|
|
- Jorma Mäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tässä meidän projektimme vielä museon platalla - hetkellä jolloin allekirjoitimme maalausprojektin urakkasopimuksen. Tässä kunnossa se on näyttäytynyt jo vuosia ja odottanut vain "Feeniksin ylösnousemusta". Totuus on, että tämä kone luovutettiin tehtaalta sarjanumerolla 503 ja rekisteröitiin SE-BSY 'ksi eli "Assur Viking"iksi - ja monien mutkien kautta siitä tuli USA' han rekisteröity N8042W. Mutta... Työt alkoivat heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja syyskuun ensimmäisen viikon aikana konetta pestiin painepesurilla Välimerellisellä antaumuksella alta, yltä ja päältä. Kun moottorien cowlingit avattiin, niin mitäpä muuta sieltä olisi voinutkaan löytyä kuin melkoiset määrät vanhaa, pinttynyttä öljyä, jota oli valunut alimmista sylintereistä! Syyskuun 10.päivä.
2 Paikalliset, reippaat ja rohkeat maalarit uhmasivat olosuhteita ja konttasivat hiomassa tasoja - eivät taatusti joka viikko joudu tällaisen duunin kanssa tekemisiin? Syyskuun 14. päivä. Maalausta on jo alettu valmistella ja konetta on teippailtu lähes joka puolelta sen jälkeen kun pahimmat paikat on tullut hiottua ja paklailtua. Syyskuun 17. päivä. Kaksi tyytyväistä projektijohtajaa: vasemmalla Malagan Ilmailumuseon johtaja Joaquín de Carranza Paris ja oikealla Masa Lampela, joka toimii "työnvalvojana" laivueen toimeksiannosta. Iloiset ilmeet johtunevat siitä, että moottoripellit on saatu tosi kunnolla pestyä! Metropolitanimme täydessä "talvisuojausvärissä".tässä asussa kone komeili viikon 39 lopussa. Nokkatutkan kuvun terävyys on silmiinpistävä, mutta museo tulee pyöristämään sen kauniin pyöreäksi kuten alkuperäisessä koneessa - toivottavasti jo ensi vuoden budjetista. Keskiviikkona kiipesivät ensimmäiset maalarit pistooliruiskuineen koneen kylkiin ja valkoinen, lopullinen maalipeite alkoi näkyä Metropolitanimme yläpinnassa.näky oli silmiä hivelevä ja viimeistään tässä vaiheessa alkoi meidän pulssimme rauhoittua. Homma tulee onnistumaan! Aivan tavallisilla tikkailla ei luonnollisesti yletytty sivuperäsimen huippuun. Siis näissä korkeuksissa oli turvauduttava järeämpään kalustoon. Loistava sää on suosinut tätä taivasalla suoritettavaa operaatiota - maalaushetkellä vallitseva + 28C lämpötila auttaa maalauksen kuivumista.
3 Malagan suunnalla oli kuluneella viikolla 40 pieni sateen ropaus ja maalarit poistuivat. Museon intendentti Joaquín de Carranza päätti reippaasti auttaa työn edistymistä jotta maalarit pääsisivät nopeammin maalaamaan moottorien "seutua". Oli sovittu, että jossakin vaiheessa pitää valuttaa taas öljyjä pois sylintereistä. Mutta kun asialla on hiukan liian innokas amatööri - tarjosimme kyllä laivueesta oman "mekaanikon" hoitamaan homman - niin kun Joaquín avasi venttiiliennostajan kannen, niin sieltähän tulvahti kannellinen ja putkellinen mustaa kultaa! Loppupäivä menikin sitten miehen pesuun. Mutta homma tuli hoidettua. Perjantaina päästiin jo maalaamaan raitoja: mustaa ja punaista sivuperäsimeen. Koko rungon mitalta saatiin myös teippaukset pitkien raitojen osalta vietyä läpi.ensi viikolla jatketaan - sääprofeetat ovat luvanneet kuivia ja lämpimiä kelejä joten odotamme, että kone valmistuu viikolla 41. Maanantaina kiivettiin uudelleen korkealle. Teippaus on tarkkaa puuhaa. Saksinosturin nokassa taiteili museon toimiston monitaituri, señorita Inma apurinaan yksi maalareista. Teipin toisessa päässä oli - arvasitte oikein - Joaquín, joka ehtii joka paikkaan - ei tosin näy kuvassa!
4 Ja tässä näette lopputuloksen.nythän kone muuttui kuin taikaiskusta Karhumäki Airways'in suomalaiseksi lentokoneeksi.tosin vielä suurin osa värillisistä raidoista jäi viimeisteltäväksi alkaneen viikon aikana. Tämä tyylikäs "pyrstö" näkyy jo selvästi uudistuneena valtatie A7:lle. Tiistaina Masa Lampela ja webmaster kävivät aamulla katsomassa paikan päällä työn etenemistä. Maalarit (2 kpl) olivat hyvin kiinnostuneita koneen historiasta ja iästä. Kyselivät ja saivat vastauksia. Tekivät todella pitkää päivää, jotta pysyttäisiin aikataulussa. Kuva otettiin kun aurinko oli jo alhaalla ja "pojat " olivat lopettelemassa! Kone hiukan toisesta kulmasta. Täkäläisen katsojan silmissä se näyttää jo todella kauniilta. Eikä se vielä ole edes aivan valmiskaan. Me Aurinkolaivuelaiset ja museolaiset maltamme tuskin odottaakaan...muutama päivä vielä ja sitten monivuotinen unelmamme toteutuu. Keskiviikkona jatkuivat työt koneen kimpussa. Srta Inma ja sr. Adolfo Ortega ovat teippaamassa moottoreita, jotka jo ovat saaneet kauniit Kar-Air-raitansa kylkiinsä. On aivan uskomatonta ja ilahduttavaa nähdä kuinka innostuneita kaikki museon työntekijät tästä meidän yhteisestä projektistamme ovat. Jos suomalaiset ovat joskus kuvitelleet, että täällä etelässä eletään vain ns. manaña-tunnelmissa, niin on syytä miettiä uudelleen! Kun täällä päätetään tehdä, niin sitten syntyy valmista. Tämä kuva on otettu keskiviikkona paljon auringonlaskun jälkeen eli n. klo ja porukka tekee vieläkin töitä! Kun tavoite on asetettu niin siitä pidetään kiinni. Hatun noston paikka! Oitis torstaiaamuna 8.10 "Konnamme" oli saanut tunnusomaisen mustan nokkansa (kuva tosin otettu vasta illalla, varjoista päätellen!), jota tässä joukolla ihaillaan. Samalla todettiin, että laskutelineissäkin on vielä aika paljon viimeistelyn varaa, mutta kyllä sekin tulee hoidetuksi mennessä!
5 Puolen päivän aikoihin, jolloin maalarit nauttivat lounaan ja pikku "siestan", kone paistatteli kauniissa, varsin vähäpilvisessä auringonpaisteessa. Siipien maalausta ei oltu vielä aloitettu eikä moottoreita oltu paketoitu maalausta silmällä pitäen. Torstai-iltaan mennessä kone komeili jo näin "valmiina": nokka oli siis aamulla saanut mustan värinsä ja oikea siipi sekä moottorikin olivat jo alumiinin värisiä - Karhumäkikin oli jo ehditty teipata nokalle. Upeata! Reippaat maalarit ihailemassa uudessa maalissaan kiiltelevää mustaa nokkaa.se, että nokan muoto on vielä alkuperäistä terävämpi ei tässä värityksessä enää pistä niin pahasti silmään. Malttakaa nyt kaikki tarkkasilmäiset - tähän on kyllä tulossa parannus! Ehkäpä jo ensi vuonna? Convairimme oikea siipi oli jo tässä vaiheessa saanut uuden, siistin alumiinihopeisen maalipinnan. Perjantaina olikin sitten vain tämän värin maalausta ja tässä kuvassa alkaa vasen moottori saada uutta pintaa.oli melkoinen tuuli ja koneen ympärillä kukoistavat palmutkin taisivat saada osansa? Perjantaina (9.10) iltapäivällä voitiin jo poistaa teippausten teipatut suojapaperit ja niinpä oikea kylki sekä koko siipi loistivat viimeistellyissä teippauksissaan ja väreissään valmiina. Potkuri on toki vielä paketissa. Näinkin isossa maalauskohteessa löytyy mielenkiintoisia kiipeilypaikkoja. Toinen maalareista, sama joka jo projektin alkuvaiheissa seikkaili siivillä skrapaamassa ja hiomassa pintoja, taiteilee korkeuksissa ja viimeistelee "taidekäsityönä" punaiset siivenkärjet.
6 Perjantai-iltana töiden päätyttyä saimme ihailla näin valmista konetta. Työt pysähtyvät hiukan pidemmäksi viikonlopuksi, sillä maanantai (12.10.) on Dia de España ja se on tietysti vapaapäivä. Työt jatkuvat tiistaina ja urakoitsija sekä museon väki on luvannut, että kaikki on valmista viikon lopulla? Keskiviikkona olivat ilmeet vakavat kun aamu oli pilvinen ja viileän yön jälkeen koneen pinnat olivat aamukasteessa! Työaikaa meni hukkaan muutama tunti kun kasteen kuivumista piti odotella. Mutta "aurinko armas..." ja sitten päästiin taas jatkamaan hommia. Kone teipattiin joka puolelta taas uudemman kerran. Alumiinihopeaa rupesi ilmestymään kaikkiin vielä valkeina hohtaviin pintoihin.työtä tehtiin kuumeisesti taas koko loppupäivä ja kokonaisilme alkoi muuttua silmissä. Deadline painaa päälle ja siitä haluavat täkäläiset pitää ylpeästi kiinni. Torstaina alumiinipinnat olivat valmiit. Alkoi viimeistely pensseleillä ja pikkuteloilla. Huolellisia "poikia". Museon väki kertoi, että leko-bongareita käy jo päivittäin! Myöhään iltapäivällä paikalla käydessämme tapasimme Niilo Karhumäen pojanpojan valokuvaamassa suvun komeinta työjuhtaa. Nyt ovat jo hymyt herkässä: Masa Lampela ja Pera Seeve eivät kai sinänsä naura Joaquínin "pipoa" (=hengityssuojain) mutta hauskaa oli kun kone rupesi olemaan lähes valmis. Joaquín itse oli näet parhaillaan ruiskumaalaamassa koneen takana olevaa vanhaa, sinistä, jo hieman ruosteista sähköasemaa, ettei se rumentaisi hienon koneen ympäristöä! Attention to detail ON tärkeää! Tällä hetkellä uuteen kuosiin puetusta Konnasta voisi jo ottaa vaikka sata hienoa yksityiskohtakuvaa, mutta tämä kuvakulma kyllä vie voiton kaikista! Tämän ja viereisen kuvan on ottanut yksi jo tässä vaiheessa koneen bongannut ilmailusta kiinnostunut! Tämän nuoren pilotin nimi sattui "yllättäen" olemaan Jyri Karhumäki.
7 Perjantai-illalla myöhään - jälleen reilusti auringonlaskun jälkeen - Inma ja Adolfo eli museon "teippausmestarit" ovat päässeet lempipuuhiinsa. Tässä on menossa oikean tason yläpinnan rekkarin paikan mittaus! Kuten aina - Inma komentaa ja pojat tottelevat? Siinä vain rastakiharat heilahtavat ja valmista syntyy! Tämä porukka jatkoi taas koko viikonlopun ja muu Museon Ystävien talkooporukka siivosi koneen ympäristön. Sunnuntaina kaikki oli valmista ja maanantaina siivottiin museon keskusaukio - jotta vihkiäisjuhlat tiistaina voivat alkaa. Tässä on tulos lähes 6 viikon aherruksesta: tämän kuvakavalkadin aloituskuvan kone on muuttunut ulkonäöltään Kar-Airille sarjanumeroltaan 497 luovutetuksi OH-VKN' ksi. Kone vihittiin muistomerkiksi tarkalleen 50 vuotta sen jälkeen kun se oli ensimmäisenä matkustajakoneena laskeutunut samalla hetkellä siviilikäyttöön vihitylle Malagan uudelle lentokentälle! Tapahtumaa oli kunnioittamassa ja juhlimassa lähes 150 ilmailun ystävää: lentokentän korkeinta johtoa, vieraita Suomesta, Aurinkolaivueen jäseniä vaimoineen ja ilahduttavan runsas joukko sekä espanjalaisia että suomalaisia tiedotusvälineiden edustajia.
Ilari Toivanen. file:///c:/users/anton/desktop/aurinkolaivue/komentaja.html 1 / 10 19.4.2012 15:08. Vuonna 2012 laivueemme komentajana toimii
1 / 10 19.4.2012 15:08 Vuonna 2012 laivueemme komentajana toimii Ilari Toivanen Tuntomerkit: syntynyt v. 1951 IlmavRUK47 Finnair, lentokapteeni Yhteyskoordinaatit: 952 446 714 tai 636 736 675 tai komentaja(at)aurinkolaivue.com
LisätiedotTehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina
LisätiedotPreesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
LisätiedotERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
LisätiedotKITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA
KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),
LisätiedotTervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10
SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle
LisätiedotTyöharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
LisätiedotVIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA
VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme
Lisätiedot3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
LisätiedotHän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LisätiedotMaanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015
Maanantai 13.7.2015 Viikko startattiin käyntiin Anttolan palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Menossa mukana meitä oli kuuden sijaan viisi, mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä kovasta ikävästään
LisätiedotHannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012
Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme
LisätiedotCouncil Meting Portugal 5.11-10.11.2013
Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme
LisätiedotPÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!
PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat
LisätiedotTyössäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
LisätiedotMaanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean
LisätiedotMISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
LisätiedotSukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä
Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin
LisätiedotLAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
LisätiedotJyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
LisätiedotPeltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30
Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille
LisätiedotRooman opintomatka 2018
Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia
LisätiedotTwinning 2011 the real story UNCUTVERSION
Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno
LisätiedotTuttuja hommia ja mukavaa puuhaa
Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä
LisätiedotVERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
LisätiedotKirjoita dialogi (yksi tai monta!)
Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti
LisätiedotTerveisiä Imatralta Poutapilvestä!
Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli
LisätiedotLapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan
Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan 17.-23.5.2017 17.5. 2017 varhain keskiviikkoaamuna Rovaniemen linja-autoasemalla oli säpinää kun martat tekivät lähtöä kesän etsintään etelään. Klo
LisätiedotMitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,
LisätiedotS/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012
14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme
LisätiedotPalautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!
Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.
LisätiedotHiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.
LisätiedotTYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015
TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 Viikko 1 Matkantekomme alkoi 9.3 noin kello 8, kun lähdimme junalla Ylivieskasta kohti Helsinkiä. Junamatka sujui hyvin pienessä jännityksessä siitä, että miten
LisätiedotC.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.
Täkäläisestä koulusta yhteyshenkilö oli Pilar. Pilar vei mut ekana aamuna harjoittelupaikkaan. Puhuttiin espanjaa koska Pilar puhui niin selkeästi ja hitaasti espanjaa että ymmärsin hyvin. Harjoittelupaikan
LisätiedotIslannin Matkaraportti
Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja
LisätiedotTyössäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
LisätiedotMika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching
Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan
LisätiedotSAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
LisätiedotKannelmäen peruskoulun lehti
Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta
LisätiedotSaaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,
LisätiedotAJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotMATKA PIETARIIN Susanna & Susi
MATKA PIETARIIN Susanna & Susi 15.5. 19.5. Matkamme kohti Pietaria alkoi Vainikkalan rautatieasemalta. Ennen Allegron kyytiin nousemista soitimme viimeiset puhelut Suomen puolelta ja odotimme innolla tulevaa
LisätiedotTAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja
LisätiedotSylvi tapasi omistajiaan
Sylvi tapasi omistajiaan Kirpeässä helmikuisessa pakkasessa viime torstaina meitä kokoontui noin kuusikymmentä Sylvin omistajaa tapaamaan hevostamme ja viettämään ravi-iltaa Jokimaalla. Nyt kannattaa sallia
Lisätiedot3s-ge venttiilien koneistus
3s-ge venttiilien koneistus Tässä olisi tarkoitus selventää hieman perusteita niille, ketkä eivät ole ikinä tehneet kannen venttiilien koneistusta. Venttiilien pintojen hiontaanhan on myös paljon helpompi
Lisätiedotruno päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen
Lue lapselle runo päivässä 2014 Kuvitukset: Mirkka Eskonen Maanantai Oravasatu Oli orava. Unessa hännällään se purjehti kauas etelään. Siis lenteli häntä purjeenaan. Siitä tässä nyt kerrotaan. Se saapui
LisätiedotTyössäoppimassa Espanjassa
1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta
LisätiedotYöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
LisätiedotMatkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta
Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018
LisätiedotMG Midget I (1962) project Laturin kunnostus ilman kummempaa ennakkoosaamista.
MG Midget I (1962) project Laturin kunnostus ilman kummempaa ennakkoosaamista. 1. Ennen Laturi oli päällisin puoline ihan ehjän näköinen ja spraymaalattu mustaksi. Kovin siistiltä se ei näyttänyt eikä
LisätiedotIlmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto
Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa
LisätiedotAsteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku
Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/2017 1 (5) ASTERISKIN HALLITUKSEN KOKOUS Aika 29.8.2017 klo 16.00 Paikka Asteriskin toimisto, Agoran kellari Läsnä Tiina Nokelainen Puheenjohtaja Mirva Tapola Sihteeri Marko
LisätiedotKaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
LisätiedotTimo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
LisätiedotSunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat
Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus
LisätiedotNuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas)
Nuorten maajoukkueleiri 6.3-28.3 Fuerteventura (Playitas) Maanantaina 6.3 aamulla klo 6.30 lähdimme Helsinki-Vantaan lentokentältä Triathlonliiton järjestämälle nuorten maajoukkueleirille Fuerteventuralle.
LisätiedotPUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
LisätiedotPakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen
Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin
LisätiedotSeoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8
Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University
LisätiedotESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne
LisätiedotValitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
Lisätiedot4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
LisätiedotNo siis vallan mahtavalle crewlle vaikuttaa, ja oli hyvät tsufet khyl, ryhmäläisen suusta kuului päivän päätteeksi.
Heinäkuun ensimmäinen viikko Maanantai 29.6.2015 Maanantai-aamuna suuntasimme kohti Moision terveyskeskussairaalaa. Viimeisen piristyspäivän kunniaksi saimme kesän parhaimman sään. Aamulla seuraamme liittyi
LisätiedotMuistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00
Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko
LisätiedotAmmattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)
LisätiedotPiristyspartio. Viikko 3. Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat
Piristyspartio Viikko 3 Maanantai 15.6.2015 Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat Maanantaiaamuna suuntasimme kohti Anttolaa. Vastaanotto oli lämmin sekä ystävällinen ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Aloitimme
LisätiedotSaaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?
LisätiedotMOOTTORIÖLJYJEN LÄMMÖNKESTÄVYYDEN TESTAUS
MOOTTORIÖLJYJEN LÄMMÖNKESTÄVYYDEN TESTAUS Johdanto Puukaasulla käytettäessä moottori on alttiina lähinnä lämpörasituksille. Kokeen tarkoituksena oli selvittää, millaisia eroja moottoriöljyjen lämmönkestävyydessä
LisätiedotBangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle
Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi
LisätiedotRenfen lippuautomaatti - näin ostamme lipun paikallisjunaan.
Renfen lippuautomaatti - näin ostamme lipun paikallisjunaan. Vain pääasemilla on henkilökuntaa myymässä lippuja. Pienemmillä seisakkeilla - eli lähes kaikilla - lippu hankitaan automaatista. Tässä käsitellään
LisätiedotAntaudu. Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset.
Nauretaan ja puuhataan, yhdessä ystävien kesken. Tehdään omat teokset siinä virkistymisen aakkoset. Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Mikä sopisi paremmin ystäväporukan illanviettoon, polttareihin
LisätiedotSuomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa
Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista
LisätiedotMatkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa
Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan
LisätiedotMalaga Työssäoppimassa Malagassa. Minna Raijas
Malaga 12.3.-29.4.16 Työssäoppimassa Malagassa. Minna Raijas Lähtö Malagaan Aamulennolla Malagaan. Koneenvaihto oli Pariisissa. Enpä ole aikaisemmin nähnyt yhtä suurta kenttää. Onneksi vaihtoon oli kaksi
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Lisätiedoto l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
LisätiedotKolmannen luokan luokkalehti
Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen
LisätiedotTRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?
Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä
LisätiedotPuente de la Reina- Estella 30.4.
AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Puente de la Reina- Estella 30.4. 5. päivä: Puente la Reina - Estella 30.4. pe pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Puente la Reina (alb.
LisätiedotDialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
LisätiedotVaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
LisätiedotMaanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle
Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,
LisätiedotPatamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja
LisätiedotMALLI Dialogi I Katsastusajan varaaminen. Varaat ajan torstaiksi tai perjantaiksi.
Lämmittely Mikä on katsastus? Missä voit katsastaa auton? Millaisia kokemuksia sinulla on katsastuksesta? Mikä on hyvä katsastusasema (Helppokatsastus, K-katsastus.)? Dialogit Katsastusasemalla Dialogi
LisätiedotPöllönkankaan verkkokohina
Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä
LisätiedotTyössäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
LisätiedotHeippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
LisätiedotYöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
LisätiedotKörpäkkäsanomat 2/2007
Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
LisätiedotSWC kartta http://www.fmi.fi/tuotteet/liikenne_2.html Linkistä kattavat tiedot Ilmatieteenlaitoksen palveluista ilmailulle.
Matkalento Kun laskeudut peltoon ilmoittaudut isännälle ( emännälle ;) kysyen mahdollista korvausta sotkemasi viljan suhteen, kysytään sinulta loppuiko tuuli?. Olet tietenkin valmis vastaamaan kohteliaasti
LisätiedotLucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
LisätiedotTIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA
TIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA Olet saanut käyttöösi Vitalograph Lung Monitor BT mittalaitteen (kuva oikealla). Laitteella mitataan keuhkojen toimintakykyä ja puhelimesi lähettää mittauksen jälkeen
LisätiedotENSI VIIKOLLA
1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 20.4.2018http://www.klubi.biz/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 23.4.-29.4.2018 Tiistai 24.4. klo 12.00 Ministerilounas Vieraana sisäministeri Kai Mykkänen.
LisätiedotTyössäoppimassa Espanjan Fuengirolassa
Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.
LisätiedotEntreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia
Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja
LisätiedotTHAIMAA
THAIMAA 27.1.-23.2.2014 HUA HIN MATKALLA Tämä on yhdenmoinen juhlamatka, sillä se on Askon 100. ulkomaanmatka 2000-luvulla! On siis tullut reissatuksi, mutta silti kyllästymisen merkkejä ei näy ilmassa,
LisätiedotLöydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.
Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta
LisätiedotValmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
LisätiedotTyössäoppimiseni ulkomailla
Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä
Lisätiedot