FutsalSkaba

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FutsalSkaba 2012-2013"

Transkriptio

1 FutsalSkaba luokkalaisille

2 Uusi kilpailu kaikille 6. luokan oppilaille Kuudesluokkalaiset tytöt ja pojat pääsevät yhdessä opettelemaan yhteishenkeä, yhteistyötä, kaveruutta ja Reilun Pelin arvoja, jotka ovat tärkeitä arjessa ja jalkapallossa. Toiminnallisena tavoitteena on luoda alakoulun kuudensille luokille suunnattu futsal toimintamalli, johon kaikilla kouluilla on mahdollista osallistua ja luokka osallistuu yhteisesti toimintaan. Peleissä tulokseen vaikuttavat sekä tyttöjen että poikien jaksot. Koululiikuntaliitto ja Suomen Palloliitto on kehittänyt futsalsääntöjä mukaillen koulusovelluksen joka helpottaa pelaamista ja saa helposti aikaan onnistumisen tunteita. Sääntöjä on yksinkertaistettu ja joiltain osin myös lisätty. Esimerkiksi jokaisen jakson päätteeksi potkaistava bonusrangaistuspotku tuo peliin lisäjännitystä Tavoitteena on myös aktivoida oppilaat järjestämään välituntipelejä oman luokkansa kesken sekä haastamaan naapuriluokkia pelaamaan. Yhteistoiminnallisen kisailun kautta luokan luokkahenki ja yhteenkuuluvuus paranee ja myös koko koulun liikunnallinen innostus kehittyy. Pelivälineenä salissa on uutta FutsalSkabaa varten valikoitu ja tuotettu pehmeä pallo, jolla on kaiken tasoisten pelaajien mukavaa ja turvallista pelata. Jokainen osallistuva luokka saa pallon. 2 FutsalSkaba

3 Ilmoittautuminen ja sarjan eteneminen Ilmoittautuminen sarjaan tapahtuu Koululiikuntaliiton ilmoittautumisjärjestelmässä Ilmoittautumiset tulee tehdä marraskuun 29. päivään mennessä. Koulutason mestarit tulee olla selvillä tammikuun 17. päivään mennessä. Kuntatason pelit pelataan helmikuun loppuun mennessä. Aluemestaruuksista pelataan maaliskuun aikana Koulutaso Kuntataso Ilmoittautuminen PELI-ILOA! Aluemestaruus Osanottomaksu Osanottomaksu on 10 euroa / osallistuva luokka. Osanottomaksu sisältää: FutsalSkaba pehmopallo, välituntipelejä varten pilli ja pelinohjaajanliivi, vihreitä kortteja sekä 1-2 kisataulua koulua kohden jos koulusta ilmoittautuu mukaan yli kolme joukkuetta saa se kaksi kisataulua. Toimintamalli Pelissä joukkueen muodostaa luokan joukkue, johon kuuluu 5 tyttöä ja 5 poikaa ja luokalta voi muodostaa niin monta joukkuetta, kuin mahdollista on. Vaihtopelaajien määrää joukkueissa ei ole rajoitettu. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni halukas pääsee ja tulee joukkueeseen mukaan. Koulutason peleissä voi pelata 3 v 3 tai 4 v 4 mikäli salin koko on pieni. Peleissä tytöt pelaavat kaksi jaksoa ja pojat kaksi. Joukkueen tulos määräytyy kuitenkin tyttö- ja poikaryhmän yhteistuloksesta eli jaksojen tulokset yhdistetään. Oppilaat valitsevat oman luokan joukkueestaan Fair Play -kapteenit (tyttö ja poika), joiden tehtävänä on huolehtia, että oma joukkue pelaa rehdisti ja kaikki joukkueessa mukana olevat pääsevät pelaamaan. Pelialueen kokoa ei ole alkusarjassa rajoitettu mitenkään, vaan pelialueena toimii käytössä oleva sali. Optimikoko pelikentälle on n. 20x40m. Maaleina voi käyttää maalien puuttuessa voimistelupatjoja tai merkata teipillä maalien rajat seinään. Pelipallona käytetään FutsalSkaba pehmopalloa, joka on helppo ja turvallinen väline salipelaamiseen sekä tytöille että pojille Kilpailujärjestelmässä aluksi pelataan koulun sisäisiä pelejä luokat vastakkain ja sen jälkeen kunnan/kuntien sisällä kuntamestaruudesta. Huipentumana ovat aluetason turnaukset. FutsalSkaba

4 Fair Play teeman integrointi muuhun opetukseen FutsalSkabaan osallistuville luokille annetaan tehtäväksi toteuttaa vuosittain vaihtuvan aiheen mukainen esitelmä, video tai muu vastaava, jossa teemana on Fair Play Reilu Peli ja toisen kunnioittaminen. Parhaat esitelmät toteuttaneet luokat palkitaan. Välituntipelit Opettajille ja oppilaille suunnattuihin materiaaleihin tehdään valmiit mallit välituntipelien järjestämisestä ja kouluille lähetettävässä välinepaketissa on mukana pelipallo sisäpeleihin. Oppilaat voivat itse järjestää välituntisarjat ja hyödyntää sääntöesimerkkejä sekä uutta innovaatiota Fair Play -kisataulua. Koulujen välituntipeleissä voi olla omat tai yhdistetyt pelit eri luokka-asteille. Materiaalit Futsal-kisataulu on hankkeessa toteuttava uusi innovaatio, apuväline pelien ja koulukohtaisten turnauksien järjestämiseen. Ideana on, että kisataulu toimii opettajan ja oppilaiden apuvälineenä pelejä järjestettäessä. Siinä julkaistaan mm. koulun FutsalSkaban osallistujat, säännöt, peliajat, välituntipelien peliajat, pelitulokset, Fair Play -palkitut jne. Taulun avulla opettajat ja oppilaat voivat suunnitella pelit ja omat välituntisarjat. Toimintaan ilmoittautuville luokille lähetetään FutsalSkaba välinepaketti, joka sisältää seuraavat välineet: FutsalSkaba pehmopallo Välituntipelejä varten pilli ja pelinohjaajanliivi. Vihreitä kortteja Kisataulu 4 FutsalSkaba

5 Kilpailumääräykset 1. Joukkueen muodostaa 5 poikaa ja 5 tyttöä samalta luokalta. Vaihtopelaajien määrää ei olla rajattu. Samalta luokalta voi olla useampi joukkue, mutta pelaaja voi osallistua vain yhteen joukkueeseen. Pienessä salissa voidaan pelata 3 v 3 tai 4 v 4 peliä (koulutaso). 2. Ottelussa pelataan 4 jaksoa, joista joka toisen pelaavat tytöt ja joka toisen pelaavat pojat. Pojat eivät voi pelata tyttöjen puoliajalla eikä päin vastoin. 3. Peliaika on 4x8min suoraa aikaa 4. Jokaisen pelijakson päättyessä molemmat joukkueet potkaisevat yhden rangaistuspotkun neljän metrin etäisyydeltä. Maalivahdin on oltava potkun aikana maalirajalla. 5. Kentällä on samanaikaisesti neljä kenttäpelaajaa ja maalivahti 6. Pelikenttä on käytettävissä oleva liikuntasali tai jalkapallohallissa pelattaessa n. 20m x 40m alue. 7. Maaleina ovat käsipallomaalit, seinälle nostetut voimistelupatjat tai teipillä rajatut (3m x 2m) maalit 8. Kenttäpelaaja ei saa pelata palloa kädellä. Taklaaminen, liukutaklaukset, kiinnipitäminen, työntäminen ja estäminen on kielletty. Näistä seuraa suora vapaapotku (voidaan potkaista suoraan maaliin) vastapuolen joukkueelle tapahtumapaikasta (tai katso kohta 13). Mikäli puolustava joukkue tekee suoran vapaapotkun arvoisen virheen omalla maalivahdin alueella (6m puolikaari maalin keskipisteestä), tuomitaan vastustajalle rangaistuslaukaus 4 m etäisyydestä. 9. Pallon mennessä hyökkäävän joukkueen pelaajasta yli päätyrajan avaa puolustava maalivahti pelin aina heittämällä. Maalivahdin avauksissa pallon tulee koskettaa pelikenttää ennen keskirajaa. Mikäli näin ei tapahdu, tuomitaan epäsuora vapaapotku (palloa ei voi potkaista suoraan maaliin) keskiviivalta kohdasta jossa pallo leikkasi sen. 10. Maalivahti ei saa ottaa palloa käsiinsä kanssapelaajan omasta potkusta. Tästä seuraa epäsuora vapaapotku. 11. Futsalissa ei ole paitsiota. 12. Rajaheiton sijasta potkaistaan rajapotku (epäsuora). Kulmapotkut suoritetaan samalla tavalla kuin jalkapallossa. Vastustajan etäisyys pallosta on raja-, kulma, ja vapaapotkuissa 3-5m salista riippuen. 13. Mikäli samalle joukkueelle tulee pelijakson aikana kolme suoran vapaapotkun arvoista virhettä, saa vastustaja kaikista seuraavista virheistä vapaapotkun ilman muuria 6 metrin etäisyydestä. Kaikkien pelaajien tulee olla tällöin pallon linjan takana. 14. Mikäli joukkueet turnauksissa päätyvät tasapisteisiin (voitosta 3 pistettä, tasapelistä 1 piste), ratkeaa joukkueiden paremmuus tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäisten otteluiden 1. maalierolla, 2. tehdyillä maaleilla, 3. koko turnauksen maalierolla, 4. tehdyillä maaleilla, 5. arvalla. FutsalSkaba

6 Yleiset määräykset Futsal Skabaa johtaa ja valvoo ylimpänä elimenä Koululiikuntaliiton asettama kilpailutoimikunta, joka ratkoo myös mahdolliset riitakysymykset. Osanotto-oikeus on peruskoulun 6. luokan oppilaalla. Joukkueen muodostaa saman luokan oppilaat. Koulun mestariluokka pelataan oman koulun sisäisellä turnauksella. Tämän jälkeen Koululiikuntaliitto määrää ilmoittautuneista kouluista kuntatason otteluille järjestäjän. Järjestävän koulun on ilmoitettava viimeistään 5 vrk ennen turnausta osallistujille ja erotuomareille pelipaikka ja ajankohta. Ajankohtaa määriteltäessä on huomioitava muiden koulujen koe yms. päivät, jotka aiheuttavat esteitä osallistumiselle. Ottelut tulee pelata koulupäivänä. Järjestävä koulu hankkii paikalle tarvittavat tuomarit sekä toimitsijat. Otteluissa ja turnauksissa tulisi käyttää mahdollisimman päteviä tuomareita. Yhteistyö paikallisen seuran kanssa on suositeltavaa. Voit pyytää apua myös piirisi Palloliiton nuorisopäälliköltä ( Järjestäjä on myös velvollinen huolehtimaan siitä, että tuomarit ovat tutustuneet kilpailumääräyksiin ja pelisääntöihin. Kilpailumääräyksien tulee olla esillä kilpailupaikalla. Kukin joukkue vastaa itse sarjaan osallistumisesta aiheutuvista kuluista. Järjestävän koulun odotetaan tarjoavan vieraileville joukkueille kouluruokailun. Järjestävän koulun on ilmoitettava otteluiden lopputulokset Koululiikuntaliittoon ensimmäisenä ottelu- 6 FutsalSkaba

7 ja seuraavana arkipäivänä klo ensisijaisesti Internetin tuloslomakkeella ( tai sähköpostilla HUOM! Vierailevan joukkueen on huolehdittava siitä, että sillä on erivärinen pelipaita kuin kotijoukkueella. Aluemestaruusturnaukset järjestävät yhteistyössä Koululiikuntaliitto, Suomen Palloliitto ja osallistuvat koulut. Pelaathan reilulla pelillä Tarpeeton voimankäyttö ja epäasiallinen kielenkäyttö on pyrittävä torjumaan sekä pelitilanteissa, että pelin jälkeen. Kentältä poistaminen johtaa myös seuraavan ottelun pelikieltoon kyseisessä kilpailussa. Kuka palkitaan? Kaikkien alueiden kolme parasta joukkuetta palkitaan. Koulun sisäisissä kilpailuissa suositellaan oppilaiden tai opettajien itse kehittämiä palkintoja ja reilun pelaamisen sekä hyvän luokkahengen huomioimista palkinnoissa. Koululiikuntaliitto on vakuuttanut kilpailijat tapaturman varalle kilpailujen ajaksi IF-vahinkovakuutusyhtiössä. FutsalSkaba

8 Koululiikuntaliitto Koululiikuntaliitto koulun oma liikuttaja! Missiomme on liikuttaa kouluyhteisöä koululaisia ja opettajia. Koululiikunta on parhaimmillaan punaisia poskia ja pieniä hikihelmiä, hengästyneitä lapsia ja aikuisia. Se on monipuolista, monilajista, erilaisia liikuntaelämyksiä tarjoavaa aktiivista toimintaa. Koululiikuntaliitto organisoi yhteistyökumppaneidensa kanssa eri puolella Suomea liikunnan harrastus- ja kilpailutapahtumia peruskoulujen ja lukioiden oppilaille sekä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n jäsenille oppituntien ulkopuolella. Haluamme tarjota positiivisia liikunnallisia elämyksiä koko kouluyhteisölle. Teemme koululaisista ja opettajista arjen mestareita! Järjestämme vuosittain koululaisille ja opettajille liikunnan pyörteisiin tempaavia erilaisia monipuolisia liikuntatapahtumia. Lapsia ja aikuisia pyritään liikuttamaan valtakunnallisen toiminnan lisäksi lähellä kotia, alueilla, joiden toimintaa koordinoi Koululiikuntaliiton liikuntavastaava. Organisoimme yhteistyökumppaneidemme kanssa valtakunnallisia mestaruuskilpailuja monissa yksilö- ja joukkuelajeissa. Koululiikuntaliitto on ollut aktiivinen liikuttaja vuodesta Tervetuloa mukaan Koululiikuntaliiton toimintaan ja tapahtumiin! Koululiikuntaliitto KLL ry. Rautatieläisenkatu Helsinki p kll@kll.fi Suomen Palloliitto Suomen Palloliitto ry Finlands Bollförbund rf on yli jäsenseuran ja noin rekisteröidyn pelaajan liitto. Jalkapalloa harrastaa Suomen Gallupin tutkimusten mukaan suomalaista. Suomen Palloliitto on harrastajamäärältään Suomen suurin urheilun lajiliitto. Jalkapallotoiminnan järjestämiseksi maa on jaettu kahteentoista Suomen Palloliiton piiriin, jotka vastaavat jalkapallotoiminnasta omilla alueillaan. Suomen Palloliiton arvoja ovat iloisuus, luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys. Palloliiton nuorisotoiminta on kansainvälisesti tunnustettua ja Suomi kuuluu Euroopan jalkapallon kattojärjestön UEFA:n 10 edistyneimmän ruohonjuuritason jalkapallotoimintaa järjestävän maan joukkoon. Palloliiton nuorisotoiminta vastaa maanlaajuisesti koulujalkapallotoiminnan kehittämisestä yhdessä useiden tahojen kanssa. Tärkeät osat koulujalkapallon kehitystyössä ovat tukimateriaalit opetukseen, opettajien täydennyskoulutukset ja seurojen järjestämät koulujalkapallotapahtumat. Uutena yhteiskunnallisesti erittäin tärkeänä osana ovat kuntien, koulujen ja seurojen yhdessä järjestämät liikuntakerhot lapsille. Lisää tietoa nuorisotoiminnasta Suomen Palloliitto ry. PL 191, Helsinki Puh. (09)