokikerrostumia on noin 5 % maa-alasta. Osa alueista on alle metrin paksuisen turvekerrostuman peittämää. Hietaa on kartta-alueella vain 0,3 %. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Tapio Muurinen GTK) Kartta-alueella on soita eloperäisinä kerrostumina 3 178 ha (lähes 35 % maaalasta). Lukuun sisältyy ohutturpeisia, alle metrin paksuisia alueita 1 324 ha. Alue kuuluu Pohjois- Pohjanmaan aapasoiden suokasvillisuusvyöhykkeeseen. Suot ovat keskiosiltaan yleensä puuttomia nevoja, paikoin rimpisiäkin. Ohutturpeiset alueet ja reunat ovat rämeitä. Kartta-alueen lounaisosassa, lähellä merta, suot ovat vasta kehityksensä alkuvaiheessa. Notkot, kalliopainanteet, puronvarret ja lampien rannat ovat yleisesti soistuneet. Vasta noin 50 metrin korkeudella ja sitä ylempänä kartta-alueen keski- ja koillisosissa turvekerrostumat saavuttavat yleisemmin 1,5-2 metrin paksuuden. Suurin osa alueen soista on saanut alkunsa merestä paljastuneen maan ja metsämaan soistumisen seurauksena, jolloin alavat maastokohdat ovat alkaneet kasvaa suokasvillisuutta. Lampien ympäristöt ovat soistuneet osittain pinnan- ja pohjanmyötäisenä umpeenkasvuna. Tästä ovat merkkinä useiden soiden pohjalla tavattavat järvimuta- ja liejukerrostumat. Esimerkiksi Lampiensuolla on turpeen alla sekä mutaa että liejua yhteensä paksuimmillaan noin 2 metriä. Turvetutkimusten yhteydessä tutkittiin 15 suota pinta-alaltaan 2 042 ha. Näistä suurimpia ovat Iso Heposuo (375 ha) ja Iso Saarisuo (354 ha). Turvepaksuudeltaan yli metrin alueita on 27% ja yli 2 metrin alueita noin 3 %. Keskipaksuus koko alalle laskettuna on 0,8 m. Suurin todettu turve-paksuus, 3,4
m, on Isolla Saarisuolla. Turvekerrostumista on saravaltaisia (Ct) 68% ja rahkavaltaisia (St) 32%. Alueen suurista soista Tuuliaapa ja Iso Heposuo ympäristöineen, yhteensä noin 700 ha, kuuluvat soidensuojelun perusohjelmaan. Ne edustavat pohjoista aapasuota tyypillisimmillään. Luoteis- ja kaakkoisosan matalia soita on ojitettu runsaasti ja otettu metsätalouskäyttöön. Turvetuotantoon soveltuvia alueita on Isolla Saarisuolla, jossa on jo aikaisempaa turvetuotantoa, sekä Mustanlammenaavalla. Asutusta ei juurikaan ole, joten soita on viljelykäytössä hyvin vähän. 8 Taulukko 2. Suokairauspisteet, a = turvekerrostuman kokonaispaksuus (m), b = turvelaji, c = suotyyppi (RHSN = ruohoinen saraneva, LKN = lyhyt-kortinen neva, RIN = rimpineva, VSN = varsinainen neva, SIN = silmäkeneva, OJ = ojikko. Nro a b c 401 2,6 Ct RHSN 402 1,5 St LKN 403 2,1 Ct RIN 404 2,1 Ct VSN 405 1,5 Ct RIN 406 2,0 St SIN 407 1,7 Ct VSN 408 1,3 Ct VSN 409 1,7 Ct RIN 410 1,5 St LKN 411 1,3 Ct RIN 412 1,0 Ct RHSNOJ POHJAVESI (Ulpu Väisänen GTK) Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi suotautuvan veden määrään vaikuttavat myös kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin hiekka- ja sorakerrostumiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään
suotautuvan veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja mineraalikoostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin hyvin vettä johtavien, lajittuneiden ja karkeiden maalajien pohjavedessä. Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni ja siitä suurin osa vettä huonosti läpäisevää pohjamoreenia. Pohjamoreenin rakenne on yleensä niin tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Yksityiskohtaisia pohjavesitutkimuksia alueella ei ole tehty. Alue on lähes asumatonta, eikä maaperäkartoituksen yhteydessä löydetty myöskään lähteitä. Maaperätutkimuksissa koekuoppia tehtäessä pohjavedenpinnan korkeudesta tehtiin muutamia havaintoja. Niiden mukaan vedenpinta on 1,2-4,4 metriä maanpinnasta. Havaintojen mukaan vedenpinta on syvimmällä, 3-4,4 metriä, kartta-alueen lounaisosassa sijaitsevan harjujakson soravaltaisissa muodostumissa. 9 ALUEEN MAAPERÄ RAKENNUSPOHJANA Maaperän rakennettavuuteen vaikuttaa ensisijaisesti maaperän raekoostumus, joka puolestaan vaikuttaa maaperän routivuuteen, kantavuuteen ja kaivettavuuteen. Muita rakennettavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat maaperän paksuus, kerrosjärjestys, kokoonpuristuvuus ja vedenläpäisevyys sekä maaston korkeus- ja kaltevuussuhteet. Rakennuspohjana hyviä maalajeja ovat sora, hiekka ja hiekkamoreeni. Kantavuus näiden maalajien alueilla on yleensä hyvä. Hiekka ja sora ovat routimattomia. Hiekkamoreeni on routiva maalaji, jonka routimisen määrä riippuu suuresti hienoaineksen osuudesta moreenissa. Moreenin kantavuus huononee hienoaineksen määrän kasvaessa. Avokalliot ja ohuen, alle metrin paksuisen moreenin peitossa olevat kallioalueet ovat kantavuudeltaan hyviä. Perustamiskustannuksia lisäävät kuitenkin louhimiskustannukset. Rakennettavuudeltaan keskinkertaisia ovat karkea hieta sekä ns. kaksoismaalajit, joiden pintamaalajit ovat routivia, kuten savi, hiesu, hieno hieta tai turve, ja joiden pohjamaalajina ovat routimattomat sora, hiekka, karkea hieta ja moreeni. Rakentamisen yhteydessä pintamaalajit joudutaan yleensä poistamaan. Rakennettavuuden kannalta huonoja maalajeja ovat savi, hiesu, hieno hieta ja ne kaksoismaalajit, joiden pohjamaana on routivia, hienorakeisia maalajeja tai hienoainesmoreenia. Savi, hiesu ja hieno hieta ovat kantavuudeltaan huonoja. Myös turve on kantavuudeltaan huono johtuen sen kokoonpuristuvuudesta.
Suurin osa kartta-alueesta on rakennettavuudeltaan hyvää moreeni-, hiekka- ja kallioaluetta, yhteensä noin 65 % maa-alasta. Muu osa on rakennettavuudeltaan keskinkertaista tai huonoa maaperää, kuten hietaa, turpeen peittämää moreenia ja hiekkaa sekä turvetta. 10 KAIRAUS- JA KOEKUOPPATIEDOT piste kerroksen alarajan piste kerroksen alarajan nro syvyys (m) ja maalaji nro syvyys (m) ja maalaji 301 3,0 Sr 4,4 Hk 317 4,2 Mr 4,2 Ka 302 3,0 Sr 318 4,9 Mr 4,9 Ka 303 2,5 Mr 2,8 Ht 319 0,8 Hk 5,5 Mr 2,8 Ka 5,5 Ka 304 6,6 Mr 6,6 Rp 320 0,6 Hk 2,4 Mr 305 1,6 Mr 1,6 Ka 2,4 Ka 306 1,5 Hs 2,8 Mr 321 0,9 Hk 6,6 Mr 2,8 Ka 6,6 Ka 307 2,9 Mr 2,9 Ka 322 3,4 Mr 3,4 Ka 308 3,2 Mr 3,2 Ka 323 1,2 Mr 309 0,5 Hk 3,3 Mr 324 2,5 Mr 310 2,5 Sr 325 2,5 Mr 2,5 Ka 311 3,3 Sr 326 0,5 Hk 3,0 Mr 312 3,8 Mr 3,8 Ka 327 2,2 Hk 313 3,5 Mr 3,5 Ka 328 0,5 Tu 2,8 Hk 314 1,7 Mr 1,7 Ka 3,1 Mr 3,1 Ka 315 1,5 Mr 1,5 Ka 329 7,8 Mr 7,8 Ka 316 2,5 Mr
11 KIRJALLISUUTTA Eronen, M. 1990. Itämeren kehitys. Suomen kartasto, vihko 123-126. Maanmittauslaitos, Suomen maantieteellinen seura, 15-18. Haavisto, M. (toim.), 1983. Maaperäkartan käyttöopas 1:20 000/1:50 000. Opas 10. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Hirvas, H. & Nenonen, K. 1990. Jääkauden vaikutus maaperään. Suomen kartasto, vihko 123-126. Maanmittauslaitos, Suomen maantieteellinen seura, 12-14. Kakkuri, J., 1990. Fennoskandian maankohoaminen. Suomen kartasto, vihko 123-126. Maanmittauslaitos, Suomen maantieteellinen seura, 125-126. Korsman, K., Koistinen, T., Kohonen, J., Wennerström, M., Ekdahl, E., Honkamo, M., Idman, H. & Pekkala, Y. 1997. Suomen kallioperäkartta 1:1000 000. Geologian tutkimuskeskus. Manner, T. & Tervo, T. 1988. Lapin geologiaa. Lapin maakuntaliitto ry - Lapin lääninhallitus. 188 s. Saarnisto, M. 1981. Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Ser. A III. Geologica-Geographica 130. 42 s.
12 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1:1 000 000, painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon 123-126), esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raakaainevarat 1:1 000 000, painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen geologinen yleiskartta. Maaperäkartta 1:400 000. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina 1906-1953 vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina 1963-1986 uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa yleisluonteisen kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen geologinen kartta. Maaperäkartta 1:100 000. Vuoteen 1999 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 75 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1:20 000 ja 1:50 000. Vuoteen 1999 mennessä on maastamme kartoitettu yli kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 550 kpl. Pohjois-Suomessa kartoista 10 on julkaistu mittakaavassa 1:50 000. Työn alla olevat kartta-aineistot digitoidaan. Kartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää pohjana mm. maankäytön suunnittelussa, raaka-ainevarojen selvittelyssä ja ympäristönhuollossa.
13 MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1:2 000-1:10 000) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. MAAPERÄKARTTOJA JA KARTOITUSPALVELUJA MYY Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen alue- Väli-Suomen alue- Pohjois-Suomen aluetoimisto toimisto toimisto PL 96 PL 1237 PL 77 (Betonimiehenkuja 4) (Neulaniementie 5) (Lähteentie 2) 02151 ESPOO 70701 KUOPIO 96101 Rovaniemi Puh. 0205 5020 Puh. 0205 5030 Puh. 0205 5040 Fax 0205 5012 Fax 0205 5013 Fax 0205 5014