NAISTEOLOGIT R.Y. KVINNLIGA TEOLOGER R.F JÄSENINFO / MEDLEMSINFO 4/2015

Transkriptio

1 NAISTEOLOGIT R.Y. KVINNLIGA TEOLOGER R.F JÄSENINFO / MEDLEMSINFO 4/ Puheenjohtajan palsta Ordförandes spalt 2. Aikuiset alanvaihtajat 3. Naispappeus, suomalaiset ja kirkko 2000-luvulla 4. Kirja-arvostelu 5. Predikan - Saarna 6. Ajankohtaista 7. Hallituksen yhteystiedot

2 1. Puheenjohtajan palsta Ordförandes spalt Arkisen tavallinen pyhä Pyhäinpäivänä muistimme kuolleita rakkaitamme. Hautausmaiden kynttilämeren muistojen lisäksi Pyhäinpäivä tuo pyhyyden tähän aikaamme. Kaikki Jeesuksen omat ovat pyhiä. Uskon kautta olemme osallisia näkymättömästä pyhien yhteydestä. On vaikea ymmärtää itseään pyhäksi. Inhimillisen, epätäydellisen, rikkonaisen ja mahdottomankin ihmisen, arkisen tavallisen ihmisen, juuri sinut ja minut, Jumala näkee pyhänä. Kasteesta alkaen, jo nyt, olemme Jumalan pyhiä. Jeesuksen armo on lahja. Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksijulistus, onnelliseksi julistaminen, tuo tähänkin Pyhäinpäivään onnellisuuden ja uskonelämän hyviä rakenteita. Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen. (Matt. 5:3-4) Maailma ympärillämme on muuttunut, ratkaisevasti ja lyhyessä ajassa. Ihmiset lähtevät kotimaastaan, kodistaan pakoon sotaa ja vainoa. Aiemmin median kautta välittyneet kuvat pakolaisista ja heidän hädästä ovat totta Suomessa ja kotikaupungeissamme. Mieli ehtii hitaasti mukaan muutoksiin ja ymmärrys käsittelee asioita kysymystulvalla ja turhautuu ratkaisemattomiin asioihin. Kysymykset ovat isoja kaikista näkökulmista: miksi yhä soditaan, miten kotikaupunkiimme majoitetaan kerralla satoja turvapaikanhakijoita, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuka on vastuussa ja mistä? Poikkeuksellinen tilanne, turvapaikanhakijoiden suuri määrä, on saanut ihmiset auttamaan; hätämajoitustiloissa on paljon vapaaehtoisia auttamassa, ruokaa ja vaatteita lahjoitetaan. Osaamme onneksi asettua toisen asemaan ja ymmärtää äärimmäisen tilanteen. Samalla tilanne on herättänyt huolta ja epävarmuutta. Vuorovaikutus on sanoinkuvaamaton: turvapaikanhakijan elämä ja minun inhimillisyys kohtaavat. Mikä meitä yhdistää, mikä on tulevaisuutemme?

3 Muuttuva maailma haastaa meitä arvioimaan ja arvostamaan itsestään selviä arkisia asioita elämässämme ja maassamme. Vaikeidenkin kysymysten ja pohdintojen kanssa saamme katsoa rohkeasti eteenpäin. Jeesus sanoi: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt.28:20) Salla Häkkinen Puheenjohtaja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan johtava kappalainen

4 ORDFÖRANDES SPALT Det heliga i vardagen På Alla helgons dag minns vi våra avlidna kära. Förutom det ljushav som tänts till minne av våra kära på begravningsplatserna, leder Alla helgons dag det heliga i vår tid. Alla Jesus egna är heliga. Genom vår tro är vi delaktiga i den osynliga heligas gemenskap. Det är svårt att uppfatta sig själv vara helig. Gud ser den mänskliga, inte perfekta, trasiga och också den hopplösa människan, den vardagligt vanliga människan, just du och jag,vara helig. Med början i dopet, redan nu, är vi Guds heliga. Jesus nåd är en gåva. Saligprisningen, lyckoprisningen, i Jesu bergspredikan, skapar också till denna Alla helgons dag de goda strukturerna för lycka och troslivet. Saliga de som är fattiga i anden, dem tillhör himmelriket. Saliga de som sörjer, de skall bli tröstade (Matt. 5: 3-4) Världen runt omkring oss har förändrats, betydande och under en kort tid. Människor lämnar sitt hemland, sitt hem i flykt undan krig och förföljelser. De bilder på flyktingar och deras nöd som tidigare har förmedlats via media är verklighet i Finland och i våra hemstäder. Förståndet hinner bara sakta med i förändringarna och förståelsen behandlar ärenden med ett flöde av frågor och det frustreras av olösta frågor. Frågorna är stora: varför finns det fortfarande krig, hur kan man be husrum till hundratals flyktingar på samma gång, vad händer till näst, vems är ansvaret och över vad? Vi kan lyckligtvis sätta in oss i den andras situation och förstå en extrem situation. Samtidigt har situationen väckt oro och osäkerhet. Växelverkan är obeskrivlig: den asylsökandes liv och min medmänsklighet möts. Vad förenar oss, vilken är vår framtid? Världen i förändring utmanar oss att värdera och uppskatta klara vardagliga saker hos oss själva i vårt liv och land. Också i svåra frågor och grubblerier kan vi se modigt framåt. Jesus sade: Jag är med er alla dagar till tidens slut. (Matt. 28:20) Salla Häkkinen Ordförande; Ledande kaplan i Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta

5 16. Naispappeus, suomalaiset ja kirkko 2000-luvulla Naispappeuden hyväksymisestä Suomen ev.lut. kirkossa tulee kuluneeksi 30 vuotta vuonna Valtaosa suomalaisista ja kirkon työntekijöistä hyväksyy naispappeuden ilman muuta, mutta edelleen on muutama prosentti niitä, jotka välttelevät naispappeja. Kirkon tekemät linjaukset ja toiminta työrauhan puolesta työyhteisöissä näyttävät kuitenkin selkiyttäneen naispappien asemaa viimeisen vuosikymmenen aikana. 1 Myös yleinen lainsäädäntö on kehittynyt syrjimättömyyttä korostavaan suuntaan. Tässä selvityksessä luodaan yleiskuva suomalaisten asenteeseen naispappeutta kohtaan sekä naispappien asemaan kirkossa 2000-luvulla. Tarkastelun keskipisteessä on naispappeus sellaisena kuin se tilastojen ja kyselyjen valossa näyttäytyy. Selvitys perustuu pääosin kirkon keräämään aineistoon: Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimuksiin, Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportteihin sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen tilastoihin. Suomalaisten suhtautuminen naispappeuteen Suomalaiset suhtautuvat naispappeuteen erittäin myönteisesti. Naispappeuden hyväksymisen vuonna 1986 ja ensimmäisten naispappien vihkimisen jälkeen vuonna 1988 mielipideilmasto on kääntynyt nopeasti naispappeuden kannalle luvulla asenteet naispappeutta kohtaan ovat vakiintuneet siten, että naispappeuden kannattajia on yli 90 % ja vastustajia noin 5 % kaikista suomalaisista. 2 1 Ks. esim. Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus Suomalaisten suhtautumisesta naispappeuteen vuosituhannen vaihteessa ks. Niemelä & Salonen 2001.

6 Kuvio 1. % Suomalaisten suhtautuminen naispappeuteen vuosina 1952, 1970, 1983, 2000 ja 2011* Puolesta Vastaan Ei osaa sanoa *Suomen Gallup Oy:n ja TSN-Gallup Oy:n toteuttamien mielipidemittausten mukaan Kirkon tutkimuskeskus on selvittänyt suomalaisten suhtautumista naispappeuteen luvulla kolme kertaa kyselytutkimusten avulla (Gallup Ecclesiastica 2011, Gallup Ecclesiastica 2007, Suhtautuminen naispappeihin 2000). Naispappeuden ilman muuta hyväksyviä oli näissä kyselyissä %. Pienellä varauksella naispappeuden hyväksyi 8 10 % suomalaisista. Naispappeuden vastustajia oli 4 6 %. 1 3 % suomalaisista ei osannut määrittää kantaansa naispappeuteen.

7 Kuvio 2. Gallup Ecclesiastica -kyselyaineisto koostuu kuitenkin kaikista suomalaisista eli siinä on luterilaisten lisäksi mukana myös ortodokseja sekä muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia ja kuulumattomia. Kun tämä huomioidaan aineiston analysoinnissa, havaitaan, että naispappeuden ilman muuta hyväksyviä oli ev.lut. kirkon jäsenistä 86 % vuonna 2011 (84 % vuonna 2007). Pienellä varauksella naispappeuden hyväksyi 9 % kirkon jäsenistä vuonna 2011 (10 % vuonna 2007). Ev.lut. kirkon jäsenissä naispappeuden vastustajia oli vuonna 2011 vain 3 %. Muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvissa oli naispappeuden vastustajia 27 % sekä ortodokseissa 19 %. Vuonna 2007 ev.lut. kirkkoon kuuluvissa oli naispappeuden vastustajia 5 %, muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvissa 33 % ja ortodokseissa 19 %. Ev.lut. kirkon jäsenet ovat tietoisempia naispappeuskannastaan kuin suomalaiset keskimäärin. Vain 2 % kirkon jäsenistä ei osannut määrittää kantaansa naispappeuteen vuonna 2011 (1 % vuonna 2007). Suhteellisesti eniten kannastaan tietämättömiä oli jälleen muihin uskonnollisiin yhdyskuntaan kuuluvissa (15 %), mutta myös uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomissa (5 %).

8 Kielteinen suhtautuminen naispappeuden vastustamiseen on suomalaisten keskuudessa selvästi yleisempää kuin naispappeuden vastustaminen. Mielipideilmasto näyttää muuttuneen 2000-luvulla naispappeuteen hyväksyvästi suhtautuvien keskuudessa melko nopeasti suuntaan, jossa naispappeuden vastustajille ei liikene ymmärrystä. Naispappeuden vastustajien ymmärtäminen on vähentynyt seitsemässä vuodessa yli 30 prosenttiyksikköä, eikä valtaosa suomalaisista hyväksy naispappeuden vastustajien toimivan vakaumuksensa mukaisesti. Eniten ymmärrystä naispappeuden vastustajia kohtaan löytyy muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvilta naispappeuden hyväksyjiltä (46 % vuonna 2007). Kuvio 3. Miten sitten naispappeutta vastustavat suomalaiset suhtautuvat tilaisuuksiin, joissa on mukana naispappi? Yli puolet naispappeutta vastustavista voi osallistua tilaisuuksiin naispapeista huolimatta. Noin kolmannes naispappeuden vastustajista välttää tilaisuuksia, joissa on naispappi. Asenteet ovat vahvistuneet niin naispappeuden kannattajien kuin vastustajien keskuudessa.

9 Kuvio 4. % Jos ette hyväksy naispappeutta, miten suhtaudutte tilaisuuksiin, joissa on mukana naispappi?* Voin osallistua tilaisuuksiin, joissa naispappi on mukana Vältän tilaisuuksia, joissa naispappi on mukana 7 5 En osaa sanoa *Gallup Ecclesiastica 2007, n=1030; Suhtautuminen naispappeihin 2000, n= Kuitenkin vain osa välttelijöistä kuului ev.lut. kirkkoon. Henkilöitä, jotka eivät hyväksyneet naispappeutta, mutta voivat osallistua tilaisuuksiin, joissa on naispappi, oli 3 % kirkon väkiluvusta vuonna Kirkkomme jäsenistä 2 % vältti tilaisuuksia, joissa oli naispappi (v. 2007). Luottamushenkilöt ymmärtävät naispappeuden vastustajia parhaiten Verrattaessa suomalaisten, Suomen ev.lut. kirkon työntekijöiden ja seurakuntien luottamushenkilöiden suhtautumista naispappeuden vastustajiin suurimman joukon kaikissa ryhmissä muodostavat ne, joiden mielestä naispappeuden vastustajia kohtaan ei pitäisi olla nykyistä suvaitsevampia. Luottamushenkilöiltä ymmärtämystä naispappeuden vastustajia kohtaan löytyy enemmän kuin kirkon työntekijöiltä ja suomalaisilta keskimäärin.

10 Kuvio 5. Luottamushenkilöt ovatkin asenteiltaan sekä suomalaisia että erityisesti ev.lut. kirkon jäseniä kriittisempiä naispappeutta kohtaan. Vuoden 2014 seurakuntavaaleissa valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden vaalikonevastausten perusteella 80 % kannattaa naisten pappeutta ja 7 % on asiasta jokseenkin samaa mieltä. Niitä, jotka eivät kannata naisten pappeutta, on uusista luottamushenkilöistä 8 %. Jokseenkin eri mieltä naisten pappeudesta on 5 %. AKI-liittojen vuonna 2014 tekemän jäsenkyselyn mukaan papeista ja kanttoreista 55 % hyväksyy naispappeuden ilman muuta. He eivät ymmärrä naispappeuden vastustajia, vaan katsovat, että heidänkin pitäisi toimia yhteisen päätöksen mukaisesti. 34 % hyväksyy naispappeuden ilman muuta, mutta ymmärtää myös naispappeuden vastustajia ja suo heille mahdollisuuden toimia oman vakaumuksen mukaisesti. 5 % hyväksyy naispappeuden, koska kirkko on sen virallisesti hyväksynyt, mutta suhtautuu naispappeuteen kuitenkin henkilökohtaisesti varauksella. 4 % vastustaa naispappeutta, mutta voi kuitenkin toimia yhteistyössä naispappien kanssa. 1 % vastustaa naispappeutta ja pidättäytyy yhteistyöstä naispapin kanssa, mikäli se suinkin on mahdollista. Nämä 7 henkilöä ovat pappeja (2 kirkkoherraa, 1 kappalainen, 1 seurakuntapastori, 3 kristillisen järjestön työntekijää). 4 pappia (1 kappalainen, 2 seurakuntapastoria ja 1 kristillisen järjestön työntekijä) vastustaa naispappeutta ja on harkinnut siirtymistä toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kirkkomme

11 virkateologian takia. Nämä yhteensä 11 pappia, joilla on suuria ongelmia naispappeuden kanssa, muodostavat 1,5 % prosenttia 712 papin ja kanttorin vastaajajoukosta. 3 Naisteologien opinnot, työttömyys ja pappisvihkimys Teologian maisterin tutkinnon suorittaneita oli vuosittain vuosina Heistä oli naisia %. 4 Teologien työttömyysaste on ollut 2010-luvun alkuun asti pieni: 2 % teologeista oli työttömänä vuonna Vuoden 2015 huhtikuussa teologien työttömyysaste oli jo yli 5 %. 5 Naisten osuus työttömistä teologian maistereista oli % vuosina Teologien työttömyys on lisääntymässä: kun vuonna 2006 teologian maistereita oli työttömänä kuukaudesta riippuen (heistä naisia 64 %), vuonna 2014 työttömiä teologeja oli kuukausittain (naisia 61 %). Kesäkuussa 2015 työttömiä teologian maistereita oli 317, joista naisia 206 (65 %). Kuvio 6. 3 AKI-liittojen jäsenkysely Suomen virallinen tilasto: Yliopistokoulutus. Yliopisto-opiskelijat ja tutkinnot ja uudet opiskelijat yliopiston ja koulutuksen mukaan. Tilastokeskuksen tietokanta. 5 Buchert & Sainio & Salomaa & Tuominen 2015, 5.

12 Kaikilla teologian maistereilla ei kuitenkaan ole kelpoisuutta kirkon virkaan. Pappisvirkaan vaadittavan tutkinnon suoritti 110 teologian maisteria vuonna Heistä oli naisia 59 %. Vuonna 2013 pappisvirkaan kelpoistavan teologian maisterin tutkinnon suorittaneita oli 108 ja heistä naisia 56 %. 6 Papeiksi vihitään vuosittain vähemmän teologian maistereita kuin suoritetaan pappisvirkaan kelpoisia tutkintoja. Siksi työttömissä teologian maistereissa on myös kirkon virkaan kelpoisia. Papiksi vihityistä valtaosa on ollut naisia vuosina , joskin eri hiippakunnissa on ollut tässä vuosittaista vaihtelua. Vuonna 2014 vihittiin 65 pappia, heistä naisia 63 %. Vuonna 2013 vihittiin 84 pappia, joista naisia 56 %. Vuonna 2012 papiksi vihittyjä oli 90 (naisia 60 %). Naisten osuus kaikista papiksi vihityistä oli 59 % vuosina % papiksi vihityistä oli naisia vuosina Vuosina naisten osuus papiksi vihityistä oli 60 % ja vuosina %. 8 Papiksi vihittyjen lukumäärä on laskenut vuosittain vuodesta 2011 lähtien. 9 Myös naisten prosentuaalinen osuus työttömistä ev.lut. kirkon papeista on vuonna 2014 kivunnut miehiä suuremmaksi. Alkuvuoden 2015 tietojen perusteella tämä trendi jatkuu: työttömiä ev.lut. kirkon pappeja oli tammi kesäkuussa kuukaudesta riippuen. Heistä oli naisia (55 %). Naispappien keskuudessa työttömyys on kuitenkin jo pitkään ollut suhteellisesti suurempaa kuin miespappien keskuudessa, koska naisten osuus papistosta on pienempi kuin miesten. 45 % päätoimisista kokoaikaisista papeista oli naisia vuonna Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti ammatillisen koulutuksen seurannasta 2013 ja Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti ammatillisen koulutuksen seurannasta 2012, 2013 ja Haastettu kirkko 2012, 357; Monikasvoinen kirkko 2008, 279; Kirkko muutosten keskellä 2004, Buchert & Sainio & Salomaa & Tuominen 2015, 8.

13 Kuvio 7. Teologian lisensiaatin tutkinnon suorittaneita on nykyään vähän: vuonna 2014 niitä ei suoritettu yhtään. Vuonna 2013 suoritettiin 5 TL-tutkintoa ja heistä yksi oli nainen (20 %). Teologian tohtorin tutkinnon suorittaneita oli 23 vuonna Heistä naisia oli 39 %. Vuonna 2013 TT-tutkinnon suorittaneita oli 24, joista naisia 63 %. 10 Naisten osuus kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä lisensiaatin tutkinnon suorittaneista on 14 %, teologian lisensiaatin tutkinnon suorittaneista 13 %. Lisensiaatin tutkinnon on suorittanut 303 pappia ja valtaosa näistä teologian lisensiaatteja (280). Tohtorin tutkinnon on suorittanut 284 pappia ja heistä 252 on teologian tohtoreita. Naisten osuus sekä kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä tohtorin tutkinnon että teologian tohtorin tutkinnon suorittaneista on 18 % Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportti ammatillisen koulutuksen seurannasta 2013 ja Papiston nimikirja

14 Kuvio 8. Naispapit kirkon tehtävissä Naispappeja oli kirkon päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa 45 % vuonna Eniten naisia on muissa kuin seurakuntapapeissa. Vuonna 2014 muissa päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa kuten sairaalapappeina ja perheneuvojina naisia oli 70 %. Myös seurakuntapastoreista valtaosa on naisia (59 % vuonna 2014). Sen sijaan kirkkoherroista vain 14 % ja kappalaisista 39 % oli naisia vuonna Naispappien osuus päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa on lisääntynyt kahdessakymmenessä vuodessa 22 prosenttiyksikköä. Nopeimmin muutos on tapahtunut seurakuntapastorin viroissa (21 prosenttiyksikköä kahdessakymmenessä vuodessa). Hitainta muutos on ollut kirkkoherran viroissa (12 prosenttiyksikköä kahdessakymmenessä vuodessa).

15 Kuvio 9. Naispapit ovat miespappeja useammin määräaikaisissa tehtävissä. 58 % päätoimisista määräaikaisista palvelussuhteista oli naisten hoitamia vuonna Erityisen paljon naiset tekevät määräaikaista työtä kirkon erityistehtävissä kuten sairaalapappeina ja perheneuvojina (68 % vuonna 2014). Naisten määräaikaisuudet näissä tehtävissä näyttäisivät kuitenkin olevan vähenemään päin pitkän aikavälin tarkastelussa. Sen sijaan seurakuntapastorin ja kappalaisen viroissa naisten määräaikaisuudet ovat vaarassa lisääntyä. Vuonna 2014 päätoimisista määräaikaisista seurakuntapastoreista 61 % oli naisia, kappalaisista 60 %.

16 Kuvio 10. Naispapit tekevät huomattavan osan papiston osa-aikatyöstä. Pitkän aikavälin tarkastelussa naisten osuus osa-aikatyön tekijöinä näyttää myös olevan kasvussa. Vuonna 2014 naisten hoidossa oli 73 % papiston päätoimisista osa-aikaisista palvelussuhteista, kirkon erityistehtävissä jopa 79 %. Osa-aikaisista seurakuntapastoreista 74 % ja osa-aikaisista kappalaisista 63 % oli naisia vuonna Osa-aikaisten työntekijöiden määrä eri vuosina ja eri tehtäväryhmissä on vaihdellut suuresti: vuonna 1994 osa-aikaisia työntekijöitä oli alle 20, vuosina 2004 ja 2009 lähes 150.

17 Kuvio 11. AKI-liittojen jäsenkyselyssä kysyttiin vuonna 2014, pitäisikö naisia olla nykyistä enemmän kirkkoherroina, piispoina ja muissa kirkon johtotehtävissä. Eniten kannatusta oli sille, että naisia olisi enemmän muissa kirkon johtotehtävissä (60 % papeista, 49 % kanttoreista). Kirkkoherroiksi nykyistä enemmän naisia toivoi yli puolet papeista (53 %) mutta huomattavasti harvempi kanttori (35 %). Enemmän naisia piispoiksi halusi niin ikään puolet papeista (52 %), mutta vain kolmannes kanttoreista (37 %). Viidennes kanttoreista oli täysin eri mieltä siitä, että naisia pitäisi olla enemmän piispoina. 12 Vuosina pastoraalitutkintoja suoritettiin vuodessa. Naisten osuus pastoraalitutkinnon suorittaneista oli %. 12 AKI-liittojen jäsenkysely 2014.

18 Papiston nimikirjasta selviää, että kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä 51 % on suorittanut pastoraalitutkinnon. Heistä 40 % on naisia. 13 Naisten osuus pastoraalitutkinnon suorittaneissa vastaa siis melko hyvin naisten osuutta kappalaisen viroissa (39 % vuonna 2014). Tarkastelu on tosin vain suuntaa antava, koska kaikki nimikirjan papit eivät ole seurakuntaviroissa. Seurakuntatyön johtamisen tutkintoja suoritettiin vuosittain vuosina Naisten osuus oli %. Naisten osuus seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittaneista näyttää olevan kasvussa. Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon on suorittanut 33 % kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä. Heistä 36 % on naisia. 14 Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon puuttuminen ei siis voi olla syynä siihen, että naisia oli kirkkoherroina vain 14 % vuonna Vuosittain 8 18 pappia suoritti ylemmän pastoraalitutkinnon vuosina Naisten osuus oli %. Ylemmän pastoraalitutkinnon on suorittanut 6 % kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä. Heistä 22 % on naisia. 15 Ylempää pastoraalitutkintoa edellyttävissä tehtävissä tuomiorovasteina, hiippakuntadekaaneina ja pappisasessoreina on vain 3 naista (8 %) vuonna Nämäkin toimivat määräajaksi valituissa asessorin tehtävissä, eivät vakinaisissa viroissa tuomiorovasteina ja dekaaneina Papiston nimikirja Papiston nimikirja Papiston nimikirja Kirkon kalenteri 2015.

19 Kuvio 12. Tiivistelmä - Suomalaiset suhtautuvat erittäin myönteisesti naispappeuteen ja ev.lut. kirkon jäsenet vielä myönteisemmin. Suomalaisista 93 % ja ev.lut. kirkon jäsenistä 95 % kannatti naispappeutta vuonna Naispappeuden vuoksi seurakunnan tilaisuuksia vältteli vain 2 % kirkon jäsenistä vuonna Luottamushenkilöiltä ymmärtämystä naispappeuden vastustajia kohtaan löytyy enemmän kuin kirkon työntekijöiltä ja suomalaisilta keskimäärin. - Työttömistä teologian maistereista ja papeista yli puolet oli naisia vuonna Kirkon määrä- ja osa-aikaiset tehtävät kasautuvat naisille. Naisten osuus päätoimisista kokoaikaisista papeista on 45 %, määräaikaisista papeista 58 % ja osaaikapapeista 73 %. - Naiset suorittavat ahkerasti pastoraalitutkintoja, mutta melko vähän ylemmän pastoraalin tutkintoja % pastoraalitutkinnon suorittaneista oli naisia vuosina , ylemmän pastoraalitutkinnon suorittaneista %. Naisilla näyttää olevan vain vähän käyttöä kirkon ylemmille tutkinnoille. Maarit Hytönen, TT

20 Lähteet AKI-liittojen jäsenkysely 2014 Painamaton: Kirkon tutkimuskeskus. Ammatillisen koulutuksen ryhmän (AKR) raportti ammatillisen koulutuksen seurannasta 2011 Painamaton: AKR. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 2012 Painamaton: AKR. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 2013 Painamaton: AKR. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 2014 Painamaton: AKR. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] Buchert, Maria & Sainio, Juha & Salomaa, Heikki & Tuominen, Vesa [verkkojulkaisu] 2015 Tulevaisuuden teologi. Teologisen alan koulutus ja osaamistarpeen ennakointiraportti. Helsingin yliopisto & Itä-Suomen yliopisto & Åbo Akademi. Saantitapa: Gallup Ecclesiastica -kyselytutkimus 2007 Painamaton: Kirkon tutkimuskeskus Painamaton: Kirkon tutkimuskeskus. Haastettu kirkko 2012 Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 115. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Kirkko muutosten keskellä 2004 Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 89. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Kirkon kalenteri Helsinki: Kirjapaja. Kirkon työmarkkinalaitoksen tilasto 1994 Papisto. Painamaton: Kirkon työmarkkinalaitos. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 1999 Papisto. Painamaton: Kirkon työmarkkinalaitos. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 2004 Papisto. Painamaton: Kirkon työmarkkinalaitos. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 2009 Papisto. Painamaton: Kirkon työmarkkinalaitos. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] 2014 Papisto. Painamaton: Kirkon työmarkkinalaitos. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] Monikasvoinen kirkko 2008 Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 103. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.

21 Niemelä, Kati & Salonen, Kari 2001 Suomalaisten suhtautuminen naispappeuteen. Teologinen Aikakauskirja 1, Papiston nimikirja 2015 Papiston koulutus: pastoraalitutkinnot, ylemmät pastoraalitutkinnot, seurakuntatyön johtamisen tutkinnot, lisensiaatin tutkinnot ja tohtorin tutkinnot. Painamaton: Helsingin tuomiokapituli. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] Suhtautuminen naispappeihin -haastattelututkimus 1983 Suomalaisten suhtautumista naispappeuteen selvittävä puhelinhaastattelututkimus. Painamaton: Kirkon tutkimuskeskus Suomalaisten suhtautumista naispappeuteen selvittävä puhelinhaastattelututkimus. Painamaton: Kirkon tutkimuskeskus. Suomen virallinen tilasto (SVT): Yliopistokoulutus [verkkojulkaisu] 2014 Yliopisto-opiskelijat ja tutkinnot ja uudet opiskelijat yliopiston ja koulutuksen mukaan. Helsinki: Tilastokeskus. [viitattu: ]. Saantitapa: 06_tie_001_fi.html Työ- ja elinkeinoministeriön tilasto Teologien ja pappien työttömyys. Painamaton: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Aineisto saatu tutkimuskäyttöön ] Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus 2006 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen asettaman työryhmän mietintö. Helsinki: Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto. Sarja B 2006:2.

22 3. Aikuiset alanvaihtajat Ajatuksia papin työstä neljän ja puolen vuoden jälkeen vihkimyksestä Siitä lähtien, kun Helsingissä teologisessa opinnot aloitin vuonna 2005, olen toistuvasti saanut vastata kysymykseen, mikä sai liike-elämässä yli 25 vuotta työtä tehneen lähtemään uudelleen opiskelemaan? Tapahtuiko elämässäni tuolloin jotain erikoista, tulinko uskoon, vai mikä oli syy? Kun olen vastausta pohtinut, olen löytänyt joitakin syitä. Ensinnäkin: koin silloisessa työssäni kansainvälisen yrityksen vientiosastolla, että en päässyt eteenpäin, työni oli sitä samaa, se ei antanut enää uutta haastetta. Toiseksi: ajattelen, että jotakin itsessäni oli jäänyt keskeneräiseksi. Sisäinen tarpeeni kasvaa ja oppia vaati huomiota. Olin joskus vuosia aiemmin pyrkinyt teologiseen ja olin myös tehnyt yleisen teologian opintokokonaisuuden. Tunsin tietämättäni vetoa alalle. En kuitenkaan ymmärtänyt asiaa silloin, kun jäin vuoden 2004 syksyllä töistä pois. En liiemmin tiennyt, mitä käyn tekemään. Johdatusta kai, viime tipassa ilmottauduin pääsykokeisiin ja sain hankituksi pääsykoekirjat. Varasijalta ponnistin yliopistoon ja aloitin vuoden 2005 syksyllä teologian opinnot. Olin onnesta ymmälläni, kun tieteen maailma aukeni minullekin. En siis tullut uskoon. Päädyin siihen ajatukseen, että en ole koskaan lakannut uskomasta, mutta en tiedä, milloin olin käynyt uskomaan. Jo lapsena tämän ja tuon puoleinen olivat jotenkin lähekkäin mielenmaailmassani. Vuosien varrella uskominen on kyllä moneen kertaan elämässäni koeteltu. Loppuvuodesta 2010 sain teologian maisterin paperit, ja keväällä 2011 minut kutsuttiin Uuraisten seurakuntaan kirkkoherran sijaiseksi. Lapualla oli helluntaina vihkimys, ja siitä se sitten alkoi, papin ura urkeni. Papin työhön sain kerralla kunnon perehdytyksen tämän ensimmäisen pappispaikkani kautta. Siitä olen Uuraisten seurakunnalle ja Lapuan hiippakunnalle kiitollinen. Uudella alalla olen joutunut opettelemaan kaiken kädestä pitäen.

23 Paljoa en tiennyt papin käytännön työstä ja sen sisällöstä, enkä seurakunnastakaan. Totta on, kun joku sanoi, että papin työn oppii tekemällä. Minä tein ja opettelin. Oli vaikeaa pitkään työelämässä mukana olleena ja tämän ikäisenä hyväksyä epävarmuus, jota tunsin. Entisestä alasta oli apua monella lailla, mutta kasuaali-toimitukset, saarnat, liturgiat - ei niitä voinut vanhasta ammentaa. Ihmisten kanssa olemisen ja kuuntelemisen taitoa olin oppinut jo aiemmassa ammatissani. Liike-elämästä katsottuna monet seurakunnan toimintatavat herättivät alussa ihmetystä. Olen aikanaan sisäistänyt tavoitteellisen työn tekemisen mallin, ja työnantajan missioihin sitoutumisen. En ole omannut niinkään omia työnäkyjä, en ainakaan niin, että olisin kokenut niiden olevan ristiriidassa palkanmaksajan tavoitteiden kanssa. Vanha sanonta, sen lauluja laulat, kenen leipää syöt sopii minulle. Työt on tarkoitettu tehtäviksi, työyhteisöt yhdessä rakennettaviksi. Omista tekemisistä ja tekemättä jättämisisistä pitää vastuu kantaa. Liikeelämässä en koskaan joutunut mies-nais -kysymyksen eteen, enkä pappinakaan sitä juurikaan ajattele. Yhden kerran on tullut ehtoollisella tilanne, jossa miesseurakuntalainen ei halunnut ottaa minulta ehtoollista vastaan. Silloin olin kyllä hämmentynyt. Aikoinaan ajattelin, että kirkko kuuluu vain tosihurskaille ja paremmille ihmisille, joillekin ihannekristityille. - Tänään ajattelen toisin. Kirkko ja sen armon sanoma kuuluu kaikille. Ehkä oma kokemus auttaa papin työssä ymmärtämään sellaisten ihmisten ajatusmaailmaa, jotka ovat vain satunnaisesti kirkon kanssa tekemisissä. Monet ajattelevat edelleen kirkon oleva tuomitsevainen ja ihmisiä luotaan pois sulkeva. Tämän kuvan toivoisin muuttuvan. Kirkon-työntekijät ovat tässä avainasemassa. - Kysymys kuuluu, miten voisimme paremmin rohkaista ihmisiä tulemaan mukaan armahdettujen syntisten yhteisöön. Olen pohtinut, kuinka tavoittaa esimerkiksi sitä yhä kasvavaa nuorten aikuisten joukkoa, jolla ei ole enää kosketuspintaa kirkkoon tai seurakuntaan. Tunnen huolta myös kristillisen arvopohjan ohenemisesta. Miten palastella 20:een oppituntiin kristillisen kirkon yli 2000-vuotinen traditio aikuisrippikoululaiselle, jota ei ole kastettu ja joka ei ole osallistunut uskonnonopetukseen, mutta haluaa nyt syystä tai toisesta liittyä kirkkoon? Haastetta on hahmottaa yhteinen kieli, vielä niin, että punainen lanka Vanhasta testamentista tähän päivään löytyisi ja voisi koskettaa ihmisen omaa elämää.

24 Uuraisten jälkeen olen ollut viidessä eri seurakunnassa erimittaisia pätkiä tehden. Kotiin Tampereelle tulin kaksi vuotta sitten. Kuukausi sitten, lokakuussa, sain viran omasta kotiseurakunnastani, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta, 58-vuotiaana. Olen onnellinen. Saan tehdä ihmisläheistä, tärkeää työtä seurakuntapastorina, työalana nuoret aikuiset. Saan tiimini kanssa rakentaa ja suunnitella ja kehittää toimintaa. Hyvät työnäköalat avautuvat. Mutta maailma ei tule valmiiksi, työtä on paljon, ja se vie helposti mennessään. On siis muistettava oma jaksaminen ja rajansa. Näin on meillä kaikilla. Tänään voin sanoa, että alan vaihtaminen kannatti. Kirkossa on hyvä tehdä työtä. Työnantajana se suhtautuu tasapuolisesti työntekijöihinsä, kannustaa lisäkoulutukseen ja luo monenlaisia mahdollisuuksia kehittyä työssään. Kirkossa arvostetaan kokemusta, eikä vanhempi ikä ole este työnsaannille. Olen löytänyt sitä, mitä lähdin hakemaan, ja saanut paljon sellaista, mitä en tiennyt edes hakea. On kiitoksen paikka. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät. Joh. 15:16 Siunausta siskot! Mervi Äyräväinen

25 Kätilöstä papiksi Vanhempani ja puoli sukuani ovat teatterin ammattilaisia. Osittain siksi halusin itselleni kunnollisen ja tavallisen ammatin vastakohtana perheeni taiteilijoille. Opiskelin kätilöksi Tampereella 90-luvun alussa. Valmistuin lamavuonna-94 mielestäni ikäloppuna 27- vuotiaana. Meillä oli kaksi lasta kun aloitin opinnot ja neljä kun valmistuin, kaikki alle kouluikäisiä. Työ kätilönä oli mieluista. En kuitenkaan erityisesti kokenut tähtihetkiksi esimerkiksi epiduraalipöydän instrumenttien järjestelyä, vaan kätilön työssäkin koin omimmaksi ihmisten elämäntarinat ja ne ainutkertaiset hetket, jotka sain jakaa - joissa sain olla turvallinen ammatti-ihminen rinnalla sen hetken, jonka yhteinen matka kesti. Lamavuosina oli raskasta odottaa lankapuhelimen ääressä, soitetaanko töihin. Kun nuorimmainen lapsemme syntyi vuonna 1996, päätin jäädä kokonaan kotiin. Kotona olin seitsemän vuotta, hienoja vuosia. Liityin seurakunnan kuoroon Tampereen Messukylässä. Ihan uudenlainen maailma avautui minulle kuoron kautta. Nautin jumalanpalveluksista, yhteisöllisyydestä, Pyhän kohtaamisesta. Aloin pohtia, voisiko seurakuntatyö, papin työ, olla se tie, joka on minulle tarkoitettu. Käytännön asiat tuntuivat hankalalta. Ajattelin kuitenkin, että asiat loksahtelevat, jos tarkoitettu niin on. Pääsin ensimmäisellä yrittämällä teologiseen vuonna Opiskelu oli mielenkiintoista, motivaationi suuri. En halua laskea kuinka paljon tuin Valtion Rautateitä opiskeluvuosina, kun kuljin Tampereen ja Helsingin väliä. Löysin pian ikäisiäni opiskelijoita, ammatinvaihtajia. Junamatkoilla kuulustelimme kreikan ja heprean sanastoa ja tsemppasimme toisiamme opiskeluun. Graduni tein Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjeenvaihdosta eli uskon ja tiedon vuoropuhelusta. Elämänkokemukseni oli kouluttanut minusta aikatauluttajan ja organiosijan. Valmistuin neljässä vuodessa vuonna Samana syksynä sain kutsun Orivedelle seurakuntapastoriksi ja siinä työssä olen ollut nyt kahdeksan vuotta. Koen, että olen omalla paikallani, minun polkuni on ollut tällainen.

26 Olen edelleen ylpeä kätilön tutkinnosta. Aikaisempi työkokemus ja koulutus ovat suuri voimavara papin työssä, tärkeä osa minua ja ammatillista kasvuani myös sieluhoitajana. Erityisesti kastekodeissa usein kerron aiemman ammattini, tosin moni sen pienellä paikkakunnalla tietääkin. On helppo tunnistaa uuden äidin tuntoja ja sanoittaa suurta elämänmuutosta, jonka lapsi mukanaan tuo. Ja aina yhtä ihanaa on kastejuhlassa ottaa pieni päiväsankari syliin ja todeta, että hänet on nyt otettu seurakunnan jäseneksi. Sairaalamaailman ja myös monien sairauksien tuttuus on paljon auttanut, kun pappina käyn vanhainkodeissa, vuodeosastoilla ja psykiatrisissa sairaaloissa. Yllättävän paljon yhtäläisyyksiä on molemmissa ammateissani. Tilanteet ovat lähes aina ainutkertaisia. Sanansa saa aina valita tarkkaan. Vaikeissa tilanteissa työ on kuuntelemista, tukemista, tuskan vastaanottamista, lohduttamista. Suuri eroavaisuus on se, että pappina en tee työtäni omassa varassani vaan saan sanoittaa Jumalan läsnäoloa, apua ja suunnitelmaa kätilön työssä sitä ei ainakaan ääneen voinut tehdä. Heta Parkkinen, kätilö ja seurakuntapastori

27 4. Kirja-arvostelu KUN LEPÄÄT Ruotsalainen helluntaipappi, kirjailija ja luennoitsija Tomas Sjödin kirja Se tapahtuu kun lepäät (Perussanoma 2015) on virkistävä ja innoittava teos meille kiireen riivaamille nykyihmisille. Sjödin väittää, että lepääminen on hyödyllistä aikaa, ei suinkaan laiskuutta tai tehottomuutta. Itse asiassa juuri joutilaisuuden hetkinä tulevat parhaimmat oivallukset puhumattakaan sielun ja ruumiin levosta. Monet asiat ovat selvinneet itselleni unen ja valveen rajalla, rentoutuneessa tilassa. Kirjassa pohditaan, mitä on lepo. Onko se mitään tekemättömyyttä vai muun kuin palkkatyön tekemistä? Entä mikä oikeuttaa väsymiseen tai miten selvitä rauhattomuudesta ja ikävystymisestä, jos ei ole mitään tekemistä? Kuinkahan moni meistä kiirehtii siksi, että välttäisi tyhjyyden ja hyödyttömyyden tunteen itsessään? Aikamme on kiireen sävyttämä. Kun on kiireinen tai ainakin näyttä siltä, antaa tehokkaan ja tärkeän vaikutelman. Itse muistan sairaalapappina työskennellessäni, kuinka vaikeaa oli kävellä sairaalan käytävällä joutilaan näköisenä. Oli kuitenkin tärkeää viestittää potilaille, että on käytettävissä ja että saa häiritä. Juoksujalkaa kiiruhtavat hoitajat ja lääkärit pakottivat tiedostamaan levollisuuden merkityksen omassa työssään. Kysymme usein puhelimessa voinko häiritä olettaen ilman muuta, että toinen on kiireinen. Uskomme merkintöjä täynnä olevan kalenterin kertovan hyvästä työntekijästä. Vaikka Sjödin ei olekaan juutalainen, hän puhuu paljon sapatin, lepopäivän, merkityksestä. Sapatin vietto on juutalaisille käskyistä suurimpia ja sitä vietetään tunnollisesti. Arjen ja pyhän selkeä raja auttaa sen pitämisessä. Sapattiateria on syvin yhteyden ja jakamisen paikka. Yhteinen levollinen ateriointi on parasta lepoa ja yhteyttä toistemme kanssa. Nykyinen jääkaappiaikakausi ja vuorotyö on vienyt monilta tämän tärkeän mahdollisuuden yhdessäoloon läheistensä kanssa. Papin työajattomassa työssä nämä kysymykset ovat hyvin relevantteja. Sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä kristillisessä kalenterissa, kertoo siitä, että ensiksi tulee lepo ja sitten vasta työ. Lepopäivä ei ole vain latautumista yhä tehokkaampaan työhön, vaan levollinen lähtökohta koko elämään. Lutherin sanoin: Ihminen palvelee Jumalaa myös joutilaisuudessa. Kirjan lyhyet luvut ja selkeä sanoma ovat levollista luettavaa. Suosittelen! Soili Juntumaa

28 5. Predikan - Saarna Upp. 22:1 5 Han visade mig en flod med livets vatten, klar som kristall, som rann från Guds och Lammets tron. Mitt på den stora gatan, med floden på ömse sidor, stod livets träd, som bär frukt tolv gånger om året och ger sin skörd varje månad, och trädets blad är läkemedel för folken. Och ingen förbannelse skall finnas mer. Guds och Lammets tron skall stå i staden, och hans tjänare skall tjäna honom. De skall se hans ansikte, och de skall bära hans namn på sin panna. Och det skall inte mer bli natt, och ingen behöver längre ljus från någon lampa eller solens ljus, ty Herren Gud skall lysa över dem. Och de skall vara kungar i evigheters evighet. Alla helgons dag upplevs ofta som en dyster och tung dag. Vi tänker på död, på dem som avlidit i år eller länge sedan. Vi kanske sörjer och saknar dem. Vi tänder ljus på graven för att få novembermörkret att ens vika undan för en stund och för att minnas dem som gått före oss in i himmelen. Men Alla helgons dag är egentligen en ljus helg. Den påminner oss om att allting inte tar slut i döden. De avlidna är inte med oss i vardagen, men de är inte heller borta i alla evighet. Vår fysiska saknad må vara tung och svår, men vi får lita på att de som avlidit nu har det bra. De har kommit till en plats utan sorger och smärta. Utan sjukdom och död. De har kommit hem till Gud och att vi en dag skall se dem igen. Då jag läste igenom texten från Uppenbarelseboken, gick mina tankar till C.S. Lewis böcker om Narnia. I böckerna kommer de fyra barnen till Narnia genom ett klädskåp i ett gammalt hus. De besegrar de onda makterna. I den första boken slåss de mot Vita häxan som i sin ondska förvandlat Narnia till ett land av ständig vinter och kyla. Som tack för deras insats kröns barnen till kungar och drottningar. I Narnia-böckerna är det inte direkt en anspelning på döden, även om tiden i Narnia inte är jämförbar med den på jorden, utan snarare en verklighetsflykt bort från det brinnande andra världskrigets England. Men C.S. Lewis böcker är andliga. I dem berättas om samma strider som Bibeln handlar om. Guds kärlek besegrar ondskans makter. Huruvida vi blir kungar och drottningar då vi går ur tiden återstår att se, men det som vi kan tro och lita på är att för oss kristna tar inte livet slut efter detta. Jesus lovar oss i Johannesevangeliets femte kapitel: Sannerligen, jag säger er: den som hör mitt ord och tror på honom som har sänt mig, han har evigt liv. I samma evangelium, i det 14 kapilter säger Jesus till sina lärjungar:

29 Känn ingen oro. Tro på Gud, och tro på mig. I min faders hus finns många rum. Skulle jag annars säga att jag går bort för att bereda plats för er? Och om jag nu går bort och bereder plats för er, så skall jag komma tillbaka och hämta er till mig, för att också ni skall vara där jag är. Då Jesu lärjunge Tomas undrar hur de skall hitta till himlen då Jesus inte ger någon närmare adress, svarar Jesus med de kända orden: Jag är vägen, sanningen och livet. Ingen kommer till Fadern utom genom mig. Biljetten till himmelen har vi alla fått. Vi behöver inte göra något annat än att tro på Jesus. Vår tro behöver vi inte heller förtjäna, den har vi alla fått till gåva. Det låter ju enkelt och bra. Men i praktiken är det inte så. Vi kan så lätt tappa bot vår biljett. Det är så lätt att börja tvivla på Gud eller vända Gud ryggen. Det händer stora och svåra saker i vår värld som så lätt han få oss att tvivla på en älskvärd och förlåtande Gud som går vid vår sida och vill oss bara väl. Framför allt i dessa tider då arbetslösheten och klyftorna mellan rika och fattiga ständigt växer. Då många människor mår dåligt och måste vara rädda för sitt liv både hemma och utomhus. Vi lever fortfarande i tider av en stor katastrof, även om flyktingmängden till Finland minskat lite i omfattning. Det är inte första gången det sker att människor är på flykt, det är tyvärr vardag för 15 miljoner människor, men denna gång är folkmängden i rörelse bara mycket större än tidigare och färden riktats mot flera länder än förr. Dessa människor har lämnat allt de har i hopp om att få ett bättre liv. De är innerst inne lika som vi, men de är ännu mer sårbara än vi. Vi har ett hem, egendom på gott och ont och en trygghet. De har inget av detta. De behöver vår hjälp. De behöver vår omtanke och våra förböner. Då sådana här stora katastrofer sker är det mycket lättare att fråga om det finns en Gud. Och tror vi på Gud, trots allt, så ställer vi den stora frågan: VARFÖR? Varför låter Gud allt detta ske? Jag tror inte en enda människa vet svaret på frågan. Den är för stor och grym för att vi ens kan låta dem komma tillräckligt nära. En del av oss kanske fortfarande minns den gråtande biskop Huovinen i Phuket efter tsunamin för tio år sedan. Också han kunde bara fråga: varför? Men vi får inte tappa hoppet. För i det djupaste av mörker finns det ljus. I det djupaste av förtvivlan finns det hopp. Gud har inte svikit oss trots att det sker stora saker. Gud sviker inte sitt löfte. Gud går vid vår sida både de dagar då livet är lätt och glädjefyllt och de dagar då allting känns mörkt och hopplöst. Han bär oss genom det svåra. Han förlåter också dem som tvivlar på honom och ger dem en ny chans att återvända till sig. Men Gud behöver också händer här på jorden. Vi är Guds händer och ibland också Guds röst. Vi sprider tro och Guds kärlek genom våra ord och vår handling. Vår tro och vår omsorg förmedlas till andra i kontakten med andra människor. Då vi hjälper och ber för någon som har det svårt, då går vi i Guds ärende på jorden. Vi skall sprida Guds kärlek genom vår kärlek och omsorg för varandra.

30 Vår Gud är en förlåtande Gud. Jesus gick den tunga och svåra vägen genom misstro, tvivel, smärta och död till ett nytt liv för att vi inte behöver gå den. Han borttog inte det svåra från vårt liv, men han hjälper oss att klara av det. Därtill öppnade han genom sin död porten till det eviga livet också för oss. Vi kan leva i trygghet och i visshet om att Jesus är med oss varje dag, också vid livets allra sista stund. I livet efter detta får vi se honom ansikte mot ansikte. Maria Lindberg Saarna Ilm. 22: 1 5 Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti. Pyhäinpäivä koetaan usein synkkänä ja raskaana päivänä. Ajattelemme silloin kuolemaa, heitä jotka ovat kuolleet menneenä vuonna tai aikaisemmin. Me ehkä suremme ja kaipaamme heitä. Sytytämme haudoille kynttilöitä, jotta marraskuun pimeä edes hetkeksi häviää ja muistaaksemme heitä jotka ovat menneet meitä ennen taivaisiin. Mutta Pyhäinpäivä on itse asiassa valoisa pyhä. Se muistuttaa meitä siitä, ettei kuolema ei ole kaiken loppu. Kuolleet eivät ole meidän kanssamme arjessa, mutta he eivät kuitenkaan ole poissa ikuisesti. Meidän ruumiillinen kaipuumme voi olla raskas mutta saamma luottaa siihen että kuolleilla nyt on kaikki hyvin. He ovat tulleet paikkaan jossa ei ole surua eikä kipua. Paikkaan ilman sairautta ja kuolemaa. He ovat tulleet kotiin Jumalan luokse ja siellä kohtaamme heidät jonakin päivänä uudelleen. Kun luin tekstin Ilmestyskirjasta, ajatukseni kulkivat C.S. Lewisin kirjoihin Narniasta. Kirjoissa neljä lasta päätyvät Narniaan vanhassa talossa olevan vaatekaapin kautta. De voittavat pahuuden vallat. Ensimmäisessä kirjassa he taistelevat Valkosta noitaa vastaan. Valkoinen noita pahuudessaan on muuttanut Narnian ikuisen talven ja kylmyyden maaksi. Kiitokseksi aikaansaannoksestaan lapset kruunataan kuninkaiksi ja kuningattariksi. Narnia-

31 kirjoissa ei suoraan viitata kuolemaan, vaikka aika Narmniassa ei ole verrattavissa maanpäälliseen aikaan, vaan ennemmin paosta todellisuudesta pois palavasta toisen maailmansodan aikaisesta Englannista. Mutta C.S. Lewisin kirjat ovat hengellisiä. Niissä kerrotaan samoista taisteluista joista Raamatussakin kerrotaan. Jumalan rakkaus voittaa pahan voiman. Jos meistä tulee kuninkaita ja kuningattaria kuoleman jälkeen emme voi vielä tietää, mutta voimme uskoa ja luottaa siihen että meidän kristittyjen elämä ei lopu maallisen elämän jälkeen. Jeesus lupaa Johanneksen evankeliumin viidennessä kappaleessa: Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Samassa evankeliumissa, 14 kappaleessa Jeesus sano opetuslapsilleen: Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Kun Jeesuksen opetuslapsi Tuomas ihmettelee kunka he löytäisivät taivaiseen ilman tarkkaa osoitetta, Jeesus vastaa hänelle tutuilla sanoilla: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Olemme jokainen saaneet pääsylipun taivaaseen. Meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin uskoa Jeesukseen. Uskommekaan meidän ei tarvitse ansaita, sen olemme saaneet lahjaksi. Sehän kuulostaa hyvältä ja helpolta. Mutta käytännössä se ei ole sitä. Voimme niin helposti hävittää pääsylippumme. On niin helppoa alkaa epäillä Jumalaa tai kääntää hänelle selkänsä. Maailmassamme tapahtuu niin isoja ja vaikeita asioita jotka saavat meidät epäilemään rakastavaan ja anteeksi antavaan Jumalaan joka kävelee vierellämme ja tahtoo meille pelkkää hyvää. Varsinkin näinä aikoina kun työttömyys ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä jatkuvasti kasvaa. Kun monet ihmiset voivat huonosti ja saavat pelätä sekä omassa kodissaan että ulkona. Elämme vieläkin suuren katastrofin ajassa, vaikkakin pakolaistulva Suomeen on pienentynyt hiukan. Ei ole ensimmäinen kerta ihmiset pakenevat, se on ikävä kyllä arkipäivää 15 miljoonalle ihmiselle, mutta tällä kertaa väkimäärä liikkeessä on vain niin paljon suurempi kuin aikaisemmin ja matka sijoittuu useampiin maihin. Nämä ihmiset ovat jättäneet kaiken paremman elämän toivossa. Sisäisesti he ovat samanlaisia kuin me, mutta ne ovat vielä särkyvämpiä verrattuna meihin. Meillä on koti, omaisuus hyvässä ja pahassa ja turva. Heillä ei ole mitään näistä. He tarvitsevat meidän apumme. He tarvitsevat meidän huolenpitomme ja meidän esirukouksiamme. Kun tällaisia suuria katastrofeja tapahtuu on paljon helpompaa kysyä onko Jumala olemassa. Ja jos me, kaikesta huolimatta, uskomme Jumalaan, kysymme suuren kysymyksen: MIKSI? Miksi Jumala antaa kaiken tämän tapahtua? En usko kenenkään ihmisen tietävän vastauksen kysymykseen. Se on liian iso ja ilkeä jotta pääsisimme siihen tarpeeksi lähelle. Osa meistä ehkä vielä muistaa itkevän piispa Huovisen Phuketissa Thaimaassa. Hänkään ei voinut muuta kuin kysyä: miksi?

32 Mutta emme saa menettää toivoamme. Synkimmässäkin pimeydessä on valoa. Syvimmässäkin toivottomuudessa on toivoa. Jumala ei ole hylännyt meitä vaikka tapahtuu suuria ikäviä asioita. Jumala ei petä lupaustaan. Jumala kulkee rinnallamme sekä iloisina ja helppoina päivinä että pimeinä ja toivottomina päivinä. Hän kantaa meidät vaikean yli. Hän antaa myös heille anteeksi, jotka epäilevät hänen olemassaoloaan ja antavat uuden mahdollisuuden palata hänen luokseen. Mutta Jumala tarvitsee myös meidän käsiämme tässä maailmassa. Me olemme Jumalan kädet ja joskus myös hänen äänensä. Levitämme uskoa ja Jumalan rakkautta meidän sanojen ja tekojen välityksellä. Meidän uskomme ja huolenpitomme välittyvät muille yhteydessä muiden ihmisen kanssa. Kun me autamme ja rukoilemme jonkun puolesta jolla on vaikeaa, kuljemme Jumalan asioilla tässä maailmassa. Meidän tehtävänämme on levittää Jumalan rakkautta rakkautemme jaa huolenpitomme kautta. Jumalamme on anteeksi antava Jumala. Jeesus kulki raskaan ja pitkän tien epäluulon, epäilyksen, kivun ja kuoleman kautta uuteen elämään jotta meidän ei tarvitsisi tehdä samoin. Hän ei poistanut vaikeudet elämistämme, mutta auttaa meitä selviämään niistä. Hän avasi kuolemallaan meille portin ikuiseen elämään. Voimme elää turvallisesti tietoisena siitä, että Jeesus on kanssamme jokaisena päivänä, myös elämämme viimeisenä hetkenä. Kuolemanjälkeisessä elämässä saamme nähdä hänen kasvonsa. Maria Lindberg

33 6. Ajankohtaista Naisteologien neuvottelupäivät ja vuosikokous Helsingissä Teema: Ammatinvaihtajat pappeina sekä miten kirkossa kohtaamme maahanmuuttajia Ohjelma: ma Malmin kirkko Kahvit Viikkomessu Ruokailu Maahanmuuttajat kirkossa Kirkon työ turvapaikanhakijoiden keskuudessa Päiväkahvit ja vuosikokous Siirtyminen hotellille ja majoittuminen 18 Illallinen ravintola Famussa Scandic Hesperianpuistossa ja kulttuuriohjelmaa ti Aamiainen hotellissa yöpyneille Hotelli Scandic Hesperianpuisto 9.00 Aamuhartaus ja aamukahvit 9.30 Ammatinvaihtajien elämänkokemus seurakunnan työssä Merja Laaksamo kertoo kuulumisia pappisliitosta huoneiden luovutus lounas ravintola Famussa Scandic Hesperianpuistossa Osallistumismaksu 40 sis. ruokailut ja ohjelman Hotelliyöpyminen 114 / 1 hengen huone ja 124 / 2 hengen huone Ilmoittautuminen mennessä Maarit Hirvi maarit.hirvi@evl.fi

34 7. Hallituksen yhteystiedot Salla Häkkinen, puheenjohtaja Tampere tuomiokirkkosrk, johtava kappalainen salla.hakkinen(at)evl.fi; Maria Lindberg, dövpräst Kyrkostyrelsen Tfn maria.lindberg(at)evl.fi Maarit Hirvi, kappalainen Kappalainen, Sammonlahti maarit.hirvi(at) evl.fi; Satu Saarinen Kirkkoherra, Oulujoen seurakunta tel satu.saarinen(at)evl.fi Satu-Elina Ansas Pastori, Pakilan seurakunta satu-elina.ansas(at)evl.fi Soili Juntumaa rovasti, eläkeläinen, Orivesi Pirkko Poisuo Aluekappalainen, rovasti Malmin seurakunta pirkko.poisuo@evl.fi Naisteologit - Kvinnliga Teologer Kotisivu: