ILMOITUS AVOIMESTA TOIMESTA nro AD/T/15/18/ YKSI pääsihteerin toimi Euroopan talous- ja sosiaalikomitean sihteeristössä Julkaistaan Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a kohdan ja 8 artiklan mukaisesti. Hakuaika päättyy: 25. kesäkuuta 2018 kello 12.00 (Belgian aikaa). Avoinna oleva toimi: Ura-alueiden ulkopuolinen toimi palkkaluokka AD 16, kolmas taso 1. Organisaatiomme Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) on Euroopan unionin neuvoa-antava elin, joka on perustettu vuonna 1958. Siihen kuuluu tällä hetkellä 350 jäsentä, jotka edustavat kolmea ryhmää: työnantajat, työntekijät ja moninainen Eurooppa. ETSK on järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan ääni Euroopassa. ETSK vaikuttaa osaltaan Euroopan unionin (EU) demokraattisen legitiimiyden lujittamiseen antamalla jäsenvaltioiden kansalaisyhteiskunnan organisaatioille mahdollisuuden tuoda julki näkemyksiään EU:n tasolla. Komitealla on kolme päätehtävää: - auttaa varmistamaan, että EU:n toimintapolitiikat ja lainsäädäntö soveltuvat paremmin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin ja kansalaisten todelliseen tilanteeseen, avustamalla Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota jäsentensä kokemuksen ja edustuksellisuuden pohjalta sekä vuoropuhelun avulla ja pyrkimällä yleisen edun mukaiseen yhteisymmärrykseen - edistää osallistavamman ja kansalaisia lähempänä olevan Euroopan unionin kehittämistä - antaa kaikenlaisista eurooppalaisiin vaikuttavista aiheista lausuntoja ja tiedonantoja, joista useimmat laaditaan neuvoston, Euroopan komission ja Euroopan parlamentin pyynnöstä; lisäksi laaditaan omaaloitteisia lausuntoja ja tiedonantoja sekä valmistelevia lausuntoja, jotka annetaan yleensä EU:n puheenjohtajavaltiona toimivan maan pyynnöstä - vaalia Euroopan unionin yhdentymisen perustana olevia arvoja ja edistää osallistavaa demokratiaa sekä kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden asemaa niin Euroopassa kuin koko maailmassa. ETSK:n sihteeristössä työskentelee noin 700 ihmistä, ja sen budjetti on noin 135 miljoonaa euroa. Lisätietoa ETSK:n verkkosivuilla osoitteessa http://www.eesc.europa.eu
2. Tehtävät: Pääsihteeri johtaa Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) sihteeristöä. Hän hoitaa tehtäviään ETSK:n työvaliokunnan alaisena. Hänen tehtävänään on erityisesti avustaa jäseniä näiden työskentelyssä varmistamalla, että ETSK:n täysistunnon ja sen muiden elinten ETSK:n työjärjestyksen nojalla tekemät päätökset valmistellaan ja pannaan täytäntöön tehokkaasti ja tuloksellisesti avustaa puheenjohtajaa työvaliokunnan kokousten ja täysistuntojen valmistelussa ja toteuttamisessa avustaa tarvittaessa puheenjohtajaa ETSK:n etujen edustamisessa suhteissa muihin EU:n toimielimiin ja elimiin sekä kansainvälisesti esittää työvaliokunnalle sihteeristön organisaatiokaavio, jonka pohjalta työvaliokunta voi varmistaa ETSK:n ja sen elinten toiminnan sujuvuuden ja avoimuuden ja auttaa jäseniä näiden tehtävien hoitamisessa johtaa ja valvoa kaikkia sihteeristöön kuuluvia hallintoyksiköitä sekä henkilöstöasioita luoda ja ylläpitää suhteita muihin Euroopan unionin toimielimiin ja elimiin ja erityisesti varmistaa Euroopan alueiden komitean kanssa tehtyyn toimielintenväliseen yhteistyösopimukseen perustuvien yhteispalvelujen sujuvuus käyttää Euroopan unionin henkilöstösääntöihin perustuvaa toimivaltaa ETSK:n työjärjestyksen 72 artiklan mukaisesti käyttää pääsihteerille siirrettyjä valtuuksia ETSK:n talousarvion toteuttamiseen liittyvien toimien hoitamiseksi varainhoitoasetuksen, henkilöstösääntöjen ja ETSK:n työjärjestyksen mukaisesti. 3. Kelpoisuusehdot: Hakijan tulee hakuajan umpeutuessa täyttää seuraavat ehdot: a) Yleiset edellytykset Hakijan on oltava Euroopan unionin (EU) jäsenvaltion kansalainen, ja hänellä on oltava täydet kansalaisoikeudet (valitun hakijan on ennen nimitystä esitettävä viranomaisen todistus, jonka mukaan rikosrekisterissä ei ole häntä koskevia merkintöjä). Hakija on täyttänyt asevelvollisuutta koskevan lainsäädännön mukaiset velvollisuutensa. Hakija täyttää tehtäviensä hoitamisen edellyttämät hyvää mainetta koskevat vaatimukset. Hakijoita kehotetaan ottamaan huomioon EU:n virkamiehiin sovellettavissa henkilöstösäännöissä asetetut rajoitukset, jotka koskevat ulkopuolista toimintaa, julkisen tehtävän hoitamista ja eturistiriitoja. Hakija täyttää tehtäviensä hoitamisen edellyttämät fyysistä kuntoa koskevat vaatimukset (valitun hakijan on ennen nimitystä käytävä EU:n toimielinten järjestämässä lääkärintarkastuksessa, jossa varmistetaan, että hakija täyttää asetetut vaatimukset). Hakija ei ole vielä saavuttanut eläkeikää, joka täyttyy EU:n väliaikaisella toimihenkilöllä sen kuukauden lopussa, jonka kuluessa hän täyttää 66 vuotta.
b) Erityiset edellytykset i) Vaadittu pätevyys ja osaaminen Hakijalla on oltava yliopisto-opintoja vastaavan koulutustason suorittamisesta annettu, jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa virallisesti tunnustettu tutkintotodistus edellä kohdassa 2 kuvailtuihin tehtäviin liittyvältä alalta vähintään neljän vuoden opinnoista, kun yliopisto-opintojen normaali kesto on vähintään neljä vuotta tai vähintään kolmen vuoden opinnoista, kun yliopisto-opintojen normaali kesto on vähintään kolme vuotta, sekä todistuksen saamisen jälkeen vuoden työkokemus toimenkuvaan liittyvältä alalta. Kyseistä työkokemusvuotta ei oteta huomioon arvioitaessa kohdan 3 alakohdan b alakohdassa ii tarkoitettua työkokemusta. ii) Vaadittu työkokemus Hakijalla on oltava kohdan 3 alakohdan b alakohdassa i tarkoitetun pätevyyden saamisen jälkeen hankittu vähintään 15 vuoden kokoaikaista työtä vastaava työkokemus tutkintoa edellyttävästä työstä. Vähintään 5 vuotta kyseisestä työkokemuksesta on oltava ylemmistä johtotehtävistä. iii) Kielitaito Hakijalla on oltava yhden Euroopan unionin (EU) virallisen kielen perusteellinen taito ja toisen virallisen EU-kielen tyydyttävä taito. Tehtävien hoitaminen edellyttää käytännössä joko englannin tai ranskan kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa (vähintään kieliä koskevan yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen taso B2). Hakijoille ilmoitetaan, että tässä hakuilmoituksessa asetetut kielivaihtoehdot on määritetty komitean edun mukaisesti: uuden pääsihteerin on oltava heti toimintakykyinen ja pystyttävä kommunikoimaan sujuvasti päivittäisessä työssään. Muussa tapauksessa toimielimen toiminta häiriintyisi vakavasti. Pitkäaikaisen käytännön mukaan ETSK:n sisäisessä viestinnässä käytettävät kielet ovat ensisijaisesti englanti ja ranska. Ne ovat myös tavallisimpia kieliä viestinnässä ulkopuolisten sidosryhmien kanssa.
4. Valintaperusteet: Jos hakija täyttää kohdan 3 (Kelpoisuusehdot) alakohdissa a ja b luetellut kelpoisuusehdot, hakemus siihen liitettyine ansioluetteloineen ja hakemuskirjeineen arvioidaan seuraavien valintaperusteiden valossa: kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden tuntemus, kokemus niiden kanssa työskentelystä ja yhteydet niihin 1 perehtyneisyys ETSK:n työympäristöön ja toimintaan sekä Euroopan unionin toimialoihin taloushallinnon, talousarvion valvonnan ja seurannan sekä EU:n talousarvio- ja hallintomenettelyjen hyvä tuntemus valmius edustaa ETSK:ta suhteissa EU:n toimielinten ja julkishallinnon viranomaisten vastaavantasoiseen johtoon erinomaiset neuvottelu-, viestintä- ja verkostoitumistaidot kyky ennakoida ja käsitellä ongelmia, riskejä ja mahdollisuuksia, jotka liittyvät monikulttuurisen sihteeristön johtamiseen muuttuvassa toimielintenvälisessä ympäristössä kyky laatia ja toteuttaa pitkän aikavälin strategioita, jotka liittyvät kauaskantoisiin toiminnallisiin, oikeudellisiin, hallinnollisiin ja taloudellisiin kysymyksiin, myös kiinteistöhallintaan kyky asettaa selkeät tavoitteet ja tiedottaa niistä sekä edistää vastuuvelvollisuutta ja tehdä selkoa saavutetuista tuloksista todistettu valmius johtaa ja motivoida henkilöstöä kyky saavuttaa tuloksia korkealaatuisten palvelujen tarjoamiseksi sidosryhmille todistettu valmius kehitellä uusia ja innovatiivisia ideoita ja toimia muutosjohtajana nykyaikaisten tietotekniikkastrategioiden ja -prosessien hyvä tuntemus ja valmius edistää niiden omaksumista luotettavuus ja eettisen sääntöjen noudattaminen hyvä taitotaso sekä englannissa että ranskassa katsotaan eduksi muiden EU-kielten taito. 5. Valintamenettely: ETSK pitää arvossa monimuotoisuutta ja pyrkii siihen, että ETSK:ssa on tasapuolisesti eri sukupuolten edustajia, kaikkien jäsenvaltioiden kansalaisia ja kaikkien Euroopan unionin virallisten kielten puhujia. Se soveltaa yhtäläisten mahdollisuuksien politiikkaa, jossa ei ole sijaa sukupuoleen, vammaisuuteen, rotuun, poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvalle syrjinnälle. 1 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 300 artikla: Talous- ja sosiaalikomitea muodostuu työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä muiden kansalaisyhteiskuntaa edustavien, erityisesti talous- ja yhteiskuntaelämän, kansalaistoiminnan, ammattialatoiminnan ja kulttuurin alan toimijoiden järjestöjen edustajista.
5.1 Hyväksyminen valintamenettelyyn Hakijoista, jotka ovat toimittaneet hakuajan päättymiseen mennessä täydellisen hakemuksen ja jotka täyttävät kohdan 3 alakohdassa a asetetut yleiset edellytykset, laaditaan luettelo. Luettelo toimitetaan yhdessä hakemusten kanssa esivalintalautakunnan puheenjohtajalle. Esivalintalautakunta tutkii hakemukset ja laatii luettelon hakijoista, jotka täyttävät kohdan 3 alakohdassa b asetetut erityiset edellytykset. Se perustaa päätöksensä yksinomaan hakulomakkeessa esitettyihin ja sen ohessa toimitetuilla todistusasiakirjoilla todennettuihin tietoihin. Hakijoita, jotka eivät täytä kohdan 3 alakohdissa a ja b lueteltuja edellytyksiä, ei hyväksytä valintamenettelyyn. Heille ilmoitetaan asiasta. 5.2 Pätevyyden arviointi Esivalintalautakunta arvioi ennalta vahvistettujen kriteerien perusteella kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden pätevyyttä laatiakseen luettelon hakijoista, joiden profiilit vastaavat parhaiten kohdassa 2 kuvailtuja tehtäviä. Esivalintalautakunta määrittää sitä varten ensin kunkin valintaperusteen painotuksen sen suhteellisen merkityksen mukaan. Toimenkuvaa parhaiten vastaavat hakijat seulotaan yhteen laskettujen pisteiden perusteella. Esivalintalautakunta tekee päätöksensä niiden tietojen perusteella, jotka hakija on esittänyt hakulomakkeessa (pätevyys ja työkokemus), ansioluettelossa ja hakemuskirjeessä. Kelpoisuusehtojen (yleisten ja erityisten edellytysten) ja valintaperusteiden on täytyttävä hakemusten viimeiseen jättöpäivään mennessä. Jotta hakemuksia on helpompi tarkastella, hakijoiden tulee korostaa hakemuskirjeessä motivaatiotekijöitä sekä niitä ansioluettelonsa osia, joita he pitävät toimenkuvan kannalta merkityksellisimpinä. Esivalintalautakunta voi rajoittaa seuraavaan vaiheeseen pääsevien hakijoiden määrän niihin hakijoihin, jotka ovat saaneet pätevyysarvioinnissa suurimman kokonaispistemäärän. Hakijoille, jotka eivät pääse seuraavaan vaiheeseen, ilmoitetaan asiasta. 5.3 Haastattelu ja testaus Edeltävästä vaiheesta jatkoon päässeet hakijat kutsutaan haastatteluun, jossa heitä arvioidaan ja verrataan tässä ilmoituksessa vaaditun pätevyyden, työkokemuksen, taitojen ja osaamisen perusteella. Esivalintalautakunta voi päättää kutsua hakijat haastattelun lisäksi myös kirjalliseen kokeeseen. Haastattelu (ja mahdollinen koe) tehdään englanniksi tai ranskaksi tai molemmilla kielillä, ja myös hakijan ilmoittamaa muuta kielitaitoa voidaan arvioida. Haastattelut on tarkoitus järjestää ETSK:n toimitiloissa Brysselissä syyskuussa 2018.
Pieni määrä hakijoita, joiden katsotaan haastattelun (ja mahdollisen kirjallisen kokeen) perusteella täyttävän parhaiten toimen hoitamiseen tarvittavat edellytykset, kutsutaan arvioitaviksi arviointikeskusvaiheeseen. Heille ilmoitetaan ohjelmasta ja menettelytavoista hyvissä ajoin, ja he voivat ilmoittaa kielivalintansa (englanti tai ranska). Testeissä arvioidaan hakijoiden johtamistaitoja (tehtävien ohjaaminen, ihmisten johtaminen ja tiedon hallinnointi, henkilöstöhallinto ja henkilöjohtaminen). Arvioinnin tulos ei ole sitova, vaan sen tarkoituksena on antaa esivalintalautakunnalle lisäaineksia valintamenettelyyn. 5.4 Luettelo soveltuvista hakijoista Esivalintalautakunta laatii menettelyn päätteeksi luettelon soveltuvista hakijoista ja esittää sen nimittävän viranomaisen toimivaltaa käyttävälle ETSK:n työvaliokunnalle lopullista päätöksentekoa varten. 6. Työehdot lyhyesti: Tarjoamme Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a kohdan mukaisen väliaikaisen työsopimuksen viideksi vuodeksi. Sopimukseen sisältyy yhdeksän kuukauden koeaika. Sopimus voidaan uusia kerran korkeintaan viideksi vuodeksi. Väliaikainen toimihenkilö palkataan palkkaluokan AD 16 tasolle 3. Riippumattomuuden varmistamiseksi valituksi tulleen hakijan tulee olla jättänyt kaikki edeltävät toimensa viimeistään sinä päivänä, jona hän aloittaa työskentelyn. Jos henkilö on Euroopan unionin virkamies tai muu toimihenkilö, on hänen joko irtisanouduttava virastaan tai toimestaan tai hänen tulee olla virkavapaalla henkilökohtaisista syistä. Lisätietoja työehdoista on Euroopan unionin henkilöstösäännöissä: http://eur-lex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=consleg:1962r0031:20140101:fi:pdf. Asemapaikkana on Bryssel. 7. Hakeminen: Hakijoiden tulee täyttää sähköinen hakulomake (http://cdweb.eesc.europa.eu/cn/ae77k/sg-eesc) ja liittää siihen seuraavat englannin- tai ranskankieliset asiakirjat: hakemuskirje ansioluettelo Europass-muodossa (http://europass.cedefop.europa.eu/fi/documents/curriculumvitae/templates-instructions) henkilötodistuksen tai passin jäljennös jäljennökset korkea-asteen tutkinnoista ja todistuksista
jäljennökset työtodistuksista, joissa ilmoitetaan selvästi työtehtävien luonne ja kesto todistukset kielitaidosta, ellei kielitaitoa ole selvästi merkitty yliopistotutkintoihin, tai, jos todistuksia ei ole, yksityiskohtainen selostus kielitaidon hankkimisesta EU:n virkamiehiltä virallinen asiakirja, josta ilmenee urakehitys ja nykyinen palkkaluokka. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Valituksi tullutta hakijaa pyydetään myöhemmin esittämään kaikkien vaadittujen asiakirjojen alkuperäiskappaleet. Muiden kuin englannin- tai ranskankielisten todistusasiakirjojen jäljennöksiin on liitettävä tiivistelmä jommallakummalla näistä kielistä. Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 25. kesäkuuta 2018 kello 12.00 (Belgian aikaa). ETSK ei ota huomioon tämän päivämäärän ja kellonajan jälkeen saapuneita hakemuksia. Hakijoille ei suositella hakemuksen toimittamista viimeisenä päivänä, sillä internetliikenteen ruuhkautuminen tai internetyhteyden häiriö voi hankaloittaa hakemuksen jättämistä. ETSK:ta ei voida saattaa vastuuseen myöhästymisestä, joka johtuu tällaisista vaikeuksista. Vammaiset hakijat ja hakijat, joilla on menettelyn aikana mahdollisesti vaikeuksia aiheuttavia erityistarpeita, voivat ilmoittaa asiasta hakulomakkeessa ja antaa kaikki asiaankuuluvat tiedot, jotta hallinto voi mahdollisuuksien mukaan ryhtyä tarvittaviin toimiin. Jos hakija arvelee tarvitsevansa apua menettelyn aikana, häntä kehotetaan liittämään hakulomakkeeseen erillinen kuvaus tarvittavista järjestelyistä. 8. Huomautuksia: Jos menettelyn jossakin vaiheessa käy ilmi, että hakemuksessa esitettyjä tietoja ei voida todentaa todistusasiakirjojen perusteella tai että hakija ei täytä kaikkia tässä hakuilmoituksessa esitettyjä vaatimuksia, hakemus mitätöidään. Hakijat eivät saa missään tilanteessa pyrkiä ottamaan yhteyttä esivalintalautakunnan jäseniin suoraan tai välillisesti. Nimittävällä viranomaisella on oikeus sulkea näin toiminut hakija hakumenettelyn ulkopuolelle. ETSK on sitoutunut suojelemaan ympäristöä. Yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18. joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti vastaanottaja käsittelee henkilötietoja ainoastaan sitä tarkoitusta varten, jonka vuoksi ne on toimitettu.
9. Uudelleentarkastelupyynnöt ja valitukset Hakija voi pyytää hänen asemaansa valintamenettelyssä suoraan ja välittömästi vaikuttavan esivalintalautakunnan päätöksen sisäistä uudelleentarkastelua sillä perusteella, että hakuilmoituksessa esitettyjä valintamenettelysääntöjä ei ole noudatettu, tämän vaikuttamatta hakijan oikeuteen tehdä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valitus tai nostaa kanne Euroopan unionin tuomioistuimessa henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla. Uudelleentarkastelupyyntö on tehtävä sähköpostitse (selection2018-sg- CESE@eesc.europa.eu) kymmenen kalenteripäivän kuluessa siitä päivästä, jona hakijalle on ilmoitettu päätöksestä sähköpostitse. Pyynnössä on ilmoitettava, mistä päätöksestä on kyse ja millä perusteella pyyntö esitetään. Esivalintalautakunta tekee asiassa päätöksen, minkä jälkeen hakijalle lähetetään perusteltu vastaus.