Suomen karu luonto ja ankara talvi tarjoavat
|
|
- Tarja Niemelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMI RIISTAMAANA
2 SUOMI RIISTAMAANA Suomen karu luonto ja ankara talvi tarjoavat elinmahdollisuuden suhteellisen harvoille riistaeläinlajeille. Maamme pohjoisen sijainnin ja pituuden vuoksi riistan elinolosuhteet vaihtelevat huomattavasti eri alueilla. Riistalajistossamme on metsästäjien arvostamia lajeja kuten metso ja hirvi, vaikka riistatiheydet jäävät esimerkiksi Keski-Eurooppaa pienemmiksi. Tärkeimpiä riistaeläimiä ovat metsäkanalinnut, metsäjänis, hirvi ja valkohäntäpeura sekä heinäsorsa ja sepelkyyhky. Turkisriistana metsästetään supikoiria, minkkejä, kettuja, majavia ja näätiä. Suurpedoista pyydystetään poikkeusluvilla kannanhoidollisista tai vahinkojenestosyistä karhuja, ilveksiä sekä joitakin susia ja ahmoja. Suomessa on yli metsästäjää, jotka maksavat vuosittain riistanhoitomaksun eli metsästyskortin. Naismetsästäjien osuus tästä määrästä on noin seitsemän prosenttia ja määrä on voimakkaassa kasvussa. Suomen kansalaisista kuudella prosentilla on metsästyskortti, joten väkilukuun suhteutettuna Suomessa on eniten metsästäjiä koko Euroopassa. euroa. Jotta henkilö voi maksaa riistanhoitomaksun, on hänen täytynyt läpäistä metsästäjätutkinto. Saadakseen suomalaisen metsästyskortin on ulkomaalaisen metsästäjän esitettävä kotimaassaan voimassa oleva metsästyskortti tai muu luotettava selvitys siitä, että hänellä on oikeus metsästää kotimaassaan. Nämä asiakirjat esitetään riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajalle. Ellei ulkomaalainen henkilö voi antaa luotettavaa selvitystä oikeudestaan metsästää, on hänen suoritettava suomalainen metsästäjätutkinto. Riistanhoitoyhdistykset järjestävät maksullisia metsästäjätutkintoja. Käytännössä on parasta antaa suomalaisen jahti-isännän hoitaa metsästyskortin hankkimiseen liittyvät toimenpiteet etukäteen. Metsästyskortti on voimassa yhden metsästysvuoden, joka alkaa elokuun 1. päivänä ja päättyy seuraavan kalenterivuoden heinäkuun 31. päivänä. Riistanhoitomaksuun sisältyy metsästäjävakuutus, joka korvaa metsästyksen yhteydessä ampuma-aseella aiheutetun henkilövahingon. Vakuutus on voimassa metsästyskortin voimassaoloajan. Metsästys Suomessa edellyttää suomalaista metsästyskorttia metsästysoikeutta tai maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan myöntämä metsästyslupaa oikeutta pitää hallussa ampuma-asetta tiettyjen riistaeläinten osalta pyynti- tai poikkeuslupaa Hyväksytysti suoritettua ampumakoetta edellytetään metsästettäessä hirvieläimiä, karhua tai villisikaa rihlatulla luotiaseella metsästettäessä valkohäntäpeuraa, metsäkaurista tai villisikaa metsästysjousella Metsästyskortti Jokaisen, joka harjoittaa metsästystä on metsästysvuosittain suoritettava valtiolle riistanhoitomaksu. Maksun suorittamisesta saatu kuitti on kyseisen metsästysvuoden metsästyskortti. Riistanhoitomaksun suuruus määrätään vuosittain valtion tulo- ja menoarviossa, ja metsästysvuodelta se on 39 Metsästysoikeus Metsästysoikeus kuuluu Suomessa maanomistajalle, joka voi vuokrata oikeuden edelleen. Yksityiset henkilöt omistavat Suomen metsä-, pelto- ja sisävesialueista 65 prosenttia. Metsästäjät ovat perustaneet metsästysseuroja ja vuokranneet itselleen alueita metsästys- ja riistanhoitokäyttöön. Tarkoituksena on muodostaa riittävän suuria ja yhtenäisiä metsästysalueita erityisesti hirvieläinten metsästystä varten. Maassamme on nykyisin yli metsästysseuraa ja niillä metsästysmaita tavallisimmin hehtaaria. Valtio omistaa Suomen pinta-alasta noin 25 prosenttia. Valtion maat ovat pääasiassa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Metsähallitus vastaa suurimmalla osalla valtion maista metsästysoikeuden käytöstä ja riistanhoidosta. Metsästysluvat Metsästäminen on mahdollista myös ilman maanomistukseen tai vuokraukseen perustuvaa metsästysoikeutta. Metsästysoikeuden haltijat, kuten maan- 2
3 Suomi Tieteellinen Ruotsi Englanti Saksa heinäsorsa Anas platyrhynchos gräsand mallard Stockente tavi Anas crecca kricka teal Krickente heinätavi Anas querquedula årta garganey Knäkente haapana Anas penelope bläsand wigeon Pfeifente jouhisorasa Anas acuta stjärtand pintail Spiessente lapasorsa Anas clypeata skedand shoveler Löffelente punasotka Aythya ferina brunand pochard Tafelente tukkasotka Aythya fuligula vigg tufted duck Reiherente telkkä Bucephala clangula knipa goldeneye Schellente alli Clangula hyemalis alfågel long-tailed duck Eisente tukkakoskelo Mergus serrator småskrake red-breasted merganser Mittelsäger isokoskelo Mergus merganser storskrake goosander Gänsesäger haahka Somateria mollissima ejder common eider Eiderente nokikana Fulica atra söthöna coot Blasshuhn merihanhi Anser anser grågås greylag goose Graugans metsähanhi Anser fabalis sädgås bean goose Satgans kanadanhi Branta canadensis kanadagås canada goose Kanada-gans lehtokurppa Scolopax rusticola morkulla woodcock Waldschnepfe teeri Tetrao tetrix orre black grouse Birkwild pyy Bonasa bonasia järpe hazel grouse Haselwild metso Tetrao urogallus tjäder capercaillie Auerwild riekko Lagopus lagopus dalripa willow grouse Schneehuhn kiiruna Lagopus mutus fjällripa ptarmigan Alpenschneehuhn peltopyy Perdix perdix rapphöna partridge Rebhuhn fasaani Phasianus colchicus fasan pheasant Fasan sepelkyyhky Columba palumbus ringduva wood pigeon Ringeltaube kani Lepus cuniculus kanin rabbit Kaninchen metsäjänis Lepus timidus skogshare northern hare Schneehase rusakko Lepus europaeus fälthare brown hare Feldhase orava Sciurus vulgaris ekorre red squirrel Eichhörnchen euroopanmajava Castor fiber fiber europeisk bäver European beaver europäischer Biber kanadanmajava Castor fiber canadensis kanadensisk bäver Canadien beaver kanadischer Biber rämemajava Myocastor coypus nutria nutria Nutria piisami Ondatra zibethica bisamråtta muskrat Bisamratte kettu Vulpes vulpes råv red fox Fuchs naali Alopex lagopus fjällräv arctic fox Blaufuchs pesukarhu Procyon lotor tvättbjörn raccoon Waschbär supikoira Nyctereutes procyonoides mårdhund raccoon dog Marderhund saukko Lutra lutra utter otter Fischotter minkki Mustela vison mink American Mink Mink hilleri Mustela putorius iller polecat Iltis mäyrä Meles meles grävling badger Dachs näätä Martes martes mård pine marten Marder kärppä Mustela erminea hermelin ermine Hermelin halli Halichoerus grypus gråsäl grey seal Kegelrobbe norppa Pusa hispida botnica vikare ringed seal Ringelrobbe kirjohylje Phoca vitulina knubbsäl harbour seal Seehund villisika Sus scrofa vildsvin wild boar Schwarzwild mufloni Ovis musimon mufflon mufflon Muffelwild hirvi Alces alces älg moose Elch saksanhirvi Cervus elaphus kronhjort red deer Rotwild 3
4 Suomi Tieteellinen Ruotsi Englanti valkohäntäpeura Odocoileus virginianus vitsvanshjort white-tailed deer Weisswedelwild kuusipeura Dama dama dovhjort fallow deer Damwild japaninpeura Cervus nippon sikahjort sika deer Sikawid metsäpeura Rangifer tarandus fennicus skogsvildren forest reindeer Waldren metsäkauris Capreolus capreolus rådjur roe deer Rehwild ahma Gulo gulo järv wolverine Vielfrass ilves Lynx lynx lo lynx Luchs karhu Ursus arctos björn brown bear Bär susi Canis lupus varg wolf Wolf omistaja ja metsästysseurat, voivat myydä maa- ja vesialueilleen metsästyslupia. Saksa metsästysoikeuden haltija. Lupiin liittyy tavallisesti saaliskiintiö, jota ei saa ylittää. Lupamaksut vaihtelevat suuresti metsästettävästä riistaeläinlajista ja alueesta riippuen. Valtion maille pienriistan metsästyslupia myy Metsähallitus. Lupien kesto on 1 7 vuorokautta. Pienriistalupia myydään vaihtoehtoisesti joko kaikelle pienriistalle tai muulle pienriistalle kuin metsäkanalinnuille. Pienriistalupa on henkilökohtainen ja siinä on saaliskiintiö. Metsähallitus myy myös seurueille tarkoitettuja hirvenmetsästyslupia sekä henkilökohtaisia karhunmetsästyslupia. Metsästyslupien myynti valtion maille alkaa loppukeväällä. Lyhytaikaisten pienriistalupien myynti on porrastettu kahteen osaan kesä- ja elokuulle. Tarkemmat päivämäärät on parasta tarkastaa Metsähallituksen sivuilta. Ampuma-aseiden maahantuontia ja hallussapitoa koskevat määräykset Ulkomaalainen metsästäjä voi käyttää Suomessa metsästäessään joko omia ampuma-aseitaan tai saada metsästyksessä tarvittavat välineet käyttöönsä suomalaiselta isännältään. Ampuma-aseiden maahantuontia koskevat säädökset vaihtelevat sen mukaan, mistä maasta metsästysvieras saapuu. Mikäli vieraalle haetaan poliisiviranomaiselta esimerkiksi yksityistä tuontilupaa tai rinnakkaislupaa, metsästysisännän kannattaa hyvissä ajoin selvittää poliisilta, mitä asiakirjoja tarvitaan ja mitkä ovat menettelytavat käsittelyaikoineen. Suomeen metsästysmatkalle aikovan on syytä selvittää jo kotimaassaan, miten ja mille alueelle hän voi saada metsästysluvan. Varmimmin tämä onnistuu suomalaisten tuttavien tai matkanjärjestäjän välityksellä. Metsästyslupamaksujen suuruuden päättää 4
5 Yleiset ampuma-asevaatimukset Riistalajit Sorsalinnut *1 Merilinnut *2 Haahka, koiras Haahka, naaras Nokikana Merihanhi Metsähanhi Kanadanhanhi Lehtokurppa Teeri Pyy Metso Riekko Kiiruna Peltopyy Fasaani Sepelkyyhky Metsäjänis ja rusakko Villikani Orava Euroopanmajava Kanadanmajava Piisami Kettu, tarhattu naali, supikoira ja mäyrä Minkki, hilleri Näätä Kärppä Ilves Saukko Norppa Halli Villisika Mufloni Hirvi Valkohäntäpeura Metsäpeura Kuusipeura Metsäkaurisuros Metsäkaurisnaaras ja -vasa Karhu Susi Omien ampuma-aseiden ja patruunoiden maahantuonti R3, S, B R3, S, B R3, S R3 R3 R4, B R3, B R5 R4, B R4, B R4, B R3, S, B R3, S, B R5 R3, S *1) Sinisorsa, tavi, heinätavi, haapana, jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, telkkä. *2) Alli, tukkakoskelo, isokoskelo Yleiset ampuma-asevaatimukset R1= E0 > 100 J, R2= luodin paino > 2,5 g, E100 > 200 J / E0 > 300 J, R3= luodin paino > 3,2 g, E100 > 800 J, R4= luodin paino > 6 g, E100 > 2000 J / luodin paino > 8 g, E100 > 1700 J, R5 = luodin paino > 9 g, E100 > 2700 J / luodin paino = 10 g, E100 > 2000 J, S = haulikko (haulipatruunalla) B = jousiase, jännittämiseen tarvittava voima 180 N (Käytettävä metsästyskärkeä, jalkajousi kielletty.) Haulikon täyteistä ei saa käyttää hirven ja karhun metsästyksessä. Metsästysajat riista.fi/metsastys/metsastysajat/ Jakttider riista.fi/sv/jakt/jakttider/ Open seasons riista.fi/en/hunting/open-seasons/ Die Jagdsaison riista.fi/en/hunting/open-seasons/ охотничий сезон riista.fi/en/hunting/open-seasons/ Norjassa, Ruotsissa, Islannissa tai Tanskassa ampuma-aseen hallussapitoon myönnetty lupa oikeuttaa tuomaan tai siirtämään Suomeen kyseisen aseen ja tarpeellisen määrän patruunoita sekä pitämään niitä hallussa enintään kolme kuukautta. Maahantuonnin edellytyksenä on osallistuminen ampuma- tai metsästystapahtumaan, joka tulee pystyä todentamaan esimerkiksi kutsukirjeellä. Mikäli metsästysvieras saapuu Euroopan unionin jäsenvaltiosta, helpoin tapa on tuoda tai siirtää metsästysaseita Euroopan ampuma-asepassin nojalla. Ampuma-asepassin haltija saa tuoda Suomeen metsästyksessä käytettäväksi soveltuvan, asedirektiivissä tarkoitettuun C- tai D- luokkaan kuuluvan, ampuma-asepassiin merkityn metsästysaseen ja siihen soveltuvia patruunoita. Ampuma-asepassin haltijalla on lisäksi oltava Suomeen saapuessaan kirjallinen kutsu tai muu luotettava selvitys, josta ilmenee, että aseen tuominen on tarpeellinen metsästystapahtumaan osallistumiseksi. Ampuma-asepassi on pidettävä mukana asetta ja patruunoita kannettaessa tai kuljetettaessa. Toinen vaihtoehto ampuma-aseiden ja patruunoiden siirtämiseksi (EU-maasta) ja tuomiseksi (EU:n ulko- 5
6 puolelta) Suomeen on poliisiviranomaisen myöntämä yksityinen tuontilupa, joka oikeuttaa siirtämään tai tuomaan Suomeen ja pitämään hallussa edellä mainittuja tavaroita. Yksityistä tuontilupaa haettaessa poliisiviranomaiselle on esitettävä ulkomaalaisen henkilön asuinmaan viranomaisen antama todistus, josta ilmenee, että hänellä on asuinmaassaan oikeus kyseisen ampuma-aseen hallussapitoon. Samoin tarvitaan kopio passista sekä valtakirja tuontiluvan hakemiseksi, mikäli metsästysisäntä hakee tuontilupaa vieraan puolesta. Poliisiviranomainen voi tuontilupaa haettaessa edellyttää nähtäväkseen myös muita selvityksiä kuten vieraalle lähetettyä kutsua, metsästyskorttia ja ampumakoetodistusta. Yksityinen tuontilupa annetaan enintään vuodeksi ja se voi oikeuttaa sen nojalla tuotujen esineiden hallussapitoon enintään kolme kuukautta. Yleensä voimassaolo rajoitetaan vain kyseisen metsästystapahtuman ajalle. EU:n ulkopuolelta aseita ja patruunoita tuotaessa esineet ja yksityinen tuontilupa on esitettävä Tullissa. va kirjallinen selvitys aikomuksestaan pitää hallussa ampuma-asetta Suomessa. Rinnakkaislupaa voidaan anoa suomalaisilta poliisilaitoksilta. Mikäli suomalainen jahti-isäntä hakee rinnakkaislupaa vieraan puolesta, hänen tulee esittää myös vieraan passikopio ja valtakirja sekä mahdollisesti kutsu, metsästyskortti ja ampumakoetodistus. Rinnakkaislupa myönnetään yleensä vain kyseisen metsästystapahtuman ajalle. Suomalainen henkilö voi lainata ampuma-aseen ulkomaalaiselle, mikäli tällä on hallussaan asiakirja, joka oikeuttaa hänet pitämään hallussa ampuma-asetta Suomessa. Tällaisia asiakirjoja ovat joko Suomessa myönnetty ampuma-aselupa, Euroopan unionin jäsenvaltiossa myönnetty Euroopan ampuma-asepassi tai Norjassa, Ruotsissa, Islannissa tai Tanskassa myönnetty ampuma-aseen hallussapitoon annettu lupa. Lainata saa kuitenkin vain vastaavanlaisen tai vaarattomamman ampuma-aseen kuin minkä hallussapitoon on edellä mainituissa asiakirjoissa oikeutettu. Ampuma-aseen lainaamisesta on säädetty ampuma-aselain 87 :ssä. Ampuma-aseen lainaaminen suomalaiselta henkilöltä Valvottu käyttö edellyttää valvojan välitöntä läsnäoloa Suomen poliisiviranomainen voi myöntää ulkomaalaiselle henkilölle suomalaisen ampuma-aseen luvanhaltijan suostumuksella rinnakkaisen oikeuden ampuma-aseen hallussapitoon (rinnakkaislupa). Rinnakkaisluvan saadakseen ulkomaalaisen henkilön on esitettävä asuinmaansa viranomaisen antama lupa aseen hallussapitoon. Lisäksi hänen on annetta- Toisinaan ulkomaalaisen metsästysvieraan metsästystapahtuma on lyhytkestoinen, esimerkiksi yksi ilta sorsapassissa, tai muusta syystä hänelle ei nähdä tarkoituksenmukaiseksi hakea aselupaa poliisilta. Tällöin vieras voi käyttää metsästyksessä 6
7 ampuma-asetta valvotussa käytössä, josta on säädetty ampuma-aselain 88 :ssä. Sen mukaisesti ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettu 18 vuotta täyttänyt henkilö saa antaa ampuma-aseen välittömässä valvonnassaan käytettäväksi, jos hän kykenee tehokkaasti valvomaan ja ohjaamaan aseen käyttäjää siten, ettei aseen käyttämisestä aiheudu vaaraa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valvoja ja valvottava ovat metsästettäessä käden mitan päässä toisistaan, jotta valvojalla on tosiasiallinen mahdollisuus puuttua aseen käyttöön. Aseisiin liittyvät säännöt tulee kertoa vieraille Metsästysisännän tulee aina kertoa ulkomaalaisille vierailleen suomalaiset vaatimukset aseiden säilyttämisestä metsästystapahtuman aikana. Suomessa myös suhtaudutaan tiukasti aseiden kuljettamiseen moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, eli niiden on oltava esimerkiksi autolla liikuttaessa aina lataamattomia ja suojuksessa tai sijoitettuna suojattuun tilaan kuten auton takakonttiin. Samoin heille tulee kertoa, että riistaeläimen ampuminen on kiellettyä autosta tai auton suojasta tai sataa metriä lähempänä autoa välittömästi pysäyttämisen jälkeen. Turvallisuusnäkökohdat ovat Suomessa hyvin keskeisiä. Ase saa yleensä olla ladattuna vain passipaikalla ja patruunat on poistettava aseesta passista poistuttaessa. Seuruemetsästyksessä naapuripassin suuntaan ei saa ampua ja kieltosektori voi olla jopa 90 asteen levyinen. Metsästyksenjohtaja antaa aina jokaista metsästystapahtumaa koskevat turvallisuusohjeet, joita on noudatettava. Ampumakoe Ampumakoe tulee suorittaa, mikäli aikoo metsästää hirvieläimiä, karhua tai villisikaa rihlatulla luotiaseella. Ampumakokeita järjestävät riistanhoitoyhdistykset kesäisin ja alkusyksyisin. Ampumakokeet ovat julkisia tilaisuuksia ja koekerralta peritään 20 euron maksu. Hyväksytystä suorituksesta annetaan ampumakoetodistus, joka on voimassa kolme vuotta kokeen suorittamisesta. Jousiampumakoe tulee suorittaa, jos metsästää kuusipeuraa, saksanhirveä, japaninpeuraa, metsäkaurista, valkohäntäpeuraa, villisikaa tai mu lonia jousella. Riistanhoitoyhdistys antaa ulkomaalaiselle ampumakoetodistuksen (ampumakokeen vastavuoroinen tunnustaminen), mikäli henkilöllä on oikeus kotimaassaan metsästää vastaavaan kokoista riistaa ja hän voi antaa siitä luotettavan selvityksen tai esittää voimassa olevan ampumakoetodistuksen. Ampumakoetodistuksesta veloitetaan 20 euroa. Pyyntilupa ja poikkeuslupa Hirvieläinten, suurpetojen ja hylkeiden metsästys on tarkemmin säädeltyä ja metsästäminen edellyttää pyynti- tai poikkeuslupaa. Luonnonvarakeskus tuottaa vuosittain riistatietoa suurpedoista ja hirvieläimistä verotussuunnitteluun. Suurpetojen osalta suunnittelua toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön vuosittain asettamilla enimmäiskiintiöillä, joiden puitteissa Suomen riistakeskus tekee poikkeuslupapäätökset. Hirvieläinten osal- 7
8 ta verotussuunnittelua toteutetaan riistakeskuksen myöntämillä pyyntiluvilla. raudat, jotka eivät tapa heti lyijyhaulien käyttö vesilintumetsästyksessä. Koirien maahantuonti Koiran maahantuonti EU-maista edellyttää Tunnistusmerkintää mikrosirulla. Raivotautirokotus kansainvälisen standardin (OIE) mukaisella inaktivoidulla rokotteella. Rokotus on annettava vähintään 21 vuorokautta ennen tuontia. Käsittelyä ekinokokkoosia vastaan 30 päivää ennen eläimen saapumista Suomeen. Lemmikkieläinpassia, jossa on eläimen tunnistusta koskevat tiedot sekä eläinlääkärin tekemä merkintä voimassaolevasta raivotautirokotuksesta ja ekinokokkoosilääkityksestä. EU:n ulkopuolisista maista tuotaville eläimille tulee aina (tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta) suorittaa eläinlääkinnällinen rajatarkastus. Ei-kaupallisesti kuljetettaville lemmikeille tarkastuksen tekee Tulli osana tullivalvontaa siihen hyväksytyillä rajanylityspaikoilla. Ulkomaalaisen henkilön on varmistettava, että hän voi metsästysretken jälkeen tuoda koiransa takaisin kotimaahansa. Muuta huomioonotettavaa Metsästyksessä ovat kiellettyjä mm. keinotekoiset valolähteet sekä yöammuntaa varten tarkoitetut tähtäyslaitteet, jotka elektronisesti suurentavat tai muuttavat kuvaa sellaiset itselataavat aseet, joiden lippaaseen mahtuu enemmän kuin kolme patruunaa lintujen ja luontodirektiivissä mainittujen nisäkkäiden metsästyksessä sellaiset itselataavat aseet, joiden makasiiniin mahtuu enemmän kuin kaksi patruunaa Turvallisuussäädöksiä 150 metrin sääntö ampumisesta asutun rakennuksen läheisyydessä hirvieläinten metsästyksessä on metsästäjien käytettävä oranssinpunaista tai oranssia päähinettä sekä ylävartalon peittävää vaatetta Lisäksi on olemassa joukko muita pyyntimenetelmiä tai pyyntivälineitä koskevia säädöksiä, jotka on syytä selvittää ennen metsästystä. Kaikkia suomalaisia metsästäjiä koskevat velvollisuudet ja rajoitukset koskevat myös ulkomaalaisia metsästäjiä. Lisäksi on hyvä tutustua etukäteen jokamiehenoikeuksiin ja niiden rajoituksiin, jotka koskevat leiriytymistä, tulentekoa sekä vieraalla alueella liikkumista. Lisätietoja Suomen riistakeskus Puh Maa- ja metsätalousministeriö Puh Metsähallitus Eräpalvelut Puh Suomen riistakeskus Kuvat: Jari Niskanen, Hannu Huttu Ulkoasu: Tenhelp Oy
Suomen karu luonto ja ankara talvi tarjoavat
SUOMI RIISTAMAANA SUOMI RIISTAMAANA Suomen karu luonto ja ankara talvi tarjoavat elinmahdollisuuden suhteellisen harvoille riistaeläinlajeille. Maamme pohjoisen sijainnin ja pituuden vuoksi riistan elinolosuhteet
Metsähallitus myy myös seurueille tarkoitettuja hirvenmetsästyslupia sekä henkilökohtaisia
Suomi riistamaana Suomi on etelä-pohjoissuunnassa noin 1 200 kilometriä pitkä ja itä-länsisuunnassa noin 600 kilometriä leveä maa. Maamme pinta-ala on 338 145 neliökilometriä, josta on metsiä 69 prosenttia,
SISÄLLYS. N:o 818. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2001 N:o 818 824 SISÄLLYS N:o Sivu 818 Tasavallan presidentin asetus Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä
Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. metsästysasetuksen muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 170/2011 Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan metsästysasetuksen (666/1993) 44 ja 45, sellaisena kuin ne ovat 44 asetuksessa 170/2011 ja 45 asetuksessa
POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro
LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset
LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä
POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen
Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti
Metsästysasetus» 12.7.1993/666
Metsästysasetus» 12.7.1993/666 Maa- ja metsätalousministerin esittelystä säädetään 28 päivänä kesäkuuta 1993 annetun metsästyslain (615/93) sekä riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta samana päivänä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta
LUONNOS 13.2.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain 5 ja 41 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että naakka (Corvus
Metsästys 2009. Jakten 2009 Hunting 2009. Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Metsästys 2009 Jakten 2009 Hunting 2009 RIISTA- JA KALATALOUS TILASTOJA 6/2010 RIISTA- JA KALATALOUS TILASTOJA
Metsästys 2012. Jakten 2012 Hunting 2012 4 / 2 0 1 3. r i i s t a - j a k a l a t a l o u s t i l a s t o j a
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Metsästys 2012 Jakten
POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen
Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Puhelin Sähköposti Koordinaatit: P I Suomen riistakeskuksen
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery. Metsästys Jakten 2011 Hunting 2011
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Metsästys 2011 Jakten 2011 Hunting 2011 R I I S T A - J A K A L A T A L O U S T I L A S T O J A 5 / 2 0 1 2 RIISTA-
Metsästys Jakten 2008 Hunting riista- j a k a l a t a l o u s t i l a s t o j a
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Metsästys 2008 Jakten
Metsästys Jakten 2013 Hunting / r i i s t a - j a k a l a t a l o u s t i l a s t o j a
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Metsästys 2013 Jakten
Metsästys Jakten 2010 Hunting Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Metsästys 2010 Jakten 2010 Hunting 2010 RIISTA- JA KALATALOUS TILASTOJA 6/2011 RIISTA- JA KALATALOUS TILASTOJA
Metsästyslainsäädännön muutokset vuonna 2013
Metsästyslainsäädännön muutokset vuonna 2013 (14.8.2013 mennessä) Koostanut Sauli Härkönen 16.8.2013 Suomen riistakeskus 1 Muutokset lain ja valtioneuvoston asetuksen tasolla Laki metsästyslain muuttamisesta
22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran
RHY 22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista
HE 83/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästyslakia siten, että naakka lisättäisiin metsästyslain rauhoittamattomien
Luonnonsuojelulain 49 :n poikkeuslupakäytännöt Ville Vasko
Luonnonsuojelulain 49 :n poikkeuslupakäytännöt Ville Vasko Kuvat: Voitto Pulkkinen, Patrik Byholm, Vesa Hyyryläinen 22.12.2016 VARELY:lle keskitetyt poikkeusluvat Aiemmin kukin ELY käsitellyt omalla alueellaan
Riistasaalis Viltbytet 2007 Annual Game Bag riista- j a k a l a t a l o u s t i l a s t o j a
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Riistasaalis 2007 Viltbytet
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery. Riistasaalis 2006. Viltbytet 2006 Annual Game Bag 2006
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Riistasaalis 2006 Viltbytet 2006 Annual Game Bag 2006 R I I S T A - J A K A L A T A L O U S T I L A S T O J A
RIISTA- JA KALATALOUS TILASTOJA 6/2011. Metsästys 2010. Jakten 2010 Hunting 2010
RIISTA- JA KALATALOUS TILASTOJA 6/2011 Metsästys 2010 Jakten 2010 Hunting 2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet, Helsingfors Finnish Game and Fisheries
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat)
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 210 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro
TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat)
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 210 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20
KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä. Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä Eduskunnan puhemiehelle Ampuma-aseen hankkimisluvasta säädetään pääasiassa ampuma-aselain 42,43,44 ja 45 pykälissä.
Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja , Kouvola. Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas
Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja 8.11., Kouvola Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas 1 11.11. Toimiva ampumarataverkosto on elinehto suomalaiselle metsästykselle ja metsästäjien
Metsästystutkinto koulutus
Muista aseiden ja patruunoiden turvallinen säilytys Metsästystutkinto koulutus Ase ja patruuna-asiat Päivitetty 4.7.2013 Palaute tästä monisteesta pekka.kustula(ät)suomi24.fi 1 AMPUMA-ASEET JA NIIDEN KÄYTTÖ
Metsästysasetuksen muuttaminen
Valtioneuvoston päätös 1.9.2016 1 10.09.16 Muutokset tiivistettynä: Voimaan syksyllä 2016 (6.9.2016): Hirvieläinten vasallisten naaraiden rauhoitusta koskeva muutos Hirvieläinten metsästyksenjohtajan tehtävien
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro
Hirvijohtajien koulutus 2011
Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,
Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PL 30 (Hallituskatu 3 A) 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Päivämäärä 2.6.2000 2180/722/2000 Riistanhoitopiirit Pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittava
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat)
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 210 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat
Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain ja metsästyslain muuttamiseksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain ja metsästyslain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta
Metsästyksenvalvojien koulutuspaketti
Metsästyksenvalvojien koulutuspaketti Suomen riistakeskus 2019 29.1.2019 Suomen riistakeskus 1 Riistanhoitoyhdistyksen metsästyksenvalvojien koulutus Oikeudet ja velvollisuudet metsästyksenvalvonnassa
POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat
Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti Koordinaatit:
Laki. metsästyslain muuttamisesta
Laki metsästyslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan metsästyslain (615/1993) 21 ja 22, 26 :n 2 momentti, 27 30, 35 ja 38, 41 :n 2 ja 3 momentti, 41 b :n otsikko, 74 :n 2 momentti,
Metsästyksen johtajan koulutus
Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtaja ML 28 hirvieläimen pyyntiluvan saajan on nimettävä metsästyksen johtaja ilmoitus johtajista kirjallisena rhy:lle ennen metsästystä metsästykseen osallistuva
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja
Metsästystutkintokoulutus
Kuva on kopioitu Suomen riistakeskuksen materiaalista (riistaeläin ekologian perusteita) kuvitus Seppo Leinonen Metsästystutkintokoulutus osa 1 - lakiasiat - riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt Päivitetty
Metsästystutkintokoulutus
Kuva on kopioitu Suomen riistakeskuksen materiaalista (riistaeläin ekologian perusteita) kuvitus Seppo Leinonen Metsästystutkintokoulutus osa 1 - lakiasiat - riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt Päivitetty
Ansarauta-asetuksen mukaiset tuontikiellot
Ansarauta-asetus 1 Ansarauta-asetuksen mukaiset tuontikiellot Yleistä Joulukuun 1. päivänä 1997 tuli voimaan neuvoston asetus 3254/91 (komission asetus 35/97 sekä neuvoston päätös 97/602/EY), joka asettaa
HE 286/2018 vp. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain 8 ja 16 :n ja metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1982 vp. n:o 75. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1982 vp. n:o 75 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö Nykyinen metsästyslaki on peräisin vuodelta 1962. Yhteiskunnan eri aloilla tapahtuneen
Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys
Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö
Nisäkäskortit OHJEET. Muis peli
Nisäkäskortit Kesto: 15 min Kenelle: Kaikki luokka-asteet Missä: Sisä loissa Milloin: Kaikkina vuodenaikoina Tarvikkeet: Nisäkäskor t (tulosta ja leikkaa) Eräpassin osio: Riistanhoito Oppimistavoi eet:
2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Vanhempi hallitussihteeri 28.6.2017 Teemu Nikula MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS AMPUMAKOKEESTA 1. Nykytila Hirvieläimen ja karhun metsästyksessä ampujalta vaadittavasta
SÄÄDÖSKOKOELMA. 159/2011 Laki. metsästyslain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2011 159/2011 Laki metsästyslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan
Metsästyksen johtajan perustaidot. Hirvieläinten metsästyksen johtaminen
Metsästyksen johtajan perustaidot Hirvieläinten metsästyksen johtaminen Metsästyksen johtaja Metsästyslaki 30 velvoittaa pyyntiluvan saajan nimeämään metsästyksen johtajan. Tunnettava metsästäjien kyvyt
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA Ry TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet sijaitsevat Laukaan kunnassa, Leppäveden kylässä HALLINTO JA JÄSENET Hallitus Puheenjohtaja
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio dnro Neuvotteleva virkamies /01.02/2017 Sami Niemi
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio dnro Neuvotteleva virkamies 16.6.2017 1164/01.02/2017 Sami Niemi VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMI- SESTA 1 Yleistä Hallituksen esitys metsästyslain
1981 vp. n:o 204. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 204 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Nykyinen metsästyslaki on peräisin vuodelta 1962. Yhteiskunnan eri aloilla tapahtuneen
Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa
Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Suomen riistakeskuksen merkinnät: 200, 202, 203, 204 206
Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt
Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Metsästysajat Merihanhi ja kanadanhanhi peltoalueella maanomistajan luvalla 10.8. klo 00.00 kauden loppuun. Merihanhi ja kanadanhanhi 20.8 klo 12.00 kauden
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015
Lietson Erä ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Metsästysalue Kiteen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Kari Havukainen Mika Heikkinen Kaija
Metsästyksen johtajan perustaidot. Hirvieläinmetsästyksen johtaminen
Metsästyksen johtajan perustaidot Hirvieläinmetsästyksen johtaminen Koulutuksen sisältö Metsästyksen johtaja ja tehtävät Metsästysajat ja tavat Turvallinen metsästys Aseen kuljettaminen Metsästys yleisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että metsäkauriin metsästykseen
Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto
Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2017-2018 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: - Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan
Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Riistakannat 2011 Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 seurantojen tärkeimmät tulokset Hirvikannan koko ja vasatuotto 2010 Metsäpeurat 2011 Suurpetojen lukumäärä
Tämä laki koskee soveltuvin osin myös luonnonsuojelulain (71/23) nojalla rauhoitettujen nisäkkäiden ja lintujen pyydystämistä tai tappamista.
1 LUKU Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan metsästykseen ja rauhoittamattomien eläinten pyydystämiseen ja tappamiseen sekä riistanhoitoon, riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen
Metsästyksen johtajan koulutus
Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtaja ML 28 hirvieläimen pyyntiluvan saajan on nimettävä metsästyksen johtaja ilmoitus johtajista kirjallisena rhy:lle ennen metsästystä metsästykseen osallistuva
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että metsäkauriin metsästykseen
3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.
KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA. Suomen Metsästäjäliitto kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä.
Maa- ja metsätalousministeriölle LAUSUNTO Viitaten lausuntopyyntöön 11.11.2016 Dnro MMM034:00/2014 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Metsästäjäliitto kiittää
Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry rek.nro 215.877 Postiosoite: Laihasentie 34, 35990 KOLHO gsm: 358 (0)45 110 3316 email: info@tapiolary.com 21.7.2016 Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo@mmm.fi Lausunto
Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa
Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Suomen riistakeskuksen merkinnät: 200, 202, 203, 204 206 Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin
Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto
Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2018-2019 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan
Metsästyksen johtajan perustaidot. Hirvieläinmetsästyksen johtaminen
Metsästyksen johtajan perustaidot Hirvieläinmetsästyksen johtaminen Koulutuksen sisältö Metsästyksen johtaja ja tehtävät Metsästysajat ja tavat Turvallinen metsästys Aseen kuljettaminen Metsästys yleisen
HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta
Kantosyrjän Erä-Veikot ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2018 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Kiteen ja Tohmajärven kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja
Riistalajien arviointi EU:n luonto- ja lintudirektiivien raportoinneissa
Riistalajien arviointi EU:n luonto- ja lintudirektiivien raportoinneissa Ulla-Maija Liukko Suomen ympäristökeskus Riistapäivät 2013 Lahti 22.-23.1.2013 Esityksen sisällöstä KV-taustaa ja strategioita Direktiiviraportoinneista
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Vanhempi hallitussihteeri 27.7.2017 Teemu Nikula VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä Metsästyslain muuttamisesta annettu laki (504/2017)
Riistakolmiot Metsäriistan seuranta
Riistakolmiot Metsäriistan seuranta Katja Ikonen Kuva: Marcus Wikman Riista- ja peltokolmiolaskenta Metsästäjäkunta on avustamassa pienriistan seurantaa vuosittain noin tuhat metsästysseuruetta eri puolilta
Sisältö OHJE. Asia nro 294/ /2014. Riistanhoitoyhdistykset OHJE AMPUMAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ
OHJE 7.8.2017 Asia nro 294/04.04.06.02/2014 Riistanhoitoyhdistykset Viite: Riistahallintolain (158/2011) 2 :n 1 momentin 4 kohta OHJE AMPUMAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sisältö 1. AMPUMAKOKEEN PERUSTEET...
Turvallisuus lakisääteisissä ampumakokeissa. 28.1.2015 Suomen riistakeskus 1
Turvallisuus lakisääteisissä ampumakokeissa 28.1.2015 Suomen riistakeskus 1 Metsästyslaki 21 Metsästysasetus 16 Lainsäädäntö Maa- ja metsätalousministeriön asetus ampumakokeesta Riistahallintolaki 2, 10,14,15,
Metsästystutkintokoulutus
Muista asden ja patruunoiden turvallinen säilytys Metsästystutkintokoulutus Ase- ja patruuna-asiat Päivitetty 28.5.2011 Palaute tästä monisteesta pekka.kustula(ät)suomi24.fi 1 AMPUMA-ASEET JA NIIDEN KÄYTTÖ
Metsästyksen johtaminen
Metsästyksenjohtajan perustaidot Metsästyksen johtaminen Sami Tossavainen & Ohto Salo Metsästyksenjohtaja Metsästyslaki 30 velvoittaa pyyntiluvan saajan nimeämään metsästyksenjohtajan. Tunnettava metsästäjien
Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella
Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella Suomen riistakeskus 2016 1. Metsästyksenjohtajan tehtävät lainsäädännössä Hirvieläinten metsästyksessä on oltava
Riistasaalis 2005. Viltbytet 2005 Annual Game Bag 2005. Riistasaaliin arvo lajiryhmittäin. Viltbytets värde enligt artgrupp
Maa-, metsä- ja kalatalous Jord- och skogsbruk samt fiske Agriculture, Forestry and Fishery Riistasaalis 2005 Viltbytet 2005 Annual Game Bag 2005 Riistasaaliin arvo lajiryhmittäin Viltbytets värde enligt
Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla. Suomen riistakeskus (v )
Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla Suomen riistakeskus (v.16.8.2017) 1 16.8.2017 Hirvieläinten metsästys vahtimalla Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta (759/2016)
Hirvenmetsästyksen muuttunut lainsäädäntö. Sauli Härkönen Kuopio, Eräilta
Hirvenmetsästyksen muuttunut lainsäädäntö Sauli Härkönen Kuopio, Eräilta 23.1.2019 Metsästyslain muutokset 26 Hirvieläimen pyyntilupa Vanha Edellä 1 momentissa tarkoitetun pyyntiluvan myöntää Suomen riistakeskus.
Suurpetojen kannanhoidolliset- ja vahinkoperusteiset poikkeusluvat. Savonlinna Reijo Kotilainen
Suurpetojen kannanhoidolliset- ja vahinkoperusteiset poikkeusluvat Savonlinna 20.9.2012 Reijo Kotilainen Ministeriön asetus poikkeusluvan ja alueellisen kiintiön nojalla sallittavasta karhun metsästyksestä
UHANALAISUUDEN ARVIOINTI 2010: NISÄKKÄÄT
UHANALAISUUDEN ARVIOINTI 2010: NISÄKKÄÄT Maailmanlaajuinen arvio nisäkkäistä 2008 Lajikohtaiset tiedot: http://www.iucnredlist.org/ Yhteenvetoartikkeli: The Status of the World's Land and Marine Mammals:
Metsästyslainsäädäntö ja Metsähallituksen asema riistahallinnossa
Metsästyslainsäädäntö ja Metsähallituksen asema riistahallinnossa Ympäristörikostorjunnan koulutusohjelma Luonnonsuojelurikokset, metsä- ja metsästysrikokset sekä rakennettu ympäristö 22.5.2018 Markku
Metsästystutkintokoulutus
Kuva on kopioitu Suomen riistakeskuksen materiaalista (riistaeläin ekologian perusteita) kuvitus Seppo Leinonen Metsästystutkintokoulutus osa 1 - lakiasiat - riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt Päivitetty
JAHTIO Metsänomistajan kumppani metsästysliiketoiminnassa
JAHTIO Metsänomistajan kumppani metsästysliiketoiminnassa Sisältö JAHTION yleisesittely Metsästystoimiala JAHTION visio Johtajan johtopäätökset JAHTIO on pienriistan metsästyslupien kauppapaikka yksityiselle
MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta.
MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Sastamalan ja Kiikoisten kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja
Sisältö OHJE. Asia nro 294/ /2014. Riistanhoitoyhdistykset OHJE AMPUMAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ
OHJE 2.1.2019 Asia nro 294/04.04.06.02/2014 Riistanhoitoyhdistykset Viite: Riistahallintolain (158/2011) 2 :n 1 momentin 4 kohta OHJE AMPUMAKOKEIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sisältö 1. AMPUMAKOKEEN PERUSTEET...
HIRVI. Urjala Trofeearvostelu Trofeenäyttelyn tulosluettelo. Alces alces. 291,90 Hopea 1999 Hämeenkyrö. Tampere. Säkylä
HIRVI Alces alces NRO PISTEET IKÄ MITALI KAATOAIKA JA -PAIKKA OMISTAJA 291,90 Hopea 1999 Hämeenkyrö Esko Hiiri 2. 29 288,10 8,5 Hopea 2017 Sonkajärvi Tapio Pihlaja Tampere 3. 285,30 Hopea 1999 Säkylä Jouni
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 147 28.08.2013. 147 Asianro 6034/14.03.05/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 147 Asianro 6034/14.03.05/2013 Metsästysoikeuksien luovuttamisen periaatteet ja metsästystaksat Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies Sami Niemi VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies 14.1.2019 Sami Niemi VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä Hallituksen esitys laeiksi vieraslajeista aiheutuvien
Lintukortit OHJEET. Muistipeli
Lintukortit Kesto: 15 min Kenelle: Kaikki luokka-asteet Missä: Sisätiloissa Milloin: Kaikkina vuodenaikoina Tarvikkeet: lintukortit (tulosta ja leikkaa) Eräpassin osio: Riistanhoito Oppimistavoitteet:
Jousikokeet. Versio Suomen riistakeskus 1
Jousikokeet Versio 7.8.2017 7.8.2017 Suomen riistakeskus 1 Jousikoe Maa- ja metsätalousministeriön asetus ampumakokeesta (2 :n 4 kohta) jousikokeella tarkoitetaan kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran,
HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS
HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS Jarmo Kiuru Oikeusasematieto Oy Helsinki SISÄLLYS 1 Esipuhe 7 2 Metsästäjäkohtaiset vaatimukset 11 2.1 Metsästäjätutkinto 11 2.2 Ampuma-ase ja patruuna 13
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
Pyhä-Saukko ry Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Pelkosenniemen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet