Kuntatiedote 1 / 2018 Posti Group Oyj Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Karviassa K arvia n ku n ta t iedo t ta a Kunnanhallitus Opetustoimi PUHELINYHTEYKSIEN TOIMIVUUS KARVIASSA Ilmoittautuminen peruskouluun ja esiopetukseen Karviassa Kunnanvaltuustossa on tehty aloite puhelinyhteyksien parantamiseksi Karviassa. Jos puhelin ei kuulu kiinteistölläsi, ota yhteyttä Karvian kuntaan. Karvian kunta kerää tiedot, ja on kootusti yhteydessä Viestintävirastoon ongelmista. Oppivelvollisuuden suorittaminen alkaa sinä vuonna, jonka kuluessa lapsi täyttää seitsemän vuotta. Syksyllä 2018 aloittavat koulunsa vuonna 2011 syntyneet lapset. Esitäytetty ilmoittautumislomake jaetaan nykyisille esioppilaille ja muut koulutulokkaat saavat lomakkeen Karvian yhtenäiskoululta. Kerro kiinteistösi osoite, tarkempi kuvaus kuuluvuusongelmista sekä se, mitä toimenpiteitä kuuluvuuden parantamiseksi on tehty. Huomaathan, että myös liittymän päivittäminen 2G liittymästä 3G-liittymään saattaa auttaa. Yhteydenotot sähköpostitse hanna.vainionpaa@karvia.fi tai puhelimitse Hanna Vainionpää 0447727520. Maaseututoimi Maatalouden veroilta tiistaina 6.2.2018 klo 19.00 kunnan valtuustosalissa Aloitamme kahveilla, jonka jälkeen Eero Aaltonen kouluttaa veroasioissa Karvian Kirjasto Satutunti alle kouluikäisille lapsille pe 16.2., 16.3., 13.4. ja 11.5. klo 9.30. Kesto n. 30 min. Tervetuloa, lapset ja lapsenmieliset! Verkkokirjastossa uusia ominaisuuksia: verkkomaksaminen ja lainahistorian tallennus. Lue lisää www.satakirjastot.fi. Kirjastossa asiakaskysely helmi-maaliskuun ajan. Ota kantaa, jaa risuja ja ruusuja! Vastaajien kesken kirja-arvonta. Huoltaja, joka haluaa saada lapsensa kouluun yhtä vuotta aikaisemmin tai anoa lykkäystä lapsen koulunkäynnin alkamiseen, tulee mahdollisimman pian toimittaa tätä koskeva anomus sekä asiantuntijalausunto koulutoimenjohtajalle. Perusopetuslain mukaista esiopetusta järjestetään Karvian yhtenäiskoulu Opinpolun tiloissa vuonna 2012 syntyneille lapsille. Ilmoittautumislomake lähetetään Karvian kaikille vuonna 2012 syntyneille lapsille väestörekisteritietojen mukaan. Ilmoittautumislomakkeen saa myös yhtenäiskoulun kotisivuilta peda.net/karvia Esiopetuksen ja perusopetuksen 1-luokan oppilaille järjestetään maksuton kuljetus, kun koulumatka on lyhintä käyttökelpoista reittiä 3 km tai enemmän. Ilmoittautumislomakkeet on toimitettava yhtenäiskoulu Opinpolkuun 20.2. mennessä. Osoite: Haapasenkatu 3, 39930 Karvia. Puhelin 040-120 3913 /Kanslia Tutustumispäivä ilmoitetaan myöhemmin.
Vapaa-ajanpalvelut TALVEN MESTARILIIKKUJA - KAMPANJA Liikuntasihteeri haastaa kuntalaiset talvikampanjaan ajalla 19.1.-2.4.2018. Lajeina hiihto, juoksu, kävely, lumikenkäily, retkiluistelu ja potkukelkkailu. Mestariliikkujan vaatimuksena vähintään 35 päivänä 500km, kisälliliikkujan vaatimus 20 päivänä 250km. Ilmoita osallistumisesta liikuntasihteerille p. 044 7727402, joka lähettää sinulle suorituskortin. Kortin voit tulostaa myös netistä www.satakunnanhiihto.fi. Ryhdy heti toimeen ja haasta kaveri mukaan kunnon kohottamiseen! LUISTELU- JA KIEKKOKOULU Karvian keskustan kaukalolla tiistaisin ja perjantaisin klo 17-18, alkaen 19.1.2018. Tarkoitettu 6-9-vuotiaille lapsille, ohjaus maksutonta. Pakolliset varusteet turvallisuuden vuoksi: luistimet (hokkarit), kypärä verkolla ja kaulasuoja. Ohjaus maksutonta, lisätietoja ohjaajalta Teppo Ojala p. 050 4138265. HOPEASOMPAHIIHDOT Karviassa hiihdetään neljät hopeasompahiihdot oheisen aikataulun mukaan. Sarjat ja matkat; 2012 ja jälk.synt. (300m), 2010-11 (1 km), 2008-09 (1,4 km), 2006-07 (3 km), 2004-05 (T 3 km ja P 5 km) ja +15-vuotiaat eli 2003 ja ennen syntyneet aikuiset M/N. Kaikki vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneet palkitaan kauden loputtua sekä järjestetään palkintomatka. Osallistumismaksu 10. Ilmoittautumiset Heidille 040-5125646 tai puoli tuntia ennen kisojen alkua. Pakkasraja -15 C. HS I la 27.1.2018 klo 14 Kirkonkylä (perinteinen) HS II to 1.2.2018 klo 18.30 Alkkia (vapaa) HS III to 8.2.2018 klo 18.30 Kirkonkylä (perinteinen) HS IV ke 21.2.2018 klo 18 Saunaluoma (vapaa) huom. aika Kirin mestaruus la 24.2.2018 klo 14.00 Kantti (vapaa) Karvian Liikuntapalvelut OHJAUSRYHMÄT JATKUVAT: Lavis lavatanssijumppa palloilusalissa maanantaisin klo 15-15.45 ja torstaisin klo 19-20 (4 /kerta) Kuntonyrkkeily palloilusalissa torstaisin klo 18-19 (25 kevät) Aikuisten harrastelentopallo palloilusalissa perjantaisin klo 15-17 Punttikoulu Karviatalolla tiistaisin klo 17-18.30 (20 /25 ) ja lauantaisin klo 15-16.30 Lukkopaini Karviasalissa tiistaisin klo 19.30-21 Naisten lentopallo palloilusalissa tiistaisin 19-20.30 Lasten lentopallo keskiviikkoisin klo 18-19 Liikuntaleikkikoulu Karviasalissa keskiviikkoisin klo 17-18 TERVEYSKIOSKI & LIIKUNTANEUVONTA Liikuntaneuvoja Sanna Perälä (Tiina Kosken äitiysloman sijainen) aloitti työt Karviassa loppiaisen jälkeen. Sanna on paikalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Hänet tavoittaa samasta tutusta numerosta p. 040-7035618. Kun kaipaat kuntosalin terveyskioskin palveluja ja/tai liikuntaneuvojan apua; soita, laita viestiä tai sähköpostia sanna.perala@karvia.fi. Liikuntaneuvojan ohjaukset: Lapsiparkki tiistaisin klo 10-11 - vanhemman oma kuntosalihetki. Liikuntaneuvoja leikittää lapsia lapsiparkissa. Ryhmäkoko enint. 5, alaikäraja 2 vuotta. Ilmoittautumiset liikuntaneuvojalle etukäteen! Seniorien tasapainojumppa keskiviikkoisin klo 10-10.45 (Karviasali) - tasapainoa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja lihaskuntoa parantavaa liikuntaa. Ei ennakkoilmoittautumista! Kehonhuoltoa, bocciaa & curlingia keskiviikkoisin klo 12-12.45 (palloilusali) - sopii myös henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia tai rollaattoria. Ilmoittautuminen liikuntaneuvojalle etukäteen! Äiti/isä-vauvajumppaa perjantaisin klo 10-10.45 - lihaskuntojumppaa, jossa vauva toimii painona eri liikkeissä. Sopii kaikenkuntoisille vanhemmille. Mukaan kannattaa ottaa pyyhe vauvan alle. Vauvan suositusikä 3kk-2v. Ei ennakkoilmoittautumista!
ENNAKKOTIETO UIMAKOULUISTA Kankaanpään uimahalli on remontissa ja ensi kesän uimakoulut on sovittu pidettäväksi 11.-15.6.2018 paikassa virkistysuimala Virkku Kauhajoki. Lisätietoja myöhemmin keväällä! VAPAA-AIKATOIMEN VUOSIAVUSTUK- SET 2018 JULISTETAAN HAETTAVAKSI 28.2. MENNESSÄ Liikuntapalvelut Perus- ja kohdeavustukset liikuntakasvatustyötä tekevien yhdistyksen tukemiseen. Kohdeavustusta voivat hakea myös kylätoimikunnat KOKOONTUMISPAIKKA OLOHUONE Kirkonkylän vanhalle alakoululle ollaan suunnittelemassa kaikkien kuntalaisten yhteistä kokoontumispaikkaa, jonne voi kokoontua pelaamaan, lukemaan, kutomaan, juttelemaan, piirtämään, musisoimaan, liikkumaan, leikkimään tai vaikka keittämään kahvia. Tilat ovat kuntalaisten käytössä maksutta. Tärkeintä on, että olohuoneeseen kokoonnutaan porukalla! Olohuoneen käyttömahdollisuuksia, toimintatapoja ja pelisääntöjä pohditaan kunnantalon valtuustosalissa 7.2. klo 10-14. Tilaisuus on avoin kaikille, joita olohuoneen suunnittelu ja käyttö kiinnostaa! Paikalla on myös 5000 tekoa -hankkeen toimijoita, jotka kertovat vastaavasta toiminnasta Porin seudulla. Nuorisopalvelut Yleis- ja kohdeavustukset nuorisoyhdistyksille ja nuorisotyötä tekeville yhteisöille sekä kohdeavustukset nuorten vapaille toimintaryhmille. Mukaan selvitys alle 29- vuotiaista yhteisön jäsenistä sekä toimintaryhmien kokoontumisajat ja - paikat. Kulttuuripalvelut Kohdeavustukset kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille, yhteisöille ja vapaille toimintaryhmille Karviassa järjestettävään toimintaan. Kohdeavustuksia voi hakea vapaa-aikatoimen sihteereiltä koko vuoden ajan määrärahojen puitteissa. Avustukset on haettava ao. lomakkeella, joita saa kunnantalon neuvonnasta, kulttuuri- ja nuorisotoimistosta tai netistä www.karvia.fi Hakemukset liitteineen toimitettava Karvian vapaa-ajanlautakunnalle, Kunnantalo, Kylä- Karviantie 17, 39930 Karvia. Kohdeavustukset maksetaan kuittia, laskua tai muuta selvitystä vastaan. Lisätietoja p. 044 7727402 tai 044 7727513 Olohuoneen on kaavailtu olevan käyttökunnossa syksyyn 2018 mennessä, mutta matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminta käynnistyy Karviassa jo helmikuussa osana 5000 tekoa -hanketta. Kokoontumiset keskiviikkoisin klo 10-14 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, jonne kuljetaan pohjoiselta sisäänkäynniltä. Vuoroviikoin paikalle saapuu juttuseuraksi tai erilaista toimintaa järjestämään toimihenkilöitä eri yhdistyksistä, kuten Finfami Satakunta ry, Tukiranka ry, Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry ja Porin Sininauha ry. Kohtaamispaikkaan voi tulla osallistumaan toimintaan, vaihtamaan kuulumisia tai vaikka käymään kahvilla. JOKIPIRTILLE KULKEMINEN rakennustöiden aikana Oikaiseminen Jokipirtille Kantin koulun pihan kautta on esittävien taiteiden katsomon rakennustyömaan vuoksi kielletty! Rakennustyömaalla on monenlaisia vaaroja eikä ulkopuolisten henkilöiden oleskelua alueella ole sallittu. Lentokentäntie Skanssintie JOKIPIRTTI Karviantie TYÖMAA-ALUE Kulku Jokipirtille vain Lentokentäntien kautta! Kauraharjuntie KULKUREITTI
Yhdistykset tiedottavat Karvian AA-ryhmä Karvian AA-ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18 kunnantalolla lomatoimen entisessä tilassa, kulku pohjoiselta sisäänkäynniltä. Ryhmässä keskustelumahdollisuus ja vertaistukea. Karvian 4H 4H-BINGO KARVIATALOLLA JOKA TOI- NEN KESKIVIIKKO KLO 19 2018: 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5., 16.5., 30.5., 13.6. Lähde mukaan jännään peliin koko perheen kanssa! Väliajalla nautitaan kahvia ja mehua. Karvian Nuorisoseura Karvian Vanhusneuvosto Vanhusneuvoston kokoontumista ei järjestetä helmikuussa! Talvirieha Torrossa Karvian Martat järjestää yhteistyössä liikuntatoimen, seurakunnan ja eri yhdistysten kanssa perinteisen TALVIRIEHAN Toroon vapaa-ajankeskuksessa lauantaina 17.2. klo 14-17. Talviriehassa on koiravaljakkoajelua klo 14.30-16.30, KarHesin talutusratsastusta, VPK:n kalustoesittelyä, Karvian moottorikelkkailijoiden moottorikelkka-ajelua, Karvian Seurakunnan ohjelmaa sekä pulkkamäki. Oma pulkka tai liukuri mukaan! Makkaramyyntiä, kahvio, arpoja sekä onnenpyörä. PELIMANNIPÄIVÄ Karvian Nuorisoseura ry järjestää Kyrönkankaan Pelimannipäivän sunnuntaina 11.2.2018 klo 13.00. Tänä vuonna juhlitaan pyöreitä, tapahtuma järjestetään 20. kerran! Esiintyjinä: Mäsä Duo, Nytky, Retropojat, Kiikosten Pelmannit, Arto ja Lauri sekä Karvian Nuorisoseuran tanhuajat. Liput 12, sis. täytekakkukahvit väliajalla. Tervetuloa! Osassa toiminnoista lumivaraus, suurin osa toiminnoista ilmaisia. Tervetuloa ulkoilemaan koko perheen voimin! Karvian Martat, Karvian liikuntatoimi, Karvian Hevosharrastajat, Karvian Moottorikelkkailijat, Karvian VPK, Karvian seurakunta Helmikuun tapahtumia seuraa päivityksiä: www.karvia.fi tai ilmoittajan omista tietolähteistä! Pe 2.2. Avantoiuintia ssa 17-20. 10 kerran kortti 60e, kertamaksu 8e, tarjoamme uinnin päälle kahvit. Su 4.2. Sanajumalanpalvelus klo 10. Myyryläinen, Yli-Antola. VPK:n kirkkopyhä, kirkkokahvit. Ti 6.2. Maatalouden veroilta klo 19 kunnantalon valtuustosalissa. Aloitamme kahveilla, jonka jälkeen Eero Aaltonen kouluttaa veroasioissa. Maaseututoimi To 8.2. Kirkkokuoron harjoitukset klo 18 Pe 9.2. Alkkian hiihtohaaste Tervatuvalle klo 16-21. Tervatuvalta voi hiihtää Alkkian valoladulle ja takaisin ~9km. Sauna kuumana, naisten vuorot alkaen klo 18 ja 20 sekä miesten klo 19 ja 21. Osanottajille tarjolla mehua, kahvia ja suolapalaa, myynnissä arpoja. Liikuntatoimi Avantoiuintia ssa 17-20. 10 kerran kortti 60e, kertamaksu 8e, tarjoamme uinnin päälle kahvit. Su 11.2. Sanajumalanpalvelus klo 10. Rotaryjen kirkkopyhä. Muistolaatan paljastustilaisuus (vapaussodassa kaatuneet). 20. Kyrönkankaan pelimannipäivä klo 13 Ns-talo Sampolassa. Lauteilla huippuesiintyjät: Mäsä Duo, Retropojat, Kiikosten Pelmannit, Arto ja Lauri sekä Karvian Nuorisoseuran tanhuajat. Liput 12, sis. täytekakkukahvit väliajalla. TERVETULOA KAIKIN! Karvian Nuorisoseura ry Ma 12.2. Uskon ABC klo 18 SRK-talolla.
Ti 13.2. Saran piiri klo 12 Sarasteen kerhohuoneella. Naiset Suomen sisällissodassa VTT Tiina Lintusen luento klo 18-20:30 kunnantalon valtuustosalissa. Suomen sisällissota ei ollut pelkästään miesten sota. VTT Tiina Lintunen käsittelee luennossaan miten naiset niin valkoisella kuin punaisella puolella osallistuivat omien joukkojensa tukemiseen. Naiset huolehtivat perinteisistä tehtävistä kuten sairaanhoidosta ja huollosta, mutta punaisella puolella he osallistuivat näiden tehtävien lisäksi myös aseelliseen toimintaan. Lintunen kertoo naisten toiminnasta sota-aikana, jälkiseurauksista ja paluusta arkeen sodan jälkeen. Kahvitarjoilu, vapaa pääsy! TERVETULOA! Kunnan kulttuuritoimi ja Petäjäopisto Ke 14.2. Päiväpiiri Srk-talolla klo 11:30. SPR ystävänpäiväkahvila Ns-talo Sampolan kahviossa klo 11-14. SPR Karvian osasto Sulosäveliä rakkaudesta -konsertti valtakunnallisena konserttipäivänä klo 19 valtuustosalissa. Konsertti juhlistaa ystävyyden ja rakkauden tuhansia tunteita niin sanoin kuin sävelinkin. Lavalla laulajana nähdään äitinsä puolelta karvialaista syntyperää oleva Birgitta Äijälä. Birgitta on laulaja-lauluntekijä, joka työkseen opettaa laulua ja musiikin teoriaa Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa ja johtaa kansalaisopiston kuoroja. Birgitan mukana konsertoimassa on myös hänen poikansa Atte Peltoniemi, joka on opiskellut sähkökitaran soittoa musiikkiopistossa. Lisäksi lavalle nousee karvialainen huilisti-laulaja Tiina-Kaisa Aro-Heinilä. Liput 5, sis. kahvitarjoilun. Kulttuuritoimi To 15.2. Kirkkokuoron harjoitus klo 18. Pe 16.2. Satutunti kirjastossa klo 9.30, kesto noin 30min. Karvian Kirjasto Avantoiuintia ssa 4H Ystävänpäiväbileet klo 18-21 Karviatalon nuorisotilassa ja NelisCaféssa. Pidetään hauskaa ystävien kanssa kisojen, tanssin ja pelien merkeissä. Liput 2e. 7lk 4H-ryhmä yhdessä ohjaajien kanssa La 17.2. Koko perheen TALVIRIEHA Torron vapaa-ajankeskuksessa klo 14-17. Alueelle vapaa pääsy, muutamissa toiminnoissa pieni maksu. Ohjelmassa: Husky-koiravaljakot, VPK:n kalustoesittely, KarHesin talutusratsastusta, moottorikelkka-ajelua ja mäenlaskua sekä makkaraa, arpoja ja onnenpyörä. Oma liukuri tai pulkka mukaan! Tule viihtymään ja haasta ystäväperhe mukaan! Karvian Martat, Karvian Hevosharrastajat, Karvian Moottorikelkkailijat, Karvian VPK, Karvian Seurakunta, Liikuntatoimi Su 18.2. Kinkerit SRK-salissa klo 12. Iltakirkko SRK-talolla klo 18, TV7 puhunut Riikka Halko, kahvit klo 19. Ma 19.2. Naisten ja miesten piiri SRK-talolla, mukana Riikka Halko Ti 20.2. Hartaus Iltaruskossa klo 13. To 22.2. Hartauksia Annakoti klo 13.30, Syreeni klo 14.30. Kirkkokuoron harjoitukset klo 18. Pe 23.2. Nuortenilta klo 18 SRK-talolla. Avantoiuintia ssa Su 25.2. Messu Klo 10 Srk-talolla. Kiviranta, Hovila, Karvian Soittokunta. Saunaluoman Laturetki Klo 10-12. Ilmottautuminen Mäkipirtillä. Matkat 1km-15km. Runsaasti arpapalkintoja! Saunaluoma-Pukaran kylätmk Liikunnallinen talvilomaretki - Superpark Tampere Lähtö Karviatalolta klo 10, takaisin lähdetään n. klo 18. Liput ja kyyti 20e, isovanhemmat 5e. Yli 7v voi liikkua puistossa vapaasti, alle 7v huoltaja mukaan. Ilmoittautumiset Tarjalle 050 3577833 miel. 19.2. mennessä Karvian 4H, Liikuntatoimi Ma 26.2. Uskon ABC klo 18 SRK-talolla.
Maaliskuun 2018 tapahtumia To 1.3. Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. Su 4.3. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Myyryläinen. Ainot ja Reinot, Naiskuoro ja Retropojat konsertti Karviasalissa klo 14. Juhlitaan sanoin ja sävelin tulevaa naistenpäivää. Lisätietoja tulevassa kuntatiedotteessa Kulttuuritoimi To 8.3. Luomihuolipäivä Karvian peruspalvelukeskuksessa klo 9.30-15.30. Luomihuolipäivänä voit tarkastuttaa huolta aiheuttava ihomuutokset maksutta. Ajanvaraus p. 040 65 24 279. Posa Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. Pe 9.3. Avantoiuintia ssa La 10.3. Järjestysmieskortin päivitys valtuustosalissa. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Petäjä-opiston kautta. Petäjä-opisto Su 11.3. Messu klo 10 kirkossa. Ma 12.3. Uskon ABC klo 18 SRK-talolla. Ti 13.3. Saran piiri Sarasteen kerhohuone klo 12. Ke 14.3. Päiväpiiri Srk-talolla klo 11.30. To 15.3. Rippikouluilta Klo 17-19. Kirkkokuoro harjoitukset klo 18. Pe 16.3. Satutunti kirjastossa klo 9.30, kesto noin 30min. Karvian Kirjasto Avantoiuintia ssa La 17.3. Pilates tutuksi klo 11-13 Karviatalon salissa. Hinta 20e, ilmoittautumiset 12.3. mennessä kristiinajokinen@gmail.com tai 050 545 63 24. Su 18.3. Messu kirkossa klo 10. Kiviranta, Eränen. Ma 19.3. Uskon ABC Srk-talolla klo 18. Ti 20.3. Yleisöluento: punainen ja valkoinen terrori ja valtiorikosoikeudet Valtuustosalissa 18-20.30, luennoitsijana FT Marko Tikka. Vapaa pääsy! Karvian kulttuuritoimi ja Petäjä-opisto Pe 23.3. Avantoiuintia ssa Karvia laulaa ja soi 10.-18.3. Viikolla monta mukavaa tapahtumaa, mm. 10.-11.3. Unto Monosen elämä Juonellinen konsertti tekee kunniaa säveltäjänerolle, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. 11.3. koko perheen Afrikka-työpaja sis. musiikkia, laulua ja tanssia 11.3. Minä & Sisko -duon hengellisen kansanmusiikin konsertti 13.3. Musiikkiopiston Soitinpolku ja soitinesittelykonsertti 14.3. Viulu-kitara -duon konsertti 15.3. Silvennoinen, Försti, Hela & Band klo 19 Karviasalissa. Liput 25e, lippuvaraukset 02-572790 tai karvia@karvia.fi 17.-18.3. Hanna Marsh - duo & Hannan laulujooga 18.3. Karhun Kämmen Lyö Satakuntalainen voimannäytekonsertti, jossa esiintyjiä niin koto-karviasta kuin muualtakin. Tämä koko perheen konsertti ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Lisää viikon tapahtumista mm. seuraavassa kuntatiedotteessa ja kunnan kotisivuilla!
Karvian kunnankirjasto Kirjasto avoinna: Ma 11 16 To 15-20 Ti 15 20 Pe 11-16 Ke 11 16 aattoina 11-15 Tyyni Tuulion katu 10, 39930 Karvia 040 120 3912 http://www.satakirjastot.fi kirjasto@karvia.fi https://www.facebook.com/karviankirjasto Anne-Mari Kontiainen, anne-mari.kontiainen@karvia.fi kirjastovirkailija Minna Hautaluoma, minna.hautaluoma@honkajoki.fi kirjastonhoitaja, hallinto (Karviassa keskiviikkoisin) Jätehuolto Karvian jätevedenpuhdistamon yhteydessä olevalle kierrätyspisteelle voi palauttaa kartonkia, metallia, lasia, nestemäistä ongelmajätettä, lamppuja, akkuja, paristoja ja jätepuuta. Sekajätettä ei toistaiseksi oteta vastaan. Avoinna arkisin klo 8-16. Kantin, Sarvelan ja Saran koulujen kierrätys- ja paperinkeräyspisteet ovat kaikkien käytössä. K-Market Lastulan ja Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen pihassa on pakkausjätteen kierrätyspiste, jonne voi palauttaa pakkauslasia ja -metallia, kartonkia ja paperia. Puhdasta risu- ja oksajätettä ottaa vastaan Energiapalvelu Ohrankämmen Tehtaantiellä. Soita etukäteen 0400 591 784 / Jukka Ohrankämmen Jätehuoltoasiat Tekninen toimisto, Urho Ala-Rämi 044 772 75 00 Sopimusperusteinen jätteenkuljetus Jätehuolto Japi Ay 040 013 89 29 Kaatopaikat Kooninkeitaan jäteasema 044 577 26 39 Ruusilantie 79, 38700 Kankaanpää Avoinna ma klo 10-18, ti ja to klo 14-18 www.kaatopaikat.com Kierrätystoiminta Kierrätyskeskus Karvia 02 572 18 43 Tehtaantie 3, 39930 Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 www.valtti.fi/osasto/kierratys-karvia Moon Karviasta -torimyymälä ja ompelimo Kylä-Karviantie 10, 39930 Karvia Avoinna ma-to klo 9-17 Moon Karviasta -torimyymälä 044 577 2105 moonkarviasta@valtti.fi Anne Siivonen 044 577 2106 ompelimon työvalmentaja, anne.siivonen@valtti.fi Yleinen hätänumero 112 Satakunnan pelastuslaitos Karvian paloasema Riskunkatu 4, 39930 Karvia Kalustonhoitaja Petri Patokoski 044 701 74 75 Palotarkastuksiin liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä Harri Viitasaloon 044 701 74 64 harri.viitasalo@satapelastus.fi Pohjois-Satakunnan päivystävä paloviranomainen (24h) 044 701 74 62 Karvian VPK:n päivystävä yksikönjohtaja (24h) 044 701 74 76 Poliisi Karvian kunnantalolla toimii Poliisin yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Palveluneuvoja on Arja Honkanen. Lähin poliisiasema on Kankaanpäässä. Kankaanpään poliisiasema Paasikivenkatu 13, 38700 Kankaanpää www.poliisi.fi Lupatoimisto avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16 Lupatoimisto 029 541 77 00 vaihde 029 544 05 01 Kela Karvian kunnantalolla toimii Kelan yhteispalvelupiste, josta löytyvät peruspalvelut. Palveluneuvoja on Arja Tuuliniemi. Lähin Kelan toimipiste on Kankaanpäässä. Käyntiosoite: Torikatu 5, 38700 Kankaanpää fax 020 634 15 99 Postiosoite: PL23, 28101 Pori www.kela.fi Mela Karvian kunnantalolla on Melan asiamiehen vastaanotto ajanvarauksella. Mela-asiamies Asta Suoranta, asta.suoranta@mela.fi Mäkiraitti 16, 38840 Niinisalo 029 435 26 66 Kuluttajaneuvonta 029 553 69 01 Lemmikkieläinten talteenottaja Kari-Matti Nikkola 050 321 44 63 Karvian Taksipäivystys 0600 300 02 Kela-Taksi 0600 309 666
Karvian terveyspalvelut PoSa - Karvian Peruspalvelukeskus Iltaruskonkatu 1, 39930 Karvia Avoinna: ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.00 lääkäri hammashoitola lastenneuvola äitiysneuvola perhesuunnittelu aikuisneuvola näytteidenotto sosiaalipalvelut Lääkärin ja hoitajan ajanvaraus: 040 6524340 Hammashoitolan suoranumero ja ajanvaraus: 044-5773805 Ajanvaraus toimii ma-pe klo 8-15.30 Särkypäivystys on joka päivä Karvian hammashoitolassa, hoitoon pääsevät kaikki karvialaiset ajanvarauksen puitteissa. Särkypäivystys virka-ajan ulkopuolella iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhänä toimii Satakunnan Keskussairaalassa puh. 02 621 3625. Potilaat vain ajanvarauksen kautta. Vanhuspalvelut Iltaruskon palvelukeskus 044 577 38 56 Iltaruskonkatu 7, 39930 Karvia Keittiö 044 577 38 57 Sari Myllyniemi-Salomäki 044 772 75 61 Palvelukoti Anna 044 577 38 58 Iltaruskonkatu 11, 39930 Karvia Kotipalvelun tilaus 044 772 75 10 Kotihoito/päivystys 044 772 75 11 Kotihoito/sairaanhoitaja 044 577 36 12 Eläinlääkäri Kylä-Karviantie 39, 39930 Karvia Mari Rantala 044 577 38 50 Sosiaalitoimen palvelut Sosiaaliohjaaja Aila Pukaralammi aila.pukaralammi@eposa.fi 044 577 28 48 Soittoaika maanantaisin klo 9-11, muina päivinä klo 9-10. Seuraava kuntatiedote ilmestyy 1.3.2018 Tiedotteessa julkaistava materiaali on toimitettava 22.2.2018 mennessä osoitteeseen marianne.ojala@karvia.fi Kiitos! Karvian kunnan yhteystietoja Kunnanvirasto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8-15:45, 02 57 27 90 Aho Tuire 040 120 39 03 apulaiskirjanpitäjä (yleishallinto) tuire.aho@karvia.fi Ala-Rämi Sirpa 044 772 74 02 liikuntasihteeri sirpa.ala-rami@karvia.fi Arkko Matti 044 772 75 14 yritysneuvoja matti.arkko@karvia.fi Aro-Heinilä Tiina-Kaisa 044 999 88 62 nuorisosihteeri tiina-kaisa.aro-heinila@karvia.fi Honkanen Arja 044 572 75 04 palkanlaskija-arkistonhoitaja arja.honkanen@karvia.fi Hosiasluoma Tarja 040 022 19 00 kunnanjohtaja tarja.hosiasluoma@karvia.fi Jokiniemi Raija 040 120 39 02 kirjanpitäjä (yleishallinto) raija.jokiniemi@karvia.fi Järvinen Pirkko 040 120 39 09 kanslisti (koulutoimi) pirkko.jarvinen@karvia.fi Kallioniemi Jaakko 044 275 47 67 rakennusmestari jaakko.kallioniemi@karvia.fi Koivisto Arimo 040 143 51 51 rehtori arimo.koivisto@karvia.fi Korpi Jaana 040 120 39 10 esikoulunopettaja jaana.korpi@karvia.fi Koski Tiina 040 703 56 18 liikuntaneuvoja tiina.koski@karvia.fi Lepola Pii 040 120 39 07 kanslisti (tekn.) pii.lepola@karvia.fi Ojala Marianne 040 486 74 16 rakennustarkastaja marianne.ojala@karvia.fi Pihlajaviita Marjo 040 120 39 04 palkanlaskija (yleishallinto) marjo.pihlajaviita@karvia.fi Ronkainen Kaisamaija 044 772 75 09 maaseutusihteeri kaisamaija.ronkainen@pori.fi Ruinu Arja 040 182 4170 päivähoidon ohjaaja arja.ruinu@karvia.fi Salonen Miia 044 772 75 19 talous- ja velkaneuvoja miia.salonen@karvia.fi Tuuliniemi Arja 040 120 39 01 toimistosihteeri (yleishallinto) arja.tuuliniemi@karvia.fi Vainionpää Hanna 044 772 75 20 kunnansihteeri, koulutoimenjohtaja hanna.vainionpaa@karvia.fi Välimäki Tarja 040 563 35 74 siivoustyönohjaaja (tekninen toimi) tarja.valimaki@karvia.fi Kiinteistönhoitajat vastuualueineen: Ala-Rämi Urho 044 772 75 00 Vesi- ja viemärilaitos, ent.alakoulut, Torro, Jokipirtti Liikala Olli 044 772 75 02 Terveysasema, Iltarusko, Annakoti, Syreeni, Veteraanitalo Raiskio Vesa 044 772 75 22 Kunnantalot, kirjasto, kierrätyskeskus, urheilukentät, pururadat, uimarannat Salo Juha 044 772 75 01 Yhtenäiskoulu, Karviatalo, paloasema, urheilukentän huoltorakennus Talonmiespäivystys 044 772 75 06 iltaisin klo 16-22, viikonloppuna pe klo 16 - ma klo 7