Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 42/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta.
|
|
- Mikko Niemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EDUSKUNNAN VASTAUS 42/2008 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta (HE 30/2008 vp). Valiokuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (MmVM 7/2008 vp). Päätös Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista 28 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain (1559/2001) 27 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 430/2007, muutetaan 1 :n 2 momentti, 2 :n kohta, 6 :n 1 kohta ja 9 :n 2 momentin 1 kohta, sellaisena kuin niistä ovat 1 :n 2 momentti, 2 :n kohta ja 9 :n 2 momentin 1 kohta laissa 1446/2006, sekä lisätään 2 :ään, sellaisena kuin se on osaksi mainitussa laissa 1446/2006, uusi kohta, lakiin uusi 10 b 10 g sekä 17 :ään, sellaisena kuin se on osaksi viimeksi mainitussa laissa, uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 7 momentti siirtyvät 5 8 momentiksi, seuraavasti: 1 Soveltamisala Tätä lakia ei sovelleta maa- ja puutarhataloudelle myönnettävään Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamaan suoraan tukeen, maa-seutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000), kolttalain (253/1995), maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain (1443/2006) tai luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen HE 30/2008 vp MmVM 7/2008 vp
2 liittyvistä tuista annetun lain (1440/2006) perusteella maksettaviin tukiin. 2 Määritelmät Tässä laissa tarkoitetaan: 12) luonnonhaittakorvauksella korvausta, jota tarkoitetaan Euroopan maatalouden ohjausja tukirahaston (EMOTR) tuesta maaseudun kehittämiseen ja tiettyjen asetusten muuttamisesta ja kumoamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1257/1999, jäljempänä maaseutuasetus I, II osaston V luvussa tai Euroopan maaseudun kehittämien maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005, jäljempänä maaseutuasetus II, 36 artiklassa, ja jota maksetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisena tukena; 13) maatalouden ympäristötuella tukea, josta säädetään maaseutuasetus I:n II osaston VI luvussa tai maaseutuasetus II:n 39 artiklassa, ja jota maksetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisena perus- ja lisätoimenpiteen tukena; 14) maataloudella maatilalla tapahtuvaa maatalous-, puutarha- ja energiakasvien viljelyä, kotieläintuotteiden tuotantoa, tuotantoeläinten pitoa, hevostaloutta, porotaloutta, mehiläistaloutta, kesannointia sekä viljelemättömän pellon säilyttämistä hoidettuna yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä sekä asetusten (ETY) N:o 2019/93, (EY) N:o 1452/2001, (EY) N:o 1453/2001, (EY) N:o 1454/2001, (EY) N:o 1868/94, (EY) N:o 1251/1999, (EY) N:o 1254/1999, (EY) N:o 1673/2000, (ETY) N:o 2358/71 ja (EY) N:o 2529/2001 muuttamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 mukaisesti; 15) Ahvenanmaan maakunnan luonnonhaittakorvauksella korvausta, jota tarkoitetaan maaseutuasetus I:n II osaston V luvussa tai maaseutuasetus II:n 36 artiklassa ja jota maksetaan Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan maakunnan maaseudun kehittämisohjelman mukaisena tukena; 16) tuotannosta irrotetulla tuella tukea, joka ei määräydy tukivuoden tuotannon laajuuden perusteella; 17) viitemäärällä yksikkömäärää, jonka perusteella tuotannosta irrotettua tukea voidaan maatilakohtaisesti enintään myöntää. 6 Tukimuodot Tämän lain nojalla voidaan maa- ja puutarhataloudelle myöntää kansallisena tukena: 1) Etelä-Suomen kansallista tukea kotieläintaloudelle, kasvintuotannolle, kasvihuonetuotannolle, puutarhatuotteiden varastoinnille sekä sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvauksena; 9 Kasvintuotannon tuet Kasvintuotannon tuen myöntämisen edellytyksenä on, että: 1) hakijalla on hallinnassaan vähintään kolme hehtaaria viljelykseen soveltuvaa peltoa tai, jos kyseessä on puutarhakasvien kasvikohtainen tuki, vähintään puoli hehtaaria puutarhakasvien viljelyssä olevaa peltoa, ja pelto ilmoitetaan kyseisen tukivuoden tukihakemuksessa; 10 b Kotieläintilan hehtaarituki Kotieläintilan hehtaaritukeen ei sovelleta 3 :n, 7 :n 4momentin, 9 eikä :n säännöksiä. Kotieläintilan hehtaarituen myöntämisen edellytyksenä on, että hakija noudattaa luonnonhaittakorvauksen tai Ahvenanmaan maakunnan luonnonhaittakorvauksen saannille asetettuja tukiehtoja sekä täyttää tuen saajaa, viljelijän ikää, 2
3 tuen myöntämistä ja sitoumuksen tekemistä koskevat yleiset edellytykset. Kotieläintilan hehtaarituen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakijan maatilan talouskeskus ja maatilan peltoalaa sijaitsee tukeen oikeuttavalla tukialueella, ja että maatila on luonnonhaittakorvauksen kansallisessa lisäosassa tai Ahvenanmaan maakunnassa vastaavassa tukimuodossa kotieläintila tai se täyttää vastaavat vaatimukset. Kotieläintilan hehtaaritukea voidaan myöntää enintään sille pinta-alalle, jolle maksetaan luonnonhaittakorvausta tai Ahvenanmaan maakunnan luonnonhaittakorvausta, ja joka sijaitsee tukeen oikeuttavalla tukialueella. Tukea voidaan kuitenkin myöntää tilakohtaisesti enintään sille pinta-alalle, jäljempänä enimmäisala, joka oli vuonna 2007 tukikelpoinen luonnonhaittakorvauksessa tai Ahvenanmaan maakunnan luonnonhaittakorvauksessa. Enimmäisala voidaan vahvistaa, jos maatilalle on maksettu tukivuodelta 2007 luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa tai Ahvenanmaan maakunnassa vastaavan tukimuodon tukea kotieläintilan tukitason mukaisesti tai maatila on täyttänyt tukivuonna 2007 kotieläintilan vaatimukset. Kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen vahvistaa enimmäisalan, kun kotieläintilan hehtaaritukea haetaan ensimmäisen kerran. Enimmäisalaa vahvistettaessa otetaan huomioon hakijan hallinnassa tukivuonna 2007 olleen enimmäisalaan luettavan peltoalan lisäksi sellainen 3 momentissa tarkoitettu tukikelpoinen peltoala, joka on siirtynyt hakijan hallintaan sukupolvenvaihdoksen tai koko tilan hallintaoikeuden siirron yhteydessä ja jota ei ole otettu huomioon hakijan luonnonhaittakorvauksessa tai Ahvenanmaan maakunnan luonnonhaittakorvauksessa tukivuonna Kotieläintilan hehtaaritukeen sovelletaan samoja alentamis- ja valvontaseuraamuksia kuin luonnonhaittakorvaukseen tai Ahvenanmaan maakunnan luonnonhaittakorvaukseen. Maatilakohtainen kotieläintilojen hehtaaritukeen oikeutettu enimmäisala voidaan siirtää luovutuksen saajan hakemuksesta sukupolvenvaihdoksen tai koko tilan hallintaoikeuden siirron yhteydessä luovutuksen saajalle. Koko tilan hallinnan siirron yhteydessä tilan omistajalla on oikeus jättää hallinnan siirron ulkopuolelle talouskeskusalue, jolla asuinrakennukset sijaitsevat, sekä omassa taloudessa tarvittavien puutarhatuotteiden viljelemistä tai asuinrakennuksen rakentamista varten peltoalue, joka saa olla enintään kymmenen prosenttia hallinnan siirron kohteena olevasta peltoalasta, ei kuitenkaan suurempi kuin hehtaari. Valtioneuvoston asetuksella säädetään kotieläintilojen hehtaarituen määräytymisen ja myöntämisen tarkemmista perusteista, tuen määrästä, kotieläintilaksi katsottavalle tilalle asetettavista vaatimuksista, enimmäisalan siirron edellytyksistä sekä tukialueista, joilla kotieläintilojen hehtaaritukea maksetaan. 10 c tuen viitemäärä tuen viitemäärä, jäljempänä sika- ja siipikarjatalouden viitemäärä, muodostetaan siitä maatilakohtaisesta sika- ja siipikarjatalouden eläinyksikkömäärästä, jonka perusteella hakijalle on maksettu sika- ja siipikarjatalouden kansallista eläinyksikkömäärän perusteella määräytyvää tukea tukivuodelta Jos hakijan hallintaan on siirtynyt sukupolvenvaihdoksen tai koko tilan hallintaoikeuden siirron yhteydessä sellainen maatila, jolle on maksettu sika- ja siipikarjatalouden kansallista eläinyksikkömäärän perusteella määräytyvää tukea tukivuodelta 2007, tämä eläinyksikkömäärä voidaan ottaa huomioon sika- ja siipikarjatalouden viitemäärää muodostettaessa. Sika- ja siipikarjatalouden viitemäärää muodostettaessa otetaan lisäksi huomioon eläinryhmäkohtaiset muuntokertoimet. Edellä 1 momentista poiketen viitemäärä voidaan muodostaa hakijan vaatimuksesta: 1) tukivuoden 2007 valvonnassa todetun todellisen eläinmäärän perusteella tai 2) tukivuoden 2006 sika- tai siipikarjatalouden tuen maksun perusteena olleen eläinyksikkömäärän perusteella, jos hakijan tuen maksun 3
4 perusteena oleva eläinyksikkömäärä on ollut vuonna 2007 tuotantorakennuksen peruskorjauksesta, tuotantotavan muutoksesta tai tuotantokierrosta johtuen vähintään kymmenen prosenttia pienempi kuin vakiintunut eläinmäärä, ja tuotanto jatkuu vakiintuneessa laajuudessa vuonna Edellä 1 momentissa tai 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua viitemäärää muodostettaessa ei oteta huomioon 17 :n 3 momentin nojalla eläinten lukumäärään tukivuonna 2007 kohdistuneita myöhästymisseuraamuksia, jos hakija niin vaatii. Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen on pyydettävä työvoima- ja elinkeinokeskuksen lausunto ennen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun viitemäärän muodostamista. Lausuntopyyntö on käsiteltävä työvoima- ja elinkeinokeskuksessa kiireellisenä. Valtioneuvoston asetuksella säädetään sikaja siipikarjatalouden tuen viitemäärän laskennassa käytettävistä muuntokertoimista, tarkemmin muista viitemäärän muodostamisen ehdoista ja määräytymisperusteista sekä viitemäärän vahvistamisesta. 10 d tuen viitemäärän korottaminen Edellä 10 c :ssä tarkoitettua viitemäärää voidaan hakijan vaatimuksesta korottaa laskennallisella eläinyksikkömäärällä, jos: 1) hakija on aloittanut tuotantorakennuksen laajennus- tai uudisrakennusinvestoinnin ennen 2 päivää elokuuta 2007 ja tuotantorakennus on hyväksytty käyttöön viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2008 maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 153 :ssä tai Ahvenanmaan maakunnan vastaavassa lainsäädännössä tarkoitetulla tavalla; 2) hakija on laajentanut tuotantoaan 1 päivänä lokakuuta 2006 tai sen jälkeen, mutta ennen 1 päivää syyskuuta 2007 ostamalla tai vuokraamalla vähintään viiden vuoden pituisella vuokrasopimuksella tuotantorakennuksen, jota käytetään sika- ja siipikarjatalouden harjoittamiseen ja jonka peruskorjauksesta tai hallinnan siirron ajankohdasta johtuen tukivuoden 2007 tuen maksun perusteena ollut eläinyksikkömäärä on vähintään kolme prosenttia pienempi kuin minkä rakennuksen koko mahdollistaisi, ja tuotanto jatkuu vuonna 2008; tai 3) hakijan hallintaan palautuu tukivuoden 2007 sika- ja siipikarjatalouden eläinyksikkömäärän perusteella maksettavan tuen määräytymiseen vaikuttavan ajanjakson aikana vuokrattuna ollut tuotantorakennus, jossa hakija on aloittanut sika- tai siipikarjatalouden harjoittamisen, ja tukivuoden 2007 tuen maksun perusteena ollut eläinyksikkömäärä on vähintään kolme prosenttia pienempi kuin minkä rakennuksen koko mahdollistaisi. Tuotantorakennuksen laajennus- tai uudisrakennusinvestointi katsotaan aloitetuksi, kun hakija on saattanut vireille maankäyttö- ja rakennuslain 125 :ssä tarkoitettua rakennuslupaa tai ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :ssä tarkoitettua ympäristölupaa taikka vastaavia Ahvenanmaan maakunnan lupia koskevat hakemukset viimeistään 1 päivänä elokuuta 2007 eikä rakennustyötä ole aloitettu ennen 1 päivää tammikuuta Rakennustyön aloittamiseksi katsotaan se, että tuotantorakennuksen perustuksen kaivaminen tai muut perustamistyöt on aloitettu. Viitemäärän korotuksen suuruutta laskettaessa käytetään sitä laskennallista eläinyksikkömäärää, joka tuotantorakennuksessa voidaan keskimäärin tuottaa tai kasvattaa. Viitemäärän korotuksen perusteena olevasta laskennallisesta eläinyksikkömäärästä vähennetään kuitenkin se eläinyksikkömäärä, joka otetaan viitemäärää muodostettaessa huomioon 10 c :n nojalla. Viitemäärää korotettaessa voidaan ottaa huomioon yhteensä enintään kanaa tai kanaemoa vastaava eläinyksikkömäärä maatilaa kohti. Viitemäärää voidaan korottaa vain edellä mainitun enimmäismäärän rajoissa. Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen on pyydettävä työvoima- ja elinkeinokeskuksen lausunto ennen viitemäärän korottamista. Lausuntopyyntö on käsiteltävä työvoima- ja elinkeinokeskuksessa kiireellisenä. 4
5 Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin sika- ja siipikarjatalouden viitemäärän muodostamisesta ja vahvistamisesta investointi- ja vuokraustilanteissa sekä viitemäärän määräytymisen perusteena käytettävistä laskennallisista eläinmääristä erityyppisissä tuotantorakennuksissa ja eri tuotantomuodoissa. 10 e tuen myöntäminen Tuotannosta irrotettu sika- ja siipikarjatalouden tuki myönnetään vahvistetun sika- ja siipikarjatalouden viitemäärän perusteella. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakijan maatila on luonnonhaittakorvauksen kansallisessa lisäosassa tai Ahvenanmaan maakunnassa vastaavassa tukimuodossa kotieläintila tai täyttää vastaavat vaatimukset. Jos hakijalle on myönnetty 27 :n 2 momentissa tarkoitettu poikkeus vuodelta 2007 tai kyseessä on 10 :n 3 kohdassa tarkoitettu tilanne vuonna 2007, käytetään tuen myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa laskennallisena peltopintaalana kolmea hehtaaria. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tuotannosta irrotetun sika- ja siipikarjatalouden tuen määräytymisen ja myöntämisen tarkemmista perusteista, tuen määrästä, ennakon määräytymisestä ja suuruudesta, kotieläintilaksi katsottavalle tilalle asetettavista vaatimuksista, sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen käyttöönottoajankohdasta sekä tukialueista, joilla tuotannosta irrotettua tukea maksetaan. 10 f viitemärän siirtäminen ja lakkauttaminen Sika- ja siipikarjatalouden tuen viitemäärä voidaan siirtää uudelle tuen hakijalle ainoastaan sukupolvenvaihdostilanteessa tai koko tilan hallinnan siirron yhteydessä. Näissä tapauksissa kaksi erillistä viitemäärää voidaan myös yhdistää. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä viitemäärä voidaan jakaa luovutuksen saajien kesken, jos kukin luovutuksen saaja erikseen täyttää sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen myöntämisen edellytykset. Koko tilan hallintaoikeuden siirron yhteydessä tilan omistajalla on kuitenkin oikeus jättää hallinnan siirron ulkopuolelle talouskeskusalue, jolla asuinrakennukset sijaitsevat, sekä omassa taloudessaan tarvittavien puutarhatuotteiden viljelemistä tai asuinrakennuksen rakentamista varten peltoalue, joka saa olla enintään kymmenen prosenttia siirron kohteena olevasta peltoalasta, ei kuitenkaan suurempi kuin hehtaari. Jos hakija ei täytä kahtena peräkkäisenä tukivuonna tuotannosta irrotetun sika- ja siipikarjatalouden tuen myöntämisen edellytyksiä eikä kyse ole ylivoimaisesta esteestä, kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen tulee tehdä päätös tuen myöntämisen perusteena olevan viitemäärän lakkauttamisesta hakijaa kuultuaan. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin viitemäärän siirron, yhdistämisen ja jakamisen edellytyksistä. 10 g Sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvaus Tuotannosta irrotettua sika- ja siipikarjatalouden tukea voidaan myöntää sika- ja siipikarjatalouden rakennemuutoskorvauksena, jäljempänä rakennemuutoskorvaus, sellaiselle maataloutta harjoittavalle hakijalle, jolle on vahvistettu sika- ja siipikarjatalouden viitemäärä ja joka täyttää kansallisen tuen hakijaa koskevat yleiset edellytykset. Rakennemuutoskorvauksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakija sitoutuu pysyvästi luopumaan viitemäärästään rakennemuutoskorvaukseen oikeuttavan kahden vuoden ajanjakson jälkeen. Rakennemuutoskorvauksen perusteena oleva viitemäärä muodostetaan 10 c :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Rakennemuutoskorvauk- 5
6 sen viitemäärä voidaan kuitenkin muodostaa hakijan vaatimuksesta vuoden 2007 tuotantoon kohdistuneessa valvonnassa todetun todellisen eläinmäärän perusteella. Rakennemuutoskorvauksen perusteena olevaa viitemäärää ei voi miltään osin siirtää toiselle tuen hakijalle sen jälkeen, kun hakijalle on myönnetty rakennemuutoskorvaus. Rakennemuutoskorvausta maksetaan korvauksen hakuvuodelta ja sitä seuraavalta vuodelta. Rakennemuutoskorvauksen perusteena oleva viitemäärä lakkaa olemasta voimassa korvauksen oikeuttavan kahden vuoden ajanjakson loputtua. Rakennemuutoskorvauksen vuotuinen maatilakohtainen enimmäismäärä on euroa. Rakennemuutoskorvausta saavalle hakijalle ei voida myöntää tuotannosta irrotettua sika- ja siipikarjatalouden tukea. Valtioneuvoston asetuksella säädetään rakennemuutoskorvauksen määräytymisen ja myöntämisen tarkemmista perusteista, korvauksen määrästä, rakennemuutoskorvauksen käyttöönottoajankohdasta sekä tukialueista, joilla rakennemuutoskorvausta maksetaan. 17 Myöhästymisseuraamukset Jos tuotannosta irrotetun sika- ja siipikarjatalouden tukea tai rakennemuutoskorvausta koskeva hakemus tehdään myöhästyneenä, tukea alennetaan yhdellä prosentilla jokaista myöhästynyttä työpäivää kohti. Tukea tai korvausta ei myönnetä, jos hakemus myöhästyy yli 25 kalenteripäivää. Jos tuen ennakkoa koskeva hakemus tehdään myöhästyneenä, tuen ennakkoa ei makseta. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin. Lain voimaan tullessa vireillä olevat 27 :n 3 momentissa tarkoitetut hakemukset käsitellään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Lain 27 :n 3 momentin nojalla myönnetyt ja tämän lain voimaan tullessa voimassa olevat sekä lain voimaantulon jälkeen tukivuodelle 2008 myönnettävät poikkeusluvat ovat voimassa tukivuoden 2008 loppuun. Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 225/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 225/2006 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi maa- ja puutarhatalouden
SISÄLLYS. N:o 283. Laki. maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2008
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 2008 N:o 283 288 SISÄLLYS N:o Sivu 283 Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta... 725 284 Laki
HE 9/2009 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettua lakia
HE 30/2008 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten,
HE 17/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonhaittakorvauksesta, sekä eräistä muista ympäristön ja
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetun lain muuttamisesta
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista
MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:
MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 67/02 Dnro 2725/524/
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 67/02 Dnro 2725/524/2002 18.9.2002 Voimassaoloaika 25.9.2002 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 26.1.2011 Dnro 64/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Nro 74/06 Dnro 3644/01/
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 74/06 Dnro 3644/01/2006 8.9.2006 Voimassaoloaika 13.9.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Maaseutuelinkeinojen rahoituslaki (329/1999, muut. 44/2000) 11 4 mom.
Maaseutuviraston määräyskokoelma
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 19.3.2013 Dnro 725/54/2013 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/13 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
MÄÄRÄYS. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/10 Pvm Dnro 186/22/2010
MÄÄRÄYS Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 9/10 Pvm 9.2.2010 Dnro 186/22/2010 Voimassaoloaika: 10.2.2010 - toistaiseksi Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001
Maaseutuelinkeino-osasto PL SEINÄJOKI Pvm Dnro 18/22/2012. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 1/12
MAASEUTUVIRASTO Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI MÄÄRÄYS Pvm 2.2.2012 Dnro 18/22/2012 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 1/12 Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista
MÄÄRÄYS. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 3/09 Pvm Dnro 235/22/2009
MÄÄRÄYS Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 3/09 Pvm 20.2.2009 Dnro 235/22/2009 Voimassaoloaika: 23.2.2009 - toistaiseksi Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 236/2015 Valtioneuvoston asetus. Luonnonhaittakorvaus on osa
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 236/2015 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvauksesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2014
MÄÄRÄYS Pvm 17.3.2014 Dnro 526/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 13/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom. Voimassaoloaika: 17.3.2014 - toistaiseksi
Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä
Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen. Lisätietoja määräyksen sisältämistä asioista antaa:
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 919/03.03.00/2016 ELY-keskukset Maatalouden ympäristötuen erityistuen 2049 toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista koskeva Maaseutuviraston määräys
Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä
/01.02/2017
A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019
Määräyksen numero Pvm Asianumero MÄÄRÄYS 1 / 7 5/2019 24.1.2019 379/00.00.01.02.00/2019 RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Ruokavirasto on päättänyt maatalouden tukien toimeenpanosta
Päätös. Laki. maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 137/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10
Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen
HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista
HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen rahoituslain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maaseutuelinkeinojen rahoituslakia siten,
Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä
Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2013. 378/2013 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2013 378/2013 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2013 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Annettu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain
LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA
Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 8.10.2018 1508/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015
LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö
LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2009 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 25 päivänä helmikuuta
HE 43/2010 vp. Lisäksi lakiin tehtäisiin Lissabonin sopimuksen voimaantulosta sekä lainsäädännön muutoksista aiheutuvia teknisluonteisia muutoksia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Maa- ja puutarhatalouden
MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2017
MÄÄRÄYS Pvm. 25.1.2017 Dnro 1810/03.00.00/2017 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 66/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008
LUONNOS Lait on tarkoitettu tuleviksi voimaan mahdollisimman pian.
LUONNOS 11.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain 24 :n ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 3 :n muuttamisesta
Varainhoito-osasto /22/2007 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus
Varainhoito-osasto 26.9.2007 747/22/2007 Tukien maksatusyksikkö TE-keskusten maaseutuosastot Vuoden 2007 maatalouden ympäristötuen erityistukien maksatus Liitteenä on maksatusta koskeva Maaseutuviraston
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista
MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKUAJOISTA VUONNA 2016
MÄÄRÄYS Pvm. 8.2.2016 Dnro 44/03.00.00/2016 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 2/16 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom., 18 2 mom. Voimassaoloaika:
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
MÄÄRÄYS. Voimassaoloaika: toistaiseksi
MÄÄRÄYS Pvm. 8.4.2015 Dnro 850/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 23/15 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 15 2 mom. Voimassaoloaika: 9.4.2015 toistaiseksi
SISÄLLYS. N:o 223. Valtioneuvoston päätös emolehmistä vuodelta 1995 maksettavasta kansallisesta lisäpalkkiosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 223 226 SISÄLLYS N:o Sivu 223 Valtioneuvoston päätös emolehmistä vuodelta 1995 maksettavasta kansallisesta lisäpalkkiosta...
KOTIELÄINTALOUDEN TUET Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset
KOTIELÄINTALOUDEN TUET 2016 - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Sika ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki - Hevoset LUONNONHAITTAKORVAUKSEN KOTIELÄINKOROTUS (LHK) sekä SIKA- JA SIIPIKARJATALOUDEN
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta 2011 264/2011 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvausten, maatalouden ympäristötuen, eläinten hyvinvoinnin tuen ja ei-tuotannollisten
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 tilatuen käsittelyssä noudatettavista menettelyistä.
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2454/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 tilatuen
Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta
Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON
Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2006 vp Hallituksen esitys laiksi maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta ja laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain
SISÄLLYS. asetuksen muuttamisesta N:o Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1840 1847 SISÄLLYS N:o Sivu 1840 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA
Maaseutuviraston määräyskokoelma 29/09
MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 256 00101 HELSINKI Pvm 29.4.2009 Dnro 707/22/2009 Maaseutuviraston määräyskokoelma 29/09 Valtuutussäännökset: L Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan
SISÄLLYS. Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 499 504 SISÄLLYS N:o Sivu 499 Laki Israelin kanssa tehdyn Euro-Välimeri-assosiaatiosopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä...
ANC eli luonnonhaittakorvaus yleistä
ANC eli luonnonhaittakorvaus 2015 ja ympäristökorvaus 2015 komission käsittelyyn lähetetyssä maaseutuohjelmassa sekä kansallisen tukilain muutosesitys sekä tilatuki ja viherrys Suomen tiedonannon perusteella
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN
HE 4/2018 vp. Lait on tarkoitettu tuleviksi voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain 24 :n ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus pinta-alojen ja pinta-alaperusteisten Euroopan unionin rahoittamien tukien valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 95/00 Maatalousosasto Dnro 3080/01/2000
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 95/00 Maatalousosasto 15.9.2000 Dnro 3080/01/2000 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastot Voimassaoloaika 20.9.2000
SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2001 N:o 794 798 SISÄLLYS N:o Sivu 794 Valtioneuvoston asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 25 päivänä lokakuuta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
KANSALLISET KOTIELÄINTUET
KANSALLISET KOTIELÄINTUET Hakijan edellytykset Yli 18-v. Puolisolla voi täyttää ikäehtoa Yhteisössä väh. yksi osallinen yli 18-v. Ei enää 68 v yläikärajaa ja MYEL-ehtoa Hallinnassa väh. 5 ha peltoa AB-alue
HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 123/00 Dnro 4157/00/2000 24.11.2000 Voimassaoloaika 29.11.2000 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 230/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 230/2006 vp Hallituksen esitys laiksi luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista Asia Hallitus
LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi
LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN
Maa- ja metsätalousministeriön asetus
Maa- ja metsätalousministeriön asetus meijerimaidon viitemäärien siirtämisestä Annettu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2000 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan yhteisön
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2007 vp Hallituksen esitys laiksi autoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi autoverolain muuttamisesta (HE 147/2007 vp). Valiokuntakäsittely
HE 20/2010 vp. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahluonteisia holle sekä sopimuksen purkamisesta. Lakiin dollisimman pian.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetun lain muuttamisesta
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2012 132/2012 Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvausten, maatalouden ympäristötuen, eläinten hyvinvoinnin tuen ja ei-tuotannollisten
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 26/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 26/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa, maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain muuttamisesta
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013
HE 27/2018 vp. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa ja sovellettaviksi 1 päivästä tammikuuta 2018.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maatalouden rakennetuista annetun lain 13 :n sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus. Savonia Juho Pikkarainen
LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus Savonia 17.2.2015 Juho Pikkarainen Luonnonhaittakorvaus Oleellisin muutos on korvauksen muuttuminen 5- vuotisesta sitoumuksesta
Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta /2014 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2014 297/2014 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2014 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Annettu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA
HE 219/2006 vp. maatalousyrittäjien eläkelainsäädännössä tarkoitettua
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien
Liite F. Maa- ja puutarhatalouden tuet 2018
Liite F. Maa- ja puutarhatalouden tuet 2018 Hakuopas 2018 KOKO SUOMESSA MAKSETTAVAT TUET EU:n kokonaan rahoittamat tuet (eli suorat tuet) Perustuki- ja viherryttämistuki EU:n nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio
SISÄLLYS. N:o 204. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta vuonna 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 204 212 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuen vuoden 1991 viljelyvaatimuksesta poikkeamisesta
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Laki. maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1000/2012 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta
Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 6/08 Pvm Dnro 252/22/2008
MÄÄRÄYS Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 6/08 Pvm 21.2.2008 Dnro 252/22/2008 Voimassaoloaika: 22.2.2008 - toistaiseksi Valtuutussäännökset: Laki maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 241/2015 Valtioneuvoston asetus. maatilan investointituen kohdentamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 241/2015 Valtioneuvoston asetus maatilan investointituen kohdentamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä
1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA
Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN
Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain
Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
- Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen
KOTIELÄINTALOUDEN TUET 2015 - Sika- ja siipikarjataloudentuki - Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus - Hevoset - Alkuperäisrotujen kasvattaminen Kotieläintukikoulutus 10.4.2015 Laitila SIKA- JA SIIPIKARJATALOUDENTUKI