sosiaali-ja terveysvaliokuntaan samalla
|
|
- Helena Pakarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/1998 vp Hallituksen esitys työttömyysetuoksien rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta Sosiaali-ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä toukokuuta 1998 lähettäessään hallituksen esityksen 64/1998 vp työttömyysetuuksien rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta valmistelevasti käsiteltäväksi sosiaali-ja terveysvaliokuntaan samalla määrännyt, että perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - vanhempi hallitussihteeri Hannu Hakkola, sosiaali- ja terveysministeriö - professori Mikael Hiden - professori Antero Jyränki - oikeustieteen tohtori, dosentti Liisa Nieminen - professori Ilkka Saraviita - professori Kaarlo Tuori. HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi erillinen laki työttömyysetuuksien rahoituksen järjestämisestä. Ehdotuksen mukaan valtio vastaa ansioon suhteutetun työttömyysturvan rahoituksessa perusturvaksi katsottavasta osuudesta, työttömyyskassat rahoittavat jäsenmaksumaan 5,5 prosenttia kunkin kassan etuusmenoista ja työttömyysvakuutusrahasto vastaa etuuksien rahoituksesta muilta osin. Työttömyysvakuutusrahaston menot rahoitetaan työnantajan ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuilla sekä niistä saata villa sijoitustoiminnan tuotoilla. Asianomainen ministeriö vahvistaa työnantajan ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun määrät. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kertymän se osa, joka vastaa työttömyyskassoihin kuulumattomien HE 64/1998 vp palkansaajien vakuutusmaksuista kertyvää määrää siltä osin kuin heillä ei ole oikeutta työttömyysvakuutusrahaston rahoittamiin etuuksiin, tilitetään Kansaneläkelaitokselle työttömyysturvan peruspäivärahan ja työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen koulutustuen rahoitukseen. Työttömyysvakuutusmaksujen vaihtelun tasoittamiseksi työttömyysvakuutusrahastoon muodostetaan tuottojen ja menojen erotuksena suhdannepuskuri. Valtion työttömyysmenojen tasapainottamiseksi ehdotetaan erityistä siirtymävaiheen järjestelyä, jonka mukaan valtion lisäkustannukset korvataan työttömyysvakuutusrahaston suorittamana siirtymämaksuna. Esityksessä ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan ensi tilassa, että vuoden 1999 työttömyysvakuutusmaksujen maksuperusteet
2 voidaan vahvistaa niiden mukaisesti. Tämä merkitsee sitä, että lakien pitää tulla voimaan viimeistään elokuun 1998 alusta lukien. Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa tarkastellaan ensiksikin työttömyysvakuutusmaksuja hallitusmuodon 61 :n mukaisen vero-käsitteen kannalta. Työnantajilta perittävää maksua koskevan sääntelyn mainitaan vastaavan nykyistä. Palkansaajilta perittävän maksun viitataan perusteluissa merkitsevän sitä, että palkansaajat osallistuvat vakuutusmuotoisen työttömyysturvansa rahoitukseen siltä osin kuin valtio ja yksittäiset työttömyyskassat eivät ole siitä vastuussa. Esityksessä katsotaan lisäksi, että siirtymäkauden järjestelynä voimassa oleva siirtymämaksu ei ole sen paremmin hallitusmuodossa tarkoitettu maksu kuin verokaan ja että työttömyyskassojen keskuskassan muuttamisessa työttömyysvakuutusrahastoksi ei ole kysymys uuden, valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston perustamisesta tai nykyisen keskuskassan muuttamisesta sillä tavoin, että se muodostuisi asiallisesti ottaen uudeksi rahastoksi. Näistä syistä esityksessä katsotaan, että lakiehdotukset voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Hallitus on kuitenkin pitänyt tarpeellisena, että lakiehdotuksista pyydetään eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Työttömyysvakuutusmaksun valtiosääntöoikeudellinen luonne Sekä työnantajan työttömyysvakuutusmaksua että palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua on lainsäädäntökäytännössä pidetty hallitusmuodon 61 :ssä tarkoitettuina veroina. Perustuslakivaliokunta tarkasteli jo vuonna 1959 kysymystä, ovatko työntekijän ja työnantajan työttömyysvakuutusrahastoon suorittamat maksut valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan hallitusmuodon mukaisia maksuja vai veroja. Valiokunta päätyi katsomaan, ettei silloin ehdotettu "työttömyysvakuutustoiminta ole vakuutustoimintaa sanan oikeudellisessa merkityksessä ja etteivät työntekijän työttömyysvakuutusmaksuja työnantajan työttömyysmaksu ole hallitusmuodon 62 :ssä tarkoitettuja maksuja" (PeVL 5/1959 vp). Valiokunnan kannan mukaan kyseiset maksut olivat valtiosääntöoikeudellisessa mielessä veroja (ks. myös PeVL 2/1960 vp). Samanlaisen käsityksen valiokunta on toistanut työnantajan työttömyysvakuutusmaksusta nykyistä työttömyyskassalakia säädettäessä (PeVL vp) ja sittemmin myös ylimääräisestä työnantajan työttömyysvakuutusmaksusta (PeVL 28/1993 vp). Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta on säädetty tähän asti yksivuotisilla laeilla. Maksun valtiosääntöoikeudellinen luonne ei ole ollut perustuslakivaliokunnan nimenomaisesti arvioitavana. Maksun veronluonteisuus oli kuitenkin lähtökohtana jo siinä hallituksen esityksessä, jonka perusteella palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu ensi kerran säädettiin (HE 339/ 1992 vp), mikä seikka ilmenee myös käsiteltävänä olevan esityksen perustetuista. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun fiskaalinen merkitys onkin samaan tapaan kiistaton kuin sen tapaturma-ja vakuutuslaitoksilta vuodelta 1993 perityn maksun, joka suoritettiin Kansaneläkelaitokselle valtion rahoitusosuuden pienentämiseksi ja jota valiokunta piti verona (PeVL 22/1992 vp). Hallituksen esityksen säätämisjärjestysperustelut viittaavat siihen, että ehdotuksen mukaisena palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun käyttö vastaisi vakuutusperiaatetta ja että tämä maksu näin ollen on valtiosääntöoikeudellisessa merkityksessä maksu eikä vero. Valiokunnan käsityksen mukaan näin ei kuitenkaan ole, sillä palkansaajan maksun osuus koko työttömyysetuuksien rahoituksessa sekä maksun järjestelytapa ja myös lainsäädäntöhistoria osoittavat, että maksua ei voida pitää yksityisoikeudelliseen 2
3 perusteeseen nojaavana ja vakuutusmaksun luonteisena. Maksun ja sen johdosta aikanaan ehkä suoritettavan korvauksen välillä ei vallitse sellaista vakuutusperiaatteen mukaista yhteyttä, että maksu olisi vastike saatavasta vakuutusturvasta. Tästä syystä ehdotuksen mukainen palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan edelleenkin hallitusmuodon 61 :ssä tarkoitettu vero, joka kuitenkin peritään määrättyyn ja sinänsä rajattuun tarkoitukseen. Hallitusmuodon 61 :stäjohtuvat lain sisältövaatimukset Hallitusmuodon 61 :ssä säädetään: "Valtion verosta säädetään lailla, jossa ovat säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta." Perustuslakivaliokunta totesi tätä perustuslainsäännöstä uudistettaessa, että vakiintuneen käytännön mukaan verolakiin kohdistuvia vaatimuksia ovat "ensiksikin verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteiden säätäminen niin tarkasti, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua harkintaa, ja toiseksi sen säätäminen, miten verovelvollinen voi saada oikeusturvaa" (PeVM vp, s. 3). Säännökset maksuvelvollisuudesta niin työnantajan kuin palkansaajan osalta ovat 1. lakiehdotuksen 11 ja 14 :ssä riittävän täsmälliset. Myös tämän lakiehdotuksen 24 :n muutoksenhakusäännökset vastaavat hallitusmuodon 61 :stä johtuvia sisältövaatimuksia. Hallitusmuodon 61 :n kannalta ongelmallisia ovat säännökset työttömyysvakuutusmaksun suuruudesta siltä osin kuin maksun suuruus ei yksiselitteisesti seuraa säännöksistä. Maksujen suuruudet vahvistaa 17 :n 1 momentin nojalla asianomainen ministeriö työttömyysvakuutusrahaston hakemuksesta. Lakiehdotuksen 2 :n yleissäännöksen mukaan maksut on määrättävä siten, että työttömyysvakuutusrahasto voi suoriutua lain mukaisista velvoitteistaan ottaen huomioon 9 :n 2 momentin säännökset rahastossa olevasta suhdannepuskurista. Puskurin keräämisestä ja purkamisesta päättää ehdotuksen mukaan työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvosto. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu voi 13 :n 1 momentin perusteella olla porrastettu yrityksen maksaman palkkasumman mukaan. Säännökset palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun määräytymisperusteista ovat 17 :n 2 momentissa. Niiden mukaan tämän maksun suuruus riippuu osaksi työnantajan työttömyysvakuutusmaksun keskimääräisestä tasosta. Ehdotetussa sääntelyssä avoimeksijää työttömyysvakuutusrahaston kokonaisrahoitustarve. Rahaston menojen rahoitukseen käytetään työnantajilta ja palkansaajilta kerättäviä työttömyysvakuutusmaksuja, joina kertyviä varoja voidaan lisäksi muodostaa erityiseksi suhdannepuskuriksi. Rahaston muina rahoitusmuotoina esityksessä mainitaan sijoitustoiminta ja lainanotto. Työttömyysvakuutusmaksujen valtiosääntöoikeudelliseen veronluonteisuuteen kytkeytyy vaatimus niiden suuruuden täsmällisestä sääntelystä laissa. Työttömyysvakuutusmaksujen suuruuteen vaikuttavaa harkintavaltaa jää ehdotuksen perusteella niin asiasta viime kädessä päättävälle ministeriölle (17, 1 )kuin välillisesti myös työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvostolle sen päättäessä suhdannepuskurin keräämisestä ja purkamisesta (9,2 ).Ministeriön päätöksenteossa on otettava huomioon lakiehdotuksen 2, 13 ja 17 :n mukaiset kriteerit. Ne eivät kuitenkaan viitteellisyydessäänja avoimuudessaan tee ministeriölle jäävää harkintavaltaa sillä tavoin sidotuksi kuin hallitusmuodon 61 :n tulkintakäytännössä on pidetty välttämättömänä. Valiokunta katsoo, että 1. lakiehdotus on tästä syystä käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Valiokunta on arvioinut, onko l.lakiehdotusta mahdollista muokata sellaiseksi, että ministeriölle jäävä harkintavalta olisi luonteeltaan teknistä ja vähäistä. Ministeriön harkintavallan rajaamiseksi työttömyysvakuutusmaksujen suuruutta koskevassa päätöksenteossa on laissa ensiksikin syytä ilmaista 2 :ssä ehdotettua selkeämmin yleisperiaate työttömyysvakuutusmaksuina perittävän summan kokonaistasosta. Sen pitää valiokunnan mielestä vastata sitä määrää, jonka työttömyysvakuutusrahasto tarvitsee sen vastattavana olevien työttömyysetuuksien rahoitukseen ja lakiehdotuksen 22 ja 23 :n mukaiseen tilitykseen 3
4 Kansaneläkelaitokselle ja siirtymämaksuun valtiolle. Tämän yleisen periaatteen osoittama sääntely merkitsee samalla sitä, että työttömyysvakuutusmaksun suuruuden määräytyminen ei saa muilta osin kuin laissa sallitun työttömyysvakuutusrahaston alijäämän rajoissa pohjautua siihen, että etuudet rahoitettaisiin lainanotolla. Laissa on lisäksi säädettävä yksiselitteisesti, käytännössä prosenttilukuina palkansaajan palkasta tai työnantajan maksamasta palkkasummasta sekä palkansaajan että työnantajan työttömyysvakuutusmaksun määrä vuonna Tällä tavoin laissa tulee yksiselitteisesti ilmaistuksi se lähtötaso, jonka pohjalta myöhempien vuosien työttömyysvakuutusmaksujen suuruus määräytyy. Vuoden 1999 jälkeistä aikaa tarkoittaen laissa pitää säätää, millä perusteilla työttömyysvakuutusmaksun suuruutta ministeriön päätöksellä muutetaan edellisvuodesta ja kuinka paljon. Laista tulee lisäksi ilmetä, että ministeriön päätös maksujen suuruudesta tehdään vuosittain etukäteen,jolloin maksujen korottaminen verovuoden aikana muodostuu kielletyksi. Mahdolliset yllättävät lisärahoitustarpeet olisi siten tyydytettävä tarvittaessa esimerkiksi lainanotolla. Tämän eräänlaisen maksujen suuruuden muutossäännön riittävä yksiselitteisyys on olennainen seikka, jotta lailla rajoitettaisiin ministeriön harkintavaltaa niin, että harkintaa on mahdollista pitää luonteeltaan teknisenä ja vähäisenä ja siten hallitusmuodon 61 :n valossa ongelmattomana. Työttömyysvakuutusmaksujen muutossääntö voidaan valiokunnan mielestä kytkeä työttömyysasteen muutoksesta aiheutuvaan rahaston rahoitustarpeen muutokseen. Rahoitustarpeen muutosta arvioitaessa säännössä on mahdollista ottaa huomioon työttömyysvakuutusrahastossa todellisuudessa olevan suhdannepuskurin/alijäämän suhde sen laissa täsmällisesti säädettävään enimmäismäärään. Laissa pitää vielä säätää siitä, miten vaadittava työttömyysvakuutusmaksukertymä jakautuu palkansaajien ja työnantajien kesken. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee muutossäännön yksityiskohtien osalta varmistua siitä, että työttömyysasteen muutoksen toteamiseksi käytetään johdonmukaisesti samaa yksiselitteis- tä menetelmää, ja selvittää, minkä ajankohdan muutos muodostaa tässä suhteessa asianmukaisen vertailukohdan. Lisäksi tulee arvioida, onko näitä seikkoja mahdollista ilmaista itse lakitekstissä. Valiokunta edellä esitetyn mukaisesti katsoo, että seuraavin muutoksin l.lakiehdotus on sopusoinnussa hallitusmuodon 61 :stä johtuvien työttömyysvakuutusmaksun suuruutta koskevien sisällön täsmällisyysvaatimusten kanssa. 1 Lain tarkoitus Työttömyysturvalain ( ) mukaiset työttömyyspäivärahat, työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (763/1990) mukaiset koulutustuet, vuorotteluvapaakokeilusta annetun lain ( ) mukaiset vuorottelukorvauksetja työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain (1402/1997) mukaiset koulutuspäivärahat rahoitetaan perusturvaosuutta vastaavalla valtionosuudella ja tämän lain mukaisilla vakuutusmaksuilla ja työttömyyskassalain (603/1984) mukaisilla jäsenmaksuilla (poist.) siten kuin tässä laissa säädetään. Työeläkelainsäädännössä tarkoitetut työeläkelisät, koulutus- ja erorahastosta annetussa laissa (537/1990) tarkoitetut etuudet sekä palkkaturvalain ( ) mukainen palkkaturva rahoitetaan tämän lain mukaisilla maksuilla (poist.) siten kuin tässä laissa säädetään. (2 mom. kuten HE) 2 Työttömyysvakuutusmaksut Työnantajan on suoritettava työnantajan työttömyysvakuutusmaksu ja työntekijän palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu siten kuin jäljempänä säädetään. (Poist.) Työttömyysvakuutusmaksut on määrättävä siten, että tässä laissa tarkoitettu työttömyysvakuutusrahasto voi suoriutua sen vastattavana olevien työttömyysetuuksien rahoituksesta sekä jäljempänä 22 ja 23 :ssä mainituista maksuosuuksien siirroista. (Uusi) 4
5 3 (9 :n 2 mom.) Suhdannepuskuri Työttömyysvakuutusrahastolla on maksuvalmiuden turvaamiseksi ja ennakoitavissa olevista kansantalouden suhdannevaihteluista johtuvien työttömyysvakuutusmaksujen muutosten tasaamiseksi ( poist.) rahaston tuottojen ja menojen erotuksena muodostuva suhdannepuskuri,jonka enimmäismäärä on prosenttiyksikön työttömyysastetta vastaavia menoja vastaava määrä. Työttömyysvakuutusrahastossa voi olla suhdannetaantumassa alijäämää samaa työttömyysastetta vastaava määrä. 14 (13 ) Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun määräytyminen Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on porrastettu yrityksen maksaman palkkasumman mukaan. (2 mom. kuten HE) 18 (17 ) Työttömyysvakuutusmaksujen määrä Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu vuonna 1999 on x,x prosenttia palkasta (poist.). Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on porrastettu työnantajan maksaman palkkasumman mukaan siten, että se on vuonna 1999 y,y prosenttia palkasta palkkasumman ensimmäiseen miljoonaan markkaan saakka ja sen ylittävältä osalta z,z prosenttia palkasta. (HE:n 2 mom.) Työttömyysvakuutusmaksuja vuoden 1999 jälkeen määrättäessä jätetään huomioon ottamatta työttömyysasteen muutoksesta johtuva työttömyysvakuutusrahaston rahoitustarpeen muutos siltä osin kuin työttömyysvakuutusrahaston suhdannepuskuri tai alijäämä jää 3 :ssä todettua enimmäismäärää pienemmäksi. (Uusi) Palkansaajan ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksun muutokset on määrättävä siten, että ne jakautuvat tasan työnantajan keskimääräisen työttömyysvakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kesken. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun porrastus on määrät- tävä siten, että palkkasumman ensimma~seen miljoonaan markkaan kohdistuva maksu on määrättävä osaksi ilmaistuna täysinä prosenttiyksikön kymmenyksinä palkkasumman miljoonan markan ylittävään osaan kohdistuvasta maksusta. Jos työnantajan keskimääräisen työttömyysvakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun yhteismäärä on pienempi kuin kaksi prosenttia, palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on määrättävä kuitenkin 15 prosentiksi edellä sanotusta vakuutusmaksujen yhteismäärästä. (Uusi) Asianomainen ministeriö vahvistaa vuosittain etukäteen työttömyysvakuutusrahaston hakemuksesta työnantajan työttömyysvakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun määrät. (HE:n 1 mom.) (5 mom. kuten HE:n 4 mom.) Työttömyysvakuutusrahasto Esityksen mukaan työttömyyskassojen keskuskassa muutetaan työttömyysvakuutusrahastoksi. Nykyinen keskuskassa ei ole sellainen valtiontalouteen kuuluva rahasto, joka olisi jätetty valtion talousarvion ulkopuolelle. Keskuskassaa on oikeudellisesti luonnehdittu itsenäiseksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi. Uudet säännökset työttömyysvakuutusrahastosta eivät valiokunnan käsityksen mukaan merkitse nykyisen keskuskassan oikeudellisessa asemassa valtioon nähden sellaisia muutoksia, että uutta työttömyysvakuutusrahastoa olisi valtiosääntöoikeudellisessa mielessä pidettävä budjetin ulkopuolisena rahastona. Ehdotettu muutos ei tästä syystä ole merkityksellinen valtion talousarvion ulkopuolisten rahastojen perustaruiskiellon kanssa, jota perustuslakien valtiontaloussäännösten uudistaminen vuonna 1992 merkitsi (ks. tästä esim. PeVL 11/1998 vp). Siirtymämaksu Työttömyysvakuutusrahaston on 1. lakiehdotuksen 23 :n nojalla mahdollisesti suoritettava valtiolle kahden vuoden ajalta erityistä siirtymämaksua työttömyysturvan rahoitusosuuksien ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun tuoton jakoperusteiden muutoksista aiheutuvien 5
6 kustannusrasitusten tasoittamiseksi. Sääntelyn valtiosääntöoikeudellinen merkitys palautuu kysymykseen, onko tällaista valtiolle tulevaa rahasuoritusta pidettävä perustuslain kannalta verona tai maksuna vai voidaanko sitä poikkeuksellisesti pitää näiden kategorioiden ulkopuolelle jäävänä, valtiosäännön kannalta kuitenkin sallittuna erikoislaatuisenasui generis -suorituksena. Perustuslakivaliokunta on aiemmin katsonut, että eläkelaitosten valtion virastojen, laitosten ja liikelaitosten yhtiöittämisen yhteydessä valtiolle eläkemenojen tasaamiseksi suorittamaa siirtymämaksua oli "poikkeuksellisesti pidettävä sellaisena valtiolle tulevana rahasuorituksena, joka ei ole sen paremmin hallitusmuodossa tarkoitettu maksu kuin myöskään sen 61 :ssä tarkoitettu vero" (PeVL 24/1992 vp). Käsiteltävänä olevan esityksen mukaisessa siirtymämaksussa on myös kysymys kertaluonteisesta siirtymävaiheen järjestelystä, joka lisäksi on aiempaan yhtiöittämistapaukseen verrattuna kestoltaan hyvin lyhytaikainen. Sääntelyn tarkoitus on yleisesti hyväksyttävä, minkä lisäksi siirtymämaksun suoritusvelvollisuus ja maksun suuruus on säännelty sisällöltään riittävän täsmällisesti ehdotuksessa. Valiokunta näin ollen katsoo, ettei 23 vaikuta 1. lakiehdotuksen käsittelyjärjesty kseen. Yhdenvertaisuus Valiokunta on hallitusmuodon 5 :n säännösten kannalta kiinnittänyt huomiota siihen, että vaik- ka palkansaajat maksavat palkastaan suhteellisesti samansuuruisen työttömyysvakuutusmaksun, he kuitenkin saavat työttömyyden aikana eritasoiset työttömyysturvaetuudet muun muassa sen mukaan, ovatko he jonkin työttömyyskassanjäseniä vai eivät tai onko työttömyyspäivärahan työssäoloehto täyttynyt vai ei. Valiokunta pitää tärkeänä, että työttömyysetuuksien rahoitusjärjestelmän kokonaisuudesta käsin selvitetään, vaarantaako tämä erilaisuus hallitusmuodon 5 :ssä ilmaistun yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista. Lausunto Edellä esitetyn perusteella perustuslakivaliokunta kunnioittavasti esittää, että 1. lakiehdotus on käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyssä järjestyksessä, mutta se voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä, jos valiokunnan siitä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon, ja että muut lakiehdotukset voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 :ssä säädetyssä järjestyksessä. Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 1998 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Johannes Koskinen /sd Esko Helle /vas Anneli Jäätteenmäki /kesk Marjut Kaarilahti /kok Juha Korkeaoja /kesk V aito Koski /sd Heikki Koskinen /kok Jorma Kukkonen /sd Osmo Kurola /kok Johannes Leppänen /kesk Jukka Mikkola /sd Riitta Prusti /sd Veijo Puhjo /va-r Maija-Liisa V eteläinen /kesk vjäs. Jouko Jääskeläinen /skl. 6
HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002
HE vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut vuodelle
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 127/2007 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Asia
maa- ja metsätalousvaliokunnan
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1 a/1998 vp Hallituksen esitys laiksi metsänhoitoyhdistyksistä Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Maa- ja metsätalousvaliokunta on 3 pa1vana huhtikuuta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/1998 vp. Hallituksen esitys työttömyysetuoksien rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/1998 vp Hallituksen esitys työttömyysetuoksien rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä toukokuuta 1998
Työttömyysvakuutusrahaston esittely lainasijoittajille 8.9.2012
Työttömyysvakuutusrahaston esittely lainasijoittajille 8.9.2012 Työttömyysvakuutusrahasto Lailla perustettu vuonna 1998 Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta (555/1998), asetus työttömyysetuuksien rahoituksesta
HE 135/2012 vp. palkasta palkkasumman euroon asti ja sen ylittävältä osalta 2,35 prosenttia
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp. Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat saaneet ammattipätevyyden antavan, vähintään kolmevuotisen korkeamman
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.
1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta
HE 170/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 191/2005 vp. Maksujen määrittelyn periaatteisiin ei esityksellä. Lisäksi ehdotetaan täsmennettäväksi työttömyysvakuutusrahaston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 10 ja 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysetuuksien rahoituksesta
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys
Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys 2016 2017 Esittely sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HE 170/2016 vp Työttömyyden kehitys elokuu 2016 Työttömät työnhakijat 3 kk k.a. Työttömät työnhakijat muutos
1991 vp - HE 143 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 143 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta sekä työttömyyskassalain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Työttömyysvakuutusrahaston esittely lainasijoittajille 11.8.2014
Työttömyysvakuutusrahaston esittely lainasijoittajille 11.8.214 Rahavirrat Työttömyysvakuutusrahastossa Työnantajat Työttömyyskassat Eläketurvakeskus Valtion Eläkerahasto Sosiaali- ja terveysministeriö
infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015
infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 47/2002 vp Hallituksen esitys laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
Työasiainvalio kunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 32/1997 vp Hallituksen esitys työvoimapoliittisen järjestelmän uudistamiseen liittyväksi lainsäädännöksi Työasiainvalio kunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on lähettäessään
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 54/2009 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 54/2009 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 30 päivänä marraskuuta
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 161/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
Hallintovaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11a/2002 vp Hallituksen esitys laiksi seutuyhteistyökokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on 8 päivänä toukokuuta 2002 pyytänyt perustuslakivaliokunnalta
HE 169/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 169/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1997, vuodelta 1997 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta ja työttömyyskassalain 29 :n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi
1993 vp - HE 87 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1993 vp - HE 87 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia siten, että valtion liikelaitoksille
määrä on alle 10 prosenttia yrityksen maksamien palkkojen määrästä. Alennus koskisi myös alimmassa maksuluokassa valtion liikelaitoksia,
HE 62/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi vuodelta 2000 suoritettavista sairausvakuutusmaksuista ja työnantajan kansaneläkemaksusta annetun lain 4 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta
VALIOKUNNAT. /g. K/C y/&d05-'&f
EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO VALIOKUNNAT /g. K/C y/&d05-'&f VK-FAKTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA DIAARIOTE 30.09.2005 DIAARIOTE PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA HE 67/2005 vp postipalvelulain muuttamisesta Saapunut; Mietintövk:
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuodelta 1991 perittäviä sosiaaliturvamaksuja koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 27 Hallituksen esitys Eduskunnalle vuodelta 1991 perittäviä sosiaaliturvamaksuja koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että teollisuuden
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
Ulkoasiainvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva
20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
HE 150/1997 vp ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ. 42 %. Lopullinen valtionosuus ansiopäivärahamenoista
HE 150/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1998, vuodelta 1998 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta ja työttömyyskassalain 25 ja 30 :n väliaikaisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. olisi 62,5 % ja keskuskassan rahoitusosuus 32 %. Vakuutettujen eli työttömyyskassan
HE 183/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1996, vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta ja työttömyyskassalain 25 ja 30 :n väliaikaisesta
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2007 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2007 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain
HE 170/2008 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain
HE 170/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyyskassalakiin lisättäväksi säännökset, jotka koskevat
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2002 vp Hallituksen esitys laiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä marraskuuta 2001 lähettänyt perustuslakivaliokuntaan valmistelevasti
Liikenne- ja viestintävaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 44/2005 vp Hallituksen esitys väylämaksulaiksi Liikenne- ja viestintävaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 11 päivänä lokakuuta 2005 lähettäessään hallituksen
Hallintovaliokunnan mietintö vp
Ha VM 7/1996 vp- HE 55/1996 vp Hallintovaliokunnan mietintö 711996 vp Hallituksen esitys laiksi kuntarajojen määräämisestä Suomen ajuevesijjä Eduskunta on 14 päivänä toukokuuta 1996 lähettänyt hallintovaliokunnan
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
Maa-ja metsätalousvaliokunnalle
PERUSfUSLAKIV ALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/1998 vp Hallituksen esitys laiksi metsänhoitoyhdistyksistä Maa-ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä lokakuuta 1997lähettäessään
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
Työttömyysturva. Esko Salo
Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet
HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä
HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä
60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin
1990 vp. - HE n:o 153 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan parannettavaksi työttömien
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi Puhemiesneuvoston
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 5/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työttömyysturvalakiin säännökset ikääntyneiden työnhakijoiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta
Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Taustaa Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Sosiaali-ja terveysvaliokunnalle
PeVL 31/1997 vp- HE 21711997 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAU SUNTO 3111997 vp Hallituksen esitys laiksi toimeentulotuesta sekä laiksi sosiaalihuoltolain ja -asetuksen eräiden säännösten kumoamisesta Sosiaali-ja
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ vp
HaVM 1/1998 vp- HE 225/1997 vp HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 111998 vp Hallituksen esitys laiksi puolustusvoimien virkaavusta poliisille annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 24
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 47/2002 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 47/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työntekijäin eläkelain 12 c :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
Liikennevaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2002 vp Hallituksen esitys Pohjois-Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta tehdyn sopimuksen voimassaolon lakkauttamisen hyväksymisestä, ihmishengen turvallisuudesta
Ympäristövaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2004 vp Hallituksen esitys laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnalle
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta