Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne Janne Huovari ja Sami Pakarinen, Pellervon taloustutkimus PTT 8.1.2014 Yhteenveto 1) Vuonna 2012 apteekkien erillisyhtiöitä 132 kpl. Vuoden 2010 jälkeen uusia erillisyhtiöitä on perustettu yhteensä 37 kpl. 2) Erillisyhtiöt ovat keskittyneet liikevaihdoltaan suurimmille apteekeille. 3) Entistä suurempi osa apteekkialan työllisistä työskentelee apteekissa, joka harjoittaa liiketoimintaa myös sivullisessa erillisyhtiössä. Vuonna 2012 koko alan noin 7 000 työntekijästä 2 000 työskenteli näissä apteekeissa. 4) Myös liikevaihdon kehityksen perusteella voidaan todeta, että apteekkiala polarisoituu. Erillisyhtiöapteekkien sekä erillisyhtiöiden liikevaihto jatkaa kasvuaan samalla kun perinteisten apteekkien liikevaihto jatkaa laskuaan. 5) Koko apteekkialan kokonaistuloksen ennakoidaan kasvavan vuonna 2013 0 % ja vuonna 2014 2 %. 1
Tutkimuksen tausta Tutkimuksessa päivitetään vuoden 2013 keväällä tehtyä selvitystä apteekkien taloudellisesta tilanteesta, PTT työpapereita 145, ISBN 978-952-224-119-1 (pdf), ISSN 1796-4784 (pdf). Tässä tutkimuksessa tarkastellaan apteekkien taloudellista kehitystä vuosina 2003 2014. Tarvittavat tiedot on kerätty Tilastokeskuksen tuottamasta Yritysten tilinpäätöstiedot -tilastosta sekä Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämästä yritystietokannasta. Koska tilastotiedot kattavat vain vuoteen 2012 asti, vuosien 2013 2014 osalta tehdään arvioita liiketoiminnan kehityksestä. Selvityksen mielenkiinnon kohteena ovat perinteisten apteekkien tiloissa toimivien erillisyhtiöiden lukumäärä sekä niiden taloudellinen kehitys. Tässä tutkimuksessa apteekit luokitellaan seuraavasti: 1) perinteiset apteekit, joilla ei ole erillisyhtiötä, 2) apteekit, joilla on erillisyhtiö (erillisyhtiöapteekit) sekä 3) erillisyhtiöt. Tarkasteltavina muuttujina ovat yritysten lukumäärä, liikevaihto, henkilöstömäärä sekä kokonaistulos suhteessa liikevaihtoon. Perinteisten apteekkien ja erillisyhtiöapteekkien lukumäärän kehitys Yritysrekisteritietojen perusteella Suomessa oli vuonna 2012 yhteensä 587 apteekkia. Näistä 451 kpl oli perinteisiä apteekkeja ja 136 kpl erillisyhtiöapteekkeja. Vastaavasti erillisyhtiöitä oli vuonna 2012 yhteensä 132 kpl. Osalla erillisyhtiöapteekeista on yhteinen erillisyhtiö. Apteekkien kokonaismäärän kehitys vuosina 2003 2012 apteekkityypeittäin on esitettynä Taulukossa 1. Taulukko 1. Apteekit ja erillisyhtiö, joista tietoja, lukumäärän kehitys vuosina 2003 2012. Perinteiset apteekit 556 561 548 538 519 510 491 479 466 451 Erillisyhtiöapteekit 10 10 22 40 59 75 97 105 119 136 Apteekit yhteensä 566 571 570 578 578 585 588 584 585 587 Erillisyhtiöt 8 8 18 35 50 63 81 95 108 132 Yhteensä 574 579 588 613 628 648 669 679 693 719 Taulukosta 1 voidaan havaita, että apteekkialan rakenne on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana. Apteekkien lukumäärä on pysynyt suunnilleen samana, mutta perinteisten apteekkien lukumäärä on vähentynyt ja erillisyhtiöapteekkien lukumäärä on puolestaan lisääntynyt tasaisesti koko tarkasteluperiodilla. 2
Taulukossa 2 on tarkasteltu erillisyhtiöapteekkien lukumäärää liikevaihdon mukaan jaoteltuna. Lukujen perusteella erillisyhtiöitä ovat perustaneet liikevaihdoltaan suurimmat apteekit. Taulukko 2. Erillisyhtiöapteekkien lukumäärä liikevaihtodesiileittäin (1. desiili pienin liikevaihto) vuosina 2003 2012. (Tietoturvasyistä alle 4 havainnon luokat on poistettu.) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Yhteensä 2003 5 5 2004 6 6 2005 6 5 11 2006 8 4 10 7 29 2007 4 5 8 11 8 10 10 56 2008 8 11 15 13 11 11 69 2009 4 14 15 13 16 14 15 91 2010 5 14 15 15 14 20 15 98 2011 11 15 13 20 19 19 13 110 2012 5 11 17 18 18 24 22 18 133 Liikevaihdon, henkilöstömäärän sekä kokonaistuloksen kehitys Liikevaihdon kehitystä apteekkityypeittäin on esitettynä Taulukossa 3. Vuonna 2012 apteekkialan yhteenlaskettu liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa. Perinteisten apteekkien liikevaihto oli yhteensä 1,44 miljardia euroa. Vastaavasti erillisyhtiöapteekkien liikevaihto nousi 576 miljoonaan ja erillisyhtiöiden 86 miljoonaan euroon. Taulukko 3. Liikevaihdon kehitys apteekkityypeittäin vuosina 2003 2012, miljoonaa euroa. Perinteiset apteekit 1506 1581 1622 1556 1547 1617 1552 1489 1463 1439 Erillisyhtiöapteekit 39 55 92 160 242 315 398 430 466 576 Erillisyhtiöt 2 4 6 12 23 31 44 55 66 86 Yhteensä 1548 1640 1720 1728 1811 1962 1994 1974 1995 2101 Perinteisten apteekkien liikevaihto on laskenut viimeisten vuosien aikana. Erillisyhtiöapteekkien ja erillisyhtiöiden tapauksessa liikevaihto on kasvanut selvästi viimeisten vuosien aikana. Ilmiötä selittää erillisyhtiöiden keskittyminen liikevaihdoltaan suurimmille apteekeille. 3
Apteekkialalla työskentelevien lukumäärä on vakiintunut noin 7 000 hengen tasolle. Rakenteessa on kuitenkin tapahtunut viimeisten vuosien aikana selvää muutosta. Samalla kun perinteisissä apteekeissa työskentelevien osuus on laskenut, on erillisyhtiöapteekeissa sekä erillisyhtiöissä työskentelevien määrä jatkanut kasvuaan (Taulukko 4). Taulukko 4. Henkilöstömäärän kehitys apteekkityypeittäin vuosina 2003 2012. * Perinteiset apteekit 6164 6317 6303 6159 5953 5647 5582 5262 5037 4860 Erillisyhtiöapteekit 157 237 360 650 1013 1157 1493 1585 1682 2001 Erillisyhtiöt 10 12 30 47 69 78 104 132 147 144 Yhteensä 6331 6566 6694 6855 7035 6881 7178 6979 6866 7005 *vuoden 2012 henkilöstömäärä laskettu arviona henkilöstömenojen 2 % kasvun perusteella. Varsinaiset tiedot tulevat tilastoon 28.11.2013. Kokonaistuloksen osuus liikevaihdosta on perinteisillä apteekeilla varsin vakaa, keskimäärin 6 % vuodesta toiseen (Kuvio 1). Erillisyhtiöapteekeilla kokonaistulos jää alle perinteisten apteekkien ollen keskimäärin 4 % liikevaihdosta. Tämä kompensoituu erillisyhtiöiden kokonaistuloksella, joka on 10 vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 20 % tasolla. Erillisyhtiöiden poikkeavat kannattavuudessaan merkittävästi perinteisestä apteekkitoiminnasta. Toisaalta niiden tuottama liikevaihto verrattuna koko apteekkialaan on varsin vähäistä, jolloin pienikin euromääräinen kokonaistuloksen kohennus suhteessa liikevaihtoon kasvattaa kokonaistulosprosenttia. Kokonaistulos suhteutettuna liikevaihtoon 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % Perinteiset apteekit Erillisyhtiöapteekit Erillisyhtiöt Kuvio 1. Kokonaistuloksen osuus liikevaihdosta apteekkityypeittäin vuosina 2003 2012. 4
Apteekkialan kokonaistuloksen ennuste vuosille 2013 2014 Vuosien 2013 ja 2014 ennuste on tehty kaupan liikevaihtokuvaajan ja kuluttajahintaindeksin perusteella. Koska kokonaistuloksen osuus liikevaihdosta pysyy vuodesta toiseen samalla tasolla, voidaan kokonaistuloksen kehitystä ennustaa liikevaihdon muutoksella. Ennusteen laadinnassa hyödynnetyt viimeisimmät liikevaihtotiedot ovat elokuulta 2013. Vuosi 2013: Määrä -1 % Hinnat 1 % Arvo 0 % Vuosi 2014 Määrä 3 % Hinnat -1 % Arvo 2 % Vuosi 2014 on oletettu normaalivuodeksi myynnin määrältään. Koska kokonaistuloksen suhde liikevaihtoon on oletettu pysyvän vakaana, arvon muutos vastaa kokonaistuloksen muutosta. Tämän seurauksena apteekkialan kokonaistuloksen ennakoidaan kasvavan 0 % vuonna 2013 ja vastaavasti 2 % vuonna 2014 (Kuvio 2). Kokonaistuloksen muutos 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % -20 % -40 % 2013e 2014e Perinteiset apteekit Erillisyhtiöapteekit Erillisyhtiöt Yhteensä Kuvio 2. Kokonaistuloksen vuosimuutos apteekkityypeittäin vuosina 2003 2014. 5