vuosikertomus 2010
Sisältö 4 6 10 11 12 13 14 Toimitusjohtajan katsaus Toimintakertomus Konsernin ja emoyhtiön tuloslaskelma Konsernin ja emoyhtiön tase Tilinpäätöksen päiväys ja allekirjoitus Tilintarkastuskertomus Hallinto
Haasteiden vuosi Vuosi 2010 oli KYMP-konsernille vaikea. Konsernin liikevaihto kasvoi 3,1 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 40,1 M. Konsernin tulos puolestaan putosi 43,7 % vuoteen 2009 verrattuna ja oli 674 471. Konsernin tulosta heikensivät laajamittaiset investoinnit kuiturakentamiseen ja kertaluonteiset yhteistoimintaneuvotteluihin liittyneet henkilöstökulut sekä rahoitustuottojen puolittuminen suhteessa edelliseen vuoteen. Konsernin kuluttajamyynnin liikevaihto kasvoi vuoden 2010 aikana noin 5 %. Parannus selittyy palvelumyynnillä, uusilla maantieteellisillä alueilla sekä KYMPin historian suurimmalla, yli 3000 kpl KTV-liittymämäärän kasvulla. Operaattoriliiketoiminnan liikevaihto puolestaan laski vuonna 2010 noin 14 %. Konsernin yritysmyyntiä hoitavan Optimiratkaisut Oy:n liikevaihto kasvoi 33 % edellisestä vuodesta. Tämä lupaa hyvää, sillä yritykset ovat vielä varovaisia investoinneissaan. Asiakasyritykset siirtyvät yhä enemmän laiteinvestoinneista kuukausittain veloitettaviin palvelusopimuksiin. Turvaliiketoimintaan erikoistuneessa TanSec Oy:ssä keskityttiin myynnin ja jälleenmyynnin kehittämisen lisäksi tuotekehitykseen. Optimiratkaisut Oy:ssä olemme panostaneet vahvasti palvelutarjoomamme sekä asiakkaidemme kannalta joustavien palvelumallien edelleen kehittämiseen. Tavoitteenamme on, että asiakas voi tulevaisuudessa yhä useampien ICTpalveluiden osalta saada käyttöönsä uusimman tekniikan ja asiantuntevan huollon sovittua kuukausilaskutusta vastaan, ilman etupainotteisia investointeja. Näin myös tulostuksen- ja dokumentinhallinnan ratkaisujen osalta, jossa yhteistyökumppanimme on nyt alan markkinajohtaja Ricoh. Puhe siirtyy yhä vahvemmin mobiiliin. Myös mobiilidata on kasvattanut merkitystään ja KYMP-konserni on osaltaan kehityksessä mukana. Loppukesästä 2010 lanseerasimme oman 3G-mobiililiittymän. 4G-verkkokin rakennettiin ennätysajassa, sillä kaupallinen palvelu alkoi jo joulukuussa pilottihankeena. Palveluita on tarkoitus laajentaa edelleen vuoden 2011 aikana. Kymen Puhelin Oy on myös mukana yhtiöryhmässä, joka osti Digita Oy:ltä @450-liiketoiminnan. Tarkoituksena on kehittää siitä entistä parempi valtakunnallinen dataverkko. KYMP-konsernilla on iso rooli myös TVpalveluihin erikoistuneen tuotantoyhtiö Super Head End Finland Oy:n käynnis- 4
Näillä päätöksillä luodaan hyvä pohja tulevaisuuden rakennustyölle. tämisessä ja edelleen kehittämisessä. Internetin kautta käytettävien viihdepalveluiden merkitys, ns. ICTe, tulee näkemyksemme mukaan kasvamaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Vuosi 2010 oli kipeiden ratkaisuiden vuosi. Näillä päätöksillä luodaan kuitenkin hyvä pohja tulevaisuuden rakennustyölle. Rakennustyölle, joka tulee jatkumaan useiden vuosien ajan. Reima Blomqvist Toimitusjohtaja 5
toimintakertomus Yleistä Vuonna 2010 KYMP-konserniin kuuluivat emoyhtiö Kymen Puhelin Oy:n lisäksi neljä toimivaa tytäryhtiötä: KYMP OY, Optimiratkaisut Oy, TanSec Oy ja Telcont Oy. Muilla tytäryhtiöillä, Kymtel Oy:llä, Kympnet Oy:llä, Kotkan Tietoruutu Oy:llä ja Planetmedia Oy:llä, ei ollut liiketoimintaa. Lisäksi konserniin kuuluvat osakkuusyhtiöt Helmivisio Oy ja 2010 hankittu Datame Oy, jonka omistusosuus on 35,2 %. KYMP OY on keskittynyt koti- ja operaattoriasiakkaiden tietoliikenne- ja tietotekniikkapalveluihin, Optimiratkaisut Oy yrityspalveluihin ja Tansec Oy turvapalveluihin. Konserniyrityksillä on toimipisteet Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Imatralla ja Porvoossa. Olennaiset tapahtumat tilikaudella KYMP-konsernin kuluttaja- ja operaattoriliiketoiminta siirtyi 1.1.2010 emoyhtiö Kymen Puhelin Oy:n 100 % omistamaan tytäryhtiöön KYMP OY:hyn. Yhtiöittämisestä oli päätetty vuoden 2008 yhtiökokouksessa ja se on jatkoa KYMP-konsernin strategian mukaiselle kehitykselle sekä rakenteen selkeyttämiselle. Yhtiöittämisellä ei siis ollut vaikutusta henkilöstön asemaan. Tilikausi 2010 oli ensimmäinen, jolloin emoyhtiö Kymen Puhelin Oy keskittyi hallinnoimaan sijoitusvarallisuutta ja luomaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä tarjoamaan muille konserniyhtiöille talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita. Tytäryritykset, KYMP OY, Optimiratkaisut Oy, TanSec Oy ja Telcont Oy puolestaan keskittyivät operatiiviseen liiketoimintaan ja sen kehittämiseen. Vuosi 2010 oli KYMP OY:n kuluttajamyynnissä TV-palveluiden osalta konsernin historian paras, TV-liittymien lukumäärän kasvaessa 3.015 kappaleella ja kokonaismäärän ylittäessä 23.000 kappaleen rajan. KTV-verkkoa laajennettiin vuoden 2010 aikana Kotkan ja Haminan lisäksi Kouvolaan ja Imatralle. TV-liiketoimintaan panostettiin myös perustamalla TV-jakeluyhtiö Super Head End Finland Oy yhdessä 11 muun yhtiön kanssa. KYMP panosti mobiilin liiketoiminnan kehittämiseen vuoden 2010 aikana merkittävästi. Loppukesästä lanseerattiin oma 3G-mobiililiittymä ja 4G-verkkokin avattiin kaupalliseen käyttöön vuoden lopussa. Kuiturakentamista jatkettiin aikaisempien vuosien tapaan. Vuoden 2010 lopussa kaikkien KYMP OY:n kiinteiden laajakaista-asiakkaiden liittymänopeudet nostettiin vähintään 5 Mbit/s nopeusluokkaan. Edellä mainitut hankkeet edellyttivät myös runkoverkon kapasiteetin nostoa. Verkkoa laajennettiin sekä maantieteellisesti että siirtokapasiteettia kasvattamalla. Laajahko runkoverkon päivitysprojekti saatiin suunnitelmien mukaisesti valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Laajennukset jatkuvat vuoden 2011 aikana. Konsernin yritysmyyntiä hoitavan Optimiratkaisut Oy:n Optigon -palvelinkeskuk- 6
sen asiakkuudet ja palvelinmäärät kasvoivat tavoitteen mukaisesti. Optigon-palveluiden liikevaihto kasvoi yli 100 %. Pienyritysten ICT-palvelutarjooma otettiin osaksi KYMP Kauppojen tarjontaa. Teknisesti vaativissa asiakasympäristöissä ylläpidettiin ja toimitettiin uusia asiakaskohtaisia ratkaisuja mm. terveydenhuollon ja teollisuuden asiakkaille. Optimiratkaisut Oy:ssä laitemyynnin osuus liikevaihdosta oli tavoiteltua pienempi. Tähän vaikutti osaltaan sopimuslaskutuspalvelumalli, jossa asiakkaalle toteutettava toiminnallisuus sisältää tarvittavat laitteet ilman, että asiakkaan tarvitsee hankkia niitä omaksi. Optimiratkaisut Oy:ssä asiakkaita palvellaan edelleen yhden luukun periaatteella, laajalla tarjoomalla, alan parhaiden toimijoiden tuotteilla sekä ammattitaitoisella paikallisella palvelulla. Lähtökohtamme on, ettei asiakkaan tarvitse minkään ICT- tai dokumentinhallinta- ja tulostusratkaisutarpeen osalta kääntyä muiden kuin Optimiratkaisuiden puoleen. KYMP-konsernin turvaliiketoimintaan keskittyvässä TanSec Oy:ssä panostettiin vuoden 2010 aikana palvelutarjooman kehittämiseen, yritysilmeen suunnitteluun ja toteutukseen sekä tunnettuuden lisäämiseen. Lisäksi on keskitytty uusien jälleenmyyjien hankintaan. Vuoden 2010 aikana konsernissa toteutettiin toiminnan tehostamisselvitys. Tuloksena määriteltiin uusi selkeä ja tehokas toimintamalli- ja rakenne. Näiden eteenpäinvieminen jatkuu vuoden 2011 aikana. Tavoitteena on jatkuva tuloshakuinen toiminnan kehittäminen. Konsernin toiminnan kannattavuuden edelleen heikennyttyä vuoden 2010 aikana sekä tietoliikenne- ja tietotekniikka-alan teknisestä ja rakenteellisesta murroksesta ja kireästä markkinatilanteesta johtuen ryhdyttiin yhteistoimintaneuvotteluihin syksyn 2010 aikana. Neuvotteluiden seurauksena irtisanottiin Kymen Puhelin Oy:stä 2, KYMP OY:stä 17, Optimiratkaisut Oy:stä 11 henkilöä ja lomautettiin 3. Samalla Optimiratkaisut Oy:n pienyritysmyynti siirrettiin osaksi KYMP OY:n kuluttajaliiketoimintaa yhdistäen näin kaikki myymälöissä tapahtuva myynti yhden ohjauksen alle. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Optimiratkaisut Oy:n toimitusjohtaja vaihtui heti vuoden 2011 alussa ja tehtäviä hoitaa 5.1.2011 alkaen KYMP-konsernin toimitusjohtaja Reima Blomqvist. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Asiakkaiden tarve korkealle käytettävyydelle lisääntyy. Tähän on pystyttävä vastaamaan riittävällä asiantuntemuksella palvelinkeskus- ja tietoverkkoratkaisuissa. Yhä useammat asiakkaat haluavat siirtyä omien laitteiden ylläpidosta kokonaispalveluiden hankintaan. 7
toimintakertomus Kuiturakentaminen jatkuu edelleen kiivaana, samoin kuin 4G-verkon rakentaminen. Tavoitteena on asiakasmäärän kasvattaminen kattavamman peiton sekä maantieteellisen laajentumisen avulla. Vuonna 2011 KYMP-konsernissa keskitytään erityisesti asiakassegmentointiin, asiakasymmärryksen lisäämiseen ja asiakkaan palvelukokeman parantamiseen. Selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta KYMP-konserni on vahvasti mukana TV-palveluihin erikoistuneen tuotantoyhtiö Super Head End Finland Oy:n käynnistämisessä ja edelleen kehittämisessä. KYMP-konsernin kehitystoiminnan resursseja on kohdennettu järjestelmien jatkokehittämiseen ja automatisointiin. Painopisteenä on ollut prosessiautomaation ja sähköisten palvelukanavien kehittäminen. Konsernissa ei tehty vuoden 2010 aikana tutkimustoimintaa. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Epävarmuutta liiketoiminnan kehittymiselle luo kaakkoisen Suomen kyky toipua taantumasta ja se, miten toipuminen ajallisesti tapahtuu. KYMP-konserni panostaa voimakkaasti uuteen 4G-teknologiaan. 4G-päätelaitteiden saatavuus on palvelun kaupallistamisen kannalta kriittistä. Kilpailutilanteen kiristy- minen voi osaltaan johtaa hintaeroosioon, jolloin asiakkaiden keskimääräinen laskutus alenee. Turvaliiketoiminnan osalta oleellista on onnistuminen jälleenmyyntiverkoston rakentamisessa ja tuotekehityksessä. Arvio taloudellisesta asemasta ja tuloksesta ja liiketoiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Konsernin liikevaihto oli 40,1 miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste laski hiukan edellisvuotisesta, mutta pysyi edelleen korkealla tasolla, ollen 84,1 prosenttia. Niin ikään erinomaisena säilynyt maksuvalmius mahdollistaa määrätietoisen, aktiivisen ja kasvuhakuisen liiketoiminnan kehitystyön jatkamisen. Henkilöstö Emoyhtiö Kymen Puhelin Oy:n palveluksessa oli tilivuonna keskimäärin 13 (132) henkilöä. Koko konsernin palveluksessa oli keskimäärin 223 (221) henkilöä. Osakepääoma ja osakkeet Kymen Puhelin Oy:n osakepääoma tilikauden 2010 lopussa oli 4 091 507,69 euroa. Osakkeiden kokonaismäärä oli 24 173 kappaletta. Osakkeet ovat samanlajisia. Konsernin tytäryhtiöiden hallussa oli emoyhtiön osakkeita 44 kappaletta, mikä vastaa 0,2 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Vuoden 2010 päättyessä yhtiöllä oli noin 11 972 osakkeenomistajaa. 8
Hallituksen esitys tilivuoden voiton käsittelystä Hallitus ehdottaa, että tilikauden voitosta 661 124,16 euroa ja edellisvuosien kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 35 euroa osakkeelta eli yhteensä 846 055 euroa. Yhtiön jakokelpoiset varat ovat kokonai- suudessaan 44 775 597,81 euroa. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen mukaan yhtiön maksukykyä. Tunnusluvut KOnserni 2010 2009 2008 Liikevaihto 40,1 38,9 40,5 Liikevaihdon muutos % 3,1-4,1 13,7 Liikevoitto 1,0 1,1 1,5 Liikevoitto % 2,5 2,8 3,6 Omavaraisuusaste % 84,1 86,9 85,3 Sijoitetun pääoman tuotto % 2,2 3,3 5,4 Henkilöstö keskimäärin 223 221 215 Henkilöstön palkat 9,3 8,6 8,3 Puhelinliittymiä 18 482 20 927 22 979 Kaapeli-tv-liittymiä 23 173 20 158 20 116 Laajakaistaliittymiä 27 831 26 563 23 235 emoyhtiö 2010 2009 2008 Liikevaihto 2,0 26,9 29,9 Liikevaihdon muutos % -92,6-10,2 2,1 Liikevoitto 0,1 1,4 2,4 Investoinnit 2,7 7,4 6,4 Omavaraisuusaste % 95,3 90,5 88,4 Sijoitetun pääoman tuotto % 1,6 3,7 7,2 Henkilöstö keskimäärin 13 132 143 Henkilöstön palkat 0,7 4,9 5,1 Laskentakaavat Sijoitetun pääomantuottoprosentti (ROI): tulos ennen satunnaisia eriä + korkokulut ja muut rahoituskulut taseen loppusumma - korottomat velat Omavaraisuusaste: Oma pääoma + vähemmistöosuus taseen loppusumma - saadut ennakot 9
konsernin ja emoyhtiön tuloslaskelma 1.1. 31.12.2010 konserni KONSERNI EMOyhtiö emoyhtiö 1000 2010 2009 2010 2009 Liikevaihto 40 062 38 865 1 983 26 885 Valmistus omaan käyttöön 215 188 188 Liiketoiminnan muut tuotot 459 387 61 267 Materiaalit ja palvelut -16 544-16 309 15-11 345 Henkilöstökulut -11 688-10 771-841 -6 173 Poistot ja arvonalentumiset -5 247-5 448-82 -4 607 Liiketoiminnan muut kulut -6 239-5 801-1 070-3 824 Liikevoitto 1 019 1 110 65 1 391 Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta -122-13 Rahoitustuotot ja -kulut 355 754 725 774 Voitto ennen satunnaisia eriä 1 252 1 851 790 2 165 Satunnaiset erät -75 Voitto satunnaisten erien jälkeen 1 252 1 851 715 2 165 Tilinpäätössiirrot 12-775 Tuloverot -577-673 -66-355 Vähemmistön osuus Tilikauden voitto 674 1 179 661 1 035 10
konsernin ja emoyhtiön tase 31.12.2010 konserni KONSERNI EMOyhtiö emoyhtiö 1000 2010 2009 2010 2009 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 2 995 3 980 1 449 Aineelliset hyödykkeet 32 214 26 618 1 400 26 188 Sijoitukset 7 923 5 688 35 255 11 906 43 131 36 286 36 654 39 542 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 976 1 529 474 Pitkäaikaiset saamiset 234 141 234 141 Lyhytaikaiset saamiset 4 469 4 158 2 148 3 382 Rahoitusomaisuus 15 515 20 691 12 496 18 296 21 194 26 519 14 878 22 293 VASTAAVAA YHTEENSÄ 64 325 62 805 51 532 61 835 VASTATTAVAA Oma pääoma Osakepääoma 4 092 4 092 4 092 4 092 Ylikurssirahasto 212 212 212 212 Liittymismaksurahasto 7 968 7 968 7 968 7 968 Edellisten tilikausien voitto 40 867 40 841 36 146 36 275 Tilikauden voitto 674 1 179 661 1 035 53 813 54 291 49 079 49 582 Vähemmistöosuus Tilinpäätössiirtojen kertymä -2 8 079 Pakolliset varaukset 48 53 44 53 Pääomalaina 100 100 Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 2 630 2 124 Pitkäaikainen vieras pääoma 1 645 1 794 1 393 1 617 Lyhytaikainen vieras pääoma 6 089 4 442 1 018 2 504 10 365 8 360 2 412 4 121 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 64 325 62 805 51 532 61 835 11
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuken allekirjoitukset Kotkassa 17.3.2011 Kari Alanko Hallituksen puheenjohtaja Olli Nuutila Hallituksen varapuheenjohtaja Jouko Lehtoranta Hallituksen jäsen Risto Linturi Hallituksen jäsen Teppo Sainio Hallituksen jäsen Risto Virtanen Hallituksen jäsen Reima Blomqvist Toimitusjohtaja tilintarkastusmerkintä Suoritetusta tilintarkastukseta on tänään annettu kertomus. Kotkassa 18.3.2011 KPMG Oy Ab Kaija Pakkanen KHT 12
tilintarkastukertomus 13
hallinto hallitus Kari Alanko, varatuomari, hallituksen puheenjohtaja Olli Nuuttila, diplomi-insinööri, varapuheenjohtaja Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja Risto Linturi, kehitysjohtaja Teppo Sainio, toimitusjohtaja Risto Virtanen, liiketoimintajohtaja Reima Blomqvist, diplomi-insinööri, toimitusjohtaja johtoryhmä Jukka Aallikko, aluejohtaja, kotiasiakaspalvelut, KYMP OY Reima Blomqvist, toimitusjohtaja, KYMP-konserni Harri Himanen, johtaja, verkkoliiketoiminta, KYMP OY Vesa Kaaronen, toimitusjohtaja, TanSec Oy Tuija Korpela, talousjohtaja, KYMP-konserni Tommi Suomi, myyntipäällikkö, Optimiratkaisut Oy Annika Vilkki, johtaja, markkinointi ja asiakaspalvelu, KYMP OY 14
hallintoneuvosto hallintoneuvosto Puheenjohtaja Jukka Ratia, koneenhoitaja Varapuheenjohtaja Seppo Raanti, kauppias Marja-Liisa Ahvenainen, talouspäällikkö Antero Alenius, liikenteenharjoittaja Jaakko Helve, suojelujohtaja Kai Holmberg, kuljetusinsinööri Pekka Huovila, tehdaspalvelupäällikkö Leif Häggblom, varatuomari Altti Jokinen, työsuojeluvaltuutettu Raimo P Korhonen, ekonomi Pauli Korpi-Tassi, toimitusjohtaja Topias Kotiniemi, ylikomisario Mikko Kunnaala, toimitusjohtaja/rehtori Heikki Lehmus, laskentapäällikkö Pentti Leisti, toimitusjohtaja Pertti Lintunen, kaupunginjohtaja Marja-liisa Lyytinen, kassanjohtaja Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja Raimo Määttänen, autoilija Ritva Niemi, kierrätyskeskuksenhoitaja Vesa Parkko, pelastusjohtaja Jouni Parkkonen, toimitusjohtaja Vesa Pirtilä, toimitusjohtaja Markku Rastas, pankinjohtaja Leena Riiali, tiedottaja Ari-Pekka Saari, toimitusjohtaja Reino Uusitalo, toimitusjohtaja Jorma Veijola, lehtori Leif Wikman, eläinlääkäri Veikko Yrkki, paperityöntekijä 15
kymp finnet-yhtiöt Takojantie 23 PL 12 48101 Kotka puh. 05 22 111 faksi 05 226 4200 www.kymp.fi