TIEPALVELUPÄIVÄT KEMISSÄ 2014
|
|
- Väinö Halonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 TIEPALVELUPÄIVÄT KEMISSÄ 2014 Tervehdys hyvä Autoliitto väki, sekä muut lukijat. Autoliiton Kemin Seudun Osasto on uuden haasteen edessä. Toki omasta tahdosta päädyimme hakemaan osaston järjestettäväksi Tiepalvelupäiviä Aikaisemmin ei osastomme ole järjestänyt AL valtakunnallisia järjestöpäiviä. Tilanne on uusi pienelle osastolle, mutta tavoite on viedä kunnialla tapahtuma läpi ja saada kävijöille miellyttävä kokemus ja muisto käynnistä. Odotettavissa on ripaus ihan uudesta aluevaltauksesta, sellaista jota ei aikaisemmin ole tehty. Eli mielenkiintoista on odotettavissa, jaksakaa odotella Tiepalvelupäiviä 2014 Kemissä. Kemiähän pidetään merikaupunkina ja sen rantamaisemat on todella kauniit. Nyt talven aikaan on Kemi tullut kuuluisuuteen lumilinnasta ja sen avajaisia on juuri vietetty. Harmi, että emme voi sitä teille kesällä esitellä. Toivotan kaikki Tiepalvelupäiville osallistujat tervetulleeksi Kemiin Autoliiton Kemin Seudun Osaston pj. Esa Lohiniva Ensimmäisen numeron ilmestymisen jälkeen on saatu lisää yhteistyökumppaneita, heidän mainoksiaan tietenkin mukana, mutta myös jotain muutakin.
3
4 AUTOLIITON TIEPALVELUPÄIVÄT KEMISSÄ Kemi on yksi pohjoisen Suomen logistisista solmukohdista. Täällä liikennevirrat kohtaavat maalla, merellä ja ilmassa. Tämän vuoksi olemme iloisia saadessamme isännöidä Autoliiton perinteisiä Tiepalvelupäiviä. Liikenneasiat nelostiehen, satamaan ja lentokenttään liittyen ovat keskiössä kaupungin kilpailukykytekijöitä ylläpidettäessä. Kemi on merellinen matkailu- ja teollisuuskaupunki. Vaikka pääsesonkimme matkailussa onkin Lumilinnan ja Sampojäänmurtajaristeilijän vuoksi talvikuukausina, on Kemissä myös kesällä paljon nähtävää ja koettavaa. Vuoden 2014 vierasvenesatamaksi valittu satama-alueemme kytkeytyy kiinteästi osaksi kaupunkikeskustaamme rantabulevardeineen ja ravintoloineen. Kesäistä Kemiä vauhdittaa myös lukuisat kesätapahtumat, joista merkittävimmät kytkeytyvät erityisesti musiikin ympärille (Satama Open Air, Beatles-viikonloppu jne.). Tavoitteenamme on tuotteistaa matkailusta entistä vahvempaa tukijalkaa perinteisen teollisuuden rinnalle, jolla on edelleen ylivoimaisesti keskeisin merkitys elinkeinoelämällämme. Meri-Lapin seudun teollisuuden (metsä- ja metalliteollisuus) toimesta tuotetaan noin 8 % Suomen viennistä, vaikka väkimäärämme on vain runsas prosentti. Toivotan kaikille vieraillemme elämyksellisiä hetkiä Kemin kesässä. Samalla haluan kiittää tiepalvelupäivien paikallisia järjestäjiä panoksestanne tapahtuman aikaansaamiseksi Kemissä. Lämpimästi tervetuloa Kemiin! Tero Nissinen kaupunginjohtaja
5 Autoliiton tiepalvelupäivät 2014 Kemissä Olen vielä varsin tuore sekä autoliittolaisena että tiepalvelumiehenä. Olen silti ollut mukana muutamilla tiepalvelupäivillä, Oulussa jopa järjestävässä porukassa. Viimeistään sieltä sain kipinän: miksemme toisi päiviä myös Kemiin, jossa niitä ei aiemmin ole pidetty? Oulun päiviä toteuttamassa osastoltamme oli mukana kolme jäsentä: puheenjohtajamme Esa Lohiniva, Pekka Koivumäki sekä allekirjoittanut. Saimme Oulusta hyvää harjoitusta omia päiviämme varten, jotka alun perin varasimme vuodelle Osastomme aktiivijäsenet olivat kuitenkin niin innokkaita, että päätimme ottaa jo tämänvuotiset tiepalvelupäivät järjestääksemme. Kemi on Lapin merikaupunki syntymäkaupunkini, josta en ole koskaan tahtonut muuttaa pois. Kemissä viehättää niin koko, ihmiset kuin rento ja kiireetön ilmapiirikin. Kemissä on hyvä olla. Kaikki palvelut ovat lähellä, asuipa sitten keskustassa tai vaikkapa Syväkankaalla, josta itse olen syntyisin. Viime vuosina Kemissä on tapahtunut kaupunkikuvallisesti suuria muutoksia. Jokunen vuosi sitten Valtakatu muutettiin osittain kävelykaduksi siitä voi olla montaa mieltä, oliko tästä enemmän hyötyä vai haittaa. Tullinranta on kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen: rannasta on tullut ihmisten ajanvietto- ja kokoontumispaikka. Lämpöisinä päivinä voi bongata niin minigolfarin, auringonottajan, onkijan kuin maukkaasta pihviateriasta nauttivan lounastajankin. Toki pahimpia hikipisaroita voi poistaa vaikkapa huurteisella tai lasillisella Coca Colaa: rannan alueella on toiminnassa useita erilaisia ravintoloita aina koiraystävällisestä terassista tilausristeilyjä tekevään ravintolalaivaankin. Palatakseni takaisin tiepalvelupäivien järjestelyyn: haluan sydämeni pohjasta jo näin ennakkoon kiittää kaikkia teitä, jotka olette osaltanne olleet vaikuttamassa tiepalvelupäivien toteutumiseen. Sponsoreita, muilla tavoin päiviä tukeneita, koko Länsi-Lapin piirin aktiiveja. Aivan erityisesti kuitenkin oman osastomme aktiiveja Esaa, Jormaa, Einaria, Karia, Kallea ja Pekkaa. Ilman teidän panostanne ei päiviä olisi voitu järjestää. Lämmin kiitos myös Tornion osastolle. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna tavataan! Terveisin Jelena Koivumäki AL Länsi-Lapin piirijohtaja
6 Arvoisat tiepalvelupäiville osallistujat Tervetuloa tiepalvelupäiville Kemiin. Näiden päivien ohjelmaa ja järjestelyjä on suunniteltu ja valmisteltu jo pitkään. Suurin osa tiepalvelutehtävistä tehdään silloin kun muuten normaalisti vietetään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Siksi tiepalvelupäivät ovatkin tärkeä vuosittainen koko perheen tapahtuma jossa tavataan samanhenkisiä ihmisiä ja ystäviä. Monille tätä toimintaa tekevälle onkin kyse enemmän koko perheen elämäntavasta kuin harrastuksesta. Kuten tiedämme niin Autoliiton ydintehtävänä on edistää vapaata, vastuullista ja turvallista liikkumista. Tätä tehtävää suoritamme valvomalla tienkäyttäjien etua, tarjoamalla tietoa, palveluita ja etuja jäsenillemme sekä tarjoamalla mahdollisuuden harrastustoimintaan. Tarkoitus on nyt saada mahdollisimman paljon Autoliiton tiepalvelumiehiä koolle saman viikonlopun ajaksi. Tavoitteenamme on kehittää Autoliiton toimintaa sekä lisätä ja helpottaa vuorovaikutusta. Kentän toiveiden ja ajatusten entistä tarkempi huomioon ottaminen on tärkeää. On myös hyvä kehittää yhteisiä toiminta ajatuksia ja sopia yhdessä toimintatavoista sekä malleista. AL-palvelut Oy tekee omalta osaltaan kovasti töitä uusien yhteistyömuotojen kehittämiseksi ja uusien jäsenetujen löytämiseksi. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on tukea Autoliiton jäsenhankintaa. Tulkaa avoimella ja reilulla mielellä kehittämään ja parantamaan Autoliiton tiepalvelun toimintaa. Parhaat kiitokset Kemin osaston sekä muille aktiivisille toimijoille, olette laatineet meille mainion ohjelman sekä hienot puitteet tapahtumamme onnistumiseksi. Jari Matikainen Liittovaltuuston puheenjohtaja
7 Kiitos kutsusta! Oli ilo saada kutsu Kemiin tiepalvelupäiville. Kemi ja Tornio on ollut porttina ulkomaille vuosikymmenten ajan. Autolauttaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä aloitti liikennöinnin vasta -50 luvulla ja samalla lopetti autoliikenteen perämeren ympäri. Siihen saakka rekat ja henkilöautot ajoivat läpi Kemin kaupungin mennessään Ruotsiin tai muualle eurooppaan. Kemi on varmasti monelle tiepalvelupartiolle uusi tuttavuus. Kannattaa varmasti varata ylimääräistä aikaa alueeseen tutustumiseen, nähtävää varmasti löytyy. Kemi on esimerkki kaupungista mistä on liian helppo ajaa ohi. Tiepalvelupäiviä on suomessa vietetty jo vuosikymmenten ajan. Autojärjestöjen kattojärjestö FIA on myös järjestänyt tiepalvelupäivät alun toistakymmentä kertaa. Autoliiton tiepalvelu osallistuu tänä vuonna toisen kerran syyskuussa Kroatian Sibenikissä järjestettävään tiepalvelutapahtumaan. Ohjelma sisältää koulutusta, yhdessäoloa, kalustoesittelyä ja tietenkin taitokisan. Tuntuu mukavalta, kun suomalainen konsepti kelpaa kattojärjestöllekin. Haluan toivottaa kaikkien puolesta suomen tiimille menestystä Kroatian matkalle ja tpkisaan. Kilpailu kiristyy myös tiepalvelussa. Kakkua on tullut jakamaan automerkkien omat matkanjatkamissopimukset, vakuutusyhtiöt, isot autohuoltoketjut ja rahoitusyhtiöt. Iso osa autokannastamme kuuluu jo jonkun matkanjatkamisjärjestelmän piiriin. Kuitenkin vain tiepalvelumiehet korjaavat autoilijan oman auton tien päällä ajokuntoon. Muut organisaatiot perustavat palvelunsa sijaisautoihin ja hinauspalveluun. Kuitenkin moni autoilija haluaa jatkaa matkaa omalla rakkaalla autollaan. Siksi tiepalveluväkeä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Toivotan onnea ja menestystä Kemin tiepalvelupäiville. Tapani Virtanen Tiepalvelutoimikunta
8
9 POHJOLAN SANOMAT Lainaus Pohjolan Sanomista, juttu alun perin ollut , siis 50 vuotta sitten. Kemin Tiepalvelupäivien kiertoajelu tehdään Heiskasen Liikenteen autoilla, siis meillä pitkä yhteistyö. Heiskasen Liikenne Oy Kemi, Finland
10
11 Alus on tervattu, puurunkoinen, rautakaarilla ja -kannella varustettu entinen halkojaala. Alus on alun perin rakennettu Enso Gutzeitin telakalla Savonlinnassa v Rungon mitat: pituus 20m (24m), leveys 5,5m, syväys 1,5m ja uppouma n. 35tn. Siviilikäyttöön alusta alettiin rakentamaan 70-luvun lopulla ja otettiin käyttöön v Tuolloin alus kastettiin S/Y Katariinaksi ja kesällä 2005 alus on katsastettu vuokraveneeksi. Perinnelaiva Katariina tarjoaa risteilyjä sekä tilaisuuksia sisäsatamassa yksityisille, yritysasiakkaille, yhteisöille, kaveriporukoille Risteilyjen ulkopuolellakin Katariina palvelee asiakkaita rannassa päivittäin kahvilana ja laivaravintolana TÄLLÄ ALUKSELLA TIEPALVELUPÄIVILLE OSALLISTUVAT VOIVAT RISTEILLÄ!
12 AL SPORT TOIMIKUNTA Matti Sinervä jäi eläkkeelle AL Sport toimikunnasta, Autoliiton Kemin Seudun Osasto kiittää Mattia työpanoksesta autoilun ja autourheilun parissa. Tunnemme Matin Italian ystävänä, johtuneeko siitä, että Ferrari on hänen suosikkimerkkinsä. Toki Matti on niin hienotunteinen, ettei ole kiusannut meitä ajamalla Ferrarilla, tiedämme kyllä, että hänellä on kyseisen automerkin logolla olevat kengät. Otin tämän kunniakirjan mukaan tähän juttuun sen vuoksi, että niin, en oikein osaakaan perustella, nalle ajopuvussa on niin valloittava kaikkien kaveri, kuten Mattikin. Tammikuun AL Sport toimikunnan kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Matin jälkeen valittiin eräs Jorma Kemistä, sattumoisin sama, joka tätä kirjoittaa Onhan tuossa haastetta, mutta mielenkiintoinen tehtävä, meillä on hyvä porukka, Stipendijärjestelmä toimii hyvin, toki vielä rakenteluvaiheessa Toimitsijastipendit tulevat tulevaisuudessa maksuun toimintapisteiden yhteydessä. Toivotan Tiepalvelupäivien osanottajat tervetulleeksi myös AL Sportin puolesta, toki tiepalvelupäivillä olen Jelenan juoksupoika! T Jorma Halttu
13 Karjalahdenkatu 34 Eikan Polku SM 2013 AL-Kemin vuoden 2013 päätapahtuma oli autosuunnistuksen SM-osakilpailu Eikan Polku heinäkuussa. Kisa keräsi paikalle Suomen AS-parhaimmiston tavoittelemaan SM-pisteitä kautta aikain pohjoisimmassa osakilpailussa. Kisan reitti kierteli Kemin ja Keminmaan kangasmaastoja ja sorakuoppia ja tarjosi kuskeille ja karttureille pitkän iltapuhteen valoisassa pohjoisen kesäillassa. Rolf Sjöberg - Kari Mamia Anssi Karppinen - Timo Saarinen Moninkertaiset Eikan Polun kävijät Rolf Sjöberg - Kari Mamia LohUA nappasivat Eikan Polku SM:n voiton. Tarkkuus oli valttia, sillä voittajapari ajoi ainoana n. viisituntisen reitin ilman reittivirheitä. Matkalla ensimmäiseen Suomenmestaruuteensa Anssi Karppinen - Timo Saarinen TCOF-KangUA ottivat Eikan Polku SM:n kolmostilan.
14 Tiedämme, että tätä verkkolehteä lukevat myös sellaiset, jotka eivät tunne tiepalvelua, lyhennelmä Autoliiton sivulta. Autoliitto ylläpitää tiepalvelua Suomessa Liiton edeltäjä Suomen Autoklubi (AK) käynnisti tiepalvelu-toiminnan Olympialaisten aikana 1952 kahdella moottoripyöräpartiolla. Vuonna 2002 tästä tuli kuluneeksi 50 vuotta. Hieman historiaa Toiminta haki muotoaan yli 10 vuotta. Uusi nousukausi alkoi 60-luvulla, jolloin vapaaehtoinen tiepalvelu käynnistyi perinteisessä muodossaan. Partiomäärä nousi muutamasta pian useisiin kymmeniin. Tiepalvelun asema vakiintui Suomen Autoklubin (AK) ja Suomen Autoliiton (SAL) yhdistyessä vuoden 1972 alussa. Tiepalvelu tehostui ja kasvoi voimakkaasti 70- ja 80-luvuilla. Toiminnalle luotiin selkeät säännöt ja auttajat voitiin varustaa kunnollisin ensiapuvälinein ja radiopuhelimin. Auttamisen halu ja into auton tekniikkaan vetivät. Harrastus kasvoi osaksi liikenneturvallisuustyötä. Mitä tiepalvelu tekee Tiepalveluapu on luonteeltaan teknisen "ensiavun" antamista tiellä pulaan jääneelle ajoneuvolle. Apu voi käsittää vian etsimisen ja pikkuvikojen korjaamisen. Viallinen ajoneuvo pyritään saamaan tien päällä kuntoon niin, että matka voi turvallisesti jatkua omin avuin. Poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi korjaustyön onnistumista tiellä ei voida taata. Tällöin kuitenkin avustetaan matkan jatkamiseen liittyvissä asioissa. Toiminta tänään Tiepalveluavun kysyntä on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti ja apupyyntöjä tulee kellon ympäri. Tiepalvelun mallia on muutettu ammattimaisempaan suuntaan, sillä vapaaehtoispohjalta toimivan järjestelmän voimavarat eivät enää yksin riittäneet auttamaan pulaan jääneitä. Tänään Autoliiton tiepalvelu on laaja kokonaisuus, joka tuottaa tiepalvelua 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä yhteistyökumppanien ja ammattitiepalvelun kanssa. 250 vapaaehtoista tiepalvelumiestä ovat osa tätä kokonaisuutta ja he päivystävät pääsääntöisesti viikonloppuisin ja juhlapyhinä, mahdollisuuksien mukaan myös arkipäivinä. Vastatakseen kasvaneeseen kysyntään Autoliitto käynnistänyt tiepalvelun hälytyskeskuksen, joka päivystää koko valtakunnan alueella nyt 24 tuntia vuorokaudessa numerossa (puhelun hinta 1,95 /min + pvm). Numeroon soittaja saa aina henkilökohtaista palvelua. Avuntarvitsijan ongelman, sijainnin ja muun informaation perusteella etsitään ensisijaisesti lähin tiepalvelun päivystäjä tai muu sovittu auttava taho. Keskuksen kautta saa myös muuta apua ongelmatilanteisiin ja puhelu voidaan yhdistää esimerkiksi hinausalanyrittäjälle, autokorjaamoon, lukko- tai rengasliikkeeseen, autovuokraamoon, majoituspaikkaan, lähimmälle taksille tai vakuutusyhtiöön. Keskuksesta saa tietoja myös tiesäästä, tietöistä, saaristolauttojen ja lossien aikatauluista, huolto- ja liikenneasemista, kaupoista ja ruokapaikoista. Mitä apu maksaa, Vapaaehtoinen tiepalvelu Tiellä partioinnin yhteydessä annettu pika-apu ja liikenneturvallisuuteen tai liikenneonnettomuuksiin liittyvä auttaminen ovat yleensä maksuttomia. Tilattu tiepalveluapu on maksullinen ja sen hinnasta ja maksutavasta on syytä sopia ennakolta. Avustuksen tyypillinen hinta lähialueella on euron suuruusluokkaa. Varaosat, tarvikkeet ja toimitetut polttoaineet veloitetaan erikseen. Mitä apu maksaa, Ammattitiepalvelu Yhteistyökumppanit ja ammattitiepalvelu toimivat yrityspohjalta, jolloin niiden hinnoittelu poikkeaa vapaaehtoisen tiepalvelupartion kulukorvausluonteisista maksuista. Kustannuksista ja maksutavasta kannattaa sopia ennakolta. Autoliiton jäsenet ovat palvelussa etusijalla ja heille avustus on yleensä edullisempi. Ennakolta hankittu ALturva takaa tieltä pelastamisen ja matkan jatkumisen ainoastaan 48 euron vuosimaksulla, jolloin ehtojen mukaisesta avustustapahtumasta ei peritä enää muita maksuja.
15 . Paljon on syksyn aikana tapahtunut, olemme olleet yhteyksissä moniin tahoihin, paikka on sovittu, samoin jo monta yhteistyökumppania. Vilkkuajon reitti, se olkoon yllätys kaikille, läpikäyty jo melkein risteys risteykseltä. Emme tee enää näitä tarroja, joku voi muistaa 80-luvulta. Osastomme oli omatoiminen, myimme tarraa, tulot laitoimme tiepalvelumiehille hankittaviin työkaluihin, kunnes AL kielsi toiminnan (pientä katkeruutta vieläkin, kun saimme tällä kuitenkin rahaa tiepalveluun omatekemällä tarralla ). Seuraavilla sivuilla valmistautumista tiepalvelupäiviin, ennakkotietoa, sekä tietenkin mainoksia Merilapin tarjonnasta.
16
17 TIEPALVELUTOIMINTAA Saimme eräänä perjantai-iltana soiton papiksi opiskelevalta naiselta. Hän oli jäänyt tien varteen Kuivaniemeen VR6 volkkarillaan. Ajoimme paikalle ja totesimme, että autosta oli irronnut laturin hihnan kiristinpyörä; vain pyörän kiristyspultti oli enää jäljellä. Tuli ongelma. Kello oli sen verran paljon, että varaosaliikkeet olivat kiinni eikä opiskelijatyttö olisi pystynyt jatkamaan matkaansa ennen uuden osan saantia. Yhtäkkiä mieleeni pälkähti pelastava enkeli: Kemin Varaosa! Ei kuin soitto Jonille, joka myöhäisestä ajankohdasta huolimatta tuli varta vasten myymään meille varaosan. Tismalleen oikeaa osaa ei ollut tällä kertaa hyllyssä, kyseessä kun oli hieman harvinaisempi automalli. Joni tutki auton papereita ja selasi tietokoneelta vastaavanlaista osaa. Lopulta hän löysi osan, joka oli miltei samanlainen, ja uskoi meidän saavan auton kuntoon sen avulla. Palasimme Kemistä takaisin auton luo Kuivaniemeen. Osa sopi kuin sopikin, ja auto saatiin taas toimintakuntoon. Toivotimme reippaalle teologianopiskelijalle turvallista matkaa ja kehotimme vaihdattamaan oikean osan paikoilleen heti, kun hän pääsisi sen liikkeestä noutamaan. Jelena ja Pekka Jo 20 vuotta palvelevaa varaosakauppaa Kemissä
18 Tervetuloa tutustumaan Kemin Cumulukseen! KEMI Hahtisaarenkatu 3
19
TIEPALVELUPÄIVÄT KEMISSÄ 2014
TIEPALVELUPÄIVÄT KEMISSÄ 2014 Tervehdys hyvä Autoliitto väki, sekä muut lukijat. Autoliiton Kemin Seudun Osasto on uuden haasteen edessä. Toki omasta tahdosta päädyimme hakemaan osaston järjestettäväksi
JULKAISTU: Maaliskuu 2013
JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme
Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.
TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.
Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015
Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,
U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti
ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan
Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien
"raikkaasti vauhdissa mukana"
KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa
HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!
TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun
Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina
Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä
AUTOLIITTO. Arki tai loma. Matkassa mukana.
AUTOLIITTO Arki tai loma. Matkassa mukana. Autoliiton organisaatio Osastot Piirit Autoliitto Liittokokous Autoliitto Liittovaltuusto Piirinjohtajat Ry Puh.johtaja Toimikunnat Autoliitto Hallitus Ry Toim.johtaja
Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 7.5.2016 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa taas kaikki kilpailemaan 7.5. keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysiotempoon. Viime keväänä sää ei suosinut kilpailuamme, mutta
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo
HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri
Työssäoppimiseni ulkomailla
Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä
Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset
OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään
Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.
PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat
TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma
TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina
Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.
Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta
BIARRIZ
BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten
Ralliautojen hyväksyminen museoajoneuvoksi
Ralliautojen hyväksyminen museoajoneuvoksi Laatinut: Hannu Lampinen 2009 ALUKSI SA-HK on FIVA:n alainen järjestö. FIVA tarkoittaa vapaasti käännettynä kansainvälistä vanhojen ajoneuvojen järjestöä. FIVA:n
Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara
Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK
www.autoliitto.fi/liitto_ja_osallistuminen/autoliiton_osastot/kemin_seudun_osasto Autoliiton sivulta linkki
Muistakaa, että näkyvyys on tärkeää autoillessa! Kilpailu, mikä automerkki on kyseessä? Vastaukset voi toimittaa AL Kemin seudun Auton päivä tapahtumaan 8.9.2012, paikka ilmoitetaan myöhemmin. Jos oikeita
TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä
Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.
Osallistujan palautelomake
Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11
Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00
METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (5) Arvoisa ministeri, hyvät kansanopistopäiville osallistujat! Syyskuun alussa tulee kuluneeksi 35 vuotta tämän Murikkaopiston toiminnan käynnistämisestä. Päätös opiston
GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA
GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle
Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!
TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa
Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä
Joka kaupungissa on oma presidentti
Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun
MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16
KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt
Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009
Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi
Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching
Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan
Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?
Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.
1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?
Tyttöjen Talo Rovaniemi Syksy 2016 Isosisko-kyselyn yhteenvetoa 1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 10/10 vastaajaa Teehetki 7/10 Muita tapahtumia ja teemakertoja 4/10 Toivetorstai
Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen
Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus
LAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?
Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa
PAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen
Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä
Raportti työharjoittelusta ulkomailla
Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni
Vastuullisesti kasvava Lappi
Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän
KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö
KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,
AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus
AJANKOHTAISTA Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus Boknäs laajentaa Toistakymmentä sisustusliikettä, ying, yang, feng shui ja Hong Kong. -Liilassa on kaikki! Boknäs laajentaa parhaillaan Liilassa
VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015
VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011
Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
s.1/5 YLEISTÄ: Vuosi 2016 oli Autoliiton Mikkelin osasto r.y:n 51. toimintavuosi. Osaston perustava kokous on pidetty 16.1.1966 ja yhdistysrekisteriin osasto on merkitty 17.10.1966. Suurin tapahtuma oli
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA
TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja
NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS
NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs
TOP-jakso Isle of Wight saarella
TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä
Kajaanin Suunnistajat ry.
Kajaanin Suunnistajat ry. Kainuu kansainvälisten suunnistuksen suurtapahtumien Kainuu ja Kajaani kansainvälisten keskipisteessä suunnistuksen suurtapahtumien keskipisteessä KUTSUVIERASTILAISUUS Joutenlampi;
Tietokone työvälineenä
Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
UNELMIESI KOTI PICKALAAN
UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus.
Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet Kuva: Jari Yli-Hietanen Muutamia pyöräsuunnistuksen erityisjuttuja Polkukuvaus, kertoo polun ajettavuuden Mitä yhtenäisempi viiva sitä nopeampi sitä on ajaa
Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka
TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN
Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.
Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä
Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan
Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä
Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo
Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille
Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla
Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.
Ilmastoasiat ja automatkailu pysyvä ristiriitako? Matkailuajoneuvotuojat ry:n neuvottelupäivät Autoliitto, Pasi Nieminen
Ilmastoasiat ja automatkailu pysyvä ristiriitako? Matkailuajoneuvotuojat ry:n neuvottelupäivät Autoliitto, Pasi Nieminen Autoliitto 126 391 jäsentä (31.12.2018) 30 työntekijää (sis. AL-palvelut Oy:n) Autoliitto
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj p. 0300 870 414 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennen kaikkea tekijänsä asenteesta! Myynnin parhaat
Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen
Taustatiedot - Kaikki -
Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee
ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Tervetuloa. ratsastamaan!
Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa
POHJANMAA RALLI 9.10.2010
POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi
Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska
Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.
S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012
14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme
JOUTSEN INNOITTI ARKKITEHDIT UUSILLE TEILLE
YO ZEN JOUTSEN INNOITTI ARKKITEHDIT UUSILLE TEILLE YO ZEN on uusi kahden arkkitehdin perustama oululainen design-studio. Parhaillaan työn alla on korusuunnittelua, ja ensimmäinen mallisto "Origami" julkistetaan
Islannin Matkaraportti
Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja
Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia
Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa