Kasvuyrityksillä on suuri merkitys Suomelle. Kasvun tekevät ihmiset.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvuyrityksillä on suuri merkitys Suomelle. Kasvun tekevät ihmiset."

Transkriptio

1

2 Kasvuyrityksillä on suuri merkitys Suomelle. Kasvun tekevät ihmiset.

3 Kasvuryhmä Kasvuryhmä on kasvuhaluisten keskisuurten suomalaisyritysten liike, jossa jäsenet auttavat toisiaan kasvamaan maailmaa muuttaviksi menestystarinoiksi. Kasvuryhmä tarjoaa ensimmäiset kasvuonnistumisensa jo saavuttaneelle yrittäjälle ja yritysjohtajalle käytännön keinon nostaa yrityksensä uudelle kasvu-uralle. 40% Kasvuryhmän yrityksistä kasvaa vauhtia, jolla liikevaihto vähintään tuplataan 5 vuoden aikana (> 15% vuosikasvu). Yrityksiä vuonna 2016: 164 Kasvua syntynyt : 1,6 mrd Kasvutahti kiihtyy (2014->2016): 4% -> 9% Kokonaisliikevaihto 2016: 13,5 mrd 3

4 Kasvuryhmä Teknologiateollisuus

5 Digitalisaatio ja kestävä talous ovat suurimmat muutoksen ajurit.

6 Kiertotalouden viisi liiketoimintamallia Tuote-elinkaaren pidentäminen Tuotteita pidetään alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan mahdollisimman pitkään tai useita käyttökertoja mm. korjaamisen ja kunnostuksen keinoin, jolloin uusien tuotteiden ostamisen ja valmistamisen tarve vähenee. Tuote palveluna Asiakas maksaa tietystä toiminnosta tai suorituskyvystä ja välttyy omistamisen riskeiltä. Omistajuuden kokonaiskustannukset säilyvät palveluntarjoajalla, ja tuloja kertyy esim. liisaus- tai vuokrasopimuksesta. Jakamisalustat Digipohjaisilla alustoilla edistetään tavaroiden ja resurssien käyttöasteiden kasvattamista ja elinkaaren pidentämistä mm. vuokrauksen, myymisen, jakamisen ja uudelleenkäytön myötä. Uusiutuvuus Tuotteissa ja niiden suunnittelussa suositaan uusiutuvia, kierrätettäviä ja biohajoavia materiaaleja sekä ekosuunnittelun periaatteita. Fossiilisia energianlähteitä korvataan uusiutuvilla. Resurssitehokkuus & kierrätys Teknologinen kehitys mahdollistaa resurssitehokkuuden kasvun arvoketjuissa, prosesseissa ja tuotteissa sekä tehokkaamman kierrätyksen. Sivuvirrat ovat arvokasta raaka-ainetta uusiotuotteisiin ja -materiaaleihin.

7 Konecranes: teollinen internet mahdollistaa ennakoinnin Konecranes pyrkii pidentämään tuotteiden elinkaarta tehokkaan huolto- ja ylläpitotoiminnan avulla. Teollisen internetin avulla Konecranes seuraa tarkasti laitteiden käyttöä ja kuntoa, mikä mahdollistaa ennakoivat huoltotoimenpiteet. Konecranes tarjoaa tehdaskunnostettuja varaosia, joiden ansiosta tuotteiden elinikä pitenee. Analytiikka mahdollistaa myös sen, että asiakkaalle voidaan tarjota optimaalinen laitteisto ei liian suurta tai liian pientä laitetta. 7

8 Kiertotalous on ratkaisu pulaan raaka-aineista. 8

9 Demolaitos arvometallien talteenottoon Maailmassa syntyy 50 miljoonaa tonnia sähkö- ja elektroniikkaromua. Joka vuosi. Vain noin 15% käsitellään asianmukaisesti. Harvinaisia maametalleja ei saada talteen. Suomi on riippuvainen maametallien tuonnista Kiinasta. Teknologiateollisuuden hankkeessa rakennetaan Suomeen koemittakaavan laitos arvometallien talteenottoon sähkö- ja elektroniikkaromusta. Samalla kehitetään tuotesuunnittelua ja etätunnisteiden käyttöä. Tähtäimessä on vientikonsepti. 9

10 Digitalisaatio on muutoksen mahdollistaja. 10

11 Digikyvykkyys uudet liiketoimintamallit ja verkoston rakentaminen yritysten haasteena 45% on älykkäitä tuotteita tai palveluita 30% on ottanut käyttöön uuden digitalisaation mahdollistaman liiketoimintamallin 43% on käytössä sovellusrajapinta (API) 52% kokee epätodennäköiseksi, että kilpailija voisi tulla digitalisaation vuoksi oman toimialan ulkopuolelta 47% ei ole määritellyt ekosysteemiä, jossa toimivat 50% on vaikeaa tai mahdotonta saada 5000 eur proton kehittämiseen Teknologiateollisuus Eira Vatanen ja Teknologiateollisuus ry, Digikyvykkyyskysely yritysten johdolle, 2016 Vastaajina 258 toimitusjohtajaa ja hallituksen jäsentä eri toimialoilta 11

12 Ihmisen ja robotin luonteva yhteistyö TTY:n professori Minna Lanzin ryhmässä kehitetään ihmisen ja robotin yhteistyötä. Yhteistyön luontevuutta ja turvallisuutta lisää havainnoiva, oppimiskykyinen ja kommunikoiva robotti. Teollisuusrobotiikan avuksi tuodaan uusimmat koneoppimisen ja tietokonenäön menetelmät sekä lisätty todellisuus. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt hankkeelle yhdessä Jane ja Aatos Erkon säätiön kanssa.

13 Tarvitsemme tulevaisuuden tekijöitä.

14 Teknologia-ala tarvitsee monipuolisia osaajia tulevaisuudessa teknologiaosaamisen merkitys vain kasvaa Teknologiateollisuus 14

15 Matemaattis-luonnontieteellisiä oppimisprojekteja kouluille ja oppilaitoksille yhdessä yritysten kanssa 15

16 Kummiyritykset Monimuotoinen oppimisympäristö Vetovoimainen ja työelämän tarpeita vastaava kone- ja tuotantotekniikan opetus Joustavat oppimispolut Yläkoulu Teknologia päivät Kummiyritykset Kone- ja tuotantotekniikan opinnoissa 1. vuosi Työelämä tutuksi 3. vuosi Valmius työelämään 2. vuosi Työssä oppiminen Työelämä lähettiläät Teknologiateollisuus 16

17 Ammatillisten oppilaitosten vetovoimaverkoston yhteiset teemat ja ajoitus Teknologiateollisuus 17

18 Vetovoimaverkosto Valtakunnallinen ammattioppilaitosten verkosto - TeknologiaTiistai Tekniikan alojen koulutuksenjärjestäjät kutsuttiin verkostoitumaan opetuksen kehittämiseksi ja koulutukseen hakeutumisen lisäämiseksi. Verkosto käynnisti toimintansa toteuttamalla valtakunnallisen TeknologiaTiistai tapahtuman yläkoululaisille, opettajille ja vanhemmille yli 50 paikkakunnalla yhteistyössä teknologiayritysten kanssa Tavoitteena on erityisesti kone-ja tuotantotekniikan opiskelun vetovoimaisuuden lisääminen. TeknologiaTiistai toteutetaan Teknologiateollisuus 18

19 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu ja koulutus näkyväksi Mielenkiinnon ja innostuksen herättäjä Oppimispolkuja tulevaisuuden ammattiosaajille Nuorten osallistuminen nuoret kertovat nuorille Teknologiateollisuus alueilla Päättäjätapaamisia Mielipidekirjoituksia tiedoksi: valtakunnassa tapahtuu Teknologiateollisuus 19

20 Yli 50 paikkakunnalla eri puolilla Suomea Ehdottomasti jatketaan! BR Teknologiateollisuus 20

21 Vuosikello vetovoimateemoille Näkyvyyttä! Viisas valinta! Vahvistusta valinnoille 9-luokkalaiset + vanhempansa marraskuu syys-marraskuu tammi-helmikuu maalis-toukokuu Valintojen tueksi MyTech! Tietoa ja kokemuksia 8-luokkalaiset + opettajat ja vanhemmat Teknologia tutuksi! Mahdollisuudet tiedoksi 7-luokkalaiset opojen ja vanhempien kanssa Teknologiateollisuus 21

22 Anne Ahkola-Lehtinen Asiantuntija, TkL Kasvu ja uudistuminen Teknologiateollisuus 22

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti - Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö kasvusuunnassa - Suomen talous on kilpailijoihin verrattuna raskaasti takamatkalla Toimitusjohtaja Jorma

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

Hiilineutraali kiertotalous

Hiilineutraali kiertotalous Joensuun Tiedepuisto, 4.2.2018 Hiilineutraali kiertotalous Heikki Sorasahi, kiertotalouden asiantuntija, Sitra Lähde: Tekniikka & Talous 28.1.2019 VISIO Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Lisätiedot

Kasvua kaivataan Teknologiateollisuus

Kasvua kaivataan Teknologiateollisuus Kasvua kaivataan. 1.11.2016 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa* on vähentynyt kaksi prosenttia viimevuotisesta 1.11.2016 Teknologiateollisuus *) Liikevaihtotiedot saattavat

Lisätiedot

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO 2 Miksi teknologia! Miksi kone- ja tuotantotekniikka! 3 Teknologiateollisuus mahdollisuuksien maailma Teknologia työllistää

Lisätiedot

Ruokajärjestelmän kestävyys ja tulevaisuusnäkymät Hanna Mattila,

Ruokajärjestelmän kestävyys ja tulevaisuusnäkymät Hanna Mattila, Ruokajärjestelmän kestävyys ja tulevaisuusnäkymät Hanna Mattila, 12.1.2018 VISIO Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Loppuuko ruoka maapallolta vuoteen 2050 mennessä? Ei lopu, meidän pitää

Lisätiedot

Kiertotalous lyhyesti. Riitta Silvennoinen

Kiertotalous lyhyesti. Riitta Silvennoinen Kiertotalous lyhyesti Riitta Silvennoinen Mitä on kiertotalous? Kiertotalous on resurssitehokkuuteen perustuva talousmalli, jossa materiaalit kiertävät ja säilyttävät arvonsa kasvattaen hyvinvointia. Kiertotalous

Lisätiedot

Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet

Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet Heikki Sorasahi, Sitra 3.5.2017 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä

Lisätiedot

VASTUULLINEN YRITYS 2.0

VASTUULLINEN YRITYS 2.0 VASTUULLINEN YRITYS 2.0 4.9.2019 Dos. Mari Pantsar Johtaja, Sitra 1,5 C polku? Nykypäästöillä hiilibudjetti kuluu 10 vuodessa Jäljellä oleva hiilibudjetti* 42 GtCO2 Nykyiset vuosittaiset päästöt 420 GtCO2

Lisätiedot

Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari

Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari 30.3.2017 Tänään puhun näistä Faktaa teknologiateollisuudesta Teknologiateollisuuden rakennemuutoksesta Menestyksen yleisiä eväitä ja kasvun esteitä

Lisätiedot

SUOMEN KIERTOTALOUSTIEKARTAN TOIMEENPANO Mari Pantsar, Johtaja, Sitra

SUOMEN KIERTOTALOUSTIEKARTAN TOIMEENPANO Mari Pantsar, Johtaja, Sitra SUOMEN KIERTOTALOUSTIEKARTAN TOIMEENPANO 18.5.2018 Mari Pantsar, Johtaja, Sitra Lahja Suomelle Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Tehtäväksi julkiselle tulevaisuustalolle

Lisätiedot

Kiertotalous ei kierrätystä, vaan systeemitason muutos

Kiertotalous ei kierrätystä, vaan systeemitason muutos Kiertotalous ei kierrätystä, vaan systeemitason muutos 18.9.2019 Talous tutuksi koulutus Dos. Mari Pantsar Johtaja Sitra Luonnon monimuotoisuus Ilmastonmuutos Luonnonvarojen ylikulutus Luonnonvarojen käyttöönotto

Lisätiedot

Kiertotalouden liiketoimintamallit esimerkkejä elinkaariajattelun tärkeydestä

Kiertotalouden liiketoimintamallit esimerkkejä elinkaariajattelun tärkeydestä Kiertotalouden liiketoimintamallit esimerkkejä elinkaariajattelun tärkeydestä Innovaatiota ja uutta kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä -seminaari Center for Innovation and Technology Research

Lisätiedot

Mistä uusia vientituloja?

Mistä uusia vientituloja? Mistä uusia vientituloja? Tänään puhun näistä Faktaa teknologiateollisuudesta Taloustilanne mietityttää Menestyksen yleisiä eväitä Mahdollisuuksien maailma Esimerkkejä digitalisaation ja kiertotalouden

Lisätiedot

Resurssiviisas kaupunki

Resurssiviisas kaupunki Kukkiva kaupunki viherseminaari, Kerava 15.6.2017 Resurssiviisas kaupunki Lari Rajantie, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Sitra tulevaisuustalona Suljettu teollisuusyhteiskunta

Lisätiedot

KIERTOTALOUDEN EDISTÄMINEN Johtaja Mari Pantsar, Sitra

KIERTOTALOUDEN EDISTÄMINEN Johtaja Mari Pantsar, Sitra KIERTOTALOUDEN EDISTÄMINEN 24.8.2017 Johtaja Mari Pantsar, Sitra Maailma on täynnä hukkaa vaikka ylitämme jo maapallon kantokyvyn Miksi heitämme pois noin 80 % kuluttajatuotteista ja niiden materiaaleista

Lisätiedot

KIERTOTALOUS. Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra

KIERTOTALOUS. Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra KIERTOTALOUS Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra FINLAND Source: Finland Toolbox Maailma on täynnä hukkaa vaikka ylitämme jo maapallon kantokyvyn Miksi heitämme pois noin 80 % kuluttajatuotteista ja niiden

Lisätiedot

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA

DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA DIGIKYVYKKYYSKYSELYN TULOKSET POHJOIS-KARJALA 12.05.2017 EIRA VATANEN KTM, HHJ, CERTIFIED BUSINESS COACH DIGIKYVYKKYYSKYSELYN JA POP-UP PROJEKTIN OMISTAJA DIGIKYVYKKYYSKYSELY PK, EIRA VATANEN, #DIGIKYVYKKYYS

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI KIERTOTALOUS

HIILINEUTRAALI KIERTOTALOUS HIILINEUTRAALI KIERTOTALOUS 13.6.2019 Dos. Mari Pantsar Johtaja, Sitra Globaali kestävyyskriisi Globaalilla kestävyyskriisillä on kolme ulottuvuutta: - ilmastokriisi - biodiversiteettikriisi - luonnonvarojen

Lisätiedot

Miten piensarjatuotantoon saadaan joustavuutta?

Miten piensarjatuotantoon saadaan joustavuutta? Miten piensarjatuotantoon saadaan joustavuutta? Jyrki Latokartano, Tampereen teknillinen yliopisto Modernin robottitekniikan mahdollisuudet tuotannossa SeAMK 4.4.2017 kello 12.30-16.00 Miten piensarjatuotantoon

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Läpivirtauksesta kiertotalouteen!

Läpivirtauksesta kiertotalouteen! Läpivirtauksesta kiertotalouteen! Ammattilaisen kädenjälki / Ympäristöosaaminen, yritysvastuu ja kiertotalous ammatillisessa koulutuksessa Nani Pajunen, Sitra Seminaari 9.11.2016 Eurooppasali, Voimatalo

Lisätiedot

Mitä päätöksiä kiertotalous edellyttää Oras Tynkkynen

Mitä päätöksiä kiertotalous edellyttää Oras Tynkkynen @orastynkkynen Mitä päätöksiä kiertotalous edellyttää Oras Tynkkynen 31.10.2018 Mitä kiertotalous oikein tarkoittaa? Kiertotalouden viisi liiketoimintamallia Tuote palveluna Asiakas maksaa tietystä toiminnosta

Lisätiedot

Kiertotaloudesta kannattavaa liiketoimintaa

Kiertotaloudesta kannattavaa liiketoimintaa Kajaani, 26.03.2019 Kiertotaloudesta kannattavaa liiketoimintaa Hanna Mattila, kiertotalouden asiantuntija, Sitra 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle. 2. Riippumaton

Lisätiedot

KANSALLINEN KIERTOTALOUDEN TIEKARTTA: KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS Tampere Projektijohtaja Kari Herlevi, Sitra

KANSALLINEN KIERTOTALOUDEN TIEKARTTA: KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS Tampere Projektijohtaja Kari Herlevi, Sitra KANSALLINEN KIERTOTALOUDEN TIEKARTTA: KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS 7.4.2017 Tampere Projektijohtaja Kari Herlevi, Sitra Lahja Suomelle Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Tehtäväksi

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Kari Herlevi, johtava asiantuntija, Sitra

Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Kari Herlevi, johtava asiantuntija, Sitra Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle Kari Herlevi, johtava asiantuntija, Sitra Mihin kiertotaloutta tarvitaan? Kiertotalous tähtää jätteettömään yhteiskuntajärjestelmään, jossa materiaalit pysyvät kierrossa

Lisätiedot

KESTÄVÄ PIRKANMAA. Pilkahdus, Pirkanmaan ennakointiyhteistyö Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra

KESTÄVÄ PIRKANMAA. Pilkahdus, Pirkanmaan ennakointiyhteistyö Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra KESTÄVÄ PIRKANMAA Pilkahdus, Pirkanmaan ennakointiyhteistyö 16.1.2018 Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra Maailma on täynnä hukkaa vaikka ylitämme jo maapallon kantokyvyn Miksi heitämme pois noin 80 %

Lisätiedot

Kiertotalous. kuinka ilmiö etenee. Green Keyte tapäivä Merja Rehn - Sitra

Kiertotalous. kuinka ilmiö etenee. Green Keyte tapäivä Merja Rehn - Sitra Kiertotalous kuinka ilmiö etenee Green Keyteemailtapäivä 24.10.2017 Merja Rehn - Sitra 5 + 1 tärkeää Sitrasta 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija, tutkija,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi teknologiateollisuuden näkökulmasta. Mervi Karikorpi,

Ammatillisen koulutuksen reformi teknologiateollisuuden näkökulmasta. Mervi Karikorpi, Ammatillisen koulutuksen reformi teknologiateollisuuden näkökulmasta Mervi Karikorpi, 6.6.2017 Sisältö Teknologiateollisuuden näkymät Teknologiateollisuuden osaamistarpeet Ammatillisen koulutuksen reformi:

Lisätiedot

Kiertotalouden Suomen Tiekartta

Kiertotalouden Suomen Tiekartta Kiertotalouden Suomen Tiekartta Maailmanlaajuisesti uniikki kiertotalouden tiekartta Hallitus: Suomesta kiertotalouden globaali suunnannäyttäjä Euroopassa 1800 miljardin euron lisäpotentiaali kansantalouksille

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

Kiertotalouden kulmakivet ja mitä on vielä tekemättä? Hanna Mattila,

Kiertotalouden kulmakivet ja mitä on vielä tekemättä? Hanna Mattila, Kiertotalouden kulmakivet ja mitä on vielä tekemättä? Hanna Mattila, 1.2.2018 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle. 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija,

Lisätiedot

Suunnitteleminen kiertäväksi: Kiertotalous keskeisissä arvoketjuissa

Suunnitteleminen kiertäväksi: Kiertotalous keskeisissä arvoketjuissa Suunnitteleminen kiertäväksi: Kiertotalous keskeisissä arvoketjuissa 11.06.2018 I Ilkka Hippinen, Tiia Merenheimo. Motiva Oy Magnus Simons, Markku Mikkola, Jere Lehtomaa, VTT Riina Antikainen, Petrus Kautto,

Lisätiedot

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,

Lisätiedot

Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia. Eeva Hellström Lapin metsätalouspäivät

Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia. Eeva Hellström Lapin metsätalouspäivät Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia Eeva Hellström 16.2.2018 Lapin metsätalouspäivät Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta kuin 1800-luvun ihminen. TALOUS TIENHAARASSA

Lisätiedot

TTY Pori. Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka

TTY Pori. Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka TTY Pori Tieteen ja tutkimuksen kohtaamispaikka Hyödyntääkö teidän Yrityksenne dataa? 2 Data-analytiikan osaamiskeskittymä Osaamiskeskittymä edistää data-analytiikan hyödyntämistä Satakunnassa. Toteutamme

Lisätiedot

Suomen tiekartta kiertotalouteen Kari Herlevi, Sitra

Suomen tiekartta kiertotalouteen Kari Herlevi, Sitra Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016-2025 Kari Herlevi, Sitra 20.11.2016 5 + 1 tärkeää Sitrasta 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija, tutkija, visionääri,

Lisätiedot

KIERTOTALOUS käytäntöön

KIERTOTALOUS käytäntöön KIERTOTALOUS käytäntöön Sykli FISS -työpaja 31.1.2017 Teolliset symbioosit toimintamalli Suomessa Työpajan ohjelma 12.30 12.45 Sykli kiertotalouden kouluttajana / LUO Next Step Eeva Hämeenoja, Sykli 12.45

Lisätiedot

KUNNAT KIERTOTALOUDEN TIEKARTALLA

KUNNAT KIERTOTALOUDEN TIEKARTALLA KUNNAT KIERTOTALOUDEN TIEKARTALLA Kunnat kiertotalouden edelläkävijöinä ja yhteistyökumppaneina -tilaisuus 20.11.2017 Kari Herlevi Projektijohtaja Sitra Maailmanlaajuisesti uniikkitiekartta Hallitus: Suomesta

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomi: Circwaste tiekartta Keski-Suomen liitto outi.pakarinen@keskisuomi.fi 2018-2030 @Outi_Pakarinen 1 Sairaalan jätehuollon optimointi Circwaste -osahankkeet Keski-Suomessa Rakennusalan jätemäärät

Lisätiedot

KIERTOTALOUDEN KANSALLINEN TIEKARTTA JA BIOTALOUDEN ROOLI OSANA KIERTOTALOUTTA

KIERTOTALOUDEN KANSALLINEN TIEKARTTA JA BIOTALOUDEN ROOLI OSANA KIERTOTALOUTTA KIERTOTALOUDEN KANSALLINEN TIEKARTTA JA BIOTALOUDEN ROOLI OSANA KIERTOTALOUTTA Maailma on täynnä hukkaa vaikka ylitämme jo maapallon kantokyvyn Miksi heitämme pois noin 80 % kuluttajatuotteista ja niiden

Lisätiedot

Kiertotaloustoimet erilaisissa arvoketjuissa I Ilkka Hippinen, Motiva Oy

Kiertotaloustoimet erilaisissa arvoketjuissa I Ilkka Hippinen, Motiva Oy Kiertotaloustoimet erilaisissa arvoketjuissa 24.08.2017 I Ilkka Hippinen, Motiva Oy Tavoite Täsmennetään kansallisen kiertotalouden tiekartan ja hallitusohjelman kiertotaloustoimien toimeenpanon kannalta

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI NUORTEN 2017 TULEVAISUUS- RAPORTTI 19.5.2017 2017 NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI Arat tytöt, laiskat pojat? Havaintoja tuoreista tutkimustuloksista TUKEEKO KOULU tulevaisuuden suunnitelmissa? KETÄ KUUNNELLAAN

Lisätiedot

Kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa materiaalitehokkuudesta. Markus Terho, Head of Sustainability, Nokia Oyj

Kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa materiaalitehokkuudesta. Markus Terho, Head of Sustainability, Nokia Oyj Kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa materiaalitehokkuudesta Markus Terho, Head of Sustainability, Nokia Oyj 11.4.2013 Teknologiateollisuus on materiaalitehokkuuden edelläkävijä Suomalaisten yritysten

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

Jätehuollosta kiertotaloushuoltoon Satu Hassi Kansanedustaja, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja

Jätehuollosta kiertotaloushuoltoon Satu Hassi Kansanedustaja, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jätehuollosta kiertotaloushuoltoon 7.9.2017 Satu Hassi Kansanedustaja, eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Miksi kiertotalous? Luonnonvarojen ylikulutus Suomi käytti tämän vuoden osansa maailman

Lisätiedot

Kiertotalous koulutuksessa mitä ja miksi?

Kiertotalous koulutuksessa mitä ja miksi? Kiertotalous koulutuksessa mitä ja miksi? Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Ammattilaisen kädenjälki, SYKLI 8.11.2017 Nani Pajunen, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten

Lisätiedot

SER Keski-Suomessa. Outi Pakarinen Keski-Suomen liitto Outi Pakarinen

SER Keski-Suomessa. Outi Pakarinen Keski-Suomen liitto Outi Pakarinen SER Keski-Suomessa Keski-Suomen liitto 27.9.2019 outi.pakarinen@keskisuomi.fi @Outi_Pakarinen 1 Esityksen sisältö Valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteitä SE-laitteiden ja SER:n osalta

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta 14.4.2016 EU:n kiertotalouspaketti Komissio antoi 2.12.2015 uuden kiertotalouspaketin, korvasi

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto IT goes Industry 27.11.2015 Pekka Ala Pietilä staattisesta kilpailukyvystä dynaamiseen Talouden ja yhteiskunnan evoluutio > Suomen uudistumisvauhti 26.11.2015

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Suuren valiokunnan työjaoston ja ympäristövaliokunnan avoin kuulemistilaisuus Kari Herlevi, Sitra 11.3.2016 Sitra Kari Herlevi 11.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen

Lisätiedot

Kiertotalouden tekniset kierrot 1/2. Hasse Nylund

Kiertotalouden tekniset kierrot 1/2. Hasse Nylund Kiertotalouden tekniset kierrot 1/2 Hasse Nylund hasse.nylund@tut.fi 4. Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 1/3: Kestävästi tehokkuutta Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 3/3: Kilpailukykyyn

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Kierrolla kärkeen. Suomen tiekartta kiertotalouteen Kari Herlevi, Sitra Jätehuoltopäivät

Kierrolla kärkeen. Suomen tiekartta kiertotalouteen Kari Herlevi, Sitra Jätehuoltopäivät Kierrolla kärkeen Suomen tiekartta kiertotalouteen Kari Herlevi, Sitra Jätehuoltopäivät 4.10.2016 Maailmanlaajuisesti uniikki tiekartta Hallitus: Suomesta kiertotalouden globaali kärkimaa 3 miljardin euron

Lisätiedot

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Ohjaamo nuoren tukena Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Mikä Ohjaamo on ja mitä sillä tavoitellaan? Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden palvelupiste. Fyysinen paikka, josta nuori perheineen saa joustavaa

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kasvuohjelmat

Teknologiateollisuuden kasvuohjelmat Teknologiateollisuuden kasvuohjelmat 2 Mikä kasvuohjelma? Kasvuohjelmat ovat jäsenyritystemme yhteisiä, kasvua vauhdittavia ohjelmia ja vertaisyhteisöjä. Teknologiateollisuus tuo mukaan parhaat kasvua

Lisätiedot

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa CloseLoop etsii ratkaisuja monin tavoin Kiertotalouden mallien hyödyntäminen on yksi tapa pyrkiä hiilineutraaliin talouteen. Uudet mallit

Lisätiedot

Case ABB: Oppilaitosyhteistyön monet mahdollisuudet

Case ABB: Oppilaitosyhteistyön monet mahdollisuudet Henri Hilke, ABB Oy Human Resources, Opinnoista osaajaksi-seminaari, 9.2.2012 People. Partnership. Performance. Case ABB: Oppilaitosyhteistyön monet mahdollisuudet A better world begins with you February

Lisätiedot

Päijät-Hämeen alue osana kansallista kiertotaloustyötä Laura Järvinen Sitra

Päijät-Hämeen alue osana kansallista kiertotaloustyötä Laura Järvinen Sitra Päijät-Hämeen alue osana kansallista kiertotaloustyötä 11.12.2017 Laura Järvinen Sitra 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle. 2. Riippumaton tulevaisuustalo:

Lisätiedot

Minkälainen on tulevaisuutemme?

Minkälainen on tulevaisuutemme? Kiertotalouden tiekartta Minkälainen on tulevaisuutemme? Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät 7.-8.11.2018 Ympäristöministeriö Johtava asiantuntija, TkT Nani Pajunen, Sitra 9% 50% 67% 75% 100%

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Mirja Hannula 6.9.2017 TAITO-ohjelman hakuinfo 87% Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee, että digitalisaatio on tuonut tai tuomassa

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulu. Tekniikan ala

Lahden ammattikorkeakoulu. Tekniikan ala Lahden ammattikorkeakoulu Tekniikan ala 1 2. joulukuuta 2013 Polymeeri- ja kuitutekniikka Materiaalitekniikan toinen ydinosaamisvaihtoehto Laaja-alainen polymeeripohjaisten materiaalien opiskelukokonaisuus,

Lisätiedot

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

Digitalisaatio ja maatilojen materiaali- ja resurssitehokkuus. SALO Heikki Aro

Digitalisaatio ja maatilojen materiaali- ja resurssitehokkuus. SALO Heikki Aro Digitalisaatio ja maatilojen materiaali- ja resurssitehokkuus SALO 28.3.2019 Heikki Aro Materiaali- ja resurssitehokkuutta 100 vuotta sitten (Kaarle Aron muistiinpanot v. 1921 ) Materiaali- ja resurssitehokkuus

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Suomi tarvitsee kansainvälisen mittaluokan hiilineutraalin kiertotalouden referenssialueita

Lisätiedot

Miksi yrittäjyyskasvatusta?

Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatus Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään lisäämään oppilaan yrittävyyttä ja lapsen ja nuoren halua menestyä ja ottaa asioista selvää. Tavoitteena on mm. sosiaalinen,

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous

EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma. Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous EU:n kiertotalouspaketti, toimintasuunnitelma Merja Saarnilehto, YM Eduskunta, SuV työjaoston ja YVa yhteiskokous 11.3.2016 EU:n kiertotalouspaketti Komissio antoi 2.12.2015 uuden kiertotalouspaketin,

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Kari Herlevi, Sitra 29.4.2016 Sitra Kari Herlevi 29.4.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia koulutussuunnittelija Kaija Mattila, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto, Nurmes OPH 3.2.2014 2 Tekemällä

Lisätiedot

Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin

Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin Komission kiertotalouspaketti - vaikutukset kuntiin Henrik Rainio, Kuntatalous Tuulia Innala, Alueet ja yhdyskunnat Kuntamarkkinat 15.9.2016 Mitä on kiertotalous? Kiertotaloudessa resurssit säilytetään

Lisätiedot

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi Satakuntaliitto 24.11.2016 Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä

Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuus kierrätysyrityksessä Materiaalitehokkuusseminaari, Lahti 11.4.2013 Hanna Pynnönen Kuusakoski Oy Title and content slide Level 1 bullet - Level 2 bullet Level 3 bullet 1 Title and content

Lisätiedot

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017

Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa. EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Henkilöstön osaamistarpeet digitaloudessa EK:n yrityskyselyn tulokset 2017 Yrityskenttä polarisoitunut suhteessa digitalisaatioon Ei tärkeää yritykselle 8 % Suunnannäyttäjä 7 % EOS 5 % Strategian ytimessä

Lisätiedot

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Tekes valmistelee toimenpiteitä teollisen internetin ja 5G:n alueille Tekes on käynnistänyt teollisen internetin ohjelmavalmistelun. Samassa yhteydessä tarkastellaan

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

Ilmastobisnes ja kiertotalous pkyritysnäkökulma. Jari Huovinen, EK

Ilmastobisnes ja kiertotalous pkyritysnäkökulma. Jari Huovinen, EK Ilmastobisnes ja kiertotalous pkyritysnäkökulma Jari Huovinen, EK Yhä useampi yritys näkee potentiaalia ilmastobisneksessä Suomessa 4 000 päätoimista cleantech-yritystä *) Harjoittaako yrityksenne cleantech-liiketoimintaa?

Lisätiedot

Kiertotaloutta, hyviä käytäntöjä ja yhteistyötä rakentamisessa ja muissa teemoissa CIRCWASTE-hankkeen esittely

Kiertotaloutta, hyviä käytäntöjä ja yhteistyötä rakentamisessa ja muissa teemoissa CIRCWASTE-hankkeen esittely Kiertotaloutta, hyviä käytäntöjä ja yhteistyötä rakentamisessa ja muissa teemoissa CIRCWASTE-hankkeen esittely Rakentamisen materiaalitehokkuus ja kiertotalous 7.11.2017 Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Lehdistötilaisuus 23.4.2014 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas

Lisätiedot