Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu OPINTO-OPAS 2015 2017
OPINTO-OPAS 2015-2017 OULUN YLIOPISTO KAUPPAKORKEAKOULU
Toimittajat: Vuokko Iinatti, Merja Inget, Pia Heikkinen, Soili Törmälä Kannen suunnittelu: Petri Ovaskainen ISSN: 1457-8506 Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino Oy Oulu 2015
HYVÄ LUKIJA Toivotamme sinut tervetulleeksi opiskelemaan Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun ja tuomaan oman panoksesi kauppakorkeakoulumme ja yliopistomme toimintaan. Kädessäsi on kauppakorkeakoulun opinto-opas. Tutustu oppaaseen ja hanki kokonaiskuva kauppatieteiden kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkinnosta, opintojen rakenteista ja sisällöistä. Perehdy oppaan avulla kauppakorkeakoulun pääaineisiin sekä sivuainetarjontaamme. Omia opintoja suunnitellessasi ota huomioon myös yliopistomme muiden kymmenen tiedekunnan opintotarjonta. Tutustu oman opinto-oppaamme ohella myös Oulun yliopiston Opiskelu -sivuston tietoihin. Sieltä löytyy hyödyllistä tietoa esimerkiksi kirjastojen, koulutuspalveluiden ja muiden yliopiston palveluyksiköiden toiminnasta sekä opintososiaalisista palveluista, kuten opiskelijaruokailusta, opintotuesta ja terveydenhoitopalveluista. Oulun yliopiston (www.oulu.fi) ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun (www.oulu.fi/ kauppakorkeakoulu) verkkosivuilta löydät lisää tärkeää ja mielenkiintoista tietoa opiskelusta ja muista yliopisto-opiskelijalle läheisistä asioista, kuten opintojaksojen ajoituksesta, opintomateriaaleista, tenttipäivistä ja opiskelijajärjestömme Finanssi ry:n toiminnasta. Pienryhmäohjaajat, kauppakorkeakoulun omaopettajat ja opintoneuvojat, opintotoimiston henkilökunta, koulutuspäällikkö, suunnittelijat ja kauppakorkeakoulun muu henkilökunta toivottavat sinut lämpimästi tervetulleeksi. Meiltä saat tarvittaessa lisätietoa ja ohjausta. Menestystä opintoihin! Oulussa, kesäkuun 30. päivänä 2015 Vuokko Iinatti Koulutuspäällikkö Pia Heikkinen, Merja Inget ja Soili Törmälä Suunnittelijat
SISÄLLYS 1 OULUN YLIOPISTO JA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU... 9 2 KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA OPINTONEUVONTA...11 2.1 KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA HENKILÖKUNTA...11 2.2 OPINTONEUVONTA... 12 3 OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA... 15 3.1 OPETUKSEN AJOITUS... 15 3.2 ILMOITTAUTUMINEN OPINTOJAKSOILLE JA TENTTEIHIN WEBOODISSA... 15 3.3 OPISKELIJAPALAUTE... 16 3.4 OPINTOJEN ARVOSTELU JA ARVOSANAT KTK- JA KTM-TUTKINTOTODISTUKSESSA... 16 3.5 OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN KTK- JA KTM-TUTKINTOIHIN..17 3.6 KANDIDAATINTUTKIELMAN ARVOSTELU JA KYPSYYSNÄYTE... 19 3.7 PRO GRADU TUTKIELMAN ARVOSTELU JA KYPSYYSNÄYTE... 20 3.8 VALMISTUMINEN... 22 3.9 PLAGIOINTITAPAUSTEN JA MUIDEN VÄÄRINKÄYTÖSTEN KÄSITTELY... 23 4 KOULUTUSOHJELMAT JA TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN... 25 4.1 KOULUTUSOHJELMAT... 25 4.2 KTK- JA KTM-TUTKINTOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN... 25 5 KTK-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET... 29 5.1 KAUPPATIETEIDEN KANDIDAATIN KOULUTUSOHJELMA... 29 5.1.1 KTK-tutkinnon kokonaisrakenne (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus)... 29 5.1.2 Kauppatieteiden pääaineopintojen rakenne... 30 5.1.3 Opinnot kauppatieteiden pääaineessa... 31
5.2 KIELET JA VIESTINTÄ... 56 5.2.1 Suomen kieli ja viestintä 5 op... 59 5.2.2 Toinen kotimainen kieli 4 op... 59 5.2.3 Vieraat kielet 11 op... 60 5.3 SIVUAINEOPINNOT KTK-TUTKINTOA SUORITTAVILLE... 66 5.3.1 Yritysjuridiikan perusopinnot (25-29 op)... 66 5.3.2 Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op)... 68 5.3.3 Muita sivuaineopintokokonaisuuksia... 73 6 KTM-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET... 75 6.1 KAUPPATIETEIDEN MAISTERIN KOULUTUSOHJELMA... 75 6.2 KAIKILLE YHTEISET OPINTOJAKSOT... 76 6.3 KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN JOHTAMISEN KOULUTUSOHJELMA... 80 6.3.1 KTM-tutkinnon kokonaisrakenne (pohjakoulutus KTK-tutkinto)...81 6.3.2 KTM-tutkinnon rakenne (pelkkää maisteritutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat).81 6.3.3 Kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen pääaineen rakenne.. 81 6.3.4 Kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen opinnot... 82 6.4 LASKENTATOIMEN KOULUTUSOHJELMA... 95 6.4.1 KTM-tutkinnon kokonaisrakenne (pohjakoulutus KTK-tutkinto)... 96 6.4.2 KTM-tutkinnon rakenne (maisteritason erillisvalinnassa valitut sekä pelkkää maisteritutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat)... 96 6.4.3 Laskentatoimen pääaineen rakenne... 97 6.4.4 Laskentatoimen opinnot... 98 6.5 MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA...110 6.5.1 KTM-tutkinnon kokonaisrakenne (pohjakoulutus KTK-tutkinto).110 6.5.2 KTM-tutkinnon rakenne (pelkkää maisteritutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat).111 6.5.3 Markkinoinnin pääaineen rakenne...111 6.5.4 Markkinoinnin opinnot...112 6.6 RAHOITUKSEN KOULUTUSOHJELMA... 124 6.6.1 KTM-tutkinnon kokonaisrakenne... 124 6.6.2 KTM-tutkinnon rakenne (pelkkää maisteritutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat)... 124
6.6.3 Rahoituksen pääaineen rakenne... 125 6.6.4 Rahoituksen opinnot... 125 6.7 TALOUSTIETEEN KOULUTUSOHJELMA (ENT. KANSANTALOUSTIEDE)... 132 6.7.1 KTM-tutkinnon kokonaisrakenne (pohjakoulutus KTK-tutkinto).132 6.7.2 KTM-tutkinnon rakenne (pelkkää maisteritutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat).133 6.7.3 Taloustieteen pääaineen rakenne... 133 6.7.4 Taloustieteen opinnot... 134 7 LASKENTATOIMEN AMMATTITUTKINTOIHIN LIITTYVÄT VAATIMUKSET... 143 7.1 KESKUSKAUPPAKAMARIN HYVÄKSYMÄ TILINTARKASTAJA (KHT) JA KAUPPAKAMARIN HYVÄKSYMÄ TILINTARKASTAJA (HTM), UUSI ASETUS... 143 7.1.1 Tilintarkastuksen ja laskentatoimen opinnot... 143 7.1.2 Oikeustieteen opinnot... 144 7.1.3 Muut opinnot... 144 7.2 JULKISHALLINNON JA -TALOUDEN TILINTARKASTAJAT (JHTT).. 144 7.3 KIRJANPIDON JA LASKENTATOIMEN TUTKINTO (KLT)... 144 8 TIETEELLINEN JATKOKOULUTUS... 147 8.1 JATKOKOULUTUKSEN TAVOITTEET... 147 8.2 JATKOTUTKINNOT... 148 8.3 JATKOTUTKINNON SUORITUSOIKEUS... 148 8.4 JATKOTUTKINNON SUORITUSOIKEUDEN HAKEMINEN... 149 8.5 YLEISET JATKOTUTKINTOVAATIMUKSET... 149 8.6 VÄITÖSKIRJAN JA LISENSIAATINTUTKIMUKSEN TARKASTUS JA ARVOSTELU... 149 8.7 TUTKINTOTODISTUKSEN MYÖNTÄMINEN... 151 9 SIVUAINEKOKONAISUUDET KAUPPAKORKEAKOULUN ULKOPUOLISILLE OPISKELIJOILLE... 153 9.1 KAIKILLE AVOIN SIVUAINEKOKONAISUUS... 153 9.1.1 Kauppatiede (25 op perusopinnot)... 153 9.2 JONOTUSSÄÄNNÖLLÄ HAETTAVAT SIVUAINEOIKEUDET... 153 9.2.1 A633708 Kauppatiede (35 op aineopinnot)... 154
9.2.2 A635001 Yritysjuridiikka (25 op perusopinnot)... 154 9.2.3 A635002 Yritysjuridiikka (35 op aineopinnot)... 154 9.2.4 Sivuaineopiskelijoiden jonotussääntö... 154 9.3 YLEISTÄ SIVUAINEOPISKELUSTA KAUPPAKORKEAKOULUSSA... 155 10. FINANSSI RY - OULUN YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN OPISKELIJAIN YHDISTYS... 156 LIITE: VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOJEN TUTKINNOISTA... 158
Opinto-opas 2015-2017 9 1 OULUN YLIOPISTO JA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU Oulun yliopisto perustettiin vuonna 1958 ja ensimmäiset opiskelijat kirjoittautuivat yliopistoon syyskuussa 1959. Ensimmäisenä lukuvuotena opiskelijoita oli yhteensä 412. Nykyisin yliopistossa opiskelee 16 000 opiskelijaa. Yliopisto onkin noussut useiden kriteerien mukaan tarkasteltuna yhdeksi maamme suurimmista. Oulun yliopisto on suomalaisittain tarkasteltuna myös poikkeuksellisen laaja-alainen. Yliopiston kymmenessä tiedekunnassa (arkkitehtuurin, biokemian ja molekyylilääketieteen, humanistinen, kaivos- ja vuorialan, kasvatustieteiden, luonnontieteellinen, lääketieteellinen, teknillinen ja tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta sekä kauppakorkeakoulu) voi suorittaa tutkintoja yli neljässäkymmenessä eri koulutusohjelmassa. Monialaisuus tarjoaa mahdollisuuden myös monipuolisten sivuaineopintojen ja monialaisten tutkimushankkeiden toteuttamiseen. Kauppatieteet ovat olleet edustettuna Oulun yliopistossa lähes sen perustamisesta lähtien. Vuonna 1959 yliopistoon, sen silloiseen filosofiseen tiedekuntaan, perustettiin kansantaloustieteen professuuri. Kansantaloustieteen opetus aloitettiin kaksi vuotta myöhemmin ja vuodesta 1965 lähtien kansantaloustiedettä (nykyiseltä nimeltään taloustiedettä) on voinut opiskella pääaineena. Vuonna 1972 filosofinen tiedekunta jakaantui humanistiseksi ja luonnontieteiden tiedekunnaksi, jolloin silloinen kansantaloustieteen laitos siirtyi osaksi humanistista tiedekuntaa. Vuonna 1988 kansantaloustieteen koulutusohjelma muutettiin taloustieteen koulutusohjelmaksi ja siirrettiin humanistisesta teknilliseen tiedekuntaan. Taloustieteen laitoksesta tuli taloustieteen osasto. Ekonomikoulutus aloitettiin syksyllä 1991 kansantaloustieteen ja yrityksen taloustieteen koulutusohjelmissa. Nykyinen, vuonna 2013 AACSB akkreditoitu Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, vuoteen 2013 saakka nimeltään taloustieteiden tiedekunta, on perustettu vuoden 2000 alussa. Kauppakorkeakoulussa opiskelee noin 1600 opiskelijaa. Koulutusohjelmia on kandidaatin tutkinnossa yksi ja maisteriopinnoissa viisi. Kansainvälisiä maisteriohjelmia on viisi, ja lisäksi kauppakorkeakoulu tarjoaa EMBA-koulutusta. Kauppakorkeakoulun nykyinen koulutustarjonta kauppatieteiden kandidaatista maisteriin ja tohtoriin saakka esitellään opinto-oppaan seuraavilla sivuilla. OULUN YLIOPISTO JA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU
Opinto-opas 2015-2017 11 2 KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA OPINTONEUVONTA 2.1 KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA HENKILÖKUNTA Yliopistossa tiedekunnat vastaavat yliopiston tutkimuksesta ja tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Kauppakorkeakoulun hallinnosta vastaavat tiedekuntahallitus, dekaani, koulutusdekaani sekä tiedekunnan johtoryhmä. Kauppakorkeakoulussa on tutkimustoimikunta sekä koulutuksen edistämistä varten koulutustoimikunta ja sen alaisuudessa kaksi koulutusohjelmatoimikuntaa. Tiedekuntahallituksen tehtävänä on muun muassa hyväksyä kauppakorkeakoulun strateginen toimenpideohjelma ja sille tarvittavat resurssit, määritellä tiedekunnan toiminta- ja taloussuunnitelmien perusteet, hyväksyä tiedekunnan toiminta- ja taloussuunnitelma sekä henkilöstösuunnitelma, joka esitetään professuurien osalta rehtorin vahvistettavaksi. Tiedekuntahallituksen toimikausi on neljä kalenterivuotta, kuitenkin niin, että opiskelijajäsenten toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Opiskelijajäsenet valitsee ylioppilaskunta. Tiedekuntahallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimii hallintopäällikkö. Koulutustoimikunnan tehtävänä on opintoasioissa muun muassa päättää perustutkintojen opetussuunnitelmien rakenteista ja yleisistä osista mukaan lukien opintojaksojen nimet ja laajuudet. Lisäksi koulutustoimikunta päättää opiskelijavalintaperusteista. Opintoasioiden esittelijänä koulutustoimikunnassa toimii koulutuspäällikkö. Oulun yliopiston rehtori nimeää dekaanin ja koulutusdekaanin tiedekuntaa kuultuaan. Koulutusdekaani toimii varadekaanina. Koulutusdekaani toimii koulutustoimikunnan ja dekaani tutkimustoimikunnan puheenjohtajana. Dekaanin tehtävänä on muun muassa johtaa tiedekunnan strategista suunnittelua sekä tiedekunnan toimintaa, vastata tiedekunnan taloudesta ja toiminnan tuloksellisuudesta yliopiston rehtorille. Koulutusdekaani hyväksyy uudet opiskelijat ja antaa todistukset tiedekunnassa suoritetuista tutkinnoista ja erillisistä opinnoista. KAUPPAKORKEAKOULUN DEKAANIT Dekaani: SAHLSTRÖM, Petri, KTT Koulutusdekaani: ULKUNIEMI, Pauliina, KTT KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA OPINTONEUVONTA
12 Opinto-opas 2015-2017 Kauppakorkeakoulussa työskentelee yli 100 henkilöä, joista suurin osa on opetusja tutkimushenkilökuntaa ja loput toimisto- ja hallintohenkilökuntaa. Tiedot kaikista kauppakorkeakoulun henkilökunnan jäsenistä löytyy yksiköittäin kauppakorkeakoulun verkkosivuilta: www. oulu.fi/kauppakorkeakoulu/hallinto/tiedot. 2.2 OPINTONEUVONTA Kaikille opiskelijoille tarkoitettuja yleisiä opiskeluun liittyviä tietoja on saatavana kauppakorkeakoulun opinto-oppaasta sekä verkkosivuilta, muiden tiedekuntien ja kieli- ja viestintäkoulutuksen opinto-oppaista, Oulun yliopiston yleisoppaasta sekä yliopiston ja sen eri yksiköiden verkkosivuilta (ks. esim. www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu). Uusien opiskelijoiden informaatiotilaisuuksissa elo-syyskuun vaihteessa sekä pienryhmäohjauksessa sekä HOPS-ohjauksessa (henkilökohtaisen opintosuunnitelman laadinta) annetaan tietoja opiskeluun liittyvistä asioista. Pienryhmäohjaus Kaikille uusille opiskelijoille nimetään opintojen alussa ryhmäkohtainen (n. 10-20 opiskelijaa / ryhmä) pienryhmäohjaaja. Pienryhmäohjaajat ovat kauppakorkeakoulun ylempien vuosikurssien opiskelijoita. Pienryhmäohjaajien tehtäviä: opintojen alkuvaiheen ohjaaminen käytäntöihin tutustuttaminen paikkoihin tutustuttaminen palveluihin tutustuttaminen ainejärjestön ja muuhun vapaa-ajan toimintaan tutustuttaminen Opiskelijat jaetaan pienryhmiin uusille opiskelijoille tarkoitetun vastaanotto- ja informaatiotilaisuuden yhteydessä. Maisteritason erillisvalinnassa sekä kansainvälisiin maisteriohjelmiin valituille opiskelijoille on omat pienryhmäohjaajat ja omat infotilaisuudet. Aikataulut ovat nähtävillä kauppakorkeakoulun verkkosivuilla osoitteessa: www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/uudelleopiskelijalle Omaopettajat Uusille opiskelijoille nimetään opintojen alussa pienryhmäohjaajien lisäksi henkilökohtaiset omaopettajat. Omaopettajatoiminnan tarkoituksena on, että jokaisella uudella opiskelijalla olisi opintojen alusta lähtien ainakin yksi tuttu ihminen kauppakorkeakoulun henkilökunnan keskuudessa. Omaopettajan tehtäviin kuuluu: henkilökohtaisten opintosuunnitelmien (HOPS) laadinnan ohjaaminen ja opintosuunnitelman hyväksyntä opintojen ohjaaminen erityisesti opintojen alkuvaiheessa Muu ohjaus kauppakorkeakoulussa opintotoimisto (opintosuorituksiin, tenttijärjestelyihin, tutkintotodistuksiin, hyväksilukemiseen, lukujärjestyksiin ja opintomateriaaleihin liittyvät asiat) KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA OPINTONEUVONTA
Opinto-opas 2015-2017 13 suunnittelijat (yleinen opintoneuvonta, pienryhmäohjaukseen ja omaopettajatoimintaan liittyvät asiat, hyväksilukeminen, harjoittelu, mentorointi ja kansainvälinen opiskelijavaihto) koulutuspäällikkö (opetussuunnitelmaan, tutkintojen rakenteisiin ja opiskelijan oikeusturvaan liittyvät asiat) Kaikki opintoihin liittyvät viestit ja kysymykset voi lähettää osoitteeseen: study.business@oulu.fi Oppiainekohtaiset opintoneuvojat Kansainvälisen liiketoiminnan johtaminen: Lauri Haapanen Laskentatoimi: Sinikka Moilanen Markkinointi: Ilkka Ojansivu Rahoitus: Andrew Conlin Taloustiede: Santtu Karhinen Muu ohjaus yliopistolla yliopiston opiskelijakeskus (yleinen opiskeluun ja opintotukeen liittyvä ohjaus ja neuvonta, ilmoittautuminen yliopistoon, opintorekisteriotteet, läsnäolotodistukset, kansainvälinen opiskeluvaihto, liikuntapalvelut, harjoittelu, kieli- ja viestintäkoulutus jne.) YTHS (fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä ohjaus ja neuvonta) kirjastopalvelut (tiedonhankinta, kurssikirjallisuus) Koulutusohjelmakohtaiset omaopettajat ja pienryhmäohjaajat: www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ ohjaus-ja-tuki KAUPPAKORKEAKOULUN HALLINTO JA OPINTONEUVONTA
Opinto-opas 2015-2017 15 3 OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA 3.1 OPETUKSEN AJOITUS Opetus on jaettu neljään opetusperiodiin lukuvuoden aikana; opetusperiodit A ja B ovat syyslukukaudella, C ja D puolestaan kevätlukukaudella. Kunkin opintojakson opetusperiodi(t) on merkitty opintojakson kuvaukseen (luku 5 ja 6). Opetuksen tarkka ajoitus tulee kuitenkin aina tarkistaa yliopiston WebOodi-oppaasta: weboodi.oulu.fi Kielten opetus ja tietyt menetelmäopintojaksot järjestetään opetusperiodeista poiketen; myös niiden tarkka ajoitus tulee katsoa WebOodista. Opetusperiodit lukuvuonna 2015 2016: A: 31.8. 25.10.2015 vk 36 43 B: 26.10. 20.12.2015 vk 44 51 C: 11.1. 13.3.2016 vk 2 10 D: 14.3. 15.5.2016 vk 11 19 Tarkista lukuvuoden 2016-2017 opetusperiodit kauppakorkeakoulun nettisivuilta myöhemmin. 3.2 ILMOITTAUTUMINEN OPINTOJAKSOILLE JA TENTTEIHIN WEBOODISSA WebOodi on Oulun yliopiston opetus- ja opiskelutoimintojen tukemiseen tarkoitettu tietojärjestelmä. Se sisältää tiedot muun muassa opiskelijoista, heidän opinto-oikeuksistaan, lukukausi-ilmoittautumisista, opintojaksoista ja opintosuorituksista. Opiskelijoiden tulee ilmoittautua kaikille Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opintojaksoille ja tentteihin WebOodissa. Opiskelijan tulee myös perua ilmoittautumisensa tarvittaessa määräaikaan mennessä, sillä ilmoittautuneiden määrä vaikuttaa esimerkiksi opetusmuodon (massaluennot, ryhmätyöt jne.) valintaan, opetusmateriaalin laadintaan ja salivarauksiin. Opintojaksoille voidaan hyväksyä ne määräaikaan mennessä ilmoittautuneet opiskelijat, joilla on opintojaksolle opintooikeus. Opintojakson vastuuhenkilö voi poistaa opintojaksolta opiskelijan, joka ei ole ilmoittautunut tai jolla ei ole opintooikeutta tai joka muuten ei mahdu opintojaksolle (mahdolliset rajoitukset osallistujamäärissä). Toisin sanoen opintojaksoa ei voi suorittaa ilman ajoissa tehtyä ilmoittautumista ja opinto-oikeutta. Tentteihin ilmoittaudutaan aina etukäteen WebOodissa. Suoritus arvioidaan ainoastaan tenttiin ajoissa ilmoittautuneilta ja opintojaksolle opinto-oikeuden saaneilta opiskelijoilta. Toisin sanoen tenttiin OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
16 Opinto-opas 2015-2017 määräaikaan mennessä ilmoittautumatta jättäneiden ja ilman opinto-oikeutta olevien opiskelijoiden tenttejä ei arvostella. Ilmoittautumisajan päätyttyä opintojaksoille tai tentteihin ei ole mahdollista ilmoittautua. Tentti-ilmoittautuminen tulee perua samaan määräaikaan mennessä siinä tapauksessa, että opiskelija ei aio osallistua aiemmin ilmoittautumaansa tenttiin. Opiskelijan tulee tutustua Kauppakorkeakoulun tenttiohjeisiin. Tenttiohje on saatavilla kauppakorkeakoulun verkkosivuilta (Opiskelu, Tentit). 3.3 OPISKELIJAPALAUTE Opiskelijat voivat antaa opetukseen liittyvää palautetta opintojakson päätyttyä WebOodissa. Opiskelijan tulee olla ilmoittautunut opintojaksolle voidakseen antaa palautetta. Palautteenanto tapahtuu anonyymisti eli palautteensaaja ei näe palautteenantajan tietoja. Palautetta käsitellään opetuksen vastuuhenkilöiden sekä yksikön ja kauppakorkeakoulun johdon toimesta ja sen avulla kehitetään opintojaksoja. Kauppakorkeakoulun koulutustoimikunta voi myös käsitellä numeerisesta palautteesta tehtyjä koosteita. Opintojaksoihin liittyvä informaatio ja materiaali Opintojaksojen vastuuhenkilöt voivat WebOodin kautta lähettää sähköpostia opintojaksoille ilmoittautuneille opiskelijoille. Vastuuhenkilöt voivat esimerkiksi informoida aikataulumuutoksista, ilmoittaa harjoitustöiden (tms. opintojaksojen osasuoritusten) arvosanat tai lähettää luentomateriaalia. Tästä syystä WebOodin yhteystiedot kannattaa pitää aina ajan tasalla. Opintojaksoinformaatiota ja -materiaaleja on saatavilla myös kauppakorkeakoulun verkkosivuilla sekä NOPPA opintoportaalissa: noppa.oulu.fi Vastuuhenkilöiden on myös mahdollista kommentoida saamaansa palautetta WebOodin sähköpostitoiminnon kautta. Vastaus voi esimerkiksi sisältää yhteenvedon palautteesta ja palautteen johdosta tehtävät toimenpiteet. 3.4 OPINTOJEN ARVOSTELU JA ARVOSANAT KTK- JA KTM-TUTKINTO- TODISTUKSESSA Opintojaksot arvostellaan pääsääntöisesti asteikolla 1 5. Kustakin opintojaksosta annettu arvosana kirjataan opiskelijan opintosuoritusrekisteriin. Seminaarityö, kandidaatintutkielma ja pro gradu -tutkielma arvostellaan asteikolla 1 5. Tutkintotodistukseen merkitään tutkinnon oppiainekokonaisuuksien (pää- ja sivuaineet) opintopistemäärä sekä kokonaisarvosana (välttävä, tyydyttävä, hyvä, kiitettävä tai erinomainen). Arvosana määräytyy kokonaisuuteen kuuluvien opintosuoritusten arvosanojen (poislukien pro gradu-tutkielman arvosana) opintopistemäärillä painotettuna keskiarvona. OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
Opinto-opas 2015-2017 17 Kokonaisarvosana määräytyy seuraavasti: KESKIARVO KOKONAISARVOSANA 4,50 5,00 erinomainen (5) 3,50 4,49 kiitettävä (4) 2,50 3,49 hyvä (3) 1,50 2,49 tyydyttävä (2) 1,00 1,49 välttävä (1) Lisäksi edellytetään, että saadakseen pääaineen arvosanaksi kiitettävä tulee opiskelijan saada opinnäytetyöstään vähintään arvosana 2 (tyydyttävä). Vastaavasti arvosanaan erinomainen vaaditaan pro gradusta vähintään arvosana 3 (hyvä). Pro gradu tutkielman arvosana merkitään tutkintotodistukseen erikseen. Lisäksi tutkintotodistukseen merkitään kielten opintojen opintopistemäärät ja arvosanat kielittäin eriteltynä. 3.5 OPINTOJEN HYVÄKSI- LUKEMINEN KTK- JA KTM- TUTKINTOIHIN Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa suoritettavaan kandidaatin tutkintoon (KTK) suoritetaan aina vähintään 80 opintopistettä Oulun yliopistossa suoritettuja opintoja. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa suoritettavaan maisterin tutkintoon (KTM) suoritetaan aina vähintään 60 opintopistettä Oulun yliopistossa suoritettuja opintoja. Opintojen hyväksilukemisella tarkoitetaan aiemmin suoritettujen opintojen sisällyttämistä tutkintoon, tai tutkintoon kuuluvien opintojen korvaamista aiemmin suoritetuilla opinnoilla. Opintojen sisällyttämisellä tarkoitetaan joidenkin yliopisto- tai korkeakoulutasoisten opintojen hyväksymistä suoritettavaan tutkintoon kuuluviksi opinnoiksi ilman, että ne sisällöltään tai laajuudeltaan vastaavat täsmällisesti opetussuunnitelmassa määriteltyjä, tutkintoon kuuluvia opintoja. Sisällytettävien opintojen tulee kuitenkin edistää tutkinnolle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Sisällyttämisasiat käsittelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu. Opintojen korvaamisella tarkoitetaan sitä, että opiskelijan jonkin aikaisemman opintosuorituksen katsotaan sekä laajuudeltaan että sisällöltään vastaavan suoritettavaan tutkintoon kuuluvia opintoja niin, että tutkintoon kuuluvien opintojen suorittamisen sijasta ne voidaan korvata ko. aiemmilla opinnoilla. Korvaavuusasiat käsittelee pääsääntöisesti se yksikkö, joka opintojakson järjestää. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun myöntämään tutkintoon kuuluvia ja kauppakorkeakoulun järjestämiä opintojaksoja koskevat korvaavuusasiat käsittelee kauppakorkeakoulu. Kauppatieteellisiin tutkintoihin kuuluvia kieliopintoja koskevat korvaavuusasiat käsittelee Täydentävien opintojen keskuksen kieli ja viestintäpalvelut. Tutkintoon kuuluvia matematiikan ja tilastotieteen opintoja koskevat korvaavuusasiat käsittelee luonnontieteellisen tiedekunnan matemaattisten tieteiden laitos. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon voidaan hyväksilukea pääsääntöisesti vain yliopisto-opintoja, sekä aiemmin suoritettuun tradenomin tutkintoon kuulu- OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
18 Opinto-opas 2015-2017 neita ammattikorkeakoulutasoisia opintoja (kielet ja viestintä, matematiikan ja tilastotieteen opintoja). Keskeneräiseen AMK-tutkintoon kuuluvia opintoja ei lueta hyväksi. Ammattikorkeakoulun opintoja ei voida hyväksilukea kauppatieteiden maisterin tutkintoon. Opintojen sisällyttämisestä tai korvaamisesta tulee tehdä kirjallinen hakemus edellä mainittujen tahojen opintotoimistoihin. Hakemuslomakkeita saa osoitteesta: www.oulu.fi/ kauppakorkeakoulu/hyvaksilukeminen. Hakemukseen tulee liittää todistus opinnoista, joiden perusteella sisällyttämistä tai korvaamista haetaan, sekä tiedot suoritettujen opintojen opintovaatimuksista (tavoitteet, sisällöt, suoritustapa, kirjallisuus, eli opinto-oppaan tietoja vastaavat tiedot). Hakemuksessa tulee olla myös niiden opintojaksojen englanninkieliset nimet, joilla hyväksilukemista haetaan. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen (AHOT) on olemassa yliopiston tasoinen ohjeistus ja käytänteet. AHOT on käytäntöjen kokonaisuus, joka helpottaa toisessa oppilaitoksessa suoritetun koulutuksen kytkemistä opintoihin sekä mahdollistaa muualla kuin muodollisessa koulutuksessa omaksutun osaamisen hyödyntämisen opinnoissa. Lisätietoa löytyy Oulun yliopiston AHOT -sivustolta: www.oulu. fi/yliopisto/opiskelu/opintopolku/ahot ja kauppakorkeakoulun verkkosivuilta kohdasta Opinnot: Opintojen hyväksilukeminen. Hyväksilukeminen uuden tutkintoasetuksen mukaisiin tutkintoihin (kokonaisrakenne 2005 tai uudempi) KTK-tutkinnon yhteiset opinnot (pl. kieliopinnot): Opintojaksoja voidaan korvata aiemmin suoritetuilla vastaavilla opinnoilla. KTK-tutkinnon pakolliset kieliopinnot: Vieraiden kielten opintoihin (11 op) voidaan pääsääntöisesti lukea hyväksi enintään 7 opintopistettä vähintään B1-tasoisia aiemmin suoritettuja vieraiden kielten opintoja. Tämä koskee kieliopintoja, jotka sisältyvät aiemmin suoritettuun toiseen tutkintoon. Pakollisista kieliopinnoista 4 op suoritetaan aina Oulun yliopistossa. Kaikkien KTK- ja KTM-tutkintoja suorittavien tulee kuitenkin saavuttaa vähintään yhdessä vieraassa kielessä tutkintoasetuksen mukainen taso, ks. oppaan luku 5. Kieli- ja viestintäkoulutuksen yhteysopettajat tarkistavat hyväksiluettavien kieliopintojen tason, sisällön ja laajuuden ja päättävät hyväksilukemisesta tämän pohjalta. Yhteysopettajat ohjaavat opiskelijat tarvittaessa suorittamaan kieliopintoja lisää siten, että vaadittu opintomäärä ja taitotaso saavutetaan. KTK-tutkinnon opinnot: Opiskelijan suorittamaan toiseen tutkintoon kuuluvia opintokokonaisuuksia (tai vastaavia) voidaan lukea hyväksi yhteensä enintään 25 opintopisteen verran. OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
Opinto-opas 2015-2017 19 Toiseen tutkintoon kuulumattomia opintoja voidaan lukea hyväksi KTKtutkintoon kokonaisrakenteen reunaehtojen puitteissa (ks. edeltä vähimmäisopintopistemäärät Oulussa suoritettavista opintopistemääristä). KTK-tutkinnon kandidaatintutkielma on aina suoritettava osana tutkintoa. KTM-tutkinnon opinnot (mukaan lukien maisteritason erillisvalinnassa valitut opiskelijat): KTM-tutkintoon ei lueta hyväksi muihin tutkintoihin kuuluvia opintoja. Toiseen tutkintoon kuulumattomia yliopistotasoisia opintoja voidaan lukea hyväksi kokonaisrakenteen reunaehtojen puitteissa. Huomioon otetaan tasoltaan riittävät pääaineen opinnot, jotka ovat KTM-tutkinnon suoritusoikeuden alkamisajankohtaan nähden enintään viisi vuotta vanhoja (ks. edeltä vähimmäisopintopistemäärät Oulussa suoritettavista opintopistemääristä). Tutkintoon kuuluvista syventävistä opinnoista 60 op (sis. pro gradu tutkielman) on aina suoritettava osana tutkintoa. Vaihto-opiskelun aikana suoritetut opinnot: Opiskelijan vaihto-opiskelun aikana, ulkomaisessa korkeakoulussa suorittamia opintoja hyväksiluetaan mahdollisuuksien mukaan KTK- ja KTMtutkintoihin. Opiskelijaa kehotetaan vaihto-opiskelun jälkeen ottamaan yhteyttä hyväksiluvuista vastaavaan opintohallinnon suunnittelijaan hyväksilukumahdollisuuksien selvittämiseksi. Vaihto-opiskelun aikana suoritettujen kieliopintojen hyväksiluvusta vastaa kieli- ja viestintäkoulutus. Kandidaatin tutkintoa suorittavan opiskelijan vaihto-opiskelun aikana, ulkomaisessa korkeakoulussa suorittamilla kauppatieteellisillä opinnoilla, on mahdollista korvata Global Perspectives -moduuli, mikäli opintojen yhteislaajuus on vähintään 25 opintopistettä (ECTS-pisteinä). Maisteritutkintoa suorittavan opiskelijan vaihto-opiskelun aikana, ulkomaisessa korkeakoulussa suorittamilla kauppatieteellisillä opinnoilla on mahdollista korvata tutkintoon kuuluvia, syventäviä opintojaksoja. Lue tarkempia ohjeita vaihto-opiskelun aikana suorittujen opintojen hyväksiluvuista: www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ hyvaksilukeminen. 3.6 KANDIDAATINTUTKIELMAN ARVOSTELU JA KYPSYYS- NÄYTE Opiskelijan tulee kandidaatintutkielman yhteydessä kirjoittaa kypsyysnäyte. Tämä koskee myös opiskelijoita, jotka ovat tehneet pääaineeseensa kandidaatintutkielman (ent. seminaaritutkielma) ennen 1.8.2009, mutta eivät ole valmistuneet kauppatieteiden kandidaateiksi ennen ko. päivämäärää. Kypsyysnäytettä varten opiskelijan tulee ottaa yhteyttä tutkielmansa ohjaajaan. 1) Tutkielman ohjaaja myöntää työlle kansitusluvan, kun hän katsoo sen täyttävän kandidaatintutkielmalle asetettavat vaati- OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
20 Opinto-opas 2015-2017 mukset. Tutkielman kansitus on opiskelijalle vapaaehtoista ja kansitettu versio tulee vain opiskelijan omaan käyttöön. Kandidaatintutkielman kansitukseksi riittävät kevyet liimakannet (lisätietoja Yliopistopainosta). 2) Kansitusluvan saatuaan opiskelijan tulee toimittaa kauppakorkeakoulun opintotoimistoon yksi irtolehtikappale tutkielmasta. 3) Kansitusluvan saatuaan opiskelija voi ilmoittautua kirjoittamaan kypsyysnäytettä. Kypsyysnäyte kirjoitetaan kauppakorkeakoulun yleisenä tenttipäivänä. Kypsyysnäytteen kirjoittamisen ajankohdasta tulee sopia tarkemmin tutkielman ohjaajan kanssa, vähintään viikkoa ennen haluttua päivämäärää. Opiskelijan tulee ilmoittautua kypsyysnäytteeseen WebOodissa. Kypsyysnäyte vaaditaan myös sen aiemmin (esim. toisen tutkinnon yhteydessä) tehneiltä opiskelijoilta. Kypsyysnäyte kirjoitetaan yleensä äidinkielellä tutkielman aihepiiristä. Opiskelijan tulee kypsyysnäytteessä osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin sekä suomen kielen taitoa. Kypsyysnäyte arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Kypsyysnäyte hyväksytään ohjaajan ja suomen kielen arvioijan toimesta. 4) Kun opiskelijan kirjoittama kypsyysnäyte on arvosteltu hyväksytysti, tutkielman ohjaaja arvostelee tutkielman. Kandidaatintutkielma arvostellaan asteikolla 1 5. 5) Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa laadittavat kandidaatintutkielmat ovat arvostelun jälkeen julkisia. Mikäli tutkielman laadinnassa käsitellään tietoja, jotka kuuluvat liike- tai ammattisalaisuuden piiriin tai ovat muuten ei-julkisia, niitä ei saa sisällyttää arvosteltavaan opinnäytteeseen, vaan ne on jätettävä työn taustaaineistoon. 6) Kuten edellä todetusta ilmenee, tutkielman tarkastus ja arvostelu sekä tutkielman laatimiseen liittyvä kypsyysnäytteen kirjoittaminen ja sen arvostelu ovat aikaa vievä prosessi. Ottaen huomioon tutkielman tarkastajille varattavan ajan, kypsyysnäytteen kirjoittamisen ja arvostelun sekä mahdollisiin oikaisupyyntöihin varattavan ajan voidaan yleistäen todeta, että tutkielman kansitusluvan myöntämisestä tutkintotodistuksen myöntämiseen kuluu aikaa tyypillisesti puolestatoista kahteen kuukauteen. Huomautus: Sivuaineopiskelijat tekevät kandidaatintutkielman sijasta aineseminaarin. Aineseminaariin ei kuulu kypsyysnäytettä. Seminaarityö arvostellaan asteikolla 1 5. 3.7 PRO GRADU TUTKIELMAN ARVOSTELU JA KYPSYYS- NÄYTE Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa laaditut pro gradu -tutkielmat arvostelee maisteriohjelmien vastuuhenkilö tutkielman tarkastajien antaman kirjallisen lausunnon perusteella. Tutkielman arvosteluun liittyy läheisesti myös kypsyysnäytteen kirjoittaminen ja arvostelu. OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
Opinto-opas 2015-2017 21 Tutkielman tarkastuksen ja arvostelun sekä kypsyysnäytteen kirjoittamisen ja arvostelun muodostama prosessi etenee seuraavasti: 1) Tutkielman ohjaaja myöntää työlle ns. kansitusluvan, kun hän katsoo tutkielman täyttävän pro gradu -tutkielmalle asetettavat vaatimukset. Kansitusluvalla tarkoitetaan lupaa lähettää työ sähköiseen Laturi -järjestelmään. 2) Kansitusluvan saatuaan opiskelijan tulee lähettää työ PDF/A -muodossa Laturi-järjestelmään Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun verkkosivuilla ilmoitetun aikataulun ja ohjeistuksen mukaisesti (tyypillisesti noin kuukautta ennen sitä arvostelupäivää, jossa opiskelija haluaa työnsä arvosteltavan). Tästä määräajasta voidaan poiketa vain tutkielman ohjaajan suostumuksella. Valmistumisaikataulu on nähtävänä kauppakorkeakoulun verkkosivuilla. 3a) Tutkielman tarkastajat määrää kauppakorkeakoulun koulutusdekaani. Toinen tutkielman tarkastajista on tavallisesti tutkielman ohjaaja. Työn tarkastajien on annettava lausuntonsa tutkielmasta kauppakorkeakoululle kuukauden kuluessa tarkastajien määräämisestä. Lausunnossaan tarkastajien tulee esittää tutkielman hyväksymistä ja annettavaa arvosanaa tai tutkielman hylkäämistä. Tarkastajien tulee toimittaa lausuntonsa kauppakorkeakoulun opintotoimistoon. 3b) Kansitusluvan saatuaan opiskelija voi ilmoittautua kirjoittamaan kypsyysnäytettä. Kypsyysnäyte kirjoitetaan kauppakorkeakoulun yleisenä tenttipäivänä ja se tulee kirjoittaa viimeistään 3 viikkoa ennen sitä arvostelupäivää, jossa opiskelija haluaa tutkielmansa arvosteltavan. Kypsyysnäytteen kirjoittamisen ajankohdasta tulee sopia tarkemmin tutkielman ohjaajan kanssa. Opiskelijan tulee ilmoittautua kypsyysnäytteeseen WebOodissa. Kypsyysnäyte vaaditaan myös sen aiemmin (esim. kandidaattitutkinnon yhteydessä tai toisessa tiedekunnassa) tehneiltä opiskelijoilta. Jos suomen kielen taito on jo osoitettu kauppatieteiden kandidaatintutkielmaan liittyvässä kypsyysnäytteessä, opiskelijan ei tarvitse osoittaa sitä enää erikseen pro gradu -tutkielman yhteydessä. Kypsyysnäyte kirjoitetaan yleensä äidinkielellä tutkielman aihepiiristä. Opiskelijan tulee kypsyysnäytteessä osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin sekä suomen kielen taitoa. Kypsyysnäytteen tarkastavat kielen osalta äidinkielen asiantuntija ja sisällön osalta toinen koulutusdekaanin määräämistä tutkielman tarkastajista. Tarkastajien tulee arvostella kypsyysnäyte kolmen viikon kuluessa sen kirjoittamisesta. Kypsyysnäyte arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Kypsyysnäytteen arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää kirjallisesti oikaisua tutkintolautakunnalta 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun hänen on ollut mahdollista saada tietoonsa arvostelun tulos. 4) Kun tutkielman tarkastajat ovat antaneet lausuntonsa ja opiskelijan kirjoittama kypsyysnäyte on arvosteltu hyväksytysti, tutkielma voidaan ottaa maisteriohjelman vastuuhenkilön arvosteltavaksi. Maiste- OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
22 Opinto-opas 2015-2017 riohjelman vastuuhenkilö arvostelee tutkielman tarkastajien lausunnon perusteella. Pro gradu tutkielma arvostellaan arvosanoilla 1-5. 5) Tutkielmansa arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää kirjallisesti oikaisua Oulun yliopiston tutkintolautakunnalta 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun hänen on ollut mahdollista saada tietoonsa arvostelun tulos. Arvostelun tulosta voi tiedustella arvostelupäivän jälkeen opintotoimistosta. Halutessaan opiskelija voi saada kopion tarkastajien lausunnosta. 6) Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa laadittavat pro gradu -tutkielmat ovat arvostelun jälkeen julkisia. Mikäli pro gradu tutkielman laadinnassa käsitellään tietoja, jotka kuuluvat liike- tai ammattisalaisuuden piiriin tai ovat muuten ei-julkisia, niitä ei saa sisällyttää arvosteltavaan opinnäytteeseen, vaan ne on jätettävä työn tausta-aineistoon. 7) Kuten edellä todetusta ilmenee, tutkielman tarkastus ja arvostelu sekä tutkielman laatimiseen liittyvä kypsyysnäytteen kirjoittaminen ja sen arvostelu ovat aikaa vievä prosessi. On hyvä huomata, että esimerkiksi tutkintotodistuksen myöntäminen opiskelijalle on mahdollista aikaisintaan kahden viikon kuluttua siitä, kun pro gradu -tutkielma on arvosteltu. Kauppakorkeakoulun koulutusdekaani myöntää tutkintotodistuksia kauppakorkeakoulun ilmoitustaululla ilmoitettavina ajankohtina. Ottaen huomioon tutkielman tarkastajille varattavan ajan, kypsyysnäytteen kirjoittamisen ja arvostelun sekä mahdollisiin oikaisupyyntöihin varattavan ajan voidaan yleistäen todeta, että tutkielman kansitusluvan myöntämisestä tutkintotodistuksen myöntämiseen kuluu aikaa tyypillisesti puolestatoista kahteen kuukauteen. Tarkemmat tiedot pro gradu -tutkielman arvostelusta, kypsyysnäytteestä ja muista tutkielman laadintaan liittyvistä seikoista löytyvät kauppakorkeakoulun verkkosivuilta (www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu, kohta Opiskelu: Opinnot: Opinnaytteet) ja osoitteesta laturi.oulu.fi. 3.8 VALMISTUMINEN Jotta opiskelija voi valmistua kauppatieteiden maisteriksi (tai kauppatieteiden kandidaatiksi), tulee hänen olla suorittanut kaikki kyseiseen tutkintoon vaadittavat opinnot, mukaan lukien pro gradu -tutkielma (tai kandidaatintutkielma) sekä siihen liittyvä kypsyysnäyte. Valmistuakseen opiskelijan tulee palauttaa tutkintotodistushakemus kauppakorkeakoulun opintotoimistoon. Lisätietoja: study.business@oulu.fi. Kauppakorkeakoulu järjestää valmistuville kandidaateille ja maistereille valmistujaistilaisuuksia (publiikki) lukuvuoden ympäri. Seuraa tiedotteita valmistujaisista opiskelijasähköpostin kautta ja kauppakorkeakoulun opintotoimiston ilmoitustaululta. Katso valmistumisaikataulu: www.oulu.fi/ kauppakorkeakoulu/valmistuminen. OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
Opinto-opas 2015-2017 23 3.9 PLAGIOINTITAPAUSTEN JA MUIDEN VÄÄRIN- KÄYTÖSTEN KÄSITTELY Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu noudattaa Oulun yliopiston periaatteita, jotka koskevat opintosuoritusten ja opinnäytetöiden plagiointitapauksia: Plagioinnilla tarkoitetaan toisen henkilön ideoiden, ajatusten, kirjoitusten tai keksintöjen jne. luvatonta käyttämistä omassa kirjallisessa tai kuvallisessa tuotoksessa ilman asiaan kuuluvaa lähdemerkintää. Oulun yliopistossa plagioinniksi tulkitaan myös nk. itsensä plagiointi. Se tarkoittaa, että henkilö käyttää samaa tuotostaan sellaisenaan kahdessa tai useammassa yhteydessä. Plagiointitapausta pidetään vakavana silloin, kun plagiointia on ohjatussa lopputyössä (kandidaattitutkielma, pro gradu -tutkielma, lisensiaattityö tai väitöskirja) tai jos suurin osa tai koko työ tai kurssisuoritus on kopiota tai selkeästi ilman asianmukaisia lähdeviittausmerkintöjä. Oulun yliopiston koulutusta koskevassa johtosäännössä todetaan, että kuulustelu tai muu opintosuoritus voidaan keskeyttää, jos opiskelija sen aikana syyllistyy väärinkäytökseen. Jos väärinkäytös havaitaan myöhemmin, opintosuoritus voidaan hylätä. Seminaarityö, essee, tutkielma tai muu kirjallinen suoritus hylätään myös siinä tapauksessa, jos opiskelijan havaitaan suorituksen hyväksymisen jälkeen syyllistyneen väärinkäytökseen. Koko opintojakson suoritus (esimerkiksi seminaarityö, essee, tutkielma) hylätään, jos tekijä sen yhteydessä syyllistyy plagiointiin tai muuhun väärinkäytökseen (vilppi) tai suoritus keskeytetään. Keskeyttämisestä tai hylkäämisestä päättää vastuussa oleva opettaja tai ohjaaja. Väitöskirjan, lisensiaatintutkielman, pro gradu -tutkielman ja kandidaatintutkielman osalta päätöksen tekee päätösvastuussa oleva hallintoelin. Ajankohtainen Oulun yliopiston plagiointitapausten käsittelyohje löytyy osoitteesta: www.oulu.fi/urkund/ohjeet OPISKELU KAUPPAKORKEAKOULUSSA
Opinto-opas 2015-2017 25 4 KOULUTUSOHJELMAT JA TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN 4.1 KOULUTUSOHJELMAT Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa on 1.8.2014 alkaen yksi KTK-tutkintoon johtava koulutusohjelma Kauppatieteiden kandidaatin koulutusohjelma ja viisi KTM-tutkintoon johtavaa maisteriohjelmaa (sisältäen kansainväliset maisteriohjelmat): Kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen maisteriohjelma (International Business Management) Laskentatoimen maisteriohjelma (Financial and Management Accounting) Markkinoinnin maisteriohjelma (Marketing) Taloustieteen maisteriohjelma (Economics) Rahoituksen maisteriohjelma (Finance) Opiskelijat valitaan maisterivaiheen koulutusohjelmiin joko kandidaattivaiheen lopussa järjestettävässä pääainehaussa tai erillisten maisterihakujen kautta (kauppakorkeakoulun ulkopuoliset hakijat). Koulutusohjelmat esitellään edempänä tässä oppaassa. Kaikki Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat suorittavat tutkintonsa uuden tutkintoasetuksen (794/2004) mukaisesti. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon (KTK, 180 opintopistettä) kuuluu kaikille opiskelijoille yhteiset opinnot, pääaineen opinnot, sekä sivuaineen opinnot. Opinnot on kuvattu tarkemmin luvussa 5. Kauppatieteiden maisterin tutkintoon (KTM, 120 opintopistettä) kuuluu pääaineen opintoja. Lisäksi on tarvittaessa suoritettava täydentäviä opintoja. Opintojen tarkempi sisältö riippuu opiskelijan suorittaman kandidaatin tutkinnon sisällöstä. Maisteriohjelmat on kuvattu luvussa 6. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneelle myönnetään oikeus käyttää ekonomin arvoa. Opetuksessa käytettävä kieli on kandidaatin tutkintoon kuuluvissa opinnoissa pääosin suomi, noin neljäsosa opinnoista järjestetään englanniksi. Maisterivaiheen opinnoissa kieli on pääosin englanti, opintosuorituksia on mahdollista tehdä myös suomeksi. 4.2 KTK- JA KTM-TUTKINTOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN Tutkintoasetus Yliopistojen tutkinnoista annettu uusi asetus (794/2004) on tullut voimaan KOULUTUSOHJELMAT JA TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN
26 Opinto-opas 2015-2017 1.8.2005. Edellinen, kauppatieteellisistä tutkinnoista annettu asetus (139/ 1995) oli voimassa vuosina 1995 2005. Tutkintoasetuksen muutoksen ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opetussuunnitelmaan tehtyjen muutosten vuoksi opiskelijan tulee ottaa omien opintojensa suunnittelussa huomioon erityisesti seuraavat seikat: Vanhan tutkintoasetuksen mukaan ei voi enää suorittaa opintojaan Minkä kokonaisrakenteen (tutkinnon kokonaisrakenteiden vaihtoehdot on kuvattu alla) mukaan opiskelija suorittaa opintojaan. Yksittäisten oppiaineiden rakenteissa tapahtuneet muutokset (perus-, aine- ja syventävien opintojen opintojaksovalikoima, pakolliset ja vaihtoehtoiset jaksot) Tutkinnon kokonaisrakenteen osalta opiskelijalla on käytettävissään erilaisia vaihtoehtoja, riippuen aiemmasta koulutuksesta sekä opintojen aloitusvuodesta. Oppiaineiden rakenteen osalta peruslähtökohta on, että kaikki opiskelijat jatkavat aina opintojaan uusimman rakenteen (so. kyseisen lukuvuoden opinto-oppaassa kuvattu rakenne) mukaisesti. Aiemmin suoritetut opintojaksot ovat voimassa, ja opintokokonaisuudesta mahdollisesti puuttuvat opintojaksot valitaan kyseisen oppiaineen uusimman rakenteen pohjalta. Kauppakorkeakoulun opintoneuvojat avustavat tarvittaessa opintojaksojen valinnassa (esimerkiksi jonkin jakson pakollisuus, tai käytettävissä olevat vaihtoehdot). Opintopiste määritellään siten, että 60 opintopistettä vastaa 1600 tunnin työmäärää, joka on yhden lukuvuoden kokopäiväisen opiskelun työmäärä. Opintojen suorittaminen; opiskelijan vaihtoehdot 1. Opintonsa vuonna 2014 tai sen jälkeen aloittaneet opiskelijat (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) suorittavat tutkintonsa uuden asetuksen mukaisesti. Tutkintovaatimukset määräytyvät aloitusvuoden opetussuunnitelman mukaisesti. Ks. tarkemmin kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintovaatimukset, jotka on kuvattu tässä ja seuraavassa luvussa. 2. Opintonsa vuosina 2005 2013 aloittaneet opiskelijat (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) suorittavat tutkintonsa uuden asetuksen mukaisesti. Tutkintovaatimusten (esim. KTK-tutkinnon yhteiset opinnot, sivuainevaatimukset) suhteen opiskelijalla on kaksi vaihtoehtoa: a) Opiskelija voi suorittaa tutkintonsa loppuun opintojensa aloitusvuoden tutkintovaatimusten mukaan (ks. kyseisen lukuvuoden opinto-opas) 31.7.2020 mennessä valmistumisaikataulun mukaisesti, tai b) Opiskelija voi siirtyä suorittamaan tutkintojaan lukuvuosien 2015 2017 tutkintovaatimusten mukaisesti. Opiskelijan tulee valita jompikumpi näistä kahdesta vaihtoehdosta, uusia ja vanhoja tutkintovaatimuksia ei siis voi yhdistellä. Uusimman opetussuunnitelman piiriin siirtyvää opiskelijaa kehotetaan päivittämään opintosuunnitelmansa. Jo suoritetut opintojaksot eivät vanhene tai muutu, vaan nii- KOULUTUSOHJELMAT JA TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN
Opinto-opas 2015-2017 27 den alkuperäinen taso ja laajuus säilyvät. Puuttuvat opintojaksot opiskelija valitsee lukuvuoden 2015 2017 opetustarjonnasta. 3. Opintonsa vuonna 2004 tai sitä aikaisemmin aloittaneet opiskelijat (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) siirtyivät 1.8.2008 uuden tutkintoasetuksen piiriin. Tutkintoa ei voi enää suorittaa loppuun vanhojen asetusten eikä lukuvuotta 2005-2006 vanhempien tutkintovaatimusten mukaisesti. Uuteen asetukseen siirrettyjä opiskelijoita kehotetaan ottamaan yhteyttä kauppakorkeakoulun opintotoimistoon henkilökohtaisen opintosuunnitelman päivitystä varten. Ohjeita opintojen suunnitteluun löytyy myös tiedekunnan verkkosivuilta: www.oulu.fi/ kauppakorkeakoulu/opiskeluinfoa 4. Ne tiedekunnan perustutkintoopiskelijat, jotka ovat aikaisemmin suorittaneet vähintään alemman korkeakoulututkinnon tai tradenomin tutkinnon, voivat halutessaan siirtyä suorittamaan pelkän uuden asetuksen mukaisen KTM-tutkinnon. Kauppakorkeakoulun verkkosivuilla on ohjeet siirtymisestä: www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/maisteriohjelma 5. Maisteritason erillisvalinnassa 2004 tai myöhemmin valitut opiskelijat (pohjakoulutuksena vähintään alempi korkeakoulututkinto tai tradenomin tutkinto) suorittavat pelkän uuden asetuksen mukaisen KTM-tutkinnon. Luvussa 6 on kuvattu KTM-tutkinnon sisältövaatimukset. KOULUTUSOHJELMAT JA TUTKINTOVAATIMUSTEN MÄÄRÄYTYMINEN
Opinto-opas 2015-2017 29 5 KTK-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET 5.1 KAUPPATIETEIDEN KANDIDAATIN KOULUTUSOHJELMA Kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon johtavan ohjelman tavoite on kouluttaa monipuolista kauppatieteellistä osaamista omaavia asiantuntijoita, jotka hahmottavat keskeiset taloudellisen toiminnan mekanismit ja prosessit. Ohjelmassa keskeistä on (1) antaa opiskelijoille uusimpaan tutkimukseen perustuvaa tietämystä kauppatieteiden keskeisistä osa-alueista (2) tutustuttaa opiskelijat erilaisiin yritysympäristöihin ja liiketoiminnan haasteisiin sekä (3) toteuttaa projekteja, joissa opiskelijat ratkaisevat liiketoiminnallisia ongelmia ja hyödyntävät osaamistaan. Ohjelman osaamistavoitteet ovat seuraavat: Monitieteinen liiketoimintaosaaminen: Opiskelijoilla on tietämystä taloustieteiden eri oppialoista. Liiketoimintaosaaminen: Opiskelijat tunnistavat liiketoiminnan prosessit ja organisaatioiden keskeiset toiminnot. Kansainvälisen talouden tuntemus: Opiskelijamme ymmärtävät globaalin talouden keskeiset lainalaisuudet ja niiden vaikutukset alueellisessa kontekstissa. Analyyttinen ajattelu ja ongelmanratkaisu: Opiskelijat kykenevät analyyttiseen ajatteluun soveltamalla sopivia käsitteitä ja menetelmiä liiketoiminnan eri osa-alueiden ongelmien ratkaisemisessa. Kommunikointitaidot: Opiskelijoillamme on liike-elämään soveltuvat suulliset ja kirjalliset viestintätaidot. Kauppatieteiden kandidaatin koulutusohjelman vastuuhenkilö on KTT Satu Nätti. 5.1.1 KTK-tutkinnon kokonaisrakenne (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) KTK-tutkinnon laajuus 180 op jakautuen seuraaviin kokonaisuuksiin: a) Yhteiset opinnot, 35 opintopistettä 724011Y Opiskelu ja sen suunnittelu 3 806116P Tilastotiedettä kauppatieteilijöille 5 802158P Matematiikkaa kauppatieteilijöille 7 Kirjallinen ja suullinen viestintä 5 Ruotsin kieli 4 Yhden tai kahden vieraan kielen opintoja yht. 11 Yhteensä 35 op b) Pääaineen opinnot, 120 opintopistettä Kauppatieteiden perus- ja aineopinnot. Huom! Opiskelijavaihto ajoittuu kandiohjelmassa kolmannen vuoden syksyyn. Vaihdossa suoritetuilla kauppatie- KTK-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET
30 Opinto-opas 2015-2017 teiden opinnoilla voidaan korvata Global Perspectives (25 op) moduulin opintoja osittain tai kokonaan. c) Sivuaineopinnot, 25 opintopistettä Sivuaineopintoja suoritetaan seuraavanlaisesti yksi perusopintokokonaisuus, tai yksi aineopintokokonaisuus (jos opiskelijalla on aiemmin suoritettuna/ kuulu toiseen tutkintoon kyseisen aineen perusopintokokonaisuus) 5.1.2 Kauppatieteiden pääaineopintojen rakenne Perusopinnot, 60 op: op 724610P Sopimus- ja yhteisöoikeus 5 724101P Yritysprojekti TAI 724100P Harjoittelu 5 Kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen 724102P Organisaatiot ja johtaminen 5 724103P Strateginen johtaminen 5 Laskentatoimi 724104P Kirjanpito ja tuloslaskenta 5 724105P Johdon laskentatoimi 5 Markkinointi 724106P Markkinoinnin perusteet 5 724107P Markkinoinnin käytännöt 5 Rahoitus 724108P Rahoitusmarkkinat 5 724109P Investointipäätökset 5 Taloustiede 724110P Taloustieteen perusteet 5 724111P Suomen talous ja talouspolitiikka 5 Aineopinnot, 60 op: 724050A Kauppatieteiden kandidaatintutkielma 10 Kansainvälinen liiketoiminta ja johtaminen 724201A Internationalization 5 724202A Managing Multinationals 5 Laskentatoimi 724203A Tilinpäätösanalyysi 5 724204A Management Control 5 Markkinointi 724205A Jakelukanavat ja kaupan ketjuliiketoiminta 5 724206A Strategic Marketing Management 5 Rahoitus 724207A Rahoituspäätökset 5 724208A Portfolio Theory 5 Taloustiede 724209A Rahatalous 5 724210A Global Economics 5 KTK-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET
Opinto-opas 2015-2017 Opinnot kauppatieteiden pääaineessa Kuvio 1. KTK-tutkinnon rakenne, 180 op 5.1.3 31 KTK-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET
32 Opinto-opas 2015-2017 YHTEISET OPINNOT 724011Y Opiskelu ja sen suunnittelu Laajuus: 3 op Ajoitus: Alkaen 1. lukuvuosi (pienryhmätyöskentely jatkuu aina 3:lle lukuvuodelle saakka). Asema: Opintojakso on pakollinen kaikille uusille opiskelijoille. Osaamistavoitteet ja Sisältö: Jakson alussa opiskelija omaksuu opiskelun aloittamiseen, opintojen suunnitteluun sekä opiskelutekniikkaan liittyviä asioita. Tämän lisäksi eri lukukausien aikana jakso valmentaa opiskelijaa tunnistamaan oppimistaitojaan sekä tarjoaa ryhmä- ja yksilöohjausta opiskelujen etenemiseen ja opintojen suorittamiseen. Jakson kuluessa opiskelija tulee tietoiseksi myös yliopistoon, ylioppilaskuntaan, opiskelijajärjestöjen ja yhteiskunnan opiskelijoille tarjoamista palveluista (mm. opintotuki, liikunta- ja terveydenhoitopalvelut) sekä yliopiston ja tiedekunnan toimintaperiaatteista. Ensimmäisenä opiskelusyksynä laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS). Opiskelija saa myös opastusta yliopiston kirjaston palveluja käyttämiseen ja perustietoja opiskelun ja opintojen edistymisen kannalta tärkeisiin IT-ohjelmistoihin. Ryhmätyöskentelyn yhteydessä opiskelijalle tulee tutuksi koulutusohjelmista valmistuminen, ammattikuva ja työtilanne kandivaiheeseen riittävässä laajuudessa. Suoritustapa: 1. Kaikille opiskelijoille yhteiset informaatiotilaisuudet. 2. Pienryhmäohjaus; Omaan pienryhmään tutustuminen ja siihen liittyvät tapaamiset. Ryhmiin jako tapahtuu informaatiopäivien yhteydessä. Jakson hyväksytty suoritus edellyttää osallistumista em. informaatiotilaisuuksiin (esim. kirjastonkäytön opastukseen osallistuminen) sekä pienryhmäohjaukseen. 3. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatiminen ja sen esitteleminen hyväksytysti omaopettajalle. 4. IT-ohjelmistojen koulutus järjestetään verkkokurssina. 5. Opiskelun tehostamisen teemaluennot 2 x 2h: luento 1.: Ajankäyttö ja suunnitelmallinen opiskelu (2h) luento 2.: Oppiminen on taitolaji (2h) Arviointi: Hyväksytty/Hylätty Vastuuhenkilöt: Koulutusohjelman vastuuhenkilö, koulutuspäällikkö, hallintopäällikkö, suunnittelija, omaopettajat, pienryhmäohjaajat, opintoasiaintoimisto, kirjasto ja IT-opetuksesta vastaava opettaja. Tilastotiede ja matematiikka, 12 op 802158P Matematiikkaa kauppatieteilijöille Laajuus: 7 op Opetuskieli: suomi Ajoitus: 1.-2. periodi. Suositeltava suoritusajankohta opintojaksolle on 1. vuoden syyslukukausi. Osaamistavoitteet: Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa määritellä ja käyttää matemaattisia peruskäsitteitä kuten murtoluvut, itseisarvo ja potenssiin korottaminen sekä juurikäsite osaa käsitellä erityyppisiä funktioita ja ymmärtää niiden erityisominaisuudet kykenee ratkaisemaan erilaisia yhtälöitä ja epäyhtälöitä KTK-TUTKINNON RAKENNE JA TUTKINTOVAATIMUKSET