TÄLLÄ PYSTYY TEKEMÄÄN KAIKKEA S LÄNNEN-RATAKONEET YHÄ MONIPUOLISEMPIA S. 6-7 SAKU HUOLTAA JA KORJAA S

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄLLÄ PYSTYY TEKEMÄÄN KAIKKEA S LÄNNEN-RATAKONEET YHÄ MONIPUOLISEMPIA S. 6-7 SAKU HUOLTAA JA KORJAA S"

Transkriptio

1 USKOMATTOMAN MONI- KÄYTTÖINEN KONE S. 4-5 LÄNNEN-RATAKONEET YHÄ MONIPUOLISEMPIA S. 6-7 TÄLLÄ PYSTYY TEKEMÄÄN KAIKKEA S SAKU HUOLTAA JA KORJAA S

2 Sisällys MERKKIVUOSI TAKANA, KEHITYSTYÖ JATKUU Itsenäisen Suomen juhlavuosi on takana. Samaan aikaan juhlimme Lännen-tuotteiden kuusikymmenvuotista taivalta. Suomen ja Lännen juhlavuoden kunniaksi keräsimme lukuisan määrän tarinoita Lännestä. Aloitamme tarinoiden julkaisemisen nettisivuillamme tämän lehden ilmestymisen aikaan, vuoden 2018 alkajaisiksi. Historiamme on arvokas asia, josta on oltava sekä ylpeä että kiitollinen. Lännen-ryhmän historiaa on leimannut pitkäjänteinen kehitystyö, jonka nykyilmentymänä on alansa huipputeknologinen Lännen-monitoimikone. Lännen-monitoimikone on viime vuosina saanut rinnalleen Lundberg-kiinteistöhuollon monitoimikoneen sekä Watermaster-vesirakentamisen monitoimikoneen. Kehitystyömme tarkoituksena on etsiä jatkuvasti asiakkaillemme ja työn tilaajille konkreettisia tapoja parantaa tuottavuutta ja samalla pienentää kustannuksia ja ympäristörasitusta. Hyvin liikkuvat, monitoimiset työkoneet ovat oiva ratkaisu parantamaan työmaiden toimivuutta, turhaa odottelua, tyhjäkäyntiä ja seisokkeja. Kun katsomme ympärillemme hyvin erikoista talven alkua ja ilmastomme muutosta, emme voi välttyä ajattelemasta omalta osaltamme koneiden aiheuttamien päästöjen vähentämistavoitteita. Monitoimisten koneiden käyttö itsessään vähentää yksittäiskoneiden tarvetta ja sääs- tää ympäristöä. Pienentääksemme ympäristörasitusta edelleen olemme Lännen-ryhmässä siirtyneet runsas vuosi sitten uusiin tuotesukupolviin, joissa itse monitoimisuuden ja tuottavuuden lisäksi on panostettu entistä enemmän ympäristöystävällisyyteen. Uudet Lännen-, Lundberg- ja Watermaster-mallit täyttävät kaikki tiukimmat 4-vaiheen päästönormit ja näin ollen ovat turvallinen valinta tulevaisuuden työtehtäville. Tämä ns. Stage 4 -direktiivi astui voimaan jo vuonna 2014, mutta edelleen uuskonemarkkinoilla on tarjolla jopa yli 10 vuotta vanhaa moottoriteknologiaa, jossa erityisesti hengityselimille vaarallisten typen oksidien määrä on monikertainen verrattuna näihin nykyisin voimassa oleviin viimeisimpiin normeihin. Tässä lehdessä on mielenkiintoinen artikkeli esim. Oulun kaupungista, joka aktiivisesti tekee työtä pienentääkseen typen oksidien määrää ja vastuullisesti käyttää meidän veronmaksajien varoja puhtaamman kaupunkiympäristön puolesta. Päättynyt vuosi toi meille edelleen kasvua Lännen- ja Lundberg-tuoteryhmissä. Watermaster-liiketoiminnan heikko kaupallinen tilanne vuonna 2016 heijastui vielä vuoden 2017 liikevaihtoon, mutta tilausten määrä kääntyi vuoden mittaan kasvuun. Näkymät alkaneelle vuodelle 2018 ovatkin kaikkien tuoteryhmiemme osalta hyvät. Tästä lähetän lämpimät kiitokset asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilöstöllemme. Toivotan kaikille hyvää alkanutta vuotta ja kiintoisia lukuhetkiä Lännen NYT! -lehden parissa! Pääkirjoitus s. 2 Lännen- ja Lundberg konsepti s. 3 Uskomattoman monikäyttöinen kone s. 4-5 Lännen-ratakoneet entistä monipuolisempia s. 6-7 Länkkärit selviytyvät työstä kuin työstä s. 8-9 Tällä pystyy tekemään kaikkea s Hyvin positiiviset ensikokemukset s. 12 Paras kone asfallipohjatöihin s. 13 Saku huoltaa ja korjaa s Yhteystiedot s. 165 Tapahtumia 2018 HELMIKONEPÄIVÄT TALVITIEPÄIVÄT VILLI LÄNSI MANSEN MÖRINÄT OULUN OIKIAT OKRA FINNMETKO Lännen MCE -ryhmään kuuluvat Lännen MCE Oy Lännen Tractors Oy Aquamec Oy Lundberg Hymas AB Lännen Tractors AB Konsernin liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa ja henkilöstö Timo Huttunen toimitusjohtaja

3 HYVIN LIIKKUVA MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN LIIKKUVUUS Lännen-monitoimikoneella on hyvä liikkuvuus työmaalta työmaalle, itse työmailla ja kaikissa maasto-olosuhteissa. MONITOIMISUUS Lännen kone on monitoiminen. Se kaivaa, kuormaa, nostaa ja kuljettaa. TUOTTAVUUS Lännen-monitoimikoneen käyttöaste on korkea ympäri vuoden. YMPÄRISTÖVASTUU Tuottavuus ja ympäristövastuullisuus kulkevat käsi kädessä. HYVIN LIIKKUVA MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN LIIKKUVUUS Taajama- ja kunnossapitotyöt sujuvat ahtaissakin paikoissa nopeilla, voimakkailla ja ketterillä Lundbergmonitoimikoneilla. MONITOIMISUUS Monipuolisilla lisälaitteilla varustettuna Lundberg tekee samanaikaisesti monia tehtäviä sekä erittäin suurta tehoa ja tarkkuutta vaativia töitä. TUOTTAVUUS Monitoimisuus ja hyvä liikkuvuus on tuottavaa sekä tilaajille että tekijöille. Ergonominen työympäristö lisää tuottavia työtunteja. YMPÄRISTÖVASTUU Tuottavuus ja ympäristövastuullisuus kulkevat käsi kädessä. 3

4 USKOMATTOMAN MONIKÄYTTÖINEN KONE 30-vuotias Antti Järvinen hankki viime syksynä jo neljännen Länkkärinsä. Antin Maanrakennuksen uusin kone on entistäkin jytkympi ja tehokkaampi Lännen 8800K -monitoimikone. Askolalainen Antti Järvinen on nuorehkosta iästään huolimatta jo kokenut Länkkäri-mies. Destian työmaalla Helsinki-Vantaan lentokentällä urakoivan Antin Maanrakennuksen yrittäjän uusin työkone on uutukainen Lännen 8800K. Ryhdyin yrittäjäksi heti armeijasta päästyäni. Ensi huhtikuussa olen toiminut yrittäjänä kymmenen vuotta. Kaikki koneeni ovat olleet Lännenkoneita, Antti Järvinen kertoo. Uusimman Lännen 8800K -monitoimikoneensa Järvinen sai käyttöönsä viime syyskuussa. Edellinen Länkkäri oli hieman pienempi 8600G. Alkuvuosina minulla oli kaksi käytettynä hankittua Länkkäriä. Tämä on nyt toinen uutena ostettu. Edellisellä koneella ajoin viidessä vuodessa runsaat tuntia. Se toimi alusta loppuun uskomattoman hyvin. Jotain normaalia letkunvaihtoa ja vesipumpun laittoa, ei mitään isompaa. Länkkäreitä jo toisessa polvessa Länkkäri-uskollisuuteen Antti Järvisellä on muutamiakin perusteita: Kotimaisuus on yksi merkittävä syy. Sekin on tärkeää, että huolto on saatavilla helposti ja läheltä. On minulle muitakin merkkejä tarjottu, mutta en ole niistä innostunut. Nämä ovat tuttuja koneita pitemmältäkin ajalta; isälläni on ollut Jameksia ja Länkkäreitä noin 34 vuotta. Ja edelleen isäukkokin työskentelee Lännen-koneella. Haastatteluhetkellä Antti Järvinen oli ajanut uusimmalla Lännen-koneellaan reippaat 530 tuntia. Olihan kone alkuun hiukan outo. Tämä on minulle ensimmäinen sähköisesti esiohjattu kone, ja vielä kun tulin ottaneeksi tähän minivivut, niin riittihän niissä opettelemista. Pari ensimmäistä viikkoa meni totutellessa, mutta nyt kone istuu käteen ja tuntuu vähintään yhtä hyvältä kuin edellinenkin. Aivan alussa oli myös hieman teknisiä ongelmia, kun joku sähköpuolen häiriö pysäytti koneen. Täytyy oikein kehua Vantaan Työkonehuollon Helposti ja nopeasti liikkuva kone on hyvin varusteltu monine lisälaitteineen, mikä tekee siitä vieläkin käytettävämmän. Haapalan Timoa ja Lännen Tractorsin Loimaan tehtaan Lätin Jormaa. He tutkivat konetta konehuollon hallissa. Taisi miehillä mennä yötöiksi, ja seuraavana päivänä kone oli taas täysin kunnossa. Se oli todellista asiakaspalvelua! Aiempaa enemmän nostotehoja Alun lyhykäisten ongelmien jälkeen kone on toiminut moitteettomasti, ja koneen kuljettaja on päivältä tyytyväisempi uusimpaan hankintaansa. Tämä on selvästi jytkympi ja tehokkaampi kuin edellinen malli. Esimerkiksi kuormaustyö käy paljon mukavammin. Ja kun runkonivel keinuu ja etuakseli on jäykkä, kone on kuormatessa huomattavasti tukevampi kuin ne edelliset mallit, joissa akselit keinuivat. Yksi syy, miksi siirryin isompaan oli saada kaivuriin vähän enemmän nostotehoja. Vahva on! Olen kovin tyytyväinen, Antti Järvinen kehuu. 4

5 Antin Maanrakennus on palvellut Destiaa alusta asti, keväästä Viime aikoina päivittäisenä asemapaikkana on ollut Helsinki-Vantaan lentokentän laajennustyömaa. harjauksiin ja kaikkea siltä väliltä. Hiljaisempinakin hetkinä erittäin monipuoliselle koneelle on helppo löytää töitä, kiittelee yksi työmaan mestareista, Destian Erkki Tuikkanen. Tänään olen kuormannut louhetta auton kyytiin. Lisäksi on paljon trukkipiikkihommaa ja kaivamista. Myös harjaamista riittää. Koneessa on monipuoliset harjalaitteet, on avoharjaa kuvateksti ja keräävää harjaa. Lumitöihinkin ryhdyn tarpeen vaatiessa, Järvinen luettelee. Helposti ja nopeasti liikkuva kone on hyvin varusteltu monine lisälaitteineen, mikä tekee siitä vieläkin käytettävämmän. Työmaalla on jos jonkinlaista aidansiirtoa, välillä tarvitaan trukkipiikkiä, välillä peruskauhaa. Lisälaitteita piisaa Destian mestari innostuu kehumaan koneen lisäksi myös sen kuljettajaa tai oikeastaan kuljettajia kahdessakin polvessa. Totta kai se on perusedellytys, että Lännen 8800K:n monipuolisuutta kiittelee vuolaasti myös Antin Maanrakennuksen asiakas. Destian luotettavat aliurakoitsijat koneen käyttäjä osaa hommansa. Myös henkilökemioilla on merkitystä. Työnjohtajana arvostan sitä, että konekuskilla on silmää ja palveluhenkeä. Antti osaa itsekin ehdotella, että nyt voisi ryhtyä tuohon tai tuohon hommaan. Olen tuntenut pitkään niin Antin kuin hänen isänsä Eero Järvisen, jotka molemmat ovat Länkkäreineen palvelleet Destiaa vuosikaudet, Erkki Tuikkanen kertoo. Se on uskomattoman monikäyttöinen kone. Louheen vastaanotosta 5 Askolalainen Antti Järvinen on erittäin tyytyväinen uusimpaan Länkkäriinsä. Lännen 8800K -monitoimitoimikone on palvellut Destiaa viime syksystä lähtien. LÄNNEN N Y T! - A S I A K A S L E H T I 1 /

6 LÄNNEN-RATAKONEET YHÄ MONIPUOLISEMPIA Hyvin liikkuvat ja ympäristöystävälliset Lännen-ratakoneet ovat todellisia rataverkkojen ja sähköratojen kunnossapidon ja rakentamisen monitoimikoneita. Yhdellä koneella hoituvat myös monet muut rata-, terminaali- ja tieinfran kunnossapitotyöt. Lännen Tractors Oy:n määrätietoinen tuotekehitys tuottaa jatkuvasti uusia, entistäkin monipuolisempia koneita. Kaikessa suunnittelussa avainsanoja ovat koneiden monikäyttöisyys, hyvä liikkuvuus, tuottavuus ja ympäristöystävällisyys. Samat pääperiaatteet ovat ratkaisevia tekijöitä myös Lännen Rail Systems -ratatyökoneiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Tarkkaa säätelyä Tuotekehityksemme taustalla vaikuttavat erittäin vahvasti asiakkaidemme antamat palautteet ja toiveet sekä viranomaisten ohjeistukset, painottaa Lännen Tractors Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvik. Ratakoneissa viranomaisten säätely on hyvin tarkkaa. Uudet ratakoneemme ovat Suomessa Liikenneviraston ohjeistuksen mukaisia, Ruotsissa noudatamme Trafikverketin ja Norjassa Baneverketin määräyksiä. Turvavarustusta voidaan muokata vastaamaan eri maiden vaihtelevia turvaohjeita. Lännen Rail Systems -koneita toimitetaan myös Baltiaan ja Venäjälle, Aspvik kertoo. Valppautta vaaditaan Viranomaisten välillä nopeastikin muuttuvien ohjeiden seuraaminen vaatii valppautta Lännen Tractorsin tuotekehitysosastolta. Esimerkiksi rata-ajon vedon määrittelyt ovat viime aikoina muuttuneet merkittävästi. Tähän asti on yleensä ollut niin, että kumipyörät vetävät sopivalla kosketuksella rataan ja ratapyörät pitävät koneen raiteilla. Ratasäännökset ovat muuttuneet jo muun muassa Norjassa niin, että sinne myytävät koneet eivät saa enää käyttää kumipyörävetoa, vaan kumipyörät pitää nostaa vähintään 70 milliä raiteesta ja varsinainen veto tapahtuu suoraan ratapyöristä. Ratapyörien veto voidaan toteuttaa eri tavoilla. Yleisin tapa tulevai- suudessa lienee se, että ratapyörät varustetaan hydraulimoottoreilla, jotka antavat pyörille vedon. Norjassa käytetään usein myös perävaunua, joka kytketään raiteilla olevaan peruskoneeseen. Tällöin tarvitaan hydraulinen ratapyöräveto sekä etu- että taka-akselistoon, jotta vaadittavat standardit saavutetaan, Aspvik kuvailee. Korvaa monta konetta Lännen-monitoimikoneita on jo 1980-luvulta lähtien muokattu myös sähkö- ja ratatöiden erikoiskoneiksi. Näistä on viime vuosina muodostunut tärkeä tukijalka Loimaan tehtaan tuotannolle, Jan Aspvik kertoo. Viime vuosien uuttera tuotekehitys Loimaalla on tuottanut paljon uutta. Tässä muutamia esimerkkejä: Olemme siis tuoneet markkinoille ratatyökoneen, jossa varsinainen rata-ajaminen hoituu suoraan ratapyörillä. Järjestelmässä on hydraulisilla vetomoottoreilla varustetut ratapyö- rästöt edessä ja takana. Lännen Rail Systems -ratatyökone sisältää nostotöissä käytettävän RCIturvajärjestelmän, joka pysäyttää koneen ennen mahdollista vakauden menetystä. Koneessa on myös ratapyörästöjen älykäs korkeussäädön ohjausjärjestelmä. Kaiken suunnittelumme taustalla vaikuttavat erittäin vahvasti asiakkaidemme antamat palautteet ja toiveet sekä viranomaisten ohjeistukset. Ratatyökone voidaan tarvittaessa varustaa esimerkiksi monitoimiohjaamolla, josta on erittäin hyvä näkyvyys taakse ja ylös, sekä L1900-linjatyöjärjestelmällä, erilaisilla sähköaggregaateilla ja paineilmakompressoreilla. Tusinoittain työlaitteita Lännen Rail Systems -ratatyökoneet, ratavarustus ja järjestelmän vaatimat turvavarusteet ovat kaikki Lännen Tractors Oy:n Loimaan tehtaan omaa suunnittelua ja tuotantoa. Ratatyökoneeseen voidaan asentaa myös lukuisia erilaisia työlaitteita kuten harjalaitteita koneen eteen ja taakse, lumilinkoja, korkeapainepesureita ja vesakkoleikkureita. Sekä tietenkin myös ratatyölaitteita pölkynvaihtajista, tiivistimistä ja täryttimistä kelalaitteisiin sekä ajo- ja kannatinlankojen asennustyökaluihin, Jan Aspvik luettelee. Monipuolinen ratatyökone korvaa erilliset ratatyöskentelyn apukoneet, kuten pyöräalustaiset kaivukoneet, ratakuorma-autot, työjunat ja langanvetovaunut. 6

7 Monipuolinen Lännen Rail Systems -ratatyökone korvaa erilliset ratatyöskentelyn apukoneet, kuten pyöräalustaiset kaivukoneet, ratakuorma-autot, työjunat ja langanvetovaunut. KONEMALLISTO Lännen 8600K Kaupunki- ja infrarakentamisen monitoimikone kuljettaja-, työlaite- ja tehtäväkohtaisesti säädettävällä työhydrauliikalla. Lännen 8600K Premium PowerShift-aluevaihteistolla varustettu monitoimikone joustavaa siirtonopeutta ja perusmallia suurempaa kuormaustehoa vaativiin tehtäviin. Lännen 8800K PowerShift-aluevaihteistolla varustettu monitoimikone suurta tehokkuutta, ulottuvuutta ja järeitä lisälaitteita vaativiin töihin mallissa on 30 % suuremmat kaivu-, kuormaus-, nosto- ja vetovoimat kuin perusmallissa. Lännen Rail Systems Rataverkkojen ja sähköratojen kunnossapitoon ja rakentamiseen. Samalla monitoimikoneella hoidetaan myös muu rata-, terminaali- ja tieinfran kunnossapito. Sisältää ratatyöskentelyyn soveltuvan ohjausjärjestelmän, ratapyörästön ja ratatyöskentelyn turvajärjestelmät. Kyseisiin turvajärjestelmiin sisältyvät mm. nostotöissä käytettävä RCI-järjestelmä sekä älykäs ratapyörästöjen korkeuden säätö. Lännen Line Systems Soveltuu sähkö- ja tietoliikennekaapelien maahan upottamiseen ja ilmaverkkotöihin. Uudisrakentamiseen, kunnossapitoon ja vanhan johtimen purkutöihin. Turvallista työskentelyä sekä pylvästöissä että maakaapeloinnissa. 7

8 LÄNKKÄRIT SELVIYTYVÄT TYÖSTÄ KUIN TYÖSTÄ Kotkan kaupungin omistamien Lännen-monitoimikoneiden käyttöaste hipoo sataa prosenttia. Kotkan kaupunki hankki vuonna 2016 Lännen 8600i -monitoimikoneen. Jo ennestään kaupungin monipuoliseen kalustoon kuului, monien muiden koneiden ohella, kaksi Länkkäriä: 8600G ja 860C. Hyvinhän Lännen-koneet ovat meitä palvelleet, kun taas uuden hankimme. Emme edes malttaneet luopua vaihdossa vuosimallia 2003 olevasta 860C-koneesta, vaan päätimme peruskunnostaa sen. Vaihdoimme keskinivelen letkut ja taas toimii kone mainiosti, kertoo kuljetusteknikko Antti Paasi Kotkan kaupungin infran ylläpidosta. Kaksi uusinta Lännen-konettamme on todella aktiivisessa käytössä. Niiden käyttöaste on lähes sata pro- Kyllä yksi Länkkäri korvaa laakista kaksi konetta. Ja välillä niillä pystyy tekemään vieläkin useamman koneen työt. senttia. Vanhinta Länkkäriä käytämme hieman säästeliäämmin, se on jo osin eläkkeellä. Todellisia monitoimikoneita Kotkan kaupungin infran ylläpidon palvelualueella työskentelevä Antti Paasi vastaa kalustosta ja talviaikaan kaupungin talvikunnossapidosta. Haastattelun aikana Paasi innostuu useampaankin otteeseen kehumaan Lännen-koneiden monipuolisuutta. Käytämme niitä kesät ja talvet hyvin monipuolisissa töissä. Kesällä ne ovat erinäisissä kunnossapitotöissä: ojien perkauksissa, ojarumpujen ja kaivojen rakentamisessa ja niin edelleen. 8

9 Nyt kun täällä etelässä oli tosi sateinen syksy ja alkutalvi, ojahommia riitti pitkälle alkutalveen. Viime viikot Länkkäreiden päätyöt ovat olleet aurausta, hiekoitusta ja lumenkuormausta. Marraskuussa kovat myrskyt kaatoivat puita ja viskoivat oksia ympäriinsä. Silloin Länkkärit olivat raivausryhmämme mukana avustamassa muita koneita. Uusimmassa koneessa ei ole vielä omaa kouraa, mutta toiseksi uusimmassa on; sillä pystyy lastaamaan myös kaiken maailman risuja ja kohtuukokoisia tukkeja kuorma-auton kyytiin. Asfalttileikkuritkin löytyvät. Kyllä se pitää sananmukaisesti kutinsa, että nämä ovat todellisia monitoimikoneita, Antti Paasi lopettaa vaikuttavan pitkän työluettelon. Korvaa useammankin koneen Kun Antti Paasilta kysyy, mitkä ovat Lännen-monitoimikoneiden kaikkein parhaat ominaisuudet, hän ei suostu nostamaan kärkeen mitään yksittäistä asiaa. Kaikkineen juuri se monipuolisuus on paras juttu. Nämä selviytyvät työstä kuin työstä. Meillä Länkkärit tuottavat ehkä kaikkein eniten lisäarvoa ojienkaivussa ja pienissä perkaustöissä. Ne ovat niin näppäriä. Kun on linkkukone ja puomikin taittuu, niin koneen saa survottua paikkaan kuin paikkaan operoimaan. Nämä ovat meille erittäin tärkeitä koneita. Kyllä yksi Länkkäri korvaa laakista kaksi konetta. Ja välillä niillä pystyy tekemään vieläkin useamman koneen vähintään pyöräkuormaajan ja kaivurin työt, Antti Paasi toteaa. Huollotkin hoituvat mallikkaasti, vaikka vakituinen huoltokumppani majailee Lappeenrannassa asti. Konekorjaamo Lavonen hoitaa koneitamme ja tulee aina tänne paikan päälle tekemään huollot. Hyvin on huoltopuolikin sujunut, Antti Paasi kiittelee. Kotkan kaupungin tuorein hankinta Lännen 8600i (kuvassa vasemmalla) ehti pikaisesti töiden välillä kuvattavaksi. Toinen koneista, Lännen 8600G, odottelee seuraavaan työkohteeseen lähtöä. Hyviä uutisia Sinulle Lännen asiakas! Alkuperäisillä osilla ja säännöllisellä huollolla varmistat koneesi häiriöttömän toiminnan. Loimaan tehtaan varaosavarastosta löytyy laaja valikoima Lännen-, Lundberg-, Ljungby-, James-, Hymas- ja Ukkomestari -koneiden varaosia. Kysy lisää puh tai sähköpostitse Voit myös poiketa Lännen Tractorsin varaosamyymälään (Hirvikoskentie 242, Loimaa) tai lähimpään AGCO Suomi -varaosaverkostoomme kuuluvaan jälleenmyyntipisteeseen. Osoitteesta löydät kartalla näkyvän varaosaverkoston tarkemmat yhteystiedot, mahdolliset varaosatarjoukset ja edulliset poistomyyntiosat! 9

10 TÄLLÄ PYSTYY TEKEMÄÄN KAIKKEA Oulun kaupunki on viime aikoina satsannut monipuolisiin koneisiin. Kunnossapitotehtävistä huolehtivat muun muassa Lännen 8800i ja tuliterä Lundberg Tämä on aivan älyttömän hyvä kone kunnossapitohommiin, kehuu Tero Kantola Lännen 8800i -monitoimikonetta. Oulun kaupungin palveluksessa työskentelevä Kantola on saanut ajaa kaupungin uusimmalla Länkkärillä loppukesästä Mies tuntee Lännen-koneet perin pohjin jo vuosien ajalta. Tämä on jo kolmas Länkkärini. Hyvä niillä kaikilla on ollut töitä tehdä. Ensimmäinen oli Lännen C 100 ja toinen 880. Tämä uusin on taas kehittynyt hurjasti: se on tosi hiljainen, voimakas ja erittäin monipuolisesti varusteltu. Lännen-koneet ovat tunnettuja kestävyydestään. Edellisellä 880:lla ajoin noin tuntia, eikä moottoriin tarvinnut tehdä yhtään mitään koko aikana. Tosi hyvä molemmissa päissä Kun Tero Kantola on hetken kehunut edellistä työkonettaan, on aika taas paneutua uusimpaan, siis Lännen 8800i -monitoimikoneeseen. Haastatteluhetkellä mies oli ehtinyt ajaa koneella jo lähes tuntia. Hetken aikaa meni totutellessa uudenlaisiin vipuihin sun muihin. Kun niihin tottui, niin onhan tämä todella monipuolinen kone. Tällä pystyy tekemään kaikkea. Teen paljon murskaushommia, kaadan puita energiakouran avulla, kaivan ojia, mullanlevitystä, pensaittenpoistoa, kaiken maailman lumihommia... Auratessakin tämä kulkee yllättävän hyvin, silloinkin kun penkkaa vasten painaa. Voimaa piisaa. Muutenkin kone kulkee tosi vikkelästi paikasta toiseen. Eikä tarvitse edes ajaa kaasu pohjassa; 1600 kierrosta kun pitää maantieajossa, sillä kyllä kerkiää. Tälle riittää jatkuvasti töitä niin kesällä kuin talvella. Ja tämä on tosi hyvä molemmissa päissä. Kaivuri ja etukuormaaja ovat tehokkaat. Etukuormaaja nostaa tosi paljon, samoin kaivuri, Tero Kantola luettelee. Oulun kaupunki haluaa olla myös kunnossapitotehtävissä mahdollisimman ympäristöystävällinen. Ympäristöystävällisyys tärkeää Työpäällikkö Kimmo Leskinen kiittelee hänkin Lännen 8800i -koneen monipuolisuutta. Edellisten Länkkäreiden tavoin oikein hyvin on tämäkin kone meitä palvellut. Se on varusteltu tosi monipuolisesti. Puiden kaataminen ja muut vihertyöt onnistuvat tehokkaasti kaikkien normaalien kunnossapitotöiden ohella, Leskinen sanoo. Joulukuisena haastattelupäivänä Leskinen odotteli suurella mielenkiinnolla, millaiseksi työkoneeksi osoittautuu uusinta Länkkäriäkin huomattavasti uudempi hankinta, Lundberg monitoimikone. Kaupunki sai tuliterän Lundbergin käyttöönsä marraskuussa. Myös Lundberg on hyvin monipuolisesti varusteltu. Olen kuullut siitä paljon hyvää, muun muassa sen pieniruokaisuudesta. Myyjän mukaan Norjan Nato-armeija oli tilannut toistakymmentä vastaavaa konetta. Jos ne pärjäävät Pohjois-Norjassa, niin eivätköhän ne toimi Oulussakin. Odotukseni ovat korkealla. Uudessa Lundbergissa on kaikkein Hyviä pelejä ovat, kehuvat Oulun kaupungin tiukimman päästöluokan vaatimukset täyttävä EU Stage 4 -dieselmoottori. Oulun kaupunki haluaa olla myös kunnossapitotehtävissä mahdollisimman ympäristöystävällinen, Kimmo Leskinen painottaa. Toimivalta peliltä vaikuttaa Vielä Kimmo Leskistäkin suuremmalla mielenkiinnolla uutta Lundbergia on odotellut koneen vakiokuljettajaksi nimetty Esa Taivalkoski. Äkkiseltään vaikuttaa toimivalta peliltä. Olen ajellut, lähinnä aurannut, tällä vasta noin 70 tuntia. Aika hyvin se minua jo tottelee. Vielä on toki opettelemista. Olen muutenkin vasta aloitellut näitä hommia, olen toiminut aiemmin lähinnä logistiikkapuolella. Onhan koneessa paljon vaikka mitä toimintoja. Varmasti tämän saa säädettyä juuri semmoiseksi, mitä itse haluaa. Auraus ja hiekoitus ovat lähikuukaudet tämän koneen pääasialliset työt. Esa Taivalkoski kertoo. Ammattikorjaamo hoitaa hommat Oulun kaupunki on tehnyt Lännen Centerin kanssa määräaikaishuoltosopimuksen molempiin koneisiin. 10

11 kunnossapitotehtävistä huolehtivat Esa Taivalkoski (vas.) ja Tero Kantola Lundberg- ja Lännen-monitoimikoneitaan. Sopimuksen avulla pystymme vuoden periodilla arvioimaan käyttökuluja. Kun kaupungilla on tiukat budjetit, niin voimme näin paremmin ennakoida menoja, työpäällikkö Kimmo Leskinen selvittää. Oma korjaamotoimintamme on vähenemässä. Ja kun nämä ovat tällaisia pannaan piuhan päähän ja luetaan -koneita, niin ei meidän kannata investoida kaikkiin merkkija mallikohtaisiin testereihin ja ohjelmiin. Ammattikorjaamo hoitakoon ne hommat. Palvelu on pelannut hyvin ja nopeasti. Samalla olemme siirtäneet vastuuta niin, että kuljettaja hoitelee suoraan koneensa huoltojen ja korjausten tilaukset ja raportoi niistä jälkikäteen, Kimmo Leskinen kertoo. Lundberg-monitoimikoneet Lundberg 4140/4240 Vahva ja ketterä monitoimikone, jonka kiinteä etukuormain (4140) tai ulottuva teleskooppinen etukuormain (4240) takaa erinomaisen näkyvyyden. Lundberg 5240 Monitoimikonemallistomme kompakti ja ketterä peruskone, joka soveltuu suurta tehoa edellyttäville työlaitteille ja vaativiin tehtäviin. Lundberg 6240 Mallistomme suosituin monitoimikone, jonka vahva rakenne ja tehokas kuormain mahdollistavat raskaiden työlaitteiden käytön sekä painavat lastauskuormat. Lundberg 7240 Monitoimikone suurta voimaa ja siirtonopeutta vaativiin haastaviin työtehtäviin. Lisävarusteena saatavan runkonivelen lukituksen ansiosta kone soveltuu erinomaisesti esimerkiksi vesakonleikkuuseen. Lundberg 8240 Uusin ja mallistomme suurin sekä tehokkain monitoimikone, joka haastaa kuormainkoneet nostotehossa ja -korkeudessa. Samalla se on kuitenkin ketterä ja monitoiminen, ja se on mahdollista varustaa monipuolisilla markkinoilla olevilla työlaitteilla. 11

12 HYVIN POSITIIVISET ENSIKOKEMUKSET Kuopiolainen Kiinteistöpalvelut Jyrki Kähkönen Oy päätyi huolellisen harkinnan jälkeen Lundberg-monitoimikoneeseen. Yksi merkittävimmistä koneen valintakriteereistä oli Lundbergin nopeus. Ensikokemukset ovat hyvin positiiviset. Ei ole löytynyt mitään moitittavaa, sanoo Kiinteistöpalvelut Jyrki Kähkönen Oy:n kiinteistöhuollon työnjohtaja Hannu Tirkkonen. Tirkkosen ensikokemusten kohde on Lundberg monitoimikone. Kiinteistöpalvelut Jyrki Kähkönen, tuttujen kesken KiPaJyKä, hankki Lundbergin marraskuussa. Uusi kone pääsi heti aktiivisesti talvikunnossapitotöihin. Tähän mennessä sillä on tehty jo yhdeksän reipasta aurauskeikkaa. Kolmella keikalla lunta on ollut parikymmentä senttiä. Ei ole kone tukehtunut, tehoja tuntuu riittävän, Tirkkonen kertoili jouluviikolla. Paras vaihtoehto kokoluokassaan Hannu Tirkkosen mukaan uuden koneen hankintaa harkittiin pitkään ja huolella. Loppujen lopuksi tämä osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi omassa kokoluokassaan. Koneen nopeus oli hyvin tärkeä kriteeri. Kuopio on pitkä kaupunki; toimipaikastamme on 17 kilometriä eteläisimpään kohteeseemme. Meille on tehokkuuden ja tuottavuuden kannalta hyvin tärkeää, että siirtymät kohteesta toiseen käyvät mahdollisimman nopeasti. Tärkeä valintaperuste oli myös se, että koneen varma ja luotettava huoltopaikka, Kuopion Traktorihuolto Oy, on melkein naapurissamme. Sieltä saamme tarvittaessa apua hyvin nopeasti vaikka toivottavasti sitä ei ihan heti tarvita, Tirkkonen sanoo. Tehokas ja mukavan hiljainen Vaikka uutukainen Lundberg on ollut Kiinteistöpalvelut Jyrki Kähkösen käytössä vasta lyhyen ajan, työnjohtaja on löytänyt siitä jo monia hyviä ominaisuuksia, vikkelän liikkuvuuden lisäksi. Tehoja on oikein hyvin ja näkyvyys kopista erittäin hyvä. Ohjaamo on mukavan hiljainen ja hallintalaitteet ovat näppärästi käden ulottuvilla. Lundbergeja kutsutaan Lännenkoneiden tavoin monitoimikoneiksi. Hannu Tirkkosen kokemuksen mukaan monitoimikone-nimitykselle löytyy katetta. Meille on tehokkuuden ja tuottavuuden kannalta hyvin tärkeää, että siirtymät kohteesta toiseen käyvät mahdollisimman nopeasti. Kyllä tämä taipuu moneen. On hiekoitinta perässä, ja auraa ja siipilumikauhaa edessä. En vielä edes tiedä ihan varmaksi, mitä kaikkia lisävarusteita tähän löytyykään. Keväämmällä ryhdymme katselemaan niitä tarkemmin. Juuri tänään koneeseen asennettiin automaattirasvari, ettei niveliä tarvitse käsipumpulla rasvata. Luvassa monipuolisia töitä Lumien sulamisen jälkeen Lundberg siirtyy pääasiassa hiekannostoon monien muiden koneiden seuraksi yhteen isomman mittaluokan projektiin. Kyllä sille on luvassa hyvin monipuolisia töitä. Lähikuukaudet menevät luonnollisesti pääasiassa lumitöissä. Yksi niistä monista muista koneista on Lännen 8800G -monitoimikone, jonka Kiinteistöpalvelut Jyrki Kähkönen osti käytettynä viime keväänä. Hyvin on sekin kone meitä palvellut. Länkkäri on osoittautunut todella monikäyttöiseksi niin talvella kuin sulan kelin aikaan, työnjohtaja Hannu Tirkkonen kiittelee. 12 KiPaJyKän eli Kiinteistöpalvelut Jyrki Kähkönen Oy:n upouusi Lundberg monitoimikone pääsi heti Kuopioon saavuttuaan aktiivisiin lumitöihin.

13 PARAS KONE ASFALTTIPOHJATÖIHIN Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy hankki tuliterän Ljungby L13 -pyöräkuormaimen. Myönteiset L12-kokemukset tekivät konevalinnan helpoksi. Ljungby-pyöräkuormain on asfalttipohjatöihin paras markkinoilla oleva kone. Ja on se talvenkin kunnossapitotöissä oikein hyvä, sanoo Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy:n konepalveluista vastaava palvelupäällikkö Marko Piira. Oululainen kiinteistöpalvelualan monialayritys hankki viime lokakuussa tuliterän Ljungby L13 -pyöräkuormaimen. Konevalinta oli loppujen lopuksi aika helppo. Meillä on ollut kuutisen vuotta käytössämme Ljungby L12, johon olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Kesäisin olemme tehneet sillä todella paljon asfalttipohjahommia ja talvisin lumien aurausta ja lastausta. Koneesta on erittäin hyvä näkyvyys. Se on muutenkin sellainen kuljettajalle tehty kone, jota on erityisen miellyttävä käyttää. Näkyvyys ja koneen kaikinpuolinen käytettävyys ovat varmasti ne parhaimmat ominaisuudet, Marko Piira kehuu. Entistäkin hiljaisempi Uusi Ljungby on vielä edellistäkin hiljaisempi ja näkyvyyskin on entisestään parantunut. Onhan siinä muitakin parannuksia vanhaan malliin verrattuna. Uusi on aina uusi. Toki tuo vanhakin kone pelaa edelleen mainiosti, vaikka sillä on ajettu jo noin tuntia, Piira jatkaa. Kiinteistöhuolto Jurvelin Oy:n uusin Ljungby on paitsi hiljainen ja näkyvyydeltään erinomainen, myös monipuolisesti varusteltu ja ympäristöystävällinen. Koneessa on tehtaan asentama sivukallistettava työlaitekiinnitin, jonka ansiosta työlaitteen sivukallistuskulmaa voidaan säätää. Lähiaikoina siihen asennetaan vielä Leican 3D-automatiikka. Moottori täyttää tiukimmat mahdolliset päästövaatimukset. Meidän pitää ajatella myös ympäristöystävällisyyttä. Yhä useammat asiakkaammekin ovat niissä asioissa yhä valveutuneempia, Marko Piira sanoo. Tuottavuus huipussaan Kiinteistöhuolto Jurvelin on hankkinut Ljungby-pyöräkuormaimensa viimeisen päälle tuottavaan työhön. Jos koko talvea ajatellaan, niin kyllä niillä keskimäärin ihan täyttä päivää ajetaan. Silloin kun ei aurata, lastataan lunta ja välillä hiekoitetaan. Kesällä tehdään jatkuvasti tuntisia päiviä. Asfalttipohjien tekemistä riittää näille koneille niin paljon, ettei muihin töihin ehdi. Hyvin ovat Ljungbyt meitä palvelleet. Ehkä parin kolmen vuoden päästä pitää päivittää vanhempi Ljungby uuteen. Meidän piti vaihtaa se pois jo, kun ostimme tuon uuden L13:n, mutta emmehän me vielä malttaneetkaan luopua hyvin toimivasta koneesta, Marko Piira naurahtaa. Töitä riittää suureksi kasvaneen oululaisen perheyrityksen muillekin koneille ja konekuskeille. Kun lähdetään auraamaan, meillä on liikkeellä 23 konetta. Vuonna 1974 perustettu Kiinteistöhuolto Jurvelin työllistää 180 vakituista työntekijää. Kiireisimpinä aikoina heidän seuranaan töitä saattaa paiskia parhaimmillaan viitisenkymmentä kausityöntekijää. Uusi Ljungby on vielä edellistäkin hiljaisempi ja näkyvyyskin on entisestään parantunut. 13

14 SAKU HUOLTAA JA KORJAA Nastolan Forest Huollossa työskentelevä Saku Ylönen tuntee Lännen-koneet perusteellisesti. Yhteistyö Lännen Tractorsin Loimaan tehtaan ammattilaisten kanssa sujuu sutjakasti. Saku Ylönen on huoltanut ja korjannut Lännen-monitoimikoneita päätyökseen lähes kaksikymmentä vuotta. Vuodesta 2004 miehen työnantajana on ollut Lännen-koneiden valtuutettu huoltosopimuskumppani Nastolan Forest Huolto Oy. Menin heti armeijan jälkeen 1998 Lahteen töihin Illin Konehuoltoon, jolla oli siihen aikaan Lännen-koneiden huoltosopimus. Runsaat viisi vuotta myöhemmin siirryin Nastolan Forest Huoltoon, joka sai tuolloin Lännenkoneet huollettavakseen ja korjattavakseen. Viime vuosituhannen lopulta lähtien Saku Ylönen on huolehtinut ennen kaikkea kahdesta merkistä: Lännestä ja Komatsusta. Tässä tarinassa keskitymme merkeistä ensin mainittuun. Hurjaa kehitystä Lännen-koneet ovat kehittyneet hurjasti tämän vajaan parinkymmenen vuoden aikana. Hydrauliikat olivat aloittaessani ympäripumppaavia, nyt kuormantuntevia. Ohjaukset olivat hydraulisia, nyt ne ovat kaikki sähköisiä. Kaikkein suurimmat muutokset ovat tapahtuneet moottoripuolella pakokaasunormien myötä ja muutenkin. Moottorit ovat kehittyneet aivan valtavasti, Saku Ylönen sanoo. Samaan tahtiin on pitänyt kehittyä myös koneita huoltavan ja korjaavan Ylösen. Olen käynyt kaikki mahdolliset Lännen huoltokurssit ja moottorivalmistajien koulutukset. Kouluttautuminen on ollut hyvin aktiivista. Samalla olemme hankkineet kaikki tarvittavat testerit ja ohjelmat tietokoneisiin. Huollot ja korjaukset ovat muuttuneet perusteellisesti. Nykyään saattaa pärjätä pelkällä läppärillä ja pienellä ruuvimeisselillä, kun ennen piti olla pakillinen työkaluja. Mieli pysyy virkeänä, kun työ muuttuu jatkuvasti. Tämä on jatkuvaa uuden opiskelua. Eipä tässä pääse pahemmin urautumaan. Pitkäaikaisia asiakkaita Saku Ylöselle ei tuota vaikeuksia kehua Lännen-monitoimikoneita. Kyllä ne ovat oikein hyviä koneita. Määrätietoinen kehitystyö on mennyt koko ajan tosi hyvään suuntaan. Uusimmissa malleissa on mukavasti huomioitu huoltoakin! Lähes kahdenkymmenen vuoden aikana Saku Ylöselle ovat tulleet tutuiksi lukuisten Lännen-koneiden lisäksi myös niiden kuljettajat. Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakkaita. On myös sellaisia asiakkaita, joiden koneita olen saanut laittaa ihan alusta asti. Teemme paljon määräaikaishuoltoja. Ja tietenkin remonttia ihan laidasta laitaan: voimansiirto- ja hydrauliikkaremontteja, öljyvuotojen korjauksia ja niin edelleen. Auttamista puolin ja toisin Saku Ylönen (oik.) on työskennellyt vuodesta 2004 Ismo Koposen johtaman Nastolan Forest Huolto Oy:n palveluksessa. Olennaisena osana Saku Ylösen työtä on tiivis yhteistyö Lännen Trac- 14

15 tors Oy:n Loimaan tehtaan kanssa. Yhteistyö tehtaan porukoiden kanssa sujuu tosi hyvin. Sieltä saa aina apua. Puolin ja toisin autamme toisiamme, välillä muistellaan menneitä, Ylönen naurahtaa. Yhteistyön sujuvuutta korostaa myös Lännen Tractorsin tekninen asiantuntija Jorma Lätti. Saku on todella ammattitaitoinen ja asiakkaidensa parasta ajatteleva asentaja. Jos jokin homma vaatii meiltä tehtaalta toimenpiteitä, hän huolehtii, etteivät asiat jää roikkumaan, Lätti kiittelee. Totta kai pyrin tekemään työni mahdollisimman asiakaslähtöisesti. Asiakkaat ovat tarkkoja koneistaan ja siitä, että ne ovat koko ajan tuottavassa työssä. En myöskään halua tehdä niin sanottuja ylimääräisiä töitä ja lähetellä asiakkaille turhia laskuja, Ylönen sanoo. Lännen-koneiden moottorit ovat kehittyneet aivan valtavasti. Työpäivät vaihtelevat Huoltoalue on viime vuosina laajentunut, koska huolto- ja korjaustöiden tekijöiden määrä on vähentynyt. Yhä suurempi osa Ylösen työstä tapahtuukin tämän johdosta kentällä tai asiakkaiden omissa tiloissa. Nykypäivänä yhä useammalla asiakkaalla on omat huoltotilat, joten varmaan enemmän kuin puolet työtehtävistä tehdään asiakkaiden luona. Tämä on usein myös edullisin vaihtoehto. Asiakkailta ei tuhlaannu tehokasta työaikaa koneen siirtoajoihin vaan Saku Ylönen porhaltaa paikalle hyvin varustetulla huoltoautollaan, jonka varustuksella onnistuvat niin normaalit perushuollot kuin tarvittaessa hieman vaativammatkin korjaukset. Paikan päällä langattoman yhteyden avulla asentaja pystyy ottamaan yhteyden tehtaan teknisiin materiaaleihin, tarkastamaan varaosien saatavuuden ja tilaamaan tarvittavat osat. Autamme asiakkaiden luona niin paljon kun mahdollista. Välillä päivät venyvät, varsinkin kenttähommissa. Nykypäivänä saattaa matkoihin mennä parikin tuntia päivässä, jos työkohde on kauempana. Toki siihen pyritään, että myös lintumetsälle ehtii, Saku Ylönen tuumii hymyssä suin. Maansiirto Morri Oy on yksi keltatakkisen Saku Ylösen monista Länkkäri-asiakkaista. Morrin miehet kuvassa ovat Mika Morri, Jose Morri ja Pasi Kivistö. TILAA HETI! Oletko uusi lukija? Ilmaisen Lännen Nyt! -asiakaslehden tilaaminen onnistuu kätevästi nettisivujemme yläreunan linkin Tilaa Lännen Nyt! kautta! 15

16 KONEMYYNTI Uusimaa ja Itä-Uusimaa Lännen Center Espoo Minttupelto 5, ESPOO Tuomas Ventomaa Puh VIENTI Petteri Ylinen Länsi-Suomi ja Ahvenanmaa Lännen Tractors Oy Loimaa Hirvikoskentie 242, LOIMAA Ari Keinumäki Puh Pirkanmaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Keski-Suomi Lännen Center Tampere Valimotie 3, PIRKKALA Ari Keinumäki Puh Kymenlaakso, Etelä- ja Pohjois-Savo sekä Etelä- ja Pohjois-Karjala Lännen Center Kouvola Kaupinkatu 26, KOUVOLA Hannu Siukkola Puh puh Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi Lännen Center Oulu Liitintie 17, OULU Jari Rahkonen Puh VARAOSA- JA HUOLTOPISTEET AGCO SUOMI OY ESPOO Minttupelto 5, Espoo Peter Lindberg Sonja Turtia IISALMI Kivirannantie 16, Iisalmi Teemu Leinonen Hanna-Mari Rönkkö JOENSUU Lylykoskentie 8, Joensuu Jouko Turunen Mikko Pulkkinen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 16, Jyväskylä Markku Manninen Harri Lahti KAJAANI Opintie 1, Kajaani Janne Säkkinen Mikko Alasalmi KOKKOLA Kauppakaari 8, Kokkola Jukka Hakunti Jerker Mattsson KOUVOLA Kaupinkatu 26, Kouvola Henry Hietanen Simo Pappila KUOPIO Leppälammentie 1, Kuopio Anssi Pietikäinen Mikael Viskari LAHTI Äijälänkatu 3, Lahti Jukka Arpiainen Henry Nieminen LAPPEENRANTA Alaniitynkatu Lappeenranta Tomi Kosonen Pasi Ruoppa MIKKELI Kaapelikatu 4, Mikkeli Otto Karhu Ville Kosonen OULU Zatelliitintie 19, Oulu Arto Kela Markku Liikanen PORI Mikkolantie 14, Pori Ilpo Kallio Hannu Lähdekorpi ROVANIEMI Alakorkalontie 9, Rovaniemi Teemu Saajo Jani Tuulaniemi SALO Joensuunkatu 9, Salo Pasi Rasimus Anssi Saarela SAVONLINNA Pajatie 24, Savonlinna Ari Harmoinen Janne Kosonen SEINÄJOKI Lieskatie 2, Hyllykallio Matti Mäkynen Juha Ahoketo Tero Kuisma SUOLAHTI/ ATRIUM Valmetinkatu 2, Suolahti Hanna-Leena Salminen PIRKKALA Valimotie 3, Pirkkala Juha Jokipakka Niko Aho TURKU Ruopankatu 8, Turku Olli-Heikki Arkkila Timo Marttila AGCO SUOMI OY:N YKSITYISET VARAOSAPISTEET (Lännen, Lundberg ja Ljungby) A&K Heikura Asema-aukio, Lieksa Eastra Oy Käpykankaantie 6, Varkaus Kiteen Konediesel Oy Peltotie 1, Kitee Konehuolto Marander Silmukkatie 15, Vaasa Traktori Servi Oy Autoilijantie 6, Keminmaa Valkor Huolto Oy Porokylänkatu 23, Nurmes VAL-Traktori Luukkaankatu 5b Hämeenlinna Wetteri Oy Kitkantie 83, Kuusamo MUUT VARAOSAPISTEET Lännen Tractors Oy Hirvikoskentie 242, Loimaa Nastolan Forest Huolto Oy Asetie 1, Nastola Paattisten Konehuolto Oy Yrjönalhontie 4A, Lieto / Jarno Parkkinen HUOLTOPISTEET AGCO Suomi Oy Minttupelto 5, Espoo / Kristian Sandberg AGCO Suomi Oy Kaupinkatu 26, Kouvola / Kalle Villikka AGCO Suomi Oy Valimotie 3, Pirkkala / Miikka Huiko FA-Työkonehuolto Oy Itäkeskuksenkaari 9, Pori Lännen Center Liitintie 17, Oulu Konehuolto Mika Jaakola Konehuolto Marander Silmukkatie 15, Vaasa Konehuolto Mikael Sabel Jänismaantie 7, Kokkola Konehuolto Mika Jaakola Kedonperäntie 72, Liminka Konekorjaamo Lavonen Puralantie Hytti (Lappeenranta) Kuopion Traktorihuolto Oy Leppälammentie 1, Kuopio Metsäkonehuolto J. Lahtela Oy Puulammenpolku 5, Isokylä Mikkelin Forest Huolto Arinakatu 22, Mikkeli Nastolan Forest Huolto Oy Asetie 1, Nastola Nurmon Traktorihuolto Ky Lieskatie 2, Hyllykallio / Paattisten Konehuolto Oy Yrjönalhontie 4A, Lieto / Jarno Parkkinen Raskone Joensuu Jukolankatu 18, Joensuu Raskone Ylivieska Ouluntie 30, Ylivieska Traktorihuolto I Kemppi Oy Pajatie 24, Savonlinna Traktorihuolto Oulujärvi Jouni Oy Pohjajoentie Jormua (Kajaani) TunturiAuto Oy Kittiläntie 1, Sodankylä Toimelankatu 4-6, Kemijärvi Vantaan Työkonehuolto Oy Kiitoradantie 3, Vantaa / Timo Haapala LOIMAA Kartanomäenkatu 24, Loimaa Kimmo Jäppinen YLIVIESKA Ruutihaantie 11, Ylivieska Esa Peltola Teemu Halmetoja

LÄNNEN RAIL SYSTEMS RATATÖIDEN MONITOIMIKONE 9A- TAI 9C-LUOKAN VETOJÄRJESTELMÄLLÄ.

LÄNNEN RAIL SYSTEMS RATATÖIDEN MONITOIMIKONE 9A- TAI 9C-LUOKAN VETOJÄRJESTELMÄLLÄ. LÄNNEN RAIL SYSTEMS RATATÖIDEN MONITOIMIKONE 9A- TAI 9C-LUOKAN VETOJÄRJESTELMÄLLÄ K www.lannencenter.com FI LIIKKUVUUS Lännen Rail Systems -ratatyökone on vankka ja voimakas rautatieympäristön monitoimikone,

Lisätiedot

LÄNNEN RAIL SYSTEMS. Lännen - Rataympäristön monitoimikone. Luo mahdollisuuksia

LÄNNEN RAIL SYSTEMS. Lännen - Rataympäristön monitoimikone. Luo mahdollisuuksia Luo mahdollisuuksia LÄNNEN RAIL SYSTEMS HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN RAIL MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA, TURVALLINEN JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN SÄHKÖRATARAKENTAMISESSA JA RATAYMPÄRISTÖN KUNNOSSAPIDOSSA Lännen - Rataympäristön

Lisätiedot

LÄNNEN LINE SYSTEMS TURVALLINEN HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN VERKONRAKENNUKSESSA

LÄNNEN LINE SYSTEMS TURVALLINEN HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN VERKONRAKENNUKSESSA Luo mahdollisuuksia LÄNNEN LINE SYSTEMS TURVALLINEN HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN VERKONRAKENNUKSESSA Lännen monitoimikone soveltuu sekä maakaapelointi- että

Lisätiedot

YHDELLÄ KONEELLA USE- AMMILLE TYÖMAILLE S. 8-9 NOPEAMPI, MUKAVAMPI JA MONIPUOLISEMPI S. 6-7 VOIMAA JA TEHOJA RIITTÄÄ S

YHDELLÄ KONEELLA USE- AMMILLE TYÖMAILLE S. 8-9 NOPEAMPI, MUKAVAMPI JA MONIPUOLISEMPI S. 6-7 VOIMAA JA TEHOJA RIITTÄÄ S TEHOKKAASSA KÄYTÖSSÄ YMPÄRI VUODEN S. 4-5 NOPEAMPI, MUKAVAMPI JA MONIPUOLISEMPI S. 6-7 YHDELLÄ KONEELLA USE- AMMILLE TYÖMAILLE S. 8-9 VOIMAA JA TEHOJA RIITTÄÄ S. 12-13 Sisällys VÄHEMMÄN KONEITA, PAREMPI

Lisätiedot

Luo mahdollisuuksia HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN. www.lannencenter.com

Luo mahdollisuuksia HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN. www.lannencenter.com Luo mahdollisuuksia HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN www.lannencenter.com FI LIIKKUVUUS Lännen monitoimikoneella on hyvä liikkuvuus työmaalta työmaalle, itse työmailla

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

PARAS KONE KUNNALLIS- TEKNISIIN TÖIHIN S. 10 MONIKÄYTTÖISYYS RATKAI- SI KONEHANKINNAN S. 6-7 MEILLÄ ON OLTAVA PARHAAT KONEET S. 11

PARAS KONE KUNNALLIS- TEKNISIIN TÖIHIN S. 10 MONIKÄYTTÖISYYS RATKAI- SI KONEHANKINNAN S. 6-7 MEILLÄ ON OLTAVA PARHAAT KONEET S. 11 VOIMAA PITÄÄ OLLA S. 4-5 MONIKÄYTTÖISYYS RATKAI- SI KONEHANKINNAN S. 6-7 PARAS KONE KUNNALLIS- TEKNISIIN TÖIHIN S. 10 MEILLÄ ON OLTAVA PARHAAT KONEET S. 11 Sisällys 2 ENEMMÄN VÄHEMMÄLLÄ Tuottavuus ja sen

Lisätiedot

SIRRO SUOSII SUOMALAISTA S. 8-9 MONIPUOLISUUS RATKAISI KONEVALINNAN S. 6-7 MONITOIMINEN LUNDBERG ON NOPEA S. 12-13 TEHOKKAITA JA HYVIÄ PELEJÄ S.

SIRRO SUOSII SUOMALAISTA S. 8-9 MONIPUOLISUUS RATKAISI KONEVALINNAN S. 6-7 MONITOIMINEN LUNDBERG ON NOPEA S. 12-13 TEHOKKAITA JA HYVIÄ PELEJÄ S. TEHOKKAITA JA HYVIÄ PELEJÄ S. 4-5 MONIPUOLISUUS RATKAISI KONEVALINNAN S. 6-7 SIRRO SUOSII SUOMALAISTA S. 8-9 MONITOIMINEN LUNDBERG ON NOPEA S. 12-13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 1/2016 2 KONEIDEN KÄYTTÖASTEET

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja

Lisätiedot

LÄNNEN RAIL SYSTEMS LÄNNEN-MONITOIMIKONEISIIN, JOISSA ON SÄHKÖINEN TYÖHYDRAULIIKAN ESIOHJAUS Lännen 8600ie ja Lännen 8800i

LÄNNEN RAIL SYSTEMS LÄNNEN-MONITOIMIKONEISIIN, JOISSA ON SÄHKÖINEN TYÖHYDRAULIIKAN ESIOHJAUS Lännen 8600ie ja Lännen 8800i LÄNNEN RAIL SYSTEMS LÄNNEN-MONITOIMIKONEISIIN, JOISSA ON SÄHKÖINEN TYÖHYDRAULIIKAN ESIOHJAUS Lännen 8600ie ja Lännen 8800i Lännen Rail Systems Pasilassa vuonna 2015 18.11.2015 / Jan Aspvik. - LUO MAHDOLLISUUKSIA

Lisätiedot

LUNDBERG LIIKKUU JOUTUISASTI S LUOTETTAVA JA MONIPUOLINEN S. 6-7 SATA TARINAA LÄNNESTÄ S KOTIMAINEN JA ERGONOMINEN S.

LUNDBERG LIIKKUU JOUTUISASTI S LUOTETTAVA JA MONIPUOLINEN S. 6-7 SATA TARINAA LÄNNESTÄ S KOTIMAINEN JA ERGONOMINEN S. KOTIMAINEN JA ERGONOMINEN S. 4-5 LUOTETTAVA JA MONIPUOLINEN S. 6-7 LUNDBERG LIIKKUU JOUTUISASTI S. 10-11 SATA TARINAA LÄNNESTÄ S. 14-15 Sisällys SATAVUOTIAS SUOMI LÄNNEN KUUSISSA KYMMENISSÄ Pääkirjoitus

Lisätiedot

OLEN ENEMMÄN KUIN TYYTYVÄINEN S. 8 KÄYTTÖASTE ON TODELLA KORKEA S. 6-7 OIKEA KONE OIKEAAN PAIKKAAN S. 4-5 YHDELLÄ KONEELLA VUODEN YMPÄRI S.

OLEN ENEMMÄN KUIN TYYTYVÄINEN S. 8 KÄYTTÖASTE ON TODELLA KORKEA S. 6-7 OIKEA KONE OIKEAAN PAIKKAAN S. 4-5 YHDELLÄ KONEELLA VUODEN YMPÄRI S. OIKEA KONE OIKEAAN PAIKKAAN S. 4-5 KÄYTTÖASTE ON TODELLA KORKEA S. 6-7 OLEN ENEMMÄN KUIN TYYTYVÄINEN S. 8 LÄNNEN NYTN!Y-TA LÄNNEN!S - IAASKIA AS KLAESHLTEIH1T/I2 0 11 / 290 1 9 YHDELLÄ KONEELLA VUODEN

Lisätiedot

KOKONAISUUTENA PARAS RATKAISU S. 8-9 KETTERYYS RATKAISI S UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7 YLÖJÄRVI SIIRTYI LÄNKKÄRI-AIKAAN S.

KOKONAISUUTENA PARAS RATKAISU S. 8-9 KETTERYYS RATKAISI S UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7 YLÖJÄRVI SIIRTYI LÄNKKÄRI-AIKAAN S. YLÖJÄRVI SIIRTYI LÄNKKÄRI-AIKAAN S. 3 UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7 KOKONAISUUTENA PARAS RATKAISU S. 8-9 KETTERYYS RATKAISI S. 12-13 Sisällys YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS TUO MYÖS SÄÄSTÖJÄ Lännen-ryhmän

Lisätiedot

Molemmat uudet mallit esitellään kotimaassa

Molemmat uudet mallit esitellään kotimaassa Koneet kuntoon veljesten voimin s. 3 uusia länkkäreitä markkinoille s. 4-5 Lännen Lundbergit uudistuivat s. 6-7 Vakaata menoa länkkärillä s. 8-9 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2012 Sisällys Parempi kuin

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

RISKI, MONIPUOLINEN JA MAASTOKELPOINEN S. 8-9 MAINEENSA VEROINEN S. 13 SUOMALAISTA TUOTEKEHI- TYSTÄ S. 3-5 VAIKUTTAA FIKSULTA KONEELTA S.

RISKI, MONIPUOLINEN JA MAASTOKELPOINEN S. 8-9 MAINEENSA VEROINEN S. 13 SUOMALAISTA TUOTEKEHI- TYSTÄ S. 3-5 VAIKUTTAA FIKSULTA KONEELTA S. SUOMALAISTA TUOTEKEHI- TYSTÄ S. 3-5 RISKI, MONIPUOLINEN JA MAASTOKELPOINEN S. 8-9 VAIKUTTAA FIKSULTA KONEELTA S. 10-11 MAINEENSA VEROINEN S. 13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 1/2015 2 UUDEN MALLISTON VOIMIN

Lisätiedot

LOIMAAN TEHDAS HYVÄSSÄ ISKUSSA S. 4-5 LUNDBERG ON YKKÖNEN S. 8-9 TAPAHTUMAT 2013 S. 2. LÄNNEN 8800i SARJATUOTANTOON S. 7

LOIMAAN TEHDAS HYVÄSSÄ ISKUSSA S. 4-5 LUNDBERG ON YKKÖNEN S. 8-9 TAPAHTUMAT 2013 S. 2. LÄNNEN 8800i SARJATUOTANTOON S. 7 TAPAHTUMAT 2013 S. 2 LOIMAAN TEHDAS HYVÄSSÄ ISKUSSA S. 4-5 LÄNNEN 8800i SARJATUOTANTOON S. 7 LUNDBERG ON YKKÖNEN S. 8-9 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 1/2013 Sisällys 2 KATSEET TULEVAISUUDESSA Vuosi 2012

Lisätiedot

MULTIMATE-ESITTELY KUNNILLE S. 8-9 TÄYSVERINEN KONE SÄHKÖTÖIHIN S. 7 KETTERÄT JA TEHOKKAAT LUNDBERGIT S. 12-13 MONITOIMI-HURMAAJA S.

MULTIMATE-ESITTELY KUNNILLE S. 8-9 TÄYSVERINEN KONE SÄHKÖTÖIHIN S. 7 KETTERÄT JA TEHOKKAAT LUNDBERGIT S. 12-13 MONITOIMI-HURMAAJA S. MONITOIMI-HURMAAJA S. 4-6 TÄYSVERINEN KONE SÄHKÖTÖIHIN S. 7 MULTIMATE-ESITTELY KUNNILLE S. 8-9 KETTERÄT JA TEHOKKAAT LUNDBERGIT S. 12-13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2015 2 KONEKALUSTO TUOTTAVAAN KÄYTTÖÖN

Lisätiedot

4-5 6 10-11 S. 13 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 1/2014 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI

4-5 6 10-11 S. 13 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 1/2014 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI ihan eri planeetalta! s. 4-5 luotettavasti länkkärillä s. 6 nopea, notkea ja voimakas s. 10-11 kuormainten kingi s. 13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 1/2014 asennetta ja uskoa tulevaisuuteen Uuden vuoden

Lisätiedot

Building a better world with fewer machines. UUSI LUNDBERG 50 -SARJA

Building a better world with fewer machines. UUSI LUNDBERG 50 -SARJA Building a better world with fewer machines. UUSI LUNDBERG 50 -SARJA Säädettävä progressiivinen ohjaus Kone mukautuu niin kuljettajan kuin työlaitteenkin mukaan. Se lisää tuottavuutta, säästää energiaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

9 13 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2014 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI

9 13 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2014 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI Lännen-uutuusmalli s. 3 voimakas ja kompakti paketti s. 4-5 ison koneen tuntua s. 9 näkyvyys ja vakaus kohdillaan s. 13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2014 Yhtiömme kansainvälistyy ja vahvistuu Julkistimme

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

lajissaan ainoa s.10 Ykkönen ergonomialtaan s.3 ketterä monitoimikone s.6 j-m latvala: lännen nopein s.11

lajissaan ainoa s.10 Ykkönen ergonomialtaan s.3 ketterä monitoimikone s.6 j-m latvala: lännen nopein s.11 Ykkönen ergonomialtaan s.3 ketterä monitoimikone s.6 lajissaan ainoa s.10 j-m latvala: lännen nopein s.11 Lännen luo mahdollisuuksia Kun runsas vuosi sitten perustimme yhtiökumppaneideni kanssa Lännen

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suomen ensiesittely Maxpossa: Lännen Forestohjaamo. Latvala voiton tuntumaan. Lännen mies s.4-5 s.8

Suomen ensiesittely Maxpossa: Lännen Forestohjaamo. Latvala voiton tuntumaan. Lännen mies s.4-5 s.8 Suomen ensiesittely Maxpossa: Lännen Forestohjaamo Lännen mies s.4-5 helppo valinta s. 6-7 aivan ylivoimainen s.8 Latvala voiton tuntumaan Neste Oil rallissa s.11 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2011 2/2011

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

LÄNNEN MONITOIMIKONEET

LÄNNEN MONITOIMIKONEET LÄNNEN MONITOIMIKONEET Hyvin liikkuva Lännen monitoimikone on tuottava ja ympäristöystävällinen Lännen koneilla on hyvä liikkuvuus työmaalta työmaalle ja työmaan sisällä kaikissa maasto-olosuhteissa. Lännen

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Kontiolahden kunta Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 149078 Kontiolahden kunnan työkone- ja kuljetuspalvelut Hankinnan kohde: kilpailutti Kontiolahden

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

Saabisi valmiiksi talveen

Saabisi valmiiksi talveen Saabisi valmiiksi talveen Saab syys-/talvikampanja 2011 Saabin syys/talvitarjoukset Vanteet ja renkaat tärkein yhteytesi tiehen Tiesitkö, että autosi pitää tiellä vain kämmenen kokoinen alue kerrallaan

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-syyskuu Taulu 1. Kuukausittain. Kuukausi. Ensirekisteröinnit. Autot yhteensä. L5/L5e

ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-syyskuu Taulu 1. Kuukausittain. Kuukausi. Ensirekisteröinnit. Autot yhteensä. L5/L5e Taulu 1. Kuukausittain Kuukausi Nelipyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit Moottorityökoneeperävaunuperävaunut Matkailu- Puoli- Muut L7/L7e perävaunut Tammikuu 23 56 124 117 1 033 1 305 823 779 192 195

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa

REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET. Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa REXEL VAN DIGITAALISET OTOT & AUTOMAATTISET TÄYDENNYKSET Rexel Van parantaa työn tuottavuutta urakoinnissa ja huoltotoiminnassa Mikä on Rexel Van? Rexel Van on sähkötarvikevarasto autossa. Rexel Vanissa

Lisätiedot

kulutusterästuotteet tieterät kauhateräkset Kauhan kynnet www.uddeholm.fi 1

kulutusterästuotteet tieterät kauhateräkset Kauhan kynnet www.uddeholm.fi 1 kulutusterästuotteet tieterät kauhateräkset Kauhan kynnet KESTÄVIÄ JA KOVIA TERÄKSIÄ YMPÄRIVUOTISEEN URAKOINTIIN www.uddeholm.fi 1 Uddeholm on tunnettu maailmanlaajuisesti korkealaatuisista työvälineteräksistään.

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014 Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä Otto Lehtipuu 19.2.2014 Matkustajamäärät Lähteneet ja saapuneet asemittain Matkat 2013 Matkat 2012 Muutos % Kemi 169 251 168 820 0,3 % Kemijärvi 25 103 26

Lisätiedot

S. 13 6-7 8 12 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2013 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI

S. 13 6-7 8 12 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI 2/2013 LÄNNEN NYT! - ASIAKASLEHTI kaikki työt yhdellä koneella s. 6-7 tuttu ja turvallinen valinta s. 8 tehokasta työskentelyä s. 12 hyvä kone on! s. 13 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2013 Sisällys 1 Kone, 4 tuottavaa vuodenaikaa s. 2

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

KULUTUSTERÄSTUOTTEET

KULUTUSTERÄSTUOTTEET KULUTUSTERÄSTUOTTEET TIETERÄT - KAUHATERÄKSET - KAUHAN KYNNET KESTÄVIÄ JA KOVIA TERÄKSIÄ YMPÄRIVUOTISEEN URAKOINTIIN www.uddeholm.fi 1 Uddeholm on tunnettu maailmanlaajuisesti korkealaatuisista työvälineteräksistään.

Lisätiedot

kaivinkoneet u volvo ec18

kaivinkoneet u volvo ec18 Let s solve it 3 3 OSA 3, SIVUT 72-81 maarakennuskoneet 3 maarakennuskoneet kaivinkoneet u volvo ec18 1760 kg 2,64 m 4,05 m Tela-alustainen minikaivinkone pieniin kaivuutöihin ja ahtaisiin tiloihin. Voidaan

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOO EURA FORSSA ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki 3 02740 Espoo puh. 09 250 5700

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI ESPOO EURA FORSSA HAAPAJÄRVI HARTOLA HELSINKI HYVINKÄÄ KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

Kaivosalaan investoidaan

Kaivosalaan investoidaan Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

VUOKRAA KUROTTAJA KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN.

VUOKRAA KUROTTAJA KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN. VUOKRAA KUROTTAJA 8 KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN www.ramirent.fi RAMIRENTILTÄ VOIT VUOKRATA KUROTTAJAT KULJETTAJALLA TAI ILMAN! Yksi kone - monta käyttötapaa Monipuolinen mallistomme takaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto. HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014 ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.fi EURA VM-Huoltokeskus Kärjenkuja 5 32700 HUITTINEN p. 010 666 7686 www.vm-huoltokeskus.fi

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä 1 (6) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 15. päivänä heinäkuuta 2019 määrää 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun sähköisen viestinnän palveluista

Lisätiedot

RAMIRENTIN KUROTTAJAPALVELUT.

RAMIRENTIN KUROTTAJAPALVELUT. RAMIRENTIN KUROTTAJAPALVELUT Ota yhteyttä Pääkaupunkiseutu / Helsinki puh. 020 750 3745 Pirkanmaa / Tampere puh. 020 750 3172 Itä-Suomi / Kuopio puh. 020 750 3743 Keski-Suomi / Jyväskylä puh. 020 750 3742

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

MASAMER TUOTTEET HUOLTOLIIKELUETTELO Sivu 1/5

MASAMER TUOTTEET HUOLTOLIIKELUETTELO Sivu 1/5 ESPOO B 2 p. 09-774 5200 IISALMI Kodinkonehuolto Väisänen Ay Ilvolankatu 3 74100 IISALMI p. 040 481 3813 www.kodinkonehuoltovaisanen.fi EURA VM-Huoltokeskus IMATRA Vuoksen Huoltopalvelu Ay Kärjenkuja 5

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Sadevesijärjestelmät. Tikkaat. Kattoturvatuotteet. Turvakiskot. Asennuspalvelu

Sadevesijärjestelmät. Tikkaat. Kattoturvatuotteet. Turvakiskot. Asennuspalvelu Sadevesijärjestelmät Tikkaat Kattoturvatuotteet Turvakiskot Asennuspalvelu Asiantuntijat palveluksessanne! Sadex-asiantuntijamme toimivat Pirkanmaan, Uudenmaan, Keski-Suomen, Ylivieskan, Satakunnan ja

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot:

OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: OP-Kiinteistökeskusten yrityskohtaiset tiedot: Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Y-tunnus Arvonlisäverotunniste Vakuutusyhtiö (vastuu- vakuutuksen osalta) Valvova viranomainen Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus

Lisätiedot

INFRA ry:n edustajisto 2015

INFRA ry:n edustajisto 2015 INFRAn edustajisto 1 :n edustajisto 2015 VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN INFRA Häme ry Ari Virtanen Henrik Bos Maanrakennus Ahti Virtanen Oy VRJ Länsi Suomi Oy Rääkköläntie 5 Laatoittajantie 3 36200 Kangasala

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Kerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,

Lisätiedot

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 84 % Mies 57 % 30-59-vuotias Hyvätuloinen (50 %:lla vähintään 30 000 euron henkilökohtaiset

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI ESPOO ESPOO EURA FORSSA HAAPAJÄRVI HARTOLA HELSINKI KYLMÄKONEHUOLTO UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki

Lisätiedot

Kunnossapidon ammattilaisen talvinen työpäivä. Aluemestari Timo Tillgren Jyväskylän kaupunki Altek aluetekniikka liikelaitos

Kunnossapidon ammattilaisen talvinen työpäivä. Aluemestari Timo Tillgren Jyväskylän kaupunki Altek aluetekniikka liikelaitos Kunnossapidon ammattilaisen talvinen työpäivä Aluemestari Timo Tillgren Jyväskylän kaupunki Altek aluetekniikka liikelaitos Taustatietoa työpäivään Päivystysviikko käynnissä (pe 14.15- pe 07.00) 6krt/talvikausi

Lisätiedot