KESKIVIIKKO VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

Samankaltaiset tiedostot
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

TORSTAI VIIKKO 12 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Messuorganisaatio 2018 järjestää tiedotustilaisuuden yrittäjille

Toimintaa toukokuussa 2019

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

LAUANTAI VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

lapset - nuoret perheet

LAUANTAI VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 40

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu.

LAUANTAI VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

LAUANTAI VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa näistä vaihtoehdoista

Yhteys 2. LAPINLAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Toimintaa elo syyskuussa 2018

lapset - nuoret perheet

LAUANTAI VIIKKO PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Emmi Vares on aktiivinen lukiolainen.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

lapset - nuoret perheet

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LAUANTAI VIIKKO 11

Omatoiminen tehtävävihko

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

KUULUMISET P YHÄJOEN. Yrittäjät Mari-Liis ja Janne Kallio TORSTAI VIIKKO 17 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

LAUANTAI VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

lapset - nuoret perheet

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta. Antoisa yrittäminen. Raahelainen kirjailija Pekka

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

lapset - nuoret - perheet

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE

LAUANTAI VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU TEKNINEN LAUTAKUNTA

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pyhäjoen lukion penkkarit Kuulumisten ilmestyminen ja jakelu

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

LAUANTAI VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys

PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Maailmalta Merijärvelle

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

toimisto gsm gsm

ROIHUVUOREN SEURAKUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 11/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Tulisuontie HELSINKI. Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1, Helsinki

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm)

KUULUMISET. Vanhojenpäivänä 2018 nähdään jälleen pukuloistoa P YHÄJOEN LAUANTAI VIIKKO 6 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 46

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan

TORSTAI VIIKKO 16 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Pyhäjoen syysmessuista käytiin vilkasta keskustelua yrittäjyysillassa

LAUANTAI VIIKKO 9-10 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. olla vain passiivisia vastaanottajia

-Heinolassa 50 vuotta-

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pienessä kunnassa on voimaa. Syksyn muotia ja. pukuloistoa. Suomen kuntarakenne LAUANTAI VIIKKO 39

Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto 8/2017

Turun asukasluku

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke Merkkaa kalenteriin.

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KUULUMISET TORSTAI VIIKKO 47

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

MEDIA- TIEDOT * Hopunkatu 1, PL 101, Sastamala *

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Poimintoja kesän ohjelmasta:

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä

LAUANTAI VIIKKO 2 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kunnallisneuvoksen arvonimi Markku Kestilälle

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Transkriptio:

P YHÄJOEN KUULUMISET KESKIVIIKKO 15.3.2018 VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Uusheräyksen valtakunnalliset kesäseurat Pyhäjoella Uusheräyksen suurin vuotuinen tapahtuma, Jumalan luona -kesäseurat järjestetään ensi kesänä Pyhäjoella 27. 29.7.2018. Kesäseuroihin odotetaan eri puolilta Suomea n. 1000 ihmistä. Tapahtuma on järjestetty Pyhäjoella kaksi kertaa aikaisemmin, vuosina 1973 ja 1992. Kesäseurojen yhteydessä pidetään myös Uusheräyksen vuosikokous, johon itsenäiset paikallisyhdistykset lähettävät n. 60-70 edustajaa. Uusheräyksellä on aina ollut hyvät yhteydet niihin kymmeniin seurakuntiin eri puolilla Suomea, joissa sillä on toimintaa. Uusheräys järjestää seuroja ja raamattuopetusta sekä kerää varoja lähetystyön tukemiseksi paikallisyhdistysverkostonsa avulla. Lapsi- ja nuorisotyö on Uusheräyksen tärkeä painopiste, ja nykyisin myös maahanmuuttajien parissa tehtävä työ on tullut merkittäväksi osaksi herätysliikkeen toimintaa. Toiminta tavoittaa vuosittain tuhansittain ihmisiä. Uusheräys tunnetaan kirkon piirissä lähetystyötä tukevana liikkeenä. Yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa on ollut jo liki 110 vuotta. Uusheräys tukee myös muiden lähetysjärjestöjen lähettejä sekä Inkerin kirkon työtä ja Israelissa toimivaa Machaseh-järjestöä. Uusheräyksen perustama Kalajoen Kristillinen Opisto on toiminut vuodesta 1942 lähtien. Kalajoen Kristillinen Opisto vastaa myös Uusheräyksen omistaman, Kangasalla sijaitsevan Heinäkallion leirikodin toiminnasta. Niin Kalajoen Kristillisellä Opistolla kuin Heinäkalliollakin järjestetään leirejä ja kursseja oman liikkeen lisäksi yhteistyössä useiden järjestöjen, yhteisöjen ja seurakuntien kanssa. Uusheräys julkaisee omaa hengellistä kuukausilehteään, jonka nimi on Lähettäjä. Uusheräyksen hengellinen laulukirja on Siionin Matkalaulut. Se on uusittu v. 2002 yhteistyössä Lähetysyhdistys Rauhan Sanan kanssa. Lestadiolainen Uusheräys, nykyisin Uusheräyksen Keskusliitto ry, syntyi yli sata vuotta sitten lestadiolaisen herätysliikkeen hajaantuessa eri suuntiin. Aluksi se toimi Suomen Lähetysseuran haaraosastona tukien lähetystyötä ja pitäen seuroja eri puolilla Suomea. Viisikymmenluvulla se rekisteröityi omaksi herätysliikkeeksi luterilaiseen kirkkoon. Paikallisen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimiva Veli-Matti Halunen kertoo, että näinkin suuren tapahtuman järjestelyissä on useita haasteita. Vaikka Pyhäjoen kirkko käykin tapahtumalle ahtaaksi, on kesäseurojen tapahtumapaikkana kirkonmäki. Lisätilojen löytyminen on kyllä haasteellista. Myös talkooväen löytymiseksi saa tehdä töitä. Vaikka kyllä sitä aina on löytynyt. Organisaation koko on myös mitoitettava niin suureksi, että se riittäisi isompaankin tapahtumaan. Seuraväen majoitus on oma ongelmansa. Paikalliset majoitusliikkeet ovat olleet hyvin mukana, mutta niiden kapasiteetti ei riitä. Pyhäjokisten toivotaan myös tarjoavan kotimajoitusta seuravieraille. Vapaista tiloista voi ilmoittaa majoitusvastaava Juha Kunnasmäelle puh 050-315 7465 tai Haluselle puh 040-038 6386. Pyhäjoen syysmessut 22.9. messuinfo yrittäjille 28.3. klo 17 Pyhäjoen messujen organisaatio järjestää Pyhäjoen ja Raahen yrittäjille tiedotustilaisuuden syksyn 2018 messuista. Yrittäjyysilta järjestetään Pyhäjoen lukion auditoriossa 28.3.2018 klo 17.00 Tervetuloa paikalle kuulemaan syysmessuista sekä tutustumaan toisiin yrittäjiin. Toivomme, että mahdollisimman moni lähtee mukaan tähän upeaan mahdollisuuteen tukea nuorta yrittäjyyttä. Paikalla meidän opiskelijoiden lisäksi myös kunnanjohtaja Matti Soronen sekä kehittämisasiamies Jyri Laakso. Ilmoitathan tulostasi viestintäpäällikölle: aliisa.impola@edu.pyhajoki.fi Ystävällisin terveisin vuoden 2018 messuorganisaatio Kuva: Kirsi Kaivosoja

sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018 Koskipuistoon Pyhäjoen ensimmäinen hissi Yksi Eliaksen ja Tuomaksen suosikkiharrastus on pelaaminen. Onnistumisia kelpaa seurata koko perheen voimin. Jokseenkin tasan vuosi sitten kerroimme asuntoosakeyhtiö Pyhäjoen Koskipuiston peruskiven muuraamisesta. Viime kuun alussa taloon muuttivat ensimmäiset asukkaat. Ja nelikerroksiseen rakennukseen tehty, Pyhäjoen ensimmäinen, henkilöhissi alkoi kuljettaa Elias, Tuomo ja Sirpa Koskenlainetta alhaalta kolmanteen kerrokseen. Aluksi 43 m2 huoneisto tuntui pieneltä, mutta tavarat ovat löytäneet yllättävän hyvin paikkansa. Huoneisto on suunniteltu käytännölliseksi. Tila tuntuu neliömääräänsä suuremmalta. Vaikka kaappitilaa on tietysti niukasti, kuten aina. Hissin lisäksi iso lasitettu parveke on aivan luksusta. Pihan grillikatos on vielä testaamatta, mutta tulee varmasti kesällä ahkeraan käyttöön. Sauna on aikaisemmin omakotitalossa totuttuun tapaan lämmin lähes päivittäin. Kun pojat käyvät jumppakerhossa, on hiet mukava pestä saunassa. Perheen muutto Pirttikoskelta lyhensi hieman äidin työmatkaa. Pojilla puolestaan koulumatka piteni, mutta kouluauto hakee pihasta. Näin koulumatka on turvallinen, eikä ajassa ole suuria eroja. Muutto kerrostaloon oli toki omakotitalossa asuneille uutta. Posti kolahtaa nyt Kuulumisten aikataulu ja jakelu muuttuvat Koskipuistosta aukeavat hulppeat näkymät vieressä virtaavalle Pyhäjoelle. luukusta eikä lämmityksestä tarvitse huolehtia. Jätteet lajitellaan pihalta löytyviin kolmeen jätesäiliöön. Parkkipaikat ovat pihalla ja autokatoksessa. Elämä kerrostalossa toki poikkeaa omakotiasumisesta. Toiset asukkaat pitää ottaa huomioon. Vaikka talon äänieristys on hyvä, ääntä joutuu käyttämään hieman eri tavalla. Eikä hillitön pomppiminen varmaankaan ilahduttaisi alapuolella asuvaa naapuria. Ainakin Sirpa Koskenlaine on tyytyväinen Koskipuiston asuntoonsa. Asumismuotona kerrostalo on helppo. Kaukolämpö lämmittää huoneen ja vain lattialämpö lisää omaa sähkölaskua. Ja kolmannesta kerroksesta maisemat avautuvat ihan mukavasti. Katon kuljettimessa on Kuulumisten rakentajanumero matkalla Kalevan painotalon avarissa tiloissa neljännestaittoon, pakkaukseen ja postitukseen Tämä Kuulumisten numero on ensimmäinen uudelleen organisoidun järjestelmän mukainen lehtemme. Jatkossa lehti painetaan Kalevan painotalossa Oulussa ja lehden jakelusta vastaa Posti. Lehti ilmestyy jatkossa torstaisin. Ainoat poikkeukset tämän vuoden osalta ovat Helatorstai ja itsenäisyyspäivä. Tällöin lehti jaetaan perjantaina. Jos postilaatikossa on maininta: ei mainoksia tai ei ilmaisjakelua, Kuulumisia ei siihen jaeta. Lehteemme materiaali toimitetaan ensi sijaisesti sähköisenä osoitteeseen kuulumiset@pyhajoki. fi ilmestymistä edeltävänä torstaina viimeistään klo 17. Kaksoispyhät voivat muuttaa aineiston vastaanottoaikoja. Asiasta ilmoitetaan erikseen. Mikäli tarvitsee yksittäisen ilmoituksen tai uutisen osalta poikkeuksen tähän aikatauluun, siitä on sovittava yksityiskohtaisesti toimituksen kanssa. Lehtemme tavoitteena on palvella mahdollisimman hyvin pyhäjokisia, mutta oppilaiden taittaman lehden valmistumisaikataulu rajoittaa teknisiä mahdollisuuksia materiaalin käsittelyssä. Ilmoitukset jakeluhäiriöistä tehdään ensisijaisesti sähköpostitse osoitteella yritysasiakaspalvelu@posti.com Puhelimella jakeluhäiriöt reklamoidaan numeroon 0200 77 000. Kuulumiset on ollut reilun kuukauden ajan muutosten pyörteissä. Uskomme tilanteen olevan nyt hallinnassa ja lehtemme löytävän oikeaan aikaan pyhäjokisiin postilaatikoihin.

PIRTTIKOSKEN MAASEUTUNAISET järjestää: Teatteri reissun Ouluun Teatteri Rioon 21.4.2018 esitykseen MIEHENKÄYTTÖ 0PAS-10 tapaa selvitä arjesta. Rooleissa Jukka Rasila ja Mika Räinä. Esitys alkaa klo 19.00, jota ennen ruokailemme ravintola Oskarin kellarissa omakustanne hintaan. Matkaan lähdemme linja-autolla noin klo 14.30 Matkan hinta 35,00 /henk. Ilmoittautumiset 18.3.mennessä Tarjalle puh. 0405876723 Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018 sivu 3

sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018 Lehto rakentaa Pyhäjoella Rakennusliike Lehdon juuret ovat Ruukissa, jossa urakointi aloitettiin 1985 Mustonen & Lehto nimellä. Rakennusliike Lehto Oy aloitti 25 vuotta sitten. Toiminta Päätoimija oy:nä starttasi 2008. Alkoi voimakas kasvu, jonka tuloksena listauduttiin pörssiin. Lehto Group tuli yritysryppään nimeksi vuonna 2016. Raahen alueella Lehdon nimeen törmää jatkuvasti. Hanhikivenniemellä tehtiin majoituskylän ensimmäinen vaihe. Pyhäjoelle rakennetaan parhaillaan Arinan hanke, Kalajoella rakennetaan keskustaan monitoimikeskus Parkkia ja Oulaisissa syntyy rakentamisessa tarvittavia elementtejä. Lehto työllistää merkittävästi alueen rakennusmiehiä. Kuitenkin toiminnan pääpaino on pääkaupunkialueella. On siirrytty piirisarjasta valtakunnalliseksi toimijaksi. Lehdon menestys perustuu kaupallisen konseptin ja rakentamistehokkuuden yhdistämiseen, kertoo yrityksen liiketoimintajohtaja Asko Myllymäki. Kyseessä on uusi rakennuttamisen tapa. 90% Lehdon hankkeista toteutuu neuvotteluurakoinnin kautta. Perinteisellä tavalla edettäessä suunnittelija käytännössä päättää rakennuskustannuksista. Meillä bongataan ensin vuokralainen. Sitten haetaan rahoittaja. Pohjana on signaali tontista ja tilantarpeet. Tällöin suunnittelu voidaan toteuttaa suunnatusti. Vahva vaikutus yrityksen menestykselle on ollut perinteisellä pohjoispohjalaisella periksiantamattomuudella ja suoruudella. Ilman niitä yritys ei olisi syntynyt. Lehdolla on ollut vahva ideointi. Toistot tuovat laatua. Patentointi on luonut pohjaa strategian vahvuudelle. Kaupallistettu rakentamisen integrointi on tuonut toimintaan jämerää tehokkuutta: Sovittu hinta pitää ja kohde valmistuu ajallaan. Rakentamisessa liikkuvat isot pääomat. Samantasoisiin lukuihin yltää maassamme vain vientiteollisuus. Jos pystyy viiden prosentin tehokkuuden lisäykseen, saadaan iso ero kustannuksiin. Talousohjattu toimintamalli tehostaa rakentamisen tuottavuutta ja tuo asiakkaille merkittäviä aika- ja kustannushyötyjä sekä varmistaa rakentamisen laadun Tällä hetkellä alueemme isot hankkeet odottavat ydinvoimapäätöstä. Valtakunnallisesti raha hakeutuu kasvukeskuksiin. Sinne missä väestömäärä lisääntyy. Siksi Lehdonkin toiminnassa liiketoiminnan volyymi kasvaa etelässä. Rakentaminen on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla vilkasta. Se näkyy työvoiman rekrytoinnissa. Avainhenkilöistä alkaa olla huutava pula. Suurin osa yksityisten henkilöiden pääomasta on yleensä sidottuna omaan asuntoon. Siksi meille jokaiselle on tärkeää asunnon ostohinta ja asunnon arvon säilyminen. Lehto Group pyrkii omalta osaltaan tehokkaalla rakentamisella auttamaan oman asunnon etsijöitä. Uusi kauppakeskus nousee Lehdon toimesta ripeällä tahdilla entiselle Shell huoltamon tontille. Rakennukseen mahtuu Arinan S-marketin lisäksi useita muitakin liikkeitä. Pyhäjoella Lehdon suurin urakka on tällä hetkellä majoituskylän rakentaminen Hanhikiven niemelle.

Yppäriin nousi tuhkasta rivitalo Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018 sivu 5 Pörkkään johtavan tien alkupäähän rakennettiin aikanaan kunnan omistama rivitalo. Seitsemän asunnon kokonaisuudesta neljä paloi 2015. Kolme säilyi ja onneksi lämpökeskus pysyi toiminnasssa. Näky oli surkea. Vahvasti epäiltiin, että myös jäljelle jäänyt talo puretaan. Ja tontti jää tyhjäksi. Rakennus Impolassa oltiin kuitenkin toista mieltä. Perustettiin asunto-osakeyhtiö. Siirryttiin yritykselle aiemmin tuntemattomalle toiminta-alueelle. Moni ihmetteli, että ootte te pöhölöjä, kun rakennatte sivukylälle. Me haluttiin kuitenkin kehittää omaa kylää, kertoo Esa Impola. Yrityksen historian ensimmäisen taloyhtiön paperisota teetti töitä. Onneksi saatiin Mattilan Teuvolta tukiopetusta. Vesijohto kulki paikalla olleen rakennuksen alta. Sellainen ei nykyään enää sovi, ja vanhan paikalle jouduttiin rakentamaan toisin. Vaihtoehtoina oli joko kierto tai kaksi taloa. Jälkimmäinen valittiin. Aikaisemman neljän asunnon tilalle nousi kaksi kolmen huoneiston taloa. Kuudesta asunnosta neljä on myyty ja kaksi vielä Markku Jauhiaisella myynnissä. Tavoitteena on saada asunnot maaliskuun loppuun mennessä valmiiksi. Ja pisimmällä oleviin yksiöihin on jo tiedossa asukkaat. Jatkossa on tavoitteena purkaa myös vanha kolme asuntoa käsittävä osa. Ja tilalle rakennetaan kysynnän mukaan joko 3, 4 tai 5 huoneistoa sisällään pitävä talo. Lämpökeskuksen saneerauksessa varauduttiin siihen, että lämpö niillekin riittää. Kun ydinvoimalan teko alkaa, kysyntää varmasti riittää. Asunnoille rakennettiin yhteinen uloslämpiävä rantasauna. Pukuhuoneen ja löylytilan käsittävä rakennus tarjoaa asukkaille ekstraa ja luo vanhan ajan tunnelmaa. Alun perin oli tarkoituksena tehdä grillikatos, mutta vieressä kulkeva jokimaisema houkutteli rakentamaan saunan. Rakennusalalla talvikausi on aina vähän hiljaisempi. Kesällä taas vilkasta. Keväällä pistetään omakotitalo ennakkomarkkinointiin, ja toivotaan parasta. Töitä tehdään markkinoiden mukaan. Rakentaminen on sen verran kallista, etteivät pelimerkit riitä varastoon rakentamiseen.

sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018 Pyhäjoen palveluhakemisto Vihannintie 10, 86100 Pyhäjoki OSTAMME JA OTAMME VASTAAN ROMUAUTOJA YM. METALLIROMUA ISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim. 40-140 mm LISÄTIETOJA AVOINNA MA - PE 8-17 0400 189 018 08-434 333 www.rannikonautojavaraosa.fi myynti@rannikonautojavaraosa.fi 0442391887 Puh. 050 5527 005, Eija Puh. 045 6394185, Saija Palvelemme maanantaisin 9-17 ilman ajanvarausta. Ti-la sopimuksen mukaan. Tervetuloa! JUMPPA- JUSSIN FYSIOTERAPIA FT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonen puh 433 921, Kuntatie 4, 86100 Pyhäjoki

Seurakunta tiedottaa Messu kirkossa su 18.3. klo 10. Raahen Gideonit vieraana. Lähetyskahvila. Kinkerit : Vanhan ajan kinkerit Annalan museolla su 18.3. klo 14. Kaikki tervetulleita ja rippikoululaisista erityisesti Pohjankylän ja Saaren alueen rippikoululaiset. Pisara omaishoitajien ryhmä ma 19.3. klo 13 Sarpatissa. Raamattupiiri ma 19.3. ja ma 9.4. klo 18 Sarpatissa. Perhekerho ke 21.3. klo 10. Aihe lapsen ensiapu. Ke 28.3. ei perhekerhoa, vaan lasten Pääsiäishartaus kirkossa klo 10. Ystäväkerho ke 21.3. klo 12. Aiheena tietovisailua ja aivojumppaa. Päiväkerhot toimivat normaalisti viikoilla 11 ja 12. Mahdolliset tiedustelut p. 050 441 6095 tai piia.kaivosoja@evl.fi Jumalanpalvelus Palmusunnuntaina 25.3. klo 11 - vauvakirkko ja kastepuun lehtien jako vuoden aikana kastetuille - riparisunnuntai Pyhäjoen rippileirille tuleville, osallistutaan jp:hen ja Uskontunnustus ulkoläksynä. - Tasauspäivän myynti srktalolla jp:n jälkeen - Lähetyskahvila Tasauspäivän myyjäiset seurakuntatalolla Palmusunnuntaina 25.3. jumalanpalveluksen jälkeen. Myytävänä leivonnaisia ja käsitöitä. Lähetyskahvila ja pika-arpajaiset. Tervetuloa tasaamaan kriisialueiden lasten auttamiseksi. Kahvikonsertti su 25.3. klo 17, esiintymässä Lauluyhtye Sointu. Mukana myös Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilö Kaija Arhio tuomassa terveisiä Nepalista. Kahviraha yhteisvastuulle. Musiikkityö: Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 18.30 seurakuntatalolla. Mukaan lapsikuoroon: Seurakunnan lapsikuororyhmiin mahtuu mukaan uusia lapsia : Muskarikuoro 6-9 vuotiaille (eskari 3.lk) keskiviikkoisin klo 17 17.45 srk-talolla (max. 20 lasta). Välituntikuoro alakoululaisille Parhalahden koululla keskiviikkoisin klo 12.15-12.45 Välituntikuoro alakoululaisille Yppärin koululla torstaisin klo 11-11.30. Lapsikuoroihin ilmoittautumiset kanttori Outi Krankille p. 050 3059 490 / outi.krank@evl.fi Nuorisotyö Gospelcafe lauantaisin klo 19-23. Sählyä K18 monitoimitalolla torstaisin klo 19-21. Kasvuryhmä menneen kesän rippikouluikäluokalle keskiviikkoisin klo 15.30. Löydät meidät myös instagramista: nuorisotilasarpatti RY: Naistenilta to 15.3. klo 18.30 Silja Impolalla. Ompeluseurat pe 16.3. klo 18.30 ry:llä, Matti Pahkala. Pyhäjoen seurakunta, Vanhatie 27, Pyhäjoki. Puh. 08-433 119. Kirkkoherranvirasto avoinna MA klo 8-12, TI klo 12-16 ja TO 11-14. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden kirkkoherra Jukka Maliseen p. 040 505 0016. Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018 sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliitto Pyhäjoen yhdistys ry ma 19.03. Äijäkööri Iltaruskossa klo 18.00 ti 20.3. Senioritanssit Monitoimitalolla klo 14.00 ma 26.3. Harmaahapset Iltaruskossa klo 18.00 ti 27.4. Päiväkahvit Seurakuntatalolla klo 12.00 mukana Tuulikki Mattila ja Pertti Helaakoski ti 27.3. Senioritanssit Monitoimitalolla klo 14.00 Lisätietoa toiminnasta www. elakeliitto/pyhajoki Helluntaisrk PALMUSUNNUNTAINA 25.3. KLO 18.00 Hyvän Sanoman ilta Katri & Aleksi kahviossa,hourulantie 2, laulamassa Anna Sirviö Oulaisista. Tervetuloa!Kahvitarjoilu! Jyty Kalajoki ry Perinteinen Messumatka Jyväskylään la 7.4.2018. Päivän ohjelmassa Kädentaito, hyvinvointi ja antiikkimessut sekä lisäksi käynti Pandan tehtaalla ja Viherlandiassa. Lähtö aamulla ja paluu iltasella. Matkan hinta noin 40 osallistujamäärän mukaan. Tallinnan matka 28.- 30.4.2018. Matkapaketin hinta jäseniltä 190 ja muilta 220 sis. bussi- ja laivamatkat sekä majoituksen TallinkCityssä 2 hh. Sunnuntaina ohjelmassa halukkaille opastettu käynti Kadriorgin palatsissa ja puistossa. Ilmoittautumisia ja lisätietoja Hanna Nikupaavo 0444691253 tai hanna.nikupaavo@kalajoki.fi tai Paula Kumpula jyty.kalajoki@gmail. com KESKUSTA Yppärin paikallisyhdistyksen ja Keskustanaisten vuosikokoukset Irja Kestilällä pe 23.3. klo 18. Huom. aika!. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Pyhäjoen maa- ja kotitalousnaiset Kevätkokous torstaina 22.3.2018 klo 18.30, Anna Leena Martinmäellä. Tervetuloa Pyhäjoen Reserviläiset Ry Kevätkokous 22.3 Niemelällä Kalliotie 11. Johtokunta kokoontuu Klo 17:30. Yleinen kokous Klo 18:00 Tervetuloa.. Pyhäjoen SILMU Tavataan 20.3.2018 kello 12.00 Vappu Tirilällä. Tervetuloa! VIRKISTYSRETKI Liminkakylän Kylätoimikunta järjestää virkistysretken. Härmän kylpylään. 6 8. 4. 2018. Tiedustelut/ ilmoittautuminen 23.4.mennessä Puh 471124 / 040-7283829 Tervetuloa myös muilta kyliltä, niin monta, kuin autoon sopii. Aihetta kiitokseen Lämpimät kiitokset Jokikartanon Yhteisvastuukahvilan toimijoille. Tuotto 414,40 euroa. Yhteisvastuutempausta 25.2.2018 sponsoroivat hienosti : Pyhäjoen Sale, K-Market, Pyhäjoen apteekki, Johannan Hiuspalvelu, Raahen Seudun Osuuspankki, Hanhikiven kiertäjät, Impolan hevosväki, Salmut, Pehkosen pitopalvelu, Leipurit Aura ja Sirkka, Anneli-neuloja, suksien voitelijat Risto ja Antti sekä muu reipas talkooväki. Tuotto yhteisvastuutempauksesta 829 euroa. Lämpimät kiitokset myös lipaskeräyksessä ahkeroineille. Pyhäjoen seurakunta PYHÄJOEN MERIPELASTUSYHDISTYS RY. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS torstaina 15.3.2018 klo 19.00 Pyhäjoen Metsästysseuran majalla. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus MTK Pyhäjoki kevätkokous ma 26.3 klo 10 Katri & Aleksi. Mukana liitosta Matti Tyhtilä sekä LähiTapiolan ajankohtaiset kuulumiset. SPR PYHÄJOEN osaston KEVÄTKOKOUS 26.3.2018 klo.18 Jokikartanossa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. KESKUSTAN Pyhäjoen kunnallisjärjestön yleinen kokous tiistaina 20.3.2018 klo 18.00 Vanhustentalon kerhohuoneella. Asiana maakuntavaalien ehdokasasettelu. Tervetuloa Nyt jo kolmaskymmenes LIMINKYLÄN MYYNTINÄYTTELY Keskikylän koululla La.17.3.Klo.10 14. Juustokeittoa (enempi), puu- ja käsitöitä, leivonnaisia. Ilmaista hevosajelua, hyvät arpavoitot (esim,300 euron lahjakortti Halpa-Halliin). MUISTA MEIDÄN HERKULLINEN LOUNASPÖYTÄ Viihtyisää yhdessäoloa, kodassa nokipannukahvia, makkaraa TERVETULOA P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Arvo Helanti http://kuulumiset.pyhajoki.fi kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. 040 359 6166 Toimitus: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160 Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN 0788-6071 Seuraava lehti (12) ilmestyy >> torstaina 22.3.2018 Aineisto toimitettava >> torstaina 15.3.2018 klo 17.00 mennessä Painosmäärä >> vko 11: 2400kpl >> vko 12: 2400 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 60 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Kaleva OY Lehden jakelu: Posti, ilmoitukset jakeluhäiriöistä sähköpostitse osoitteella yritysasiakaspalvelu@posti.com tai puh 0200 77 000

sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset 15.3.2018