KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2016 Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta! Valmistaudumme vuoden vaihteeseen, mutta edessä on vielä työntäyteisiä viikkoja. Viimeistelemme Filippiinit kiintiön viimeisiä hakemuksia lähetyskuntoon ja valmistelemme kuuden perheen hakumatkoja joulu- tammikuussa. Lapsiesitystyö jatkuu vireänä, nyt erityisesti Kiina sn-ohjelmassa. Kirgisiaan valmistellaan ensimmäisen suomalaisperheen adoptio-oikeudenkäyntiä ja sen myötä ensimmäisen kirgiisialaislapsen pääsyä kotiin Suomeen! Ennen vuoden vaihdetta toteutamme vielä Bulgaria työmatkan, joka on järjestyksessä ensimmäinen kontaktin käynnistämisen jälkeen syksyllä 2015. Suomeen saapuneiden lasten lukumäärä asettuu tänä vuonna 16 lapseen. Lämpimät onnittelut kaikille näille perheille! Asiakastyötä ja adoptiohakemuksia on vireillä moneen suuntaan. Työskentelemme 92 adoptionhakijaperheen kanssa. Näistä 70 perheellä on hakemus kohdemaassa ja lisäksi 22 perheellä on vireillä adoptiolupa tai valmistellaan hakemuksia kohdemaahan toimittamista varten. 154 perheen kanssa työskennellään adoptioseurantavaiheessa. Jälkipalvelutiedusteluita adoptoituilta ja adoptioperheiltä saapuu viikoittain. Palvelunantajan yhteyksiä lapsen syntymämaahan tarvitaan silloin kun perheillä tai adoptoidulla itsellään on lapsen taustaan liittyviä kysymyksiä tai perheessä harkitaan juurimatkaa. Syksyn aikana lehdistössä on ollut esillä joitakin surullisia ääriesimerkkejä adoptioperheiden kohtaamista ongelmista. Uutisointi on nostanut keskusteluun jälleen adoption jälkeisen tuen kehittämistarpeet, mikä on tärkeä ja tarpeellinen keskustelun aihe. Uutisoinnista on saattanut saada sen käsityksen, että tukea ei ylipäätään ole tarjolla. Näin ei suinkaan ole. Suomessa adoptioneuvonta adoption jälkeen on ainoa täysin julkisin varoin tarjolla oleva adoptiospesifi tuki adoption jälkeen. Lisäksi adoptiojärjestöt, Pelastakaa Lapset mukaan lukien, ylläpitää monipuolisia adoption jälkeisiä palveluita jotka soveltuvat erilaisiin tuen tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Lisää tukea kuitenkin tarvitaan ja erityisesti tuen tarjoamisen edellytysten vahvistamista, minkä eteen Pelastakaa Lapset tekee myös vaikuttamistyötä. Voit lukea aiheesta lisää adoptiopalvelun päällikön blogikirjoituksessa https://www.pelastakaalapset.fi/blogi/adoptioperheillesaatavissa-tukea/ Vuoden 2017 tapahtumakalenteri on valmistunut. Toivomme teidät lämpimästi tervetulleiksi ensi vuoden tilaisuuksiin, jotka on suunniteltu ja suunnattu nimenomaan adoptioprosessienne ja odotuksenne tueksi! Tapahtumavuotena 2017 tulee olemaan mielenkiintoinen. Suomen adoptiopalvelunantajat emännöivät
syyskuussa Pohjoismaisen adoptioneuvoston NAC:n konferenssia Helsingissä. Ajankohta 29.9.2017 kannattaa merkitä alustavasti kalentereihin, tiedotamme tuonnempana konferenssipäivän ohjelmasta! ADOPTIOKULUT JA PALVELUMAKSUT VUONNA 2017 Pelastakaa Lasten adoptiopalvelun palvelumaksut säilyvät ennallaan vuonna 2017. Adoptiokuluja koskien on tehty tarkastuslaskennat marraskuun 2016 hintatason pohjalta. Ajantasainen kustannusarvio löytyy nettisivuiltamme. Suosittelemme, että adoptioprosessin edetessä käytte aika ajoin tarkistamassa kustannusten kehittymistä. http://www.pelastakaalapset.fi/@bin/3939318/kustannusarvio+2016++pdf.pdf Vuonna 2017 asiakkaaksi rekisteröityvien uusien asiakkaiden palvelumaksun perusosa on 4950 euroa. Palvelumaksun perusosa laskutetaan kolmessa osassa (1. erä kun lupahakemus lähetetty adoptiolautakuntaan, 2. erä kun hakemus on lähetetty kohdemaahan, 3. erä kun lapsiesitys on hyväksytty). Kaikkia asiakkaita koskeva vuosipalvelumaksu vuodelle 2017 on 400 euroa. Palvelumaksu laskutetaan vanhoja asiakkaita koskien helmikuussa 2017 ja uusia asiakkaita koskien samassa yhteydessä kuin palvelumaksun perusosan 1. erä. Lisätietoja palvelumaksuista sekä adoptiokuluja koskevista muutoksista saa adoptiovastaavilta ja/tai adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentulalta puh. 040 5204823. ASIAKASTILANNE 16.12.2016/ Pelastakaa Lapset ry Suomeen saapuneet lapset 2015 Suomeen saapuneet lapset 2016 Vireillä olevat / nimetyt lapset Hakemus kohdemaassa Bulgaria - - - 12 Filippiinit 6 8 2 27 Kiina Kiina SN - 16 4-4 14 Kirgisia - - 1 3 Thaimaa - DSDW 1 1-12 Yhteensä 23 13 7 68 Rekisteröityneitä hakijoita on 92 perheettä. Luku sisältää perheet, joilla hakemus kontaktissa, hakemuksen kokoamisen vaihe ja adoptiolupahakemus vireillä adoptiolautakunnassa. Adoptiopalveluun seurannassa 154 lasta. ASIAKASNETTISIVUJEN KÄYTTÖOIKEUS JA PELASTAKAA LAPSET LEHTI MAHDOLLISUUS JAT- KAA TILAUSTA LAPSEN SAAPUMISEN JÄLKEEN Vuonna 2016 lapsen saaneiden perheiden on mahdollista jatkaa asiakasnettisivujemme käyttöoikeutta ja Pelastakaa Lapset lehden tilausta maksamalla vuosipalvelumaksu 130 vuodelle 2017. Ilmoittakaa mikäli haluatte jatkossakin seurata uutisiamme ja saada lehtemme lapsenne saavuttua. Tämän tiedotteen alussa on annettu ohjeita Pelastakaa Lasten nettisivujen uusiutumisen yhteydessä päivitettävistä asiakasnettisivujen käyttäjätunnuksista.
OHJEITA ASIAKKAILLE Muistathan aika ajoin lukea myös tämän osion! Adoptioluvan voimassaolo ja asiakkaan vastuu jatkoluvan hakemisessa Adoptioluvan myöntävä VALVIRA toimittaa adoptiolupahakijoille kopion adoptioluvasta. Adoptioluvasta käy ilmi mihin päivämäärään asti adoptiolupa on voimassa. Teidän tulee uusia adoptiolupa ajoissa ennen luvan umpeutumista, mikäli haluatte jatkaa adoptioprosessia luvan päättymisen jälkeen. Adoptiohakijoiden tulee itse henkilökohtaisesti hakea adoptioluvalle jatkoa, mikäli he haluavat pitää adoptiohakemuksensa voimassa luvan umpeutuessa. Mikäli teillä on epäselvää, onko teidän mahdollista hakea adoptioluvalle jatkoa, olkaa ajoissa yhteydessä adoptiopalveluun asian selvittämistä varten. Pelastakaa Lasten asiakkaiden allekirjoittaman asiakas sitoumuksen mukaan teidän tulee olla yhteydessä adoptiopalvelunantajaan viimeistään 6kk ennen adoptiolupapäätöksen voimassaolon päättymistä, jotta prosessianne voidaan jatkaa. Tulette lisäksi saamaan palvelunantajalta kirjalliset ohjeet jatkoluvan hakemista varten. Ohjeet toimitetaan teille postitse kotiin 5 kk ennen Ilmoitusvelvollisuus VALVIRA:lle olosuhteissanne tapahtuvista muutoksista Lisäksi muistutamme adoptiolupaan liittyvästä velvollisuudestanne ilmoittaa kirjallisesti olosuhteissanne tapahtuvista muutoksista adoptioprosessin aikana adoptiolupaviranomaiselle VALVIRA:lle. Lisätietoja siitä, minkälaisista muutoksista adoptionhakijat ovat velvollisia tekemään muutoksen voitte lukea täältä: http://www.valvira.fi/luvat/adoptio Olosuhdemuutoksista ilmoittaminen ja yhteystietojen päivittäminen Pelastakaa Lasten adoptiopalvelu asiakkailla on asiakassitoumukseen perustuva ilmoitusvelvollisuus palvelunantajalle olosuhteissa tapahtuvista muutoksista (asiakassitoumuksen kohta 17). Perheessänne tapahtuvien muutosten sekä asuin- ja työpaikkaan liittyvien muutosten ilmoittaminen on tärkeää ja välttämätöntä nimenomaan ajantasaisesti. Yhteydenpidon merkitys on tärkeää myös tilanteissa, joissa elämäntilanteessanne tapahtuu adoptioprosessin kannalta olennaisia muutoksia. Tällaisia ovat mm. muutto kotimaassa tai ulkomaille, muutokset perhe- tai työtilanteessa sekä terveydentilassa. Asiakassitoumuksenne ehtojen mukaisesti edellytämme, että pidätte meitä ajantasalla kaikissa näissä muutoksissa,jotta voimme ajoissa reagoida muutosten mahdollisiin vaikutuksiin adoptioprosesseissanne. Yhteisenä tavoitteenamme on, että adoptioprosessi voisi jatkua aina, kun hakijoiden edellytykset ja elämäntilanne sen sallii. Pelastakaa Lasten adoptioneuvonnassa olleille asiakkaille haluamme lisäksi muistuttaa, että osoite- ja yhteystietojen päivittäminen adoptioneuvontaan ei vielä takaa sitä, että saisimme muuttuneet tiedot adoptiopalvelumme työyksikköön siksi pyydämme muutokset suoraan adoptiovastaavillemme tai toimistosihteeri Elena Beliaevalle (elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi).
Adoptiovalmennuksesta lisää valmiuksia adoptiovanhemmuuteen Ryhmämuotoinen ohjattu valmennus täydentää tärkeällä tavalla yksilöllisesti saatua adoptioneuvontaa ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen toisten tulevien adoptiovanhempien kanssa. Useat kontaktimaamme ovat lisänneet viime aikoina adoptiohakijoiden vaatimuksiksi adoptiovalmennuskurssit (Kiina, Kirgisia, Thaimaa, Filippiinit), mutta suosittelemme kursseja kaikille adoptionhakijoille. Adoptiovalmennuskursseja tarjoa Yhteiset Lapsemme ry sekä Pelastakaa Lasten aluetoimistot (Pride-valmennuskurssit osana adoptio- neuvontaa sekä Kansainvälisen adoption valmennusryhmät). Suosittelemme valmennuskursseille ilmoittautumista mahdollisimman varhaisessa prosessin vaiheessa sen varmistamiseksi että kurssi on suoritettu siinä vaiheessa kun hakemus lähetetään kohdemaahan. Tiedotamme ajankohtaisista valmennuskursseista asiakasnettisivuillamme, mutta kursseista kannattaa tiedustella myös muina aikoina suoraan kursseja tarjoavilta tahoilta. Yhteiset Lapsemme ry:n järjestämät valmennuskurssit Kurssit sopivat hyvin adoptiota harkitseville, neuvontavaiheessa oleville sekä hakijoille, jotka ovat jo pidemmällä prosessissa ja odottavat asiapapereiden lähettämistä kohdemaahan, lapsiesitystä tai hakumatkalle lähtemistä. Kevät 2017 Tampere, Varalan urheiluopisto, Varalankatu 36, 4.-5.2. ja 4.-5.3., hinta 330 e / henkilö (sisältää ohjelman lisäksi kahvitarjoilut ja lounaat). Tilaa on vielä kuudelle osallistujalle. Ilmoittautumiset www.yhteisetlapsemme.fi. Helsinki, Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto, Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 25.-26.3. ja 22.-23.4., hinta 230 e / henkilö (sisältää ohjelman lisäksi kahvitarjoilut). Kurssi on täynnä, varasijoille voi ilmoittautua lähettämällä sähköpostia anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi. Tulevia valmennuskursseja vuonna 2017 Kevätkaudella on mahdollisesti alkamassa 10 tapaamisen iltakurssi Helsingissä. Syyskaudella järjestämme kahden viikonlopun kurssit Helsingissä/Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Vaasan seudulla (ruotsinkielinen). Kurssit toteutuvat mikäli saadaan riittävästi osallistujia. Lisätietoja kursseista ja ennakkoilmoittautumiset anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi. Det ordnas en svenskspråkig adoptionsförberedelsekurs i Vasa-trakten hösten 2017. Mera information och förhandsanmälningar anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi.
MAAKOHTAISET KUULUMISET Bulgaria Kaikkien niiden perheiden (9) vuosipäivityskirjeet, joiden hakemus rekisteröitiin viime vuonna Oikeusministeriössä, on nyt toimitettu ministeriöön ja hakemusten voimassaolo voi jatkua normaalisti. Vuoden vaihteen jälkeen on vuorossa keväällä 2016 rekisteröityjen hakemusten (3) vuosipäivitys ja perheet saavat adoptiopalvelusta hyvissä ajoin ohjeet ja mallin päivityskirjeestä. Vuosipäivityksen yhteydessä on hyvä tilaisuus päivittää lapsitoivetta mahdollisimman kattavasti myös lievien terveysongelmien ja hyväksyttävissä olevien erityistarpeiden tai lapsen iän osalta. Lievinä terveysongelmina voidaan mainita esimerkiksi seuraavia: allergiat, anemia, ruuansulatusongelmat, sydämen sivuääni, hemangiooma (mansikkaluomi, joka häviää itsestään ajan myötä), laktoosi-intoleranssi, keliakia, yksi puuttuva munuainen, syntymämerkki tai luomi näkyvällä paikalla, karsastus (harittava katse, ei elimellisestä syystä johtuva), ihon kuntoon liittyvät ekseema ja ihottuma, lattajalat, nivelten yliliikkuvuus. Päivityskirje bulgariaksi käännätettynä on toimitettava Oikeusministeriöön viimeistään adoptiohakemuksen rekisteröintikuukauden loppuun mennessä. Adoptiopalvelun päällikkö ja adoptiovastaava ovat lähdössä Sofiaan työmatkalle joulukuussa 14. - 17.12. Käymme neuvotteluja lastensuojelun nykytilanteesta ja kansainvälisen adoption tarpeesta Oikeus-ministeriön ja ANIDON edustajien kanssa. Lisäksi ohjelmassa on mm. vierailut kahdessa lastenkodissa ja osallistuminen joulujuhlaan, mihin ANIDO on kutsunut yhteistyöjärjestöjensä edustajia. Matkatiedote tulee aikanaan luettavaksi asiakasnettisivuillemme. Yhteistyö ANIDOn kanssa sujuu edelleen hyvin ja toimitamme mielellämme lisää uusia adoptiohakemuksia Oikeusministeriöön. Kirgisia Adoptiovastaava Sirpa Mäenpää ja toimistosihteeri Elena Beliaeva työn äärellä joulukuussa 2016 Loka- marraskuun vaihteessa Bishkekissä lapseen tutustumassa olleen perheen matka oli kaikin puolin onnistunut ja adoptioprosessi on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Oikeusvaiheessa tarvittavat asiakirjat on lähetetty Bishkekiin. Lisäksi sosiaalivirasto ja Sosiaalisen kehityksen ministeriö laativat omat lausuntonsa, minkä jälkeen oikeusanomus liitteineen toimitetaan tuomarin käsiteltäväksi. Tuomari voi tehdä huomautuksia asiakirjoista tai vaatia toimittamaan lisäasiakirjoja ja hän ilmoittaa oikeusajan vähintään kaksi viikkoa ennen asian käsittelyä sitten kun kaikki asiakirjat ovat kunnossa. Oikeudenpäätös tulee lainvoimaiseksi 30 päivän kuluttua istuntopäivästä ja kirjallisen oikeudenpäätöksen perusteella yhdyshenkilömme avustuksella lapselle voidaan hankkia rekisteröintivirastosta uudet syntymä- ja adoptiotodistukset. Kun kaikki tarvittavat asiakirjat on käännätetty suomeksi virallisella kielenkääntäjällä, adoption rekisteröinti voidaan ilmoittaa Suomen väestötietojärjestelmään adoptiopalvelun ja paikallisen
maistraatin toimesta. Adoptio on pätevä Suomessa ilman eri toimenpiteitä. Selvittelemme vielä adoptiolapselle tarvittavan matkustusasiakirjan hankintaa ja lapsen tietojen rekisteröintiä Kirgisian Suurlähetystössä. Seuraamme pilottiperheiden (3) prosessien edistymistä ja arvioimme sen jälkeen mahdollisuuksia ottaa kontaktiin lisää adoptionhakijoita. Kiina Laura Holmi Kiina ja Filippiinit hakemusten Vuosi lähenee loppuaan. Kansainvälisessä adoptiopalvelussamme on Kiina-työssä otettu loppukiri lapsiesitysten määrässä tämän vuoden kesän ja syksyn myötä. Lapsia Suomeen tulee vuoden 2016 aikana kuusi. Luku jää viimevuodesta, mutta suurin osa lapsista on esitetty perheille loppukesästä tai syksyn aikana hiljaisen alkuvuoden jälkeen. Viimeinen 2016 Suomeen saapuva lapsi tulee perheineen aivan joulukuun lopussa kotiin. Tiedossa on myös jo muutama hakumatka ensi vuoden puolelle. Lämpimät onnittelut kaikille perheille, jotka ovat saaneet lapsen tai hyväksytyn lapsiesityksen tänä vuonna! äärellä joulukuussa 2016 Kiinan Sn-ohjelmaan tulleet lapset ovat edelleen haastavia ja lapsiesitykset ovat onnistuneet väljillä toiveilla ja suuremmalla ikähaitarilla. Jos koet, että perheenne ajatuksissa lapsen terveydentilan tai iän suhteen on väljentämisen varaa, olethan yhteydessä adoptiovastaava Laura Holmiin. Kiinan Sn-ohjelmassa näkyy edelleen se, että perhettä tarvitsevat eniten yli 4-vuotiaat lapset aina kouluikäisiin saakka. Lisäksi erityistarpeet ovat haastavia. Pienten lasten erityistarpeet ovat olleet joko niin moninaisia tai lähtötiedoissa on tiedossa kehitysvamma tai syndrooma, että pienten lasten lapsiesityksiä ei juuri ole ollut. Lapsiesitys ja lisätietojen selvittämisvaiheessa sekä lääkärikonsultaatioyhteistyöllä pyrimme sulkemaan pois vakavat vammat tai sairaudet, joihin perhe ei ole valmis. Kiina Sn-ohjelmaan otetaan myös uusia hakijoita, sillä edellytyksellä, että perheellä on laaja-alaiset valmiudet erityistarpeisiin ja valmius joustaa toivomansa lapsen ikärajassa ylöspäin. Perheen kannattaa olla henkilökohtaisesti yhteydessä adoptiovastaava sosiaalityöntekijä Laura Holmiin. CCCWA:n LID perusohjelmasta olemme saaneet tiedon, että 16.1.2007 LID-päivän saaneet hakemukset olivat käsiteltynä 28.10.2016 mennessä. Ohjelma jatkuu siis edelleen, mutta etenee hyvin hitaasti. Kiinan päässä tammi-helmikuussa juhlitaan kiinalaista uutta vuotta. Suomessa kiinalasta uutta vuotta juhlitaan Helsingissä pe 27.1.2017. Lisätietoja: http://kiinalainenuusivuosi.fi/. Moni perheistä varmaan suuntaa tähän tapahtumaan. Meillä ei ole omaa pistettä siellä, mutta jos näette meitä jossain markkinahumussa, niin tulkaa rohkeasti nykäisemään hihasta ja vaihtamaan kuulumisia.
Filippiinit Myös Filippiinit-kontaktin kanssa on eletty työntäyteistä aikaa adoptiopalvelussamme. Toimitamme tänä vuonna 20 Filippiinit hakemusta, mikä on pistänyt hakijaperheiden hakemusten kokoamiseen vauhtia, mutta myös pitänyt tiimimme kiireisenä. Viimeisiä hakemuksia toimitetaan vielä mahdollisesti aivan vuoden vaihteen alla. Arvioitu hyväksymisaikataulu uusien hakemusten rosteriin on noin 2-4kk ja täydennyspyynnöt hakemuksiin ovat myös mahdollisia ennen rosteriin hyväksymistä. Yhteistyö Filippiinien päähän on sujuvaa ja prosessit ovat hyvin selkeitä. Viikoittaisessa yhteydenpidossa Filippiineille päin on käynyt selväksi, että myös ICAB:in päässä on loppuvuosi ollut kiireinen. Loppuvuodesta viisi perhettä on evästetty hakumatkoille Filippiineille. Vuodelle 2017 on ennakoitavissa myös suuri hakijakiintiö. Hakijoiden määrä korreloi myös lapsiesitysten määrään. Lapsiesityksiä Filippiineiltä voi tulla koska vain. Keskimääräiset odotusajat ovat olleet noin kaksi vuotta rosteriin hyväksynnästä, mutta odotusaika vaihtelee yksilöllisesti. Odotusaikoja lyhentää mahdollisesti laajempi lapsen ikätoive (0-4-vuotta tai 0-6-vuotta) ja lisäksi laaja-alainen hyväksyntä lapsen taustalle ja mahdollisuuksien mukaan lieville erityistarpeille. Lasten terveydentilat vastaavat tavanomaisia adoptiolasten tarpeita. Lapsiesitykset Filipiineiltä ovat ICAB:n ja lastenkotien hyvän sisältötyön tuloksia, pyrkimyksenä on kaikissa vaiheissa löytää lapselle paras perhe. Filippiinien sisäisellä tilanteella ei ole ollut vaikutusta adoptioyhteistyöhön, adoptioyhteistyö on aktiivista ja hyvää. ICAB:n arvion mukaan Filippiineillä adoptioon vapautuneiden lasten määrä on ollut tänä vuonna pikemminkin pienessä nousussa. Sekä hakemuksiin että vuosipäivityksiin tai lapselle hakumatkan valmistelun yhteydessä toimitettavan wellcome-albumin hyvä ulkonäkö, vaivannäkönne ja askartelu on kaikkien suomalaisten hakijoiden hyväksi myönteistä markkinointia ja myönteistä erottautumista joukosta. Myös hakumatkalla perheet edustavat tavallaan toinen toisiaan, suomalaisia hakijaperheitä. Kaikki vaivannäkö tulee yhteiseksi hyväksi! Meidän kauttamme lähetettyjä hakemuksia on tällä hetkellä Filippiineillä 28. Ensi vuoden kiintiöpaikkoja voi tiedustella adoptiovastaavalta sosiaalityöntekijältä Laura Holmilta. Thaimaa Yhteistyö adoptiokontaktin DCYn (Department of Children and Youth) kanssa sujuu edelleen hyvin ja asiakkaidemme asioita hoitaa Thaimaan päässä sosiaalityöntekijä Ms Watcharee.. Olemme toimittaneet sekä kiintiöpaikkahakemuksia että kiintiön ulkopuolisia hakemuksia niin että tähän mennessä on saatu rekisteröityä 9 perheen hakemukset ja 3 perhettä odottaa vielä tietoa adoptiohakemuksen rekisteröimisestä. Tämän vuoden kiintiö on 6 hakemusta, mutta niistä 3 hakemusta jäänee lähettämättä. Nämä kolme hakemusta voitaneen toimittaa ensi vuoden puolella. Tieto vuoden 2017 kiintiöstä tulee todennäköisesti helmikuussa. Thaimaan hallitus on julistanut maahan vuoden suruajan kuninkaan kuoleman johdosta. Kuningashuonetta kunnioitetaan
syvästi, ja sen arvostelu on vakava rikos, josta voidaan langettaa ankara rangaistus. Erilaisia perinteisiä, uskonnollisia ja kulttuuriaiheisia tilaisuuksia ja juhlia voidaan järjestää normaalisti vaikkakin niissä voidaan huomioida kunnioitusta kuningasta kohtaan surunauhoin. Turistinähtävyydet ovat auki normaalisti, samoin kuin pankit, ostoskeskukset, ravintolat ja huvipuistot. Bangkokin liikenne voi olla suruaikana tietyillä alueilla tavanomaista ruuhkaisempaa, sillä monet matkustavat provinsseista pääkaupunkiin osoittamaan kunnioitusta kuninkaalle. Thaimaan turismiviranomainen Tourism Authority of Thailand (TAT) antaa matkailijoille ohjeita suruaikana toimimisesta ja lisätietoja matkailulle aiheutuvista vaikutuksista http://www.tatnews.org/. Myös tähän kontaktiin toivomme mielellämme lisää uusia adoptionhakijoita, sillä etenkin yli 4-vuotiaille lapsille, jotka ikänsä puolesta kuuluvat erityistarveohjelmaan, tarvitaan uusi koti ulkomailta. ADOPTIOPALVELUN TILAISUUDET 2017 - TERVETULOA! Järjestämme adoptioprosessin eri vaiheissa oleville adoptionhakijoille ja adoptioperheille suunnattuja tilaisuuksia Tiukula-talossa sekä mahdollisuuksien mukaan ympäri Suomea.. Tilaisuuksiin ilmoittautuminen tapahtuu nettisivujen kautta http://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/tapahtumat/kansainvalinen-adoptioprosessi-t/ Vaihtoehtoisesti voitte ilmoittautua sähköpostitse osoitteessa: elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi TIETOISKUT ADOPTIOKOHDEMAISTA JA ADOPTIOPROSESSISTA Tietoisku adoptiokohdemaista (1h) esittelee Pelastakaa Lasten adoptiokohdemaat sekä asiat jotka adoptionhakijana tulisi huomioida jos harkitsee näitä adoptiokohdemaita. Tilaisuus sopii adoptioneuvonnan loppuvaiheissa oleville sekä kaikille kansainvälisestä adoptioista kiinnostuneille. Tietoisku adoptioprosessista (1h) esittelee adoptionhakijoille välttämätöntä tietoa adoptioprosessista,, adoptioluvan hakemisesta, asiakassopimuksesta sekä adoptiokustannuksista.. Tietoiskut järjestetään samana päivänä, mutta niihin on erillinen ilmoittautuminen. Turussa, Tampereella, Jyväskylässä sekä Oulussa järjestettyjen tilaisuuksien yhteydessä on mahdollista varata henkilökohtainen keskusteluaika adoptiopalvelun työntekijän kanssa. Keskusteluaika on sovittava etukäteen adoptiopalvelun työntekijän kanssa.
3.2.2017 klo 14 16 Intercountry adoption process an countries of origin (in English) Pelastakaa Lapset; Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen 27.1.2017 mennessä 13.2.2017 klo 14 15 Tietoisku adoptiokohdemaista 13.2.2017 klo 15-16 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset, Turun toimipiste Sepänkatu 5 A, 20700 Turku Ilmoittautuminen 3.2.2017 mennessä 2.3.2017 klo 14 15 Tietoisku adoptiokohdemaista 2.3.2017 klo 15-16 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset; Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen 22.2.2017 mennessä 6.4.2017 klo 14 15 Tietoisku adoptiokohdemaista 6.4.2017 klo 15-16 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset, Keski-Suomen aluetoimisto Kauppakatu 32 (2krs), Jyväskylä Ilmoittautuminen 28.3.2017 mennessä 7.4.2017 klo 14 15 Tietoisku adoptiokohdemaista 7.4.2017 klo 15-16 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset, Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, Oulu Ilmoittautuminen 29.3.2017 mennessä 31.8.2017 klo 16 17 Tietoisku adoptiokohdemaista 31.8.2017 klo 17-18 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset; Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen 25.8. 2017 mennessä 22.9.2017 klo 14 15 Tietoisku adoptiokohdemaista 22.9.2017 klo 15-16 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset, Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C 23, 3. krs., Tampere Ilmoittautuminen 15.9.2017 mennessä 6.10.2017 klo 14 16 Intercountry adoption process an countries of origin (in English) Pelastakaa Lapset; Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen 29.9.2017 mennessä 2.11.2017 klo 14 15 Tietoisku adoptiokohdemaista 2.11.2017 klo 15-16 Tietoisku adoptioprosessista Pelastakaa Lapset; Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen 26.10.2017 mennessä
KOHDEMAA TUTUKSI TILAISUUDET Kohdemaa tutuksi tilaisuudet (ns. maainfo) on tarkoitettu kontakteista kiinnostuneille sekä hakijoille, joille on jo myönnetty adoptiolupa tai joiden adoptiohakemus on lähetetty kohdemaahan. Tilaisuudessa on mm. maakohtainen tilannekatsaus. Päivän aikana käydään läpi adoptiolapsen hakumatkaan liittyviä asioita ja käytäntöjä. Maainfossa on myös kulttuuriosio sekä perhetapaaminen. Odotusaikana on erittäin tärkeää osallistua tähän Kohdemaa tutuksi- tilaisuuteen, mutta on riittävää käydä infossa vain kerran prosessin aikana. Filippiinit kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki 9.3.2017 klo 14 16.00 - ilmoittautuminen 2.3.2017 mennessä 11.5.2017 klo 16 18.00 - ilmoittautuminen 4.5.2017 mennessä 26.10.2017 klo 16 18.00 - ilmoittautuminen 19.10.2017 mennessä - lisätietoja antaa adoptiovastaava laura.holmi@pelastakaalapset.fi Kiina kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki 15.3.2017 klo 14 16.00 - ilmoittautuminen 8.3.2017 mennessä 21.9.2017 klo 14 16.00 - ilmoittautuminen 14.9.2017 mennessä - lisätietoja antaa adoptiovastaava laura.holmi@pelastakaalapset.fi Bulgaria kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki 16.3.2017 klo 16 18.00 - ilmoittautuminen 9.3.2017 mennessä 15.9.2017 klo 14 16.00 - ilmoittautuminen 8.9.2017 mennessä - lisätietoja antaa adoptiovastaava sirpa.maenpaa@pelastakaalapset.fi Thaimaa kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki 17.2.2017 klo 14 16.00 - ilmoittautuminen 10.2.2017 mennessä 18.5.2017 klo 16 18.00 - ilmoittautuminen 11.5.2017 mennessä 5.10.2017 klo 14 16.00 - ilmoittautuminen 28.9.20176 mennessä - lisätietoja antaa adoptiovastaava sirpa.maenpaa@pelastakaalapset.fi LAPSEN KOHTAAMINEN HAKUMATKALLA Tilaisuudessa käsitellään lapsen kohtaamista hakumatkalla sekä lapsen että vanhemman näkökulmasta. Kohderyhmä: Lapsiesitystä odottavat Pelastakaa Lasten adoptiopalvelun asiakkaat. Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki Perjantai 12.5.2017 klo 14-16 ilmoittautuminen 5.5.2017 mennessä elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi Tilaisuus järjestetään kaksi kertaa vuodessa, toinen kerroista ajoittuu syksylle 2017. Ajankohta ilmoitetaan tuonnempana.
ODOTTAJIEN ILTA TERVETULOA KAIKKI MUKAAN! Adoptiopalvelun asiakkaiden ja henkilökunnan kohtaamispaikka. Adoptiopalvelun ajankohtaiset kuulumiset, mahdollisuus keskusteluun maaryhmissä adoptiovastaavan kanssa sekä keskustelua virittämään jokin ajankohtainen adoptio-aiheinen vierailijapuheenvuoro. Syksyn 2017 odottajien illan ajankohta ja teema ilmoitetaan tuonnempana. Pelastakaa Lasten Tiukula talo, Koskelantie 38, Helsinki ADOPTIOLAPSEN TERVEYDENTILA -LUENTO Tietoa siitä, minkälaisiin terveyspulmiin adoptiovanhempien tulisi varautua sekä minkälaista hoitoa tietyt adoptiolapsilla mahdolliset sairaudet voivat vaatia. Luento tukee adoptiolapsen tausta- ja terveys tietolo- makkeen täyttämistä. Seminaaripäivä on ensisijaisesti tarkoitettu adoptioneuvonnassa ja odotusvaiheessa oleville hakijoille mutta myös adoptioperheet ja ammattilaiset ovat tervetulleita. Tilaisuus järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Tilaisuus on maksullinen 25eu/henkilö Kevään 2017 luentopäivä on lauantai 11.3.2017 klo 9:30 15:30 Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen 3.3.2017 mennessä Syksyn luennon ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin nettisivuilla ja asiakastiedotteessa. PERHETAPAHTUMA JA TIUKULA -KERHO Kutsumme kerran vuodessa edellisvuosina lapsen saaneet perheet iloiseen perhetapahtumaan Tiukulataloon. Keväällä 2017 tilaisuus järjestetään lauantaina 6.5.2017. Tiukula-kerho on tarkoitettu kaikille Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun odottajille sekä lapsen saaneille perheille. Kerho kokoontuu Pelastakaa Lasten Tiukula -talossa osoitteessa Koskelantie 38 (Käpylä) neljä kertaa vuodessa. Seuraava tapaaminen lauantaina 4.11.2017 klo 10-12 TERVETULOA MUKAAN! Osallistumismaksu 3 kerta / aikuinen maksetaan paikan päällä. Lisätietoja adoptiovastaava Sirpa Mäenpää, sirpa.maenpaa@pelastakaalapset.fi / puh. 050 433 1292 Ilmoittautumiset: https://www.webropolsurveys.com/s/e492c1a7aea48c5b.par AJANKOHTAISTA TIETOA, KOULUTUSTA JA TAPAHTUMIA ADOPTIOHAKIJOILLE JA -PERHEILLE Adoptiokuraattorin tukipuhelin Tukea ja neuvoa puhelinpalvelusta puh. 050 313 5066 arkisin klo 10-16 Adoptiokuraattori Anja Wikstedt vastaa aina kun pystyy, muussa tapauksessa puhelinvastaajassa on tieto, milloin kuraattorin seuraavan kerran tavoittaa. Adoptiokuraattorille voi jättää myös soittopyynnön tai viestin sähköpostilla anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi. Adoptiokuraattorille soittaminen on luottamuksellista ja soittaa voi myös nimettömänä. Adoptiokuraattori keskustelee sekä suomeksi että ruotsiksi.
Adoptioperheet ry Adoptioperheet ry:llä on paljon toimintaa josta lisätietoja heidän nettisivuillaan ja toimistoltaan www.adoptioperheet.fi, toimisto@adoptioperheet.fi (09) 8603 8603 ADOPTIOPALVELUN AUKIOLOAJAT, PÄIVYSTYS, HENKILÖKUNNAN TAVOITETTAVUUS JA YHTEYSTIEDOT Huom! Adoptiopalvelu on suljettu 23.12 sekä viikon 52 jolloin päivystämme joulun ja uuden vuoden välipäivinä 27. 30.12. ainoastaan ulkomailta tulevissa asioissa. Työntekijöillämme ei ole kiinteitä puhelinaikoja vaan adoptiovastaavat pyrkivät olemaan tavoitettavissanne mahdollisimman joustavasti. Työn luonteen vuoksi työntekijöillä on edelleen työtilanteita, joissa ei voida vastata tuleviin puheluihin. Sähköpostitse asiointi ja soitto- pyyntönne työntekijän sähköpostiin ovat tervetulleita puhelinliikenteen ruuhkautumisen välttämiseksi. Pyrimme tapaamaan asiakkaita vähintään kerran, mutta mielellään muutaman kerran adoptioprosessin aikana ja aina tarvittaessa tai pyynnöstänne. Tapaamiset työntekijän kanssa voivat aika ajoin olla tärkeitä. Huomioittehan, että mikäli haluatte tavata henkilökohtaisesti kansainvälisen adoptiopalvelun työntekijöitä, pyydämme teitä varaamaan ajan henkilökohtaisesti kyseisen työntekijän kanssa puhelimitse tai sähköpostitse. Näin meillä on juuri sillä hetkellä aikaa teille. Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan asiakkaita ilman ajanvarausta. Sähköpostiosoitteemme noudattavat muotoa: etunimi.sukunimi@pelastakaalapset.fi. Työntekijöiden puhelinnumerot ja loma-ajat: Irene Pärssinen-Hentula Kansainvälisen adoptiopäällikkö Puh. 010 843 5021 040 520 4823 Lomalla: 23.12. 30.12.2017 Elena Beliaeva toimistosihteeri puh. 010 843 5074 Lomalla: 2. 5.1.2017 Sirpa Mäenpää Adoptiovastaava (Bulgaria, Kirgisia, Thaimaa) Puh. 010 843 5036 050 433 1292 Lomalla: 23.12.2016 3.1.2017 Laura Holmi Adoptiovastaava sosiaalityöntekijä (Filippiinit, Kiina) Puh. 010 843 5035 050 433 1291 Lomalla: 23.12.2016 30.12.2017 Tiina Maaniitty Jälkipalveluvastaava Puh. 010 843 5211 050 448 8178
Seuraava asiakastiedote ilmestyy maaliskuun alussa viikolla 9 asiakasnettisivuilla. Kiitos yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana! Toivotamme rauhallista jouluaikaa kaikille sekä iloa alkavalle vuodelle 2017! Kansainvälisen adoptiopalvelun väki