Destamaticin uusi materiaalien kierrätysasema avataan Kyläsaareen 1.7.
|
|
- Hannele Hänninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 kesäkuu / 2014 Destamaticin uusi materiaalien kierrätysasema avataan Kyläsaareen 1.7. uutiset Merkittäviä harppauksia Destamaticin kierrätyksen tietotaidossa Laadukasta puumursketta Avoimet ovet vetivät väkeä Kelatielle
2 Uusi vastaanottoasema Helsingin Kyläsaareen Rakennusjätteistä uusioraaka-aineita ja uusiotuotteita Kuvassa Destamatic Oy:n hallitus kehittämispöydässä: Teuvo Kaikkonen (vasemmalla), Puheenjohtaja Reino Partanen ja toimitusjohtaja Matti Hallinen. Merkittäviä harppauksia Destamaticin kierrätyksen tietotaidossa Jätelain asettamat haasteet ovat vauhdittaneet uusien kierrätysratkaisujen kehittämistä. Olemme runsaan kahden vuoden aikana tehneet selvityksiä ja tutkimuksia toimintastrategiamme määrittelemiseksi ja sen konkretisoimiseksi käytännön toiminnassa. Strategisina päävaihtoehtoina olivat jätemateriaalien hyödyntäminen energian raaka-aineina tai materiaalien saattaminen uudelleen kiertoon. Valitsimme jälkimmäisen, joka on myös linjassa EU:n määrittämien rakennusjätteiden kierrätystavoitteiden kanssa. Kehittämistyön tuloksena olemme harpanneet merkittävän askeleen eteenpäin kierrätyksen tietotaidossa yhteistyössä alan asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Rakennusjätteiden kierrätyssuunnitelmiimme liittyen olemme ostaneet betonituotteita valmistavan hyvinkääläisen LS-Betoni Oy:n koko liiketoiminnan uusien kierrätysratkaisujen kehittämis- ja tuotantotarpeisiimme. Rakennusjätemateriaalien kierrätysratkaisujen kehittäminen jatkuu ja uusi kehittämisprosessi onkin käynnistymässä. Sen tavoitteena on saattaa uusioraaka-aineiden ja uusiotuotteiden koelaitostason valmistukset teollisen mittakaavan tasolle. Keskeisenä toimintaperiaatteenamme on jakaa saatuja tuloksia ja hyötyjä yhteistyökumppaneittemme ja asiakkaidemme kanssa. Tätä linjaa jatkamme myös tulevassa toiminnassamme. Olemme vuosien ajan hakeneet rakennusjätteiden vastaanottopaikkaa Helsingin keskustan tuntumasta. Nyt olemme siinä onnistuneet. Uusi vastaanottoasema avataan Helsingin Kyläsaaressa. Kelatien materiaalien kierrätysasemalla toiminta jatkuu entiseen tapaan. Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme toimeliasta kesän jatkoa! Avaamme uuden Destamatic Oy:n materiaalien vastaanottoaseman Helsingin Kyläsaareen osoitteessa Kyläsaarenkatu 12. Asemalla otetaan vastaan puujätettä, sekalaista rakennusjätettä ja pakkaus- ja energiajätettä arkisin klo 7-18 välisenä aikana. Kyläsaaren avajaisten merkeissä annamme DestaEtuna tuplabonuksen molemmilla asemillamme, Kelatie ja, välisenä aikana. Tiliasiakkuudet toimivat samalla tavalla molemmilla asemillamme. Uusia tiliavauksia tai täydennyksiä ei tarvita. Laskussa erittelemme eri asemille tuodut materiaalit. Toivotamme kaikki asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme Helsingin Kyläsaaren materiaalien kierrätysasemamme avajaisiin Avajaisohjelmasta on kerrottu tarkemmin keskiaukeamalla. Bonukset tuplana Euroopan unionin jätedirektiivi (2008) velvoittaa jäsenvaltiot tehostamaan jätteen kierrätystä. Jätedirektiivin täytäntöön panemiseksi annettiin v Suomen maakohtainen uusi jätelaki. Tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä rakennus- ja purkujätteistä kierrätetään 70 % materiaalina, jolloin jätteen polttoa energian tuotannossa ei hyväksytä kierrätykseksi. Vuoden 2013 toukokuussa Valtioneuvosto antoi loppusijoitusta koskevan asetuksen, jolla rajoitetaan vuoden 2016 alusta alkaen biohajoavien rakennusjätteiden loppusijoitusta merkittävästi. Käynnistimme loppuvuodesta 2012 kehittämistyön, jossa tutkimme erilaisia ratkaisuja rakennusjätteiden kierrättämiseksi uuden jätelain ja asetuksen mukaisesti. Tutkimusja selvitystyöhön ovat osallistuneet eri alojen asiantuntijat ja Lappeenrannan Teknillinen yliopisto. Esiselvitysvaihe valmistui keväällä Tässä yhteydessä tehdyt koelaitosvalmistusten tulokset olivat rohkaisevia ja päätimme laajentaa ja tarkentaa tutkimus- ja selvitystyötä seuraavaan vaiheeseen. Saimme projektille innovaatiorahoituskeskus Tekesiltä merkittävän projektirahoitustuen. Keskittäminen Destamaticille kannattaa ja tuo etuja Kierrätysedut Destamaticille toimitettu materiaali lajitellaan, käsitellään ja kierrätetään hyötykäyttöön tehokkaasti. Materiaalien kierrätys on merkittävä ympäristöteko. VuosiEtutaulukko: Laatu- ja ympäristöedut Destamatic on luotettava kumppanisi. Toimintamme on ympäristöviranomaisten vaatimusten mukaista ja laatu- ja turvallisuusasioihin kiinnitetään huomiota. Kierrätysasemalla on nopeaa ja vaivatonta asioida ja siellä on reilu meininki. Projekti kuuluu Green Growth Tie kestävään talouteen ohjelmaan. Nyt projektin I-vaiheen tulokset ovat valmiina. Koelaitosvalmistuksin on saatu varmuus siitä, että rakennusjätemateriaaleista on mahdollista valmistaa kelvollisia uusioraaka-aineita nykyisiä tuotteita korvaavien tuotteiden valmistukseen. Tuotteet voivat olla esimerkiksi ympäristö- ja infrakentamiseen liittyviä tuotteita. Olemme hakeneet myös EU-patenttia projektin yhteydessä kehittämillemme valmistusmenetelmille. Monia uusia kysymyksiä ja ratkaisua vaativia ongelmia on noussut esille mutta näemme, että ne ovat voitettavissa. Olemme käynnistämässä projektin IIvaiheen, jonka tavoitteena on saada aikaan teollisen mittakaavan mukainen tuotantovalmius. Tätä varten olemme hankkineet hyvinkääläisen LS-Betoni Oy:n liiketoiminnan ja sen myötä valmiuden uusien kierrätysratkaisujen kehittämis- ja tuotantotarpeisiimme. Uusi vastaanottoasemamme Helsingin Kyläsaaressa vahvistaa osaltaan raaka-aineiden hankintaa kasvaviin käyttötarpeisiimme. Palkitsevat DestaEdut Keskittäminen Destamaticille kannattaa. Palkitsemme asiakkaitamme tuntuvasti. Keskittämisen myötä asiakkaittemme edut kasvavat. Säännöllisen tiliotteen myötä etujen seuraaminen on vaivatonta. Destamatic palkitsee yritykset ja kuskit. Tonnit/v Bonus % 5% 6% 7% 8% 9% 10% Tonnit/v Bonus % 11% 12% 13% 14% 15% PlusEtu 2 3
3 Destamatic avataan 1.7. O Portit aukeavat klo 07:00. Kahvipannu on avajaisten kunniaksi kuumana heti aamusta ja Wotkinsin grilliherkkuja päästään maistelemaan Samban soidessa klo 10 alkaen. a alki rvon nton taa a OctobeSaksaan matka n! stii Avajaisia juhlistamme kahden viikon ajan erilaisin tapahtumin ja kahvitarjoilulla tarjoamme myös BONUKSET TUPLANA sekä Kyläsaaressa että Kelatiellä!! n! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! kehä ar en ka Laut tu tuusulanväylä sa atarh ank. itäv Sö rn äisten hämeenlinnanv lä äyl ja Kelatie ky hermannin Helsinki Avajaisten isäntänä toimii Destamaticin asiakkuuspäällikkö Robert Mårtensson, puh i hämeentie Tuote- ja kalusto esittelyjä, mm. bonukset tuplana ! Virallinen H-hetki ja avajaisseremonia on tiistaina klo 12:00. ä rfe Kesäisiä T-paitoja on lahjaksi ja jännitystä nostaa paikan päällä arvonta, jossa pääpalkintona matka Saksaan Octoberfesteille. ä pääp äyl istu Destamaticin uusi materiaalien kierrätysasema avataan tiistaina Helsingin Kyläsaaressa osoitteessa Kyläsaarenkatu 12. lahdenv sall Avajaisviikolla klo Wotkin'sin grilliherkkuja! äylä u n n a! p i v kah umana ku Kesäiset T-paidat 200:lle ensimmäiselle! 5
4 Destamatic hinnasto Ympäristöluvan vuositarkastus Kelatiellä Kelatien materiaalien kierrätysasema Avoinna arkisin klo 6-20 Kyläsaaren materiaalien kierrätysasema Avoinna arkisin klo 7-18 tuusulanväylä korso kelatien teollisuusalue kulomäentie kehä iii lahdenväylä korso kelatie pyöräkuja kulomäentie tuusulanväylä kehä i lahdenväylä hämeentie hermannin kyläsaarenkatu lautatarhank. itäväylä hämeenlinnanväylä kehä i Kelatien materiaalien kierrätysasema sijaitsee lentokentän tuntumassa, Kelatien teollisuusalueella Tuusulassa. Alueelle on helppo tulla Tuusulantien ja Lahdentien suunnista Kulomäentien kautta. HeLsinKi SörnäiSten Kyläsaaren materiaalien kierrätysasema sijaitsee Kyläsaaressa Helsingissä. Alueelle on helppo tulla Hermannin n kautta. Hinnasto (alv.0%) alkaen Kelatie Käytetty puujäte Puhdas puu, puulavat ja puupakkaukset 13 / tonni 13 / tonni Sekalainen puu 24 / tonni 24 / tonni Purku- ja saneerauspuu 36 / tonni 36 / tonni Luonnon puumateriaalit Risut 28 / tonni 28 / tonni Kannot 62 / tonni 62 / tonni Rakennusjäte Talkoojäte Sekalainen rakennusjäte 130 / tonni 130 / tonni Talkoojätteet 130 / tonni 130 / tonni Pakkaus- ja energiamateriaali Puhtaat jakeet 89 / tonni 89 / tonni Epäpuhtaat, erilliskäsiteltävät 130 / tonni 130 / tonni Muut maksut Perusmaksu, punnitus ja kuorman tarkastus 26 / kuorma 36 / kuorma Lavan puhdistus Laskutuspalvelu 6 6 Pientuojat, peräkärryllä tai pakettiautolla, enintään 300 kg, hinnat sisältävät alv:n 24%. Puujäte 15 / erä 15 / erä Rakennusjäte 50 / erä 50 / erä Talkoojäte 50 / erä Uudenmaan ELY keskuksen, Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen sekä Vantaan ympäristökeskuksen viranomaiset tekivät huhtikuussa säännönmukaisen tarkastuskäynnin Destamaticin Kelatien materiaalien kierrätysasemalla. Tarkastuksen kohteina olivat alueen ilma-, vesi-, jäte- ja meluasiat. Tarkastuksessa käytiin läpi laitoksen toiminta, ympäristölupamääräykset sekä tarkastettiin mm. suoritetut pölynsidonnan toimenpiteet, kuten suoja-aidan korotus, avattava tuuliverho, teräsponttiseinä, esimurskaimen kattaminen ja pölynestoseinä. Näitä toimenpiteitämme olemme esitelleet aikaisimmissa Destamatic Uutisissa. Tarkastuskierroksen aikana käsiteltiin toimintaa koskevat päätökset ja todettiin, että kaikki ympäristöluvan mukaiset toimenpiteet on tehty lupaehtojen mukaisesti. Myyntipäällikö Seppo Harjunen kiittelee murskauslinjaston toimivuutta sekä tuotteiden laatua. Laadukasta puumursketta Laitoksella valmistetaan vastaanotetusta puumateriaalista laadukasta puunmursketta. Murskeen laatua seurataan jatkuvalla laaduntarkkailulla. Tuoteominaisuuksia tutkitaan ja seurataan järjestelmällisesti sekä oman laaduntarkkailun kautta, että ulkopuolisen auktorisoidun laboratorion toimesta, kertoo Destamaticin tuotemyynnistä vastaava myyntipäällikkö Seppo Harjunen (kuvassa). Näytteitä otetaan jokaisesta lähtevästä kuormasta ja tutkimusraportit toimitetaan asiakkaille. Puunmurskauslinjasto peruskorjattu Laitoksen jo 7 vuotta käytössä ollut puunmurskauslinjasto on huollettu ja peruskorjattu. Linjasto on todettu toimivaksi ja tehokkaaksi, joten useita hyvän laadun vuosia on odotettavissa edelleen. Harjunen kiitteleekin linjaston toimintaa ja kertoo saaneensa paljon hyvää palautetta murskeiden laadusta. 6 Lajitteluohjeet, vastaanottotiedot ja 7 yhteystiedot kääntöpuolella
5 Osoitelähde: Destamatic Oy:n asiakasrekisteri Avoimet ovet vetivät väkeä Destamaticin Kelatien materiaalien kierrätysasemalla järjestettiin lauantaina avoimien ovien päivä. Tarjosimme naapurustomme omakotiasukkaille mahdollisuuden tuoda kevään rakennus- ja talkootöissä syntyneet materiaalit kierrätykseen. Päivä oli aurinkoinen ja naapurimme käyttivätkin tilaisuuden hyväkseen ilahduttavan suurella joukolla. Materiaalien vastaanoton lisäksi saimme mahdollisuuden kertoa toiminnastamme ja niiden vaikutuksista lähiympäristöön. Keskustelua käytiin informatiivisessa, positiivisessa hengessä ja vierailijat olivat mielissään ja otettuja palvelustamme sekä tästä tapahtumasta. Vieraita kävi yli 30, kahvi maistui ja tilaisuudelle toivottiin jatkoa myös tulevaisuudessa. Peräkärryillä ja pakettiautoilla tuodut kuormat olivat varsin vaihtelevia. Destamaticin projekti-insinööri Joni Lappi ja muu henkilöstö neuvoivat vieraitamme kierrätysasioissa ja kertoivat toiminnastamme materiaalien kierrätyksessä. Painopaikka: Tikkurilan Paino Oy, jolla on käytössä Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä. Destamatic Oy puh Postiosoite: Kelatie 2, Vantaa Käyntiosoite: Pyöräkuja 6, Kelatien teollisuusalue, Tuusula Sähköposti: Y-tunnus , Kotipaikka Helsinki Kelatien materiaalien kierrätysasema puh Postiosoite: Pyöräkuja 6, Vantaa Käyntiosoite: Pyöräkuja 6, Kelatien teollisuusalue, Tuusula Sähköposti: Kyläsaaren materiaalien kierrätysasema puh Osoite: Kyläsaarenkatu 12, Helsinki Sähköposti:
syyskuu / 2014 uutiset Ensimmäiset puukivet esittelyssä Kyläsaaren asema virkeästi käyntiin
syyskuu / 2014 uutiset Ensimmäiset puukivet esittelyssä Kyläsaaren asema virkeästi käyntiin Vuoden 2014 merkittävät kohokohdat: Kyläsaaren vireä toiminta ja Destaclean-konseptin ensiesittely FinnBuild
LisätiedotDestamatic saavuttanut huipputason rakennusjätemateriaalien. hyödyntämisasteessa. uutiset
joulukuu / 2013 uutiset Destamatic saavuttanut huipputason rakennusjätemateriaalien hyödyntämisasteessa Ramate-työryhmän loppuraportti julkaistiin: Jätelainsäädökset tiukentuvat uusia kierrätystuotteita
LisätiedotVireä tekemisen meininki
materiaalin kierrätyksen kumppanisi maaliskuu 2013 u u t i s e t nro 1 / 2013 Vireä tekemisen meininki Uusi jätelaki ohjaa toiminnan suuntaa Teuvo Kaikkonen 1 vahvistaa laatuosaamista Destamaticilla hyvä
LisätiedotDestamaticin kierrätystavoitteet
joulukuu / 2014 uutiset Destamaticin kierrätystavoitteet korkealla Destaclean herättänyt runsasta mielenkiintoa Esittelyssä Hyvinkään tehdas Asiakkuudet syventyneet Destamatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja
LisätiedotJÄTTEEN TIET VIEVÄT ETEENPÄIN
maaliskuu / 2014 uutiset Jätelaki ohjaa - Destamatic toimii ja pyörät pyörivät JÄTTEEN TIET VIEVÄT ETEENPÄIN Destamaticille uusi materiaalien kierrätysasema Kyläsaareen Positiivisia näkymiä rakentamisessa
LisätiedotDestaclean Puukivi. Rakennusjätteen innovatiivinen kierrätysratkaisu. Kiertotaloudella säästöä rakentamiseen,
Destaclean Puukivi Rakennusjätteen innovatiivinen kierrätysratkaisu Kiertotaloudella säästöä rakentamiseen, 28.11.2017 Hannu Jalasvirta Markkinointiviestintäpäällikkö KEEP IT ROLLING! Destaclean Oy Destaclean
LisätiedotPositiivista palautetta palvelusta ja tuotelaadusta
kesäkuu / 2013 uutiset palvelusta ja tuotelaadusta Destamaticin asiakaspalveluvastaava Katri Tapola keräämässä näytettä puumurskeestamme Lainsäädäntö tuo lähivuosille muutoksia "Destamaticin asiakkaat
Lisätiedotmateriaalien kierrätyksen kumppanisi
Huhtikuu 2015 uutiset materiaalien kierrätyksen kumppanisi keep it rolling Destamatic sai ensimmäisenä Suomessa EoW-luvan Materiaalien aito kierrätys on tiivistä yhteistyötä Destamaticin uusi ilme Mukaan
LisätiedotBetonipäivät Puukivi Pitkä tie ideasta valmiiksi tuotteeksi Kimmo Rinne KEEP IT ROLLING
Betonipäivät 2016 Puukivi Pitkä tie ideasta valmiiksi tuotteeksi 3.11.2016 Kimmo Rinne Destaclean Oy lyhyesti 18 työntekijää Kumppanit 2 materiaalin kierrätysasemaa 2 tuotantopaikkaa 500 kuljetusalan yrittäjä
LisätiedotUUTISET Destamaticille Tuottava idea -kisan voitto Jyrki Uurtio toimitusjohtajaksi Uusi demopaikka Planmeca Golf Areena
Joulukuu 2015 UUTISET Destamaticille Tuottava idea -kisan voitto Jyrki Uurtio toimitusjohtajaksi Uusi demopaikka Planmeca Golf Areena Jyrki Uurtio toimitusjohtajaksi - Uutta kokemusta vahvan kasvun ohjaukseen
LisätiedotBetonipäivät Puukivi - puuta ja betonia yhdessä Kimmo Rinne
Betonipäivät 2015 Puukivi - puuta ja betonia yhdessä 29.10.2015 Kimmo Rinne 1 Destamatic Oy lyhyesti Vuonna 1998 perustettu, yksityisomisteinen materiaalien kierrätysalan yritys. Liikevaihto 2015 n. 9
Lisätiedotuutiset Kuljetusalalla historiallisen vilkas muutosten vuosi "Kierrätysasemalla tehostetaan pölyntorjuntaa" syyskuu / 2013
syyskuu / 2013 uutiset Uusia hyödyllisiä toimintatapoja haetaan - Asiakasyhteistyön tiivistämisellä lisää puhtia! "Kierrätysasemalla tehostetaan pölyntorjuntaa" Kuljetusalalla historiallisen vilkas muutosten
LisätiedotDestaclean investoi kasvuun. NRO 4/2017 TANJA RYTKÖNEN LIIKETOIMINTA- JOHTAJAKSI TAVOITTEENA KIERRÄTYSASEMA PIRKANMAALLA
NRO 4/2017 Destaclean investoi kasvuun. 2 TAVOITTEENA KIERRÄTYSASEMA PIRKANMAALLA 4 TANJA RYTKÖNEN LIIKETOIMINTA- JOHTAJAKSI 6 KELATIEN LAITOSTA MODERNISOIDAAN 2 DESTACLEAN DESTACLEAN 3 DESTACLEANIN TAVOITTEENA
LisätiedotRakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet
Rakennusjätteen hyödyntämismahdollisuudet Toimitusjohtaja Jarmo Kemppainen MAAMERKKI OY Toimialat Pohjarakentamiseen liittyvät: q Maarakennus q Louhinta q Tukiseinät q Betonointi q Paalutus q Ympäristörakentaminen
LisätiedotSortit vie noutosäkeillä rakennus- ja pihajätteen edullisesti kierrätykseen.
Jäteratkaisut yrityksille Syksy 2010 Sortit vie noutosäkeillä rakennus- ja pihajätteen edullisesti kierrätykseen. Jätteestä kierrätetään Miten Sortit toimii Sortit tarjoaa joustavan, edullisen ja kiinteähintaisen
LisätiedotHyötykäytöstä kierrätykseen - Hyvästä yhä parempaan
Heinäkuu 2015 uutiset Piha- ja puutarhasuunnittelija Eija Keckman: "Puukivi puhuttelee ja edustaa aikamme arvoja" Hyötykäytöstä kierrätykseen - Hyvästä yhä parempaan Hyötykäytöstä kierrätykseen hyvästä
LisätiedotNRO 2/2017. Destaclean kasvaa ja kehittyy JUURI PARTNES DESTACLEANIN VÄHEMMISTÖ- OSAKKAAKSI JÄTTEEN- KIERRÄTYS UUDELLE TASOLLE DESTACLEANISSA TAPAHTUU
NRO 2/2017 Destaclean kasvaa ja kehittyy 2 JUURI PARTNES DESTACLEANIN VÄHEMMISTÖ- OSAKKAAKSI 4 JÄTTEEN- KIERRÄTYS UUDELLE TASOLLE 6 DESTACLEANISSA TAPAHTUU 2 DESTACLEAN DESTACLEAN 3 Teksti: Pekka Leiviskä
Lisätiedot3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:
Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/
LisätiedotKannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa
LisätiedotTyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu
t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Joensuu määräytyy todellisen painon ja jätekeskushinnaston mukaan. Kuljetus- ja käsittelymaksuun lisätään punnitusmaksu 9,68 (alv 0 %). Kuljetus
LisätiedotUUTISET Kiertotalous on megatrendi Useita tutkimus- ja kehityshankkeita vireillä Kivikovia tuotetarjouksia
Lokakuu 2015 UUTISET Kiertotalous on megatrendi Useita tutkimus- ja kehityshankkeita vireillä Kivikovia tuotetarjouksia Kiertotalous on megatrendi ja kehittyvä talousketju Materiaalien kierrätyksellä on
LisätiedotSyntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat. Keräysvälineet
Syntypaikkalajittelu Siirtoasiakirjat Keräysvälineet Valtioneuvoston asetus jätteistä 179/2012 Rakennus- ja purkujätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava
LisätiedotRAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70%
RAKENNUSLIIKKEIDEN 2020 KIERRÄTYSTAVOITE 70% Laura Kemppainen, Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj RAKENNUSTOIMINNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN Rakennustoiminnan jätehuolto on järjestettävä jätelain
LisätiedotVolyymit kasvussa NRO 3/2017 MUUTOKSIA LAJITTELU- OHJEISIIN JA VASTAANOTTO- HINTOIHIN TÖITÄ KUMI- PYÖRILLE JA JÄTTEEN KÄSITTELIJÖILLE
NRO 3/2017 Volyymit kasvussa 2 TÖITÄ KUMI- PYÖRILLE JA JÄTTEEN KÄSITTELIJÖILLE 4 MUUTOKSIA LAJITTELU- OHJEISIIN JA VASTAANOTTO- HINTOIHIN 6 DESIGN TUKEMAAN KIERRÄTYSTÄ 2 DESTACLEAN DESTACLEAN 3 RAKENTAMISEN
LisätiedotLIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille
Taulukko 1. Perusmaksu. Vakituinen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,45 24,12 9,73 12,06 Kontiolahti * 23,56 29,22 11,79 14,62 Liperi ** 22,51 27,92 11,26 13,96 Kaikkien kuntien
LisätiedotYhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet. Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY
Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet Biolaitosyhdistyksen ajankohtaisseminaari, Lahti 29.10.2014 Markku Salo JLY Arvio yhdyskuntajätteen koostumuksesta (2012) Lähde: Tilastokeskus 2012, Jätelaitosyhdistys
LisätiedotKierrätetään. www.tramel.fi
Kierrätetään. www.tramel.fi Tramel Oy tarjoaa yrityksille ja kotitalouksille taloudellisesti kannustavan palvelun metallien ja metallipitoisten materiaalien kierrätykseen. Tramel Oy Prosessit Tuotteet
LisätiedotVuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon
TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan
LisätiedotKainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi
LisätiedotKIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen
KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari 22.3.2013 Jorma Mikkonen JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS KAATOPAIKAT Tavoitteena hygienian parantaminen Luotiin terveydenhuollon jatkoksi Jätteiden hautaaminen
LisätiedotDESTACLEAN KIERRÄTYSKONSEPTI
DESTACLEAN KIERRÄTYSKONSEPTI RESURSSIVIISAS TULEVAISUUS seminaari 26.5.2016 Kuopio Destamatic Oy / Hannu Jalasvirta Destamatic Oy lyhyesti Vuonna 1998 perustettu materiaalien kierrätysalan yritys. Toimipaikat
LisätiedotKÄSITTEET, MÄÄRITELMÄT JA TILASTOINTI PUUJÄTTEIDEN UUDELLEENKÄYTTÖÖN VALMISTELUSTA, KIERRÄTYKSESTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ
Eero Myller Projektipäällikkö Lassila & Tikanoja KÄSITTEET, MÄÄRITELMÄT JA TILASTOINTI PUUJÄTTEIDEN UUDELLEENKÄYTTÖÖN VALMISTELUSTA, KIERRÄTYKSESTÄ JA HYÖDYNTÄMISESTÄ Puujätteet kiertoon seminaari 27.5.2015
LisätiedotRakennusjätteiden kierrätys ja hyötykäyttö valvojan näkökulma
Rakennusjätteiden kierrätys ja hyötykäyttö valvojan näkökulma KOKOEKO-seminaari 2016 Jätehuollon uudistuvat toimintamallit Itä- Suomessa Lea Koponen, Pohjois-Savon ELY-keskus 22.2.2016 Mielikuva rakennusjätehuollon
LisätiedotJÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj
JÄTTEENKÄSITTELYLAITOKSET Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 4.9.2013 Jyri Nummela, Lassila&Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj KULUTUSYHTEISKUNNASTA KIERRÄTYSYHTEISKUNNAKSI
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO DESTACLEAN PUUKIVI. 3 Destaclean puukivi. 5 Destaclean Puukivi 40mm Terassikivi. 11 Destaclean Laatta 50 mm. 7 Destaclean Puukivi
PIHA- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMISEN TUOTTEET 2017 SISÄLLYSLUETTELO 3 Destaclean puukivi 5 Destaclean Puukivi 40mm Terassikivi 11 Destaclean Laatta 50 mm DESTACLEAN PUUKIVI 7 Destaclean Puukivi 13 Destaclean
LisätiedotMuovin kierrätyspalvelut yrityksille. Viivi Leiviskä
Muovin kierrätyspalvelut yrityksille Viivi Leiviskä 21.11.2018 2 Jätteenkäsittely on osa ratkaisuistamme kestäville yrityksille ja kunnille Jätteet ovat maailmanlaajuinen ongelma. Tarjoamme monipuolisesti
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS
UUDENKAUPUNGIN MATERIAALIKÄSITTELYKESKUS YVA-ohjelman julkistaminen 28.8.2013 MATERIAALINKÄSITTELYKESKUS HANKKEEN ESITTELY JORMA MIKKONEN Ympäristöhuollon tulevaisuuden trendit Niiden vaikutus Lounais-Suomeen
LisätiedotPakkausten tuottajavastuu Suomessa
Pakkausten tuottajavastuu Suomessa MIKÄ ON MIELEKÄSTÄ? Tavoitteena on hyödyntää ja kierrättää jätteitä mielekkäästi eli siihen määrään saakka, jossa ympäristölle koituu edelleen nettohyötyä ja kierrätys
LisätiedotMahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti.
Tyhjennyshinnat Joensuu (toissijaisen velvollisuuden palvelut). lisätään punnitusmaksu 9,68. irtojäte /m3 4,20 40,95 45,15 55,99 jätesäkki max. 200 l 2,19 2,37 4,56 5,65 astia 140 l 2,24 1,67 3,91 4,85
LisätiedotKUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO. Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen
1/5 KUKKUROINMÄEN JÄTEKESKUS JÄTTEENKÄSITTELYHINNASTO Hinnasto on voimassa 1.1.2014 alkaen Aukioloajat ma pe klo 7 20 Vastaanotto puh. 010 841 1813 Asiakaspalvelu puh. 010 841 1818 Fax vastaanotto 05 413
LisätiedotNRO 1/2017. Ympäristötietoisuus on sydämen asia. MAAILMA ON MUUTTUNUT VIHREÄMMÄKSI PUUKIVEN MENEKKI KASVAA SUUNTA ON SELVÄ: PUHTAAMPI TULEVAISUUS
NRO 1/2017 Ympäristötietoisuus on sydämen asia. 2 MAAILMA ON MUUTTUNUT VIHREÄMMÄKSI 4 PUUKIVEN MENEKKI KASVAA 6 SUUNTA ON SELVÄ: PUHTAAMPI TULEVAISUUS 2 DESTACLEAN DESTACLEAN 3 PIHARAKENTAMINEN Teksti:
LisätiedotJÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN
Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien
LisätiedotNRO 1/2017. Ympäristötietoisuus on sydämen asia. MAAILMA ON MUUTTUNUT VIHREÄMMÄKSI PUUKIVEN MENEKKI KASVAA SUUNTA ON SELVÄ: PUHTAAMPI TULEVAISUUS
NRO 1/2017 Ympäristötietoisuus on sydämen asia. 2 MAAILMA ON MUUTTUNUT VIHREÄMMÄKSI 4 PUUKIVEN MENEKKI KASVAA 6 SUUNTA ON SELVÄ: PUHTAAMPI TULEVAISUUS DESTACLEAN 3 2 DESTACLEAN Y PIHARAKENTAMINEN KIINNOSTAA
LisätiedotConenor Oy. Komposiittiekstruusio (WPC)
Conenor Oy 1995 CONEX -kartioekstruuderin kehitykseen ja kaupallistamiseen perustettu spin-off kehitysyritys toimialana ympäristöystävälliset kiertotaloustuotteet komposiittiekstruusiolla (näytteistys,
LisätiedotTaulukko 1. Tyhjennysmaksut säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi
Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. t säännöllisessä toissijaisen velvollisuuden palvelussa, Ilomantsi punnitusmaksu 9,97 (alv 0 %). Mahdolliset tyhjennyksen lisämaksut
LisätiedotRakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä
Rakennusosien ja materiaalien uudelleenkäytön sääntelyyn liittyviä kysymyksiä ReUSE seminar Ulla-Maija Mroueh VTT Technical Research Centre of Finland Rakennusosien uudelleenkäytön sääntely Miten jäte-
LisätiedotEkomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.
Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto
LisätiedotTekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö
Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari 4.6.2014 Sirje Stén, ympäristöministeriö Tekstiilijäte osana jätehuoltoa ja sen tavoitteita Tekstiilien uudelleenkäyttö ja
LisätiedotYhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen
Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen Tulevaisuuden haasteet jätehuollossa, Joensuun tiedepuisto 24.10.2013 Yhdyskuntajäte Yhdyskuntajäte: vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa,
LisätiedotEkomaksut 01.01.2015. Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 01.01.
Ekomaksut Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto
LisätiedotRAKENNUSJÄTTEISTÄ KOHTI KIERRÄTYSMATERIAALEJA KUOPIO, SAVONIA AMMATTIKORKEAKOULU
RAKENNUSJÄTTEISTÄ KOHTI KIERRÄTYSMATERIAALEJA 28.3.2019 KUOPIO, SAVONIA AMMATTIKORKEAKOULU Juha Hämäläinen, Product Line Manager, BURE, Fortum Waste Solutions Finland SISÄLLYSLUETTELO 1. Fortum Recycling
LisätiedotAskeleita uusiotuotteiden asiakasymmärrykseen
Askeleita uusiotuotteiden asiakasymmärrykseen Kimmo Rinne, Destaclean Outi Kettunen, VTT 1 Sisältö 1. Mikä on Destaclean Puukivi? 2. Kohti syvempää asiakasymmärrystä 3. Mitä uusiotuotteen asiakas haluaa?
LisätiedotPAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari
Annukka Leppänen-Turkula PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO -seminaari 16.2.2012 UUSI JÄTELAKI Aikataulu jätelaki tulee voimaan toukokuussa 2012 tuottajavastuuluku voimaan toukokuussa 2013 tuottajayhteisöt
LisätiedotHINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen
HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA
LisätiedotLUMI - Lujitemuovijätteen materiaalin ja energian kierrätys sementtiuunissa
LUMI - Lujitemuovijätteen materiaalin ja energian kierrätys sementtiuunissa Martti Kemppinen/Mamk, Egidija Rainosalo/KETEK et al. Hankkeen motivaatio Orgaanisen jätteen kaatopaikkasijoitusta rajoitetaan
LisätiedotMottomme pidä pönttösi tyhjänä!
Mottomme pidä pönttösi tyhjänä! Nykyaikainen jätehuolto: Uudelleen käyttö! Uusiokäyttö! Energiatuotanto! Loppusijoitus Sama laki kaikilla: erilaisia ratkaisuja esim. lajittelussa 25 Päivämäärä Päijät-Hämeen
LisätiedotRakennus- ja purkujätteet jätedirektiivissä ja Valtsussa
Rakennus- ja purkujätteet jätedirektiivissä ja Valtsussa Neuvotteleva virkamies Else Peuranen, ympäristöministeriö Kierrätyksestä kiertotalouteen -keskustelutilaisuus 20.3.2018, Pankkisali, ympäristöministeriö
LisätiedotVäritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi
Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA Moderneja tiloja Tikkurilasta Tässä kohteessa yritykselläsi on tilaa kasvaa yhdessä nopeasti kasvavan ja kehittyvän Tikkurilan kanssa. Tikkurilan kaupunkikeskukseen
LisätiedotPäätös. ASIA Päätös Delete Kierrätys- ja Purkupalvelut Oy:n koetoimintaa koskevan päätöksen (ESAVI/139/04.08/2013 Nro 148/2013/1) muuttamisesta.
Etelä-Suomi Päätös Nro 12/2014/1 Dnro ESAVI/303/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2014 ASIA Päätös Delete Kierrätys- ja Purkupalvelut Oy:n koetoimintaa koskevan päätöksen (ESAVI/139/04.08/2013
LisätiedotLIITE A: Jätemaksut kotitalouksille, julkisyhteisöille sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluille
Hyväksynyt Joensuun alueellinen jätelautakunta 8.12.2016 57. Taulukko 1. Perusmaksu. Vakinainen asunto Vapaa-ajan asunto Ilomantsi, Joensuu, Polvijärvi 19,27 23,89 9,64 11,95 Kontiolahti * 23,28 28,87
LisätiedotKeski-Suomi: Circwaste tiekartta
Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomen liitto outi.pakarinen@keskisuomi.fi 2018-2030 @Outi_Pakarinen 1 Sairaalan jätehuollon optimointi Circwaste -osahankkeet Keski-Suomessa Rakennusalan jätemäärät
LisätiedotJÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA
Sydän-Suomen jätelautakunta 18.12.2018 46 Liite 4 JÄTEKESKUKSEN TSV-TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari
LisätiedotL&T:N RATKAISUT RAKENNUSJÄTTEIDEN KÄSITTELYYN
L&T:N RATKAISUT RAKENNUSJÄTTEIDEN KÄSITTELYYN Rakennusjätteet Keski-Suomessa -tilaisuus, Jyväskylä 5.12.2017 Janne Hannula, Lassila & Tikanoja Oyj 1Lassila & Tikanoja Oyj JÄTE EI OLE ENÄÄ UHKA VAAN MAHDOLLISUUS
LisätiedotEi saa sisältää kotitalous-, bio- tai vaarallisia jätteitä. Vastaanottotarkastuksessa havaitut epäpuhtaudet laskutetaan hinnaston mukaisesti.
1. YLEISTÄ ottaa vastaan hyödyntämiskelpoista jätettä Tampereella Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella PIR-2002-219-111 ja Myllypuron siirtokuormausasemalla PIR-2003-Y-126-111 sekä Espoossa Juvanmalmin siirtokuormausasemalla
LisätiedotKierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen Keskustelutilaisuus Ylitarkastaja Sirje Stén
Kierrätyksestä kiertotalouteen - valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023 Keskustelutilaisuus 30.5.2017 Ylitarkastaja Sirje Stén 1 Valtakunnallinen jätesuunnitelma Strateginen suunnitelma jätehuollon
LisätiedotRakennusjätteestä uusiomateriaalia Lahden ammattikorkeakoulu Koulutuspäivä 18.10.2012
Rakennusjätteestä uusiomateriaalia Lahden ammattikorkeakoulu Koulutuspäivä 18.10.2012 Kuusakoski Oy Ari Virta Johtaja, rakennusjätekierrätys Kuusakoski Group tänään Donuard Kuschakoff perusti Viipurissa
LisätiedotKohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015
Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin
LisätiedotASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy
LisätiedotJätelain kokonaisuudistus
Jätelain kokonaisuudistus Teräsrakennepäivä 2012 Pekka Vuorinen ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Resurssitehokkuus EU-tasolla Komission resurssitehokkuuden tiekartta (2011) Energiatehokkuus,
LisätiedotLAJITTELU- JA VASTAANOTTO OHJEET alkaen
LAJITTELU- JA VASTAANOTTO OHJEET 1.1.2019 alkaen Vastaanotamme kierrätysasemalla käytettyä puu- sekä luonnonpuumateriaaleja. 1 PUUJÄTE Puhdas puuja te (kemiallisesti käsittelemätön puu) puupakkaukset ja
LisätiedotTASOLASIN KIERRÄTYSOPAS
TASOLASIN KIERRÄTYSOPAS LAJITTELE OIKEIN! Kerää erikseen: Puhdas tasolasi, laatuluokka I Laminoitulasi, laatuluokka II Eristyslasielementit, laatuluokka III Purkuikkunat, laatuluokka V IKKUNALASI Tasolasi
LisätiedotKANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 7 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN JÄTEMAKSUTAKSA jonka tekninen lautakunta on hyväksynyt 5.11.2012 Voimaantulopäivä 1.1.2013 1 Kankaanpään kaupungin jätehuolto on järjestetty
Lisätiedotlausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto
LisätiedotHelsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
. Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 15.2.2016 Yksikön päällikkö Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 36 (Opastinsilta 12 B 5. krs) 00521 Helsinki
LisätiedotKymen Bioenergia Oy NATURAL100
Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti
LisätiedotHE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta
HE 195/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNTA 1.3.2018 Yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen Lassila & Tikanoja 1 JÄTE EI OLE UHKA VAAN MAHDOLLISUUS
LisätiedotEtelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 g)
Etelä-Suomi Päätös Nro 98/2011/1 Dnro ESAVI/693/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2011 ASIA Päätös Suomen Kivisora Oy:n muun muassa puhtaiden maamassojen, louheen, murskeen ja betonijätteen käsittelyä
LisätiedotEsityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN
Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN 30.10.2014 Hyvä ympäristö ei synny sattumalta. Se on yhteinen juttu. Kiertokapula Oy:n tehtävänä on huolehtia mahdollisimman ympäristöystävällisesti
LisätiedotSorters Finland Oy
1 Jätteen käsittelyn seuranta- ja tarkkailusuunnitelma Sisällysluettelo: 1 Tarkoitus, laajuus ja määritelmät... 1 2 Vastaanotettavat jätteet... 2 3 Toimet vastaanotettavien jätteiden laadun tarkastamiseksi...
LisätiedotPÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen
LisätiedotMahdolliset lisämaksut veloitetaan taksan 9 :n Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen lisämaksut perusteiden ja hinnoittelun mukaisesti.
Tyhjennyshinnat Joensuu (toissijaisen velvollisuuden palvelut). lisätään punnitusmaksu 9,68. irtojäte /m3 4,20 40,95 45,15 55,99 jätesäkki max. 200 l 2,19 2,37 4,56 5,65 astia 140 l 2,24 1,67 3,91 4,85
LisätiedotPINTAPUHTAUSPROJEKTI
Raportti 1.2.2019 PINTAPUHTAUSPROJEKTI 2017 2018 Ravintoloiden ja suurtalouksien pintapuhtaus pääkaupunkiseudulla 2017 2018 Raportin tekijä: Tuula Ylönen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisu 1/2019
LisätiedotLAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI
Hallitus 51 24.04.2015 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE VALTUUSTOALOITTEESTA KIERRÄTYKSEN EDISTÄMISEKSI 994/00.02.023.0230/2015 Hallitus 51 Esittelijä Toimialajohtaja Petri Kouvo Valmistelija
LisätiedotKiertotalous purkutyön toteutuksessa havaintoja Hernematalan purkutöistä. RANTA-hanke Rakentamisen kiertotalous kunnissa
Kiertotalous purkutyön toteutuksessa havaintoja Hernematalan purkutöistä RANTA-hanke Rakentamisen kiertotalous kunnissa 7.11.2018 Hernematalan purku huoltamo- ja varastorakennus Helsingin Hernesaaressa
LisätiedotRAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET
RAKENNUSTYÖMAIDEN JÄTEHUOLTO JA ROBOTIIKAN HYÖDYNTÄMISEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET SUEZ ENVIRONNEMENT Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ympäristöhuoltoyhtiö SITA Suomi Oy kuuluu kansainväliseen
LisätiedotHINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010
HINNASTO YRITYKSILLE 5/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. JÄTTEIDEN VASTAANOTTO TOIMINTAOHJEET 3 2. DOMARGÅRDIN JÄTEASEMAN VASTAANOTTOHINNAT 4 3. PIENJÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 6 4. JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSMAKSUT
LisätiedotJätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:
Tiedote 1 (6) Porvoon alueellinen jätelautakunta Rihkamatori B 06100 Porvoo Kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen Porvoon alueellinen jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) mukaisena jätehuoltoviranomaisena
LisätiedotAjankohtaista EU:n jätedirektiivien toimeenpanosta. Jätealan strateginen yhteistyöryhmä Riitta Levinen, ympäristöministeriö
Ajankohtaista EU:n jätedirektiivien toimeenpanosta Jätealan strateginen yhteistyöryhmä 18.9.2018 Riitta Levinen, ympäristöministeriö EU:n jätesäädöspaketti = 4 direktiiviä, joilla muutetaan kuutta jätealan
LisätiedotPorin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa alkaen
Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2017 alkaen 1 PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta
LisätiedotLAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000
LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä
LisätiedotDestamaticin matka Destaclean Oy:ksi MARKKINA- MURROKSEN KÄRJESSÄ EKOLOGISUUS TARVITSEE TUEKSEEN MYÖS MUITA ARGUMENTTEJA YHÄ EKOLOGISEMPIA PUUTARHOJA
NRO 2/2016 Destamaticin matka Destaclean Oy:ksi 2 4 6 MARKKINA- MURROKSEN KÄRJESSÄ EKOLOGISUUS TARVITSEE TUEKSEEN MYÖS MUITA ARGUMENTTEJA YHÄ EKOLOGISEMPIA PUUTARHOJA 2 DESTACLEAN DESTACLEAN 3 MARKKINAMURROKSEN
Lisätiedotverkkolasku.fi 2.1.2011
palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen
LisätiedotEKOKAARI OY:N. Hinnasto 2019
EKOKAARI OY:N Hinnasto 2019 Maksaminen ja maksuvälineet Keltakankaan jätekeskuksessa maksun voi suorittaa käteisellä, pankkikortilla tai jätteet laskutetaan. Laskutus Käsittelymaksu peritään joko jätteen
LisätiedotRakentamisen jätteet Itä-Suomen jätesuunnitelmassa
Rakentamisen jätteet Itä-Suomen jätesuunnitelmassa Kokoeko-seminaari Hyvät rakennuskäytännöt jätteet ja hyötykäyttö Kuopiossa 11.2.2010 Taustaa, ELY-keskus, valtakunnalliset tavoitteet Nykytilanteesta
LisätiedotEnergiatuen hyödyntäminen yrityksissä. Erkki Väisänen/Tekes TETS
Energiatuen hyödyntäminen yrityksissä Erkki Väisänen/Tekes TETS 3.5.2017 MIKÄ? Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka edistävät:
Lisätiedotmateriaalitehokkuuden näkökulmasta
IE-direktiivi ja jätedirektiivi materiaalitehokkuuden näkökulmasta Laura Karvonen, Ulla Lassi ja Toivo Kuokkanen Analytiikkapäivät Kokkola Esityksen sisältö Materiaalitehokkuuden määritelmä Materiaalitehokkuus
LisätiedotKiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue
Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen
LisätiedotEkomaksut Yhteisen keräyspisteen väärinkäyttö. Vapaa-ajan asuntojen lukolliset jäteastiat Pienikokoinen poltettava jäte 1.1.
Ekomaksut LIITE 2 / 22 Suupohjan jätelautakunta 2.11.2016 Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu
LisätiedotYRITYSINFO KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA KONSERNITIEDOT
PÄÄSIVU YRITYSINFO KIERRÄTYSLIIKETOIMINTA KONSERNITIEDOT Osaamisen taustalla liki 100 vuoden kokemus 1914 Viipurissa Donuard Kuschakoff perusti Karjalan Lumppu- ja Romuliikkeen 1948 Pariisin rauhansopimus:
LisätiedotASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari
Lisätiedot