SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 1 (8) VUOSIKERTOMUS 2008 Hallitus ja toimihenkilöt Yhdistyksen hallitukseen vuonna 2008 kuuluivat Arja Havia, Una Jantunen, Terja Koivumäki, Riitta Lehmuspelto, Pico Lindström, Nina Taskila ja Mirja Voutilainen sekä varajäseninä Hannele Lindfors ja Teija Seeste. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Arja Havia, varapuheenjohtajana Pico Lindström ja sihteerinä Mirja Voutilainen. Rahastonhoitajana toimi Ulla Sieranta. Yhdistyksen tilintarkastajina olivat Katrina Klingberg ja Annika Kutilainen. Yhdistys oli jäsenenä Suomen Kennelliitto ry:ssä ja Suomen Vinttikoiraliitto ry:ssä. Rotujärjestön edustajana Suomen Kennelliiton valtuuston kokouksissa oli Pico Lindström ja hänen varahenkilönään Mirja Voutilainen. Suomen Vinttikoiraliiton kevätkokouksessa yhdistystä edustivat Petri Haapoja, Pico Lindström ja Nina Taskila ja syyskokouksessa Marika Leppänen ja Mirja Voutilainen. Jäsenistö Yhdistykseen kuului vuoden 2008 lopussa (31.12.2008) 429 jäsentä (399 varsinaista jäsentä ja 30 perhejäsentä). Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen sääntöjen mukaisesti yhdistyksestä erotettiin 27.8. pidetyssä hallituksen kokouksessa ne yhdistyksen jäsenet (39 varsinaista jäsentä, 6 perhejäsentä ja 1 ulkomainen jäsen), jotka eivät olleet maksaneet vuotuista jäsenmaksuaan 30.6. mennessä. Lisäksi yksi jäsen erotettiin yhdistyksestä eläinsuojelullisista syistä. Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 12.4.2008 Helsingin seudun kennelpiirin kokoustilassa Helsingissä (läsnä 20 yhdistyksen jäsentä, ei valtakirjoja) ja syyskokous 2.11.2008 Olympiastadionin kahvilan kabinetissa (läsnä 19 yhdistyksen jäsentä, joista 18 äänivaltaisia, lisäksi 9 äänivaltaista jäsentä oli antanut valtakirjan läsnäolijoille).
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 2 (8) Hallituksen kokoukset ja toiminta Hallitus kokoontui toimikauden aikana seitsemän kertaa. Poimintoja kokousten pöytäkirjoista julkaistiin Afgaani-lehden yhdistyskuulumisia-palstalla. Juoksevien asioiden lisäksi hallitus mm. - järjesti yhdessä näyttely- ja aktiviteettitoimikuntien kanssa 2.3.2008 Helsingin Kaapelitehtaalla kaikkien rotujen pentunäyttelyn yhteistyössä Sari Kuoppalan kanssa. Näyttely oli suurin Suomessa koskaan järjestetty pentunäyttely, ja siihen osallistui n. 900 koiraa. Suuren ilmoittautumismäärän (n. 1040) takia näyttelyä jouduttiin siirtämään alkuperäisestä päivästä (24.2.) viikolla eteenpäin, jotta sille saatiin riittävät tilat. Päivämäärämuutoksen takia n. 100 koiran ilmoittautuminen peruuntui. - järjesti valokuvauskilpailun, jonka toteutuksesta vastasi edellisvuosien tapaan Ritva Salonen. Kilpailun pohjalta tehtiin Afgaanikalenteri vuodelle 2009. - aloitti tammikuussa 2009 pidettävän kasvattajapäivän valmistelut. - antoi puoltolausunnon kuudelle kennelnimianomukselle. - ylläpiti ja kehitti sidosryhmäyhteistyötä. - piti yhteyttä alueelliseen yhteyshenkilöverkostoon. - tarjosi yhdistyksen toimihenkilöille mahdollisuuden osallistua koulutukseen. - jatkoi toimikuntien välisen yhteistyön kehittämistä. Hallitus sopi aktiviteettitoimikunnan kanssa, että aktiviteettitoimikunta hoitaa hallitukselle toimintasuunnitelmassa merkityn afgaaniaiheisen Tee käsin afgaanitaidetta -taidenäyttelyn järjestämisen SA-FA:n erikoisnäyttelyn yhteydessä. Hallituksen sisäiseen visiotyöryhmään kuuluivat Pico Lindström (vetäjä), Una Jantunen, Hannele Lindfors, Riitta Lehmuspelto ja Nina Taskila. Työryhmä - jatkoi työtään rotujärjestön vision ja arvojen parissa - toteutti jäsenkyselyn, joka julkaistiin Afgaani-lehdessä ja yhdistyksen nettisivuilla - kokosi kyselyn vastaukset, joista julkaistiin yhteenveto Afgaani-lehden numerossa 4/2008 - selvitti edelleen alueellisten yhteyshenkilöiden roolia ja sen uudistamista ja kartoitti halukkuutta alueellisen toiminnan järjestämiseen.
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 3 (8) Toimikunnat Hallitus nimesi avukseen seuraavat toimikunnat ja työryhmät: Jalostustoimikunta Varsinaista jalostustoimikuntaa ei nimetty, vaan jalostusasioita hoiti hallitus, joka nimesi avukseen erilaisia projektiryhmiä. Tuomarikoulutusryhmä Jäsenet: Terja Koivumäki (vetäjä), Arja Havia, Arja Kettunen, Pirkko Konttinen (vastaava ulkomuototuomari) ja Helena Launonen. Työryhmä kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa ja piti lisäksi yhteyttä sähköpostitse ja puhelimitse. Lisäksi Pirkko Konttinen ja Terja Koivumäki osallistuivat Kennelliiton neuvottelutilaisuuteen koskien ryhmän 10 ulkomuototuomareiden täydennyskoulutusohjeita. Työryhmä kehitti edelleen erikoiskoulutuksen materiaalia ja järjesti 2.4.2008 ulkomuototuomareiden erikoiskoulutuksen Kennelliiton koulutustilassa Tuusulassa. Tilaisuuteen osallistuivat all-rounder -tuomareiden täydennyskoulutuksessa olevat Tapio Eerola, Leni Finne ja Marja Talvitie. Lisäksi SA-FA:n koulutusmateriaali toimitettiin postitse virolaiselle Maret Kärdille, joka oli ilmoittautunut koulutukseen, mutta sairastui. Työryhmä järjesti Tapio Eerolalle ja Marja Talvitielle näyttötilaisuuden 6.8.2008 Kennelliiton koulutustilassa. Vastaanottavana tuomarina toimi Pirkko Konttinen. Molemmat kokelaat antoivat hyväksytyn näytön arvosteltuaan kahdeksan afgaania. Leni Finne teki hyväksytysti näyttökokeen Porin näyttelyssä, jossa vastaanottavana tuomarina toimi Unto Timonen. Syksyn kollegioon ei tullut ilmoittautuneita, joten tilavaraus peruttiin. Terja Koivumäki kirjoitti Afgaani-lehden kolmosnumeroon artikkelin ulkomuototuomarikoulutuksesta. Suomen Vinttikoiraliitto ry:n ja Suomen Irlanninsusikoirat ry:n kanssa järjestettäväksi suunniteltu ulkomuototuomarien neuvottelupäivä helmikuussa ei toteutunut (SA-FA:sta riippumattomien) päivämääräongelmien takia. Luonneprofiilikoulutus Vuonna 2007 Suomen Vinttikoiraliiton järjestämään persoonallisuusprofiilitestaajien koulutukseen osallistuneiden (Minna Helkavaara, Una Jantunen, Annika Kutilainen ja Kirsi Nousiainen) oli ajateltu jatkavan vinttikoirien luonneprofiiliin perehtymistä ja sen kehittämistä afgaaneille sopivaksi luonnekuvausmuodoksi. Työryhmä ei erilaisten kiireiden ja esteiden takia kokoontunut yhtään kertaa vuonna 2008. Loppuvuodesta hallitus päätti, että työryhmä nimitetään uusiksi vuonna 2009. Lisäksi jalostusasioita hoitivat seuraavat henkilöt: - Yhteyshenkilö jalostusasioissa: Marjatta Perjus - Afgaanien elinikärekisterin ylläpitäjä: Annika Kutilainen. - SKL:n KoiraNet-jalostustietojärjestelmän täydentämisen yhteyshenkilö: Annika Kutilainen. Rotujärjestöjen mahdollisuus täydentää KoiraNetin tietoja ei ole tänäkään
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 4 (8) vuonna edistynyt suunnitellulla tavalla. KoiraNetin afgaanitiedoissa olevia virheitä ja puutteita on kuitenkin edelleen kirjattu muistiin tulevia korjauksia varten. Hallitus tai sen nimeämä henkilö/työryhmä - järjesti joukkosilmätarkastuksen 8.10.2008 Helsingissä (Arja Kettunen) - julkaisi kasvattajille suunnatun, v. 2007 tehdyn terveyskyselyn (työryhmä: Minna Helkavaara (vetäjä), Annika Kutilainen, Hannele Lindfors, Anu Snellman) tuloksia Afgaani-lehdessä 1/2008, jossa esiteltiin kyselyn olennaisimmat tulokset ja yhteenvedot. Asiasta oli tarkoitus julkaista artikkeli myös lehden myöhemmässä numerossa, mutta se siirtyi, sillä vastausten analysointi osoittautui työläämmäksi kuin oli odotettu. - julkaisi yhdistelmien sukusiitosprosentit Afgaani-lehden 1/2008 jalostuspalstalla (Annika Kutilainen) - kokosi luonnetta ja hammaspuutoksia koskevat huomautukset edellisen vuoden näyttelyarvosteluista (Marjatta Perjus) V. 2008 järjestettäväksi suunniteltu kasvattajapäivä SA-FA:n jäsenkasvattajille siirrettiin pidettäväksi tammikuussa 2009. Pentuvälittäjä Pentuvälittäjänä toimi Pico Lindström Yhdistyksen pentulistalla oli vuoden aikana 13 pentuetta (11 eri kennelistä), joihin syntyi yhteensä 51 + 42 pentua. Jo muutaman vuoden ajan suoranaisten pentukyselyjen määrä on ollut melko vakio, parisenkymmentä. Vuonna 2008 oli nähtävissä selkeä ero, suoranaisia pentukyselyjä oli puolet aiempiin vuosiin nähden, vajaat kymmenisen kappaletta. Nekin ajoittuivat alkuvuoteen ja syksyyn - sitten hiljeni täysin. Ei edes tavanomaisia "en nyt juuri ole hankkimassa, mutta millainen koira afgaani on jne..." Kasvattajien kanssa asiat hoituivat sujuvasti, yhteyksiä on pidetty ja tarvittavat paperit toimitettu. Alueelliset yhteyshenkilöt Yhdistyksellä oli nimettyinä seuraavat alueelliset yhteyshenkilöt, joiden yhteystiedot löytyivät yhdistyksen lehdestä ja nettisivuilta: Lea Koivistoinen (Tampere), Sari Laakso (Tampere), Anita Marttinen (Vantaa), Johanna Männistö (Kuopio), Elina Nurminen-Trygg (Turku), Marja Saurikoski-Eskelinen (Oulu), Nina Stenbacka (Kouvola), Helena Österblad (Vaasa).
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 5 (8) Juoksutoimikunta Jäsenet: Petri Haapoja (vetäjä), Arja Havia, Marika Leppänen, Anu Liukkonen, Kirsi Nousiainen, Maarit Pulkkinen, Tapio Pulkkinen, Teija Seeste, Nina Taskila, Anne Vartiainen Juoksutoimikunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa ja järjesti yhden virtuaalikokouksen SA-FA:n keskustelupalstalla. Juoksutoimikunta järjesti - 1.6.2008 ratajuoksupäivän Tampereella uusille ja vanhoille harrastajille. Ohjelmassa oli opastusta aloittelijoille ja mahdollisuus juosta koejuoksuja. Afgaaneita oli paikalla kolmisenkymmentä. - 6.9.2008 SA-FA Race 2008 -ratajuoksukilpailun Hyvinkäällä. Kilpailussa juostiin SA-FA:n rata- ja Veteraanimestaruus 2008 -titteleistä. Muut rodut kilpailivat avoimissa sijoituslähdöissä. Kaikkiaan 50 koiraa osallistui. Lisäksi toimikunta - toimitti juoksutuloksia Afgaani-lehteen - ylläpiti koejuoksukaverikortistoa - laski juoksupuolen kiertopalkintojen pisteet. SA-FA:n maasto- ja veteraanimestaruus juostiin Suomen faaraokoirat ja ibizanpodencot ry:n järjestämissä maastokilpailuissa 31.8.2008 Harjavallassa. Petri Haapoja teki maastotuomariharjoittelua, valmistui ratatuomariksi ja oli SVKL:n kilpailuvaliokunnan jäsen. Nina Taskila valmistui ratatuomariksi. Anu Liukkonen teki ratatuomariharjoittelua. Näyttelytoimikunta Jäsenet: Helena Launonen (vetäjä), Annastina Aura, Arja Havia, Terja Koivumäki, Tuuli Koivumäki, Riitta Lehmuspelto, Pico Lindström, Anita Marttinen, Marjatta Perjus, Eva Syvälähde, Nina Taskila, Anna Träskelin ja Mirja Voutilainen. Näyttelytoimikunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Lisäksi toimikunnan kesken pidettiin aktiivisesti yhteyttä näyttelytoimikunnan oman keskustelufoorumin välityksellä. Afgaanien pääerikoisnäyttely järjestettiin Helsingissä Tuomarinkartanon koirakeskuksessa 7.6. Tuomarina toimi kasvattajatuomari Colleen Khoury (kennel Quom) Australiasta ja pennut ja juniorit arvosteli Eeva Resko. Näyttelyssä oli paikalla 106 afgaania. Lisäksi näyttelytoimikunta - osallistui 24.2. Helsingin Kaapelitehtaalla pidetyn pentunäyttelyn järjestämiseen - anoi vuosien 2009 ja 2010 näyttelyt ja aloitti vuoden 2009 näyttelyn valmistelut - käänsi ja kirjoitti vuoden 2007 näyttelyarvostelut, jotka julkaistiin näyttelykohtaisena ja koirakohtaisena versioina kirjan muodossa ja yhdistettynä versiona CD:nä - vastasi näyttelytulosten toimittamisesta Afgaani-lehteen ja SA-FA:n internetkotisivuille - huolehti näyttelypuolen kiertopalkinnoista ja pisteiden laskemisesta vuoden kiertopalkintojen osalta
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 6 (8) - päivitti listaa toivotuista afgaanituomareista ja antoi pyydettäessä tuomariehdotuksia näyttelyihin Helsingin seudulla järjestettiin näyttelykoulutusta. Lehtitoimikunta Jäsenet: Terja Koivumäki (vetäjä), Minna Helkavaara, Annika Kutilainen, Marika Leppänen, Johanna Männistö, Marjatta Perjus, Nina Taskila ja Mirja Voutilainen. Toimikunta kokoontui vuoden aikana yhden kerran. Lehdet suunniteltiin pääosin toimikunnan omalla keskustelupalstalla ja sähköpostitse. Lehden päätoimittaja Terja Koivumäki osallistui Kennelliiton KoiraExpon yhteydessä järjestettyyn rotulehtien toimittajien luentoviikonloppuun Riihimäellä. Afgaani-Afghanen -lehti ilmestyi vuoden aikana neljä kertaa: maalis-, elo-, loka- ja joulukuussa. Kaikissa numeroissa oli nelivärikannet ja värillisiä sisäsivuja. Sisältö oli monipuolinen, mutta toimikunnan joidenkin jäsenten vakavat sairastumiset vaikuttivat siihen, että kaikkea suunniteltua (esim. suunnitteilla ollutta afgaaneilla esiintyviä sairauksia käsittelevää artikkelisarjaa) ei voitu toteuttaa. Vuosikerran sivumäärä oli 336. Internet-toimikunta Jäsenet: Tuuli Koivumäki (vetäjä), Petri Haapoja, Hilla-Tuuli Keränen, Terja Koivumäki, Annika Kutilainen, Johanna Männistö, Eija Pahtakari, Nina Taskila ja Mirja Voutilainen. Toimikunta ei kokoontunut vuoden aikana kertaakaan, mutta yhteyttä pidettiin toimikunnan oman keskustelupalstan kautta ja tarvittaessa myös sähköpostitse. Toimikunta ylläpiti ja kehitti yhdistyksen kotisivuja osoitteessa http://www.saunalahti.fi/safa seuraavasti: - teki erilaisia päivityksiä 110 päivänä, eli keskimäärin 3,3 päivän välein, mm: julkaisi tapahtumakalenterin, josta on nähtävissä kaikki yhdistyksen järjestämät tapahtumat ja viralliset kokoukset, näyttelyt, juoksutapahtumat, lehden aineistopäivät ja toimikuntien ilmoittamat kokoukset ylläpiti kasvattajalistaa, linkkisivua, markkinapaikkaa ja pentuvälityksen ajankohtaisia tietoja tiedotti yhdistyksen asioista ajankohtaista -sivulla antoi henkilökohtaista opastusta keskustelupalstan käytössä ja sen eri toiminnoissa sekä huolehti keskustelupalstan ylläpidosta ja valvonnasta työsti vuoden aikana kaikkiaan kahdeksan Valokeila-mainossivua julkaisi näyttely- ja juoksutuloksia osallistui jäsenkyselyn toteutukseen työstämällä sähköisen vastauslomakkeen sekä huolehtimalla näiden vastausten toimittamisesta jäsenkyselytyöryhmälle osallistui kasvattajakyselyn toteutukseen päivittämällä infosivua ja kasvattajien kiitossivua toteutti ja ylläpiti SA-FA:n alkuvuonna järjestämän pentunäyttelyn nettisivustoa huolehti yhteistyössä muiden toimikuntien kanssa niiden hankkeiden ja tapahtumien tiedotuksesta nettisivuilla.
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 7 (8) Tuuli Koivumäki osallistui helmikuussa Suomen Kennelliiton järjestämään KoiraExpo -tapahtumaan Riihimäellä. Aktiviteettitoimikunta Jäsenet: Pauliina Ohtonen (vetäjä, erosi syyskuussa 2008), Katja Valkama (väliaikainen vetäjä vuoden 2008 loppuun), Ina Jantunen, Anu Liukkonen, Marika Leppänen, Harri Pakarinen, Anna Träskelin sekä syksyllä 2008 mukaan tulleina Heini-Maari Kemppainen, Karoliina Ahonen ja Jaakko Inkinen Tiedotustoiminta Muu toiminta Aktiviteettitoimikunta kokoontui vuoden aikana seitsemän kertaa. Toimikunta järjesti - afgaaniagilitypäivän Espoossa 20.4. Osallistujia oli n.15-20. - yhteisulkoilun Espoon Luukissa 8.3.2008. Huonohkojen säiden vuoksi toimikunta joutui perumaan muutaman suunnitellun yhteisulkoilun syksyllä. - Match Shown Tuomarinkartanossa 22.5.2008. Tuomareina oli pitkäaikaisia afgaaniharrastajia ja kasvattajia. Koiria oli paikalla noin 100 kpl. - juoksupäivän Tuomarinkartanolla 29.5.2008. Paikalla oli paljon sekä uusia että kokeneempia harrastajia. - taidenäyttelyn SA-FA:n erikoisnäyttelyn yhteydessä 7.6.2008. Halukkaat jäsenet saivat tuoda esille ja myyntiin omia töitään liittyen afgaaneihin. - Afgaanipäivät helmikuussa jouduttiin perumaan huonon säätilanteen takia. Yhdistyksen jäsenille suunnattu tiedotus hoidettiin Afgaani-lehden välityksellä. Lehti ilmestyi vuoden aikana neljänä painettuna numerona. Lisäksi hyödynnettiin yhdistyksen internet-kotisivuja. Laajoilla kotisivuilla on asiaa suomeksi ja englanniksi. Yhdistyksen pyrkimyksenä on ollut ylläpitää hyviä suhteita muihin vinttikoirayhdistyksiin ja ulkomaisiin afgaaniyhdistyksiin. Näissä merkeissä lähetettiin tulostietoja suomalaisista afgaaneista mm. Ruotsiin ja Englantiin. Lisäksi SA-FA:n afgaaniseminaarin 2007 materiaalia lainattiin soveltuvin osin Ruotsiin Sveriges Afghaner rf:n käyttöön ja lahjoitettiin SA- FA:n tuotteita arpajaispalkinnoiksi Ruotsissa heinäkuussa järjestettyyn Afgaanien maailmankongressiin. Yhdistys antoi pyydettyjä lausuntoja ja tietoja mm. SKL:lle ja SVKL:lle. Yhdistyksen viiri jaettiin SA-FA:n erikoisnäyttelyn tuomareille Colleen Khourylle ja Eeva Reskolle. Talous Suurin tuotto muodostui yhdistyksen järjestämästä pentunäyttelystä talvella 2008, tilaisuuden tuotto oli 14 569,82 euroa.
SUOMEN AFGAANIT - VUOSIKERTOMUS 8 (8) Jäsenmäärä pysyi jotakuinkin samana edelliseen vuoteen verrattuna. Tilikauden tulos oli ylijäämäinen 17 566,58 euroa ennen poistoja. Yhdistyksen palveluksessa ei ole ollut henkilöitä eikä palkkoja ole maksettu. Yhdistyksellä ei ole lainoja eikä velkakirjoja. Tuloksen käsittely Hallitus ehdottaa, että tilikauden voitto 16 449,17 euroa kirjataan yhdistyksen vapaaseen pääomaan voitto-tappiotilille.