B.E.G. LUXOMAT. Hyvä valon ammattilainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "B.E.G. LUXOMAT. Hyvä valon ammattilainen"

Transkriptio

1 Tunnistinluettelo B.E.G. UXOMAT

2

3 B.E.G. UXOMAT Hyvä valon ammattilainen Tähän uuteen BEG uxomat tunnistinluetteloon olemme koonneet monipuolisen valikoiman liike- ja läsnäolotunnistimia erityisesti Suomen markkinoita ajatellen. uettelo sisältää lukuisia uutuuksia, kuten KXtunnistimet, luokkahuoneiden TRIO-tunnistimet sekä DAI-tunnistimet. Myös PD9-pienoistunnistimien valikoima on laajentunut useilla tuotteilla. uettelossa on panostettu erityisesti käytettävyyteen. Tuotteiden valintaa on helpotettu jaottelemalla ne käyttöalueen ja käyttötavan mukaan. uettelon lopussa on selkeät kytkentäohjeet sekä lukuisia asennusesimerkkejä oikean tuotteen löytämisen tueksi. Oikein suunnitellulla valaistuksen ohjauksella on monia etuja. Kiinteistön energiankulutuksessa voidaan säästää huomattavasti sammuttamalla tarpeeton valaistus, kun tilassa ei oleskella tai luonnonvaloa on riittävästi. Samalla valaisimien ja valonlähteiden huoltoväli pitenee vähentäen kiinteistön ylläpitokustannuksia. Valaistusta voidaan myös himmentää ulkoa tulevan luonnonvalon mukaan, jolloin tilan valaistusvoimakkuus pysyy tasaisena, eikä energiaa kuluteta turhaan valaisemalla tilaa liikaa. Jokaisen tunnistimen kanssa voidaan myös käyttää ulkoista painonappia, jolla valaistuksen saa tarvittaessa kytkettyä päälle ja pois. Toimisto-, kokous- ja luokkahuoneissa voidaan käyttää tunnistimen puoliautomaattista tilaa, jolloin valaistus kytketään päälle painonapilla. Käytäviin ja aulatiloihin soveltuva täysautomaattinen tila puolestaan sytyttää valaistuksen automaattisesti, kun tunnistin havaitsee liikettä. Molemmissa toimintatiloissa valaistus sammuu automaattisesti kytkentäajan jälkeen, kun liikettä ei enää havaita. Meillä on vuosien monipuolinen kokemus valaistuksesta ja valaistuksen ohjauksesta. Voit aina kääntyä puoleemme kaikissa valaistukseen liittyvissä kysymyksissä. Ammattitaitoinen henkilökuntamme löytää varmasti oikean ratkaisun juuri sinun tarpeisiisi. iclas ylund myyntijohtaja ylund Tietoverkot ja Valaistus ylund Group Tunnistinluettelo 3

4 B.E.G. UXOMAT Oy ylund-group Ab, Tietoverkot ja Valaistus Masalantie MASAA Asiakaspalvelu puh Vaihde puh Faksi asiakaspalvelu@nylund.fi Painettu Suomessa 0 Painopaikka: ibris Oy Pidätämme oikeudet tuotemuutoksiin ja teknisiin muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta. ylund Group on suomalainen, vakavarainen ja kasvava perheyritys. Myymme tietoverkkojen ja valaistuksen kokonaisratkaisuja sekä elektroniikan komponentteja ja tuotantolaitteita. Valitsemme energiaa säästävät ja ekologisesti kestävät vaihtoehdot. 4 ylund Group Tunnistinluettelo

5 B.E.G. UXOMAT Sisältö Ulkotilojen liiketunnistimet RC-plus next RC-plus next KX/eiB-väylään... 3 RC-plus next langattomalla tekniikalla... 4 C 40/ Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella... 4 angaton liiketunnistin... 5 Mikroaaltotutkat Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet Kytkentä -kanavaisella seinäkytkimellä Porrasvaloautomaatin ohjaus -kanavaisella seinäkytkimellä Kytkentä -kanavaisella seinäkytkimellä Slavetunnistimet V-tunnistimet KX/eiB-tunnistimet... 4 Sisätilojen läsnäolotunnistimet Kytkentä -kanavaisella mastertunnistimella Kytkentä -kanavaisella mastertunnistimella Kytkentä -kanavaisella DUO-tunnistimella Kytkentä 3-kanavaisella TRIO-tunnistimella Himmennys -kanavaisella mastertunnistimella Himmennys -kanavaisella mastertunnistimella Himmennys -kanavaisella DUO-tunnistimella Himmennys 3-kanavaisella TRIO-tunnistimella DAI/DSI-tunnistimet Slavetunnistimet V tunnistimet... 8 KX/eiB-tunnistimet Kaukosäätimet liike- ja läsnäolotunnistimien ohjaukseen IR-RC, IR-RC-Mini IR-PD IR-SMARTHOME IR-PD, IR-PD-Mini IR-PD4-GH... IR-PD IR-PD4-TRIO SWI IR-PD-DUO... 0 IR-PDim... 0 IR-PD-DIM-Mini IR-PD4-TRIO IR-PD-DAI IR-PD4-TRIO-DAI... Kytkentäkaaviot iiketunnistimet äsnäolotunnistimet Himmentävät DIM-tunnistimet DAI/DSI-tunnistimet...7 DAI-tunnistimet V läsnäolotunnistimet V liiketunnistimet... 0 Suunnitteluohjeita ja asennusesimerkkejä... - Käytävä Avotoimisto... 7 Porrashuone Kokoustila Toimistohuone Pysäköintihalli/autotalli WC-tilat iikuntasali... 4 Korkea hyllyvarasto uokkahuone Myymälä Rakennuksen sisäänkäynti... Hakemisto: Sähkönumero sivunumero... 0 ylund Group Tunnistinluettelo 5

6 B.E.G. UXOMAT Symbolien selitykset Kauko-ohjattava Mikrofoni Kanava valaistuksen ohjaukseen Valvonta-alueen rajoittaminen peittolevyillä symbolien selitykset M -0 V DAI 4 V KX RADAR Kanava valaistuksen ohjaukseen/kanava laiteohjaukseen Kanavat ja valaistuksen ohjaukseen/kanava 3 tauluvalon ohjaukseen Kaksi valaistusryhmää Slavetunnistin Mastertunnistin Mastertunnistin -0 V himmennyslähdöllä Mastertunnistin DAI-lähdöllä 4 V käyttöjännite KX/EIB-väylään angaton tunnistin Mikroaaltotutka Aliryömintäsuoja Asennus pikaliittimen avulla Kulma-asennus Korkeampi IP-luokitus, soveltuu ulkotiloihin Käyttöjännite Valvonta-alue Kytkentäteho Toimintasäde metreissä Kytkentäaika Valaistuksen kytkentätaso Suojausluokka Mitat Impulssilähtö Käyttölämpötila Painonappiohjaus Kotelo Puoli- ja täysautomaattinen toiminta Taajuus iike- ja läsnäolotunnistimien energiansäästöpotentiaali Varastot 45 % käytävät % WC-tilat 90 % Toimistot 5 % 6 ylund Group Tunnistinluettelo

7 B.E.G. UXOMAT Tunnistimien jaottelu Ulkotilojen liiketunnistimet Varmistaa turvallisuuden ja mukavuuden ulkotiloissa kytkemällä valaistuksen automaattisesti päälle, kun valvonta-alueella liikutaan. Reagoi merkittävään liikkeeseen (esim. kävelevään henkilöön). Yksinkertainen valoisuuden mittaus (ympäristön valaistus). Valaistus kytkeytyy päälle, kun ympäristön valoisuus on vähäinen ja valvonta-alueella havaitaan liikettä. Valaistus kytkeytyy asetetun kytkentäajan jälkeen pois päältä, kun valvonta-alueella ei enää havaita liikettä. Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet käytetään yleensä silloin, kun henkilöt ovat sisällä vain lyhyen aikaa tai luonnonvaloa on vain vähän. Automaattisen ohjauksen lisäksi energiaa säästyy, koska valaistus kytketään päälle vain tarvittaessa. Reagoi myös vähäisempään liikkeeseen (esim. liikkeeseen sisätiloissa). Yksinkertainen valoisuuden mittaus (ympäristön valaistus). Valaistus kytkeytyy päälle, kun ympäristön valoisuus on vähäinen ja valvonta-alueella havaitaan liikettä. Valaistus kytkeytyy asetetun kytkentäajan jälkeen pois päältä, kun valvonta-alueella ei enää havaita liikettä. Tunnistimien jaottelu Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet iiketunnistimen edut yhdistettynä seinäkatkaisijan kompaktiin rakenteeseen. Reagoi myös vähäisempään liikeeseen (esim. liikkeeseen sisätiloissa). Asennetaan kojerasiaan seinäkytkimen tilalle. Tunnistimen peitelevyjä on saatavana erivärisinä sekä kotelointiluokassa IP. Asennuskorkeus,, m iiketunnistimien toiminnot kuten edellä on kuvattu Sisätilojen läsnäolotunnistimet Mahdollisuus merkittäviin energiansäästöihin. Eniten hyötyä saadaan alueilla, joissa henkilöt ovat paikalla pitkään. Valaistus kytkeytyy päälle vain tarvittaessa, mutta kytkeytyy myös pois päältä, kun luonnonvaloa on riittävästi. Himmennystoiminnolla varustetut tunnistimet säätävät valaistusta luonnonvalon mukaan. Tällä niin kutsutulla vakiovalosäädöllä saavutetaan miellyttävä ja tasainen valaistusvoimakkuus tilassa. Valaistukseen käytetään vain tarvittava määrä energiaa. Reagoi vähäisimpään liikkeeseen (esim. pöydän ääressä työskentelevään henkilöön). Monipuolinen valoisuuden mittaus luonnonvalon ja keinovalon arvioinnilla. Kaksi toimintatilaa: Täysautomaattisessa tilassa valaistus kytkeytyy päälle, kun ympäristön valoisuus on vähäinen ja valvonta-alueella havaitaan liikettä. Puoliautomaattisessa tilassa valaistus kytketään päälle painonapilla. Valaistus kytkeytyy asetetun kytkentäajan jälkeen pois päältä, kun valvonta-alueella ei enää havaita liikettä tai luonnonvaloa on riittävästi. ylund Group Tunnistinluettelo 7

8 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet UKOTIOJE IIKETUISTIMET Energiasäästöä, turvallisuutta ja mukavuutta. Talot Autotallit Portaikot ulkotiloissa Turvallisuus Kulkutiet Sisäänkäynnit iiketunnistimet uudenaikaisella anturitekniikalla Uudet RC-plus next -liiketunnistimet sopeutuvat nopeasti ja helposti vaatimusten muuttuessa. iiden uudenaikainen anturiyksikkö ja adaptiivinen, dynaaminen kytkentäviive asettavat uudet standardit liiketunnistimille. Valvonta-alueen säädöt sekä ympäristön valoisuuden ja kytkentäajan potentiometrit sijaitsevat tunnistimen alaosassa. Kaikki asetukset voidaan tehdä mukana tulevalla erikoisruuvitaltalla. Asetuksia voidaan muuttaa ja ohjelmoida myös maasta käsin ilman tikkaita lisävarusteena saatavalla IR-RC -kaukosäätimellä. Kaukosäädin mahdollistaa lisäksi tunnistimen lisäominaisuuksien käytön, kuten jatkuvan valaistuksen, juhlatoiminnon, loma- ja mukavuustoiminnon jne. Hakemisto Sivu RC-plus next 0 - RC-plus next KX/EIB-väylään 3 KX RC-plus next langattomalla tekniikalla 4 C 40/00-6 Tunnistimen kätevän pistokantaliitännän avulla asennus on helppoa ja nopeaa. isävarusteena saatava RC-plus next -kulmakappale mahdollistaa tunnistimen vaivattoman asennuksen myös ulkonurkkaan. 8 ylund Group Tunnistinluettelo

9 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet Ominaisuudet iiketunnistin Sivu Snro Seinäasennus Kattoasennus RC-plus next RC-plus next RC-plus next RC-plus next (KX/EIB) RC-plus next ZW 0 3 C 40 C Valkoinen Musta Ruskea Valkoinen Musta Ruskea Harmaa Valkoinen Musta Ruskea Kulmaasennus Kulma-asennusjalusta iiketunnistus Kaukoohjattava Toimintasäde Valvonta-alue 0 m 0 m 0 m Valkoinen Musta 0 m Valkoinen 0 m Valkoinen Musta m Valkoinen Musta m 00 UKOTIOJE IIKETUISTIMET isävaruste Vakiovaruste Ei saatavilla iiketunnistin ulkokäyttöön RC-plus next huippulaatua Jopa neljä eri väriä Asennusjalusta yhteensopiva aiemman version kanssa Asennustavat Erityisominaisuudet: valkoinen ruskea musta hopea ) RC-plus kantaosa ) RC-plus next kytkentäosa 3 3) RC-plus kanta- ja kytkentäosa 4) Koko jalusta Seinäasennus urkka-asennus asennusjalustalla Kattoasennus 45 Säädettävä tunnistinpään linssi Peiteliuskat ja suojus 4 0 Kaapeliläpiviennit kantaosan yläosassa, alaosassa sekä pohjassa. Yhden käden pistokejalusta-asennus Kytkentäajan, valoisuuden ja valvontaetäisyyden potentiometrit suojuksen alla. ylund Group Tunnistinluettelo 9

10 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet UXOMAT RC-plus next Kytkentäteho 00 W TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% (tilauksesta voidaan toimittaa myös muille jännitteille) Sivusuunnassa 0 m TUOTETIEDOT Kauko-ohjattavat RC-plus next -liiketunnistimet ulkotiloihin valvontaalueella aliryömintäsuoja aukotonta valvontaa varten, kytkettävissä päälle ja pois UXOMAT IR-RC -kaukosäätimellä UKOTIOJE IIKETUISTIMET valkoinen ruskea musta IP / luokka II / P x 7 x K 85mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia IR-RC, IR-RC-Mini Kanava (valaistuksen ohjaus) 00W, cosϕ=; 00W, cosϕ=0,5 Impulssi tai s 6 min UUTTA: energiansäästöä mukautuvalla kytkentäajalla isäpeiteliuskoilla varmistetaan valvontaalueen portaaton säätö Uudenaikainen tunnistintekniikka varmistaa laadukkaan havainnon, erityisesti kohti kuljettaessa iikkeen suunnan tunnistus ja parannettu valvonta-alueen testitoiminto Tunnistin on yhteensopiva UXOMAT RC-plus tunnistimien asennusjalustojen kanssa Tuote on ohjelmoitu valmiiksi käyttöä varten (aika 3 min. / luksiarvo 0 lx) lx Monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet IR-RC kaukosäätimellä 85 Voidaan kiinnittää seinään, sisäkattoon ja ulkonurkkaan 7.50 m Kytkentäkaapeli voidaan tuoda sisään ylhäältä, alhaalta ja takaa Helppo asennus pikaliittimen avulla Kaukosäätimet s. 9, 93. Kytkentäkaaviot s. 09. Esimerkkejä käyttökohteista s. 3, 38,. 0 m 4 m 6 m 0 m Esimerkkejä käyttökohteista: kapeat pihat, jalkakäytävät, ajoportit Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Aliryömintäsuoja ISÄVARUSTEET IR-RC IR-RC-Mini RC-plus next kulmakappale RC-häiriönpoistaja valkoinen ruskea musta imi Väri Snro RC-plus next Valkoinen RC-plus next Musta RC-plus next Ruskea isävarusteet IR-RC kaukosäädin Harmaa IR-RC-Mini kaukosäädin Harmaa RC-plus next kulmakappale Valkoinen RC-plus next kulmakappale Musta RC-plus next kulmakappale Ruskea 35 4 RC-häiriönpoistaja ylund Group Tunnistinluettelo

11 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet UXOMAT RC-plus next Kytkentäteho 00 W valkoinen ruskea musta TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% (tilauksesta voidaan toimittaa myös muille jännitteille) Sivusuunnassa 0 m IP / luokka II / P x 7 x K 85mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia IR-RC, IR-RC-Mini Kanava (valaistuksen ohjaus) TUOTETIEDOT Kauko-ohjattavat RC-plus next -liiketunnistimet ulkotiloihin valvontaalueella aliryömintäsuoja aukotonta valvontaa varten, kytkettävissä päälle ja pois UXOMAT IR-RC -kaukosäätimellä UUTTA: energiansäästöä mukautuvalla kytkentäajalla isäpeiteliuskoilla varmistetaan valvontaalueen portaaton säätö Kaksi uudenaikaista tunnistinta erillisillä valvonta-alueilla ja testitilan ilmaisimilla iikkeen suunnan tunnistus ja parannettu valvonta-alueen testitoiminto Tunnistin on yhteensopiva UXOMAT RC-plus tunnistimien asennusjalustojen kanssa UKOTIOJE IIKETUISTIMET 00W, cosϕ=; 00W, cosϕ=0,5 Tuote on ohjelmoitu valmiiksi käyttöä varten (aika 3 min. / luksiarvo 0 lx). hopea Impulssi tai s. 6 min. Monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet IR-RC -kaukosäätimellä lx Voidaan kiinnittää seinään, sisäkattoon ja ulkonurkkaan m Kytkentäkaapeli voidaan tuoda sisään ylhäältä, alhaalta ja takaa Helppo asennus pikaliittimen avulla ISÄVARUSTEET 7 Kaukosäätimet s. 9, 93. Kytkentäkaaviot s. 09. Esimerkkejä käyttökohteista s. 38, 47 0 m 4 m 0 m 6 m Esimerkkejä käyttökohteista: rakennuksen koko sivun valvonta, varastot, luiskat, autotallit Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Aliryömintäsuoja IR-RC IR-RC-Mini RC-plus next kulmakappale RC-häiriönpoistaja valkoinen ruskea musta hopea imi Väri Snro RC-plus next Valkoinen RC-plus next Musta RC-plus next Ruskea RC-plus next Harmaa isävarusteet IR-RC kaukosäädin Harmaa IR-RC-Mini kaukosäädin Harmaa RC-plus next kulmakappale Valkoinen RC-plus next kulmakappale Musta RC-plus next kulmakappale Ruskea 35 4 RC-plus next kulmakappale Harmaa RC-häiriönpoistaja ylund Group Tunnistinluettelo

12 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet UXOMAT RC-plus next Kytkentäteho 00 W TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% (tilauksesta voidaan toimittaa myös muille jännitteille) Sivusuunnassa 0 m TUOTETIEDOT Kauko-ohjattavat RC-plus next -liiketunnistimet ulkotiloihin valvontaalueella aliryömintäsuoja aukotonta valvontaa varten, kytkettävissä päälle ja pois UXOMAT IR-RC -kaukosäätimellä UKOTIOJE IIKETUISTIMET valkoinen ruskea musta IP / luokka II / P x 7 x K 85mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia IR-RC, IR-RC-Mini Kanava (valaistuksen ohjaus) 00W, cosϕ=; 00W, cosϕ=0,5 UUTTA: energiansäästöä mukautuvalla kytkentäajalla isäpeiteliuskoilla varmistetaan valvontaalueen portaaton säätö Kolme uudenaikaista tunnistinta erillisillä valvonta-alueilla ja testitilan ilmaisimilla iikkeen suunnan tunnistus ja parannettu valvonta-alueen testitoiminto Monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet IR-RC -kaukosäätimellä Tunnistin on yhteensopiva UXOMAT RC-plus tunnistimien asennusjalustojen kanssa Impulssi tai s. 6 min. Tuote on ohjelmoitu valmiiksi käyttöä varten (aika 3 min. / luksiarvo 0 lx) lx Voidaan kiinnittää seinään, sisäkattoon ja ulkonurkkaan 7 Kaukosäätimet s. 9, 93. Kytkentäkaaviot s m 4 m 6 m Erikoisjalusta nurkka-asennusta varten sisältyy toimitukseen Kytkentäkaapeli voidaan tuoda sisään ylhäältä, alhaalta ja takaa Helppo asennus pikaliittimen avulla Esimerkkejä käyttökohteista: rakennuksen kahden sivun valvonta, pysäköintialueet, varastot 0 m 0 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Aliryömintäsuoja ISÄVARUSTEET IR-RC IR-RC-Mini RC-häiriönpoistaja imi Väri Snro RC-plus next Valkoinen RC-plus next Musta RC-plus next Ruskea isävarusteet IR-RC kaukosäädin Harmaa IR-RC-Mini kaukosäädin Harmaa RC-häiriönpoistaja ylund Group Tunnistinluettelo

13 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet KX/EIB-väylään UXOMAT RC-plus next (KX/EIB) KX KX KX/EIB-väylään TEKISET TIEDOT 4 VDC KX/EIB-väylästä Sivusuunnassa 0 m TUOTETIEDOT Ulkotilojen RC-plus next -liiketunnistimet KX/EIB-kiinteistöautomaatiojärjestelmi in valvonta-alueella. aliryömintäsuoja aukotonta valvontaa varten valkoinen musta KX IP / luokka II / P x 7 x K 85mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Integroitavaksi KX/EIB-järjestelmiin.50 m Kytkentä integroidulla WAGOväyläliittimellä KX/EIB-väylään eljä eri toimintatilaa käytettäessä BEG_ DIM_HK_V4.0-sovellusohjelmaa: Vakiotoiminta puoliautomaattisena tai automaattisena (valaistuksen kytkentä) Vakiovalo-ohjaus puoliautomaattisena tai automaattisena (valaistuksen himmennys) Slave-tila Jatkuva himmennys (läsnäolosta riippumaton valaistuksen ohjaus) Kolmen tavoitearvon määritys: kaksi säädettyä tavoitearvoa (määritetään lukseina) sekä yksi kiinteä tavoitearvo (määritetään prosentteina) UKOTIOJE IIKETUISTIMET 85 Tavoitearvoja voidaan muuttaa kommunikointiobjektin avulla 7 Ennen ohjelmointia huomioi laitteen ja ohjelmiston versio. 0 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Aliryömintäsuoja 4 m 0 m 6 m Pehmeä käynnistys kytkee valaistuksen hitaasti päälle tavoitearvoon Tilan heijastuskertoimen asetus entistä tarkempaan valaistuksen ohjaukseen Kytkinkanavat voidaan kytkeä painonapilla Esimerkkejä käyttökohteista: rakennuksen koko sivun valvonta, varastot, luiskat, autotallit ISÄVARUSTEET RC-plus next kulmakappale valkoinen musta imi Väri Snro RC-plus next (KX/EIB) Valkoinen RC-plus next (KX/EIB) Musta isävarusteet RC-plus next kulmakappale Valkoinen RC-plus next kulmakappale Musta ylund Group Tunnistinluettelo 3

14 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen langaton liiketunnistin UXOMAT RC-plus next ZW angaton TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% Sivusuunnassa 0 m TUOTETIEDOT Kauko-ohjattava, langaton RC-plus next ZW -liiketunnistin ulkotiloihin valvonta-alueella. Tunnistin lähettää radiosignaalin vastaanottimelle, kun se havaitsee liikettä tai kun asetettu hämäräarvo saavutetaan. UKOTIOJE IIKETUISTIMET valkoinen UUTUUS! IP / luokka II / P x 7 x K 85mm - C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia IR-SMARTHOME angaton siirtotie 868,4 MHz / < 0 mw Etäisyys vastaanottimeen enint. 00 m aliryömintäsuoja aukotonta valvontaa varten Voidaan kiinnittää seinään, sisäkattoon ja ulkonurkkaan Monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet IR-Smarthome -kaukosäätimellä Helppo asennus pikaliittimen avulla Esimerkkejä käyttökohteista: rakennuksen koko sivun valvonta, varastot, luiskat, autotallit.50 m s. - min lx 7 4 m 0 m 6 m 0 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Aliryömintäsuoja ISÄVARUSTEET IR-Smarthome RC-plus next kulmakappale Vastaanotinmoduli RWS-ZW Vastaanotin pistorasiaadapterilla RRM-ZW Vastaanotin pintaasennukseen RWM-ZW Toistin pistorasiaadapterilla valkoinen imi Väri Snro RC-plus next ZW Valkoinen isävarusteet IR-Smarthome kaukosäädin Harmaa RC-plus next kulmakappale Valkoinen Vastaanotinmoduli RWS-ZW, kojerasia Valkoinen Vastaanotin pistorasia-adapterilla RRM-ZW Valkoinen Vastaanotin pinta-asennukseen RWM-ZW Valkoinen Toistin pistorasia-adapterilla Valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo

15 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet UXOMAT C 40 TEKISET TIEDOT TUOTETIEDOT valkoinen ruskea musta V~+6%/-0% 40 Sivusuunnassa m IP44 / luokka II / P 90 x 67 x K 84mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) 000W, cosϕ= 4 s. - 0 min. Manuaalisesti ohjelmoitavat C 40 liiketunnistimet ulkotiloihin 40 valvonta-alueella Valvonta-aluetta voidaan säätää portaattomasti lisäpeiteliuskoilla sekä kääntämällä tunnistinpäätä kahdessa tasossa. Valoisuuden ja kytkentäajan portaaton säätö alaosan potentiometreillä Helppo seinäasennus pikaliittimen avulla Käytettäessä magneettisia kuristimia suosittelemme RC-häiriönpoistajan käyttöä Esimerkkejä käyttökohteista: kapeat pihat, jalkakäytävät, ajoportit UKOTIOJE IIKETUISTIMET lx.50 m 57 ' Kytkentäkaaviot s m 4 m 0 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa ISÄVARUSTEET RC-häiriönpoistaja imi Väri Snro C 40 Valkoinen C 40 Musta isävarusteet RC-häiriönpoistaja ylund Group Tunnistinluettelo

16 B.E.G. UXOMAT Ulkotilojen liiketunnistimet UXOMAT C 00 TEKISET TIEDOT TUOTETIEDOT UKOTIOJE IIKETUISTIMET ruskea valkoinen musta V~+6%/-0% 00 Sivusuunnassa m IP44 / luokka II / P 90 x 67 x K 84mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) 000W, cosϕ= 4 s. - 0 min. Manuaalisesti ohjelmoitavat C 00 liiketunnistimet ulkotiloihin 00 valvonta-alueella Valvonta-aluetta voidaan säätää portaattomasti lisäpeiteliuskoilla sekä kääntämällä tunnistinpäätä kahdessa tasossa. Valoisuuden ja kytkentäajan portaaton säätö alaosan potentiometreillä Helppo seinäasennus pikaliittimen avulla Käytettäessä magneettisia kuristimia suosittelemme RC-häiriönpoistajan käyttöä Esimerkkejä käyttökohteista: rakennuksen koko sivun valvonta, varastot, luiskat, autotallit lx 57 ' 45 Kytkentäkaaviot s m m 4 m 00 0 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa ISÄVARUSTEET RC-häiriönpoistaja imi Väri Snro C 00 Valkoinen C 00 Musta isävarusteet RC-häiriönpoistaja ylund Group Tunnistinluettelo

17 B.E.G. UXOMAT Peiteliuskat liiketunnistimien valvonta-alueen rajoittamiseen Peiteliuskoilla varmistetaan tunnistimen valvonta-alueen säätäminen olosuhteiden mukaisiksi. Häiriölähteet tai ei-toivotut alueet voidaan poistaa valvonta-alueesta. Peiteliuskat toimitetaan tuotteen mukana. Tarvittaessa niitä voi tilata lisää. Peiteliuskat liiketunnistimille RC-plus next C 40/00 RC-plus next peiteliuskoilla UKOTIOJE IIKETUISTIMET C 40/00 peiteliuskoilla ylund Group Tunnistinluettelo 7

18 B.E.G. UXOMAT Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET Anwendungsbeispiele Älykäs ohjaus valot liikkeestä Flure Hotelzimmer Besprechungsräume Portaikot Säilytystilat Kellarit Käytävät Aulat WC-tilat Optimaaliseen valon mittaukseen iiketunnistimet Schulen, agerhallen on suunniteltu Solarium havaitsemaan valvonta-alueella Kindergärten liikkuvat lämmönlähteet ja kytkemään valaistuksen automaattisesti päälle vallitsevan valoisuuden mukaan. iiketunnistimissa käytetään infrapunatekniikkaa, jossa tunnistimen sisäänrakennetut infrapuna-anturit havaitsevat lämpösäteilyn ja muuntavat sen sähköiseksi signaaliksi. Koska anturit eivät itse lähetä infrapunasäteilyä, kutsutaan niitä passiivisiksi infrapunaantureiksi (PIR). Hakemisto Sivu Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella - 3 Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella 4 angaton liiketunnistin 5 Mikroaaltotutkat 6-8 TUTKA Kaikki kappaleet, joiden lämpötila ylittää absoluuttisen nollapisteen, lähettävät lämpösäteilyä. Tätä infrapuna-alueella olevaa säteilyä ei voi havaita ihmissilmällä. ämmönlähteen liikkuessa liiketunnistin havaitsee muutoksen vastaanottamassaan infrapunasäteilyssä ja muuntaa sen sähköiseksi signaaliksi. Tunnistimen prosessori arvioi signaalin ja tarvittaessa liipaisee valaistuksen kytkentätoiminnon. 8 ylund Group Tunnistinluettelo

19 B.E.G. UXOMAT Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet Ominaisuudet Kattoon asennettavat liiketunnistimet Sivu yksinkertainen valoisuuden mittaus iiketunnistus Kauko-ohjattava Valvonta-alue isätoiminnot PD3-C Ø 0 m Kauko-ohjattava PD3-C Ø 0 m - PD3-C Micro Ø 0 m Mikrofonilla PD Ø 4 m - PD3-C Ø 0 m - PD3-ZW Ø 0 m angaton tunnistin HF-MD Ø 8 m Mikroaaltotutka HF-MD ES Ø 8 m Mikroaaltotutka HF-MD Ø 8 m Mikroaaltotutka HF-H-MD Standard Ø m Mikroaaltotutka Enimmäismäärä T8-valaisimia SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET 000 W / 0 W 000 W yksi loisteputki kaksi loisteputkea yksi loisteputki kaksi loisteputkea 8 W W W Enimmäismäärä T5-valaisimia 000 W / 0 W 000 W yksi loisteputki kaksi loisteputkea yksi loisteputki kaksi loisteputkea 4 W W W W Huomautus: Käytettäessä magneettisia kuristimia suosittelemme RC-häiriönpoistajan käyttöä (Snro ) ylund Group Tunnistinluettelo 9

20 B.E.G. UXOMAT Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet Käytännön vinkkejä Yleistä: Älä asenna tunnistimia ilmastointi- tai lämmityslaitteiden lähelle. Asenna tunnistimet riittävällä etäisyydellä valaisimista, jotta niiden lämpeneminen ei häiritse tunnistimien toimintaa. SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET Varmista, ettei valaisimien valo osu suoraan tunnistimeen (esim. toimistovalaisimien ylävalo). - tai -kanavaiset liiketunnistimet: Valaistus kytketään päälle vain, jos luonnonvalo ei riitä. Valaistus pysyy kytkettynä, kunnes liikettä ei enää havaita ja viiveaika on kulunut. Valvonta-alueet PD3- ja PD9-liiketunnistin Asennus korkeus Valvonta-alue määräytyy asennuskorkeudesta Ympyrä T=8 C Pienet liikkeet Kulku sivusuunnassa Kulku kohti tunnistinta.00 m r=,60 m r=4,00 m r=,50 m,50 m r=,00 m r=5,00 m r=3,00 m 3,00 m r=,40 m r=6,00 m r=3, m 3,50 m r=7,00 m r=4, m 4,00 m r=8,00 m r=4, m 4,50 m r=9,00 m r=5,40 m 5,00 m r=0,00 m r=6,00 m r=säde PD4-liiketunnistin Asennus korkeus Valvonta-alue määräytyy asennuskorkeudesta Ympyrä T=8 C Pienet liikkeet Kulku sivusuunnassa Kulku kohti tunnistinta.00 m r=,60 m r=8,50 m r=3,0 m,50 m r=3,0 m r=,00 m r=4,00 m 3,00 m r=3, m r=4,50 m r=4, m 3,50 m r=4,50 m r=7,00 m r=5,50 m 4,00 m r=9,50 m r=6, m 4,50 m r=,00 m r=7,0 m 5,00 m r=4,00 m r=8,00 m r=säde Infrapunavalokuva Tunnistimen sijoittaminen Paras liiketunnistus saadaan kuljettaessa sivusuunnassa valvonta-alueelle, ei kuljettaessa tunnistinta kohti. Tämä on muistettava käytäväasennuksessa. PD9-GH-liiketunnistin Valvonta-alue määräytyy asennuskorkeudesta Asennus korkeus Ympyrä T=8 C Kulku sivusuunnassa 5,00 m Ø=3,00 m 6.00 m Ø=3,50 m 7.00 m Ø=4,0 m 8.00 m Ø=4, m 9.00 m Ø=5,40 m 0.00 m Ø=6,00 m Ø=halkaisija Tunnistimen etäisyys maks. etäisyys = x + y x Mahdollisten katvealueiden välttämiseksi valvonta-alueet voivat mennä limittäin. y 0 ylund Group Tunnistinluettelo

21 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella UXOMAT PD3-C-AP/-FP/-E FP AP FP Kauko-ohjattava AP UUTUUS! 8 E mm aukko TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% sivusuunnassa Ø 0,00 m kohti Ø 6,00 m AP = IP44; FP = IP3; E = IP0 / luokka II / AP Ø x H59mm FP Ø83 x H8mm E Ø x H63mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia IR-PD3, IR-PD-Mini Kanava (valaistuksen ohjaus) 0W, cosϕ=; 0VA, cosϕ=0.5 Impulssi tai s min lx Kaukosäätimet s. 94,. Kytkentäkaaviot s. 09. Esimerkkejä käyttökohteista s. 5, 8, 39, 4. Kytkettävien valaisinten enimmäismäärä on esitetty s. 9. TUOTETIEDOT Kauko-ohjattavat, kattoon asennettavat PD3-C liiketunnistimet pinta-, välikatto- ja rasia-asennusversioina ympyränmuotoisella valvonta-alueella Valaistuksen kytkentä yhdellä kanavalla Eri tyyppisten valaisinten kytkentä tehokkaalla releellä Optinen järjestelmä suunniteltu parasta herkkyyttä varten Monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet IR-PD3 -kaukosäätimellä Esimerkkejä käyttökohteista: pienten alueiden valvonta, kuten portaikot, autotallit, galleriat, peseytymistilat 3 0 m.50 m 3 Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Pienet liikkeet 4 m 6 m 0 m SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET E ISÄVARUSTEET IR-PD3 IR-PD-Mini Pallosuoja Peittolevyt imi Väri Snro PD3-C-AP Valkoinen PD3-C-FP Valkoinen PD3-C-E Valkoinen isävarusteet IR-PD3 kaukosäädin Harmaa IR-PD-Mini kaukosäädin Harmaa Pallosuoja PD-tunnistimille Valkoinen Peittolevyt PD-tunnistimille ylund Group Tunnistinluettelo

22 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella UXOMAT PD3-C-AP/-FP (Micro) SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET PD3-C-AP ja -FP akustisella tunnistimella FP AP FP AP ISÄVARUSTEET PD3 PD mm aukko TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% sivusuunnassa Ø 0,00 m kohti Ø 6,00 m AP = IP44; FP = IP0 / luokka II / AP Ø x H5mm FP Ø x H84.5mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) 000W, cosϕ=; 000VA, cosϕ=0.5 Impulssi tai s min lx TUOTETIEDOT PD4 PD4-M-DUO-DIM PD4 PD4-M-DUO-DIM 88 Kytkentäkaaviot s Esimerkkejä käyttökohteista 84 s. 5, 4. 0 Kytkettävien valaisinten 0 84 enimmäismäärä on 6 esitetty 0 s Manuaalisesti ohjelmoitavat, kattoon asennettavat PD3-C -liiketunnistimet pinta- ja välikattoasennusversioina ympyränmuotoisella valvonta-alueella Valaistuksen kytkentä yhdellä kanavalla Eri tyyppisten valaisinten kytkentä tehokkaalla releellä Optinen järjestelmä suunniteltu parasta herkkyyttä varten Micro-versioissa lisänä akustinen tunnistin, jonka avulla voidaan havaita henkilöt, joita infrapunatunnistin ei havaitse (esim. nurkissa tai väliseinien takana) Esimerkkejä käyttökohteista: pienten alueiden valvonta, kuten portaikot, autotallit, galleriat, peseytymistilat m.50 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Pienet liikkeet m 6 m 0 m Pallosuoja IP3-suojus Peittolevyt PD4-C PD4-C PD4-M-GH PD4-M-GH imi Väri ' Snro PD3-C-AP 93 Valkoinen ' PD3-C-FP 93 Valkoinen PD3-C-AP Micro Valkoinen PD3-C-FP Micro Valkoinen isävarusteet Pallosuoja PD-tunnistimille Valkoinen Peittolevyt PD-tunnistimille IP3-suojus PD-tunnistimille ylund Group Tunnistinluettelo ' '

23 PD3 PD4 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet PD3 B.E.G. UXOMAT PD4 PD4-M-DUO-DIM 88 Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella FP E UXOMAT 0 PD4-AP/-FP/-E AP PD4-CE PD4-C PD3 5 5 aajojen alueiden valvontaan AP FP PD4-C mm aukko PD4 PD4-M-DUO-DIM TEKISET TIEDOT 84 0 TUOTETIEDOT 0 6 V~+6%/-0% Manuaalisesti ohjelmoitavat, kattoon asennettavat PD4-liiketunnistimet pinta-, välikatto- ja rasia-asennusversioina 4 m ympyränmuotoisella valvonta-alueella. sivusuunnassa Ø 4,00 m Valaistuksen kytkentä yhdellä kanavalla kohti Ø 8,00 m Eri tyyppisten valaisinten kytkentä tehokkaalla releellä AP = IP44; FP/E = IP0 / luokka II / Optinen järjestelmä suunniteltu parasta AP Ø x K69mm herkkyyttä varten FP Ø x K03mm Esimerkkejä käyttökohteista: laajojen E Ø x K84 mm alueiden valvonta, kuten pysäköintihallit, -5 C C kuntosalit, varastot, kuormausalueet Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) PD4-M-GH 000W, cosϕ=; PD4-M-GH 000VA, cosϕ=0.5 PD4-M-GH Impulssi tai s min lx ' ' ' Kytkentäkaaviot s. 09. Esimerkkejä käyttökohteista s. 37, 43. Kytkettävien valaisinten enimmäismäärä on esitetty s ' ' ' PD4-M-DUO-DIM m m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Pienet liikkeet m 8 m 4 m SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET ISÄVARUSTEET Pallosuoja IP3-suojus Peittolevyt imi Väri Snro PD4-AP Valkoinen PD4-FP Valkoinen PD4-E Valkoinen isävarusteet Pallosuoja PD-tunnistimille Valkoinen Peittolevyt PD-tunnistimille IP3-suojus PD-tunnistimille ylund Group Tunnistinluettelo 3

24 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella UXOMAT PD3-C-FP/-E TEKISET TIEDOT TUOTETIEDOT 9 9 SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET E FP 3 7 E FP PD mm aukko V~+6%/-0% sivusuunnassa kohti Ø 0,00 m Ø 6,00 m FP/E = IP0 / luokka II / FP Ø x K84,5 mm E Ø x K mm -5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava PD4 (valaistuksen PD4 ohjaus) 000W, cosϕ=; 000VA, cosϕ= Impulssi tai s min lx0 Kanava (laiteohjaus) Potentiaalivapaa rele O, 3A, V, cosϕ= min Kytkentäkaaviot s.. Kytkettävien valaisinten enimmäismäärä on esitetty s galleriat, peseytymistilat PD4-M-DUO-DIM PD4-M-DUO-DIM Manuaalisesti ohjelmoitavat, kattoon asennettavat PD3-C liiketunnistimet välikatto- ja rasia-asennusversioina ympyränmuotoisella valvonta-alueella Kaksi kytkentäkanavaa, toinen valaistuksen ohjaukseen ja toinen potentiaalivapaa rele esim. VI-laitteiden kytkentään Eri tyyppisten valaisinten kytkentä tehokkaalla releellä Optinen järjestelmä suunniteltu parasta herkkyyttä varten Esimerkkejä käyttökohteista: pienten alueiden valvonta, kuten portaikot, autotallit, m.50 m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa 3 Pienet liikkeet m 6 m 0 m PD4-C PD4-M-GH 3 9 ISÄVARUSTEET 50 Pallosuoja IP3-suojus 68 imi Väri Snro 7 3 PD3-C-E Valkoinen PD3-C-FP Valkoinen isävarusteet 7 3 Pallosuoja PD-tunnistimille Valkoinen IP3-suojus PD-tunnistimille PD4-C PD4-M-GH ' ' ' ' 4 ylund Group Tunnistinluettelo

25 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella langattomalla liiketunnistimella UXOMAT PD3-AP/-FP/-E-ZW FP AP FP AP 0 angaton 9 40 UUTUUS! 83 E 8 8,5 66 8,5 68 mm aukko TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% sivusuunnassa Ø 0,00 m kohti Ø 6,00 m AP = IP44; FP/E = IP0 / luokka II / AP Ø x H59mm FP Ø83 x H8mm E Ø x H63mm +5 C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia IR-Smarthome angaton siirtotie 868,4 MHz / < 0 mw Etäisyys vastaanottimeen enint. 00 m s. - min lx Kaukosäätimet s. 95. TUOTETIEDOT angattomat, kattoon asennettavat PD3- ZW liiketunnistimet pinta-, välikatto- ja rasia-asennusversioina ympyränmuotoisella valvonta-alueella. Tunnistin lähettää radiosignaalin vastaanottimelle, kun se havaitsee liikettä tai kun asetettu hämäräarvo saavutetaan. Valaistuksen kytkentä yhdellä kanavalla Monipuoliset ohjelmointimahdollisuudet IR-Smarthome -kaukosäätimellä Esimerkkejä käyttökohteista: käytävät, harrastustilat, galleriat, autotallit 3 0 m.50 m 3 Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa Pienet liikkeet 4 m 6 m 0 m SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET E ISÄVARUSTEET IR-Smarthome Pallosuoja Vastaanotinmoduli RWS-ZW Vastaanotin pistorasiaadapterilla RRM-ZW Vastaanotin pintaasennukseen RWM-ZW Toistin pistorasiaadapterilla imi Väri Snro PD3-AP-ZW Valkoinen PD3-FP-ZW Valkoinen 6 0 PD3-E-ZW Valkoinen isävarusteet IR-Smarthome kaukosäädin Harmaa Pallosuoja PD-tunnistimille Valkoinen Vastaanotinmoduli RWS-ZW, kojerasia Valkoinen Vastaanotin pistorasia-adapterilla RRM-ZW Valkoinen Vastaanotin pinta-asennukseen RWM-ZW Valkoinen Toistin pistorasia-adapterilla Valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo 5

26 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella mikroaaltotutkalla TUTKA UXOMAT HF-MD TUTKA SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET Mikroaaltotutka 0 ' 4 4 TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% maks. Ø 0,4-8 m IP0 / luokka II / K 4 x 4 x S 0 mm - C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) TUTKA 00W, cosϕ= HF-MD 5 s. - min. HF-MD ES (loistelampuille) 5 - min lx 5,8 GHz, < 0 mw TUOTETIEDOT Korkeataajuiset liiketunnistimet näkymättömään valaistuksen ohjaukseen, erityisesti uppoasennukseen Erillistä katkaisijaa ei välttämättä tarvita tai 60 valvonta-alue asennustavasta riippuen Valvonta-alueen, valoisuuden ja kytkentäajan portaaton säätö potentiometreillä HF-tekniikka: 5,8 GHz - reagoi vähäisimpäänkin liikkeeseen lämpötilasta riippumatta Erittäin lyhyt vasteaika Esimerkkejä käyttökohteista: asennus valaisinkalusteisiin, kytkentärasioihin tai seinä-/kattopaneelien taakse, joissa tarpeeksi valoa tunnistimen valoanturia varten Seinäasennus (asennuskorkeus,0 m) Kytkentäkaaviot s. 09. Käytössä on lähes sama taajuus, kuin WA-tekniikassa (5 GHz). Tunnistimen lähetysteho on alle 0 mw, joka on noin sadasosa matkapuhelimen tai mikroaaltouunin säteilemästä tehosta. Suosittelemme käyttöalueen testaamista ulkoisten vaikutusten tarkistamiseksi HF-tekniikka: tunnistus mahdollista seinien läpi oudata oppaan asennusohjeita. 0. m 4 m Kattoasennus (asennuskorkeus,50 m) 8 m 0.4 m Kulku sivusuunnassa tai kohti tunnistinta Alue määräytyy kohteen koon ja nopeuden mukaan. imi Väri Snro HF-MD Valkoinen HF-MD ES Valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo

27 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella mikroaaltotutkalla UXOMAT HF-MD-AP TUTKA TUTKA Mikroaaltotutka TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% maks. Ø 0,4-8 m IP0 / luokka II / Ø 7 x K 45 mm - C C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) TUTKA 00W, cosϕ= 5 s. - min lx 5,8 GHz, < 0 mw Käytössä on lähes sama taajuus, kuin WA-tekniikassa (5 GHz). Tunnistimen lähetysteho on alle 0 mw, joka on noin sadasosa matkapuhelimen tai mikroaaltouunin säteilemästä tehosta. Suosittelemme käyttöalueen testaamista ulkoisten vaikutusten tarkistamiseksi HF-tekniikka: tunnistus mahdollista seinien läpi oudata oppaan asennusohjeita. TUOTETIEDOT Korkeataajuiset liiketunnistimet näkymättömään valaistuksen ohjaukseen, erityisesti uppoasennukseen Erillistä katkaisijaa ei välttämättä tarvita tai 60 valvonta-alue asennustavasta riippuen Valvonta-alueen, valoisuuden ja kytkentäajan portaaton säätö potentiometreillä HF-tekniikka: 5,8 GHz - reagoi vähäisimpäänkin liikkeeseen lämpötilasta riippumatta Erittäin lyhyt vasteaika Esimerkkejä käyttökohteista: erityisesti tunnistukseen ilman suoraa yhteyttä (tunnistaa myös seinien läpi) Kattoasennus (asennuskorkeus,50 m) 8 m 0.4 m SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET Kulku sivusuunnassa tai kohti tunnistinta Alue määräytyy kohteen koon ja nopeuden mukaan. ISÄVARUSTEET Pallosuoja imi Väri Snro HF-MD-AP Valkoinen isävarusteet Pallosuoja PD-tunnistimille Valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo 7

28 Sisätilojen kattoasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Kytkentä -kanavaisella mikroaaltotutkalla TUTKA UXOMAT HF-H-MD Standard TUTKA SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET Mikroaaltotutka UUTUUS! TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% maks. Ø - m IP0 / luokka II / K 6 x 03 x S 53 mm -35 C - + C Kotelo UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) TUTKA 000W, cosϕ= 5 s. - 5 min lx 5,8 GHz, < 0 mw Kytkentäkaaviot s. 09. Käytössä on lähes sama taajuus, kuin WA-tekniikassa (5 GHz). Tunnistimen lähetysteho on alle 0 mw, joka on noin sadasosa matkapuhelimen tai mikroaaltouunin säteilemästä tehosta. Suosittelemme käyttöalueen testaamista ulkoisten vaikutusten tarkistamiseksi HF-tekniikka: tunnistus mahdollista seinien läpi oudata oppaan asennusohjeita. TUOTETIEDOT Korkeataajuiset liiketunnistimet näkymättömään valaistuksen ohjaukseen, erityisesti uppoasennukseen Erillistä katkaisijaa ei välttämättä tarvita tai 60 valvonta-alue asennustavasta riippuen Valvonta-alueen, valoisuuden ja kytkentäajan säätö DIP-kytkimillä HF-tekniikka: 5,8 GHz - reagoi vähäisimpäänkin liikkeeseen lämpötilasta riippumatta Erittäin lyhyt vasteaika Esimerkkejä käyttökohteista : asennus valaisinkalusteisiin, kytkentärasioihin tai seinä-/kattopaneelien taakse, joissa tarpeeksi valoa tunnistimen valoanturia varten Seinäasennus (asennuskorkeus,0 m) m m² Kattoasennus (asennuskorkeus,50 m) 0 m m² Kulku sivusuunnassa tai kohti tunnistinta Alue määräytyy kohteen koon ja nopeuden mukaan. imi Väri Snro HF-H-MD Standard valkoinen Valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo

29 B.E.G. UXOMAT Peittolevyt liiketunnistimien valvonta-alueen rajoittamiseen Peittolevyillä varmistetaan tunnistimen valvonta-alueen säätäminen olosuhteiden mukaisiksi. Häiriölähteet tai ei-toivotut alueet voidaan poistaa valvonta-alueesta. Peittolevyt toimitetaan tuotteen mukana. Tarvittaessa niitä voi tilata lisää. PD3, PD, PD4 Pienoisläsnäolotunnistin PD9 Peittolevyissä on raot säännöllisin välein. Tunnistusalue voidaan siten tarkasti säätää tarpeen mukaiseksi. Esimerkki PD3-AP Pienoisläsnäolotunnistin PD9-GH korkeisiin tiloihin Esimerkki PD4-AP PD9-FP PD9-GH-FP PD3-AP ja peittolevyt PD4-AP ja peittolevyt PD9-FP ja peittolevyt PD9-GH-FP ja peittolevy SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET ylund Group Tunnistinluettelo 9

30 VBox- ja VBox-moduulit esikytkettyihin kattoasennettaviin liiketunnistimiin B.E.G. UXOMAT SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET 00 ilman B.E.G. Työaika VBox-järjestelmää Materiaalit 60 B.E.G. VBox-järjestelmällä KUSTAUSTE VERTAIU [%] opea, turvallinen ja virheetön asennus Helppo kytkentä Voidaan helposti kytkeä uudelleen mahdollisissa muutoksissa sovellutukseen joustavuutta nyt ja tulevaisuudessa Kustannustehokas» Jopa % säästöt työvoimakustannuksissa» Jopa % säästöt työvoimakustannuksissa + materiaalissa iitin ja haaroitin virransyöttöä varten Johtosetti joustavaa johdotusta varten V PD3-C/PD4 V M VBox Esikytketty B.E.G.-liiketunnistin Integroitu liitin valaisinkalusteessa ylund Group Tunnistinluettelo T-haaroitin yksittäisten valaisinyksiköiden yhdistettyä kytkemistä varten iitosjohto esikytketylle liiketunnistimelle

31 B.E.G. UXOMAT SISÄTIOJE KATTOASEETTAVAT IIKETUISTIMET ylund Group Tunnistinluettelo 3

32 B.E.G. UXOMAT Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet 3 SiSätilojen SeinäaSennettavat liiketunnistimet Ensimmäinen valokatkaisin, joka kuulee ja näkee. Asuinhuoneet Käytävät Portaikot Pesutilat Autotallit Hissit Säästä energiaa koko kiinteistössä Indoor -R on innovatiivinen ja ainutlaatuinen liiketunnistimen ja akustisen tunnistimen yhdistelmä. Havaitessaan liikettä tunnistin kytkee siihen liitetyn valaistuksen. Jokainen liike ja ääni aktivoi asetetun kytkentäajan uudelleen. Tunnistin sammuttaa valaistuksen, ellei tilassa havaita enää liikettä tai ääntä. Valaistuksen sammuttua voi ääni tai liike sytyttää valaistuksen uudelleen 8 sekunnin kuluessa. Tämän ajan kuluttua valaistuksen kytkentä tapahtuu vain havaitun liikkeen perusteella. Tällä kytkentäyhdistelmällä suljetaan pois ulkopuolisten äänien aiheuttamat tahattomat kytkennät. Hakemisto Sivu Kytkentä -kanavaisella seinäkytkimellä 35 Porrasvaloautomaatin ohjaus -kanavaisella seinäkytkimellä Kytkentä -kanavaisella seinäkytkimellä 38 M Slavetunnistimet 39 4V-tunnistimet 40 KX/EIB-tunnistimet 4 KX 4 V Indoor tunnistimet säästävät energiaa kytkemällä valaistuksen vain tarvittaessa niin yksityisissä, kuin julkisissakin tiloissa. Ihanteellisia käyttökohteita ovat esimerkiksi porrashuoneet, käytävät, sisääntuloväylät, keittiöt, WC-tilat, omakotitalot, ravintolat, hotellit, toimistot ja sairaalat. IP-peitelevyn avulla tunnistin voidaan asentaa myös kosteisiin tiloihin, kuten kellarikäytäviin tai autotalleihin. 3 ylund Group Tunnistinluettelo

33 B.E.G. UXOMAT Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet Ominaisuudet Kytkentä -kanavaisella liiketunnistimella ja yksinkertaisella valoisuuden mittauksella iiketunnistin Sivu Snro Yksinkertainen valoisuuden mittaus iiketunnistus Kauko-ohjattava Toimintasäde isätoiminnot 3 Indoor -R m Mikrofonilla Indoor -SC m Porrasvaloautomaatin ohjaukseen Porrasvaloautomaatti SCT Porrasvaloautomaatti Kytkentä -kanavaisella mastertunnistimella ja sekavalon mittauksella iiketunnistin Sivu Snro Sekavalon mittaus iiketunnistus Kauko-ohjattava Toimintasäde isätoiminnot Indoor -M m - Valvonta-alueen laajentaminen slavetunnistimilla iiketunnistin Sivu Snro Sekavalon mittaus iiketunnistus Kauko-ohjattava Toimintasäde isätoiminnot Indoor -S m - Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet 4 V tunnistimet iiketunnistin Sivu Snro Sekavalon mittaus iiketunnistus Kauko-ohjattava Toimintasäde isätoiminnot Indoor -R-4V-3A m 3A rele Indoor -R-4V-RR m Reed-releellä KX/EIB-tunnistimet iiketunnistin Sivu Snro Sekavalon mittaus iiketunnistus Kauko-ohjattava Toimintasäde isätoiminnot Indoor -DIM-KX/EIB m - Kyllä Ei ylund Group Tunnistinluettelo 33

34 B.E.G. UXOMAT Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet 3 IDOOR UPPOASEUS, IP0 Tunnistinosa Peitelevy IP0 Indoor + = SiSätilojen SeinäaSennettavat liiketunnistimet harmaan valkoinen RA906 puhtaan valkoinen RA900 IDOOR UPPOASEUS, IP kermanvalkoinen RA03 antrasiitti RA Tunnistinosa Peitelevy IP Indoor + = teräksen harmaa RA ylund Group Tunnistinluettelo

35 Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT kytkentä -kanavaisella seinäkytkimellä UXOMAT Indoor -R Akustisella tunnistimella TEKISET TIEDOT V~+6%/-0% maks. Ø 0,00 m TUOTETIEDOT Seinäkytkimen tilalle asennettava Indoor -R -liiketunnistin valvontaalueella. Reagoi liikkeen lisäksi myös ääneen. Viisi eriväristä peitelevyä IP0 / luokka II / -5 C C UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia Kanava (valaistuksen ohjaus) 0 W, cosϕ=; Impulssi tai s 6 min lx Kytkentäkaaviot: s. 0. Esimerkkejä käyttökohteista: s., 40. Tunnistimen mikrofoni on aktiivinen vasta liiketunnistuksen jälkeen. isätarvikkeiden avulla pinta-asennus tai kotelointiluokka IP kosteisiin tiloihin Valoisuuden, akustisen herkkyyden ja kytkentäajan portaaton säätö tunnistimen potentiometreillä Asennus oven viereen tai yläpuolelle, suositeltu asennuskorkeus,, m Valvonta-aluetta voidaan rajata mukana tulevien peittolevyjen avulla Tunnistinosa ja peitelevy tilattava erikseen Esimerkkejä käyttökohteista: käytävät, autotallit, kylpyhuoneet, arkistot m SiSätilojen SeinäaSennettavat liiketunnistimet m 0 m m Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa ISÄVARUSTEET Peitelevy IP0 Peitelevy IP Pinta-asennusrasia IP puhtaan valkoinen, RA900 valkoinen, RA906 kermanvalkoinen, RA03 antrasiitti, RA hopea, RA9006 puhtaan valkoinen, RA900 puhtaan valkoinen, RA900 imi Väri Snro Indoor -R isävarusteet Peitelevy IP0 RA900 Puhtaan valkoinen Peitelevy IP0 RA906 Harmaan valkoinen Peitelevy IP0 RA03 Kerman valkoinen 35 6 Peitelevy IP0 RA9006 Teräksen harmaa Peitelevy IP0 RA Antrasiitti Peitelevy IP RA900 Puhtaan valkoinen Pinta-asennusrasia IP RA900 Puhtaan valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo 35

36 Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Porrasvaloautomaatin ohjaus -kanavaisella seinäkytkimellä UXOMAT Indoor -SC 3 SiSätilojen SeinäaSennettavat liiketunnistimet Porrasvaloautomaatin ohjaukseen + = 87 5 TEKISET TIEDOT m Käyttöjännite V porrasvaloautomaatilta maks. Ø 0,00 m IP0 / luokka II / P87 x 87 x S6 mm -5 C C UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia maks. 00 ma / V Impulssin kesto: 0, s. Valoisuusmittauksen esto: 0 min lx TUOTETIEDOT Seinäkytkimen tilalle asennettava Indoor -SC -liiketunnistin valvontaalueella. Käytetään yhdessä SCT- porrasvaloautomaatin kanssa (snro 6 0 ). Viisi eriväristä peitelevyä isätarvikkeiden avulla pinta-asennus tai kotelointiluokka IP kosteisiin tiloihin Valoisuuden ja valoisuusmittauksen eston portaaton säätö tunnistimen potentiometreillä Asennus oven viereen tai yläpuolelle, suositeltu asennuskorkeus,, m Kytkentä kahdella johtimella ilman -johdinta Valvonta-aluetta voidaan rajata mukana tulevien peittolevyjen avulla Tunnistinosa ja peitelevy tilattava erikseen Esimerkkejä käyttökohteista: Porrasvaloautomaatilla varustetut portaikot, käytävät ja aulatilat m 0 m m Kytkentäkaaviot: s.. Esimerkkejä käyttökohteista: s. 3. Kulku kohti tunnistinta Kulku sivusuunnassa ISÄVARUSTEET Peitelevy IP0 Peitelevy IP Pinta-asennusrasia IP Porrasvaloautomaatti SCT puhtaan valkoinen, RA900 valkoinen, RA906 kermanvalkoinen, RA03 antrasiitti, RA hopea, RA9006 puhtaan valkoinen, RA900 puhtaan valkoinen, RA900 imi Väri Snro Indoor -SC isävarusteet Peitelevy IP0 RA900 Puhtaan valkoinen Peitelevy IP0 RA906 Harmaan valkoinen Peitelevy IP0 RA03 Kerman valkoinen 35 6 Peitelevy IP0 RA9006 Teräksen harmaa Peitelevy IP0 RA Antrasiitti Peitelevy IP RA900 Puhtaan valkoinen Pinta-asennusrasia IP RA900 Puhtaan valkoinen Porrasvaloautomaatti SCT Valkoinen ylund Group Tunnistinluettelo

37 Sisätilojen seinäasennettavat liiketunnistimet B.E.G. UXOMAT Porrasvaloautomaatti valaistuksen automaattiseen ohjaukseen UXOMAT Porrasvaloautomaatti SCT TEKISET TIEDOT TUOTETIEDOT V ±0 %, Hz IP0 / luokka II / P8 x 85 x S mm DI-kiskoon asennettava SCT- porrasvaloautomaatti. Käytetään porraskäytävän automaattiseen valaistuksenohjaukseen yhdessä Indoor -SC -tunnistimien (snro ) ja ulkoisten painonappien kanssa C C UV- ja iskunkestävää polykarbonaattia 0W/0A, cosϕ= 3- tai 4-johtimen kytkentä syöttää valmiustilassa enintään 00 ma hehkulampuilla valaistuille kytkimille ja Indoor -SC -tunnistimille s. - 0 min. Käytettäessä SCT-porrasvaloautomaattia yhdessä Indoor -SC -tunnistimien kanssa voidaan porraskäytävän valaistuksenohjaus päivittää automaattiseen järjestelmään ilman uudelleenjohdotusta. Järjestelmä kytkee valaistuksen vain tarvittaessa liikkeen ja luonnonvalon perusteella. Ajastinkäyttö tai jatkuva valaistus valittavissa kytkimen avulla Pikakiinnitys 35 mm DI-kiskoon Voidaan asentaa olemassa oleviin järjestelmiin helposti jälkikäteen Yli min. kytkentäajoilla ennakkovaroitus valaistuksen poiskytkennästä Esimerkkejä käyttökohteista: portaikot, käytävät, aulatilat SiSätilojen SeinäaSennettavat liiketunnistimet Kytkentäkaaviot: s.. Esimerkkejä käyttökohteista: s. 3. ISÄVARUSTEET Indoor -SC imi Väri Snro Porrasvaloautomaatti SCT Valkoinen 6 0 isävaruste Indoor -SC ylund Group Tunnistinluettelo 37

Luxomat Indoor 180-R pikaohje Niclas Nylund

Luxomat Indoor 180-R pikaohje Niclas Nylund Luxomat Indoor 180-R pikaohje Niclas Nylund 28.2.2017 Indoor 180-R Kojerasiaan tai pintaan (erillisellä pintaasennuskotelolla) asennettava liiketunnistin. Tunnistimessa on IR-tunnistin sekä sisäänrakennettu

Lisätiedot

NP-2T DL ohje. Oy Nylund-Group Ab

NP-2T DL ohje. Oy Nylund-Group Ab NP-2T DL ohje Oy Nylund-Group Ab 5.10.2018 NP-2T DL Ominaisuudet: Ohjaa DALI-valaisimia broadcastkomennoin Ei vaadi ohjelmointia Sisäänrakennettu tehonsyöttö DALIväylälle Dynaaminen valaistuksenohjaus

Lisätiedot

Älykäs ratkaisu. STEINEL-tunnistimet ja KNX.

Älykäs ratkaisu. STEINEL-tunnistimet ja KNX. Älykäs ratkaisu STEINEL-tunnistimet ja KNX. "STEINEL-tunnistimien täsmällisyys ja toiminnallisuus täydentävät KNX-rakennusautomaation." STEINEL-tunnistimissa on muihin tunnistimiin verrattuna enemmän toimintoja

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 307343 FI Liiketunnistin LUXA 103-100 DE WH 1030012 LUXA 103-101 DE WH 1030013 1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 Hävittäminen 3 3. Laitteen kuvaus 4 4. Asennus ja liitäntä

Lisätiedot

NP-3T DL ohje. Nylund-Group

NP-3T DL ohje. Nylund-Group NP-3T DL ohje Nylund-Group 16.11.2018 NP-3T DL Ohjaa DALI-valaisimia broadcastkomennoin Ei vaadi ohjelmointia Sisäänrakennettu tehonsyöttö DALIväylälle Dynaaminen valaistuksenohjaus Käyttöjännite 230 V

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 307344 FI Liiketunnistin LUXA 103-100 AP WH 1030022 LUXA 103-101 AP WH 1030023 1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 Hävittäminen 3 3. Laitteen kuvaus 4 4. Asennus ja liitäntä

Lisätiedot

DIMLITE Daylight. Sähkönumero 2604221. Käyttöohje

DIMLITE Daylight. Sähkönumero 2604221. Käyttöohje DIMLITE Daylight Sähkönumero 2604221 Käyttöohje T1 / T2 sisääntulot Yksittäispainikeohjaus Nopea painallus Tx painikkeesta sytyttää valaistuksen sytytyshetkellä valitsevaan päivänvalotilanteeseen tai viimeisimmäksi

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet

1. Yleiset turvallisuusohjeet 309691 01 FI Liiketunnistin theluxa S150 WH 500 theluxa S150 BK 501 theluxa S180 WH 505 theluxa S180 BK 506 1. Yleiset turvallisuusohjeet VAROITUS Sähköisku tai tulipalo voivat aiheuttaa hengenvaarallisen

Lisätiedot

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

LUXOMAT. B.E.G. Joustava ratkaisu B.E.G.

LUXOMAT. B.E.G. Joustava ratkaisu B.E.G. LUXOMAT www.beg-luxomat.com Joustava ratkaisu... korkeavarastoihin... luokkahuoneisiin... avotoimistoihin... urheiluhalleihin... käytäviin 2 Huippulaatua ja yksilöllistä palvelua Vuodesta 1975 toiminut

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet

1. Yleiset turvallisuusohjeet 309699 FI Liiketunnistin theluxa S360 WH 1010510 theluxa S360 BK 1010511 1. Yleiset turvallisuusohjeet VAROITUS Sähköisku tai tulipalo voivat aiheuttaa hengenvaarallisen tilanteen! Asennuksen saa suorittaa

Lisätiedot

PIR-läsnäolotunnistimet

PIR-läsnäolotunnistimet PIR-läsnäolotunnistimet Premium PRM Sytytys/sammutus äsnäolo automaattinen sytytys automaattinen sammutus Poissaolo manuaalinen sytytys automaattinen sammutus Kaikki tekniikka pienikokoisessa yksikössä

Lisätiedot

Uutuudet. Älykästä valoa - mukavuutta kotiin. Puh (09) 682 881 Faksi (09) 673 813 www.hedtec.fi/valaistus lighting@hedtec.fi

Uutuudet. Älykästä valoa - mukavuutta kotiin. Puh (09) 682 881 Faksi (09) 673 813 www.hedtec.fi/valaistus lighting@hedtec.fi 9853800 Pidätämme oikeuden teknisiin muutoksiin. Oy Hedtec Ab, Hedengren yhtiö Lauttasaarentie 50 00200 Helsinki Puh (09) 682 881 Faksi (09) 673 813 www.hedtec.fi/valaistus lighting@hedtec.fi Älykästä

Lisätiedot

DIMLITE Single. Sähkönumero Käyttöohje

DIMLITE Single. Sähkönumero Käyttöohje DIMLITE Single Sähkönumero 2604220 Käyttöohje T1 sisääntulo T1 sisääntulo Yksittäispainikeohjaus Nopea painallus T1 painikkeesta sytyttää valaistuksen viimeisimmäksi aseteltuun tilannearvoon. Toinen lyhyt

Lisätiedot

e-sense BrightSwitch

e-sense BrightSwitch e-sense BrightSwitch e-sense BrightSwitch Helppoa valonohjausta BrightSwitch on yksinkertainen, PIR-tunnistimella varustettu valonohjausjärjestelmä. Tunnistin reagoi läsnäoloon ja sytyttää ja sammuttaa

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC

KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC KÄYTTÖKOHTEET: Suunniteltu asennettavaksi sisätiloihin. Asunnot Toimistot Liikehuoneistot Koulut Hotellit Sairaalat TEKNISET TIEDOT LYHYESTI Käyttöjännite: AC 220-240

Lisätiedot

Yleishimmentimellä varustetun, uppoasennettavan WMR-252-vastaanottimen käyttöopas

Yleishimmentimellä varustetun, uppoasennettavan WMR-252-vastaanottimen käyttöopas Yleishimmentimellä varustetun, uppoasennettavan WMR-252-vastaanottimen käyttöopas Ainutlaatuinen, himmennystoiminnolla varustettu langaton yleisvastaanotin esimerkiksi himmennettävien 230 voltin LEDvalojen,

Lisätiedot

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan 300-900 W Sähkölämmitys 8 mallia Thermoplus Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan Käyttökohteet Thermoplus asennetaan ikkunan yläpuolelle, jossa se estää tehokkaasti

Lisätiedot

TUNNISTIMET.

TUNNISTIMET. TUNNISTIMET www.gycom.fi Theben tunnistinvalikoima Oikea tunnistin oikeaan kohteeseen. Valinta ei ole aina helppo. Olemme koonneet ohjeet helpottamaan oikean tunnistimen valintaa. Liiketunnistimet Liiketunnistimia

Lisätiedot

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet Lighting CoreLine Wallmounted kirkas valinta Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä energiaja

Lisätiedot

KNX-läsnäolo- ja liiketunnistimet Energiansäästöä tunnistimilla

KNX-läsnäolo- ja liiketunnistimet Energiansäästöä tunnistimilla KNX-läsnäolo- ja liiketunnistimet Energiansäästöä tunnistimilla Nykyaikainen valonhallinta Kustannussäästöjä innovaatioilla Läsnäolotunnistimet havaitsevat pienimmänkin liikkeen. Niiden tunnistustarkkuus

Lisätiedot

1. Perusturvallisuusohjeet

1. Perusturvallisuusohjeet 309565 02 FIN LED-valaisin liiketunnistimella LUXA 2-1 LED 8W WH 20971 LUXA 2-1 LED 8W BK 20972 LUXA 2-1 LED 16W WH 20973 LUXA 2-1 LED 16W BK 20974 LUXA 2-1 LED 8W W WH 20951 LUXA 2-1 LED 8W W BK 20952

Lisätiedot

Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan

Edut. Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen. Valaistustaso säätyy automaattisesti säädettävän pöydän korkeuden mukaan e-sense ActiLume Edut e-sense ActiLume Työpistekohtainen valaistus avotoimistossa Mahdollisuus yksittäiseen ohjaukseen ja sytytykseen/sammutukseen Keskitetty sammutus mahdollinen Valaistustaso säätyy automaattisesti

Lisätiedot

Luxomat PD4-M-TRIO-2DALI-1C-AP tai FP asennus ja säätöohje

Luxomat PD4-M-TRIO-2DALI-1C-AP tai FP asennus ja säätöohje Luxomat PD4-M-TRIO-2DALI-1C-AP tai FP asennus ja säätöohje PD4-M-TRIO-2DALI/DSI-1C tunnistin Tunnistin on erityisesti koululuokkiin suunniteltu läsnäolotunnistin tunnistin. Tunnistin kykenee ohjaamaan

Lisätiedot

Luxomat IR-RC sovitin Pika-ohje Niclas Nylund

Luxomat IR-RC sovitin Pika-ohje Niclas Nylund Luxomat IR-RC sovitin Pika-ohje Niclas Nylund 6.8.2018 Sisällysluettelo Yleistä IR-RC sovittimesta IR-RC sovittimen ottaminen käyttöön ja ohjelmiston asennus älypuhelimeen PD2-M-1C (on/off) ja PD4-M-1C

Lisätiedot

Luxomat PD4-M-DALI/DSI-GH-AP ohjelmointiohje

Luxomat PD4-M-DALI/DSI-GH-AP ohjelmointiohje 1 (5) Luxomat PD4-M-DALI/DSI-GH-AP ohjelmointiohje Ohjelmointi voidaan tehdä joko tunnistimen potentiometreistä tai kaukosäätimellä IR-PD-DALI-LD (2603266) tai IR-RC sovittimella älypuhelimelle (ios, Android).

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 310481 01 FI Liiketunnistin theluxa P220 WH 1010605 theluxa P220 BK 1010606 theluxa P300 WH 1010610 theluxa P300 BK 1010611 1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 Hävittäminen

Lisätiedot

CoreLine Batten kirkas valinta

CoreLine Batten kirkas valinta Lighting CoreLine Batten kirkas valinta CoreLine Batten Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, asiakkaat haluavat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia

Lisätiedot

MODULIPOHJAINEN OHJAUSKOTELO HUONETILOIHIN

MODULIPOHJAINEN OHJAUSKOTELO HUONETILOIHIN MODULIPOHJAINEN OHJAUSKOTELO HUONETILOIHIN Busch-Installationsbus EIB Ensto Busch-Jaeger Oy 2 Modernia taloautomaatiota Busch-Installationsbus EIB-väylätekniikalla EIB European Installation Bus on väyläpohjainen

Lisätiedot

CoreLine Wall-mounted kirkas valinta

CoreLine Wall-mounted kirkas valinta Lighting CoreLine Wall-mounted kirkas valinta CoreLine Wall-mounted Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja

Lisätiedot

LÄSNÄOLOILMAISIN PD-C360i/24 DUODIMplus

LÄSNÄOLOILMAISIN PD-C360i/24 DUODIMplus LÄSNÄOLOILMAISIN FI PD-C360i/24 DUODIMplus LÄSNÄOLOILMAISIN PD-C360i/24 DUODIMplus KOLME VYÖHYKETTÄ, KOLME OHJATTAVAA KANAVAA, YKSI RATKAISU: DUODIMplus ENERGIATEHOKKUUS A + ESYLUXIN DUODIMplus YHDISTÄÄ

Lisätiedot

Luxomat PD4-M-TRIO-2DALI-1C-AP tai FP asennus ja säätöohje

Luxomat PD4-M-TRIO-2DALI-1C-AP tai FP asennus ja säätöohje Luxomat PD4-M-TRIO-2DALI-1C-AP tai FP asennus ja säätöohje Niclas Nylund 13.4.2016 PD4-M-TRIO-2DALI/DSI-1C tunnistin Tunnistin on erityisesti koululuokkiin suunniteltu läsnäolotunnistin tunnistin. Tunnistin

Lisätiedot

EFix vihreämpi toimisto

EFix vihreämpi toimisto Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone /// Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin luoda miellyttävä,

Lisätiedot

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä

LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä Lighting LumiStone inspiroivaa muotoa ja suorituskykyä LumiStone SP520P/SP522P/SP524P/SP526P Käyttämällä tyylikkäitä, suorityskykyisiä valaisimia voidaan toimistoihin, myymälöihin, hotelleihin ja ravintoloihin

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3

1. Yleiset turvallisuusohjeet 3 2. Määräysten mukainen käyttö 3 307286 01 FI LED-valo liiketunnistimella theleda S10 WH 1020921 theleda S10 BK 1020922 theleda S20 WH 1020923 theleda S20 BK 1020924 theleda S10 W WH 1020931 theleda S10 W BK 1020932 theleda S20 W WH 1020933

Lisätiedot

e-sense Move Highbay

e-sense Move Highbay e-sense Move Highbay e-sense Move Highbay Joustavaa valonohjausta teollisuustiloihin Valon ohjaaminen erilaisissa teollisuusympäristöissä säästää energiaa. Läsnäolotunnistimien avulla valot syttyvät silloin

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA. Malli: LMDT-810 Itseoppiva liiketunnistin ulkokäyttöön. IP44

KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA. Malli: LMDT-810 Itseoppiva liiketunnistin ulkokäyttöön. IP44 KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA Malli: LMDT-810 Itseoppiva liiketunnistin ulkokäyttöön. IP44 OMINAISUUDET: ' 67 miljoonaa koodiyhdistelmää, naapurin laitteet eivät aiheuta häiriöitä. * Helppo käyttö, ei johdotusta,

Lisätiedot

Luxomat IR-RC sovitin Pika-ohje Niclas Nylund

Luxomat IR-RC sovitin Pika-ohje Niclas Nylund Luxomat IR-RC sovitin Pika-ohje Niclas Nylund 6.8.2018 Sisällysluettelo Yleistä IR-RC sovittimesta IR-RC sovittimen ottaminen käyttöön ja ohjelmiston asennus älypuhelimeen PD2-M-DALI ja PD4-M-DALI tunnistimen

Lisätiedot

CoreLine Waterproof kirkas valinta

CoreLine Waterproof kirkas valinta Lighting CoreLine Waterproof kirkas valinta CoreLine Waterproof Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia

Lisätiedot

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne.

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Elztrip 00 600-1500 W Sähkölämmitys 3 mallia Elztrip 00 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Käyttökohteet 00 on tarkoitettu yleis- ja lisälämmitykseen sekä ikkunoista tulevan vedon

Lisätiedot

e-sense Organic Plug and play

e-sense Organic Plug and play e-sense Organic e-sense Organic Plug and play e-sense Organic on työpaikoille kehitetty langaton valonohjausjärjestelmä. Kaikissa valaisimissa on tunnistin, joka reagoi läsnäoloon ja päivänvaloon. Jokainen

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

*Nollasiirtymäkytkennän moitteeton toiminta edellyttää oikeaa liitäntää

*Nollasiirtymäkytkennän moitteeton toiminta edellyttää oikeaa liitäntää 2 2 310 321 01 LUNA LUNA 109 109 0 100, 109 0 200 110 0 100, 110 0 200 Asennus- ja käyttöohje Hämäräkytkin Test 2 2000 LUNA 109 I:2-35 II : 35-200 III : 200-1000 min max IV:1-5klx V: 5-50klx min DK S N

Lisätiedot

Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen

Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Thermocassette 300 600 W Sähkölämmitys 4 mallit Thermocassette Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Käyttökohteet Thermocassette on tarkoitettu toimistojen, kylpyhuoneiden, koulujen

Lisätiedot

Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin

Kaikki tarvittava. valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Kaikki tarvittava valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen ja tietoverkkoihin Valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron ammattilainen Nylund tuntee valaistuksen, valaistuksen ohjauksen ja tiedonsiirron

Lisätiedot

VALAISINKYTKENNÄT, ERILAISET KYTKIMET

VALAISINKYTKENNÄT, ERILAISET KYTKIMET VALAISINKYTKENNÄT, ERILAISET KYTKIMET Keskitalo Anne Länkinen Pekka 5.11.2013 Suuren osan rakennusten sähköasennuksista muodostavat valaisinryhmien asennukset Valaistusryhmien kaapeleita voidaan asentaa

Lisätiedot

STEINEL HF-tunnistimet. Ylivoimainen tekniikka. Löydä suurtaajuustekniikan tarjoamat edut verrattuna perinteisiin infrapunaliiketunnistimiin.

STEINEL HF-tunnistimet. Ylivoimainen tekniikka. Löydä suurtaajuustekniikan tarjoamat edut verrattuna perinteisiin infrapunaliiketunnistimiin. STEINEL HF-tunnistimet. Ylivoimainen tekniikka. Löydä suurtaajuustekniikan tarjoamat edut verrattuna perinteisiin infrapunaliiketunnistimiin. Käytävä (Dual HF) Porraskäytävä (HF 3600) WC (HF 360) Käytävä

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

CoreLine Waterproof kirkas valinta

CoreLine Waterproof kirkas valinta Lighting kirkas valinta Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä energiaja ylläpitokustannuksissa.

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS

TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS TALOAUTOMAATIO KODIN KESKITETTY SÄHKÖTOIMINTOJEN OHJAUS 2015 Kaikki kodin sähkötoiminnot yhdessä järjestelmässä VALVONTA AUTOTALLIN OVET VERHO-OHJAUS OHJAUSJÄRJESTELMÄ ENERGIANKULUTUS LÄMMITYS VALAISTUS

Lisätiedot

1. Yleiset turvallisuusohjeet 4 2. Määräysten mukainen käyttö 4

1. Yleiset turvallisuusohjeet 4 2. Määräysten mukainen käyttö 4 307146 03 FI Läsnäolotunnistin thepiccola P360-100 DE WH 2090200 1. Yleiset turvallisuusohjeet 4 2. Määräysten mukainen käyttö 4 Hävittäminen 4 3. Laitekuvaus 5 4. Asennus ja liitäntä 5 Läsnäolotunnistimen

Lisätiedot

CoreLine Waterproof Helppo valinta LEDvalaistukseen

CoreLine Waterproof Helppo valinta LEDvalaistukseen Lighting Helppo valinta LEDvalaistukseen Olipa kyseessä sitten uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä

Lisätiedot

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla Lighting Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla SmartBalance, recessed SmartBalance on uppoasennettava ledivalaisin, jonka viehättävä ulkonäkö sulautuu huomaamattomasti

Lisätiedot

Toimistovalaisimet FI

Toimistovalaisimet FI Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen

Lisätiedot

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat XSolar Ei sähkökuluja. Ei sähköliitäntää. Edelläkävijän tekniikkaa. Maailman energiatehokkaimmat aurinkokennovalaisimet. L-S-valaisimen LED-valojärjestelmä

Lisätiedot

Läsnäolo- ja liikeilmaisimet FIN

Läsnäolo- ja liikeilmaisimet FIN Läsnäolo- ja liikeilmaisimet FIN PD-CE JA MD-CE SARJA LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET PD-CE JA MD-CE SARJA UUDET KATTOON ASENNETTAVAT ILMAISIMET PD-CE JA MD-CE: HUIPPUTEHOA HILLITYSSÄ KUORESSA. PIILOTETUT

Lisätiedot

LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET FIN KNX LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET KNX

LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET FIN KNX LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET KNX LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET FIN KNX LÄSNÄOLO- JA LIIKEILMAISIMET KNX TARKAT AISTIT KNX-VÄYLÄSSÄ JATKUVASTI KASVAVA TARVE JA KIINNOSTUS ENERGIATEHOKKUUTTA JA KÄYTTÖ- KUSTANNUSTEN OPTIMOINTIA KOHTAAN TEKEE

Lisätiedot

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin Lighting StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin StyliD PremiumWhite StyliD PremiumWhite -valaisimilla saa luotua myymälään

Lisätiedot

CoreLine ledivalaisimet yleisvalaistukseen

CoreLine ledivalaisimet yleisvalaistukseen Lighting CoreLine ledivalaisimet yleisvalaistukseen Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä

Lisätiedot

AVR66. Parhaimmillaan kaikkialla, sisällä ja ulkona. Move! DALI LED T5

AVR66. Parhaimmillaan kaikkialla, sisällä ja ulkona. Move! DALI LED T5 AVR66 ED T5 AVR66.115 ED Jono-valaisimilla voidaan toteuttaa mitä erilaisimpia valaistusjärjestelmiä. Jono-mallisto sisältää laajan valikoiman monipuolisia teknisiä ratkaisuja erilaisiin valaistustarpeisiin.

Lisätiedot

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus Lighting ProAir erinomainen valon laatu ja energia ProAir ProAir on tyylikäs, pienikokoinen ledikohdevalaisin, jota voidaan räätälöidä käyttökohteen tarpeiden mukaan. Valaisin toistaa värit erinomaisesti

Lisätiedot

Läsnäolo- ja liiketunnistimet

Läsnäolo- ja liiketunnistimet Läsnäolo- ja liiketunnistimet Sisällysluettelo Läsnäolo- ja liiketunnistimet 4 Läsnäolotunnistimien käyttökohteet 6 Valitse läsnäolotunnistin tilan mukaan 8 Läsnäolotunnistimet Tuotteet ja kytkentäkaaviot

Lisätiedot

IS 3180 IS 3360 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay. Information IS 3360 IS 3180 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay

IS 3180 IS 3360 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay. Information IS 3360 IS 3180 IS 3360 ECO IS 345. IS 345 MX Highbay IS 310 IS 3360 FI Oy Hedtec Ab Lauttasaarentie 50 FI-00200 Helsinki Tel.: +35/9/62 1 Fax: +35/9/673 13 www.hedtec.fi/valaistus lighting@hedtec.fi 0000000 110014479 Technische 11/2012_D Änderungen vorbehalten.

Lisätiedot

Käyttöohje. MD 180i/16 BASIC EB MD 180i/16 BASIC CH EB

Käyttöohje. MD 180i/16 BASIC EB MD 180i/16 BASIC CH EB MA00564902 Käyttöohje EB10430459 CH EB10430602 ESYLUX GmbH An der Strusbek 40 22926 Ahrensburg Germany info@esylux.com www.esylux.com 1 Sisällysluettelo 1 Kuvaus 3 2 Turvaohjeet 3 3 Käyttö ja toimintatapa

Lisätiedot

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi

Lisätiedot

WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle

WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle WehoFloor RF LCD 868MHz & laajennusmoduuli 4 tai 6 kanavalle KÄYTTÖOHJE WehoFloor RF LCD langaton kytkentäyksikkö (6 kanavalle) & laajennusmoduuli (4 tai 6 kanavalle) 868 MHz 2-6 1. KÄYTTÖOHJE WFHC langaton

Lisätiedot

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44 Asunnot ja yleistilat AVR66 ED TC T5 T8 IP44 5x2,5mm² Jono-valaisimilla voidaan toteuttaa mitä erilaisimpia valaistusjärjestelmiä. Jono-mallisto sisältää laajan valikoiman monipuolisia teknisiä ratkaisuja

Lisätiedot

Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16

Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16 AWADA - ohjausjärjestelmä sisältää ohjelmistot ja laitteistot, ohjelmointipalvelut ja asennuksen. Järjestelmä tarjoaa joustavan manuaalisen ja automaattisen valaistuksen ohjauksen ja valvonnan. Ratkaisulla

Lisätiedot

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa 500-2000 W Sähkölämmitys 12 mallia IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa Käyttökohteet CIR tuo mukavuutta terasseille, parvekkeille ja ulkoilmaravintoloihin

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE 40540/ 40541/ 40542/ 40543 LED-KATTOVALAISIN

KÄYTTÖOHJE 40540/ 40541/ 40542/ 40543 LED-KATTOVALAISIN KÄYTTÖOHJE 40540/ 40541/ 40542/ 40543 LED-KATTOVALAISIN KÄYTTÖ Tämä LED-kattovalaisin on tarkoitettu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Asuintalot Toimistot Myymälät Koulut Hotellit Sairaalat Lentokentät Julkiset

Lisätiedot

Vain kaksi valonlähdettä

Vain kaksi valonlähdettä DECOLINE Vain kaksi valonlähdettä Halogeenivapaa Decoline, tulevaisuuden valaisin. Nykypäivän toimistovalaisimissa on useimmiten 3 loisteputkea. Perinteisessä ylä- ja alavalollisessa toimistovalaisimessa

Lisätiedot

Toimiva ja tyylikäs Uudet ominaisuudet 2014

Toimiva ja tyylikäs Uudet ominaisuudet 2014 Toimiva ja tyylikäs Uudet ominaisuudet 2014 2 Tyylikkäämpi, merkityksellisempi, intohimoisempi Thebenin uusi ilme Theben johtava älykkäiden energiansäästö- ja mukavuusratkaisujen toimittaja rakennukseesi

Lisätiedot

Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima

Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima Fibox Piharasiat Uusi laajempi valikoima FIBOX PIHARASIAT Nopeasti asennettavilla Fibox-piharasioilla suuretkin sähköistysprojektit hoituvat vaivattomasti. Fibox-piharasiat ovat oikea ratkaisu piha-alueiden

Lisätiedot

Serie 750. Käyttöohje. 110009942 09/2009_B Technische Änderungen vorbehalten. FIN

Serie 750. Käyttöohje. 110009942 09/2009_B Technische Änderungen vorbehalten. FIN 1100099 09/009_B Technische Änderungen vorbehalten. Käyttöohje Serie 70 max. m max. 1 m Tipp! normal/ not dimmable dimmable (all dimmers) 1 sec. 0 min. Watt-o-matic 0 0 % Soft 0 100 % Halogen min. min.

Lisätiedot

GreenWarehouse langaton valaisinjärjestelmä, jolla saat energiasäästöjä

GreenWarehouse langaton valaisinjärjestelmä, jolla saat energiasäästöjä Lighting GreenWarehouse langaton valaisinjärjestelmä, jolla saat energiasäästöjä GentleSpace GreenWarehouse Tämän järjestelmän avulla varastojen suunnittelijat ja laitosten johtajat voivat saada aikaan

Lisätiedot

Avainvalikoima. Tunnistimet Tunnistinvalaisimet

Avainvalikoima. Tunnistimet Tunnistinvalaisimet Avainvalikoima Tunnistimet Tunnistinvalaisimet Liiketunnistimet Liiketunnistimet reagoivat asetetun tunnistusalueen sisällä tapahtuvaan liikkeeseen ja sytyttävät valaistuksen. Liikkeen loputtua valaistus

Lisätiedot

TALOMAT Light. asennus- ja käyttöohje T104

TALOMAT Light. asennus- ja käyttöohje T104 TALOMAT Light asennus- ja käyttöohje T104 Talomat Light -järjestelmä sisältää seuraavat komponentit: ohjausyksikkö 1 kpl kytkinsovitin 2 kpl 4-os talomat -painike 1 kpl 1-os kytkimen asennuskehys 1 kpl

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Läsnäolotunnistimet. Liiketunnistimet. Vahti-Jussi 5 BasicLINE 5. Kojerasiaan asennettavat 16 Pinta-asennettavat 20

Sisällysluettelo. Läsnäolotunnistimet. Liiketunnistimet. Vahti-Jussi 5 BasicLINE 5. Kojerasiaan asennettavat 16 Pinta-asennettavat 20 äsnäolo- ja liiketunnistimet 2015 2 äsnäolo- ja liiketunnistimet 2015 Sisällysluettelo äsnäolotunnistimet Vahti-Jussi 5 BasicIE 5 iiketunnistimet Kojerasiaan asennettavat 16 Pinta-asennettavat 20 äsnäolo-

Lisätiedot

Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi

Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi Lighting Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi Vedenkestävä Ledinaire WT060C Ledinaire-valikoiman ledivalaisimet ovat taattua Philips-laatua kilpailukykyisellä hinnalla. Luotettavia, energiatehokkaita

Lisätiedot

Kolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla. - Kokonaisratkaisu, nopearatkaisu vai Long Life-ratkaisu?

Kolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla. - Kokonaisratkaisu, nopearatkaisu vai Long Life-ratkaisu? Kolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla - Kokonaisratkaisu, nopearatkaisu vai Long Life-ratkaisu? Kolme tapaa säästää energiaa omalla parkkipaikalla Tässä on kolme meidän parhainta ratkaisua

Lisätiedot

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Uponor C-46 -lämmönsäädin Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Tuotteen kuvaus Luovaa tekniikkaa helppo asentaa ja käsitellä Uponorin C-46-lämmönsäädin

Lisätiedot

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin Lighting ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin ClearAccent ClearAccent on edullinen upotettava spottivalovalikoima, joka on suunniteltu korvaamaan halogeenivalaisimet. Hinnan edullisuus ja

Lisätiedot

Silent Gliss. Kierrekaihtimet

Silent Gliss. Kierrekaihtimet Kierrekaihtimet 2 Sähkökäyttöinen kierrekaihdin Ominaisuudet Hiljainen, täsmällisesti toimiva ja huoltovapaa kierrekaihdin julkisiin tiloihin, toimisto- ja kodin tiloihin. Mekanismi on erittäin helppokäyttöinen.

Lisätiedot

Sensor-Leuchten Typ 400 FIN Käyttöohje

Sensor-Leuchten Typ 400 FIN Käyttöohje 110010759 03/2011 Technische Änderungen vorbehalten. Sensor-Leuchten Typ 400 Käyttöohje normal/ not dimmable dimmable (all dimmers) Tipp! Halogen 15 sec. 30 min. Watt-o-matic 0 50% min. 5 min. Watt-o-matic

Lisätiedot

Pinta-/ripustusvalaisin - C10-S1 150x1500 LED4000HF840SU - Glamox

Pinta-/ripustusvalaisin - C10-S1 150x1500 LED4000HF840SU - Glamox Sähkönumero Ylsnimi ja tuotesarja Pinta-/ripustusvalaisin Tekninen nimi C10-S1 150x1500 LED4000HF840SU Pitkä tuotenimi C10-S1 150x1500 LED 4000HF 840 SU GTIN-koodi 7054130820093 Toimittajan tuotekoodi

Lisätiedot

Silent Gliss. Moottorit ja ohjaus

Silent Gliss. Moottorit ja ohjaus Moottorit ja ohjaus 2 Langaton kauko-ohjaus (radio) Ominaisuudet Sähkökäyttöisten kaihtimien ja verhokiskojen ohjaus langattomasti radiotaajuudella. 1-, 5- tai 10- kanavainen kaukosäädin tai seinäpainike

Lisätiedot

Turvallisuutta kotiin ABB-Welcome

Turvallisuutta kotiin ABB-Welcome Turvallisuutta kotiin ABB-Welcome ABB-Welcome Omakotitalon ovipuhelinjärjestelmä Nykymaailmassa on hyvä tietää kenelle ovensa avaa. Laadukkaalla videotunnistuksella voidaan varmistaa kodin turvallisuus.

Lisätiedot

Aukoton havaitseminen. Varmasti luotettava. Commercial Series -liiketunnistimet

Aukoton havaitseminen. Varmasti luotettava. Commercial Series -liiketunnistimet Aukoton havaitseminen. Varmasti luotettava. Commercial Series -liiketunnistimet Havaitseminen on ensimmäinen vaihe kodin tai yrityksen ja niiden seinien sisällä olevien ihmisten ja omaisuuden suojelemisessa.

Lisätiedot

CoreLine Recessed Spot alasvalo

CoreLine Recessed Spot alasvalo Lighting CoreLine Recessed Spot alasvalo CoreLine Recessed Spot CoreLine Recessed Spot on edullinen upotettava alasvalo halogeenivalaisinten tilalle. Valaisimella on hyvä valo ja edullinen hinta. Valaisin

Lisätiedot

Gira painonappi 3 Gira KNX / EIB -järjestelmän ohjaus

Gira painonappi 3 Gira KNX / EIB -järjestelmän ohjaus Mitä erilaisimpien Gira KNX / EIB -järjestelmän väylätoimintojen ohjaus, esim. valoyhdistelmien hallinta, sälekaihtimen ohjaus, paniikkikatkaisun tai keskitetyn katkaisun ohjelmointi tai tarpeisiin mukautettu

Lisätiedot

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Lighting Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Maxos LED Performer Maxos LED Performer on erittäin joustava ratkaisu, jolla on erinomainen valonjako ja alhainen energiankulutus.maxos LED

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY rev 1/1 TWIN Turvavalaisimet TWIN Tyylikkäässä kaksiosaisessa runkorakenteessa on huomioitu erittäin tehokkaiden ledien lämmöntuotto. Runko on suunniteltu toimimaan tehokkaana jäähdytysalustana. Kaksoisrakenteen

Lisätiedot

Teollisuusinfrapunalämmitin IR Suuriin ja korkeisiin tiloihin

Teollisuusinfrapunalämmitin IR Suuriin ja korkeisiin tiloihin 3 3000 6000 W Sähkölämmitys 3 mallia Teollisuusinfrapunalämmitin Suuriin ja korkeisiin tiloihin Käyttökohteet soveltuu suurten ja korkeiden tilojen yleis- ja lisälämmitykseen. Sitä voidaan myös käyttää

Lisätiedot

ARGUS läsnäolotunnistimet. Energiatehokkaaseen valaistuksen ohjaukseen

ARGUS läsnäolotunnistimet. Energiatehokkaaseen valaistuksen ohjaukseen ARGUS läsnäolotunnistimet Energiatehokkaaseen valaistuksen ohjaukseen Energian käyttö voi lisääntyä dramaattisesti seuraavien 20 vuoden aikana Energiaa säästävien tuotteiden ja ratkaisujen kysyntä on voimakkaassa

Lisätiedot

ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991

ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 KÄYTTÖKOHTEET Lämmityksen tai sulanapidon ohjaus ETV termostaattia käytetään sähkölämmityksen sekä sulanapidon ohjaukseen. Termostaatti on DIN-kisko -asenteinen

Lisätiedot

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset Lighting CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset CoreLine Highbay Vuonna 2013 menestyksekkäästi lanseeratun CoreLine High-bay -valaisimen seuraava sukupolvi

Lisätiedot