TOIMINTASUUNNITELMA. Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry.

Samankaltaiset tiedostot
Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA. Toimintasuunnitelma 2018 Talousarvio 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

LUKIJALLE...3 LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN STRATEGIA

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toimintasuunnitelma 2016

Lounais-Suomen Partiopiirin TOIMINNAN SUUNTAVIIVOJA. Toimintasuunnitelma 2017 Talousarvio 2017

Toimintasuunnitelma 2018

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Toimintasuunnitelma 2019

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

TOIMINTAKERTOMUS Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2018

Seuraa meitä somessa

Terveiset partiovuodelle Toimintakauden 2012 painotukset 4. Liitteet. Tapahtumakalenteri Talousarvio

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Toiminta-ajatus 2011-

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Loppupuolella on piirin talousarvio ja tapahtumakalenteri vuodelle 2016 sekä tapahtumien alueelliset järjestelyvuorot vuosille 2016 ja 2017.

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

LIPPUKUNTAFOORUMI Tervetuloa mukaan!

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Koulutussetit (kuvaukset alempana)

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lounais-Suomen Partiopiiri seuraavalla kaksivuotistoimintakaudella

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

TOIMINTA- KALENTERI Hyväksytty piirihallituksessa IX

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Tervetuloa Lippukuntapäivään!

Lounais-Suomen Partiopiirin ohjelma- ja tapahtumaesite SYYS-ILMO

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Sini Kurki. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin Partiolaiset ry. Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2018 Luonnos 1

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

LIPPUKUNTAFOORUMI 2018

Meripartiolippukunta Naantalin Siniset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry Pestijärjestelmä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Toimintasuunnitelma Tapahtumakalenteri Talousarvio

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Transkriptio:

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry.

Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. on Porin Ahlaisissa toimiva yhteis- ja maalippukunta, joka on perustettu 28.2.1979. Lippukunnan taustayhteisönä toimi Meri-Porin seurakunta (aiempi Ahlaisten seurakunta). Lippukunta on Lounais-Suomen partiopiiri ry.n ja Pohjois-Satakunnan alueen jäsen. Lippukunnan kokoontumistilana toimii Ahlaisten seurakuntatalo sekä varsinaisena tilana seurakuntatalon piharakennus, Renkipirtti osoitteessa Föörikuja 2. Lippukunnan virallinen lyhenne on AA. Johtajisto ja pestit Johtajaneuvostoon kuuluu lippukunnanjohtajan lisäksi vähintään 2 ja korkeintaan 10 jäsentä. Lippukunnanjohtajan pestin lisäksi lippukunnassa on vuositttain jaossa Varalippukunnanjohtajan Sihteerin Jäsenrekisterinhoitajan Taloudenhoitajan Kalustonhoitajan Koulutusvastaavan Akelan Vastaavan Akelan Vastaavan Sammon Tarpojaluotsin Samoajaluotsin Vaeltajaluotsin Aikuisluotsin 2 Turva-aikuisen Kämppäisännän ja Joulukampanjapäällikön pestit Ikäkausitoiminta Lippukunta toteuttaa omaa toimintaa ja osallistuu lisäksi piirin ja SP:n toimintaan. Lippukunnassa toimivat SP:n voimassa olevat ikäkaudet: sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat, vaeltaja sekä aikuiset. Kaikissa ikäkausissa toteutetaan suositusten mukaista SP:n ikäkausiohjelmaa. Ikäkausitoiminnassa vaaditaan ryhmänvetäjältä ROK-kurssin käymistä, jotta toiminnan laatu voidaan taata. Sudenpentulaumassa ja Seikkailijavartioissa toimi vähintään yhden ryhmänvetäjän lisäksi apuohjaaja (ROK-kurssille menossa oleva tarpoja). Lippukunnassa on otettu käyttöön Turvallisesti yhdessä ohjeistus osaksi lippukunnan toiminnan ohjeistusta. Ohjeistus edellyttää ryhmänvetäjän ja kaikkien yli 18 vuotiaiden lippukunnan aktiivitoiminnassa mukana olevien suorittavan turvallisesti yhdessä verkkokurssin. Lippukunnassa toteutetaan sisu-partiotoimintaa perusviikkotoiminnan yhteydessä. Lippukunnan tavoitteena on toteuttaa tarpojaikäkaudesta ylöspäin suunnattu ulkomaanleiri vuosittain, kotimaan suurleiri vuosia lukuun ottamatta. Leiritiliä kartuttaakseen lippukunnassa harjoitetaan monimuotoista varainkeruuta. 2

Muu toiminta Lippukunnassa toteutetaan aikuispartiotoimintaa kokoontumisilla neljästi vuodessa. Vuonna 2018 keskitymme oman lippukunnan viikkotoimintaa ja retkiin. Pyrimme siihen, että jokainen osallistuu oman ikäkautensa ohjelmaan kuin myös piirin ja Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin. Kannustamme lippukunnan jäseniä kouluttautumaan. Olemme mukana järjestämässä piirin syys-pt-kilpailua Pohjois-Satakunnan Alueen kanssa Kehitämme ja pidämme kiinni jäsenmäärästämme ja muistamme palkitsemisen ja kiittämisen tärkeyden. Strategia 2017-2019 Lippukunnan strategian mukaisesti vuonna 2018 kannustamme lippukunnan Samoajia osallistumaan HuHu-leirille. Lippukunnan strategiasta poiketen emme järjestä alueen kesäleiriä vuonna 2018, emmekä myöskään ota käyttöön Suomen Partiolaisten johtamisen uutta työnjakoa. Keskitymme mahdolliseen alueen kesäleiriin seuraavina vuosina ja keräämme lisää tietoa johtamisen työnjaosta, ennen kolmijohtajuus pestien jakamista. Ulkomaanleiri vuonna 2019 tulee toteutumaan normaaliin tapaan samaan aikaan kun lippukunnasta osallistuu pieni joukko USA:ssa pidettävälle maailman Jamboreelle. Suomen Partion ja Lounais-Suomen partiopiirin ohjelmapainotus Suomen Partion ohjelmapainotus vuonna 2018 on luotsitoiminta. Tarkoitus on lisätä erityisesti koulutettujen luotsien määrää lippukunnissa sekä selventää luotsin tehtävää ja luoda luotsien toimintaa helpottavia työkaluja sekä materiaalia. Luotsaus myös tuodaan selvemmin osaksi ikäkausitapahtumia. Lippukunta toteuttaa luotsitoiminnan painotusta jo strategiassaan, jossa tavoitteena on, että jokainen pestissä oleva johtaja saa tukea ja halutessaan koulutusta ja jossa muistutetaan johtajiston kiittämisen, palkitsemisen ja johtajahuollon tärkeydestä. Lounais-Suomen partiopiirillä on omana teemanaan vuonna 2018 kisat. Lippukunnan strategiassa tavoitteeksi on asetettu innostaminen osallistumaan lippukunnan omiin ja myös alueen ja piirin kisoihin sekä johtajiston haastaminen osallistumaan kisoihin. Liitteet: AA Strategia 2017-2019 AA Lippukuntakalenteri 2018 suunnitelma 3

Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry. STRATEGIA v. 2017 2019 Mikä on meille tärkeää? tarjoamme mielekästä toimintaa kaiken ikäisille pidämme yllä partioperinteitä viemme partioaatetta eteenpäin olemme avoimia ja kansainvälisiä partio koetaan houkuttelevaksi, se on kivaa ja vapaaehtoista Miten me toimimme? jokaiselle 7 22 vuotiaalle on oman ikäkauden ohjelmaa jokainen pestissä oleva johtaja saa tukea ja halutessaan koulutusta partiosta kiinnostuneet aikuiset otetaan mukaan toimintaan ja innostetaan esim. tervetuloa Partioon kurssille meillä on pestit käytössä ja toimimme pestikuvausten mukaisesti turvaamme tietotaidon siirtymisen nuoremmalle johtajistolle Miten kehitymme miten haastamme lippukunnan? kehitämme ja pidämme yllä jäsenmääräämme luomme ja pidämme yllä suhteita toisiin lippukuntiin, alueeseen, piiriin sekä muihin yhteistyötahoihin (spr, srk, lions ym.) muistamme johtajiston kiittämisen, palkitsemisen ja johtajahuollon teemme partiosta parhaan harrastuksen. 4

Vuosina 2017 2019 painotamme v. 2017 keskitymme oman lippukunnan toimintaan, retkiin ja tapahtumiin v. 2018 toteutamme yhteistyössä alueen kanssa alueleirin sekä kannustamme samoajiamme osallistumaan Huhu-leirille otamme käyttöön Suomen Partiolaisten johtamisen uuden työnjaon v. 2019 juhlimme lippukunnan 40. syntymäpäivää toteutamme ulkomaanleirin USA:n Jamboreelle osallistumalla vaihtoehtoisesti Ahvenanmaan kierroksella painotamme partiomenetelmää ikäkausien ohjelmissa huomioimme partiomaisen käytöksen tärkeyden muistamme johtajahuollon ja kiittämiskulttuurin pidämme kiinni jäsenmäärästämme kiinnitämme huomiota poikien kiinnostukseen partiota kohtaan kokeilemme perhepartiota huolehdimme viestinnästä ja että se tavoittaa kaikki innostamme osallistumaan lippukunnan omiin ja myös alueen ja piirin kisoihin ja tapahtumiin kehitämme innovatiivisesti varainhankintaamme edelleen jatkamme aikuispartion hyvää mallia haastamme johtajiston osallistumaan kisoihin muistutamme perheitä tuesta osallistumismaksuihin ja jäsenmaksuun kannustamme johtajistoa kurssi / vuosi tahtiin (myös samoajat) 5

Ahlaisten Ankkurit - lippukuntakalenteri 2018 Tammikuu tässä kuussa myös LPK kevätkauden suunnittelukokous 12.-14.1. Lippis ja koko muu johtajakolmikko lepää 14.1. Partiomatkailun ABC Hansu 15.1. Kevään toimintakauden aloitus 15.1. keväällä (esim. paraatissa) jaettavien ansiomerkkien ehdotusten viimeinen jättöpäivä 18.1. Johtamistehtäväohjaajan koulutus Turku & Skype 19.-21.1. talviretkeilykurssi (erätaitojatkokurssi talviolosuhteissa) Hiihtovaellus Virttaa 20.1. Luottisseminaari 26.-28.1. Triviaali-leikinjohtamiskoulutus Sauvo 26.-28.1. LPK-leirinjohtamiskoulutus Naantali 27.-28.1. EA1 kurssi Ahlainen Katriina, Rok kurssilla olevat 28.1. Marsalkka Mannerheimin muistotilaisuus ja soihtukulkue Turku Helmikuu tässä kuussa myös Ravintolapäivä 2.-4.2. KisaÄssä (talvi-pt-kilpailujen yhteydessä) samoajat 3.2. MARSKI piirin talvi-pt-kilpailut 9.-10.2. Tarpojien viikonloppuleiri luovuus vs. selviytyminen tarpojat 9.-11.2. LPK talvileiri 10.2. Rastipäällillökoulutus Turku 10.-11.2. Organisaatiossa toimiminen - koulutus Naantali 13.2. Sampojen vihjeilta Pori 13.2. Akelavihjarit Pori 22.2. Muistelemispäivä 28.2. LPK syntymäpäivä 39 v. Maaliskuu tässä kuussa myös LPK sääntömäräinen kevätkokous 3.-4.3. Talvi-SM-kilpailut 7.3. SamoajaSplättis Pori, samoajat 7.3. Riehakas ryhmä haltuun - koulutus Turku 9.-11.3. Erätaitoperuskurssi 13.3. Rekrykoulutus Turku 16.-18.3. Partion Kevätpäivät M/S Scoutella 16.-18.3. Akelakoulutus Naantali 16.-18.3. Sampokoulutus Naantali 16.-18.3. Muonituskurssi Eura 17.3. Luotsikoulutus Naantali 24.-25.3. Partiotoimittajakurssi 24.3. Tarpojien taitopäivä Karhun Kämmen Lyö (Selviytyminen) Porin alue Huhtikuu tässä kuussa myös SuSe retki sudenpennut ja seikkailijat tässä kuussa myös Amazing Samoaja Race samoajat ja vaeltajat 8.4. Lounais-Suomen Partiopiirin kevätkokous Pori 13.-15.4. Kohtaus - luottisten jatkokoulutustapahtuma Järvenpää 14.4. Olipa Kerran, piirin kevät-pt-kilpailut Perniö 14.4. Maastopäivä Perniö 14.4. Ulkomuonituksen perusteet (kevätkisojen yhteydessä) Perniö 6

15.4. syksyllä jaettavien ansiomerkkien ehdotusten viimeinen jättöpäivä 19.4. Aikuisluotsitapaaminen 23.4. Yrjönpäivä 23.-29.4. Partioviikko 27.4. Kansallinen veteraanipäivä ja veteraanipäivän lipunnosto 29.-30.4. Vappupallojen myynti tässä kuussa myös Kansallinen kirkkopyhä soljet ym. jako Toukokuu tässä kuussa myös Ravintolapäivä - torilla hampurilaisbaari tässä kuussa myös Torikausi alkaa tässä kuussa myös Seikkailijoiden vaellus seikkailijat / Janna tässä kuussa myös Tarpojien selviytymisvaellus tarpojat / Päivi tässä kuussa myös piirisepeli seikkailijat 6.5. Partioparaati Turku 10.-13.5. Valtakunnallinen vaeltajatapahtuma vaeltajat 12.5. Sudenpentukilpailut Raisio / Rauma 12.5. Jamboree on the Trail - JOTT 19.5. Kevät-SM-kilpailut 19.-20.5. Kansalliset pt-kisat Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa 21.5. Piirin suunnistusmestaruuskilpailut 25.-27.5. Welcome to the Jungle - selviytymismajakka Salo 26.5. Tarpojaluotsikahvila majakan yhteydessä, Salo 29.5. Sisupurjehdus 30.5. Iltapurjehdus aikuisille ja piiriluottiksille aikuiset, Turku, Rauma, Pori Kesäkuu tässä kuussa myös torikahvilat pyörivät tässä kuussa myös kesäkauden avaus ja paperimyynti tässä kuussa myös Lippukunnan ulkomaanleiri Itävalta tässä kuussa myös Juhannuspeli 5.-9.6. HuHu 2018 Porin seutu 8.-10.6. Framil 2018 Porin seutu 11.-20.6. Partioripari UKK-kansallispuisto 16.-17.6. Jukolan viesti, Venlojen viesti Lahti Heinäkuu tässä kuussa myös torikahvilat pyörivät 16.-20.7. SuomiAreena Pori 25.7. Partiopäivä Forum Marinumissa Turku 30.7.-6.8. Satahanka XIII-leiri Loviisa Elokuu tässä kuussa myös torikahvilat pyörivät tässä kuussa myös LPK syyskauden suunnittelukokous tässä kuussa myös ravintolapäivä torilla 30.7.-6.8. Satahanka XIII-leiri Loviisa 13.-19.8. Partion aloitusviikko - markkinointiviikko 21.8. LuotsiStartti samoajaluotseille 22.8. LPK syyskauden aloituspäivä 31.8.-2.9. Survival-kurssi 7

Syyskuu tässä kuussa myös torikahvila kausi päättyy tässä kuussa myös Sudarien yö-retki sudenpennut 1.-2.9. Partiopiirien KV-viikonloppu 8.-9.9. Piirin syys pt-kilpailu järjestelyissä 14.-16.9. Erätaitoperuskurssi tarpojat, samoajat 14.-16.9. Erätaitoperuskurssi aikuisille (K18) vaeltajat, aikuiset 15.-16.9. Partiokamu-koulutus 15.9. Vuoden lopussa jaettavien ansiomerkkien ehdotusten viimeinen jättöpäivä 16.-17.9. Viestintä- ja markkinointikoulutuspäivä 21.-23.9. Ässis osa 1 Alina, Mira, Leena 22.-23.9. Partion tulevaisuusseminaari 27.9. Kalenterikettukoulutus Pori 29.9. Kaupunkiretkipäivä "Parempi Maailma" Seikkailijat 29.-30.9. Syys-SM-kilpailut Lokakuu tässä kuussa myös Seikkailijoiden yöretki Seikkailijat / Janna tässä kuussa myös Tarpojien yöretki Tarpojat / Päivi tässä kuussa myös Amazing Samoaja Race Samoajat 7.10. Lippukuntapäivä Turku Takaisin partioon koulutus Johtamistehtäväohjaajan koulutus Hygieniapassin suoritus Rekrykoulutus Aikuisluotsitapaaminen Mitä mentorointi partiossa on? Kalenterikettukoulutus Kuksa nurin? Jäsenrekisterikoulutus Tervetuloa Partioon 8.10. Luotsipäivä 9.10. Ansiomerkkikoulutus Pori 10.10. Riehakas ryhmä haltuun - koulutus Pori 12.-14.10. Koulutusfestarit Sauvo Akelakoulutus Sampokoulutus Lippukunnanjohtajakoulutus Ohjelmajohtajakoulutus Pestijohtajakoulutus 13.10. Tarpojien taitopäivä "Pako Turusta" (yhteiskunta) Turku 13.10. Luottiskoulutus Turku 19.-21.10. Jamboree on the Air / Internet (JOTA/ JOTI) 26.-28.10. Ässis osa 2. Alina, Mira, Leena Marraskuu tässä kuussa myös LPK syyskokous (viimeistään) tässä kuussa myös Ravintolapäivä 2.-4.11. Erätaitojatkokurssi 3.11. Simonpäivät 4.11. Lounais-Suomen Partiopiirin syyskokous Rauma 6.11. VaLi- vanhojen lippukunnanjohtajien ilta 9.-11.11. JTMK-kurssi = Järjestelytoimikunta kurssi (pt-kisakurssi) Mansikkakari 15.11. Mannerheim-solki ja alkuvuodesta jaettavien ansiomerkkien ehdotus viimeinen jättöpäivä 8

16.-18.11. Lippukunnanjohtaja tapaaminen ja vars. jäsenkokous 17.-18.11. Suomen Partiolaisten XV jäsenkokous 17.11. ROK-kouluttajakoulutus 23.-25.11. Salapartiolaisen peruskurssi - yhteiskuntamajakka Tarpojat Joulukuu tässä kuussa myös LPK joulujuhla ja lupauksien anto kaikki 1.12. Vaeltajien aktiviteettipäivä 6.12. sankarihautojen kynttilät 13.12. Partiotoimiston joulukahvit 13.12. Lucia-juhla ja rauhantuli 14.12. Luottisten pikkujoulut 24.12. Kynttilänsytytys sankarihaudoille ja kolehdinkeruu jouluhartaudessa VUONNA 2018 LIPPUKUNNASSA * keskitymme oman lpk.n viikkotoimintaan ja retkiin. * jokainen osallistuu oman ikäkautensa ohjelmaan ja innostamme mukaan piirin ja alueen tapahtumiin * kannustamme koulutuksiin * kehitämme/pidämme kiinni jäsenmäärästämme AIKUISPARTIOT: TAMMI - MAALISKUU HUHTI - KESÄKUU HEINÄ - SYYSKUU LOKA - JOULUKUU 9