Hyvät yhdeksäsluokkalaisten huoltajat! Nuorenne on tekemässä isoa valintaa. Oppivelvollisuus alkaa olla suoritettu, ja ensimmäistä kertaa elämässä pitää itse valita, missä opiskeluja jatkaa. Yhdeksäsluokkalaiselle nuorelle huoltajien neuvot ovat tärkeitä tässä valinnassa. Käytännössä valinta tehdään lukion ja ammattikoulun välillä. Tässä valinnassa nuorten kannattaa miettiä tarkkaan omaa tulevaisuuttaan. Valintaperusteena täytyy olla se, mitä nuori itse haluaa tulevaisuudessa tehdä työkseen ja millaista elämää hän haluaa elää. Oma harkinta näiden kysymysten äärellä on tärkeämpää kuin se, missä kaverit koulujaan jatkavat. Valitsemalla lukiokoulutuksen nuori usein valitsee pidemmän koulutuspolun ennen ammattiin valmistumista. Lukiosta jatketaan yleensä ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Siirtyminen työelämään tapahtuu näin useita vuosia myöhemmin kuin ammattikoulun valinneilla kavereilla. Valitsemalla lukiokoulutuksen nuori usein valmistuu jatko-opintojen kautta ammattiin, jossa ansiotaso, työssä jaksaminen ja vaikutusmahdollisuudet ovat keskimääräistä paremmat. Nämä asiantuntija- ja johtamistehtävät ovat niitä, jotka yleensä säilyvät kotimaassa talouden globalisaatiosta huolimatta. Tässä muutama keskeinen peruste sille, miksi lukiokoulutus on hyvä vaihtoehto. Lukiokoulutuksen valitsevalle nuorelle Utajärven lukio on poikkeuksellinen mahdollisuus. YLE:n tekemän tutkimuksen mukaan, lukiomme on opiskelijoiden taloudellisilla eduilla mitattuna Suomen paras. Ilmaiset oppikirjat, ilmaiset oppimateriaalit, ilmainen kannettava tietokone ja ipad ovat muutamia esimerkkejä näistä eduista. Myös poikkeuksellisen aktiivinen kansainvälisyystoiminta on asia, josta lukiomme tunnetaan yhä laajemmin. Nämä ovat asioita, miksi peruskoulunsa päättävän nuoren kannattaa valita Utajärven lukio. Näistä eduista ja muistakin lukiokoulutuksen mahdollisuuksista lisää tämän esitteen sivuilla Jari Kettukangas PL 7, Laitilantie 8 91601 UTAJÄRVI Yhteystiedot Rehtori Jari Kettukangas 050 567 3335 jari.kettukangas[at]utajarvi.fi Kanslia Mervi Repola 050 444 0950 mervi.repola[at]utajarvi.fi Lukion opinto-ohjaaja Anu Kalliopuska 050 5966 539 anu.kalliopuska[at]utajarvi.fi www.utaj.fi/lukio www.facebook.com/utajarvenlukio Instagram: utajarvenlukio Snapchat: ulukio Toimitus: Jari Kettukangas Aila Raappana Rehtori
9-luokkalaisia pohtimassa tulevaisuuden suunnitelmia Peruskoulunsa päättäneet 2017
Lukiokoulutus on yleissivistävää opetusta. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuudelle, se antaa hyvän pohjan ja suoran väylän jatko-opintoihin. Lukioopinnot avaavat mielenkiintoisia ja monipuolisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Lukion käyneillä on tulevaisuudessa ostajan markkinat. Yhä enemmän tarvitaan korkeasti koulutettuja osaajia, suunnittelijoita ja eri alojen johtajia. Pitkä monipuolinen koulutus antaa valmiuksia monenlaisiin työtehtäviin. Tästä on hyötyä koko ajan muuttuvassa maailmassa. Globalisaation seurauksena suorittava työ siirtyy halpatyövoiman maihin. Mitä lukion yleissivistys antaa? Se antaa valmiudet havainnoida, seurata ja ymmärtää maailmaa aivan eri tavalla kuin sellaiselle, joka ei ole opiskellut lukion oppimäärät historiaa, yhteiskuntaoppia, biologiaa, maantietoa, terveystietoa, uskontoa, filosofiaa, fysiikkaa, kemiaa, äidinkieltä ja kirjallisuutta, taidehistoriaa ja eri kieliä. Pitkä koulutus ja hyvä kielitaito mahdollistavat siirtymisen globaalissa maailmassa sinne missä osaamista tarvitaan ja siitä maksetaan. Kaikki nuoret eivät vielä peruskoulusta päästyään tiedä, mihin ammattiin he isona haluaisivat ja silloin lukio on myös hyvä vaihtoehto. Se antaa aikaa miettiä omia tulevaisuudennäkymiä. Kenties suuntana onkin korkeakouluopintojen kautta hankittava koulutus ja ammatti.
Utajärven lukio tarjoaa enemmän etuja ja mahdollisuuksia kuin useampi muu lukio. Lukionsa aloittavaa opiskelijaa hemmotellaan taloudellisesti merkittävillä eduilla. Utajärven Lukion Facebook-sivuilla (postattu 27.8) on linkki YLE Uutisten tekemään vertailuun kaikkien Suomen lukioiden tarjoamista eduista. www.facebook.com/utajarvenlukio Siis mitä lukio-opiskelu maksaa? Oppikirjat 1300 Utajärvellä 0 Läppäri+Ipad 778 Utajärvellä 0 Koulumatkat; Kelan omavastuu 9x43 =387 Utajärvellä 0 3:ssa vuodessa 1032 Utajärvellä kotimman opintomatkat 0 Utajärvellä Alennusta ajokortista 400 Utajärvellä Euroopan opintomatka n. 500 Utajärvellä asunto tarvittaessa 150 /kk
Lukiomme panostaa vahvasti kansainvälisyyteen, onhan kielitaito ja vieraiden kulttuurien ymmärrys tulevaisuudessa vielä tärkeämpää kuin tämänpäivän yhteiskunnassa. Toinen vuosikurssi suunnittelee ja tekee opintomatkan jonnekin Eurooppaan. Kunta maksaa matkasta 40% ja loput opiskelijat keräävät itse. Lisäksi Utajärven lukio on hakenut ja saanut yhteistyökumppaneita EU:n rahoittamista Comenius ja Erasmus+ hankkeista. Utajärv Utajärven lukiossa on vilkas ja monipuolinen kansainvälisyystoimita. Toisen vuosikurssin ohjelmaan kuuluu kulttuurimatka johonkin Euroopan maahan. Opiskelijat äänestävät itse matkakohteen ja KV- tunneilla tutustumme etukäteen kohdemaahan ja siellä käytäviin kohteisiin. Kansainvälisyysmatkat tarjoavat paitsi vaihtelua arkiseen aherrukseen niin mahdollisuuden käyttää lukiossa hankittua kielitaitoa. Tutustuminen vieraisiin kulttuureihin lisää ymmärrystä myös muita kansoja ja heidän tapoja kohtaan ja avartaa näin maailmankatsomusta ja auttaa arvostamaan omaa kotimaata. Utajärven lukio antaa valmiuksia kansainväliseen kanssakäymisen ja edesauttaa sopeutumisessa yhä monikansalliseenpaan maailmaan. Kiihtyvä globalisaatio tulee vastaan tulevaisuudessa niin jokapäiväisessä elämässä kuin työmarkkinoilla ja koulutuksessa. Globaalimaailma on nuorten. Tulevana keväänä on vuorossa 7. lukion oma kansainvälisyysmatka Eurooppaan. Opiskelijat valitsivat Kroatian ja sitä seuraavana keväänä 2020 matka suuntautuu Kreikkaan. Utajärven Lions Club tukee oman organisaationsa kautta utajärveläisten nuorten Eurooppaan tai jopa kauemmas suuntautuvia kieli- ja nuorisovaihtomatkoja. Samoin Lionsit tukevat lukion omia kansainvälisyysmatkoja vanhuskummitoiminnan kautta.
Lukiomme on ollut mukana jo useassa EU:n rahoittamassa eri maiden yhteistyöprojekteissa. Tällä hetkellä lukiomme on mukana 2:ssa eri Erasmus+ projektissa. Projektien myötä opiskelijat matkustavat kumppanuusmaihin ja työstävät/tutkivat yhteisiä projektitehtäviä. Opiskelijat yöpyvät aina paikallisten isäntäperheiden ja opiskelijoiden kotona samoin kuin meille tulevat opiskelijat. Näin opiskelijat saavat parhaan mahdollisen tartuntapinnan vieraaseen kulttuuriin, jota auttaa myös hyvä kielitaito. Comenius- ja Erasmus+ matkojen myötä syntyneistä ystävyyssuhteista voi olla hyötyä myöhemmin työelämän kontakteja luotaessa tai ulkomailla opiskeltaessa tai reissatessa. Utajärven lukiolla on ollut AIESEC-järjestön kautta opettajia vaihdossa Puolasta, Georgiasta, Romaniasta ja Saksata. He ovat pitäneet GlobalMe-kurssia erilaisin teemoin mm. tutkineet ilmastonmuutosta, käsitelleet tasa-arvoa, kierrätystä ja monia muita ajankohtaisia asioita. Oulujokilaakson lukiot Muhokselta, Vaalasta ja Utajärveltä nimitettiin Suomen ensimmäiseksi GeoPark oppilaitoksiksi 2015. Rokua GeoPark ja lukio tekevät aktiivista yhteistyötä. Yhteistyö korostuu kansainvälisyyshankkeissa ja teemapäivissä. Lukiolaisemme esittelevät ulkomaisille GeoPark vieraille Suomen koululaitosta ja meidän upeaa kouluamme. Kansainvälinen Globe ilmastontutkimustoiminta on myös toiminut yhteistyölinkkinä, pääsimme vierailemaan mm. USA:n suurlähetystöön.
Utajärven lukio on panostanut vahvasti myös tietotekniikkaan. Ilmaiset tietotekniset välineet ovat mahdollistaneet sähköiset opetusmuodot ja opiskelijat ovat saaneet harjoitusta sähköisiksi muuttuviin YO-kirjoituksiin. Lukiomme on jo vuosia sitten ymmärtänyt lisääntyvän tietoteknisen tulevaisuuden haasteen ja tukenut opiskelijoiden harjoittelun erilaisilla tietoteknisillä laitteilla. Läppärit ja ipadit ovat jokapäiväisessä käytössä riippumatta oppiaineesta ja oppitunnin sisällöstä. Sähköiset oppimisalustat ovat tätä päivää, opiskelijat tekevät tehtäviä netissä. Nettityöskentely mahdollistaa monipuolisenpien tehtävien tekemisen ja yksilöllisen etenemisen, unohtamatta kuitenkaan kokonaan oppikirjojen käyttöä. Kynä ja paperit ovat väistymässä kokonaan myös tulevan kevään ylioppilaskirjoituksista. Monipuoliset tietotekniset taidot ovat välttämättömyys tulevaisuudessa. Tietotekniikka lisääntyy tulevaisuudessa kaikissa työtehtävissä ja eri elämän osa-alueilla vielä lisää. Utajärven lukiolaiset saavat ilmaiseksi kannettavat läppärit ja ipadit opiskelujen ajaksi käyttöönsä.
Yrittäjyyskasvatus on yksi Utajärven lukion painopistealueista kansainvälisyys- toiminnan ja tietoteknisten taitojen lisäksi. Tulevaisuudessa yhä useamman nuoren työllistymisen vaihtoehtona on oman yrityksen perustaminen. Sisäisestä yrittäjyydestä on hyötyä taas opiskelijan arkeen niin, että tehtävät tulevat ajallaan tehtyä ja opiskelumotivaatio on kohdillaan. Utajärven lukiossa on alkanut yrittäjyyskasvatukseen liittyvä kurssi, liittyen KV-toimintaan. Käytämme TAT:n laatimaa kurssisisältöä Vuorovaikutus ja neuvottelutaidot. Taloudellinen tiedotustoimisto TAT on silta tulevaisuuden tekijöiden ja yritysten välillä. Toiminnan ytimessä ovat nuorten talous- ja työelämätaidot. Yrittäjyys linkittyy kansainvälisyystoimintaan, kerääväthän opiskelijat 60 % matkakassastaan itse. Myyjäiset ovat yksi retkikassan kartuttamismuoto, samoin kuin muiden tuotteiden eteenpäin myyminen. Lastentapahtumien suunnittelu, organisointi ja katteiden laskeminen ovat myös osa yrittäjyyskasvatusta ja kansainvälisyys-toimintaa. Unohtaa ei sovi myöskään vanhuskummitoimintaa, jossa he tavallaan kohtaavat asiakkaita. Kaikissa edellä mainituissa tapahtumissa korostuu se, miten kohdataan toinen ihminen ja mahdollinen asiakas eli vuorovaikutustaidot. Hyvistä vuorovaikutustaidoista on hyötyä myös jokapäiväisessä elämässä niin opiskelijalle kuin työntekijälle ammatista riippumatta. Utajärven lukiolla, Suvituulen palvelukeskuksella ja Utajärven Lions Clubilla on ainutlaatuinen yhteistyökuvio Suomessa, vanhuskummitoiminta. Nyt on menossa 6. yhteistyövuosi. Opiskelijat käyvät ulkoiluttamassa, lukemassa lehtiä, pelaamassa muistipelejä jne. Suvituulen palveluyksiköiden asiakkaiden kanssa. Vastapalvelukseksi Lionsit maksavat stipendin opiskelijoiden retkikassaan. Erinomaista harjoittelua asiakkaan kohtaamiseen ja työelämän pelisääntöjen noudattamiseen.
Ilmaiset opintomatkat lähialueelle kuuluvat jokaisen vuosiluokan ohjelmaan sekä ensimmäisen vuosiluokan ryhmäytymismatka pääkaupunkiseudulle. Opintomatkat tuovat opiskeluun vaihtelua ja elämyksiä. Jossain tapauksessa yksi opintomatka opettaa enemmän kuin tuhat oppituntia. Lukiolaisten mahdollisuudet matkustaa ja sitä kautta tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan, historiaan ja samalla saada itsetuntoa kohottavia kokemuksia ovat hyvin erilaiset. Utajärven lukio antaa merkittävän panoksen opiskelijoiden tulevaisuuteen. Opintomatkoilla on mm. tutustuttu eduskuntaan, eri taidelaitoksiin, käyty konserteissa ja teatterissa, kierretty YLE:n tiloissa sekä päästy seuraamaan suoraa YLEX:n lähetystä ja harvinaisenpana kohteena voi mainita USA:n suurlähetystön. Utajärven lukiossa on 2 tutoria vuosiluokkaa kohden eli 6 innokasta ja reipasta nuorta valmiina auttamaan ja opastamaan muita opiskelijoita. Tutoreilla on lukuisia tehtäviä mm. olla mukana ensimmäisen vuosikurssin ryhmäytymistapahtumassa kuin myös ysien lukioinfossa, järkätä abeille CakeOff kekkerit ennen yokirjoituksia ja ideoida ja toteuttaa yhteisiä, hauskoja tapahtumia opiskelun vastapainoksi. Lisäksi he toimivat koulun esittelijöinä ulkomaisille vierailijoille. Siis varsin monipuolinen ja vaihteleva toimenkuva! Tutorina toimiminen antaa esiintymisrohkeutta ja - varmuutta, organisaatiotaidot kasvavat ja rohkeus heittäytyä johonkin uuteen kasvaa. Utajärven lukio pitää hyvää huolta opiskelijoistaan. Jokaisella on mahdollisuus saada tukiopetusta tarpeen vaatiessa. Pienet ryhmät takaavat yksilöllisen opetuksen. Lisäksi pieni maaseutulukiomme tarjoaa tutustumiskäyntejä niin ammattikorkeakouluihin kuin yliopistoihinkin, ja lukiossamme vierailee useita eri alojen asiantuntijoita.
Erinomainen rentoutumis- ja tutustumispaikka on lukiolaisten kahvihuone. Siellä opiskelijat keittävät kahvia, seurustelevat, pelaavat pelejä, tekevät läksyjä ja viettävät muuten vaan hyppytunteja. Yksi lukion mieleen painuvimmista tapahtumista on tietysti opiskelijoiden riehakas ja hauska abi-show. Siirtymäriitti peruskoululaisesta lukiolaiseksi tapahtuu hauskan huumorin ja yhteisen ilonpidon siivittämänä, jossa toisluokkalaiset keksivät yhteistä koko luokkaa yhdistävää hauskaa tekemistä. Opiskelijoilla on mahdollisuus valita teoreettisten opintojen vastapainoksi taito- ja taideaineiden kursseja, jotka liittyvät käytännön oppiaineisiin.
www.utaj.fi/lukio www.facebook.com/utajarvenlukio Instagram: utajarvenlukio Snapchat: ulukio